Kuolemajärven Inkisten sukuseura Nro 11 * 2005 * 11. vuosikerta

Kuolemajärven Inkisten sukuseura Nro 11 * 2005 * 11. vuosikerta

Kuolemajärven Inkisten sukuseura Nro 11 * 2005 * 11. vuosikerta

Kuvassa vas. Salomon Inkinen Yläkirjolasta.20.5.1870-19.8.1940 puoliso Anna os. Sirkiä 3.11.1875-1960 poika Nikolai Inkinen 24.1.1986 1970 tytär Amalia Muurinen 31.1.1987-9.10 1973 Kuolemajärven Inkisten sukuseura Lehden toimitus: Kaarina Hannula Jukka Inkinen Katariina Tommila Salu Tommila Julkaisija: Kuolemajärven Inkisten sukuseura Kaarina Hannula Turuntie 15, 21380 Aura p. 02-486 0041 Kansikuva: Sukukokous 2005 Aurassa Painopaikka: Painotalo Gillot Oy, 2005 Isoäiti Anni Inkinen ja Nikolai Inkisen lapset vas. Paula s. 1947, Eila s.1944, Hely s. 1939 ja Mikko s. 1940

Rakkaat sukulaiset Olemme saaneet viettää kauniin aurinkoisen kesän ja vielä pitkän harvinaisen lämpimän syyskauden. Nyt, marraskuun puolivälissä ovat sateet ja myrskytuulet tuivertaneet täällä Suomessakin ja puita on kaatunut, sähköt poissa tuhansista kodeista. Pakkanenkin on jäädyttänyt vesilätäköt, lunta odottelemme valaisemaan pimeitä syyspäiviä. Influenssa vaivaa oikein epidemiana. Olen minäkin saanut kovan yskän ja nuhan, vaikka muuten olen saanut olla terveenä. Maailmalla on nyt vaarallinen lintuinfluenssa, Pakistanissa maanjäristyksen uhreja on ainakin 53000 ihmistä, loukkaantuneita yli 65000. Tuntuu pahalta, ahdistavalta. Kaikesta kokemastamme surusta, luopumisesta huolimatta, on meillä kuitenkin aihetta kiitokseen. Voimme olla mukana auttamassa kärsiviä lähimmäisiämme osallistumalla keräyksiin, voimme rukoilla kaikkien lähimmäistemme puolesta ja luottaa Taivaan Isän apuun ja voimaan. Heikotkin huokaukset kuullaan. Joulu lähestyy, unohtakaamme kiire ja hiljentykäämme joulun sanoman ääreen, yksin tai perheen parissa. Olkoon yhdessä vietetty kiireetön hetki täynnä siunausta ja rauhaa. Rauhaa me kaipaamme. Toivotan kaikille lehtemme lukijoille hyvää ja rauhallista joulunaikaa ja onnellista alkavaa vuotta 2006! Eläköön Inkisten suku! 15.11.2005 Kaarina Hannula Vuoden aikana ajasta iäisyyteen ovat siirtyneet seuraavat sukuseuramme jäsenet Lempi Rosengren os. Laasonen s. 27.11.1913 Kuolemajärvi k. 29.04.2005 Paimion sairaala Herra kädelläsi uneen painan pään kutsuit ystäväsi lepäämään Rauha Johanna Lerkki s. 19.09.1919 Kuolemajärvi k. 23.06.2005 Pöytyän sairaala Seija Sinikka Heininen os. Riski s. 21.04.1935 Kuolemajärvi k. 29.09.2005 n terveyskeskus Muistoa kunnioittaen Kuolemajärven Inkisten sukuseura ry. Kuningas on syntynyt Enkellaulu kaikuu nyt: Kuningas on syntynyt! Herra lahjoittanut on meille rauhan, sovinnon Nouskaa kansat, riemuitkaa, taivaan juhlaan yhtyy maa! Beetlehemin lapsessa meidät kohtaa Jumala. Enkellaulu kaikuu nyt: Kuningas on syntynyt! Valtias hän taivaitten, Luoja Herran kirkkauden, syntyy seimen lapseksi, meille armahtajaksi. Hän on sana elämän, ihmisenä kulkee hän, näyttää tietä rakkauden, keskellämme asuen. Enkellaulu kaikuu nyt: Kuningas on syntynyt! Hän on Rauhanruhtinas, Jumalalle vanhurskas. Haavamme hän parantaa, Isän luokse johdattaa. Ilot, murheet jakaa hän, kantaa halki elämän, saamme hänet kohdata jälleen kirkkaudessa. Enkellaulu kaikuu nyt: Kuningas on syntynyt! 1

Sinikan muistolle Tuntuu uskomattomalta, että Sinikka "siskosein" on poissa. Vanhimman sisaren tyttärenä, hänen elämänsä liittyi hyvin läheisenä meidän perheeseen, lapsuudesta lähtien. Pieninä leikimme yhdessä, siellä kotona Karjalassa. Sodan syttyessä, yhdessä matkasimme härkävaunun laverilla "siskonpetillä" turvaan, Urjalaan Honkolan kartanoon. Isän kaatuminen jatkosodassa oli lapsen mieltä järkyttävä kokemus. Suru oli meille kaikille yhteinen. Olitte sotaorpoja, äiti Helvi sotaleski. Helena-mamma oli tukena, lohduttajana, auttajana elämän monissa vaikeissa vaiheissa. Paluu Karjalaan, uuden kodin valmistuminen, jälleen lähtö evakkoon, monet raskaat surun ja kyynelten päivät. Pienellä perheellänne riitti voimia uuden elämän alkuun Lemulla. Tulivat nuoruusvuodet iloineen, ystävät ympärillä. Monet joulut vietettiin yhdessä mummon ja äijän luona Aurassa, kuntoini perheineen, Helvi ja tytöt, sekä Annikki saapuivat joulun viettoon, leikittiin, laulettiin joululaulut ja virret. Ne olivat ikimuistoisia aikoja. Sitten löytyi aviopuoliso Timo, joka oli mieheni armeijakaveri. Ystävyys ja vierailut jatkuivat. Puolisomme menehtyivät syöpään. Yhdessä teimme monet matkat Ruotsiin sukuloimaan, Karjalaan synnyinkotiemme paikoille, menneitä muistellen, moniin kesäjuhliin ja kesäretkiin. Sinikkaa monet luulivat sisarekseni, leikkimielellä sanoimme, että niinhän me ollaankin. Ihailin Sinikan ahkeruutta, tarmokkuutta, hänen monia taitojaan, taiteellisuutta ja sielun kauneutta. Työ kun työ sujui häneltä, pellolla, metsässä, karjanhoidossa, kangaspuiden äärellä, ompelukoneella ommellen, leipomisessa. Ai, ne ihanat makoisat piirakat, viinerit ynnä muut. Hän oli urhea nainen vakavan sairauden kohdatessa. Sukuseurassa toimiminen oli vastuullinen tehtävä, olihan hän perustajajäsen. Vielä heinäkuussa, sukuseuran vuosikokouksessa hän oli mukana ystävänsä Jukan kanssa, iloisena, kauniina, elämänhaluisena. Elokuussa olimme liikunnankurssilla ja hän oli innostunut, osallistui harjoituksiin sekä ohjasi ryhmää omalla vuorollaan Sairaus uusiutui vakavampana, rajumpana. Kävin syyskuun 13. päivä tervehtimässä Sinikkaa sairaalassa. Hän oli innoissaan, pääsee viikoksi kotiin lomalle. "Menen marjoja poimimaan", hän sanoi. Pääsit vielä omaan kauniiseen kotiin, mutta voimat olivat vähenemässä. Ystävä-Jukka oli tukena, valvoen kaksi yötä rakkaansa vuoteen vierellä. Sinikan hautakumpu 22.10.2005 Tuli lähtö sairaalaan, kaksi viikkoa tuskaa, ahdistusta, valmistautumista eroon, lähtöön. Syyskuun 29. päivä hän nukkui kuolon uneen. Elokuun 29. päivänä eli vain kuukautta aikaisemmin hän oli mennyt sairaalaan ja vain 20 päivää hän tiesi, että mitään ei ole tehtävissä. Mikä raskas tieto! Siunaustilaisuus Lemun kirkossa 22.10 oli kaunis, lämminhenkinen, kirkko täynnä Sinikan omaisia ja ystäviä. Kymmenet kukkakimput peittivät hautakummun, osoittaen kaipuun, rakkauden Sinikkaan, joka näin yllättäen jätti meidät suureen suruun. Lohdutusta kaivaten, uskomme ylösnousemukseen, silloin tapaamme kaikki poisnukkuneet rakkaamme. Kun muistelen Sinikkaa, suljen silmäni, näen hänet iloisena, kotinsa avarilla rappusilla, vastaanottamassa meitä, tervetulotoivotuksin, halauksin. Surun kyynelten keskellä muistan valoisan olemuksesi. Sinikka "siskosein", olethan vastassa siellä meitä, jotka vielä olemme matkalla. Syvästi kaivaten Kaarina Kun taival päättynyt on viimeinen, ja sielu taivaaseen, liitää riemuiten. Ei tuskat yltää voi, kirkkaana laulu soi: Sua kohti Herrani, Sua kohti ain 1

Lempin muistolle Olga Lempi Rosengren, olit Inkisten tyttöjen nuoruusystävä kotona Karjalassa ja Laasosen Eevan ja Abramin tytär. Kävit meillä Kipinolassa usein. Kerroit, että nuoruusriennot kävitte siskojeni Helvin ja Toinin kanssa, jotka olivat melkein samanikäisiä kanssasi. Pikkusisko Liisi kiipesi syliisi, kun kävit meillä ja nukkui kuulemma siihen. Äidillä ei suuren perheen emäntänä ollut aikaa paljoakaan sylissä pitää. Muistan minäkin, että Sinulla oli luonnonkiharat vaaleat hiukset silloin ennen sotaa. Talvisodan syttyessä olitte Lottana Annikin kanssa, monasti vaikeissa ja vaarallisissa tilanteissa. Tapasin Sinut vuosikymmenien jälkeen Sotaveteraanien tilaisuuksissa ja tutustuimme myös puolisoosi Arviin. Yksi työpisteeni oli Sauvossa ja kävimme puolisoni kanssa monissa juhlissanne. Olimme myös saattamassa puolisoasi v. 1988. Sen jälkeen olen vieraillut siskojeni kanssa monet kerrat luonasi. Olemme muistelleet menneitä aikoja, laulaneet monia lauluja, vietetty hyviä hetkiä kauniissa kodissasi. Kaksi vuotta on kulunut siitä kun saimme viettää 90-vuotis syntymäpäivääsi. Olet saanut elää pitkän, tapahtumarikkaan elämän ystävien ympäröimänä. Odotit taivaan kotiin pääsyä, sanoit usein, että olet valmis lähtöön. Viime keväänä siirryit ikikesään ja saimme saattaa sinut puolisosi ja äitisi viereen lepoon odottamaan ylösnousemuksen aamua. Ystävyydestäsi kiittäen Kaarina Rauha-serkun muistolle Rauha, joka oli syntynyt Kuolemajärvellä 1919, jolloin Suomi otti ensimmäisiä askeleitaan itsenäisenä valtiona. Lapsuus ja lapsen elämä oli huoletonta Lerkin suurperheessä. Serkkuja oli paljon, joten kaveria ei tarvinnut kaukaa hakea. Myöhemmin talo sitten jakautui ja isä-edvart sai viljeltäväkseen perintömaata Karjalaisten kylän puolelta. Asuinrakennukset ostettiin ja alkoi oma elämä oman perheen kanssa Työ tuli tutuksi jo varhain. Se oli sen ajan tapa. Isän sairauden takia jouduitte te lapset tavallista kovempiin töihin. Käsityötaidon olet saanut jo äidinmaidossa, sillä Iida-täti oli taitava käsitöissä. valmistaen jopa miesten vaatteita. Sinäkin kävit jo Karjalassa lyhyen kotiteollisuuskurssin ja jatkoit niitä opintoja Lahden kansanopistossa. Syttyi sota, joka sotki meidän kaikkien elämän. Jatkosodasta tuli teille erittäin raskas, kun veli-eino katosi heinäkuussa - 44. Oli kova taistelu ja kukaan ei tiedä kaatuiko hän vai joutuiko vangiksi. Monien evakkovuosien jälkeen uusi koti nousi Auraan. Oli rakennettava, viljeltävä maata ja hoidettava karja. Veli-Heikki muisteli, että kun hän kerran keväällä oli ollut tulossa teille, niin sinä olit tienvierisaralla ollut kylvämässä apulantaa. Oli halu selviytyä itse, vaikka Takalistossa naapuriapu pelasikin puolin ja toisin Sinussa oli erittäin voimakkaana elämänmyönteisyys, joka tuli esille suurten surujenkin jälkeen. Sait saattaa läheisiäsi kirkkomaahan. Ensin veli-eino, joka siunattiin poissaolevana, sitten isä, äiti ja viimeisenä tyttäresi Armi. Tästä kaikesta selviytymisessä tarvittiin elämänmyönteisyyttä, ettei katkeruus pääse vallalle. Hymy huulilla ja sydämessä suru, jota varmasti kävit läpi yön yksinäisinä tunteina. Kerran teillä keskusteltiin karjalaisten selviytymisestä ja siitä, että ei ollut kateutta vaan päinvastoin tunnettiin huolta kaikkien selviytymisestä. Silloin sinä sanoit "Ei tarvinnut olla kenellekään kateellinen, sillä jokaisella oli saman verran. Vaatteet päällä ja ruokaa jokainen sai korttiannoksella saman verran". Raskaista maatalon töistä huolimatta jaksoit vielä tehdä käsitöitä. Kauneuden kaipuu asui syvällä sisimmässäsi. Lukemattomat ovat ne matot, verhot, raanut ja liinat jotka ovat käsistäsi lähteneet. Samasta kaipuusta kertoo innostus kukkien kasvattamiseen. Kun keväällä tuli tieto, että olet joutunut sairaalaan, kävi mielessä paha aavistus, että vieläkö jaksat taistella sairautta vastaan? Kun suruviesti sitten tuli, piti nöyrästi ristiä kädet ja todeta, että nyt on Rauhalla kaikki hyvin. Poissa on kipu ja suru. Sukulaisten lisäksi Sinua kaipaavat naapurit ja suuri joukko tuttavia ja ystäviä Hautakumpu peittyi kukkasista ja kotipihassa asterit ja samettiruusut nostivat kukkansa kohti korkeutta niin kuin niin monena keväänä aikaisemminkin. Yksi Rauhan lempilauluista: "Nyt kulkee halki korpimaan, Jumalan lapsen tie. Vaan päivän matkan kerrallaan se kotiin täältä vie"

Suurmiesten jalanjäljillä Kuolemajärvellä Suomen kirjakielen peruskiven asettaja Mikael Agricola (1510-1557) oli monessa mukana oleva ja aikaansaava mies. Kielitaitoisena hän sai lähteä rauhanneuvotteluihin Venäjänmaalle Ruotsin kuninkaan edustajana. Diplomaatin toimi päättyi kuitenkin Agricolan vakavaan vilustumiseen ja kuolemaan kesken paluumatkan. Koska Kuolemajärvi on suuri pitäjä, on usein erheellisesti sanottu hänen kuolleen Kuolemajärven jäällä. Todellisuudessa kelpo diplomaattimme kuoli Suomenlahden jäällä tehdyn rekimatkan seurauksiin Suomenlahden ja Kipinolanjärven välisellä kannaksella, ei itse Kuolemajärven pitäjän Kuolemajärvellä. Kuolinpaikka sijaitsee karkeasti sanottuna Koivistontieltä noin 30 kilometriä Terijoen suuntaan mentäessä, Kipinolanjärven eteläpäädyn puolella. Paikka merkittiin Koiviston nuorisoseuran toimesta komealla muistokivellä jo vuonna 1900. Rauta-aidalla ympyröidyssä paadessa on teksti: "Tässä paikassa kuoli Mikael Agricola suomalaisen kirjallisuuden isä 9. p. huhtikuuta 1557". Rauta-aidassa on kuitenkin kyltti, joka kertoo saman asian suomeksi ja venäjäksi sekä sen, että paasi on pystytetty uudelleen vuonna 2000. Syynä on se, että sodan jälkeen muistokivi päätyi kierrätykseen. Se löydettiin kuitenkin erään karjalaisen kanakolhoosin kynnysrappusen virkaa toimittamasta. Hyvä näin, sillä uudisrakennukseen muurattuna se olisi jäänyt huomaamatta. Lienee myös niin, että kivi on saanut olla rauhassa siitäkin syystä, että myös venäläinen yleisö voi lukea, mistä on oikeastaan kysymys. Kuolemajärvellä sijaitsee myös toisen, joskin vähemmän tunnetun suurmiehen muistomerkki. Mies on vuonna 1843 syntynyt Taavetti Inkinen ja hän lienee suomalaisen raivaajahengen ja sitkeyden perikuva. Yläkirjolassa kasvanut, monitaitoinen koko pitäjän luottamusmies tunnettiin oikeudenmukaisena ja erittäin työteliäänä miehenä. Hän pystyi kirjoitus- ja lukutaitoisena kirjoittamaan perunkirjoja, toimittamaan talonjakoja. Lautamiehenä hän vaikutti myös käräjillä. Vaikka kaupankäynti yleistyi pitäjässä, halusi Taavetti Inkinen mieluummin viljellä maata. Hän sai kyläläisten ja kuvernöörin luvalla laskea isiensä mailla olleen Kotilampi-nimisen lietealueen vedenpintaa. Vuonna 1891 tehtiin suunnitelma, jonka mukaan piti kaivaa noin kolme kilometriä pitkä Ahvioja. Aluksi hän sai työapua kyläläisiltä, mutta viiden vuoden lapioinnin päästä hän sai uurastaa yksin muiden epäillessä jo koko hankkeen onnistumista. Lisäksi alkoi kuulua äänekästä pilkkanaurua. Vasta parinkymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, vuonna 1912, alkoi vesi virrata suurella vaivalla ja lapiotyönä kaivettua ojaa pitkin mereen. Lampi kuivui, mutta viljelysmaaksi siitä ei ollut. Sen sijaan lammen kuivuttua muut Karjalan kyläläiset saivat ympärillä olleen suoalueenkin samalla siitä erinomaisen oivaa peltomaata 247 hehtaaria. Suolammen kuivuminen kohensi ympäröivien peltojen tilannetta merkittävästi. Koko urakasta johtuen kaikki muuta paitsi itse työn tekijä vaurastuivat. Eläessään Taavetti Inkinen ei saanut työstään muuta palkintoa kuin 1 000 markan valtion palkinnon. Jälkipolvi kuitenkin ymmärsi hänen työnsä arvon ja pystytti muistopatsaan Karjalaisten kylän Soitunmäelle vuonna 1929. Raivaajapatsas on laatuaan Suomen ensimmäinen. Talvisodan aikana kaivettu oja toimi lisäksi erinomaisena panssariesteenä. Myös itse muistomerkin suojissa toimi suomalainen konekivääriasema. Taavetti Inkisen syntymästä tuli 14. kesäkuuta 1993 kuluneeksi tasan 150 vuotta ja hänen muistomerkkinsä paljastettiin uudelleen alkuperäisellä paikallaan. Muistomerkin jykevä jalustarakennelma on alkuperäinen, mutta alkuperäinen, arkkitehti Jalmari Lankisen laatima kivipaasi oli kadonnut. Uusi tehtiin kuitenkin vanhan mallin mukaan. Kivessä on vanha teksti: "Taavetti Inkisen työn muistoksi pystyttivät patsaan vuonna 1929 Viipurin läänin Maanviljelysseura ja Kuolemajärven Maamiesseura". Pellot ovat nyt viljelemättä ja lykkäävät lähinnä pajukkoa, mutta itse Ahviojasta ammentavat hyvää ja kirkasta juomavettä alueen nykyiset venäläisasukkaat. Vesi on kirkasta ja raikasta. Inkisen työ elää omalla tavallaan edelleen. Jaakko Ojanne Alueuutiset 31.08.2005 Taavett iinkisen pojanpojanpojantytär Mari Inkinen Mikael Agricolan muistomerkillä 15.6.2005 Taavetti Inkisen tyttärentytär Kaarina Hannula Taavetti Inkisen muistomerkillä 15.6.2005

Kuolemajärviläisillä tärkeä rooli Agricolan juhlavuoden valmisteluissa Vuonna 2007 tulee kuluneeksi 450 vuotta Mikael Agricolan kuolemasta. Agricolalla on tärkeä asema Suomen historiassa ja kulttuurissa erityisesti Suomen kielen ja kirjallisuuden kehittäjänä sekä kirkon reformaattorina. Kuolemajärveläisillä on tärkeä rooli juhlavuoden valmisteluissa ja toteutuksessa. Onhan pitäjäviirissäkin kuvattu Agricola. Kuolemajärvi-säätiön ja kaikkien kuolemajärveläisten onkin nyt syytä pohtia, mitä Agricola meille merkitsee ja miten voimme olla mukana juhlavuoden vietossa ja Agricolan perinnön vaalimisessa myös vuoden 2007 jälkeen. Kyrönniemen Agricolalle omistettu muistomerkki, joka pystytettiin uudelleen vuonna 2000, ja sinne vuonna 2001 pystytetty pirttimuseo ovat tulleet tutuiksi viime vuosina monelle kuolemajärvisille. Erityisiä Agricolan jalanjäljillä teemamatkoja on jo suunnitteilla ja ne houkuttelevat jatkossa yhä uusia kävijöitä myös Kuolemajärven maisemin. Ensimmäinen matka toteutunee jo keväällä 2006. Juhlavuoden puitteissa on mahdollista toteuttaa ja saada tukea näiden hankkeiden lisäksi myös monille uusille hankkeille. Mainittakoon Viipurin Agricola-patsaan uudelleen pystys ja erityisen Agricola-huoneen perustaminen Viipurin linnaan. Juhlavuoden valmistelut liikkeelle Maaliskuussa 2005 asetettu kansallinen juhlavuoden valtuuskunta kokoaa keskeiset juhlavuoden toimijat yhteen ja sitä johtaa Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen ja varapuheenjohtajana sekä valtuuskunnan alaisen työryhmän puheenjohtajana on opetushallituksen lokakuussa 2005 eläkkeelle siirtynyt ylijohtaja Aslak Lindström. Juhlahankkeen sihteeristö toimii Turun yliopiston yhteydessä ja hankkeen pääsihteerinä on Ossi Tuusvuori, joka on kuolemajärveläistä sukujuurta isänsä Sulo Tuusvuoren puolelta. Jäseninä valtuuskunnassa ovat mm. Turun apulaiskaupunginjohtaja Kaija Hartiala, Agricolan elämänkertaa parhaillaan kirjoittava kirkkohistorian professori Simo Heininen Helsingin yliopistosta, Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Kaisa Häkkinen, jonka johdolla valmistuu Agricolan tekstien tieteellinen edition vuodeksi 2007. Kuolemajärvi-säätiön edustajana on puheenjohtaja Kalevi Kettinen. Juhlavuonna 2007 tehdään eri tavoin tunnetuksi Mikael Agricolan työtä ja vaikutusta. Vuoden tavoitteena on painottaa tämän päivän suomalaista kulttuuria, kirjallisuutta ja yhteiskunnallista ja kirkollista elämää sekä kytkeä ne Mikael Agricolan elämäntyöstä ammennettavaan perintöön. Agricolan perintö elää tämän päivän kirjallisuuden, kielen, kirkollisen elämän ja suomalaisen yhteiskunnan eri aloilla. Agricolalle on nykytermein luotava oma brändi, ilme. Turussa juhlitaan 2007 Turun piispana aikanaan toimineen Agricolan juhlavuoden valmistelujen päävastuu on itseoikeutetusti Turussa, jossa tullaan järjestämään myös juhlavuoden päätapahtumat. Myös vuoden 2007 toukokuussa Turussa järjestettävät kirkkopäivät tulevat painottumaan Agricolan perintöön ja sanomaan. Juhlavuodella on kuitenkin suuri merkitys kansallisella tasolla ja tietenkin Agricolan synnyinpitäjässä Pernajassa ja koulukaupungissa Viipurissa, sekä tietenkin Kuolemajärvellä, jossa Moskovasta ja Novgorodista rauhanneuvotteluvaltuuskunnan mukana paluumatkalla olleen Turun piispan maallinen vaellus päättyi 9.4.1557 Kyrönniemen edustalla. Lienee perusteltua, että vuonna 2007 tullaan Kuolemajärvi-juhlissakin huomioimaan Agricolan juhlavuosi. Agricolan merkitys Suomen kirjakielen kehittäjänä, raamatun ja muiden kirkollisten tekstien suomentajana sekä kirkon uudistajana ja aikansa suurena suomalaisena ja eurooppalaisena vaikuttajana tulevat korostumaan juhlavuoden sisällön valmistelussa. Kuolemajärveläiset aktiivisesti liikkeelle Agricolaan liittyvän aineiston, nimikkeistön, tilojen ja hankkeiden kartoittaminen ja juhlavuoden ohjelman ja sisällön kehittäminen on käynnistetty. Kuntien, seurakuntien ja kulttuuritoimijoiden rooli myös paikallistasolla juhlavuotta valmistelemissa toimikunnissa tulee olemaan merkittävä kuntien, koulujen ja kansalaisyhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. Tähän toimintaan on myös kuolemajärveläisten ja Kuolemajärven Inkisten sukuseurankin syytä osallistua. Inkisten suvun juurethan ulottuvat aina 1500-luvulle eli Agricolan aikaan. Kuolemajärveläisille ja Kuolemajärvelle tarjoaa Agricolan juhlavuosi oivallisen tilaisuuden nostaa kotipitäjänsä ja toimintansa profiilia eri keinoin. Juhlavuosi tuo myös mahdollisuuksia saada tukea erilaisille hankkeille, joista esimerkkinä mainittakoon Kuolemajärven eli Krasnaja Dolinan nykyisen paikallisjohtajan Anton Iltšukin viimeksi syyskuussa 2005 esille tuoma toivomus tiedon välittämisestä Kuolemajärven aiemmista vaiheista, asukkaista ja elämästä kunnan nykyisille asukkaille ja koululaisille. Toivelistalla on ollut myös suomen kielen opettaminen alueen kouluissa, mikä palvelisi matkailun ja ihmisten välisen kanssakäymisen tarpeita. Todettakoon, että Krasnaja Dolinan koulu on solmimassa kummikoulusuhteita Agricolan synnyinpitäjän eli Pernajan kouluun. Kun seuraavan kerran matkaatte Kuolemajärvelle, vierailkaa myös Kyrönniemen Agricola-pirttimuseossa ja muistomerkillä. Vierailuista kannattaa sopia ennakkoon museon hoitajan, kunnanlääkäri Juri Oglobliniin kanssa (gsm. 79213037267). Juri auttaa mielellään myös muissa käytännön kysymyksissä. Ideoille ja luomistyölle on nyt oiva tilaisuus. Ottakaa yhteyttä ja antakaa palautetta! Ossi Tuusvuori 7

Tuokiokuvia maailmalta Sotaveteraanit El Salvadorissa, Keski-Amerikassa, näyttivät suomalaisen silmään kovin nuorilta. El Salvadorissa käytiin veristä sisällissotaa 1980-1992 ja monet taistelijat niin hallituksen kuin sissienkin joukoissa olivat alle 20- vuotiaita. Pieni mutta aktiivinen luterilainen kirkko tekee siellä sinnikästä työtä köyhien ihmisten auttamiseksi ja yhteistyötä monien eri tahojen kanssa, mm. sotaveteraanien. Niinpä tapasimme Turun arkkihiippakunnan opintomatkaryhmän kanssa joukon 30-40-vuotiaita sotaveteraaneja El Salvadorissa tammikuussa. Pitkän sisällissodan jälkeen sopeutuminen rauhan ajan yhteiskuntaan ja työn saaminen ei ole ollut helppoa. Yhteiskunnan kahtia jakautuminen harvoihin rikkaisiin ja moniin köyhiin on edelleen silmiin pistävä. Salvadorilaiset odottavat hallitukselta edes anteeksi pyyntöä useista joukkomurhista sisällissodan aikana sekä katolisen arkkipiispa Oscar Romeron murhasta, joka murhattiin kirkon alttarille vuonna 1980. Huhti- toukokuussa vietettiin eri puolilla Eurooppaa toisen maailmansodan päättymisen 60- vuotismuistojuhlia. Saksalaisissa sanomalehdissä käytiin eri paikkakunnilla tarkasti läpi sodan päätymisen vaiheita. Toinen maailmansota ja saksalaisten osuus siinä on edelleen hyvin kipeä asia minunkin sukupolveni ihmisille, 40-50-vuotiaille, jotka ovat syntyneet jä eläneet rauhan aikana. Vain silloin, kun eräs ystävättäreni alkoi itkemään kaikkea, mitä oli tapahtunut ja sitä taakkaa ja syyllisyyttä, jota hekin joutuvat kantamaan. Hän on asunut suurimman osan elämäänsä entisessä Itä- Saksassa. Monet nuoret saksalaiset tekevät jossain vaiheessa elämäänsä va paaehtoistyötä joko kotimaassaan tai ulkomailla.eräs järjestö on perustettu nimenomaan sitä varten, että nuoret saksalaiset tekevät vapaaehtoistyötä niissä maissa, joissa heidän isoisiensä sukupolvi on aiheuttanut tuhoa. Giuseppe Garibaldi oli merkittävä italialainen vapaustaistelija 1800-luvun Italiassa. Hänen johdollaan Italia yhdistyi keskenään taistelevista ruhtinaskunnista Italian valtioksi. Ratkaisevat taistelut Rooman vapauttamiseksi paavin joukkojen vallasta käytiin Gianicolo-kukkulalla, jossa sijaitsee 500 vuotta vanha huvila Villa Lante. Villa Lante on ollut 50 vuotta Suomen valtion omistuksessa ja Suomen Rooma Instituutti toimii siinä. Lukuisat suomalaiset tutkijat, opiskelijat ja taiteilijat ovat asuneet ja työskennelleet 50 vuoden aikana tuolla kukkulalla, josta aukeaa näkymä yli koko Rooman. Parhaalla näköalapaikalla sijaitsee myös Giuseppe Garibaldin patsas, mutta hänen vaimonsa, Anita Garibaldin patsas sijaitsee aivan Villa Lantea vastapäätä. Syyskussa joka aamu katsoin ikkunasta Anita Garibaldia, joka hevosella karauttaa lapsi sylisään ja kivääri kädessään yhdistämään Italiaa, ja samalla mietin naisten panosta sekä kohtaloa sodissa ympäri maailman. Aivan Villa Lanten portin pielessä sijaitsee suomalaisen taistelijan, Herman Liikasen patsas. Myös hän kuului Garibaldin vapaustaistelijoihin. Näyttää siltä, että sodan jäljet tuntuvat useiden sukupolvien ajan. Nyt vasta meilläkin vuosikymmenien jälkeen on käyty läpi sotalapsien kokemuksia ihan elokuvaksi asti. Ulkoisen rauhan lisäksi me toivomme elämäämme myös sisäistä rauhaa. Monenlaisia taakkoja ja syyllisyyksiä kantaville ihmisille Jeesus sanoo: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon: Joh. 14 : 27 Heli Aaltonen, pastori, joka vuorotteluvapaavuotenaan on kiertänyt maailmaa

Syntymäpäivillä Ruotsissa Syntymäpäivien vietto poikkeaa aika paljon suomalaisten tavasta viettää syntymäpäiviä, häitä tai hautajaisia. Olen ollut Ruotsissa viettämässä siskon pojan häitä, hautajaisissa olen ollut useissa ja muutamissa syntymäpäiväjuhlissa. Häät vietetään omais- ja ystäväpiirissä n. 50 vierasta, ruoka tarjotaan pöytiin, sortteja vähemmän, ei sellaista ylensyömistä satojen vieraitten kanssa kuin Suomessa. Hautajaisissa olimme kiirastorstaina 1996, sotalapsi perheeni vävypoika Astor kuoli ollessaan 62 v. Arkku oli valmiina Kappelin korokkeella ja seppeleet sekä kukkalaitteet telineissä. Siunauksen jälkeen omaiset kävivät arkun luona, kukaan ei ottanut kukkalaitteita eikä lukenut nauhoja tai kortteja eikä siis laskenut niitä arkun viereen. Joillakin omaisilla oli kädessään pääsiäislilja, jonka laskivat arkulle. Me Joelin kanssa menimme arkun luokse, luin nauhat ja laskimme kukkalaitteemme arkkuun nojaamaan. Kun tilaisuus oli päättynyt, hautaustoimiston miehet veivät arkun ulkona odottavaan autoon ja kantoivat kukat myös autoon. Väki siirtyi ulos aloittaen laulun "Maa on niin kaunis". Auto lipui hiljalleen pois, vieden vainajan kirkkomaan multiin. Hautajaisväki siirtyi kirkon yhteydessä olevaan seurakuntasaliin viettämään muistohetkeä. Ensin oli lyhyt papin puhe, ruokarukous, ateria tarjottiin pöytiin, ruokalista = menu: perunat ja paisti, vihreä salaatti, vihannekset ja juustokakku (vast. piimäjuusto) mustaviinimarja-hyytelö, jälkiruokana kahvi ja prinsessakakku. Ohjelmaa oli paljon, puheita, kuorolaulua, musiikkia, duettoja, yhteislauluja. Väkeä näissä hautajaisissa oli 120 henkilöä. Kun menimme seuraavana päivänä hautausmaalle, arkku oli avoimessa haudassa, kukkalaitteet levitettyinä haudan ympärille. Ihmettelimme eikö täällä saateta vainajaa hautaan eikä hautaa peitetä edes häkillä, vaan pidettiin avoimena pääsiäisen jälkeiseen arkipäivään, eli 5-6 päivää. Ihmeteltävää riittää! Sisareni miehen siunaustilaisuus oli samanlainen, väkeä n. 30 henkilöä ja vainaja saatettiin hautaan, hauta jäi avoimeksi ja kukat pitkin nurmikkoa. Muistotilaisuudessa puheita, lauluja. Tarjoiluna oli tanskalainen voileipä, kahvia ja kakku. Sisareni Tertun hautajaiset v. olivat vuoden 2003 kesäkuussa, ja noudattaen muuten samaa kaavaa kuin edellisissä, mutta arkun jalkapäähän oli kiinnitetty Tertun valokuva. Hänen arkkunsa jäi kukkineen kirkkoon, koska hänet poltettiin. Muistotilaisuus ruokailuineen pidettiin seurakuntakodissa, jossa väkeä oli noin 40-50 henkilöä. Siinä kolmet ruotsalaiset hautajaiset. Syntymäpäiviä on vietetty perhepiirissä. Viimeksi sisareni Liisi täytti elokuussa 70 vuotta. Juhlaa vietettiin perheen ja lähimpien ystävien kanssa, heidän kodissaan. Perheen isäntä Bertil laittoi paikkoja kuntoon, teltta pöytineen, tuoleineen ulos nurmikolle, miniät toivat laittamansa ruoat ja leipomukset. Liisi oli jo ennakkoon valmistanut liharuoat ym. herkut. Ruokapöydät katettiin verannalle, noutopöytä oli keittiössä. Vieraita oli 25 henkilöä. Ruoka maistui ja jäi vielä seuraavaksi päiväksi. Oli hauska seurata ja ihailla, kun jokainen tahtoi auttaa ja olla mukana palvelemassa. Aini-sisko täytti syyskuussa 80 vuott Olin päivän hänen luonaan ja kävimme u koilemassa, vietimme kahvihetkeä hän huoneessaan Jonsered-kodissa, jossa h on ollut kolme nuotta hoidossa, koska Pa kinsonin tautiin sairastuttuaan hän ei en selvinnyt jokapäiväisissä tehtävissään. Täytyy todeta, että suomalaiset juhlivat enemmän ja kutsuvat satoja vieraita, olkoot kysymyksessä häät, hautajaiset tai syntymäpäivät. Ruotsissa en ole koskaan päässyt pitopalvelun järjestämiin suuriin juhliin. Kaarina Taiteilijoita polvessa kolmessa 13.8.2005 Liisi 70 v. Onnittelut ja vieraat Liisi ja Bertil Söderbergin poika Hans on taiteilija ja somistaja., jonka poika Victor 18 v. omaa myös taiteellisia kykyjä, ja näyttelyn mainos, jossa taiteilija itse poseeraa. Gratulerar! Onnittelut! Bertil Söderberg harrastaa öljyvärimaalausta aiheinaan maisemat ym.

Karjalan reissu Ensimmäinen päivä 14.6 tiistai Matka Karjalaan alkoi minun osaltani Turun linjaautoasemalta aamu kuudelta. Matkassa oli luvassa ensin monen tunnin ajelu Helsinkiin hakemaan sieltä vielä yksi retkeläinen, jonka jälkeen suuntasimme nokkamme Viipurin kautta Karjalaan. Matka sujui vallan mainiosti metsäisiä maisemia katsellen ja musiikkia kuunnellen. Viipurissa ehdimme olemaan reilun tunnin, jonka aikana kiertelimme kauppahallia ja toria, sekä veimme avustuksia lastenkoti Dikoniin. Kauppahalli oli siistiytynyt vuosien varrella, enää ei tarvinnut pelätä että liukastuisi lattialla olevaan lihakimpaleeseen. Viipurista jatkoimme matkaamme Karjalan kannaksen kylien kautta kohti hotelliamme Geliousta. Hotelli sijaitsee Terijoen lähellä, suurinpiirtein keskellä metsää. Iloisin yllätys ensimmäisen retkipäivän aikana oli Karjalan henkeä salpaava luonto, mm. kauniit lehtometsät sekä upeat ja valtaisat kukkakedot. Sitä ei voi sanoilla kuvailla se pitää itse nähdä ja kokea. Retkiseurueemme toinen matkapäivä 15.6 keskiviikko Nautittuamme hotellimme maittavan aamupalan, lähdimme kohti Karjalan kannaksen kyliä. Suunnitelmanamme oli vaeltaa kukin haluamaansa kylään, toiset lähtivät Inkilään, toiset taas (minä mukaan lukien) menivät patikkaretkelle Kipinolaan. Vaeltaminen oli ihan mukavaa reippailua ja se oli myös hyvää vastapainoa bussissa istumiselle. Pieniä ongelmia vaelluksessa aiheuttivat välillä todella vaikeakulkuinen maasto ja erittäin sisuuntuneet hyttyset, mutta karjalaista sisua käyttäen selvisimme pikku pulmistamme. Korkeimmat lehtikuuset ovat noin 48 metriä pitkiä. Lehtikuusimetsä kokemuksen jälkeen iltariehamme jatkui Kronstadtiin. Kronstadtissa kävimme katsomassa tykkejä ja menimme myös käymään paikallisessa vodkatehtaanmyymälässä. Kiertelimme myös Kronstadtin puistoja läpi, vaikkakin vain bussin ikkunasta katsellen. Illan oppaana toimi karjalainen, lempeän suorapuheinen Valentina. Kolmas päivä 16.6 torstai Aamulla jätimme hyvästit hotellihenkilökunnalle ja suuntasimme katseemme kohti koti Suomea. Paluumatkallamme ajoimme vielä Karjalan kannaksen kylien läpi ja sieltä Venäjän tullin kautta sateiseen Suomeen. Päivän kohokohdaksi muodostui uintipulahdus Kipinolan järvessä. Vesi oli ihanan viileää ja se piristi kummasti vaelluksesta väsyneitä jäseniämme. Hotellin illallisen jälkeen iltasuunni-telmissamme oli matka erittäin kauniiseen lehtikuusimetsään sekä linnoituskaupunki Kronstadtiin. Kuuluisa lehtikuusimetsä sijaitsee Raivolassa ja ensimmäiset taimet istutettiin 1700-luvun alussa silloisen Tsaarin käskystä. Yhteenvetona tämä kolmen päivän elämysmatkailu oli täysi napakymppi ja mikä parasta saimme nauttia kauniista auringonpaisteesta koko reissun ajan. Tämä matka tutustutti minut omiin sukujuuriini ja olen todella iloinen, että lähdin mukaan nauttimaan Karjalan lämmöstä ja kauneudesta. Uskon meneväni tälle matkalle vielä uudestaan, viimeistään silloin kun on keksitty tarpeeksi tehokkaat hyttysmyrkyt, jotka tepsivät Karjalan sisukkaisiin verenimijöihin. Ella Suominen 1