Tunnus: Salasana: EDUSKUNTATUTKIMUS 2010 2011 Eduskunnalla on keskeinen asema suomalaisessa demokratiassa. Ymmärtääksemme edustuksellisen demokratian toimintaa on tutkijoille tutkia kansanedustajien käsityksiä työstään. Eduskuntatutkimus 2010 2011 on osa kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia aiheesta kansanvalta Suomessa. Syksyn 2010 aikana suoritimme kyselytutkimuksen joka lähetettiin kaikille silloisen eduskunnan 200 kansanedustajalle. Toteamme iloisina ja kiitollisina, että varsin monet edustajat vastasivat viime vuonna lähettämäämme kyselyyn. Viime kevään eduskuntavaleissa vaihtuvuus oli kuitenkin merkittävän korkea ja eduskuntaan valittiin jopa 84 uutta kansanedustajaa. Tämän johdosta pyrimmekin nyt vahvistamaan materiaalimme edustavuutta ja käännymme siksi Teidän puoleenne uutena kansanedustajana. Aineistomme täydentäminen Teidän vastauksillanne olisi meille eritäin arvokasta. Kaikki kyselylomakkeet on varustettu numerotunnisteella. Tällä käytännön järjestelyllä varmistetaan se, että Teille ei lähetetä muistutusviestejä, mikäli olette jo vastannut kyselyyn. Ainoastaan tutkimusprojektissa työskentelevillä tutkijoilla on pääsy kerättyihin tietoihin. Kaikkia tietoja käsitellään täysin luottamuksellisesti. Yksittäisen kansanedustajan vastaukset eivät missään vaiheessa tule käymään ilmi tutkimusjulkaisuista. Toivomme, että tämä tutkimus auttaa valaisemaan useita ajankohtaisia ongelmia suomalaisessa politiikassa. Vastaaminen on luonnollisesti vapaaehtoista, mutta tutkimusmateriaali on sitä laadukkaampaa, mitä useampi kansanedustaja osallistuu. Vastaavanlaisia tutkimuksia on jo tehty useissa yhteyksissä Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, ja vastausprosentti niissä on ollut likimain 95. Teemme yhteistyötä näiden kolmen maan tutkijoiden kanssa, ja yhteisenä tavoitteenamme on saada mahdollisimman vertailukelpoista tutkimustietoa. Toivommekin, että osallistutte tutkimukseen ja vastaatte kysymyksiin. Täytetty lomake palautetaan Åbo Akademin valtio-opin laitokselle oheisessa palautuskuoressa. Voitte vastata kyselyyn helposti myös Internetissä osoitteessa: www.samforsk.abo.fi/eduskuntatutkimus2011. Tunnukset sisäänkirjautumista varten löydätte tämän sivun oikeasta yläkulmasta. Olemme todella kiitollisia, jos voitte vastata internetissä tai palauttaa täytetyn kyselylomakkeen niin pian kuin mahdollista, mieluiten jo tänään tai heti huomenna. Mikäli Teillä on kysyttävää tutkimuksesta, voitte ottaa yhteyttä projektin vastuulliseen johtajaan: Dosentti Åsa Bengtsson, ÅA (puh. 040 7345198, e-mail: asa.bengtsson@abo.fi) Ystävällisin terveisin, Åsa Bengtsson Dosentti, akatemiatutkija Åbo Akademi Heikki Paloheimo Professori Tampereen yliopisto
TEEMA 1: EDUSKUNTATYÖ 1. Eduskunnalla on erilaisia tehtäviä. Miten tärkeinä pidätte seuraavia tehtäviä? Hyvin Melko Ei erityisen Ei lainkaan Päätöksenteko yhteiskunnan kokonaisetua ajatellen Hallituksen ja ministerien työskentelyn valvominen Keskeisenä poliittisen keskustelun areenana oleminen Tulevaisuuden ongelmien ennakointi ennen kuin niistä tulee kiireellisiä Sen heijastaminen, miten kansalaisten mielipiteet jakautuvat yhteiskunnassa Aloitteiden tekeminen asiakysymyksistä, joita hallitus ei nosta esiin EU:n kehityksen valvominen Eduskunnan tekemien päätösten seuranta ja arviointi 2. Miten hyvin tai huonosti arvioitte eduskunnan ja kansanedustajien toteuttavan näitä tehtäviä? Erittäin hyvin Melko hyvin Ei erityisen hyvin Ei lainkaan hyvin Päätöksenteko yhteiskunnan kokonaisetua ajatellen Hallituksen ja ministerien työskentelyn valvominen Keskeisenä poliittisen keskustelun areenana oleminen Tulevaisuuden ongelmien ennakointi ennen kuin niistä tulee kiireellisiä Sen heijastaminen, miten kansalaisten mielipiteet jakautuvat yhteiskunnassa Aloitteiden tekeminen asiakysymyksistä, joita hallitus ei nosta esiin EU:n kehityksen valvominen Eduskunnan tekemien päätösten seuranta ja arviointi
3. Minkä valiokunnan/valiokuntien jäsen olette? 4. Jos saisitte valita täysin vapaasti, minkä kahden valiokunnan jäsenyydestä olette eniten kiinnostunut, ja minkä valiokunnan jäsenyydestä vähiten? a. Eniten kiinnostaa: b. Toiseksi eniten kiinnostaa: c. Vähiten kiinnostaa: 5. Mitkä kaksi valiokuntaa ovat mielestänne tärkeimmät Teidän puolueellenne, ja mikä valiokunta on mielestänne vähiten tärkeä? a. Tärkein: b. Toiseksi tärkein: c. Vähiten tärkeä:
6. Millaisina näette eduskunnan mahdollisuudet vaikuttaa hallituksen esitysten sisältöihin valiokuntatyöskentelyn kautta? Erittäin hyvät Melko hyvät Ei erityisen hyvät Ei lainkaan hyvät 7. Millaisina näette mahdollisuudet käydä rakentavaa ja avointa puoluerajat ylittävää keskustelua eduskuntatyössä? Erittäin hyvät Melko hyvät Ei erityisen hyvät Ei lainkaan hyvät Istuntosalissa Valiokunnissa Epävirallisissa tilanteissa
8. Oletteko viimeisen vuoden aikana tehnyt aktiivisesti yhteistyötä muiden puolueiden kansanedustajien kanssa vaikuttaaksenne eduskunnan päätöksiin seuraavilla aihealueilla? Useita kertoja Muutamia kertoja Muutaman yksittäisen kerran En koskaan Alueelliset/paikalliset kysymykset Eettiset tai uskonnolliset kysymykset Tasa-arvokysymykset EU-kysymykset Ympäristökysymykset Energiakysymykset Kielikysymykset 9. On olemassa erilaisia käsityksiä siitä, ketä kansanedustajan tulisi ensisijaisesti edustaa. Mitä mieltä Te olette? Numeroikaa vastausvaihtoehdot tärkeysjärjestykseen siten, että tärkein on 1, toiseksi tärkein on 2 jne. Omia äänestäjiään Kaikkia oman vaalipiirinsä äänestäjiä Oman puolueensa äänestäjiä Suomen kansaa Jonkin yhteiskuntaryhmän jäseniä Minkä ryhmän/ryhmien?
10. Seuraavassa on kolme esimerkkiä tilanteista, joissa erilaiset mielipiteet ovat ristiriidassa keskenään. Miten kansanedustajan tulisi Teidän mielestänne äänestää näissä kolmessa tilanteessa? Rastikaa kahdesta vaihtoehdosta aina se, jota Te kannatatte. a. Jos oman vaalipiirin äänestäjien mielipide on ristiriidassa kansanedustajan puolueen mielipiteen kanssa Kansanedustajan tulisi äänestää puolueensa mielipiteen mukaan Kansanedustajan tulisi äänestää vaalipiirin äänestäjien mielipiteen mukaan b. Jos kansanedustajan mielipide jostakin tietystä asiakysymyksestä on ristiriidassa oman vaalipiirin äänestäjien mielipiteen kanssa Kansanedustajan tulisi äänestää oman mielipiteensä mukaan Kansanedustajan tulisi äänestää vaalipiirin äänestäjien mielipiteen mukaan c. Jos kansanedustajan mielipide on ristiriidassa hänen puolueensa mielipiteen kanssa Kansanedustajan tulisi äänestää oman mielipiteensä mukaan Kansanedustajan tulisi äänestää puolueensa mielipiteen mukaan 11. Miten tärkeinä pidätte seuraavia tehtäviä, kun tapaatte ihmisiä vaalipiiristänne? Erittäin Melko Ei erityisen Ei lainkaan Meneillään olevasta eduskuntatyöskentelystä kertominen Tiedonsaanti vaalipiirin ongelmista
12. Miten tärkeitä seuraavat tehtävät ovat Teille kansanedustajana? Erittäin Melko Ei erityisen Ei lainkaan Henkilökohtaisesti tärkeinä pitämienne näkemysten esille tuominen Puolueenne politiikan esille tuominen Oman alueenne/vaalipiirinne etujen ja näkemysten edistäminen Koko maan edusta huolehtiminen Yksittäisen kansalaisen Teille esittämän ongelman ratkaiseminen Nuorten etujen ja näkemysten edistäminen Eläkeläisten etujen ja näkemysten edistäminen Naisten etujen ja näkemysten edistäminen Maanviljelijöiden etujen ja näkemysten edistäminen Maahanmuuttajien ja pakolaisten etujen ja näkemysten edistäminen Uskonnollisten ihmisten etujen ja näkemysten edistäminen Hallituksen ja ministerien työskentelyn valvominen Aloitteiden tekeminen asiakysymyksistä, joita hallitus ei nosta esille
13. Käytättekö Internetiä ja sosiaalisia medioita työssänne kansanedustajana? Rastikaa ne vaihtoehdot joita Te käytätte. En käytä Kyllä, käytän seuraavia: Henkilökohtaiset kotisivut Blogi Facebook Twitter Jotakin muuta, mitä? 14. Jos käytätte sosiaalisia medioita, kuinka tärkeitä ne ovat seuraavissa tarkoituksissa: Viestinne välittäminen mahdollisimman monelle Erittäin tärkeitä Melko tärkeitä Ei erityisen tärkeitä Ei lainkaan tärkeitä Kansalaisten mielipiteiden selvittäminen Helposti äänestäjien tavoitettavissa oleminen Nykyaikaisen vaikutelman antaminen Jokin muu tärkeä tarkoitus?
15. Kun yksittäiset kansalaiset ottavat Teihin yhteyttä, kuinka usein he nostavat esille seuraavanlaisia kysymyksiä/asioita? Erittäin usein Melko usein Toisinaan Ei koskaan Kyseistä kansalaista henkilökohtaisesti koskettavat asiat Oman alueen/vaalipiirin ongelmat Jonkin ryhmän ongelmat/toivomukset Teidän puolueenne toimintaa koskevat kysymykset Teidän toimintaanne kansanedustajana koskevat kysymykset 16. Kun yksittäiset kansalaiset ottavat Teihin yhteyttä edellä mainituissa asioissa, kuinka tavallista on, että he valitsevat seuraavia toimintatapoja? Erittäin tavallista Melko tavallista On tapahtunut joskus Ei ole koskaan tapahtunut Yhteydenotto sähköpostilla Yhteydenotto Facebookissa tai muissa sosiaalisissa medioissa Yhteydenotto kirjeitse Yhteydenotto puhelimitse tai tekstiviestillä Yhteydenotto erilaisissa yhdistystapaamisissa Spontaani yhteydenotto, kun tapaa Teidät sattumalta Yhteydenotto tilaisuuksissa, joissa Teillä on julkinen esiintyminen
17. Seuraavassa Teille esitetään kaksi kysymystä puoluekurista ja puolueen yhtenäisyydestä. Ensimmäinen kysymys koskee puolueenne tilannetta tällä hetkellä. Toinen kysymys koskee sitä, miten Teidän mielestänne asioiden tulisi olla. a. Millaista puoluekuria ja yhtenäisyyttä Teidän puolueessanne vaaditaan tällä hetkellä? Puolue edellyttää yksimielistä ryhmä-äänestämistä Puolue sallii yleensä itsenäisen äänestämisen On mahdollista äänestää itsenäisesti tietyissä asiakysymyksissä Missä? b. Miten puoluekurin ja yhtenäisyyden tulisi Teidän mielestänne toimia? Sen tulisi olla... Paljon tiukempi kuin tällä hetkellä Jonkin verran tiukempi kuin tällä hetkellä Kuten tällä hetkellä Jonkin verran löyhempi kuin tällä hetkellä Paljon löyhempi kuin tällä hetkellä
18. Miten tärkeinä pidätte seuraavia tekijöitä oman eduskuntaryhmänne päätöksentekoon vaikuttamisen kannalta? Erittäin Melko Ei erityisen Ei lainkaan Vahva mielipidekannatus oman puolueen sisällä Vahva mielipidekannatus kansalaisten keskuudessa Hyvät kontaktit joukkoviestimiin Henkilökohtaiset kontaktit puolueen johtoon Onnistuminen ryhmätapaamisten keskusteluissa Hyvät suhteet muihin puolueisiin Vahva kannatus organisaatioiden/viranomaisten keskuudessa Vahva kannatus ammattilaisten/asiantuntijoiden keskuudessa
TEEMA 2: POLITIIKAN SISÄLTÖ 19. Mikä/mitkä asiakysymykset tai yhteiskunnalliset ongelmat ovat mielestänne tärkeimpiä Suomessa tällä hetkellä? Esittäkää korkeintaan kolme kysymystä/yhteiskunnallista ongelmaa: 1. 2. 3. 20. Seuraavassa on lueteltu eräitä suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyviä ehdotuksia. Mikä on Teidän mielipiteenne niistä? Erittäin hyvä ehdotus Melko hyvä ehdotus Ei erityisen hyvä ehdotus Ei lainkaan hyvä ehdotus Adoption salliminen samaa sukupuolta oleville pareille Sukupuolineutraalin avioliittolain käyttöönotto Aktiivisen kuolinavun (eutanasian) salliminen Geenimuunnellun ruuan kehittämisen rajoittaminen Kuntien lukumäärän voimakas vähentäminen kuntaliitoksilla Yleisestä asevelvollisuudesta luopuminen Seksipalvelujen oston kieltäminen Ruuhkamaksujen käyttöönotto suurissa kaupungeissa Pakollisen ruotsin opetuksen poistaminen Nato-jäsenyyden hakeminen
21. Seuraavassa on lueteltu eräitä ehdotuksia, joihin monien ihmisten mielestä tulisi panostaa Suomessa tulevaisuudessa. Mitä mieltä Te olette näistä ehdotuksista? Käyttäkää vastaamisessa apuna alla olevaa asteikkoa. 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Erittäin huono ehdotus Ei hyvä eikä huono ehdotus Erittäin hyvä ehdotus Suomi, jossa on enemmän yksityisyrittäjyyttä ja markkinataloutta Suomi, jossa on pienemmät tuloerot Suomi, jossa kristilliset arvot ovat suuremmassa roolissa Suomi, jossa on enemmän lakia ja järjestystä Ympäristöystävällinen Suomi, vaikka se tarkoittaisi alhaista talouskasvua tai ei kasvua ollenkaan Suomi, jossa miehet ja naiset ovat keskenään tasa-arvoisempia Suomi, jossa vaalitaan perinteisiä suomalaisia arvoja Suomi, jossa vahvistetaan perheen asemaa Suomi, jossa ihmiset ovat työelämässä pidempään Suomi, jossa vahvistetaan seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia Suomi, jossa on alhaisempi verotus Suomi, jossa on kaksi vahvaa kansalliskieltä Kansainvälisemmin suuntautunut Suomi, joka painottaa vähemmän eri kansojen ja maiden välisiä rajoja Suomi, jossa on pienemmät kehityserot eri alueiden välillä. Suomi, jossa on suurempi julkinen sektori Suomi, jossa maahanmuutto on laajamittaisempaa Monikulttuurinen Suomi, jossa suhtaudutaan suvaitsevasti muista maista tuleviin ihmisiin, joilla on eri uskonto ja erilaiset elämäntavat
22. Usein ajatellaan, että puolueet voidaan järjestää vasemmalta oikealle niiden poliittisten asenteiden mukaan. Mihin Te sijoittaisitte suomalaiset eduskuntapuolueet vasemmistooikeisto-ulottuvuudella? Käyttäkää vastaamisessa apuna alla olevaa asteikkoa. 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kaukana vasemmalla Ei vasemmalla eikä oikealla Kaukana oikealla Sijainti vasemmistooikeistoulottuvuudella Suomen Keskusta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Kansallinen Kokoomus Vasemmistoliitto Vihreä liitto Ruotsalainen kansanpuolue Suomen Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset 23. Mihin kohtaan sijoitatte itsenne vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudella? 24. Mihin kohtaan vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudella sijoittaisitte enemmistön Teidän puolueenne äänestäjistä? Vastatkaa sen mukaan, minkä Te uskotte olevan äänestäjien keskiarvo.
25. Kun tarkastellaan kahdeksan eduskuntapuolueen yleisiä näkemyksiä, mitkä kolme puoluetta sijaitsee mielestänne lähimpänä Teidän puoluettanne ja mitkä kolme puoluetta kauimpana? Voitte käyttää myös puolueiden lyhenteitä: Suomen Keskusta (Kesk.) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) Kansallinen Kokoomus (Kok.) Vasemmistoliitto (Vas.) Vihreä liitto (Vihr.) Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) Suomen Kristillisdemokraatit (KD) Perussuomalaiset (PS) a. Mikä puolue on lähimpänä Teidän puoluettanne? b. Mikä puolue on toiseksi lähimpänä Teidän puoluettanne? c. Mikä puolue on kolmanneksi lähimpänä Teidän puoluettanne? d. Mikä puolue on kolmanneksi kauimpana Teidän puolueestanne? e. Mikä puolue on toiseksi kauimpana Teidän puolueestanne? f. Mikä puolue on kauimpana Teidän puolueestanne? 26. Mihin puolueeseen Te kuulutte?
TEEMA 3: DEMOKRATIA JA POLIITTISET PROSESSIT 27. Kun ajattelette suomalaista politiikkaa ja poliittista järjestelmää, miten huolestuttavina pidätte seuraavia asioita tulevaisuuden kannalta? Erittäin huolestuttava Melko huolestuttava Ei erityisen huolestuttava Ei lainkaan huolestuttava Eduskunnan heikko asema suhteessa hallitukseen Populismin lisääntyminen Virkamiesvallan lisääntyminen Rahoitusmarkkinoiden vaikutusvallan kasvu Median vallan kasvu EU:n vallan kasvu Kunnallisen itsehallinnon heikentyminen Kansallisen itsemääräämisoikeuden supistuminen Lisääntyvä poliitikkojen halveksunta Puolueiden jäsenmäärän lasku Vaaliosallistumisen lasku Yhteiskunnallinen apatia
28. On olemassa erilaisia käsityksiä siitä, miten Suomen demokraattinen järjestelmä toimii ja miten sen tulisi toimia. Mitä mieltä olette seuraavista väittämistä? Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Pääasiassa eri mieltä Täysin eri mieltä Kansalaisilla on hyvät mahdollisuudet osallistua poliittiseen päätöksentekoon Demokraattinen järjestelmämme on menettämässä kansalaisten luottamuksen Päätöksenteossa heijastuvat kansalaisten enemmistön mielipiteet Poliittiset puolueet ovat tärkein linkki kansalaisten ja valtion välillä Erityisintresseillä on liikaa vaikutusvaltaa lainsäädännössä Tietyllä määrällä kansalaisia tulisi olla oikeus tehdä aloite kansanäänestyksestä Lainsäädäntöprosessi on liian monimutkainen Eduskunnan, ei kansalaisten, tulisi tehdä lakeja ja julkista politiikkaa koskevat ratkaisevat päätökset Riippumattomilla asiantuntijoilla tulisi olla suurempi vaikutus ratkaisevissa lakeja ja julkista politiikkaa koskevissa päätöksissä Äänestysikä tulisi alentaa 18 vuodesta 16 vuoteen
29. Kuinka tyytyväinen olette yleisesti ottaen demokratian toimivuuteen Suomessa? Erittäin tyytyväinen Melko tyytyväinen En erityisen tyytyväinen En lainkaan tyytyväinen 30. Mitä mieltä olette seuraavista väittämistä koskien valtiollista suoraa demokratiaa? Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Pääasiassa eri mieltä Täysin eri mieltä Kansanäänestykset ovat hyvä keino ratkaista tärkeitä poliittisia kysymyksiä Kansanäänestykset johtavat huonosti harkittuihin lakeihin Kansanäänestykset elvyttävät poliittista kiinnostusta 31. Kun ajattelette Suomen eduskuntavaalien toimivuutta käytännössä, kuinka hyvin vaalit turvaavat mielestänne sen, että kansanedustajien mielipiteet heijastavat äänestäjien mielipiteitä? Erittäin hyvin Melko hyvin Ei erityisen hyvin Ei lainkaan hyvin
32. Suomalaisen vaalijärjestelmän uudistamisesta on keskusteltu aktiivisesti usean vuoden ajan. Mikä seuraavista vaihtoehdoista on lähimpänä Teidän mielipidettänne? Suomalaista vaalijärjestelmää ei tarvitse uudistaa Vaalijärjestelmää tulisi uudistaa yhdistämällä muutamia pienimpiä vaalipiirejä Edellisen hallituksen esitys (jossa vaalipiirijako säilyy muuttumattomana, lisäksi käyttöön otetaan 3 prosentin äänikynnys, vaaliliitot kielletään ja koko maa olisi yhtenä vaalialueena) oli kehitystä oikeaan suuntaan Jotakin muuta, mitä? 33. Edellinen eduskunta hyväksyi uuden lain ehdokas- ja puoluerahoituksesta. Mitä mieltä olette uusista säännöistä? Rastikaa vaihtoehto, joka on lähimpänä Teidän mielipidettänne. Uudet säännöt ovat liian tiukat Uudet säännöt ovat sopivat Uudet säännöt ovat riittämättömät
34. Miten tärkeinä pidätte seuraavia tekijöitä selitettäessä sitä, millä perusteilla suomalaiset äänestäjät valitsevat puolueensa? Erittäin tärkeä tekijä Melko tärkeä tekijä Ei erityisen tärkeä tekijä Ei lainkaan tärkeä tekijä Äänestäjien yhteiskuntaluokka ja ammattiryhmä Näkemykset ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä Ideologiset käsitykset vasemmisto-oikeisto-kysymyksistä Uskonnolliset ja moraaliset käsitykset Pitkäaikainen puolueuskollisuus Puoluejohtajien julkisuuskuva Yksittäisten ehdokkaiden julkisuuskuva Nousu- ja laskusuhdanteet kansantaloudessa Puolueiden vaalikampanjat Vaalikampanjoinnin seuranta joukkoviestimissä
TAUSTAKYSYMYKSET 35. Haluaisimme kuulla kunnallispoliittisesta aktiivisuudestanne tällä hetkellä sekä silloin, kun Teidät valittiin eduskuntaan. Onko/oliko teillä kunnallisia luottamustehtäviä ja jos on/oli, minkä tyyppisiä? a. Eduskuntaan valituksi tulemisen aikaan: Kaupungin-/kunnanvaltuusto: Kaupungin-/kunnanhallitus: Jäsen Puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja Ei luottamustehtävää b. Tällä hetkellä: Kaupungin-/kunnanvaltuusto: Kaupungin-/kunnanhallitus: Jäsen Puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja Ei luottamustehtävää 36. Mikä oli ammattinne/työpaikkanne, kun tulitte ensimmäistä kertaa valituksi eduskuntaan? Ammatti/työ/toiminta: 37. Työskentelittekö yksityisellä vai julkisella toimialalla? Valtion työntekijä Kunnan työntekijä Yrityksen työntekijä Elinkeinonharjoittaja/maanviljelijä Jokin muu, mikä?
38. Oletteko ollut jossakin vaiheessa palkkatyössä puolueenne palveluksessa? Kyllä En 39. Oletteko mies vai nainen? Mies Nainen 40. Minkä ikäinen olette? alle 40 40-49 50-59 60 tai vanhempi Kiitos osallistumisestanne! Olemme kiitollisia, jos lähetätte täytetyn kyselylomakkeen oheisessa vastauskuoressa niin pian kuin mahdollista. Mikäli haluatte saada selostuksen tutkimustuloksista, laittakaa rasti alla olevaan ruutuun. Haluan saada tietoa tutkimustuloksista
SISÄLTÖYHTEENVETO Kysymysnumero Teema 1-18 Eduskuntatyö 19-26 Politiikan sisältö 27-34 Demokratia ja poliittiset prosessit 35-40 Taustakysymykset