Retki Naapuriin Eevin laiva on Silja Serenade rabies-vasta-ainetestistä ja voimassaolo edellyttää säännöllistä rokotusta. Joulukuussa, viimeisenä perjantai-iltana ennen joulua me neljä naista sitten suuntasimme laivaterminaaliin paperit kunnossa ja mieli odottavana. Mitään papereita emme Eevistä näyttäneet, koska kukaan ei niitä meiltä kysellyt, ei Helsingissä eikä Tukholmassa. Sini oli varannut meille invahytin, joten tilaa oli enemmän kuin tavallisissa hyteissä ja niinpä Eevillekin järjestyi hyvä ja turvallinen nukkumapaikka omalla lampaantaljalla. Oli aika jännää seurata Eevin opastusta ja käyttäytymistä laivalla. Täytyy kehua, että tyttö selvisi kaikesta upeasti paremmin kuin täällä Oli pimeä ja tihkusateinen aamu marraskuussa, kun olin palannut kotiin Eevi-oppaani kanssa aamulenkiltä, pessyt koiran taas kerran ja käynyt itse suihkussa ja pukenut puhdasta ylleni ja lopuksi tallustellut tietokoneeni ääreen ja avannut postilaatikkoni. Viestien joukossa oli viesti Siniltä, Eevin pentuajan hoitajalta. Sini kertoi saaneensa lahjaksi risteilyn Tukholmaan ja kysyi, haluaisinko lähteä Eevin kanssa retkelle naapuriin. Mukaan tulisi myös Sinin äiti, Arja. pitkään en miettinyt, kun vastasin: kyllä ja tosi mukavalta ajatus risteilystä tuntui näin masentavan pimeänä aikana. Kun retkelle lähtöaika oli sovittu, vein Eevin hyvissä ajoin ennen matkaa rokotettavaksi, koska Ruotsiin mentäessä, pitää koiralla olla voimassa oleva todistus Tukholmassa!
tutuissa maisemissa, ehkäpä jo liiankin tutuiksi tulleissa. Eevi oli mukanamme ruokaillessamme ja käydessämme kaupoissa - parfyymiputiikissa tyttö makoili rauhallisesti, tuoksujen kaaos sai vain tytön pari kertaa tuhahtelemaan. Laivalla Eevi sai paljon huomiota osakseen, mutta useimmat suhtautuivat opaskoiraan hyvin, joku tosin jo heti laivaan mennessämme olisi halunnut tyttöä helliä, mutta matkaseurani torjuivat yrityksen tiukan ystävällisesti. Laivan koira-wc tilojakin tuli kokeiltua. Ne sijaitsivat 12. kannella, eivätkä herättäneet koirassa kovinkaan suurta innostusta. Meistä ihmisistäkin paikka oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, hyvin pieni ja varsin likainen. Se taisikin olla ainoa asia, joka herätti negatiivisia tunteita retkellämme. Tonneko pitäis mennä? Koska joulu oli lähellä ja mukana paljon perheitä ja lapsia, oli laivalla myös joulupukki, jota Eevi olisi mielellään tutkinut lähemmin joulupukin tullessa juttelemaan kanssamme ruokaillessamme. Joulupukki taisi vähän hämmästyä, kun ei huomannut pöydän alla makoilevaa koiraa ennen kuin tyttö nuuskutteli pukin housunlahkeita. Lauantaiaamuna Eevi pääsi uudelleen tutustumaan 12. kannen ihmeeseen, saipa vähän ottaa pienet aamuspurtit Juujuu, kilttejä ollaan! tyhjällä kannella ja aamupalan jälkeen maastouduimme. Matkasuunnitelmaamme kuului käynti Tekniikan Museossa, jonne laivasatamasta oli noin kolmen kilometrin kävely. Kävely tuntuikin hyvältä aamutuimaan ja varsinkin Eevi nautti siitä, koska sai juoksennella vapaana kulkiessamme laajan viheralueen läpi. Alueella oli muitakin koiria ja Eevin kaveriksi ilmaantui nuori herra-hauveli, jonka kanssa juokseminen ja leikki näyttivät sujuvan erinomaisesti. Alue oli pääasiassa nurmikenttää, ilman aitoja ja kaikki koirat kuulemma kulkivat vapaina - näkyipä alueella pari ratsukkoakin. Muuten kävely museolle sujui hyvin, mutta aivan hirmuisen kuraisia olimme saapuessamme määränpäähän, koska kävellessämme alkoi sadella ja alue oli savista. Ei siinä auttanut muu kuin mennä museossa ihan ensiksi wc-tiloihin, taas inva-sellaiseen ja kuivailla ja puhdistaa omat kengät ja Eevi mahdollisimman hyvin. Tekniikan Museossa olisi ollut paljonkin tutkittavaa, mutta me halusimme päästä Avaruusmatkalle. Maksoimme siis matkaliput ja siinä yritin kysellä, että, voiko koiran ottaa mukaan vai olisiko joku rauhallinen paikka siksi aikaa. Lipun myyjä oli sitä mieltä, että kyllä koira voi tulla mukaan. Olisi kuitenkin ollut ehkä parempi, että Eevi olisi saa-
Tekniikan museo nut olla kokematta sitä avaruusmatkaa. Avaruusmatka tapahtui elokuvateatterissa, mutta siinä oli elokuvan lisänä monenlaisia tehosteita- ääniä, jyrinää ja eri puolilta salia näkyviä valonvälähdyksiä. Lisäksi istuimet liukuivat sivuttain, keikkuivat eteen-taakse ja taisimmepa saada hiukan vettäkin päällemme. Eevin olisi pitänyt pysyä istuimen vieressä, mutta tyttö yritti tulla jalkojeni juureen hakien turvaa, joten minä siirryin lattialle Eevin viereen ja se riitti rauhoittamaan tytön. Esitys oli hyvä, ruotsi selvää ja ilahduin, kun pystyin seuraamaan tekstiä kohtuullisen hyvin. Tekniikan Museolta lähdimme lähimmälle bussipysäkille ja bussilla Tukholman keskustaan. Bussi oli ns. matalalattiamallia ja bussissa toimi pysäkkikuulutus. Keskustasta kävelimme Drottningsgatania myöten vanhaan kaupunkiin. Enpä ole kovin usein kävellyt koiran kanssa sellaisessa ihmismassassa kuin silloin. Ohikulkijoilta kuulin monenlaisia kommentteja koirasta ja kaikki olivat hyvin positiivisia. Aivan kuin Eevi olisi ymmärtänyt ohikulkijoiden kehut, se kulki häntä kevyesti heilahdellen nenä pystyssä eteenpäin, pysähtyen suojateiden eteen ja väistellen ihmisiä ja kun ei väistämään pystynyt, hidasti vauhtia tai seisahtui ja katsoi, että ruuhka vähän väheni. Näin kuljimme aina Tuomiokirkolle asti, siellä kuuntelimme kuoron laulantaa, kaunista oli ja kävimme läheisellä joulutorilla. Takaisin keskustaan kulkiessamme tulimme, kuinkas muutenkaan, kuninkaan linnan lähelle. Linnaa vartioi tietysti nuori vartijasotilas ja matkaseurani mielestä Eevistä tuon sotapojan kanssa oli saatava kuva ja ihme ja kyllä poika antoi luvan kuvata. Pääsipä Eevi istumaan mustalla piirretyn ympyrän sisäpuolelle ja tyttö oli istuessaan siinä vartijan vieressä ylvään näköinen, taisi katsella vain yläilmoihin päin. Eevi kuuntelee tarkkana kuoron musisointia.
Vanhassa kaupungissa on pieniä, viihtyisän tuntuisia kahviloita ja mekin, tietysti, poikkesimme sellaiseen. Kahvi oli hyvää ja leivonnainen, nam,nam, totta kai runsaasti kaloreita sisältävä. Keskustassa käväisimme tavaratalossa ostamassa Eeville herkkupalan iltaa varten. Minua vähän nauratti, kun kuljimme tavaratalon edessä oville päin ja vanha rouva selitti minulle, että täällä on nyt hirmuisen vaarallista liikkua. No, olihan siinä tungosta ja kai rouva ajatteli, että sokea ja opaskoira ei pärjää siinä ja vaikeata varmasti olisi ollutkin, ellei lähietäisyydellä olisi ollut peräti kaksi kaitsijaamme. Ystävällisiä ihmisiä tapasimme kysyessämme neuvoa ja lopuksi suuntasimme metroasemalle. Hauskaa muuten oli se, että sekä tavaratalon että metron h i s s e i s s ä oli kerroskuulutus. Voisihan olla mu- Linnan vahtivuorossa Annikki ja Eevi.
kava, jos täällä meilläkin tavaratalon hissi ilmoittaisi, minne kerrokseen ollaan tulossa. Metroasemalla oli varsin kovaääninen kuulutus eri junien saapumisesta, eri linjojen metrot olivat eri väreillä merkittyjä ja istuimet vaunuissa olivat pehmustettuja ja kuulemma vaunut sisältä viihtyisät väritykseltään, siinä vaunussa, jossa me matkustimme, oli käytetty sinistä. Laivalla kotiin päin matkustaessamme, kaikki sujui jo hyvään totuttuun tapaan. Eevi muisti hissit ja osasi kulkea käytäviä kuin vanha tekijä ja joskus se osasi pysähtyä oikean hytin oven eteen. Meillä oli hauskaa ja aika kului nopeasti. Ostoksia tuli tehtyä laivan kaupoissa ja rahaa meni, mutta eipä tarvinnut kotiin tultua enää pähkäillä joululahjojen ostoksille menoa. Eeville matka oli erityisen hyvä harjoitteluretki. Siinä kysyttiin koiran pinnaa ja kestävyyttä työskentelyssä. Ne ominaisuudet hyviksi havaittiin, tosin havainnoijina toimi ehkä pikkuisen puolueelliset matkatoverimme, Sini ja Arja. Ja matkaseurahan oli, niin voin puolueettomasti sanoa, maailman paras! Annikki Skogster oppaanaan Opas Eevi kuvat, taitto ja Eevin pentuajan passaus: Sini Merikallio Musiikkivideo tästä Tukholman reissusta on nähtävänä Youtubessa osoitteessa: http://dy.fi/a5q Matkailu avartaa ja takaa myös makoisat unet.