Pidä kamera valmiina ennen auringonlaskua. Silloin värit ovat lämpimät ja varjot kuvauksellisen pitkiä. Lars Gejl Lars Gejl on kokenut luontokuvauksen ammattilainen, jonka erikoisaloja ovat luontokasvatus ja luonnonsuojelu. Hän on kirjoittanut ja kuvannut useita valokuvausaiheisia luontoon ja eläimistön liittyviä ammattikirjoja sekä laatinut kenttäoppaan lintuharrastajajille. Lisäksi Lars Gejl järjestää kuvauskursseja ja opettaa valokuvausta. shutterstock.com/kwest 18 digikuva 16 11
Näin kuvataan Maisemia Lars Gejl Avarat maisemanäkymät ovat harrastajakuvaajien suosituimpia kohteita. Maisemakuvan näppää helposti, mutta hyvän kuvan saaminen vaatii kärsivällisyyttä ja sommittelun taitoa sekä taitoa nähdä kohteen viivat, muodot ja värit. J os mielii hyväksi maisemakuvaajaksi, pi tää opetella näkemään maisemassa viivoja, muotoja ja kuvioita niin etualalla kuin keskialallakin. Näiden elementtien avulla voi rakentaa kuvan, joka kiinnostaa katsojaa. Hyvä lähtökohta sommitelmalle on kultainen leikkaus. Pane merkille maiseman valaistus ja se, mihin varjot lankeavat. Juuri oikean valaistuksen odottaminen vaatii usein paljon kärsivällisyyttä. Jos satut todella vaikuttavaan kuvauspaikkaan, kuvaan on hyvä liittää gps-laitteella saadut paikannustiedot, jotta samalle paikalle voi palata toisena vuorokaudenaikana tai muina vuodenaikoina. Maisemakuvauksen periaatteet ovat samat, kuvattiinpa sitten rannikkomaisemaa, metsää, viljelysmaisemaa tai tuntureita. Oikeat varusteet mukaan Tarvitset järjestelmäkameraan hyvän laajakulmaobjektiivin. Kinokoon kamerassa avarien näkymien tallentamiseen sopii esimerkiksi 24 millin objektiivi. Vielä voimakkaamman perspektiivivaikutelman saa sitäkin laajakulmaisemmalla objektiivilla, kuten 14-millisellä tai kalansilmällä. APS-C-koon kamerassa hyvä ratkaisu on noin 10 24 millin zoom-objektiivi. Normaali- ja telepolttovälit aina 200 milliin asti ovat myös maisemakuvaajalle hyödyllisiä sekä laajoihin maisemiin että yksityiskohtiin. Yksi maisemakuvaajan vaikeuksista on taivaan ja maan kontrasti. Taivas voi olla kolme aukkoa kirkkaampi kuin maanpinta. Maisemakuvan taivas onkin helposti liian vaalea samalla kuin maa jää liian tummaksi. Tällaisessa tilanteessa voi tasoittaa kontrastia liukuvärjätyllä harmaasuotimella. Sen harmaa yläosa vaimentaa taivaan kirkkautta, mutta ei muuta kuvan väritasapainoa. Maisemakuvaajalle hyödyllisiä varusteita ovat sateenkestävä varustelaukku ja sadesuoja, joka pitää jalustaan kiinnitetyn kameran kuivana. Optiikan puhdistamiseen tarkoitetulla mikrokuituliinalla voi pyyhkiä vesipisaroita ja pölyä objektiivista. Näin säädät terävyysaluetta Oheinen kuva näyttää, kuinka terävyysalueesta noin vajaa kolmannes on tarkennuskohdan ja kameran välissä. Terävyysalueen laajuus riippuu aukosta. Jos käytetään objektiivin suurinta aukkoa, kuten F2,8 tai vieläkin suurempaa, terävyysalue on hyvin lyhyt. Ota huomioon valmiin kuvan koko ja katseluetäisyys. Jos kuvasta tehdään pieni vedos, terävyysalue näyttää suuremmalta. Isossa vedoksessa epäterävän ja terävän ero näkyy paljon selvemmin. Objektiivi on ratkaiseva. Laajakulmaobjektiivilla saa suurimman terävyysalueen. Jos halutaan lyhyt terävyysalue ja epäterävä tausta, kannattaa kokeilla teleobjektiivia. F32 F11 Tarkennuskohta F2.8 Laskelmissa pitää ottaa huomioon tarkennusetäisyys. On tärkeää tietää, että terävyysalueesta 1/3 sijoittuu tarkennuskohdasta kameran suuntaan ja 2/3 tarkennuskohdan takapuolelle. Jos haluaa mahdollisimman suuren terävyysalueen, kannattaakin tarkennuskohta sijoittaa niin, että noin 1/3 kohteen syvyydestä on sen etupuolella. Aukko ratkaisee terävyysalueen suuruuden. Pienellä aukolla, kuten aukolla F22, terävyysalue on suuri, kun taas suuri aukko, esim. F2,8, tuottaa hyvin lyhyen terävyysalueen. Mitä lähempää kuvataan, sitä lyhyempi terävyysalue on. www.digi-kuva.fi 19
Sopiva kalusto Terävästi piirtävä laajakulma on maisemakuvaajan peruskalustoa. Tarvitset myös tukevan jalustan ja siihen kuulapään. Liukuvärjätty harmaasuodin auttaa tasoittamaan taivaan ja maan kontrastia. 3 perussääntöä 1. Kuvan sommittelu Epäsymmetriset kohteet kannattaa sommitella kolmasosasäännön perusteella, joka on sukua kultaiselle leikkaukselle. Keskelle ei sijoiteta pääaihetta eikä sivuaiheita. Horisontti sijoitetaan kuvan ylimpään tai alimpaan kolmannekseen. Kuva on jaettu yhdeksään yhtä suureen kenttään. Keskellä on tyhjää. Sigman laajakulma maksaa 490 euroa. Sigma 10 20 mm F4.0-5.6 EX DC HSM sopii APS-C- ja Micro Four Thirds -kameroihin. Kameramerkit ovat Canon, Nikon, Olympus, Pentax ja Sony. Hiilikuitujalusta, kuten Manfrotto 055CXPRO3, vaimentaa värähtelyjä. Jalusta painaa vain 1,68 kiloa. Hinta noin 340 euroa. Kuvaustekniikka: Jos kameran etsimeen saa apulinjat, kytke ne toimintaan. Ne auttavat kuvan sommittelussa. Kiviaita muodostaa kuvan horisontin. Kuva on sijoitettu vasempaan reunaan. Se kallistuu oikealle ja osoittaa kohti kuuta. Kuvan pääkohde on kuu. Se on sijoitettu kuvan oikeaan yläkulmaan. Tämän takia se vaikuttaa liikkuvan kohta kuvasta ulos. Kamera kiinnitetään Manfrotto 498RC2 -kuulapäähän kätevällä pikakiinnityslevyllä. Kuulapäässä on myös kitkasäätö. Hinta noin 100 euroa. 3. Viivat, muodot ja kuviot Maisema koostuu viivoista, muodoista ja kuvioista. Valitse kuvauspaikka niin, että saat kuvaan sekä etualan että laajan näkymän. Lähes aina on hyvä ratkaisu sijoittaa sommitelmaan linjoja, jotka johtavat katseen jostain kuvan kulmasta varsinaiseen pääkohteeseen. Valo luo kuvaan lähes mustavalkoisen talvitunnelman. Aluksi kuva vaikuttaa surumieliseltä, mutta maiseman linjat luovat kuvaan jännitteen, jonka ansiosta katsominen on miellyttävää. Lee-suodinvarustus maksaa yli 200 euroa. Suodinpakettiin kuuluu kiinnitysosa, objektiivikohtainen sovitinrengas sekä levysuotimia, kuten maisemakuvaajalle hyödyllinen liukuvärjätty harmaasuodin. Pääkohde, valkoinen pinta, muodostaa vastakohdan muun kuvan tummuudelle. Vasemmalla jään reunan muodostama diagonaali vie katseen sisälle kuvaan. Toisen diagonaalin muodostaa järven ranta, kolmannen puiden latvukset. Nämä diagonaalit kohtaavat horisontissa. Kuvaustekniikka: Talvisesta pimeydestä huolimatta kuvan suuri valkoinen pinta mahdollisti kuvan ottamisen käsivaralta herkkyydellä ISO 100. Polttoväli oli 35 mm, aukko F22 ja valotusaika 1/125 sekunti. Vaikka järven selkä on sumuinen, horisontti erottuu kuitenkin riittävän selvästi. 20 digikuva 16 11
2. Valot ja kontrasti Valo luo kontrasteja kaikkina vuorokaudenaikoina. Opettele näkemään valon ja sen vähäisyyden luomat tunnelmat, värit, siluetit ja jännitteet. Käytä näitä tehokeinoina, kun sommittelet maisemakuvaa ja siihen sisältyvää tarinaa. Lars Gejlin parhaat kuvausvinkit Käytä kiinteäpolttovälistä objektiivia tai lyhyen polttovälialueen zoomia. Sellainen on esimerkiksi 24 70 mm. Laajan polttovälialueen zoomien valovoima on useimmiten vähäinen, niiden reunaterävyys huono ja lisäksi ne vinjetoivat. Jos teleobjektiivin polttoväli on yli 200 mm, kuvan perspektiivi on usein lattea eikä kunnollista syvyysvaikutelmaa synny. Tele sopii parhaiten yksityiskohtiin. Polarisaatiosuotimen avulla voi korostaa sinisen taivaan ja valkoisten pilvien välistä kontrastia ja poistaa veden heijastuksia. Pyöritä suodinta, kunnes sen vaikutus on sellainen kuin haluat. Harmaasuotimen avulla voi käyttää pidempiä valotusaikoja esimerkiksi liikkuvaa vettä kuvattaessa. Mustat kaislat, tumma vesi ja jykevä kivi muodostavat uhkaavan ja sulkeutuneen kontrastin kuvan muun osan valoisalle tunnelmalle. Pilvien lämpimät sävyt heijastuvat myös vedestä ja luovat miellyttävän turvallisen tunnelman tummien alueiden kontrastiksi. Horisontti on keskellä kuvaa. Pilvien ja heijastusten välillä vallitsee symmetria. Kuvaustekniikka: Kuvausohjelmana aukon esivalinta, himmentimen aukko F8. Polttoväli 32 mm. Käytä pienintä ISO-herkkyyttä, niin kohinaa on mahdollisimman vähän. Pieni riisipussi tai vastaava on matkalla kevyt jalustan korvike. Kuvaa aina raakakuvia, niin voit säätää valkotasapainoa ja värejä kuvanlaatua huonontamatta. Kirkas muovipussi on halpa ja hyvä kameran sadesuoja. Leikkaa yhteen kulmaan sopiva reikä objektiiville ja kiinnitä pussi kumilenkillä kameraan. Pussi suojaa myös hiekkapölyltä. Vaihtele kuvauskulmaa kuvaamalla välillä aivan maan rajasta tai kiipeämällä jonkin korokkeen tai kohouman päälle. Kiipeäminen auton katolle saattaa riittää antamaan maisemaan juuri sopivan määrän syvyyttä. Lukitse peili yläasentoon ja käytä kaapeli- tai kaukolaukaisinta, jotta laukaisutärähdys olisi pitkillä valotusajoilla mahdollisimman pieni. Hiilikuitu- tai puujalusta on talvella sormille miellyttävämpi kuin metalli. Kun kuvaat jäällä, käytä jalustaa, jossa on jääpiikit. Ne pitävät jalustan tukevasti paikoillaan liukkaallakin pinnalla. Jään päälle satanut lumi muodostaa tummuudelle hyvän kontrastin. Kun olet kuvannut meren rannalla, huuhtele suolavedestä kastunut jalusta makealla vedellä, niin se kestää kauemmin. Salamaa voi käyttää myös maisemakuvassa esimerkiksi valaisemaan etualaan. Salamaa kannattaa kokeilla etenkin vastavalokuvissa. www.digi-kuva.fi 21
Maisemakuvaajan miniopas Käsisäädöt 2 sekuntia F22 ISO 50 135 mm metsässä Syksyn aiheita ovat ruskan värit ja tuulen tuiverrus. Pitkä valotusaika tuo liike-epäterävyyttä lehtiin ja puiden huojuviin latvuksiin. Rinnelinja on kohtisuorassa puihin nähden, ja kuvan keskellä on katkenneiden runkojen diagonaali. tee näin: Kun halutaan kohteeseen liike-epäterävyyttä, pitää himmentimen aukon olla pieni ja aukkoluvun siis suuri. Valitaan sellainen aukon ja valotusajan yhdistelmä, jolla saadaan sopiva epäterävyys. Kovalla tuulella tarvitaan niin tukeva jalusta, että se pitää kameran paikallaan puuskissakin. Syksyinen pyökkimetsä on antoisa kuvauskohde. Runkojen sammalen vihreä ja lehtien punaruskea sopivat hyvin yhteen. Aukon esivalinta 1/125 sekunti F16 ISO 100 80 mm shutterstock.com/stefano Tiraboschi kumpuileva maisema Kuvan etualan kohde, kuten olkipaali, tuo läheisyyden tuntua ja voimistaa perspektiiviä. Kuvan värien lämpimyyttä on voimistettu liukuvärjätyllä lämminsävysuotimella. tee näin: Kun olet löytänyt paikan, jossa on paljon kuvauskohteita, palaa sinne yhä uudelleen ja uudelleen ja kuvaa sitä kaikenlaisissa säissä ja valaistusoloissa. Voit esimerkiksi rakentaa kuvasarjan, jossa sama kohde on kuvattu samasta paikasta kuukauden välein. Toscanalaisen maalaismaiseman risteävät linjat auttavat sommittelussa. 22 digikuva 16 11
Käsisäädöt 1/15 sekunti F22 ISO 200 14 mm Käsisäädöt 1/60 sekunti F22 ISO 100 35 mm diagonaalit Avaran maiseman voi kuvata erittäin laajakulmaisella objektiivilla, esim. 14-millisellä, kunhan järjestää etualalle jotain mielenkiintoista. Kuvassa on käytetty harmaasuodinta ylivalotuksen välttämiseksi. tee näin: Vältä suuria tyhjiä pintoja. Oheisessa kuvassa on tyhjä harmaa taivas rajattu kääntämällä kameraa. Tämä on tiivistänyt sommitelmaa ja auttaa katsojaa keskittymään kohteen olennaiseen osaan. Laajakulman aiheuttama linjojen kaatuminen voidaan korjata Photoshopissa. Etualan puunrungon diagonaali johtaa katseen sisälle kuvaan. lumi ja varjot Tähän yksitoikkoiseen maisemaan tuovat eloa puiden varjot, joiden diagonaalit johtavat katseen kuvaan. Taivaanrannassa näkyvät pilvet muodostavat niille vastapainon. Selkeä värimaailma. tee näin: Lumi on valokuvaajan ystävä. Hyödynnä sen heijastamaa valoa aamuisin ja iltaisin. Lumelle piirtyvät varjot ovat apuna sommittelussa. Kameran valotusautomatiikka alivalottaa lumikuvat, joten valotusta pitää korjata runsaammaksi vähintään korjaussäädön arvolla +1. Puiden varjot ovat kuvan sommittelun perusta. Kuvauksellisia maisemia meillä Upea Pallas Yllästunturi on merkittävimpiä kansallismaisemiamme. Vuoden retkikohteeksi valitussa Hossan luontokeskuksessa Suomussalmella on karuja korpia. Mäntyinen Punkaharju houkuttaa monia kuvaajia. Turun saariston kallioinen ja vehmas luonto tarjoaa kuvattavaa ympäri vuoden. www.digi-kuva.fi 23