Cheshkan taru 1: Girnan kasvatit

Cheshkan taru 1: Girnan kasvatit Tekijä: Cara Joan Reen

Alkusanat Girnan Salin seinälle oli ripustettu mahtava graniittilaatta, johon oli kaiverrettu teksti: "Alussa oli tyhjyys. Sitten Suuri Jumala Calewa tylsistyi tyhjyyteen ja loi Suuren Pelilaudan, jonka nimesi Cheshkaksi. Ja Calewa loi pelinappulat ja kutsui suuressa viisaudessaan erilaisia nappuloita eri lajeiksi. Lajeja Calewa loi viisi erilaista: ihmiset, tarat, haltiat, hevoskansan ja peikot. Ja Calewa jakoi lajit eri roduiksi ja jokaisella rodulla oli oma erikoisuutensa, niin Calewa suuressa viisaudessaan asetti. Ihmisrodut olivat molemmat äkkipikaisia ja väkivaltaisia ja helppoja pelata. Tararodut olivat sitkeitä ja itsepäisiä. Neljä haltiarotua olivat herkkiä ja urheita. Hevosrodut olivat arvaamattomia ja julmia. Peikkorodut olivat vaanivia ja sitkeitä. Ja lajeja yhdistämään Calewa määräsi yhteiskielen, koska niin Calewa suuressa viisaudessaan päätti. Suuri Jumala Calewa valitsi näistä omikseen kaksi lajia, hevoset ja peikot. Vastustajakseen Calewa valitsi lopuista pelinappuloista viisaimmat ja älykkäimmät ja nimesi heidät papeiksi. Heitä oli kaikista kolmesta lajista, ihmisistä, taroista ja haltioista. Pappien tehtävä oli kiertää ympäri Cheshkaa tarkastellen ja miettien seuraavaa Siirtoa, jonka papit päättävät Kokouksensa jälkeen. Koska Suuri Jumala Calewa ei tehnyt roduista kuolemattomia, oli joidenkin pappien tehtävä kerätä uusia pappiskokelaita ja kouluttaa heitä. Sitä tarkoitusta varten Calewa loi Girnan, Suuren Temppelin. Ja Calewa loi Säännöt. Ja tämän jälkeen Calewa loi Tuomarin ja minun on määrä säilyttää Sääntöä, jottei kukaan pääsisi sitä muuttamaan, ja julistaa voittaja kuninkaan kuollessa.

luku 1: Etsijäpapit ovat tulossa! Koivumetsä oli kylä keskellä Mangen peltoja, kahden ratsastuspäivän päässä Leilistä. Ei kuitenkaan mikään kolmen tilan kyläpahanen, tapasi Goyren Vailet sanoa, olihan täällä sentään majatalo. Sitten hän nojautuisi eteenpäin, ottaisi auringonpaahtamille kasvoilleen ovelan katseen ja jatkaisi: Sitä eivät voi sanoa joka paikassa, esimerkiksi Keskimetsässä. Tässä vaiheessa hänen vaimonsa hymähtäisi ja läpsäisisi häntä leikillisesti takaraivoon. Ja Koivumetsän kylän majatalo ei ollut kovin usein edes tyhjillään. Kauppamiehiä ja vaeltajia poikkesi kylään aina silloin tällöin ja Satoajan vaihtuessa Kylmäaikaan majatalossa oli joskus jopa tungosta, kun karavaanarit kulkivat kylän läpi matkallaan pohjoisen kylistä Itkiin. Nyt, kun Uusiaika oli vasta aluillaan, ei kylässä pitänyt olla muukalaisia. Mutta tämä aika olikin erilainen. Tyrdah Garde huomasi sen heti, kun näki tulijoiden astuvan alas rattaistaan ja astuvan majatalon ovista sisään. Tyrdah melkein kuuli Pexin huudahtavan hämmästyksestä paksujen puuseinien sisällä. Hän ei kuitenkaan jäänyt katsomaan, oliko vanha majatalon pitäjä kenties pyörtynyt, sillä hänellä oli kiire takaisin tilalleen. Tyrdah ryntäsi keittiön ovesta sisään saappaat yhä jaloissaan, vaimonsa suureksi harmiksi. Miehen innostunut ilme sai hänet kuitenkin pysymään vaiti. Tyrdah sitä vastoin ei voinut hillitä itseään. "Etsijäpapit ovat kylässä! Näin heidän menevän Koivumahlaan omin silmin! Ja tiedät kyllä mitä se merkitsee. Joku kylän lapsista voi päästä opiskelemaan Girnaan... Ja tiedätkös, siis että olenhan minä aina sanonut että meidän Rama on älykäs poika..." "Niin, kultaseni", Miranda vastasi lempeästi aviomiehelleen. Tuo vanha höpsö oli aina halunnut poikiensa saavan vähän enemmän kuin pelkän sukutilan. Vaimo kuitenkin tiesi Raman rakastavan maatilaa. Poika rehki auringonsäteiden joka hetkenä ja teki työtään suuremmalla innolla kuin isänsä. Heidän nuorempi poikansa Remion taas ei muuta tehnytkään kuin yritti luistaa tehtävistään. Tälläkin hetkellä hänen piti olla siivoamassa keittiövarastoa, mutta Mirandalla oli pojan tekemisistä omat epäilynsä. Nuori, ehkä yhdeksänvuotias, vaaleatukkainen, auringonruskettama poika livahti ulos takaovesta heti kuultuaan isänsä sanat viereisestä huoneesta. Etsijäpapit tulisivat Koivumetsään, heidän kyläänsä! Hänen oli pakko löytää Marce Vailet, jotta voisi kertoa tälle uutiset. Poika oli juuri aikeissa juosta pihan yli aidalle, kun huomasi isoveljensä Raman 1

hoitavan perheen paksukarvaista, harmaanruskeaa dovoa tallin edessä. Dovo oli kylän suurin, Remion yletti hädin tuskin katsomaan sen selän yli, mutta sen kultaiset silmät olivat aina rauhalliset. Niissä harvoissa seikkailukirjoissa, joita Koivumetsästä löytyi ja jotka Remion oli saanut luettua, sankareiden dovot olivat aina kevytrakenteisempia ja ketterämpiä kuin nämä peltokylien työdovot. Kunnon ratsastusdovoilla oli suhteessa pidemmät, lihaksikkaat jalat, jotka päättyivät isohkoihin tassuihin ja Remion oli kuullut, että niiden turkit saattoivat olla upean värisiä. Dovon kaula oli lyhyt ja tukeva ja kannatteli pörröistä, isoa päätä, jonka laella olivat pienet, kolmikulmaiset pystyt korvat. Dovon kuono oli lyhyt ja päättyi isoon, märkään ja kylmään kirsuun. Nyt heidän dovonsa oli haistanut Remionin läsnäolon ja sen tuuhea häntä heilahti sen odottaessa, että Remion toisi sille tavalliseen tapaansa namupaloja, kuten vaikka mehukasta porkkanaa keittiön varastosta. Rama oli juuri tarkistamassa eläimen tassuja, mutta jos veli katsoisi ylös, tämä huomaisi Remionin ja hänet laitettaisiin oitis töihin. Uutiset olivat nyt tärkeämpiä. Hän oli kuitenkin liian kärsimätön odottaakseen Raman lähtevän, joten hän puikkelehti pensaiden suojissa kunnes pääsi aidalle. Hän pusersi laihan ruumiinsa kahden seipään välistä toiselle puolelle ja juoksi pois niin lujaa kuin kintuistaan kerkesi. Hän ei voinut mitään virneelle. Isoveljen silmien alta livahtaminen oli aina saavutus. Garden tilalta kylään johtava kärrypolku haarautui myös Vailetin tilalle ja tässä risteyksessä kasvoi suunnaton koivu, jonka juurelle Remion lysähti maahan väsymyksestä. Saatuaan henkensä taas jotenkin kulkemaan hän kohottautui kyynärpäittensä varaan ja näki toisen pojan, joka juoksi niityn poikki kohti puuta. Hän vilkutti kättään tervehdykseksi ja hivuttautui istumaan nojaten selkänsä puunrunkoa vasten. Hän oli yhä hieman hengästynyt. "Remion! Joko kuulit etsijäpapeista?" toinen poika kysyi sipaisten tummat hiukset sinisten silmiensä edestä. "Joo. Kuulin kun isä kertoi siitä äidille. Hän tuntui arvelevan, että Rama pääsisi heidän mukaansa Girnaan", Remion vastasi Marcelle, "Olisi se aika hienoa, jos voisi kertoa kaikille, että veli onkin pappi. Mutta sitten minun pitäisi kai huolehtia tilasta, eikä olisi enää aikaa tehdä mitään hauskaa." "Meidän äiti rupesi heti hössäämään kimpussani, tiedäthän sinä äidin. Pääsin karkuun kun se lähti etsimään meille parempia vaatteita. Ja nyt Gilda on saanut päähänsä tulla papiksi. Se alkoi jo nyt harjoitella toisten määräilyä. 'Marce, sinun pitää tehdä kaikki kotityöni' ja 'Marce, tarjoile minulle ruokaa!'" Remion yritti pidätellä nauruaan kun hänen ystävänsä matki pikkusisarensa kimittävää ääntä. Lopulta molemmat purskahtivat 2

nauruun. Pian he istuivat kahdella koivun tukevalla oksalla selät runkoa vasten. Remionin edessä näkyi hyväkuntoinen kärrytie, joka johti tukevalle, muttei missään tapauksessa liian hienolle portille, jonka takana näkyi lähes koko heidän tilansa. Tulisiko siitä jonain päivänä hänen tilansa? Jotenkin hän ei vain tuntenut oloaan maatilanomistajaksi. Hän oli aina ajatellut, että Rama hoitaisi tilaa ja laittaisi hänet pikkutöihin niin kauan kuin hän oli vielä näin nuori. Remion ei tiennyt, mitä hän halusi tehdä isona. No, olihan hän usein unelmoinut Marcen kanssa liittyvänsä armeijaan ja sen sellaista. Nyt etsijäpappien tulo sai hänet ajattelemaan omaa tulevaisuuttaan, eikä se ollut puuhaa, johon yhdeksänvuotias olisi tottunut. "Katso! Tuolta tulee muukalaisia, tuolta kaukaa tietä pitkin!" hän kuuli Marcen huutavan takanaan. Remion ei edes yrittänyt nähdä tulijoita itse. Marcen siniset silmät näkivät poikkeuksellisen hyvin ja he käyttivät sitä häikäilemättömästi hyväkseen pienissä kepposissaan. Marce siristi silmiään ja kertoi tulossa olevan viisi harmaakaapuista muukalaista. Kaksi heistä ratsasti korkeilla, kiiltäväkarvaisilla dovoilla ja loput matkustivat tukevampien dovojen vetämissä kärryissä. Heidän kasvojaan Marce ei voinut erottaa. Osittain välimatkan takia, mutta enimmäkseen koska he olivat vetäneet huppunsa kasvojensa eteen. "Luuletko, että ne olisivat etsijäpappeja?" Marce kysyi kääntyen katsomaan ystäväänsä. Remion kohautti olkapäitään. Ei hän tiennyt. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtäkään pappia, mutta oli kuullut, että he pitivät yleensä harmaita asusteita. Yleensä Remion ei tosin uskonut kaikkea mitä Pex, Koivumetsän majatalonpitäjä, heille kertoi. Vähän ajan kuluttua Remion saattoi itsekin nähdä hahmot selvästi. Kolmella heistä oli selvästi vaaleamman harmaat kaavut kuin kahdella muulla. Tummanharmaakaapuiset istuivat kärryjen lavalla kahden kummallisen arkun kanssa. Marce väitti, että koukerot niiden pinnassa näyttivät ihan riimukirjoitukselta, jota Pex oli näyttänyt heille yhdestä kirjasta. "Kiivetään alas", Marce ehdotti ja molemmat lähtivät varovaisesti laskeutumaan katsellen yhä tulijoiden suuntaan. Kun heidän jalkansa tömähtivät maahan, muukalaiset olivat enää alle kymmenen askeleen päässä. Ehdittyään poikien kohdalle tulijat pysähtyivät. Lähimpänä oleva hahmo siirsi huppuaan taakse, niin että pojat näkivät hänen hymyilevät kasvonsa. Nainen oli lempeän 3

ja ystävällisen näköinen, mutta näytti myös rasittuneelta ja ajan runtelemalta, Remion ajatteli. "Päivää. Asutteko te tuolla tilalla edessäpäin?" nainen kysyi osoittaen Remionin kodin porttia. Hänen äänensä oli samanlainen kuin hän itsekin, lempeä ja samalla väsynyt. Kuitenkin se oli ääni, jolle ei olisi tullut mieleenkään sanoa ei. Marce sai ensimmäisenä suunsa auki. "Hän asuu, rouva", hän sanoi osoittaen Remionia, "Minä asun tuolla viereisellä tilalla." "Aivan. Jos sinä menisit edeltä kertomaan tulostamme, tässä ei kestä kauaa", nainen sanoi Marcelle, joka lähti iloisesti juoksemaan kotitaloaan kohti, ja kääntyi sitten katsomaan Remionia, "Sinä taas voit tulla mukanamme. Hyppää kärryihin." Remion käveli kuuliaisesti kärryjen taakse ja kiipesi kyytiin. Samalla hetkellä hän tunsi pienen nykäyksen kun he lähtivät liikkeelle. Nämä muukalaiset olivat varmasti etsijäpappeja, hän tuumi. Testattaisiinko hänetkin? Sattuisikohan se? Remionia vastapäätä istuva pappi keskeytti hänen ajatuksensa. "Mikäs sinun nimesi on, poika?" mies kysyi karhealla äänellä työntäen hänkin huppunsa taemmas. Hän oli selvästi vanha, mutta hänen sysimustissa hiuksissaan ja parrassaan ei näkynyt jälkeäkään harmaasta. Mies oli tuiman näköinen ja hän tarkasteli Remionia tummilla silmillään. "Remion Garde, herra." Muuta ei mies nähtävästi halunnut tietää, sillä hän vain nyökkäsi ja veti hupun jälleen kasvojensa peitoksi. Hiljaisuuden vallitessa Remionin silmät hakeutuivat arkkuihin. Kuten Marce oli sanonut, ne näyttivät olevan puuhun kaiverrettujen riimujen ja köynnösten peitossa. Jopa rautaosiin oli kaiverrettu samoja kuvioita. Kun he saapuivat portista heidän pihalleen, oli hänen äitinsä jo vastassa. Talon palvelustyttö Mary seisoi emäntänsä takana ja yritti kurkkia tämän olan ylitse. Remion hyppäsi alas kärryiltä ja kiiruhti äitinsä viereen. Isä tuli myös ulos ja Ramakin saapui tallin suunnasta heidän renkinsä Brunon kanssa. Lempeä-ääninen nainen veti jälleen hupun kasvoiltaan ja sanoi: "Päivää. Me saavumme Girnasta, Suuresta Temppelistä, ja me haluaisimme saada luvan testata poikanne ja tyttärenne, jotta he pääsisivät papeiksi palvelemaan Calewan tahtoa", hän lausui. Remionin isä ei ollut vielä ehtinyt järjestellä ajatuksiaan, kun toinen ratsastajista siirsi huppunsa sivuun. Tällä miehellä oli hienopiirteiset kasvot, kastanjanväriset hiukset ja sointuva, matala ääni. 4

"Voisimmeko aloittaa heti?" hän kysyi hivenen alentuvasti pudottautuen samalla dovonsa selästä. Kärryjä ohjannut pappi sitoi kaikki dovot kiinni pihalla olevaan puomiin ja asteli muiden perässä sisälle Miranda Garden ohjatessa vieraat olohuoneeseen. "Meillä on kaksi poikaa: Rama ja Remion." Lempeäkasvoinen nainen nyökkäsi vastaukseksi. Hän pyysi, että pojat tuotaisiin heidän luokseen erikseen ja että heidät jätettäisiin rauhaan. Äiti viittoili Raman jäämään huoneeseen ja ohjasi Remionin ja miehensä ulos. Oven sulkeuduttua Remion päätti katsoa arkkuja vielä kerran lähempää, mutta huomasi tyrmistyksekseen kärryjen olevan tyhjät. Hän oli aivan varma, ettei ollut nähnyt kenenkään papeista kantavan arkkuja, joten missä ne olivat? Parin minuutin kuluttua Rama astui ulos ja käski Remionin sisään. Vetäessään ovea kiinni perässään hän näki isänsä taputtavan veljeä olkapäälle. Jälkeenpäin Remion ei muistanut paljoakaan siitä, mitä hänelle tapahtui testissä. Kaikki tuntui vain pyyhkiytyneen hänen mielestään. Hän muisti vain, että kaikkien pappien kasvot olivat tuijottaneet häntä odottavasti. Kun Remion astui ulos silmiään siristellen, hänen äitinsä tuli halaamaan häntä. Viiden minuutin kuluttua myös papit astuivat myös auringonvaloon. Kaikilla muilla paitsi kastanjanruskeahiuksisella miehellä oli huppunsa taas vedettynä kasvojen eteen. "Me lähdemme nyt seuraavaan taloon. Kiitos vieraanvaraisuudestanne. Teillä on kaksi hyvää poikaa, rouva. Toivon teille parasta", hän sanoi ottaen samalla dovonsa suitset naiselta. Muut olivat jo valmistautuneet lähtöön. Ratsastaessaan nainen kohotti kätensä jäähyväisiksi. Sitten papit olivat jo menneet. "'Toivon teille parasta'", Remionin isä matki tuohtuneella äänellä. "Parempi olisi ollut jos jompikumpi pojista olisi päässyt mukaan! Molemmat ovat tarpeeksi hyviä, sen minä vaan sanon!" Remion ei jäänyt kuuntelemaan enempää. Hän luikahti samasta portista, josta papitkin olivat menneet ja riensi suurelle koivulle. Hän tiesi Marcen tulevan sinne heti kun pääsisi. Remion istui maahan, samaan paikkaan kuin aikaisemmin aamulla. Jonkin aikaa istuttuaan hän huomasi jälleen Marcen juoksevan niityn poikki puuta kohti. "Eivät ottaneet sinuakaan... Entä Rama?" Marce kysyi. Remion pudisti päätään. Illalla kun äiti oli patistanut kolmatta kertaa poikansa nukkumaan, Remion painoi päänsä tyynylleen ja kuunteli Raman hengitystä viereiseltä sängyltä. Hän päätti olla ajattelematta enää etsijäpappeja. Kun hän heräisi huomenaamulla, aamu olisi samanlainen kuin kaikki muutkin hänen yhdeksänvuotisen elämänsä aikana olivat olleet. Hän nousisi 5

ylös sängystä, söisi vähän aamiaista ja lähtisi leikkimään Marcen kanssa ennen kuin kukaan ehtisi keksiä hänelle mitään hyödyllisempää tekemistä. Mutta nyt hän nukkuisi. Remion sulki päättäväisenä silmänsä. "Remion? Nukutko sinä?" Rama kuiskasi hänen viereltään. "En kai sitten", hän vastasi avaten silmänsä ja katsoen veljeään, "Mitä nyt?" "Vähän aikaa minä olin aika huolissani siitä ottaisivatko ne minut mukaansa. Kun isä puhui siitä koko ajan. Mutta en minä halua lähteä, kuule. Minä haluan hoitaa tilaa", tämä kuiskasi viereisestä sängystä. Remion käski hänen olevan huolehtimatta siitä enää ja ruveta nukkumaan. Siitä miten hän oli pelännyt että papit veisivät Raman mukanaan, hän ei sanonut mitään. Saatuaan viimein unen päästä kiinni Remion näki unta, jossa hän oli jälleen samassa huoneessa pappien kanssa. Jokainen heistä oli laskenut huppunsa alas, joten hän saattoi tarkastella heidän kasvojaan. Silmiinpistävin heistä oli ehdottomasti kolmas vaaleanharmaaseen pukeutunut, vaaleatukkainen mies, jonka kasvoja halkaisi valtava, kammottava arpi. Remion muisti Pexin joskus kertoneen, että sellainen arpi oli tunnusomainen vuorien myrdakansalle. Nainen hymyili edelleen väsyneesti istuessaan ruskeahiuksisen miehen vieressä. Remion olisi hyvin voinut sanoa, että he olivat matkalla ollut aatelispari. Paitsi että he olivat matkalla olleita etsijäpappeja. Mustatukkaisesta miehestä Remion ei ollut niin varma. Nyt, unessa, hänestä tuntui etteivät vanha mies ja viimeinen papeista, sänkitukkainen, huomaamaton mies, olleet samanlaisia kuin muut papit. Mutta toisaalta, kuka heistä tiesi? Äkkiä arpinaama nousi ylös ja naulitsi katseensa Remioniin. Hän kastoi peukalonsa pöydällä olevaan puuastiaan ja lähti kulkemaan Remionia kohti. Tahtomattaan Remion kavahti. "Aloillasi, poika. Tämä ei satu", mies sanoi hiljaa ja laittoi peukaloidensa päät Remionin otsalle. Hän avasi äkkiä silmänsä. Kumma kyllä hän ei ollut huomannut laittaneensa niitä kiinni. Mies oli jo lähtenyt hänen viereltään ja Remion näki vilauksen itsestään äidin kattilan kyljestä. Hänen otsassaan oli sädehtivät merkit siinä missä miehen peukalot olivat olleet! Se oli kuin kolmio, jossa ei ollut pohjaa... Koivumetsän kylän majatalossa oli arvokkaita vieraita. Koivunmahlan Pex-isäntä kertoisi vuosiakin myöhemmin kuinka etsijäpapit olivat majoittuneet hänen kattonsa alle 6

mukanaan pieni ryhmä tulevia pappeja. Pex harkitsi teettävänsä kylän sepällä laatan asian kunniaksi. Se ainakin tekisi vaikutuksen muihin matkalaisiin. Jos hänen majatalonsa kelpasi papeille, se tosiaankin kelpaisi muillekin. Pappien huoneista voisi pyytää jopa ylimääräistä hintaa. Pappien mukana tulleet viisi lasta, tulevat papit, nukkuivat sikeästi huoneissaan. Matka oli ollut rasittava ja lapset olivat olleet lopunuupuneita. Papit taas olivat kerääntyneet yhteen omista huoneistaan. Hekin olivat väsyneitä kierrettyään kaikissa kylän alueen taloissa testaamassa lapsia. Nainen ja vaaleahiuksinen myrda olivat lysähtäneet sängyille puoliksi istumaan, puoliksi makaamaan. Ruskeahiuksinen mies oli asettunut istumaan naisen jalkopäähän ja nojasi kyynärpäitään reisiinsä. Toinen tummakaapuinen pappi istui häntä vastapäätä ryhdikkäästi, vaikka väsymys oli nähtävissä hänenkin kasvoiltaan. Miehellä oli tuuman mittaiseksi leikattu sänkitukka, joka korosti hänen lihaksikkaita kasvojaan. Huoneen ainoassa tuolissa istui mustatukkainen mies silmät ummessa kuin torkkuen. "Ainoa varteenotettava ehdokkaamme, Aida, taitaa olla Remion Garde", ruskeahiuksinen mies sanoi. "No olihan hänellä veli..." nainen vastasi vuoteennurkasta. "Hän alkoi jo olla liian vanha aloittaakseen koulutuksen. Hänen maailmankuvansa on jo liian muovautunut. Totuus iskisi häneen liian lujaa", arpikasvoinen myrda keskeytti puheensa vähäksi aikaa huokaistakseen syvään, "Ei. Kuten Rudie sanoi, tässä kylässä on vain Remion." "Kuinka monta kertaa minun on sanottava, että nimeni on Rudolph! Ei mikään... Rudie!" Miehen sävy oli hyvin ärtynyt. Sitten molemmat hymyilivät yhteiselle vitsille ja myrda nousi hänkin istumaan sängynlaidalle. "Rauhoittukaa", kuului käheä sihahdus lyhyiden hiuksien alta. Vaaleakaapuiset papit katsahtivat miestä kunnioittavasti ja sulkivat suunsa. Mies vajosi jälleen hiljaisuuteensa ja kohensi ryhtiään. "Minä en ymmärrä, mitä te vielä jahkaatte." Kaikkien päät kääntyivät nyt mustahiuksisen miehen puoleen. "Remionista tulee loistava pappi. Hänellä on kaikki edellytykset ja hän täyttää vaatimukset oikein hyvin, jotkut paremminkin kuin hyvin, jos saan sanoa. Minä en tiennytkään, että teillä menee näin paljon aikaa itsestäänselvyyksiin, Rudolph. Kaikki me näimme kuinka kirkkaana Agin peukalonjäljet loistivat pojan otsassa. Enkä minä ole kuullut sen töhnän vielä menettäneen voimiaan", hän jatkoi. "Olette aivan oikeassa, Kunnioitettu Da-", Rudolph aloitti. 7

"Mikä sitten on vikana? Lopetetaan nyt tämä ja mennään kaikki nukkumaan, me olemme totisesti ansainneet sen", Da-tre'o keskeytti nousten seisomaan. Hänen paksut, mustat kulmakarvansa loihtivat kasvoille uhkaavan ilmeen. "Lähtekääs nyt kaikki omiin huoneisiinne. Haetaan Garden nuorempi poika huomenaamulla ja jatketaan matkaa. Minä ja Georg lähdemme kohti Girnaa ennen seuraavaa kylää lapset mukanamme. Mutta nyt huoneisiinne!" mies hoputti vaaleakaapuisia ovea kohti. Hän käveli ovelle sulkeakseen sen muiden perässä, mutta tarttui Rudolphin hihaan ennen kuin tämä pääsi kovin pitkälle käytävällä. Da-tre'o viittoi toista miestä lähemmäs. "Etkö voisi tehdä minulle yhtä pientä palvelusta, Rudolph?" hän kuiskasi toiselle. Rudolph nyökkäsi vakavana ja valmiina mihin tahansa vanhan papin puolesta. "Voisitko sinä tulla nukkumaan tähän huoneeseen minun puolestani? Voimme keksiä vaikka, että seinien sävy saa minut unettomaksi tai jotain. Kunhan minulle suodaan edes yksi yö toisessa huoneessa kuin Georg", Da-tre'o jatkoi nyökäten kohti jäykkää miestä, joka oli jo käynyt makaamaan vuoteelle. "Onhan Georg hyvä matkakumppani ja kaikkea, mutta tuo sanattomuus käy pitkän päälle hermoilleni. Hän jopa hengittää tuolla tavalla!" "Millä niin, Kunnioitettu?" "Jäykästi, Rudie. Jäykästi", Da-tre'o sihahti painottaen joka sanaa. "Totta kai, Kunnioitettu. Ihan miten vain." Da-tre'o virnisti Rudolphille poikamaisesti ja puikahti ovenraosta ovelle, jonka taakse myrda oli jo mennyt. Rudolph astui huoneeseen ja istui vapaalle vuoteelle. *** Uni oli jo kaikonnut hänen mielestään, kun aamulla Remion heräsi kovakouraiseen ravisteluun, mitä isoveli usein käytti saadakseen hänet ylös sängystä. Hän raotti silmiään ja näki Raman yläpuolellaan. "Remion! Nyt ylös, senkin laiskimus! Remion, herää! Minä en aio sanoa sinulle enää kertaakaan!" Rama ravisteli veljeään vielä kerran. Remion nousi istumaan ja taisteli silmänsä kunnolla auki. Hän heitti jalkansa vuoteen reunan yli, venytteli kunnolla ja pörrötti hiuksiaan. "Aamiainen on jo valmista. Tule nyt jo!" Rama käski lähtien alas keittiöön. Remion hamuili housunsa lattialta ja puki ne kiireesti ylleen. Puuron tuoksu leijaili huoneeseen 8

ovenraosta. Remion kiirehti Raman perään. Keittiössä oli käynnissä tavanomainen yhden ihmisen vilske. Äiti säntäili sinne tänne milloin minkäkin asian takia ja muut yrittivät parhaansa mukaan pysyä poissa tieltä. Isä yritti luikahtaa tyhjän lautasen kanssa puurokattilalle hakemaan uutta annosta ja Rama istui pöydän ääressä odottaen oman puuronsa jäähtymistä. Remion puikkelehti sulavasti hellan ääreen ja sai jo lautaselleen mukavan annoksen ennen kuin isä pääsi hänen luokseen. "Huomenta!" Remion toivotti pirteästi. Keittiön vilinä karisti aina viimeisetkin unenrippeet hänen mielestään. "Huomenta. No heräsithän sinäkin viimein!" isä huusi hänen peräänsä kun hän suuntasi kohti ruokapöytää. Hän oli tuskin saanut istua alas, kun äiti ehti jo tiputtaa puuron keskelle voisilmän. Ulko-ovi aukesi ja heidän renkinsä asteli sisään. "Mitäs nyt, Bruno? Tulitko santsaamaan?" isä kysyi hilpeästi päästyään hänkin pöytään. "En, isäntä. Tulin vaan ilmottamaan, että tänne on tulos vierait. Tuolta tietä pitkin." "Niinkö? Minkä näköisiä?" "No vaikuttaa olevan ne samat papit ku eilen-" Bruno ehti hädin tuskin lopettaa lauseensa kun koko perhe oli jo ulkona. Papit olivat tosiaan palanneet. Samat hahmot ratsastivat dovoillaan ja sama mies ohjasi kärryjä, mutta niissä ei ollutkaan tummakaapuisia pappeja, vaan Marce. Heti kun papit olivat pysähtyneet poika hyppäsi alas kärryjen lavalta ja juoksi Remionin luo. "Olin juuri tulossa, kun nuo pysähtyivät kohdallani ja tarjosivat kyydin tänne. Sanoivat että se olisi ehkä kannattavaa", Marce supatti Remionille samalla kun papit laskeutuivat ratsailta. Kaikkien huput oli siirretty pois silmien edestä. "Päivää taas. Me olemme tulleet hakemaan Remionin mukaamme. Hänestä tulee pappi", nainen sanoi hymyillen. Remion joutui sokkiin. Hänestäkö pappi? Siis hän pääsisi Girnaan! Remion katsahti äitiinsä. Tämä nyökkäsi hänelle silmät kyynelissä, kuin arvaten hänen ajatuksensa. Sitten äiti kaappasi hänet syliinsä ja puristi lujaa ruumistaan vasten. Nyt äiti itki vuolaasti ja kasteli Remionin hiukset. Isä ja Rama tulivat lähemmäs ihmettelevät hymyt kasvoillaan. "Minun tulee sinua ikävä, Remion-pikkuiseni", äiti kuiskasi hänen korvaansa päästäessään kätensä liukumaan irti Remionista. Siinä samassa isä kaappasi hänet ja rutisti ilmat hänen keuhkoistaan. 9

Isä sanoi tukahtuneella äänellä olevansa hänestä hyvin ylpeä. Remion oli huomaavinaan kyynelen hänen silmäkulmassaan. Rama tyytyi vain taputtamaan veljeään olalle kannustavasti. Remion huomasi Marcen, joka seisoi erillään muista tyrmistyneenä. Hän käveli ystävänsä luo, muttei ensin keksinyt mitään sanottavaa. Lopulta hän vain tyytyi halaamaan ystäväänsä jäähyväisiksi. Remion yritti piristää edessään seisovaa poikaa. "Jos minusta kerran tulee pappi, niin sinusta ainakin tulee mahtava soturi! Nyt sinä vain joudut armeijaan yksin... Mutta me ollaan aina kavereita. Sitä ei muuta mikään!" hän lohdutti ystäväänsä. Hän oli alkanut tajuta, ettei ehkä näkisi tätä enää koskaan. Tai ainakaan pitkään, pitkään aikaan. Niin kuin ei näkisi vanhempiaankaan, ajatus ponnahti äkkiä hänen mieleensä. Valtava ahdistus syöksyi hänen rintaansa. Remion tunsi käden olkapäällään. Se oli Rama pidellen kädessään isohkoa nahkasäkkiä. Hän ojensi sen Remionille. "Minä kävin äkkiä pakkaamassa sinun tavarasi. Täällä on suurimmat vaatteesi, etteivät käy heti pieniksi. Ja veitsesi, pajupillisi ja se pieni medaljonki, jonka sait viime Pajana", Rama sanoi. Remion puristi säkkiä rintaansa vasten. Siellä olivat hänen viimeiset tavaransa tästä paikasta, joka oli ollut hänen kotinsa. "Lisäksi minä pakkasin mukaan vähän makeisia, mutta sitä äiti ei tiedä..." Rama kuiskasi hänelle vielä. Hänen pikkuveljensä kasvoille syntyi pieni epävarma hymy. Rama hymyili hänelle rohkaisevasti takaisin ja käänsi hänet kohti kärryjä. Papit olivat jo takaisin ratsailla ja kärrytkin lähtivät pian liikkeelle. Remion heilutti kättään hyvästiksi. Kaikki vilkuttivat takaisin, paitsi äiti, joka itki yhä isän rintaa vasten. "Nähdään myöhemmin!" hän huusi. Hän halusi kovasti uskoa näkevänsä heidät kaikki vielä joskus. Mutta koska hän nyt oli lähdössä pois, hän päätti ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Hän hivuttautui edemmäs kärryissä nähdäkseen minne he olivat menossa. Missään tapauksessa hän ei halunnut katsoa taakseen. "Tule vain tänne eteen istumaan minun viereeni, jos pääset", kärryjä ohjannut mies sanoi äkkiä. Pieni vilkaisu miehen kasvoihin paljasti hänet arpinaamaiseksi myrdaksi. Remionilla oli hämärä muistikuva, että olisi nähnyt tämän aiemminkin. Se oli toisaalta mahdotonta, koska hän ei ollut koskaan ennen nähnyt ainuttakaan myrdaa. Pexiltä hän oli kuullut, että he olivat vaarallisia, mutta tämä mies ei ainakaan näyttänyt kovin verenhimoiselta. Itse asiassa mies hymyili ystävällisesti, joten Remion päätti totella neuvoa ja kapusi tämän viereen. "Minun nimeni on Ag. Minä olen etsijäpappi, kuten tavalliset ihmiset sanovat. 10

Virallinen nimitys on wao", myrda esitteli itsensä. "Minä olen Remion Garde, herra. Ja minä olen kai tuleva pappi. Enkä tiedä mikä sen virallinen nimitys on, herra", Remion vastasi ja sai huvittuneen naurahduksen aikaan myrdassa. "Ei minua tarvitse herroitella. Pelkkä Ag riittää. Ja tulevia pappeja kutsutaan noviiseiksi. Olkoon tämä vaikka ensimmäinen opetus tielläsi oikeaksi papiksi." "Tuota noin... Ag? Voisitko sinä kertoa minulle... asioita? Siis kun minä en tiedä pappielämästä oikeastaan mitään..." "No ei tiedä moni muukaan. Ja syy siihen kerrotaan teille heti ensimmäiseksi, kun pääsette Girnaan. Minä en aio yrittääkään kertoa sinulle siitä, se on minullekin vaikeaa käsittää. Mutta kyllä minä voin sinulle joitain asioita selittää matkalla majataloon. Onko erityisesti jotain, jota haluaisit tietää?" Remion mietti sitä vähän aikaa. Lopulta hän tuli siihen tulokseen, ettei tiennyt edes sitä, mitä ei tiennyt. Hän sanoi sen Agille. "No aloitetaan sitten ihan perusasioista. Ensiksikin, kai sinä tiesit, että pappeja on kolmea eri 'lajia'? Ellei noviiseja lasketa mukaan. Erilaiset papit tunnistaa erivärisistä kaavuista. Me vaaleanharmaat olemme etsijöitä, jotka testaavat lapsia kaikista Eteläisistä roduista löytääksemme uusia noviiseja. No, me todella etsimme kaikista roduista, mutta Girnassa ei ole pitkään aikaan tainnut olla menninkäspappeja", Ag naurahti taas. Remion ei tiennyt, mitä nämä menninkäiset oikein olivat, mutta päätti kysyä niistä lisää myöhemmin. "Ja nuo kaksi ovat myös etsijäpappeja, siis...wai- waoja?" hän kysyi osoittaen edellä ratsastavia ihmisiä, jotka olivat syventyneet keskusteluun. "Niin. Naisen nimi on Aida ja mies on Rudolph. Pieneksi vinkiksi, että hän inhoaa, kun häntä kutsuu Rudieksi", myrda kuiskasi hänelle hymyillen ilkikurisesti. Remion huomasi pitävänsä tästä miehestä. Hymy pehmensi myrdan arvenhalkaisemia kasvoja. Hän hymyili Agille takaisin. "Entä ne tummempikaapuiset? Mitä pappeja ne sitten olivat?" "Caoja. Kiertäjäpapeiksi te niitä kutsutte. He kiertävät ympäri Cheshkaa, tarkkaillen ja antaen vihjeitä tavalliselle kansalle. Lisäksi he keräävät tietoa maailmanmenosta vietäväksi Girnaan. Yleensä he eivät puutu meidän työhömme, mutta Kunnioitettu Da-tre'o ja Georg ovat palaamassa pian Suureen Temppeliin ja sanoivat voivansa viedä teidät samalla. Joten meidän tiemme erkanevat pian, Remion. Mutta voit ainakin kertoa matkustaneesi Kunnioitetun Da-tre'on kanssa", Ag sanoi. 11

"No mikä se viimeinen pappilaji sitten on? Sinähän sanoit niitä olevan kolme." "Aivan. Sinua ei hevillä siirretä pois aiheesta, vai? Niin, viimeisenä ovat mustakaapuiset puhujapapit, leot, jotka pitävät yllä Girnan hallintoa. He pitävät yllä yhteyksiä Cheshkan valtioiden hallituksiin, mutta heidän tärkein tehtävänsä on pitää yhteyttä Calewaan, Suureen Jumalaan." "Ainakin toivon, että voin palvella Calewaa parhaalla mahdollisella tavalla", Remion totesi nuoruuden koko vakavuudella. Ag nyökkäsi hitaasti ja hetken Remion luuli näkevänsä surua miehen kasvoilla. Mutta toisaalta, mitä hän myrdoista tiesi? Heidän keskustellessaan he olivat saapuneet Koivumetsän kylään. Ag pysäytti kärryt majatalon eteen. Nainen meni sisälle. Remion yritti saada Pexin näkyviinsä voidakseen kertoa hänelle uutiset. "Sinun olisi paras mennä takaisin sinne taakse istumaan. Kohta saat seuraa", Ag sanoi hänelle ja hän totteli. Hän sijoitti säkkinsä kärryjen etunurkkaan, niin että saattoi mukavasti nojata selkänsä siihen. Pian majatalosta tulikin ulos viisi lasta pappien perässä. Etummaisena kulkivat tyttö ja poika, jotka Remion oletti haltioiksi, päätellen suipoista korvista ja vinoista tummanvihreistä silmistä. Kummankin ohimoista työntyi esiin pienet sarvenalut. Remion oli kuullut tarinoita, että aikuisilla haltioilla oli komeat sarvikruunut. Haltiakaksikon takana oli hennonnäköinen myrda-tyttö, joka näytti erityisen hermostuneelta. Myrdaa seuraava ihmispoika taas vaikutti ylimieliseltä, vaikka vaatteistaan päätellen hänkin oli tullut maatilalta. Jonon viimeisenä, kirjailtuihin vaatteisiin puettuna ja säteillen rodulleen tyypillistä itsevarmuutta, kulki kääpiö. "No niin. Pakkaudutaanpa sitten kärryihin", Aida kuulutti kun sänkitukkainen, tummakaapuinen pappi, Georg, talutti isompia kärryjä vetäviä dovoja majatalon eteen. Kunnioitettu Da-tre'o kiipesi tuon kärryn lavalle. Myrda-tyttö, vilkuillen pelokkaasti pappeihin harmailla silmillään, oli alkanut pikkuhiljaa hivuttautua kohti kärryjä, joissa Remion istui. "Niin, sinun En on kai paras mennä niille kärryille", nainen sanoi lempeästi myrdalle, joka nyökkäsi kiitollisena hiekanruskeaa päätään. Sitten Aida kääntyi kääpiön puoleen ja kehotti tätä seuraamaan tyttöä. Loput hän lähetti pitämään seuraa Kunnioitettu Datre'olle. Remion kiinnitti huomionsa toisiin kärryihin kiipeäviin noviiseihin. Haltiapoika auttoi tyttötoveriaan pääsemään lavalle. Haltiat olivat kovin samannäköiset kihartuvine tuhkanvaaleine hiuksineen, korkeine poskipäineen ja siroine nenineen. Ihmispoika katseli haltioita vierestä yrittämättäkään auttaa. Oljenkeltaisten hiuksien alta pojan harmaissa 12

silmissä näkyi heikosti peiteltyä halveksuntaa. Remion kääntyi ympäri ja huomasi katselevansa kääpiötä tämän mustiin silmiin. Se oli vallan erikoinen kokemus, sillä kääpiö seisoi täydessä kahden ja puolen jalan pituudessaan. Myrda oli hivuttautunut Remionia vastapäätä, aivan Agin taakse. Remion kiinnitti huomionsa takaisin kääpiöön, joka jatkoi tuimaa tuijotustaan. "Tuota... Hei. Minä olen Remion Garde", Remion sanoi ojentaen kättään tervehdykseksi, "Tuota noin... Istunko minä sinun paikallasi tai jotain? Kyllä minä voin siirtyä, ei siinä mitään", hän jatkoi pudottaen kätensä takaisin syliinsä ja oli jo aikeissa nousta, kun kääpiö viimein puhui. Remionin täytyi tunnustaa, että kääpiön ääni ei ollut aivan sellainen kuin hän oli odottanut. Kääpiön tuuheiden, mustien kulmakarvojen alla kiiltävät mustat silmät ja tuuheat mustat hiukset antoivat vaikutelman kumisevasta äänestä, joka toisi mieleen vasaran ja alasimen. Mutta kääpiön ääni oli tavallinen lapsen ääni. Toisaalta tällä kääpiöllä ei ollut vielä partaakaan, jonka Remion yhdisti kaikkiin kääpiöihin. "Minä olen Dhor Kallio. Anteeksi vain tuosta, mutta minun oli katsottava oletko sinä samanlainen kuin Lauren, tuo kopea ihminen tuolla. Älä kuitenkaan ota nokkiisi, Remionko se oli, sillä läpäisit testin puhtaasti. Täytyy vain sanoa, etten luule, että olisin kestänyt enää toista pöyhkeilevää heinäseivästä. Näithän sinä miten se noita kaksosiakin kohtelee..." "Haltioitako? Juu, huomasin minä-" Remion aloitti, kun kääpiön oli pysähdyttävä vetämään henkeä. "Vaan et ehkä halua kutsua kaksosia haltioiksi Romanaksen kuullen. Se poika antaa sinun kuulla pitkään ja koristeellisesti kuinka he ovat oikeasti dryadeja, siis maahaltioita tai jotain sinnepäin. Haltia kuin haltia, sanon minä, mutta Romanakselle se taitaa olla arka paikka. Niin, että tiedoksi vain", Dhor lopetti viimein ja istui myrdan viereen. Kärryt olivat jo lähteneet liikkeelle. Ag vihelteli hiljaa jotain Remionille tuntematonta säveltä. Toisissa vankkureissa heidän edessään haltiakaksoset olivat istuneet aivan vieri viereen ja puhuivat keskenään. Ihmispoika oli majoittunut mahdollisimman kauas heistä ja huvitteli jollain pallonmuotoisella lelulla. Remion kääntyi myrdan puoleen. "Ja sinä olet... En?" Tyttö nyökkäsi nopeasti. Ei siis keskustelua sillä suunnalla, Remion päätteli ja kysyi sitten Dhorilta, mistä maasta tämä oli kotoisin. "Minä olen Chalisin kääpiöiden kuninkaan serkunpoika", Dhor vastasi kohentaen ryhtiään, "Mutta uskallappas heittää yksikin Teidän Korkeutenne, niin minä..." kääpiö 13

uhkasi virnistäen samalla ilkikurisesti. Tajuttuaan, ettei Remion ollut koskaan käynyt edes kotikylänsä ulkopuolella, eikä siis tiennyt mitään Chalisin kuninkaasta, Dhor päätti opettaa Remionille kaiken kääpiöistä ja erityisesti omasta kuningaskunnastaan ja Remion kuunteli tarkkaavaisena. Chalisin kuningaskunta oli vuoristoinen valtio Rhondan tasankovaltion eteläpuolella, kun taas toinen kääpiöiden valtio oli Remionin kotimaan, viljelymaan ja metsien Mangen, eteläpuolella. Kääpiövaltiot erotti sama joki kuin Rhondan ja Mangenkin, lisäksi oli selvä ero asuiko jylhillä vuorilla, vai littanoilla aukeilla, Dhor selitti. Chalisin kääpiöt olivat kaivaneet kotinsa korkeiden vuorien sisään ja Dhor kehui luolien olevan todella viihtyisät, vaikka Remion asiaa epäilikin. Dhor oli matkustellut paljon isänsä ja pikkuserkkunsa, kruununprinssi Waldin kanssa, kun Remion taas tunsi asuneensa sankassa sumupilvessä koko elämänsä. Kääpiö taas oli innoissaan saatuaan itselleen kuuntelijan. Remionista tuntuikin, että Dhor oli henkilö, joka rakasti kuulla itsensä puhuvan. Ja nyt, kertoessaan kääpiöiden historian suurimpia taisteluja (johon kuului myös jokunen kapakkatappelu) Dhor pääsi pistämään parastaan. Vähän väliä hän elävöitti tarinoitaan näyttelemällä ja kokonaisuus oli loistava esitys, joka olisi saanut katsojia suurien kaupunkienkin toreilla. Kumpikaan heistä ei huomannut Eniä, joka oli myös lumoutunut kuuntelemaan kääpiön juttuja. Hän jopa unohti varautuneisuutensa ja purskahti nauramaan yhdessä Remionin kanssa kun yksi sankari kaatui jälleen kärryn lavalle. Dhor ei voinut kuin tuijottaa nauravaa myrdaa. Tämä ei ollut viettänyt heidän muiden kanssa paljoakaan aikaa ja oli vaikuttanut täysin vetäytyneeltä henkilöltä. Mutta kääpiö tointui äkkiä ja jatkoi kaksinkertaisella tarmolla. Aika meni kuin siivillä eikä Remionilla ollut aikaa potea koti-ikävää. Maisemat vaihtuivat heidän ympärillään kun he nauroivat yhdessä taas uudelle urhealle kääpiölle. He olivat saaneet myrdan jo puhumaankin heille muutaman sanan heleällä äänellään. Kääpiö oli juuri seivästämässä suurinta villisikaa koko maailmassa, kun kärryt äkkiä pysähtyivät ja Dhor kaatui nenälleen. Remion nosti kääpiön äkkiä pystyyn ja kurkotteli nähdäkseen mitä oli tapahtunut. He olivat tulleet tienristeykseen ja Aida ratsasti heidän vankkuriaan kohti. "Joko me olemme siellä?" Ag kysyi alakulo äänessään. Toinen nyökkäsi surullisen näköisenä. Sitten hän kehotti lapsia siirtymään toisiin vaunuihin. "Miksi?" En kysyi hädissään. "Meidän tiemme eroavat nyt. Kunnioitettu Da-tre'o ja Georg ovat mukananne 14

loppumatkan Girnaan. Meidän pitää lähteä etsimään uusia pappeja", Aida vastasi hellästi. Remion ja Dhor olivat jo laittaneet säkkinsä olalleen ja kääntyivät sitten Eniin päin. "Hei, me tiedetään, ettei me olla myrdoja, mutta sinä voit kyllä luottaa meihin. Ja minulla on kauhea arpi vasemmassa polvessa!" Dhor sanoi hilpeästi ja sai palkakseen pienen hymyn. Remion poimi Eninkin säkin selkäänsä. He auttoivat tytön alas ja kävelivät toisille kärryille. Toiset olivat jo tehneet heille tilaa ja he mahtuivat aivan mainiosti kyytiin. Georg maiskautti hevosille ja ohjasi ne kääntymään oikealle. En katsoi kaivaten etsijäpappien perään. Dhor taputti tyttöä olalle. Ihmispoika, Laureniksi Dhor oli häntä kutsunut, tuhahti halveksivasti katsoessaan myrdaa. Muut katsoivat Laureniin inhoten. "Kahmir! Ma olen Romanas ja siskoni on Romanala. Ilo on sydämissämme kun saimme tavata sinut, Remion", haltiapoika esitteli vuorostaan itsensä ja tyttöhaltian. Hänen puheensa kuulosti aivan kuin laululta. Kauniissa kirjailluissa vaatteissaan ja hienopiirteisine kasvoineen haltiat näyttivät niin ylhäisiltä, että Remion tunsi itsensä todella maalaiseksi. "Öh... Kiitos. Ilo on...minun puolellani", Remion sopersi yrittäen kuulostaa edes itsevarmalta. "Älä välitä tuosta. Kaikki haltiat puhuvat tuolla tavalla. Ensin se on todella kummallista, mutta siihen tottuu nopeammin kuin luulisi. Mutta älä vain ryhdy itse puhumaan tuolla tavoin..." Dhor kuiskasi hänelle. "Mistä päin-" Remion aloitti, mutta hänet keskeytettiin heti. "Me tulemme Sonadatan kauniista valtakunnasta jossa korkeat vaahterat kaartuvat sinisen taivaan alla", Romanas kertoi haaveksiva ilme kasvoillaan. "Ja jossa lähteet kantavat vettä niin kirkasta, että on kuin sitä ei olisikaan. Ja tuuli-" Romanala jatkoi kirkkaalla äänellään. "Aivan, aivan. Kaunista on ja riittää. Se siitä", Dhor keskeytti, "Saman puheen kuulee jokaiselta haltialta, joka tulee vastaan." Romanaksen ilme synkistyi hälyttävästi. "Mutta onhan Sonadatassa ihan nättiä", Dhor lisäsi pikaisesti virnistäen haltialle anteeksipyytävästi. Kun kärryt pysähtyivät viimein tienvarren majatalon pihalle aurinko oli jo laskenut ja Romanala oli nukahtanut pää veljensä olkapäällä. Kukaan ei hennonut herättää häntä, joten Georg nosti hänet käsivarsilleen kuin pergamenttikäärön ja kantoi huoneeseen, jossa tytöt nukkuisivat. Remion joutui jakamaan huoneen Laurenin kanssa. Hän oli jo huomannut, ettei Lauren nähtävästi tullut toimeen muiden kanssa. Kuitenkin jäädessään 15

pojan kanssa kahden tämän olemuksesta tuntui karisevan kaikki se vastenmielisyys, joka oli vallinnut Laurenissa matkan aikana. Remion ei ollut koskaan pitänyt ketään vihamiehenään, eikä hän halunnut yhtä nyt, joten hän päätti yrittää saada myös Laurenista toveriaan. Lauren vastaili Remionin keskusteluyrityksiin lyhyesti, kunnes Remion kysyi tämän kodista. "Meidän kylä oli ihan pohjoisten vuorien lähellä, yhdessä laaksossa", kuului vastaus. Pian Lauren kertoi katkeralla äänellä, millaista oli elää myrdojen naapurina. 16

luku 2: Affito mordel tycha est! Heidät herätettiin aikaisin seuraavana aamuna. Remion taisteli itsensä ylös eikä heti ymmärtänyt missä oli. Vasta tajuttuaan, ettei häntä katsova poika ollutkaan Rama vaan Lauren, hän heräsi lopullisesti. Heidän toinen matkapäivänsä oli alkamassa! "Sinun on parasta tottua aikaisiin herätyksiin. Niitä riittää..." Lauren sanoi kärsivällä äänellä. Oven takaa kuului kuiskauksia ja sitten kovaa koputusta. Dhor pamautti oven auki ja asteli sisään En perässään. "No olethan sinä jo sentään ylhäällä. En laittoi minut koputtamaan 'varmuuden vuoksi'", Dhor sanoi pirteästi viitaten peukalollaan takanaan seisovaan tyttöön. "Olemmeko me myöhässä?" Remion kysyi. "Ei. Mutta kyllä meidän pitäisi jo joutua alakertaan", En sanoi hiljaa. Matkalla alakerran ruokasaliin Dhor pidätteli Remionia niin että he jäivät muista hieman jälkeen. "Kuinka kestit koko yön tuota... tuota..." Dhor ei näkynyt löytävän sanaa kuvaamaan mielipidettään Laurenista. "Lauren ei oikeastaan ole niin inhottava", Remion vastasi. Hän kumartui kuiskaamaan kääpiön korvaan mitä Lauren oli illalla kertonut. Georg istui jo yhdessä suurimmista pöydistä ja viittoi heitä istumaan seuraansa. He tottelivat epäröiden, mutta unohtivat papin tuimat kasvot saadessaan aamiaisen eteensä. Pian haltiat liittyivät seuraan ja Remion kuuli ensimmäistä kertaa Georgin puhuvan. "Kunnioitettu on jo syönyt ja lepää huoneessaan. Te menette pakkaamaan ja tulette ulos odottamaan vaunuja kymmenen minuutin sisällä." Pappi sai asiansa sanottua ja jätti heidät istumaan keskenään pöytään. "Kymmenen minuuttia! Niin kauan minulla kestää saada tämä aamiainen niin viileäksi, että sen voi laittaa suuhunsa polttamatta kaikkia sisuskalujani", Dhor sanoi puhallellen kapinoivasti annostaan. "Ma luulen et hän yrittää vain saada meidät tuulen nopeudella valmistautumaan, jotta pääsisimma jo matkaan", Romanala lausui ja hänen veljensä nyökkäsi hyväksyvästi. "Oli miten oli, meidän on kai parasta pitää kiirettä", Remion huokaisi ja hotki lautasensa tyhjäksi yrittäen olla välittämättä kivusta, jonka tulikuuma ruoka aiheutti. Sitten hän ilmoitti menevänsä valmistautumaan lähtöön. 17

"Odota. Minä tulen myös", Lauren sanoi työntäen tyhjän lautasensa kauemmaksi itsestään. Kun he olivat kuulomatkan ulkopuolella Dhor kumartui pöydän yli niin hyvin kuin pystyi ja viittasi muita tulemaan lähemmäs. Hänellä oli asiaa ja hän aikoi sanoa sen omaan teatraaliseen tyyliinsä. "Ehkäpä meidän ei pitäisi olla niin ilkeitä Laurenille", kääpiö aloitti ja Romanas tuhahti, "Ihmispojan perhe asui aivan Myrdavuorien kupeessa ja no... Myrdat ampuivat nuolen hänen isänsä kurkkuun, kun tämä oli harhautunut liian lähelle vuoria. Poika otti sen aika henkilökohtaisesti." "Kamalaa!" huudahti Romanala. Enin kasvoilla häivähti syyllisyys ja tämä painoi katseensa alas. *** Kun kaikki olivat viimein ehtineet raikkaaseen ulkoilmaan kärryt oli jo lastattu ja Georgin kasvoilla oli kärsimätön ilme. Kaikki katsoivat parhaaksi nousta äkkiä kyytiin. Remion oli pakatessaan muistanut karamellinsa ja jakoi niitä kaikille. Remion kumartui Dhorin puoleen päättäen kysyä häntä askarruttaneen kysymyksen. "Mitä nämä menninkäiset oikein ovat?" "Menninkäisetkö? He ovat laihoja ja pieniä olentoja, jotka vain kuljeksivat kaikkialla. Joskus menninkäinen voidaan ottaa johonkin teatteriseurueeseen, mutta suureksi osaksi ne ovat vain riesoja. Minusta ne ovat todella lapsellisia otuksia", kääpiö vastasi inho kasvoillaan. Remion päätti olla kysymättä enempää. Dhor jatkoi kuitenkin muuta tarinointiaan saaden näin aikaa kulumaan. Pieni kääpiö nousi usein seisomaan saaden puhtia esitykseensä ja Dhor olikin juuri jaloillaan kun määrätietoinen pieni käsi painoi hänet takaisin istumaan. Enin toinen käsi osoitti kärryjen eteen kiinnittääkseen heidän huomionsa. Tiellä seisoi kuusi suurta miestä viitat heiluen tuulessa. Heidän aseensa olivat paljastetut ja jokaisen kasvoilla oli ilkeä virnistys. Heidän johtajansa astui eteenpäin muista ja tokaisi matalalla äänellä ykskantaan, että heillä oli kaksi vaihtoehtoa: rahat tai henki. "Tai parhaassa tapauksessa molemmat!" toinen mies murahti saaden aikaan ilkeää naurua muissa rosvoissa. Maantierosvojen johtaja viittasi kolmea miehistään tulemaan mukaansa ja he 18

lähestyivät kärryjen laitoja. Georg oli hyppäämäisillään heidän niskaansa, mutta Da-tre'o esti häntä yksinkertaisesti laskemalla kätensä hänen olalleen. Johtaja kumartui laidan yli katsomaan lähemmin arkkuja, jotka olivat aivan pappien takana. Haltiakaksoset kompuroivat kauemmaksi hänestä ja pian kaikki noviisit olivat kasassa kärryjen toista laitaa vasten. "Avaa nämä arkut minulle, vanhus", rosvo sanoi kääntäen katseensa pappiin. "Kunnioitetulle ei puhuta tuolla tavoin!" Georg pillastui, mutta Da-tre'o rauhoitti hänet jälleen. Rosvoa hän neuvoi tyynesti avaamaan arkut itse. Mies nosti toisen arkun kantta, joka aukesi välittömästi. Se ei silti näyttänyt riittävän miehelle. "Nämähän ovat tyhjiä! Jos sinä pilailet Jon Raa'an kustannuksella, vanhus..." mies pihisi kiristellen hampaitaan. Pappi vastasi hänen katseeseensa tuiman rauhallisesti. Rosvo luovutti ensin. "No jos et sinä kerro, niin ehkä joku pikkupapeistasi kertoo!" mies huusi tarttuen Enin ranteeseen ja kiskoen tytön lähelleen. Jostain viitan poimuista ilmestynyt veitsi oli nyt epämiellyttävästi Enin kaulalla. "Tämä myrda saa pian arven kaulaansa, ellet hanki minulle mitään arvokasta, vanhus. Näissä arkuissa on varmasti jotain, minä tiedän sen", Jon sanoi ilkeästi hymyillen. Kunnioitetun Da-tre'on kasvot olivat kuin kivestä veistetyt. "Jos kerran tiedät niissä arkuissa olevan jotain, mikset sitten ota sitä ja jätä tyttöä rauhaan?" Da-tre'o kysyi kylmällä äänellä. Remion ei voinut käsittää mihin pappi pyrki. En oli vaarassa, eikä Kunnioitettu tehnyt elettäkään vapauttaakseen hänet. Myrda näytti olevan pyörtymäisillään kauhusta. "No jos tämä ei ole sinulle tarpeeksi tärkeä, niin ehkä joku muu. Me kokeilemme jokaista vuorollaan..." Jon Raaka sanoi valmistautuen viiltämään. Terä ehti kuitenkin tuskin hipaista tytön ihoa kun ilmassa kaikuivat yhtäkkiä kummalliset sanat. "Affito mordel tycha est!" Rosvon koko ruumista näyttivät yhtäkkiä kiertävän violetit säkenöivät juovat ja mies huusi kammottavasti tuskissaan päästäen Enin irti otteestaan. Remion hypähti äkkiä laidan yli tämän viereen, sillä tyttö oli vielä niin shokissa, ettei pystynyt liikkumaan. Lisää salamoita viuhui ilmassa. Romanala kirkaisi, kun kärryjen toisella puolen olleet kaksi miestä syttyivät palamaan. Loput miehet olivat katsoneet parhaaksi paeta metsään. Remion nousi pystyyn nähdäkseen heidän pelastajansa ja nousikin juuri parahiksi nähdäkseen lyhyen vihreäkaapuisen hahmon lennättävän tulisuihkun sormenpäästään kohti pakenevia selkiä. 19

Kunnioitettu Da-tre'o oli laskeutunut maahan ja ojensi molemmat kätensä tervehdykseksi pidemmälle, selvästi vanhemmalle miehelle, joka nojasi pitkään sauvaan. Hänellä oli yllään metsänvihreä kaapu ja hänen harmaantuvat ruskeat hiuksensa liehuivat vapaina tuulessa. Vanha mies syleili Kunnioitettua lämpimästi kuin vanhaa tuttua, jota ei ollut nähnyt vuosiin. Heidän toinen pelastajansa osoittautui noin Remionin ikäiseksi nuoreksi pojaksi, jolla niin ikään oli sauva. Hän ei tosin nojannut siihen, vaan piti sitä kuin keihästä. Poika asteli epävarmasti kohti vanhoja miehiä, jotka nyt katselivat toisiaan ja nauroivat. Hänen katseensa harhaili myös kärryjen suuntaan ja pysähtyivät hetkeksi Remioniin, joka muisti äkkiä Enin ja auttoi tämän pystyyn. "Nuotio! Niin hauska tavata sinut jälleen. Ja varsinkin juuri nyt, kun tarvitsimme sinua!" Kunnioitettu sanoi vihreäkaapuiselle miehelle nauraen yhä. "No tiedäthän sinä minut Treo! Aina täydellinen ajoitus! Näitkö Energiakäärmeeni? Olen siitä aika ylpeä..." mies hihkaisi, "Mutta sallit minun esitellä sinulle oppilaani Korpin", mies nyökkäsi poikaan päin, "Hän on jo aika pätevä velho noinkin nuoreksi... Hänellä on halu oppia!" Velho! Nämä olivat siis velhoja! Se selittikin omituiset salamat sun muut, Remion ajatteli. Sauvaa kantava poika näytti ilahtuvan mestarinsa kehuista, muttei päästänyt sitä näkymään kuin hetkeksi. Remion auttoi myrdatytön takaisin kärryihin ja kiipesi itse perästä. Romanas huomasi ensimmäisenä veitsen terän viiltäneen tytön ihoa. Haavasta valui verta tasaisesti. Romanala repäisi palan viitastaan siteeksi kun Georg herätti Kunnioitetun huomion takaisin noviiseihinsa. Da-tre'o riensi kärryjen viereen velhojen seuratessa perässä hitaammin. Vilkaistuaan haavaa Nuotio kääntyi oppilaansa puoleen. Yhtään sanaa ei kuulunut, mutta nuorempi velho tuntui ymmärtävän. Kumarrettuaan mestarilleen hän kipusi muiden joukkoon kärryjen lavalle ja kumartui myrdan ylle. Hän otti jostain viittansa kätköistä pussin, josta kaatoi outoa jauhetta kämmenelleen ja ripotti sen sitten haavalle. En säikähti, mutta Romanas piteli häntä aloillaan. "Älä huolehdi Treo, minä olen kouluttanut hänet hyvin", vanhempi velho sanoi laittaen kätensä rauhoittavasti papin olkapäälle. "Mutta onko sinut koulutettu hyvin? Itse et pystynyt parantamaan naarmuakaan kaksi kertaa tuon ikäisenä", Kunnioitettu vastasi. Velho nauroi. Korppi-niminen poika oli asettanut kätensä haavan päälle ja mumisi nyt itsekseen. Kun hän hetken kuluttua otti kätensä pois, haava oli kadonnut. 20

"Asiat muuttuvat, Treo. Eikö tuo kelpaa todisteeksi?" vanha velho sanoi hilpeästi. Datre'o hymyili jäykästi mutisten, että ainakin toinen velhoista osasi perusasiat. Nuotio ei ollut kuulevinaan. "Tulkaa, voitte viipyä yön yli leirissämme. Saisitte kunnon ruokaa majatalomoskan sijaan. Kai pappienkin pitää syödä", velho suostutteli kääntyen itse jo kohti metsää. "Miten kärryt sinne saataisiin?" Kunnioitettu kysyi hieman pilkallisella äänellä. Velho katsoi häntä kummissaan. "No tätä polkua pitkin tietysti. Ameni irs!" Heidän eteensä ilmestyi polku, joka johti suoraan metsään. Se oli niin leveä, että kärryt mahtuisivat hyvin kulkemaan siitä. Da-tre'o kohautti olkiaan luovuttaneena ja lähti Nuotion perään. Nuorempi velho sai käskyn jäädä kärryihin, mikä ilahdutti tätä suuresti. Hän katseli noviiseja peittelemättömän uteliaana. "Minun nimeni on Korppi. Olen velho-oppilas", hän esitteli itsensä. Hänellä oli kapeat, hiukan kalpeat kasvot, ruskeat silmät ja olkapäille ulottuvat hiukset samaa sävyä. Hänen punertava suunsa oli kaartunut hymyyn ja hänen hoikkasormiset kätensä puristivat sauvaa. "Minä olen Dhor. Me olemme tulevia pappeja", kääpiö vastasi hänelle, "Myrda on En, haltia- siis dryadikaksoset ovat Romanala ja Romanas ja nuo ovat Lauren ja Remion." "Ei sukua", Lauren lisäsi ja ojensi kätensä kätelläkseen. Korppi katsoi sitä kummissaan. "Kovin erikoiset nimet teillä. Eiväthän ne edes tarkoita mitään. Ja miksi sinä ojennat kättäsi minulle?" nuori velho ihmetteli. "Mitä? Minähän yritän vain kätellä. Ja sinun nimesi tässä erikoinen on!" Lauren väitti vastaan. Tuohtunut Korppi tivasi häneltä kiivaasti, mitä "kättely" oli ja Remion päätti rauhoittaa tilannetta näyttämällä hänelle. Hän tarttui velhon käteen ja ravistaen muutaman kerran rivakasti. Korppi veti kätensä äkkiä takaisin ja tarkasteli sitä kauhuissaan. "Nyt ainakin tiedän miksi me emme tee noin... Kädessänihän olisi voinut olla vielä suohapokkijauhetta tai jotain... Sitä paitsi tuollaisen kovakouraisen ravistelun jälkeen kaikki tavarani ovat varmasti ihan sekaisin..." poika voivotteli. Dhor ja Remion vaihtoivat kummastuneita katseita. En taas katseli velhoa ihailevasti. "Voisitko sinä näyttää meille jonkin taian?" tyttö sopersi hiljaa. "Me oppilaat emme saisi taikoa vain huvin vuoksi", Korppi vastasi, "Sitä paitsi mestarini Nuotio on-" 21

"Onko hänen nimensä oikeasti Nuotio?" Remion keskeytti. "Totta kai se on Nuotio! Mikä muu sitten?" velho vastasi ärtyneenä. "Onko teillä kaikilla velhoilla tuollainen nimi? Siis sellainen joka tarkoittaa jotain?" En kysyi rauhoitellen. "On. Ainakin luulen niin. Erään ystäväni nimi on Jolla, enkä oikein tiedä mikä se on", Korppi sanoi vähän vastahakoisena. Remion purskahti nauruun. "Mutta jollahan on pieni vene! Siinä vasta nimi!" hän sai sanotuksi. Velho katsoi häntä loukkaantuneena. Kuskipukilla Georg huokasi lapsien kyselyille. Hän olisi tietysti voinut selventää heille muutamia kohtia velhojen tavoista, muttei pitänyt sitä velvollisuutenaan, joten antoi asian olla. Hänen huomionsa siirtyi kärryjen edellä kulkeviin vanhoihin miehiin. "Sinun pitää kertoa minulle kaikki viimeaikaiset tapahtumat Treo, minä olen jäänyt niin vähälle uutistarjonnalle viime vuosina..." Nuotio valitteli iloisesti, "Voi, vanha ystävä, meillä on paljon puhuttavaa... Miten Ne muuten voi nykyään? En ikinä unohda miten hän hoiteli ne kentaurit silloin." "Hän on Kunnioitettu. Niin kuin minäkin..." pappi vastasi mutisten. Da-tre'o ei oikein osannut päättää kumpi oli pidemmän päälle rasittavampaa, Nuotion hilpeä pälätys, vai Georgin hiljaisuus. Onneksi juuri sillä hetkellä polku päättyi ja he saapuivat suurelle aukiolle, jonka reunoilla oli asumuksia, jotka oli ilmeisesti tehty lehdistä ja köynnöksistä. Niiden edessä loimusivat nuotiot, joiden edessä istuneet kymmenisen kaapuihin ja viittoihin sonnustautunutta velhoa siirsi huomionsa tulijoihin. Yksi vanhemman näköinen ruskeaviittainen asteli Nuotion ja Kunnioitetun luokse. Hänen ilmeensä ei oikein tehnyt tulijoita tervetulleiksi. "Nuotio! Mitä tämä nyt on? Sinä tuot vieraita leiriimme!" nainen puhisi. Hänen tiukka harmaa nutturansa näytti värisevän. Nuotio nosti kätensä eteensä anteeksipyytävästi ja otti syyttömän ilmeen naamalleen. "Mutta mestari Pilvi... Maantierosvot hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja ellemme me olisi tulleet paikalle he olisivat nyt paloina! Kaikki nuo noviisit... Ja mitä Girna tekisi ilman Kunnioitettua Da-tre'oa?" 'Kunnioitetun' lausumisella oli toivottu vaikutus ja toisen velhon kasvot silenivät. "Vai Kunnioitettu? Calewan siunausta teille. Ja noviiseja... En tiennytkään että caot kuljettavat lapsia nykyään", nainen mutisi, "No me laitamme teille majat pystyyn. Odottakaapa hetki..." Nainen lähti kohti paria muuta vanhaa velhoa ja syventyi keskustelemaan näiden kanssa. 22

Remion ei ollut oikein tiennyt mitä heidän oletettiin tekevän, mutta Korppi hyppäsi maahan varoen kaapuaan ja asettui seisomaan mestarinsa vierelle. Nuotio kääntyi Datre'on puoleen hymyillen anteeksipyytävästi. Hän pyysi ymmärtämään tylyä vastaanottoa vedoten velho-oppilaiden suojeltuun elämään. Samaan hengenvetoon hän hehkutti velhomestareiden kirjaimellisesti taikovan heille nukkumapaikat kädenkäänteessä. Ja todellakin, pian aukion reunalle ilmestyi pari majaa lisää. "No niin, te kai haluatte siirtää tavaranne telttoihinne, mutta haluaisin silti pyytää teitä liittymään seuraamme illemmalla", Nuotio sanoi kumartaen kohteliaasti ja poistui viitaten Korpin seuraamaan itseään. Kunnioitettu huokasi syvään. Hän käski kaikkia tulemaan nuotioille puolen tunnin kuluttua, ja lähti sitten laahustamaan kohti majaa jonka oli määrännyt Georgille ja itselleen. Hän näytti tavattoman väsyneeltä. Lapset olivat tuskin ehtineet hengähtää, kun telttaan astui kaksi velhoa. Toinen oli Korppi, mutta toista he eivät olleet aiemmin nähneet. Pojan täysin valkoiset hiukset korostivat hänen tummaa ihoaan ja tummia silmiä. Hänellä oli nauravat kasvot ja saman tummanruskean värinen kaapu kuin mestari Pilvellä. Korppi esitteli hänet Jollaksi. Remion onnistui onneksi pidättelemään nauruaan, sillä Korppi loi häneen varoittavan katseen. "Kunnioitettu Da-tre'o pyysi meitä hakemaan teidät. Syömme nyt illallista", Jolla sanoi. He lähtivät kaikki ulos nyt jo pimenevään iltaan ja suunnistivat kohti iloisena räiskyvää nuotiota, jonka ympärillä oli ryhmä nauravia nuoria velhoja. Korppi esitteli heidät kaikille ja käski heitä istumaan. Kohta nuori tyttö, jonka nimi oli Jakkara, tuli tuomaan heille tirisevää lihaa. Kaikki söivät hyvällä ruokahalulla. Heidän viime ateriansa oli ollut aamulla ja kuten Dhor muistutti, siitä ei oikein oltu voitu nauttia kiireen takia. Velhot tuntuivat yhtä innokkailta kuulemaan tavallisesta maailmasta kuin he velhoista. Velho-oppilaat elivät velholeireissä koko nuoruutensa eristyksissä muusta maailmasta. "Jokainen oppilas kantaa saman väristä kaapua kuin mestarinsa. Niin aina tiedetään, kenen velhon oppilaan oppilas olet", Korppi selitti Remionille haukaten lihanpalastaan. "Eli sinä olet Pilven oppilas?" Remion kysyi Jollalta. Tämä nyökkäsi ylpeänä. Mestari Pilvi oli leirin arvostetuimpia velhoja. Vähän ajan kuluttua Lauren kysyi Jollalta hänen hiuksistaan. Poika meni hämilleen ja mutisi epämääräisesti hänellä olleen ongelmia erään keitoksen kanssa. Remion heräsi ensimmäisenä seuraavana aamuna. Kurkistettuaan ulos hän huomasi 23

auringon nousseen jo sen verran, että koko taivas oli aivan vaaleanpunainen. Hän päätti herättää muut. Kun he olivat raahautuneet nuotiolle he onnistuivat jo pitämään silmiään auki. Jolla istui siellä jo odottamassa heitä. Korppi oli hänen mukaansa käsketty pakkaamaan. Tämä oli täyttänyt kahdeksan vuotta muutama kuukausi sitten ja oli siten valmis lähtemään leiristä. Joten Nuotio ja tämän oppilas seuraisivat mukana loppumatkan Girnaan. Myöhemmin Georg tuli hoputtamaan heitä pakkaamaan ja paimensi heidät lopulta kärryihin, johon oli lastattu muutama arkku lisää. Remion arveli niiden kuuluvan velhoille, jotka odottivat lähtöä dovojen selässä. Kunnioitettu kapusi Georgin viereen ja nyökkäsi Nuotiolle kaiken olevan valmista lähtöön. "Ameni irs!" kuului huuto ja polku ilmestyi jälleen heidän eteensä. Velhot ratsastivat heidän edellään ja johdattivat heidät ulos metsästä. Maisemat vaihtuivat lehtimetsästä avaraksi tasangoksi ja peltomaisemaksi. Lauren kaivoi pallonsa jälleen esille ja Remion tarjosi karamellejaan. Korppi ohjasi dovonsa heidän lähelleen. Hän ilahtui makeisesta, jonka kaltaista hän ei ollut ikinä maistanut ja pelistä, josta hän ei ollut koskaan kuullut. "Eikö tuo ole vähän turhauttavaa, kun ei tiedä mitään oikeasta maailmasta?" Dhor kysyi häneltä viimein. Korppi ei todellakaan ollut nähnyt maailmaa yhtä paljon kuin kääpiö, jopa Remion oli matkustellut enemmän kuin velho. Hieman vastahakoisesti Korppi oli kertonut heille, ettei ollut koskaan käynyt Keskimetsän rajojen ulkopuolella. Lapset, joissa oli velhon kykyjä, tuotiin näet velholeiriin alle vuoden ikäisinä eivätkä poistuneet ennen kuin täyttivät kahdeksan vuotta. Vasta paljon myöhemmin noviiseille kerrottiin tarkemmin "lapsien tuomisesta". Oikeastaan velhot ryöstivät sopivat lapset oikeilta vanhemmiltaan, antoivat heille uudet nimet ja kasvattivat ominaan. Tämän tavan takia velhoja inhottiin yleisesti ja ilman taikavoimiaan heidät oltaisiin jo tapettu sukupuuttoon. Ja koska velhojen oikeaa syntymäpäivää ei voitu tietää, laskettiin heidän ikänsä lähtien heidän saapumisestaan velholeiriin. Tämän takia jokainen velho oli itse asiassa vajaan vuoden vanhempi kuin sanoi olevansa. Korppi mietti vastaustaan Dhorin kysymykseen vähän aikaa ja sanoi sitten: "No... Onhan se tavallaan hauskaa kun koko ajan tulee vastaan uusia asioita. Sitä paitsi olen varma, että tällä on jokin tarkoitus. En minä ainakaan uhraisi elämästäni kahdeksaa vuotta oppilaan takia, ellei siihen olisi jokin todella hyvä syy... Tai sitten velholeirin ulkopuolinen elämä on niin tavattoman inhottavaa tai tylsää, että haluaa sinne takaisin." 24

Korppi oli nopea oppimaan ja teräväpäinen, kuten Remion pian huomasi. Lisäksi hän oli seurallinen, kunhan he selvittivät ensin muutamia yhteisiä toimintatapoja. 25

luku 3: Minusta tuntuu, että me olemme eksyksissä Neljä seuraavaa päivää he istuivat kärryissä, puhelivat, leikkivät ja nukahtivat väsyneinä majatalojen vaihtelevan möykkyisille patjoille. Aamuisin oli pikainen aamiainen ja jälleen kipuaminen kärryihin. Remion luuli jo, ettei ikinä enää pystyisi istumaan puutuneella takamuksellaan, kunnes papit ilmoittivat, että loppumatka Itkistä Girnan lähelle tehtäisiin laivalla. Viidennen päivän aurinko oli juuri ehtinyt ohittaa lakipisteensä, kun he näkivät Itkin talojen kattohuiput joen toisella puolen. Remionista se oli suunnattoman kokoinen. Hän ei ollut aiemmin käynyt kaupungissa. Dhor oli kuninkaallisena tietysti matkannut ympäri mannerta, kaksoset eivät nähneet ihmisten rakentamissa taloissa mitään ihmeellistä ja Enkin oli varttunut myrdojen pääkaupungissa. Mutta ilme Laurenin ja Korpin silmissä tuntui kuvastavan hänen omaa ihmetystään. Kunnioitettu Da-tre'o ilmoitti, etteivät he sittenkään majoittuisi itse kaupunkiin, vaan sen matkalaisten leiriin Mengei-joen toiselle puolen. Siten he pääsisivät aamulla nopeasti matkaan laivalla Mengeitä alavirtaan tarvitsematta odottaa satamanvartijoiden saapumista. Edes noviisien anovat katseet eivät saaneet häntä muuttamaan mieltään. Hän kuitenkin myöntyi siihen, että he saisivat käydä katsomassa kaupunkia, tosin vain pikaisesti, kuten hän painotti. Takaisin oli tultava viimeistään auringonlaskun aikaan. Niinpä Remion, Lauren, Korppi ja Dhor suuntasivat kohti Itkiä heti päästyään kärryiltä alas. Remion katseli silmät suurina, kun kaupunki kasvoi sitä isommaksi, mitä lähemmäs he sitä kävelivät. Ja ylitettyään ihmisiä täynnä olevan sillan kaupunki nielaisi heidät sisäänsä. Dhor otti ohjat käsiinsä ja lähti esittelemään kaupunkia. Valitettavasti kääpiö oli liian lyhyt, jotta viimeisenä kulkeva Remion olisi nähnyt häntä, mutta Korpin velhonsauva oli hyvä maamerkki. Kääpiön ääntä oli mahdotonta kuulla kaupungin melussa, joten Remion tyytyi vain katselemaan ympärilleen. Jo pelkät talot olivat omituisia. Niitä oli aivan kaiken värisiä, eivätkä suunnittelijat olleet nähtävästi piitanneet yleisistä talonrakennuksen periaatteista. Esimerkiksi kestävyydestä, Remion tuhahti. Yksikin vaaleanvihreä korkea talo näkyi kallistuvan naapurinsa ylle. Tämä taas omisti niin suipon katon, että se oli itse asiassa korkeampi kuin itse talo. Parin kadunvälin jälkeen Remion päätti että joko rakentajien tai suunnittelijoiden oli täytynyt ottaa hiukan liikaa karviviiniä työhön ruvetessaan. 26

Remion oli niin uppoutunut erään vaaleanpunaisen talon katselemiseen, että törmäsi Korppiin, joka oli yhtäkkiä seisahtanut. Velho katseli ympärilleen huolestuneena. "Remion, minusta tuntuu että me olemme eksyksissä. Kadotin Laurenin näkyvistäni aivan hetkeksi, mutta nyt heitä ei näy missään", Korppi sanoi lopulta. Remionin sydän hypähti kurkkuun asti. Miten he nyt osaisivat pois kaupungista? "Ainahan me voimme kysyä tietä", Korppi lohdutti, "Muttei ihan heti. Minun elämässäni on ollut tähän asti pelkkiä velhoja, kuten tiedät. Nyt pidetään vähän hauskaa!" Velho virnisti Remionin ihmetteleville kasvoille ja raahasi tämän kohti erästä kaunista aukiota kaupunginahtaiden talorivistöjen keskellä. Aukiolle oli kerääntynyt väkijoukkoa katselemaan jonglööriä, joka kieputti ilmassa palloja, putkia, keiloja ja tulisia keppejä. Pojat puikkelehtivat helposti eturiviin. Remion katseli esitystä silmät suurina. Koivumetsään ei ikinä poikennut tuollaisia muukalaisia. Kylään tuli vain kiertelevä kaupustelija kerran vuodessa Pajan aikaan ja joitakin matkustajia, jotka halusivat pysyä poissa Mahlan ja Itkin väliseltä valtatieltä. Mutta ei ikinä taiteilijoita. Korppi taasen kyllästyi nopeasti. Hän oli varma, että pystyisi varmasti samaan kuin mies lavalla, ellei sitten parempaankin. Mestari Nuotio oli kerran opettanut hänet heittelemään palloja tuolla tavalla kehittääkseen pojan kädentaitoja, mutta mestari Pilvi oli lopettanut sen heti saatuaan asiasta selvää. Korppi oli kuitenkin harjoitellut salassa kummaltakin. Nuori velho oli juuri aikeissa näyttää jonglöörille mitä hän osasi, kun joku toinen ehti ensin. Väkijoukon keskeltä tunki esiin pieni ja laiha miekkonen, joka oli pukeutunut erittäin kirkkaan värisiin vaatteisiin. Tämän lievästi vinot silmät, korkeat poskipäät ja leveä, ohut suu antoivat vaikutelman kuin miehen kasvojen iho olisi pingotettu liian kireälle. Miekkonen hypähti samalle korokkeelle kuin jonglööri, joka oli vähällä pudottaa pallonsa huomatessaan tämän. Selvästikään pienen miehen olemassaolo kesken hänen esitystään ei ilahduttanut katutaiteilijaa ja se paistoi läpi tämän äänensävystä hänen käskiessään tätä poistumaan hiiteen lavaltaan. Kirkasvaatteinen muukalainen ei tuntunut välittävän, edes kuulevan, sillä tämä veti esiin huilun. Sävel alkoi hitaana ja rauhallisena, joka hypnotisoi, mutta nopeutui äkkiä. Miekkonen tanssahteli ympäri koroketta, kunnes lopulta heitteli voltteja ja kärrynpyöriä musiikin tahdissa. Yleisö huokaili ihastuksissaan. Pallot putosivat lopulta jonglöörin käsistä, jolloin salamana Korppi oli koppaamassa ne itselleen. Remionin ällistykseksi velho 27

rupesi pyörittelemään niitä mitä omituisimmissa kuvioissa, jotka kuitenkin sopivat huilun soittoon. Pieni miekkonen iski silmää Korpille ja nopeutti tahtia entisestään. Korppi virnisti takaisin. "Hän on hyvä, eikö niin? Siis noin menninkäiseksi", sanoi väkijoukon läpi huomaamatta hivuttautunut mies Remionille, "No, enhän minä haluaisi olla sen kanssa samalla laivalla yhtään enempää kuin on pakko, mutta se pitää miehistön iloisena." Remion tuijotti polvihousuihin ja avonaiseen takkiin pukeutunutta miestä kummissaan, kun pieni miekkonen ja Korppi kumarsivat ja laskeutuivat alas lavalta. Ympärille pakkautunut ihmisjoukko alkoi pikkuhiljaa hajaantua. Menninkäisen kireillä kasvoilla käväisi yllättynyt ilme tämän huomatessa miehen Remionin vieressä. Ilme kuitenkin katosi niin nopeasti, että Remion oli vähällä epäillä oliko sitä ikinä ollutkaan. Nyt pikkumies oli kuitenkin räikeästi huomaamatta miestä ja kohdisti koko huomionsa poikiin. "Ah, onko tämä poika ystäväsi, ystäväni?" menninkäinen kysyi kimeällä äänellä. Korpin nyökättyä tämä halasi Remionia kovakouraisemmin kuin hänen hennosta varrestaan uskoisi. Päälle päätteeksi hän vielä ravisteli kovin ottein Remionin käsivartta ja hymyili niin leveästi että hänen kasvonsa näyttivät lähes halkeavan kahtia. "Oikein mainio, tuo sinun esityksesi, Iraben. Toki tämä nuorukainen auttoi kovin asiaa", mies, jonka Remion oli jo lähes unohtanut, sanoi sivellen samalla punakiharaista partaansa. Mies sai osakseen ärtyneen katseen menninkäisen taholta, mutta se ei tätä tuntunut häiritsevän. Mies lupasi tarjota pojille piparminttuteet läheisessä majatalossa. Yllättäen menninkäinen, Iraben, tuli mukaan pyyntöön. Kiitokseksi Korpille loistavista jonglöörin taidoista. Remionia epäilytti, mutta Korppi suostui oitis. Mies ja menninkäinen johdattivat heidät Omenankotaan, majataloon, jonka ulospäin kaltevat seinät oli maalattu taivaansinisiksi. Remionin kysyessä isännältä asiasta, tämä kertoi sen johtuvan puhtaasta käytännöllisyydestä. Kaltevien seinien takia yläkerran huoneet olivat isompia kuin talon pohjan mukaan olisi mahdollista ja taulut pysyivät paremmin seinillä. Remion ei silti pystynyt käsittämään miten joku voisi asua sellaisessa talossa. Piparminttutee oli joka tapauksessa taivaallista. Poikien siemaillessa mukeistaan varovaisesti Iraben ja mies nimeltä Rubian kertoivat kinastelevaan sävyyn toisistaan. Rubian kertoi olevansa jokilaivan kapteeni, joka oli, epähuomiossa, ottanut matkustajakseen tämän kyseisen menninkäisen. Iraben kertoi valloittavan tarinan siitä, miten hänet oli kutsuttu myrdojen kuningashuoneeseen esiintymään, hänen 28

Kuninkaallisen korkeutensa käskystä. Vain päästyään myrdojen rajalle asti sotilaat eivät olleet uskoneet häntä, ja kun Rubian tuntui niin häntä tarvitsevan, kävi kaikki lopulta parhain päin kun hän päättikin jäädä alukselle. Merimiehen ilmeistä saattoi hyvin päätellä, mitä hän oli mieltä koko tarinasta. Remion oli oikein hyvillään, kun keskustelu ajautui muutaman tuopillisen jälkeen vähemmän riitaisiin asioihin. Olutvaahtoa parrassaan Rubian kertoili kovaan ääneen seikkailuistaan ympäri Cheshkan vesiä. Kirkas, joskin aina vain enemmän sammaltava menninkäisääni tarkensi, että tämä oli ennen kuin Rubian oli joutunut myymään vanhan aluksensa. Korppi imi kaiken tiedon itseensä tuskin muistaen koko piparminttuteetään. Remionkin oli niin tarinoiden pauloissa, että unohti ajan kulumisen. Vasta kun majatalon sali oli lähestulkoon tyhjillään Remion huomasi katsoa ulos ikkunasta. Ulkona oli aivan pilkkopimeää ja taivaalla näkyi jo toinen kuistakin. Kesti kuitenkin vielä vähän aikaa, ennen kuin Remion tajusi mitä se merkitsi. He olivat auttamattomasti myöhässä! Rubianin ja Irabenin kasvoilla häivähti myötätunto kuullessaan miten heidän olisi jo pitänyt olla takaisin muiden luona. He eivät enää pääsisi pois kaupungista ennen päivänkoittoa, Rubian kertoi, sillä siltavahdit olivat sulkeneet portit jo aikoja sitten. "Mutta voithan sinä viedä heidät jollallasi joen yli?" menninkäinen ehdotti. Kapteeni ryhtyi esittämään vastalauseita vedoten joen tarkkaan vartiointiin ja muistuttaen, että oli jo tarjonnut pojille juotavaa. Menninkäinen huiskaisi kädellään häntä kohti ja osui pahasti ohi. Oluenjuonnista huolimatta Iraben oli hyvä taivuttelemaan parrakasta miestä ja pian Remion ja Korppi kulkivat heidän perässään kohti satamaa. Ainoastaan kuun valaisema jokivarsi oli aavemaisen näköinen. Laivojen siluetit liikahtelivat hiljaa myötäillen laineita ja saivat pimeyden eloon. Rubianin iso hahmo viittoi heitä kohti erästä suurimmista varjoista. Laivan mastot huokuivat uhkaa ja irtonaiset köydet liehuivat hiljalleen tuulessa kuin kurottaen Remionia kohti. Hän kavahti äkkiä lähemmäs Korppia. Vaikka järki sanoikin että kaikki olivat vain harmittomia esineitä, ei se silti tuntunut siltä. Jolla oli sidottu roikkumaan aluksen rungon ulkopuolella. Rubian pudottautui kevyesti laidan yli ja ojensi sitten kätensä ottaakseen pojat vastaan. Kun menninkäinenkin oli saatu pikkuveneeseen mies alkoi laskea jollaa alaspäin kohti mustaa vettä. Remion katseli kauhuissaan. "Vai tämä siis on jolla..." Korppi mumisi itsekseen. Päästyään viimein rannalle Remion huokaisi helpotuksesta. Hän ja Korppi löysivät 29

nopeasti heidän telttansa ja sitten oli vastassa perusteellinen selittely. Lauren, Dhor ja Romanas halusivat kuulla kaiken, mitä heille oli tapahtunut. 30

luku 4: Niin lapset, tuo on Girna Aamun valjetessa Georg ohjasi kärryt satamaan, missä Kunnioitettu oli neuvotellut heille paikat alavirtaan menevästä aluksesta. Jokimatka sujui nopeasti kolmessa päivässä, mikä oli helpotus Remionille, joka oli tuntenut vatsassaan kiertävän siitä lähtien kun laiva oli lähtenyt laiturista. Korppi ja Lauren naureskelivat hänen sairaudelleen, mutta Dhor neuvoi häntä lähtemään rohkeasti kannelle, missä tuuli veisi pahanolon tiehensä. Niinpä Remion vietti loppumatkan reelingin vieressä katsoen muiden hauskanpitoa ja yritti uskotella itselleen, ettei hänen päänsä halkeaisi. Laiva jätti heidät pois kyydistään hiukan ennen Girnoista, sillä Kunnioitettu sanoi tien Girnaan olevan parempi tästä suunnasta. Noviisit kiipesivät jälleen kärryihin. Korppi ja Nuotio nousivat dovojensa selkään ja ratsastivat heidän vieressään. Remion huokaisi helpotuksesta, kun hänen jalkansa osuivat taas kovalle nurmelle. Hänen takamuksensa voihkaisi kun sen oli taas asetuttava kärryjen laudoille. Onneksi matka ei ollut enää pitkä. Remionin mielestä päivän olisi kuitenkin pitänyt laskea jo ajat sitten, kun he näkivät edessään rakennuksen, joka oli tavattoman suuri ja tavattoman kaunis. Se näytti kuin se olisi vain noussut maasta ja muovautunut sellaiseksi kuin se oli. Ja niinhän se olikin. Se oli Girna. Sen muurit kiemurtelivat ja kaartelivat ja suippenivat ylös neljäksi torniksi, joiden välissä kaartui kiiltävä lasikupoli. Suuri Temppeli näytti olevan muovautunut valkoisesta kivestä ja sen pinnalla oli kullan ja hopean värisiä kiemuroita, jotka heidän lähemmäs päästyään paljastuivat samanlaisiksi kuvioiksi kuin mitä pappien arkkuihin oli kaiverrettu. Paitsi paljon, paljon isompina. "Se häikäisee silmää joka kerralla, näki sen sitten kuinka monesti tahansa", he kuulivat Kunnioitetun huokaisevan, "Niin lapset, tuo on Girna, Suuri Temppeli, jossa te tulette viettämään seuraavat kymmenen vuotta elämästänne." "Miten voi se olla noin kaunis? Luulin ma, et mitään Solanin vertaista en tule ikinä näkemään, mut väärässä taisin ma olla..." Romanas henkäisi. "Mikään, jonka kuolevainen on rakentanut, ei voi kilpailla kauneudessa Girnan kanssa. Calewa itse loi sen suoraan maasta, eikä kukaan voi tehdä mitään kauniimpaa kuin luomistyö. Mutta haltiakaupungit tulevat ihan perässä, älä huoli. Mitä nyt jotkut puhuvat Girnoisin Palatsista, mutta jos minulta kysytään, se on aika mauton tekele..." Muut eivät tuntuneet saavan sanaa suustaan. Girna kasvoi suuremmaksi ja 31

loisteliaammaksi sitä mukaan kun he lähenivät sitä. Vähän matkan mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen he saapuivat tienristeykseen. Toinen tie vei Girnan avoimelle sisäänkäynnille, toinen johti kauempana näkyvälle sillalle. Kunnioitettu laskeutui maahan. "Tulkaahan lapset. Ottakaa säkkinne ja seuratkaa minua. Kävelemme loppumatkan, koska Georgin on vietävä velhojen arkut perille asti. Tulkaahan nyt!" Kunnioitettu kehotti heitä ja he seurasivat. Velhot kannustivat dovonsa uudelleen liikkeelle ja En heitti kaihoisan katseen heidän peräänsä. Vaikka matkaa tienristeyksestä Girnan portille oli vain viitisenkymmentä metriä, se kaikki oli kohtalaisen jyrkkää ylämäkeä ja kaikki olivat hieman hengästyneitä päästyään perille. Kunnioitetun Da-tre'on oli nojattava muuriin levätäkseen. Remionille ja muille se sopi oikein hyvin. Nyt he saivat tilaisuuden katsella vähän aikaa rauhassa eteensä avautuvaa näkymää. Girnan ulommaisten muurien sisällä oli näköjään koko rakennusta kiertävä piha, joka oli täynnä kauniita istutuksia ja hedelmäpuita. Siellä täällä oli pieniä aukioita ja niitä yhdistäviä polkuja. Heidän edessään seisoi varsinainen rakennus. Sen seinät olivat samaa kiveä kuin muuritkin, mutta niiden kuviot eivät olleet sattumanvaraisia kiemuroita, vaan suunnattomia kuvia, jotka esittivät aurinkoa, kuuta ja riimurykelmiä. Lasikupoli heijasti taivaan sinistä valoa ympäriinsä sokaisevasti. Päärakennuksesta erkani neljä kaunista siltaa, jotka johtivat ulkomuurin torneihin. Aivan heidän edessään oli leveä oranssisilla kivilevyillä laatoitettu tie, joka johti Suuren Temppelin kaksoisovelle. Se oli tehty tammesta, niin Romanas kertoi Remionille jälkeenpäin, mutta se oli niin tumma, että näytti melkein mustalta. Sen pintaan oli upotettu kuparista tehty aurinko, joka säihkyi esikuvansa valossa. "No niin, eiköhän sitä olla nyt ihailtu tarpeeksi. Mennäänpä nyt, me taidamme olla jo vähän myöhässä..." Kunnioitettu mutisi astuessaan muurien sisäpuolelle. Noviisit seurasivat. Vilkaistuaan takanaan seuraavaa Laurenia Remion säikähti pahan päiväisesti. Tämän otsassa sädehti pohjaton kolmio! Samanlaisen hän oli nähnyt jossain muuallakin, muttei muistanut missä. Hän oli juuri aikeissa ilmoittaa Laurenille, mutta tämä ehti ensin. "Mitä sinulla on otsassasi Remion?!" hän huudahti hämmästyneenä. Muut kääntyivät katsomaan. Romanala kirkaisi säikähdyksestä. Da-tre'o kääntyi katsomaan heitä. Hänen silmissään oli kärsimätön katse ja otsallaan säihkyi samanlainen kolmio kuin jokaisella noviisillakin, kuten Remion huomasi. 32

"Tuohon teidän on parasta tottua. Girnan muurien sisäpuolella otsanne säihkyy koko ajan. Kun astutte muurien ulkopuolelle, merkki katoaa. Jokainen saa sen wao-, siis etsijäpapilta, kun tämä laittaa peukalonsa noviisikokelaan otsalle. Nyt, mennään!" hän viittasi heitä seuraamaan. Kun he saapuivat ovelle Kunnioitettu painoi kätensä sitä vasten ja puuovet alkoivat avautua. Kunnioitettu joutui väistämään sen tieltä ja törmäsi vahingossa Dhoriin, joka kaatui maahan. "Voi Da-tre'o! Minun ei olisi ikinä pitänyt luottaa noviisien tuomista sinulle... Katso nyt miten kohtelet heitä!" huudahti nainen, joka ryntäsi temppelin sisältä nostamaan kääpiötä pystyyn. Kaavusta päätellen hän oli etsijäpappi. "Äh, en minä muuten, mutta nuo samperin ovet-" Da-tre'o aloitti. "Mutta nyt kiirehtikää Saliin, te olette jo melkein myöhässä! Sinun pitää jättää sitten kaikki aina aivan viime tippaan. Kaikki muut ovat jo paikalla..." nainen mutisi huolestuneena ja työnsi hellävaroen lapsia liikkumaan sisällepäin. Heidän takanaan ovet sulkeutuivat kumahtaen. Heidän edessään oli pitkä käytävä, valoisa siitä huolimatta, ettei missään näkynyt ikkunoita. Kolme etsijäpappia seisoi lähettyvillä kuin odottaen heitä. Yksi piti käsissään kasaa valkoisia viittoja. "Jättäkää kantamuksenne tähän, ne viedään huoneisiinne. Ja sitten otatte tuosta viitan ja pistätte sen päällenne, mieluiten matkalla, teillä on kiire", toinen wao sanoi ottaen Remionin, Laurenin ja Dhorin säkit itselleen. Viittoja pidellyt pappi tyrkkäsi jokaisen käteen valkoisen vaatteen, jota he kiskoivat hankalasti päälleen samalla kun kipittivät naisen perässä portaikkoon käytävän päässä. Remionilla oli vaikeuksia viittansa kiinnittämisen kanssa, joten Lauren käveli puolet matkasta takaperin yrittäessään auttaa häntä. Monen kerroksen kiipeämisen jälkeen he tulivat toisen suuren oven eteen, ei kuitenkaan niin suuren, kuin pääovi oli ollut. Tämäkin oli puinen ja sen pinnassa oli hopeinen riimu. Se aukesi naisen kosketuksesta. Sali oven takana oli paljon pienempi kuin Remion oli luullut. Huone oli ehkä viisitoista metriä leveimmältä kohdaltaan ja soikion muotoinen. Lattia oli päällystetty samanlaisilla oransseilla kivilaatoilla kuin tie ulkona. Seinät oli peitetty maalauksin, mistä Remion ei oikein saanut selvää. Hänelle kuitenkin selvisi, etteivät he olleet vieläkään ylimmässä kerroksessa, sillä katto oli tavallinen, jos nyt niin voitiin näissä puitteissa sanoa, muttei missään tapauksessa lasinen. Yhdellä seinustalla seisoi jo kymmenisen valkoviittaista noviisia. He katsoivat tulijoita uteliaina, mikä oli paljon parempi, kuin vanhempien pappien kärsimättömät mulkoilut. He 33

istuivat eräänlaisilla kivisillä korokkeilla, joiden päälle oli laitettu pehmeän näköiset tyynyt. Istuimia oli yhdeksän, joista yksi oli tyhjä. Nainen ohjasi kumppanukset muiden nuorten viereen riviin. He ehtivät juuri järjestäytyä kun Kunnioitettu Da-tre'o saapui Saliin huohottaen. Vasemmanpuoleisin caopappi, jonka Remion huomasi myrdaksi, hymähti närkästyneenä. "Myöhässä, Da-tre'o", mies totesi. "No miksi ihmeessä tänne on pitänyt rakentaa niin monet portaat! Ja miksi tämän Temppelin pitää olla kukkulan laella? Odottelen terävää vastaustasi, Ne..." toinen vastasi ilkeillen saaden huohotuksensa viimein kuriin. Hän käveli arvokkaasti tyhjälle istuimelle. "Kysy Calewalta, jos sinulla on valittamista", Kunnioitettu Ne vastasi. Muut papit heittivät näihin kahteen ilmeen, mikä sai heidät hiljenemään. Keskimmäinen Kunnioitetuista, mustakaapuinen haltia, henkäisi syvän ja alkoi puhua noviiseille. "Tervetuloa, nuoret noviisimme, tervetuloa Girnaan, Suureen Temppeliin", hän sanoi vakaasti, "Ma olen Kunnioitettu Rafanes ja me olemma Kunnioitettujen neuvosto viisas ja oikeudenmukainen. Mun vasemmalla puolellain näette te joukon tummanharmaaseen kietoutuneen. He ovat Kunnioitetut caot", osoitetut papit nyökkäsivät päätään jäykänoloisesti, "Ja mun oikealla puolellain istuu kolme waoa vaaleanharmaassa", nämä papit kumarsivat avoimemmin, "Ja viimeisenä vierelläin ja tietysti ma myös itse, olemma mustiin pukeutuneita leoja. "Nyt kun alkaa teidän tienne oppiin suureen ja arvostettuun, on kerrottava mun teille jotain, mikä ehkä elämänne muuttaa. Se aina ensimmäisenä kerrotaan nuorille noviiseille, koska sille tiedolle raskaimmalle koko pappiskunta nojaa. Ole hyvä ja jatka sanojani, Kunnioitettu Randa", haltia sanoi puheensa lopuksi vieressään istuvalle kääpiölle. Remion tunsi selkäpiitään karmivan. Kunnioitettu Randa alkoi puhua: "Rakkaat noviisimme. Suurin osa, ehkä jopa joka ikinen teistä, ajattelee että papit ovat täällä rukoilemassa Calewalta apua hädän hetkellä ja kiertävät Cheshkaa levittämässä jumalan Sanaa. Niin ei kuitenkaan ole. Ei totta tosiaankaan. Eikä Calewa luonut tätä maata ja sen asukkaita hoitaakseen heitä. Ei todellakaan. Calewa, Suuri Jumala loi Cheshkan peliksi", kääpiö sanoi armottoman lempeästi. Remionin vierellä joukko nuoria kasvoja näytti epäuskoisilta. Tämän oli pakko olla jokin testi heidän uskostaan Suureen Calewaan. Viimeinen mustakaapuinen, haltia hänkin, nousi seisomaan. Pappi käveli Salin seinän viereen ja seisahtui suuren kivilaatan eteen. Nyt kun Remion kiinnitti siihen huomionsa, hän huomasi, ettei siinä ollutkaan mitään kuvioita, vaan kirjoitusta. Kauimmaiset noviisit 34

kurkottivat kaulojaan nähdäkseen paremmin. "Te usko ette ehkä Kunnioitettua Randaa, enkä ma syytä teitä siitä. Kuulkaa kuitenkin, mitä tähän graniittilaattaan on kirjoitettu, sillä se on ollut Girnassa jo silloin, kun ensimmäiset papit niin viisaat astuivat tämän Temppelin suurenmoisen porteista sisään", leo sanoi pehmeästi, "Kuulkaa siis: "Alussa oli tyhjyys. Sitten Suuri Jumala Calewa tylsistyi tyhjyyteen ja loi Suuren Pelilaudan, jonka nimesi Cheshkaksi. Ja Calewa loi pelinappulat ja kutsui suuressa viisaudessaan erilaisia nappuloita eri lajeiksi. Lajeja Calewa loi viisi erilaista: ihmiset, tarat, haltiat, hevoskansan ja peikot. Ja Calewa jakoi lajit eri roduiksi ja jokaisella rodulla oli oma erikoisuutensa, niin Calewa suuressa viisaudessaan asetti. Ihmisrodut olivat molemmat äkkipikaisia ja väkivaltaisia ja helppoja pelata. Tararodut olivat sitkeitä ja itsepäisiä. Neljä haltiarotua olivat herkkiä ja urheita. Hevosrodut olivat arvaamattomia ja julmia. Peikkorodut olivat vaanivia ja sitkeitä. Näin Calewa suuressa viisaudessaan päätti. Suuri Jumala Calewa valitsi näistä omikseen kaksi lajia, hevoset ja peikot. Vastustajakseen Calewa valitsi lopuista pelinappuloista viisaimmat ja älykkäimmät ja nimesi heidät papeiksi. Heitä oli kaikista kolmesta lajista, ihmisistä, taroista ja haltioista. Pappien tehtävä oli kiertää ympäri Cheshkaa tarkastellen ja miettien seuraavaa Siirtoa, jonka papit päättävät Kokouksensa jälkeen. Koska Suuri Jumala Calewa ei tehnyt roduista kuolemattomia, oli joidenkin pappien tehtävä kerätä uusia pappiskokelaita ja kouluttaa heitä. Sitä tarkoitusta varten Calewa loi Girnan, Suuren Temppelin. Ja Calewa loi Säännöt. Ja tämän jälkeen Calewa loi Tuomarin ja minun on määrä säilyttää Sääntöä, jottei kukaan pääsisi sitä muuttamaan, ja julistaa voittaja kuninkaan kuollessa", hän piti lyhyen tauon, jonka aikana hänen katseensa kiersi jokaisen noviisin kasvoilla. "Tervetuloa Girnaan", hän lopetti pehmeällä äänellä. Sama nainen, joka oli tuonut heidät saliin pyysi kaikkia tyttöjä seuraamaan itseään. Heti hänen jälkeensä eräs toinen pappi otti loput mukaansa. Noviisiryhmä kulki hiljaisena waon perässä. Kukaan ei tuntunut edes huomaavan kaikkia niitä ihmeellisyyksiä, joiden ohitse he kulkivat. He olivat kuin unessa. Ja moni toivoikin sen olevan vain unta. Ja että he voisivat herätä kotonaan, eivätkä tässä Temppelissä, jonka kimallus tuntui yhtäkkiä kovin kolkolta. Dhor, ainoana kääpiönä joukossa, sai päänsä ensimmäisenä selväksi. Hän päätti, että uskoisi mitä hänelle oli kerrottu, ainakin vähän aikaa. Heille varmasti selitettäisiin asiaa 35

paljonkin, mutta myöhemmin. Nyt hänen mielenkiintonsa kiinnittyi kauniisiin kiviveistoksiin, joita käytävillä oli siellä täällä. Ne olivat varmasti kääpiötyötä, hän mietti itsekseen ylpeänä. "Ma en voi uskoa tätä..." Romanas kuiskasi itselleen. Dhor päätti, että oli aika herättää ystävänsä transsista. Hän läimäisi haltiaa reippaasti olalle. "Äh, älä jaksa! Sen Tuomarin on tosin täytynyt erehtyä muutamassa pikkuseikassa. Ensinnäkin, menninkäiset eivät missään tapauksessa ole sitkeitä tai itsepäisiä, pieniä kylläkin-" hän ehti sanoa kun erittäin matala ja huvittunut ääni keskeytti hänet. "Voi ovatpas! Kuinkas monta menninkäistä olet nähnyt, poika? Minä itse en tiedä mitään sen kamalampaa kuin menninkäinen, joka saa päähänsä jotain. Paitsi ehkä kääpiö, joka on päättänyt tehdä jotain", heitä johdattanut pappi sanoi. "No ainakaan me ja menninkäiset emme ole samaa lajia... Tai no hyvä on! Ehkä, ehkä olemme. Mutta haltioita ei ole neljää rotua!" Dhor vastasi hänelle haastavasti. "Kyllä kääpiöt ja menninkäiset ovat samaa lajia, usko minua. Mutta tuo haltiajuttu tosiaan askarruttaa meitä. Me tiedämme varmasti kolme haltiarotua: dryadit, sylfit ja nymfit. Me emme vain tiedä missä nuo nymfit ovat, tieto siitä on kadonnut, kuten myös tiedot neljännestä rodusta", pappi vastasi hiukan surumielisenä. Remion sai viimein suunsa toimimaan ja kysyttyä miten jokin tieto saattoi noin vain kadota. "Kun Girnoisin kirjasto paloi tuhat vuotta sitten, paljon tietoa katosi tuhkana tuuleen, kirjaimellisesti. Mutta se kuului tietysti Calewan strategiaan. Hän sai Mangen maanviljelijät haluamaan maata omakseen, erilliseksi Rhondasta, joten he hyökkäsivät Girnoihin. Puolet kaupungista paloi, mutta kirjasto oli tietysti Calewan päämäärä..." pappi huokaisi heidän saapuessa t-risteykseen. Heidän kulkemansa hämärä puupaneloitu käytävä vaihtui niin yllättäen valaistuun, leveään käytävään, jonka lattiaa peitti paksu ja punainen matto, että noviisit joutuivat siristelemään vähän aikaa silmiään. "Tästä alkaa teidän noviisien alue", wao ilmoitti, "Se kattaa tämän kerroksen koko keskiosan ja sitä kiertää tämä punainen halli tässä." Pappi käveli hallin toiselle puolelle ja aukaisi siellä suuren oven pelkällä kosketuksellaan. Oven takana oli uusi, kapeampi ja hieman kiemurteleva käytävä, jonka kymmenen ovea olivat kiinni. "Teidän huoneenne ovat tällä käytävällä ja sen päässä on teidän kirjastonne. Se on aika viihtyisä paikka, sanoisin. Kirjastosta johtaa viisi muuta noviisien makuukäytävää", pappi kertoi. "Ja sitten, teidät on jaettu huoneryhmiin", hän selitti kaivaen taskustaan pergamentin palasen, "Hmm, katsotaampa, Ro, Hu ja Ob, te olette tuossa huoneessa lähinnä kirjastoa 36

vasemmalla", hän sanoi kolmelle myrdalle, "Be'nian ja Te-Kor'a, siihen vastapäätä. Kolmanneksi Remion, Jash'mir ja Dhor, myrdojen viereen... Ja viimeisenä Romanas ja Lauren, heitä vastapäätä. Hyvä. Nyt asettukaa ryhmiinne, kai te jo löysitte heidät? Asettukaa noiden viimeisten ovien eteen tuolla, älkääkä vielä koskeko niihin oviin!" wao huusi heidän peräänsä, kun he riensivät huoneiden oville. "Nyt laskekaa kaikki oikea kätenne yhtäaikaa oven päälle. No niin, kolmannella! Yksi, kaksi, kolme!" Remion painoi kämmenensä ovea vasten samanaikaisesti muiden kanssa. Hän tunsi kummaa kihelmöintiä sormissaan ja ovi alkoi aueta. Jash'mir, Remionia noin vuotta vanhempi tummahiuksinen poika, hihkaisi hämmästyksestä. Dhor pujahti sisälle. "Huoneenne ovi avautuu vain teille. Kunnioitetuilla on tietenkin pääsy kaikkiin huoneisiin, varmuuden vuoksi. Ja joillakin muillakin papeilla, jotka tapaatte myöhemmin. Nyt, hyvää yötä", hän toivotti lopuksi ja lähti sinne mistä he olivat tulleet. Remion astui heidän huoneeseensa Jash'mirin jälkeen. Hän huomasi heidän tavaroidensa olevan keskellä lattiaa. Dhor oli jo poiminut omansa. Ilmeisesti heille annettiin vapaus valita itse vuoteensa. Huone oli hivenen toisesta päästään levenevän suorakulmion muotoinen ja siellä oli kolme mukavan näköistä sänkyä, joiden päädyissä oli kolme suurta arkkua. Niissäkin oli kiemuroita, kuten niissä arkuissa, jotka Kunnioitetulla ja Georgilla oli ollut. Ne oli varmaan tarkoitettu heidän käyttöönsä, Remion ajatteli. 37

luku 5: Ja nyt me lähdemme ensimmäiselle oppitunnillenne Remion heräsi jälleen ensimmäisenä. Hän muisti nähneensä jotain aivan hirvittävää painajaista, muttei saanut muuta muistikuvaa, kuin kauhun tunteen. Hän katseli ympärilleen huoneessa, muistellen eilistä päivää ja Kunnioitettujen väitettä, että Cheshka olisi jokin jättimäinen ja monimutkainen peli. Hän ei uskonut sitä. Ei ainakaan vielä. Hän ei ollut varma. Eilen heitä opastanut pappi oli sivumennen sanonut Girnoisin kirjaston palaneen, koska Calewa oli suunnitellut niin. Ehkä se oli vain rangaistus ihmisten epäuskosta häneen. Ehkä papit olivat rappeutuneita, tai hulluja. Mutta jos Kunnioitettu Da-tre'o oli pappi, ja vielä Kunnioitettu, tämän piti uskoa tähän pelijuttuun, eikä vanha pappi vaikuttanut hullulta. Eikä oikeastaan yksikään hänen tapaamistaan papeista. Hänen katseensa osui kääpiöön, joka nukkui yhä. Pienen ärhentelyn jälkeen Dhor suostui lähtemään hänen kanssaan noviisien kirjastoon. He eivät kuitenkaan olleet ehtineen hipaistakaan ovea, kun viimeisestä vuoteesta kuului äänekäs haukotus. Jash'mir nousi istumaan hieroen silmiään ja kysyi mihin he olivat menossa. He vastasivat totuudenmukaisesti. "Niinkö? Odottakaa hei hetki, minä tulen mukaan", poika sanoi piristyen äkkiä. Hän hyppäsi alas sängyltä. Remion laittoi kätensä ovea vasten. Se aukeni aiheuttaen taas kihelmöintiä. Kirjaston ovelta he näkivät suuren huoneen, jonka seiniä peittivät suurelta osin kirjahyllyt. Lattialla oli pöytiä, tuoleja ja paksuja villamattoja, jotka oli sijoitettu takkojen eteen. "Miksei teillä ole kaapuja yllänne?" kuului kysymys. Kääntyessään he huomasivat katsovansa valkopukuista kääpiötä, joka oli Remionia päätä lyhyempi. He katsoivat ihmeissään toisiaan. "Jaaha, te taidatte olla uusia. Aina sama juttu. Kuulkaahan lapset, teidän pitää pukeutua täällä valkoisiin vaatteisiinne. Niitten pitäisi olla teidän arkuissanne, eikö?" kääpiö kysyi kohottaen toista kulmaansa. He mumisivat jotain vastaukseksi ja peruuttivat takaisin huoneeseensa. Remion nosti arkkunsa kantta. Siellä todella oli iso kasa valkoisia vaatekappaleita, koko kerrastollinen. Alusvaatteita, paitoja, kaapuja, vöitä, sukkia ja saappaita. Paitsi että ne olivat kaikki aivan liian pieniä. "Dhor, nämä taitavat kuulua sinulle", Remion sanoi ojentaen kääpiölle kaavun, joka 38

ulottui häntä itseään hädin tuskin polviin. Dhor otti sen vastaan virnistellen ja antoi Remionille kasan kaapuja omasta arkustaan. Tämä laski ne vuoteelleen ja antoi kääpiölle loputkin vaatteet arkustaan. Sillä välin Jash'mir oli saanut jo vaatteet ylleen. Remion ja Dhor kiirehtivät. Remion ei vain ollut tottunut niin leveisiin ja pitkiin hihoihin ja ne olivat koko ajan tiellä, kun hän yritti saada solmittua vyötään. Nyt kirjastoon oli saapunut jo enemmän väkeä, kaikki pukeutuneina valkoiseen. Remion huomasi Enin ja Romanalan istuvan erään pöydän ääressä ja pojat lähtivät heitä kohti. "Huomenta ma toivotan teille!" haltia lausahti iloisesti, "Mut kuka on hän, joka kulkee joukossanne? Jaatko sa huoneen mun ystävieni kanssa?" hän jatkoi katsellen Jash'miria. "Joo", poika sanoi tuijottaen Romanalaa. "Hänen nimensä on Jash'mir", Dhor sanoi kun hiljaisuus alkoi venyä. "Eh, niin, mutta kaikki sanovat vain Jashiksi", poika sanoi irrottaen katseensa haltiasta. "No Jash, nämä ovat En ja Romanala, he tulivat meidän kanssamme tänne. Kummasta kuningaskunnasta sinä muuten tulet?" kääpiö kysyi lopuksi. He eivät olleet oikein jaksaneet keskustella eilisiltana. "Rhondasta. Mekrasta, itse asiassa. Entä te? Sinähän olet myrda, eikö?" Jash vastasi. En nyökkäsi hänelle. Dhor jatkoi puhumistaan: "Minä olen Chalisin kääpiöitä, Remion ja Lauren, ai mutta ethän sinä olekaan vielä tavannut häntä, he ovat Mangesta, eivät mistään suuremmasta kylästä-" "Mutta Dhor tässä on Chalisin kuninkaan serkunpoika, ettäs tiedät!" Remion heitti väliin kiusallaan. Dhor oli kai aikeissa tiuskaista takaisin, kun hänet keskeytettiin jälleen. "Ja ma ja mun veljein Romanas tulemma kauniista metsästä Sonadatan. Kotikaupunkimma oli vehreä Viriatas, missä tuuli lauloi puitten päissä-" Romanala keskeytti katsahdettuaan kääpiöön. "Eikä minua kutsuta 'Teidän Korkeudeksenne', ettäs tiedät!" Dhor valisti vielä Jashia. Pian näytti siltä kuin ainakin sata ihmistä rupattelisi kirjastossa. Oikeasti heitä oli vähän alle sata, Remion sai myöhemmin tietää. Joka toinen vuosi Girnaan saapui uusi noviisien joukko, muttei koskaan yli kahtakymmentä, joten noviisien määrä pysyi aina suunnilleen samana. "Huomiota tännepäin!" kuului äkkiä eräältä seinustalta. Suurimmaksi osaksi noviisit hiljentyivät, muutama ryhmä jatkoi vielä rupattelua. Siellä, mistä huuto oli kuulunut, eräs vanhemman näköinen noviisi oli noussut jonkinlaiselle korokkeelle, jotta kaikki näkisivät 39

hänet. "Minulla on ilo ilmoittaa, että eilen illalla saimme joukkoomme seitsemäntoista uutta noviisia!" Väkijoukko taputti. Muutamia vihellyksiä kuului sieltä täältä. "Haluaisin toivottaa teidät meidän muiden puolesta tervetulleeksi Girnaan ja onnea opintoihinne. Olen Hari, noviisien puolestapuhuja ja minulta voi tulla kysymään mikäli jotain kysyttävää on", hän kehoitti kumartaen keikarimaisesti. Kiinnittäessään huomionsa vanhempaan noviisiin kukaan ei ollut huomannut erään waon saapumista, ennen kuin tämä nousi korokkeelle Harin viereen. "Kiitos, Hari. Odotamme uudelta puolestapuhujalta paljon. Noniin, eikös teillä muilla ole oppitunteja alkamassa? Haluaisin uusien tulokkaiden huomion." Noviisit lähtivät lipumaan käytäviin jutellen keskenään. Wao laskeutui alas korokkeelta kun Remion ja kuusitoista muuta uutta noviisia kerääntyi lähemmäs naista. "Istukaa vaikka alas jos löydätte tuolin nopeasti. Minä olen Gahna ja olen vastuussa teistä kaikista tästä hetkestä eteenpäin siihen hetkeen asti, kunnes teidät nimetään papiksi. Sitä ennen teillä on edessänne paljon rankkaa opiskelua, mutta se ei tarkoita sitä, että teistä tulisi seuraavan kymmenen vuoden ajaksi joitain muumioita. Teille suodaan vapauksia ja vapaa-aikaa, kunhan osoitatte olevanne sen arvoisia. Ja minä uskon kyllä, että te olette. "Ja nyt me lähdemme ensimmäiselle oppitunnillenne, ellei jollakulla ole jotain kysyttävää?" Naisen katse kiersi ympäri joukkoa. Kukaan ei halunnut sanoa mitään, joten pappi pyysi heitä seuraamaan itseään. Hän kuljetti heidät ulos noviisien kirjastosta, läpi samanlaisen makuukäytävän kuin se, jossa Remionin huone oli, punaisen hallin poikki ja sieltä vähän matkan päähän ovelle, jonka takana oli pienehkö huone ja muutamia isoja pöytiä. Gahna pyysi heitä kaikkia istumaan. Hän ehdotti valitsemaan istumapaikan tarkkaan, sillä he tulisivat istumaan siinä järjestyksessä ainakin seuraavan vuoden. "Kaikki Girnassa on ajateltu etukäteen. Ja ajan myötä te tajuatte miksi. Elämä on suurta peliä, lapset. Harkinta on tärkeää", hän sanoi juuri kun ovi avautui jälleen ja vanha mustakaapuinen haltia astui sisään. Hän kantoi käsissään suurta pinoa kääröjä ja kirjoja ja oli moneen otteeseen vähällä pudottaa kaiken matkalla huoneen eteen. Noviisit katsoivat häntä suurella mielenkiinnolla. "Tässä onkin eräs opettajistanne, Karalis. Ja minä lähden nyt, toivottavasti pärjäät heidän kanssaan", Gahna huikkasi haltialle sulkeutuvasta ovenraosta. "Ainahan ma, ainahan ma..." Karalis mutisi kipaten kantamuksensa pöydälleen. Hän 40

kääntyi noviiseihin päin ja väläytti heille hymyn. "Niin ma olen Karalis, teidän historianopettajanne. Jaaha, kas! Meillä on haltioita joukossamma... Tervetuloa asukit vehreen Sonadatan! Ja tervetuloa muillekin... Niin nyt tarvitsisin ma apua muutaman voimamiehen. Näitä kääröjä on vielä monta syliä, liian monta haltialle niin vanhalle kuin ma! Tulkaahan te kaksi, seuratkaa mua", pappi sanoi osoittaen Laurenia ja Jashia, jotka nousivat kiireesti. Vähän ajan kuluttua he palasivat uudet lastilliset kirjoja ja kääröjä mukanaan. "Siihen vain samaan kasaan!" Karalis neuvoi ja pojat tottelivat. "No nyt tehdään niin, että jokainen tulee tänne, eikä sitten kiiruhdeta liikaa, ja ottaa yhden käärön ja yhden Kirjan", hän sanoi ja noviisit tottelivat. Päästyään takaisin paikoilleen Remion huomasi Kirjan olevan täynnä tekstiä. Pergamenttikäärö oli tyhjä. "Nämä te saatte aivan omiksenne, mutta muistuttaisin ma, et pitäisi niiden kestää koko sun elämäs. Kaikki Siirrot, jotka Kunnioitetut Suureen Kirjaan merkitsevät, kirjautuvat tuohon teidän Kirjaanne itsestään. Mutta käärö on teitä itseänne varten. Siihen voitte kirjoittaa kaiken, mitä haluatte, se siihen mahtuu aivan hyvin. Ja kun tiedon sen haluatte, vain sormellanne hipaisette ja ajattelette sitä, minkä tietää haluatte. Ja nyt ensimmäinen muistiinpanonne! Ai mutta eihän teillä ole mustetta, olenhan ma typerä! Tuolta kaapista hakekaa itselleinne pullo ja kynä", haltia neuvoi. Seurasi hetken mellakka, kun noviisit yrittivät kaikki kahmia itselleen toimivalta näyttävän sulkakynän ja mustepullon. Kaikkien palattua paikoilleen Karalis rykäisi ja pyysi kaikkia valmistautumaan kirjoittamaan. "Ja tämä lause niin tärkeä näkyy käärössänne ainiaan, sillä sitä te ette saa unhoittaa! 'Jumala loi Cheshkan peliksi ja me olemme hänen vastuksensa.' Niin raapustatte nyt siihen pergamenttiin." Remion tunsi kätensä tärisevän. Hänet oli kyllä opetettu kirjoittamaan, mutta hän ei saanut itseään pakotettua laskemaan sulkakynän terää käärön pinnalle. Ei tämä nyt voinut olla näin vaikeaa, hän huokasi. Hän vilkaisi vieressään istuvaa Dhoria, joka oli saanut lauseensa jo valmiiksi. Toisella puolella Lauren oli saanut jo aloitetuksi. Remion kastoi kynänsä uudelleen musteeseen. Minä kirjoitan ihan tavallisen lauseen, hän sanoi itsekseen ja alkoi kirjoittaa. Päästyään loppuun hän huomasi tekstin olevan hieman suttuista ja tärisevää. Mutta kyllä siitä selvän sai, mutta vain juuri ja juuri. Lopulta jokainen oli saanut laskettua kynänsä pöydälle. Karalis kierteli heidän joukossaan ja katseli heidän tulostaan. 41

"Älkää huolehtiko suttuisesta lauseestanne, myöhemmin te kirjoitatte sen uudestaan, ja lause kertoo teidän uskostanne. Jos se on kirjoitettu vakaasti, te olette jo sisäistäneen ajatuksen pelistä, tahi suljette sen mielestänne. Jos kätenne horjui, te kamppailette asian kanssa. Se on hyvä", haltia sanoi. Hän istahti pöytänsä ääreen. "Ja nyt aloitamma opiskelun. Kuten jo mainitsin ma opetan teille Cheshkan historiaa ja aloitamma Rhondan kuningaskunnasta. Onko teistä joku sieltä kotoisin? Tietenkin, no kerrohan poikaseni, mitkä ovat Rhondan seitsemäntoista vaakunaa?" He viettivät huoneessa parisen tuntia käyden läpi Rhondan kuningaskunnan aatelisperheitä, eli vaakunoita, jotka oli perustettu Erotussodan jälkeen. Sitten Karalis vei heidät ruokailusaliin, jossa oli paljon muitakin noviiseja ja pappeja. Heidän syötyään he etsivät tiensä takaisin samaan huoneeseen ja jatkoivat. Iltamyöhään kun he saivat luvan palata huoneisiinsa. Remionin käsi oli aivan kipeä kaiken sen kirjoittamisen jälkeen. Noviisien hämmästys oli ollut suuri, kun he huomasivat kaiken kirjoittamansa katoavan kun olivat saaneet sen valmiiksi. Karalis oli vain hymähtänyt huvittuneena ja pyytänyt heitä kokeilemaan tekstin esiinsaamista. Remion oli hipaissut epäileväisenä käärön pintaa sormenpäällään ja ajatellut samalla Ra-han'en vaakunaa, nykyisen kuningassuvun lähimpiä liittolaisia, ja kaikki hänen niistä kirjoittamansa ilmestyi näkyviin pergamentin pinnalle. Romanala oli säikähtänyt ja lähes pudonnut tuoliltaan. Remion heitti niin Kirjan kuin käärönkin arkkuunsa. Hän nukahti heti kun hänen päänsä kosketti tyynyä. Seuraavana päivänä heidät ohjattiin uuteen luokkaan, missä uusi opettaja, Ederc niminen leo, alkoi opettaa heille kasvioppia. Ja kolmena sitä seuraavana päivänä he tutustuivat kolmeen muuhunkin opettajaan. Remion oli jo alkanut ihmetellä miten hänen pergamenttikääröönsä mahtui niin paljon asiaa, oli lumottu tai ei. Muut opettajat eivät tosin pitäneet heitä tunneilla niin kauaa kuin Karalis, mutta sekin johtui vain siitä, että opettajien oli annettava heille aikaa tehdä tehtäviään. Joten kirjastosta tuli heidän illanviettopaikkansa. Siellä he olivat viidentenäkin iltana, kirjoittamassa esseetä kuninkaan ja keisarin eroista, kun Gahna tuli heidän luokseen. Hän näytti tyytyväiseltä. "Lauren, ovatko kaikki täällä? Minulla on teille ilmoitusluontoista asiaa", hän sanoi pirteästi. Koko heidän ryhmänsä tuli lähemmäs ja mumisi kaikkien olevan kuulolla. "No sehän on hyvä. Minulla on ilo kertoa teille, että huomenna teillä on opiskelun sijaan jotain muuta. Mutta se pysyköön yllätyksenä. Huomenaamulla ilmaannutte vain 42

kymmenen aikoihin pääportin eteen ja odotatte siellä minua. Nähdään silloin", Gahna sanoi ja lähti. Noviisit alkoivat heti supattaa keskenään. "Me mennään Girnoihin, mistä vetoa?" "Girnoihin? Älä viitsi..." "Kuitenkin tuohon viereiseen metsään-" "Girnoihinpa! Minä olen kuullut juttuja vanhemmilta noviiseilta." Remion toivoi kovasti että he menisivät Girnoihin, Rhondan kuningaskunnan pääkaupunkiin. Karalis oli näyttänyt heille kerran eräästä ikkunasta Girnoisin Palatsin, joka oli näyttänyt siltä, kuin se olisi koottu kullasta ja jalokivistä. 43

luku 6: Uudet noviisit, vai? Seuraavana aamuna ryhmä noviiseja seisoskeli oransseilla kivilaatoilla vilkuillen vähän väliä suurta aurinkokelloa ja odotti Gahnaa. Viimein pappi saapuikin ja viittasi ryhmää yksinkertaisesti seuraamaan itseään. Laskeuduttuaan mäkeä alas tienristeykseen hän kääntyi samaan suuntaan, minne velhotkin olivat viikko sitten lähteneet, kohti Girnoista. Parin sadan metrin päästä he saapuivat todella leveälle sillalle, joka kaartui sinisenvihreän joen ylitse. Toisella puolella he näkivät jo Girnoisin pääkadun, joka johti suoraan Palatsin porteille. Päästyään Girnoisin puolelle Remion ällistyi kaikkea sitä toimintaa ja kiirettä, mikä eli Rondan pääkaupungissa. Itki ei ollut mitään tähän verrattuna. "Tänään me kuljemme ryhmänä ja käymme katsomassa Girnoisin tunnetuimpia paikkoja. Myöhemmin saatte käydä täällä omissa oloissanne. Sillä tästä alkaen joka viikon viimeinen, eli kuudes, päivä on teille vapaata. Saatte viettää sen niinkuin haluatte. Ja lisäksi teistä jokainen saa rahapussin, jonka pitäisi riittää teille täksi vuodeksi, joten älkää tuhlatko kaikkea kerralla! Kuitenkin, tässä nämä nyt ovat..." Gahna sanoi kun ojensi laukustaan noviiseille valkoisella kankaalla päällystettyjä nahkapusseja, jotka olivat täynnä kolikoita. Remion tunnusteli sen painoa kädessään. Hänellä ei ollut koskaan ollut rahaa. Hän sitoi pussin vyöhönsä kuten muutkin ja seurasi pappia, joka kertoi heidän menevän ensiksi Girnoisin markkinoille. Remion joutui todella pidättelemään itseään, ettei olisi kuluttanut kaikkia rahojaan ensimmäisen vastaantulevaan kojuun. Dhor osoittautui suureksi avuksi tähän pulmaan. "Remion, sinun täytyy ajatella sitä mitä todella tarvitset!" kääpiö muistutti jo kolmatta kertaa, "Ne eivät salli että me käyttäisimme muun värisiä vaatteita kuin valkoisia. Ja ruokaa Girnassa kyllä riittää. Etkä sinä tee koruilla mitään!" Heidän päästyään torin lävitse Remion huokaisi helpotuksesta. Hän ei ollut tuhlannut yhtäkään kolikkoa, toisin kuin jotkut muut noviiseista, joiden pussit näyttivät huomattavastikin kevyemmiltä. En ja Romanala ihailivat toistensa uusia rannekoruja ja Jash pisteli suuhunsa vähän väliä makeisia. He seurasivat Gahnaa, joka ei paljastanut heidän seuraavaa kohdettaan. He kulkivat edelleen päätietä pitkin, mutta kääntyivätkin sitten yhtäkkiä eräälle toiselle kadulle, joka Remionista oli aivan samanlainen kuin edellinenkin. Kauppoja, majataloja ja kapakkoja oli 44

vierivieressä ja ihmisiä risteili sinne tänne. Gahna pysäytti heidät lopulta erään ison ja tumman rakennuksen eteen. Se ei ollut kauppa, majatalo eikä kapakka. Remionista se näytti uhkaavalta ja pelottavalta, aivan toisenlaiselta kuin muu osa kaupungista. Hän huomasi samanlaisia tunteita vilahtavan ystäviensä kasvoilla, mutta lisäksi hän huomasi, etteivät muut ihmiset tuntuneet huomaavan rakennuksesta uhkuvaa ankeutta. Ehkä siihen tottuu, hän mietti. "Tämä on yksi Girnoisin tärkeimmistä rakennuksista, Palatsin, Kiltojen korttelin ja Miekan ohella. Tämä on velhojen 'talo', 'palatsi', 'kirkko'... Miksi sitä nyt haluaakaan nimittää. Tänne teillä ei ole asiaa ilman aikuista pappia tai velhon lupaa ja läsnäoloa. Valmistuttuanne te joudutte ehkä velhojen kanssa tekemisiin ja siksi teidät esitellään heille nyt", Gahna kertoi. Remion vilkaisi taloa uudestaan. Se oli selvästi suunniteltu omistajilleen, hän ajatteli nyt. Kaiken sen perusteella mitä hän oli jo oppinut velhoista rakennus oli niin tehty heille kuin olla ja voi. Hän olisi hyvin voinut kuvitella Korpin katsomaan alas päätyseinän suuresta ikkunasta korkealla heidän yläpuolellaan. Gahna koputti oveen. Talon sisäpuolelta kuului askelia ja sitten ovi avautui kuuluvasti narahtaen. Syntyneestä raosta kurkisti erittäin vanhan näköinen mies, joka peitti rakennuksen sisätilat heidän näkyvistään. Vanhuksen ilme ei toivottanut heitä kovinkaan tervetulleiksi. "Calewan siunausta, pappi. Nämä ovat uudet noviisit, vai? Olemmekin jo odottaneet teitä. Mutta se ei tarkoita, että me haluaisimme tänne vieraita, kuulkaas. Mutta minkäs teet, tulkaa sisään..." vanha mies huokaisi vinkuvalla äänellä ja siirtyi juuri sen verran syrjään, että he saattoivat pujahtaa sisälle hänen ohitseen. Ovi suljettiin välittömästi kiinni heidän perässään. Gahna ei jäänyt odottamaan kenenkään tulevan opastamaan heitä, vaan johti joukkoa syvemmälle synkkään rakennukseen. Koko paikka oli täynnä hämärää valoa ja tummia varjoja. Käytävät olivat paljaat, missään ei ollut pienintäkään esinettä tai huonekalua. Remionista paikka näytti autiolta. He eivät olleet nähneet ainoatakaan olentoa vanhuksen jälkeen. Yhtäkkiä edessä oleva ovi kuitenkin paukahti auki ja käytävälle tupsahti kaksi velhoa, jotka he tunsivat jo entuudestaan. En hätkähti ja puristi lujaa Romanalan kättä. "Pappeja! Näitä ei olla nähtykään sen jälkeen kun viimeksi pelastimme Treon nahkapahasen!" Nuotio hihkaisi huomatessaan tulijat. Korppi hänen vieressään nyökkäsi lyhyesti, joko tervetuliaistoivotukseksi tai vastatakseen mestarilleen, Remion ei viitsinyt arvata. Sillä välin Nuotio oli äkännyt heidät muiden joukosta. 45

"Ja katsopas! Ettekös te olleet hänen mukanaan? Pääsitte näemmä perillekin asti. Siitä minä olin näin meidän kesken hieman huolissani, nähkääs. Mutta minnekäs te olette menossa?" velho kysyi. Gahnan vastattua, että he olivat tutustumassa velhojen taloon Nuotio lupautui mielellään opastajaksi. Eikä hän huolinut vastalauseita. Joten pian he kulkivat kaikki vihreäkaapuisen velhon perässä kuunnellen millaisia velhoja oli asunut niissä huoneissa, joiden ovet he ohittivat kulkiessaan. Korppi hivuttautui Remionin ja Dhorin viereen. Nuotio pysäytti joukon keskelle erästä käytävää niin äkkipikaisesti, että viimeisenä tulleet törmäsivät edellä oleviin. Velho pyysi kaikkien huomiota ja kun kaikki olivat hänen mielestään tarpeeksi hiljaa, hän avasi erään oven heidän oikealla puolellaan. Hän kurkisti nopeasti sisään ja viittoili kaikkia sitten seuraamaan häntä huoneeseen. Ensimmäisenä Remionin huomio keskittyi suureen pöytään keskellä lattiaa. Sen päällä oli epämääräinen kasa pulloja ja putkia. Vasta vähän ajan kuluttua noviisit huomasivat velhon kasan takana. "Saisinko esitellä teille yhden suurenmoisimmista velhoista: Kaavun!" Nuotio kailotti. Kaapu hätkähti ja huomasi tulijat vasta nyt. Näky ei kuitenkaan ollut hänen mieleensä, Remion huomasi. "Kautta kuihtuneen kaivon, mitä tämä nyt on?!" velho karjaisi, "Minulla on tärkeä koe kesken, enkä mielelläni suvaitse tulla häirityksi. Etkö sinä Korppi pysty pitämään mestariasi tämän paremmin silmällä?" velho jatkoi siirtäen raivoisan katseensa nuoreen velhoon. Korppi näytti unohtaneen kaikki mahdolliset kielet, mitkä osasi ja pystyi ainoastaan avaamaan suunsa ääntä päästämättä. Gahna yritti pelastaa tilanteen. Nainen selitti hämillään Nuotion halunneen opastaa heitä, eikä heidän tarkoituksensa ollut häiritä. Velho siirsi katseensa nyt pappiin. Remion huomasi Korpin henkäisevän helpotuksesta. "Vai tarjoutui Nuotio ystävällisesti opastamaan teitä? Etkö sinä ole koskaan aiemmin ollut täällä nainen? Riittää että te kuljeskelette täällä, ei teidän tarvitse meitä sen enempää häiritä! Tämä on pöyristyttävää!" velho huusi. Samalla hetkellä erään pullon sisältö alkoi kuohua ja valua pöydälle kammottavan sihinän kera. Kaapu unohti vieraansa vähäksi aikaa ja riensi pöytänsä ääreen. Punaista litkua oli jo ehtinyt valua lattialle ja noviisit perääntyivät nopeasti sen ja velhon tieltä käytävään. Äkkiä he kuitenkin kuulivat Kaavun karjaisevan takanaan. "Nuotio! Heti tänne! Miten tämä on mahdollista...? Nuotio! Kuuletko sinä, senkin kaavullinen lurjus! Ja tuo ne papinketaleet mukanasi!" velho huusi heidän peräänsä. Äänen sävy oli kuitenkin täysin erilainen kuin aiemmin. 46

Palatessaan huoneeseen Remion huomasi osan lattialla lainehtivasta liemestä muuttuneen sinertäväksi. Sen lammikon ympärillä Kaapu tanssi ja hihkui innoissaan. Kädessään hänellä oli pinsetit, jotka puristivat jotain sinistä möhkälettä. "No tulittehan te! Viimeinkin minä olen onnistunut! En totta vieköön tiedä miten, mutta se onnistui viimein", velho hihkui esitellen sinistä möhkälettä, "Tämä on ratkaisu siihen, minkä olen tehnyt väärin, ja nyt te saatte kertoa, mikä tämä on!" Noviisit vilkuilivat hädissään toisiaan, kohauttelivat olkapäitään ja mumisivat jotain epämääräistä. "Emme me tiedä", Dhor sai viimein sanotuksi. Tämä aiheutti kauhistuneen reaktion velhon kasvoilla. "Ette tiedä? Miten niin ette tiedä?! Tehän tämän olette tänne tuoneet! Ei tämä ole minun laboratoriostani, ei totta tosiaankaan! Joten kuka teistä seisoi tässä kohdin, missä tämä lammikko nyt on, ja on mahdollisesti pudottanut lattialle jotain?" Velhon katse kiersi epämiellyttävästi jokaisen noviisin kasvoilla. Jash alkoi kiemurrella paikoillaan ja yritti saada jotain sanotuksi. "Tuota noin... Herra Kaapu... Se voisi olla yksi näistä minun karamelleistani... Minulta... tuota noin... putosi yksi. Ihan vahingossa! Ja mun piti kyllä nostaa se ylös, mutta siten se liemi alkoi valua ja... ja... minä taisin unohtaa sen..." poika sopersi onnettomana. Kaapu riensi äkkiä pojan luokse, mikä säikäytti tämän vielä pahemmin, ja takertui tämän olkapäihin. "Karamelli? Anna tänne sellainen, nyt, jos sopii!" hän sanoi ravistellen Jash-parkaa samalla. Poika hamuili karkkipussiaan ja ojensi sen velholle. Tämä riuhtaisi sen itselleen ja heitti koko sisällön lattialle. Samalla hetkellä kun karamellit koskettivat litkun peittämää lattiaa ne muuttuivat sinisiksi ja aiheuttivat uuden riemunkiljahduksen velhossa. Hän alkoi tanssittaa noviisia ympäri nyt sinistä lattiaa. "Jihhuu! Minä tein sen! Minä tein sen!" velho kiljui sydämensä kyllyydestä ja lopetti viimein tanssimisensa. Jashista hän ei silti päästänyt irti. "Mitä siinä karamellissa on? Sokerijuurikasta ja minttua? Hmm, tätä on tutkittava tarkemmin. Tulehan poika, sinä saat avustaa minua! Anteeksi nyt vain, poika palautetaan teille kyllä!" velho sanoi Gahnalle raahatessaan äimistynyttä Jashia perässään käytävää pitkin. Pian he olivat jo kadonneet näkyvistä. "No niin, eiköhän se riitä teille tästä talosta, vai mitä?" Nuotio sanoi reippaasti, "Seuratkaahan minua niin ohjaan teidän ulos täältä." Hän lähti muina miehinä vastakkaiseen suuntaan kuin Kaapu ja Jash. Pienen sekasorron jälkeen Gahna, noviisit ja 47

Korppi seurasivat häntä. "Mut miten käy meidän ystäväin?" Romanala kysyi heikosti. Nuotio vakuutti heille, että Kaapu pitäisi kyllä lupauksensa ja poika palaisi Girnaan vielä tänään. Myöhemmin illalla Jash avasi väsyneenä oven huoneeseen, jonka jakoi Remionin ja Dhorin kanssa. Mainitut makasivat sängyillään ja keskustelivat pirteästi keskenään, kunnes huomasivat hänet. Vaikka hänen ajatuksensa tuntuivatkin olevan jo nukuksissa Jash tajusi estää muita kysymästä mitä velhotalossa oli tapahtunut tiedustelemalla itse mitä muut olivat tehneet lähdettyään siitä paikasta. Hän oli jo aika vakaasti päättänyt olla koskaan menemättä sinne takaisin. Hän oli sanonut sen sille nuorelle velholle (Korppi hän kai oli nimeltään, tai Varis, ei, Korppi), jonka hänen huonetoverinsa tunsivat. Tämä oli joka tapauksessa nauranut, tai no, hymyillyt ainakin, ja sanonut ettei mestari Kaapu ehkä päästäisi Jashia niin vähällä. Jash oli vastahakoisesti uskonut tämän. Hän lysähti vuoteelleen vaivautumatta riisumaan kaapuaan ja kuuli hämärästi miten Remion kertoi hänelle päivän tapahtumista. Siitä miten he olivat menneet Kiltojen kortteliin, josta huokui ulos hyväntuulisuutta ja kaupustelua. Hän kuuli Dhorin mainitsevan että sen paikan jälkeen kadun suhteellinen hiljaisuus oli tervetullutta. Ennen nukahtamistaan hän ehti myös kuulla Remionin kertovan sotilaspäämaja Miekasta, mutta vaipui samalla uneen. 48

luku 7: Minulla on teille kirje Remionilta Samat kolme vaaleanharmaata pappia palasivat Koivumetsän kylään puolisen vuotta lähtönsä jälkeen. Yksi heistä, mies jonka hiukset olivat kastanjanruskeat, käänsi dovonsa kohti erästä tiettyä tilaa noin virstan päässä kylästä. Muut lupasivat odottaa häntä majatalossa. Nämä kaksi, nainen ja myrda, eivät voineet mitään pienille hymynkareille, jotka nousivat suupieliin, kun he huomasivat messinkilaatan majatalon ovessa. Rudolfinkin kasvoille nousi hymy kun hän ratsasti Garden tilan portista sisään. Hänellä oli kirje toimitettavana tilan perheelle ja kirjeen saajien iloiset kasvot olivat hänen mielestään parasta etsijäpapin hommassa. Oli kerrassaan sattumaa, että hänen ryhmänsä oli saanut kuljetettavaksi Remionin kirjeen perheelleen, mutta Rudolfista se oli vain hyvä sellainen. Remionin isoveli Rama oli jo huomannut tulijan ja tunnistanut hänet. Poika oli ollut hakkaamassa puita ja pyyhki hikeä otsaltaan tullessaan pappia kohti. Kun Rama kysyi kohteliaasti mitä asiaa hänellä oli Rudolf oli huomaavinaan pienen epäluulon särmän hänen äänessään. Hän hymyili silti iloisesti sanoessaan: "Minulla on teille kirje Remionilta. Hän voi hyvin kun näin hänet ohimennen, mutta kirjeessä voisi olla jotain yksityiskohtaisempaa." "Kirje? Pikkuveljeltä? Voi kunhan äiti kuulee!" Rama huudahti ja hymyili leveästi, "Tulkaa vain sisälle herra, niin saatte teetä." Rudolf ei kieltäytynyt kutsusta ja oli siitä erittäin iloinen maistettuaan emäntä Garden tarjoamasta kupista. Niin hyvää teetä hän ei ollut aikoihin saanutkaan. Remionin äiti avasi kirjeen sinetin heti kun sai sen käsiinsä. Sen sisällä oli kaksi kirjettä, toinen Remionin perheelle ja toinen vielä sinetöity Marcelle. Rudolf muisti Marcen ja lupasi viedä kirjeen tälle matkallaan takaisin kylään. Noustessaan pöydästä ja kiittäessään maukkaasta teestä hän vielä lupasi käydä tilalla uudelleen huomisaamuna jos perhe haluaisi kirjoittaa Remionille takaisin. Papin lähdettyä Remionin äiti alkoi lukea poikansa kirjettä ääneen tilan asukkaille. Hänen äänensä aloitti väräjävänä mutta vahvistui loppua kohti kun hän sai liikutuksensa kuriin. "Rakas perheeni", hän aloitti lukemaan, "Minä kaipaan teitä kaikkia kovasti ja toivon että voitte oikein hyvin, myös Mary ja Bruno. Terveiset Marcelle tulivat siinä toisessa kirjeessä, kai sekin tuli perille? 49

Täältä Girnasta lähtee pappeja puolen vuoden välein viemään kirjeitä noviisien perheille, mutta aika kuluu nopeaan opiskellessa. Opiskelu on oikeastaan ihan hauskaa, vaikka välillä tuntuukin ettei millään jaksaisi nousta aamulla. Tähän kohtaan Rama varmasti sanoo, etten minä jaksanut nousta aamulla kotonakaan, ja on siinä ihan oikeassa. Mutta kirjojen lukeminen voi tosiaan olla aivan yhtä väsyttävää kuin peltotyötkin, vaikka sitä ei ihan heti uskoisikaan. Muut Girnan noviisit ovat todella mukavia ja minusta tuntuu, että selviän kyllä kymmenestä vuodesta heidän kanssaan. Parhaita ystäviäni ovat huonetoverini Jash ja Dhor. Mutta kaikki ovat hirveän mukavia, jopa opettajat, vaikka luulen, että Ederc, joka opettaa kasvioppia, ei oikein pidä minusta. Minä kun en oikein tule toimeen kasvien kanssa. Eniten pidän Gunthanin pitämistä rotuopin tunneista. Se on mielenkiintoista ja hauskaa ja se vanha kääpiö kertoo kaikenlaisia juttuja, niin että saamme aina nauraa. Ette muuten ikinä uskoisi, mitä tapahtui kun olimme tulossa tänne. Meidät oltiin vähällä ryöstää, mutta kaksi velhoa tuli auttamaan. He jäivät seuraamme loppumatkaksi. Toinen heistä on minun ikäiseni poika nimeltä Korppi ja hän on oikeastaan ihan mukava. Välillä hän on hieman omituinen, mutta se varmaankin johtuu siitä, että hän on velho. Toinen on Korpin mestari ja Kunnioitetun Da-tre'on vanha ystävä. Joka viikon viimeisenä päivänä meillä on vapaata ja yleensä me menemme Girnoihin. Siellä sattuu aina kaikenlaista. Eräänkin kerran kuninkaalliset vaunut ajoivat pääkatua pitkin ja pysähtyivät sitten meidän eteemme. Vaunuista pyrähti (ei sitä muutenkaan voi kuvata) ulos pieni, ehkä viisivuotias, tyttö ja ryntäsi halaamaan Dhoria. Tytön isä, Rondan kuningas, tuli perässä ja tervehti meitä. Dhor tuntee kaikki hallitsijat ja kaupungit, koska hän on kääpiöiden kuninkaallisen perheen jäsen ja matkusteli ennen kaiken aikaa. Tyttö, siis Rondan kruununprinsessa, olisi kutsunut meidät päivälliselle, mutta meistä se ei ollut oikein sopivaa. Muuta erikoista kerrottavaa ei nyt tule mieleen, joten niitä löytyy sitten seuraavasta kirjeestä. Kai te lähetätte minulle kirjeen takaisin Rudolfin mukana, muistatteko hänet, hän on käynyt meillä aiemminkin... Minä haluan todella kuulla uutisia kotoa, kaikki uutiset. Toivottavasti saan kuulla teiltä pian. Odottaen, Remion. 50

luku 8: Mitä on tapahtunut? Oli jälleen kevät. Remionin viimeinen kevät noviisina, kuten hän hymyillen ajatteli. Oli kulunut yhdeksän vuotta siitä kun hän oli lähettänyt ensimmäisen kirjeensä kotiin. Yhdeksän vuotta siitä kun hän oli tullut Girnaan ja kuullut totuuden jumalasta. Yhdeksän vuotta siitä kun hän oli sisäistänyt sen. Ja yhdeksän vuotta siitä kun hän oli alkanut käyttää vain valkoisia vaatteita, hän ajatteli katsahtaen pukuunsa. Tämän vuoden jälkeen hän ei enää ikinä pistäisi ylleen valkoista kangaskaitalettakaan. Vaikka juuri nyt hänen kaapunsa ei ollut aivan niin hohtavan valkoinen kuin yleensä. Heillä oli juuri äsken ollut yrttiopetusta ja hänen kaapuaan värittivät vihreät ja keltaiset tahrat. Ja siksi hänen pitäisikin kiirehtiä huoneeseensa vaihtamaan kaapunsa, hän muistutti itseään. Hän saisi kuulla kiivaan, joskin korupuheisen, saarnan jos Romanala näkisi hänet nyt. Remion hymyili ja lähti reippaasti kävelemään kohti noviisien aluetta vaaleat hiukset hulmuten. Hänen kasvonsa olivat yhä terveen ruskettuneet runsaasta ulkoilusta, mutta hänen kirkkaan siniset silmänsä olivat menettäneet osan viattomuudestaan yhdeksän vuoden jälkeen. Se johtui paitsi kaikista niistä asioista, joita oli kuullut Girnassa, mutta myös siitä, että suurta osaa näistä asioista hänen oli pidettävä salassa kaikilta läheisiltään. Girnan salaisuuksia ei saanut paljastaa kenellekään. Tästä huolimatta Remion ei ollut valmis vaihtamaan päivääkään vuosistaan Girnassa. Remion hymyili vieläkin, kun hänen huoneensa ovi avautui hänen pelkästä hipaisustaan ja hän astui sisään. Dhor ja Jash loikoilivat sängyillään ja tenttasivat toisiaan kääröt avattuina. Heillä olisi parin päivän päästä koe historiasta ja Remion sekä pelkäsi, että odotti tuota päivää. Koe olisi totta kai vaikea, paljon vaikeampi kuin opettaja Karaliksen järjestämät harjoituskokeet, mutta sen jälkeen heillä olisi viikossa kaksi vapaata päivää, kun heidän ei tarvitsisi enää lukea historiaa. Aiemmin heillä oli jonkin oppiaineen loppukokeen jälkeen alkanut uuden aineen opiskelu, mutta nyt oli edessä heidän viimeinen vuotensa. Ei tulisi enää uusia aineita, kun vanhat loppuisivat. Sen sijaan joku pappi ottaisi heidät mukaansa 'käytännön opetukseen', kuten Gahna usein sanoi. Sitä Remion odotti innokkaasti kaikkien näiden yhdeksän Girnan sisällä vietettyjen vuosien jälkeen. Jash heilautti iloisesti kättään tervehdykseksi Remionille. Jash oli yhdeksäntoistavuotiaanakin onnistunut säilyttämään kurittomuutensa, eivätkä hänen 51

tummat, tuuheat hiuksensa ja alati hieman ryppyiset kaapunsa saaneet ketään uskomaan mitään muutakaan. Tällä hetkellä hänen kasvoillaan oli vielä peittelemättömän vahingoniloinen hymy, sillä Dhor ei ollut vieläkään vastannut hänen kysymykseensä. Kääpiöllä, joka näytti nykyään vieläkin uhkaavammalta uuden mustan partansa ansiosta, ei ollut aikomustakaan osoittaa tietämättömyyttään. Joten hän ehdotti Remionille että he menisivät lukemaan kirjastoon ja raahasi nuorukaisen mukaansa odottamatta vastausta. Kirjastosta he löysivät Laurenin nenä kiinni paksussa historiankirjassa. Hän ei edes nostanut oljenkeltaista päätään kun Remion, Dhor ja Jash istuivat alas. "Minä todella toivon, että te ette tulleet häiritsemään minua", hän sanoi, "Minun on vielä luettava hirveä määrä kirjoja, jotta läpäisisin historian." "Niin, menneisyys on muistoissasi, mutta historia on luettava kirjoista", Jash sanoi ylitsevuotavalla vakavuudella. Lauren vilkaisi häntä ärsyyntyneenä ja laski sitten katseensa jälleen kirjaan. "En ymmärrä miksi sinun täytyy huolehtia tästä niin paljon. Eivät ne voi heittää sinua ulos yhden historian kokeen takia!" Dhor tuhahti. "Mutta minä olen saanut ala-arvoisen jokaisesta historian kokeesta", Laurenin kasvoille ilmestyi pakokauhu, "Entä jos papit todella heittävät minut ulos?" "Eivät heitä, Lauren-kahlia", sanoi heleä ääni lohduttavasti ja Romanala istahti heidän seurakseen. Hänen veljensä tuli hänen perässään. Heidän kapeat ja kalpeat kasvonsa olivat yhä lähes identtiset, vaikka Romanaksen leuan ja kulmien tienoilla oli jotain miehisempää kuin sisarellaan. Kaksi paria samanlaisia tummanvihreitä suuren mantelin muotoisia silmiä katsoi Remionia, Dhoria ja Jashia. "Teidän kolmen pitäisi kuitenkin rientää portille. Me saimma tehtävän kertoa teille, et siellä on velho teitä oottamassa. Se kuului olevan vallan tärkeää", Romanas sanoi. "Se on varmaan Korppi. Mikäköhän hänellä on?" Remion mietti. Korpista oli tullut yksi hänen parhaista ystävistään, vaikka välillä velhon toimet menivätkin yli hänen ymmärryksensä. "Ystävänne Korppi tuo velho ei ollut. Tämä nuori velho näytti siltä kuin taivas oisi tuonut ukkospilvensä hänen ylleen." *** Girnan portilla heitä odotti ruskeakaapuinen nuori velho, jonka lumivalkeat hiukset 52

huomasi jo kaukaa. Jolla vietti heidän kanssaan aikaa aina silloin tällöin, mutta hän ei ollut heille niin läheinen ystävä kuin Korppi. Jollan seurassa tuntui siltä kuin joku vanha velhomestari olisi paikalla, vaikka tämä olikin heitä vuoden nuorempi. Tällä hetkellä Jolla tosin ei näyttänyt niin ylevän tietävältä kuin muutoin. "Missä te oikein kuppasitte?" Jolla tiuskaisi hermostuneella äänellä, "Minä pyysin niitä haltioita hakemaan teidät aikoja sitten. Minä sanoin niille, että tämä on tärkeää!" "Rauhoitu nyt. Mitä on tapahtunut?" Remion kysyi. Jollan äänensävy sai hänet huolestumaan. "Korppi on kadonnut. Ja velhomestarit uskovat, että te voisitte auttaa hänen löytämisessään", Jolla vastasi. "Kadonnut? Eikai kukaan ole kertonut Enille, eihän?" Dhor kysyi muka vakavissaan. "Toivottavasti ei, panikointia tässä nyt viimeksi tarvitaan", Jolla vastasi. Kun he olivat päässeet Girnoisin puolelle Jolla kertoi heille vähän enemmän. Eilisiltana Korpin suuresti rakastama mestari Nuotio oli murhattu. Murhaaja oli paennut, vain tikari oli jäänyt Nuotion rintaan. Korppi oli murtunut mestarinsa kuolemasta ja sitten paennut velhotalosta. "Hän on yhä Girnoisissa, ellei sitten ole uinut Girnaran poikki. Henkilökohtaisesti minä luulen, että hän on jossain kapakassa katsomassa tuopinpohjia. Te voisitte varmaan auttaa saamaan hänet pois sieltä", Jolla sanoi. Remion huokaisi. Yksi Korpin tavoista oli ottaa viinaa aina kun asiat eivät oikein luistaneet. Ja vähän väliä muutenkin. Dhor jaksoi aina ihastella hänen 'melkein kääpiöiden tasoista' viinapäätään, varsinkin kun velho oli vasta kahdeksantoista ihmisvuotta. "Lähdetäänpä sitten", Dhor sanoi reippaasti. Hän ei ikinä tunnustaisi olevansa velhosta huolissaan. Illan hämärtyessä niin, että kadut näyttivät värittömän harmailta, Dhorinkin kasvoilla alkoi kuitenkin näkyä huolenjuonteita. He olivat kiertäneet kaikki kaupungin tuhannet kapakat pienintäkin mörskää myöten, mutta vihreästä kaavusta ei ollut näkynyt jälkeäkään. Lopulta Remion ehdotti että he yrittäisivät saada apua kaupungin sotilailta. Jolla suostui vastahakoisesti, hän ei uskonut Girnoin sotilaiden kykenevän muuhun kuin rellestämiseen, jossa hän toki myönsi heidän olevan varsin hyviä. Jo kaukaa Miekan ovista saattoi haistaa oluen tuoksun. Sotilaspäämajan alakerta oli täynnä hilpeitä, ja hiprakkaisia, sotilaita, jotka puhuessaan taisteluista nauttivat tuopin tai kymmenen. Miekan yläkerta oli sellainen kuin sotilaspäämajan kuuluisikin olla muiden kuin itse sotilaiden mielestä: järjestäytynyt. Remionin harmiksi portaat sinne olivat 53

melskaavan salin toisella puolen ja hän olikin niin keskittynyt sinne pääsemiseksi, että oli vähällä kulkea etsimänsä ihmisen ohitse. "Korppi!" hän huudahti ja oli sitten vähällä kaatua, kun perässä tulijat törmäsivät häneen. Ruskeahiuksinen velho istui joidenkin karskinnäköisten sotilaiden kanssa edessään monta tyhjää pulloa ja tuoppia. Hän kohdisti katseensa hitaasti Remioniin. "Ai, sinä", hän huokaisi ja kääntyi takaisin keskeneräisen tuoppinsa ääreen. Jolla käski Korpin seuralaisia lähtemään äänellä joka olisi saanut kivenkin liikkeelle. Nämä katsoivat ensin kysyvästi masentuneeseen velhoon ja tyhjensivät sitten pöydän kun tämä nyökkäsi alistuneesti. Jopa syvästi juovuksissa Korppi tiesi, ettei tuon äänensävyn kanssa leikitelty. "Miksen minä heti arvannut, että tänne sinä tulet", Jolla sanoi Korpille istuessaan alas, "Tämä on viimeinen paikka, josta etsiä velhoa, joten tietysti sinä raahauduit tänne. Ja tietysti on sinun omituinen viehtymyksesi juominkeihin tällaisen väen kanssa." Remion oli jo vuosia sitten oppinut, ettei ikinä ymmärtäisi velhojen omalaatuisen loogista ajatuksenjuoksua. "Minun mestarini on kuollut ja sinä vain murehdit siitä keiden kanssa minä sitä murehdin!" Korppi valitti sydäntäsärkevästi. Hän yritti sulkea maailmansa kamaluudet yhteen kädenheilautukseen, mutta onnistuikin kalauttamaan tuoppinsa kivuliaasti Dhorin päähän. "Erityisesti juuri nyt siitä pitää huolehtia! Mitä mestari Nuotiokin sanoisi, jos näkisi sinut täällä kittaamassa halpaa viinaa tai vielä halvempaa olutta, kun sinun pitäisi tuottaa kunniaa mestarillesi opiskelemalla kunnolliseksi velhoksi!" Jolla alkoi kimpaantua. Mutta hän ei ollut ainoa. "Mutta eipä ole näkemässä! Mestarini on kuollut, murhattu! Enkä minä tehnyt mitään! Kaikki nämä hokkuspokkukset, eikä mistään ole mitään hyötyä kun niitä todella tarvitsee! Kaikki on minun syytäni..." Korppi sanoi vajoten käsiensä varaan. Jash taputti häntä lohduttavasti olalle. Jolla oli kuitenkin armoton. "Jos sinä opiskelisit sitä tahtia kuin sinun pitäisi, ehkä olisit voinutkin tehdä jotain!" Korppi hätkähti kuin häntä olisi läimäisty kasvoille ja hänen tummanruskeat silmänsä kostuivat kyynelistä. Dhor mulkaisi Jollaa raivoisasti mustien kulmiensa alta. Jollakin tajusi, että syyttely ei ehkä olisi paras lähestymistapa ja päätti ottaa joitakin sanojaa takaisin. "Toisaalta parhaatkaan velhot eivät olisi kenties ehtineet tehdä mitään, murhaaja oli kuulemma varsin taitava... Joten turha tässä nyt on itsesyytöksiin vajota", hän sanoi rohkaisevasti hymyillen. Korpin kasvoille ilmestyi juopuneen päättäväinen ilme. 54

"Ei, se oli minun syytäni. Olet oikeassa, minun olisi pitänyt keskittyä opintoihini enemmän, mutta minä vannon että mestarini voi vielä olla minusta ylpeä. Minusta tulee paras velho, joka on koskaan kulkenut Cheshkan päällä!" Korppi vannoi kostein silmin. Velhon laihat olkapäät lysähtivät kasaan tämän päättäväisyyden puuskan jälkeen ja hän alkoi itkeä hiljaa. Remion ja toiset odottivat kunnes hänen kyyneleensä loppuivat ja veivät hänet sitten takaisin velhojen taloon. Remion, Jash ja Dhor jäivät velhojen luo siksi yöksi, jos vaikka Korppi saisi taas jotain päähänsä. Noviisit eivät olleet käyneet sisällä velhojen talossa sitten sen ensimmäisen kerran, Jashia lukuun ottamatta. Heidän huoneensa oli Dhorin ja Remionin ennakkoluuloista huolimatta varsin mukava himmeänraikkaine väreineen ja hyvinpehmustettuine vuoteineen. Mestari Kaapu oli kutsunut Jashin velhotaloon silloin tällöin monien suureksi hämmästykseksi. Niinpä pörrötukkainen noviisi oli oppinut tuntemaan siellä asuvia velhoja ja jopa pitämään joistakin. Siksi hän toivottikin iloisesti huomenta Tammelle, joka oli tullut herättämään heidät. Heidän pukeuduttuaan harmaahiuksinen velhotar vei heidät Korpin huoneeseen, josta he löysivät velhon lojumasta vuoteessaan. "Minä kuolen", kalpea nuorukainen kuiskasi kärsivällä äänellä. "Älä edes uneksi", Dhor hymähti, "Onhan sinulla krapula ollut aiemminkin." "Muttei näin pahaa", velho narisi ja veti peiton päänsä yli paeten valoa. Jash kiskaisi sen pois ilkikurisesti virnistäen. Korppi voihkaisi. Vähän ajan kuluttua he olivat saaneet velhon pukeutumaan, eikä siitä kestänyt enää kauaa, kun he jo kuljettivat häntä ruokasalia kohden. Tosin vain saadakseen Dhorin hiljenemään, Korppi mutisi. Ylös nouseminen oli saanut hänen päänsä vieläkin kipeämmäksi ja hän oli lujasti sitä mieltä, että joku oli päästänyt vähintään dovolauman vapaaksi sen sisällä. Hän oli kuitenkin liian ylpeä näyttääkseen muille kuinka heikkona hän oikeasti oli ja matka ruokasaliin oli hänelle silkkaa kärsimystä joka askeleella. Perille päästyään hän rojahti helpottuneena penkille istumaan. Remion haki hänelle höyryävän kupin karvaanhajuista teetä. Hänen sitä siemaillessaan Jollan valkoinen pää ilmestyi hänen eteensä. Vaikka Korppi ei uskonut jaksavansa kuunnella saarnoja juuri nyt, hän päätti antaa Jollan sanoa sanottavansa heti. Sittenhän se olisi ohitse. Jollan ilme ei kuitenkaan ollut niin tiukka kuin hän oli odottanut. Itse asiassa tämän suupielien tienoilla oli jopa jotain huvittunutta. "Ovenvartijamme lähetti minut. Hänellä on ollut vähän vaikeuksia erään... hm... ystäväsi kanssa. Hän on ollut sinusta hieman huolissaan, Korppi", Jolla sanoi turhan 55

vakavasti. Korppi huokaisi syvään. Myrda oli ihastunut häneen, seikka jota velho ei ymmärtänyt. Ja vaikka Korppi ei salaillut keneltäkään kapakkakäyntejään eikä naisseikkailuitaan, tytön ihailu ei ollut horjunut tippaakaan. Sen verran hienotunteinen velho kuitenkin oli, että hän teki parhaansa estääkseen Enistä tulemasta yleistä naurunaihetta velhojen talossa. Juuri nyt hänen kärsivällisyytensä ei riittäisi moiseen. Remion taisi huomata tämän, sillä hän tarjoutui puhumaan Enille. Liian myöhään, kaikki kuitenkin huokaisivat kuin yhteisestä merkistä, kun myrda viiletti ruokasaliin. Hänen harmaat huolentäyttämät silmänsä huomasivat ystävykset helposti. Älä ikinä anna miesten hoitaa näitä juttuja, En mietti itsekseen kun hän istui vihreäkaapuisen velhon viereen. Mestarinsa on kuollut ja he antavat hänelle vain kupin teetä! "Miten voit, Korppi?" hän kysyi huolestuneella äänellä. Velho ei vastannut. "Miltäs näyttää?" Dhor sanoi virnistellen partansa takaa, "Veikkohan on elämänsä kunnossa, eikö totta Korppi?" Velho ja Remion katsoivat kääpiötä paheksuvasti kun taas Jash teki parhaansa jottei olisi purskahtanut nauruun. En vaikutti siltä kuin ei olisi edes kuullut Dhoria, hän näki vain Korpin ja hänestä velho oli kuolemaisillaan. "Kaikki on ihan hyvin", Korppi sanoi käheällä äänellä, joka ei vakuuttanut Eniä. "Mutta miten sinä...? Tarkoitan kun... mestarisi... Siis miten sinä tästä eteenpäin...? Miten opiskelusi?" En sopersi löytämättä oikeita sanoja. Hän vihasi itseään heti suunsa avattuaan. Eikö hän nyt olisi voinut ensin miettiä mitä sanoisi, ennenkuin nolaisi itsensä jälleen kerran velhon edessä. Onneksi Remion tuli pelastamaan hänet. "Eiköhän Korppi ajan myötä selviä. Eilen illalla hän jo lupasi tulla Cheshkan parhaaksi velhoksi", hän lohdutti Eniä. Korppi heitti häneen murhaavan katseen. "Ihanko totta?" En kysyi haltioissaan. Korppi huoahti siihen tapaan, jonka saattoi tulkita myöntymykseksi. *** Mestari Nuotion hautajaiset olivat Korpille tuskallinen tapahtuma. Remion ja muut hänen noviisituttunsa olivat tietysti paikalla. Kunnioitettu Da-Tre'okin oli saapunut. Papin harmaa kaapu sulautui hyvin velhojen sekaan, mutta noviisien puhtaanvalkeat vaatteet tuntuivat hohtavan tunnelmanvastaisina. Korppi ei voinut mitään kyynelilleen ja oli onnellinen huppunsa tarjoamasta suojasta. Vaikka hän oli päättänyt kestää polttoseremonian ryhdikkäästi, vavahti hän kuitenkin 56

tahtomattaan, kun liekit tarttuivat hänen mestarinsa ruumiiseen. Hän jäi kuitenkin tuijottamaan roviota kauan kaikkien muiden poistuttua, eikä kuullut hänelle osoitettuja lohdun sanoja. Kun hän viimein lähti, ilma oli yhtä kylmä kuin hiillos, jonka hän jätti taakseen. Seuraavina päivinä Korpilla ei ollut aikaa ajatella mestariaan, siitä Jash, Dhor ja Remion pitivät huolen. He tekivät parhaansa piristääkseen velhoa ja siitä Korppi oli heille sanattomasti kiitollinen. Mutta öihin ja uniin eivät noviisit voineet vaikuttaa. Niinpä Korppi oli päivä päivältä yhä väsyneempi välttämään mestarinsa muistoa, mutta ajatuskin murehtimisesta päivisin hirvitti. Lopulta hän oli niin lopunuupunut, että eräänä aamuna nukahti kesken matkaansa ruokasaliin. Koska hänen unensa oli viimein tarpeeksi sikeää karkottaakseen unet, kukaan ei hennonut herättää häntä, vaan peittelivät vain huovalla ja kiersivät hänet varpaillaan. 57

luku 9: Loistakoon polkunne! Remionilla oli edessään enää yhdet loppukokeet, yrttitiedosta. Sitten edessä olisi matkustamista pappien kanssa. Joillakin noviiseilla oli jo tiedossa mihin he menisivät ja kenen papin kanssa. Jash lähtisi Karaliksen kanssa Sonadatan haltiamaan pääkaupunkiin Solaniin, jossa elivät maan tunnetuimmat filosofit. Kaikkia myrdoja oli pyydetty Kunnioitettu Nen mukaan Shinan kääpiöiden Linnakkeeseen, joskin Remionilla epäili, että En ei ollut lupautunut mukaan. Haltiakaksoset eroaisivat ensikerran elämässään. Romanala, joka oli loistava yrttitiedossa, lähtisi Keskimetsään ja Romanas matkaisi Erhameshadiin. Mutta Remionia, Dhoria tai Laurenia ei oltu vielä pyydetty mihinkään. Heillä oli enää pari viikkoa ennen kuin heidän noviisien oli määrä lähteä pappien kanssa ympäri Cheshkaa ja viikko yrttitiedonkokeisiin, kun Remion ystävineen oli istuskelemassa kirjastossa. Dhor ja Jash heittelivät uusimman mallin mukaisia nelitahkoisia noppia ja Lauren luki Kirjaansa otsa rypyssä. "Koe on ohitse, Lauren. Ei sitä tarvitse enää hermoilla", Dhor murahti Laurenille pitäen silmänsä kuitenkin nopissa, sillä hän oli oppinut olla luottamatta Jashin tuuriin. "Sain taas kahdeksan!" Jash hihkaisi. Dhorin ilme synkkeni. "Ihan totta, en minä huijaa", Jash sanoi viattomasti. Romanas hänen vieressään hymähti epäuskoisena, eikä Remion voinut pidätellä hymyään. "Ihan totta, eikö teistä kukaan usko minua? Minkäs sille voi jos on hyvä tuuri? Remion, kai sinä sentään uskot minua?" Jash kysyi teeskennellyn epätoivoisena. Välttyäkseen vastaamasta Remion kääntyi kohti Eniä ja Romanalaa, jotka olivat kuiskutelleet keskenään jo jonkin aikaa. "...Hän yrittää esittää kuin sillä ei olisi häneen mitään vaikutusta, mutta minä tiedän että sisimmässään hän kuitenkin kärsii", Remion kuuli Enin sanovan. "Luulen ma, että on hän kuin kuka tahansa ihmismies. Tunteita syvimpiään he eivät mielihalulla tuo päivänvaloon", Romanala sanoi heleällä äänellään. Molemmat nyökkäsivät päätään kuin salaliittolaiset ja huomasivat sitten Remionin kuuntelevan. Vaikka myrdojen arvenhalkaisemia kasvoja ei kukaan voinut väittää samankaltaisiksi haltioiden siropiirteisten kasvojen kanssa, nousi kummankin tytön kasvoille samanlainen ärtynyt ilme. Remionin onneksi juuri sillä hetkellä Kunnioitettu Da-tre'o astui kirjastoon. Kirjaston kaikkien noviisien silmät seurasivat, kun pappi käveli Remionin ja hänen ystäviensä 58

luokse. Lauren irrotti katseensa Kirjastaan. "Mikä teidät tuo tänne, Kunnioitettu Da-tre'o?" Lauren kysyi. "Olen piakkoin lähdössä Rhondan Vahtitorneille hoitamaan muutamia asioita ja haluan vähän matkaseuraa. Tiedossani on, että joillakin teistä ei ole vielä suunnitelmia täksi kesäksi, joten kysyisinkin haluaisivatko he lähteä mukaani? Mainittakoon vielä, että eräs ystävänne velhotalosta on lähetetty myös mukaani. Sanoivat että hänelle tekisi hyvää vaihtaa vähän maisemaa", Da-tre'o sanoi virnistäen poikamaisesti. "Oi, pääsenkö minä mukaan?" En huudahti. "Tottakai, tyttöseni. Entä te, Dhor, Remion ja Lauren?" Da-tre'o kysyi pojilta. Dhor ja Remion nyökkäsivät innoissaan. Laurenin ilme synkistyi hänen katsoessaan vuoroin kunnioitettua, vuoroin Eniä. Hän ei ollut koskaan päässyt yli inhostaan myrdoja kohtaan. Viimein hän kuitenkin nyökkäsi suostuvansa. Da-tre'o nyökkäsi heille takaisin tyytyväisen näköisenä ja lähti kohti kirjaston ovea. Matkalla hän säikäytti perinpohjaisesti muutaman nuoren noviisin kumartuessaan katsomaan heidän kirjoitustyötään. "Näyttääpä siltä, että meillä on tiedossa paras matka koko porukasta", Dhor sanoi hieman omahyväisesti. Tämä korvasi kyllä muutaman häviön Jashille noppapelissä, hän ajatteli. "Luulen ettei ollut ihan sattumaa, ettei meillä ole vielä ollut 'tekemistä kesäksi'", Lauren sanoi mietteliäästi, "Da-tre'olla on kummasti kunnioitusta, jopa Kunnioitetuksi." *** Lähtö Girnasta oli haikeampaa kuin Remion oli kuvitellut. Tavaroiden pakkaaminen oli tietysti ollut helppoa, hänelle oli kertynyt vain vähän henkilökohtaisia tavaroita vuosien mittaan. Hänellä oli yhä medaljonki, jonka Rama oli pakannut hänelle mukaan matkalle Girnaan, ja täyttäessään kuusitoista Dhor, Jash ja Korppi olivat hankkineet hänelle upean tikarin Girnoin markkinoilta. Sitten oli tietysti hänen kirjansa ja käärönsä, jotka hän oli saanut ensimmäisenä koulupäivänään. Mutta siinä sitten olikin hänen omaisuutensa. Noviisit odottelivat lähtöä Girnan pihalla jakautuneena niihin ryhmiin, joissa he matkustaisivat. Valkoisten kaapujen seasta erottui yksi vihreä laikku. Korppi pysytteli Remionin ja Dhorin lähellä. Hänen itsevarmuutensa ei ollut sitä mitä yleensä, mutta Remion ei ollut aivan varma johtuiko se Girnasta vai Enistä. Noviisiryhmiä tultiin hakemaan yksitellen. Jotkut papeista toivat paikalle dovoja, jotkut kärryt. Haikeita hyvästejä toivotettiin joka ryhmälle. Romanala purskahti itkuun, 59

kun oli aika sanoa hyvästit hänen veljelleen. Haltianeito kyynelehti edelleen, kun hänen ryhmänsä ratsasti ulos Girnan porteista. Jäljellä olivat enää Karaliksen ja Da-tre'on ryhmät. Karalis saapui ensin. Hän istui kärryissä, joita ohjasi Georg, jolle Remion ystävineen heilautti kättään tervehdykseksi. "Kesän kuluttua tavataan!" Jash huusi hyvästiksi, "Yrittäkää opettaa Dhoria pelaaman nopilla häviämättä!" Sitten olivat jäljellä enää Remion, Dhor, Lauren, Korppi ja En. He vartoivat kotvan aikaa ja viimein Kunnioitettu Da-tre'o harppoikin ulos Girnan ovista. Mustapartainen pappi räpytteli hetken silmiään keskipäivän auringossa ja käveli sitten viimeisen noviisiryhmän luo. "No niin, mennäänpä sitten", hän tokaisi ja lähti kulkemaan kohti portteja. Noviisit lähtivät kiireesti hänen peräänsä. Korppi seurasi taluttaen omaa mustaturkkista dovoaan Affitoa, mikä toi Remionin mieleen, että Kunnioitettu ei ollut tuonut dovoja itselleen tai noviiseille. "Tuota, Kunnioitettu... Ettekö te sanonut, että olemme menossa Vahtitorneille?" Remion kysyi hienovaraisesti. "Aivan, hyvin muistettu Remion. Ja pyydän, että kutsutte minua Da-tre'oksi, Kunnioittelu riittää vähäksi aikaa." "Luulen, että Remion tarkoittaa, että olemmeko me kävelemässä sinne asti?" Dhor kysyi suoraan. Da-tre'o kääntyi katsomaan heitä olkansa yli. Hän virnisti poikamaisella tyylillään. "Emme toki. Käymme ensin Girnoin Palatsissa ilmoittamassa kuningattarelle, että olemme lähdössä ja haemme sitten dovot Palatsin tallista. Ensimmäinen esimerkki Rhondan yhteistyöstä Girnan kanssa", hän sanoi. He kävelivät Girnoin lävitse Da-tre'on jäljessä. Enää kaupunki ei ollut niin ihmeellinen kuin ensimmäisellä kerralla. Se tuntui Remionista melkein kodilta. Tai no, ainakin paikalta, jossa asui. Palatsin kultaisilla portilla heitä odotti kaksi palvelijanasuista miestä, joista toinen otti nyrpeänä Affiton ohjat Korpilta ja toinen ohjasi heidät sisään palatsiin. Miehen perässä he kulkivat pitkin korkeita ja leveitä käytäviä, joiden seinät oli peitetty kirkasvärisillä seinävaatteilla ja maalauksilla niin tiheään, että tummia seinäpaneeleja tuskin näkyi niiden väleistä. Jokaisessa käytävien risteyksessä oli ainakin yksi marmorinen patsas, jonka kylmät kasvot tuntuivat seuraavan kulkijoita. Paksut siniset matot hiljensivät heidän askeleitaan. He saapuivat parioville, joiden pinta oli täynnä kaiverruksia ja kultauksia. 60

Palvelija pujahti sisään jättäen heidät yksinään käytävään. Hetken kuluttua hän tuli kuitenkin takaisin ulos ja pyysi kumartaen heitä astumaan sisään. Da-tre'o kulki ovista tuhahtaen niiden koristeille ja noviisit sekä Korppi seurasivat häntä hiljaisina. Heidän edessään avautui valtava sali, jonka seinävaatteet kuvasivat laajoja aroja, peuroja ja metsiä. Salin toisessa päädyssä kohosi valtaistuin korokkeellaan ja sen takana leiskui auringonnousua kuvaava gobeliini. Valtaistuimen selkänojaan oli kirjailtu Rhondan vaakuna, nurmesta kohoava aurinko ja pystyssä oleva keihäs. Valkoista marmorilattiaa peitti vain yksi kapea sininen matto, joka johti suoraan valtaistuimelle. Remion ja muut seurasivat Da-tre'ota, joka käveli itsevarmasti salin poikki. Päästyään parin metrin päähän valtaistuimesta hän pysähtyi ja kumarsi kevyesti nuorelle tytölle, joka sillä istui. Tyttö oli muutamia vuosia nuorempi kuin Remion, mutta yritti selvästi esittää vanhempaa kuin olikaan. Hänen helmikirjailtu vihreä mekkonsa avautui laajoiksi laineiksi hänen jalkoihinsa ja korut sädehtivät hänen sormissaan, kaulallaan ja korvissaan. Hänen kullanpunertavat hiuksensa oli koottu taidokkaille kiharoille kultaisen hiusverkon avulla ja hänen vaalean hipiänsä yllä loisti siro kultainen kruunu, johon oli upotettu kymmeniä hohtavia helmiä. Rhondan kuningatar nyökkäsi tuskin näkyvästi takaisin. Hänen haaleanvihreät silmänsä kiersivät joukon jokaisella kasvoilla ja pieni hymynkare ilmestyi hänen suupieleensä, kun hän huomasi Dhorin. Kääpiö huiskaisi kättään vastaukseksi. Ilmeisesti valtaistuimen vierellä seisova tummanruskean ja sinisen sävyisiin samettivaatteisiin pukeutunut mies piti tätä tekoa epäsoveliaana, sillä hän rykäisi kuuluvasti, niin että salin seinät kaikuivat. Kuningatar hätkähti tuskin huomattavasti, mutta pelonsekainen kunnioitus oli selvänä hänen silmissään kun ne siirtyivät salamana katsomaan miestä. Mies ei näyttänyt piittaavan. "Rhondan kuningatar Il-mýa on suvainnut ottaa vastaan Girnan Kunnioitetun Datre'on ja hänen saattueensa", mies lausui kuuluvasti ja seinät toistivat hänen sanojaan kaikuna. Miehen mustat silmät kertoivat selvästi, että hän ei pitänyt noviisijoukkoa minään saattueena, mutta hän tekisi vain työtään. "Kuningatar haluaa tietää, mikä asia teidät on tuonut hänen Majesteettinsa eteen", mies jatkoi. Da-tre'o kurtisti äkäisesti kulmiaan miehelle ja kääntyi sitten hymyilemään Il-mýalle. "Kuningatar Il-mýa, tulin vain ilmoittamaan, että olemme nyt lähdössä Vahtitorneille", hän sanoi lempeästi. "Toivottavasti Calewa ohjaa askelianne kohti rauhaisampaa pohjoisrajaa. Sota hiisiä 61

vastaan voi alkaa milloin hyvänsä", Il-mýa huokaisi. "Siksipä meidän on kiirehdittävä paikalle", Da-tre'o vastasi. "Ratsunne odottavat tallissa. Olen varannut teille tallimme parhaat dovot, Kunnioitettu", kuningatar sanoi kirkkaalla, nuorella äänellään. "Dovot, joita tarvitsisimme kipeästi muihinkin tarkoituksiin, kuningatar", mies hänen vierellään sanoi happamesti, kuin he olisivat keskustelleet asiasta ennenkin. "Mutta herttua A'reln, he ovat Girnan pappeja. Meidän velvollisuutemme on auttaa heitä parhaamme mukaan", Il-mýa sanoi vetoavasti. Herttua katseli pappia kylmästi, muttei sanonut mitään. Remion oli varma, että kuuli kuningattaren hengähtävän. Nyt Ilmýa kuitenkin hymyili heille. "Palvelija varmasti opastaa teidät talleille. Oli ilo tavata teidät jälleen, Kunnioitettu. Ja sinut myös Dhor Kallio, en ole nähnyt sinua isäni hautajaisten jälkeen", hän lisäsi surullisena. Remion muisti yhä Rhondan kuninkaan hautajaiset, vaikka siitä oli jo yli kolme vuotta. Girnoin kaupunki oli pysähtynyt koko päiväksi ja ne harvat ihmiset jotka kulkivat kaduilla olivat pukeutuneet kokomustiin. Virallisesti ilmoitettiin, että kuningas oli kuollut yllättävään sairauteen, mutta kaupungissa kuiskittiin kuukausia, että kuningas oli murhattu. Kukaan ei kuitenkaan halunnut satuttaa vastakruunattua kuningatarta, joten kaupunkilaiset välittivät hänelle vain surunvalittelunsa. "Olisin ehdottomasti käynyt tapaamassa teitä, Il-mýa, mutta Girna on täynnä kiireitä", Dhor vastasi aidon pahoittelevasti. "Tietysti. Mutta en tahdo pidätellä teitä tämän enempää, kun teillä on pitkä matka edessänne. Calewan siunausta matkallenne! Loistakoon polkunne!" Il-mýa toivotti heille. Da-tre'o, noviisit ja Korppi kumarsivat hänelle ja poistuivat salista. Sama palvelija johdatti heidät tallipihalle, jossa heitä odotti ryhmä dovoja valmiiksi satuloituna. Remion huomasi, että puolet hänen satulalaukuistaan oli jo täytetty ruualla ja yhdellä paksulla villaviitalla. Toiselle puolelle hän sulloi tavarat, jotka oli ottanut mukaansa Girnasta. Kun kaikki istuivat satuloissaan Da-tre'o komensi heidät liikkeelle ja lähti ratsastamaan kohti Girnoin muureja. Korppi ohjasi Affiton Remionin viereen. "Eikö sinustakin Il-mýa ole vähän nuori kuningattareksi?" velho kysyi. Remion kohautti olkapäitään, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun Dhor keskeytti hänet. "Il-mýa on yksi herttaisimmista ihmisistä, jonka olen ikinä tavannut. Ei se ole hänen vikansa, että kuningas Me-ghan kuoli ennenaikaisesti", kääpiö tiuskaisi. "Kuningatar saattaa ehkä olla herttainen, mutta minun mielestäni kenenkään ei pitäisi hallita maata viisitoistavuotiaana", Lauren sanoi rauhallisesti, "Mutta en sano, että tuon 62

herttuan pitäisi antaa hallita hänen sijastaan." "Kuka se mies oikein edes oli?" Korppi kysyi. "Herttua A'reln kohosi kuninkaan neuvonantajaksi pari vuotta ennen tämän kuolemaa", Da-tre'o sanoi, "Hänen vaikutusvaltansa kuningattareen on kyllä kohonnut varoittavasti, mutta asia ei ole niinkään vakava siihen asti, kunnes A'reln alkaa tosissaan kommennella Rhondaa." Kunnioitetun otsa rypistyi mietteliäästi. Kaikki odottivat hänen jatkavan, mutta pappi pysyi mietteissään, kunnes he ratsastivat Girnoin porteista ulos Fa'ast arolle. Tuulenpuuska tarttui Remionin valkeaan viittaan heti heidän päästyään Girnoin porttien ulkopuolelle. Girnassa hänelle oli kerrottu, että Fa'astilla, arolla, joka peitti suurimman osan Rhondan pinta-alasta, tuuli aina. Joskus keskellä aroa sijaitsevan Mekran lähellä oli nähty valtavia tuulen muodostamia torneja, jotka liikkuivat ja tuhosivat kaiken tieltään. Remion muisteli, että niitä oli kutsuttu hurrikaaneiksi. Aro itsessään avautui heidän edessään suunnattomana, tuntui kuin se jatkuisi loputtomiin taivaanrannan tuolle puolen. Edessä ei ollut muuta kiintopistettä kuin kovaksi pakkautunut tie heidän allaan. Tien kummallakin puolella huojui vain villinä kasvavaa heinikkoa, jota läikittivät siniset ja keltaiset kukkaset. Maatilalla kasvanut Remion oli tottunut peltoihin, jotka lainehtivat viljaa ja aro näytti hänestä siksi hylätyltä joutomaalta. Fa'astin autiutta korosti Girnoin kaupungin vilinä, jonka he olivat juuri jättäneet taakseen. "Viimein puhdasta ilmaa!" Kunnioitettu Da-tre'o huudahti ja hengitti keuhkojensa täydeltä. Korppi nuuhkaisi ilmaa pari kertaa ja nyökkäsi. "Se todella haisee raikkaammalta kuin kaupungissa, mutta ei vedä vertoja metsälle", hän sanoi. Vielä yhdeksänkin vuoden jälkeen hän kaipasi silloin tällöin Keskimetsää, paikkaa jossa hän oli viettänyt lapsuutensa, vaikkei sitä ikinä tunnustaisikaan. "Te velhot olette aina puolustamassa metsiänne, enkä minä siitä teitä syytä", Da-tre'o lisäsi pikaisesti, kun Korpin kasvoille nousi loukkaantunut ilme. "Itse olen aina pitänyt enemmän Fa'astin autiudesta. Vain sinä ja tie, eikä ketään lähimaillakaan", pappi jatkoi kunnioittavaan sävyyn. "Kai täällä arolla nyt sentään joku asuu", Lauren kysyi hermostuneena. Ajatus, että he erehtyisivät suunnasta keskellä Fa'astia ja joutuisivat harhailemaan päiväkausia, tai kenties ikuisuuksia, ei ollut kovin mieltäylentävä. "No tottakai, arohan on täynnä paimentolaisia laumoineen. Tarkoitan vain, että kun ympärillä on pelkää heinää, niin voi ajatella olevansa todella yksin", Da-tre'o selitti, "Kai teille nyt opetettiin, että lähes kaikki rhondat ovat paimentolaisia?" Noviisit nyökkäilivät ja 63

mumisivat myöntävästi. Toki he tuon kaiken tiesivät. Rhondat olivat olleet paimentolaiskansaa jo Girnan ensimmäisten merkintöjen mukaan. Silloin kun Mange oli vielä ollut osa paimentolaisten aluetta. He liikkuivat arolla heimoissaan seuraten karjalaumoja ja pysähtyen sinne minne nekin. Girnois oli ollut ensimmäinen pysyvä asutus, sijaiten keskellä Rhondan Maata, lähellä Girnaa. Siihen aikaan Girnois oli tosin ollut vain ryhmä nahkaisia, savirappauksilla vahvistettuja telttoja, mutta kaupunki kasvoi ja sinne perustettiin kirjasto, jonne ihmiset toivat tietoa ja tarinoita Rhondan joka kolkasta ja vieraista maistakin. Osoittaakseen tukensa kaupungille, ja oman tilan puutteessa, Girnan papit toivat kirjastoon myös omia kääröjään koskien kaukaista historiaa ja tietoa eri roduista. He eivät tietenkään antaneet kirjastoon mitään, mikä paljastaisi heidän todellisen merkityksensä maailmassa. Ajan myötä osa Rhondan kansasta alkoi pitää maanviljelyä kannattavampana, erityisesti Mangen alueella, jossa multa oli hedelmällisempää ja siellä täällä kasvavat metsät vähensivät tuulta. Myöhemmin maanviljelijät alkoivat vaatia maata omaksi valtiokseen ja viidentoista vuoden verisen sisällissodan, jota kutsuttiin Erotussodaksi nyt, jälkeen Girnan papit viimein saivat aikaan jonkinlaisen rauhan. Girnois, ja mikä kauheampaa sen kirjasto, oli kuitenkin poltettu maan tasalle. Rhondan sen ajan johtavan heimon päällikkö päätti, että kaupunki rakennettaisiin uudelleen ja että sinne rakennettaisiin palatsi, joka loistaisi kauniimpana kuin itse Girna. Niinpä jokainen rhonda toi palatsin valmistusta varten kaikki kultaesineet ja jalokivet, jotka omisti ja ne kaikki upotettiin palatsin seiniin. Kerrottiin, että kun päällikkö Er'hesh näki valmiin palatsin ensikerran, jalokivet säkenöivät auringonvalossa niin kirkkaasti, että hän sokeutui ja niin palatsin kauneus oli viimeinen asia, jonka hän näki. "Päällikkö Er'hesh kuitenkin kielsi kirjaston rakentamisen uudelleen ja vasta hänen pojanpojanpoikansa, kuningas Ush'rend, salli sen uudelleenrakentamisen. Mutta kirjastossa sai olla vain Rhondaa koskevia kääröjä, joita rhondat olivat kirjoittaneet", En päätti luentonsa. Da-tre'o nyökkäsi päätään hyväksyvästi ja sai tytön kasvot säteilemään ylpeydestä. Lauren katsoi muualle. "Kunnioitettu, jos papit menettivät tietoa Girnoin palossa, niin mikseivät he vain katsoneet niistä kirjoista, jotka heille jaettiin ensimmäisenä päivänä noviiseina?" Dhor kysyi. "Poika hyvä, me saimme velhoilta ensimmäiset niistä lumotuista kirjoista vasta muutama sata vuotta sitten", Kunnioitettu vastasi. "Mutta miksi papit eivät sitten heti kirjoittaneet muististaan kaikkea sitä, mikä paloi 64

kirjaston mukana?" Dhor jatkoi kysymistään. "Katsos, sodan jälkeen papit kiistelivät pitkään olisiko heidän muististaan kirjoitettu tieto tarpeeksi tarkkaa, jotta sitä kannatti ylipäänsä kirjoittaa ylös. Ja kun he olivat päässeet tässä asiassa yksimielisyyteen he päättivät odottaa, että Er'hesh rakentaisi heille uuden kirjaston. Ja sitten he odottivat, että hänen poikansa rakentaisi kirjaston. Viimein papit päättivät, että ne tietohiput, jotka he vielä muistivat, oli säilöttävä ja niin ne kirjattiin Suureen Kirjaan", Da-tre'o kertoi, "Minä luulin, että tämäkin kuuluu noviisien oppitunteihin..." Remionista näytti, että mustan partansa alla Dhorin poskille nousi häpeän puna. Historia ei ollut kääpiön mielestä kaikkein mielenkiintoisimpia oppiaineita. "Mutta tämä teksti on hirveän vaikeaa ymmärtää, Kunnioitettu", En sanoi selaten omaa Kirjaansa. Se näytti aivan uudelta, ainakin verrattuna Remionin omaan. "No tyttöseni, yleensä Kunnioitetuimmat ovat haltioita ja varsinkin tuohon aikaan he kirjoittivat kaiken niin runollisesti kuin mahdollista." *** Auringon viimeiset säteet katosivat nopeasti horisontin taakse. Da-tre'on ohjauksella he keräsivät nopeasti polttopuut, sytyttivät nuotion ja levittivät huopansa maahan. He päästivät dovot laiduntamaan vapaina, sillä Kunnioitettu vakuutti, etteivät palatsissa koulutetut eläimet karkailleet. Remionia kuitenkin huolestutti kun dovot vaelsivat nuotion valon ulkopuolelle. Hän kuitenkin vielä kuuli niiden tassujen äänet, joten hän kävi nukkumaan kuten muutkin. Kimeä kirkaisu riisti Remionin hereille. Unesta yhä tokkuraisena hän kohotti päätään nähdäkseen mitä oli tapahtunut, mutta nuotio oli sammunut ja oli liian pimeää nähdä mitään. "Mitä nyt? Kuka kir-" hän ehti sanoa, kun joku iski hänet tajuttomaksi. Kun Remion heräsi uudelleen oli yhä pimeää, mutta kellertävän hopeinen kuu oli tullut esiin pilvien takaa. Remion yritti nousta ylös, mutta hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu tiukasti. Lisäksi hänet oli kiinnitetty vyötäisiltä maahan iskettyyn paaluun. "Remion?" joku kuiskasi hänen viereltään. Hän käänsi päätään ja näki Laurenin, joka oli kiinnitetty samalla tavalla hänen oikealle puolelleen. "Mitä tapahtui?" Remion kysyi kuiskaten. "Leiriin hyökättiin", Lauren vastasi pelokkaalla äänellä. "Missä kaikki muut ovat?" Remion katseli hätääntyneenä ympärilleen. Hänen 65

vasemmalle puolelleen paaluun oli sidottu edelleen tajuton hahmo, jonka kaapu oli liian tumma noviisiksi. "Onko tuo Korppi?" "On. Ne pitävät häntä tajuttomana, ettei hän pystyisi taikomaan. Kunnioitettu, myrda ja Dhor on sidottu tuonne toiseen paaluun vähän matkan päähän." Remion yritti katsoa Laurenin nyökkäämään suuntaan, mutta se oli hänen näköpiirinsä ulkopuolella. "Jaahas, sitä ollaan taas hereillä", tumma ääni sanoi ivallisesti. Remion nosti katsettaan ylös puhujan kasvoihin. Kuun himmeässä valossa hän erotti juuri ja juuri pitkän, laihan miehen ääriviivat. Mies ei enää katsellut Remionia, vaan asteli sulavasti Da- Tre'on eteen ja kyykistyi päkiöidensä varaan, jotta heidän silmänsä olisivat samalla tasolla. Mies ei voinut olla virnistämättä kohdatessaan papin tyynen katseen. "Etkö tiennyt, että Fa'astille leiriytyminen on vaarallista ilman aseistautuneita vartijoita? Ja minä kun luulin, että te papit olisitte viisaita. Tai sitten Calewa ei ollut kanssanne tällä kertaa. Hassua, että Jumala jättää pappinsa noin heitteille, itse asiassa", mies sanoi. Da-tre'o katseli häntä tyynen hiljaisena. Miehen virne vain leveni. "Mykäksikö sitä on ryhdytty? No, ei se mitään, minä voin hoitaa puhumisen. Toistaiseksi", mies lisäsi hiljaa, mutta pitäen huolen, että kaikki kuulivat. "Mutta esittelyt taitavat olla joka tapauksessa paikallaan, eikö? Minä aloitan. Nimeni on Jermi'ahoar Clarent'ais, mutta lyhyesti vain Jerah. Entä te?" "Minä olen Girnan Kunnioitettu", Da-tre'o vastasi painottaen jokaista tavua. "Niin? Mutta entä nimesi?" Jerah kysyi esittämättä pientäkään reaktiota tietoon, että hänen edessään istui Kunnioitettu. Da-tre'o päätti olla hiljaa. Jerah kohautti olkapäitään. "No, minulle kerrottiinkin, ettet sinä suostuisi yhteistyöhön kovinkaan helposti." Datre'o ei voinut peittää hämmästynyttä ilmettään ennen kuin Jerah huomasi sen. "Palkkasiko joku teidät ryöstämään meidät?" Kunnioitettu kysyi tyynenä, vaikka hänen mielensä kuohui. "Ah, hauska kuulla ääntäsi, pappi. Mutta ei. Kukaan ei varsinaisesti palkannut meitä", Jerah vastasi. "Varsinaisesti?" "No, kukaan ulkopuolinen ei maksa meille tästä, mutta syy teidän ryöstöönne on yhtä tärkeä kuin maksukin", Jerah sanoi vakavasti, "Sanotaan vaikka, että te olette meille velkaa." Hämmentynyt ilme Da-tre'on kasvoilla miellytti häntä ja hän unohtuikin katselemaan sitä, kun hiljaisuus venyi yhä pitemmäksi. "Mitä me muka olemme teille velkaa?" kääpiö tivasi vetäen Jerahin taas todellisuuteen. Hän kääntyi kiukkuisena noviisia kohti pyörähtäen päkiöidensä varassa. 66

Kääpiö hätkähti hänen ketterää liikkumistaan, eikä pystynyt piilottamaan pelkoa silmistään. Jerah inhosi pelkääviä vankeja, ja ainoa asia, mikä esti häntä tappamasta kääpiötä siihen paikkaan oli, että hän halusi vastata tämän kysymykseen. "Te olette velkaa minun veljeni", hän sanoi rauhallisesti. Hän kääntyi taas pappiin päin ja nautti vielä hetken tämän hämmennyksestä. "Jon'erthiar Clarent'ais. Te tunnette hänet kenties paremmin Jon Raakana, kuten hän halusi itseään nimitettävän." Nimi kaikui Remionin päässä, mutta hän ei osannut sanoa missä oli sen kuullut. Jon Raaka... "Se maantierosvo!" Remion kuuli Enin huudahtavan jossain selkänsä takana. Ensin Remion ei ymmärtänyt, mutta sitten hänen mieleensä muistui heidän matkansa Girnaan ja ensitapaamisensa velhojen kanssa. "Luulenpa, ettei veljeni olisi pitänyt siitä, että häntä kutsutaan 'maantierosvoksi', pikkuneiti", Jerah sanoi pahoittelevalla äänellä heristäen sormeaan Enin nenän edessä. "Mutta hänhän onkin kuollut", mies jatkoi, "ja siksipä te olettekin täällä nyt. Eikö olekin hassua, miten yksi asia johtaa toiseen? Jos veljeni ei olisi kuollut, en olisi koskaan tavannut teitä." Jerah pysähtyi hetkeksi miettimään ja kumartui sitten virnistellen niin lähelle Da-tre'on kasvoja, että heidän nenänsä lähes koskettivat toisiaan. "Enkä oikein saa päätetyksi, onko tämä keskustelu sen arvoista." Mies nousi seisomaan koko pituuteensa ja katseli vankejaan pää lievästi kallellaan. "Isämme jaksoi aina tarinoida meille kunniasta ja kostosta ja päätin kerrankin olla hänelle mieliksi. Harmi vain, ettet tuonut myös niitä haltioita mukanasi, pappi. No, heistä huolehditaan myöhemmin. Nyt täytyy keskittyä teihin. Sillä veljeni todellisesta murhaajasta, siitä kummallisesta velhonhöppänästä, on jo huolehdittu..." "Se olit sinä!" Korppi huusi raivoissaan yrittäen päästä Jerahin kimppuun. Mies vain virnisti, kuun värjätessä hänen hampaansa hopeisiksi. "Ah, sitä vain esitettiin tajutonta, niinkö velho? Mutta se todistaakin, ettet kykene mihinkään taikoihin sidottuna ja ilman tarvikkeitasi", Jerah kuiskasi ivallisesti, "Ja kyllä, minä henkilökohtaisesti iskin tikarin mestarisi niskaan. Sinä kiljuit kuin se olisit ollut sinä hänen paikallaan." Korppi tunsi olevansa niin täynnä vihaa miestä kohtaan, että hänen oli vaikea hengittää. Hän yritti vielä tempoa kahleitaan irti, vaikka tiesi sen turhaksi. Hän kuuli miehen hihittävän hiljaa pimeässä ja lysähti takaisin nojaamaan paaluun. Hän ei soisi miehelle mitään hupia. 67

Vedettyään pari kertaa syvään henkeä Korppi nosti jälleen katseensa uhmatakseen miestä edes jotenkin. Mutta mies oli poissa. Korppi saattoi juuri ja juuri erottaa puhetta kauempana varjoissa. Hän osasi todella liikkua hiljaa, tämä Jerah. *** Seuraavana aamuna heidät herätettiin kovakouraisesti läpsäisemällä heti aamunkoitteessa. Kunnon valossa Remion huomasi, että Jerahilla oli mukanaan parikymmentä miestä ja naista, joista jokainen näytti vaaralliselta. Ja hän näki ensikerran kunnolla Jerahin itsensäkin. Mies oli, kuten noviisi oli yöllä huomannutkin, erittäin pitkä ja laiha, mutta hänen liikkeistään saattoi päätellä mieheltä löytyvän myös voimaa. Miehen musta tukka oli lyhyt, epätasainen ja pörröinen, ja sen alta loisti kaksi suurta, kirkkaansinistä silmää. Sileäksi ajellun leukansa ja hienojen tummansinisten vaatteittensa kanssa Jerah näytti enemmänkin aateliselta kuin rosvolta. Sitä paitsi hänen lempeät kasvonsa olivat pahasti ristiriidassa hänen joukkonsa synkkien ilmeiden kanssa. Jerah kumarsi heille taidokkaasti nähtyään heidän hämmästyneet ilmeensä. "Eikö olekin hieno?" mies kysyi levittäen kätensä, jotta he voisivat todella ihailla hänen vaatteitaan, "Teetin sen itselleni Girnoissa." Jerah katseli heitä hetken mietteliäästi lepuuttaen kättään vyötäisillään olevan koristellun tikarin kahvalla. "Mutta sitten vaatturi alkoi pyytää maksua, ja kun minä olin luullut, että hän aikoi antaa sen minulle lahjaksi..." Jerah jatkoi synkästi, "Joten tietenkin minun oli pakko tappaa hänet. Sääli, sillä hän olisi voinut tehdä minulle vaatteita enemmänkin." Iso ja lihaksikas mies tuli koputtamaan Jerahin olkapäätä. "Kaikki on valmista matkaan", mies sanoi karhealla äänellä. Jerah nyökkäsi hänelle hymyillen ja lähti kohti sinisenharmaata satuloitua dovoa. Muutama roteva mies irrotti vangit paaluista ja sitoi jonoksi. Heidän jalkansa vapautettiin köysistä ja heidät kiskottiin rosvojen joukkion keskelle. Siellä eräs resuinen, mutta ilkeännäköinen nainen sitoi heidän jononsa kiinni neljään dovoon, joiden selät oli jo lastattu täyteen. Sitten nainen nousi oman dovonsa selkään jääden kuitenkin heidän lähelleen. Hänet oli selvästi laitettu vahtimaan heitä. Jerah erottui selvästi joukon laidalta vaatteittensa takia. Mies veti juuri käteensä mustia hansikkaita, kun loputkin hänen joukostaan kiipesivät dovojen selkään. Sitten Jerah heilautti kättään ja lähti viemään joukkoa eteenpäin. 68

*** Kaksi päivää sen jälkeen kun heidät oli otettu vangeiksi he saapuivat Wic'eh-joen alkulähteelle, jossa Jerahin joukot täydensivät hupenevat vesivarastonsa. Remion lysähti viereensä sidottua dovoa vasten. Aluksi käveleminen oli ollut vaivatonta, mutta nyt hänen jalkansa säteilivät kipua. Heidän vierellään ratsastanut nainen, joka oli kertonut nimekseen Mreth'yi, kiskaisi Dhorin pystyyn. Lyhyiden jalkojensa takia kääpiön piti lähes juosta heidän muiden kävellessä. Remion ei voinut olla ihmettelemättä miten Dhor oli jaksanut näinkin pitkään. Heidän sallittiin peseytyä Wic'ehissä ja vesi paljasti lian alle piiloutuneet ruhjeet ja veriset juovat Mreth'yin ruoskan jäljiltä. Nainen virnuili heille ilkeästi, mutta Jerah pudisteli päätään. Hän katseli heitä jokaista ja tarttui yllättäen Korppia leuasta. Hän käänteli velhon päätä ja katsoi tämän kasvoja joka suunnasta. Lopulta hän päästi irti ja kääntyi puhumaan Mreth'yille. "Jätä velho rauhaan. Hänellä on tarpeeksi kauniit kasvot, jotta joku voisi maksaa niistä hyvänkin hinnan." Mreth'yi katsoi Korppia epäilevästi, mutta nyökkäsi sitten vastahakoisesti. "Jos joku koskee velhoon vahinkoa aiheuttaen, tältä katkaistaan ensin molemmat kädet ja jätetään sitten selviytymään arolle!" Jerah huusi lopulle joukostaan. Hänen sävynsä ei ollut tippaakaan uhkaava, mutta ei sen tarvinnutkaan olla. Moni Jerahin joukosta kalpeni ja jotkut näyttivät pettyneiltä, mutta kukaan ei aikonutkaan rikkoa käskyä. "Ehkä mustelmat paranevat Sio'lyniin mennessä", Jerah mutisi lähtiessään itselleen laitetulle makuupaikalle. Vangit saivat tehdä parhaansa pystyäkseen nukkumaan kivikkoisessa maassa. *** Korppi istui tavernan baaritiskin vieressä. Päivänvalo suodattui himmeänä pölyisten ikkunoiden läpi. Velho nosti tuoppinsa huulilleen ja joi. "Tuo olut ei tee sinulle hyvää, oppilaani." Korppi laski tuopin alas ja katsoi vanhaan mestariinsa. Nuotion kasvoilla näkyi hymy vakavasta äänestä huolimatta. "En sano, ettet olisi hyvä oppilas, mutta pystyisit parempaankin, Korppi." Nyt ilmekin 69

oli vakava. Ja sitten Nuotion silmät levisivät. Suu aukesi irveeseen. Korppi syöksyi eteenpäin tarttuakseen mestariinsa, joka kaatui hitaasti eteenpäin. Nuoren velhon kädet koskettivat karheaa vihreää kangasta ja tunsi veren tahmeuden sen läpi. Korppi yritti huutaa, mutta ei kyennyt. Hän puristi mestariaan kovemmin ja tunsi kauhukseen sormiensa painuvan tämän olkapäiden lävitse. Nuotio suli verenä lattialle hänen silmiensä edessä. Korppi huusi keuhkojensa kaikella voimalla. Kimeä nauru kaikui kaikkialla. Korppi nosti katseensa veren peittämistä käsistään ja näki pitkän tummahiuksisen miehen, joka nauroi hänelle. Miehen kädessä oleva tikari hohti punaisena. Miehen siniset silmät nauliutuivat velhoon. Tikari välähti. Korppi katsoi jalokivin koristeltua kahvaa rinnassaan. Hän kaatui pimeyteen. Nauru kaikui kaikkialla. Kaikkialla... Korppi räväytti silmänsä auki. Hänen sydämensä hakkasi kuin laukkaava dovo ja koko hänen ruumiinsa oli märkä kylmästä hiestä. Unet olivat tulleet takaisin. Mutteivät aivan samanlaisina. Nyt niissä näkyivät murhaajan kasvot. Jerahin nauru kaikui yhä velhon korvissa. *** Sio'lynin matalan kaupungin kalkitut talot loistivat kuunvalossa. Korppi katseli niitä Jerahin leiristä, joka oli piilotettu taitavasti kaupungin ulkopuolelle heinikkoon. "Viihtyisä kaupunki, eikö?" Korppi painoi kyntensä kämmeniinsä ettei olisi hyökännyt puhujan kimppuun. Kerran hän oli yrittänyt ja kerran saanut iskun ohimoonsa niin, että oli ollut tajuttomana koko päivän. Vaikka keikarilta näyttikin, Jerah oli nopea liikkeissään. "Harmi ettet pääse näkemään sitä lähempää", Jerah jatkoi oikeasti pahoillaan. Hän nautti velhon seurasta, vaikka tunne ei selvästikään ollut molemminpuolista. Kaiken sen kunnioittavan pelon keskellä puhdas viha oli Jerahille tervetullut vaihtoehto. Mies huomasi Mreth'yin tulevan heitä kohti taluttaen kahta dovoa, joista toinen oli hänen oma siniharmaa Kloidinsa. Nainen ojensi hänelle ohjakset ja hyppäsi ketterästi oman dovonsa selkään. Jerah jäi vielä seisomaan nuoren velhon viereen. "Eikö sinua kiinnosta mihin me olemme menossa?" hän kysyi. Velhon leukapielet kiristyivät. Tämä puri hampaitaan yhteen, ettei olisi sanonut sitä mitä sitten ikinä ajattelikin. Jerah hymyili. "No, menemme hankkimaan teille sopivampia asusteita. Girnan noviisikaavut eivät innosta ostajia. Ja kyllä sinunkin on aika päästä eroon tuosta rääsystäsi. Sinustahan voi 70

tulla yhtä höperö kuin mestaristasikin." Korpin mieli sumeni raivosta. Hän käännähti kohti Nuotion murhaajaa aikomuksenaan kynsiä tältä silmät, mutta hänen kätensä haroi ilmaa kämmenen päästä miehen kasvoista. Hän oli unohtanut ketjun, joka yhdisti hänen nilkkansa kahleen ja maahan isketyn tolpan. Kahlehdittu kuin eläin. Korppi tempoi ketjua turhautuneena katsomatta Jerahiin. Hän tiesi miehen hymyilevän pilkallisesti. Jerah nosti itsensä Kloidin satulaan ja lähti ratsastamaan kohti Sio'lyniä Mreth'yi kannoillaan. Korppi vajosi maahan istumaan ja peitti päänsä käsiinsä. Hetken kuluttua häntä tultiin hakemaan pois. Hänet raahattiin leirin läpi ja heitettiin kovakouraisesti telttaan, jonka hän jakoi Da-tre'on ja noviisien kanssa. Ilme Korpin kasvoilla oli raivokas tämän katsoessa Jerahin miesten perään, ja se pelotti Eniä. Hän ei ollut ennen nähnyt velhoa tuollaisena, noin vihaisena. "Korppi, et sitten vielä tappanut sitä mielipuolta keikaria?" Lauren kysyi naurahtaen väkinäisesti. Velho mulkaisi häntä ilkeästi, mutta tyyntyi sitten. "Ei, en vielä", hän sanoi pelottavan rauhallisesti. 71

luku 10: Velho myydään siellä Jerah ja Mreth'yi astuivat sisään tunkkaiseen kapakkaan Sio'lynin reuna-alueilla. Täällä ei enää näkynyt kalkitun valkeita taloja, asukkailla ei ollut siihen varaa tai halua. Sitä paitsi veri ei erottunut punatiilisistä seinistä niin helposti, Jerah ajatteli itsekseen totuttaessaan silmiään kapakan hämärään valoon. Pian hän kuitenkin huomasi hyvin hermostuneen miehen, joka kyyristeli eräässä nurkkapöydässä. Mies hätkähti huomattavasti kun Jerah istui hänen seurakseen. Mreth'yi tarkasteli kumpaakin miestä nojautuen seinää vasten. Hieman harmaantunut mies, joka oli odottanut heitä täällä, oli lady Ah'lainen lähettiläs. Jokin kamaripalvelija, hienoista vaatteista päätellen. Äijä tutisi kuin olisi joutunut keskelle pahinta talvimyrskyä ilkosillaan, Mreth'yi mietti itsekseen virnuillen. Toisaalta jokainen mies vapisi tämän nimenomaisen rikollisjohtajan edessä. Yleisesti sanottiin, että Jermi'ahoar Clarent'ais oli täysi mielipuoli, mutta Mreth'yi kunnioitti häntä täydestä syystä. Jerahin vihamiehillä oli salaperäinen, joskaan ei yllättävä, tapa kuolla väkivaltaisesti. Kamaripalvelija oli yrittänyt saada keskustelu alkavaksi, muttei selvästikään hallinnut ääntään. "Tarvitsetteko jotain kurkunkostukkeeksi?" Jerah kysyi lähes lempeästi. "Eh, ky-kyllä... Ki-kiitos, herra", toinen änkytti. Seurasi uusi pitkä hiljaisuus. "No, aiotteko tilata vai ette?" Jerah kysyi viimein. Kamaripalvelija lähes ponnahti ilmaan säikähdyksestä, Mreth'yi hymähti itsekseen. Täytyi kyllä sanoa, että kapakan palvelu pelasi, sillä tarjoilijatyttö tuli luonnottoman nopeasti kysymään mitä herrat halusivat. Juomat sai aina nopeammin, kun oli Jerahin mukana. "Eh, olutta minulle", kamaripalvelija sopersi. "Ja minulle karviviiniä, kultaseni", Jerah sanoi hymyillen. Tyttö kalpeni ja pakeni helmat hulmuten. Hiljaisuus laskeutui jälleen miesten välille ja sitä kesti vielä sittenkin kun heidän tuoppinsa tuotiin. Jerah siemaili viiniään rauhallisesti, mutta vanhus onnistui läikyttämään suurimman osan oluestaan pöydälle. "Eh, herra... Tuota, emäntäni uskoo voivansa ostaa teitä jotain, mitä hän haluaa." Vanhus sanoi tämän niin nopeasti, että Mreth'yillä oli vaikeuksia saada selvää. "Niin, olen kuullut että lady Ah'laine kaipaa sievää nuorta miestä", Jerah sanoi huvittuneesti. 72

"Älkää lausuko hänen nimeään tällaisessa paikassa!" kamariherra huudahti pelästyneenä. "Millaisessa sitten? Ei kukaan meitä kuuntele", Jerah rauhoitteli. Se ei vakuuttanut vanhusta, mutta tämä halusi äkkiä pois koko kaupungista, joten asia oli hoidettava nopeaan. "Hyvä on. Kyllä, lady haluaa juuri sellaisen", vanhus kuiskasi punastuen. Tämä huvitti Jerahia suuresti. Hän ei usein nähnyt miesten punastuvan. "No sitten teillä ja ladyllänne on onnea. Minulla on mukanani oikein korea nuorukainen." "Tiedättehän ettei emännälleni kelpaa kuka tahansa maalaistollo, vaan hän haluaa-" kamariherra sanoi kipakasti unohtaen hetkeksi kenelle puhui. Päinvastoin kuin hän ajatteli, Jerah ei suinkaan halunnut tappaa häntä uskaliaasta puheestaan, vaan kamariherra oli juuri osoittanut olevansa elämänsä arvoinen. Ainakin vielä. "Kyseessä ei ole kuka tahansa...maalaistollo, kuten sanoitte. Minulla on tarjota teille velho." Vanhuksen silmät levisivät. "Velho? Miten te voitte myydä emännälleni velhon? Sellainenhan tuhoaisi kartanon parilla loitsusanalla!" "Oi ei, ei tuhoaisi. Katsos kun tämä velho ei pysty taikomaan ilman välineitään, on varmaan liian nuori ja oppimaton. Kunhan pidätte hänet erossa kaikista yrteistä, niin lady saa oivan näyttelyesineen", Jerah sanoi hymyillen. Vanhus nyki viiksiään hermostuksissaan. Velhon ostaminen oli riski, mutta lady olisi toden totta mielissään sellaisesta nuorukaisesta. Jerah huomasi miehen epäröinnin. Hänellä ei ollut varaa menettää tätä ostajaa. Myydessään velhonuorukaisen Ah'lainelle lady jäisi hänelle kuin velkaan. Sen mukaan, mitä Jerah oli lady Ah'lainesta kuullut, jokainen palvelus joka pitäisi naisen poissa hänen kimpustaan olisi elintärkeä. "Kuulehan, me olemme jatkamassa matkaamme Neio'metiin huomenna. Jos haluatte velhon, olkaa siellä odottamassa viiden päivän kuluttua. Neuvoisin kuitenkin pitämään kiirettä, sillä en luule, että voin pitää velhoa kauaa varattuna. Edes lady Ah'lainelle", Jerah lisäsi. Kamaripalvelija sopersi ymmärtävänsä ja lähti kiireesti. Juotuaan karviviininsä loppuun Jerah viittoi Mreth'yitä seuraamaan itseään ulos kapakasta. Heidän piti vielä hankkia vaatteita vangeilleen. Kapakka oli jo toipunut kuuluisan Clarent'aisin vierailusta, kun sisään astui suuri, punapartainen mies. Hän raivasi tiensä helposti erääseen pöytään, jonka ääressä istui jo häntä paljon pienempi mies. Tämän menninkäiskasvoilla oli leveä, tyytyväinen hymy. 73

"Et arvaa, mitä juuri puhuttiin tuossa viereisessä pöydässä", menninkäinen hihkaisi kuiskaten heti kun toinen oli istunut alas. Mies ei vastannut, vaan elehti tarjoilijalle haluavansa olutta, mutta menninkäinen ei rohkaisuja tarvinnutkaan jatkaakseen. "Joku lady Ah'mikälie haluaa ostaa..." menninkäinen hiljeni punastuen, mutta vain hetkeksi, "No, tiedäthän sinä..." Punapartainen mies nyökkäsi hymyillen. "No, joka tapauksessa se mies sanoi-", menninkäinen aloitti uudella innolla, mutta mies keskeytti hänet kysyen: "Mikä mies?" "No se, joka aikoi myydä sen velhon sille Mikälielle." "Minkä velhon?" "Mitä? Älä keskeytä minua koko ajan, teet tämän tahallasi! Ole nyt hetki hiljaa, niin saan kerrottua tämän. Siis, se mies myy sille ladylle sen velhon. Ja eikö me tarvittu velhoa?" Mies kalautti tuoppinsa pöytään. "Lady Ah'laine ei ole nainen, jonka haluan perääni. En tiedä kannattaako... Luulen, että hankimme velhomme itse. Minulla on kuitenkin mielikuva, ettei velhoista tule hyviä orjia." "Mutta se myyjä oli Clarent'ais." Tämä sai isomman miehen silmät syttymään. "Hyvä on. Missä se velho on?" Menninkäinen meni hämilleen. "Et tiedä? Jotenkin se ei yllätä." "Minä tiedän, missä he ovat viiden päivän kuluttua." "No missä?" "Neio'metissä. Velho myydään siellä." "Neio'metissä, vai? No, meidän on kai sitten paras lähteä. Lähdemme alas Wic'ehiä jo huomenna. Emmehän halua, että joku lady saa meidän velhomme." *** Myös Jerahin oli kiirehdittävä ehtiäkseen Neio'metiin sovitun ajan kuluessa. Pahiten uudesta tahdista kärsi kuitenkin Dhor, jota kohtaan Mreth'yi ei tuntenut tippaakaan sääliä. Kääpiö horjahti ja naisen ruoska viuhahti osuen sivaltaen maaliinsa. Remion sävähti joka kerta, vaikkei pystynyt enää edes katsomaan ystäväänsä, sikäli kun Dhoria saattoi edes tunnistaa ruhjeiden alta. Kääpiö oli jo niin turta, ettei jaksanut enää edes äännähtää kivusta. Hänen oli keskitettävä kaikki voimansa kävelemiseen. Kävele eteenpäin, pysy pystyssä, älä kaadu, älä huuda. 74

Toinen, josta Remion oli syvästi huolissaan, oli Korppi. Vaikka Jerahin käskystä velho olikin säästetty kaikelta ruumiilliselta pahoinpitelyltä, piti Jerah itse huolen siitä, ettei Korppi nauttinut ainoastakaan hetkestä joukon mukana. Viimeinen pisara oli ollut, kun Jerah ja Mreth'yi olivat palanneet Sio'lynistä mukanaan heidän uudet vaatteensa. Vaatteet olivat räsyiset ja tehty ruskeasta karjuvillasta, joka oli niin karheaa, että Remion uskoi selkänsä ihon hankautuvan irti ensimmäisen päivän aikana. Korpille se oli ollut ylitsepääsemätöntä, sillä hän ei ollut aiemmin pitänyt kuin metsänvihreitä kaapuja. Ja nyt kun kaapu oli ainoa asia, mitä Nuotiosta oli enää jäljellä, velho ei suostunut antamaan sitä pois. Jerahin miehille ei kuitenkaan ollut mitään väliä, suostuiko hän vai ei. He vain ristivät vaatteet hänen yltään väkipakoin. Rangaistukseksi niskoittelusta Jerah pakotti Korpin katsomaan vierestä, kun hänen kaapunsa ja loitsutarvikkeensa poltettiin, aivan kuin Nuotiokin. Remion, joka katseli myös tulta, huomasi Korpin poskille valuvat kyyneleet ja Jerahin nautiskelevan hymyn tämän katsellessa velhoa. Tämän jälkeen Korppi kulki murrettuna ja liian hiljaisena siksi velhoksi, jonka Remion tunsi. Pari seuraavaa päivää kulki samanlaisina. Heidät herätettiin, kun oli vielä pimeää, ja he matkasivat eteenpäin rosvojen dovojen rinnalla. Remion ja Lauren joutuivat raahaamaan Dhoria välissään, sillä muuten tämä olisi jäänyt jälkeen, eikä Jerah olisi jäänyt odottamaan ketään. Illalla kun Jerah viimein käski pysähtymään, he kaikki lyyhistyivät maahan uupumuksesta. Kolmantena aamuna Jerah vaikutti kuitenkin innostuneemmalta kuin yleensä. Hän katseli koko ajan kohti taivaanrantaa kuin lapsi, joka odottaa lupaa avata Paja-lahjansa. Remionkin katseli uteliaana heinikkomerta, mutta yllättyi silti, kun esiin juoksi nuori, parikymmenvuotias nainen kädet levällään ja suu nauraen. "Jermi'ahoar! Tulit takaisin!" nainen huusi kirkkaalla äänellä. Jerah hyppäsi alas dovonsa selästä, lähti naista vastaan ja kaappasi tämän syleilyynsä. Hetken kuluttua hän irrotti otteensa ja läimäisi tyttöä avokämmenellä poskelle. Tämä kiljaisi kivusta ja kaatui maahan. "Montako kertaa minun on sanottava sinulle, että huutosi voi paljastaa meidät!" Jerah tiuskaisi. Naisen poskille ilmestyi kyyneliä. "Mutta Jermi'ahoar..." hän sopersi. Jerah hymyili. "Tiedän, Koih'nua", hän sanoi auttaen naisen ylös ja kietoen kätensä jälleen tämän ympärille, "Sinä olit vain iloinen paluustani." Jerah auttoi Koih'nuan dovonsa selkään ja ryhtyi taluttamaan sitä suitsista. Remionin vierellä Mreth'yi tuhahti äänekkäästi. 75

"En ymmärrä mitä hän näkee tuossa hupakossa", tämä mutisi itsekseen. "Mitä tarkoitat?" Remion kysyi. Mreth'yi näytti hetken verran olevan hämillään, koska joku oli kuullut hänet, mutta hän ei ollut nainen, joka olisi kauaa poissa tolaltaan. Hän tuhahti vieläkin äänekkäämmin. "Tuo naikkonen on niin jälkeenjäänyt, että omat vanhempansakin heittivät hänet ulos talostaan. Jerah saisi kenet tahansa vuoteeseensa, joten miksi hän tyytyy tuohon aivottomaan naikkoseen?" Remion päätti olla vaiti. Korppi rypisti kulmiaan mietteliäänä. Dhor murahti vaimeasti, kun Lauren yritti nostaa häntä pystyyn, jotta he voisivat jatkaa matkaa Jerahin perässä. Mreth'yi kääntyi salamannopeasti, ruoska viuhahti jälleen ja Dhorin kasvoihin ilmestyi syvä verta valuva haava vasemman silmän yli. Tällä kertaa kääpiö karjahti kivusta. Mreth'yi sihahti häntä olemaan hiljaa ja nostamaan ruhonsa pystyyn. Nainen mulkaisi vielä Remionia ennen kuin lähti kulkemaan Jerahin ja Koih'nuan perään. Tämä oli sittenkin päättänyt, ettei olisi halunnut sanoa halveksituille vangeille sitä, mitä oli sanonut. Jerah talutti dovonsa taidokkaasti piilotettuun leiriin, jossa näkyi asuvan lähemmäs puolen sataa naista ja miestä. Vaikka leiri oli iso ja täynnä ihmisiä, sitä ei huomaisi, ennen kuin olisi keskellä telttoja ja aseistettujen miehien piirittämä. Kunnioitettu ja noviisit raahattiin keskelle leiriä. Dhor lyyhistyi maahan välittömästi kun hänen ei tarvinnut enää kävellä. Mreth'yi irvisti ilkeästi kiinnittäessään Dhorin jalkoihin ja ranteisiin paksut kahleet, jotka hän yhdisti ketjulla paaluun iskettyyn rautarenkaaseen. Remion oli mielestään nähnyt viimeisen kahdeksan päivän aikana liikaa paaluja ja ketjuja koko elämänsä tarpeiksi. Kääpiö ei vastustellut kahlitsemista lainkaan, vaan makasi maassa hiljaa veren pikkuhiljaa valuessa hänen kasvoiltaan maahan. Loputkin noviisit sidottiin samalla tavalla, kunnes jäljellä olivat enää Da-tre'o ja Korppi. Kaksi rotevaa miestä tarttui heihin ja kiskoi heidät kohti erästä suurempaa telttaa. Heidät työnnettiin sisälle telttaan ja jätettiin katsomaan Jerahin kasvoihin. Mies hymyili heille tavanomaista hymyään, joka Korpin teki mieli repiä hänen kasvoiltaan. Koih'nua istui miehen toisella reidellä tarkastellen hiuksiinsa kiinnitettyjä nauhoja. Hän ei näyttänyt edes huomaavan tulijoita. "Rakkaat vankini! Käykää peremmälle ja istukaa toki alas", Jerah tervehti heitä. Hetken kuluttua Koih'nua sai irrotettua katseensa nauhoista ja nosti suuret, ruskeat silmänsä katsomaan velhoa ja pappia. Näistä kumpikaan ei totellut Jerahin kehotusta, vaan he seisoivat niin ryhdikkäinä kuin väsymykseltään kykenivät. Korppi katseli ympärilleen. Teltta oli turhamaisesti koristeltu värikkäillä matoilla ja kankailla, jotka 76

hohtivat liian kirkkaina puolen tusinan lampun valossa. Lattialle oli lisäksi sinne tänne pudonnut erilaisia kultakoruja, joiden kivet sädehtivät tuikkien. Koih'nua itse toisti teltan silmiäkirveleviä värejä vaatteillaan. Värit olivat niin ristiriidassa hänen tavanomaisiin kasvoihinsa ja harmaanruskeisiin hiuksiinsa nähden, ettei Korppi voinut olla ihmettelemättä mitä pakkokeinoja Jerah oli käyttänyt tyttöä pukiessa. "Jermi'ahoar, katso kuinka tuo tuijottaa", Koih'nua sanoi äkkiä pehmeästi ja kikatti hetken itsekseen. "Pöllö", hän sitten tokaisi ja odotti pitkän aikaa pää kallellaan, kunnes jatkoi: "Tuijottaa kuin pöllö. Ymmärrätkö, Jermi'ahoar? Pöllöillä on isot silmät, joilla ne tuijottavat ja vaikka tuolla pojalla ei olekaan höyheniä, niin hänen silmänsä eivät ole niin isot ja tuo reuhka päällä näyttää... Ihmispöllö", hän totesi vielä lopuksi nyökäten. Korpilla oli vaikeuksia seurata Koih'nuan selostusta, sillä tämä rallatteli sanoja suustaan näyttämättä suuremmin ajattelevan ennen kuin puhui. Jerahia juttu näytti kuitenkin suuresti huvittavan, sillä hän moiskautti suudelman tytön suulle ja nauroi makeasti. "Olet melkein oikeassa, tyttöseni. Tuo uusi kaapu antaa hänelle vähän pöllön näköä. Eikä sinua kai Korpiksi sovi sitten kutsuakaan", Jerah sanoi naureskellen. Sitten hän näytti saavan loistavan ajatuksen. "Ei! Korppi sinä et enää ole! Mutta kultaseni ehdotuksesta huolimatta Pöllö ei ole tulevan arvosi mukainen nimi, mitäköhän lady siihenkin sanoisi... Joten mitä sanoisit Huuhkajasta?" Korpin silmät laajenivat ja posket punehtuivat hämmästyksestä ja alkavasta vihasta. Koih'nua taputti kikattaen käsiään. "Hän näyttää pitävän siitä! Katso kuinka hän aivan punastuu ylpeydestä! Katso, Jermi'ahoar!" hän hihkaisi, mutta rypisti sitten äkkiä sileää otsaansa. "Mutta Jermi'ahoar, mikä on Huuhkaja?" Jerah suuteli hymyillen hämmästelevää Koih'nuaa ja selitti pehmeällä äänellä: "Huuhkaja on hyvin iso pöllö, kultaseni." "Mutteihän tuo poika ole kovin iso, eihän?" "Ei ulkoa, mutta huuhkaja onkin hänen sisällään." Tämä lausahdus sai Koih'nuan hyppäämään pois Jerahin sylistä ja rientämään Korpin luo tutkimaan missä velhon sisällä pöllö piileksi. Da-tre'o oli seurannut tätä jutustelua hiljaa mustien kulmiensa alta. Hän seisoi vakaana paikallaan, vaikka jalkansa olivatkin niin väsyneet, että hän ihmetteli mikseivät ne olleet jo pettäneet hänen altaan. Hän odotti kunnes Jerah pääsisi asiaan keskeyttämättä nuoren velhon piikittelyä, sillä hän oli huomannut ettei Jerah ollut mies, jota turhaan tai 77

syystäkään häiritään: tällä ei näet ollut mitään vaikeuksia leikellä miehiään silloin kun hänen häiriintynyt mielensä katsoi sen aiheelliseksi. Matkalla olikin ollut mukana monia, joilta puuttui yksi tai useampi helposti irrotettava ruumiinosa. Da-tre'olla oli vielä käyttöä omille sormilleen, joten hän odotti kärsivällisesti kunnes Jerah päättäisi kertoa asiansa. Korpilla ei ollut yhtä paljon kärsivällisyyttä. "Miksi sinä oikein toit meidät tänne?" hän tiuskaisi työntäen Koih'nuan kauemmaksi, mistä tämä selvästi kimpaantui. "Aih! Jermi'ahoar, tuo tönäisi minua! Hyi sinua, Huuhkaja!" tyttö tiuski. Korppi oli kuitenkin ansaitsemassa Jerahille runsaasti kultaa, joten hän antoi velhon selvitä rangaistuksetta teosta, joka monille muille olisi maksanut heidän henkensä. "Ah, mutta enkö minä siitä vielä ole teille kertonut, että saavuttuamme Neio'metiin teidät myydään. Ja sinut vielä varsin hyvästä hinnasta", Jerah lisäsi virnistäen. Sitten hän vakavoitui ja sinisiin silmiin ilmestyi lähes surumielinen katse. "Jotkut teistä ovat kuitenkin liian heikkoja tai vanhoja työorjiksi", Jerah sanoi merkitsevästi katsoen Kunnioitettuun, "Sinä voisit kelvata jonkin sortin kirjuriksi, mutta kääpiöstä en tiedä. Tiedän tosin joitakin... tahoja, joita pikkumies voisi kiinnostaa, mutta yhtä hyvin voisin tappaa hänet itsekin." Korppi ei voinut estää pelästynyttä henkäystä. Orjuus oli kuitenkin parempi kuin kuolema, ainakin jos tappajana olisi Jerah. "Mikä sinua ihmetyttää, Huuhkaja? Jonkun hengellä minun on maksettava veljeni. Ja koska en välittänyt hänestä kovinkaan paljon, niin kääpiö sopii hyvin siihen tarkoitukseen", Jerah totesi rennosti. "Sinä olet jo murhannut yhden rakkaan ystävämme ja kiduttanut meitä koko tämän matkan Girnoista, eikö se riitä?" Da-tre'o tivasi mustat silmänsä kipinöiden. Jerah katseli häntä yllättyneenä hetken aikaa. Hän ei ollut arvannut, että pappi aikoisi puhua. Tämä oli ollut mykkäkoulussa koko matkan ajan. Jerahilta ei kuitenkaan kestänyt kauaa toipuakseen ja pian hän jo virnuili tavalliseen tapaansa. "Kiduttanut? Oi, voin vakuuttaa, etten kohtele teitä yhtään erikoisemmin kuin keitään muitakaan vankejani", Jerahin kasvoille ilmestyi omituinen ilme, sekoitus huolta ja inhoa, "Teidän ei olisi pitänyt jäädä kiinni niin helposti, joten voitte syyttää vain itseänne. Kai kaltaisenne oppineen miehen pitäisi tietää, että taposta seuraa aina rangaistus." Hän hymyili paljastaen kirkkaat hampaansa ja näyttäen yhtäkkiä enemmän villipedolta kuin ihmiseltä. Koih'nua piiloutui peloissaan seinävaatteiden taakse nähdessään tuon varoittavan virneen. Korppi ei osannut pitää varaansa yhtä hyvin. 78

"Me tapoimme rikollisen! Sinä murhasit mestarini, jota parempaa ihmistä sopii hakea!" Jerahin hymy ei särönnyt Korpin purkauksen alla. "Mestarisiko hyvä ihminen?" Jerah kysyi ponnahtaen ketterästi seisomaan istuimeltaan, "Oivoi, taidat olla väärässä, nuori velhoseni. Katsos, mestarisi ei ollut aivan niin hyvä kuin tunnut ajattelevan. Mutta älä huoli, minä voin kyllä valaista asiaa sinulle." Jerah kaatoi sameaa punaista viiniä kahteen pikariin, maistoi toisesta ja ojensi toisen Korpille. Velho huitaisi sen maahan, jolloin punainen tahra levisi matolle kuin joku olisi vuotanut verta. Jerah kohautti välinpitämättömästi olkapäitään ja joi oman pikarinsa tyhjäksi. Pyyhkäistyään suunsa hihaansa hän aloitti puhumaan karhean vastustamattomalla äänellä, jota Korppi ei voinut olla kuuntelematta. "Tiesitkö, että veljeni ei ollut ensimmäinen mestarisi murhaama mies? Et varmaankaan. Sinä olit silloin kovin pieni. Alle vuoden vanha, jos tarkkoja ollaan. Ja itse asiassa, se oli sinun ensi tapaamisesi tulevan mestarisi kanssa", Jerah tarinoi. Korppi pakotti kasvoilleen pitkästyneen ilmeen. Hän oli sitä mieltä, että tämän Jerahin tarinan oli oltava valhetta, mitä tahansa olikaan tulossa. Kunnioitettu Da-tre'o olisi tehnyt mitä tahansa, jottei nuoren velhon tarvitsisi kuulla seuraavaa tarinaa. Hän tottakai tiesi, mitä Jerah aikoi kertoa. Nuotio oli itse tunnustanut sen häpeillen. Mutta mikään ei voinut pysäyttää tuota hullua, joten Kunnioitetun täytyi vain toivoa, että Nuotion oppipoika kykenisi yhtä suureen anteeksiantoon kuin velhoneuvostokin. Mennyttä ei voinut muuttaa, eikä yksikään velho voinut herättää kuolleita. "Niin, sinun velhon taipumuksesi olivat kai selvät pienestä pitäen, Huuhkaja, sillä ollessasi vasta puolivuotias alkoivat kyläläisesi sanoa nähneensä velhoja kylän laitamilla. Vanhempasi totta kai huolestuivat, kaikkihan tiesivät velhojen sieppaavan pikkulapsia. Noh, monta kuukautta kului vanhempiesi vahtiessa sinua ja veljeäsi joka hetki, ettei kumpaakaan teistä vietäisi. Ihailtavaa huolenpitoa, joku voisi sanoa. "Mutta sitten, eräänä yönä eräs tietty velho tunkeutui vanhempiesi taloon näiden kahden viimein nukahdettua uupumuksesta ja oli juuri viemässä sinua mukanaan kun äitisi heräsi ja herätti isäsikin huudollaan. He riensivät velhon kimppuun pelastaakseen sinut, mutta..." Jerah piti teatraalisen tauon pitäen katseensa tiiviisti Korpissa, "Velho oli päättänyt saada sinut välittämättä tippaakaan rakastavista vanhemmista. Niinpä hän poltti heidän siihen paikkaan. Tämä velho murhasi vanhempasi kylmäverisesti, Huuhkaja. Riisti sinut ja tappoi äitisi ja isäsi. Veljesi jouduttiin viemään sukusi hoitoon, koska, no olivathan hänenkin vanhempansa nyt kuolleet. 79

"Mutta velho vei sinut mukanaan velholeiriin ja alkoi kouluttaa sinua tuntematta mitään tunnontuskia. Ja tämä 'pyhimys' velhoksi oli nimeltään-" "Älä! En usko sinua!" Korppi kirkui peittäen korvansa käsillään. Turhaan, sillä Jerah huusi nimen niin kovin, että se soi Korpin päässä vielä tuntienkin kuluttua. "Nuotio! Sellainen sinun rakas mestarisi on. Murhaaja, niinkuin sinä nimität minua. Mietihän sitä, Huuhkajaiseni." Jerah taputti käsiään ja telttaan ilmestyi pari rotevaa miestä. Jerah käski vangit vietäviksi muiden joukkoon ja niin heidät raahattiin pois. Viimeiset matkapäivät Neio'metiin Korppi kulki kuin unessa. Ei hän tietenkään uskonut Jerahia, mutta epäilys kalvoi silti hänen sisintään. Hänen uniinsa alkoi ilmestyä kuvia miehestä ja naisesta. Naisen kasvot olivat niin samankaltaiset hänen omiensa kanssa, mutta lempeämmät ja surulliset. Korppi pudisti päätään karkottaakseen kuvat. Nuotio oli ainoa isä joka hänellä oli ollut ja Jolla, Jakkara ja muut nuoret velhot hänen sisaruksiaan. Ei ollut ketään muuta. Korppi nyökkäsi päättäväisesti itsekseen. "Korppi, mikä sinun on? Olet ollut liian hiljainen viime aikoina", Remion kysyi huolestuneella äänellä. Velho pudisti päätään vaitonaisena ja siirtyi kauemmaksi noviiseista. Remion hivuttautui hänen peräänsä. Velho huokaisi. "Tämä on vain kaikki niin väärin. Miten Calewa antaa Jerahin", Korppi sylkäisi nimen suustaan, "kaltaisten miesten elää?" Remion näki ystävänsä kasvoilla sellaista epätoivoa, että se sai hänet lähes huonovointiseksi. Hän puri huultaan päättämättömyydessään. Mutta Korppi oli hänen ystävänsä... Ei siitä voisi olla haittaa. Hän katsoi silmänurkistaan ympärilleen, ettei kukaan muu ollut kuuntelemassa heitä. "En... En oikein usko, että Calewalle on väliä elääkö Jerahin kaltaisia rosvoja vai ei", hän sanoi hiljaa. Velho käännähti kuitenkin noviisia kohden hämmästys silmissään. Remion ei enää voinut palata takaisin. "Itse asiassa... Luulen, että Jerah sopii Calewan suunnitelmiin oikein hyvin." "Mitä tarkoitat? Onko Jerah jokin koetus uskostani? Tai jokin opetus huonosta elämästä?" Velhon ääneen tihkui ivaa. "Ei. Calewa ei ole oikein niin hyvä jumala kuin on opetettu." "Remion!" velho huudahti, mutta noviisi viittoi hänet nopeasti vaikenemaan. Tämä hiljensi ääntään yhä enemmän. "Calewa on kyllä luonut meidät ilokseen ja palvelemaan itseään, mutta..." Remion ei tiennyt miten jatkaa. Korpin katse oli kuitenkin vaativa. Remion veti syvään henkeä. "Calewa pelaa Cheshkalla peliä meitä vastaan", hän sai hengähdettyä. Korppi ensin hätkähti, mutta sitten hän alkoi hymyillä. Remion ymmärsi, että hänen ystävänsä luuli 80

hänen laskevan leikkiä. Kuinka vaikeaa se oli hänelle itselleenkin ollut oppia totuus... "Se on totta. Papit eivät vain kerro sitä kansalle. Minunkaan ei pitäisi sanoa tästä mitään..." "Miksi sitten sanot? Papeilla on syynsä-" "En halua, että joudut olemaan onneton sellaisen jumalan takia, joka ei ajattele sinua tippaakaan", Remion katkaisi velhon puheen, "Calewa yrittää tappaa meidät kaikki. Se takia me olemme peikkojen ja kentaurien kanssa sodassa." "Calewa on kaikkivoipa. Jos hän haluaisi tappaa meidät, miksei hän ole jo tehnyt niin?" "Se... Se ei kait olisi niin mielenkiintoista", Remion huokaisi. Korppi näytti yhä epäuskoiselta. "Joka tapauksessa, kysyit miksi Calewa antaa Jerahin kaltaisten olla hengissä. Koska se tuottaa tuskaa meille muille", Remion lopulta kuiskasi. Korppi nielaisi. Hän luotti Remioniin, eikä uskonut että tämä valehtelisi hänelle. Ja oli totta, että se selittäisi kaiken sen kaaoksen ja sodan, mitä maailmassa oli. *** Aurinko oli laskemassa kun joukkio näki viimein Neio'metin vihreänharmaat muurit. Jerah ei kuitenkaan johdattanut heitä sisään kaupunkiin, vaan he kiersivät kaupungin takaiselle rannalle. Leiriä pystytettäessä Jerah katseli tyytyväisenä kohti ulappaa. Huomenna laivat tulisivat hakemaan vankeja pois. Paitsi tietysti velhoa, joka luovutettaisiin lady Ah'lainen miehille. Jerah olisi tuntenut tiettyä surua velhon menetyksestä, ellei olisi jo ehtinyt murtaa tämän sisukkuutta. Nyt velhosta ei ollut hänelle enää mitään hupia. Jerah ei kuitenkaan olisi ollut yhtä tyytyväinen, jos hän olisi tiennyt että läheisen niemen taakse oli ankkuroitu punaiseksi maalattu purjealus nimeltään Punapurje. Laivan punapartainen kapteeni ohjasi miehiään juuri laskeutumaan rannalle ja valmistautumaan yön tapahtumiin. Tästä tietämättömänä Jerah määräsi miehensä järjestämään tavanomaisen vartion ja poistui telttaansa Koih'nuan kanssa. Korppi katseli heidän menoaan synkästi. Hän tempoi turhautuneena köysiään vähän aikaa, mutta luovutti sitten. Nojaten selkänsä puupaaluun hän nosti katseensa taivaalle, jolta kaksi kuuta loisti takaisin. Himmeä hopeisen keltainen ja kirkkaan punainen kuu värjäsivät pimeään yöhön kultaisen kimalteen. 81

Aika mateli eteenpäin ja muut olivat jo nukahtaneet Korpin yhä tuijottaessa aavemaista maisemaa. Hopeinen Heile oli kadonnut pilviverhon taakse, joten meri vaahtosi verenpunaisena vasten läheisen niemen verenpunaista hiekkaa. Äkkiä Korppi erotti liikettä yön varjoja vasten. Hän käänsi vaivihkaa päätään katsoakseen olivatko Vartiat huomanneet mitään ja kun hän käänsi katseensa takaisin hänen sydämensä oli vähällä pysähtyä säikähdyksestä. Aivan hänen nenänsä edessä olivat ilkamoivat, teräväpiirteiset pienet kasvot, jotka kuuluivat vanhahkolle menninkäiselle. Käsi painui hänen suunsa päälle estäen häntä päästämästä ääntäkään. "Oletko sinä se velho?" menninkäinen kysyi niin hiljaa, että Korpilla oli vaikeuksia kuulla häntä lainkaan, "Pelkkä nyökkäys riittää." Korppi nyökkäsi. Menninkäisen virne leveni. "Me olemme pelastamassa sinua. Voit kiittää myöhemmin." Näppärällä ranneliikkeellä menninkäinen katkaisi Korpin siteet, mutta jähmettyi sitten äkkiä. Korppi luuli jo, että vartijat olivat huomanneet heidät, kunnes näki mietteliään ilmeen pelastajansa kasvoilla. "Sinun poissaamisesi täältä voi olla ongelma. Kuule, osaatko muuttua näkymättömäksi?" Korppi nyökkäsi, mutta pudisti sitten rivakasti päätään. Ilman tarvikkeitaan hän ei pystyisi mihinkään. "Koita nyt päättää. Sitä joko osaa tai ei", menninkäinen kuiskasi ärtyneenä. Korppi yritti elehtiä hänelle, mutta yllättävän vahvalla otteella hänen kätensä painettiin taas maahan. Menninkäinen huokasi. "Hyvä on. Minä poistan käteni suultasi. Mutta jos yrität puhua henkäystä kovempaa, minusta tuntuu, ettei meillä ole enää käyttöä sinulle." Käsi poistui Korpin suun edestä. Hän vetäisi kerran henkeä ja kuiskasi sitten menninkäistäkin hiljaisemmin: "Ilman sauvaani-" oli ainoa mitä hän sai sanottua, kun hänen suunsa tukittiin taas. "Selvä, minä hankin sinulle sauvasi. Odota tässä, äläkä tee mitään typerää." Menninkäinen katosi Korpin näkyvistä, mutta palasi sitten äkkiä sitomaan Korpin kädet uudelleen ja laittamaan hänelle suukapulan. "Varmuuden vuoksi", menninkäinen sanoi hymyillen leveästi. Korppi alkoi tuntea jo pelkoa, että menninkäinen oli jäänyt kiinni tai jättänyt hänet tänne, kun miekkonen ilmestyi jälleen - sauvan kanssa. "Anteeksi vain, että tässä kesti, mutta sauva oli Clarent'aisin teltassa, joten minun piti olla jopa varovainen." Menninkäinen vapautti Korpin kädet jälleen ja poisti hänen suukapulansa. "Noniin, teehän hokkuspokkuksesi ja hiivi, siis hiivi, tuon niemen ylitse. 82

Vaikka olet näkymätön, vartijat voivat silti kai kuulla sinut, eikö? Kumppanini odottaa niemen takana. Minä jään tähän esittämään sinua, että saamme etumatkaa, tulen kyllä perästä. Nyt, mene!" Korppia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Menninkäisen silmien edessä hän katosi ja lähti kävelemään kohti niemeä. Päästyään toiselle puolelle Korppi kohtasi joukon yhtä rotevan ja vaarallisen näköisiä miehiä kuin Jerahillakin oli ollut. Katsellessaan merirosvoja Korppi mietti oliko tämä kuitenkaan hyvä ajatus, mutta kun kuva Jerahista tuli hänen mieleensä, hän päätti, että mikä tahansa oli parempi kohtalo. Vedettyään syvään henkeä hän antoi taian raueta. Miesjoukko oli vähällä pompata ilmaan nähdessään nuorukaisen ilmestyvän heidän eteensä tyhjästä. Jotkut vetivät esiin himmennetyt aseensa ja suuri, parrakas mies otti muutaman askeleen Korppia kohti. "Velho?" Korppi nyökkäsi. Mies työsi aseensa taas huotraan. "En voi uskoa, että Iraben onnistui. Nyt puhutaan sentään Clarent'aisista. Mutta missä se menninkäinen on?" "Hän sanoi tulevansa perästä", Korppi vastasi hänen mielensä etsiessään yhtymäkohtaa tutulle nimelle. Sitten hän muisti. "Rubian?" "Mistä sinä minun nimeni tiedät?! Älä käytä mitään velhotemppuja minuun, noita!" Lisää aseita vedettiin esiin. "Enhän minä", Korppi sanoi nopeasti, "Mutta me olemme tavanneet aiemminkin. Itkissä... Yhdeksän vuotta sitten. Iraben ja minä esiinnyimme yleisölle, etkö muista?" Parrakas mies näytti ensin epäuskoiselta, mutta sitten hänen piirteensä lientyivät. "Ainiin, niimpä taisikin olla. Mutta sinä olit paljon pienempi ja paremmissa vaatteissa. Ja eikö sinulla ollut mukanasi toinen poika, mikäs hänen nimensä nyt olikaan..." "Remion." "Niinpä olikin! Mitenkäs hän voi nykyään? Eikö hän ollut menossa Girnaan tai jotain?" "Remion ja muut ystäväni ovat vankeina tuolla leirissä", Korppi sanoi viittoen kädellään niemen suuntaan. Rubian pudisti päätään. "Sääli. Minä pidin siitä pojasta." "Ettekai te aio jättää heitä sinne? Heidät myydään orjiksi! Ja Dhor, hän voi kuolla!" "Kuulehan, poika. Ketään ei noin vain pelasteta Jermi'ahoar Clarent'aisin käsistä. Oli ihme, että saimme sinut ulos." "Mutta heidät täytyy hakea sieltä!" "Mitä pitää hakea?" kysyi Iraben, joka oli saapunut heidän luokseen kenenkään huomaamatta. Nyt kun hän ei enää kuiskinut, hänen äänensä oli kummallisen kimeä. 83

Korppi käänsi pyytävän katseensa menninkäiseen. "Remion, Dhor, Lauren ja Da-tre'o. Niin, ja En myös", Korppi sanoi nopeasti. "Remion? Se nimi tuntuu tutulta", menninkäinen sanoi. Rubian tuhahti. "Me tapasimme sen pojan ja tämän jonglöörivelhon Itkissä. Etkö sinä muista mitään?" Menninkäinen näytti kieltään isolle merikapteenille, omituinen ele niin vanhalle olennolle, ellei kyseessä olisi ollut menninkäinen. Korppi otti kasvoilleen päättäväisimmän ilmeensä ja asetti kätensä puuskaan. "Jos heitä ei haeta, niin minäkään en lähde mihinkään." Rubian katsoi häneen huvittuneena selvästi ajatellen kuinka vähän vaivaa velhon viemisestä väkipakoin olisi. Korppi huomasi sen ja kiskaisi äkkiä päästään viimeisen oljenkortensa avun saamiseksi. "He ovat Girnan noviiseja mukanaan Kunnioitettu Da-tre'o. Kuinka te voitte toimia Girnaa vastaan!" Merimiehet vilkaisivat toisiaan pelästynein silmin. Osa polvistui refleksinomaisesti Girnan ja Kunnioitetun lausumisesta. "Hyvä on, me koitamme pelastaa kaverisi", Rubian myöntyi viimein. "Mutta minä en lupaa mitään onnistumisesta. Luulisi sinun jo huomanneen millainen mies Clarent'ais on." Korppi vavahti muistoista. Rubian käveli takaisin miestensä luokse ja kuiskaili näille ohjeita. Korppi odotti hetken, mutta kun kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, hän korotti ääntään ja kysyi: "Voinko minä tehdä jotain?" 84

luku 11: Minä olen odottanutkin tätä, Clarent'ais Remion heräsi painajaisesta, joita hän oli nähnyt usein Girnoista lähdön jälkeen. Hän ei tuntenut halua nukahtaa jälleen, joten hän katseli punaista Xaros-kuuta, joka näytti veriseltä tahralta vasten yön syvän purppuraista taivasta. Hän ei kuitenkaan jaksanut tuijottaa taivasta pitkään. Lauren hänen oikealla puolellaan nukkui syvää unta ja Remion oli kateellinen hänen unenlahjoistaan. Mutta hänen vasemmalla puolellaan ei ollut ketään. Remion väänsi ruumistaan niin että hänen käsivarsiinsa sattui, muttei silti nähnyt Korppia. "Missä hän on?" Remion kuiskasi itsekseen. Samassa teltat toisella puolen leiriä syttyivät palamaan. Ranta täyttyi huudoista ja juoksevista jaloista. Vesileilit tyhjennettiin liekkeihin sillä välin kun muut etsivät jotain, millä kantaa merivettä leiriin asti. Remion katseli sitä kaikkea voimatta tehdä mitään. "Noniin, pojat, aletaan mennä!" kimeä ääni hihkaisi hänen takaansa. Remion tunsi kuinka hänen kätensä vapautuivat. "Kuka sinä olet?" Lauren kysyi vielä hieman unisella äänellä hieroen ranteitaan. "Onko sillä väliä? Sinulla on tilaisuus paeta, poika." Pieni hahmo livahti kohti toisia vankeja. Lauren ja Remion nousivat ylös, mutteivät tienneet, mihin mennä. Kunnioitettu ja En tulivat heitä kohti raahaten Dhoria välissään. Kunnioitettu viittoi heitä lähtemään kohti niemeä. Lauren kääntyi juoksemaan, mutta Remion epäröi. "Entä Korppi?" hän huusi etsien velhoa katseellaan. "Vartioikaa vankeja!" he kuulivat Jerahin huutavan takanaan. Mies oli herännyt hälyyn ja välittämättä tulipalosta juoksi kohti vaputuneita vankejaan sapeli paljastettuna. Kuu paistoi hänen kuumuudessa hikoilevalle yläruumiilleen, sillä hänellä ei ollut aikaa kunnon pukeutumiseen. Mreth'yi ja muutama muu seurasivat hänen perässään. "Ala tulla, Remion!" Da-tre'o karjui ohittaessaan hänet. Remion ei kuitenkaan pystynyt lähtemään. "Muuta missä Korppi on?" Pieni mies, menninkäinen, tarttui Remionia käsivarresta. "Velho on turvassa! Hän se tuon tulipalonkin sytytti!" menninkäinen hihkui repien Remionia mukaansa. "Onko Korppi tuolla?" Remion kysyi osoittaen kohti tulenlieskoja leirin toisella puolen, "Minun on mentävä auttamaan!" Hän kääntyi poispäin niemestä kiskaisten menninkäisen mukanaan. Hän horjahti taaksepäin yllätyksestä Jerahin ollessa aivan 85

hänen edessään. Rikollisjohtaja oli aivan yhtä yllättynyt hänen äkkiliikkeestään ja sivalsi refleksinä sapelillaan. Remion tunsi kylmän viillon oikeassa olkavarressaan ja sitä seuraavan kipualloon. Hän lysähti kasaan hiekalle pidellen kouristaen vuotavaa haavaa. Jerah valmistautui uuteen iskuun kun toinen terä esti hänen hyökkäyksensä. Katsoessaan ylös vastustajaansa hän tunnisti Rubian Raidenberin kasvot. Jerahin kasvot vääntyivät inhosta. "Minä olen odottanutkin tätä, Clarent'ais. Ensin luulin, että velhosi kaappaaminen olisi tarpeeksi, mutta tämähän on vielä tyydyttävämpää", Rubian murisi hampaidensa välistä. Lisää hänen miehiään asettui Mreth'yitä ja Jerahin miehiä vastaan. Kuin yhteisestä merkistä alkoi teräksen kalina. Terry, yksi Jerahin julmimmista ruoskankäyttäjistä, kaatui ensin maahan erään merirosvon sivallettua hänen reiteensä niin että terä juuttui luuhun. Tuhlaamatta aikaa aseen irrottamiseen merirosvo veti esiin pitkän tikarinsa ja riensi auttamaan ystäväänsä, joka oli vaikeuksissa Mreth'yitä vastaan. Nainen oli notkea ja voimakas, eikä hänen vastustajansa aliarvioinut häntä. Kuitenkin huomatessaan saavansa apua miehen huomio herpaantui hetkeksi ja se riitti Mreth'yille. Hän lävisti miehen rinnan siististi kylkiluiden välistä ja valmistautui seuraavaan vastustajaansa. Kaksi muuta Rubianin miestä kierteli Jerahin roistoa, jolla oli aseenaan tiokin, kaksiteräinen keihäs. Erikoisella aseellaan mies pystyi pitämään molemmat heistä tietyn etäisyyden päässä, mutta hänet oli pystytty yllättämään jo muutaman kerran, mistä hänellä oli merkkinä hitaasti vuotavia haavoja. Mies ymmärsi, ettei pystyisi pitämään tätä samaa taktiikkaa yllä kauempaa, joten hän hyökkäsi tappavasti toisen vastustajansa kimppuun. Merirosvo pystyi torjumaan ensimmäisen sivalluksen, muttei muistanut varoa toista kaarevaa terää, joka viilsi hänen vatsansa auki. Hyökätessään roisto jätti kuitenkin selustansa suojatta, jolloin toinen mies mursi hänen niskansa miekkansa terällä. Kamppailun ainut henkiinjäänyt vilkaisi pikaisesti ympärilleen arvioidakseen tilannetta ja näki kuinka kauempana Mreth'yi sai juuri pistettyä hänen toveriaan kylkeen. Rubian oli nähnyt Jasonin ja Mitchelin kaatuvan kuten myös kahden Jerahin miehen. Jerahilla itsellään ei ollut mitään mielenkiintoa miestensä hyvinvoinnista. Rubian huomasi Thilon päättävän lähteä Mreth'yitä vastaan, kun nainen oli kaatanut Noldemin. Mreth'yi oli kuitenkin kiinnittänyt huomionsa Jerahiin. "Thilo! Perääntykää laivalle! Haavoittuneet!" Rubian huusi iskien samalla täydellä voimalla Jerahia kohti. Jerah sai sapelinsa torjuntaan, mutta heilahti silti hieman taaksepäin iskun voimasta. Hän hyökkäsi silti takaisin raivokkaasti ja ketteryydellä, johon 86

Rubian ei pystynyt. Kuitenkin Rubian ja Jerah olivat olleet hyvin tasaväkisiä taistelijoita. Minkä merikapteeni voitti voimassa, sen rikollisjohtaja sai takaisin nopeudessa. Rubianilla oli suuria vaikeuksia saada torjuttua kaikkia sapelin iskuja, joita satoi jokapuolelta. Hänen omien iskujensa voima sai Jerahin aina astumaan hieman taaksepäin, mutta se ei pysäyttänyt tätä. Jerahin tyynestä ja ivallisesta käytöksestä ei ollut nyt jälkeäkään hänen ottaessaan mittaa Rubianista. Merikapteeni torjui jälleen täpärästi Jerahin taiteellisen sarjan keräten voimia iskuunsa. Kun sapelin terä loittoni hänestä tuuman verran hän heilautti miekkaansa kohti vihollisensa kylkeä samalla karjahtaen. Jerah näki terän tulevan ja huomasi kuinka Rubian samalla joutui jättämään vasemman kätensä suojatta. Tiputtaen painonsa oikean päkiänsä varaan hän tähtäsi sapelinsa Rubianin olkaan. Sitten hän tunsi jotain työntyvän vatsaansa. Perääntyessään hän katsoi alaspäin ja näki tikarin liukuvan ulos vartalostaan. Painaen pistokohtaa toisella kädellään hän yritti viimeisillä voimillaan osua Rubianiin, mutta kaatui kasvoilleen hiekkaan. Rubianilla ei ollut aikaa iloita voittoaan, sillä Mreth'yi oli jo hänen kimpussaan. Nainen taisteli kuitenkin johtajansa tappajaa vastaan ylitsevuotavan vihan vallassa eikä kiinnittänyt huomiota muuhun kuin veriseen tikariin. Hän syöksyi sitä kohti ja kaatoi Rubianin kumoon kaatuen itse tämän päälle. Tässä asennossa Mreth'yiltä huomaamatta jäänyt pitkämiekka oli kuitenkin hyödytön, joten Rubian pudotti sen kädestään ja iski nyrkillään naista ohimoon. Mreth'yi lysähti hervottomaksi. Merikapteeni työnsi naisen päältään ja nousi ylös. Thilo oli totellut käskyä ja ohjannut perääntymistä. Ne jotka kykenivät kantoivat haavoittuneita pois velhon suojaksi loitsimaan tiheään sumuun. Rubian lähti miestensä perään ja saavutti Irabenin, joka auttoi Remionia kulkemaan eteenpäin. Tämä oli menettänyt paljon verta haavastaan ja kompuroi jatkuvasti. Rubian nosti pojan helposti käsivarsilleen ja juoksi menninkäinen perässään kohti laivaansa. *** Remion virkosi vasta seuraavana aamuna kammottavaan keinumiseen. Viime yön muistot tulivat pätkittäin takaisin ja hetkeksi hän hätääntyi. "Rauhoitu, Remion. Sinun parantamisesi ei ollut helppoa ja haava saattaa aueta uudelleen. Ethän sinä sitä haluaisi?" pehmeä ääni sanoi iloisesti. Remion kohdisti katsettaan pitkään, kunnes tunnisti velhon. 87

"Korppi... En", hän vastasi sitten. "Sinä kuulemma haavoituit kun halusit etsiä minut. Olen otettu, joskin sinun pitäisi tietää, että minä selviän aina", Korppi sanoi virnistäen. Ennen kuin Remion ehti sanoa mitään vastaan hän jatkoi: "Sinun on muuten paras olla aukaisematta tuota haavaa, sillä minä olen tällä 'tarkkailemassa' sitä. Se oli ainoa keino saada En pois kimpustani hössöttämästä. Naiset! Ja myrdat vielä enemmän!" "Kuulinko minä jonkun velhon taas mäkättävän naishuolistaan?" Lauren kysyi astuen sisään pieneen hyttiin, jossa Remion ja Korppi olivat. Korppi heitti Laureniin happaman katseen. "Mites olo, Remion?" Lauren kysyi katsellen samalla sidottua käsivartta. Remion sanoi kättään kivistävän vielä hieman, mutta muuten olevansa ihan kunnossa. "Luuletko, että pystyt tulemaan kannelle? Kaikki ovat siellä", Lauren sanoi kääntyen itse jo lähtemään. Korpin tukemana Remion nousi pystyyn ja käveli hieman hoiperrellen ylös kannelle. Hän alkoi kuitenkin jo tuntea alkavan merisairauden. Kaikki todella olivat kannella, myös haavoittuneet merimiehet, joita Korppi oli parantanut parhaansa mukaan yrteillä, joita oli löytänyt Rubianin ruokavarastoista. Datre'o nojasi reelinkiin Enin istuessa lähellä Dhoria, joka yhä näytti pahasti ruhjotulta. Lauren, Korppi ja Remion liittyivät heidän seuraansa. Merikapteeni Rubian askelsi juuri Da-tre'on luokse. "Kunnioitettu", mies aloitti kumartaen kunnioittavasti, "Me menetimme useita miehiä tässä kahakassa ja miehistöni tuntuu olevan varsin vastahakoinen myöntymään siihen ettemme saisikaan hakemaamme velhoa", merimies puhui vakavasti ja pitäen kysyvän tauon. Kunnioitettu ymmärsi kyllä mistä oli kyse. "Teillä on Girnan kiitollisuus. Palattuani Girnaan katson, mitä voin tehdä saadakseni Rhondan armeijan kannoiltanne. Teillä on kuitenkin melko huono maine tällä hetkellä." "Täysin syyttä, voin vakuuttaa", Rubian vastasi turhankin vakuuttavalla äänellä, "Kohti Girnoista siis? Tarvitsemme tosin vähän apua saadaksemme laivan ankkuroitua kaupungin satamaan, mutta..." "Ei. Jatkamme matkaamme El'triin ystävällisellä avustuksellanne." "Tietysti", Rubian vastasi hieman hämmentyneesti, mutta voimatta kieltääkään mitään Girnan Kunnioitetulta. "Ja haluaisimme jotain mukavampaa asustetta, mikäli teillä on jotain antaa." Rubian nyökkäsi ja lähti antamaan neuvoja miehistölleen. Ei kestänyt kauaa kun Remion tunsi laivan kallistuvan ikävästi kun se vaihtoi kurssia. Onneksi hänen 88

huomiotaan riisti myös yhden miehistön jäsenen tuoma kasa vaatteita. Noviiseille sopivaa valkoista ei löytynyt, mutta tilanteen takia Kunnioitettu antoi heille myönnytyksen, josta ainakin Lauren otti heti vaarin. Nuorukaisen valitsemat kirkkaat värit sattuivat Remionin silmiin. Siinä missä noviiseille vaihtelu valkoiseen oli lähinnä tervetullut, velhon kanssa tuli ongelmia. Korppi ei suostunut laittamaan ylleen muuta kuin mestarinsa väriä kantavaa kaapua. "Sinun täytyy tehdä myönnytyksiä. Pitäisihän meidänkin pitää vain valkoisia vaatteita, mutta katso nyt Laurenia!" Dhor intti. "Teille se ei kuitenkaan merkitse samaa kuin minulle!" Korppi tivasi vastaan. "Kaapua et voi kuitenkaan saada, joten miksi väitellä?" Remion sanoi tuikeasti, "Vai haluatko sinä noin kovasti pitää tuon Jerahin lahjan?" Se tepsi. Korppi otti ryysyn yltään, mutta suostui silti pitämään vain tummanvihreitä vaatteita. Pitkän etsimisen jälkeen velho oli kuin olikin puettu säädyllisesti. "Kunnioitettu, miksi me olemme menossa Vahtitorneille?" Lauren kysyi kun Rhondan ranta oli hävinnyt horisonttiin. Korppi oli vielä kinastelemassa miehistön kanssa vaatteistaan. "Eikö teille noviiseille enää puhutakaan siitä 'kokemuksen karttumisesta' ja 'oikeasta toiminnasta'?" Da-tre'o vastasi virnuillen tuttuun tapaansa. "Kyllä, mutta te sanoitte, että teillä on jotain tehtävää siellä", En sanoi varovaisesti. "Pappien tekemiset eivät yleensä kuulu noviiseille", Kunnioitettu näpäytti saaden Enin punastumaan, "mutta ei teillä ole noviisikaapujakaan, joten voin kai minä kertoakin." Remion, Korppi ja Dhor hivuttautuivat lähemmäs. "Girnaan tuli tieto, että hiidet ovat olleet turhan levottomia ja Tornien puolustusta on tiukennettu." "Hiisiä vai? Kyllä niistä peikoista selvitään, on aina ennenkin selvitty", keskeytti Rubian ohikulkiessaan. "Teillä on vahva luottamus armeijaan, jota ette ylläpidä, kapteeni. Joka tapauksessa, rhondat ovat jälleen ottaneet jopa mangeja armeijaansa, joten tilanne on joko paha, tai sotilaita halutaan pois jostain tärkeämmästä paikasta", Kunnioitettu sanoi merkitsevästi, "Minun, tai meidän, on selvitettävä mitä hiidet oikeasti puuhaavat. Rhondan kuningatar auttoi meitä mielellään tässä matkassa, joskin hän luulee että olemme vain tuomassa rauhaa alueelle. Tämä matka voi käydä vielä vaaralliseksi, vaikken sitä tietysti toivo." "Ja emmekö me ole vielä olleet vaarassa? Meillä on näköjään eri käsitys sitä mielipuolesta, joka kaappasi meidät!" Dhor yskähti epäuskoisena. Da-tre'o vaiensi nuoren 89

kääpiön viileällä katseella. "Luulen, että on olemassa vaarallisempiakin ihmisiä kuin Clarent'ais." Dhor ja Rubian tuhahtivat yhtäaikaisesti. Remion vilkaisi velhoystäväänsä ja toivoi ettei Jerahista tarvitsisi puhua tämän kanssa enää koskaan. *** Hiiltynyt leiri Neio'metin rannalla oli kuolemanhiljainen. Kuolleet makasivat siinä, mihin olivat kaatuneet ja eloon jääneet olivat paenneet. Kukaan ei halunnut olla paikalla kun aamu valkeni, eivät edes Neio'metin asukkaat, jotka olivat nähneet savun ja liekit viime yönä. He tiesivät milloin asioihin ei pitänyt sekaantua. Kuitenkin lauma dovoja asteli leirin jäänteitä kohti. Suurin osa ratsastajista voi pahoin tuhkan ja kuoleman hajujen keskellä, mutta yksi heistä katsoi sitä kaikkea mielenkiinnolla ja nautiskellen. Hän viittoi joukkonsa pysähtymään erään vähemmän tuhoutuneen teltan ympärille ja laskeutui maahan varoen likaamasta silkkihameensa helmoja. Hänen kamariherransa antoi ylen, mutta se ei häntä hätkäyttänyt. Hän oli tottunut palvelijansa heikkouksiin. "Sinä vietät liikaa aikaa sisätiloissa, Bent'ui. Hengitä keuhkoihisi hieman raitista ilmaa", hän kehotti ja sai vanhan miehen kalpenemaan. "Mutta lady..." mies aloitti. Naisen kärsimätön kädenheilautus sai kamariherran hiljaiseksi ja liikettä hänen heikkohermoisiin henkivartijoihinsa. Nämä avasivat varovasti teltan oven ja saivat kimppuunsa naisen, joka hyökkäsi kaksi veistä aseinaan. Tarvittiin neljä miestä taltuttamaan tuo raivohullu olento, mutta nopeasti hänet raahattiin ladyn eteen. Lady nyrpisti nenäänsä naisen kuluneille vaatteille ja käski vartioitaan tarkistamaan teltan. Nämä palasivat pian kertoen, että teltassa oli vain yksi tajuton mies. Lady hymyili. "Kuka se sellainen mies on, jota sinä suojelet?" hän kysyi edessään rimpuilevalta naiselta sipaisten tämän otsassa olevaa vuotavaa haavaa. Nainen mutristi suutaan, eikä vastannut. Lady naurahti ilottomasti, nuolaisi veren sormenpäistään ja astui telttaan. Teltan lattialla makasi mies, jolla ei ollut raajaa, joka ei olisi ollut haavoittunut. Lady arvioi kuitenkin nopeasti, että ainut todella vakava vamma oli syvä pistohaava miehen vatsassa. Se rahvas nainen oli yrittänyt hieman puhdistaa ja sitoa sitä, mutta mies ei ollut kaukana kuolemasta. Lady Ah'lainella ei ollut mitään kuolemaa vastaan, mutta toistaiseksi hän halusi Jerahin elävänä. Hän kutsui kamariherraansa, joka kyykistyi Jerahin viereen ja otti esille yrttinsä. Lady katseli tylsistyneenä, kun vanhus asetti jonkinlaista sammalta 90

haavoille ja laittoi kirkkaanpunaisia lehtiä potilaan suuhun. Parantaminen ei hänen mielestään vetänyt vertoja tappamiselle. Häärittyään vielä hetken Jerahin ympärillä Bent'ui väistyi päästäen emäntänsä lähemmäs. Lady Ah'laine asteli arvokkaasti kuuluisan rikollisen viereen ja potkaisi tätä kylkeen silkkitossunsa kärjellä. Jerah voihkaisi. "Aika herätä, herra Clarent'ais. Olen tullut hakemaan velhoani", Ah'laine sanoi sokerisella äänellä. Mies hänen jalkojensa juuressa vääntyili hetken ja avasi sitten hitaasti silmänsä. Jerah ei ollut aiemmin tavannut lady Ah'lainea henkilökohtaisesti, mutta oli kuullut monia tarinoita. Ja toisin kuin yleensä, lady vastasi kuvauksia täsmälleen. Korkeintaan juuri toisen kymmenensä täyttänyt lady oli lyhyt ja laiha nainen, jolla oli kopea ilme pyöreillä kasvoillaan ja julma katse ehostetuissa silmissään. Verenpunaiseksi maalatut huulet hymyilivät usein, mutteivät koskaan herttaisesti. Vaaleat hiukset oli koottu taidokkaaksi kiharakruunuksi hänen päänsä päälle ja hänen hameensa olivat aina viimeistä muotia. Lady Ah'laine ei ollut kamala katsoa, mutta ei hän ollut kauniskaan. "Kumma vain, etten minä näe täällä yhtään velhoa", lady jatkoi, "Ja minä kun luulin, että meillä oli sopimus." Jerah alkoi vapista lääkkeen alkaessa vaikuttaa. "Noh, minä otan sitten sinut itselleni", Ah'laine kuiskasi, "ja sen naisen. Liitto voi pitää hauskaa hänen kanssaan." Jerah värähti naisen mainitessa Veriliiton. Liiton jäsenet sanoivat toimivansa hyvyyden nimessä ja kitkevänsä maailman pahuudesta, mutta sen näkemys hyvästä ja oikeasta oli hyvin kapea, eikä ollut harvinaista, että Veriliitto sai käsiinsä viattomia. Oli kuitenkin turha yrittää selittää Veriliiton kuulustelijalle olevansa viaton, he eivät ikinä uskoneet kenenkään olevan täysin puhdas. Ne harvat miehet ja naiset, jotka olivat päässeet pois Liiton otteesta, kuolivat yleensä pelkoon, että heidät saataisiin taas kiinni. Lady Ah'laine oli Veriliiton kuuluisimpia vangitsijoita. Hän oli tuonut Liitolle enemmän rikollisia kuin kukaan muu, ja usein hänen vankinsa olivat jo valmiiksi murrettuja ennen kuin he saapuivat Liiton kuulustelijoille. Mreth'yi ei ehkä ansainnut sellaista kohtelua, niin hyvin nainen oli Jerahia palvellut, mutta parempi nainen kuin minä, Jerah ajatteli. Tietenkään hänellä ei ollut paljoa enempää aikaa kuin Mreth'yilläkään, mutta kyllä hän keksisi keinon paeta. Ja hän kostaisi velholle kunnolla. Neio'metin asukkaat yrittivät olla huomaamatta, kun lauma dovoja palasi kaupunkiin. Seuraavana päivänä, ladyn joukon lähdettyä, ranta siivottiin. 91

92

luku 12: Minun on käsketty pysyä seurassanne Jerah istui kylmällä graniittilattialla ja katseli kartanoa ympäröivää järveä. Veden pinta oli tyyni ja heijasti kimaltaen auringon valoa. Se oli kaunis katsoa, mutta Jerah oli nähnyt mitä tapahtuu miehelle, joka sinne heitetään. Ah'laine oli eräänä päivänä komentanut kymmenen orjaansa hyppäämään veteen siltä tasanteelta, jolla Jerah nyt istui. Rhakkasthien evien viikatekynnet olivat silponeet ruumiit hetkessä. Nuo vesipedot olivat yhtä verenhimoisia kuin kartanon emäntä. Vesi oli ollut punaista monta päivää. Orjat olivat kuitenkin totelleet epäröimättä. Tässä talossa kuolema saattoi olla pelastus. Jerah oli nopeasti saapumisensa jälkeen huomannut, ettei Ah'laine ollut vain etevä vangitsija, vaan erittäin ansioitunut kiduttaja, joka nautti työstään. Ehkä liikaakin, hyvyyden puolustajaksi. Kaikki kartanon orjat olivat syyllistyneet rikoksiin, mutta useat vain taskuvarkauksiin tai jopa kerjäämiseen. Ah'laine ei tarvinnut suurta syytä kaapatakseen itselleen uuden lelun. Tämä "maaseutukartano", johon hänet oli viety, oli rakennettu syvälle Rosvometsään, päivän ratsastusmatkan päähän Oflista, kaupungista, jonka yksikään asukas ei ollut viaton ja pelkkiä taskuvarkaita nimiteltiin tekopyhiksi pelkureiksi. Jerah oli kunnioitettu asukas Oflissa, mutta nyt kukaan ei tiennyt hänen olevan Rosvometsän rajojen sisäpuolella. Ei sinänsä, että sillä olisi merkitystä. Kukaan ei ollut tarpeeksi tyhmä, tai hullu, lähteäkseen pelastamaan edes Clarent'aisia lady Ah'lainen kartanosta. Ladyn läsnäolosta oli hyötyä kaupungille, tai lähinnä sen johtajille. Nainen ei vienyt kaupungin asukkaita Veriliitolle, mutta naisen läsnäolo piti kaupunkilaisia kurissa. Silloin tällöin kaupungin johtajien oli nimittäin annettava ladylle uusia orjia ja yleensä nämä olivat henkilöitä, jotka olivat niskuroineet heitä vastaan. Jerah epäili, että Veriliitto ei tiennyt mitään tästä, mutta olisi kyllä kiinnostunut kuulemaan. Kun hän pääsisi vapaaksi, hänellä olisi ote Ah'lainesta. Jerahille kun ei tullut mieleenkään hypätä alas kuolemaan, vaikka minkäänlaista kaidetta graniittitasanteen ympärillä ei ollut. Hän oli täysin varma, että pääsisi vielä vapaaksi elossakin. Hänellä oli kosto kesken. Jerah tunsi nykäisyn kaulaansa kiinnitetyssä pannassa. Hän kääntyi liioitellun hitaasti katsomaan hermostunutta nuorta palvelijaa, joka näytti olevan valmis pudottamaan pitelemänsä hihnan minä hetkenä hyvänsä. Hiljainen rykäisy sai hänen huomionsa siirtymään Bent'uihin, joka oli vain hivenen tyynempi kuin nuorukainen. Kamariherra tiesi 93

kuinka vaarallinen Clarent'ais oli ja emäntänsä viileydestä huolimatta aikoi varoa tämän miehen lähettyvillä. Vanha mies ei ollut elänyt niin pitkään käyttäytymällä typerästi. "Lady haluaa sinut luokseen. Hänelle on tulossa vieraita", vanhus selitti. Jerah nousi seisomaan kissamaisen ketterästi. Hän venytteli hetken puutuneita lihaksiaan ja jäi sitten odottamaan pää kallellaan ja pieni hymy suupielessään. Tuo hymy hermostutti palvelijaa erityisesti. Bent'ui viittoi molempia seuraamaan ja harppoi nopein askelin pitkin Ah'lainen kartanon käytäviä. Kulkien jonossa viimeisenä Jerah antoi katseensa jälleen vaellella pitkin ruusukvartsinpunaisia seiniä. Hän tiesi jo hyvin monesta tummanruskeasta ovesta, minne se johti. Ei kuitenkaan tarpeeksi monesta kyetäkseen pakenemaan. Kartanosta ei myöskään tuntunut löytyvän kunnollisia aseita. Ei miekkoja, ei keihäitä, ei jousia, Jerah kertasi listaa. Ah'laine odotti heitä kartanonsa vastaanottosalissa. Nainen makasi raukeasti oranssinkultaisten tyynyjen peittämällä tuolillaan. Istuimen ympärillä katosta valui lattiaan asti syvän punaisia läpikuultavia kankaita, jotka voitiin asetella peittämään Ah'laine punaiseen hämärään. Nyt verhot olivat sivussa, mutta niiden varjot osuivat silti Jerahiin, kun mies istui lattialla lojuville tyynyille tuolin viereen. Ah'laine tarttui hihnaan ja alkoi leikitellä sillä. Bent'ui kumarsi emännälleen, joka ei huomioinut häntä enää, ja lähti saattamaan vieraat sisään. Ah'laine kuuli askelien kopisevan kivilattialla ja pysähtyvän vähän matkan päähän hänestä, mutta hän antoi vieraiden odottaa hetken täydessä hiljaisuudessa. Kierrettyään Jermi'ahoarin hihnan hansikoidun kätensä ympärille hän viimein katsoi ylös tulijoihin. Hänen edessään seisoi tumman purppuraan verhoutunut iäkäs nainen kahden nuoremman palvelijattaren kanssa. "Mogrande, mikä ihastuttava yllätys!" Ah'laine huudahti silmäillen samalla palvelijoita. Molemmat oli puettu leveisiin mustiin housuihin ja vyöttömiin tunikoihin ja he pitivät katseensa tiukasti lattiassa. Ah'laine ei kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota. "Olen kiitollinen, että otitte meidät vastaan lady", vanha nainen vastasi vahvalla äänellä, "olen tuonut teille ihastuttavan lahjan, toivon että voitte nauttia siitä. Nainen viittoi toisen palvelijoistaan astumaan esiin. Tämä kantoi mukanaan pitkää kultateräistä keihästä, jonka Ah'laine huomasi nyt ensimmäistä kertaa. Jerah oli välittömästi kiinnittänyt siihen silmänsä. Ladyn kiinnostus kapinetta kohtaan väistyi kuitenkin nopeasti. Kuitenkin tämä olisi varmasti vähintään katkonut toisen naisen käden, 94

ellei tämä olisi tuonut jonkinlaista lahjusta, Jerah mietti itsekseen. Ihastuttavaa, todella, nainen sanoi täysin tasaisella äänellä, vailla tippaakaan kiitollisuutta tai intoa, Oliko saapumiseesi tähdellisempikin syy? Mograndeksi kutsuttu nainen niiasi kuin refleksinomaisesti ja kiirehti nopeasti esittämään asiaansa: Tuon viestiä herttualta. Ladyn kasvoille levisi kärttyinen ilme. Jerah tunsi hihnansa kiristyvän. "Mitä se sekaverinen nyt haluaa? Eikö hän pysty pitämään sitä nukkeaan kurissa? Ei sen pitäisi olla niin kovin vaikeaa, katsokaa nyt minunkin lemmikkiäni." Kolme silmäparia vilkaisi pikaisesti lattialla istuvaa miestä. Jerah hymyili heille rakastettavasti. "Ei, lady, herttualla ei ole ongelmia tytön kanssa. Hän haluaisi kuitenkin, että te vierailisitte palatsissa. Hän on kuullut... uudesta hankinnastanne." Uusi vilkaisu mieheen. "Niinkö? Ehkä me sitten lähdemme. Oliko vielä jotain muuta?" "Minä haluaisin vielä puhua kanssanne Oflin uusista veroista, lady Ah'laine. Ne saastaiset roistot melkein ryöväsivät meidät katuveroillaan." "Niin, Locher on käymässä ahneeksi", Ah'laine myönsi, "Mutta siitä puhuminen vie niin kovasti voimia. Puhukaamme siitä huomenna." Mogrande suostui ja lähti palvelijoineen Bent'uin perässä. Ah'laine jäi makaamaan tuoliinsa sukien mietteliäästi Jerahin mustia hiuksia. Myöhemmin, kun Ah'laine oli kyllästynyt lemmikkiinsä siltä päivältä, Jerah istui keskellä pimeää, ikkunatonta kiviseinäistä huonettaan jalat rennosti ristissä. Hänen kaulapannastaan lähtevä ohut ketju oli kiinnitetty seinään, mutta näytti se kuinka ohuelta tahansa, Jerah ei yrittänyt kiskoa sitä irti. Pelkkä kosketus pantaan tai ketjuun ilman suomusuojattuja hansikkaita sai aikaan voimakkaan energiaiskun, joka jätti yrittäjän tärisemään voimattomana tuntikausiksi. "Sinä näytät melkein viihtyvän täällä, atholyon hallathe", pehmeän kuiskaava ääni sanoi ovensuusta. Notkea hahmo livahti sisään ja sulki oven hiljaa perässään. Yhtään kirahdusta ei kuulunut. "Älä änkytä tuota suippokorvakieltä minulle", Jerah vastasi yhtä pehmeästi kuiskaten, vailla vihaa. Selliin pujahtanut nainen hymyili heidän keskinäiselle vitsilleen vielä sytyttäessään pienen lyhtynsä, joka valaisi hänen sirot kasvonsa ja suuret, vinot harmaat silmänsä. "Täytyy sanoa, että olin melkoisen yllättynyt nähdessäni sinut Mogranden palvelijana", mies jatkoi viitaten naisen yllä oleviin mustiin vaatteisiin, "Sinä et oikein 95

ikinä sovi nöyrän palvelijan rooliin, Yana. Et tuolla katseella." "Siksi pidänkin katseeni maassa", nainen vastasi ottaen taskustaan parin kiiltävänmustia hansikkaita. Rhakkasthin nahkaa, joka kumoaisi ketjun lumouksen. Nainen kurkotti kohti nyt niin hennonnäköistä ketjua, mutta Jerah tarttui hänen käsivarteensa estääkseen häntä. "Onko sinulla suunnitelma tästä eteenpäin? Yana, minulla on halu päästä täältä ulos elävänä, enkä aio pienenkään riskin estää sitä." Nainen tuhahti ärtyneenä ja hetken hänen silmänsä kiiltelivät vaarallisesti. Jerah saattoi melkein täysin luottaa, ettei nainen haluaisi vahingoittaa häntä. Olihan tämä ennen ollut hänen rakastajansakin ja he tekivät yhä välillä yhteistyötä, mikä erotti naisen kaikista muista Jerahin muista rakastajattarista. Nainen oli kuitenkin hyvin tunnettu kiivaasta temperamentistaan ja vähäisestä kyvystään hallita sitä. Muutaman hengenvedon jälkeen harmaiden silmien tuijotus lientyi taas huvittuneeksi. Itsekseen Jerah huokaisi syvään. "Riskit kuuluvat elämään, kultaseni. Ja pakomatkoihin erityisesti. Mutta älä huoli, minä haluan sinut täältä hengissä ulos yhtä paljon kuin sinä itsekin." "Ja vielä samasta syystä", Jerah mutisi voimatta pitää katkeruutta poissa äänestään. Katkeruutta Korpin paosta. Katkeruutta siitä, ettei nainen tullut pelastamaan häntä heidän suhteensa takia, vaan koska myös tämä halusi velhon hengiltä. Niin kuin joka ikisen velhon. Jerah oli aina ajatellut, että juuri tämä pakkomielle oli erottanut heidät. Ja tämä nainen oli ollut paras rakastajatar, joka hänellä oli koskaan ollut, tai tulisi koskaan olemaan, kaikissa suhteissa. Koih'nua oli ollut hauska kumppani, mutta kukaan ei ollut hänen Yanansa vertainen. Ei kukaan. Nainen ei vastannut hänelle vaan riuhtaisi kätensä irti ja katkaisi helposti ketjun irti pannasta. Edelleen puhumatta hän tunki hansikkaat takaisin taskuihinsa ja asteli ovelle. Jerah seurasi yhtä notkeasti, vaikka hänen lihaksensa olivatkin hieman puutuneet kovalla lattialla istuessa. Oven ulkopuolella makasi kaksi puolialastonta miesvartijaa, jotka -hänen pelastajansa tuntien- olivat kuolleita. Suomatta vartijoille sen enempää ajatusta Jerah seurasi naista pitkin käytäviä kohti vierashuoneita ja sisään eräästä tummapaneelisesta ovesta. Huone oli yksinkertainen ja tarkoitettu selvästi ylhäisten vieraiden palvelijoille. Tuhahtaen ylimielisesti sisustukselle Mogranden valepalvelija tonki pienestä matkaarkusta tiettyjä vaatteita ja, mikä tärkeämpää Jerahille, aseita. "Pukeudu näihin", nainen käski heittäen Jerahille samanlaiset housut ja tunikan, kuin hänellä itsellään oli yllään. Kainostelematta mies irrotti Ah'lainen määräämän 96

lannevaatteensa vyötäisiltään ja verhosi itsensä uusilla vaatteilla paremmin kiirehtimättä. Hänen harmikseen Yana ei edes silmiään räväyttänyt, vaan ojensi hänelle seuraavaksi asevyön, jonka huotrassa oli hänen suosimansa sapeli. Jerah työnsi huotran piiloon leveään lahkeeseensa ja asetti vyön niin, ettei asetta huomaisi, ennen kuin sapelin terä olisi jo ilmestynyt. Sillä välin Yana oli peittänyt hiuksensa mustalla liinalla, joka myös varjosti puolet hänen kasvoistaan. Toinen samanlainen liina oli varattu Jerahia varten. Nainen sitoi sen itse huolellisesti paikalleen ja astui sitten taaksepäin katsomaan työnsä tuloksia. "Koitahan seisoa vähän naisellisemmin, atholyoni. Edes maalaistytöt eivät pidä jalkojaan noin haarassa." Vastustelematta Jerah vaihtoi asentoaan, kunnes sai hyväksyvät nyökkäyksen. He lähtivät takaisin käytäville. Ne muutamat Ah'lainen orjat, jotka tulivat heitä vastaan, tuskin vilkaisivat heitä kahdesti, mutta Jerah ei nähnyt tiukan ilmeen katoavan Yanan kasvoilta. Eikä hän itsekään luulisi heidän olevan turvassa ennen kuin kartano olisi päivän ratsastuksen päässä. Hän laski päätään suojatakseen kasvonsa paremmin huivin hämäryyden taakse, kun ohi kulki yksi nuoremmista kamariherroista. Heidät erotti orjista vain se, että heillä oli kirjaillut vaateet yksinkertaisen lannevaatteen sijaan ja heitä ei niin helposti heitetty rhakkastheille. Tämä mies kulki kuitenkin ohitse suomatta heille katsettakaan. Yana kiristi tahtia hiuksenhienosti. Naisen käsi lepäsi huomaamattomasti tämän lahkeen sisään piilotetun tikarin terällä. Naisen huoli vain kasvoi, kun seuraavat käytävät olivat tyhjiä, vailla yhtäkään orjaa tai palvelijaa. Ja kun he kääntyivät taas yhden kulman ympäri, heidän edessään seisoi puolen tusinaa aseistettua ja haarniskoitua vartijaa. Vartijoiden takana seisoi sama kamaripalvelija, joka oli ohittanut heidät aiemmin. "Nuo ne ovat! Ottakaa heidät kiinni!" mies huusi pelko erottuen selvästi hänen äänestään. Vartijat eivät olisi tarvinneet käskyä, he hyökkäsivät jo eteenpäin kohti karannutta vankia ja tämän vapauttajaa. Jerah ja Yana vetivät omat aseensa esiin silmänräpäyksessä ja asettuivat puolustusasemiin. Kapeassa käytävässä he pystyisivät kyllä voittamaan vartijat, mutta heillä ei ollut aikaa. He eivät myöskään pääsisi murtautumaan sotureiden rintaman läpi, joten he päättivät yhdessä perääntyä ja pyrkiä ohittamaan vartijat käytävien risteyksessä. He eivät tarvinneet sanoja, kummallakin oli tarpeeksi taistelukokemusta ymmärtääkseen parhaan suunnitelman. Pitäen sapelillaan vartijoita tarpeeksi loitolla pysyäkseen haavoittumattomana Jerah 97

liikkui tasaisesti taaksepäin Yana rinnallaan. Terien kalinan yli hänen korvansa kuulivat kuitenkin askelia myös takaapäin ja hän vilkaisi olkansa yli. Toisesta suunnasta käytävää pitkin taisteluun oli liittymässä vielä neljä vartijaa. Epätoivoisesta katseesta, minkä harmaat silmät heittivät Jerahille, päätellen nainen oli myös huomannut heidän kasvavan alivoimansa. Tämä ei ollut ikinä pitänyt liian suurista haasteista, jotka taas kiihottivat Jerahia. Kumma kyllä kaikkien velhojen tuhoaminen ei tuntunut naisesta liian suurelta haasteelta, Jerah ei voinut olla hymähtämättä itsekseen. Kuitenkin myös hänen oli tunnustettava, että tilanne näytti huonolta. Vartijat eivät enää hyökänneet, vaan lähestyivät tiukkana rintamana saartaen heidät. "Laskekaa aseet." Komennossa ei ollut mitään alentuvaa uhkausta, vain tiukka käsky. Soturit tiesivät, että heidän kaksi vankiaan tiesivät miten heidän kävisi, jos käskyä ei toteltaisi. Harmaat silmät kiristyivät ja sumenivat lähes mustiksi, mutta nainen pudotti tikarinsa maahan. Jerahin sapeli kolahti lattiaan vain sydämenlyöntiä myöhemmin. Vartijoiden ilmeet eivät rentoutuneet kuitenkaan hiukkaakaan. Huokaisun saattamana naisen hihoista ilmestyi kaksi muuta tikaria, jotka putosivat nekin lattialle muiden aseiden seuraan. "Kädet taakse." He tottelivat ja kaksi vartijoista sitoivat ne tiukasti. Sen jälkeen heidät tarkastettiin vielä muiden aseiden varalta. Ja sitten heitä raahattiin pitkin käytäviä. Yhdetkään kasvot eivät edelleenkään olleet hiuskarvankaan rennompia. Lyhyen kävelyn ja runsaan tönimisen jälkeen he saapuivat kartanoa kiertävälle parvekkeelle. Lady Ah'laine odotti heitä maaten rennosti tyynyjen peittämällä divaanilla, jonka juuressa Jerah oli istunut kesytettynä lemmikkinä. Ladyn punatut huulet olivat tyytymättömässä mutrussa, kun hänen silmänsä katsoivat vuorotellen kumpaakin vankia. Bent'ui ja Mogrande seisoivat divaanin takana, molempien kasvoilla oli epätoivon ja kauhunsekainen ilme. "Sinun pitäisi valita pelastajasi paremmin, lemmikkini", Ah'laine sanoi kylmästi katkaisten hiljaisuuden, "Kun ensin löydetään kuollut palvelija ja sitten kaksi orjaa, niin teidän kiinnisaamisenne oli lähes liian helppoa" Ah'lainen hymy vastasi täysin hänen äänensä hyytävyyttä. Kumpikaan vanki ei kuitenkaan reagoinut ja se sai vihan syttymään ladyn silmiin. Nousten divaanilta hän käveli lemmikkinsä varastajan eteen, kenkänsä kopisten graniitilla. Toinen nainen ei värähtänytkään. "Typerästä uhkarohkeudestasi ja tämän Clarent'aisin kanssa pelehtimisestä päätellen sinä et voi olla kukaan muu kuin kuuluisa Kuukeihäs, toisenluokan varas ja vielä huonompi tappaja", lady pilkkasi. Naisen ilme värähti ensi kertaa antautumisen jälkeen. 98

Lady ei voinut pitää voitonriemua ja ylimielisyyttä poissa äänestää hänen jatkaessaan: "Ja tietysti vielä Jermi'ahoar Clarent'aisin entinen rakastajatar." Lady naurahti ilkeästi ja laskeutui takaisin divaanilleen. "Bent'ui, tuo se keihäs, jonka Mogrande toi minulle lahjaksi. Haluan nähdä vastaavatko ne tarinat Kuukeihään taidoista mitenkään todellisuutta." Kamariherra lähes juoksi pois parvekkeelta ja päästyään ladyn näköpiirin ulkopuolelle hänen oli täytynytkin juosta, sillä hän palasi nopeasti ja lievästi huohottaen. Kädessään hänellä oli miehenmittainen keihäs, jonka terä oli kultaa ja mustapuinen varsi taidokkaasti kaiverrettu. Kamariherra ojensi keihään Ah'lainelle, joka heitti sen välinpitämättömästi naisen jalkoihin. Ladyn merkistä yksi vartija katkaisi tämän siteet ja astui sitten nopeasti takaisin riviin, joka ympäröi vankeja. Nainen nosti keihään hitaasti ylös ja tutki lähes tottumuksesta sen tasapainoa, terän kuntoa ja varren lujuutta. Vartijat ottivat tiukemman otteen omista aseistaan, eivätkä enää edes räpytelleet. He eivät aikoneet vähätellä Kuukeihään mainetta. "Rochand tässä on yksi parhaista sotureistani", lady sanoi osoittaen välinpitämättömästi itseään lähinnä seisovaa vartijaa, "Katsotaan miten pärjäät häntä vastaan." Rochandilla oli molemmissa käsissään miekka ja hän näytti täysin kykenevältä myös käyttämään niitä. Mies asteli varmoin askelin kohti uhriaan, parantaen ryhtiään ja yrittäen tehdä paremman vaikutuksen ladyyn. Yanalla oli täysi työ olla hymyilemättä. Turha teatraalisuus kostautui aina. Jäämättä odottamaan, että mies hyökkäisi ensin hän sivalsi keihäällä miehen reittä kohti pakottaen tämän torjumaan kummallakin aseella ja samalla kyyristymään. Jatkaen liikettään hän painoi keihäänvarren vasten graniittia ja ponkaisi höyhenenkevyesti miehen yli ja iskien keihäänvarren miehen selkään ennen kuin hänen jalkansa koskivat maahan. Useat vartijat liikahtivat lähteäkseen auttamaan toveriaan, mutta Ah'laine viittoi heidän kiivaasti pysymään paikallaan. Sitä komentoa nainen oli odottanutkin. Kääntäen selkänsä ladylle hän saattoi viimein hymyillä kuolemanvaarallista hymyään vastustajalleen, joka käännähti häntä kohti raivoissaan saamistaan iskuista. Raivo kostautui myös aina. Rochand sivalsi toisella miekallaan kohti naisen päätä ja toisella kohti jalkoja ja riemukseen hän huomasi, että toisella oli vaikeuksia pitää torjuntansa. Miehen iskujen voima todella oli tärähtänyt Kuukeihään käsivarsiin, mutta hän sysäsi pois kivun kuten miekanterätkin. Tehden muutaman valehyökkäyksen hän pääsi viimein potkaisemaan 99

miestä terävästi ohimoon. Rochand horjahti iskun voimasta. Ennen kuin hänen kädestään livennyt miekka ehti osua maahan nainen oli jo rynnännyt Jerahin luokse. Yhdellä sulavalla liikkeellä hän heitti keihään rhakkasthijärven ylitse osuen korkeaan mustapuuhun. Yanan kietoessa kätensä hänen kainaloidensa alta Jerah huomasi ohuen, lähes läpinäkyvän köyden, joka yhdisti kultateräisen keihään ja Yanan käden. Luottaen naiseen täysin hän hyppäsi tämän kanssa alas parvekkeelta. He kiisivät järven yli lähes hipoen veden pintaa ja onnistuen pääsemään toiselle puolelle. Pysähtymättä avaamaan Jerahin siteitä he pakenivat metsään. Muutama nuoli viuhahti heidän peräänsä, mutta yksikään ei osunut tarpeeksi lähelle edes säikäyttääkseen kumpaakaan. Metsän tihetessä Jerah alkoi kompuroida ja heidän oli pakko pysähtyä. Naiselta ei kuitenkaan mennyt kuin hetki solmujen avaamiseen ja sitten he jatkoivat juoksemista. Ilta oli jo hämärtymässä kun he viimein lopettivat ja lysähtivät istumaan suuren karhunpuun juureen. Kumpikin huohotti liikaa kyetäkseen sanomaan sanaakaan. He olivat edenneet kuitenkin kauas pohjoiseen lady Ah'lainen kartanosta. Jerahin suuntavaiston mukaan he olivat vain puolen päivän matkan päässä yhdestä pienemmästä varkaiden kylästä, josta oli parin päivän kävely Ofliin. Heiltä matka ei kuitenkaan kestäisi niin kauaa. "Riskit todella kuuluvat pakomatkoihin, kultaseni", Jerah nauroi huohottaen. "Tällä kertaa kaikki kuitenkin sujui suunnitelmien mukaan", nainen nauroi takaisin. Jerah vakavoitui silmänräpäyksessä. *** Remion ei nauttinut merimatkasta. Hän voi pahoin koko ajan, muttei sentään ollut niin merisairas kuin ensimmäisellä laivamatkallaan Itkistä Girnaan. "Kun sinusta tulee pappi meidän täytyy ruveta matkustamaan useammin. Ehkä sinä totut laivoihin... kymmenessä vuodessa", Korppi naureskeli. Velholla ei ollut mitään ongelmia merellä olossa. Kaikki muutkin olivat piristyneet päästyään kauemmas rannikosta. Rubianin miehet naureskelivat Dhorin silmälapulle, jolla tämä peitti vasemman silmänsä, joka oli sokeutunut Mreth'yin ruoskasta. Miehet kuitenkin sanoivat kääpiön näyttävän enemmän merirosvolta kuin he itse ja hämmästelivät sitten, että kääpiöhän kiipeili köysissä kuin menninkäinen. Siitä kommentista Dhor ei tietenkään pahemmin ilahtunut. Remion katselikin juuri kääpiön vilkasta menoa laivan köysien varassa, kun Lauren 100

tuli hänen seurakseen reelingin viereen. Remionin vatsa oli jälleen hetkeksi asettunut ja hän tervehti toista noviisia jopa pirteästi. "Mitä luulet haltioiden sanovan, kun kuulevat matkastamme?" Lauren kysyi seuraten hänkin kääpiön menoa. "Kuka vain olisi halunnut matkata Kunnioitettu Da-tre'on matkassa", Remion naurahti mutta vakavoitui sitten huonompien muistojen palatessa. "En vain usko että kukaan olisi halunnut kokea mitä me koimme Jerahin vankeina. Romanalan ja Romanaksen on hyvä olla muualla." Laurenkin sävähti kuin tuntien syyllisyyttä että toi asian esiin. Tämä siirsi katseensa pois kiipeilevästä Dhorista, jonka silmälappu oli äkkiä liian paha katsoa. Laiva osui taas korkeampaan aallokkoon ja Remion tunsi taas vatsaansa vääntävän. Hän kääntyi taas nojaamaan reelinkiä vasten. Laurenkin kääntyi katselemaan sinistä horisonttia. "No, kun palaamme Girnaan, papit voivat varmasti tehdä hänelle jotain", Lauren sanoi. Remion vain nyökkäsi hiljaa. Ääni jälleen hieman piristyen Lauren jatkoi hiljaa naurahtaen: "Kun pääsemme Girnaan, meistä tulee pappeja. Voimme itse tehdä Jerahille jotain." Miehen nimen mainitessaan Laurenin ääni muuttui vihaa tihkuvaksi. "Mitä luulet, mitä pappeja meistä tulee?" Remion kysyi yrittäen vaihtaa puheenaihetta. Onneksi toinen tarttui tilaisuuteen. "Itse toivoisin pääseväni leoksi", Lauren vastasi rypistäen otsaansa mietteliäänä, "Pääsinhän lopulta historiastakin hyvin läpi. Luulisin, että minulla on mahdollisuus." "En usko, että arvosanoillamme sinänsä on niin suurta vaikutusta", Remion vastasi rohkaisevasti, "Enemmän vaikutusta on juuri omalla tahdolla ja omilla kyvyillä. Ei olisi mieltä pakottaa tiettyyn rooliin henkilöä, joka ei siihen halua." "Entä waot? En usko, että siihen kukaan haluaa, mutta kuitenkin hyvä osa noviiseista päätyy vaaleanharmaisiin." "Luulen, että sisimmässään he ovat tyytyväisiä rooliinsa. Waoiksihan päätyvät ne, jotka eivät ole omaksuneet Girnan totuutta noviisivuosien aikana. Olisi hullua saarnata ja viedä Calewan viestiä eteenpäin, mikäli ei sydämessään halua uskoa tätä aivan todeksi." "Eikai siinä ole taas yhtä testiä?" Lauren huokaisi, "Minua on testattu enemmän kuin tarpeeksi näiden vuosien aikana, lähtien siitä waon ensimmäisestä kosketuksesta." Remion naurahti sydämellisesti toverinsa epätoivoiselle huokailulle. "Mutta olet selvittänyt kaikki testit ja seuraat yhä Girnaa tunnollisesti. Luulen, että sinusta tulee hyvä leo", hän sanoi rehellisesti. Hymy palasi Laurenin kasvoille. 101

"Toivotaan! Entä sinä Remion, mikä haluaisit olla?" Hiljaisuus laskeutui hetkeksi kun Remion jäi pohtimaan. "Eniten kait haluaisin vielä kiertää Cheshkaa. En ole nähnyt vielä mitään! Hienompaa tietysti olisi päästä caoksi kuten Kunnioitettu Da-tre'o, mutta samaa maailmaa waonakin näkee. Mutta tyydyn mihin tahansa papit sitten päättävätkin." "Pääset vielä Kunnioitetuksi, kuten Da-tre'o", Lauren vakuutti. Remion pudisteli päätään hymyillen. "Kenestä on tulossa kunnioitettu?" heidän vierelleen saapunut Korppi kysyi. Myös En saapui velhon perässä Remionin ja Laurenin seuraan. "Remionia veikkaisin", Lauren vastasi ja jatkoi sitten teatraalisesti huokaisten, "Mutta vaatimattomasti hän haluaa vain kierrellä maailmaa vaikka sitten vähäisenä waona." "Waot eivät ole vähäisiä", En pisti väliin, mutta Korppi tarttui Laurenin puheisiin. "Kierrelkäämme yhdessä sitten, Remion! Yhtä vähän olemme tuota suurta maata nähneet joten kokekaamme sen uutuudet yhdessä!" "Lopettakaa jo", Remion sai sanotuksi nauramisen välissä. Virne oli myös Laurenin ja Korpin kasvoilla. Punapurje kulki tasaista vauhtia kohti pohjoista. Tasaiset hiekkarannat jyrkkenivät nopeasti korkeiksi jyrkänteiksi, joiden korkeimmalla huipulla näkyi vartiokaupunki So'kat. Sen muurit näkyivät terävinä taivasta vasten ja Remionista se näytti synkältä paikalta asua. Jyrkänteiden jälkeen ranta loiveni jälleen, mutta oli edelleen kivikkoinen. Viimein edessä näkyi kuitenkin vihreää metsää ja rajajoen suu. El'tri oli paksumuurinen kaupunki aivan joensuussa. Rantavesi oli kuitenkin liian karikkoinen laivalle joten Kunnioitettu, noviisit ja Korppi laskeutuivat jollaan, joka soudettiin rantaan. Heitä oli vastassa epäluuloinen joukko rhondalaisia sotilaita, joilla oli jousensa esillä. Heidän upseerinsa asteli rivakasti tulijoita kohti muiden tarkkaillessa tiiviisti joen toisella puolen kasvavaa metsää. "Keitä olette ja millä asialla?" upseeri tivasi. "Minä olen Girnan Kunnioitettu Da-tre'o", Kunnioitettu vastasi viileästi, "Luulin, että tulostamme oli ilmoitettu." Upseeri katsoi heidän pukujaan hetken ja teki sitten hitaasti kunniaa taittaen oikean kätensä nyrkissä rintansa eteen. "Meille ilmoitettiin. Paras puhua enemmän kaupungissa, hiisistä ei ikinä tiedä", Upseeri sanoi kääntyen ympäri. Kunnioitettu, noviisit ja Korppi kättelivät saattajansa pikaisesti hyvästiksi ja lähtivät upseerin perään. Sotilaat eivät päästäneet silmiään metsästä eivätkä käsiään jousiltaan ennen kuin he olivat turvallisesti El'trin muurien sisällä. Porttien kalahdettua kiinni upseeri rentoutui silminnähden. 102

"Tervetuloa El'triin, Kunnioitettu. Toivottavasti ette pahastuneet, mutta nuo asut hämäsivät minua. Luulimme sitä paitsi, että tulisitte ratsain Mekran tietä." "Matkaamme tuli tiettyjä mutkia, mutta saimme ystävällisesti kyydin laivalta", Datre'o vastasi. "Selvä", upseeri nyökkäsi odottamatta pidempää selitystä. Girnan papeilla oli omat syynsä ja tapansa. "Olen komentaja Oh're Inin vaakunasta", mies esitteli itsensä ja kiinnitti sitten ensi kerran huomionsa noviiseihin, "Nämä nuoret ja nuori neiti", hän kumarsi kevyesti Enille, joka punastui, "ovat varmaan noviisit." "Kyllä, paitsi Korppi tässä", Kunnioitettu sanoi viitaten velhoon. Komentajan silmät laajenivat hänen laskiessaan yhteen nimen, sauvan ja vyöllä roikkuvat pussit, jotka eivät olleet kukkaroita. "Velho", mies totesi. Korppi nyökkäsi lyhyesti. Hän vaistosi jo vieroksunnan komentajasta. Komentaja joukkoineen ohjasi heidät kiirehtien kaupungin muurien sisään suojaan. Kaupungin jykevien porttien kolahtaessa kiinni heidän perässään Remionin valtasi hetkellinen vangitsemisen tunne, joka kylmäsi hänen sisintään. El'tri oli koruton kaupunki, tehty puolustettavaksi. Talot olivat maalaamattomia, paksuseinäisiä kivilaatikoita, joiden keskellä kulki viivasuoria teitä. Komentajan marssiessa heidän edellään he kulkivat päätietä kohti suurempaa linnoitusta kaupungin keskellä. Se oli suunniteltu koko kaupungin viimeiseksi puolustukseksi, vallihauta kiertäen sen muurien ympäri ja korkeat ampumatornit piirtyen uhkaavina mustina siluetteina taivasta vasten. Seinien sisällä joku oli tehnyt yrityksiä saada paikkaa viihtyisämmäksi, mutta seinävaatteita ei riittänyt peittämään läheskään kaikkea harmaata pintaa ja yksittäiset pikkupöydät koriste-esineineen käytävillä näyttivät melkein eksyneen paikalleen. "Noviisit tulisi opastaa pyhätön papin luokse", Kunnioitettu sanoi sotilaille. Komentaja kumarsi ja viittoi sitten yhden sotilaista täyttämään papin käskyn. Tämä paimensi noviisit ja Korpin mukaansa sisemmälle linnoitukseen. Astuttuaan El'trin Calewan pyhätön oviaukosta sisään Remion arvasi kuka oli nähnyt vaivaa linnoituksen eteen. Pyhätön seiniä kiertävä tiheä kynttilärivi valaisi kirkkaasti gobeliinien, mattojen ja sekalaisten koriste-esineiden pintoja. Peilejä oli sijoiteltu strategisesti tuomaan lisää valoa ja mahdollisuuden katsella itseään mistä tahansa kulmasta. Remionista tuntui, että häntä katseltiin joka puolelta ja hänelle tuli hieman alaston olo. 103

Pyhätön pappi, joka pelmahti sivuhuoneesta pyhättöön tuntui hänkin loistavan kirkkaasti, vaikka tämän kaapu olikin waoille tunnusomaisen vaaleanharmaa. Vatsastaan reilusti pyöreä mies hymyili tulijoille leveästi, kumarsi keikarimaisesti pyhätön alttarille kiittääkseen Calewaa vieraiden saapumisesta ja tuli sitten ravistelemaan kunkin noviisin kättä rivakkaasti höpötellen samalla tervetuliaissanoja. Remion tunsi joutuneensa äkkiä pyörremyrskyn kouriin. Todella hymyilevän, iloisen ja touhukkaan pyörremyrskyn. Heitä saattanut sotilas perääntyi pois pyhätöstä vedoten vartijavelvollisuuksiinsa. "Siinähän te olette, siinähän te olette! Minä olen Hemir Buint, vastaan tästä pyhätöstä. Kuinka olenkaan odottanut teidän tuloanne, kuinka olenkaan!" pappi voivotteli kätellessään Dhoria ja taputtaen tätä päälaelle siirtyessään halaamaan Eniä murskaavasti. Kääpiö heitti Remionille tyrmistyneen ilmeen. Pitäen myrdaa käsivarsiensa mitan päässä Buint viimein pysähtyi katsomaan noviisien asustusta. "Mutta miten Kunnioitettu on sallinut tällaiset pukimet teille? Ennenkuulumatonta, ennenkuulumatonta!" mies hypisteli Enin paidanhihaa nyrpeän näköisenä. "Matkamme ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan", Lauren vastasi papille varovaisesti. "Niin, ja missä Kunnioitettu on, missä Kunnioitettu?" pappi jatkoi kuulematta noviisia. "Hän on puhumassa komentaja In-oh'ren kanssa", Dhor selitti vähän kuuluvammalla äänellä, joka ei silti tuntunut tavoittavan omissa mietteissään oleskelevaa Buintia. "Jättää nyt noviisit tällä tavoin, tällä tavoin!" pappi pyörähti kannoillaan ympäri ja voivotteli Kunnioitetun julmuutta Calewan alttarille. "Kunnioitettu ei jättänyt meitä, hän lähetti meidät tänne", Dhor sanoi jälleen kuuluvammalla äänellä ja sävyssään jo pientä kärsimättömyyttä. "Mutta tuollaiset vaatteet, tuollaiset vaatteet! Minun on heti haettava teille kaapuja!" pappi voihkaisi taas kääntyen katsomaan noviiseja kärsivästi ja pyyhälsi sitten pois pyhätöstä. Remionin oli istuuduttava pyhätön penkille selvittääkseen koko tapahtuman päässään. Muutkin noviisit näkyivät olevan hieman pyörällä päästään papin jäljiltä. Dhor oli lähinnä mustanpuhuva. Häntä oli jo alkanut ärsyttämään papin toisteleva puhetapa. "Mikä tyyppi!" kääpiö sai viimein tuhahdettua. "Et saisi puhua tuollaisia", En varoitti häntä tiukasti, "Hän on sentään pappi." Kääpiö pyöritteli silmiään tehden selväksi, mitä hän tästä papista ajatteli. 104

Remion oli jo melkein ehtinyt tottua pyhätön rauhoittavaan hiljaisuuteen, kun wao pyörähti jälleen saliin. Tällä oli käsissään kasa valkoisia vaatteita, jotka tämä pudotti yhdelle penkille. "Noniin, noniin. Laittakaas vähän parempia vaatteita yllenne", pappi kehotti heitä kirkkain silmin ja sulkeutui taas omaan avaruuteensa. "Täytyy saada Girnasta lisää kaapuja tänne, tuossa meni koko varastoni, koko varastoni!" pappi selitteli samalla kun noviisit etsivät kasasta parhaiten sopivia kaapuja. En lähti sivuhuoneeseen oman vaatekasansa kanssa papin kiinnittämättä tähän mitään huomiota. Tämän katse oli löytänyt Korpin, joka istui penkillä seuraten noviisien puuhaa. "Sinä, mikset sinä ota kaapujasi?" pappi ihmetteli kulmat koholla. Kunnioittavasti kumartaen Korppi vastasi: "Herra, olen vain Kunnioitetun ja noviisien matkassa. Olen velho, en noviisi." Buint hätkähti näkyvästi. "Velho heidän matkassaan, velho! Eivätpä ole sinunkaan asusteesi velholle ominaiset, eivätpä ole!" pappi puheli katsellen Korppia monesta suunnasta. Korppi piti itsensä tyynenä harvinaisen hyvin. Sillä välin noviisit olivat saaneet valkoiset kaavut päälleen. Remion kuuli itsensä huokaisevan, kun hänen oli tiputettava merirosvoilta saatu kirkas paita pois. "No nyt te näytätte noviiseilta, näytätte tosiaan!" pappi hihkaisi ihaillen valkoisen kankaan loistoa kynttilävalossa. Pappi sai heidän eteensä myös syötävää niin runsaasti, ettei Remion ihmetellyt miehen vatsaa. Hän söi hyvällä halulla, laivassa kun ei hänelle ollut ruoka niin maistunut. Koko ajan papin höpinä täytti huoneen hiljaisuuden, mutta Remion oli jo oppinut päästämään sen soljumaan korviensa ohi. Viimein Buint opasti heidät myös pyhätön matkustaville papeille varattuihin nukkumatiloihin ja Remion pääsi kellistämään itsensä sänkyyn joka ei keinunut laineilla. Hän nukahti välittömästi. Seuraavana aamuna Kunnioitettu Da-tre'o tuli pyhättöön käymään. Tämäkin oli saanut vaihdettua itselleen hänelle kuuluvan Kunnioitetun caon kaavun. Hän ilmoitti noviiseille heidän viipyvän vielä yhden yön kaupungissa, kunnes he jatkaisivat Vahtitorneille saattueen kanssa. Kunnioitettu olisi omissa puuhissaan, joten noviisit saivat tutustua kaupunkiin sillä välin. "Tämä retkihän on teidän kokemuksianne varten", pappi vielä sanoi lähtiessään. *** 105

Remion ja Korppi olivat kiertämässä kaupungintoria etsien velhon pyynnöstä tällekin kaapua. Velho oli katsonut kaihoten noviisien vaatteita ja oli selvästi masentunut, kun oli selvinnyt etteivät he ehtisi värjätä yhtä noviisikaapua vihreäksi ennen lähtöä. Remion oli siis suostunut epätoivoiselta tuntuvaan etsintään sillä välin kun muut noviisit kiertelivät laajemmin kaupungissa tuhlaamassa pyhätöstä saamiaan rahapusseja tyhjiksi. Korppi tutki väsyneenä vaattureiden tankoja ja lumppureiden koreja. Harhautuen hieman ystävänsä viereltä Remion palasi erään käytettyjen vaatteiden myyjän luokse tangoissa roikkuvien kirkkaiden vaatteiden vetovoimasta. Oli ollut niin virkistävää pitää muuta kuin valkeaa, vaikka laivamatkalla ei hän siitä ollut voinut sen enempää nauttia. Sivellen kirkkaiden paitojen hihoja hänen käteensä osui eräs kuluneen näköinen mutta ehjän oloinen viitta, jonka hän veti muiden vaatteiden seasta näkyviin. "Mitä sinä nyt? Mehän kysyimme, eikä täällä ollut kaapuja", kysyi Korppi joka oli seurannut Remionia. Remion nosti viitan kunnolla esiin. Se oli metsänvihreä. "Täällä ei näytä olevan kaapuja, mutta olisiko viitta mitään?" Remion kysyi katsoen ystäväänsä anovasti. Viitta oli runsas ja se hulmusi hieman tuulenvireessä. Korppi otti sen reunan käteensä ja tunnusteli kangasta. Viitta oli hyvää tekoa, vaikka olikin helmasta rispaantunut. Korppi nyökkäsi ja hymyili Remionille, joka itsekseen huokaisi helpotuksesta. Enää ongelmana oli, ettei velholla ollut viittaan varaa. "Minä maksan sen", Remion tarjoutui, "Minulla on rahaa ja mihin minä sitä käyttäisin? En voi ostaa itselleni vaatteita, en käytä koruja ja ruokaa saan Girnasta." Velho tuntui silti vastustelevan. "Maksat takaisin sitten. Et ainakaan pääse häviämään, kun pääsen papiksi", Remion vitsaili. Korppi lupasi vakaasti palauttaa lainan ja Remion antoi kolikot myyjälle. "Ja nyt menemme juhlimaan uutta viittaasi tavernaan, olutta pyhätöstä tuskin saa!" Remion naurahti. "Eihän kestä enää edes kauaa kunnes pääset papiksi", Korppi huomautti hörpäten tuopistaan. "Pitäisi päästä takaisin Girnaan ensin", Remion vastasi. "Mitä tässä voi enää tapahtua? Katsomme Torneja, pysähdymme Mekrassa paluumatkalla ja olemme taas Girnoissa", velho sanoi olkiaan kohauttaen. "Paras olla sanomatta mitään tuollaista! Haalit vielä onnettomuuksia matkallemme!" 106

Remion sanoi hymyillen ja paukauttaen tyhjän tuoppinsa tiskiin. "Korpit ovat pahanilman lintuja", velho huokaisi ja kulautti oman tuoppinsa viimeiset pisarat. "Paras jatkaa linnoitukselle, etteivät muut huolestu. Etenkin ihailijasi", Remion vielä piikitteli heidän tehdessään lähtöä. Korppi pudisteli päätään miettien myrdaa. Kumpikaan ei huomannut, että heitä oli koko ajan melkoisella mielenkiinnolla katsellut nainen, jonka silmät olivat juuri liian suuret ja vinot ollakseen ihmisen. Puolisylfi oli kuitenkin huomannut heidät välittömästi. Hänellä oli käynyt melkoinen tuuri ollessaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän oli juuri saapunut El'triin erottuaan Jerahin kanssa eri teille. "Papin piti viedä heidät Torneille, ehkä he pääsevät jatkamaan sinne asti", Jerah oli sanonut kun he olivat päässeet pois Rosvometsästä. Hänellä oli varattuna vain yksi dovo itselleen ja hän uskoi muutenkin miehen selviävän yksinkin eteenpäin. "Minä lähden Kirveelle kyselemään Escorin kapakoista mihin Punapurje on matkalla", mies oli jatkanut. "Ja jos löydän velhon?" hän oli kysynyt. "Jätä tällä kertaa minulle, niin hoitelen sen itse. Tiedät miten tavoitat minut jos löydät ne." *** Vahtitornien välissä kiemurteleva Muuritie oli vaikuttava ja eikä Remion tuntenut olevansa tippaakaan vaarassa heidän ratsastaessaan dovoilla sen harjannetta pitkin. Silti komentaja In-oh'ren heidän matkaansa käskemät kaksi jousiampujaa kohtelivat heitä kuin laumaa avuttomia naisia. Kenenkään ei sallittu sanoa sanaakaan. He olivat lähteneet El'tristä ennen kuin aurinko oli noussut ja kun aurinko nousi esiin horisontin takaa sotilaiden käytös kävi lähes vainoharhaisemmaksi kuin he pelkäisivät säteitä itseään. Todellinen uhka oli kuitenkin Hrishmin metsä, jonka asukkien takia muuri oli rakennettu. Metsä oli aamun valossakin synkkä ja varjoinen, tarjoten suojan sen havupuiden alla liikkuville hiisille. Auringon kivutessa yhä ylemmäs Remion näki yhä paremmin alkavan rakennelman, joka oli kauempaa näyttänyt vain muhkuralta muurissa. Se oli uuden vahtitornin perustus, jota rhondalaiset olivat pystyttäneet jo monta vuotta. Aikaa vei niin Tornien massiivinen koko, kuin hiisien ajoittaisen hyökkäykset, joissa uusi Torni oli kerta toisensa jälkeen 107

murtunut muurin korkuiseksi. Tornin rakentaminen oli kuitenkin jotain, mitä rhondalaiset jatkaisivat. Rakentamisen lopettaminen olisi luovuttamista, eikä hiisille voinut luovuttaa, Girnan käskyn nimessä. Heidän ohitettuaan Tornin tyngän heille jaettiin niukat eväät sotilaiden kuitenkaan hidastamatta matkatahtia. Remion oli juuri ojentamassa vesileiliä Enille, kun sotilaiden pelot kävivät toteen. Heidän ympärillään satoi äkkiä nuolia kuin vettä kaatosateessa. Sotilaat ampuivat omia nuoliaan kohti metsää, mutta heillä ei ollut mitään näkyvää maalia. "Eteenpäin! Vauhtia!" toinen sotilaista karjui hoputtaen dovoaan. Samaan aikaan paksu nuoli iskeytyi hänen toverinsa reiteen. Mies horjahti hieman, mutta sai tasapainonsa takaisin ja kannusti ratsunsa juoksuun. Noviisit seurasivat esimerkkiä. Remion kuuli tuskanhuudon viereltään ja näki toisen nuolen osuneen Laurenia olkaan. Hän ohjasi nopeasti dovonsa tämän vierelle ja piti huolen, että Lauren pysyi ratsailla. Nuolisade loppui, mutta he pitivät silti dovojaan juoksemassa. Remion luuli jo, että eläimet nääntyisivät heidän allaan, kun korkea torni heidän edessään vain kasvoi kasvamistaan ilman että he tuntuivat lainkaan saavuttavan sitä. Torni oli yli kolme sataa jalkaa korkea ja läpimitaltaan puolet siitä. Tornin massiivisuus jätti sen ympärille rakennetun linnoituksen niin varjoonsa, että Remion huomasi sen vasta juuri ennen kuin he käänsivät ratsunsa muurilta alas viettävään ramppiin ja ratsastivat linnoituksen porteista sisään. Porttipuoliskojen kumahtaessa kiinni heidät ympäröi tusina sotilasta, jotka auttoivat haavoittuneet alas ja kantoivat heidät sisälle lähimpään parakkiin. Korppi, Remion ja Dhor seurasivat perässä En kannoillaan. Heidän päästyään sisälle Lauren oli jo painettu kasvoilleen kiinni tukevaan pöytään ja yksi roteva mies kiskaisi nuolen irti hänen selästään. Lauren karjaisi tuskasta. Hänen valkoinen kaapunsa värjäytyi nopeasti punaiseksi verestä. Remionin ja Korpin raivatessa tietään miesjoukon läpi Dhorin seuratessa heidän takanaan vanha ja luiseva mies oli ottanut esiin neulan ja lähes läpinäkyvää lankaa ja alkoi ommella nuolen jättämää haavaa umpeen. Hänen kätensä liikkui nopeaan tahtiin ja hän oli jo katkaisemassa lankaa kun Remion viimein pääsi pöydän vierelle. "Mitä te oikein teette?" Remion huusi katsellen kauhuissaan ommeltua ihoa. Vanhus nosti kummastuneena katseensa pois laukusta, jota oli juuri tonkimassa. Hän ei kuitenkaan pitänyt nuorta miestä uhkaavana ja jatkoi etsintöjään laukun kanssa. "Oletteko te tämän kaverin seuralaisia?" kysyi kuitenkin se sotilas, joka oli kiskonut 108

nuolen irti. Vilkaistuaan heidän vaatteitaan hän ei kuitenkaan odottanut vastausta, vaan jatkoi: "Älkää huoliko. Kaveri on hyvissä käsissä. Oiel'dhan on paras koko Tornissa." Oiel'dhan oli sillä välin löytänyt etsimänsä, nahkaisen nyytin ja pienen puisen lastan. Nyytin sisällä oli vihertävää tahnaa, jota vanhus siveli lastalla haavan päälle. Sitten sanaa sanomatta hän puikkelehti huoneen toiseen päähän, jossa nuolen reiteensä saanut sotilas oli myös nostettu makaamaan pöydälle. Korppi kumartui kiinnostuneena haavan puoleen, kosketti tahnaa sormellaan ja haistoi sitä varovasti. Hän tunnisti muil'ran pistävän hajun sekoittuneena hailenin ummehtuneeseen lemuun. Toinen auttoi paranemisessa ja toinen ehkäisi tulehduksia. Korppi nyökkäsi itsekseen. Vanhus tiesi, mitä teki. "Nuoli oli osunut luuhun asti. Onneksi kärki oli kuitenkin näkyvissä, jotta sen sai kiskaistua irti", roteva sotilas kertoi asiantuntevaan sävyyn. "Onko hän nyt kunnossa?" Remion kysyi. "Älkää puhuko minusta kuin en olisi tässä!" Lauren tiuskaisi epämukavasta asennostaan. Remion hätkähti irrottaen katseensa ompeleesta. "Lauren, luulen ettei sinun kannattaisi kuluttaa voimiasi huutamiseen", En vastasi tälle hieman toruvaan sävyyn. Nuorukaisen jäiset silmät iskeytyivät myrdaan kaiken sisimpänsä vihan voimalla. "Viekää tuo pois näkyvistäni!" Lauren karjui ja älähti sitten kivusta. Hän oli jännittänyt selkäänsä huomaamattaan. En seisoi kankeana paikallaan sanojen ja vihan voimasta. Siteen hän kääntyi hitaasti ympäri ja lähti kulkemaan poispäin sanomatta sanaakaan. Remion lähti tytön perään. Tämän ilmeettömät kasvot huolestuttivat häntä. "Hän tarvitsee muutaman päivää lepoa. Siirrämme hänet pian vähän pehmeämmälle alustalle", sotilas sanoi Korpille ja Dhorille välittämättä Laurenista. "Lauren on siis hyvissä käsissä. Meidän pitäisi kai lähteä", Korppi sanoi tarttuen kääpiön käsivarteen saadakseen tämän liikkeelle. Dhor virnuili Laurenille, heidän silmänsä olivat nyt samalla korkeudella. "Sääli uutta kaapuasi, Lauren", kääpiö sanoi muka pahoittelevasti ja naurahti sitten lähtien Korpin perään. Lauren pyöritti kerran silmiään ystäviensä mahdottomuudelle ja painoi sitten poskensa kovaa pöytää vasten. Muutaman hetken kuluttua muutama sotilas auttoi hänet ylös ja kävelyttivät hänet huoneeseen Tornin sisällä, jossa he asettivat hänet makaamaan vuoteeseen, joka oli vain hieman pehmeämpi kuin pöydän pinta oli ollut. Parakin ovista tultuaan Remion kosketti hellästi Enin käsivartta ja tämä tuntui heräävän unestaan. 109

"Ei hän tarkoittanut sitä niin", Remion sanoi sovittelevasti, "Häntä on juuri ammuttu nuolella ja ymmärrettävästi hermot ovat hieman kireällä." "Minä tiedän, miksi hän niin sanoi", En vastasi liian vakavalla äänellä, "Minä ymmärrän." Myrda jatkoi matkaansa kohti Vahtitornin sisäänkäyntiä ja Remion katsoi parhaaksi olla seuraamatta häntä. Nyt hän ehti katsella hieman ympärilleenkin. Piha Tornin ympärillä oli lähes tyhjä, eikä Kunnioitettua näkynyt missään. Korppi ja Dhor astuivat hekin ulos parakista. "Meidän pitäisi kai kysyä, missä meidän on tarkoitus yöpyä?" Remion kysyi heiltä, mutta Korppi ja Dhor tyrmäsivät ehdotuksen heti. He halusivat ensin katsoa vähän ympärilleen. Remion ei halunnut jäädä yksin keskelle vierasta leiriä, joten hän suostui lähtemään toisten mukaan. Tornin ympärille pystytetty leiri oli pian tutkittu. Tornia kiersi viidenkymmenen jalan etäisyydellä paksu ja korkea muuri, jossa oli vain yksi portti. Viiden jalan päähän muurin yläreunasta oli tehty tasanne, jolla vartiovuorossa olevat jousimiehet tarkastelivat Rajajoen takana kohoavaa metsää. Mutaiseen maahan, kiinni Tornin seinään, oli vieri viereen pystytetty puisia parakkeja, joissa säilytettiin aseita, tarvikkeita, muonaa ja sotilaita. Ulkomuurin itäisestä reunasta jatkui Muuritie Toiselle vahtitornille. Remion, Dhor ja Korppi jättivät pihan kyllästyneinä ja astuivat sisään itse Torniin. Heidän edessään oli pieni huone, vain seitsemän jalkaa leveä ja kahdeksan pitkä, jonka toisessa päässä alkoivat kiviset portaat, jotka kiertyivät ylöspäin. Huoneen seinät olivat sisältä samaa harmaata kiveä kuin ulkoakin. Remion, Dhor ja Korppi lähtivät nousemaan portaita, sillä muuallekaan he eivät voineet mennä. Portaat kiertyivät aina vain ylöspäin Tornin puolivälin tienoille asti ja päästyään niiden toiseen päähän koko kolmikko puuskutti raskaasti. He olivat saapuneet pyöreälle tasanteelle, jossa oli kahdeksan kulunutta puuovea. Tasanteen toisesta päästä portaat jatkuivat jälleen. Koska kukaan heistä ei jaksanut jatkaa kiipeämistä, he koputtivat varovasti ensimmäiseen oveen ja, koska vastausta ei kuulunut, avasivat sen. Huoneeseen oli ahdettu neljä vuodetta, joista yhdessä nukkui Lauren. Varoen herättämästä häntä kolmikko peruutti takaisin tasanteelle. "Nämä ovat kai kaikki makuuhuoneita", Remion sanoi. "Huoneiksi niitä ei voi kyllä sanoa. Komero, ehkä", Dhor napisi sulkien oven. He alkoivat taas nousta portaita. Tällä kertaa seuraava tasanne tuli vastaan paljon nopeammin. Tasanne oli samanlainen kuin aikaisempi, joten he jatkoivat vain matkaansa. Ohitettuaan ainakin vielä viisi tasannetta he saapuivat hieman isompaan ja korkeampaan 110

saliin, jonka kahdeksassa huoneessa ei ollut ovia. Katsoessaan sisään he näkivät aseita täsmällisesti järjestettynä omille paikoilleen. Neljä huoneista oli täynnä nuolia ja viinejä. Seuraava tasanne oli taas makuusali ja sitten oli taas yksi asehuone ja sen jälkeen ruokavarasto. Seuraava tasanne avautuikin jättimäisenä aiempiin ahtaisiin käytäviin verrattuna. Tasanne oli koko tornin levyinen ja sen seinissä oli tasaisin välein kapeita ikunoita. Portaat jatkuivat kuitenkin vähän matkan päässä taas ylöspäin. Tasanteella oli parisen kymmentä sotilasta tarkastaen nuoliviinejä ja jousia ampuma-aukkojen vierellä, tähystäen aukoista ulos ja pelaten noppaa syrjemmällä. Eräs upseeri huomasi tulijat ja viittoi yhden sotilaan heidän luokseen. Sotilas oli lyhyempi kuin muut, mikä korosti hänen nuorta ikäänsä, jota hän oli yrittänyt peitellä kasvattamalla itselleen ohuen leukaparran. Hänen siniset silmänsä katsoivat heitä kaikkia ihaillen yrittäen silti pitää yllä sotilaallista vakavuutta. "Tehän olette ne noviisit, eikö? Minun pitää osoittaa teille huoneenne", sotilas sanoi. Noviisit ja Korppikin nyökkäsivät. "Jos me nukumme samassa huoneessa kuin se haavoittunut ystävämme, niin me olemme jo löytäneet sen", Dhor sanoi virnistäen sotilaan kasvoille ilmestyvälle hämmennykselle. "No, minun on käsketty pysyä seurassanne", sotilas ilmoitti. "Voisit esitellä meille loput Tornista, jos se sopii?" Remion vastasi. Sotilas nyökkäsi ja pyysi noviiseja ja Korppia seuraamaan. He nousivat seuraavalle tasanteelle, joka oli aivan samanlainen kuin edellinenkin. "Näiltä tasoilta jousimiehet ampuvat", sotilas kertoi heidän kulkiessaan vielä kolmannen samanlaisen tasanteen ohi, "Näin korkealta voi jopa huomata hiisien liikkuvan metsissään, vaikka ne paskiaiset ovatkin oppineet liikkumaan varovaisemmin. Kapteeni väittää, että ne ovat saaneet maahisilta koulutusta. Voisin kyllä hyvin uskoakin sen." "Tämä taso taas on ihan eri tilannetta varten", nuorukainen sanoi heidän saapuessaan tasanteelle, jonka ikkunat olivat paljon suuremmat kuin kolmessa aiemmassa. Ikkunoiden välissä oli vuorovälein isoja patoja ja kivenmurikoita. Tasanteella ei ollut yhtään ihmisiä. "Jos joku onnistuisi murtamaan ulkomuurin, niin heidän hyökkäyksensä voidaan pysäyttää täältä", sotilas sanoi äänensävyllä, joka kertoi ettei hän uskonut huonetta ikinä käytettävän. Remion, Dhor ja Korppi menivät ikkunoiden luokse ja katsoivat varovaisesti alas. Maahan oli kolme sataa jalkaa pudotusta. Remion peruutti nopeasti pois ikkunan luota pää pyörällä. Korppi hihkui, riippuen puoliksi ikkunan ulkopuolella, että miehet 111

Tornin juurella näyttivät pieniltä hyönteisiltä. Dhor kiskaisi hänet paidanselkämyksestään taas sisäpuolelle. "Luuletko, että me haemme Jollan sinun tilallesi, jos putoat alas?" kääpiö kysyi velholta. Korppi esitti myrtynyttä, mutta hivuttautui pian taas ikkunan viereen. "Jolla? Olen kuullut sen nimisestä velhosta", sotilas sanoi yllättäen. Kaikki kolme muuta kääntyivät katsomaan häntä. "Siis yksi ystäväni kirjoitti minulle eräästä Jollasta. Hänkin on noviisi", sotilas jatkoi hermostuneena kolmen silmäparin naulautuessa häneen. "Marce?" Remion kysyi hiljaa. Sotilaan pää kääntyi häntä kohti ja nyökkäsi. Remion hyökkäsi halaamaan ystäväänsä. "Se olen minä! Remion!" hän huusi iloisena. Marcen kasvot vaihtuivat hämmästyneistä iloisiksi. "En tunnistanut sinua lainkaan! Toisaalta, ihmekö tuo, tuon parran kanssa. Sinä näytät ihan rhondalta", Remion puolusteli. "Enkö minä sanonut, että minusta tulee sotilas?" Marce heitti takaisin. Molemmat nauroivat. 112

luku 13: Me kuolemme tänne Komentaja Ra-hars'ihrim katseli itään pitäen kädessään Toisen Vahtitornin tiedustelijan viestiä. Vaikka Ran vaakuna oli tällä hetkellä kuningassuvun suurimmassa suosiossa, käski Ra-hars'ihrim miehiään kohtelemaan häntä tavallisena miehenä, joskin upseerina totta kai. Sen takia hänen aliupseerinsa saattoi tarttua viestiin mumisten "sallitteko, komentaja" ja hän vain päästi irti pergamentista. Hiidet ovat levottomia. Varovaisuutta. Hiidet olivat tietysti levottomia muillakin Torneilla, mutta Toisen komentaja ei lähettäisi varoitusta, ellei varottavaa ollut. Niinpä Ra-hars'ihrim piti silmänsä idässä ja odotti. Jos Torniin hyökättäisiin, merkki tulisi välittömästi. Juuri kun aliupseeri oli ojentamassa viestiä takaisin, iltahämärän jo tummentamalle taivaalle välähti valkoinen tuli, joka asettui keltaiseksi liekiksi. Komentajan ei tarvinnut esittää käskyä, Tornin huipulla olleet sotilaat sytyttivät ripeästi omat roviot viestittääkseen eteenpäin El'triin, että Toiseen Torniin oli hyökätty. Hän käänsi katseensa pohjoiseen. Metsä joen toisella puolen oli hiljainen, mutta Ra-hars'ihrim saattoi juuri ja juuri erottaa liikettä puiden lomasta. Aliupseeri henkäisi kuuluvasti kun puiden juurilta alkoi erottua hahmoja. "Miten niitä voi olla noin paljon?!" Hän huudahti kun massa vyöryi kohti Tornia. "Ampukaa!" komentaja Ra-hars'ihrim huusi. Häkeltyneet sotilaat tottelivat. Nuolia viuhui massaa kohti. Hiisien meren lomassa alkoi välkkyä kun nuolisade laskeutui siihen. Komentaja rypisti otsaansa. Vaikka mereen muodostuikin hetkellisiä saarekkeita kun jokin hiisi kaatui nuolen osumasta, liian moni nuoli aiheutti välkkeen kun se jatkoi matkaansa hiiden ruumiin läpi. "Illuusioita!" henkäisi aliupseeri hänen vierellään. "Mustia velhoja", totesi komentaja. Remion ja muut olivat jo muutaman päivän koettaneet kuluttaa aikaa Tornissa. Tällä hetkellä Korppi ja Dhor heittivät noppaa yhä toipilaana olevan Laurenin kanssa. Oven takaa kuuluvat huudot ja juoksuaskeleet vetivät Remionin huomion pois noppapelistä. "Mitä siellä tapahtuu?" Lauren kysyi. Marce hypähti ylös sängyltä ja lähti käytävään 113

katsomaan tilannetta. "Pyh, varmaan joku solttujen iltalenkki. Juoksevat ylös ja alas portaita", Dhor tuhahti. Hänenkin tummat kulmansa olivat kuitenkin rypistyneet. "En usko", Korppi sanoi hiljaa. Kuin vastauksena hänelle Marce palasi takaisin selvästi kiihtyneenä. "Torneihin hyökätään! Hiidet ovat ylittäneet joen!" "Eli ei sitten iltalenkki", Dhor vihelsi hampaidensa välistä. "Mitä meidän pitää tehdä?" Remion kysyi nousten ylös. "Minä vien teidät ylätasanteille", Marce vastasi. En istui itsekseen ruokalana toimivassa parakissa. Kädessään hänellä oli avonainen kirja, jota hän ei kuitenkaan ollut lukenut tunteihin. Ympärillä juttelevien sotilaiden puheet olivat huomattavasti kiinnostavampia kuin kasvioppi. Uusi sotilas ryntäsi sisään. Kuin itsestään Enin käsi tarttui teekuppiin ja nosti sen hänen huulilleen. Juoma oli jo kauan sitten kylmennyt ja sen karvaus sai myrdan irvistämään hienoisesti. Sotilas ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota tyttöön vaan kertoi asiansa hiljaa kuiskaten eräälle upseerille, jonka kertomukset olivat olleet Enin suosikkeja. "Mitä? Mitkä osastot ovat muureilla?" "Mer'dahin ja Oick'andin, kapteeni. Komentaja on käskenyt lisäjoukkoja vahvistukseksi." "Kiitos, luutnantti. Lähdemme muurille heti", kapteeni ilmoitti viittoen pöytäseurueensa mukaansa. Toisin kuin luutnantti, hän kuitenkin oli huomannut nuoren noviisitytön, joka oli istunut läheisessä pöydässä juoden teetään jo toista tuntia. "Saata Girnan noviisilähettiläs huoneeseensa, luutnantti." Kapteeni viiletti sotilaan ohitse painaen samalla kypärää päähänsä. Nyökäten esimiehensä perään mies asteli Enin luokse. "Olen saanut käskyn saattaa teidät huoneeseenne, neiti. Seuraisitteko?" En nousi ylös ja lähti sotilaan perään tämän harppoessa ulos ruokalasta. Lyhyen myrdan oli lähes juostava pysyäkseen vauhdissa. "Hyökätäänkö tänne?" "Joku tulee kyllä kertomaan teille tilanteen." "Minä olen Girnan noviisi!" "Tiedän, neiti." En oli vähällä kirkaista turhautuneisuudesta. Luutnantti avasi hänelle 114

Torniin johtavan oven. *** Remion ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kauheaa ja samalla niin hypnotisoivaa kuin nyt tämän maiseman edessään. Vellova musta massa kiersi tornin ympäri ja sulki sen sisälleen. Rhondalaisten sotilaiden nuolet eivät tuntuneet kaatavan murto-osaakaan hyökkääjistä, ennemminkin torjuntayrityksen saivat aikaan henkeäsalpaavan kauniita valokuvioita, kun nuolet osuivat illuusioihin, jotka hetkeksi muuttuivat moniväriksi valokimpuiksi kunnes illuusion voima sai ne taas palaamaan hiiden muotoon. Alkoi kuulua etäistä kuminaa, joka sai sotilaat vieläkin hermostuneemmiksi. Kesti pitkän aikaa kunnes Remion saattoi erottaa mistä koko ajan voimistuva ääni johtui. Tornin muurien ympärillä maa alkoi kohota. Mullan alta alkoi työntyä esiin vänkyräisiä juuria, jotka kietoutuivat hitaasti tiiviiksi muuriksi. Remion odotti, että Muuritien vahvat järkäleet kestäisivät juurien tunkeutumisen, mutta valtavien paukahdusten saattelemana kivet antoivat periksi niiden alta työntyville maagisille kasveille. Hän ei ollut koskaan nähnyt sellaisia juuria, niin mustia, kuolleen näköisiä ja limaisia juuria. Niiden kohotessa ylöspäin kuun valo heijastui niistä sairaalloisen vihreänä. "Maahisten mustat velhot ovat mukana hyökkäyksessä", Korppi selitti hiljaa Remionille, "Mutta miksi? Maahisethan tekevät kauppaa Rhondan kanssa. Luulin, ettei mikään merkitse heille enemmän kuin raha." "Peikot, eli niin hiidet kuin maahisetkin, ovat Calewan rotuja. Jos Calewa päättää käyttää niitä siirtoonsa, niin ne tottelevat", Remion vastasi yhtä hiljaa. Vaikka mustien juurien työntyminen maasta sai Remionin vatsan vääntymään, rhondalaiset sotilaat eivät tuntuneet lannistuvan. He olivat kestäneet tätä aiemminkin, monen monta kertaa. Etelän ja Pohjoisen välisen ikuisen taistelun kauhistuttava kierre alkoi avautua Remionille. Kaikki sotilaiden lannistumattomuus ei kuitenkaan johtunut pelkästään tottumuksesta. He tiesivät, että viestilintujen ehtiessä Mekraan asti ei kestäisi kauaa kun sieltä saapui vahvistuksia. Sen jälkeen hiidet olisivat kahden sotavoiman välissä ja joutuisivat pakenemaan takaisin metsiinsä. *** 115

Kunnioitettu oli neuvottelemassa komentajan kanssa ja noviisit seisoivat hylätyn oloisina yhdellä ylimmistä Tornin tasanteista. Heidän ympärillään oli puolisen tusinaa sotilasta, jotka vaikuttivat tuskastuneilta tilanteeseen. En tosin ihmettele, Remion mietti. Hiidet olivat jo saartaneet Tornin. Kun maasta loitsitut muurit olivat kohonneet tarpeeksi korkeiksi, hiidet saattoivat niiden takaa lennättää Tornin muurien taakse nuolia ja tulta. Niiden nouseminen oli ollut piinaavat hidasta. Kaikki sotilaat oli jo käsketty Torniin. He olivat nyt täysin eristettyjä. Mekrasta ei oltu kuultu mitään. Osa sotilaista oli jo kironnut Mekran komentajan prinssi He-gáhin nimen. "Me kuolemme tänne", eräs sotilas sanoi viimein ääneen sen, mitä useat ajattelivat. Tornin ruokavarastoja riittäisi vielä, mutta kuinka pitkään, sitä ei kukaan tiennyt. Osa vajoista oli palanut hiisien tulisten nuolien takia. "Torneja ei ole koskaan vielä voitettu! Miksi sitten nyt?" Marce vastasi luottavaisesti. "Koska kukaan ei ole koskaan nähnyt noin paljoa hiisiä. Koko Hrishm on hyökännyt meitä vastaan", ensin puhunut sotilas vastasi päätään pudistellen. "Suurin osa hiisistä ei ole oikeita", Korppi sanoi. "Se on vain pahempi", toinen sotilas tokaisi, "Se tarkoittaa maageja!" "Mustia velhoja, maahisnoitia", kolmas voivotteli. "Minä olen kuullut maahisvelhojen taioista", ensimmäinen sanoi kuin aloittaen tavallisen keskustelun. Remion huomasi, että mies oli selvästi järkkynyt mielestään piirityksen takia. "Ne tappavat mitä kauheammilla tavoilla. Ja sitten ne herättävät sinut henkiin. Ja tappavat uudelleen." Korppi tuhahti sotilaan kiihkeälle väitteelle. "Se on totta!" sotilas huusi, "veljeni sattuu olemaan kauppias ja ollut tekemisissä maahisten kanssa. Ainoa pahempi kuin musta velho on se velho, joka hallitsee Omnivuorta." "Minäkin olen kuullut Omni-vuoren Velhosta. Kaikkein pahin niistä paskiaisista", toinen sotilas nyökytteli välittämättä Korpin mulkaisusta. "Se velho kuulemma osaa kaikki loitsut, kaikkein mustimmatkin." "Ehkä hän itse johtaa tätä hyökkäystä meitä vastaan!" ensimmäinen sotilas hengähti silmät suurina kauhusta. "Tuskin", sanoi Korppi, mutta kukaan ei kuunnellut. "Joka tapauksessa olemme tuomittuja", toinen sotilas huokaisi. Marce sai tarpeekseen miesten masentuneesta käytöksestä. "Lopettakaa! Tuollaista puhumalla hiidet voittavat meidät varmasti! Meidän on vain 116

uskottava voittoon!" "Me häviämme, uskoimme niin tai emme", tokaisi vanhempi sotilas nurkasta, "Ellei joku ihme tuo apujoukkoja hyökkäämään hiisien taakse." "Calewa antaa meille voiman voittaa nuo pikkupeikot! Ja tuo luoksemme apujoukkoja" Marce huudahti koettaen valaa taistelutahtoa lannistuneisiin sotureihin. "Miksi hän niin tekisi?" Korppi mutisi puoliksi itsekseen. Ei kuitenkaan tarpeeksi hiljaa, jotta Marce ei olisi kuullut. "Calewa on meidän Jumalamme! Hän loi meidät tähän maailmaan! Ja nyt hän on lähettänyt papinkin avuksemme!" Marce julisti. "Calewa loi peikotkin. Eikö hän voisi yhtä hyvin antaa heille voimaa voittaa meidät?" Korppi vastasi vakavalla äänellä. Kaikkien silmät olivat kiinnittyneet näihin kahteen. Remion tunsi hetkellisesti, miten tulevaisuus näkyi hänen edessään. Girnan salaisuus, kaikkien kuultavana velhon huulilta. Silti hän oli kun lumouksen alla. Hän ei kyennyt liikahtamaankaan. "Peikkojen luominen oli virhe! Calewa auttaa meitä päihittämään pohjoiset rodut!" "Miksi?" Korpin inttäminen alkoi todella suututtaa Marcea. Ennen kuin tämä kuitenkaan ehti sanoa mitään, velho jatkoi: "Miten jumala tekee virheitä? Vastaan itse, Calewa ei tee! Totuus on, että Calewa haluaa pohjoisen voittavan meidät! On aina halunnut! Papit eivät ole Calewan lähettämiä, kysy Remionilta jos et minua usko." Korppikin alkoi kiivastua. Useat silmät kääntyivät katsomaan Remionia, joka ei enää kyennyt edes hengittämään. Velho hengitti syvään sanoakseen sotilaalle viimeiset sanansa. "Kerettiläinen noita!" mylvi ääni, joka kaikui tornin kiviseinistä. Kunnioitettu Da-tre'o oli kuin ukkospilvi, joka vyöryi kohti velhoa tummanpuhuvana, mahtavana ja voimistuvana. Korpin silmissä näkyi pelko ja puhdas hämmennys. "Kuinka kehtaat julistaa kerettiläisiä aatteitasi muiden korville! Milloin olet hylännyt Jumalasi, noita? Milloin vedit Mestarisi nimen lokaan?" Korppi haukkoi henkeään silmät pyöreinä. Kunnioitettu ei antanut tälle aikaa saada ajatuksiaan ruotuun vaan nappasi sauvan velhon kädestä ja komensi lähintä upseeria: "Heittäkää noita tyrmään!" Remionin silmissä pimeni, kun hän vajosi pyörtyneenä lattialle. "Remion, mitä sinä teit?" Dhor kuiskasi hiljaa. *** 117

"Remion, ymmärräthän että totuus Calewasta on Girnan suurin salaisuus. Vain Girnaan noviiseiksi tulevat saavat tietää sen ja niinkin vain siksi, että heidän täytyy saada tietää. Edes velhoilla ei ole aavistustakaan", Da-tre'o sanoi hiljaa. Äänessä ei kuulunut aavistustakaan uhkauksesta, mutta Remionin selkäpiitä karmi silti. "Yksikään pappi ei ole kertonut Calewasta kenellekään. Eikä Girna ole ikinä halukas tekemään ennakkotapauksia." "Mutta... Eikö kukaan? Girnahan on ollut aikojen alusta, eikö?" "Ei yksikään pappi eikä noviisi, Remion." Viimein sanoma valkeni. Remion saattoi vain tuijottaa Kunnioitettua, joka hymyili hänelle ystävällisesti. "Korppi ei enää kerro kellekään! Hän osaa varmasti nyt pitää salaisuuden" hän sai henkäistyksi. "Hän oli jo paljastaa totuuden sotilaille." "Se ei tule tapahtumaan enää." "Ei niin, Remion." Ystävällisyys oli yhtäkkiä varissut Kunnioitetun koko olemuksesta. Remionin edessä ei enää seissyt tuttu Da-tre'o, vaan Girnan pappi. Cao huokasi, "Remion, olet ollut hyvä noviisi. Katson mitä voin tehdä, mutta kehotan sinua olemaan hyvin varovainen." Da-tre'on mustat silmät porautuivat Remioniin polttaen varoituksen noviisin mieleen. "Kyllä, Kunnioitettu." Remion kumarsi kykenemättä katsomaan noihin silmiin, jotka huusivat hänen epäonnistumistaan. Kun hän viimein nosti päänsä, Kunnioitettu oli lähtenyt huoneesta jättäen Remionin yksin. Noviisi vajosi sängylle. Hetken kuluttua ovi aukeni narahtaen ja Dhor asteli sisään. "Mitä minä nyt teen? Kunnioitetut erottavat minut!" Remion huudahti katsoen kääpiötä pelosta laajennein silmin. Kääpiö näytti hetken kasvoillaan myötätuntoa, mutta kovetti sitten ilmeensä. "Meillä on pahempaakin tekeillä", kääpiö sanoi, "Emme pääse ulos Tornista. Emme voi edes lähettää viestiä, koska hiidet ampuvat viestilinnut. Kaikki, minkä hiiden näkevät, kuolee saman tien." Remion nosti päätään. "Entä se, mitä he eivät näe?" "Mitä tarkoitat?" kääpiö kysyi hämmentyneenä. Tule, meidän pitää mennä puhumaan Kunnioitetulle, Remion sanoi kehoittaen kääpiötä seuraamaan. "Korppi osaa muuttaa itsensä näkymättömäksi ja olen nähnyt Jollan lennättävän 118

esineitä", Remion selitti Kunnioitetulle heidän löydettyä tämän, "Olen varma että Korppi saisi meidät lennätettyä pois Tornista ilman että hiidet näkisivät meidät." "Epäilen, että nuori velhoystävämme on tarpeeksi taitava muokkaamaan ilman elementtiä, jotta hän saisi meidät kaikki ehjänä turvaan", Da-tre'o aloitti kulmiaan rypistäen, mutta hengähti sitten rennosti, "mutta se taitaa olla tällä hetkellä ainoa suunnitelmamme. Lähdetään katsomaan haluaako hän edes tehdä meidän kanssamme yhteistyötä." Kunnioitettu nappasi mukaansa Korpin takavarikoidun sauvan ja lähti harppomaan pitkin Tornin käytäviä perässään kipittäen kaksi noviisia. Papin ei tarvinnut kuin hieman viittoa lukittua selliä vartioiville sotilaille, kun nämä päästivät heidät sisään. Remionin silmien kesti hetken tottua pienessä kopissa vallitsevaan pimeyteen, kunnes hän erotti Korpin huopaan kietoutuneen hahmon, joka oli kyyristyneenä nurkkaan. Vaatteen peittämät kasvot nousivat katsomaan tulijoita. "Korppi, tarvitsemme apuasi", Da-tre'o tokaisi kaunistelematta. "Mihin te kerettiläistä tarvitsette? Heitätte hiisien sekaan syötäväksi?" velho vastasi pahansuovasti. "Sinulla voi vielä olla mahdollisuudet katua Girnan edessä ja hyvittää tekosi. Hyvittää tekosi mestarillesi." Remion tunsi inhoa ja ihailua, miten hyvin Kunnioitettu käytti Korpin taikasanoja taivuttaakseen velhon tahtoonsa. Velhon olemus murtui. Da-tre'o otti ääneensä astetta pehmeämmän sävyn ja selitti, mitä he haluaisivat velhon tekevän. "Näkymättömiksi minä voin teidät muuttaa, mutta lennättäminen ei ole parasta osaamistani", velho vastasi. "Näytä, mitä osaat", Kunnioitettu käski ojentaen sauvaa velholle. Korppi otti sen vastaan ja osoitti sen kohti Remionia. Velho sulki silmänsä ja hänen huulensa liikkuivat äänettömästi, kun hän toisteli loitsun sanoja. Velhon silmät rävähtivät auki ja Remion tunsi kuvottavaa tunnetta vatsassaan, joka ei ollut tottunut painottomuuteen. Seuraavassa hetkessä hän tunsi räjähtävää kipua päässään, kun se iskeytyi kiviseen kattoon. Remion haistoi verta ja kuuli puisen sauvan kolahduksen, kun Korppi ja Dhor syöksyivät ottamaan hänen putoavan ruumiinsa vastaan. Kesti jonkin aikaa ennen kuin Remion tuli taas täysin tolkkuihinsa iskun jäljiltä. "En minä pysty tähän", velho sanoi hiljaa ja luovuttaneen äänellä. Velhon takana Kunnioitettu viittoi noviiseja seuraamaan itseään ulos sellistä. Ovella hän kuitenkin pysäytti Remionin ja kumartui kuiskaamaan tämän korvaan. "Jää sinä tänne. Vala häneen uskoa." Kunnioitettu poistui sellistä ohjaten Dhorin 119

mukaansa ja jättäen Remionin nostamaan velhon istumaan sellin kovalle penkille. "Minä en ollut ikinä hyvä ilman taioissa", velho sanoi päätään pudistellen, "Ei tästä tule mitään..." "Valitettavasti sinun on pakko oppia nopeasti", Remion huokaisi istuen velhon viereen. "Ei se vain toimi niin. Ei magiaa opita pänttäämällä", Korppi vastasi, "Teillä oli helppoa." "Helppoa? Tiedätkö kuinka vaikeaa on oppia käyttäytymään kuin pappi? Saada ääneen sellaista varmuutta, että kukaan ei edes harkitse väittää vastaan sinulle. Ja katsoa kuinka he tottelevat. Ja sinun pitää aina pitää salaisuus itselläsi..." Remionin ääni hiipui. "Mutta sinähän et pitänyt!" Korpin kiivas huudahdus säikäytti noviisin. "Miksi sinun piti kertoa se minulle? Katso missä olen nyt!" Remionin mielessä kuohui tulisia vastauksia siitä, miten Korppi itse oli miettinyt jumalan julmuutta, mutta kaikki sanat lipuivat hänen mielestään kun hän näki kosteat kyyneleet velhon silmissä. Syyllisyys alkoi velloa hänen sisällään. "Korppi, minä... Olen pahoillani", oli ainoa mitä hän sai sanottua. Korppi käänsi katseensa hänestä ja painoi päänsä käsiinsä. Remion tunsi itsensä voimattomaksi tekemään muuta kuin taputtamaan ystävänsä selkää lohduttavasti. Pitkän ajan kuluttua Korpin ääni kesti taas puhumista. "Minä teen parhaani auttaakseni Kunnioitettua, vaikka se näyttääkin toivottomalta. Mutta se vaatii paljon harjoitusta." "Meillä ei ole paljoa aikaa. Mitä enemmän hiisiä pääsee kerääntymään Tornin ympärille, sitä vaikeammaksi pakomatkamme Mekraan tulee olemaan." "Minä tiedän", Korppi tiuskaisi takaisin. Remion hätkähti jo toisen kerran ystävänsä ääntä. "Ja minä tiedän, että pystyt siihen", hän sanoi yrittäen saada ääneensä uskoa surumielisyyden läpi. Hän nousi ylös poistuakseen sellistä. Hänen takanaan Korppi pyyhki kasvonsa hihaansa ja näki Remionin lannistuneen selän kävelevän kohti ovea. Hänenkin sydäntään riipaisi syyllisyys pahoista sanoistaan. "Remion, anna anteeksi. Tiedän ettet tarkoittanut tätä." Remion kääntyi katsomaan velhoa ja hymyili väsyneesti. "Ei se mitään." Vaati kiireistä ja painostettua harjoittelua kunnes Da-tre'o hyväksyi Korpin lennätystaidot. Remion oli varma, että suunnitelma onnistuisi kun Kunnioitettukin oli 120

valmis pistämään henkensä yritykseen. Velho itse ei tuntunut olevan niin vakuuttunut taidoistaan, vaikka saikin itsevarmuutta aina saadessaan koehenkilöksi uhrattua Remionia lennätettyä hallitusti edelliskertaa pidemmälle. Varsinainen koetus tapahtui pimeässä, pilvisessä yössä, jolloin kuutkaan eivät päässeet ilmiantamaan heidän aikeitaan hiisille. Korpin sauva osoitti jälleen Remionin rintakehää ja noviisi koitti valmistautua lentämiseen. "Ensin näkymättömyys", velho sanoi hiljaa. Remion nyökkäsi. Hän tunsi kihelmöintiä selkäpiissään kun hän mietti miten hän katoaisi muiden katseilta. "Älä jää odottamaan meitä, vaan etsi suojapaikka", Dhor muistutti tuijottaen tiiviisti Remionin olkapäätä. Näkymättömyys siis ainakin onnistui. Hänen jalkansa irtosivat maasta ja hän kohosi muurin harjan korkeudelle. Hänen oli pakko ummistaa silmänsä kun Korppi ohjasi hänet muurin toiselle puolelle ja tyhjyyden ylle. Pieni viima heilutti hänen hiuksiaan ja hiveli hänen poskiaan, kun hän liikkui ilman läpi. Äkkiä viima alkoi koveta ja hän tunsi putoavansa. Remion räväytti silmänsä auki nähdäkseen maan tulevan liian nopeasti häntä vastaan ja sai käyttää kaikki voimansa purrakseen huulensa yhteen ja pitääkseen huutonsa sisällään. Tornin kivet vilisivät hänen silmiensä edessä ja pysähtyivät viimein Tornin puolessavälissä, kun Korppi sai lennätyksen taas hallintaansa. Remionin ilmalento jatkui taas sivusuunnassa ja nyt hän jo erotti jalkojensa alla liikkuvan hiisiarmeijan, jonka yli hän lensi kenenkään huomaamatta. Korppi sai lennätettyä hänet juuri armeijan ulkopuolelle, lähelle harvaa metsikköä. Remionin jalat tärisivät kun ne pääsivät viimein koskettamaan taas maanpintaa ja hänen oli hetken kerättävä itseään, kunnes sai ruumiinsa liikkumaan metsän suojiin. Siellä lopullinen kuvotus iski ja hän lysähti nojaamaan puun runkoon ja toivomaan ettei oksentaisi, ainakaan äänekkäästi. Kun hän kuuli askelien lähestyvän heppoista piiloaan, hän jo pelkäsi pahinta, kunnes En ilmestyi tyhjästä hänen näkyviinsä. Kiinnittäen varovaisesti myrdan huomion Remion viittoi tämän luokseen. En ei näyttänyt olevan moksiskaan lentämisestä. Enin jälkeen Lauren ja Dhor seurasivat ja he jäivät kaikki katselemaan Tornin siluettia puiden lomasta. Pilvet olivat hetkeksi väistyneet ja kuu kirkasti ympäristön. En viittoi heitä piiloutumaan syvemmälle metsikköön ja saikin Laurenin mukaansa. Remion halusi jäädä katsomaan, että muut seuraisivat perästä. Marce rysähti lähelle metsikköä menettäen näkymättömyytensä välittömästi maahan osuessaan. Remionin ja Dhorin katseet kääntyivät huolestuneena katselemaan armeijan asumuksia päin, ettei kukaan tulisi katsomaan mistä oli kyse. Ketään ei näkynyt. Marce 121

ryömi heidän vierelleen ja katseli hänkin huolissaan Tornia kohti. "Velho on uupunut, tämä käy hänen voimilleen", Marce kuiskasi Remionille. Samassa Kunnioitetun ilmalento katkesi pari metriä ennen maanpintaa ja tämä mätkähti onneksi pehmeälle aroheinälle. Pudotuksesta välittämättä pappi siirtyi hänkin puiden suojaan. Hän viittoi poikia seuraamaan itseään syvemmälle, Laurenin ja Enin perään. "Käskin Korppia lentämään niin pitkälle kuin pystyy", Kunnioitettu vastasi hiljaa Remionin kysyvään katseeseen. Noviisi käänsi katseensa taivasta kohti ja näki kauhukseen pilviä vasten varjon, jonka ympärillä viitta liehui kuin siipipari. Korppi lensi heidän yllään, näkyvänä. Velho lähestyi maanpintaa uhkaavan nopeasti ja Remion lähti juoksuun. Hän ehti Korpin alle, kun tämän ruumis osui ylimpiin oksiin, jotka vaimensivat hieman tämän pudotusta. Remion sai kaapattua velhon tiedottoman ruumiin syliinsä kaatuen samalla itsekin. Marce ja Dhor tulivat auttamaan hänet ylös ja kannattelemaan tajutonta Korppia. Kunnioitettu viittoi heitä seuraamaan vaikka itsekin joutui ottamaan tukea myrdasta, joka ponnisteli papin painosta. *** Remion olisi asettanut matkan Vahtitornilta Mekraan vielä alemmalle kuin matkan Jerahin joukon mukana, ellei ajatus sinänsä olisi ollut niin vastenmielinen. Ainakin silloin he olivat olleet kaikki yhdessä sorron alla ja Jerahin julmuudet olivat yhdistäneet heitä. Tämä matka oli täynnä vaivautunutta hiljaisuutta ja pois käännettyjä katseita. En ja Lauren pysyttelivät selvimmin poissa Remionin lähettyviltä, varmasti pitääkseen huolta, ettei Remionin hairahdus vaikuttaisi heidän uraansa Girnassa. Dhor oli pitänyt Remionille pienen saarnan tämän tietämättömyydestä ja harkinnan puutteesta, mikä oli saanut kireähermoisen Remionin tiuskaisemaan takaisin niin, että kääpiökin jätti hänet oman onnensa nojaan. Korppi taas kulki ryhmän mukana kuin säyseä lammas yrittäen olla lähes huomaamaton Kunnioitetun ollessa ympärillä. Joskus iltaisin, kun Kunnioitettu oli jo vetäytynyt nukkumaan, velho kuitenkin tuli Remionin seuraksi, saman rikoksen alla he kuitenkin olivat. Ne harvat hetket tuntuivat Remionista ainoalta asialta, mikä piti hänet järjissään. Marce oli vieroksunut Korppia siitä lähtien, kun Kunnioitettu oli julistanut tämän kerettiläiseksi, mutta ei ollut ymmärtänyt Remionin eristämistä. Niinpä tämä oli tullut juttelemaan Remionille heidän toisena matkapäivänään. Mitä velholle tehdään kun pääsette Mekraan? Marce oli kysynyt Remionilta. 122

Miten niin? Remion vastasi kysymällä. Kai hänet tuomitaan kerettiläisyydestä? Marcen kasvoilla oli hämmennystä siitä, ettei Remion ollut heti seurannut hänen ajatuksenjuoksuaan. Jaa, vastasi Remion tajuttuaan, mistä puhuttiin, En usko, että se on Girnan suurin murhe juuri nyt... Niin, no on tämä sota kyllä pahempi uhka kuin yksi nuori velho, olet oikeassa, Marce vastasi nyökäten päätään. Remionin sisällä vihlaisi. Mutta miten hän saattoi vetää sinut mukaan? 'Kysy vaikka Remionilta', tämä huusi silloin. Käsittämätöntä! Luulin, että hän oli ystäväsi, Marce jatkoi saaden Remionin yhä vain epätoivoisempaan tilanteeseen. Korppi onkin ystäväni, Remion sanoi hiljaa, mutta minä olen saattanut hänetkin tähän liemeen. Mihin liemeen? Velhon syytähän tämä kaikki on, Marce sanoi aluksi varmasti, mutta katsahdettuaan ystäväänsä ja nähtyään tämän vaivaantuneen ilmeen, hänen ääneensä hiipi epäilystä. Remion? Mistä tässä oikein on kyse? Marce kiltti, älä kysele enempää ennen kuin sinäkin joudut vaikeuksiin, Remion anoi. Marce hämmentyi niin, että jätti huomaamattaan pari askelta ottamatta. Sitten tämä ravisti itsensä hereille ja harppoi Remionin jälleen kiinni. Remion, velho valehteli, eikö niin? tämä vaati saada tietää kuiskaten. Jokin tuntui särkyvän Remionin sisällä. Hän puri huultaan, jottei avaisi suutaan ennen kuin saisi keksittyä, mitä sanoisi. Nyt hänen täytyi ajatella kuin pappi. Girna ei valehtele, hän sai lopulta sanotuksi mielestään vakaalla äänellä. Hänen ystävänsä katsoi kuitenkin häntä hieman sivusilmällään ja epäilys tuntui kalvavan tätä. Sen jälkeen myös Marce jätti hänet omiin oloihinsa. Kun viimein Mekran muurit ilmestyivät näkyviin Remion huokaisi helpotuksesta. Nyt ainakin ympärille tulisi joitain ihmisiä. Mekra oli Rhondan suurin kaupunki Girnoisin jälkeen. Tavallisesti vilkkaana kauppapaikkana toimiva kaupunki oli nyt selvästi nostanut vartiointiaan, sillä tieto hiisien hyökkäyksestä oli ehtinyt tänne ennen Kunnioitetun johtamaa joukkoa. Portteja vartioivat sotilaat pysäyttivät joukon. "Olen Girnan Kunnioitettu ja minun on tavattava kaupungin komentaja välittömästi", Da-tre'o vastasi äänellä täynnä Girnan auktoriteettia. Se sai aikaan särön portinvartijan 123

päättäväisyyteen. Päästäen vartijan pälkähästä hänen ylempi upseerinsa saapui juuri katsomaan hälyn aiheuttajaa. Tämä punertavahiuksinen mies selitti tyynesti, että kaupungin tämän hetkisen tilanteen takia kaupunkiin ei päästetty ketään ilman erillistä lupaa. Meillä on lähete ensimmäisestä Vahtitornista, ilmoitti Marce astuen eteen päin ja ojentaen käärön luutnantille tehden samalla kunniaa. Kunnioitettu Da-tre'o seisoi järkähtämättä paikallaan kasvoillaan ilme, joka kertoi että hän ei tarvinnut takauksia tai lähetteitä ja tämä oli vain turhaa ajan haaskausta. Luettuaan lähetteen upseeri käyttäytyi pappia kohtaan mitä nöyrimmin ja pyydellen vuolaasti anteeksi hän tarjoutui johdattamaan joukon Mekran palatsiin heidän komentajansa luokse. Luutnantti Rufuksen avulla sisäänpääsy palatsiin oli todellakin huomattavasti helpompaa. Saamatta tilaisuutta pestä pois matkan pölyjä heidät vietiin suoraan Mekran komentajan, prinssi He-gáhin eteen. Girnan oppituntien ansiosta Remion tiesi, että prinssi oli kuningattaren kymmenen vuotta vanhempi serkku, joka oli ensimmäinen ja ainoa vielä naimattoman ja siten lapsettoman kuningatar Il-mýan kruununperijä. Nähdessään prinssin nyt ensimmäistä kertaa, sukulaisuus nuoreen kuningattareen oli juuri ja juuri nähtävissä prinssin haaleissa silmissä. He-gáh oli pitkä ja hintelä verrattuna vieressään seisovaan kapteeniin ja miehen kasvoilla oli unettomien hetkien tuomia juonteita, jotka vanhensivat tätä. Itse asiassa ilman vaatimatonta kruunua Remion olisi veikannut ryhdikkäänä seisovaa kapteenia sotilaita komentavaksi prinssiksi. Prinssi nyökkäsi kysyvästi tulijoihin kun Rufus ohjasi heidät sisään ja jäi itse odottamaan oviaukkoon ojennettuaan saamansa lähetteen prinssille. "Girnan Kunnioitettu Da-tre'o palveluksessanne, prinssi. Olemme kuningattaren asialla", Da-tre'o selitti lyhyesti kumartaen prinssille olematta silti tippaakaan alentuva. Noviisit ja Korppi kumarsivat paljon nöyremmin. "Mikä kuningattaren asia tuo teidät Mekraan?" He-gáh kysyi. "Itse asiassa kuningatar oli pyytänyt Girnaa tarkastamaan Vahtitornien tilanteen ja tuomaan paikalle tarvittavaa rauhallisuutta, mutta saavuimme pienten viivytysten takia liian myöhään jotta olisimme voineet auttaa tilannetta. Kuten varmasti jo tiedätte, hiidet ovat aloittaneet täyden hyökkäyksen ainakin kahta Tornia vastaan saaden ne täysin piiritetyiksi. Tuo kirje on Ensimmäisen Tornin komentaja Ra-hars'ihrimiltä." Prinssi avasi lähetteen ja luki sen pikaisesti. "Pääsitte pois täysin piiritetystä Tornista?" Prinssi ei kysymyksestään huolimatta kuitenkaan tuntunut ihmettelevän asiaa suuremmin. 124

"Meillä oli velho apuna." Prinssin katse tutki hetken Korppia, mutta palasi taas kirjeeseen. Viimein hän huokaisi ja päätään pudistellen laski paperin eteensä pöydälle muiden paperien sekaan. "Tilanne Torneilla on pahin miesmuistiin. Ja pahimpaan mahdolliseen aikaan. Aivan kuin hiidet olisivat aavistaneet, että nyt olisi paras aika hyökätä." "Prinssini, olen varma että komentaja Ra-hars'ihrim pystyy huolehtimaan tilanteesta", prinssin vierellä seisonut kapteeni sanoi varmalla äänellä. Prinssi naurahti voimattomasti. "Hänen täytyy. Me emme voi irrottaa miehiä Mekrasta vaarantamatta omaa turvallisuuttamme." "Mutta eikö paras puolustus Mekrallekin olisi jos hiidet eivät pääsisi torneista eteenpäin", Lauren kysyi ihmetellen ja hieman tuohtuen prinssin suhtautumisesta Torneihin kohdistuvaan hyökkäykseen. "Olisi toki jos hiidet olisivat suurin huolenaiheemme", prinssi vastasi ja väsymyksen juonteet hänen kasvoillaan syvenivät, "Tärkeämpää on kuitenkin varautua hyökkäykseen Girnoista." Tämä sai Kunnioitetunkin otsan rypistymään. "Mitä Girnoissa on tapahtunut?" "Tiedustelijoitteni mukaan näyttää siltä kuin herttua A'reln olisi kaapannut lopunkin vallan kuningattarelta. En voi edes olla varma onko serkkuni enää hengissä, joskin herttuan kannattaa toki vielä pitää häntä nukkenaan." "Kunnes teidät saadaan tapettua ja varmistettua, ettette vie kruunua", Kunnioitettu ymmärsi välittömästi. Prinssi nyökkäsi ja vajosi tuolille kuin viimeiset voimansa menettäneenä. "Minun henkeni on Il-mýan hengen viimeinen pantti. Salamurhaaja voi tulla koska tahansa herttuan komennuksessa, enkä siis voi vähentää kaupungin turvatoimia, sillä se voisi johtaa koko valtakunnan tuhoutumiseen." Prinssi huokaisi vieläkin syvempään ja jatkoi: "Toisaalta mikäli en lähetä joukkoja Torneille valtakunta kokee tappion hiisille. Joka tapauksessa olemme tuhoon tuomitut." "Ymmärrän", Da-tre'o vastasi hiljaisella äänellä, "Tämä vaatii hieman pohtimista, joten jos sallitte, niin haluaisin huoneen jossa levähtää." "Totta kai. Luutnantti Rufus ohjaa teidät vapaisiin huoneisiin." Edes mukavassa sängyssä Remion ei ollut saada unta. Hänen mielensä täyttivät kuvat papeista, jotka käskivät hänen pakata tavaransa ja lähteä Girnasta välittömästi. Pudistellen kauhut pois päästään Remion istuutui ikkunasyvennykseen katsellakseen Mekran talojen 125

siluetteja Heilen kajastuksessa. Ikkunanraosta tuulahti sisään kirpeää yöilmaa, jota Remion hengitti syvään sisäänsä. Hänen mieleensä tunkeutui pieni koti-ikävän poikanen. Viettiköhän Rama iltaa valveilla ja katsellen kuuta? Veljellä ei ollut aavistustakaan, missä hän nyt oli ja mitä oli tekeillä. Pieni mustasukkaisuuden pisto osui hänen sydämeensä. Elämä kotikylässä oli ollut huoletonta. Remionin huomion kiinnitti kuun valossa lentävä pieni varjo. Yksinäinen lintu, matkalla etelän suuntaan. Navakampi tuuli alkoi jo kylmettää Remionin paljaita jalkoja, joten hän sulki ikkunan ja asettui taas vuoteelleen makaamaan sulkien myös ajatukset kodista pois mielestään. 126

luku 14: Kuin tapaisi vanhoja ystäviä, eikö? "Toivon saavamme jotain suojelusta matkallemme", Da'tre'o sanoi kumartaen hieman, mutta ääni kuin käskien. He-gáh huokaisi väsyneenä. "Tarvitsemme niin paljon miehiä kuin voimme täällä pitää, lisäksi Girnoisiin astuminen on vaara, johon en mielellään noviisejakaan laittaisi. Vaikka ymmärrän, että parasta olisi saada heidän pois tästä tilanteesta ja turvaan Girnaan." Silmäkulmastaan Remion näki luutnantti Rufuksen tekevän pienen viittaavan eleen prinssille, joka nyökkäsi tälle takaisin. "Mutta luutnantti Rufus lähtee saattajaksenne." Syvään Kunnioitetulle ja prinssille kumartaen Rufus ilmoitti lähtevänsä heti valmistautumaan matkaan. Hän kohtaisi heidät Mekran porteilla. "Prinssini, myös minä haluaisin toimia heidän saattajinaan", Marce sanoi luutnantin poistuttua kumartaen vartalonsa samansuuntaiseksi lattian kanssa. Prinssi nyökkäsi hänelle hyväksyntänsä kääntyen kärsimättömän näköisenä Kunnioitetun puoleen. "Ja mitä tulee Rhondan tilanteeseen, toivon että-" prinssi sai aloitetuksi. "Girna tekee kuten parhaaksi näkee", Kunnioitettu katkaisi prinssin puheen kesken. Prinssi näytti kukistetulta. "Tietysti. Mutta pyydän että kiirehditte." Palatsin ulkopuolella Dhor ei enää voinut pidättää häntä askarruttanutta kysymystä. "Mitä tarkoitit tuolla 'Girna tekee kuten parhaaksi näkee'?" kääpiö ihmetteli. Da-tre'o piti katseensa tiukasti edessään vastatessaan. Hän tiesi, että tämä olisi jotain raskasta nuorelle noviisille, joka ei ollut tottunut papin velvollisuuksiin ja joka vielä sattui olemaan kuningattaren ystävä. "Tästä tilanteesta on ulos vain kaksi Rhondalle edullista ulospääsyä. Vaikkei prinssi koskaan sanoisi sitä ääneen, hänkin tietää, mikä olisi helpoin ratkaisu ongelmaan", Datre'o alkoi selittää. "Kaksi ratkaisua? Mitä muuta on tehtävissä kuin pelastaa kuningatar? Jokin kauppako?" Lauren tiedusteli. "Mistään ei saataisi tarpeeksi rahaa vastaamaan koko Rhondan valtakuntaa, poikaseni. Ei, sen sijaan, että järjestettäisiin hyvin vaikea ja vaarallinen operaatio kuningattaren pelastamiseksi on luultavasti helpompaa järjestää toisenlainen suunnitelma. Operaatio kuningattaren tappamiseksi." 127

"Mitä? Mikä ratkaisu tuo on? Sehän antaisi herttualle kaiken vallan", Dhor vastusteli epäuskoiseen sävyyn. Da-tre'on huulilla käväisi pieni surullinen hymy. "Ei. Julkinen tieto kuningattaren kuolemasta siirtäisi kruunun prinssi He-gáhille. Prinssillä ei ehkä olisi hallussaan pääkaupunkia, mutta valtio olisi silti kuningassuvulla." "Ja prinssi suostuisi tähän?" Dhorin epäusko alkoi muuttua suuttumukseksi. "Se pelastaisi lopulta monen muun ihmisen hengen. Kuninkaana He-gáh pystyy itse ilmoittamaan oman seuraajansa ja ratsastamaan Tornien avuksi ennen kuin hiidet valtaavat koko valtion. Vaikka hän sitten kuolisi taistelussa, ei valtaistuin päätyisi herttua A'relnille. Dhor, kuninkaallisen perheen jäsenenä prinssi ei voi vain ajatella omaa tai serkkunsa henkeä, vaan koko Rhondaa. Olen varma, että myös Il-mýa ymmärtäisi tämän." "Mutta kait ensin yritetään hänen pelastamistaan?" Dhorin ääneen oli lisätty jo epätoivoa. Viha oli langennut papin kylmän selityksen alla. "Meillä saattaa olla vain yksi mahdollisuus saada joku sisään palatsiin, eikä sitä sovi tuhlata epäonnistumiseen, jonka jälkeen turvatoimet kiristyisivät entisestään. Girnan neuvoston on pohdittava tätä ja kiireesti. Meidän on päästävä Girnaan pikimmiten ja onneksi meillä on taas viimein ratsut käytössämme." Rufus piti yllä kireää tahtia, juuri niin nopeaa, etteivät dovot väsyneet liiaksi jatkaakseen taas lepotauon jälkeen. Remionille matkanteko oli jälleen kerran apeaa ja hiljaista. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa hiljaisuudessa ratsastava. Kaikkien noviisien päässä pyöri ajatus siitä, mitä Girna tekisi kuningattarelle. Päivät kuluivat ja he olivat jo alle päivän matkan päässä Girnoisista. Onko tuo aropalo? En kysyi huolestuneena osoittaen huomaamansa ohutta savupatsasta. Ei, se on rhondalaisleiri, vastasi Da-tre'o rypistäen kulmiaan ja kääntäen dovoaan hieman savun suuntaan. Myrdan kasvoilla vilahti hetken harmistunut ilme, kun hän ei ollut tätä ilmeisempää syytä tajunnut. Kunnioitettu, onko meillä aikaa jäädä vaihtamaan heidän kanssaan kuulumisia? kysyi Rufus, jonka äänessä kuului halu kiirehtiä eteenpäin. Se voi olla tärkeää, he ovat tulleet Girnoisin suunnasta, Da-tre'o vastasi. He käänsivät dovonsa seuraamaan Kunnioitettua. Mistä he oikein puhuvat? Dhor ihmetteli. Rhondalaiset lisäävät nuotioonsa savuttavia polttopuita kun he haluavat muiden liikkuvien heimojen huomaavan heidät ja yleensä heillä on silloin uutisia, palautui nopeasti Remionin mieleen Girnan oppitunneilta. 128

Heimo on lisännyt nuotioonsa kosteita puita, jotta se savuttaisi ja jotta heidät huomattaisiin. Se on rhondalainen tapa ilmoittaa, että heillä on jotain kerrottavaa, En selitti nopeasti. Se voi olla uutisia palatsista tai joku heistä on voinut saada lapsen, Lauren lisäsi happamasti. Rhondalaisheimon uutiset olivat kuitenkin vakavampia. Kun itse leiri tuli näkyviin aroheinikon lomasta, sen asukkaista saattoi aistia hermostuneisuuden. Kunnioitetun näkeminen sai heidät nopeasti tuomaan paikalle johtajansa, joka selvästi helpottui Datre'on nähdessään. Kunnioitettu Girnan pappi, mies sanoi kumartaen syvään, Mikä onni, että Calewa on johdattanut juuri teidät luoksemme. Calewa siunaa hädän hetkellä, Kunnioitettu vastasi täysin vilpittömältä kuulostavalla äänellä ja nyökkäsi kevyesti vastauksena heimojohtajan kumarrukseen. Remion tunsi sisintään kouristavan. Hän ei kyennyt tuollaiseen. Siksi hän olikin nyt tässä tilanteessa, hän mietti masentuneena. Mitkä ovat uutisenne? Heimomme tulee juuri Girnoisista, Kunnioitettu. Siellä kerrotaan kuningattaremme sairastuneen pahasti ja epäillään jopa myrkytystä. Jotkut epäilevät, että prinssi on sen takana, mutta me emme usko moiseen. Herttua A'reln on tuonut palatsiin Veriliiton jäsenen selvittämään tapausta. Koko kaupunki on varpaillaan. Miksi ette usko, että prinssi koettaisi myrkyttää kuningattaren? Kunnioitettu kysyi ja sai miehen ja noviisit hätkähtämään. Prinssi on hyvä mies! Ja hän on uskollinen kruunulle! rhondalainen vastasi pöyristyneesti. Kunnioitettu nosti kätensä rauhoittaakseen miestä. Girna vain haluaa tietää uskollisuutenne. Tiedättekö tästä Veriliiton lähettiläästä? Hän on nuori lady Lounais-Rhondasta, mutta todella tehokas. Useita Girnoisin aatelisia on otettu kiinni, jotta syyllinen löydettäisiin. Kiitos tiedoistanne, Kunnioitettu sanoi. Haluatteko jäädä aterialle? heimonjohtaja kysyi. Rufus liikahti eteenpäin kuin hänellä olisi ollut aikeissa sanoa jotain, mutta Kunnioitettu ehti ensin. Valitettavasti meidän on kieltäydyttävä ja kiirehdittävä eteenpäin. Girna haluaa rauhaa ja vakautta Rhondaan ja nämä ovat huolestuttavia uutisia. Voisi olla jopa parempi jättää ne nyt vielä pimentoon, kunnes Girna tai prinssi toisin sanovat, Kunnioitettu vastasi ja mies nyökkäsi piilotetun käskyn upotessa hänen tajuntaansa. Kunnioitettu johti 129

heidät pois leiristä ja heidän takanaan leiritulta tukahdutettiin. Kun he olivat päässeet kauemmas, savupatsasta ei enää näkynyt. Girnoisiin on enää lyhyt matka, voimme kiirehtiä loppumatkan, Rufus sanoi ja potkaisi dovonsa kiristämään tahtia. Muut seurasivat. Seuraavan päivän iltapäivänä he saapuivat näköetäisyydelle Girnosista ja Rufus pysäytti heidät. Varokaahan, mies sanoi ottaen laukustaan esiin lyhyen kaukoputken ja tähyili sen kanssa kaupungin rajaa. Paras nousta ratsailta, herätämme vähemmän huomiota jalan, mies kehoitti ja muut tottelivat. Marce ja Lauren ottivat dovot hoiteisiinsa, kun Rufus keskusteli hiljaisella äänellä Da-tre'on kanssa heidän suunnitelmistaan kaupunkiin pääsemiseksi. Remion oli hieman sivumalla muista, kuten tavallisesti. Hänen huomionsa kiinnitti heinikon kahina, joka tuli lähemmäs, kuin joku olisi tullut heitä kohti. Hän ehti miettiä, oliko kukaan muu kuullut sitä, kun käsi pamahti hänen suunsa eteen kun toinen väänsi hänen käsivartensa kivuliaasti hänen selkänsä taakse. Sitten hänet tönäistiin eteenpäin, kohti muita, mutta irti hänestä ei päästetty. "Ja taas täällä! Kuin tapaisi vanhoja ystäviä, eikö?" huusi mies, joka oli yllättäen ilmestynyt heinikon keskeltä pidellen Remionia otteessaan. Korpin kädet puristuivat niin tiukkaan nyrkkiin sauvan ympärille, että hänen rystysensä hohtivat valkeina. "Mutta emmehän me lopulta ole ystäviä", Jerah jatkoi miltei surumielisesti, "Äläkä edes harkitse mitään loitsuja, noitapoika. Ilman minua sinä tai yksikään pikkuystävistäsi ei pääse Girnoisiin kuin kahleissa ja silloinkin vain suoraan Palatsin syvimpään tyrmään." "Ja miksi meidän pitäisi uskoa sinua? Meillä on jo mies, joka on luvannut saada meidät Girnaan", Lauren tokaisi halveksuen. Korppi ei höllentänyt otettaan sauvastaan, vaan käänsi sen osoittamaan suoraan sitä miestä, jota hän inhosi eniten koko maailmassa. "Ah niin, kerrohan Rufus, miten aioitkaan saada nämä typerykset kaupunkiin?" Noviisit kääntyivät katsomaan Rufusta, joka oli vetänyt pelottavan aseensa esiin. Ei kuitenkaan taistellakseen Jerahia vastaan, vaan estääkseen noviiseja pakenemassa. Hänen virneensä paljasti suurimman osan hänen hampaistaan. "Tuomalla heidät sinulle. Ja siinäkin oli kädet täynnä. Palkkio muuten kaksinkertaistetaan, Jerah. Ei ollut mitään puhetta näin ärsyttävistä kakaroista", Rufus naurahti. "Selvä", Jerah suostui miettimättä. Olepa nyt kiltti pikku noviisi ja mene seisomaan hiljaa muiden kanssa, Jerah kuiskasi Remionin korvaan ja tyrkkäsi tämän päin Eniä ja Dhoria. 130

Mitä sinä haluat? Kunnioitettu kysyi. Jerah kohautti olkiaan pettävän rentoutuneesti. Minä haluan päästä huomaamatta kuninkaalliseen palatsiin ottamaan hengiltä erään Veriliiton jäsenen, joka haluaa saada kruunun suloisille vaaleille kutreilleen. Ja koska minä haluan tehdä sen melko hitaasti ja julmasti, joudun varmasti hoitamaan tieltäni myös muita palatsissa oleskelevia pahoja tyyppejä. Kunnioitettu oli hämillään tästä vastauksesta ja Jerah huomasi tämän. Kunnioitetun ajatusten sotkeminen selvästi huvitti miestä. Kenen sanoit haluavan kruunun? Dhor kysyi nostaen Remionia pystyyn. Ettekö ole kuulleet? Luulin, että Calewan korvat ulottuivat kaikkialle! Lady Ah'laine on kovasti kiinnostunut kruunusta, valtaistuimesta ja valtakunnasta, joskaan en usko että hän kovasti piittaa sen asukkaista. Toisin kuin sinä, esimerkiksi? Korppi vastasi myrkkyä tihkuvalla äänellä. En minä piittaa Veriliitosta noin yleensäkään, mutta tämä nimenomainen lady nyt ei satu olemaan ystävieni listalla. Valtakunnalla ei ole minulle merkitystä, mutta tämän kruunutavoittelijan minä haluan pois kuvioista. Ah'laine... Olemme kuulleet hänestä, Kunnioitettu avasi viimein suunsa, Yksi Veriliiton nousevista tähdistä, kitkenyt Neio'metin kaupungin ympäristön lähes kaikesta rikollisuudesta. Kitkenyt samalla muutakin. Usko pois, edes Calewa ei jää kaipaamaan sitä narttua. Kunnioitettu jätti tarttumatta Jerahin koukkuun, vaan vastasi vakaalla äänellä: Ja mitä sinä odotat meidän tekevän? Jopa papeilla on varmasti vaikeuksia päästä nyt palatsiin. Minulle on yhdentekevää, mitä te muut menette tekemään, tarvitsen oikeastaan vain velhon, Jerah sanoi kohauttaen olkapäitään välinpitämättömästi, kunhan siis pysytte poissa tieltäni. Kunnioitettu nyökkäsi päätään hyväksyen tämän. Remion ei ollut uskoa miten nopeasti Kunnioitettu pystyi tekemään päätöksen antaa velhon miehelle vastineeksi heistä muista. Mitä yksi velho oli Girnalle vastineeksi useasta noviisista ja Kunnioitetusta? Mitä aiot tehdä Il-mýalle? Dhor vaati saada tietää. Jerahin kasvoille nousi virnistys, jonka hän tiesi rasittavan kääpiön hermoja. Mitäpä minä kuningattarella? Kun pääsen omaan tavoitteeseeni, voisin samalla vaikka itse ottaa kruunun haltuuni. Rufus pääsee helposti lähelle prinssiä varmistamaan hallintakauteni alkamisen... Älä nyt viitsi, pikkumies, minulla ei ole mitään intoa hallitsemiseen. Tällä kertaa päämäärämme sattuvat osumaan yksiin. Rufus ohjaa teidät 131

muut Girnoisin läpi. Minä otan velhon ja yhden noviisin varmistukseksi siitä, ettei rakas noitamme koeta mitään, mikä vaarantaisi suunnitelmaani. Jerah nappasi lähimmän noviisin ja veti tämän lähelleen. Korpin silmät laajenivat, kun hän näki Remionin jäleen Jerahin otteessa. Ah, tein siis oivan valinnan, Jerah hykerteli katsellessaan velhon reaktiota, Jos ystäväsi on sinulle yhtään kallis, niin haluat hänen varmasti pysyvän ehjänä ja ilman turhaa kipua. Korppi puristi yhä sauvaansa mutta laski katsettaan hieman. Vie meidät sitten Girnaan, Kunnioitettu tokaisi Rufukselle, joka kumarsi tämän käskylle ivaavasti ja paimensi noviisit liikkeelle miekkansa eleillä. Papin katse hiljensi noviisit, jotka eivät edes uskaltaneet katsoa taakseen. Kai me pyydämme apua Girnasta? Dhor tivasi Kunnioitetulta kun he olivat päässeet Girnaran sillalle, jonka alkupäässä rufus jätti heidän seuransa jääden kuitenkin katsomaan heidän peräänsä. Da-tre'o ei vastannut ennen kuin kääpiö kysyi kolmatta kertaa ja uskaltautui nykäisemään vanhaa miestä hihasta. He olivat jo puolimatkassa sillata Girnan porteille. Millainen apu sinulla on mielessä, noviisi? Kunnioitetun sanat iskostivat tehokkaasti Dhorin mieleen hänen ja Kunnioitetun välisen eron. Aiotko saada apua Clarent'aisin pysäyttämiseksi vai tämän rikollisen auttamiseksi? Saman rikollisen, jonka takia menetit silmäsi? Jokainen miehen sana kylmäsi Dhoria. Hän oli todellakin vain nuori noviisi. Mitä sitten aiotte tehdä, Kunnioitettu? kääpiö kysyi lähes anelevasti. Da-tre'on ääni ei menettänyt tippakaan kovuuttaan. Me emme tee mitään. Meille on edullista, mikäli Clarent'ais onnistuu ja jos niin ei käy, tarvitsemme aikaa saadaksemme tilanteen paremmin hallintaan. Clarent'aisin suunnitelma voi tuoda meille vähintäänkin lisää aikaa epäonnistuessaankin. Mutta jos he epäonnistuvat, jos he jäävät kiinni, eikö herttua A'reln kaikkein todennäköisemmin tapata heitä? En uskaltautui kysymään. Näin on oletettava. En jää kaipaamaan rikollista, kunnioitettu vastasi. En nielaisi ja kuiskasi käheällä äänellä: Entä Remion? Ja Korppi? Girnan Kunnioitettu pysähtyi ja antoi katseensa kiertää noviisien kasvoilla. He olivat kuin hypnoosissa tämän mustien silmien tuijotuksen alla. Remion Gardella ja Korppi Metsänvihreällä on sovitettavaa Girnalle. 132

Mutta voisiko Girna antaa heidän kuolla sen takia? Dhor mietti ääneti ja lannistui sitten. Kahden olennon henki oli mitätön Girnan suuriin suunnitelmiin nähden, niinhän heille oli opetettu. Ja Girnan näkökulmasta kaikki olivat tasa-arvoisia. Tulenkohan minäkin tekemään tällaisia päätöksiä kun olen pappi? Dhor sysäsi ajatuksen mielestään. 133

luku 15: Tule nyt Minä olen murtautumassa kuninkaalliseen palatsiin, Remion mietti pakokauhuisin tuntein. He olivat päässeet Korpin leijuttamina muurin ylitse, Jerahin tikari Remionin kaulalla. Muurin toisella puolella Jerah oli kylmästi ja nopeasti tappanut vartiokierrostaan hoitaneen vartijan. Korppi oli sitten luonut illuusion vartijasta, joka tuijotti tyhjäkatseisesti eteensä ja marssi lyhyttä edestakaista rataansa. Remion vilkaisi sitä vielä kerran ennen kuin he pujahtivat sisään palatsiin palvelijoiden ovesta, jonka Jerah oli juuri saanut tiirikoitua. En tiedä kauanko se pysyy, kun en ole ylläpitämässä sitä, korppi sanoi Remionille matalalla äänellä. Kestäköön tarpeeksi kauan, Jerah huikkasi johtaen heitä kapeaan ja huonosti valaistua käytävää pitkin. Korpin kasvot vääntyivät rumiksi. Tämä ei ollut tarkoittanut miehen kuulevan loitsunsa rajallisuudesta. Remion tyytyi vain taputtamaan ystävänsä selkää. Rohkaisuksi vai lohdutukseksi, hän ei tiennyt. Velho kavahti huomaamattaan hänen kosketustaan, mikä masensi entisestään Remionin mieltä. Korppi pelkäsi kait yhä häntä ja Girnan pettämistä. Kunnioitetun sanat olivat syöpyneet velhon mieleen. Edessä näkyi lepattavaa valoa ja Remion saattoi juuri erottaa vaimeita askelia, kun Jerah viittoi käskevästi heitä pysähtymään. Korppi nosti sauvaansa valmistautuakseen tulevaan ja astui hieman Remionin eteen. Olen niin hyödytön, Remionin mielessä kaikui hänen painautuessaan kylmää kiviseinää vasten, jotta olisi mahdollisimman vähän tiellä, mikäli syntyisi taistelua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lisbet, oletko siellä? Ehti lyhdyn kanssa kulkenut vanha palvelusnainen sanoa enne kuin Jerah oli iskenyt tikarinsa tämän niskasta läpi. Nainen kaatui kohti Remionia, joka vaistomaisesti otti tämän vastaan. Naisen lasittuneet silmät tuntuivat kysyvän syytä Remionilta, joka kauhuissaan päästi ruumiin valumaan lattialle. Verta valui naisen niskasta punaten tämän villaisen aamutakin. Täällä on yksi ovi raollaan, Jerah raportoi edempänä käytävältä ja raotti mainitsemaansa ovea entisestään. Kurkistettuaan huoneeseen mies kääntyi heitä kohti iloinen virne kasvoillaan. Hän on lähtenyt täältä. Tuokaa ruumis tänne ja peitelkää se sänkyyn jottei se paljasta meitä aivan heti. Remion katsoi kauhistunein silmin ensin Jerahia, sitten ruumista jaloissaan ja taas 134

Jerahia. Mies ei voinut tarkoittaa hänen kantavan kuollutta ihmistä, jonka mies oli juuri surmannut ja laittavan tätä sänkyyn hämätäkseen vaikkapa Lisbetiä, jota nainen oli ollut etsimässä. Remion vain tuijotti eteensä pudistellen huomaamattaan hitaasti päätään. Korppi päätti nostaa naisen itse. Tule nyt, Korppi kehotti edelleen jähmettynyttä Remionia palatessaan palvelusnaisen huoneesta. Kiiruhtaessaan tämän perään Remion potkaisi sivuun naisen jalasta pudonneen aamutossun. Kapea käytävä päättyi vaatimattomaan oveen, joka aukeni äänettömästi Jerahin kääntäessä kahvaa. Oviaukon toisella puolella näkyvyyden peitti vajaan metrin päässä riippuva paksu kangas. Oi, miten rakastan ylhäisöä ja heidän ylemmyydentunnontarvettaan, Jerah sanoi hymyillen pehmeästi. Mies pujahti ryijykäytävään, joka todennäköisesti reunusti jotakin palatsin leveämpää käytävää. Girnassa kerrottiin, että palatsit ovat haavoittuvimpia palvelijoiden asumusten puolelta, Remion mutisi kun eräs niin kaukaiselta tuntunut luento palautui hänen mielensä. Mikseivät papit sitten määrää näitä vartioitavan paremmin? Korppi kysyi. Jos niin olisi, meidän retkemme kestäisi kauemmin. Girna siunaa tehtäväämme, vastasi Jerah, joka viittoi heitä terävästi olemaan hiljempaa. En tiedä, Remion vastasi Korpille avuttomasti. Heidän suojanaan roikkuvan ryijyn toiselta puolen kuului kankaan pehmentämää kalketta. Remion sulki silmänsä ja ensi kertaa pitkään aikaan lausui äänettömän rukouksen Calewalle vartijan puolesta. Pieni, ilkeä ääni hänen päässään ivasi, että turhaan hän pyysi mitään jumalalta, joka ei tippaakaan hänestä piitannut tai jos niin teki, todennäköisesti halusi hänen kuolevan. Remion hiljensi äänen. Hän halusi uskoa, hän halusi palata niihin aikoihin, jolloin hän saattoi uskoa Calewan pitävän hänestä huolta ja kuljettavan hänen elämäänsä niin kuin oli hänelle parhaaksi. Hän halusi vain seurata pappien käskyjä. Hän ei halunnut seurata vierestä, kun murhamies surmasi tieltään esteenä olevia ihmisiä. Hän ei halunnut katsoa enää yhtään ruumista. Calewa auttakoon tuota vartijaa. Kalke kuului lähempää ja Remion avasi silmänsä nähdäkseen Jerahin vetävän tikarinsa esiin. Miehen asennossa tapahtui lähes huomaamaton muutos, kun tämä valmistautui iskuun. Remionin käsivarsi liikkui sivulle, miehen tielle, estäen tämän hyökkäyksen. Mikään kummoinenkaan este se ei ollut, Jerah olisi voinut helposti sysäistä lihaksettoman noviisin 135

syrjään, mutta tämä ei tehnyt niin. Kalke kuului yhä lähempää ja vaistomaisesti Remion pidätti hengitystään. Kuitenkin hänen kasvoillaan oli järkähtämättömän päättäväinen ilme ja se oli loitsu, joka säteili hänen jokaiseen sormenpäähänsä ja tuntui olevan se asia, joka piti Jerahin aloillaan. Kalke ohitti heidät ja jatkoi käytävää eteenpäin. Remion saattoi hengittää ulos. Hänen kätensä laskeutui alas ja taika raukesi. Mies liikkui salamannopeasti. Jerahin tikarinterä painoi Remionin poskea vasten ja miehen jäänsiniset silmät porautuivat Remionin omiin. Mieli täysin tyynenä Remion pani merkille, miten pienet pupillit miehen iiristen keskellä oli huolimatta ryijykäytävän hämäryydestä. Sinun on aika sanoa viimeiset sanasi. Ei vielä, Remion vastasi äänellä, joka ei ollut täysin hänen omansa. Siinä oli lopullista varmuutta, joka oli lähtöisin Girnan perustuksista. Calewa ei ehkä auttaisi, mutta papit ja Girna olivat asioita, jotka kykenivät siihen. minun surmaamiseni ei tuo sinulle lisäarvoa, vaan antaa Korpille syyn olla enää auttamatta sinua. Ehkä minä en enää tarvitse pikkuvelhoa. Sinä tarvitset Korppia. Jokainen Remionin lausuma tavu oli kuin isku Jerahille. Tämä huomasi kätensä tärisevät aavistuksenomaisesti ja kompensoidakseen puristi tikarin kahvaa tiukemmin. Tämä noviisipoika vaikutti häneen liikaa, eikä hän ymmärtänyt miksi. Jerahin liian kovassa puristuksessa tikari nirhaisi Remionin poskeen pienen viillon. Noviisin ilme ei värähtänytkään. Minä surmaan sinut myöhemmin. Jerah sai sanotuksi ja kääntyi etenemään. Sivusta seurannut Korppi odotti Remionin lysähtävän helpotuksesta miehen säästäessä tämän hengen, mutta tämä vain nyökkäsi tyynesti itsekseen. Remion? velho kuiskasi. Girnan siunausta meille, jatketaan, Remion vastasi ja lähti Jerahin perään. Haluatko, että parannan tuon? Korppi kysyi viitaten haavaan Remionin poskessa. Älä turhaan, Remion vastasi pyyhkien verta poskeltaan tahrien valkean hihansa punaan. He jatkoivat eteenpäin palatsin sinisten mattojen pehmentäessä heidän askeliaan. Välillä he jähmettyivät paikalleen, kun ryijyseinän toiselta puolen kuului partioivan vartijan ääniä, kuten haarniskan kalsketta ja miekan asettamista paremmin paikoilleen. Jerah ei enää koettanut hyökätä näiden kimppuun, mutta tämän olemus muuttui varovaisemmaksi ja Remionin mielestä hermostuneemmaksi mitä pidemmälle he etenivät. 136

Lopulta Jerah pysäytti heidän kulkunsa vaatimattoman oven eteen, avasi sen varovaisesti ja varmistettuaan, että sen takana oli häiriötöntä, vetäisi korpin ja Remionin sinne. Oven takana oli pieni siivouskomero, jota Korppi valaisi. Hänen sauvansa kärjessä rätisi pieniä kipinöitä ja energiajuovia, jotka toivat pieneen tilaan epäluonnollisen lilahtavaa valoa. Jokin on nyt pielessä, Jerah mutisi hiljaa. Sen lisäksi, että olemme kolmisin murtautuneet Girnoisin kuninkaalliseen palatsiin? Remion vastasi kysymällä. Hiljaa, pikkupappi, Jerah ärähti edes katsomatta poikaan, Yhden ulkovartijan puuttumisen olisi jo pitänyt aiheuttaa hälytyksen. Eikö ole vain hyvä ettei hälytystä ole annettu? Korppi kummasteli. Parasta olisi, jos tietäisimme tarkalleen mitä on tekeillä, Jerah vastasi, Te pysytte täällä, niin minä etsin meille tiedottajan. Ennen kuin kumpikaan toisista ehti sanoa mitään, Jerah oli jo puikahtanut ulos jättäen Remionin ja Korpin komeron hämärän tuikkivaan valoon. Kotvan kuluttua mies palasi raahaten perässään elotonta palatsinvartijan ruumista. Jerahin rojauttaessa vartijan komeron lattialle tämän sormien otteesta irtosi sytyttämätön savuke. Tämä oli aikeissa vetää sauhut vartiopaikallaan, jolloin ei arvatenkaan olettanut kenenkään etsivän häntä hetkeen, Jerah selitti venyttäen selkäänsä miehen kantamisen jälkeen. Oi, älä huoli, hän on vain tajuton. Kuolleita on vaikeaa kuulustella, ellei ole maahinen, Jerah jatkoi vastauksena Remionin tyrmistyneen moittivalle ilmeelle. Mies kehotti Korppia koettamaan herättää vartija ja hangoiteltuaan näennäisesti vastaan tämä totteli. Tajuttomuudestaan tokeneva mies murahti ja Jerah toi tämän täysin tajuihinsa potkaisemalla tätä terävästi kengänkärjellään kylkeen. Turha kai sanoa, mutta älä yritä mitään typerää. Tuo poika tuossa on velho, Jerah sanoi miehelle viattomin silmin viitaten peukalollaan Korppiin. Keitä te olette? vartija kysyi pidellen päätään. Kuten juuri sanoin, Jerah vastasi lausuen jokaisen tavun huolellisesti kuin puhuisi vähäjärkiselle, tuo on velho, tuossa on Girnan pikkupappi ja minä... minä olen kostoretkellä. Pappi! mies henkäisi ja teki sitten kunniaa Remionille helpotusta huokuen, Tiesin, ettei Girna hylkää meitä! Hylkää teitä mihin? Korppi kysyi. 137

Palatsissa tapahtuu nykyisin kummia, herra, mies selitti selvästi Remionille, kuin tehden raporttia Girnan lähettiläälle. Tuota, en minä ole... Remion ehti aloittaa, kunnes Korpin sauvan tökkäisy hiljensi hänet. Kun herttua alkoi epäillä, että kuningattaren henki on vaarassa, hän toi palatsiin useita uusia vartijoita ja outoja lääkäreitä myrkytyksen takia. Suurin osa meistä vanhoista on siirretty ulos palatsista kuka mistäkin syystä. Osaa on syytetty salaliitosta kuningatarta vastaan ja minä tiedän joidenkin niistä miehistä olevan täysin uskollisia kruunulle. Uskollisia kruunulle vai kuningattarelle? Remion kysyi hillityllä äänellä. Miehen hämmennys kertoi, ettei tämä ymmärtänyt eroa näiden kahden välillä. Remion huokaisi. Ovatko he kuningattaren miehiä loppuun asti vai puolustavatko he sitä, joka istuu valtaistuimella? hän jatkoi. Me puolustamme kuningatartamme! mies vastasi intohimoisesti. Oikein hyvä. Mutta mitä kummaa siinä sinun mielestäsi on, että A'reln haluaa uskottuja miehiään palatsiin, kun hän kerran on sillä tavoin suojelemassa kuningatarta? Jerah kysyi. Nämä uudet miehet eivät ole normaaleja. He eivät puhu paljoa, he eivät juurikaan syö, eivät ainakaan meidän seurassamme ja he.. näyttävät kummallisilta. Millä tavoin kummallisilta? Remion kysyi rohkaisten miestä jatkamaan. En osaa sanoa, mutta heissä on jotain puistattavaa. Entä nämä lääkärit, mikä heissä oli outoa? Korppi kysyi. He tulivat uusien miesten mukana ja vetäytyivät saman tien omiin huoneisiinsa. He toimivat aina hyvin hämärässä ja ovat kietoutuneet niin moniin kaapuihin, ettei heistä edes näy mitään. Korppi pudisteli päätään epäuskoisena. Mitä kuningatar sanoi näihin lääkäreihin? velho kysyi. En tiedä, hänen majesteettinsa on nykyisin täysin eristetty ja hänen lähikaartinsa koostuu vain uusista miehistä. Hetkinen, sanoit että lääkärit tulivat samaan aikaan uusien miesten kanssa, jotka haettiin palatsiin, kun A'reln alkoi epäillä, että kuningatarta uhataan, Remion keskeytti, Miksei kukaan epäillyt tätä, eihän A'reln voinut tietää, että kuningatar tultaisiin muka myrkyttämään? Kukaan ei tullut ilmeisesti ajatelleeksi, Jerah vastasi pilkkaa pehmeässä äänessään. Girna ei sanonut asiaan mitään, vartija puolusteli heikosti tajuten asian nyt itsekin. Miten Girna antaa ihmisten olla näin sokeita? Korppi kysyi tuskastuneena 138

Remionilta. Sokea seuraa helpommin, noviisi vastasi. Paljonko teitä vanhoja vartijoita vielä on? Jerah kysyi mieheltä. Parisenkymmentä. Kerääpäs heidät kasaan ja organisoi vartijoiden sisäinen vallankaappaus, Jerah ehdotti. Mies tuijotti tätä häkeltyneenä. Remion polvistui saadakseen silmänsä miehen silmien tasalle. Mikä sinun nimesi on? Far'eil, herra. Far'eil, palatsissa ei ole kaikki kunnossa. Herttua A'reln ei ajattele kuningattaren parasta vaan aikoo anastaa tältä kruunun. Vartioston uudet miehet ovat herttuan käskyläisiä ja teidän uskollisten miesten tulee pidätellä heitä kun me pelastamme Il'mýan. Olemme Girnan tehtävällä, Remion vielä lisäsi. Älkääkä huolehtiko A'relnin miesten terveydestä liikoja, he eivät todellisuudessa ole varmasti edes oikeita olentoja, Jerah lisäsi, lääkärit ovat maahisia niin varmasti kuin minä olen Claret'ais. Nukkeja, Korppi kuiskasi, Olen kuullut niistä. Animoituja illuusioita, joilla on materiaa. Maahisia palatsissa? Far'eil henkäisi. On ollut jo pitkään. A'relnin lyhyt kasvuisuus kulkee niin sanotusti suvussa, Jerah vastasi. Voimmeko luottaa sinuun, jotta saatte nämä 'nuket' pois tieltä? Remion kysyi vartijalta. Tämä nousi viimein pystyyn ja teki Remionille uudelleen kunniaa. Calewan ja kuningattaren tähden! Girna voi luottaa minuun! hän lupasi. Calewan siunausta, Remion toivotti ja toivoi ettei hänen äänensä värisisi. Sinustahan on melkein enemmän hyötyä kuin velhosta, Jerah sanoi Reminoille vartijan poistuttua ärsyttääkseen Korppia. Hän onnistui. Heittäen anteeksipyytävän katseen velhoon Remion seurasi Jerahia ulos, käytävälle. Hän sanoi, että kuningattaren lähimmät kaartilaiset ovat kaikki näitä uusia miehiä, Jerah sanoi tarkkaillen kahta miestä vartioimassa kuningattaren huoneisiin johtavaa ovea. Miehet näyttivät Remionista aivan oikeilta ihmisiltä, mutta hän nyökkäsi. Minä hoitelen tuon vasemmanpuoleisen, mies jatkoi. Selvä, Korppi vastasi. 139

Jerah syöksähti eteenpäin, muttei saavuttanut vartijaa ennen kuin tämä huomasi hyökkääjän. Vartija laski keihäänsä odottamaan että Jerah ehtisi tarpeeksi lähelle. Samalla hetkellä toiseen vartijoista osui pieni salama, jonka jälkikuva poltti vihreänä Remionin silmissä. Iskun saanut vartija horjahti hieman sen voimasta, mutta vasta hänen päänsä lävistänyt salama aiheutti nukkeen sellaista vahinkoa, joka sai sen kaatumaan. Korppi siirsi sauvansa osoittamaan vasemman puoleista vartijaa, mutta tielle ehtinyt Jerah esti häntä löytämästä kunnon osumapaikkaa. Tämä vartija ei ollut mitenkään noteerannut toverinsa vahingoittumista. Jerahille ei tuottanut vaikeuksia väistää vartijan keihästä ja sivaltaa tämän oikeaa rannetta tikarillaan. Vammastaan välittämättä vartija pudotti keihään ja vetäisi miekan vyöltään vasemmalla kädellään juuri ajoissa kääntääkseen sivuun Jerahin toisen iskun. Tämä liike sai miekan kääntymään niin, että tämä asettui Jerahin ja Korpin väliin. Korppi tähtäsi sauvallaan. Voit osua Jerahiin! Remion huudahti käheästi velholle. Luuletko, että välitän? Korppi vastasi ja lähetti sauvastaan uuden salaman, joka osui vartijaa vasempaan jalkaan, ja minulla oli suurempi todennäköisyys olla osumatta häneen. Vartijan jalka petti tämän alta juuri sen verran, että Jerahille avautui mahdollisuus, jonka tämä hyödynsi. Miehen tikari uppoutui syvälle vartijan panssarin kainalotaipeesta. Jerah antoi miehen kaatua lattialle, jota peittävä paksu matto pehmensi tästä aiheutunutta kolinaa. Korppi nykäisi Remionin matkaan. Jerah oli jo varovaisesti lähestymässä koristeellisia kaksoisovia, joiden pintaan oli etsattu Rhondan vaakuna ja kruunukuvio. Remionin ohittaessa lattialla lojuvia vartijoita toinen niistä nytkähti saaden Remionin säpsähtämään. Häntä kuvotti. Jerah oli ovien luona koettaen kuunnella niiden lävitse ja Korppikin oli jo ehtinyt edemmäs. Remion ei voinut irrottaa katsettaan maassa makaavasta vartijasta, jonka kasvot olivat muuttuneet jotenkin vahamaisiksi. Kun Korppi oli ehtinyt oville, vartijan ruumis hajosi hiljalleen kappaleiksi. Joko sisällä ei ole vartijoita tai he ovat kovin hiljaa, Jerah lopulta sanoi ja koetti varovaisesti oven kahvaa. Se laskeutui kevyesti ja mies työnsi oven hiljaa auki. Oven raosta tihkui käytävään pehmeää kynttilänvaloa. Harmi, ne olisivat olleet hyvät viimeisiksi sanoiksesi, Korppi sanoi happamasti seuraten miestä tyhjään olohuoneeseen. Remionin silmät ajautuivat ensiksi huoneen katosta riippuviin kynttiläkruunuihin. 140

Kynttilöiden valo osui kruunuista roikkuviin taidokkaasti leikattuihin kristalleihin luoden pieniä sateenkaaria ympäri huonetta ja valaisten sen jokaisen sopen. Huoneen lattia oli kokonaan peitetty paksuilla, pehmeillä, rhondalaistyylisillä matoilla, jotka vaimensivat Jerahin askeleet tämän tarkastellessa ympäristöä. Huoneesta johti eteenpäin huoneistoon useitakin ovia, joita mies yksitellen koetti. Remion oli harhaillut matalahkon hyllykön luokse tarkastellakseen sen päällä olevaa kirjakokoelmaa. Kaikki teokset olivat luetun näköisiä, mikä nosti hymyn Remionin huulille hänen muistellessaan miten Dhor tapasi välillä kutsua Il-mýaa vain hepenistä kiinnostuneeksi huithapeliksi. Toki siitä oli aikaa, enne kuin vanha kuningas oli kuollut. Hei, pysyhän terävänä, Korppi sanoi hänelle hiljaa herättäen hänet ajatuksistaan ja takaisin todellisuuteen, jossa hän oli juuri murtautunut kuningattaren huoneistoon. Sitten yksi sisäovista raottui ja Remion saattoi kuulla sen avaajan sanovan huoneeseen jääneelle: En usko, että sinun tarvitsee jäädä näihin huoneisiin enää pitkäksi aikaa. Lady haluaa varmasti uudelle asemalleen paremmin sopivat asuintilat. Löydämme sinulle varmasti hyvän sopen kellarista. Ovesta astui lyhytkasvuinen mies, jonka Remion oli nähnyt kerran aiemminkin. Herttua A'reln ei näyttänyt yhtään miellyttävämmältä, joskin huomattavasti hämmästyneemmältä kun tämä huomasi tunkeutujat. Hän ei ehtinyt kuitenkaan älähtääkään, kun Jerahin tikarin terä upposi kahvaan saakka tämän rintaan. Katsellen ruumiistaan työntyvää aseen kahvaa häkeltyneen suurin silmin herttua vajosi polvilleen. Tämän kädet olivat menettäneet voimiaan, mutta tämä kurkotti silti kahvaa kohti. Sinuna jättäisin sen paikalleen, ellet halua värjätä kuningattaren ihastuttavia mattoja uudelleen, Jerah kehotti astellen reippaasti A'relnin luokse ja painaen tämän selälleen maahan. Herttuan silmissä näkyi vain pakokauhua ja tämä availi suutaan saamatta silti ääntäkään ulos. Silti kimeä kirkaisu täytti huoneen. Il-mýa oli tullut A'relnin perään nähdäkseen, mitä oli tapahtunut ja kauhistunut sitten näkemästään. Rauhoittukaahan kuningattareni, olemme pelastamassa teitä, Jerah tyynnytteli nuorta naista täysin uskottavalla äänellä, mutta kylmin kasvoin. Il-mýa katsahti nyt muihin huoneessa olijoihin. Voi Calewan kiitos! kuningatar lopulta henkäisi ja istuutui kömpelösti läheiseen nojatuoliin kuin voimat olisivat paenneet hänen jaloistaan. Onko huoneistossa muita? Jerah kysyi. Ei, vain vartijat ulkopuolella, Il-mýa vastasi. 141

Kuningatar Il-mýa, kai olette kunnossa? Remion kysyi huolestuneena. Olen paremmassa kunnossa kuin minun tulisi olla, Il-mýa sanoi kyynelten kosteuttaessa hänen silmänsä, Olen pettänyt kansani. Olen varma, ettei kansanne näe asiaa niin, Remion jatkoi uskaltaen laskea kätensä lohduttavasti kuningattaren käsivarrelle. Tämä katsahti Remioniin kiitollisin silmin ja laski oman pienen kätensä noviisin kädelle. Tätä voimme jatkaa kai myöhemminkin, Jerah keskeytti tuskastuneena punehduttaen Remionin, Meidän urakkamme ei ole vielä ohi. Mies tarttui herttuaan tämän takista saaden tämän ulvahtamaan: Apua! Ei ole tulossa, mikäli se minusta riippuu, Jerah vastasi iskien kylmät silmänsä herttuaan. Minä tahdon löytää Ah'lainen. Puhu tai minä nykäisen tikarini takaisin ja estän velhoa parantamasta sinua. Katsomme molemmat kuinka vuodat kuiviin. Herttualta kesti vain hetken murto-osa vastata. Valtaistuinsalissa! Ovatko 'lääkärit' hänen seurassaan? Eivät. Mainiota, Jerah sanoi kuin itsekseen ja käänsi sitten päänsä kohti muita. En oikeastaan tarvitse teitä enää. Mutta palatsin vähän oikeat vartijat voivat kaivata apuanne, kun joutuvat maahisvelhoja vastaan. Kunhan pysytte poissa tieltäni. Mies nousi sulavasti pystyyn kiskaisten samalla tikarinsa irti. Pyyhittyään sen nopeasti A'relnin takkiin hän poistui huoneesta takaisin palatsin käytäville. Herttua kirkui tuskasta ja pelosta. Koeta pitää häntä mahdollisimman aloillaan! Korppi käski Remionia, Katson mitä voin tehdä. Sakea veri oli nopeasti värjännyt haavoittuneen herttuan paidan. Remionin työ pitää tätä paikallaan kävi helpommaksi sitä mukaan kun A'reln kalpeni ja veltostui. Voinko minä tehdä mitään? Il-mýa kysyi. Korppi pyyhki hikeä otsaltaan verentahrimalla kädellään. Loitsut veivät häneltä voimia. Rukoile... Tai, unohda se, hän vastasi. Onko täällä pesuallasta? hän kysyi sitten nousten ylös. Il-mýa osoitti ovea, joka johti kylpyhuoneeseen. Selviytyykö hän? Remion kysyi katsoen herttuaa, joka näytti kovin elottomalta. Vain 142

tämän rinnan kohoilu kertoi tämän olevan yhä hengissä. Pesuhuoneesta kuului veden solinaa ja läiskytystä, kun Korppi pesi kätensä ja palasi sitten muiden luokse. En tiedä. Hän menetti paljon verta, velho vastasi, Toisaalta, tuo tuossa on maanpetturi ja vallankaappari, joten kuinka suurta surua se aiheuttaa, mikäli hän menehtyy? Minä haluan hänet oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Hänet ja sen Ah'lainen, kuningatar ilmoitti. En tiedä onnistuuko se, velho vastasi, En tiedä, mitä Jerahin ja Ah'lainen taustalla on, mutta en usko, että naiselle käy hyvin. Kuka tuo mies oli? Jerah? Paatunut ja mielipuolinen rikollinen. Girna varmasti selittää asiaa tarkemmin myöhemmin, Remion lisäsi jottei heidän juuri nyt tarvitsisi selittää kuningattarelle, miten he olivat päätyneet palatsiin miehen kanssa. Mitä me nyt teemme? hän kysyi Korpilta. *** Jerahille ei tuottanut vaikeuksia edetä pitkin palatsin käytäviä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt jäädä ihailemaan palatsin hienouksia, sillä jokainen askel, joka vei häntä lähemmäs valtaistuinsalia, vei hänet lähemmäs Ah'lainea. Hän lähestulkoon juoksi. Ajatus naisen veren vuodattamisesta sai hänet melkein kiihdyksiin. Tämä oli vielä parempi tunne kuin mitä velhon jahtaaminen oli tuonut. Saavuttuaan lähelle määränpäätään hän saattoi kuulla taistelun ääniä. Rhondalaisvartijat olivat ottaneet yhteen nukkevartijoiden kanssa täällä, pahimpaan mahdolliseen aikaan Jerahin kannalta. Hän halusi yksityisen hetken Ah'lainen kanssa. Hän halusi saartaa naisen seinää vasten ja nähdä tämän pähkinäsilmissä pelkoa. Hän halusi naisen tietävän, että mitään apua ei ollut tulossa. Oli vain Jerah ja hänen tikarinsa. Hän saisi kostonsa juuri niin kuin halusi. Kukaan ei voisi estää häntä. Jerah silmäili nopeasti taistelua saadakseen karkean kuvan tilanteesta. Ovi valtaistuinsaliin oli puolittain auki ja sen tienoilla oli joukko miehiä ottamassa yhteen aseillaan. Heitä oli ainakin parisenkymmentä. Vielä nyt näytti siltä, että nuket pystyivät pitämään vartijat poissa itse salista, mutta tilanne saattoi kääntyä milloin vain. Kansallismielisiä, kuningatartaan puolustavia ja kapinaan nousseita miehiä ei voinut 143

aliarvioida. Lisäksi oli otettava huomioon mahdollisuus, että velho ja se noviisi tunkisivat nenänsä tähän soppaan. Velholle oli annettava se kunnia, että tämän todennäköisesti saisi tämän kahakan nopeasti loppumaan, jos vain haluaisi. Hänen oli löydettävä toinen reitti Ah'lainen luokse ja nopeasti. Aloittaen lähimpien käytävää reunustavien ryijyjen takaa, hän etsi tiensä palvelijoiden käytäviin ja luottaen suuntavaistoonsa navigoi kohti paikkaa, josta voisi viedä käytävä valtaistuinsaliin. Se vei häneltä muutaman yrityksen ja erehdyksen, mutta lopulta ryijykäytävän toisella puolen kuului olevan suuri sali, jonka kaukaiselta reunalta kuului aseiden kalsketta. Jerah raotti varovaisesti ryijyn reunaa. Toisella puolen avautui kuninkaallisen Palatsin valtaistuinsali. Sali oli hiljainen lukuun ottamatta naisen kenkien hermostunutta napinaa, kun lady Ah'laine kopisteli edestakaisin valtaistuinkorokkeen edessä. Naisen lähettyvillä seisoi tämän vanha kamariherra Bent'ui, joka koetti epäonnisesti pitää ilmettään tyynenä. "Arvon lady, minusta meidän tulisi todellakin poistua jonnekin turvallisempaan paikkaan kun vielä voimme", mies anoi. Ah'laine kierähti kannoillaan kohti miestä ja tämän koko lyhyt varsi uhkui kiukkua. "Senkin rakki! Kuinka minua tulee puhutella?" nainen kirkui saaden miesparan säpsähtämään. "Teidän korkeutenne!" "Me emme ole menossa mihinkään", lady vastasi järkkymättömällä äänellä. Selkä suorana kuin keihäs tämä istuutui valtaistuimelle. "Minusta tuntuu, että teidän olisi pitänyt kuunnella palvelijaanne jo aikaa sitten." Molempien päät kääntyivät kohti Jerahia, joka oli tullut esiin ryijyjen takaa aseensa esillä. "Lemmikkini", Ah'laine hykerteli, "Miten sinä olet tänne eksynyt?" Jerah hymyili naiselle leppoisasti. Ei ollut mitään syytä antaa tämän solvausten vaikuttaa häneen. Palvelija oli ottanut realistisemman asenteen tilanteeseen ja perääntyi hitaasti ja hiljaa kohti kauimmaista seinää. Epäilemättä siellä oli toinen reitti palvelijoiden käytäviin, jotka mies varmasti hyvin tunsi. Todennäköisesti mies oli todellakin vain pakenemassa paikalta, mutta Jerah ei aikonut ottaa riskiä, että tämä hakisi apuvoimia tai aseistaisi itsensä. Hän heitti toisen tikareistaan miestä kohti. Säikähdyksestään huolimatta mies ehti väistää asetta juuri sen verran, että se osui häntä vain kylkeen haavoittamatta tätä hengenvaarallisesti. Tikari kolisi marmorilattialla ja katosi ryijyjen lomaan. Mies oli pudonnut takamukselleen maahan ja koetti yhä päästä pakoon kantapäänsä lipsuen lattiaa vasten. Nyt Jerah päätti ottaa riskin ja käänsi huomionsa täysin Ah'laineen. "Nyt on sinun aikasi kuolla", mies sanoi pehmeästi. Hän otti muutamia askeleita kohti 144

naista, mutta tämä istui järkähtämättömästi paikallaan. "Sinua ei pelota lainkaan? Kuinka tylsää", Jerah jatkoi jatkaen matkaansa kohti valtaistuinta. "Minun kohtaloni on Calewan käsissä", nainen vastasi täysin tyynenä. Lausahdus sai Jerahin räpäyttämään pari kertaa silmiään. "Tuo oli viimeinen asia, jonka odotin kuulevasi sinun suustasi", hän lopulta vastasi aidon hämmentyneenä. Nainen hymyili hänelle suloisen myrkyllisesti. "Minulla on vaikutusvaltaa paikoissa, joita jopa sinun tulisi pelätä, lemmikkini", Ah'laine hykerteli. Jerahin silmät kurtistuivat hieman ennen kuin hän sai jälleen kasvonsa rennoiksi. Naisen ylimielisyys alkoi todella käydä hänen hermoilleen. kohta nähtäisiin, kuinka pitkälle se ladyä auttaisi. Jerah loikkasi viimeisen puolitoista metriä ja liikkeensä momentilla sysäsi heidät molemmat alas tuolista. Ah'laine ulvahti tuskasta tämän osuttua kovaan lattiaan täysin yllätettynä. Jerah oli nopeasti takaisin jaloillaan ja naulitsi naisen lattiaan kenkänsä pohjalla. Salin ovella käyty taistelu oli saamassa käännekohdan. Yksi maahisvelhojen luomista nukeista tönäistiin sisään saliin ja tämän ruumis liukui pari metriä liukkaalla marmorilla. Nukke nousi pystyyn hieman hankalasti, koska sen toinen jalka oli ilmeisesti murtunut, mutta se ei sitä sen enempää haitannut. Nukke klinkkasi takaisin kohti taistelua. "Meidän on parasta poistua ennen kuin tänne pääsee ylimääräisiä vieraita", Jerah totesi naiselle ja potkaisi tämän liukuun kohti samaista ryijyseinää, jonka taakse tämän palvelija oli kadonnut. Ah'laine ei kuitenkaan liukunut tarpeeksi pitkälle, joten Jerahin oli kaapattava tämä pystyyn ja raahattava nainen mukanaan ryijyjen taakse. Päästyään hämärään palvelijoiden käytävään hän paiskasi naisen kovakouraisesti päin seinää ja painoi tämän sitä vasten kyynärvarrellaan peittäen samalla naisen suun kädellään. Toisessa kädessään hänellä oli jäljelle jäänyt tikarinsa, jonka kärjen hän painoi naisen kurkkua vasten. Isku oli lyönyt naiselta hetkeksi ilmat pihalle mutta nyt tämän silmissä alkoi palaa viha. Jerah hymyili voitokkaasti. "Ja kuka sinut nyt pelastaisi?" hän kuiskasi pehmeästi. "Valitettavasti minä", sanoi mies, joka oli ääneti hiippaillut Jerahin taakse ja nyt piti hänen kurkullaan hänen omaa tikariaan, samaa, jolla hän oli heittänyt ladyn palvelijaa. Sivusilmällään Jerah saattoi erottaa osan miehen kasvoista ja puvusta. Tällä oli yllään musta univormu, Jerahin arvion mukaan mangelainen, mutta vaikka mies oli hieman tavallista rhondalaista kalpeampi, tämän mustat hiukset, terävät kasvonpiirteet ja pituus 145

antoivat vihjeitä rhondalaisesta alkuperästä. Lisäksi Jerah tunsi miehen. "Sinä! Mitä Gi... Mitä sinä täällä teet?" hän tivasi mieheltä ilmeisen välinpitämättömästi kurkullaan olevaa asetta kohtaan. "Se on meidän oma asiamme. Päästähän arvon lady nyt irti." "Sinä olet musta lammas, mutta menetkö todella näin pitkälle?" hän tiuskaisi serkulleen. Mies hänen takanaan hymyili samanlaista leppoisaa hymyä, kuin Jerah itsekin usein käytti. He olivat mieleltään ja ulkomuodoltaan paljon enemmän samankaltaiset, kuin Jerah oli koskaan ollut oman veljensä kanssa. "Päästä irti", mies toisti. Hitaasti Jerah hellitti otteensa Ah'lainesta. Mies veti naisen pois Jerahin ulottuvilta ja työnsi tämän matkaan pitkin palvelijoiden käytävää. "Sinuna poistuisin tästä palatsista tämän hämmingin aikana ja pitäisin hetken matalaa profiilia." "Oliko tuo käsky vai neuvo?" "Ota se kiitoksenosoituksena tästä hämmingistä, jonka olet jo aiheuttanut." "Ja Ah'laine?" Mies piti hetken tauon ennen vastaamistaan. "Minä pidän huolen hänestä. En usko, että hänelle käy loppujen lopuksi kovinkaan hyvin." Mies irrotti otteensa Jerahista ja perääntyi varjoihin taputettuaan toista lohduttavasti olalle. "Ryle!" Jerah huudahti tämän perään kääntyen ympäri, mutta tämä oli jo kadonnut. Jerah tiesi paremmin kuin lähteä serkkunsa perään. Tällä jos jollain oli vaikutusvaltaa paikassa, johon Jerah ei halunnut sotkeutua. *** "Mitäs nyt sitten?" Remion kysyi Korpilta. "Kuinka monta niitä maahisvelhoja täällä on?" tämä mietti katsoen kysyvästi Ilmýaan. "Neljä minä olen nähnyt", tämä vastasi. Korppi pudisteli päätään. "Minä en millään pärjää neljälle maahiselle. En yksin." "Onko mahdollista saada apua kaupungin muilta velhoilta?" Remion kysyi. Korppi kohautti olkiaan ja katsoi kuningattareen. "Minulla on velhojen antama koje, jolla ottaa heihin yhteyttä. Se oli lahja jollekin kaukaiselle edeltäjälleni osoituksena Rhondan ja velhojen välisestä rauhasta", kuningatar kertoi intoa kasvoillaan. Korpilla oli hieman epäilevämpi ilme. "Toivottavasti se vielä toimii. Velhosodista on paljon aikaa." 146

Il-mýa kipaisi sisemmälle huoneistoonsa ja palasi kotvan kuluttua kantaen ovaalinmuotoista peiliä, jonka koristeleikatut reunat olivat ajan patinoimat. Kuningatar tuki sen pystyyn nojatuoliin ja kosketti sen pintaa sormenpäillään. "Rhondan kuninkaallinen palatsi haluaa puhua Velhojen talon kanssa", hän sanoi peilille. Peilin pinta tuntui kuin väreilevän, mutta mitään muuta ei tapahtunut. "Se toimii jotenkin, mutta mahtaakohan toisessa päässä olla toimiva vastakappale", Korppi empi. "Älä nyt manaa", Remion sanoi hiljaa ystävälleen. He tuijottivat pitkään peilin sameaa pintaa, kunnes se viimein värähti uudelleen ja kirkastui. Peili ei kuitenkaan näyttänyt heidän kuvajaistaan, vaan oli kuin ikkuna aivan toisenlaiseen huoneeseen. "Kuka siellä?" kysyi peilin eteen ilmestynyt vanha, kärttyisen oloinen velho. "Mestari Kaapu!" Korppi huudahti tunnistettuaan tämän, "Olemme kuningatar Ilmýan kanssa Palatsissa ja tarvitsemme apuanne." "Jaa mitä? Etkö sinä ole Korppi, se Nuotion oppilas? Mitä sinä oikein meinaat?" Kaapu tivasi. Työntäen Korpin hellästi sivuun Il-mýa astui peilin eteen. "Mestari Kaapu, minä olen Rhondan kuningatar Il-mýa ja pyydän velhojen apua vallankaappausyrityksen kukistamisessa. Palatsiini on tunkeutunut maahisvelhoja, emmekä kykene itse voittamaan heitä. Pyydän nöyrimmästi, että velhot tulevat Rhondan avuksi", kuningatar sanoi Kaavulle kumartaen kunnianosoituksena, mikä sai vanhan velhon hämmentymään suuresti. "Minä taidan käydä hakemassa tähän jonkun... muun", Kaapu vastasi epävarmasti ja perääntyi peilin luota. Hän palasi kotvan kuluttua mukanaan lisää Remionin ja Korpin tuttuja, nimittäin mestari Pilvi ja Jolla. Korppi selosti tilanteen nopeasti mestari Pilvelle, joka ymmärsi heti tilanteen vakavuuden ja ryhtyi tarvittaviin toimenpiteisiin. "Teidän kahden tehtävänä on saada kuningatar Il-mýa turvallisesti ulos palatsista ja Girnaan", Pilvi käski Korppia ja Remionia, "Me huolehdimme lopusta." Pelin pinta sameni jälleen näyttämään hämärän kuvajaisen kuningattaren olohuoneesta. "Kuningatar, seuraisitteko meitä?" Korppi kysyi kumartaen hieman Il-mýalle. "Palaammeko samaa reittiä kuin tulimme?" Remion kysyi. Velho nyökkäsi. "Täällä on aivan liian hiljaista", Remion sanoi levottomana heidän kulkiessaan varovaisesti pitkin palatsin käytävää. Korppi katsahti häneen kurtistaen kulmiaan. "Älä nyt manaa", tämä sanoi ja hymyili sitten, "Voi olla, että Jerah on vetänyt kaiken 147

taistelun puoleensa." "Kuinka paljon näitä uusia vartijoita oikein on?" Remion kysyi kuningattarelta. Tämä kohautti olkiaan pudistellen päätään. "En osaa sanoa, mutta monia. Luulen sitä paitsi, että olemme kohta tulossa lähelle vartiotupaa", tämä vastasi. Kahdet kasvot kääntyivät saman tien katsomaan tätä. Sitten Korppi ja Remion katsoivat toisiaan. "Toivon todella, että Jerah on vetänyt kaiken taistelun puoleensa", Remion sanoi hiljaa. Korppi nyökkäsi. "Tai että hän on niin hävinnyt, ettei häntä vastaan tarvita apujoukkoja", Korppi lisäsi. Molempien kasvot kääntyivät happamaan irveeseen kun heidän mieleensä piirtyi kuva Jerahista taistelemassa. Tätä ei voitettaisi helpolla. Ja kuin vastauksena heidän epäilyihinsä, kulman takaa kuului askelia. Useita miehiä oli tulossa heitä kohti. "Nyt on parasta toivoa, että he ovat hyviä miehiä", Korppi puuskahti ottaen paremman otteen sauvastaan. Tuntien jännityksen saavan hänen verensä pumppaamaan ripeämmin Remion astui hieman kuningattaren eteen, suojaten tätä miten kykeni. Kulman takaa marssi esiin kuuden miehen partio. Näiden kasvot olivat ilmeettömät myös sinä hetkenä, kun ne kävivät hyökkäykseen. Korpin ensimmäinen salama sai niistä muutaman kumoon ja aiheutti savupilven, joka peitti näkyvyyttä. "Juoskaa!" Korppi huudahti ja ryntäsi muiden perään ryijyjen taakse. Askelia kuului heidän perässään. Remion johdatti heidät palvelijoiden sisempiin käytäviin, joissa he puikkelehtivat satunnaisiin suuntiin toivoen karistavansa jahtaajansa. Heillä oli kuitenkin mukanaan mekkoon pukeutunut kuningatar ja heidän perässään oli joukko animoituja ja siksi väsymättömiä nukkeja, joten askeleet seurasivat heitä ja tuntuivat Remionista saavuttavan heitä. "Tiedätkö, mihin olemme menossa?" Korppi kysyi huohottaen. Remion sai vain pudistettua päätään. Hän oli jo aikaa sitten eksynyt. "Luulen, että ulospääsy on tässä suunnassa", Il-mýa vastasi osoittaen yhteen käytävänhaaraan. Tämän hiuslaite oli jo alkanut aueta ja kutreja valui tämän kasvoille. Remion lähti juoksemaan kuningattaren osoittamaan suuntaan. "Mihin nyt?" Korppi kysyi, kun edessä näkyi seuraava haara. "Luulen, että tuonne." "Ne saavat meitä kiinni", Remion huohotti. Hänen askeleensa alkoi jo painaa. "Voi Calewa! Luulen, että käännyimme sittenkin väärässä paikassa", Il-mýa voivotteli katsellen hätääntyneenä ympärilleen. 148

"Minä saan meidät täältä ulos, vaikka mikä olisi!" Korppi manasi. Hän säntäili hetken edestakaisin käytävää, kuin etsiskelleen olemattomia salaovia. Remion oli jo aikeissa kiiruhtaa heitä eteenpäin, kun velho komensi heidät suojautumaan. Remion ehti juuri painaa kuningattaren ja itsensä vasten seinää peittäen heidän kasvonsa viitallaan, kun Korpin sauvasta lähti ilmoille suurin pamaus, minkä Remion oli koskaan kuullut. Hänen korvansa lukkiutuivat hetkeksi ja kun hän siirsi viittansa pois näkönsä edeltä hän näki ammottavan aukon käytävän seinässä. Toisella puolen oli palatsin pihamaan nurmikkoa. "Mien sinä tuon teit?" hän kysyi koittaen saada korviensa soimisen loppumaan. Korppi auttoi kuningattaren pystyyn ja puoliksi raahasi tämän ulos aukosta. "Tämä seinä oli kylmin, jolloin ajattelin, että sen on pakko olla lähempänä ulkopuolta. Onneksi se oli ulkomuuri", velho vastasi. He juoksivat läpi nurmikon, joka oli kostea aamukasteesta. Korppi leijutti heidät yli palatsin muurin tullen itse täpärästi ylitse. Remion joutui jälleen ottamaan hänestä kopin. Päästyään takaisin jaloilleen he jatkoivat pakoaan läpi kaupungin ja kohti Girnaran siltaa. 149

luku 16: Remion, Kunnioitetut haluavat nähdä sinut Kun he astuivat Girnan porttien lävitse, Remionin valtasi ihanan lämmin tunne. Hän oli näiden kuukausien jälkeen viimein saapunut kotiin. Muutama pappi tuli heitä vastaan temppeliin johtavalla tiellä ja he ottivat kuningattaren huostaansa. Remionia ja Korppia pyydettiin odottamaan vierailijoille tarkoitetulla alueella. Luulisi, että kaiken tämän jälkeen saisin tulla mihin vain osaan temppeliä, Korppi sanoi, mutta pirteästi. Tämä on Girna, Remion vastasi, En usko, että he tekevät poikkeuksia edes sinun tapauksessasi. Velho kohautti olkiaan. Heidän oli vallan mukava istua ja odottaa täällä temppeliä ympäröivässä kauniissa puutarhassa. Aamuauringon säteet olivat pääsivät juuri paistamaan muurien ylitse tuomaan lämpöä heidän luihinsa. Remion! kuului kääpiön kumea huuto. Joku oli ilmoittanut Remionin huonetovereille heidän saapumisestaan ja nämä olivat saman tien lähteneet katsomaan heitä. Oletteko te molemmat kunnossa? Jash kysyi. Aivan kunnossa, velho rauhoitteli. Mitä palatsissa tapahtui?, Dhor vaati saada tietää. Menimme sisään, pelastimme kuningattaren ja tulimme ulos, noin pähkinänkuoressa, Korppi selitti kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Selitämme kyllä tarkemmin, Remion vakuutteli hymyillen ystäviensä kärsimättömille ilmeille. Mutta mitä täällä on tapahtunut? En näe teitä enää valkoisissa noviisikaavuissa, hän jatkoi katsellen kutakin ystäväänsä. Näiden valkoiset kaavut oli korvattu tummanharmailla vaatteilla, joita nämä nyt ylpeinä esittelivät. Olimme myöhästyä pappiseremoniasta! Dhor selitti innoissaan. Me muut olimme saapuneet Girnaan jo viikko sitten, Jash kertoi keskeyttäen kääpiön ja ansaiten tämän mulkaisun. Kääpiö kertoi sitten, miten heidät oli kiidätetty ylimpään neuvostosaliin. He olivat taas kaikki seisseet Kunnioitettujen edessä kuin silloin, kun heistä tehtiin noviiseja, ja heidän oli kaikkien suoritettava viimeinen koe, eli kirjoittaa Girnan pappien kirjaan sama lause kuin ensimmäisellä tunnillaan Girnan oppitunneilla ja allekirjoitettava se. Kunnioitetut pitivät myös jotain kauniita ja kunniakkaita puheita, joista en kuullut 150

sanaakaan, kun minua vain hermostutti, mikä pappi minusta tulee, Dhor selitti henkäisten lopuksi. Mutta ilmeisesti teistä molemmista tuli caoja? Remion kysyi iloisena toveriensa puolesta. Kyllä! Kiertäjäpappeja kuten halusimmekin! kääpiö riemuitsi. En on nyt myös cao. Haltioista tuli etsijöitä ja Laurenista leo. En tiedä, mitä Kunnioitetut siinä ajattelivat, mutta menköön, Jash lisäsi kasvonsa pelkkää hymyä. Ja nyt kerrotte, mitä Jerahin kanssa kävi, Dhor vaati ja heidän oli pakko alkaa kertoa juurta jaksain, mitä palatsissa oli tapahtunut. Girnan kiitos, että olette ehjin nahoin! Ja Il-mýa myös. Minä olin varsin huolissani, Dhor sanoi kun juttu oli loppunut. No, en usko että Remionilla on enää mitään pelättävää papiksi tulemisen suhteen, Jash sanoi, Ei kuka vain ole ollut mukana pelastamassa koko valtakuntaa. Kuningatar on kuitenkin tapaamassa Kunnioitettuja juuri nyt ja ilmeisesti on kertomassa tapahtumista heille. Niin, kuulin teidän muusta retkestänne Dhorilta, Jash lisäsi nähdessään Remionin ilmeen. Pieni rykäisy sai Remionin kiinnittämään huomionsa paikalle saapuneeseen Eniin. Tälläkin oli todella yllään kiertäjäpapin tummanharmaa kaapu. Remion, Kunnioitetut haluavat nähdä sinut, tämä sanoi. Noniin, pääset sinäkin pois noista valkoisista! Dhor hykerteli ja taputti Remionia rohkaisevasti alaselkään. En neuvoi Remionia kiirehtimään neuvostosaliin ja jäi sitten katsomaan tämän perään mietteliäin kasvoin. Mikä sinua nyt vaivaa? kääpiö kysyi, Remion pelasti koko Rhondan, joten vähän riemukkaampaa ilmettä, kiitos! En usko, että se auttaa. Kunnioitetut... Äh, en minä tiedä, myrda vastasi pudistellen päätään. Remionin askel oli kevyt hänen kulkiessaan pitkin Girnan käytäviä. Viime kuukausien kauheat koettelemukset pyyhkiytyivät hänen mielestään kun hän ajatteli, mitä oli tulossa. Hän ei kohta olisi enää noviisi. Hän saapui viimein neuvostosalin oville ja koputti ensin hieman pelokkaasti, mutta henkäistyään kerran syvään sai kopautukseen itsevarmuutta, jota hän tunsi sisällään. Ovet avautuivat ja Remion astui sisään. Auringonvalo, joka sädehti lasikaton läpi oli ensiksi häikäisevä Girnan hämärien käytävien jälkeen, mutta räpäytettyään muutamaan kerran silmiään Remion erotti yhdeksän Kunnioitettua istumassa tuoleillaan. Hän asteli 151

lähemmäksi ja polvistui kunnioitettujen eteen piirtäen sormellaan ilmaan Girnan symbolin, pohjattoman kolmion. Remion Garde, mustakaapuinen myrda sanoi. Mikäli Remion oikein muisti, Kunnioitetun nimi oli Ne. Kyllä, Kunnioitettu, Remion vastasi, vaikkei se ollut oikeastaan ollut kysymys. Me olemme kuulleet selontekoa tekemisistäsi Kunnioitettu Da-tre'olta ja kuningatar Il-mýalta ja olemme tulleet yksimieliseen päätökseen sinun suhteesi. Remionin mieli oli tyhjä hänen odottaessaan Kunnioitetun seuraavia sanoja. Yhdeksän papin kasvot hänen edessään olivat ilmeettömät. Remion Garde, sinut erotetaan kaikista yhteyksistäsi Girnan temppeliin. Sinun tulee luovuttaa noviisin kaapusi ja kaikki Girnalle kuuluva omaisuus. Missään yhteydessä et saa puhua Girnan ulkopuolisten kanssa Girnaa koskevista asioista. Oletko ymmärtänyt? Shokissaan Remion ei voinut kuin nyökätä. Hän kuuli etäisesti erään toisen Kunnioitetun sanovan, että hän saisi Girnasta itselleen tavalliset vaatteet, hieman rahaa ja saisi viipyä temppelissä vähän aikaa kunnes saisi hankittua itselleen toisen majapaikan. Kaikki tämä tuntui hänestä kovin etäiseltä. Hänen ruumiinsa tuntui hänestä etäiseltä. Hän oli tuntenut samalla tavalla kerran aiemminkin elämässään, silloin kun nämä samat Kunnioitetut olivat kertoneet hänelle ja muille noviiseille totuuden Calewasta ja Girnasta. Hän ei todella huomannut Kunnioitettujen poistuvan salista, vaikka näin heidän oli täytynyt tehdä, sillä Remion tajusi jääneensä kahden Kunnioitettu Da-tre'on kanssa. Vanha mies ojensi hänelle kätensä auttaakseen hänet pystyyn. Papin käden kosketus sai kylmän kouraisun riistämään Remionin sisintä. Miten se on mahdollista? Me.. Me pelastimme kuningattaren! hän parkaisi tuskastuneena. Remion, se mitä sinä et koskaan ymmärtänyt on, että Girnalle kukaan ei ole yksistään tärkeä. Girna oli valmis uhraamaan kuningattaren. Se olisi ehkä ollut jopa suotavaa, olisimme mielellämme antaneet Rhondan He-gáhin käsiin. Olen pahoillani siitä, miltä sinusta nyt tuntuu, mutta näin on parasta. Minä... Minä luulin, että te olisitte olleet minun puolellani! Ennen mitään muuta, Remion, minä olen Girnan Kunnioitettu. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Mitä minun nyt tulisi tehdä? Remionin äänessä alkoi olla anelua kun hänen tilanteensa toivottomuus iski häneen lopullisesti. Se on sinusta itsestäsi kiinni. Huomauttaisin kuitenkin, että Girna tulee pitämään sinua tarkasti silmällä. 152

Luultavasti loppuelämäni, Remion ajatteli. Girna ei tulisi koskaan päästämään häntä otteestaan. *** Kuulin, että Ah'laine on paennut Itkin suuntaan, Yana sanoi katsellen Girnaran yli kuin naisen perään. Aiotko seurata häntä? Rufus kysyi Jerahilta, joka istui heinikossa dovonsa vieressä silittäen hitaasti tämän turkkia. En. Girna on nyt naisen perässä ja minun on turha tunkea siihen väliin. Ainakin tällä erää. Mitä sitten aiot tehdä? puolisylfi kysyi. Jaa-a, ehkä pidän hieman lomaa, mies vastasi virnistäen. Hän nousi ylös pudistellen irtoheinät vaatteistaan. Koeta pitää itsesi tällä kertaa ehjänä ja poissa vaikeuksissa, minun on palattava pohjoisen suuntaan. Entä sinä, Rufus? Minusta tuntuu, että aikani Rhondan armeijassa on ohi, joten täytyy etsiä uusia uria elämään. Ehkäpä menisin merille... punahiuksinen mies vastasi kohauttaen olkiaan. Siinä tapauksessa tiemme erkanevat tällä kertaa tässä, Jerah sanoi lopettaen keskustelun ja nousi dovonsa selkään. Rohkaisten tämän liikkeelle mies ratsasti kohti Girnoisin siltaa ja Mangea. Yana ja Rufus nyökkäsivät toisilleen hyvästeiksi kumpikin tietäen, että tapaisivat jälleen. Kumpikin lähti omaan suuntaansa. *** Sinä et saisi tulla näihin osaa temppeliä, En sanoi anovasti jo tusinatta kertaa seuraten Korppia tämän harppoessa pitkin Girnan käytäviä. Estä minua sitten! velho tiuskaisi takaisin. Mihin suuntaan tästä? hän kysyi sitten Jashilta, joka myös seuraili velhoa osin huolestuneena, koska velho todellakin kulki ulkopuolisilta kielletyllä alueella, ja osin helpottuneena syystä, miksi Korppi oli Girnaan tunkeutunut. Tämä osoitti velholle oikean suunnan käytävien risteyksestä. Korppi lähti harppomaan osoitettuun suuntaan vihreä kaapunsa liehuen perässään. Jos papit haluaisivat estää häntä, he olisivat jo tehneet niin, Jash lohdutteli Eniä, 153

joka väänteli käsiään hermostuksissaan. Jash, me olemme pappeja. Miksi luulet, ettei meidän tulisi pysäyttää häntä? Koska me tiedämme, että tässä tapauksessa on pienempi paha sallia Korpin kulkea Girnassa. He olivat saapuneet käytävälle, jota reunustivat useat ovet. Jash osoitti niistä yhtä ja Korppi kiirehti sen luokse. Huomattuaan, että ovi oli kahvaton, Korppi iski sitä nyrkillään karjaisten turhautumistaan. Työntäen velhoa hieman syrjään tieltään Jash kosketti oven pintaa avatakseen sen. Toisella puolen oli pieni makuuhuone, jonka kalusteet koostuivat pienestä sängystä, yöpöydästä ja tuolista, jonka päällä Dhor istui katsellen huolestuneen surullisena Remionia, joka makasi sängyssä pienessä sykkyrässä. Remionin silmät tuntuivat tuijottavan tyhjyyteen. Remion, velho sanoi huomattavasti rahoittuneella äänellä, minä olen tullut hakamaan sinut pois täältä. Korpin ääni vetäisi Remionin pois tämän omasta maailmasta ja tämä käänsi katseensa velhoon. Korppi tunsi kuinka kyyneleet melkein pääsivät valloilleen, mutta hän pystyi hallitsemaan itsenä. Hän lähestyi murtunutta miestä ja auttoi tämän istumaan pystyyn. Remion nojasi painonsa häneen. Ovatko hänen tavaransa pakatut? hän kysyi kääpiöltä. Dhor nyökkäsi. Me lähetämme ne velhojen Taloon. Pidän itse huolen siitä. Tulehan Remion, Korppi kehotti ystäväänsä ja saikin tämän pystyyn. Remionin otsalla hohti yhä Girnan merkki, joka kertoi, mikä tästä olisi voinut tulla. Se tulisi aina olemaan siinä. Mutta me emme enää ikinä palaa tänne, missä se näkyisi, Korppi mietti ohjaten Remionin ulos huoneesta ja Girnan käytäviä myöten ulos temppelistä. Heidän astuttuaan Girnan porttien ali hehku Remionin otsassa katosi. Korppi, Remion viimein sanoi, kun velho oli auttamassa tätä dovonsa selkään, Mitä minä nyt teen? Katsotaan sitä myöhemmin. Kuulin, ettet ole syönyt viime päivinä, joten ensiksi viemme sinut Talon keittiöön. Remion, olen pahoillani, etten tullut välittömästi. Tämä on loppu, Remion kuiskasi kuitenkin tarpeeksi kovaa, jotta velho kuuli sen. Hypähtäen tämän taakse satulaan Korppi vastasi rohkaisevalla ja ennen kaikkea vakuuttavalla äänellä: Tämä on loppu sille otteelle, joka Girnalla oli sinusta. Tämä on uuden elämäsi alku. Nyt mennään katsomaan, mitä sillä on sinun varallesi. 154