Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote kesäkuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi
Juoksu, koppi vai palo? Kesäkuun alku on pesisfanille kiireistä aikaa, sillä pelejä on joka päivä jossakin maakunnan kolkassa. Juhannuksen lähestyminen tietää kuitenkin usein pientä lepoa. Nyt onkin oiva paikka kevään tohinan jälkeen tarkastella maakunnan joukkueiden menestystä tällä hetkellä liiton sarjoissa. Naisten superpesiksessä Turku-Pesis on vielä toiseksi viimeiselle sijalle Jospa uutta virettä toisi eilinen voitto Roihusta ja viikonlopun Venlojen viesti. Miesten ykköspesiksessä Loimaan joukkueen peliesitykset ovat viime aikoina tuottaneet jo pisteitä enemmän ja kymmenen pisteen myötä joukkue on tasaisen sarjan keskipaikkeilla. Tosin yksi kolmen pisteen voitto voi nostaa minkä tahansa joukkueen sijoitusta useita pykäliä. Naisten ykköspesiksessä Laitilan Jyske on samoin hyvin tasaisessa sarjassa puolivälin sijoituksilla. Laitilan naisten peliotteita voi seurata vaikka ensi lauantaina kotiottelussa. Miesten suomensarjassa Pöytyä tekee selvää jälkeä ja on kärkipaikalla puhtaalla pelillä. Jokioinen on hieman kankeankin alun jälkeen tavoittelemassa paikkaa kärkinelikossa, jonne myös Turku tähtää hyvän alkukauden myötä. Lauantaina pelataan sekä Turussa että Pöytyällä, jossa tiedossa on sarjan ehdoton kärkitaisto Mansen kanssa. Tulevana sunnuntaina voi todeta Jokioisilla kotijoukkueen vireen. Köyliön Lallien osalta kausi on ollut yhtä kivinen kuin talven ennustukset osasivat odottaa, sillä pistesaldo on edelleen avaamatta. Naisten puolella sen sijaan Köyliö jyrää vahvasti lohkon kärjessä. Loimaa ja Mynämäki ovat molemmat keränneet kivan pistepotin. Maakuntasarjassa miesten puolella Mynämäki nousi sarjassa kolmanneksi. Pöytyä, Laitila ja Jokioinen ovat peräkkäisillä sijoilla. Vain Turun joukkueen pistepotti on avaamatta. Naisten puolella Mynämäki ja Pöytyä taistelevat kärkisijoista, lisäksi sarjassa pelaa Turun ja Laitilan joukkueet. Poikien Superpesiksessä Pöytyän Urheilijat on koonnut vasta kolme pistettä ja majailee lohkonsa viimeisenä. Tyttöjen Superpesiksessä Pöytyän joukkue on kerännyt tuplamäärän pisteitä, mutta tasaisessa sarjassa sekään ei ole riittänyt viimeistä sijaa ylemmäksi. B-poikien SM-sarjassa sama jumbosijoitus löytyy ilman pisteitä. Junioreiden osalta aluesarjoissa on täysi tohina. Ottelutulokset löytyvät osoitteesta www.pesistulospalvelu.fi. Aikuisten tuloksia ja sarjataulukoita voi tarkemmin tutkia pesisnetin kilpailutoiminnan osiosta. Katsauksen kokosi Mika Mikola
Yli tuhat lisenssiä Jo kesäkuun ensimmäisellä viikolla maakunnassa pamahti tuhannen hankitun lisenssin rajapyykki rikki, sillä juuri nyt lisenssejä on 1123 pelaajalla ja tuomarilla. Tämä on hieman enemmän kuin aiempina vuosina tässä ajankohdassa. Pesiskoulujen myötä uusia lapsia tulee vielä harrastuksen pariin ja määrä kasvanee parilla sadalla kauden aikana. Pesis lienee myötätuulessa ja toivon mukaan pesiskoulujen myötä myös syksyn sarjoissa nähdään uusia seuroja ja joukkueita. Varsinais-Suomessa on viisi varsin samankokoista seuraa. Suurimmat seurat tällä hetkellä ovat: Loimaan Palloilijat Junioripesis (155 lisenssiä), Pöytyän Urheilijat (143), Mynämäen Vesa (132), Turku-Pesis (130) ja Laitilan Jyske (122). Myllytyssarjoihin ilmoittaudutaan Juniorisarjoissa tapahtuu aluesarjojen jälkeen myllytys eli seurat ilmoittavat joukkueensa syksyn myllytyssarjoihin. Joukkue voi jatkaa omassa ikäluokassaan tai siirtyä ikäluokkaa ylemmäs tai alemmas. Myös uudet joukkueet (pesiskoulu, kakkosjoukkueet yms.) ovat erittäin tervetulleita mukaan myllytyssarjoihin. Uusien joukkueiden sarjamaksu on 40 euroa/joukkue. Maksu laskutetaan ilmoittautumisen jälkeen. Keväällä junioreiden aluesarjoissa pelanneilla joukkueilla ei myllytyssarjamaksua ole! Nämä joukkueet on kuitenkin ilmoitettava uudelleen myllytyssarjoihin. Seurat saavat kirjeen myllytyssarjoihin ilmoittautumisesta ennen juhannusta. Sarjailmoittautuminen tehdään kirjallisesti ehdottomasti 5.7.2013 mennessä osoitteella Päivi Hongisto, Melliläntie 51 21820 KUMILA tai paivi.hongisto5@gmail.com. Ottelut alkavat elokuun alussa. Sarjaohjelmat toimitetaan joukkueiden yhteyshenkilöille, seurojen yhteyshenkilöille sekä tuomarivastaaville. Koulupesismestaruudet jakautuivat ympäri maakuntaa Kotikenttä oli painava etu tänä vuonna koulupesisturnauksissa. Liekö siinä syy, että mestaruudet levisivät ympäri maakuntaa? Lukioiden mestaruuden vei Mynämäen lukio kotikentällään, Elisenvaara nappasi yläkoulujen voiton Pöytyällä ja alakoulujen mestariksi pelasi Loimaan Keskuskoulu oman koulunsa pihassa. Opettajien mestari oli Kaarina-Parainen yhdistelmä. Kaikkien koulupesikseen mukaan ilmoittautuneiden kesken arvottiin 1000 euron arvoinen, Turun Sanomien lahjoittama pesisvälinesetti, jonka tänä vuonna onnellisesti voitti Hovirinnan koulu Kaarinasta. Alakoulumestarit Loimaalta. Kevään koulupesiksen kärkikolmikot sarjoittain löytyvät täältä: www.varsinais-suomenpesis.fi/koulupesis/ Lukiomestarit Mynämäeltä
Alueleirillä Hämeenkyrössä peräti 60 joukkuetta Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen yhteinen alueleiri pelattiin 7.-9.6. Hämeenkyrössä. Leirille osallistui 58 joukkuetta, noin 800 leiriläistä ja 30 nuorisotuomaria. Tässä sarjojen loppusijoitukset: D-pojat: 1. Kankaanpään Maila 2. Ruoveden Pirkat 3. Eurajoen Veikot 4. Kokemäen Kova-Väki D-tytöt: 1. Mailajuniorit Black 2. Pesäkarhut Punaiset 3. Mailajuniorit 00 4. Fera Red 5. Laitilan Jyske 6. Fera Blue 7. Hämeenkyrön Räpsä 8. Parkanon Urheilijat 9. Jyväskylän Pesis 10. Pöytyän Urheilijat 11. Kokemäen Kova-Väki 12. Pesäkarhut Mustat 13. Ruoveden Pirkat 14. Mynämäen Vesa 15. Mailajuniorit White 16. Ulvilan Pesä-Veikot E-pojat: 1. Pomarkun Pyry 01 2. Ulvilan Pesä-Veikot 3. Pöytyän Urheilijat Valkoiset 4. Ruoveden Pirkat 5. Kankaanpään Maila 6. Mynämäen Vesa 7. Pöytyän Urheilijat Punaiset 8. Eurajoen Veikot 9. Pomarkun Pyry 02 10. Manse pp E-tytöt: 1. Pesäkarhut 01 2. Mailajuniorit 01 3. Hämeenkyrön Räpsä 4. Fera 02 5. Siilinjärven Pesis 6. Fera 01 7. Pesäkarhut 02 8. Pöytyän Urheilijat 9. Merimaskun Ahto 10. Kokemäen Kova-Väki F-tyttöjen ja -poikien sarjoista ei tehdä sarjataulukoita eikä sijoituksia ole määritelty. Kesän valtakunnalliset leirit Alueleirin jälkeen katseet suuntautuvat valtakunnallisiin leireihin. Tämän kesän valtakunnalliset leirit järjestään seuraavasti: Suurleiri 30.6.-5.7. Kempele Tenavaleiri 14.-19.7. Vihti Naperoleiri 24.-27.7. Ulvila Nuorisoleiri 28.7.-2.8. Turku Suurleirille matkaa Varsinais-Suomesta Loimaan ja Turun pojat sekä Laitilan, Loimaan, Pöytyän ja Turun tytöt. Vihtiin leirielämää lähtevät maistamaan pojista Jokioisten, Laitilan, Loimaan ja Pöytyän joukkueet sekä tytöistä Loimaan, Merimaskun ja Pöytyän joukkueet. Vaikka Naperoleiri on lähellä Ulvilassa, vain Laitilan tytöt ja Turun pojat uskaltautuvat mukaan. Nuorisoleirillä Turussa mukana onkin sitten kymmenen maakunnan joukkuetta. Nuorisoleirin valmistelut ovat edenneet mukavasti ja ilmoittautuneita joukkueita on tällä hetkellä 96. Leirin pääjärjestäjät ovat Varsinais-Suomen Pesis ja Turku-Pesis, mutta leiriä toteuttamassa ovat myös Mynämäen Vesa, Pöytyän Urheilijat sekä Ruskon Pallo. Seutukunnallinen suurtapahtuma toteutetaan siis Turussa heinä-elokuun vaihteessa ja kaikki ovat tervetulleita mukaan vapaaehtoistoimintaan. Lue lisää: www.nuorisoleiri.fi.
Kesän 2014 Suurleirin Loimaalla ja Pöytyällä Vuoden kuluttua järjestetään valtakunnallinen Suurleiri jälleen Varsinais-Suomessa. Loimaa ja Pöytyä ottavat jälleen kimpassa haasteen ja tullevat vastaamaan yhdestä kaikkien aikojen suurimmasta pesäpallotapahtumasta. Suurleiri pelataan 29.6.-4.7.2014, joten merkki jo ensi kesän kalenteriin paikalleen. Pesis mukaan urheiluakatemiaan? Pesäpallo ei ole koskaan ollut Turun seudun urheiluakatemian ohjelmassa, mutta urheiluakatemian koordinaattori Mika Korpelan mukaan se on jatkossa mahdollista. Urheiluakatemian toiminnan keskiössä on urheilijan valmennus. Turun seudun urheiluakatemialla on kymmenen päätoimista valmentajaa. Urheilija saa käyttöönsä harjoitteluun huippuolosuhteet ja myös asiantuntijapalveluista mm. lääkäri-, fysioterapia- tai ravitsemuspalveluita. Lajivalmennuksen lisäksi myös yleisvalmennus ryhmänä on mahdollista. Urheiluakatemian kautta perusasteen opiskelija saa 2-3 lisäharjoitusta viikkoon ja toisella asteella jo 4-5 harjoitusta ekstraa normaaliin viikkoon. Jo nyt tulevana syksynä Turussa korkeakoulussa opiskeleva pesäpalloilija voi mahdollisesti osallistua urheiluakatemian toimintaan yleisryhmässä. Ainakin Pöytyän pesäpallonuorten parissa tämä on jo herättänyt mielenkiintoa. Tavoitteena voisi olla vuotta myöhemmin saada myös oma lajivalmennusryhmä. Tällä hetkellä seuroissa on menossa kartoitus ensi vuonna Turussa korkeakouluissa opiskelevien pesäpalloilevien nuorten halusta päästä mukaan urheiluakatemian toimintaan. Tulevaisuuden visiona on pesäpallolinja yhtenä osana Turun seudun urheiluakatemiaa. Tiedotamme asian etenemisestä niin kotisivuillamme kuin Kotipesässä ja seurapostin kautta. Ladyt valloittavat Kupittaan syyskuussa Jo perinteeksi muodostunut Valtakunnallinen Lady-Pesis-turnaus pelataan lauantaina 7.9.2013 Turussa, Kupittaalla. Turnaus on joka vuosi kerännyt yli kaksikymmentä naisjoukkuetta Kupittaalle pelaamaan kansallispeliämme iloisella ja rennolla meiningillä. Turnauksen tarkoituksena on tuoda ladypesisharrastajat ympäri Suomea yhteen ja päättää kausi kauniissa säässä ja reippaalla meiningillä (huom. turnauksen järjestäjä ei voi luvata auringonpaistetta, mutta yleensä Ladyt ovat tuoneet auringon mukanaan Kupittaalle!). Turnauksessa ei pelata sijoituksista, vaan tarkoituksena on luoda joukkueille mahdollisuus pelata hyvässä hengessä muita harrasteporukoita vastaan. Joukkueiden peliasut ovat olleet vuosittain piristyttävän hauskoja! Osallistumismaksu turnaukseen on 140 / joukkue. Maksu sisältää turnausjärjestelyt, 3-4 ottelua, jokaiselle osallistujalle tuotekassin sekä iloista oheisohjelmaa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa: www.varsinais-suomenpesis.fi/harrastepesis/vkladypesis/ Pesisväki risteilee syyskuun lopulla V-S Pesiksen järjestämä palkitsemisristeily kuuluu pesiskalenterin jokavuotiseen ohjelmaan. Tänä vuonna seilaamme Silja Linen Baltic Princess -aluksella 28.-29.9.2013 (iltalähtö). Merkitse viikonloppu jo kalenteriisi! Haluatko vaikuttaa risteilyn ohjelmaan? Lähetä omia ehdotuksia ja ajatuksia TalkShow:n vieraiksi tai muuksi ohjelmanumeroksi osoitteeseen: toimisto@varsinais-suomenpesis.fi (23.6.2013 mennessä!).
Tapahtumakalenteri 17.6. 5.7. 8.7. 30.6.-5.7. 12.-14.7. 14.-19.7. 24.-27.7. 28.7.-2.8. 11.8. 26.8. 7.-8.9. 28.-29.9. Pesiskouluturnaus Salo, Turku mennessä ilmoittautuminen Myllytyssarjoihin Nuorisoleirin joukkuetietolomake/passimaksut eräpäivä Suurleiri Kempele Itä-Länsi Hyvinkää Tenavaleiri Vihti Naperoleiri Ulvila Nuorisoleiri Turku C-aluejoukkueturnaus Tampere Varsinais-Suomen Pesiksen johtokunnan kokous Lady-Pesis turnaus Turku V-S Pesiksen Palkitsemisristeily, Baltic Princess Turku Kotipesä-tiedote viettää kesälomaa ja ilmestyy seuraavan kerran elokuussa. ITÄ-LÄNSI 12.-14.7.2013 HYVINKÄÄ Katso lisätiedot: www.pesis.fi/ita-lansi