Kirjoitus Räisäläinen lehti 2010 nro 4 1(7) Nuoremman polven mietteitä Olen viime aikoina selaillut vanhoja Räisäläinen lehtiä vuosikymmenien takaa nykypäiviin. Kylläpä on monet hyvät ja mielenkiintoiset tarinat on tallennettu tämän lehden sivuille vuosien saatossa. Ehkä tulevaisuudessa kannattaa miettiä, miten nämä arvokkaat tiedot saadaan tallennettua sähköiseen muotoon. Eli siihen formaattiin, josta on helppo tulevaisuudessa etsiä vanhoja asioita ja tietoja. Itse 1960-luvun alussa syntyneenä, olen näitä uusia medioita käyttänyt jo lähes 30-vuotta. Mutta silti painettu sana on paikallaan ja joka aamuinen lehti on tervetullut kotia. Vähemmän tässä lehdessä on nuoremman polven kirjoituksia ja siksi ajattelin hiukan omia mietteitä tänne laittaa. Sukututkimus harrasteena Keski-Suomessa jossa olen lähes koko ikäni asunut on sukunimi Haikonen harvinainen. Joillain paikkakunnilla missä perheemme asui,olimme ainoita tämän sukunimen omaavia. Jo tämänkin puolesta heräsi kiinnostus juuriini, asia vaan jäi aina muiden kiireiden takia mietinnän asteelle. En tiennyt isäni suvusta kuin mummon, isäni veljen ja hänen kolme siskoa + heidän lapset. Kartalla on esitetty Elias Haikosen s.1708 sukutietokannassa olevien talojen / henkilöiden sijaintia vuosina 1939-1944. Näin monen talon kesken oli tullut sukulaisuus-suhde.
Kirjoitus Räisäläinen lehti 2010 nro 4 2(7) Vuoden 2005 paikkeilla aloin pienimuotoisesti tutkia karjalaisia juuriani, kun netin kautta pääsi kotitietokoneelta asioita tutkimaan. Piti vain pikkuisen asioita penkoa, mutta jo parin vuoden päästä alkoi Mikkelin Maakunta-arkiston tiedot kiinnostaa. Nyt olen tutkinut omaa Haikosen sukuani kolme vuotta, josta vuoden 2009 päätoimisesti. Lähes viikoittain tuli ajeltua Jyväskylän Mikkelin väliä sukuasioissa sinä vuonna. Nyt kun henkilöt on kertaalleen käyty läpi (tietokanassa yli 14000 nimeä) on seuraava työ ollut tarinoiden / asioiden lisääminen henkilöiden nimien taakse. Siinä on ollut kyläkirjat tärkeä tietolähde ja nyt tämän syksyn-talven aikana vanhat Räisäläinen lehdet yritän käydä läpi. Räisälän pitäjään kytkeytyy myös moni sukukirja, joiden tietoja olen myös hyödyntänyt. Kun kirjoista on puhe, niin pitää mainita Siirtokarjalaisten tie kirjasarja. Sitä tuli selattua kotona jo reilun kymmenvuotiaana. Vielä nykyisinkin niistä kirjoista löytää uusia sukulaisia. Sukunimi pohjautuu saksalaiseen henkilönimeen Haic, Haica, Haika, Haico, Haicko, Haike. Haikonen on laajalti kannakselainen sukunimi. Vanhoja merkintöjä esim. Jääskessä 1546 Ands haiko, 1558 anti haikoine, 1560 Viipurin pitäjässä m haickoin, Räisälässä 1613 Lauri Haikoinenn, Vpl Pyhäjärvellä 1632 Hindrich Haikoinen (Lähde: Aulis Tenkanen 6.3.2005). Juureni Räisälässä Kirjoitetaanko Härskensaari vai Härskeensaari ei kai löydy oikeaa vastausta. Virallisissa asiakirjoissa ja kartoissa olen huomannut molempia tyylejä, mutta kansan suussa se on Härskeensaari. Sieltähän ne minun juureni ovat ja vanhimpia tietoja Haikosista Härskeensaarella olen löytänyt vuodelta 1668 tuomiokirjoista (Mårten Haikoin). Esi-isäni Elias Haikosen jälkeläiset ovat asuttaneet samaa tilaa vuoteen 1944 asti ja viimeinen isäntä oli Simo Haikonen. Siitä käytettiin nimeä Ranta- Haikonen, vaikka virallinen nimi oli eri, viimeksi Rantala. Tilalle myönnettiin sukutilakunniakirja 1930-luvulla, josta sain tiedon vasta vuoden 2010 Räisälä-juhlilla. Joten ihan varmuutta ensimmäisestä isännästä ei ole minulla tämän tekstin kirjoituksen aikoihin. Maatalousseurojen Keskusliiton valtuuskunta päätti vuonna 1931 ottaa ohjelmaansa erityisten sukutilakunniakirjojen jakamisen antaakseen julkisen tunnustuksen samaa tilaa pitkäaikaisesti hallinneille suvuille, herättääkseen kunnioitusta esivanhempien työtä kohtaan ja vahvistaakseen nykyisenkin sukupolven kiintymystä kotikontuun. Sukutilakunniakirja annetaan vähintään 200 vuotta samaa tilaa omistaneelle suvulle ja kirjaan merkitään kaikkien sukuun kuuluneiden omistajien nimet ja hallintavuodet. Viipurin läänin maanviljelyseuran alueella kunniakirjaa myönnettiin 229 kpl. Elias Haikonen s.1708 ja Kaarina Iivonen s.1710 on tutkimukseni esivanhemmat. Heidän kaikki viisi lastaan perusti perheet Härskeensaarelle ja perheiden lapset syntyivät siellä. Seuraava sukupolvi alkoi jo levitä Räisälän lähikyliin ja eräs tytär jopa naapuripitäjään Pyhäjärvelle asti. Oma isoisäni Aadam Haikonen syntyi naapurikylässä Ivaskanmäellä vuonna 1862. Hän meni naimisiin Iita Maria Hämäläisen s.1865 kanssa. Iita oli syntyisin Pyhäjärveltä ja hänen vanhemmat Ilomantsista. Aadam Haikonen oli Räisälän kunnallislautakunnan esimies 1902-1910. Aadam ja Iitan liitosta syntyi yhdeksän lasta. Yksi heistä oli Veli Adam s.1897 Ivaskanmäellä, joka on pappani. Veli Adam kävi Räisälän Kirkonkylän kansakoulun v. 1911 ja perhe muutti Räisälästä v. 1913. Veli Adamin isä toimi kauppiaana eri paikkakunnilla: Räisälä, Muolaa, Kivennapa ja viimeiseksi Nuijamaalla. Veli Adamin vanhemmat kuolivat Nuijamaalla, Aadam vuonna 1939 ja Iita vuonna 1943. Veli Adamin aloittama kauppa ja nuoremman polven jatkama Nuijamaalla paloi sodassa evakuointi vaiheessa. Veli Adam työskenteli isänsä kaupassa ja Nuijamaan suojeluskunnassa 1918-1923, aliupseerina Konevitsassa 1923-1925, rajavartijana Terijoella 1927-1937, asetuotannossa Laukaassa 1938-1942, puhelinkeskuksen hoitajana Konnevedellä 1942-1954, työnjohtajana Kellankosken Voimas-
Kirjoitus Räisäläinen lehti 2010 nro 4 3(7) sa 1954-1961. Hän meni naimisiin vuonna 1928 Anni Jermolajeff s.1905 kanssa. Annin koti sijaitsi Pyhäjärven Riiskan kylässä ja oli ortodoksinen. Anni toimi Lotta-Svärd järjestössä vuodesta 1927. Perheeseen syntyi viisi lasta: Olavi 1930, Kauko 1935, Raija 1936, Irja 1943 ja Anja 1945. 1930-luvun lopulla perhe muutti Laukaan Vihtavuoreen ja täällä molemmat vanhemmat toimivat sotatarviketeollisuuden palveluksessa vuoteen 1942 asti. Perheen lapsista Kauko ja Raija olivat sotalapsina Ruotsissa. Vuonna 1942 perhe muutti Konnevedelle, jossa he vastasivat puhelinkeskuksen/linjojen hoidosta vuoteen 1954 asti. Perhe rakensi v. 1954 omakotitalon Konneveden kirkonkylään, jossa viettivät viimeiset vuotensa. Veli Adam kuoli vuonna 1961 ja Anni vuonna 1990. Veli Adam ja Anni (o.s. Jermolajeff) Haikosen perhe 1940-luvun lopulla. Takana vas. Kauko, Olavi, Raija, isän sylissä Anja ja äidin sylissä Irja. Nuorempi polvi eli seuraavasti: Olavi meni naimisiin Aino Poikolaisen kanssa ja asuivat keskisuomessa eri paikkakunnilla. Heille syntyi kaksi lasta, isoveli ja minä. Kauko meni naimisiin Kerttu Suurosen kanssa ja asuivat kotitaloa Konnevedellä. Raija avioitui Konnevedellä Reino Immosen kanssa ja saivat kaksi poikaa + tyttären. Irja avioitui Kalevi Hintikan kanssa, muuttivat pääkaupunkiseudulle ja saivat kaksi tytärtä. Anja avioitui Esko Liimataisen kanssa, muuttivat pääkaupunkiseudulle ja saivat kaksi poikaa. Niin se on aika vierähtänyt, että vain Raija on enää hyvissä voimissa. Irja on sairautensa johdosta laitoshoidossa ja muista sisaruksista on aika jättänyt. Itse olen säilynyt poikamiehenä ja jälkeläisiä ei ole. Asun nykyisin Jyväskylässä ja toimin konesuunnittelijana teknologiateollisuudessa. Lähes kaikilla serkuilla ja velipojalla on perheet lapsineen. Serkkuja näkee harvemmin, saattaa mennä välillä vuosia, ettei yhteyttä ole pidetty. Näinhän se on että omat kiireet ja omat ympyrät on tärkeimmät. Mutta kun ikää tulee lisää, niin alkaa omat juuret kiinnostamaan. Karjalaisuus Kotona meillä ei juuri ollut puhetta Karjalan asioista. Ehkä isä joskus ohimennen mainitsi Terijoen aikaisista asioista eli niistä nuoren pojan mieleen jääneistä muistoista. Mummolasta on jäänyt mie-
Kirjoitus Räisäläinen lehti 2010 nro 4 4(7) leen karjalan murre, jota mummo puhui paljon. Monet karjalan piirakat tuli siellä syötyä. En muista oliko siellä puhetta vanhoista ajoista, eihän sitä nuori poika semmoisia osannut kysellä. Sitten tuli oma nuoruus ja ei tullut vuosi kausiin käytyä kylässä. Nyt kun kävisin, niin ei ole enää mummoa. Myös mummon tallentamat vanhat Karjalan aikaiset valokuvat ovat joissain kadoksissa. Niitä olen yrittänyt kysellä muutaman kerran. Vielä muistuttaa mummolassa vanhoista ajoista Karjalavaakuna seinällä ja mummon samovaari. Kaukon vaimo Kerttu asustaa vielä taloa Konnevedellä. Äitini puolelta juureni ovat Konnevedeltä eli Keski-Suomen ja Savon rajamailta. Näin ollen on savonkieli minulle tutumpaa kuin karjan murre. Äitini isä Arvi Poikolainen ja äitini äiti Ester Varis ovat Rautalammen ja Konneveden alueen vanhoja sukuja. Heidän suvuista löytyy sukututkimuksia jo 1500-luvulta lähtien. Isäni sisko Raija Immonen on säilyttänyt Karjalaisuuden mielessään ja onhan hänen miehensä Reino lähtöisin Soanlahdelta Laatokan yläpuolelta. Huomasin sen viimeksi pääsiäisenä kylässä käydessä, kun seinällä oli ortodoksisen perinteen merkkejä. Myös monet luottamustoimet ja paikallisen Karjalaseuran puheenjohtajuus on ollut Raijalla. Isäni äidin lähisuku Jermolajeff siirtyi Pyhäjärven Riiskan kylästä sodan jaloista Laukaaseen. Sodan aikana he muuttivat sukunimensä suomalaiseksi (Salpakoski), niinä aikoinahan se oli yleistä. Kävin tänä kesänä Pyhäjärven Riiskan kylässä, mutta en sieltä yrittänyt etsiä vanhoja asutuksia. Oppaani oli silloin Antti Musakka ja hän näytti kaikki ne kaksi vielä alkuperäistä rakennusta kylän keskustassa. En malta olla mainitsematta yhdestä asiasta, joka selvisi minulle penkoessani Mikkelin maakuntaarkiston tietoja. Asuimme 1960-70 luvulla Keuruulla ja naapurissa asui Armas Pärssinen perheineen lähes kymmenen vuotta. Hän oli työnjohtajana samassa tehtaassa, jossa oli myös isäni ja äitini töissä. Hän oli lähes kaikissa Karjalan asioissa mukana paikkakunnalla. Vasta viime vuonna selvisi minulle, että hän oli sukulaiseni. Näinhän se on, että moni asia selviää vasta jälkikäteen. Kuvassa RantaHaikosen rakennuksia Härskeensaarella kesällä 2010.
Kirjoitus Räisäläinen lehti 2010 nro 4 5(7) Ensimmäinen Räisälän matkani Jo 1970-luvulla minua houkuteltiin Leningradin matkoilla, 1990-luvulla kotiseutumatkoilla ja 2000- luvulla työmatkoilla. Mutta kun olin pitänyt pääni, en vieraillut neuvostoliitossa / venäjällä. Vasta talvella 2009 päätin viimein, että nyt tai ei koskaan. Koska kohta alkaa olla niin, ettei enää ole matkoilla mukana väkeä joilla on omakohtaista tietoa / kokemusta ajasta siellä. Matkan ajankohta oli 11.6.- 14.6.2009 ja järjestäjänä Erä-Aimo Oy. Matkalle ei ollut minulla mitään tavoitetta tai kohdetta. Riitti kun näki vähän naapuri-maata ja Räisälän keskustan. Kun alettiin lähestyä Räisälän keskustaa ja kirkon torni näkyi niin se näky/tunne ei unohdu koskaan mielestä. Nimittäin vilkaisin bussin tulosuuntaa oikealle ja näin pellon täydeltä hökkeleitä. En puhunut juuri kenellekään kun astelin kirkon pihassa. Tuli Aimo Kalenius juttusille ja kysyi miltä nyt tuntuu. En osannut asiaa ilmaista ja pitkän mietinnän jälkeen sain sanan sääli sanottua. En tarkoittanut sillä ihmisiä/yhteiskuntaa vaan sitä paikkaa/luontoa miten kaikki on nyt miten on. Matkan kohokohta oli, kun pääsin Karosen siskosten Kertun ja Sirkan kansa käymään Lallukan mäellä. Kauppaneuvos Juho Lallukan kotitalon paikka tuli nähtyä, olihan hänen äitinsä Härskeensaaren Haikosia Maria nimeltään. Myös siskojen kotitalon paikka Notkopelto katsottiin ja löytyihän se rappu millä he istuivat jo 1930-luvulla. Tali-Ihantala kuului matka-ohjelmaan menomatkalla ja niistä vuoden -44 tapahtumista löytyi vielä jälkiä maastosta. Matkalla oli mielenkiintoista nähdä Pyhäjärven keskusta ja Konnitsan kylä. Näistä paikoista olin kuullut tarinoita jo nuorena, kun vanhempieni tuttavapiirissä oli täältä lähteneitä evakoita. Tulomatkalla pysähdys Kiviniemen koskenpartaalla, poikkeaminen Viipurissa ja kävely vanhassa kaupungissa oli kokemus. Pitää lähivuosina muutama päivä viettää Viipurissa, kun nähtävää on niin paljon. Toinen Räisälän matkani Tämä oli omalta kohdaltani tärkeämpi matka. Matkan ajankohta oli 17.6.- 20.6.2010 ja järjestäjänä Erä-Aimo Oy. Suunnittelin ennakkoon yhden päivän omatoimi reissua tälle matkalle. Varusteena kamera, reppu, evästä, karttoja, kompassi ja seteliitti-kuvia. Päivän reitiksi muodostui seuraava: kävellä vanha Härskeensaaren tie alusta loppuun, kierrellä Härskeensaarta ympäri, oikaista metsien poikki Ivaskanmäkeen, sieltä Ivaskan kautta Räisälän kirkonkylälle ja odotella kyytiä Ivaskan sillalla. Linja-auto jätti minut Myllypellolta tullessa vanhan Härskeensaaren tien liittymään. Kävely alkoi ilman mitään ihmeenpää mietteitä, mutta pikkuhiljaa lähestyessäni Härskeensaarta alkoi tulemaan sellainen pelonsekainen tunne. Jäi jopa kameralla huomioimatta lähes umpeen kasvanut Unnunkoskelle menevän tien alku. Eipä kyllä ollut kehumista siinäkään tiessä jota vaelsin. Maasto-auto olisi ainut millä sen voisi läpi päästä. Tien varteen oli pystytetty samantyylisiä hirvenmetsästystorneja mitä näkee suomessa, vai onko Räisälässä lintuharrastajia, että ne olisivat lintubongareille? Tuskin on tarkoitettu paikallisille ne. Tullessa kylän peltoaukeille, niin huomasin peltotöiden olevan käynnissä. Heinää ajettiin ties minne asti kymmenillä kuorma-autoilla. Tässä vaiheessa piti apuna käyttää ainoita luotettavia karttoja, nimittäin Google maps:n satellittikuvia, joihin olin itse lisännyt tussilla oletettavat sukulaistalot. Kuvien perusteella ei ollut jäljellä kuin kaksi taloa virallisilta nimiltään Rantala ja Lampela. Ensin löytyi Rantala ja vaikka minulla ei ollut kuin yksi kyläkirjan kuva talosta niin tunnistin sen Tämän jälkeen oli ohjelmassa tauko Mäkkilän talon raunioilla. Tunnistin siinä ympäristöä katsellessa paikkoja ja tuli mieleen Aili Vatilahden os.
Kirjoitus Räisäläinen lehti 2010 nro 4 6(7) Haikonen ja Teuvo Matikan kirjoitukset näistä paikoista. Olin tulostanut joitain näistä kirjoituksista mukaani. Juuri silloin sattui kohdalle, ilmeisesti pitäjän ainut sadekuuro sinä päivänä. No olipa siinä sadetta pitäessä aikaa pohtia paikan menneisyyttä jossa juuri olin. Kuuron jälkeen jatkoin suoraan Ailin kotitalon luokse joka löytyi helposti. Monta muuta paikkaa jäi kiertämättä, koska ilmakuvista jo näki ettei alkuperäisiä rakennuksia enää ole. Onhan Härskeensaarella nykyisin venäläistä asutusta ja koko ajan rakensivat uutta. Se vaan tuntuu keskittyvän yhdelle alueelle eli Rantalan ja Javanaisenmäen ympärille. Tekstin kirjoittaja omissa mietteissään Härskeensaarella kesällä 2010 Lähdin Härskeensaarelta kohti Neitsytkalliota ja Ivaskanmäkeä. Jopa on venäläiset tehneet syvät ojat pelloille. Niitä joutui kiertämään pitkiä matkoja ja lopulta kävi niin että kastelin yhdessä ylityksessä itseni. Metsät sillä alueella on todella luonnon tilassa, monet kaatuneet rungot jouduin kiertämään. Eipä ollut paljoa alkuperäistä jäljellä kävellessä Ivaskanmäkeen tietä pitkin. Luonto on kyllä hienoa ja kuvasin sitä paikoin. Simo Haikosen talo Hakamäki on hävinnyt aikoja sitten. Alueella oli jokin lopetettu kolhoosi ties miltä vuosikymmeneltä. Lopuksi kävelin Räisälän kirkon luokse tutkimaan sille tehtyä ehostusta, josta kuulin ennen matkaa. Vielä oli hautausmaan muistomerkillä aamupäivällä muun matkaseurueen jättämä kukkatervehdys tallessa. Itse keskustaan en sen kummemmin enää tänä vuonna perehtynyt. Mutta sen huomion tein, että entinen Räisälän liike oli saanut uuden kilpailijan viereensä. Olivat rakentaneet uuden keltaisen kaupparakennuksen sen viereen. Kiitos Aimolle ja muille matkakumppaneille, kun teitte minun takia koukkauksen reittiinne. Näin sain yhden päivän olla yksin ja omissa mietteissä seurana vain menneisyys. Muuten matka meni tutun kaavan mukaan muiden mukana. Viipuri tuli nähtyä ja nyt antoi Aimo tunnin parin opaskierroksen vanhassa kaupungissa. Käkisalmi katseltiin paremmin ja ostin jopa tuliasia kotia (en kuitenkaan maatuskoja tai samovaaria). Käkisalmen linna itse paikkana on näkemisen arvoinen, mutta museo on ehkä tarkoitettu venäläisille. Ainakin semmoinen tunne tuli minulle, kun tutkin mitä asioita siellä korostettiin. Muolaan kirkonmäellä pysähdyttiin ja se sai minut hiljaiseksi kun kuulin paikan talvisodan aikaisista tapahtumista.
Kirjoitus Räisäläinen lehti 2010 nro 4 7(7) Kiitokset Tässä yhteydessä suuret Kiitokset Räisälän kyläkirjojen tekijöille. Niistä on ollut suuri apu minulle ja varmaan monelle muulle sukuaan tutkivalle. Niiden arvo korostuu vasta vuosien päästä. Myös Räisäläinen lehden kirjoittajille Kiitos. Itse yritän tallentaa teidän kirjoittamianne tarinoita sähköiseen muotoon, siltä osin kun se liittyy sukuuni. Suuri apu on ollut Räisälän kylä- ja koulupiirikartoilla, jotka kattavat koko pitäjän alueen. Myös tässä voin mainita toisen tutkijan jolta olen saanut paljon apua Härskeensaaren Haikosia tutkiessani eli kiitos Harri Kekille että pääsin hyvin alkuun tutkimuksissa. Raimo Nänimäinen ja Pentti Rantalainen antoivat minulle niput vanhoja Räisäläinen lehtiä viime Räisälä-juhlan aikoihin, joten kiitos teille molemmille! Tästä eteenpäin Jo odotan seuraavaa kesää ja uutta matkaa Karjalan kannakselle. Vielä ei ole suunnitteilla mihin se suuntautuu. Isäni synnyinpaikka Terijoki pitäisi nähdä, Konevitsa, Sortavala, Laatokka kiertää joten vielä on usean kesän ohjelmassa Karjalan matkaa. Myös monet vielä näkemättä jääneet Räisälän kylät kiinnostaisi nähdä lähivuosina. Näistä Räisälän matkoistani, kahdesta viimeisistä Räisälän juhlasta ja Räisälän museosta löytyy kuvia sukusivuiltani. Sivuille päivittyy tietoa ja sukuasiaa myös jatkossa, kunhan työ- ja muut menot antaa ajallisesti myöten. Tätä harrastusta riittää vielä vuosiksi ja nyt on tullut mukaan Räisäläisten Säätiö. Aloin toukokuussa 2010 ylläpitämään www.raisala.fi kotisivuja. Se palaute jota olen saanut useilta vanhemmilta sukulaisilta antaa intoa jatkaa tätä sukutiedon/perinteen keruuta. Tuntui viime kesän Räisälä-juhlilla häkellyttävältä tavata sukulaisia, joista olin jo kirjoitellut monta riviä tapaamatta henkilökohtaisesti. Tärkein tietolähde sukututkimuksessa on kuitenkin omat sukulaiset, joiden tietoja harvemmin mistään kirjoista tai lehdistä löytyy. Olen monesti pysähtynyt miettimään niitä ihmiskohtaloita ja tapahtumia, joita olen vanhoista asiakirjoista löytänyt. En tiedä miten ne jo lähes vaienneet sukupolvet ovat asiat kestäneet. Aika kun kulkee... mitähän 100 vuoden päästä kirjoitetaan tästä ajasta. Onko aika silloin parempi vai huonompi? Jääköön se sen hetkisen ihmisten pohdittavaksi. Heikki Haikonen www.haikonen.info