Tampereen Koivisto-seura ry Jouluna 2009

Tampereen Koivisto-seura ry Jouluna 2009 Seuramme 90-vuotiaat veteraanit. Lue sivuilta 12-13 ja 14-15.

2 Puheenjohtajan sanoma Uuden vuoden alkutaipaleella Näin ensimmäiset joulumainokset lokakuussa. Marraskuussa maltettiin vielä isänpäivään asti, ennen kuin täysi joulurumba käynnistettiin. Aiemmin alennusmyynnit ovat alkaneet heti joulun jälkeen nyt jopa joulutavaroita myydään jo alennuksella! Eräs läheiseni ilmoitti, että hän ei sitten halua joululahjoja, eikä häneltä liioin tarvitse niitä odottaa. Toinen kärsii joka vuosi joulustressistä, ja suorastaan inhoaa ajatusta joulun vietosta mutta kinkku pitää laittaa uuniin aatonaattona... ja kolmas on tyytyväinen, kun saa olla töissä joulunpyhät. Kaikesta turhasta hässäkästä huolimatta itse odotan aina kovasti joulua ja kaikkea, mitä siihen liittyy: pimeillä pihoilla loistavia jouluvaloja, lasten joulujuhlia tonttuleikkeineen ja joulunäytelmineen, kanelin ja kardemumman tuoksua, kullanhohteisia koristeita... ja muistoja lapsuuden jouluista, kun isoisä haki puita uuniin juuri joulupukin vierailun aikana... Joulu on hyviä muistoja, valoa, lämpöä, välittämistä... -Hetkinen! Näitä kaikkia ihminen tarvitsee joulun jälkeenkin! Pienet ystävälliset sanat ja välittämisestä kertovat teot tuovat juhlan tunnelman myös arkeen. Muistojen aarrearkku ei täyty vain tunnelmallisista juhlahetkistä, vaan jokapäiväisistä pienistä onnen hetkistä ystävällisestä tervehdyksestä, hymystä, rohkaisun sanasta ja yhteisestä ilonaiheesta. SIISPÄ TOIVOTAN hyvää, lämmintä, valoisaa alkanutta vuotta ja elämisen arvoisia arkipäiviä kaikille! Rauni Rokka

Joulun sanoma 3 Hiljainen ihmettelijä Siinä hän on, yksi maailman historian tunnetuimmista miehistä, ei puhu, sanaakaan ei sano, Joosef. Hän on merkillinen kuuluisuus. Historiaan hänen kuvansa piirtyi varsin arkisen asian tiimoilta. Mies oli vaimonsa, Marian, kanssa veronmaksureissussa. Eikä tuo matkakaan sujunut mitenkään erinomaisesti, jäivät ilman huonetta majataloissa ja yöpyivät eläinsuojassa. Poikakin syntyi elikoiden keskellä. Eipä kulunut pitkää aikaa kun pienestä perheestä tuli tapahtumien keskipiste. Hetkeä aikaisemmin oli mies odottavine nuorikkoineen tullut torjutuksi ja nyt monet tulivat tervehtimään, kertomaan ihmeellisistä tapahtumista kedolla ja tähtitaivaalla. Kaiken keskellä alkoi isällekin valjeta, mistä oli kyse. Taidamme jakaa Joosefin kanssa itse kukin tuon sanattoman ihmettelyn joulun sanoman äärellä. Käsittämätön on enkelin ilmoitus kedon paimenille, joka tänäkin jouluna ilmoitetaan myös meille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. (Luuk. 2: 10 12) Jumala itse tulee ihmiseksi ihmisten keskelle tehdäkseen rakkaudestaan totta myös tänään. Ei siksi, millaisia me olemme vaan siitä huolimatta. Mahtoi siinä puusepällä olla ihmettelemistä tuon veroreissun tapahtumissa. Hän oli Isän Jumalan käsittämättömän rakkauden toteutumisen osallisena Vapahtajamme syntyessä. Vähemmästäkin menee mies sanattomaksi. RAUHALLISTA JA SIUNATTUA VAPAHTAJAMME SYNTYMÄJUHLAA Kari Soukka

K o i v i s t o l a i s i i K o i v u l e h t i i J o u l u n a 2 0 0 8 4 Sisällysluettelo 1 Kansi 2 Puheenjohtajan tervehdys 3 Joulun sanoma 4 Lehden mielipiteitä 5 Seuran hallitus 2010 6 Mitä saimme aikaan 2009 7 Mitä teemme 2010 8 Kesän Koivisto-juhlat 9 Laulukilpailu ja Tampereen Karjala-seura 10 Karjalan Liitto ja Matkakuvia. 11 Finlaysonin kirkko 12 K Ilosesta kotiseutuneuvos 13 70 vuotta evakkotaivalta 14 Martta Räisänen 90 vuotta 15 16 Matti Villanen 90 vuotta 17 18 Muistelma Mummostani, Railin muistot 19 Äijäni, Velin muistot 20 21 Meren rannalla Mummola, 22 Virpin muistot ja Ossi Korhola Pönnin kylästä 23 Tyyne Korholan muistoja 24 lapsuuden Pönnin kylästä 25 Tyyne Korholan muistoja 26 koulusta Koivistolla 1917 27 Karjala ja Ruotsi 300 ja 200v. 28 Mannolan matka 2009 29 Mannolan Sikapetäjikkö 30 Uudet pohjalliset kenkiin 31 Ainon Kevät ja kesä runot 32 Takakansi ja seuramme matkalaiset Sivuilla on myös pieniä täytekuvia toimittajan kesän matkoilta. Valokuvat ovat Veli Hämäläisen ellei toisin mainita. Tampereen Koivisto-seurasta, karjalaisuudesta ja tulevaisuudesta Seuramme 43. vuosi päättyy ja uusi vuosi on tulevaisuutta. Jäseniä seurassa on 22 ja tilaisuuksissamme käy heistä parhaimmillaan 10 eli osallistujaprosentti on oikeastaan hyvä, lähes 50 %. Moni seura olisi kateellinen. Mutta joskus sattuu, että paikalla on vain kolme (3) henkilöä. Silloin tuntuu toivottomalta. Kevään Karjala Liiton lehdessä "Karjalan Kunnaat" kirjoitti liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg karjalaisten lähipiiristä, perheestä ja suvusta, olemmeko kertoneet heille karjalaisten toiminnasta ja tapahtumista? Niin, olemmeko, me jotka edes jonkin verran osallistumme erilaisiin tilaisuuksiin? Taitaa olla niin, että emme vaivaa heitä omalla harrasteella, koska heidän puolelta ei juuri ole kyselyjä tehty ja kiinnostusta osoitettu. Mutta miten on, olemmeko muulle lähipiirille, esim. työpaikalla tai muiden harrasteiden yhteydessä rohjenneet kertoa juuristamme. Vanhempi polvi, Karjalassa syntyneet, taisi vaieta ns. "yleisestä syystä". Jälkipolvea juurien kertominen tuskin kiinnostaa. Järjestötoimintaa on sentään ollut evakkoajan alusta alkaen. Karjalan Liitto täyttää ensi vuonna, 2010, 70-vuotta ja Suomen Koivisto-seurakin hiljattain 60-vuotta. Sotalapset ja sotaorvot ovat vaienneet pitkään. He ovat heränneet vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana, että hekin ovat vielä olemassa ja alkaneet etsiä tietoa mitä on tapahtunut ja missä on jouduttu olemaan ja minne on viety. Useat muutaman vuoden ikäisenä, eikä muistitietoakaan perheessä juuri enää ole. On ehkä vain tunnemuistoja, jonnekin on lähetetty, jossain on oltu ja kotiin palattu, tapahtuneet ovat saattaneet olla painajaisia. On alettu etsiä, että missä äitini ja isäni, mitä on tapahtunut. Juuriaan ihmiset kaipaavat! Yhdistyksemme toimintasuunnitelman menneen vuoden tavoitteet ei kokonaisuudessaan toteutuneet, joten ensi vuodeksi jää tehtävää rästien paikkaamiseen. Onneksi taloudellinen tilanteemme on hyvä. Kiitos avustajillemme Tampereen kaupungille ja Suoja-säätiölle ja säästeliäällä toiminnalla. Parhainta Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Sihteeri Veli H

5 Tampereen Koivisto-seura ry hallitus 2010 Puheenjohtaja: Rauni Rokka. Rämsööntie 967 37350 RÄMSÖÖ 040-506 0314. Sihteeri/ rahastonhoitaja: Veli Hämäläinen Teivaalantie 85, 33400 TAMPERE (03) 346 3493 Jäsen: Ari Karhu Rämsööntie 967 37350 RÄMSÖÖ 0400-438 789 Jäsen: Pirkko Heino Pohjolankatu 20 B 19 33500 TAMPERE (03) 255 0524 Jäsen: Aino Nummelin Käräjätörmä 3 C 38 33310 TAMPERE (03) 344 2697 Jäsen: Virpi Mäki Takahuhdintie 100 A 6 33530 Tampere 050-544 4093 Tilintarkastaja/ Emäntä: Tuulikki Levomäki Aleksanterinkatu 35 C 33100 TAMPERE (03) 214 5166 Varatilintarkastaja: Martta Räisänen Insinöörinkatu 48 BC 38 33720 TAMPERE (03) 317 2259 Tilintarkastaja: Raili Helminen Tohtorinkatu 32 C 13 33720 TAMPERE (03) 318

M i t ä s a i m m e a i k a a n 2 0 0 9 6 Yleistä Vakiopaikassamme Tampereen Karjala-seuran huoneistossa Koulukatu 12, viihdyimme edelleen. Kerhoiltamme olivat klo 18-20 keskiviikkoiltoina. Vierailuiltoina kokoonnuimme vierailukohteelle sovittuun aikaan ja sen jälkeen siirryimme johonkin läheiseen kahvipaikkaan tai kotiin. Jäsenistämme Rauni Rokka osallistui Suomen Koivistoseuran Perinnetoimikunnan toimintaan ja Tuulikki Levomäki ja Raili Helminen Karjalaisten Tampereen piirin Naisjaoston työhön. Jäseniä oli vuoden lopussa 22 ja vuosia kertyi seurallemme 43 vuotta. Kerhoillat Koulukadulla kokoonnuimme kahdeksan kertaa, siihen sisältyvät vuosikokous, Pääsiäisjuhla, vaalikokous ja Puurojuhla. Ne kaikki ovat kerhoiltoja keskusteluineen ja tietojen vaihtoa juhlien ja virallisten kokousten lomassa. Toukokuun tapaaminen METSOn kahvilasta on jo tullut perinne. Se alkoi kun kesän matkoista pidimme viimeisen tiedotustilaisuuden. Pääsiäisjuhla ja puurojuhla vietettiin tavanomaisesti, syötiin emäntämme Tuulikki Levomäen ja muiden naisten tekemiä maittavia ruokia ja laulettiin ja pidimme arpajaiset. Tänä vuonna tammikuun kerhoillassa oli teemana Äijät ja Mummot. Jäsenten tehtävänä oli etukäteen tehdä lyhyt muistelmakirjoitus mummusta tai äijästä, jotka luettiin kaikille kuultavaksi. Tehdyt kirjoitukset julkaistaan joulun Koivistolaisii Koivunlehtii-lehdessä. Muuten kerhoiltamme olivat ekstempore-iltoja vailla etukäteistä teemaa. Niin syntyy vapaata keskustelua vapaista aiheista, usein keskustelu kääntyy koivistolaisuuteen ja jäsenten terveyden tilaan. Vieraita olemme usein toivoneet, mutta ne ovat harvoin toteutuneet. Viralliset kokoukset Vaali- ja vuosikokouksen valinnat löydät sivulta 5, johtokunnan jäsenet pysyivät entisinä. Erillisiä johtokunnan kokouksia pidämme tarpeen vaatiessa. Muuten johtokunnalle kuuluvia asioista keskusteltiin ja päätettiin koko joukolla kerhoillan alussa eli mitä aiomme tehdä ja minne mennä. Suurin osa paikalla tulleista on hallituksen jäseniä, siten päätökset ovat siltä osin päteviä. Sihteeri tekee tarvittaessa pöytäkirjan, ja usein kerhoillasta muistion. Vierailut Syksyllä vierailimme korjatussa ja osin uusitussa Finlaysonin kirkossa. Kuvia sivulla?? ja ryhmäkuva takakannella. Matkat Kesänretki ei toteutunut tänäkään vuonna. Lopuksi Turkulaisten järjestämässä Koivisto-juhlille Piikkiössä (Kaarinassa) kävi yksi jäsen. Puheenjohtajamme Rauni oli mukana suunnittelemassa ja järjestämässä juhlille perinnenäyttelyä, itse ei tosin tänä vuonna ehtinyt paikalle. Karjalan liiton kesäjuhlille Kuopiossa ei jäseniämme osallistunut. Näin vuonna 2009, kirjoitti sihteeri Veli Hämäläinen.

M i t ä t e e m m e v u o n n a 2 0 1 0 7 Ta m p e r e e n K o i v i s t o - s e u r a r y Toimintasuunnitelma vuodelle 2010. Talvikausi 13.1. Tammikuu Kerhoilta. Teemana koulunkäynti. Jäsenet kirjoittavat lyhyen muistelman koulunkäynnistään joka luetaan kerhoillassa ja julkaistaan Koivistolaisii Koivulehtii lehdessä 2010. 10.2. Helmikuu. Vuosikokous ja suunnitellaan kesän matkan ohjelmaa, käydään mm Kurkijoki-museossa Loimaalla. 28.3. Maaliskuu Pääsiäisjuhla Palmusunnuntaina klo 13 15. Arpajaiset, tuokaa pieni voitto. 28.4. Huhtikuu Klo 16.00 Teemme retken, kahvipaahtimoon Mokkamestarit Oy Kuukuja 8 E, Ylöjärvi. Raviradan lähellä. 12.5. Toukokuu Kokoonnumme pääkirjasto METSOn kahvilassa klo 18. Saamme viimeiset tiedot kesän matkasta tai muuten vain tavataan. Kesäkausi 9.6. Kesäkuu Matka Loimaalle Kurkijoki-museoon, aika ja muu ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Ilmoittautukaa ennen Vappua jotta tiedämme millä menemme Syyskausi 8.9. Syyskuu Kerhoilta. Muistellaan kesänkyläilyjä. 6.10. Lokakuu Tutustumme johonkin kohteeseen Tampereella. Kohde päätetään myöhemmin. 3.11. Marraskuu Syyskokous, vaalikokous. Jäseniä toivotaan joukolla mukaan päättämään mitä halutaan tehdä ja missä kyläillä. 1.12. Joulukuu Pikkujoulu, puurojuhla. Arpajaiset. Tuokaa arpajaisiin voittoja. Teemme Uuden Vuoden-lehden Koivistolaisii Koivulehtii tammi/helmikussa 2011. Luonnollisesti jäsenemme osallistuvat Koivistolaisten ja Karjalaisten tilaisuuksiin Tampereella ja muualla mieltymysten ja voimien mukaan. Kesäkuun 4. pv. 2010 klo 19, Muisto elää patsaalla Karjala-puistossa ja pyhäin päivänä Karjalan vainajien muistomerkillä Pyhäinpäivänä 31.10.2010, Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsaalla kukkalaitteen lasku patsaalle.kalevan hautausmaalla. Koivisto-juhla Mäntsälässä 2010. Karjalaiset laulujuhlat Helsingissä 17.-20.6.2010 Johtokunta

8 Uutisia Koivisto-juhlat Piikkiössä (Kaarinassa) 2009 Jälleen nousi Suomenlippu liehumaan Koivistojuhlan kunniaksi. Koivistoa muisteltiin lautasliinoilla, kalaputkalla, koivistolaisreellä ja vorotilla. Kiitos tekijöille. Meitä oli runsas 500 paikalla. vh.

Karjalaisten laulujen sävellyskilpailu Karjalaisseurojen Tampereen piiri perusti keväällä 2008 musiikkitoimikunnan, kuten viime jouluna kerroimme. Musiikkitoimikunnan tarkoitus on mm. koordinoida piirin alueella toimivien kuorojen yhteisiä esiintymisiä. Ritva Surakka on ehdottanut Karjalan Liitolle samanlaisen toimikunnan perustamista liitolle. Musiikkitoimikunnassa on seitsemän jäsentä puheenjohtajana rehtori Taru Iivonen. -Nyt on musiikkitoimikunta julistanut yhteistoiminnassa muiden musiikkiinstitutioiden kanssa karjalaisen laulumusiikin sävellyskilpailun. Kilpailu on kaikille avoin ja kansainvälinen. -Kilpailuaika on 1.11.2009-30.4.2010. -Tuomariksi ovat lupautuneet tohtorit Pekka Huttu-Hiltunen ja Sari Kaasinen, kolmantena myös tunnettu musikko Erkki Liikanen. -Palkinnot: I 3000, II 1000 ja III 500. -Kilpailuohjelma ja lisätietoa: www.karjalanliitto.fi/ karjalaisseurojentampereenpiiri -> musiikkitoimikunta. Tiedot kilpailuohjelmasta Veli H 9 Uutisia Tampereen Karjala-seura ry 2010 Tampereen Karjala-seura ry:n syyskokous valinnat seuranjohtoon ovat seuraavat: Puhjohtaja: Eino Auvinen Varapuhj.: Martti Sintonen Hallituksen jäsenet: Seija Ahomäki, sihteeri Auli Simola, rahastonh. Veijo Sinkkonen Eila Jokinen Julia Keski-Mäenpää Tapio Nikkari Tauno Vuojolainen Tilintarkastajat: Erkki Markio Paavo Moilanen Naistenkerho: Pj. Marketta Mäki Tampereen Karjala-seura on karjalaisseuroista vanhin, rekisteröity elokuussa 70 vuotta sitten. Seura viettää 70-vuotisjuhlia 18.-19.9.2010. Ensivuoden muu ohjelma on nähtävissä Koulukadun kerhohuoneen ilmoitustaululla. Seuran lehdestä Tiijoks Teil löytyvät kaikki toimintasuunnitelmat. Veli H Saaristomerellä on pienten lautturien oltava tarkkana kun eteen ilmestyy iso laiva, tässä Finnlinesin konttilaiva. Saaristomeren sotalasten retkellä elokuussa. vh. Saaristomuseoon tutustuimme Houstkarissa, se on aivan uutukainen museo johon kuuluu venemuseo ja kotiseutumuseo. Kuvassa aivan uusi kalastusvene jossa on myös purjeet. Valkama on tyypillinen venevaja saaristossa jonne soudetaan sisään.

10 Uutisia Karjalaiset laulujuhlat Helsingissä 17. 20.6.2010 Tämän vuotinen (2009) Karjalaiset kesäjuhlat olivat Kuopiossa. Siellä käsiteltiin karjalaisten sijoittumista Kuopion seudulle ja yleisestikin. Seuramme jäsenistä ei tainnut olla paikan päällä kukaan. Juhlissa luovutettiin Siirtokarjalaisten muistomitali pääministeri Matti Vanhaselle, hänen sukujuurensa ovat Vuoksenrannasta. Ensi vuonna 2010 Karjalan Liitto täyttää 70-vuotta. Juhlien suojelijaksi on lupautunut presidentti Martti Ahtisaari. Kuten muistamme Ahtisaari sai vuoden 2008 rauhanpalkinnon kansainvälisestä toiminnastaan. Ahtisaaren sukujuuret ovat Viipurista ja Norjasta. Merkkivuotta on tarkoitus juhlia pitkin vuotta ja tapahtumia löytyy. Katso netistä, osoite on: www.karjalanliitto.fi Kesäjuhlan paikka tulee olemaan Helsingin Finnair Stadion. Toivotaan, että silloin seurastammekin on joku paikalla. VH Tiedot Karjalan Kunnaat-lehdestä Syksyinen matkan aikana Kilpisjärvelle pistäydyttiin myös Tromsassa Norjan puolella. Siellä automme ajeli pitkään kaupungin alaisella tiestöllä, jossa useita liikenneympyröitä. Syy miksi kaupunki on rakentanut maanalaisen tieverkoston on seudun ilmastossa. Maanpäälliset kadut ovat jyrkkiä ja vaarallisia talvisin usein vaihtuvien säiden vuoksi ja siten kalliita pitää kunnossa. Jäämeri tuo tämän murheen. Tietysti piti maistaa paikallista ja siellä tunnettua pehmis-jäätelöä Tromsan kävelykadulla. Ala kuvassa Kilpisjärven mahtava Saana näkyy taustalla. Oikealla häämöttää Kilpisjärven kylä. Saanan valloitus on välttämätön tehtävä kun sinne asti menee. Mutta huipun valloitus on pitkän ja raskaan taivalluksen takana ikä ihmisellä. Kilpisjärvellä oli Lapin komein ruska, valitettavasti se ei näy mustavalkeassa kuvassa. Matkalla Yläjärven seurakunnan ryhmässä syyskuun puolessa välissä. Vh. Kuvat Sylvia Hämäläinen.

Finlaysonin kirkko, Lasten tiekirkko 11 Kuvassa kirkko marraskuussa, takana sivulla on nyt tehty lisärakennus ja sosiaaliset tilat. Valkea pääty ja yhdyskäytävä. Joukko seuramme jäseniä tutustui elokuussa Finlaysonin kirkkoon. Ryhmästä kuva takakannessa. Kirkon rakennutti aikoinaan tehtaanjohtajat James Finlayson ja Wilhelm von Nottbeck tehtaansa työntekijöilleen. Jo vuonna 1846 Puuvillatehdas sai oikeuden palkata oman papin, tehdassaarnaajan. Rukoushuone, joksi rakennusta silloin sanottiin, valmistui 1879. Finlaysonin seurakuntaan kuului tehtaan työntekijät perheineen, eli lähes puolet tamperelaisista. Suunnittelija oli kaupungin arkkitehti F.L.Calonius, tyyliltään se on englantilainen ja Lontoosta hankittiin urut. Tehdassaarnaajan virka lopetettiin 1880, sen jälkeen tamperelaiset papit hoitivat virkaa sivutoimenaan. Tehdas hoiti kuitenkin kirkkoa runsaat sata vuotta. Vielä 1970-luvulla oli tapana aloittaa vuoden ensimmäinen työpäivä rukoushetkellä kirkossa. Vuoden 1981 lopussa Oy Finlayson Ab luovutti kirkon ja sen tontin korvauksetta Tampereen evankelisluterilaiselle seurakunnalle. Ehtona oli, että sitä edelleen kutsutaan Finlaysonin kirkoksi. Kirkko on nykyisin suosittu hääkirkko ja pienimuotoisten konserttien pitopaikka. Vuodesta 1996 kirkko on toiminut Lasten katedraalina ja 1998 alkaen Lasten tiekirkkona. Vuosina 2007 ja 2008 kirkko peruskorjattiin ja tehtiin lisätiloja mm. kerhohuone ja sosiaalitilat. VH

12 Uutisia Kuvassa Kauko Ilonen esittelee Koivisto-seuralaisille Kultuurikeskus Äijälää muutama vuosi sitten. Taustalla Kivennavan kansallispuku. Kauko Ilosesta kotiseutuneuvos Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi kesällä Kauko Iloselle kotiseutuneuvoksen arvonimen, hänen tekemän ansiokkaan ja pitkäaikaisen työn karjalaisuuden ja nykyisen kotiseutunsa kunniaksi. Kauko Ilonen tunnetaan aktiivisena karjalaiskultturin puolesta puhujana ja toteuttajana. Monien järjestöjen jäsenenä ja puheenjohtajana hän on vaikuttanut voimakkaasti niiden toimintaan. Ennen kaikkea Kultturikeskus Äijälä tunnetaan laajalti Pirkamaalla monipuolisena karjalaisuuden perinteen säilyttäjänä ja esittelijänä. Eräs viimeisistä Kauko Ilolan luomuksista on vuonna 2007 avattu Paviljonki Äijälän päärakennuksen pihassa, jonka hän suunnitteli. Paviljonki muistuttaa Kivennavan Pyhän Pietarin puukirkon yläosaa. Kivennavalla syntynyt ja Kangasalalle evakoksi asettunut on tehnyt huomattavan työpanoksen myös uuden kotikuntansa hyväksi toimiessaan kunnan rakennusmestarina ja itsenäisenä rakennuttajana. Arvonimeä olivat hakeneet järjestöt joiden toimintaan Ilonen on aktiivisesti osallistunut: Kangasalan kunta, Karjalan Liitto, Karjalaisseurojen Tampereen piiri, Kangasalan Karjalaseura, Kivennapa-Säätiö, Kivennapaseura ja Ilosen sukuseura. Tampereen Koivisto-seura liittyy onnittelijoihin. Veli Hämäläinen

13 Seitsemänkymmentä vuotta evakkona Seitsemänkymmentä vuotta sitten, marraskuun 30 päivänä, jouduimme jättämään kotimme, kun Suureksi ja mahtavaksi itseään kutsuva Neuvostoliitto katsoi oikeudekseen hyökätä Suomeen. Stalin oli jakanut Hitlerin kanssa itsenäisiä maita, tyyliin: tämä minulle tämä sinulle. Stalin oli neljä päivää aiemmin ammuttanut tykillä yli rajajoen Mainilan kylässä Kannaksella, taisi jopa tapattaa omia kansalaisiaan samalla malliksi. Herra IsäAurinkoinen väitti niitä suomalaisten ampumiksi. Koko maailma ymmärsi varmasti heti kuka laukaukset oli ampunut. Ei taida edes nykyvenäläinen vielä tietää oikeaa ampujaa? Hitler oli tehnyt saman tempun aikaisemmin syksyllä puolalaisille. Niin alkoi karjalaisten evakkotie. Minulle se alkoi Koiviston Mannolan kylästä, olin keväällä täyttänyt kuusi vuotta. Meidät oli käsketty menemään Hämäläisten-kujasille Abram-sedän talon kohdalle, aidan viereen odottaan kuljetusta eteenpäin. Oli pieni pakkanen, maisema oli luminen, uuttalunta oli hiukan satanut. Äiti oli antanut jalkaan uudet töppöset kaikille kolmelle lapselle, oli ilmeisesti varannut ne joululahjoiksi. Niillä töppösillä emme saaneet kovin kauan tepastella, kun ilma lämpeni ja lumi muuttui märäksi, taisi räntää hiukan sadellakin. Äiti vaihtoi pian meille vanhat kumisaappaat jalkaan. Mutta mitä töppösille tapahtui, sitä en tiedä. Mihin Äiti ne pakkasi koska niitä emme enää nähneet. Mukaanhan sai ottaa vain sen mitä jaksoimme kantaa, eväiden lisäksi. Töppöset jäivät myöhemminkin saamatta, ei tainnut siihen aikaan enää kaupoissa olla ja rahaakaan niiden ostoon ei varmaankaan ollut. Koko päivän odottelimme autoja, vasta illan pimetessä ne tulivat. Olivat kankaisella kuomulla varustettuja kuorma-autoja. Hämäläisen-kujaset Suomalaisen rohkeuden symboli, Marskin merkki Myydään sotiemme veteraanien hyväksi. päättyy kylän läpimenevälle yleiselle maantielle ja siitä lähdimme Härkälään päin. Mikä oli lähin määränpäämme sitä en tiennyt. Se selvisi vasta myöhemmin, tarkemmin 1990-luvulla. Menimme Härkälän kautta Kiiskilän kylään, siellä yövyimme jossain talossa, ehkä kylän koulussa. Aamulla meidät pakattiin roomuun ja sillä yli Viipurin lahden Vilajoelle. Mitään muistikuvia yöpymisestä eikä roomussa olemisesta minulla ole. Ei myöskään siitä, miten tulimme aikanaan Vilajoelta Padasjoelle Harmoisten kylän Kauppilan taloon. Ainoa muistikuva on aivan loppumatkasta kun jouduimme lumisella tiellä työntään linja-autoa jyrkässä mäessä. Joulu tuli ja joulujuhla evakoille järjestettiin Harmoisten koululla ja joulusauna kylvettiin korkeassa saunassa. Keväällä meidät jälleen pakattiin roomuun ja vietiin nyt Päijännettä ja Vesijärveä pitkin Lahteen ja kapearaiteista Lahti-Loviisan rautatietä Pakaan asemalle. Aseman vieressä olimme runsaat kolme vuotta, aloitin kouluni läheisellä Riihiojan koululla. Vuonna 1943 palattiin kotikylään Mannolaan. On ollut surullista nähdä televisiosta miten sotaan pakoon pyrkiviä ihmisiä riittää vieläkin maanteillä. Muutaman sukupolven välein täytyy näköjään uuden sukupolven kokea evakkotaival. Vaara idästä on jälleen lisääntynyt, juhlapuheista huolimatta. Näin 70-vuotta evakkona Veli Hämäläinen

Martta Räisänen täytti 90 vuotta 16.1.2009 14 Martta kotipihalla Martta Räisänen, Tampereen Koivistoseuran aktiivinen ja pirteä jäsen täytti tammikuussa 90 vuotta. Seuran jäsen Martta on ollut lähes alusta alkaen. Oli avustamassa 1969 Tampereen Koivisto-juhlien keittiössä ja Karjalan-piirakoita tekemässä. Vielä nytkin hän ei kerhoiltoja ole juuri väliin jättänyt, tulee bussilla kaukaa Hervannasta. Tuo usein mukanaan meille jäsenille jotain purtavaa. Lisäksi hän kirjoittelee muistojen pätkiä seuramme lehteen Koivistolaii Koivunlehtii. Martta syntyi Eistilässä 16.1.1919 yksitoistalapsiseen perheeseen jossa hän on keskimmäinen. Isä oli laivuri ja kuljetti tervahöyryllä rahtia Saimaalta Suomenlahdelle ja talvisin kalasti. Martta asui lapsuutensa isossa talossa jossa oli 24 henkilöä, Martan perheen lisäksi, setiä, tätiä ja enoja. Martta on isän suvultaan Wahlqvist ja äidin Ratia. Nimen Räisänen hän sai mentyään naimisiin Kuopiossa 1947 ja saaden kolme lasta ja nyt hiljattain syntyi ensimmäinen neljäskin polvi, tytär. Kotiseutumatkoilla Koivistolla ja Eistilässä Martta on käynyt useamman kerran, viimeisin 2002 seuramme matkalla. Lapsena leikit tapahtuivat usein miten kotirannassa, siinä oli sopivasti tasaista. Naapurina oli monta taloa ja lapsia jokaisessa, aina riitti leikkijöitä. Kaikenlaista leikittiin, kivileikkejä Härkäläävää ja Paria. Ja tietysti Talosia leikittiin, rantaan tehtiin kosteasta hiekasta talot ja kalusteet. Matkustamista leikittiin siten, että rannan matalassa vedessä olleille kiville annettiin nimet, ne toimivat Pietarina, Viipurina ja milloin minäkin kaukaisena kaupunkina. Niiden välit matkustettiin kahlaamalla vedessä. Sitä leikittiin mitä aikuisetkin teki. Eikä koskaan tullut aika pitkäksi. näin Martta. Kuusivuotisen koulun Martta suoritti Saariston koulussa, alakoulun että yläkoulun. Lisäksi oli kansalaiskoulu, jatkokoulu jossa käytiin silloin tällöin. Tanssikoulunkin kävi samassa paikassa. Nuoret opettelivat koulun porstuassa vapa-ajalla salaa tanssimaan. Lapset varttuu nuoreksi ja jokaiselle löytyi isosta talosta tehtävä. Olin päässyt 12- vuotiaana koulusta ja kun ei muuta virkaa ollut, niin tehtäväkseni tuli lehmien ajaminen Ruonan peltoon syksyllä. Eihän siihen aikaan sen ikäinen saanut jouten olla. Ruonaan oli matkaa 5 km, se käveltiin päivittäin kaks kertaa, aamuvarhaisella vietiin ja illalla haettiin. muistaa Martta. Kalastus oli perheellä iso osa ansiota johon lapsetkin joutuivat heti kun kynnelle kykenivät. En muista kokeneeni että lapsena olis kauheeta puutetta kärsitty. Sellanenkin pulaaika ol, laivoilla ei ollut rahtia ja isän täytyi lähteä isoille merille merimieheksi. kertoi Martta. Omaa rahaa Martta sai kun oli lastaamassa halkoja Saskaa Anton ja Aalton laivaan 15-vuotiaana, se oli raskasta työtä. Tienestillä sai hankittua itselleen leninkikankaan. Ansio mahdollisuuksia ei saaressa tietysti paljon ollut. Hän muistaa käyneensä mm. metsää istuttamassa. Siitä matkasta on parhaiten mieleen jäänyt kärrin pyörien kauhee kolina kun mentiin kivistä tietä. Talvisodan syttyessä Martta oli Helsingissä ollut jo vuoden. Sodan loppumisen Martta muistaa hyvin, olivat työkaverin kanssa ostaneet sähkösanoman, kuten silloin

15 Martta tärkeät tiedot julkistettiin ja joka kiireellä luettiin. Valokuvaajakin sattui paikalla ja pääsivät viikkolehden kansikuvatytöiksi. Jatkosodan aikana hän oli jonkin aikaa armeijan palveluksessa, keittiössä apuna, ei kylläkään sotatoimialueella,. Siellä hän loukkasi jalkansa ja on nyt 10 % invalidi. Tampereelle Martta tuli 1963, täällä hän työskenteli työmaaruokalan keittiöissä, eläkeikään asti. Tampereella Martta alkoi opiskella Työväenopistossa, aloitti kirjallisuuspiirissä ja myöhemmin innostui Venäjän kielestä, sitä varten piti vielä opiskella kielioppiakin. Iän karttuessa kielen opiskelu kävi raskaaksi ja niin hän meni luennoille ja valitsi filosofian. Kun Martta oli jo aiemmin eronnut miehestään, niin hän katsoi olevansa vapaa katselemaan maailmaa. Monivuotisen opiskelun ansiosta hän pääsi Työväenopiston retkeilytoimikunnan matkoille hernesopan keittäjäksi 1970-luvulla ja sai ilmaiset linja-automatkat. Asuivat teltoissa ja keittiönä Martalla oli puistojen ja torien kulmaukset. Niistä matkoista hänellä onkin paljon muistelemista. Matkalaiset muistavat hänet vieläkin, kun sattuvat kaupungilla tapaamaan, niin silloin juttu palaa aikaan kun he Eurooppaa valloittivat ja muistavat kuinka hyvää hernesoppaa syötii. Matkakohteet olivat Hollannissa ja Belgiassa, Puolassa ja Tsekkoslovakiassa sekä Italiassa. Matkat kestivät kolme viikkoa eli koko Martan silloisen kesäloman. Linja-automatkat ovat kivoja, lentomatkat eivät lähellekään sen veroisia. Raskaita ne olivat, mutta olimme silloin nuoria. Ihmeellisissä paikoissa piti linja-autolla kulkea, Tanskassa piti välillä katkoa oksia tienvarren puista että pääsi eteenpäin. muistaa Martta. Kun Hollannissa erään kaupungin torin laidassa keittivät hernesoppaa ja sekös kiinnosti kansaa. Kerääntyivät ympärille ja valokuvasivat sen kuin kerkesivät. Parilla matkalla oli tulkkina mukana nykyinen Koivisto-seuramme jäsen Pirkko Heino. Pari kertaa Martta on käynyt Venetsiassa, se oli ihmeellisin paikka missä hän on käynyt. Venetsiassa leirintäalueen muurahaiset herättivät heidät. Telttaan tulvi muurahaisia, kun teltan pohjassa oli reikä. Tuli kiire paikata se keskellä yötä. Teltta-alueen vieressä oli ravintola, jonne he päättivät illalla pistäytyä ja yllättäen saivatkin kutsun häihin. He olivat kuin kunniavieraat, syödä ja juoda sai niin paljon kun tahtoi, orkesteri soitti mukavaa musiikkia ja laulu raikui. Elämys heille. Yksi ryhmän jäsen sattui saamaan morsiamen heittämän kukkavihon. Eräällä torilla Italiassa näkivät aamutuimaan miten palvelu siellä pelaa. Torin viereisen talon parvekkeelta pudotettiin narun päässä koppa alas ja vihanneskauppias täytti korin ja se vedettiin takaisin ylös ja niin sai asiakas aamiaisen. Mieleen jäi myös käynti Fiatin tehtaalla, jossa heille näytettiin kuinka auto tehtiin, mutterista alkaen, ja sen jälkeen pöytä oli koreana heitä varten. Mielenkiintoisin oli laivamatka Caprille, siellä tavattiin pappi joka möi taivasosuuksia, joten sehän piti ostaa vanhuuden turvaksi. Järkyttävin nähty kokemus oli ns. tyttökatu, se järkytti meitä kaikkia, palvelujaan oli tarjoamassa aivan nuoria, vielä melkein lapsia. Kesät Martta on vuosia viettänyt Litukan siirtolapuutarhassa. Nyt Martalla on myös aikaa lukea ja hän lukeekin paljon mm. niistä paikoista joihin aikoinaan matkoja tekivät. Veli Hämäläinen

Matti Villanen täytti 90 vuotta 27.2.2009 16 Matti kotirannalla Matti Villasen elämäntyö tapahtui pääosin kuorma- ja linja-auton kuljettajana. Työelämän ohella ja sen jälkeen hänen vaikutuksensa karjalaisuuden ja koivistolaisuuden perinneasioissa oli suuri Tampereen Koivisto-kerhon ja Tampereen Karjalaseuran kautta. Koivisto-kerhoa hän oli perustamassa 1966 ja sen puheenjohtaja 24 vuotta, vuosina 1966-1992. Vuodet 1973-1982 Matti oli Suomen Koivisto-seura ry:n, silloiselta nimeltään Koivistolaistenseura ry:n, hallituksen jäsen. Matti syntyi Koiviston Härkälässä 27.2.1919 Anton Villasen kymmenlapsiseen perheeseen, jossa Matti oli kahdeksas lapsi. Äiti oli Pukin sukua Maisalasta. Perheen siirtyessä pian Maisalaan, Matti varttui ja suoritti Vatnuorissa kansakoulun. Kansakoulun jälkeen Matti kalasteli ja oli perheen apuna maatilan töissä. Jo 15- vuotiaana Matti pääsi harjoittelijaksi paikalliseen osuuskauppaan, lähti kuitenkin 16-vuotiaana merille. Vietti merellä neljä vuotta, jäi maihin talvisodan loputtua, osallistui jatkosotaan ja sodan lopulla haavoittui Ihantalassa. Vuonna 1973 Matti meni naimisiin Julia Villan kanssa kesken sotareissun, sai Maaselästä viiden päivän loman ja vihittiin Tampereella Pispalan kirkossa. Nyt he ovat olleet naimisissa jo pian 65 vuotta. He saivat kolme poikaa, heistä yksi asuu Suomessa. Lastenlapsia ja lastenlasten lapsia on jo yli kaksikymmentä. Matin ollessa merellä käytiin talvisota. Kesällä 1940 Matti jäi maihin ja joutui suorittamaan asevelvollisuuden ja se jatkui keskeytyksettä sodan loppuun asti. Alokasaika kului Kouvolassa ja Virolahdella, sieltä komennus Turkuun Laivastoasemalle, koska Matti halusi laivastoon. Laivastossa ei enää ollut paikkoja, niin hän sai siirron kuljetusosastoon ja pikaisen autonajokoulutuksen toiselta kuljettajalta. Pian komennettiin autokomppaniaan. Siellä opetettiin miten sodassa autoa ajetaan

17 pimeällä, miten kuusikkoon ja miten autolla maastoudutaan. Sitten olikin jo vuoro lähteä rintamalle huoltojoukoiksi. Ensimmäinen tehtävä oli viedä kuorma Laatokan rannasta Stalin kanavalle asti aivan uusilla ruotsalaisilla autoilla. Tutuksi tulivat myöhemmin Karhumäki, Äänislinna, Lotinanpelto ja moni muu tunnetuksi tulleet sotatantereet. Pari vuotta Matti ehti olla kuljetuskomppaniassa kun tuli komennus jalkaväkeen, siinä ominaisuudessa kului loput sotavuodet mm. Leipäsuolla, Summassa, Karisalmella ja Ihantalassa, missä hänen sotansa päättyi haavoittumiseen jalkaan. Valtion harmaissa Matilta kului näin runsas neljä vuotta. Kolmen kuukauden sotasairaalan jälkeen Matti pääsi siviiliin 1944 ja luovutti armeijan varusteet Tampereella. Sopeutuminen siilielämään alkoi heti ja hän pääsi Valmetille autonasentajan oppiin. Toimittuaan kolmisen vuotta autonasentajana, Matti siirtyi kuljetusliikkeeseen kuormaauton kuljettajaksi. Vuonna 1956 Matti hakeutui Tampereen kaupungin liikennelaitoksen palvelukseen linja-autonkuljettajaksi. Sieltä hän pääsi eläkkeelle vuonna 1976 kahdenkymmenen palveluvuoden jälkeen. Päästyään eläkkeelle Matti jatkoi vielä työelämässä, oli apuna poikansa yrityksessä Pohjois- Savossa. Savosta hän palasi parinvuoden jälkeen takaisin Tampereelle, jossa elämäänsä edelleen viettää. Ja Matti onkin viettänyt varsin monipuolista ja touhukasta elämää monine harrastuksineen. Vuonna 1966 hänen aloitteestaan ja kokoon kutsumana perustettiin Tampereen Koivisto-kerho. Matti valittiin puheenjohtajaksi ja siinä toimessa hän oli 24 vuotta aina vuoteen 1992 asti. Välillä oli kahden vuoden tauko hänen ollessa poissa Tampereelta. Vuoden 1992 jälkeen Matti jättäytyi uusitun ja rekisteröidyn Tampereen Koivisto-seuran toiminnasta sivuun, jonne hänet kutsuttiin takaisin vuonna 2000 ja on sen jälkeen osallistunut seuran iltoihin ja tilaisuuksiin lähes poikkeuksitta. Suuri vuosi Koivisto-kerhon toiminnassa oli kun he vuonna 1969 saivat järjestettäväkseen Koivisto-juhlat, ne olivat ensimmäiset ja viimeiset Koivisto-juhlat Tampereella, osanottajia lähes 2000. Matti oli järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja. Matti oli myös vuosia Tampereen Karjala-seuran hallituksen jäsen, osan aikaa varapuheenjohtaja ja Karjala-seuran avulla Koivisto-juhlat pidettiinkin. Veteraanijärjestön ja Karjalaisten yhdistysten tilaisuuksissa Matti on edustanut Tampereen Karjala- ja Koivisto-seuraa usein. Tärkeä Matin harrasteista oli laulu, jonka lopetti vasta joitakin vuosia sitten. Tamperelaiset kuorot Karjalan Kaiku ja Veteraanien kuoro oli niitä, joiden harjoituksista ja esiintymisistä hän ei juuri poissa ollut. Paikallinen Veteraanikuoro oli usein Veteraanien valtakunnallisilla juhlilla suurkuorossa mukana. On mainittava vielä eräs tärkeä Matin harraste. Runsaana neljänä vuotena koetut sotamuistot, niistä hän mielellään kertoo kun kuuntelija sattuu paikalle, muistaa harvinaisen paljon eri tapahtumia. Joskus kertoo myös nuoruuden merimiesmuistoista. Kahdenkymmenen vuoden linja-auton kuljettajan kokemuksista kuulee harvoin, vaikka hän ehti olla trollikkabussienkin kuljettajana ennen kuin ne Tampereella romutettiin. Ei päivää ettei Matti muistelisi sotamuistoja ja Koivistoa kertoi vaimo Julia. Veli Hämäläinen Kuvassa Viipurin entinen tori nykyään, se on siirretty muuanne. Kuva Erkki Attila.

18 Tampereen Koivisto-seuran äijä ja mummo muistelmasarjaa Muistelma mummostani Raili Helminen Minun mummoni, äidin äiti, Helma Toivonen os. Kukko asui Koiviston saaren Säärenpäässä. Mummo oli jäänyt kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi kun miehensä Jussi Toivonen oli monen muun merimiehen tavoin huuhtoutunut Suomenlahdella syysmyrskyssä mereen ja sinne jäi. Mummo elätti perheensä nuottaosuuskuntaan kuuluvana kalastajana ja siitä oli muistona paha reumatismi jaloissa. Lisäksi mummoni kutoi vieraille mattoja ja myös kauniita lapasia. Mökin oli enoni rakentanut kauniille törmälle rantaan, siellä mummo kävi hoitamassa reumatismiaan jalat hiekkaan tai saveen haudattuna. Vaikka olin vasta 7- vuotias muistan hyvin tämän koska kävimme kesäisin kauppalasta niin kesämökillä, kuin talvisin joskus potkukelkalla. Mummi, joka oli syntynyt 1873, joutui vielä enoni tyttären huoltajaksi yli 60- vuotiaana, kun äitinsä kuoli silloin riehuneeseen lentävään keuhkotautiin ja isä oli merillä. Tämä serkkuni on nyt aikuisena miettinyt ja surrut sodan alkamista, jolloin saaresta lähdettiin lotjilla Kotkaan, mitä pommitettiin silloin ja evakkojakin kuoli. Ei saanut mummo mukaansa paljon tavaraa, kun toisessa kädessä oli 4-vuotias tyttö. Isänsä ei voinut auttaa kun laivansa oli integroituna. Pääsivät viimeisenä laivana pakenemaan yli miinoitetun Suomenlahden. Nämä saarelaiset evakuoitiin Längelmäelle, mistä tuoni aikanaan hoiti heidätkin asumaan Pyhämaan Saarelle. Muisteli Raili Helminen 11.2.2009 Saaristolaisilla on hyvät mahdollisuudet lähteä purjehtimaan merelle kotivalkamasta. Saaristolaiselämän varjopuolet ovat tosin suuremmat kuin helppous kivaan vapaa-aikan kesäisin. Vh. Saaritomerellä on pienten lautturien oltava tarkkana kun eteen ilmestyy iso laiva, tässä Finnlinesin konttilaiva. Kuvat Sotalasten Saaristomeren retkellä elokuussa.

Äijäni 19 Tampereen Koivisto-seuran äijä ja mummo muistelmasarjaa Veli Hämäläinen Äijäni, Joonas Hermanninpoika Hämäläinen syntyi 18.7.1868 ja kuoli sotien jälkeen 20.9.1946 Angelniemen Kanamäessä, odottaessaan vakituista asuinpaikkaa. Hänet on haudattu Angelniemen kirkkomaahan. Hautajaisissa arkku avattiin vielä hautajaisissa ennen hautaan laskemista kirkon edessä vanhan karjalaisen, ortodoksisen tavan mukaan vaikka äijä ei ortodoksi ollutkaan. Talvisodan jälkeen äijä ehti asua monessa paikassa, Kuhmoisissa, Kausalassa ja Pakaan asemaseudulla meidän luonamme. Äijä palasi Mannolaan v. 1943 aikaisin keväällä, teki palamatta jääneestä saunasta tilapäisen asunnon ja asui siinä tyttärensä Iidan kanssa. Äijä rakensi isäni kanssa vielä ulkorakennuksen kesällä 1943. Ennen uutta lähtöä kesällä 1944 ehti vielä kylvää viljat maahan. Hän oli tuolloin jo 75 vuotias. Äijä oli Hermanin ja Reginan, o.s. Putus, toiseksi nuorin lapsi. Äijä meni naimisiin 1896 ja jäi asumaan kotitaloon, Aabram-setä rakensi kodin perheelleen Valtinojan toiselle puolelle Hämäläisten kujasten varteen, melkein ojan pientareelle. Kotitalon maita he hoitivat yhdessä aina vuoteen 1912 jolloin jakoivat maat. Isä- Herman jäi kotitaloon ja äijän hoitoon, ja kuoli 1914. Äijälle jäävästä talosta purettiin peräkamari ja siirrettiin Aabram-sedälle. Äijälle jäi vanha, lyhennetty talo, pihaa ympäröivät rakennukset, puutarha ja sen perällä paja. Aabram-setä sai pajaa vastapäätä, Pätsikän kujasten ja Valtinojan välissä olleen riihen, Äijä rakensi itselleen uuden lähelle Kärriojaa. Myöhemmin Äijä rakensi peräkamarin uudelleen kun lapset kasvoivat. Isäni toi taloon 1924 vaimon ja sai peräkamarin haltuunsa, niin siitä tuli minunkin kotini talvisotaan asti. Äijän talo sijaitsi Hämäläisten mäellä jonka jakoi Hämäläisten kujaset. Kujasten toisella puolella oli äijän serkun Juhana Gabrielinpojan rakennukset kivinavettoineen. Talvisodassa, perääntymisvaiheen aikana, talvella 1940 koko pihapiiri ja Hämäläisten mäki poltettiin, ulkopuolella sijainnutta saunaa lukuun ottamatta, muun kylän mukana. Hämäläisten mäki lienee ollut suvun asuma jo ties kuinka kauan, välillä lienee isäntäsuku vaihtunut. 1600-1700 lukujen vaihteessa sitä hallitsi Pätsikän suku jonkun aikaa. (Anna-Kaisan Siiven tutkimuksen mukaan). Hämäläisen suku palasi yhtiömieheksi ja vävyksi ja isännäksi 1700 luvun puolessa välissä. Viljelystä ja metsää oli toki muuallakin kuin kotipellossa. Paikka olikin ihanteellinen, kaksi kalaisaa ojaa reunustivat aluetta, Kärrioja ja Valtioja. Ne yhtyivät ennen mereen laskeutumista Juhanan rakennusten takaa Suurojaksi. Olettaa sopii, että vielä Hermannin ja Gabrielin aikana, veneellä pääsi kotipihaan asti. Äijä oli ottanut vaimon kotikylästä, kaukaisen sukulaisen, neljännen serkkunsa Eeva Joonaantyttären Hämäläisen, Ollilaisiksi kutsutun. Perheeseen siunautui vuodesta 1900 alkaen 8 lasta, 5 tyttöä ja 3 poikaa. Lapsista kolme kuoli lapsena. Elämisen perustarpeet tu-

20 livat Äijän perheelle kuten useimmalle Mannolassa, pelloilta, karjasta, kalastuksesta ja metsästyksestä, oli verkkoja, rysiä ja nuottaosuuksia niin kesällä kuin talvellakin. Tarvittaessa vieraallakin käytiin työssä mm. rakennuksilla. Äijä oli taitavia käsistään. Omien talojen lisäksi rakensi taloja muillekin. Kaikki taloudessa tarvittavat välineet olivat itse tehtyjä, niin puiset kuin rautaisetkin. Työn jakoa veljeksillä lienee osittain ollut, mm kärrien pyörät teki ja sorvasi Aabram-setä äijä raudoitti. Liekö johtunut siitä, että äijälle jäi jaossa paja ja setä oli rakentanut tarvittavan sorvin. Samoin muistan sedän ulkorakennuksen seinässä nähneeni telineen jossa vempeleitä, luokkia taivutettiin valjaita varten. Myös nahkatyöt sanottiin onnistuneen, jopa kengät aina parkitsemista myöten ja mm koirannahkaiset rukkaset jotka muistan äijällä olleen. Äijän sanottiin olleen kylän harvoja verkon "lasittajia" joka tiesi kuinka tiukalle tai löysälle verkko pitää paulottaa jotta verkko "kalastaa" hyvin. Äijä teki kyläläisille hautaristejä, ja jopa kirstuja, arkkuja, sukulaisille ja ehkä muillekin. Ensimmäisiä lapsuuteni muistoja on kun istuin tukin päällä katsellen kun Äijä veisti hautaristiä, lienee ollut joskus vuosina 1935-36. Äijä teki myös veneitä ainakin itselleen. Vuosi pari ennen talvisotaa hän vei kauppalaan jollekin sirkkelisahurille tukit sahattavaksi venelaudoiksi. Jostain syystä ne ei kelvanneetkaan Äijälle ja niin hän kaasi uudet puut ja sahasi ne itse isän kanssa vanhalla tavalla, korkean pukin päällä, toinen oli ylhäällä ja toinen veti alhaalla. Näin satuin vielä näkemään tällaisen työmenetelmän, tosin en muista siitä mitään, veljeni 1,5 vuotta vanhempi muistaa. Äijän uudistusmieltä osoittaa se, että hän oli perustanut puutarhan, ehkä kylässä ollut kauppapuutarha innosti häntäkin kokeilemaan. Äijällä oli omenapuita ja marjapensaita, jotka minäkin muistan ja ilmeisesti myös keittiökasveja, todennäköisesti ainakin naurismaa. Kaksi omenapuuta kasvaa vieläkin v 2009, tuskin tekevät omenia. Äijän luonteestaan lapsiin muistan hyvin vähän, herttaisesti lapsiin suhtautuva, leikillään kiusoitteleva, mutta ei kovin läheinen. Äijällä oli tuuhea tukka ja pitkät viikset kuolemaan saakka, ja ne hän sanoi kasvattavan niin pitkäksi että saa ne sidottua solmuun niskan taakse, niin ei koskaan tapahtunut. Evakossa Äijä osti minulle sukset, ensimmäiset ostosukset. Kylän yhteisten asioiden hoitoa Äijän ja Aabram-sedän isä Hermanni ei osannut kirjoittaa, puumerkki löytyy, mutta veljekset jo osasivat lukea ja kirjoittaa, kiertokoulussa oppineet ja ymmärtäneet koulutuksen arvon ja tarpeen. Siksipä ovat olleet 1900 luvun alussa puuhaamassa kyläläisten kanssa kansakoulua Mannolaan. Äijä oli jopa ensimmäisessä johtokunnassa ja osan alkuvuosista puheenjohtajana, myös paikallisen Osuuskaupan johtokunnassa hän edusti sukua. Kylän vanhimpana äijä lienee ollut jonkun aikaa. Äijän nimi löytyy kirkonkokousten pöytäkirjoista kun hän on takaamassa erään mannolalaisen lainaa kirkon rahastosta. Äijä on allekirjoittanut ns. Suuren Adressin jolla vastustettiin talvella 1899 julkaistua Helmikuun Manifestia ja jossa Suomea uhattiin venäläistämisellä. Äijän haudalle, Angelniemelle, on kukkia edelleen vieneet lapsenlapset joista kukaan ei asu Angelniemellä ja pian koittanee aika jolloin heitä ehkä muistaa lastenlasten lapset jos heillä on tietoa mitä muistella. Tämän tapainen kirjallinen muistelu on siksi hyvin tärkeää ja alkaa olla viimeinen aika tehdä se, kun vielä on elossa henkilöitä jotka ovat eläneet lapsuutensa äijien ja mummojen ja setien kanssa. Tässä äijän kärryjen varapyorä. Sopivan kokoinen ja jäykkä kuusipuu pyörän paikalla, raskasta hevoselle ja kuorma oli purettava.

21 Tampereen Koivisto-seuran äijä ja mummo muistelmasarjaa Merenrannalla Mummola Virpi Mäki Itämeren laivuri Anton kera yaimonsa Amalian odottelivat Koivistolla ainutta tytärtään Irjaa pienokaisineen, vierailulle Koiviston kauppalan keskustaan rakentamassaan omakotitalossa ensimmäisen evakkomatkan jälkeisenä kesänä. Junamatka Hämeestä Karjalan kannakselle oli pikkulapsille elämys. Täpötäydessä junassa, ahtaudessa, pienokaiset istuivat matkalaukun päällä kaiken matkaa junan kolkutellessa etelään päin. Liekö nuori äiti löytänyt matkan aikana lainkaan penkinkulmaa, jolla olisi tovin istahtanut. Paikkaliput maksoivat, ei sellaisiin ollut yaroja käytettävissä, sillä olihan evakkomatkallekin lähdetty kahden lapsen kanssa ilman omaisuutta. Sotatila oli ottanut lapsien isän, kuten muutkin nuoret miehet, armeijan leipiin. Äidin oli matkustettava omin avuin, vähin varoin, kotikonnulleen. Alkoi olla yölevon aika. Oli saavuttu Pitkin rautateitä, junalla Viipurin asemalle. Sukulaisia asui siellä kerros talossa ja kirjeitse oli sovittu, että käydään ohimatkustettaessa heitäkin tervehtimässä. Tapaaminen oli iloinen asia. Keskusteltavaa riitti aamutunneille saakka. Tilanteen miellyttävyyden katkaisi pienokaisen junamatkalla vedosta saama korvasärky. Varmaankin koko kivitalon väki heräsi pienokaisen parkumiseen. Vihdoinkin, aamuyön puolella, joku sukulaisista muisti että tupakansavun puhaltaminen korvakäytävään ja sen savun sulkeminen korvaan saattaisi lopettaa säryn. Niinpä innokas tupakoitsija sytytti savukkeensa, puhalsi savun lapsen korvakäytävään ja piti savun kämmenensä avulla korvassa, useita kertoja uusien tekonsa. Ihme tapahtui. Lapsi nukahti. Tuli hiljaisuus kivitaloon. Sukulaiset pääsivät jatkamaan kesken jääneitä kertomuksiaan, aivan aamunkoitteeseen saakka. Uni viimein voitti. Uuvuttiin unten maille Aamun koittaessa, liki puolenpäivän, hämäläiset vieraat, äitinuori lapsineen, saateltiin Viipurin linja-autoasemalle. Bussi matkasi Koiviston kauppalaan. Matkaliput olivat punaiset, ja lapsille kauniinvärisinä erittäin mieleiset, kun ei ollut mitään muutakaan lelua vastaavaa. Illan saapuessa vierailulla ollessakin mennään nukkumaan. On unen ja levon aika. Pienokaisten nukahdettua aikuiset jäävät kertoilemaan kuulumisiaan. Anton-isä tapaa mennä aikaisessa ajassa nukkumaan. Naiset jatkavat puhettaan ikkunan ääressä, nojaten käsiinsä. Ikkunaverhot ovat sivulle vedettyinä, Lasien takana yön pimeys, kunnes meren yli näkymä muuttaa kaiken. Ikkunasta näkyy Suomenlahden yli, 80 km taakse. Tulimeri takana meren. Olisiko yö (22.6.1941), jolloin Saksa teki hyökkäyksen Venäjää vastaan. Mene ja tiedä. Kuitenkin, kaikitenkin, meren takana oli tulimeri erittäin laajalla alueella rantaviivassa.

22 Viisivuotias herää unestaan. Hän hissuttelee mummi-amalian ja äiti-irjan luo pöydän viereen ja näkee tulimeren, ihmeekseen. Äiti saattelee lapsen takaisin sänkyyn jatkamaan uniaan, saamatta tietää, mikä tuo tulipalo tuolla kaukana oikein oli. Sattumalta vasta aikuisiässä, tulee tuo lapsonen kysyneeksi äidiltään, mikä se tulipalo oikein oli, joka näkyi Koivistolle meren takaa. Saksa pommitti Venäjää, ja se näkyi Koivistolle saakka. Sotatila rajan takana. Jännitys rauhanaikana Suomen kamaralla. Lentokonepelko vielä Tampereelle tultuakin matkalaisilla. Koneen lentäessä ja äänen kuuluessa, lapsoset juoksivat sisälle, pöydän alle. Isä-Anton kottikärryineen - tuolloin olivat henkilöautot lähes olemattomat - oli matkalaisia vastassa Koiviston linjaautoasemalla. Matkalaukku ja pienokaiset kottikärryihin ja vihreää kaunista koivukujaa myöten marssia Amalian luokse, keskustaan. Riemullinen vastaanotto niin Irjatyttärelleen kuin myöskin 3 ja 5-vuotiaille tyttösille. Hämeestä lähdettäessä ei vielä tiedetty, että kesä on jo tuonut Karjalan lämpimään mansikoita, luumuja, ja ties mitä herkkuja. Koiviston kirkon vierellä meri. Matalaa rannassa riitti pitkälle mereen. Kultahietikkorantaa silmänkantamattomiin. Lapset saivat kahlata merta. Lämmin matalan rannan vesi oli uutta, ja lasten mieleen. Meren rannalla olisi ollut pitempäänkin, auringonpaisteessa. Pihapiirissä lapsoset saivat leikkiä naapureiden lasten kanssa moninaisia leikkejä. Isoäiti kuuli lentokoneen. lähestyvän. Hän kappasi nopeasti lapsenlapsensa kainaloonsa Ja juoksi nopsasti katoksen alle, piiloon lentokoneelta. Irja oli kaivolla. Hän ei ehtinyt näkösuojaan, vaikka äiti- Amalia, vaikka äiti-amalia yritti viestittää tilanteen. Onneksi lentokone oli suomalainen. Ei mitään huolta. Ei hälyttävää tällä kertaa. Sotatila oli ilmassa. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941 suurpoliittisen tilanteen kiristyessä ltä- ja pohjois- Euroopassa. Koivistollakin juostiin näkymättömiin lentokoneen äänen kuuluessa vaikka Suomessa vallitsikin rauhan aika. Sotatoimirajat tuntuivat ja kuuluivat rajojen takaa: Kannaksen itärajalla sekä Suomen- lahden toisella puolen, noin 80 kilometrin päässä Koivistolta. Kirvesmies Juho Oinosen iselleen tekemä talo. Hän eli koko elämänsä Pönnillä. Ossi Korhola, seuraavien sivujen (20-23) tekstien ja kuvien lähettäjän muistoja Pönnillä asuneista suvustaan. Muistojen kirjoittaja Tyyne Korhola os. Blomqvist on Ossin äiti, vietti lapsuutensa Pönnin kylässä ja aloitti koulun silloisessa Koterlahden koulussa, mutta jo 1918 perhe muutti Uuraaseen. Tyynen perhe vietti usein kesät Pönnillä. Tyynen isä Anders Blomqvist, suomenruotsalainen maalari, tuli Koivistolle kirkkoa rakentamaan ja jäi Koivistolle. Tyynen äidin Amalian isä Kaarlo Oinonen tuli Juvalta Koivistolle 1850-paikkeilla ja meni naimisiin Regina Pönnin kanssa ja jäi myös Koivistolle. Pönnin kylän tunnetuimpiin persooniin kuului Tyynen veli Juho Oinonen, hänet tunnettiin kylässä "mykkäpoikana". Mykkyydestä huolimatta hän oli aloitteellinen ja ahkera kirvesmies. Tyyne Korhola oli kertonut Ossille olleensa pikkutyttönä myymässä marjoja englantilaisille merimiehille. Samat tekstit on julkaistu alkuvuodessa myös Koiviston Viestissä. Ovat luettavissa myös netissä osoitteessa www.kolumbus.fi/veli.hamalainen/mannola.html. Valitse Putus

23 Tyyne Korholan os. Blomqvist (1907-1989) muistoja Pönnin kylästä Kuvassa kirjoittaja pikkutyttönä äiti-amalian sylissä. Sisar Hanna isä-andersin vieressä. En tiijä mut ko tulloo välist mielee et pitäs pystyttää iha muistopatsas yhe semmose piene koivistolaise kylä muistoks ko Pönni. Mie ko oon siel syntynt ja vähä aikaa kasvantkii. Sielt on koko miu äitiin suku äitisä puolelt kotosii. Miun äitiin on syntynt Pönnil, niiko hänekii äitiins ja häne äitiins taas Härkäläs mikä nyt on melkei sammaa kyllää ko Pönnikii. Hää ol niitä Härkälä Iittii sukujaa. Äijäin taas on tult Juvalt nuoren poikan rengiks vai laivapojaks ja tais vähä häne syytää olla ko rupes talotyttöö katselemmaa et sit joutuit siihe Pönni hiekal mökkiisä tekemää. Siinhä miekii sit synnyin ja siin kullavärisel hiekal, jota ol vaik kui syvält, lapset keskennää leikittii ja oltii talosil. Se ol nii kuumaa ja ko sitä katsel ni siin ol kaikkii värrii vaik nyt aikaihmisenä tuntuu et se ol ko kultaa iha syvält ast. Myö ko aina uitii ja sit hauvattii itsijää siihe hiekkaa nii et vielkii tuntuu niiko se kuuma aurinkoine hiekka polttas pintaa ja tulloo ikävä et ko viel vaik näkis yhe kerra sen ranna ja sais paljai jaloi siin kävellä ja ottaa kättee sitä hiekkaa, se ol nii puhastakkii, tietäähä sen ko välist syksytormil ja eiks tuo lie kevväälkii olt ko ves nous iha siihe möki nurkal ast nii kyl se hieka puhast.mie muista sillokii ko miu mummoi kuol ja häntä lähettii viemää kirkol savikkoahhoo ni ves ol nii yllääl et Mannola ja Putukse väline maantiekii ol iha upoksis vee al. En mie kyl pääst sinne kirkool mukkaa, mut haastoit. Ne hautajaiset piettii siin Miko Vapo vanhas tuvas, ei höil viel oltkaa sitä uuvemppaa siin tievieres Tiina Jussi toisel puole tietä, Se ol 1914 ko mummo kuol. Mie muistan et sillo ko alko maailmasota mummo peitti ikkunat sellasil toppatäkil ko ei saant valloo näkkyy yhtää merel.

24 Härkälä patteril ol venäläisii ja olha niitä muuvalkii siel kyläs, ol Pönnilkii. Ne sannoit et kermaanit tulloot. Muistan mie monenlaist jo siitkii minkälaist siel enneppäi ol. Yhe kerra yks kasakka meinas ajjaa sissää siihe mummo ja äijä mökkii, se hevone senko pureksi porstuva kattoo ja kasakka nauro vaa. Niil ol sit kommeit hevosii ja naiset sano et kyl ne ol kommeit ne kasakatkii. Yhe kerra äiti sano, ko hyö olliit hiekkaa lastaamas siin rannal rupes yks kasakka lennättämää höitä ja siin ko kasvo sellasii suurii petäjii ni äiti juoks ympär yhtä semmosta ja kasakka hevose kans peräst. Siin ol olt leikki ettääl vaik se tietyst vaa tahto kiusata naisii se kasakka. Liek se sit se sama justii yrittänt sissääki äijäl, sitä mie en tiijä ko lapsen ei jää mielee ku vaa jottai semmosii palasii elämäst. Ai ko mie muistan ko mie pelkäsin ko niitä ajo suurii laumoi niije hevosii kans Härkälää siint meijä sivu. Myö sauna takant katsottii ko ne männiit, kovast maantie pöllys. Siel Pönnil mie näin ensimmäise kerra elläissäin autonkii.vuoslukkuu mie en muista mut enne maailmasottaa se ol. En tiijä kene auto se ol, mut mie muistan ko naisii män siihe kyytii, äiti ja Konsta Mari, Saska Hilta, Tahvana Pauliina ja tais olla Anti Iitakkii ja ketä höit lie olt siin ko läksiit ja se automapiilin kuljettaja veikii naiset Mannolaa ast ja sielt hyö saivat kävellä takasii. Nii et kyl hyö muistiit ensimmäisen automapiilil ajjoosa. Siint möki ja sauna välist juoks semmone oja viel siihe aikaa ko mie olin pienen, mist ast hää lie tult, mut siin yläpuolel tietä koppeli aija vieres ol lähe mist meijä ottiit ruokaveen ja mie muista ko siin ol hyvä ves. Se oja virtas sit etteepäi siint lähteest rantaa ast ja voi hullu ko se sillo tuntu isolt, siin ol metka uittaa vaik mitä. Sai pestä mitä vaa ja laitella vaik minkälaisii vesmyllyi ja hieka kans tukita sitä mut kyl se vaa aina niist läpi män merree.ja sit se nurmi ja ne katajapehot voi ko ossaa nitä kaikkii olla ikävä. Eihä se nurmi vissii tavallist kummempaa taitant olla mut laps ko katseloo kaikkii sellasil satusilmil ja näkköö asiat iha eri viisii ko aikaihminen, nii et pien nurmitilkkunekkii möki rapu vieres ol vähintää ko nyt joku hieno kukkatarha ja vastanneeks sitä oikiastaa mikkää ennää perästpäi tääl maailmas vaik kulkis ja näkis kui paljo ja komiaa.ei miul ainakaa oo missää viel Pönni kylä verosta löytynt vaik mie enne kymmentä vuottain jo sielt jouvuin pois, niiko koko Koivistoltkii, nii et ois luult kaik pois muistist hävinnee mut eipäs vaa. Ja sit se itse ranta ja se ves. Se ol nii kirkasta, nii kirkasta! Se syven silviisii niiko rappusittai. Ja venneel ko sous ni pohja näky vaik olkii jo syvä. Kyl siin ol hyvä uija. Siin möki kohal ko ol erikoise hyvä hiekkaranta ja ja miu issäin ol hyvä uimar ni aina myö uimas oltiikii ja millo isä ol Pönnil ni hää ol tietyst mukan. Yhe kerra Kalle, miu serkkuin paino Rauhan, miun siskon pään vee al ja Rauha meinas hukkuu ko veti vettä henkehee. Isä onneks ol rannal ja mitä hää enstäks lie tehnt mut sit ko Rauha virkos pan hänet juoksemaa pitki rantaa et selviäis ko hää ol iha sekasi. Mie muistan ko hää juoks etäs iha Konstaserku kohal ast nii et isän piti männä lopult peräst ettei ois juost iha Tahvana rantaa ast. Pönnin tunnetuin mies oli Juho Oinonen mykkäpoi ka, aktiivinen osallistuja kylän tapahtumiin. Odottaa tässä laivaa Pönnin rannassa