1 (6) SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA su 10.2.2013 klo 12.00 PAIKKA LÄSNÄ ESTE Helsinki Petankin halli Pasilassa, Tallikatu 99, Pasilan eteläinen veturitalli, Helsinki Arto Brand, Eva Fredriksson, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jyrki Salo, Marko Taipalvesi Juhani Hirvonen, Kalevi Lehtinen, Pekka Stark 1 Kokouksen avaus Liiton puheenjohtaja Jari Nieminen avasi kokouksen klo. 12.00. 2 Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen sihteeriksi valittiin Eva Fredriksson. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi, ja täten päätösvaltaiseksi. 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Ennalta laadittu esityslista hyväksyttiin. 5 Hallinto ja talous 13.1.2013 hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu syyskokouksen yhteydessä. Ko. kokouspöytäkirja on hyväksytty sähköpostitse. Kokouspöytäkirja on julkaistu SP-L:n kotisivulla kohdan Uutisia alla. Vuoden 2013 kevätliittokokous o Kevätliittokokous pidetään sunnuntaina 24.3.2013 klo 13.00 Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99. Valtakirjojen tarkastus klo 12.30 alkaen. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät valtionavustukset liikuntajärjestöille on julkaistu 30.1. SPL:lle myönnetty tuki on 28.000,00 euroa. Liikuntajärjestöjen toiminta-avustukset löytyvät http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/liikuntajaerjesto et/myoennetyt/liitteet/liikuntajarjestot_valtionavustukset_2013.pdf Tilinpäätös ja tilintarkastus Käsiteltiin kokousväelle etukäteen sähköpostitse. lähetettyä vuoden 2012 tuloslaskelmaa ja tasetta Tilinpäätös hyväksyttiin jätettäväksi tilintarkastajille lähempää tutkimusta varten. Taseet allekirjoitettiin. Rantalainen Oy hoitaa tilintarkastuksen tilitarkastajien kanssa (päivä varmistunut 20.2.2013).
Vuoden 2012 toimintakertomus on työn alla. 2 (6) Taloudenhoitajan oikeudet ovat siirtyneet Jari Niemiselle. Lisenssien voimaanastumisaika o Vakuutus on voimassa siitä hetkestä kun maksut maksetaan seuran tilille. o Nieminen selvittänyt asiaa vakuutusyhtiöstä pari vuotta sitten. Ja siitä lähtien olemme noudattaneet käytäntöä, että kun pelaaja on maksanut maksut seuran tilille niin lisenssi on voimassa. Aluetoiminta (Etelä, Länsi, Häme, Kymi-Saimaa ja Pohjoinen). Aluevastaavina toimivat: Länsi: Mika Metsä-Eerola Häme: Arto Brand Kymi-Saimaa: Marko Taipalvesi Pohjoinen: Sovittiin, että Brand käy toukokuussa Oulussa pitämässä kilpailujärjestelijä- ja tuomarikoulutusta. Hän ottaa samalla esille asian josko sieltä löytyisi henkilöä, joka olisi kiinnostunut olemaan aluevastaava. 6 Tiedotustoiminta Petanquelehti o Petanquelehden on tarkoitus ilmestyä helmi-maaliskuussa 2013. 7 Kilpailutoiminta Kurinpitolautakunta koostuu 2 tuomarijäsenestä ja 2 lisenssipelaajajäsenestä sekä yhdestä liittohallituksen jäsenestä. Lautakunta valitaan toimintavuodeksi kerrallaan. Lautakunnan jäseniin on oltu yhteydessä ja varmistettu heidän halukkuutensa jatkaa lautakunnan jäseninä 2013. Kaikki ovat suostuneet. - lisenssipelaajat: Ari Luoma ja Vesa Ekström - tuomarit: Jorma Nöjd ja Arto Brand - liittohallituksen jäsen: Eva Fredriksson Kilpailusäännöt päivitetty liiton sivuille. Kilpailukalenteri 2013 Kilpailujärjestäjien haku sähköpostilla artsi piste petanque ät gmail piste com liiton kilpailukalenterissa oleviin kilpailuihin 2013. Kilpailut 1.1.-30.4., haku päättynyt 31.12.2013. 1.5.-31.12.2013 kilpailuiden haku 28.2.2013 mennessä. 19.1. Suomen cup karsinta + finaali (YDT) käytiin Hämeenlinnassa, Säästöpankki Areenassa (Pullerin hallissa). Mukana 4 joukkuetta. o Tulokset: 1. Petanque Sport Club Järvenpää (Samuli Kankkunen, Iivo Paaso, Arttu Poikolainen, Mari Lohman, Juha-Pekka Siro, Veiko Proos, Mira Kyllönen, Mikael Paakkanen) 2. Loimaan Petanque (Arto Stenberg, Michel Simon-Bellamy, Heikki Haapanen, Seija Uusitalo, Markku Nieminen, Seppo Lindman) 3.-4. Riemukaari, Kärkölä (Mikko Lehti, Simo Linteri, Mikko Soikkeli, Katja Lehti, Jari Eronen, Jussi Lehti) 3.-4. Bitankki, Helsinki (Marja Mattila, Ilkka Konola, Rauli Rämö, Mirja Laine, Vesa Ekström, Mikko Mäkinen)
3 (6) o Suomen cupin voittaneella seuralla on etuoikeus edustaa Suomea saman vuoden Euroopan cupissa. Eurocupin 1. kierros pelataan 26.-27.7.2013. 26.1. Synttäritrippeli, ranking-kilpailu käytiin Säästöpankki Areenassa (Pullerin hallissa). Mukana 15 joukkuetta o Järjestävä seura: Linnan Petanquistit o Tulokset: 1. Michel Simon-Bellamy (LOI), Marko Jakonen (LOI), Arto Stenberg (LOI) 2. Lauri Kolehmainen (KVP), Timo Salminen (KVP), Harri Lehtinen (KVP) 3. Mika Metsä-Eerola (HBY), Mikko Kamppuri (HBY), Mikael Gripenberg (HBY) 4. Kirsi Aalto (PSC), Marko Aalto (KAL), Harry Uschanov (KIS) 5. Vesa Ekström (BIT), Mirja Laine (BIT), Rauli Rämö (BIT) 6. Pekka Kaihevaara (MAP), Mika Nietula (MAP), Raimo Monto (MAP) 7. Jari Eronen (RIE), Mikko Lehti (RIE), Petri Mehtonen (KVP) 8. Mikko Lehto (KAL), Juha-Pekka Siro (PSC), Seppo Lindman (LOI) 9.2. klo 10.00 Finnish Masters (YTR) o Liiton järjestämä kilpailu, joka käytiin Pasilan hallilla, Helsinki o Tulokset 1. Arto Stenberg, Michel Simon-Bellamy, Jari Eronen 2. Marko Jakonen, Olli Sinnemaa, Miikka Kouvonen 3.-4. Seppo Lindman, Juha-Pekka Siro, Mikko Lehto 3.-4. Anssi Viinikainen, Arttu Poikolainen, Jari Lukkarila 5.-8. Marko Aalto, Tuukka Ylönen, Pauli Piiparinen 5.-8. Timo Salminen, Petri Mehtonen, Lauri Kolehmainen 5.-8. Petri Seppä, Samuli Kankkunen, Harri Lehtinen 5.-8. Mika Metsä-Eerola, Mikko Kamppuri, Jukka Tikkanen 23.2. klo 10.00 Naisten duppeli (NDR) ja veteraanien trippeli (VTR), ranking-kilpailu o Järjestävä seura: Kallion Kirkas o Pelipaikka: Pasilan halli, Helsinki 16.3. klo 10.00 Miesten EM/PM- ja Naisten MM/PM-karsinta 1.osakilpailu (YNTR) o Liiton järjestämä kilpailu, Pasilan halli, Helsinki o Tiedote arvokilpailukarsinnoista 2013 julkaistu liiton sivuilla o Mikäli osanottajamäärät vaativat miesten ja naisten arvokilpailukarsinnat pelataan eri paikkakunnilla päivämäärien ollessa kuitenkin 16.3. ja 20.4. 17.3. klo 10.00 Veteraanien trippeli (VTR) o Järjestävä seura: Turun Pétanque-Seura o Pelipaikka: Leaf Center o päällekkäisyyksien vuoksi sovittu 23.3.2013 ranking-kilpailu -> 17.3.2013 Perustelut: > Tuolloin kolme muuta kilpailua (Pori, Loimaa, Iittala). 17.3. allakan mukaan ei muita kilpailuja. 22.-24.3.2013 --> 5.-7.4.2013 U23, karsinnat, Luxemburg. o Miesten joukkue on ilmoitettu U23 kisaan. o Lohkot on arvottu. Suomen lisäksi on isäntämaa Luxemburg ja muut Espanja, Turkki, Norja ja Ruotsi. o Yhteensä turnauksessa on mukana 17 joukkuetta, jotka ovat jaettu kolmeen lohkoon. o Joukkueen mukana menevät Jari Eronen ja Jari Nieminen. 20.4. Miesten EM/PM- ja Naisten MM/PM-karsinta 2.osakilpailu (YNTR)
4 (6) o Järjestävä seura: Turun Pétanque-Seura o Pelipaikka: Leaf Center o Mikäli osanottajamäärät vaativat miesten ja naisten arvokilpailukarsinnat pelataan eri paikkakunnilla päivämäärien ollessa kuitenkin 16.3. ja 20.4. 27.4. Ranking-kilpailu (halli/ulkona, säävaraus) 4.5. Miesten EM/PM- ja Naisten MM/PM-karsinta mahdollinen ylimääräinen karsinta HUOM! päivämäärämuutos PM:n takia 18.5. -->11.5. klo 10.00 Sarjojen 1. pelikierros (YNVT) o Sarjapäivinä (11.5. ja 15.6.) kaikki sarjat pelataan samalla paikkakunnalla, järjestämispalkkion ollessa 600 euroa / pelipäivä. o Myös sarjojen finaalit + karsinnat (10.8.) pelataan kaikki sarjat samalla paikkakunnalla (järjestämispalkkio: 400 euroa). 17.-19.5. Miesten, naisten ja junioreiden PM-kisat o Pelipaikka: Åstrup, Tanska o Vuoden 2015 PM on Suomessa. o Joukkueiden valinta: junnut valitsemalla, muut karsintojen kautta o Joukkuejohtaja Jari Nieminen. 24.-25.5.2013 Nordic Petanque Weekend, Skövde, Ruotsi. o Turnaus järjestetään ensi kertaa ja siihen toivotaan mukaan kahdeksasta Euroopan maasta joukkue. o Hallitus on aikaisemmin päättänyt, että osallistutaan ko. turnaukseen. Turnaukseen lähetetään yleinen, naisten ja junnujen joukkueet. o Eli valinta tehdään jotakuinkin näin miesten ja naisten joukkueiden osalta, junnut valitaan leirien jälkeen: 1. kysytään karsintojen voittajajoukkueilta mahdollisuutta osallistua joukkueena tai yksittäisinä pelaajina 2. kysytään karsintojen kakkosilta halukkuutta osallistua joukkueena tai yksittäisinä pelaajina 3. muodotetaan joukkueet karsintojen ykkös- ja kakkosjoukkueiden sopivana yhdistelmänä 4. valitaan pelaajia joukkueisiin karsintojen kahden parhaan joukkueen ulkopuolelta (tämä vasta, jos ykkös- ja kakkosjoukkueista ei löydy kolmihenkistä joukkuetta) Aikataulullisesti pyritään valinta tekemään mahdollisimman nopeasti toisen karsintakisan jälkeen. Jos edessä on vielä ylimääräinen karsinta, niin joka tapauksessa kysytään asiaa molemmilta joukkueilta ennen ylimääräistä karsintaa. o Jyrki Salo huolehtii junnuista o Jari Nieminen on joukkuejohtaja. 25.5. Veteraanien PM-karsinta 8.6. Ranking-kilpailu (ulkona) 15.6. Sarjojen 2. kierros (YNVT). o Sarjapäivinä (11.5. ja 15.6.) kaikki sarjat pelataan samalla paikkakunnalla, järjestämispalkkion ollessa 600 euroa / pelipäivä. o Myös sarjojen finaalit + karsinnat (10.8.) pelataan kaikki sarjat samalla paikkakunnalla (järjestämispalkkio: 400 euroa). 29.-30.6. Paikallispelien viikonloppu SM-kisaviikko (sis. SM-Sekaduppelin).
5 (6) Kokouksen jälkeen on varmistunut, että SM-kisaviikko on 8.-13.7.2013. Pitkään jatkuneet ponnistelut Lahden saamiseksi SM-kisapaikaksi kaatuivat talouskysymyksiin. Kiinteät kustannukset nousivat liian suuriksi ja kisojen tuotto olisi jäänyt mitättömäksi järjestävälle seuralle. Kiitos Jari Eroselle ja Jukka Pöyrylle isosta työstä asian eteen. Tilanteen pelastajaksi tarjoitui kahdet hienot kisat järjestänyt Euran Raiku ry., Eura, Pitkäjärven urheilukeskus. Kisaviikon alustava aikataulurunko julkistetaan piakkoin. 20.7. Yleinen SM-Trippeli 26.-27.7. Eurocup 1. kierros elokuu MM juniorit, Montaubau, Ranska o Valmentajana mukaan lähtee Arto Stenberg o Tulkiksi ym. huoltohenkilöksi on lupautunut mukaan Kirsi Aalto. 3.-4.8. Veteraanien PM o Pelipaikkana: Vestfyns baner, Middelfart. Osoite: Vestfyn Petanque Klub, Færøvej 54, 5500 Middelfart, Tanska. o Joukkuejohtaja Mika Metsä-Eerola. 3.-4.8. Paikallispelien viikonloppu 10.8. Sarjojen finaalit + karsinnat 24.8. Seura SM 31.8. Ranking-kilpailu (ulkona) 7.9. Suomi-Viro maaottelu o Pelipaikka: Tallinna, Viro o Pelaajille ei kustannuksia, mikäli eivät halua jäädä yöksi. Liitto ei maksa yöpymistä/yöpymisiä. o Viro huolehtii (maksaa) kisapäivän ruoat 7.-8.9. Paikallispelien viikonloppu 14.9. Ranking-kisa (ulkona) 27.-29.9. Eurocup 2. kierros 2.-6.10. MM Naiset, Monastiv, Tunisia o Suomen joukkuetta edustaa karsintojen ykkönen. Mikäli karsintajoukkueessa on mukana vain kolme pelaajaa, kilpailuvaliokunta keskustelee joukkueen kanssa neljännen pelaajan valinnasta. Hallitus tukee/hyväksyy kilpailuvaliokunnan valintaa kisoihin lähetettävästä neljännestä pelaajasta. o Joukkuejohtaja Jari Nieminen. 10.-13.10. EM Miehet, Rooma, Italia. o Suomen joukkuetta edustaa karsintojen ykkönen. 18.-20.10. U23, finaali, Düsseldorf, Saksa 19.10. Ranking-kilpailu (halli)
6 (6) 16.11. Ranking-kilpailu (halli) 29.-30.11. Eurocup finaali, Hollanti o PCP Järvenpää voi, mikäli mukana finaalissa anoa 1500 /onnistunut kierros. 30.11. Finnish Veterans 7.12. Ranking-kilpailu (halli) Tuomaritoiminta o Seuraavat tuomarikokoukset pidetään kevätliittokokouksen ja SM-kisojen yhteydessä. o Tuomarilistat päivitetty liiton sivuille 8 Valmennustoiminta Arto Stenberg on liiton valmennuspäällikkö. U23:n valmennuksesta vastaa Jari Eronen. Junnujen valmennuksen hoitaa Arto Stenberg ja kakkosvalmentajaksi tulee mukaan Jyrki Salo. Veteraanien valmennuksesta vastaa Mika Metsä-Eerola. 12.1. Jyrki Salo, Tiia Salo ja Eija Suominen osallistuivat hyvä tapahtuma nimiseen turnauksen, missä Tiian pelaamista tarkkailtiin valmennusmielessä. Pasilan hallissa pidetty la 2.2. SP-L:n leiri junnuille ja U23-joukkueelle, lähinnä tekniikkaan liittyvää opastusta. 9 Muut esille tulevat asiat 10 Tiedoksi o Muita asioita ei ollut. Uusi Liikuntajärjestö ry --> Valo ry o Liikunnan ja urheilun uuden kattojärjestön nimi on Valo. Nimenä käytetään rekisteröinnin jälkeen Valo ry. Rekisteröity nimimuoto on Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry Seuratukea on jaossa ennätysmäärä, joten nyt on entistä paremmat mahdollisuudet myös saada sitä. Tänä vuonna tuki haetaan suoraan OKM:stä (ennen SLU). http://www.minedu.fi/opm/verkkouutiset/2013/01/seuratuki.html 11 Seuraavat kokoukset Hallitus kokoontuu seuraavan kerran su 24.3.2013 klo 11.30. 12 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 13.45. Jari Nieminen, puheenjohtaja Eva Fredriksson, sihteeri