Tuntuu, kuin olisin vasta eilen pelannut



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Odotettu koripallon EM-kisojen lipunmyynti käynnistyy Suomessa 30.9.

Koripalloakatemiat - Vuonna

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

SALIN TÄYDELTÄ TUNNETTA

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA CALGARY, KANADA

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

PÄÄNAHAT: VENÄJÄ, BOSNIA- HERTSEGOVINA JA MELKEIN RANSKA

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

ALOITUSSYÖTTÖANALYYSIT LENTOPALLOSSA

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

KAUSIJULKAISU Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

LIETTUA JA AUSTRALIA SAAPUVAT SUDENPESÄÄN

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Nuorten maajoukkuetoiminta.

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus Paukarlahden kyläyhdistys RY

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

ISOT PAHAT SUDET. Teksti: Hippo Taatila Kuvat: Ville Vuorinen

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

Kataja Basketin seurahistorian ensimmäisen mestaruuden takana on yksi kotimaisen koriksen kaikkien aikojen kasvutarinoista.

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

Palloilun pelianalyysit

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut:

Vanhempainilta

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN ESI istumalentopallo Lappeenranta

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!

Dialogin missiona on parempi työelämä

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille ( syntyneiden lajiryhmä)

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development

TURNAUSSÄÄNNÖT Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

RANTALENTIS- SA A NNÖ T

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014

Meidän tasoisella joukkueella joka vuosi tavoite on voittaa jotain. Tällä hetkellä

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio)

Aika: Perjantai Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Technical and tactical. basketball in three different levels. tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä. Henri Lehto.

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille ( syntyneet)

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Valmennuslinja. Kultsujuniorit

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!

RANKING KIERTUE

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT

KORISLIIGAN OTTELUOHJELMA & EUROPELIT

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, Helsinki, puh

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PU:NC Participants United: New Citizens

Kaudenaloitusinfo

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

RANKING KIERTUE

Jokelan Kisa jalkapallo

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

D1-05 A&AA Kevätturnaus

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa

Palloiluhallin valmistelu

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

Rinnakkaisedustusoikeus Kilpailusäännöt

Transkriptio:

Susijengin luottomiehet Shawn Huff ja Gerald Lee junior ovat kulkeneet pitkät kilometrit matkallaan Euroopan ammattilaiskentille. Siinä samassa he ovat raivanneet tietä tuleville koripalloilijasukupolville sekä antaneet esimakua siitä, miltä tulevaisuuden Suomi näyttää. Teksti: Hippo Taatila Kuvat: Ville Vuorinen On kaikin puolin perusteltua ja ymmärrettävää luonnehtia vähän päälle kolmekymppistä Shawn Huffia ja vähän alle kolmekympistä Junnu-Leetä nuoriksi aikuisiksi vetreimmässä iässään. Vanhuuden kokemus ei kuitenkaan ole sellainen, joka hiipisi pikkuhiljaa tietoisuuteen vuosi kerrallaan. Se tulee nopeasti, kertarysäyksellä ja täysin yllätyksenä, kuten Huff huomasi viime kesänä. Bilbaossa Hanno (Möttölä) ehdotti, että voisimme joukkuekuvauksen lisäksi ottaa vanhempien jätkien yhteiskuvan kaikkien kymmenen vuotta mukana olleiden kanssa, Shawn kertailee. Teemu (Rannikko), Kimmo (Muurinen) ja Tuukka (Kotti) kävelivät Hannon seuraksi kuvaan, jolloin Hanno huusi, että hei Shawn, tulehan tänne. Sillä hetkellä totuus iski naamaan, nauraa 146 miesten maaottelun veteraani, jolla on alkanut jo 12. kesä sinivalkopaidassa. Kesän 2015 aikana Huff on joutunut pyörittelemään kerta toisensa jälkeen päätään havaittuaan olevansa Susijengin ringin toiseksi vanhin pelaaja Tuukka Kotin jälkeen. Vääjäämättömän lähestymisestä muistuttaa myös se, että Susijengi-kuopus Lauri Markkanen on kokonaista 13 vuotta Shawnia nuorempi. Onhan sitä tullut mietittyä, että aloitin koriksen vuotta ennen kuin Lauri syntyi, ja silloinkin olin aloittelijaksi vanha, Huff pyörittelee päätään. Lähes samoissa tunnelmissa saapuu maajoukkuekesään myös Gerald Lee jr., joka pelasi edellisen kerran täyden kauden Suomessa 18-vuotiaana Uudenkaupungin Korihaiden paidassa. Tuntuu, kuin olisin vasta eilen pelannut ekat miesten maaotteluni Tampereella. Jonnekin kaikki aika on vain lipunut. Onneksi Shawn on sentään kolme ja puoli vuotta vanhempi, eli häneen verrattuna olen vielä nuori, Lee naurahtaa kuuluvasti. ÄIDIN HELMOISTA EPÄMUKAVUUSALUEELLE Kun Huff ja Lee aloittivat ammattilaisuraansa viime vuosikymmenellä, oli suomalaisen koripallon asema kansainvälisessä vertailussa merkittävästi nykyistä alhaisempi. Oli Leen, Huffin ja Suomi-koriksen onni, että vastikään pitkän tähtäimen projektinsa aloittanut Henrik Dettmann kaipasi Susijengiin sitoutuneita, nuoria pelaajia soutamaan suomalaisen koripallon lippulaivaa kartoittamattomille vesille samaan aikaan, kun Huff ja Lee tarvitsivat kokemusta ja peliaikaa. Palattuaan USA:n yliopistoliigasta Atlantin tälle puolen Huff ja Lee huomasivat, että suomalaisen ammattikoripalloilijan osakkeen arvo on vanhalla mantereella alhainen. Niinpä Huffin ja Leen osaksi jäi osoittaa ummehtuneet stereotypiat vääriksi yksi sopimus kerrallaan. - Itse en ole koskaan aliarvioinut suomalaisten pelaajien tasoa. Jo silloin, kun itse pelasin Korisliigaa, sarjan taso oli ihan riittävän kova. Petsku (Koponen) on monesti sanonut, että jos Suomen parhailla pelaajilla olisi serbipassit, me pelaisimme isoilla liksoilla Euroliigaa tai Eurocupia, Lee punnitsee. Pinttyneet ennakkoluulot ovat kuitenkin tiukassa, ja ennen valoisampia päiviä Suomi-koris tarvitsi Leen mukaan riittävästi tarpeeksi hulluja jätkiä, jotka uskalsivat lähteä pohjoisista periferioista tavoittelemaan ammattilaisunelmiaan. Uhkarohkea hanke on Leen mukaan kannattanut. - Suomi-korista arvostetaan nyt ihan eri tavalla kuin kolmekin vuotta sitten, ja on ollut upeaa nähdä junnuikäisiä suomalaisia vetämässä Turkin ja Espanjan ammattilaisjengien akatemioissa. Olen koko urani ajan tahtonut nimenomaan pedata helpompaa polkua tulevaisuuden suomalaispelaajille. Mahtavaa nähdä, että tehty työ tuottaa tulosta. Huffin mukaan merkittävä osa Suomi-koriksen arvostuksen nousussa on myös huippuvalmennuksen kehityksessä. Nykytrendin jatkuessa Susijengillä on lähitulevaisuudessa runsaudenpulaan asti kansainvälisen tason pelaajia käytössään, kun taas vuosikymmen sitten Euroopassa pelasi ammatikseen vain kourallinen suomalaisia. Organisatorisesti Suomi-koris on kehittynyt ihan huimasti mun junnuvuosista. Koko ajan nousee fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti aiempaa kypsempiä jätkiä maajoukkuekuvioihin, Huff kehuu. Nuoremmat pelaajat ovat entistä rohkeampia ottamaan sen ratkaisevan askeleen irti äidin helmoista ja lähtemään pois mukavuusalueeltaan tavoittelemaan unelmaansa. Mitä useampi sen askeleen ottaa, sen paremmin Suomi-koris voi. YHÄ HAASTAJAN ROOLISSA Jos palaamme tulevaisuudesta nykypäivään, voi Huffin ja Leen tilannetta ammattilaisurillaan kuvata optimaalisiksi. Otettuaan ensiaskeleensa eurokorikseen Kreikassa ja Italiassa on Huff löytänyt kotinsa Saksan Bundesliigan Ludwigsburgin Bad Boysista, jonka yliaggressiiviseen, vastustajan henkistä kanttia alati punnitsevaan joukkuekonseptiin suomalaislaituri sopii täydellisesti. Lee on puolestaan kasvanut Italian kakkosliigajyrästä Montenegron ja Romanian mestariksi ja Eurocupissa parhaimmillaan virtuoosimaisia otteita esittäneeksi kansainvälisen tason sentteriksi, joka kasvoi kevään kuluessa väkevästi rooliinsa Espanjan ACB-liigan Murcian kakkossentterinä. Varmaa on myös, että Huffilla ja Leellä on edessään riittävästi pelivuosia nähdäkseen, mihin kovaa vauhtia nuorentuvan Susijengin tarina kantaa. Kaksi EM-kisojen yhdeksättä sijaa, komea vyöllinen maailman parhaiden joukkueiden päänahkoja sekä MM-kisadebyytti ovat nostaneet joukkueen itseluottamusta. Jos otetaan ihan Euroopan parhaat joukkueet kuten Ranska, Espanja tai Liettua huomioon, me ollaan ehdottomasti heihin nähden haastajia. Olemme kuitenkin vahvimmillamme silloin, kun lähdemme peliin altavastaajan asemasta. Siksi me suhtaudutaan joka

ikiseen vastustajaan ihan samalla tavalla, oli vastassa sitten Espanja tai jokin pienempi maa, ja tiedetään, että meillä on saumat voittaa, Lee uhkuu. Huff muistuttaa Leen tavoin eurooppalaisen huippukoripallon tason leveydestä. EM-kisoissa ei ole olemassakaan helppoja pelejä eikä varmoja voittoja. Paperilla tarkasteltuna kuulumme EM-alkulohkomme keskikastiin ja laajemmin Euroopan keskitasolle. Aseemme on kuitenkin se, että pelit ratkaistaan kentällä, ei paperilla, linjaa Huff. Vielä kahdeksan vuotta sitten pelasimme siitä, että meillä olisi edes mahdollisuus kilpailla niiden joukkueiden kanssa, jotka pelaavat pääsystä EM-kisoihin. Niistä vuosista on tultu pitkä matka ja kasvumme joukti 1990-luvun Suomen, joka puusta pudottuaan toipui idänkaupan romahtamisesta, opetteli EU:n tavoille ja kummasteli ensimmäisiä maahanmuuttajiaan. Jos Huff ja Lee ovat raivanneet tietä nuorille koripalloilijoille, ovat he olleet myös prototyyppejä uuden sukupolven suomalaisurheilijoista, jotka ponnistavat Korhosten ja Järvisten perinteen ulkopuolelta. Kun menin aikanaan kouluun Jakomäessä, olin ala-asteen ainoa tummaihoinen. Nykyisin Itä-Stadissa on vähän eri meininki, Huff naurahtaa ja sitten vakavoituu: Yhtä mieltä Huff ja Lee ovat myös siitä, että urheilun merkitys suomalaisnuorten sukupuolesta, ihonväristä tai vanhempien kansalaisuudesta riippumatta hyvinvoinnille ja identiteetille on potentiaalisesti valtava. Urheilu voi olla monille tärkeä apuväline löytää oma juttunsa. Varsinkin joukkueurheilu antaa erilaisille ihmisille mahdollisuuden puhaltaa yhteen hiileen yhteisen päämäärän eteen ja se voi olla ainutlaatuinen kokemus, kueena on ollut huikeaa, mutta meillä on vielä yhtä pitkä matka siihen, että olisimme ennakkosuosikkeja EM-tasolla. TULEVAISUUDEN TEKIJÄT Kun Huffista ja Leestä puhutaan, on syytä nostaa esille suomalaisen yhteiskunnan ytimessä kuohuva valtava ja sukupolvia kestävä muutosprosessi. Amerikkalaisisien ja suomalaisäitien pojat muistavat yhä edelleen kirkkaas- Toivon, että ihmiset osaavat ottaa Suomen kansainvälistymisen prosessin mahdollisuutena tutustua muihin kulttuureihin ja peilata omaa persoonaansa ja kulttuuriaan niihin. Uskon, että ihmiset osaavat suhtautua muutokseen oikein. Piskuisessa Uudessakaupungissa lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Lee tunnistaa Huffin esille nostamat kokemukset ja teemat. Koko Uudessakaupungissa asui ehkä pari tyyppiä, jotka olivat vähän muita tummempia. Mulla oli onneksi kaksi isosiskoa, jotka vähän pehmittivät tietä mulle. Yksittäisiä huutelijoita lukuun ottamatta olen kuitenkin saanut elää elämääni ihan rauhassa. arvelee Huff. Jos joku saa iloa siitä, mitä minä tai Shawn tai Susijengi tehdään, niin se on pelkkää plussaa. Kaikki juniorit on tervetulleita juttelemaan mun kanssa, on sitten minkä värinen tai näköinen tahansa tai puhuu mitä kieltä vain, päättää Lee.

Raapaise rahaa junnukoriksen tukemiseen! Tee edullinen sähkösopimus me lahjoitamme 20 koripallojunnuille Vantaan Energian Susijengi-sähkö tuo energiaa jokaisen koripallofanin elämään, olipa kotikenttäsi missä päin Suomea tahansa. Tee sähkösopimus osoitteessa www.vantaanenergia.fi/susijengi

Nuoret, nälkäiset sudet ulvovat peliminuuttien ja vastuun perään EM-kisakesän 2015 alkaessa. Kolmiin perättäisiin arvokisoihin Susijengin johdattanut pelaajarunko on saanut rinnalleen väkevän haastajien ryhmän, joka on valmis johdattamaan Suomi-koriksen lippulaivan 2010-luvun jälkipuoliskon haasteisiin. Kuvat: Ville Vuorinen & Timo Virolainen Petteri Koponen, Tuukka Kotti, Shawn Huff, Gerald Lee junior, Sasu Salin ja Mikko Koivisto tämä kuuden pelaajan iskuryhmä on tullut kaikille Suomi-koriksen ystäville tutuksi vuosien 2011 ja 2013 EM-kisaparketeilta sekä viime kesänä Espanjan MM-kisojen Bilbaon alkulohkosta. Samassa muutamat Susijengiä vuosikaudet kannatelleet konkarit, kuten Hanno Möttölä, Kimmo Muurinen ja Antti Nikkilä, ovat lyöneet arvokisaputken jälkeen tossut naulaan ja antaneet tahtipuikon seuraavan sukupolven susille. On aika siirtää soihtua eteenpäin, kuten maajoukkuetoiminnassa on tapana, Susijengi-luotsi Henrik Dettmann hymyilee. Nyt soihtu on kokonaan 1980-luvulla syntyneiden pelaajien käsissä ja heillä on vastuu maajoukkueen johdattamisesta eteenpäin. Kesään 2015 lähdettäessä Dettmann apuvalmentajineen kutsui maajoukkueeseen ehdolle 20 pelaajan ryhmän, joista peräti 12 on syntynyt 1990-luvulla, ja joista kuusi odottaa vielä ensimmäistä otteluaan Susijengin paidassa. Sasu Salin - Uuden sukupolven pelaajia on nyt ehdolla enemmän kuin aikoihin. Nuorten EM-turnauksissa pelaavien osallistuminen miesten ohjelmaan katsotaan tapauskohtaisesti kyseisten turnauksien jälkeen, Dettmann valaisee. SUSI-ERKKI MUKANA, JAMMU TEKEE DEBYYTTINSÄ Susijengin fanit kesän 2014 MM-kisoissa hurmannut amerikansuomalainen Erik Susi-Erkki Murphy osallistuu maajoukkuetoimintaan jo toisena perättäisenä kesänä. NBA:n kehitysliigan Austin Spursissa hyvän kauden pelannut ja pelikautta 2015/16 kattavan sopimuksen Henrik Dettmannin valmentaman Besiktas Istanbulin kanssa tehnyt 208-senttinen, 24-vuotias Murphy nikkaroi Bilbaon MM-alkulohkossa Suomi-paidassa 6,8 pistettä ja 5,4 levypalloa ottelua kohden. Arvokisakokemusta on vyöllään myös Roope Ahosella, joka kuului Susijengin 12 pelaajan rinkiin kesän 2013 EM-kisoissa, sekä Murphyn tavoin MM-kisajoukkueeseen mahtuneilla Antero Lehdolla ja Matti Nuutisella. Joonas Cavén Veteraanin osaamista joukkueeseen tuo Kouvolan Kouvojen tehomies Ville Kaunisto, joka on kuulunut Susijengin rinkiin kesästä 2012 asti. Tulevalla kaudella Helsinki Seagullsia edustavat Antto Nikkarinen ja Carl Lindbom sekä NBA:n kehitysliigassa viime kaudella debytoinut 211-senttinen Joonas Cavén saapuivat puolestaan Susijengin leirityk-

seen Etelä-Korean Gwangjusta, missä kolmikko edusti Suomen haastajamaajoukkuetta kesäuniversiadeissa. Sormivammasta toipuvan Teemu Rannikon pelitossuja sovitellaan puolestaan kesäkuussa Suomen kansalaisuuden saaneelle Jamar Jammu Wilsonille, joka on viimeksi pelannut ammatikseen Australiassa sekä Ranskassa. 185-senttinen, 31-vuotias Wilson tunnetaan pallovarmana ja tuulennopeana tahtopelaajana. KUOPUKSISSA VIRTAA JA LAHJAKKUUTTA Susijengin kahdenkymmenen pelaajan EM-kisatarjokkaan ryhmään on nimetty myös viisikollinen 1990-luvun puolenvälin jälkeen syntynyttä pelaajaa, joista jokainen on ehtinyt tehdä nimeään tunnetuksi Suomen nuorten maajoukkueiden riveissä. Kouvolan Kouvojen tehokaksikko Tuomas Hirvonen (180 cm)-alexander Madsen (207 cm) on hurmannut Korisliiga-yleisöä alley oop -donkeillaan ja ennakkoluulottomuudellaan jo useamman kauden ajan. Päättyneellä kaudella Madsen takoi Kouvoille 6,6 pistettä ja 1,7 levypalloa ja Hirvonen 7,3 pistettä, 2,5 levypalloa ja 2,7 syöttöä ottelua kohden. Madsenin tavoin 1995 syntyneiden ikäluokkaa edustaa 204-senttinen PuHu Juniorien kasvatti Oskar Michelsen, joka nostatti päättyneellä pelikaudella aaltoja USA:n yliopistoliiga NCAA:n Davidson Wildcatsissa. Michelsen viimeisteli Wildcatsissa ensimmäisen kauden pelaajalle hyvin vakuuttavat 6,8 pistettä ja 1,9 levypalloa ottelua kohden. Hirvonen on saanut puolestaan Susijengin rinkiin mukaansa 1996 syntyneistä takamiehistä Harold Fiifi Aidoon, HBA-Märskyä edustavan 187-senttisen takamiehen. Liukasliikkeinen ja näyttävä pelinrakentaja oli miesten Divari B:n mestaruuden vieneen HBA-Märskyn johtotähtiä 15,3 pisteen, 5,1 levypallon, 2,6 syötön, 2,6 riiston ja 0,9 blokin keskiarvoillaan. Alexander Madsen Susijengin kuopukseksi nimettiin 211-senttinen, 1997 syntynyt jyväskyläläislähtöinen laiturilupaus Lauri Markkanen. Suomen 18-vuotiaita poikia A-divisioonan EM-kisoissa edustava Markkanen rekisteröi HBA-Märskylle Divari B:ssa 16,5 pistettä, 8,5 levypalloa, 1,4 riistoa ja 0,9 blokkia ottelua kohden ja vakuutti kykyjenetsijät NBA:n Basketball Without Borders -leirillä New Yorkissa helmikuussa. TUTTU VALMENNUSJOHTO, HUIP- PULUOKAN VALMISTAVA OHJELMA Henrik Dettmannin apuna Susijengin valmennusportaassa jatkavat vanhat tutut Pekka Salminen, Jukka Toijala, Lassi Tuovi ja Jussi Hirvonen, joiden lisäksi Suomen haastajamaajoukkuetta universiadeissa piiskannut Ari Tammivaara tekee muutaman vuoden jälkeen paluun Susijengin valmennusjohtoon. Ennen Montpellierin EM-alkulohkourakkaa Susijengi hioo kisakuntoaan kovimman mahdollisen tason maaotteluissa. Suomi kohtaa valmistavissa maaotteluissaan mm. perättäisinä viikkoina edellisten EM-kisojen finalistit Ranskan ja Liettuan sekä punnitsee Belgian, Italian, Slovenian ja Ukrainan taidot. Loistavaa, että olemme taas saaneet aikaiseksi näin hyvän valmistautumisohjelman. On suuri kunnia päästä aloittamaan kesä peräkkäisillä maaotteluilla EM-finalisteja vastaan. Loputkin vastustajat ovat suoraan Euroopan huipulta. Ohjelmamme on jälleen yksi osoitus pitkäjänteisen työn merkityksestä, joka on tehnyt Suomesta halutun vastustajan, päävalmentaja Dettmann kommentoi. Kotimaassaan Susijengi on mahdollista nähdä tositoimissa 1.8. Euroopan mestari Ranskaa vastaan Tampereen Hakametsässä sekä 28.8. Ukrainaa vastaan Helsingin Jäähallissa. Rudy Gobert (Ranska) ja Erik Murphy

Järjestä talkoot ja voita 300 talkooeväisiin! 1 Kutsumme sinut järjestämään sudennälkätalkoot liikuntapaikkojen kunnostamiseksi. Pirkka tarjoaa talkooeväät. Osallistu somessa #sudennälkätalkoot tai täytä lomake osoitteessa k-ruoka.fi/sudennalkatalkoot 2 Sasu Salin ja Krista Gross arpovat voittajat 18.8.2015 Ilmoitamme voitosta henkilökohtaisesti. LOHJA Haluaisitko voittaa ikioman tontin kuvankauniilta Lohjalta? Lähetä meille osoitteessa parhaattontit.fi kuva tai lyhyt teksti, jossa näytät tai kerrot, mikä on paras paikkasi juuri nyt. Tonttivoittaja saa valita kahden erityyppisen tontin väliltä: kaupunkitontin Routiolta tai maalaistontin Karjalohjalta! Lohja on kuvankaunis ja urbaani järvikaupunki lähellä suurkaupungin sykettä. Tarjoamme lukuisia edullisia vaihtoehtoja asumisen unelmiin, olit sitten ulkoilmasta nautiskelija, aktiivinen hikiliikkuja tai mitä vain siltä väliltä. Tiesitkö, että Lohjalta löydät myös Uudenmaan hienoimman virkistysuimalan, Neidonkeitaan? Tutustu Lohjaan, sen monipuolisiin alueisiin sekä tonttikilpailun sääntöihin osoitteessa parhaattontit.fi. Kilpailuaika on 26.3. - 4.9.2015. Tontti arvotaan kaikkien tonttikilpailuun osallistuneiden kesken. Voit myös osallistua pelkästään kuukausipalkintojen arvontaan tai peukuttaa suosikkivastauksia, jotka voittavat kilpailun loputtua erikoispalkinnon. SUDET EIVÄT OLE ONGELMA LOHJALLA, NE KUN HARJOITTELEVAT TÄÄLLÄ IHAN KILTISTI. Huikea tonttikilpailu osoitteessa Sukella mukaan www.neidonkeidas.fi

SUSIJENGI-EHDOKKAAT NIMI PITUUS SYNTYNYT SEURA 2015/16 KASVATTAJASEURA Ahonen Roope 187 12/06/1990 free agent Salon Vilpas Aidoo Harold Fiifi 187 05/04/1996 Helsinki Basketball Academy Sykki, Helsinki Cavén Joonas 211 09/01/1993 free agent Tampereen Pyrintö Hirvonen Tuomas 180 17/05/1996 Kouvolan Kouvot Kouvolan Pojat Huff Shawn 198 05/05/1984 Ludwigsburg (GER) ToPo, Helsinki Kaunisto Ville 204 19/03/1982 Kouvolan Kouvot Ura Basket, Kaarina Koivisto Mikko 194 18/04/1987 free agent Pussihukat, Vantaa Koponen Petteri 194 13/04/1988 BC Himki (RUS) MaSu-Basket, Helsinki Kotti Tuukka 205 18/03/1981 Loimaa Bisons Forssan Koripojat Lee Gerald jr 208 23/11/1987 free agent UU-Korihait, Uusikaupunki Lehto Antero 185 02/04/1984 Tampereen Pyrintö Tampereen Pyrintö Lindbom Carl 206 10/11/1991 Helsinki Seagulls Tapiolan Honka, Espoo Madsen Alexander 207 26/01/1995 Kouvolan Kouvot Kouvolan Pojat Markkanen Lauri 211 22/05/1997 Helsinki Basketball Academy HoNsU, Jyväskylä Michelsen Oskar 204 24/05/1995 Davidson Wildcats (USA) PuHu Juniorit, Vantaa Murphy Erik 208 26/10/1990 Besiktas Istanbul (TUR) Florida Gators (USA) Nieminen Samuli 201 24/08/1996 Helsinki Basketball Academy Porvoon Tarmo Nikkarinen Antto 185 01/03/1991 Helsinki Seagulls PuHu Juniorit, Vantaa Nuutinen Matti 200 06/05/1990 free agent Ura Basket, Kaarina Odabasi Anton 206 08/08/1995 Helsinki Seagulls Tapiolan Honka Rajala Julius 205 12/06/1994 Loyola-Chicago Ramblers (USA) MaSu-Basket Helsinki Salin Sasu 191 10/11/1991 CB Gran Canaria (ESP) MaSu-Basket, Helsinki Wilson Jamar 185 22/02/1984 free agent Albany (USA) PÄÄVALMENTAJA Dettmann Henrik VALMENTAJAT Salminen Pekka Toijala Jukka Tuovi Lassi Tammivaara Ari Hirvonen Jussi KESÄN AIKATAULU PVM OTTELU PELIPAIKKA La 1.8. Suomi - Ranska Hakametsä, Tampere La 8.8. Liettua - Suomi Alytus, Liettua Pe 14.8. Belgia - Suomi Pepinster, Belgia La 15.8. Belgia - Suomi Braine, Belgia Pe 21.8. Suomi - Italia Koper, Slovenia La 22.8. Slovenia - Suomi Koper, Slovenia Su 23.8. Ukraina - Suomi Koper, Slovenia Pe 28.8. Suomi - Ukraina Helsingin Jäähalli EM-KISAT, ALKULOHKO La 5.9. Ranska - Suomi Montpellier, Ranska Su 6.9. Suomi - Israel Montpellier, Ranska Ma 7.9. Suomi - Venäjä Montpellier, Ranska Ke 9.9. Bosnia-Hertsegovina - Suomi Montpellier, Ranska To 10.9. Suomi - Puola Montpellier, Ranska

THREE POINTS 1. Parhaat heitot ja yllättävät syötöt. 2. Väärät tuomiot ja ylilyönnit. 3. Joku hyökkää ja toiset puolustaa. Vapaan heiton tarjoilee verkkouutiset.fi politiikan uutispalvelu pelin sisällä. Älä missaa. Välitetään toisistamme. LähiTapiola on enemmän kuin tavallinen kasvoton yritys. Se on meidän asiakkaiden, sinun ja minun, yhdessä muodostama yhteisö. Sen avulla voimme huoleh tia toinen toisistamme, saamme tukea vaikeina hetkinä ja vaurastumme. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt viisaus pätee myös talousasioissa. Oman yhtiösi asiantuntijan neuvoihin voit luottaa. Jokai nen tuotteemme ja palvelumme kehitetään aina vastaamaan asiakkaiden eikä ulkopuo listen omistajien tarpeita. Jaamme vuosittain asiakasomistajille 130 miljoonaa euroa etuina ja alennuksina. Asiakkaiden 100 %:sti omistamalla yhtiöllä on vain yksi tavoite: se että sinä ja minä olemme huomennakin tyytyväisiä. Välitetään toisistamme. Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito Oy (LähiTapiolan rahastoja hallinnoi FIM Varainhoito Oy). Pankkipalvelut: S-Pankki Oy. Eläkevakuutukset: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo.

Jamar Wilsonissa, 31, Susijengi saa takakentälleen väsymättömän dynamon, maailmaa kiertäneen veteraanin ja pallovarman virtuoosin, jonka suuri sydän sykkii sinivalkoista verta. Vaikka Wilsonilla on takanaan yhden kauden verran kokemusta Suomen Korisliigasta (Espoon Honka 2010/11), hän on täkäläiselle yleisölle edelleen verrattain tuntematon. Wilsonia voisi ainakin luon- Teksti: Tuukka Puonti Kuva: Tytti Nuoramo Suomen kansalaisuutta pitkään havitellut Wilson sai leijonapassin tassuunsa kesäkuussa, eikä leveä hymy ole vieläkään pyyhkiytynyt newyorkilaislähtöisen takamiehen kasvoilta. Ensimmäisen kerran ajatus kansalaisuudesta juolahti mieleeni kesällä 2008. Se oli toinen tai kolmas kesäni täällä ja olin päässyt kosketuksiin suomalaisen koripallon kanssa. Ajatus kansalaisuudesta tai maajoukkue-edustuksesta tuntui kiehtovalta, mutta samalla kaukaiselta. neh- t i a maailmankiertäjäksi, sillä yliopistouransa jälkeen hän on kolunnut ammattilaiskenttiä Belgiasta Australian kautta Ranskaan asti. Maajoukkuetasolla Wilson ei kuitenkaan ole vielä ennen tätä kesää ken-

tälle päässyt, joten edessä on täysin uudenlainen kokemus. Suomalainen koripallo eroaa vahvasti useiden maiden pelityylistä. Täällä arvostetaan joukkuetta todella paljon ja itsekkäitä pelaajia ei ole. Epäitsekkyys ja joukkuehenki heijastuvat Susijengin osalta niin, että samat pelaajat palaavat vuosien jälkeen pelaamaan yhdessä. He todella odottavat yhteisiä tapahtumia ja nauttivat niistä, Wilson ylistää. SUURI SUSISYDÄN Siinä, missä Wilsonin kansalaisuus on saanut koripallofanien keskuudessa innostuneen vastaanoton, kysymykset joukkuekemiasta ovat nousseet esille. Susijengi on jo pitkän aikaa tunnettu suurena perheenä, joka on hitsautunut yhteen vähitellen vuosien saatossa. Kuinka käy, kun veteraanisusien laumaan tuodaan rookie, joka kuuluu kertaheitolla joukkueen vanhimpiin? Ymmärrän kysymyksen. Tilanne on kuitenkin erilainen, koska olen treenannut jätkien kanssa jo yli viisi vuotta. Asianlaita voisi olla toinen, jos treenaisin ekaa kesääni joukkueen kanssa, huomauttaa Wilson. Menneet harjoittelukesät Susijengin kanssa ovat Wilsonin mukaan helpottaneet huomattavasti kesän 2015 EM-kisoihin valmistautumista. En usko joukkueen näkevän minussa uutta pelaajaa, joka yrittää viedä jonkun paikan tai tehdä vaikutuksen kehenkään. Uskon koko Susijengi-tiimin näkevän minut tuttuna Jammuna, joka yrittää tehdä mitä vain positiivista joukkueen eteen oli se sitten kannustamista penkillä tai uuden energian tuomista kentälle, uhkuu Wilson. Kaikki joukkueessa tietävät, että vedän Susijengin paidan ylle joukkueen, en itseni, puolesta. Wilsonin susisydämestä kertoo sekin, kuinka Espanjan MM-kisojen aikaan mies latasi Facebookiin kuvan itsestään Susijengi-paidassa ja -huivissa. Teko herätti hämmennystä Wilsonin amerikkalaisystävien keskuudessa. Niihin aikoihin kansalaisuuteni alkoi olla nurkan takana, ja se lisäsi entisestään tunnettani päästä mukaan! Bilbaon pelien aikana polte päästä pelaamaan oli jo hurja. ON ETUOIKEUS OLLA SUOMALAINEN! Susijengin valtavassa nosteessa oleva kannatus sekä MM-kisamatkaan johtanut menestys ovat Wilsonin mielestä vahvoja todisteita Suomi-koriksen arvostuksen noususta myös kansainvälisesti mitattuna. EM-kisoja ajatellen olisi muilta mailta tyhmää jättää Suomi huomioimatta vakavana vastustajana ja haastajana. Tällä hetkellä tärkeintä on saada koko porukka tiukasti kasaan. Hannon (Möttölä) lopettamisen jälkeen on entistä tärkeämpää saada tiukka, yhtenäinen porukka jalkeille, sillä Hanno oli koko joukkueen peruskallio. Wilson kertoo pääasialliseksi tehtäväkseen ansaita paikan EM-kisajoukkueessa. Liukkaana ja korilleajoihin kykenevänä pelaajana Jamar uskoo ennen kaikkea voivansa tuoda lisää energiaa peliin. Olemme keskustelleet valmentajien kanssa pelityylistäni. He ovat kannustaneet minua ajamaan itse ja jakamaan palloa ajoista. Tämän tyyppinen pelityyli tuntuu luontevalta, sillä kun jaan syötön, vastaanottavassa päässä on Euroopan parhaita heittäjiä, Wilson ylistää joukkuetovereitaan. Varmaa on myös se, että Jammun innostus on tarttuvaa. Hän toteaa edelleen uskomattomaksi etuoikeudeksi herätä joka aamu ja todeta olevansa suomalainen. Kahdeksan vuoden urani aikana Susijengin edustaminen ja Suomen kansalaisuuden saaminen ovat jättäneet minuun lähtemättömän jäljen. Molemmat kokemukset lukeutuvat elämäni hienoimpiin ja tärkeimpiin hetkiin, Wilson hehkuttaa. Faktalaatikko JAMAR WILSON Syntynyt: 22.2.1984 Bronx, New York, USA Pituus: 185 cm Paino: 84 kg Pelipaikka: 1 Ura: Albany (NCAA, USA 2002-07), VOO Wolves Vervies-Pepinster (Belgia, 2007/08), Belgacom Lìege Basket (Belgia, 2008/09), General Okapi Aalstar (Belgia, 2009/10), Espoon Honka (Korisliiga, 2010/11), Cairns Taipans (Australia, 2011-14), Adelaide 36ers (Australia, 2014/15), SPO Rouen Basket (Ranska, 2015-)

11 Ifolor Susijengin mukana! Tee huikeista pelihetkistä upeita kuvatuotteita! Tilaa isusijengita! e fanituott sijengi u ifolor.fi/s Premium-juliste alk. 9,95 Kuvakirjat alk. 9,95 Näin helppoa se on! Kuvamuki 9,95 Kehyskuvat alk. 11,95 1. Valitse tuote runsaasta valikoimastamme osoitteesta www.ifolor.fi 2. Vedä haluamasi kuva tuotteeseen ja lisää teksti. 3. Tilaa! Toimitamme huippulaadukkaan kuvatuotteesi sinulle muutamassa päivässä. Digikuvat alk. 0,19 ifolor.fi S U O M E N S U O S I T U I N k U va pa lv E l U

www.veikkaus.fi

LIPUT NYT MYYNNISSÄ LIPPUPALVELUSSA! Tampereella ottelulippu oikeuttaa myös 16-vuotiaiden poikien maaotteluun Suomi-Ranska, joka alkaa Hakametsässä 1.8. klo 17:30. Otteluliput alkaen 10 euroa sisältäen toimituskulut. Liput myy Lippupalvelu ja R-kioskit kautta maan. Tilaukset ja toimitusehdot: www.lippupalvelu.fi SUOMI-RANSKA LA 1.8. KLO 20.30 HAKAMETSÄN JÄÄHALLI, TRE SUOMI-UKRAINA PE 28.8. KLO 19.00 HELSINGIN JÄÄHALLI SUSIJENGIN YHTEISTYÖKUMPPANEINA