Kotipesä. helmikuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotipesä. helmikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote"

Transkriptio

1 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote helmikuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, Turku p toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

2 Olkoon jokainen päivä ystävänpäivä Ystävänpäivänä tulee mieleen seuraava teksti: Viidessä minuutissa ehtii paljon. Äiti keittää perheelleen kaurapuuron. Isä juo kupillisen kahvia. Liikennevalot risteyksessä vaihtuvat lähes 20 kertaa. Puhelinmyyjä soittaa pari kolme puhelua. Matkailija kirjoittaa kortin kotiväelle. Kaverukset käyvät karkkiostoksilla. Mummo kuuntelee radiosta uutiset. Opettaja pitää päivänavauksen luokalleen. Toisaalta viidessä minuutissa ei ehdi paljon. Ei esimerkiksi hiihtää järven ympäri, ei lukea historian kokeeseen, ei oppia pianoläksyä, ei tulla huippu-urheilijaksi, ei hieroa talokauppaa, ei ajaa kaupungin läpi ruuhkassa, ei kuunnella toisen ongelmia. Kuva: Anne Aatola Viidellä minuutilla on merkitystä. Väärässä paikassa sen säästäminen voi olla kohtalokasta. Oikein käytettynä siinä ajassa ehtii paljon. Entä ellei edes sitä aikaa ehdi antaa tärkeälle ystävälleen? Annetaan siis edes viisi minuuttia aikaa ystäville vaikka ihan jokainen päivä. Mika Mikola kehityspäällikkö Varsinais-Suomen Pesis Tuomarikoulutuksia maaliskuussa Vanhan tavan mukaisesti jokaisella seuralla on oikeus itse valitsemanaan päivänä yhteen ilmaiseen tuomarikoulutus/ korttikoetilaisuuteen. Sovittuna on tällä hetkellä seuraavat koulutukset: 5.3. Köyliö Jokioinen Pöytyä Loimaa Rusko Laitila Jos siis seuranne tuomarikoulutus on vielä sopimatta, hoidattehan sen pikaisesti Jouni Ensomaan kanssa sopien.

3 Sarjailmoittautumiset Vaikka hiihtoladut ovat parhaassa kunnossa, pesäpallon kilpailukausi 2012 lähestyy ja on aika miettiä joukkueita Varsinais-Suomen Pesiksen alaisiin sarjoihin. Tarjoamme sarjoja G-ikäisistä aina aikuisiin. Sarja perustetaan, mikäli halukkaita joukkueita ilmoittautuu. Varsinainen sarjailmoittautumislomake on lähetetty seuran yhteyshenkilölle helmikuussa. Sarjailmoittautumiset pitää olla kilpailupäällikkö Päivi Hongistolla ehdottomasti maaliskuun lopussa. Ikärajat kaudella 2012 Pojat: A-pojat 1991 ja myöh. synt. (21v.) B-pojat 1994 ja myöh. synt. (18 v.) C-pojat 1996 ja myöh. synt. (16 v.) D-pojat 1998 ja myöh. synt. (14 v.) E-pojat 2000 ja myöh. synt. (12 v.) F-pojat 2002 ja myöh. synt. (10 v.) G-pojat 2004 ja myöh. synt.( 8.v.) Tytöt: B-tytöt 1993 ja myöh. synt. (19 v.) C-tytöt 1996 ja myöh. synt. (16 v.) D-tytöt 1998 ja myöh. synt. (14 v.) E-tytöt 2000 ja myöh. synt. (12 v.) F-tytöt 2002 ja myöh. synt. (10 v.) G-tytöt 2004 ja myöh. synt. (8v.) Kuva: Mika Mikola Tarkemmat kilpailumääräykset ja ohjeet julkaistaan toukokuussa 2012 ilmestyvässä V-S Pesiksen kalenterissa. Tähän kirjaseen kannattaa tutustua ajan kanssa, niin välttyy monelta luulolta ja ikävyydeltä. Pesäpalloliiton kilpailumääräykset 2012 julkaistaan huhtikuussa. Ne tulevat löytymään pesisnetistä. Kaudella 2012 yli-ikäislupien perusteet ovat samat kuin viime kaudellakin. Hakemukset pitää olla kilpailupäälliköllä viimeistään Hakemuksessa tulee ilmetä sarja, pelaajan nimi ja syntymäaika sekä perustelut. Hakemukset kirjallisesti (myös sähköposti kelpaa). Perusteena yli-ikäisluvalle: Joukkueessa voi kerrallaan olla pelaavassa kokoonpanossa (eli pöytäkirjassa kirjoitettuna) maksimissaan kaksi yli-ikäispelaajaa. Yli-ikäisellä pelaajalla tarkoitetaan yhden vuoden verran yli-ikäistä, esim. D- ikäisissä (98-99) -97 syntynyttä pelaajaa kaudella Yli-ikäissäännöllä pelaava pelaaja ei saa pelata oman ikäistensä tai vanhempien sarjaa missään joukkueessa. Jos näin tapahtuu, yli-ikäispelilupa kyseiseltä pelaajalta evätään. Yli-ikäisluvat käsitellään ja myönnetään Junnupalaverissa huhtikuussa Myönnetyt luvat ovat voimassa aluesarjoissa ja alueleirillä. Luvat eivät ole voimassa valtakunnallisilla leireillä! Lisätietoja voi kysellä kilpailupäällikkö Päivi Hongistolta p , Pelaajasiirrot Aina, jos pelaaja on aiemmin pelannut jossain muussa seurassa, pitää hänestä tehdä pelaajasiirtolomake. Siirtopaperit pitää tehdä, vaikka pelaamisessa olisi ollut useammankin vuoden tauko. Pelaajasiirtolomakkeen ratkaisee aina sarjataso, jonne pelaaja siirtyy. Liiton alaisissa sarjoissa (myös maakuntasarjat) seurasiirto tehdään Pesisnetissä. Alueen alaisten sarjojen siirtolomake löytyy V-S Pesiksen kotisivuilta (kohdassa kilpailutoiminta/aluesarjat). Siirtolomakkeet pitää olla aina kaikkien osapuolten allekirjoittamat.

4 F-ikäisten sekasarjaa jatketaan Viime kauden hyvien kokemusten siivittämänä Varsinais-Suomen Pesis tarjoaa F-ikäisille kaksi sarjaa: normaalisti F-poikien sarjan ja F-ikäisten sekasarjan. Sekasarja on tarkoitettu F-ikäisille tyttöjen ja poikien sekajoukkueille, F-tyttöjoukkueille ja G-poikajoukkueille. Sarjassa ei pelata aluemestaruudesta eli ei jaeta mitaleja, vaan joka joukkue palkitaan tuotepalkinnoin. F-ikäisten sekasarjaa koskevat samat yli-ikäismääräykset kuin muitakin Varsinais-Suomen Pesiksen aluesarjoja (luvat haetaan junnupalaverissa yms.). Uusi F-ikäisten sekasarja on siis tarjolla sekä kevääksi (aluesarja) että syksyksi (myllytyssarja). F-ikäisten sekasarja pelataan Naperopesissäännöin (kuitenkin ilman arvottua lyöntijärjestystä). Tällä sarjalla Varsinais-Suomen Pesis pyrkii tarjoamaan yhä useammalle F-ikäiselle pelaajalle mahdollisuuksia pelata enemmän pelejä. Nyt siis seuroissa voi rohkeammin koota pienten joukkueita ja aloittaa pelaaminen jo keväällä. Lisäksi bonuksena Varsinais-Suomen Pesis palkitsee jokaisen uuden F-ikäisten sarjaan (sekä F-pojat että F-sekasarja) ilmoittautuvan ja sarjan pelit pelaavan joukkueen laatikollisella tenavapalloja! Tällä kaudella F-ikäisiä ovat 2002 ja myöhemmin syntyneet juniorit. Nyt siis rohkeasti kokoamaan ja ilmoittamaan F-ikäisten joukkueita sarjaan! Junnupalaveri huhtikuussa Kevään perinteinen junnuseurojen Junnupalaveri pidetään keskiviikkona klo 18 alkaen Auran ABCliikennemyymälässä. Kutsu tilaisuuteen lähetetään huhtikuun alkupuolella aluesarjoihin osallistuvien joukkueiden yhteyshenkilöille ja seurojen yhteyshenkilöille. Joka seurasta / junnujoukkueesta toivotaan edustajaa paikalle! Junnupalaverissa käsitellään mm. seuraavat asiat: aluesarjojen otteluohjelmat, haetut yli-ikäisluvat / sarjan ulkopuolella pelaaminen, sääntöasiat: mm. pallot, otteluaika, naperosäännöt, kilpailumääräykset, olosuhdevaatimukset, alueleiri ja valtakunnalliset leirit, C-ikäisten alueottelut, joukkueiden omat pelisäännöt, lisenssit, pelaajasiirrot Junnupalaveri on keskustelu- ja päätösfoorumi. Jos haluat vaikuttaa, ole paikalla, sillä poissaolevat tyytyvät palaverissa tehtyihin päätöksiin. Lisätietoja tilaisuudesta saat Päivi Hongistolta. Olosuhdesuositukset kaudelle 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry suosittelee, että seuraavat kenttiä koskevat OLOSUHDESUOSITUKSET toteutetaan seuroissa kaudella Neuvotelkaa kenttien ylläpitäjien (kuntien) kanssa, että ao. olosuhteet toteutuvat. Kaikki sarjatasot: - wc (esim. koulujen läheisyys) - sadekatokset, joissa on penkki (sekä koti- että vierasjoukkueelle) - vesipiste kentän välittömässä läheisyydessä - tulostaulu - tuomarilaikat - pesu- ja pukeutumistilat V-S Pesikselle 17. jäsenseura Varsinais-Suomen Pesis ry:n johtokunta käsitteli ja hyväksyi kokouksessaan 2.2. Varsinais-Suomen Pesäpallotuomarit ry:n jäsenhakemuksen. V-S Pesis toivottaa uuden jäsenensä tervetulleeksi!

5 Naisten ja miesten aluemestaruusturnaukset Miesten ja naisten aluemestaruusottelut pelataan lauantaina Naiset pelaavat Mynämäellä ja miehet Loimaalla. Otteluihin voivat osallistua V-S Pesiksen jäsenseurat yhdellä mies- ja yhdellä naisjoukkueella. Turnaukseen voi osallistua maksimissaan neljä joukkuetta. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän, järjestetään karsintaottelut. Karsintaottelut perustuvat kauden 2011 sarjamenestykseen ja sarjatasoon. Osallistuvien seurojen pitää ilmoittautua kilpailupäällikkö Päivi Hongistolle viimeistään Äijäliiga saa rinnalleen Mantaliigan Viime kesän hyvien kokemusten ansiosta Varsinais-Suomen Pesis tarjoaa tulevaksi kaudeksi miehille harrastesarjan eli Äijäliigan. Sarjaa pelataan Turun seutukunnalla touko-kesäkuussa sekä elokuussa. Sarja on tarkoitettu harrastejoukkueille eli kilpalisenssin omaava pelaaja ei voi pelata sarjaa. Äijäliigan pelit pelataan naisten pallolla ja naisten kentällä normaalein pesäpallon pelisäännöin. Pelit pelataan vakioiltana esim. tiistaisin ja torstaisin. Pelit pelataan äitienpäivän ja juhannuksen välisenä aikana sekä elokuussa. Sarjaohjelma luodaan niin, että joka joukkueelle tulee ainakin kahdeksan ottelua. Pelit tullaan keskittämään parille kentälle Turun lähikunnissa. Pelikenttänä toimivat esimerkiksi Ruskon ja Auran pesäpallokentät. Ilmoittautuminen sarjaan tapahtuu kirjallisesti kilpailupäällikkö Päivi Hongistolle mennessä. Ilmoittautumisen jälkeen joukkueille järjestetään yhteispalaveri ja tilaisuuden yhteydessä on mukana lyhyt sääntökoulutus. Äijäliigan otteluohjelma tulee löytymään V-S Pesiksen nettisivuilta Sarjamaksu on joukkueelle 260 euroa sisältäen ottelut, kentät, pelipallot ja tuomarit. Vakuutuksen jokainen pelaaja hoitaa itse. Lisäksi pelaajilla tulee olla pesiksen harrastelisenssi. Naiset ovat tiedustelleet vastaavaa sarjaa itselleen ja niinpä kokeillaan aivan uutena Mantaliigaa. Tätä sarjaa pelataan naisten kentällä, mutta tenavapallolla. Sarjamaksu on 190 euroa sisältäen ottelut, kentät, pelipallot ja tuomarit. Ilmoittautuminen tapahtuu Äijäliigan tavoin ja myös yhteispalaveri tullaan järjestämään joukkueiden kesken. Leirit ja niihin ilmoittautuminen Valtakunnallisten leirien valmistelut ovat hyvässä vauhdissa ja samalla myös ilmoittautumisaika leireille lähestyy. Tänä vuonna valtakunnallisten leirien ilmoittautuminen alkaa osoitteessa Ole valppaana ja ilmoita joukkueesi mukaan ensimmäisten joukossa! Valtakunnalliset leirit kesällä 2012: Naperoleiri Tenavaleiri Suurleiri Nuorisoleiri Tampere Sotkamo Varkaus Seinäjoki Alueleiri pelataan Ulvilassa ja ilmoittautuminen alkaa samoin 1.3. Katso lisätietoa

6 Alueleiri 2013 haussa Varsinais-Suomen vuoro on järjestää kesän 2013 Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen yhteinen alueleiri. Yksikään seura ei sitä vielä ole hakenut järjestettäväksi, joten hakuaikaa on jatkettu saakka. Huomatkaa, että leirin voi jakaa kahdenkin paikkakunnan kesken. Kysele tarvittaessa lisää Satu Mikolalta. Seuratukea tarjolla Seuratoiminnan kehittämistukea on taas jaossa. Tuen tavoitteena on urheiluseuratoiminnan elinvoimaisuuden ja kehittymisen varmistaminen. Tukirahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Rahat ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Lasten ja nuorten kehittämistukea voi hakea seuraaville hankkeille: Harrastusmahdollisuuksien lisääminen (6-19v.), Harjoittelukulttuurin kehittäminen (11-15v.) sekä Seuran kehittäminen Sinettiseuraksi. Uutena pilottihankemuotona mukana on vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittäminen. Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan kehittämistukea voi hakea ohjaajien osaamisen kehittämiseen, uuden säännöllisen toiminnan lisäämiseen, aikuisten liikuntatoiminnan aloittamiseen ja kuntayhteistyöhön. Kaikkien tuettujen hankemuotojen toteuttamisaika tulee olla Tukea myönnetään euroa. Tutustu aiheeseen Hakuaikaa on saakka. V-S Pesis tarjoaa omaa tukea Myös Varsinais-Suomen Pesis tukee uusia aloittavia joukkueita ja pesiskouluja. Tukea voi saada seurakäyntien, välineiden tai materiaalipakettien muodossa. Hakuaikaa näihin tukiin on saakka. Seurat ovat saaneet aiheesta postia, jossa mm. hakukaavake. Lisäksi V-S Pesis asettaa haettavaksi Pesäpalloliiton lahjoittaman 200 euron lahjakortin, joka on suunnattu PPL:n koulutuksiin. Jos siis esimerkiksi seurasi kouluttaa valmentajia nyt NPVT-koulutuksessa, voisi tämä olla hyvä tuki valmentajien kouluttamiselle. Hakuaika on samoin mennessä ja haku tapahtuu vapaamuotoisella hakemuksella. Uusi joukkueenjohtajan opas ilmestyy Teemakoulutukset niin etenijöille, lukkareille kuin lyöjillekin on pidetty, mutta uutta joukkueenjohtajan opasta esitellään vielä tiistaina 6.3. Turussa joukkueenjohtajille suunnatussa koulutuksessa. Opas on suunniteltu lentopallon ja pesäpallon kanssa yhteisvoimin Yhteiset Pallot hankkeen myötä. Ilmoittautuminen joukkueenjohtajien koulutukseen tapahtuu Varsinais-Suomen Pesiksen nettisivuilla mennessä. Tulevia koulutuksia PML-koulutuksista on vielä jäljellä lauantaina Kaarinassa järjestettävä tilaisuus sekä Pomarkun koulutus. Näihin ilmoittaudutaan osoitteessa JPVT on koonnut kivasti väkeä, sillä tammikuun Ulvilan ja helmikuun Loimaan tilaisuuksissa kouluttautui 30 ohjaajaa. Vielä pääsee mukaan huhtikuun puolivälissä Hämeenkyrön JPVT-koulutukseen. Edellä mainitun osoitteen kautta pääsee ilmoittautumaan myös JPVT:n pelinjohto-osioihin, jotka järjestetään Pöytyällä ja Kokemäellä.

7 naisten LIITTO LEHDISTÖ turussa PESÄPALLON JUHLAVUODEN MAAILMAN PARHAAT NAISPESÄPALLOILIJAT ESILLÄ! Päivän aloittaa KLO 14 NAISTEN KUNNIAJUOKSU -seminaari Ottelun hutunkeitto KLO KUPITTAAN PESISSTADIONILLA Ottelun tauolla huippu-urheilijoiden tähdittämä KANSALLISSANKARIT-taukokisa Ottelu tarjoaa myös HITTERI-TURNAUS YLEISÖLLE MUSIIKKIA KIOSKIPALVELUT HIENON TUNNELMAN PESISGOLFFARI-KISASSA Tapahtumakokonaisuuden järjestävät yhteistyössä:

8 Yhteisöllistä pelaamista Varsin hyviä koppeja ja rajaleikkureita on Varsinais-Suomen Pesis ry:n toteuttama uusi Leader-hanke. Kuten vuoden alusta käynnistyneen hankeen nimikin jo paljastaa, se toteutaan Varsin Hyvä ry:n toiminta-alueella. Mukana on kymmenen Turun ympäristökuntaa sekä Turusta Maarian ja Paattisten alueet. Hankkeessa V-S Pesis pyrkii tuottamaan aivan uudenlaisia liikuntapalvelumuotoja ja kuntarajat ylittävää toimintaa, pesäpalloa pelataan nyt erilaisista lähtökohdista, perinteitä unohtamatta. Kentillä ja leireillä kohtaavat perheet, lapset, nuoret ja kyläyhteisöt. Uuden hankkeen punaisena lankana on juuri yhteisöllisyyden ja harrastutoiminnan aktivoiminen. Tarkoitus on innostaa pesiksen pariin niin uudet kuin retropelaajatkin. Paitsi pelaajia, hanke aktivoi pelin pariin myös uusia tekijöitä ja toimijoita. Hankkeen parissa on helmikuun alusta työskennellyt hankekoordinaattori Maarit Hatakka. Luonnossa viihtyvä perheenäiti, kyläyhdistysaktiivi, joka intohimoisesti luo tekstiä, puhetta ja myös kädentaitoja. Lyhykäisyydessään näin voi kuvailla Varsinais-Suomen Pesis ry:n uutta hankekoordinaattoria. On onni saada pelata joukkuueessa, jossa voi toimia järjestelmällisesti, sopivasti luovaa hulluutta viljellen ja monenlaisia persoonallisuuksia kohdaten. Haasteet eivät varmasti lopu. Näin Maarit kommentoi uutta toimeaan. V-S Pesiksen väki toivottaa Maaritin tervetulleeksi joukkoonsa! Kesätöitä V-S Pesiksellä PESISOHJAUSTÖITÄ! Tarvitsetko kesätyö-/työharjoittelupaikkaa? Onko tuleva ammattisi liikunnan, vapaa-ajan tai opettamisen alueelta? Oletko kiinnostunut liikunnanohjauksesta? 1. Varsinais-Suomen Pesis ry hakee puolipäiväistä pesisohjaajaa huhtikuusta elokuuhun EU-hankkeelle Varsin hyviä koppeja ja rajaleikkureita. 2. Tarjoamme nuorille yli 18-vuotiaille kesätöitä pesäpallon ohjauksen parissa. Työtä on tarjolla 6 nuorelle 1-3 kuukaudeksi huhti-kesäkuussa sopimuksen mukaan. Kesätyöntekijöiden palkkaus perustuu tehtyihin tunteihin. Työ sisältää: Lasten pesiskoulujen suunnittelua ja ohjaamista Pesisauto-ohjauksia kouluissa ja tapahtumista Aikuisten harrastepesiksen ohjaamista Tarjottavien palveluiden markkinointia mm. kouluissa EU-hankkeeseen palkattava ohjaaja on mukana lisäksi mm. perheleirien ja haasteotteluiden suunnittelussa ja toteutuksessa Osa töistä ajoittuu iltoihin ja viikonloppuihin. Tehtävään valittujen henkilöiden on ennen työn vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain tarkoittama rikosrekisteriote (rikosrekisterilaki 6 2 momentti). Lisätietoja töistä antaa ja klo toiminnanjohtaja Satu Mikola, , satu.mikola@varsinais-suomenpesis.fi Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksinen mennessä: Varsinais-Suomen Pesis ry, toimisto@varsinais-suomenpesis.fi viestiin otsikoksi Kesätyöhakemus Tutustu Varsinais-Suomen Pesis ry:n toimintaan osoitteessa:

9 Pesäpallo juhlii marraskuussa Ensimmäiset viralliset pesäpallon sarjaottelut pelattiin 90 vuotta sitten kaudella Lauri Tahko Pihkalan kehitystyön tuloksena oli syntynyt varta vasten suomalaisille räätälöity kansallispeli, joka yhdisti monipuolisen liikunnan taktiseen osaamiseen ja strategiseen ajatteluun. Yksi kaikkien aikojen suomalaisista innovaatioista on jo 90 vuoden ikään yltänyt menestystarina, jonka menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä arvokkaissa juhlissa Jyväskylässä 24. marraskuuta. Juhlapäivä aloitetaan Pesäpalloliiton syyskokouksella Sokos Hotel Alexandrassa. Onnitteluiden vastaanotto alkaa upouudessa Sokos Hotel Paviljongissa klo 14. Itse juhlatilaisuus pääsee vauhtiin klo 17 valtiovallan, Pesäpalloliiton ja Jyväskylän kaupungin tervehdyksillä. Ennen kolmen ruokalajin juhlaillallista jaetaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät ansiomerkit suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tehdystä työstä. Virallisemman osuuden jälkeen vaihdetaan vapaalle klo 21 alkaen Suomen parhaan bilebändin tahdittamana eli lavan ottaa haltuun Jean S. Pesäpallon 90-vuotisjuhlien illalliskortit ovat nyt myynnissä. Varaa itsellesi, seurallesi ja yhteistyökumppaneillesi paikat suomalaisen kansallispelimme arvokkaasta juhlasta. Illalliskorttien tilauslomake: Lisätietoa pesisnetissä ja Mika Helminen, p Tapahtumakalenteri D-ikäisten halliturnaus Turku Ball Sport-Palloilumessut Helsinki 5.3. Tuomarikoulutus Köyliö 6.3. Joukkueenjohtajakoulutus Turku Väärät Pois-koulutus Pöytyä Tuomarikoulutus Jokioinen Tuomarikoulutus Pöytyä Tuomarikoulutus Loimaa PML-koulutus Kaarina Tuomarikoulutus Rusko V-S Pesiksen johtokunnan kokous JPVT-pelinjohto-osa Pöytyä JPVT-perusosa Hämeenkyrö PPL:n kevätkokous Jyväskylä JPVT-pelinjohto-osa Kokemäki 8.5. Opettajaturnaus Turku PML-koulutus Pomarkku Naisten Liitto-Lehdistö Turku Suurleiri Varkaus Naperoleiri Tampere Itä-Länsi Sotkamo Tenavaleiri Sotkamo Kuntopesiksen SM Tampere Nuorisoleiri Seinäjoki VK Lady-Pesisturnaus Turku V-S Pesiksen kauden päätösristeily Pesäpallon 90-vuotisjuhlat Jyväskylä

Kotipesä. helmikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. helmikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kuva: Jarmo Nieminen helmikuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. maaliskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. maaliskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote maaliskuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

HELMIKUU 2010 INFOPAKETTI KILPAILUPÄÄLLIKÖLTÄ. Kilpailupäällikkö tiedottaa

HELMIKUU 2010 INFOPAKETTI KILPAILUPÄÄLLIKÖLTÄ. Kilpailupäällikkö tiedottaa Varsinais-Suomen nettisivut uudistuvat! Osoite pysyy tuttuna, mutta ilme uudistuu. Käy siis katsastamassa uusi ulkoasu viikolla 9. INFOPAKETTI KILPAILUPÄÄLLIKÖLTÄ Olosuhdesuositukset Varsinais-Suomen Pesis

Lisätiedot

Kotipesä. maaliskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. maaliskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote maaliskuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE

KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE HUHTIKUU 2013 Kevät on kylvön aikaa Vaikka kevään tulo näyttää kovasti pitkittyvän, tietää jokainen maan lähellä asuva, että mitä keväällä kylvää, sitä

Lisätiedot

Kotipesä. marraskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. marraskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote marraskuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. maaliskuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. maaliskuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote maaliskuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. huhtikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. huhtikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote huhtikuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Kohti

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2012 Kuva: T. Johansson Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. kesäkuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. kesäkuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote kesäkuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Juoksu,

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Helteitä

Lisätiedot

Kotipesä. marraskuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote. Kuva: Jarmo Nieminen

Kotipesä. marraskuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote. Kuva: Jarmo Nieminen Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kuva: Jarmo Nieminen marraskuu 2010 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. joulukuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. joulukuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote joulukuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Rakas

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

KOTIPESÄ. maaliskuu 2014 VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE

KOTIPESÄ. maaliskuu 2014 VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE maaliskuu 2014 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. marraskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. marraskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 130 CMYK 3/37/100/0 RGB 224/169/28 Kotipesä CMYK 89/49/12/0 PANTONE 285 RGB 59/111/167 - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote marraskuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2015

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2015 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE kesäkuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. joulukuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. joulukuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote joulukuu 2010 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Joulupukki

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Työntekijät. Aluevastaava Perttu Hautala Seurakehittäjä Mira Kolehmainen Seurakehittäjä Mika Mikola

Työntekijät. Aluevastaava Perttu Hautala Seurakehittäjä Mira Kolehmainen Seurakehittäjä Mika Mikola Seurakirje 1 / 2019 Työntekijät Aluevastaava Perttu Hautala Seurakehittäjä Mira Kolehmainen Seurakehittäjä Mika Mikola Arvoisa Keskimaan pesäpalloväki Vuosi on vaihtunut ja katseet ovat jo ensi kesässä.

Lisätiedot

Kotipesä. toukokuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. toukokuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote toukokuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Kilpailukausi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. maaliskuu 2017

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. maaliskuu 2017 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE maaliskuu 2017 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote KENTÄT PÖLLYÄVÄT LÄHES JOKA ILTA 10 Kesäkuun alku on pesisfanille kiireistä aikaa, sillä pelejä on joka päivä jossakin maakunnan kolkassa. Juhannuksen lähestyminen tietää kuitenkin usein pientä lepoa.

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi ARTO

Lisätiedot

Kotipesä. elokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. elokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote elokuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Pesiskesä

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. huhtikuu 2017

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. huhtikuu 2017 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2017

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2017 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE kesäkuu 2017 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 285 CMYK 89/49/12/0 RGB 59/111/167 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote toukokuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. helmikuu 2013. Hyvää laskiaista ja ystävänpäivää! - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. helmikuu 2013. Hyvää laskiaista ja ystävänpäivää! - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Hyvää laskiaista ja ystävänpäivää! helmikuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten, minien ja mikrojen

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009

VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009 VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009 JOHTOKUNTA puh.k./t./a. puheenjohtaja Sirpa Helin (02) 2432 437 Isännänkatu 7 A 1 (02) 2739 414 20780 Kaarina 040 843 1481 sirpa.helin@okartek.fi fax. (02)

Lisätiedot

Kotipesä. elokuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. elokuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote elokuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Legendaarinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

KIRJURIOHJEET, PIENI OTTELUPÖYTÄKIRJA

KIRJURIOHJEET, PIENI OTTELUPÖYTÄKIRJA KIRJURIOHJEET, PIENI OTTELUPÖYTÄKIRJA ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY 20.4.2016 SISÄLLYS 1 KIRJURIN TEHTÄVÄT... 3 2 PÖYTÄKIRJAN RAKENNE... 4 3 PÖYTÄKIRJAAN ENNEN OTTELUA TEHTÄVÄT MERKINNÄT... 4 4 OTTELUN AIKANA

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN MAILAN D-POIKA PESISPOMPPUTURNAUS LA

KANKAANPÄÄN MAILAN D-POIKA PESISPOMPPUTURNAUS LA KANKAANPÄÄN MAILAN D-POIKA PESISPOMPPUTURNAUS LA 9.5.2015 Kop, Kop, hereillä -kohta mennään Koulunpenkeillä on pian istuttu jo väsymiseen asti ja nyt alkavat pelimiesten ajatukset karkailemaan auringon

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Kotipesä. kesäkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. kesäkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote kesäkuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Juoksuja

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote - Tervetuloa uudet seurat! Varsinais-Suomen Pesiksen johtokunta on huhtikuun kokouksesaan hyväksynyt Humppilan Veikot, Merimaskun Ahdon ja VG-62:n Naantalista Varsinais-Suomen Pesiksen jäsenseuroiksi.

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 3/2012 LAHTI 5.5.2012 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Taekwondo Lahti Ry järjestää liikesarjojen SM- liigan kolmannen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Itä-Suomen aluesarjat 2015 TÄRKEITÄ ASIOITA ALUESARJAN KILPAILUMÄÄRÄYKSISTÄ, SÄÄNNÖISTÄ JA TURNAUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ

Itä-Suomen aluesarjat 2015 TÄRKEITÄ ASIOITA ALUESARJAN KILPAILUMÄÄRÄYKSISTÄ, SÄÄNNÖISTÄ JA TURNAUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ Itä-Suomen aluesarjat 2015 TÄRKEITÄ ASIOITA ALUESARJAN KILPAILUMÄÄRÄYKSISTÄ, SÄÄNNÖISTÄ JA TURNAUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kilpailumääräyksistä Otteluaika: C- ja D-junioreissa sekä E-poikien kilpasarjassa pelataan

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA

POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA 1. PELIPÄIVÄT Maakuntasarjoissa pelataan sarjaohjelmaan merkittyinä päivinä, muissa

Lisätiedot

INDOOR-SARJAT

INDOOR-SARJAT INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja

Lisätiedot

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Kilpailutoiminnan organisaatio Vastuussa kilpailupäällikkö Mika Helminen, kilpailusihteeri Helena Koukkari ja liittojohtokunnan

Lisätiedot

Kotipesä. lokakuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. lokakuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 130 CMYK 3/37/100/0 RGB 224/169/28 Kotipesä CMYK 89/49/12/0 PANTONE 285 RGB 59/111/167 - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote lokakuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku

Lisätiedot

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.

Lisätiedot

ALUESARJAT KÄYNNISTYMÄSSÄ, MUUTOKSIA TULOSPALVELUKÄYTÄNTÖÖN TEKSTI Sami Ritola

ALUESARJAT KÄYNNISTYMÄSSÄ, MUUTOKSIA TULOSPALVELUKÄYTÄNTÖÖN TEKSTI Sami Ritola ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 2/2016 ALUESARJAT KÄYNNISTYMÄSSÄ, MUUTOKSIA TULOSPALVELUKÄYTÄNTÖÖN Tulevan kauden aluesarjojen ensimmäiset pelit pelataan jo lähipäivinä ja uusi kausi tuo tullessaan

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote KILPAILUKAUSI JO VAUHDISSA 10 Kesän lämpö saapui juuri oikeaan aikaan, kun pesisjoukkueet aloittivat sarjakautensa joka sarjassa. Naisten Superpesiksessä Turun voittosaldo on avattu kolmen pisteen tuomisilla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014

TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2013 2014. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 5 Leiritoiminta....

Lisätiedot

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2012 2013. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 4 Seurakohtaamiset....

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2010-2011

VUOSIKERTOMUS 2010-2011 Varsinais-Suomen Pesis ry VUOSIKERTOMUS 2010-2011 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2010 2011. 3 Yleistä. 4 Hallinto. 6 Seurakohtaamiset....

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2015 30.09.2016 HALLINTO

ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2015 30.09.2016 HALLINTO Toimintasuunnitelmat ja talousarviot 1.10.2015-30.9.2016 ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2015 30.09.2016 HALLINTO TIEDOTUS Ulvilan Pesä-Veikot ry:n tehtävänä on hoitaa seuran yleiset hallinnolliset

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Huomio! Ilmoittautumalla Eteläisen alueen rullakiekkosarjoihin, joukkueet sitoutuvat ilmoittamaan kotiotteluidensa tulokset sähköpostilla osoitteeseen

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote VILKAS PESISKESÄ KÄÄNTYY SYYSKUULLE Ensimmäisenä SUURET ONNITTELUT PÖYTYÄLLE!!! Aivan kuten viime kesäloman päätteeksi, saa taas lähettää onnitteluja Pöytyän Urheilijoiden

Lisätiedot

Näin pelataan seuraseminaari

Näin pelataan seuraseminaari Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 Hyväksytty syysliittokokouksessa 2015 Sisältö 1. LISENSSIT... 3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)... 3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA JA

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Sotkamon Jymy-Pesis ry Sotkamon Jymy-Pesis ry Pesiskoulutiedote kesä 2013 On taas se aika vuodesta, että on aika kaivella räpylät esiin, puhaltaa talven pölyt pois ja suunnata askeleet kohti kenttiä. Alkakoon uusi pesiskesä!

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Sotkamon Jymy-Pesis ry Sotkamon Jymy-Pesis ry Pesiskoulutiedote kesä 2015 On taas se aika vuodesta, että on aika kaivella räpylät esiin, puhaltaa talven pölyt pois ja suunnata askeleet kohti kenttiä. Alkakoon uusi pesiskesä!

Lisätiedot

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit Alueleiri 2016 / Tampere Sisältö: majoituskoulut C- ja B-juniorit leiri- ja otteluohjelmat ruokailupaikat kentät parkkipaikat käytännön asiat / yhteystiedot Majoituskoulut Majoituskouluille on mahdollista

Lisätiedot

ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 1/2017

ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 1/2017 ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 1/2017 ETELÄN PESIKSEN ALUESARJOIHIN ILMOITTAUTUMINEN KÄYNNISSÄ, MAAKUNTASARJASSA PELIPÄIVÄT HAUSSA TEKSTI Sami Ritola Ilmoittautuminen Etelän Pesiksen alueen sarjoihin

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Pöytäkirja. PÄÄTÖS: Esitetyn mukaisesti

Pöytäkirja. PÄÄTÖS: Esitetyn mukaisesti Pöytäkirja Pohjois-Pohjanmaan Lentopallo SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika: 22.5.2018 klo 18.00 Paikka: Pohjois-Pohjanmaan Liikunta (Sammonkatu 6) Läsnä: Kaisuleena Joenväärä (KiimU), Jorma Rajala (OsVa),

Lisätiedot

SEURATUKI AVAA MAHDOLLISUUKSIA KIINNITÄ HUOMIOTA HAKEMUKSEEN TEKSTI Pesäpalloliitto

SEURATUKI AVAA MAHDOLLISUUKSIA KIINNITÄ HUOMIOTA HAKEMUKSEEN TEKSTI Pesäpalloliitto ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 4/2015 SEURATUKI AVAA MAHDOLLISUUKSIA KIINNITÄ HUOMIOTA HAKEMUKSEEN TEKSTI Pesäpalloliitto Seuratoiminnan kehittämistuki eli kansanomaisemmin seuratuki avaa mahdollisuuksia

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot