91 joka vuodelta, kuinka paljon kunakin vuonna ylimääräisiä veroja suoritettiin itse kunkin veroperusteen mukaan:kuinka paljon neljänneskunnalta, verolta ja manttaalilta, jouselta j. n. e. Tämän jälkeen laskin yhteen aina viiden vuoden ajalta, kuinka paljon verokappaleita kunkin veroperusteen mukaan oli maksettu ja näin saadun verokappaleiden summan muutin rahaksi käyttäen kaikille viiden vuoden jaksoille samaa hintaluetteloa, nim. sitä, jota 1571 tilissä on käytetty veroparselien vaihdoksissa. Jollekulle tavaranlajille, jonka hintaa ei ollut mainitussa hintaluettelossa, olen ottanut hinnan lähinnä olevien vuosien luetteloista tai Gebhardin tutkimukseensa liittämästä hintaluettelosta Savonlinnan läänissä, koska siinä käytetyt hinnat yleensä ovat samal laiset kuin Hämeenläänissäkin käytetyt. Näin saadun rahasumman jaoin vihdoin viidellä saadakseni vuoden keskimäärän kullekin viiden vuoden jaksolle. Vakinaisten verojen vuotuista summaa määrätessäni laskin kaikki ve roparselit rahaksi käyttäen samoja hintoja kuin ylimääräisillekin veroille Laskiessani, miten paljon veroja tuli keskimäärin savua kohden vuodessa kunakin viiden vuoden jaksona, menettelin seuraavalla tavalla: koukulta menevät verot jaoin 8:11a, koska savuja oli keskimäärin 8 kutakin koukkua kohti. Jouselta menevät verot olen kertonut 1 1 / 2 :lla ja lehmältä menevän voiveron 3:lla. Tietysti nämät viimeksi mainitut suhdeluvut vaihtelivat jonkun verran eri viiden vuoden jaksoina, mutta kun sekä jouselta että lehmältä menevä vero oli suhteellisesti pieni, en katsonut tarpeelliseksi ottaa sitä huomioon. Siihen sijaan on 1586 ja muutamina seuraavina vuosina savulta menevissä veroissa tapahtunut muutos otettu laskuissa lukuun siten, että savulta menevä vero on muutettu todellisen savun perusteelle. Ryhtyessäni näihin laskuihin en toivonutkaan voivani esittää aivan tarkkoja numeroita. Laskujani haittaavat etupäässä seuraavat puutteet: l:ksi ovat ne hinnat, joita olen käyttänyt määrätessäni veroparselien raha-arvoa, hal-
92 lituksen määräämiä ja jotenkin samat joka vuodelle, eivätkä siis ilmaise tavaran todellista arvoa; 2:ksi on maksujen joukossa rahaakin ja kun rahan arvo näinä aikoina alituiseen vaihteli, on mahdotonta päättää, minkäarvoista rahaa milloinkin käytettiin; 3:ksi on verokuormaan luettavia rasituksia, joiden suuruutta ei voi rahassa määrätä, n. k. veroparselien kuljetus, kyydinteko y, m., joista tavallisesti ei edes löydy tarkkoja tietoja. Myöskin tuosta ylimääräisten verojen luokkaan kuuluvasta rasituksesta, linnaleiristä ovat tiedot varsin vaillinaiset. Mutta vaikka laskut ovatkin epätäydelliset, niin toivon kumminkin, että ne edes jossakin määrin valaisevat verojen suuruutta ja laatua, eri kantoperusteiden käyttöä y. m. aikoina, joita syystä kyllä on kuvattu mustilla väreillä, mutta joiden tarkempaan selvittämiseen ei kukaan ole ryhtynyt. Käyttäen laskuissani samaa veroparselien hintaluetteloa kaikille vuosille toivon, että ne edes jossakin määrin osottavat miten suuri verokuorman suuruus kunakin viiden vuoden jaksona oli toisiin viiden vuoden jaksoihin verrattuna ja miten paljon minkin veroperusteen mukaan maksettiin. Mitä taas rahanarvon vaihtelemiseen tulee, niin vaadittiin rahaa verona suuremmassa määrin vasta 16 vuosisadan alulta. Rahaveron olen sitäpaitsi merkinnyt eri sarekkeeseen. Linnaleiriveroa en ole laskenut yhteen muiden apuverojen kanssa siitä syystä, että niitä ei ole tiedossa kuin kahdelta vuodelta ja ovat muutenkin siksi merkilliset, että olen tahtonut pitää ne erillään. Tällaisten laskujen kautta on seuraava taulu syntynyt:
Koukulta Savulta Apuv. manttaalilt Jouselta Lehmältä Neljänneskunnalta Kihlakunnalta Yhteensä savua kohti Vuosi Verot Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä
Koukulta Savulta Apuv. Lehmältä manttaalilt- Jouselta Neljänneskunnalta Kihlakunnalta Yhteensä savua kohti 94 Vuosi Verot Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä *) Halkoja 50 syltä, multaa 800 tnr., tuhkaa 68 tnr. 1 panni, joiden hintoja en ole voinut määrätä. **) Kaikilta muilta vuosilta ovat tilit vaillinaiset. ***) V. 1597 ei kannettu mitään apuveroja; nämät numerot osottavat siis, kuinka paljon verot tänä viiden vuoden jaksona tekivät savua kohti edellisiin jaksoihin verrattuna. Verojen keskimäärä savua kohti niiltä vuosilta, joilta veroa maksettiin, teki apuveroja 8: 6, vakinaiset ja ylimääräiset verot yhteensä 16.
95 Mitä saamme siis yllä olevasta taulusta tietää? Ensiksikin näemme siitä, että verokuorma on vuodesta 1562 vuoteen 1593 kohonnut noin toisen mokoman. Tässä ei kumminkaan vielä ole linnaleiri-veroa, joka kuten etempänä saamme nähdä, yksinään oli suurempi kuin kaikki muut verot yhteensä. Seuraavilta vuosilta ovat tiedot liian puutteelliset voidaksemme niiden suhteen aivan varmaa sanoa, näyttää kumminkin siltä kuin olisi ollut pakko hiukan huojentaa verokuormaa, syystä että veroja ei kumminkaan olisi saatu kiskotuksi. Mutta verokuorman suuruus ei yksin osota, kuinka raskaalta se tuntuu maksajille, vaan se riippuu monesta muusta seikasta, veronmaksajain varallisuudesta, miten verokuorma on jaettu maksajain kesken, veroesineiden laadusta, veronkannosta y. m. Katsokaamme nyt, miten näissä kohden oli laita. Varallisuudesta tulee etempänä puhe. Mitään läpikotaista varallisuuden vertailua eri vuosien välillä emme voikkaan saatavilla olevain lähteiden avulla tehdä, mutta epäilemättömänä tosiasiana voimme nyt jo lausua, että maksukyky ei ollut kasvanut samassa määrässä kuin verot olivat lisääntyneet, vaan että jokainen veron korotus tuntui koko painollaan kansan hartioilla. Miten verokuorma jakautui eri maksajien kesken, saamme jonkullaisen käsityksen verratessamme, miten paljon veroja kunkin veroperusteen mukaan maksettiin. Vakinaisista veroista meni suurin osa maaluvun s o. koukun jälkeen, pienempi osa meni savuluvun mukaan. Muiden veroperusteiden mukaan, n. k. jouselta ja lehmältä maksettava osa oli vähäisempi, samoin kuin se kollektiivinen vero, joka maksettiin neljänneskunnittain. Suurin osa vakinaisista veroista suoritettiin siis jonkullaisen omaisuus-asteikon mukaan, jonka pohjana oli maa-omaisuus. Toisin oli apuverojen laita. Suurin osa niistä maksettiin savun mukaan eli siis tasan kultakin talolta sekä varakkaammalta että vähempivaraiselta. Tämä oli epäilemättä hyvin kohtuutonta, sillä kuten vasta varallisuudesta
96 puhuessamme saamme nähdä, ei varallisuus ollut niinkään tasan jaettu. Ja kun apuverot päälle päätteeksi olivat paljon suuremmat kuin vakinaiset verot, kävi mainittu epäkohta vieläkin tuntuvammaksi. Mutta yhä uusia epäkohtia ilmenee eteemme jos käymme tarkastamaan lähemmältä itse veroja ja veroesineiden laatua. Vakinaiset verot olivat Rautalammilla verrattain yksinkertaisella tavalla järjestetyt, johon vaikutti se seikka, että vanhat muodot eivät olleet täällä sitomassa veronjärjestäjän käsiä. Mutta toisin oli apuverojen laita. Niiden määräileminen tapahtui yhtä säännöttömällä, mielivaltaisella tavalla kuin ne olivat monimutkaiset ja sekavat. Kun ilmaantui joku satunnainen tarve, niin otettiin sitä varten vaan ilman muuta joku apuvero. V. 1587 kannettiin sillä tavoin kokonaista yhdeksän eri apuveroa. Mutta tämän lisäksi useimmat verot suoritettiin luonnossa kuten yllä olevasta taulusta näkyy, otettiin ainoastaan pieni osa veroja rahassa ja kun itse kuhunkin veroon kuului useammanlaatuisia veroesineitä,. kävi verojen maksu vieläkin sekavammaksi. Niinpä esim. yllä mainittuna vuonna kukin vero tilallinen sai yksin apuverojen maksuksi suorittaa yli 30 vero esinettä. Helppoon arvata, miten mahdotonta maksajan näin ollen oli pitää selvillä, mitä hänen todella tuli suorittaa; mutta kun vielä kaiken tämän lisäksi mittojenkin suhteen vallitsi täydellinen sekasotku, kun eri maakunnissa käytettiin eri suuruisia mittoja ja veroja kannettiin usein näiden vieraiden mittojen mukaan, kävi epäselvyys täydelliseksi. Veronkanto oli oikeastaan tapahtuva käräjissä. Mutta maksajat eivät useinkaan tulleet saapuville, jonkatähden veronkantajan oli käytävä itse kunkin kotona. Kun sitäpaitsi apuverojen ja rästien kantoa oli pitkin vuotta, oli veronkantaja alituinen vieras talonpojan kotona. Talonpojat, joita verokuorma painoi nostivat haikeita valituksia voutia vastaan milloin syystä milloin syyttömästi. Hallitus koetti kyllä valvoa voutien käytöstä. Tar-
97 kastuksia pidettiin usein;1) mutta vero-olojen sekavuus teki kaiken tarkastuksen mahdottomaksi. Kuten tämmöisissä oloissa aina käy, oli veronkantaja alituisen epäluulon esineenä sekä alhaalta veronmaksajain, että ylhäältä hallituksen puolelta. Hallitus koetti auttaa asiaa sillä että muutti veronkantajia alinomaa; mutta sen kautta tila kävi vaan pahemmaksi. Kun uusi veronkantaja ei ollut velvollinen vastaamaan edellisen aikana jääneistä rästeistä, vaan entinen oli velvollinen tekemään niistä tilin, oli samalla kertaa usein monta veronkantajaa, joista toiset vaativat uusia veroja, toiset vanhoja rästejä. Sitä paitsi oli veronkantajakin suuremmassa kiusauksessa katsomaan omaa etuaan, kun hän ei koskaan tiennyt kuinka kauan hän saisi olla virassaan. Tämmöisissä oloissa kasvoi se veronkantaja-luokka, joka on saavuttanut näiden aikojen historiassa niin surullisen maineen. Olojen valaisemiseksi kerrottakoon tässä asiakirjain mukaan muutamia erikoistapauksia. Kesällä 1588 oli eräs Rautalammin mies Paavali Muhonen ollut kuninkaan luona valittamassa veronkantajia vastaan. Syytetyt olivat kihlakunnan kirjuri Jaakko Såldt, entinen kihlakunnan kirjuri Markus nimeltä sekä entinen vouti Antti Matinpoika. Jaakko Såldt'ia vastaan, joka oli ollut kirjurina neljä vuotta, valitettiin että hän käytti kannossaan mahdottomia mittoja ja kun maksajat eivät voineet täyttää hänen mittojansa, otti hän heiltä heidän teräsjousensa ja muuta talouskalua puolesta arvostaan ja toisia oli hän pitänyt raudoissa kylmässä ja pakkasessa ja päästäessään viimein irti, vaati hän rautarahoiksi 4 Leiv. kuivia haukia mieheltä. Markusta vastaan valitettiin, että hän vaati lakkaamatta vanhoja rästejä, niin ettei 1 ) 1585 ovat Morthen Boije, Arvid Eerikinpoika, Bertil Iivarinpoika sekä kihlakunnan tuomari Klaus Aakenpoika Rautalammilla tutkimassa rahvaan valituksia. N:o 4241 s. 56. V. 1589 oli toinen tarkastus, siitä tulee alempana puhe. Sitäpaitsi oli useita muita tarkastuksia Sääksmäen kihlakunnassa, jotka luultavasti koskivat myöskin Rautalampia, vaikka sitä ei erittäin sanota. 7
98 hänestä päässyt koskaan vapaaksi. Edellisenä talvena oli hän pitänyt väkivaltaista vierailua 26 huovin ja hevoisen kanssa kantaessaan mainittujen huovien kuukauspalkkaa (månadskost), jota ei vieläkään ollut kokonaan kannettu (eikä hän antanut kuittia muutamista rästeistä, jotka hän oli kantanut). Myöskin Antti Matinpoikaa vastaan oli se valitus, että hän lakkaamatta kantoi vanhoja rästejä, joista he eivät mitään tienneet. Kuninkaan käskystä otettiin tämä asia tutkittavaksi niissä tutkimuskäräjissä, jotka kevättalvella 1589 toimittivat Lauri Torsteninpoika Brödtorpin herra, Jon Joninpoika ja vouti Kristofer Bertilinpoika. Paavali Muhonen, joka oli käräjissä läsnä, kielsi kiven kovaan tietäneensä mitään koko asioista vielä vähemmän niistä valittaneensa, vaan oli eräs mies Olli Ruskonen valheellisesti mainitut valitukset tehnyt ja antanut hänen tietämättään kirjoittaa valituskirjan alle hänen nimensä. Mitä sitte itse valituksiin tuli, julistettiin nekin perättömiksi kaikki tyyni. Jaakko Såldt ei muka ollut kantanut muuta eloa kuin ruokaveron rästit, jotka talonpojat itse olivat kuljettaneet Viipuriin ja valitus lii kasuurten mittojen käyttämisestä oli tullut siitä, että he olivat maksaneet Viipurin provianttitynnyrin mukaan, joka oli suurempi kuin kihlakunnan tynnöri. Jousia ja muuta panttitavaraa oli Såldt myöskin ottanut, mutta se oli tapahtunut rästien maksuksi eikä muutoin. Mitä sitte tuohon kolmanteen syytökseen tuli, niin oli hän kyllä pannut rautoihin muutamia uppiniskaisia, jotka olivat uhanneet pieksää ja ampua hänet, kun hän oli vaatimassa heiltä rästejä, mutta kaikki, mitä hän sillä keinoin oli saanut kiristetyksi heiltä, oli luettu heidän maksuihinsa. Syytöksiänsä Markus Yrjönpoikaa vastaan eivät valittajat niinikään voineet näyttää toteen, vaan hän päinvastoin todisti, että he olivat vieläkin rästejä velkaa. Huovit, jotka häntä olivat seuranneet, kuuluivat Aksel Kurjen lipulliseen, jolla oli saatavana 1,000 taaleria. Mainitut Huovit olivat, saadakseen pikemmin nuo rahat, seuranneet häntä niin kiin-
99 teästi, että hän oli melkein heidän vankinsa. Heitä ei kumminkaan ollut kuin kymmenen huovia kahden viikon ajan. Sitäpaitsi oli hänellä kreivi Akselin avoin lupakirja jonka mukaan hän sai ottaa mukaansa ratsumiehiä ja nihtejä, jolleivät talonpojat hyvällä tahtoisi maksaa vanhoja rästejään. Myöskin oli osa ratsumiehiä 1587 saanut kreivi Akselilta luvan majoittua talonpoikain luo. Myöskään Antti Matinpoikaa vastaan tehtyjä syytöksiä eivät valittajat olleet voineet toteen näyttää, vaan päin vastoin olivat he hänellekin vielä velkaa vanhoja rästejä, kuten rästiluettelo osotti ja he itsekin tunnustivat. Läsnäolevilla ei ollut mitään valittamista yllämainituita kolmea veronkantomiestä vastaan; mutta ne, joilla oli enin rästejä eivät olleet tulleet lainkaan saapuville, toiset uppiniskaisuudesta, kuten sanat kuuluvat, toiset pitkän matkan takia. Nämät tuomittiin sakkoon oikeuden kuulemattomuudesta. Mutta Olli Ruskonen haastettiin tulemaan Hämeenlinnaan vastaamaan niille, joita hän oli syyttänyt, sitte kun kreivi Aksel tulee sinne. Koska hän oli pujahtanut tiehensä oikeuspaikasta, annettiin nimismiehen toimeksi antaa siitä hänelle sana. 1 ) Täten päättyi tämä valitusjuttu kokonaan valittajain vahingoksi, ja kumminkin oli valituksissa paljonkin perää. Tämä tapaus on senaikuisia oloja kuvaavimpia. Mies lähetetään vartta vasten Ruotsiin tekemään pitäjän puolesta valituksia että hän todella kävi pitäjän asioilla, osottaa se seikka että pitäjä, suoritti hänen matkakustannuksensa-) ja kun valitusten johdosta tulee tutkinto, ei kellään ole mitään valittamisen syytä, vaan koko syy lykätään asiamiehen niskoille. Tutkimuksen silminnähtävä puolueelli- 1) Allmänna handl. 329. 2 ) Allm. handlingar'eissa N:o 330 1. 7 on seuraava ilmoitus: Oluff Ruskoinen haffwer opburit udi sijn Löön för thett hau var till Sverige ock föördeeen hoop osanning och Lögne för Kong:e matt: af hvar bonde i Rautalammi Sochnn peningar 5 öre, gråver-2st:n Löper peningar 87 1 / 2 m.; gråwerc 7 timber.föruthan fetalie, som hwar bonde halp honum tili wäga Kost. JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKIRJASTO - KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKIRJASTO
100 suus sekä vaikeus näyttää syytöksiään toteen tukki monenkin suun, jolla olisi ollut valittamista, sillä siitä ei olisi kumminkaan ollut seurauksena muu kuin Ruskosen kohtalo joutua syytteesen väärästä ilmiannosta tai ainakin veronkantajan vihat. Samoissa tarkastuskäräjissä tuotiin veronkantajia vastaan muitakin valituksia. Vouti Bertil Siimoninpojan alakirjuria Jaakko Matinpoikaa vastaan valitettiin, että hän oli pari vuotta takaperin tullut erään Pietari Pöyhösen taloon ja lyönyt hänen äidiltänsä hampaan suusta; sekä vielä lyönyt häneen halolla 10 12 mustelmaa. Muutaman ajan perästä oli hän tullut jälleen taloon ja kuljettanut Pöyhösen äitiä pitkin kartanoa, eikä päästänyt häntä irti ennen kun tämä oli lahjoittanut hänelle ketunnahkan. Tämän todistivat hänen naapurinsa todeksi. 1 ) Eräässä memoriaalissa v:lta 1589 kerrotaan niinikään eräästä entisen voudin Lassi Ollinpojan palveliasta Mortti Karvataskusta, että tämä oli Lassi Ollinpojan puolesta kantanut vanhoja rästejä tekemättä mistä mitään tiliä. Hän oli antanut myöskin talonpojille kuitteja sekä apuveroista että niiden kuljetuksesta Viipuriin, vaikka verot olivat suorittamatta. Paremmassa tilassa olivat aatelin lampuodit. Heidän veronsa olivat paljoa pienemmät. Vakinaista veroa meni heiltä vaan rahaa 3 äyriä koukulta; ylimääräisiä veroja suorittivat he tavallisesti puolet verotilallisten määrästä, mutta aivan kaikkiin apuveroihin eivät he ottaneet osaa. Heidän isäntänsä oli sitäpaitsi mahtava suojelia sekä veronkantajan mielivaltaa että vieläpä ruuniinkin oikeutettuja vaatimuksia vastaan. Usein valitteli hallitus, että aateli tahtoi vetäytyä velvollisuuksiensa suorittamisesta sekä estää lampuotiansakin maksamasta verojaan ja käskynhaltijoita käsketään yhä uudestaan hakemaan ulos kaikki vanhat rästit.2) Vv. 1582, 1583 ja 1584 oli kolmetoista 1) Allmänna handl. 330. 2) Valt. registr. 1579 fol. 96; 1576 fol. 129; 1576 fol. 129.
101 aatelista isäntää kieltänyt lampuotinsa maksamasta apuveroa. 1 ) Varsinkin Klaus Fleming kävi tässä hyvällä esimerkillä edellä, Edellä mainittujen aatelisten joukossa oli hänkin ja 1589 valitetaan jälleen, että v:sta 1585 aina vuoteen 1588 oli hän ottanut lampuotinsa suojelukseensa ja antanut oman voutinsa kantaa niiden verot. 2 ) Vaikka aatelismies puolusti lampuotiansa voidakseen itse saada häneltä sitä suurempia veroja, vaati kumminkin aatelin oma etu menettelemään säälien, sillä oli,, parempi lehmä lypsäin kuin tappain". Onpa esimerkkiä että aatelisherra maksoi itse lampuotinsa verot, kun tämä jostakin syystä ei voinut niitä maksaa. 3 ) Herrojensa turvissa kävivät aatelin lampuodit usein ylimielisiksi ja muuttuivat hekin verotilallisten veljiensä sortajiksi. V. 1589 pidetyissä tutkimuskäräjissä, joista edellä on ollut puhetta, tuotiin useampia valituksia myöskin aatelin lampuoteja vastaan. Eräs leski Kirsti, verotilallinen Pietari Saukkonen sekä hänen naapurinsa Yli-Muuraman kylästä valittivat rouva Kirstin Åminnen omistajan lampuotia vastaan Vesangan kylästä, että nämät olivat koonneet luokseen 30 40 huonemiestä, joiden avulla sitte ryöstivät mainittujen verotilallisten paraat maakappaleet ja erämaat kaskimaikseen, niityikseen ja muuta tarvetta varten. Tämmöistä väkivaltaa olivat he harjottaneet jo useampia vuosia; sentähden käski nyt Klaus Aakenpoika vouti Bertil Siimoninpojan sekä lainlukijan Kristofer Bertilinpojan 12 jäävittömän miehen kanssa toimittaa syynin seuraavaan kevääseen. Verotilalliset Olli Ollinpoika Lintunen, Juho ja Pekka Laurinpoika Jääskeläinen sekä Lauri Pekanpoika Ikonen valittivat samoin, kuinka Matti Laurinpojan lampuoti Paavali Lehmonen, hänen naapurinsa Sääksmäellä sekä Matti Laurinpojan palvelijat olivat tehneet väkivaltaa heille. En- ') N:o 4232 1. 49. 2 ) Ruotsin kunink. kamari-ark., Finska Handl. l. 32. 3 ) N:o 4429 l. 96.
102 siksikin olivat he ryöstäneet heidän kaskimaaltaan 8 1 / 3 tynnyriä viljaa, josta he olivat maksaneet 40 vuotta veroa kruunulle. Sitte he olivat lyöneet Pekka Laurinpoikaa hänen omassa kodissaan; 1 ) myöskin hänen veljeänsä Lauria olivat he lyöneet pahoin hänen omalla kaskimaallaan; ja Lauri Pekanpoikaa olivat he iskeneet kirveen hamaralla niin pahasti, että hän makasi siitä vuoteen omana. Vielä olivat he ottaneet samalta Lauri Pekanpoika Ikoselta hevosen ja kirveen sekä tehneet muutakin pahuutta. Erittäinkin oli veljekset Jaakko ja Heikki Heikinpoika kunnostaneet itseään. Näitä syytöksiä eivät syytetyt voineet tehdä valheiksi. Ryöstämänsä 8 tnr. viljaa sanoivat he olevan vielä tallella ja pitävänsä ne koskematta siksi kuin asia tulee tutkituksi. Pekka Saukkonen Yli-Muuramen kylästä kantoi taasen rouva Kirstin lampuotia Lassi Sikasta vastaan Vesangan kylästä, että tämä oli tehnyt hänen kanssaan välipuheen, jonka mukaan hän sai viljellä Sikasen takamaata niin paljon kuin tahtoi ja tämä taas sai käyttää hänen kalavettään tahtonsa mukaan kahden vuoden aikana. Mainitun välipuheen nojalla oli sitte Saukkonen tehnyt kasken, johon hän kylvi kaksi tynnöriä ruista ja Jumala oli siunannut hänen kaskensa, niin että hän sai siitä 45 tynnyriä rukiita. Mutta silloin oli Sikanen tullut ja yhdessä erään Jaakko Klaunpojan palvelijan Tönne Martinpojan kanssa leikannut hänen rukiinsa. Klaus Aakenpoika oli tuominnut asian vanhan välipuheen mukaan, mutta siitä huolimatta ei Sikanen ollut antanut hänelle muuta kuin hänen siemenensä takaisin, ei myöskään niitä neljää tynnyriä kaloja, jotka tämä oli saanut hänen kalavesiltään. Tarkoitus kaikilla näillä väkivallan töillä näkyy olleen saada kokonaista kuusi tilallista Muuramen kylässä karkotetuksi tilaltaan, vaikka heillä oli vanhat omistuskirjat niihin ja elävät todistajat todistivat, että mainittu erämaa kuului heille. 1) Aseen nimi oli,,knäfvelspjut".
103 Vielä valitti Pietari Pupponen (Puckon) Kortejärveltä, että rouva Kirstin lampuoti Tuomas Saikkonen ja tämän naapurit olivat lyöneet eräällä syynillä v. 1582 kuoliaaksi hänen poikansa; niinikään olivat he pari kuukautta sen jälkeen eräällä toisella syynillä polttaneet hänen metsäriihensä, jossa oli sisässä 6 tynnyriä 1 panni puitua, 3 tynnyriä puimatonta ruista ja sen lisäksi 14 Leiv. leipää, 1 Leiv. lihaa, 1 Leiv. voita, 5 säkkiä, 5 kirvestä, 14 sirppiä, ½ pannia jauhoja, neljä miesten paitaa sekä kuninkaallisen majesteetin suojeluskirje. Vaikka heidät oli tuomittu maksamaan hengen sovittajaisia (mansbot) ja rakentamaan riihen sekä korvaamaan kaiken muun vahingon, eivät he olleet tehneet mitään kaikesta tästä. 1 ) Pietari Pupponen ei kumminkaan näytä itsekään olleen aivan viaton tässä asiassa. V:lta 1583 on näet eräs Juhana III:n antama tuomio muutamassa Pietari Pupposen ja Palokkalaisten ja Jyväskyläläisten välisessä riidassa, joka minun nähdäkseni koskee tätä samaa asiaa. Siinä kerrotaan miten Pietari Pupponen ja hänen poikansa olivat valheella hankkineet kuninkaalta omistuskirjeen muutamiin aloihin Kortejärven ja Alvejärven seuduilla, kertoen niiden olevan asumattomia, vaikka ne olivat Jyväskyläläisten ja Palokkalaisten niittyjä, karjanlaitumia ja laillisia takamaita. Sitäpaitsi oli Pietari Pupponen poikineen jo ennen kuninkaallisen kirjeen saamista tehnyt ryöstyretken Palokan kylään ja vienyt heidän aitoistaan joukon viljaa, kuten toimitetusta tutkinnosta kävi selville. Puheena olevat takamaat tuomittiin sentähden jälleen Pupposelta entisille omistajilleen, samoin kuin myöskin ne viljat ja kaikki muut mitä Pietari Pupponen poikineen väkivallalla oli anastanut. 2 ) Mutta ennenkun tämä kuninkaan tuomio oli ennättänyt saapua, olivat valittajat, ') Allm. Handl 330. 2 ) Juhana III:n rekistr. 1581 83 I. 62; löytyy painettuna A. L. Nymanin tutkimuksessa, Muinaismuistoja Laukaan kihlakunnasta. Muin. muist. yhd. aikak. VII s. 148.
104 joihin edellä mainittu lampuoti Tuomas Saikkonenkin kuului tai oli muuten liittynyt, nähtävästi selvitelleet riitansa sillä tavoin kuin edellä kerrotusta Pietari Pupposen valituksesta kävi ilmi. Luultavasti oli tuo Pietari Pupposen valituksessa mainittu kuninkaan suojeluskirje, joka riihen palossa oli hukkunut, juuri sama josta viimeksi kerrotussa kuninkaan tuomiossakin puhutaan. Muitakin valituksia oli Pietari Pupposta vastaan. Samoissa 1589 tutkintokäräjissä oli vouti Bertil Siimoninpoika sen jälkeen kun käräjärahvas jo oli hajonnut, valittanut että kun edellisenä kesänä kaksi hänen palvelijaansa yhdessä neljännysmiehen kanssa kiertelivät pitäjässä kantamassa voiveroa, oli Pietari Pupponen poikineen karannut heidän päälleen ja ryöstänyt heidän puntarinsa. Olisivatpa he vielä tappaneetkin nämät, elleivät he olisi päässeet järveen (vthi Siön). Kun asiaa oli myöhäistä ottaa enää käsiteltäväksi, käskettiin Bertil Siimoninpojan toimittamaan hänet Hämeenlinnaan asian tutkimista varten. 1 ) Röyhkeässä ja vallattomassa käytöksessään noudattivat aatelin lampuodit vaan aatelisten isäntiensä esimerkkiä. Samoissa tutkintokäräjissä tuotiin heitäkin vastaan useita valituksia. Hannu Hannunpoikaa Monikkalan herraa vastaan valitettiin, että hän joulun aikaan 1587 oli palvelijallaan Sifrid Sassella ryöväyttänyt eräältä Antti Tarvaselta hevosen sekä ½ tynnyriä ruista, 2 Leiv. voita, 2 Leiv. lahnoja, yhden vaipan ja kaksi kirvestä pakoittaakseen hänet lampuodikseen rupeemaan. Hannu Hannunpoika väitti, että Tarvanen oli mielisuosiolla maksanut mainitut tavarat, koska hän ei ollut maksanut mitään koko Eerik Spåren aikana; jonka oikeudet Hannu Hannunpoika oli vaimonsa kautta perinyt. Erittäinkin oli syytöksiä Jöns Skytteä vastaan. 2 ) En- 1) Allm.handl. N:o 330. 2 ) Jöns Skytte oli väkivaltaisuudestaan muuallakin tunnettu. Siltä ajalta kun hän oli Hattulan kihlakunnan voutina, on eräs Lehi-
105 siksikin valitti kirkkoherra Lauri, että Jöns Skytte oli anastanut erään vanhan kruunun kalastuspaikan Kivijärven kylässä. Tästä syytöksestä onnistui hänen puhdistaa itsensä, mutta siihen sijaan oli toisia valituksia häntä vastaan, joista hän ei nähtävästi koettanutkaan puhdistaa itseänsä. järven kuntalaisten valituskirja, jossa hänen menettelyänsä siellä kuvataan hyvin mustilla väreillä. Valituskirja kuuluu suomennettuna kokonaisuudessaan seuraavasti:,,kaikkein armollisin herra ja Kuningas, mainittu vouti Jöns Skytte on armottomasti menetellyt meidän raukkojen kanssa lyöden ja pieksäen ja samoin ovat hänen palvelijansakin kohdelleet meitä Teidän Armonne köyhiä alamaisia ja sitä paitsi on edellä mainittu Jöns Skytte istuvassa oikeudessa uhannut, että jos hän on voutina kolme vuotta, vaivaa hän meitä niin ettemme itse eikä lapsemme koskaan sitä unhota, kuten hän kyllä on osottanut meitä vaivaisia kohtaan. Sitten on hän, kaikkein armollisin herra kuningas, menetellyt pahoin (kuten me köyhät rahvaan miehet tiedämme) myöskin Teidän Armonne köyhän alamaisen Lehijärven nimismiehen Simo Heikinpojan kanssa Kerälän kylästä. Hänet pakoitti vouti ottamaan nimismiehen viran, kun ei kukaan mainitussa Lehijärven kunnassa tahtonut ottaa sitä vastaan sotaväen tähden, jota tavallisesti tulee kesän talven monia teitä mainitun Lehijärven nimismiehen kartanoon. Kun Teidän Armonne sotaväki tuli nimismiehen kartanoon, karkasi vouti pois, silloin otti sotaväki elatuksekseen (sittenkun nimismiehen vero oli syöty) Teidän Armonne varat, jotka olivat nimismiehen tykönä ja olivat toimittavat sieltä pois: Kun nimismies parka pyysi voutia tulemaan ja antamaan sotaväelle Teidän Armonne puolesta jotakin määräystä, meni hän tiehensä ja nyt tahtoo hän vaatia nimismiesparalta kaiken, mikä vastoin hänen tahtoaan tuli syödyksi ja antoi piestä ja sitoa hänet tukkiin. Kaikkein armollisin herra ja kuningas, me talonpoikaraukat emme koskaan voi niin suuresti valittaa hätäämme kuin hän on meille tehnyt ja me raukat emme kernaasti tahtoisi huolestuttaa Teidän Kuninkaallista Majesteettiänne semmoisilla valituksilla, emmekä mielellämme lähteneet liikkeelle tänä työaikana Teidän Armonne verotiloilta, mutta suurin ja painavin hätä pakoittaa meitä siihen. Rukoilemme sentähden, armollisin herra Kuningas että Teidän Korkeaarvoisuutenne ottaisi Jumalan tähden meidät raukat suojaansa samoinkuin Teidän Armonne rakas isävainaja. Ja rukoilemme nöyrimmästi, että tuo vouti käyttäisi julmuuttansa valtakunnan vihollisia eikä meitä köyhiä talonpoikia vastaan, ja että me saisimme toisen voudin, jotta me
106 Jöns Skytte oli vaihtanut tiloja erään verotilallisen Filippuksen kanssa Tuuloksen pitäjän Juttilan kylästä ja tehnyt vaihtamansa tilan rälssiksi. Hänen neuvoansa seuraten oli myöskin mainittu Filippus jättänyt veronsa maksamatta. Filippus katsoi luonnollisesti vaihtokaupan kautta saamaansa tilaa omakseen. Omistusoikeutensa nojalla oli hän antanut seitsemälle naapurillensa luvan kaataa kaskea hänen maallaan ja sai siitä vuokraa 7 karppia ruista ja ½ Leiv. suolaa. Mutta kun kaski oli hakattu ja kylvetty uhkasi Skytte ottaa sen pois. Miehet silloin hädissään Skytten puheille ja lupasivat maksaa hänellekin vuokraa. He saivatkin hänen suostumuksensa maksamalla 7 timperia oravannahkoja (gråverck). Mutta kun miehet sitte alkavat leikata halmettaan, lähettääkin Jöns Skytte vastoin kirjallista vakuutustaan palvelijansa, jotka ryöstävät palolta 20 puntaa viljaa. Samat miehet olivat yllämainitun Filippuksen maalla kylväneet erään toisenkin vanhan palon, johon heillä myöskin oli Jöns Skytten lupa se oli maksanut miehille 3 timperiä oravannahkoja mutta yhtä hyvin oli Skytte anastanut senkin halmeen, josta oli tullut 10 puntaa viljaa, jättämättä miehille mitään edes työpalkoistaan. Olot eivät siis olleet kehuttavat. Epäjärjestystä ja laittomuutta vallitsi kaikkialla ja hallituksen voimattomuus oli silminnähtävä. Tämä houkutteli muitakin rauhattomia aineksia koettamaan onneansa. Samoista 1589 tutkintokäräjäin pöytäkirjoista näemme, miten myöskin irtain väki rauhassa saisimme maksaa Teidän Armonne veroja saamatta lyöntejä. Me tahdomme kuten me velvollisetkin olemme, voimiemme mukaan kaikessa kuuliaisuudessa ja tottelevaisuudessa, uskollisuudessa ja alamaisuudessa suorittaa Teidän Kuninkaallisen Majesteettinne veroa niin totta kun Jumala meitä auttakoon, jonka onnelliseen ja iloiseen huostaan me suljemme Teidän K. M. ikuisesti. Tämän valituskirjan alla on kolme Lehijärven talonpoikaa m. m. nimismies Simo Heikinpoika. Ruotsin kunink. valt. aik. Yleisiä valituksia, Hämeenmaa.
107 hartaalla halulla otti osaa vallattomuuksiin. Edellä oli jo puhe, miten he aatelin lampuotien kätyreinä olivat mellastelleet Yli-Muuraman kylässä. Samallaisia valituksia kuului muualtakin. Kuukkajärven kylässä oli niinikään eräs mies Heikki Hiroinen, joka muutoinkin oli tunnettu huonosta elämästään kerännyt luokseen suuren joukon huonemiehiä ja muuta irtainta väkeä ja varustanut heidät jousilla ja miekoilla, eikä välittänyt laista eikä hallituksesta. Vouti Bertil Siimoninpojan palvelijoiden oli kumminkin onnistunut ottaa hänet käräjäpaikassa 1587 kiinni. Hänetkin määrättiin 1589 tutkintokäräjissä toimitettavaksi Hämeenlinnaan. Rasittavin vitsaus oli kumminkin sotaväki. Jo sotaväen läpi matkustusta pidettiin niin suurena rasituksena että, kuten Lehijärveläisten valituksesta olemme nähneet,, kukaan ei tahtonut ruveta siinä pitäjässä nimismieheksi sotaväen vuoksi. Tavallisimmin majoitettiin näet läpikulkeva sotaväki nimismiehen luo, mutta usein saivat muutkin ottaa näitä vähän haluttuja vieraita kotiinsa. Tosin tuli näiden jättää kuitti otoksistaan, jotka sitte korvattiin yleisistä veroista; mutta samalla harjoittivat he kaikellaista vallattomuutta, joka teki heidät kaikkien rauhallisten ihmisten kauhuksi. Rautalammin pitäjä oli oikeastaan syrjässä varsinaisilta valtateiltä. Mutta 1570 luvulla Venäjän sotien aikana alkoi se sotaväki, joka matkusti Ruotsista ja Pohjanmaalta Viipuriin tai päinvastoin, käyttää tätä tietä. Vuosikymmenen alkupuolella tapahtui sitä vielä harvoin, mutta vuosikymmenen lopulla ja seuraavan alulla käytettiin erämaan tietä Rautalammin kautta sangen uutteraan. Vv. 1579 81 kulki Rautalammin kautta yhteensä 31eri joukkiota. Näistä majaili noin puolet nimismiehen kotona, toiset olivat neljännysmiesten, pappien ja talonpoikain luona. Myöskin lähinnä seuraavina vuosina kulki useita joukkioita. V. 1583 mainitaan viisi joukkiota, joista kahdesta sanotaan, että ne palasivat Narvasta linnaleiriin Rautalammille. Näissä kahdessa joukkiossa oli yhteensä
108 36 miestä jalkaväkeä. Vielä 1590-luvun alkupuolella matkusti useita joukkoja tätä tietä Viipurista Pohjanmaalle. Peljätympi näitä satunnaisia majoituksia oli kumminkin tuo n. k. linnaleiri, joka nimitys nyt ensi kertaa tulee Rautalampia koskevissa tiedoissa näkyviin. Itse linnaleiri sitävastoin lienee kumminkin ollut jo sitä ennen hyvinkin tunnettu, sillä kihlakunnassa majaili jo ennenkin sotaväkeä linnaleirissä ja epäilemättä oli Rautalampikin saanut niistä osansa, vaikka tiedot ovat tavallisesti voutikunnittain; erityisistä pitäjistä saa ainoastaan satunnaisesti tietoja, kuten kuiteista, linnaleirin tarkastusluetteloista, valituskirjeistä j. n. e. Linnaleiri on kaikista tämän ajan vitsauksista joutunut huonoimpaan huutoon. Se ei ainoastaan tuottanut verokuorman lisäystä, joka joskus nousi paljoa suuremmaksi kuin kaikki muut verot yhteensä, vaan vielä päälle päätteeksi siirsi alituisen vitsauksen itse talonpojan kotiin, hävitti hänen kotirauhansa ja saatti hänet kokonaan raan sotaväen mielivaltaan. Alkuaan oli kyllä määrätty, että sotaväki oli sijoitettava ainoastaan kuninkaan kartanoihin ja pitäjissä pappiloihin tai nimismiesten luo ja muitakin määräyksiä oli tehty sotaväen mielivallan rajoittamiseksi, mutta niistä ei ollut suurta apua. Kun 1584 sotaväkeä jaettiin Sääksmäen kihlakuntaan, katsoi Pontus Delagardie tarpeelliseksi teroittaa voudille, että sotaväkeä ei suinkaan sijoitettaisi talonpoikain luo. Niinikään varotettiin, että sotaväki ei saisi itse kantaa saataviaan, vaan olisivat ne joko voudin itsensä tai hänen palvelijainsa kannettavat, sillä valituksia oli kuulunut että edellisinä vuosina oli osa ratsuväkeä saatavainsa kannossa käyttänyt suurempia mittoja kuin oli lupa käyttää, sitäpaitsi olivat he kantaneet kerrallaan seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, jopa kymmenenkin kuukauden muonan ja jos talonpojilla ei ollut niitä esineitä, joita heidän oli määrä suorittaa, ottivat ratsumiehet heidän hevosensa, härkänsä, lehmänsä, lampaansa ja kaikkea muuta talouden tarvetta, niin että talonpojalle ei jäänyt muuta neuvoksi kuin ryöstettynä puulle paljaalle
103 paeta tilaltansa ja jättää se autioksi. Voutia käskettiin sentähden menettelemään säälien ylöskannossa eikä ottamaan enempää kuin yhden tai korkeintaan kahden kuukauden muonan kerrassaan. Mutta eri pitäjiin sijoitettua sotaväkeä oli niin paljon, että sitä oli suorastaan pakko sijoittaa talonpoikain luo. Hallitus ei sentähden itsekkään välittänyt noista kielloistaan, sotaväen majoittaminen talonpoikain luo jäi tavaksi ja samoin näkyy edelleenkin pysyneen tapana, että sotaväki itse kantoi kuukaussaatavansa talonpojilta. Hallitus ummisti silmänsä epäkohdille, joita se ei kumminkaan kyennyt korjaamaan. Linnaleiri-rasituksesta on luonnollisesti vaikeata saada tarkkoja tietoja. Sitä hauskempaa oli tavata parilta vuodelta Rautalampia koskevia tietoja, jotka näyttävät olevan täydelliset ja päälle päätteeksi ovat juuri niiltä vuosilta, jolloin linnaleirirasitukset saivat Rautalammin miehet ensi kerran aseisin ryhtymään. Nämät tiedot ovat linnaleirin tarkastuskertomuksesta vv:lta 1591 ja 1592. Näiden luettelojen mukaan oli mainittuina vuosina Rautalam mille majoitettua sotaväkeä seuraavat määrät: V. 1591 oli ratsuväkeä 24 miestä hevosia 41 nihtejä 24 1592 ratsuväkeä 24,; hevosia 50 nihtejä 73 Näiden elatuspiirinä ei ollut yksin Rautalampi. He majailivat täällä ainoastaan jonkun ajan ja siirtyivät sitte luultavasti toiseen osaan kihlakuntaa. Epäilemättä asuivat he talollisten luona ja itse he kantoivat palkkansa, eri joukot eri pitkälle ajalle (3 5½ kuukauden palkan). Tavallisimmin oli ratsumiehelle ja hänen hevosilleen ja samoin kullekin nihdille määrätty vissi määrä talollisia elättäjiksi. V. 1591 oli kutakin ratsumiestä ja hevosta kohti 4 talollista, jotka maksoivat kolmen kuukauden palkaksi
110 rahassa ja tavarassa 15 markkaa kukin. V. 1592 oli kutakin ratsumiestä ja hevosta kohti 3 4 ja kutakin nihtiä kohti 1 3 elättäjää. Mutta aina ei linnaleiriveroa suoritettu tällä tavoin: 1592 maksettiin muutamille huoveille palkka maaluvun mukaan, nim. 14 markkaa koukulta: edellisenä vuonna oli taas nihtien palkka kannettu manttaalittain yli koko pitäjän. Näyttää siltä kuin aatelin lampuodit olisivat päässeet tästä niinkuin monesta muustakin rasituksesta kokonaan vapaaksi ja että koko tämäkin kuorma lankesi yksin verotilallisen luokan kannettavaksi. Että tämä kuorma ei ollut helppo osottavat kyllin alla olevat numerot. Linnaleiri veron suuruus teki yllä mainittuina vuosina keskimäärin savua kohti: 1591 Ratsumiehille rahassa ja tavarassa. 13 m. 7 äyr. Nihdeille. 6 6 Yhteensä 20 5 1592 Ratsumiehille rahassa 11 3 Nihdeille 14 5 Yhteensä 26 Ratsumiehille tavarassa 8 Nihdeille 7 2 Yhteensä 15 2 Nämät numerot, verrattuna edellä olleisiin verojen suuruutta osottaviin numeroihin, ovat jonkun verran liian suuret, sillä ainakin vakinaisten verojen maksussa käytetty raha lienee ollut korkeampiarvoista kuin se raha, jota käytettiin linnaleiriveron maksussa. Mutta tämäkin hoomioonotettuna jää linnaleirivero tavattoman suureksi. Ja kun pidämme mielessä, että tämä on vaan osa vuotuisesta verokuormasta, voimme saada käsityksen sen verokuorman suuruudesta, joka tähän aikaan rasitti talonpojan hartioita. Mutta muitakaan linnaleirin mukana seuraavia epäkohtia ei puuttunut. Jo edellä kerrotuissa 1589 tutkinto-
111 käräjissä oli tehty muutamia valituksia sotaväen käytöstä vastaan. Erästä Akseli Kurjen lipullisessa palvelevaa ratsumiestä Heikki Pietarinpoikaa vastaan oli valitettu, että hän oli ottanut muutamalta talolliselta Tuomas Eskilinpojalta väkivallalla 1 Leiv. siianmätiä, 20 syltä niiniköyttä ja 6 naul. liinoja, sanoen syyksi tekoonsa, että mainittu Tuomas oli hänen lampuotinsa kuuluvana sille maalle, jonka tämän Hämeessä asuva veli oli hänelle myönyt, vaikka tämä oli jo kauan aikaa asunut erillään veljestään. Sama ratsumies oli niinikään ryöstänyt parin talollisen kalamajasta, jonka hän oli avannut, 12 tynnöriä siikoja ja muikkuja (repåxar = rääpyksiä) sekä 7 Leiv. muikunmätiä samalla tekosyyllä kuin Tuomas Eskilinpojalta. 1 ) V:n 1591 linnaleirin tarkastuksessa valitti Olli Kinnunen Kivijärveltä - harvinaisen varakas mies, hänestä tulee vielä etempänä puhe että eräs Hannu Pietarinpojan lipullisessa palveleva mies, Niilo profossi, oli ottanut häneltä 40 markkaa, vaikka hän yksin kustansi yhden samaan lipulliseen kuuluvan nihdin elatuksen. Eräs toinen mies Pietari Hakkarainen valitti, kuinka sama profossi oli ottanut häneltä teräsjousen ja missä muualla hän oli liikkunut, oli hän särkenyt ovia ja ottanut mitä käsiinsä sai. Myöskin muutamat muut todistivat että hänellä oli hallussaan kaksi ketunnahkaa, neljä saukonnahkaa, sekä jousia, kuivaa kalaa, vaatteita ja kaikenllaista muuta kavetta, jota hän oli ottanut talonpojilta. Vihdoin viimeinkin loppui Rautalampilaisten kärsivällisyys; tyytymättömyys ja epätoivo riehahtivat äkkiä ilmikapinaksi. Tämä tapahtui helmikuussa 1593. Mikä siihen oli lähinnä syynä, ei ole tiedossa. Itse tapaus oli Koskisen mukaan seuraavasti:,,muutamana yönä Rautalammin miehet yhtyivät Uplannin ratsumiehiä vastaan, jotka silloin pitäjässä majailivat, hyökkäsivät erään Hannu Niilonpojan päälle, joka 1) Allm. handl. 330.
112 palveli Uplannin lipullisen alla neljällä hevesella ja tappoivat hänen palvelijoinensa. Muut huovit, jotka lähellä majailivat eivätkä siinä hädässä voineet pakoon päästä r otettiin kiinni ja tungettiin jään alle; ja kun tahtoivat ylös pyrkiä, tarttuen käsillänsä jään syrjään, niin talonpojat hakkasivat heiltä kädet poikki ja kolahuttivat nuijilla päähän. Mutta kaksi huovia pääsivät pakoon, jotka toivat sanoman muille ratsumiehille, jotta kokoontui tuhannen hevosta paitsi muutamia jalkamiehiä. Silloin talonpojat pakenivat metsään, mutta muutamat saatiin kiinni ja mestattiin". V:n 1593 tilikirjassa on kuittien joukossa erään Aksel Kurjen lipullisessa palvelevan majoitusmestarin Eerik Knuutinpojan antama kuitti, jossa yllä kerrotusta kapinasta on seuraava tieto:,,v. 1593 sinä aikana kuin minä matkustin Viipurista ja menin Rautalammille linnaleiriin 11 miehen kanssa, koska en vähemmällä voimalla uskaltanut mennä sen sodan vuoksi, joka siellä oli" j. n. e. Tämä kuitti on annettu Markus Tuomaanpojalle Pälkäneen, pitäjän Pakkalan kylässä, jonka luona hän matkallaan majaili. 1 ) Olen koettanut seurata mainitun Erik Knuutinpojan jälkiä löytääkseni mahdollisesti häneltä jonkun toisen kuitin, jossa olisi ajan määrä, mutta en ole onnistunut tapaamaan. Lähinnä seuraavina vuosina pysyivät Rautalammin miehet alallaan, mutta tyytymättömyys linnaleiriä vastaan kyti mielissä ja puhkesi silloin tällöin pieniksi kähäköiksi sotaväen kanssa. V. 1596 sakotettiin neljää Rautalammin miestä 40 markkaa kutakin siitä, että he olivat ryövänneet parin ratsumiehen tavaroita. Ei tarvittu muuta kuin sysäys ulkoapäin., niin olivat Rautalammin miehet valmiit tarttumaan jälleen aseisin. Ja semmoinen tulikin. Vielä samana vuonna Marraskuun 25 päivänä puhkesi Nuijakapina Isossa-Kyrössä ja levisi kohta yli Etelä-Pohjanmaan. Jo Joulukuun alulla lähti sieltä muuan Lapua- 1) N:o 4315 l. 7.
113 lainen Martti Vilpunpoika 50 miehen kanssa levittämään kapinanliekkiä Pohjois-Hämeesen. Yllyttäjät tulivat Rautalammin nimismiehen Matti Leinosen luo, jota erehdyksestä sanotaan Sysmän nimismieheksi, joka otti nostattaakseen tämän pitäjän miehet. Osa näitä seurasi nyt Martti Vilpunpoikaa ja Pohjalaisia, jotka kiiruhtivat Koillis-Satakunnan kautta, nostattaen tiellä Kuorevedenkin miehet ja Joulukuun 22 p. oli tämä joukko leirissä Vääksyn kartanossa Kangasalla. Sieltä hajosivat luultavasti Rautalammin miehet Hämeen puolelle levittämään sinne kapinan liekkiä. Rautalammilta levisi kapina Hämeen pitäjiin molemmin puolin Päijännettä. Tammikuun alulla oli jo joukko Rautalampilaisia yhtynyt Sysmän miesten kanssa ja lähteneet sieltä Suur-Savoon yllyttäen Suur-Savon miehet kapinaan ja samaan aikaan pyrki toinen osasto Rautalammin miehiä Pieksämäen kautta Joroisiin nostaen nämätkin seudut aseisin. Neljä Rautalammin miestä oli lähtenyt myöskin Tavinsalmelle nostattamaan senkin seudun miehiä kapinaan ja nämät olivat yhtä halukkaat noudattamaan kehotusta kuin muuallakin. Kaikkia näitä liikkeitä johtamaan oli Matti Vilpunpojan seurueesta jäänyt kuusi miestä. Mahdollisesti olivat kumminkin Pekka ja Paavo Palainen, jotka yhdessä erään Esko Utmarkin kanssa johtivat sitä joukkoa, jonka tuli nostattaa Pieksämäen ja Joroisten miehet aseihin, kotoisin Rautalammilta, vaikka heitä sanotaan Ilkan lähettämiksi Pohjolaisiksi. Sillä Palaisia (Paalasia) asui tähän aikaan Rautalammilla, jossa oli Palalan kyläkin. Mutta nämät liikkeet tukahutettiin pian. Tammikuun puolivälin paikoilla löi Iivar Arvidinpoika Tavast Kurialan herra 400 miehen suuruisen nuijajoukon Nyystölän kylän maalla Padasjoella. Tämä tappelu lopetti kapinan Päijänteen länsi puolella. Tappelussa joutui sotaväen käsiin Laukaan kappalainen Eerikki Markuksenpoika, jonka nuijamiehet olivat pakoittaneet seuraamaan mukanansa. 8
114 Hänet vietiin ensin Hämeenlinnaan ja sitte Turkuun, mutta päästettiin lopulta vapaaksi. Savon puolella tukahutettiin kapinanliekki myöskin asevoimalla. Nuijamiehet lyötiin useissa pienemmissä kähäköissä ja viimein tapahtui päätaistelu tammikuun 23 päivänä Mikkelin pappilassa, jossa kapinajoukko kavalasti kauhealla tavalla surmattiin. Haukivuorella ja Pieksämäellä kesti vielä rauhattomuutta, mutta kuukauden lopulla oli koko Savo rauhoitettu. Tammikuun 30 p:nä hajosi viimeinen nuijajoukko Pieksämäellä ja osa nuijamiehiä sanotaan paenneen Rautalammin sydänmaihin ja Pohjois- Pohjanmaalle, missä kapinanliekki alkoi uudelleen viritä. Minkä verran Rautalammin miehiä hukkui edellä kerrotuihin melskeisiin, ei voi määrätä; mutta siitä innosta päättäen, jolla he ottivat osaa kaikkiin sodan tapahtumiin sekä Hämeen että Savon puolella, saatamme arvata että Rautalammin osa ei liene ollut vähäinen. Sitä kummallisemmalta sentähden tuntuu, että savujen lukumäärässä ei ole tapahtunut mitään ja jousissakin aivan vähäinen ja näöltään tilapäinen vähennys. Onko tämä seikka kenties selitettävä siten, että tilallinen väestö pysyi ylimalkaan rauhallisesti alallaan ja Rautalammin nuijamiehet olivat paraasta päästä irtainta väestöä, huonemiehiä, jotka ennenkin usein olivat kaikissa vallattomuuksissa mukana ja nyt hartaalla halulla heittäytyivät kapinan pyörteisin. Vielä jonkun aikaa kesti mielten kuohua ja viranomaiset olivat huolissaan että kapina viriäisi uudestaan. Seuraavan kesän kuluessa sai kirkkoherra Lauri useampia kirjeitä, m. m. piispa Eerikiltä, jossa hänen käsketään tiedustella, vieläkö kapinan liekki siellä kyti. Vielä marraskuun 24 p:nä kirjoittivat Götrik Fincke ja Salomon Ille kirkkoherra Laurille, kertoen kuulleensa että Rautalammin pitäjässä oli muutamia kapinallisia henkilöitä, jotka koettivat yllyttää kansaa uusiin levottomuuksiin ja käskivät sentähden häntä vakavasti varottamaan Rautalampilaisia ryhtymästä uudelleen kapinavehkeihin, joiden kautta he vaan saattoivat onnettomuuteen sekä vaimonsa
115 että lapsensa. Yllyttelijäin joukossa mainitsevat he nimenomaan Rautalammin kappalaisen, herra Matin, jonka he sanovat jo edellisenäkin talvena olleen kapinavehkeissä mukana. Kirkkoherra Lauri sai käskyn varottaa häntä, että jollei hän lakkaa semmoisesta käytöksestä, hänet tuodaan vangittuna Savonlinnaan ja rangaistaan kuten lurjus ansaitsee. 1 ) Mitään levottomuuksia ei kumminkaan enää syntynyt, johon kai vaikutti sekin että se hallitus, joka oli seurannut Klaus Flemingin kuoleman jälkeen, teki mitä voi hädän lieventämiseksi. Niinpä esim. Sääksmäen kihlakunnassa annettiin kaikki rästit anteeksi ja voutia käskettiin menettelemään säälien verojen otossa, niin ettei kenenkään verojensa vuoksi tarvitsisi jättää kotiaan. 2 ) V. 1599 joutui koko Suomi Kaarle herttuan käsiin. Se aika, joka nyt koitti maallemme, ei ollut sekään mikään onnen aika. Entiset yhteiskunnalliset epäkohdat eivät olleet pian korjattavissa ja hallavuodet ja alituiset sodat toivat uusiakin kärsimyksiä. Mutta hallituksella oli jälleen sekä tahtoa että voimaa poistamaan epäkohtia; talonpoika voi luottamuksella kääntyä hallituksen puoleen valittamaan hätäänsä ja tämä antoi hänelle voimaa kärsivällisesti kantamaan koviakin kuormia. Lähdemme nyt katselemaan millaisiksi olot Rautalammilla lähinnä seuraavina aikoina muodostuvat. Hartaasti oli Rautalammillakin odotettu Kaarle herttuan voitolle pääsemistä, sillä siihen oli täälläkin parempien aikojen toivo perustettu. Ensimmäisten joukossa, jotka riensivät puutteitansa herttualle valittamaan, oli myöskin Rautalampilaisten lähetystö. He kertoivat miten he edellisten vuosien linnaleirin vuoksi olivat niin köyhty- J ) Grönblad, Klubbekriget I s. 146. Itse kertomus Nuijasodan tapauksista Koskisen mukaan. Kts. Nuijasota toinen uudistettu painos s. 284 seur. 2 ) Vrt. Arvid Eerikinpojan kirje Sääksmäen voudille 1511/897. N:o 4332 1. 108.
116 neet, etteivät mitenkään voineet rästejänsä suorittaa ja pyysivät niitä kokonaan anteeksi. Tämä heille myönnettiinkin. Tämä apu oli ainoastaan ensi hätään. Mutta entiset olot kaipasivat monessa kohden perinpohjaisia parannuksia ja niihin ryhdyttiinkin heti alusta innolla. Hallituksen ensi huolia oli vero-olojen uudesta järjestäminen. 1601 pantiin apuverojen maksussa käytäntöön apuveromanttaali. V. 1603 jäljestettiin jo vakinaistenkin verojen otto uudelle kannalle. Vuotuinen kruununvero ja papinvero, joista edellistä nyt nimitetään pääveroksi ja jälkimmäistä yksinomaan kymmenyksiksi, erotettiin jälleen erilleen toisistaan, edelliset kantoi ja teki niistä tilin vouti, jälkimmäisten kanto oli jätetty jälleen papille, joka teki niistä tilin erityiselle kymmenysvoudille. Lukkarinvero häviää nyt kokonaan. Uuden järjestyksen mukaan kannettiin siis seuraavat vakinaiset verot: I Päävero, jota kannettiin: a) joka koukulta: Rahaa Haukia Ahvenia ja särkiä 15 m. 1 1 / 2 äyr. 9 Leiv. 9 Leiv, b) joka savulta: Rahaa 9 1 / 2 äyr. c) joka lehmältä: Voita 1 naul. II Kymmenykset. Niitä maksettiin yksinomaan viljassa. Maksun piti tapahtua kylvömäärän mukaan, mutta useina vuosina, nim. 1607 9, 1613 18 kannettiin kaikilta savuilta ilman erotuksetta 10 kappaa. Kymmenysten maksussa olivat verotilalliset ja aatelin lampuodit samalla tavoin osalliset. Kymmenyksistä suoritettiin sekä papin että lukkarin palkka. Pappi sai niistä kolmannen osan; lukkareille mak-
117 settiin: emäseurakunnassa 2 tynnöriä ja kappeliseurakunnassa 1 tynnöri. Vielä suoritettiin kymmenyksistä öylätteihin, viiniin ja muihin kirkon tarpeisiin: emäseurakunnan kirkkoa varten tavallisesti 8 tynnöriä ja kappeliseurakunnan kirkkoa varten puolet eli 4 tynnöriä. Loput kymmenyksistä menivät kruunulle. Laamannin ja tuomarin verot pysyivät edelleen voimassa, mutta nytkään ne eivät tavallisesti esiinny vuotuisissa verotileissä ja muutenkin ovat tiedot niistä himmeät ja ristiriitaiset. Tavallisesti maksettiin laamannin veroa 4 äyriä, tuomarinveroa 6 äyriä kultakin savulta, mutta Rautalampi näkyy olleen yhä edelleen eri asemassa. V. 1600 sanotaan laamannin verosta, että sitä kannettiin Rautalammilta ja Jämsästä vaan joka kolmas vuosi. V. 1601 kannettiin Rautalammilta apuverojen joukossa laamanninverona kultakin savulta 1 Leiv. tynnöri-haukia, mutta saman vuoden tileissä olevassa laamanninveron rästiluettelossa luetellaan rästeinä haukien ohella rahaakin. Tuomarinvero ei tule koskaan voudin tileissä näkyviin. Apuverojen määrä oli edelleenkin hyvin suuri. Huomattavimpia tämänaikuisista apuveroista olivat: kyyditysrahat, kuukausrahat, parikunta- ja henkirahat, maaretken vero, Elfsborgin lunnaat sekä päivätyöt. Useat näistä veroista ovat tarkemmin esitettynä Vaarasen tutkimuksessa,,landtdagen i Helsingfors 1616 och Finlands dåvarande tillstånd". Varsinkin oli Elfsborgin lunnaat tavattoman raskas vero. Tämä kovaonninen linna oli uudelleen joutunut Tanskalaisten käsiin ja oli jälleen lunastettava suurilla uhrauksilla. Elfsborgin lunnaita kannettiin 1614 aikain kuutena vuonna peräkkäin: ensi vuonna maksoivat sekä verotilalliset että aatelin lampuodit kultakin savulta 3 taaleria; tilallisen pojat, veljet, vävyt sekä rengit maksoivat 1 1/ 2 taaleria kukin ja veljenvaimot, tyttäret sekä piiat suorittivat 3 markkaa. Huonemiehet maksoivat keskimäärin noin 2 taaleria. Seuraavina vuosina oli pakko vähentää näitä summia ja kumminkin jäi suurin osa veroa rästiksi.1) 1) Tillägshandl. N:ot 127, 133, 136, 122, 141 b.
118 Päivätöiden teko oli edellisinäkin aikoina ollut rasittavana kuormana. Päivätöitä suoritettiin tavallisimmin joko linnaan tai Ojoisten kuninkaankartanoon; vieläkin vakituisempia olivat päivätyöt salpietaritehtaaseen. Nämät päivätyöt olivat yhteisiä koko kihlakunnalle. Pitkän matkan takia ei Rautalammilta käsin voitu niitä luonnossa suorittaa, vaan tavallisemmin suoritettiin ne joko rahassa tai muissa parseleissa tai myöskin teetettiin urakalla. 1 ) Näiden ohessa oli Rautalampilaisilla sitäpaitsi erityiset kalastus-päivätyönsä Konnekosken kruunun kalastuspaikalle. Tämä kalastuspaikka mainitaan ensi kerran kruunun hallussa 1565, jolloin se tuotti kruunulle 7 tynnöriä 1 nelikon siikoja. Kruunun hallussa pysyi tämä kalastuspaikka aina vuoteen 1617. Sitä vedettiin kruunun omalla nuotalla. Kalastus toimitettiin ainakin 16 vuosisadan alkupuolella pitäjän päivätöillä ja kalastusta valvomaan oli kruunun puolesta asetettu erityisiä miehiä. V. 1581 mainitaan siellä eräs Matti kalastaja ja pari apulaista, jotka olivat kalastaneet siellä keväällä ja syksyllä yhteensä 6 kuukautta. 2 ) Mutta kun tämä kalastuspaikka tuotti verrattain vähäistä hyötyä, annettiin se 1617 vuok- 1) Ojoisten kuninkaankartano, joka ilmestyy tilikirjoihin ensikerran 1566, ollen sen jälkeen Sääksmäen kihlakunan voudin asuntona, on aivan Hämeenlinnan vierellä. Myöskin salpietari-tehdas oli luultavasti jossakin kihlakunnan etelä-osassa. Matkan etäisyyden vuoksi vapautettiin sentähden 1617 Rautalampilaiset mullan ja tuhkan vedosta y. m. pienistä parseleista, joita heidän ennen oli suorittaminen salpietari-tehtaasen, samoin kuin myöskin niistä kalastuspäivätöistä, joita heidän tuli suorittaa Konneveden kruunun-kalastuspaikalle ja suorittivat niiden asemasta 1 Leiv. kuivia haukia savulta, jota vastoin halkojen tuonti ja päivätyöt salpietaritehtaalle suoritettiin kuten ennenkin luonnossa. Mutta 1621 valittivat Rautalampilaiset että salpietarin keittäjä oli halkojen ja päivätöidenkin edestä kantanut rahaa 13 äyriä savulta, jonka vuoksi uudestaan määrättiin että mullan ja tuhkan asemesta oli kannettava kaloja, mutta puut ja päivätyöt saatiin suorittaa luonnossa, siten että maksajat saivat itse hankkia tehtaan läheisyydestä urakkamiehiä niitä toimittamaan. N:o 4464 1. 106. 2 ) N:o 4202 1. 50.
119 ralle kosken alla asuville, jotka maksoivat siitä vuosittain 5 Leiv. kuivia haukia ja pitäjäläiset pääsivät päivätöistään. Alla seuraa verotaulu joka on syntynyt samalla tavoin kuin edellä (ss. 93 94 ja 110) olevat. Laskutapojen suhteen huomattakoon lisäksi seuraavaa: Kymmenysverojen keskimääräinen yhteissumma vuotta kohti on jaettu maakirjojen eikä kymmenysvero luetteloiden savumäärällä, koska nämät eivät olleet yhtä suuret, vaan maakirjojen savuluku on säännöllisesti suurempi. Parikunnalta ja hengeltä menevien verojen yhteissumma on ensin jaettu kaikkien hengillä olevien lukumäärällä, joten on saatu keskimääräinen osuus kutakin henkeä kohti. Täten saatu summa on kerrottu 2 7 /9:lla, joka näyttää osapuilleen olleen suhdelukuna savujen ja hengillä olevain lukumäärän välillä. Täten on saatu parikunta- ja henki - veron keskimäärä kutakin savua kohti. 1 ) ') Erikoislaskut, joiden pohjalla sekä alla oleva että edellinen s:illa 93 94 oleva verotaulu on syntynyt, painetaan kokonaisuudessaan Historialliseen arkistoon XII.
Verot Rautalammilla 1602 1621. 120 Vuosi Parikunta- ja Koukulta Savulta Apuvero henkiveroa manttaalilt. keskimäärin henkeä kohti Lehmältä Yhteensä savua kohti Verot Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä Vakinaiset Ylimääräiset Yhteensä *) Yhteissummassa on otettu huomioon, että vakinaiset verot 1602 kannettiin vielä vanhan järjestyksen mukaan. **) Tässä summassa on myöskin 1621 karja-vero. Kun itse tärkeä karjavero-luettelo on hävinnyt, jaoin koko kihlakunnasta saadun rahasumman kihlakunnan savujen luvulla ja osamäärän vielä 4:llä (V:n 1619 tilit ovat näet hävinneet, joten tässä jaksossa on vaan 4 vuotta).