Ihanaa kevättä hyvät Yrittäjänaiset! Vihdoinkin kevät alkaa näyttää tuloaan, pieniä yöpakkasia lukuun ottamatta. Räystäät tippuvat vettä ja lakaisukoneet täyttävät katuja ja linnut laulaa Ihmiset alkavat haaveilla puutarhatöistä ja mökkiviikonlopuista, mikäs meillä täällä Suomessa, kun kaikki on mallillaan! Vai onko? Kauhu, suru ja ilo ovat sanoja, millä olen seurannut Suomen Yrittäjänaisten toimiston pakerrusta perhevapaakustannusten jakamisen kansalaisaloitteen nimien keräämisestä. Kävin viimeviikolla toimistolla ja sain kuulla, että palaute, mitä toimistolle tulee puheluiden, sähköpostien ja kirjeiden muodossa on täysin asiatonta, suorastaan törkeää ja menee henkilökohtaisuuksiin asti. Ja osa näistä negatiivisista asioista menee myös mediaan saakka. Näinhän asia ei saa olla! On hienoa, että asiamme herättää kiinnostusta ja keskustelua valtakunnantasolla, tähänhän me olemme vuosia pyrkineet, mutta miten se on eri asia. Ilolla saan teille kertoa kuitenkin, että meillä on mitä loistavin toimistonväki Helsingissä, heistä saatte todella olla ylpeitä, minä ainakin olen! He ovat päättäneet, että periksi ei anneta ja töitä asian eteen tehdään loppuun asti, tuli mitä tuli. Siksi pyydänkin teiltä hyvät Yrittäjänaiset apua näihin talkoisiin, jäsenetuna saatte olla mukana, ehkä yhdessä Suomen historian suurimmassa ja haastavimmassa kansalaisaloitteessa. Tehkäämme sen eteen yhdessä töitä! Kansalaisaloitelinkkiä on teille jaettu useammassakin postissa ja taas se tulee teille. Linkki löytyy myös www.yrittajanaiset.fi sivuilta, lisäksi myös paperiversioita saa meidän omalta toimistolta tai tulostamalla. Pyydän, olkaa aktiivisia! Meillä Keski-Suomessa elämä kuitenkin jatkuu omassa yhdistyksessämme, mahtavasti onnistunut seminaari 12.4. perjantaina Henkka Hyppösen siivittämänä, 140 upeaa yrittäjänaista mukana! Iso kiitos työryhmälle! Olemme mukana myös Poikkea Putiikkiin tapahtumassa kävelykadulla omalla teltalla ja seuraavana päivänä Linkkojen Lenkillä. Muistattehan myös tulevan kesän Kesäfestivaalien ravintolateltan 9. 13.7.13. Näihin kaikkiin tapahtumiin tarvitsemme talkooväkeä töihin ja keräämään kansalaisaloite nimiä. Muutama tuntikin päivässä on tervetullut. Auringonpaistetta meille kaikille tulevaan kevääseen! Sirpa Pii-Keinonen, puheenjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjänaiset
TAPAHTUMAKALENTERI 23.4.2013 Yritysvierailu Personal Design Hat. klo: 18.00. Yliopistonkatu 26F, 40100 Jyväskylä. Sitovat ilmoittautumiset: info@keski-suomenyrittajanaiset.fi. 21.4.2013 mennessä. 20-21.4.2013 Naisyrittäjäpäivät Tampereella. 7.5. 2013 Ruusunpäivän seminaari Helsingissä. 15.5.2013 Yritysvierailu Olga Kolari. Sitovat ilmoittautumiset: info@keskisuomenyrittajanaiset.fi. 13.5.2013 mennessä. 25.5.2013 Likkojen Lenkki Jyväskylän satama klo 12.00-18.00 5.6.2013 Kevätkauden päättäjäiset Jyväskylän Yrittäjien kanssa yhdessä tehty risteily Päijänteellä, Päättäjiä mukana risteilyllä! 9.-13.7.2013 Jyväskylän Kesäfestivaali, ravintolateltta, ilmoittaudu talkoisiin! 29.8-1.9.2013 Opintomatka Pietariin, seuraa ilmoittelua. 12-13.10.2013 Syysliittokokous Seinäjoella. Tarkemmat ohjelmat/ilmoittautumisohjeet sivuiltamme. MUISTA! ETTÄ YHDISTYKSEN WWW-SIVUSTOLLA ON JÄSENEMME ILMOITTAVAT OSIO, jossa voit maksutta markkinoida tuotteistasi tai palveluitasi. Kysy lisää 040 8380127 tai info@keski-suomenyrittajanaiset.fi.
TALKOOLAISIA TARVITAAN! SAMALLA HYVÄ TILAISUUS MARKKINOIDA OMAA YRITYSTÄ! 24.5.2013 Poikkea putiikkiin tapahtuma, teltalle kansalaisaloitteeseen nimiä keräämään. 9.-13.7.2013 Jyväskylän Kesäfestivaali, ravintolateltta. ilmoittautumiset: info@keski-suomenyrittajanaiset.fi
JA SUUR-JYVÄSKYLÄN LEHTI YHTEISTYÖSSÄ Keski-Suomen Yrittäjänaisten ja Suur-Jyväskylän lehden yhteistyöllä toteutetaan 1.5.2013 YRITTÄJYYS MUURAME, Yrittäjänaiset palvelevat - sivut. Lehdestä on varattu 4 sivua naisyrittäjille. Toimituksellista asiaa on 2 sivua ja näillä sivuilla esitellään 7 naisyrittäjää. Ilmoitusaukeamalla (keskiaukeama) on erikokoisia ilmoituspaikkoja, jotka myydään ensisijaisesti jäsenyrityksille. Keski-Suomen Yrittäjänaisten jäsenistölle on näille paikoille sovittu 4-väriset ilmoitustilat, joiden hinnat ovat seuraavat: Ilmoituksen koko Hinta 2 x 180 mm (82 mm x 180 mm) 365,- + alv 24 % 2 x 90 mm (82 mm x 90 mm) 194,- + alv 24 % 1.5.2013 Yrittäjyys -erikoisnumeron jakelulevikki on n. 82.000 kpl. Lehti jaetaan Jyväskylän (ent. Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän maalaiskunta, Korpilahti), Muuramen, Laukaan keskustaajaman, Lievestuoreen, Vihtavuoren ja Tiituspohjan talouksiin. Varaa ilmoitustilasi: Riikka Laitala, puh. 0400 648 408, riikka.laitala@sjl.fi Leena Lyytinen, puh. 044 406 2597, leena.lyytinen@sjl.fi Terveisin SUUR-JYVÄSKYLÄN LEHTI OY Keski-Suomen Yrittäjänaisten kannattajajäsen Riikka Laitala myyntijohtaja Puh. 0400 648 408
Tervehdys Likkojen Lenkiltä! Likkojen Lenkki järjestetään Jyväskylän Satamassa lauantaina 25.5. kello 12-18; toivotamme yhdistyksenne jäsenet lämpimästi tervetulleiksi mukaan tapahtumaan! Tarjoamme yhdistyksenne jäsenille osallistumisen tapahtumaan hintaan 29 e / henkilö hinnan ollessa voimassa huhtikuun loppuun saakka (ovh. 32 e / hlö maaliskuun loppuun saakka ja 36 e / hlö huhtikuun loppuun saakka). Hinta edellyttää ilmoittautumista ryhmänä (eli osallistujat ilmoittautuvat toimistolle ja myös maksavat yhdistykselle osallistumismaksun joka hoitaa maksun ryhmästä eteenpäin). Lisätietoa Lenkistä löytyy uudistuneilta verkkosivuiltamme: www.likkojenlenkki.fi. Terveisin Niina Seppänen / Likkojen Lenkki tapahtumapäällikkö puh. 040 580 7971
TYÖRYHMÄT 2013 Tule mukaan työryhmätoimintaan. Ota rohkeasti yhteyttä ryhmän puheenjohtajaan! Jäsentyöryhmä/Ohjelmatoimikunta Merja Helin, puheenjohtaja, p 045 1471557,merja@rillit.fi Yhteiskuntavaikuttamisen työryhmä Sanna Jylänki, puheenjohtaja, p. 040 8208559, sanna@redesan.fi Eri tapahtumien työryhmä Sirpa Pii-Keinonen, puheenjohtaja, p. 050 3616009, krinoliini@krinoliini.fi HALLITUS 2013 Sirpa Pii-Keinonen p. 0503616009 krinoliini@krinoliini.fi puheenjohtaja Sanna Jylänki p. 0408208559 sanna@redesan.fi varapuheenjohtaja Leila Saikkonen p. 0407349652 leila@siivouspalveluleila.com sihteeri Merja Helin p. 0451471557 merja@rillit.fi jäsentyöryhmä pj. Nina Koskinen p. 0503279212 ninakoskinen@elisanet.fi jäsen Milla Kuparinen p.040 5240246 milla.kuparinen@hyvanolonpiste.fi jäsen Pia Kähärä p. 0400193333 pia.kahara@sarus.fi jäsen Eini Suvanto p.040 5026570 eini.suvanto@gmail.com jäsen Eeva Vaherto p. 0405508929 eeva.vaherto@evestep.fi jäsen Erja Mononen p. 0414367426 erja.mononen@kolumbus.fi varajäsen Anita Häikiö p. 0400647633 anita.haikio@gmail.com Aikanaiset Mira Manninen p. 050 5020 921 mira.manninen@auriayrityslaskenta.fi rahastonhoitaja