Kotipesä. syyskuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotipesä. syyskuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote"

Transkriptio

1 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote syyskuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, Turku p toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

2 Pesäpallokausi 2013 päätöksessään Pesäpallokausi 2013 lähenee loppuaan. On yhteenvedon paikka. Valtakunnallisella tasolla yllätykset olivat vähissä, kun sekä Sotkamo että Lapua voittivat aikuisten kirkkaimmat mitalit. Joitakin yllätyksiä nähtiin muissa sarjoissa, mikä on hyvä lajin kehityksen kannalta. Varsinaissuomalainen pesäpallokesä tarjosi sekä menestystä että tappion karvasta kalkkia. Selviä onnistumisia nähtiin leiripuolella. Valtakunnallinen Nuorisoleiri oli menestys. On mukava havaita, että tiukalla talkootyöllä ja yhteisellä venymisellä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevan kesän Loimaan ja Pöytyän Suurleiriä. Varsinais-Suomessa on tehty pitkään ansiokasta työtä harrastepesiksen parissa. Viestit kentiltä ovat olleet varsin rohkaisevia. Yksittäisenä onnistumisena voidaan mainita Lady-pesisturnaus, joka pelattiin Turussa Ainakin valokuvien perusteella näytti pelaajilla ja taustajoukoilla olleen hauskaa hyvässä seurassa. Kilpailutoiminnan osalta pesäpallokesässä 2013 oli paljon hyvää, mutta monia haasteita jäi myös tulevaan. Loimaan miehet säilyttivät paikkansa Ykköspesiksessä, mikä on toiminnan jatkuvuuden kannalta erinomainen asia. Turun naisilta jäi Superpesiksen pudotuspelipaikka haaveeksi, vaikka ennusmerkit kauteen lähdettäessä olivat hyvät. Miesten Suomensarjan etelälohkossa oli useita varsinaissuomalaisia joukkueita, mutta lopullinen läpimurto jäi ehkäpä Tampereen ylivoiman vuoksi joukkueilta tekemättä. Tuomaripuolen valtakunnallisten saavutusten arvioinnin jätän tässä yhteydessä muille. Syksy on voimien keräämisen ja suunnittelun aikaa pesisväelle. Kiitän kaikkia yhteisen asiamme varsinaissuomalaisen pesäpallon eteen tehdystä työstä. Haasteista huolimatta voimme jatkaa luottavaisin mielin kohti tulevaa! Tapaamisiin maakuntamme palkitsemisristeilyllä ! Antti Aine puheenjohtaja Varsinais-Suomen Pesis ry Räpylä vaihtuu risteilyyn Kun pelit on saatu pelattua, on aika hetkeksi riisua pelitamineet ja vaihtaa vapaalle. Varsinais-Suomen Pesiksen perinteinen pesiskauden päättävä risteily järjestetään syyskuun viimeisenä viikonloppuna Aalloille keinumaan on lähdössä yli parisataa osallistujaa. Risteilyllä palkitaan alueen parhaita pesäpallotoimijoita, kuullaan asiaa ajankohtaisista asioista sekä tavataan muita pesishenkisiä ihmisiä ja rentoudutaan kauden päätteeksi. Pesisaiheinen Talk Show kokoaa sohvalla mielenkiintoisen nelikon. Jari Haapanen, LiikU:n aluejohtaja, herättelee seuraväkeä nykyaikaisen seurajohtamisen kulmakivistä. Turku-Pesiksen lukkari Laura Hauta kertoo kovasta työstä ja unelmista. Loimaan pelinjohtaja Jussi-Pekka Niittymäki enteilee Loimaan paluuta tulevaisuuteen. Anna Hakala puolestaan vakuuttaa miksi kannattaa panostaa tuomaritoimintaan.

3 Kaikkien aikojen upein Lady-turnaus pelattiin Kupittaalla Harrastepesäpallo kiinnostaa ja innostaa. Johtopäätös oli helppo tehdä Turun Kupittaalla, kun valtakunnallinen Lady-Pesis-turnaus kokosi syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ennätysmäärän, 34 joukkuetta. Jälleen kerran sai yli 400 ladya nauttia aurinkoisesta, lämpimästä syyspäivästä Kupittaalla. Aurinko siivitti ladyt huimiin pelisuorituksiin ja niinpä kentillä nähtiin upeita juoksuja, kouraisevia koppeja ja loistavia lyöntejä. Itse otteluiden lisäksi tärkeää on liikunnasta nauttiminen ja fiiliksen luonti. Turnauksen palkintoluokkia voisivatkin olla myös esimerkiksi pukeutuminen tai kannustuslaulut. Osallistujia hemmoteltiin otteluiden lomassa hyvinvointiin tähtäävillä oheispalveluilla. Turnauksessa ei ratkottu mestaruuksia eikä pelattu sijoituksista, vaan ottelut pelattiin harrastepesissäännöin. Juttuja turnauksesta sekä ottelutulokset löytyvät nettisivuilta Turnaukseen osallistui varsinaissuomalaisia joukkueita Ruskolta, Turusta, Pöytyältä, Laitilasta, Paimiosta, Naantalista, Loimaalta, Alastarolta ja Kaarinasta. Tuhat uutista nettisivuilla Kukapa sen kissan hännän nostaisi, ellei itse sitä tee. Joka tapauksessa toimintaa ja tapahtumia on V arsinais-suomessa siihen malliin, että uutisoinnit Lady-Pesis turnauksesta rikkoivat rajapyykin Varsinais- Suomen Pesiksen nettisivuilla. Uutisia on nyt jo yli tuhat. Varsinais-Suomen Pesis uudisti nettisivunsa Anne Aatolan johdolla 10.helmikuuta 2010 nykyiseen muotoonsa. Mika Mikola on pitänyt huolta, että tuhat uutista saatiin uusituilla sivuilla kasaan 1306 päivässä. Tahti on siis noin 280 uutista vuodessa. Tämä tarkoittaa lukijoille keskimäärin siis kolmea uutista neljän päivän aikana. Jos haluat kommentoida nettisivuja tai antaa esimerkiksi juttuvinkkejä, ota rohkeasti yhteyttä toimiston Anneen tai Mikaan. Ja seuraile sivuja tarkkaavaisena, sillä seuraava uutinen tulee taas huomenna! Infoa PPL:n ylimmistä sarjoista Pesäpalloliitto muistuttaa superpesis-, ykköspesis- ja suomensarjaseuroja sarjoista luopumismaksujen aikataulusta. Luopumismaksut astuvat voimaan em. sarjoissa 1.10 alkaen. Luopumismaksujen suuruudet löytyvät kilpailumääräyksien kohdasta LIITE II (sivu 45). Kilpailumääräykset löydät materiaalisalkusta osoitteesta

4 Pöytyän Urheilijat alueen suurin seura Tämän kauden pelaajien ja tuomareiden yhteinen lisenssimäärä Varsinais-Suomessa on Vaikka kasvua on pikkuisen (+25) viime vuoden vastaavaan lukuun, odotettuun harrastajamäärän kasvuun ei tänä vuonna ylletty. Kaikkien alueen isompien seurojen pelaajamäärät vähenivät Mynämäen Vesaa lukuun ottamatta. Uusia alkuja maakunnassa tuli jonkin verran, minkä ansiosta lisenssien kokonaismäärä lisääntyi. Loimaan Palloilijat Junioripesis on useana vuotena ollut alueemme suurin seura, mutta tänä vuonna tuon tittelin sai Pöytyän Urheilijat 163 lisenssillä. Yli sata lisenssiä on lisäksi seuraavilla seuroilla: Loimaan Palloilijat Junioripesis (159), Turku-Pesis (138), Mynämäen Vesa (133) ja Laitilan Jyske (126). Suurimmat kasvajat ovat olleet Ruskon Pallo (+33) ja Humppilan Veikot (+30). KKI-hanketukea haettavissa mennessä Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma tukee terveyttä edistävää harrasteliikunnan aloittamista ja sen kehittämistä. Ohjelma myöntää kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea terveysliikuntaa yli 40-vuotiaille järjestäville hankkeille. Vuoden 2013 toisella hakukierroksella tukea sai 120 hanketta. Tukisumma oli yhteensä euroa. Hankkeiden saama tuki vaihteli 300 eurosta euroon. Hakemuksia tuli 182 eri puolilta Suomea. Tukea saaneiden hankkeiden hankekuvaukset löytyvät KKI-ohjelman osoitteesta kohdasta: Hae tukea liikuttamiseen KKI-tukea voi hakea seuraavan kerran mennessä. V-S Pesis sekä LiikU neuvoo mielellämme tuen hakemisessa. Tapahtumakalenteri V-S Pesiksen Palkitsemisristeily, Baltic Princess Turku Maakuntapäivät, Vuokatti V-S Pesiksen Vuosikokous, Mynämäki Vuosivalmennusseminaari, Jyväskylä Pesäpalloliiton vuosikokous, Jyväskylä Pesäpalloliiton kauden palkitsemistilaisuus, Jyväskylä NPVT-koulutus, ensimmäinen koulutusjakso, Varala

5 Pesäpallo 2013 Gaala Pesäpallokausi 2013 huipentuu valtakunnallisesti täysin uudistettuun koko pesisväen juhlapäivään Jyväskylän Paviljongissa lauantaina Luvassa on ikimuistoinen päivä monipuolisen ohjelman, yhdessäolon, tähtihetkien ja kauden parhaiden vauhdittamana. Huippupelaaja, juniori, huoltaja, valmentaja, vanhempi, fani, talkoolainen - tehkäämme yhdessä pesäpallokaudelle arvoisensa päätösjuhla. Ohjelmassa on tapaamisia, keskusteluja, palkitsemisia, oivalluksia, oppimista, huippuviihdettä, viihtymistä ja sokerina pohjalla - huikeat kauden päätösbileet. Mitä muuta voisitkaan toivoa pikkujouluiselta lauantaipäivältä parhaiden ystävien seurassa? Koko pesisperheen tapahtumapäivä Kokousten aamupäivä Lounasmahdollisuus Paviljongissa: 11,90 /hlö, maksetaan paikan päällä Avausgaala (auditorio) Pesistori ja pesiskirppis Väliaika Palkintogaala ja illallinen Anza Mertaranta Allstars ja Juhamatti Pesisjatkot Jyväshovissa Hinnat - Koko lippupaketin hinta on vain 95 - Päivälippu (sis. avausgaalan, pääsyn pesistorille, seminaarit ja tietoiskut) 20 - Laskutuslisä: 3 /tilaus - Yli 10 hengen ryhmät: kysy lisää, superpesis(ät)superpesis.fi Yhdellä lippupaketilla kaikki tämä: Tunnelmallinen avausgaala ja parhaiden nuorten palkitseminen Pesispäivän ainutlaatuiset seminaarit ja tietoiskut Anza Mertaranta Allstars lauteilla Juhamatti tanssittaa Vapaa pääsy pesistorille ja pesiskirppikselle tekemään löytöjä Juhlagaala ja vuoden parhaiden pesäpalloilijoiden palkitseminen Buffet-illallinen (ei sisällä alkoholijuomia) Pääsylippu pesisjatkoille Jyväshoviin Majoitus Gaalaväelle on varattu kiintiö Original Sokos Hotel Alexandrasta ja Solo Sokos Hotel Paviljongista. Varauksia ottaa vastaan Sokos Hotels -myyntipalvelu, p tai sales.jyvaskyla(ät)sokoshotels.fi. Muistathan mainita varaustunnuksen pesisgaala. Majoitusten viimeinen varauspäivä on Sijainti Jyväskylän Paviljonki sijaitsee rautatieaseman välittömässä läheisyydessä, Helsingistä tultaessa oikealla. Paviljongin osoite on Lutakonaukio 12. Lisätiedot:

Kotipesä. marraskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. marraskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 130 CMYK 3/37/100/0 RGB 224/169/28 Kotipesä CMYK 89/49/12/0 PANTONE 285 RGB 59/111/167 - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote marraskuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100

Lisätiedot

Kotipesä. elokuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. elokuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote elokuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Legendaarinen

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2015

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2015 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE kesäkuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote KENTÄT PÖLLYÄVÄT LÄHES JOKA ILTA 10 Kesäkuun alku on pesisfanille kiireistä aikaa, sillä pelejä on joka päivä jossakin maakunnan kolkassa. Juhannuksen lähestyminen tietää kuitenkin usein pientä lepoa.

Lisätiedot

Kotipesä. kesäkuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. kesäkuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote kesäkuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Juoksu,

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Kotipesä. elokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. elokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote elokuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Pesiskesä

Lisätiedot

Kotipesä. lokakuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. lokakuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 130 CMYK 3/37/100/0 RGB 224/169/28 Kotipesä CMYK 89/49/12/0 PANTONE 285 RGB 59/111/167 - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote lokakuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku

Lisätiedot

Kotipesä. marraskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. marraskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote marraskuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. maaliskuu 2017

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. maaliskuu 2017 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE maaliskuu 2017 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. maaliskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. maaliskuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote maaliskuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009

Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009 Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009 (Sarjan jälkeen suluissa itä-suomalaisten joukkueiden määrät) Aluesarjan sijoituksissa mukana myös Kymenlaakson, Kainuun ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6.

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. D-pojat kilpasarja Joukkueet: Espoon Pesis k, Hyvinkään Tahko Brown,

Lisätiedot

KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE

KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE KOTIPESÄ - VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE HUHTIKUU 2013 Kevät on kylvön aikaa Vaikka kevään tulo näyttää kovasti pitkittyvän, tietää jokainen maan lähellä asuva, että mitä keväällä kylvää, sitä

Lisätiedot

Työntekijät. Aluevastaava Perttu Hautala Seurakehittäjä Mira Kolehmainen Seurakehittäjä Mika Mikola

Työntekijät. Aluevastaava Perttu Hautala Seurakehittäjä Mira Kolehmainen Seurakehittäjä Mika Mikola Seurakirje 1 / 2019 Työntekijät Aluevastaava Perttu Hautala Seurakehittäjä Mira Kolehmainen Seurakehittäjä Mika Mikola Arvoisa Keskimaan pesäpalloväki Vuosi on vaihtunut ja katseet ovat jo ensi kesässä.

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote VILKAS PESISKESÄ KÄÄNTYY SYYSKUULLE Ensimmäisenä SUURET ONNITTELUT PÖYTYÄLLE!!! Aivan kuten viime kesäloman päätteeksi, saa taas lähettää onnitteluja Pöytyän Urheilijoiden

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2012 Kuva: T. Johansson Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. ELOkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. ELOkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote ELOkuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Pesiskausi

Lisätiedot

C-pojat, aluesarja 2017

C-pojat, aluesarja 2017 C-pojat, aluesarja 2017 Joukkueet: Eurajoen Veikot, Jokioisten Koetus, Loimaan Palloilijat Junioripesis, Manse PP (Tampere), Pöytyän Urheilijat, Turku-Pesis, Ulvilan Pesä-Veikot ja Ylöjärven Pallo. ke

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. huhtikuu 2017

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. huhtikuu 2017 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. toukokuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. toukokuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote toukokuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Kilpailukausi

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2017

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. kesäkuu 2017 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE kesäkuu 2017 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli)

C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli) C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli) Joukkueet: Eurajoen Veikot, Jokioisten Koetus, Loimaan Palloilijat Junioripesis, Manse PP (Tampere), Pöytyän Urheilijat, Turku-Pesis, Ulvilan Pesä-Veikot ja Ylöjärven

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. lokakuu 2014

KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE. lokakuu 2014 KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE lokakuu 2014 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Kilpailutoiminnan organisaatio Vastuussa kilpailupäällikkö Mika Helminen, kilpailusihteeri Helena Koukkari ja liittojohtokunnan

Lisätiedot

Kotipesä. Syyskuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. Syyskuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Syyskuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Loimaan

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Kotipesä. maaliskuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. maaliskuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote maaliskuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014

TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2013 2014. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 5 Leiritoiminta....

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2013. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2013 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Helteitä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. joulukuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. joulukuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote joulukuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Rakas

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009

VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009 VARSINAIS-SUOMEN PESIS RY JOHTOKUNTA 2008-2009 JOHTOKUNTA puh.k./t./a. puheenjohtaja Sirpa Helin (02) 2432 437 Isännänkatu 7 A 1 (02) 2739 414 20780 Kaarina 040 843 1481 sirpa.helin@okartek.fi fax. (02)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2012 2013. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 4 Seurakohtaamiset....

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2009-2010

VUOSIKERTOMUS 2009-2010 Varsinais-Suomen Pesis ry VUOSIKERTOMUS 29-21 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - - 2 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 29 21 4 Yleistä 5 Hallinto 6 Seurakehittäminen ja kohtaamisia...

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote - Tervetuloa uudet seurat! Varsinais-Suomen Pesiksen johtokunta on huhtikuun kokouksesaan hyväksynyt Humppilan Veikot, Merimaskun Ahdon ja VG-62:n Naantalista Varsinais-Suomen Pesiksen jäsenseuroiksi.

Lisätiedot

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. toukokuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote PANTONE 285 CMYK 89/49/12/0 RGB 59/111/167 Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote toukokuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote KILPAILUKAUSI JO VAUHDISSA 10 Kesän lämpö saapui juuri oikeaan aikaan, kun pesisjoukkueet aloittivat sarjakautensa joka sarjassa. Naisten Superpesiksessä Turun voittosaldo on avattu kolmen pisteen tuomisilla

Lisätiedot

2016: 14 joukkuetta - Sisäinen sarjajärjestelmä (paikallisparit, paikallislohkot, taisteluparit tms) päätetään erikseen

2016: 14 joukkuetta - Sisäinen sarjajärjestelmä (paikallisparit, paikallislohkot, taisteluparit tms) päätetään erikseen SARJAJÄRJESTELMÄPERIAATTEET 2015-2017 Miesten Superpesis - Superpesiksen 12. sijoittunut joukkue karsii superpesispaikasta Ykköspesiksen 3. sijoittuneen kanssa otteluparina paras viidestä järjestelmällä,

Lisätiedot

KOTIPESÄ. maaliskuu 2014 VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE

KOTIPESÄ. maaliskuu 2014 VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE maaliskuu 2014 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Kotipesä. kesäkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. kesäkuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote kesäkuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Juoksuja

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi ARTO

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2010-2011

VUOSIKERTOMUS 2010-2011 Varsinais-Suomen Pesis ry VUOSIKERTOMUS 2010-2011 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi - 1 - SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2010 2011. 3 Yleistä. 4 Hallinto. 6 Seurakohtaamiset....

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS

Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2015-2016 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi 1 SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2015 2016. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 5 Leiritoiminta.... 6

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Kotipesä. huhtikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. huhtikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote huhtikuu 2012 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Kohti

Lisätiedot

Kotipesä. marraskuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote. Kuva: Jarmo Nieminen

Kotipesä. marraskuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote. Kuva: Jarmo Nieminen Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kuva: Jarmo Nieminen marraskuu 2010 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS

Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS Varsinais-Suomen Pesis ry TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi 1 SISÄLLYSLUETTELO Johtokunta 2014 2015. 2 Yleistä. 3 Hallinto. 5 Leiritoiminta.... 6

Lisätiedot

Kotipesä. lokakuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. lokakuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote lokakuu 2010 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi KATSAUS

Lisätiedot

Strategia 2016-2020. MansePP Edustus (ry) Kasvattajaseurat. Hämeen Pesis

Strategia 2016-2020. MansePP Edustus (ry) Kasvattajaseurat. Hämeen Pesis Strategia 2011-2015 Strategia 2016-2020 MansePP Edustus (ry) Naisten edustusjoukkue Miesten Edustusjoukkue Strategian koordinointi Kasvattajaseurat Hämeenkyrön Räpsä MansePP Ruoveden Pirkat Alueen ulkopuoliset

Lisätiedot

Kotipesä. joulukuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. joulukuu 2010. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote joulukuu 2010 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Joulupukki

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

KIRJURIOHJEET, PIENI OTTELUPÖYTÄKIRJA

KIRJURIOHJEET, PIENI OTTELUPÖYTÄKIRJA KIRJURIOHJEET, PIENI OTTELUPÖYTÄKIRJA ULVILAN PESÄ-VEIKOT RY 20.4.2016 SISÄLLYS 1 KIRJURIN TEHTÄVÄT... 3 2 PÖYTÄKIRJAN RAKENNE... 4 3 PÖYTÄKIRJAAN ENNEN OTTELUA TEHTÄVÄT MERKINNÄT... 4 4 OTTELUN AIKANA

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 18.9.2014 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2015 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2014 1.6.2015

Lisätiedot

PESÄPALLOKYPÄRISSÄ CE- MERKINTÄ, KARHUN 555 SENIOR KÄYTTÖ KIELLETTY TEKSTI Sami Ritola

PESÄPALLOKYPÄRISSÄ CE- MERKINTÄ, KARHUN 555 SENIOR KÄYTTÖ KIELLETTY TEKSTI Sami Ritola ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 3/2016 PESÄPALLOKYPÄRISSÄ CE- MERKINTÄ, KARHUN 555 SENIOR KÄYTTÖ KIELLETTY Pesäpalloliiton kilpailun johtoryhmä on päättänyt, että kaikissa pesäpallo-otteluissa vaaditaan

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2015

NAISTEN FINAALIT 2015 NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä.

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. NAISTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Arvioita naisten Ykköspesiksestä sarjana Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. Todella

Lisätiedot

Kotipesä. maaliskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. maaliskuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote maaliskuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

C- ikäisten alueleiri 3 Järvenpää-Kerava akselilla pelattu alueleiri onnistui erinomaisesti

C- ikäisten alueleiri 3 Järvenpää-Kerava akselilla pelattu alueleiri onnistui erinomaisesti ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 1/2014 SISÄLLYS sivu C- ikäisten alueleiri 3 Järvenpää-Kerava akselilla pelattu alueleiri onnistui erinomaisesti PuMun toiminnanjohtaja 3 Markku Salmi aloitti uutena

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT

SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT SISÄLTÖ 1 Yleiset säännöt 3 2 Stipendit/tunnustuspalkinnot 5 3 Kunnon Kuntalainen 6 3 Ilmoituslomakkeet (1-3)

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

Kotipesä. lokakuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. lokakuu varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote lokakuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi Syksy

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Sotkamon Jymy-Pesis ry Sotkamon Jymy-Pesis ry Pesiskoulutiedote kesä 2013 On taas se aika vuodesta, että on aika kaivella räpylät esiin, puhaltaa talven pölyt pois ja suunnata askeleet kohti kenttiä. Alkakoon uusi pesiskesä!

Lisätiedot

HELMIKUU 2010 INFOPAKETTI KILPAILUPÄÄLLIKÖLTÄ. Kilpailupäällikkö tiedottaa

HELMIKUU 2010 INFOPAKETTI KILPAILUPÄÄLLIKÖLTÄ. Kilpailupäällikkö tiedottaa Varsinais-Suomen nettisivut uudistuvat! Osoite pysyy tuttuna, mutta ilme uudistuu. Käy siis katsastamassa uusi ulkoasu viikolla 9. INFOPAKETTI KILPAILUPÄÄLLIKÖLTÄ Olosuhdesuositukset Varsinais-Suomen Pesis

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Lapuan Virkiä 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 14 2. Kirittäret, Jyväskylä 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 16 3. Rauman Lukko 2 2 3 3 3 3 4 4 4 6 34 4. Pesäkarhut, Pori 2

Lisätiedot

9. Kiteen Pallo -90 12. Puijon Pesis. 8. Siilinjärven Pesis. 6. Viinijärven Urheilijat. 4. Siilinjärven Pesis. 5. Joensuun Maila. 8.

9. Kiteen Pallo -90 12. Puijon Pesis. 8. Siilinjärven Pesis. 6. Viinijärven Urheilijat. 4. Siilinjärven Pesis. 5. Joensuun Maila. 8. Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2008 (Sarjan jälkeen suluissa itä-suomalaisten joukkueiden määrät) Aluesarjan sijoituksissa mukana myös Keski-Suomen joukkueet PPL:N AIKUISTEN

Lisätiedot

Alueleirin kilpailumääräykset 2016

Alueleirin kilpailumääräykset 2016 KILPAILULIITE Alueleirin kilpailumääräykset 2016 Alueleirillä noudatetaan voimassa olevia pelisääntöjä ja kilpailumääräyksiä jäljessä esitetyin poikkeuksin. Kilpailumääräyksiä koskevissa kysymyksissä lopullinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

XXX KULTANUMMITURNAUS 11.-13.4.2014 ILMOITTAUTUMISINFO

XXX KULTANUMMITURNAUS 11.-13.4.2014 ILMOITTAUTUMISINFO 11.11.2013 TURNAUSINFO XXX KULTANUMMITURNAUS 11.-13.4.2014 ILMOITTAUTUMISINFO Littoisten Työväen Urheilijat ry järjestää perinteisen Kultanummi-turnauksen jo 30. kerran. IKÄLUOKAT: G07 (2007 syntyneet)

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING Jokainen pelinjohtaja arvioi sarjan joukkueet paremmuusjärjestykseen näkemyksensä mukaan. Omaa joukkuetta ei saanut äänestää. Sijasta 1 joukkueelle lasketaan

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2019

NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2019 NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2019 KILPAILUKUTSU Suomen Nyrkkeilyliiton johtokunta on päättänyt uudistaa aikuisten Suomen mestaruuskilpailuja vuodelle 2019. SM-nyrkkeilyt 2019 käydään nelipäiväisenä kahtena

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Kotipesä. helmikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. helmikuu 2011. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kuva: Jarmo Nieminen helmikuu 2011 Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

TURNAUSKUTSU Euroopan suurin juniorijääkiekkoturnaus Turussa

TURNAUSKUTSU Euroopan suurin juniorijääkiekkoturnaus Turussa www.turkuturnaus.fi 35.Turkuturnaus 2019 TURNAUSKUTSU Euroopan suurin juniorijääkiekkoturnaus Turussa 06-08.4.2019: E07, E08 ja F-09 13-14.4.2018: D05, D06, C03AA Yhteensä 112 joukkuetta 35.Turkuturnaus

Lisätiedot

ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 2/2011. Päätoimittaja Mika Lappalainen

ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 2/2011. Päätoimittaja Mika Lappalainen ETULAITON ETELÄN PESIKSEN VERKKOLEHTI 2/2011 Päätoimittaja Mika Lappalainen MENNYT KAUSI PAKETTIIN JA UUTTA PAKETOIMAAN TEKSTI Mika Lappalainen Kulunut kausi piti sisällään paljon hyvää, mutta myös vastoinkäymisiä

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe su 02.09. klo 16.00 Raahe - Joensuu tarvittaessa la 08.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot