ELÄMÄNTARINOITA-MUISTELULAUKUT 1 Ikäihmisille suunniteltuihin muistelulaukkuihin on koottu esineitä ja materiaaleja, jotka johdattavat muisteluun ja menneisyyteen. Lisäksi salkusta löytyy liitteenä mm. lukukatkelmia ja -vinkkejä, kieli- ja murrenäytteitä, itkuvirsiä ja runolauluja. Laukusta löytyvät myös ohjeet sadutusmenetelmään, jota voidaan käyttää muistelutyön menetelmänä. Tästä dokumentista löytyy lisätietoa sekä vinkkejä työskentelyn ohjaamiseen. Elämäntarinoita-muistelulaukut on suunniteltu vanhustyön tueksi, mutta materiaalia voi hyödyntää ja menetelmää voi soveltaa myös muunlaisissa ryhmissä. Elämän tärkeisiin tilanteisiin ja vaiheisiin liittyvä aivojen aktivoiminen on hyväksi muistille. Kun salkkuja käytetään pienessä ryhmässä, tukee tapahtuma myös ryhmän sisäistä vuorovaikutusta. Onnistuessaan prosessi tuottaa elämyksiä ja on palkitseva niin ohjaajan kuin ohjattavankin näkökulmasta. RIISAlla on kaksi erisisältöistä Elämäntarinoita-muistelulaukkua (tämän laukun nimi on kirjoitettu punaisella). 1. Tarinaa hatusta 2. Evakkolaukun tarinoita Laukku sisältää seuraavat esineet: Iso kuva: Kristus Kaikkivaltias (Evakko-Kristus) Petros Sasakin painokuvaikoni (1996) Kristus Vapahtaja (Evakko-Kristus) Kolme huivia Äänet CD-levyllä
Muistikirja, johon voi kirjata muistelun satoa 2 Kolme karjalaista kangasnukkea Valokuvakopio Valamon munkkien muuttokuormasta Uuteen Valamoon 1940 Kopiot yksityishenkilöiden evakuoiduista valokuvista Suojärven Kotajärveltä Puolustusvoimien SA-kuva-arkiston valokuvakopiot evakoista Kotkassa ja Heinolassa Valokuvakopiot karjalaisista kylistä, RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Käspaikka Salmin Mantsinsaaresta, 1800-luku. Käspaikka on rituaaliliina, jota on käytetty mm. pyyhkeenä ja ikonin päällä. Lehmänkello Cd-levy Äänellä itketty Arkkipiispa Leon muistelmateos Mustelmia Kartta sodassa luovutetuista ortodoksisista seurakunnista Tästä salkusta löytyy kehystetty kuva ikonista, jota jaettiin sodan jälkeen eri puolille Suomea hajaantuneille ortodoksisiirtolaisille. Ikonia alettiin kutsua kansan suussa Evakko- Kristukseksi. Kuvan takaa löytyy lisätietoa ikonin kuva-aiheesta ja historiasta. Sen rinnalle salkkuun on koottu muita esineitä, joita voi hyödyntää muistelun apuvälineinä. CD-levyllä on erilaisia äänimaisemia, jotka voivat liittyä menneisiin aikoihin. Lisäksi salkussa on kirja, johon muistelun tuloksena syntyvät tarinat ja muistot kirjoitetaan.
Tiedustelut ja varaukset: 3 Muistelulaukkujen laina-aika on max. 6 viikkoa. Lainavaraukset puhelimitse 0206 100 262/0206 100 266 ja sähköpostitse info@riisa.fi Laukkujen käyttö on maksutonta, mutta lainaaja huolehtii mahdollisista kuljetuskustannuksista. Kuopion ulkopuolelle laukku voidaan toimittaa postin tai Matkahuollon kautta. Laina-ajan päätyttyä laukku palautetaan museolle osoitteeseen Karjalankatu 1, 70110 Kuopio. Materiaaleja voi käyttää myös museon Monitoimitila Mosaiikissa, mikäli ne ovat vapaita. Mukavia muisteluhetkiä Vinkkejä työskentelyn ohjaamiseen: Työskentelyä varten kannattaa valita rauhallinen ja intiimi tila Tuokion aloittaminen ja päättäminen selkeästi, mutta rauhallisesti, helpottaa työskentelyä. Voi olla hyvä ajatus käyttää tähän esimerkiksi cd-levyltä löytyviä taustaääniä. On hyvä myös antaa mahdollisuus osallistua ilman, että on itse äänessä. Kuuntelu on yksi osallistumisen tapa. Jos esiin tulee surullisia asioita, on tärkeää pitää yllä toivon näkökulmaa ja auttaa löytämään mieltä ilahduttavia ja luottamusta elämään vahvistavia asioita. Muistelun aikana osallistujat voivat myös käyttää kuvallista ilmaisua ja piirtää tai maalata. Joillekin kuvallinen ilmaisu on helpompaa kuin sanallinen. Tarinaa voidaan jatkotyöstää esimerkiksi piirtämällä, askartelemalla tai muovailemalla. Tarina voidaan myös esittää toisille esimerkiksi pantomiimina. Aistimateriaaleja voi hyödyntää jatkotyöskentelyn yhteydessä. Niiden avulla on helppo palata aiemmin tehdyn tarinan tunnelmiin.
RIISAn pikaopas Karjalaan, siirtokarjalaisuuteen sekä karjalaisortodoksiseen kulttuuriin 4 Karjala on käsitteenä kiistanalainen ja hajanainen eikä lopullista Karjalaa ole. Se on paitsi fyysinen paikka myös eräänlainen symboli tai mielenmaisema koko Suomen kansalle - suomalaisessa yhteiskunnassa on karelianismista lähtien etsitty kansallista ihannemaisemaa Karjalasta. Maantieteellisesti Karjala rajautuu etelässä Suomenlahteen, Nevaan, Laatokkaan ja Syvärijokeen, idässä Äänisjokeen, pohjoisessa Vienanmereen. Lännessä karjalaisten historiallinen raja kulki Kymijoesta Päijänteen vesistöön, mutta nykyisin sen voi sanoa kulkevan Saimaan ja Savon itäosan vesistöissä ja Suomen itärajaa pitkin Kuolan niemimaan kainaloon. Näin määriteltynä Karjala on suuri alue, lähes Suomen kokoinen. Karjalaan lukeutuvat Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan (itäisimpänä osana Raja-Karjala) ja Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueet sekä Viena ja Aunus Venäjän Karjalassa. Nykyään Venäjän Karjala muodostuu Karjalan tasavallasta sekä Tverin Karjalasta, Suomen Karjala puolestaan Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnista. Talvi- ja jatkosodissa kuoli reilut 90 000 ihmistä, ja kotinsa menetti yli 400 000 luovutettavien alueiden asukasta. Vuoden 1944 rauhassa menetettiin talvisodan seurauksena jo-menetetyt alueet, kuten suurin osa suomalaista Karjalaa sekä uutena alueena Petsamo. Näiden ja muiden ehtojen lisäksi Porkkala oli vuokrattava Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Ennen talvisotaa tehty evakuointi oli kiireinen: mukaan otettiin, mitä jaksettiin kantaa. Jatkosodan aikana talvisodassa menetetyt alueet vallattiin
kuitenkin takaisin, ja monet karjalaiset palasivat koteihinsa. Useiden kodit olivat tosin sodassa hävinneet ja kaikki jouduttiin aloittamaan alusta. 5 Omaisuuden mukaanotto ja väestön siirtyminen onnistui uuden ja lopullisen lähdön hetkellä paremmin organisoidusti kuin talvisodan alkaessa, mutta rajan taakse jäi silti paljon arvokasta aineellista ja henkistä kulttuuriperintöä. Yli puolet siirtokarjalaisista oli viljellyt maata, joten heille piti löytää uudet tilat muualta Suomesta. Sijoittaminen olikin varsin suuri operaatio, jota varten eduskunta sääti vuonna 1945 maanhankintalain. Sen mukaan maatilan, asuntotontin tai kalastustilan Karjalassa omistaneille piti hankkia korvaavat tilat ja tontit Suomen uusien rajojen sisäpuolelta. Maata hankittiin siirtoväelle valtiolta, kunnilta, yhtiöiltä ja yksityisiltä - joskus jopa pakkotoimin. Vastaanotto ei ollut aina aivan ongelmatonta ja sopeutuminenkin vei aikansa. Sijoitussuunnitelmassa pyrittiin siihen, että samalta seudulta kotoisin olleet karjalaiset pääsivät asumaan lähelle toisiaan. Näin he muodostivat oman yhteisönsä, joka sekä sai vaikutteita ympäröivästä yhteisöstä että vaikutti itse siihen. Siirtokarjalaisten mukana muun muassa ruokaperinteet kohtasivat, ja kaikkialle maahan levisi karjalaisen ruokatalouden tuntemus. Siirtokarjalaisilta muut suomalaiset omaksuivat karjalanpiirakan ja muita leivonnaisia, karjalanpaistin ja muita liharuokia, sienien käytön, kasvisruokia, kalaruokia sekä kahvin ja teen runsaan käytön arkena. Karjalaiset naiset ovat välittäneet myös monia itäisiä ruoan kypsyttämistapoja suomalaiseen keittiöön, esimerkiksi hapattamisen ja hauduttamisen. Noin 70 prosenttia ortodoksisen kirkon jäsenistä joutui evakkotielle. Ortodoksien sijoittuminen uusille luterilaisille asuinpaikoille oli vaikeata, sillä heitä saatettiin haukkua ryssiksi ja sulkea ulkopuolelle muuhun yhteisöön nähden. Sotien seurauksena Suomen ortodoksinen kirkko menetti 90 prosenttia omaisuudestaan: yli sata kirkkoa ja saman verran rukoushuoneita, muita rakennuksia sekä maaomaisuutta. Valtio yritti tasoittaa kirkon tietä säätämällä jälleenrakennuslain, jonka nojalla rakennettiin 1950-luvulla
yhteensä 13 uutta ortodoksista kirkkoa, 44 rukoushuonetta ja 19 pappilaa. Ortodoksista väestöä oli 1900-luvun alussa eniten rajakarjalaisissa pitäjissä, kuten Salmissa, Suistamolla, Suojärvellä, Impilahdella ja Korpiselässä, mutta myös muissa luovutetun Karjalan pitäjissä. Toisaalta vertailun vuoksi voi mainita, että luovutetun Karjalan luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä oli 390 000 vuonna 1939 ja evakuoituja seurakuntia oli 50. Kahden kristillisen uskonnon ja kulttuurin lisäksi Karjalassa vaikutti ehkä pidempään kuin muualla Suomessa muinaisusko: karhuun ja sen metsästykseen liittyviä uskomuksia ja riittejä säilyi käytössä pitkään 1900-luvulle saakka ja nämä sekoittuivat usein myös kristilliseen perinteeseen (kts. tarvittaessa salkun liitteenä oleva loitsuperinneosio sekä Kalevala, Kanteletar ja Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelma). Luterilainen kirkko piti kaikkea kansanuskoon ja -perinteeseen liittyvää harhaoppina ja kielsi vanhojen tapojen noudattamisen. Ortodoksinen kirkko puolestaan suhtautui perinteisiin läntistä kirkkoa suvaitsevammin eikä niitä pyritty hävittämään, vaan niille annettiin kristillinen sisältö. Esimerkiksi itkuvirret säilyivät elinvoimaisina ja saivat osittain uutta sisältöä. Myös ortodoksisessa Karjalassa vietettävät paikallisten suojelupyhimysten muistopäivät eli praasniekat ovat Karjalan vanhaa juhlaperinnettä, johon myöhemmin tuli kristillisiä tapoja. Esimerkiksi Salmin Mantsinsaaressa säilyi aina 1900-luvulle saakka uhriperinne, jossa praasniekka järjestettiin häkin eli häränpäivänä heinäkuussa. Siirtokarjalaisten jälkeläisistä enää pieni osa puhuu vanhempiensa kieltä tai murretta. Suomen Karjalassa puhuttiin kaakkoismurretta, itäisiä savolaismurteita sekä karjalan kieltä. Nykyisessä Etelä-Karjalassa puhutaan yhä kaakkoismurteita ja Pohjois-Karjalassa itäisiä savolaismurteita, ns. Pohjois-Karjalan murretta. Karjalan kieli puolestaan on oma suomensukuinen kielensä, jota on puhuttu Itä-Karjalassa ja Suomen puolella Raja- Karjalan pitäjissä Salmissa, Suojärvellä, Suistamolla, Korpiselässä ja Impilahdella. 6
Nykyään karjalan kieltä puhuu Suomessa noin 5000 ihmistä, kaikkiaan kielen puhujia arvellaan olevan yli 100 000. 7 Käytetyt lähteet: Hannes Sihvon ja Heikki Kirkisen Karjala-tutkimus HOLLMÉN, ROOPE 2009 : HÄMÄLÄINEN, LIISA 2010: KARJALAN LIITTO, Internet-sivut: Juuret Karjalassa Muistojen kultaama kultamaa. Terijoen representaatiot muistelmakirjallisuudessa vuosina 1982-2006. Pro gradu tutkielma, kirjallisuus. www.karjalanliitto.fi KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUSKESKUKSEN JULKAISUJA 129, verkkojulkaisu: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk129/karjala_mika.shtml RINNO, SOILE LAUKKANEN, MINNA (TOIM.) 1997: SALLINEN-GIMPL, PIRKKO 2009: Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet. Antreasta Äyräpäähän hiljaiset kirkot. Karjalainen keittokirja VAHTOLA, JOUKO 2003: Suomen historia jääkaudesta Euroopan unioniin.