OPI RAKASTAMAAN MAATASIJA KANSAASI
May-Bee Rautio OPI RAKASTAMAAN MAATASIJA KANSAASI Rintamalottien elämää Edita Helsinki
Painotuote May-Bee Rautio ja Edita, 2001 ISBN 951-37-3334-3 Ulkoasu: Mika Huovinen Kannen kuva: Lääkintälotta avustamassa potilasta Kiestingin suunnalla; Puolustusvoimien Kuvakeskus Oy Edita Ab Helsinki 2001
Sisältö LOTTA SVÄRD Miten järjestö syntyi?...... 10 Ideologia ja organisaatio... 14 Kuka hyväksyttiin lotaksi?... 20 Lottien kouluttaminen........... 21 Järjestön monenlaista toimintaa... 24 Lotta Svärd -naisjärjestö - ainoalaatuinen maailmassa... 28 Järjestön lakkauttaminen... 30 RINTAMALOTAT Kuka lähti komennukselle?.......... 34 Päiväraha, luontaisedut ym...... 35 Vaatetus... 36 Lottahenki ja työtoveruus... 37 Lottakuri... 39 Lotan uskonnollisuus... 41 Kenen käskynalainen Iotta oli?... 50 Vapaa-aika............... 51 Muonituslotat.......... 52 Toimisto-/kanslia- ja viestiiotat... 58 Lääkintälotat...... 61 Varus-/varustuslotat... 63 HA A STATTELUT Telleroo Hakkarainen... 66 Monitoimilotta... 68 Marjatta Kabiluoto......... 7 4 Ensimmäisiä yhdyslottia... 76
Aune Ristola.,...... 90 Lotta ei anna periksi... 92 Ilma Pärssinen... 106 "Kanttiinis sai olla täysin puettun viikkotolkul"... 108 Eva Korkman...... 111 Herneet vain kalisivat padassa... 112 Irja Noponen...... 118 Laulava kenttäsairaala...... 120 Leena Wallenius...... 126 Toimistotyötä auton lavalla...... 126 Lea Ormala... 130 Joulupukki ei ollutkaan vihollinen... 132 Sointu Toivonen... 138 "Nyt on lähdettävä, nyt tuli ryssät"... 140 Marja Purhonen...... 146 Talvisodan aikana tornilotan vartiovuoro sietokyvyn rajoilla...... 148 Saara Salmimies............ 150 Tykistötuli silmien edessä kaiken aikaa... 152 Pirkko Hiirla... 156 Äkseeraukset ja aseistettuna vartiossa... 15 6 Helvi Vilonen...... 162 Paljain jaloin......... 164 Katri Vähäsarja... 169 Kammoa ei tuntunut - kaatuneet kuin eläviä.. 170 Lotta May-Bee]acobson... 175 LOTAT TÄNÄÄN..... 183 Loppusanat......... 184 Kiitokset............. 188 Lähteet... 190
Alkusanat Rintamalotaksi ruvettiin jo talvisodan aikana kutsumaan lottia, jotka työskentelivät rintama- tai sotatoimialueella. Tämä kirja kertoo heistä, heidän työstään ja toiminnastaan, heidän velvollisuudentunnostaan ja tinkimättömästä halustaan palvella isänmaata. Lotat lähtivät komennukselle omasta vapaasta tahdostaan. Osa heistä oli jo rauhan aikana sitoutunut olemaan heti valmiina lähtöön tilanteen niin vaatiessa. Lotat eivät lähteneet palkan toivossa - tuskin monikaan edes tiesi, että saisi pientä päivärahaa, ja talvisodan aikana se useimmiten jäikin saamatta. He lähtivät, koska he halusivat omalta vaatimattomalta osaltaan auttaa isänmaata selviämään sodan koettelemuksista. Lotat olivat reippaita nuoria naisia - urheita, uutteria ja neuvokkaita. Heille ei tuottanut vaikeuksia työ- tai opiskelupaikan tai vaikkapa maatilan tyttären tehtävien jättäminen. Raha ei merkinnyt silloin mitään - isänmaa merkitsi kaikkea. He eivät pelänneet työntekoa. Voisi pikemminkin sanoa, että mitä enemmän he saivat uurastaa, sitä suuremman tyydytyksen tunne valtasi heidän mielensä. Olen kirjoittanut tämän kirjan vuonna 1993 Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kansatieteen laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielman (Rintamalotan arkipäivää) pohjalta. Lisänä on muutamia rintamalottien haastatteluja, jotka liittyvät Helsingin yliopiston uskontotieteen laitokselle vuonna 1992 tekemääni proseminaariesitelmään, jonka teemana oli lotan uskonnollisuus. Kirjallisena päälähteenä olen käyttänyt Vilho Lukkarisen teosta Suomen [otat, Lotta Svärd -järjestön historia. Se perustuu alkuperäiseen asiakirja-aineistoon, jonka pääosaa säilytetään Sota-arkistoon sijoitetussa Lotta 7
Svärd -arkistossa. Lisäksi lähteinä on ollut muita tutkimuksia ja julkaisuja sekä eri lehtien aihetta käsitteleviä artikkeleita ja kirjoituksia. Olen tutkielmani jälkeen kerännyt eri lähteistä lisätietoja ja laajentanut näin alkuperäistä tekstiä. Syvähaastattelut, joita on kahdeksantoista, ovat tärkeä osa kirjan sisältöä. Neljäntoista rintamajotan haastattelun yhteydessä on heidän henkilöhistoriansa, lyhyt kuvaus kunkin haastateltavan tähänastisesta elämänkulusta. Neljä lottaa esiintyy uskonnollisuutta koskevissa haastatteluissa nimettöminä. Olen myös itse rintama Jotta - muonituskurssin Moskovan rauhan (välirauhan) aikana suorittanut ja silloin lottalupauksen antanut. Olen pyrkinyt tuomaan haastatteluissa tasapuolisesti esille niin lottia kiittäviä kuin vähemmän kiittäviä asioita. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö vaaka kallistuisi enemmän kiitoksen puolelle. Tarkastelen kirjan alussa myös Lotta Svärd -järjestön syntyä, ideologiaa, organisaatiota, lottien kouluttamista ja järjestön monipuolista toimintaa. Toivon, että kirj a a-ntaa lukijalle kuvan lottajärjestöstä ja sen päämääristä sekä erityisesti rintamalottien työstä ja heidän henkisestä asenteestaan. Helsingissä 28. helmikuuta 2001 May-Bee Rautio 8
Lotta Svärd
Miten järjestö syntyi? Lotta Svärd -järjestön synty oli suoraa seurausta suojeluskuntien perustamisesta. Vuonna 1917 perustettujen suojeluskuntien juuret olivat vuosisadan alun tapahtumissa - vuoden 1902 kutsuotamellakoissa ja vuoden 1905 suurlakossa. Paikkakunnilla, joille perustettiin suojeluskunta, rupesivat naiset kokoontumaan ompeluseuroihin tarkoituksenaan huolehtia oman paikkakuntansa suojeluskunnan saattamisesta toimintavalmiiksi lähinnä vaatetuksen osalta. Tähän liittyi myös ruokatarvikkeiden ja varusteiden keräys ja hankinta sekä suojeluskuntalaisten muonittaminen. Kun vapaussota syttyi, lähti myös naisia rintamalle suojeluskuntalaisten mukana. Va lkoisen kirjan mukaan, joka julkaistiin Lotta-Svärd yhdistyksen keskusjohtokunnan toimesta vuonna 1928, oli rintamalla ollut vapaussodan aikana runsas tuhatkunta suojeluskuntalaisia avustavaa naista. Luku on todennäköisesti liian pieni, koska kaikilta paikkakunnilta ei tullut vastausta tiedusteluun. On myös oletettavaa, että suojeluskuntia avustavista naisista ei pidetty tarkkaa tilastoa - jos pidettiin ollenkaan. Tähän viittaa se, että pelkästään rintamalla olleiden Etelä-Pohjanmaan naisten lukumäärä oli neljättäsataa. Suurin osa näistä naisista kuului talonpoikais- ja virkamiessäätyyn, mutta mukana oli myös esimerkiksi talojen palvelijoita. Naiset työskentelivät rintamalla pääasiassa muonittajina tai olivat sairaanhoitohenkilökuntaa - muutamia oli toimistotehtävissäkin. Naisia toimi myös viestinkuljettajina, patruunavöiden (kirjoittajan äiti) ja aseiden salakuljettajina. Naiset olivat lohtuna haavoittuneille - he kuuntelivat heidän viime huokauksensa ja toivomuk- IO
sensa tervehdyksen lähettämisestä omaisille. He tekivät myös kaatuneille viimeisen palveluksen pesemällä ja pukemalla ruumiit ennen vainajien lähettämistä lopulliselle matkalle. Suuriarvoisen työn tekivät myös lukuisat kotirintamalla olevat naiset suorittamalla muona-, vaate- ja rahakeräyksiä, muonittamalla ja neulomalla valtavia määriä erilaisia kudonnaisia tai ompelemalla vaatteita - lumipukuja myöten - sekä valmistamaila sidetarvikkeita rintamalle. Lisäksi naiset järjestivät sankarihautajaisia kotipaikkakunnillaan. Naiset eivät siis toimineet vapaussodassa lottina, mutta siteerattakoon tässä lausumaa, jonka eräs suojeluskuntaosasto on esittänyt naisapulaisistaan: "He olivat uskollisia ja uutteria, kelpo tovereita sotaretkellä." Joskus näkee kirjoituksia, joissa puhutaan kolmen sodan lotista. Virallisesti on kuitenkin olemassa vain kahden sodan, talvi- ja jatkosodan, lottia. Vapaussodan aikana virisi muutamilla tahoilla ajatus aseellisten naisjoukkojen perustamisesta. Ajatus ei kuitenkaan toteutunut. Punakaarteilla niitä sen sijaan oli. Tosin kesällä 1944 meillä koulutettiin ilmatorjunnan avuksi puolitoistasataa valonheitinlottaa, jotka muodostivat sotilaallisesti toimivan ja taisteluvastuuta kantamaan tarkoitetun lottayksikön. Se oli lottajärjestössä lajiaan ensimmäinen ja viimeinen. Käytännön tarve vaati silloin aseenkäytön osaamista - valonheitinlottien kuului olla yksin vartiossa, ja desanttivaara oli suuri. Vapaussodan jälkeen vuoden 1918 lopulla omaksuivat "ompeluseurat" ja naisosastot kiinteämmän yhdistysmuodon. Useilla paikkakunnilla ne muuttuivat suojeluskuntien naisosastoiksi. Vähitellen oltiin kypsiä perustamaan Lotta-Svärd yhdistys. Se liittyi läheisesti suojeluskuntaan. Suojeluskuntain ylipäällikön eversti Georg Didrik von Essenin päiväkäskyä 29. päivältä elokuuta 1918 II
voidaan pitää eräänlaisena Lotta Svärd -järjestön peruskirjana. Päiväkäskyssä sanottiin muun muassa: "Naisillakin on Suomessa suojeluskuntavelvollisuutensa." Eversti von Essen tarjosi maaliskuussa 1920 maisteri Helmi Arneberg-Pentille tehtäväksi silloisten lottayhdistysten kokoavan yhdistyksen perustamista. Tämän oli kieltäydyttävä muiden vaativien tehtäviensä vuoksi. Ajatus jäi kuitenkin kytemään, ja niinpä jo 9.9.1 920 hyväksyttiin Lotta-Svärd yhdistyksen säännöt. Tällöin yhdistys myös merkittiin ensimmäisen kerran yhdistysrekisteriin. Paikalliset yhdistykset tunsivat kuitenkin olevansa vastaperustetun kattojärjestön ulkopuolella, ja yhteistoiminta eteni nihkeästi. Seurauksena oli, että järjestölle haluttiin uudet säännöt. Tällä kerralla pääsi Helmi Arneberg-Pentti tulemaan mukaan laatimaan sääntöjä. Hän tuli myös sääntötoimikunnan puheenjohtajaksi. Lottakokouksessa 22. ja 23. päivänä maaliskuuta 1921 perustettiin koko maan kattava valtakunnallinen Lotta-Svärd yhdistys. Se on ollut esikuvana myös monen muun maan, eritoten Ruotsin ja muiden pohjoismaiden sekä Baltian ja anglosaksisten maiden naisille. Yhdistyksen sääntöjä on sen jälkeen muutettu useaan kertaan. Muutaman vuoden kuluttua yhdistyksen perustamisesta lottalupauksen sanamuotoon muun muassa liitettiin kodin ja isänmaan lisäksi uskonto. Yhdistyksen nimikin muuttui vuonna 1941 Lotta Svärd r.y:ksi. Käytännössä siitä ruvettiin käyttämään nimeä Lotta Svärd -järjestö. Eversti von Essen oli käyttänyt päiväkäskyssään Lotta Svärd -nimeä, mutta vapaussodassa mukana olleet naiset olivat epäilemättä olleet sitä hänelle suosittelemassa. Kuitenkin ylipäällikkö ratsuväenkenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim käytti todennäköisesti julkisesti ensimmäisenä suojeluskuntia vapaussodassa avustaneista nai- 12
sista nimitystä Lotta Svärd kiitospuheessaan Suomen naisille Senaatintorilla Helsingissä vapaussodan päättymisen päivänä 16. päivänä toukokuuta 1918. Myöhemmin marraskuussa 1918 perustettu Riihimäen paikallisosasto käytti tiettävästi ensimmäisenä Lotta Svärd -nimeä. Nimi löytyi J. L. Runebergin urhean rintamajotan hahmosta. Runeberg loi runollaan Lotta Svärd -esikuvan sille isänmaanrakkauden ja kansan puolustustahdon aatteelle, jolle järjestö myöhemmin rakentui. Runebergin Lotta Svärd ei ollut mikään taruhahmo, vaan hän oli todellisuudessa Brita Johanna Ahlbäck (o.s. Granlund), josta Suomen sodan veteraani vänrikki Stool (Pelander tai Polviander) kertoi Ruovedellä Runebergille. Lotta Svärdin henkilöllisyydestä on tosin muitakin versioita, mutta kokkolalaisten Kurt Cederbergin ja Olli Warstan perinnetutkimus, joka on julkaistu Rotary-Norden-lehdessä 2/1992, tuntuu luotettavalta. Brita Granlund syntyi Kokkolassa tullivirkailijaperheeseen 6.12.1782. Huomio kiinnittyy hänen syntymäpäiväänsä, koska se kohtalon oikusta on sama päivä, jolloin maamme itsenäistyi 135 vuotta myöhemmin. Brita meni 19-vuotiaana naimisiin Abraham Abibäckin kanssa. Ensimmäinen poika syntyi Kokkolassa vuonna 1806, joten Britalla oli lapsi lähtiessään miehensä kanssa Suomen sotaan alkuvuodesta 1808. Myöhemmin Brita sai kahdeksan poikaa, joista neljä kuoli jo varhain. Britan mies kuului lippumiehenä Pyhäjoen komppaniaan (toisten tietojen mukaan Lohtajan komppaniaan). Jo Siikajoen taisteluissa Brita oli mukana, samoin myöhemmissä taistelupaikoissa, joissa hän antoi apuaan mitä erilaisimmissa tilanteissa. Hänen tiedetään hoivanneen haavoittuneita ja auttaneen muonituksessa. Perimätiedon mukaan Brita oli topakka, kaunis nainen. Ta rmokkaana IJ
naisena hän myös harrasti kaupantekoa, piti kanttiinia. Brita seurasi taistelevia miehiä muun muassa Lapualle, Pohjois-Hämeeseen ja Savoon, sittemmin Pohjois-Pohjanmaalle Alavudelle sekä Ruolaan ja Juuttaalle. Brita oli viimeisen kerran kanttiineineen ja auttavine käsineen mukana Oravaisissa käydyssä taistelussa. Hän oli toiminut erittäin vaikeissa olosuhteissa. Sotaretkillä hänen oli aina oltava valmiina äkkilähtöihin, näkemään taistelut ja kahakat sekä niiden seuraukset. Voi vain arvata hänen itsensäkin olleen monesti vaarassa. Sodan päätyttyä Ahlbäckin perhe muutti Pyhäjoelle ja 13 vuoden kuluttua uudelleen Kokkolaan. Brita tuli siellä tunnetuksi sairaiden ja kärsivien hoitajana. Abraham, Britan mies, kuoli 50-vuotiaana. Parin vuoden kuluttua Brita avioitui toisen kerran, mutta jäi uudelleen leskeksi, minkä jälkeen hän muutti aikuisten poikiensa luo Pietarsaareen, jossa hän kuoli lähes 77 vuoden ikäisenä. Mainittakoon, että Brita asui toisen avioliittonsa aikana Kokkolassa Läntinen Kirkkokatu 22:ssa. Talon seinään on vuonna 1992 kiinnitetty muistolaatta Britalle, maamme ensimmäiselle lotalle - Lotta Svärdille. Ideologia ja organisaatio Sääntöjen mukaan Lotta Svärd -järjestön tarkoituksena oli herättää ja lujittaa suojeluskunta-aatetta ja avustaa suojeluskuntajärjestöä suojaamaan uskontoa, kotia ja isänmaata. Lotat antoivat seuraavanlaisen lottalupauksen: Minä lupaan kunniasanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan suojeluskuntaa sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata sekä noudatan toiminnassani Lotta-Svärd yhdistyksen sääntöjä.
Lottalupauksen sanamuotoa korjattiin vuonna 1941. Sanojen noudatan toiminnassani tilalle tuli täytän minulle uskotut maanpuolustustehtävät. Järjestö toteutti tarkoitustaan toimimalla kansan puolustustahdon ja siveellisen kunnon kohottamiseksi sekä toimimalla maanpuolustuksen hyväksi eri työaloilla. Samalla järjestön päämääränä oli kasvattaa suomalaisesta naisesta esikuvallinen kansalainen. Hänen ominaisuuksissaan yhtyivät isänmaallisuuteen uhrautuvaisuus, rohkeus, kestävyys, velvollisuudentunto ja taito. Myös Lotta Svärdin Kultaisten sanojen ohjeet ilmaisivat selvästi sen kristillis-siveellisen isänmaanrakkauteen perustuvan aatepohjan, johon järjestön toiminta perustui. Lotta Svärd -järjestön lopettamiseen saakka keskusjohtokunnan puheenjohtajana toiminut (1929-1944) Fanni Luukkonen on sanonut: "Lotta-aatteen kaunein ominaisuus on auttamisen ja palvelemisen tahto." Keskusjohtokunta johti valtakunnallisen Lotta Svärd -järjestön toimintaa suojeluskuntain ylipäällikön valvonnan alaisena. Järjestön piiriosastot vastasivat suojeluskunnan piirijakoa ja vastaavasti piiriosastojen paikallisosastot suojeluskuntien paikallisosastoja. Maaseudulla saattoivat paikallisosastot vielä jakaantua suojeluskunnan kyläosastoja vastaaviin kyläosastoihin. Jatkossakin Lotta Svärd -järjestö noudatti yleensä suojeluskunnan piiri- ja muuta jakoa. Aluksi maa jaettiin suojeluskuntapiirijaon mukaisesti 22 lottapiiriin. Tämä piiriluku säilyi vuoteen 1940 saakka. Erikoispiirteenä oli kautta järjestön ulottuva jaostojako. Järjestö jakautui lääkintä-, muonitus-, varustus- sekä keräys- ja kansliajaostoon. Muonitusjaosto oli jaostoista suurin. Lotat jakaantuivat jaostoittain toimenlottiin ja huoltolottiin. Toimenlottien oli liikekannallepanotilanteessa heti noudatettava saamaansa määräystä. IJ
J UtrUJian pelko olkoon elämäsi suurin fjoima 1 0 pi rakastamaan maalasi ja kansaasu Aseta korkealle lotta-ilulntusi. Vain oikeamulisenä, puhtaana ja raittiina voit olio oikea Iotta! Vaadi aina enin itseltäsil Ou hytjä! 0 Ie uskollinen 'IHihäisimmässäkin! Muista vastoinkäymisten kohdatessa pöiimäärämme suuruus! /( anniaita ja auta lotta-sisariasi heidän työssänsä, siten mhvistuu yhteistuntol Muista menneitten sukupatvien työ. Kunnioita Nnhuksia, he omt tehneet enemmän kuin me! Ok vaatimaton esiintymisessäsi ja puvussasil A /istu itsekuriin, siten Ilorotat järjestökuruii L otta, muista edustafjqsi suurta, isänmaallista järjest6ä. Varo tekemästä mitään. mikä sitä fxllungoittaa taiu sen mainetta loukkaa 1 Lotta Svärdin Kultaiset sanat jaettiin kaikkiin lottakoteihin 1920- luvun puolivälissä. 16
Vuonna 1932 keräys- ja kansliajaoston tehtäväkenttä laajeni jakautuen seuraaviin työaloihin: keräys ja aatteellinen huolto, puhelin- ja kanslianhoito, viestitys ja ilmavalvonta sekä merilottapalvelus. Vuoden 1941 vuosikokouksessa keräys- ja kansliajaosto eriytettiin ja muodostettiin toimisto- ja viestijaosto sekä keräys- ja huoltojaosto, joten jaostoja oli nyt viisi. Samalla selvennettiin toimenlotta- ja huoltolotta-nimityksiä. Uusien sääntöjen mukaan oli nyt kenttälottia ja lottia. Kenttälotat olivat antamansa sitoumuksen perusteella velvolliset suorittamaan heille määrätyn tehtävän. Erikseen olivat vielä ne jo aiemmin mainitut lotat, jotka olivat erillissopimuksella sitoutuneet ja määräyksen saatuaan valmiit lähtemään kahden tunnin sisällä liikkeelle liikekannallepanon alkaessa. Lotat olivat tehneet kaikki sopimukset ja sitoumukset vapaaehtoisesti. Lisäksi suuri määrä lottia ilmoittautui oma-aloitteisesti komennukselle liikekannallepanon alettua tai sodan jo sytyttyä. Koska lotille opetettiin kursseilla ja lottailloissa muun muassa järjestöohjeita, he olivat selvillä siitä, että vuoden 1941 järjestöohjeiden mukaan voitiin liikekannallepanon sattuessa kaikista jaostoista asettaa koulutettuja, valmennettuja tai ammattitaitoisia lottia maanpuolustuksen palvelukseen. Syksyllä 1940 loi suojeluskuntajärjestö uuden piirijaon, jolloin lottajärjestön oli sääntöjen mukaan jakauduttava alueellisesti suojeluskuntapiirejä vastaaviin piireihin. Vanhojen piirien lakkauttaminen ja uusien piirien perustaminen tapahtui virallisesti vasta helmikuussa 1941. Uusia suojeluskunta- ja lottapiirejä muodostettiin 35. Takaisin valloitetulle alueelle niitä perustettiin lokakuussa 1941 vielä kolme lisää. Paikallisosastoja oli yhteensä lähes 800. Heinäkuun alussa 1941 - jo jatkosodan syttymisen I7
Jaostojen tehtävät vuoden 1941 järjestöohjeiden mukaan Lääkintäjaosto 1. Huolehtii lääkintälottien koulutuksesta. 2. Hankkii tarvittaessa varusteita kenttäsairaaloita varten sekä avustaa suojelukuntajärjestöä sen hankkiessa varusteita sodanaikaisiin sairaalamuodostelmiin, sikäli kuin järjestön varat sen myöntävät. 3. Asettaa liikekannallepanon sattuessa keskusjohtokunnan välityksellä tai suostumuksella koulutettuja lääkintälottia maanpuolustuksen palvelukseen. Muonitusjaosto 1. Huolehtii muonituslottien koulutuksesta. 2. Huolehtii suojeluskuntien muonituksesta. 3. Huolehtii tarkoituksenmukaisen ja riittävän muonitus- ja ravintolakaluston hankkimisesta rauhan- ja sodanaikaista työtä varten. 4. Järjestää muonituksia ansaitsemistarkoituksessa. 5. Asettaa liikekannallepanon sattuessa valmennettuja muonituslottia maanpuolustuksen palvelukseen. Varusjaosto 1. Huolehtii varuslottien koulutuksesta. 2. Huolehtii lottavarusteiden hankkimisesta ja hoidosta. 3. Huolehtii pikkulottavarusteista ym. 4. Huolehtii mahdollisuuksien mukaan suojeluskunnan sekä sotilaspoikien varusteiden korjauksesta. 5. Avustaa suojeluskuntajärjestöä varastojen hoidossa ja kirjanpidossa. 6. Asettaa liikekannallepanon sattuessa valmennettu ja varuslottia maanpuolustuksen palvelukseen. Toimisto- ja viestijaosto 1. Huolehtii jaoston eri linjoilla lottien koulutuksesta. 2. Huolehtii järjestön toimistotehtävistä. 3. Avustaa suojeluskuntajärjestöä toimistotehtävissä. 4. Asettaa liikekannallepanon sattuessa ammattitaitoisia toimisto- ja viestilottia maanpuolustuksen palvelukseen. Keräys- ja huoltojaosto 1. Huolehtii a) keräys- ja huoltolottien koulutuksesta, b) koelottien valmennuksesta sekä c) ryhmäpäälliköiden yleiskoulutuksesta. 2. Huolehtii a) vakinaisesta liiketoiminnasta ja b) tilapäisistä keräyksistä. 3. Hoitaa järjestölle kuuluvan henkisen huollon. 4. Hoitaa järjestölle kuuluvan sosiaalisen huollon. 5. Asettaa liikekannallepanon sattuessa valmennettuja huoltolottia maanpuolustuksen palvelukseen. Lähde: Lukkarinen 1981, s. 198 18
jälkeen - päätti ylipäällikkö sotamarsalkka C. G. Mannerheim, että Lotta Svärd -järjestö luetaan kokonaisuudessaan puolustusvoimien osaksi sille annettujen lukuisten maanpuolustustehtävien vuoksi. Jatkosodan ensimmäisinä kuukausina luotiin myös yhdyslottaorganisaatio. Yhdyslotan vakanssi perustettiin armeijakuntien ja divisioonien esikuntiin, sotatoimiyhtymiin, prikaateihin ja ryhmiin. Myöhemmin päämajakio tarvitsi oman yhteyslotan. Yhdyslotasta tuli yhteysjotta nimityksen muutoksella 23.5.1942. Varsin merkittäväksi lottaorganisaatiossa muodostui Lotta Svärd -keskusjohtokunnan rajatoimisto. Linnoitustöiden alettua vuonna 1939 se oli ensin toiminut Viipurissa keskusjohtokunnan alaisena Kannaksen toimistona, mutta toiminnan laajennuttua nimi muutettiin syksyllä 1940 Lotta Svärd -keskusjohtokunnan rajatoimistoksi. Samoihin aikoihin se muutti Luumäelle. Toimisto vastasi kaikista linnoitusrakennuspataljoonien ruokaloista ja koko sotatoimialueen kanttiineista. Rajatoimisto oli Lotta Svärd -järjestön aatteellinen avustamisorganisaatio, joka toimi osittain liikeyrityksen tapaan. Koska se toimi läheisessä yhteistyössä päämajan alaisen linnoitusosaston kanssa ja osallistui armeijakuntien huolto- ym. toimintoihin kuten kanttiinitoimintaan, olivat sen tehtävät varsinkin etenemis- ja torjuntavaiheen aikana hyvin vaikeita ja vaativia. Rajatoimistoon kuului päätoimista, joka oli joulukuun lopulla 1941 muuttanut Luumäeltä Viipuriin, ja 11-12 aluerajatoimistoa. Päätoimisto palasi takaisin Luumäelle kesäkuussa 1944 sen jälkeen kun venäläiset olivat aloittaneet suurhyökkäyksensä Kannaksella 9.6.1 944. I9
Kuka hyväksyttiin lotaksi? Vuoden 1921 säännöt määrittelivät tarkkaan lotaksi pääsemisen ehdot. Ennen sotia lottien enemmistö tuli niin sanotuista isänmaallisista kodeista, ja Lotta Svärd -järjestön alkuaikoina pidettiin vain oikeistolaisia isänmaallisina. Järjestö oli periaatteessa puolueista riippumaton, mutta kieltämättä suunta oli alussa oikealle päin ja vasemmistoa vieroksuva. Paikallisosasto sai hyväksyä jäsenikseen hyvämaineisia, lailliselle yhteiskuntajärjestykselle uskollisia naisia, joilla oli kahden tunnetun ja luotettavan henkilön suositus. Alaikäisellä tuli lisäksi olla holhoojan kirjallinen suositus. Jo 17-vuotias voitiin hyväksyä lotaksi, mikäli hän täytti vaaditut ehdot. Rauhan aikana oli täysivaltaiseksi jäseneksi pääsemisen ehtona koeaika kursseineen, luentoineen ja lottalupauksen antamisineen. Lottalupaus annettiin usein kirkossa, mutta sotien aikana se voitiin antaa myös kenttäolosuhteissa sotatoimialueella. Maaseudulla, etenkin Etelä-Pohjanmaalla, liityttiin 1920- ja 1930-luvuilla lottatyöhön jopa "ruokakunnittain". Joistakin talouksista ehtivät kaikki mukaan, joistakin vain emäntä, toisista tyttäret ja palvelijat ja kolmansista ehkä vain palvelija talon osuus tuli näin täytetyksi. Ehdot lotan hyväksymiseksi järjestöön pätivät vuoteen 1943 saakka, jolloin suuren lottatyövoimapulan takia jouduttiin joustamaan uusien lottien hyväksymisessä. Jo talvisodan aikana, 15.2.1 940, annettiin julki, että sosiaalidemokraattinen puolue ja suojeluskuntajärjestö olivat tehneet sopimuksen, jossa sosiaalidemokraattisille työläisille annettiin lupa liittyä suojeluskuntaan, ja 8.3. 1940 sosiaalidemokraattinen naisjärjestö kehotti jäseniään liittymään lottiin. Pian talvisodan jälkeen saatiin aikaan yhteistyösopi- 20
mus ammattijärjestön ja sosiaalidemokraattisen puolueen sekä suojeluskunta- ja lottajärjestöjen välillä. Viimeistään tällöin ylitettiin entinen raja-aita. Tämä lisäsi selvästi myös lottajärjestön jäsenmäärää, etenkin kaupunkiosastoissa. Lotta Svärd -järjestön riveissä osallistuikin sekä talvi- että jatkosotaan lottia kaikista yhteiskuntaluokista ja molemmista kieliryhmistä maaseudulta ja kaupungeista. Lottien kouluttaminen Sen jälkeen kun piirijohtokunta vuonna 1921 oli nimetty, aloitettiin keskusjohtokunnan toimesta systemaattinen ja keskitetty lottakoulutus. Sitä ennen oli keskusj ohtokunta kuitenkin järjestänyt kursseja jo 1920-luvun alussa. Koulutusohjelma muotoutui vähitellen siten, että peruskursseja eri lottaosastojen jäsenille ryhdyttiin pitämään vuodesta 1922 alkaen. Kursseja järjestettiin sekä keskusjohtokunnan että piirien toimesta. Muutamat paikallisosastot suurilla paikkakunnilla saivat myös luvan järjestää peruskursseja. Keskusjohtokunnan järjestämät kahden viikon kurssit pidettiin Tuusulassa pääasiassa Suojeluskuntain päällystökoululla ja myöhemmin samoin Tuusulassa Syvärannan lottaopistossa, jossa ennen talvisotaa ennätettiin järjestää 19 lottakurssia. Vuonna 1940 Syvärannan tilat olivat puolustusvoimien käytössä. Sen jälkeen siellä jatkettiin lottien koulutusta vuoteen 1944 saakka. Syvärannan päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1947, mutta Suomen Naisten Huoltosäätiö rakennutti uuden, ulkoapäin entisentyylisen Syvärannan. Se otettiin käyttöön Lotan-päivänä 12. toukokuuta vuonna 1996 Syvärannan Lottamuseo -nimisenä. Rakennuksessa on lottamuseo, kanttiini ja 2 L
kokoustilat. Lottakursseja pidettiin myös Sorjan lottaopistossa - nykyisin lasten kesäsiirtola - Vammalan Karkussa. Piirit ja paikallisosastot järjestivät peruskursseja myös iltakursseina. Ensimmäinen lottaohjaajakurssi järjestettiin elokuussa 1923. Vuonna 1925 alettiin paikallisosastoissa järjestää 1-2 päivää kestäviä koulutustilaisuuksia. Koulutukseksi voi laskea myös yhteiset ompeluillat eli työillat, joihin kokoonnuttiin viikoittain. Koulutus- ja valistustilaisuuksia olivat niin ikään lottapäivät, jotka loivat yhteistä lottahenkeä ja olivat isänmaallisen tunteen kohottajia. Muun ohjelman lisäksi laulettiin lottalauluja, joita on useitakin, sekä muita isänmaallisia ja hengellisiä lauluja. Tunnetuimpia lottalauluja oli Einar Fieandtin Lottien laulu (Vapaan Suomen vartiojoukko): Lottien laulu Vapaan Suomen vartiojoukko on tämä Lottien rintama harmaa, kukin meistä kuin urhokin taipumaton käypi kohti nyt maalia varmaa: Eteen onnen armahan synnyinmaan, eteen vapahan, valkean Suomen me riennämme joukossa taistelemaan kunis maallemme koittavi huomen. Me nyt riemulla tahdomme ponnistaa kun kutsuvi syntymämaamme. Lotat kaikki te liittohon kiiruhtakaa, isänmaata palvella saamme! 22
Lotta Svärd -järjestö hoiti yleensä itse lottien koulutuksen. Ennen sotia olivat kurssien johtajina tavallisesti piirijohtokunnan jäsenet tai paikallisosastojen puheenjohtajat. Järjestö kutsui kuitenkin myös ulkopuolisia luennoitsijoita, kuten suojeluskuntien esikunnan upseereita, lääkäreitä, pappeja ja opettajia sekä kulttuurihenkilöitä. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla olivat kaikki maakunnan tunnetut kulttuurihenkilöt olleet lottakurssien avustajina. Kursseilla erikoistuttiin lääkintähuoltoon, muonitukseen, keräys- ja kansliatoimintaan sekä perehdyttiin ilmapuolustukseen ja armeijan liikekannallepanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Lottien koulutus muuttui vuosien mittaan mitä monipuolisemmaksi. Ensimmäiset radistilotat (120 henkeä) koulutettiin kevättalvella 1940. Heille opetettiin kursseilla morsetusta, ja he valmistuivat II luokan radisteiksi. Koulutus vilkastui huomattavasti syksyn 1940 ja etenkin kevätkauden 1941 aikana. Tähän vaikutti tilanteen kiristyminen Euroopassa ja Pohjolassa. Jaosto- ja ryhmäpäällikkökoulutukseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Lisäksi järjestettiin runsaasti neuvonta-, valistus- ja esitelmätilaisuuksia. Myös erikoiskursseja järjestettiin. Muun muassa eläinlääkintälottia alettiin kouluttaa vuonna 1941. Säähavainto-opetusta annettiin jo talvisodan aikana ja säähavaintokursseja pidettiin vuosina 1942-1943. Varsinkin valistustyö katsottiin tärkeäksi, minkä takia piireihin valittiin erityisiä valistusohjaajia. Jatkosodan alettua kursseille ei hyväksytty kuin sellaisia lottia, jotka sitoutuivat lähtemään komennukselle kurssin päätyttyä. Näiden kurssien järjestämisen määräävänä tekijänä oli nimenomaan puolustusvoimien tarve. Jatkosodan edistyessä alettiin kouluttaa yhä enemmän erikoislottia puolustusvoimia varten. Tärkeänä pidettiin myös kouluttajakoulutusta, joka aloitettiin sota- 23
vuonna 1942. Suurista muonituslottakursseista jatkosodan aikana mainittakoon Kannaksella, Äänislinnassa ja Karhumäessä pidetyt kurssit. Keväällä 1942 Karhumäkeen perustetussa lottakoulussa, jossa kurssitettiin komennuksella olevia lottia, koulutettiin muonituslottien lisäksi myös eri tehtävissä palvelevia toimisto- ja viestilottia sekä varuslottia. Vuonna 1943 suunniteltiin koulutettavaksi erikseen talvi- ja kesäkauden lottatyövoima. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan ottaneet onnistuakseen. Koska lottatyövoimasta oli puutetta - varsinkin kesästä 1943 alkaen - ryhdyttiin suurisuuntaiseen kampanjointiin uusien lottien liittymiseksi järjestöön. Nämä lotat jouduttiin lähettämään vain muutaman päivän pikakoulutuksen jälkeen komennukselle. Sodan loppupuolella alkoivat viestiyksiköt kouluttaa viestilottia. Viimeisenä sotakesänä 1944 Ilmatorjuntarykmentti 1 koulutti kaikkiaan 149 valonheitinlottaa. Lähes kaikki valonheitinkurssille valitut olivat korkeakouluopiskelijoita. Koulutus alkoi 30.5. ja päättyi 1.8. Lotat sitoutuivat palvelemaan niin kauan kuin sotatilanne vaatii - tai vähintään yhden vuoden. Kaikille yhteinen oppiaine oli ilmapuolustus. Lisäksi lottien oli opittava käyttämään kivääriä. Se oli aivan välttämätöntä, koska lottien oli kyettävä puolustautumaan desanttivaaran ja laskuvarjojoukkojen vuoksi. Lottajohdon oli aluksi vaikea hyväksyä aseenkäyttöä - koulutuskin seurasi armeijan ohjesääntöä. Kouluttajat olivat upseereita ja koulutus oli laadultaan korkeatasoista ja hyvin monipuolista. Järjestön monenlaista toimintaa Lotat huolehtivat vapaussodan invalideista esimerkiksi työskentelemällä invalidien kesäkodissa, joka vuoteen
1927 saakka sijaitsi eri paikkakunnilla itäisellä Uudellamaalla. Henkilökunta koostui yksinomaan lotista, jotka uhrasivat työhön kesälomansa. Lottajärjestö ja paikallisosastot myivät erilaisia arpoja ja merkkejä, esimerkiksi Lotta-arpoja, vapaussodan invalidien arpoja, Suomen ilmapuolustusliiton merkkejä, Karjala-merkkejä pakolaisten hyväksi, Vapaussodan rintamamiesliiton merkkejä, Maanpuolustusmerkkejä, valkokukkamerkkejä vapaussodan invalidien hyväksi jne. Lotat lahjoittivat Mikkelissä sijaits-' vaan invalidikoti Kyyhkylään kalusteita ja muita tarvikkeita ja järjestivät siellä ohjelmaa. He olivat myös kesästä toiseen järjestön lakkauttamiseen saakka vapaaehtoistyössä Runnin kylpylaitoksessa. Kylpyiässä hoidettiin vapaussodan invalidien lisäksi myös talvi- ja jatkosodan invalideja. Lotta Svärd -järjestö teki niin ikään koko olemassaolonsa ajan useita lahjoituksia Vapaussodan Invaliidien Liitolle. Lotat alkoivat vielä järjestönsä lopettamisen jälkeenkin vuonna 1947 hankkia Kyyhkylän invalideille tukijoita. Lotta Svärd -järjestö kehitti sivistysharrastusta muun muassa lottajulkaisujen avulla. Julkaisutoiminnasta saatiin myös varoja järjestölle. Ruotsinkielistä ]ul-lottan Iehteä alettiin julkaista jouluna 1920. Sen suomenkielinen toveri Joulu-Lotta ilmestyi ensimmäisen kerran seuraavana jouluna. Vuonna 1928 ruvettiin julkaisemaan Lotta Svärd -lehteä, jonka kirjoitukset käsittelivät lottaaiheiden lisäksi uskonnollisia, valtiollisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurielämän aiheita. Numeroiden määrä oli parhaimmillaan 22 numeroa vuodessa. Tämän lisäksi julkaistiin erilaisia käsikirjoja, joita jaostot käyttivät koulutustoiminnassa. Erilaisten tilaisuuksien järjestämistä varten julkaistiin opas- ja laulukirjoja. Merkittävin ja työjäin yleisjulkaisu oli Va lkoinen kirja (1928), joka kuvasi naisten osuutta vapaussodassa. 25
Järjestö harjoitti myös liiketoimintaa. Perustettiin muun muassa kahviloita, kioskeja, ruokaloita, vieläpä matkustajakotejakin. Koska lotat tekivät työtä palkatta, oli toiminta hyvinkin kannattavaa. Keräykset, arpajaiset, myyjäiset ja iltamat olivat myös hyviä tulolähteitä. Näin lotat saattoivat ulottaa auttamisensa laajemmallekin -varsinkin 1930-luvun alkupuolen vaikean lamakauden aikana he avustivat työttömiä ja heidän perheitään, muita hädänalaisessa asemassa olevia ja myöhemmin sotaleskiä ja -orpoja sekä siirtoväkeä. Lottien juhlissa tuli ohjelman olla hyvää ja arvokasta. Naamiohuveja ja muita saman luontoisia kevyitä tilaisuuksia ei sopinut järjestää. Jo 1920-luvulla levisi lottien parissa lauluharrastus lottakuoroineen. Lotat olivat myös kautta vuosien innokkaita voimistelijoita ja urheilijoita. Lottapiirissä suoritettiin monia hiihto- ja kävelymerkkejä. Lisäksi pelattiin pesäpalloa, suunnistettiin ja järjestettiin muun muassa osastojen välisiä viestityskilpailuja. Toiminnan viimeisinä vuosina järjestettiin keskusjohtokunnan toimesta myös kirjeopiskelua. Merkittäväksi muodostui 1930-luvun alkupuolella lottien organisoima pikkulottatoiminta. Se lähti liikkeelle verkkaisesti, mutta vilkastui vähitellen, niin että viimeisenä sotavuonna lottatyttöjä (pikkulotta-nimitys muuttui vuonna 1943) oli jo yli 20% koko järjestön jäsenmäärästä. Pikkulottatoiminnan tarkoituksena oli turvata järjestölle jatkuvuus sekä kasvattaa tytöistä kunnollisia, isänmaallisen hengen omaavia kansalaisia. Lotat itse pitivät pikkulotille kursseja, järjestivät leirejä ja neuvoivat sekä opastivat heitä. Nuorimmille oli tietysti leikkiäkin mukana, koska pikkulotaksi pääsi jo kahdeksanvuotiaana. Pikkulotilla oli myös omat Kultaiset sanansa sekä oma pikkulottalaulunsa. Lottien työstä rauhan aikana voisi vielä mainita, että 2.6
muonituslotat tarjoilivat ja valmistivat ruoan suojeluskuntalaisten harjoitus- ja kilpailutilaisuuksissa sekä juhlissa. Lottien taitoja ja järjestelykykyä pidettiin arvossa; ulkopuolisetkin suurj uhlien järjestäjät vetosivat säännöllisesti lottien apuun. Puolustusvoimat jättivät rauhanaikaisenkin linnoitustyömaiden muonituksen Lotta Svärd -järjestön tehtäväksi. Karjalankannasta linnoitettiin 4.6.- 10.10.1939. Myöhemmin välirauhan aikana ja kesällä 1944 rakennettiin Salpalinjaa Virolahdelta Petsamoon. Salpalinja on Suomen kaikkien aikojen suurin rakennusurakka ja samalla maailman pisin yhtenäinen linnoitus. Linnoitusväkeä oli muonittamassa yli 2 000!ottaa. Lotat olivat myös mukana, kun Parkkalaa evakuoitiin Moskovan välirauhansopimuksen 19.9.1944 jälkeen. He joko ottivat osaa itse evakuointitapahtumaan tai muonittivat evakuointijoukkoja. Varustuslotilla (myöh. varuslotilla) oli paljon työtä varusteiden hankkimisessa suojeluskunnille, sairaaloille ja lotille itselleenkin. Keräys- ja huoltojaoston!otat huolehtivat varojen hankinnasta. Lottapiirit varustivat 1930- luvulla lukuisia kenttäsairaaloita henkilökuntineen lähetettäväksi rintamalle mahdollisen liikekannallepanon alettua. Myös kotialueen sotasairaaloiden muonitus oli jo perustamisvaiheessa annettu lottien tehtäväksi. Lottien kekseliäisyydestä ja tarmokkuudesta voisi vielä mainita, että Kauhavan lottien keskuudessa syntyi pakkasjouluna 1941 ajatus naisten ja kotirintamalla olevien miesten osallistumisesta metsätöihin. Tuolloin oli ankara polttopuupula. Lotta Eida Aholan ehdotuksesta nimismies Olli Sarpaneva ryhtyi organisoimaan talkoita. Mattitaikoopuuha sai kevättalvella 1942 laajan, yli maan ulottuneen kannatuksen, ja seuraavana syksynä puutalkoita organisoitiin Suurtalkoiden toimesta koko sodan loppuun asti. 2 7
Kun Lappia jälleenrakennettiin jatkosodan jälkeen, työskenteli lottia siellä muonittajina. He olivat tällöin Suomen Naisten Huoltosäätiön perustaman Työmaahuolto ry:n alaisia työntekijöitä. Lotta Svärd -järjestö oli lokakuussa 1944 perustanut Suomen Naisten Huoltosäätiön. Lotta Svärd -naisjärjestö - ainoalaatuinen maailmassa Lotta Svärd -järjestöä pidetään tehokkuutensa ja saavutustensa mittavuuden takia vertaansa vailla olevana naisten järjestönä maailmassa. Se oli Suomen suurin vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö ja jäsenmäärältään suurin naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö koko maailmassa. Siihen kuului toimivia jäseniä, kannattavia jäseniä ja 1930-luvun alkupuolelta pikkulottia (myöhemmin lottatyttöjä). Suuruudestaan huolimatta sillä oli organisaationsa ansiosta joustavasti liikuteltava "työnarmeija". Lotta Svärd -järjestö antoi jaostojensa välityksellä korvaamatonta apua maanpuolustukselle. Lottajärjestö ei saanut valtiolta minkäänlaista avustusta, ei edes varoja lottien varusteisiin liikekannallepanoa varten. Se sai vuotuisen vaatimattoman summan suojeluskuntain yliesikunnalta kirjeenvaihtoa varten, ja vuodesta 19 31 alkaen valtion tulo- ja menoarvioon otettiin suojeluskuntajärjestön määrärahan yhteyteen erityinen apuraha Lotta-Svärd yhdistykselle toimenlottien kouluttamisesta aiheutuvien menojen peittämiseksi. Lotilla oli kuitenkin alusta alkaen oma näkemyksensä tästä asiasta - he pitivät itseään isänmaan palvelijoina, ja isänmaan vapaus oli heille paras palkka heidän työstään. Lotta Svärd -järjestössä oli lakkautushetkellä yli 230 000 jäsentä, joista toimivia jäseniä oli noin 150 000,
kannattavia jäseniä 30 000 ja lottatyttöjä noin 50 000. Rintama- ja Sotatoimialueella palveli talvisodassa noin 25 000!ottaa. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta!ottaa kaiken kaikkiaan oli rintamakomennuksella jatkosodan aikana, ei ole, mutta erään vuonna 1943 esitetyn laskelman ja piirien vuosikertomusten tietojen mukaan voidaan lottakomennusten kokonaismääräksi arvioida noin 90 000. Lottien lukumäärä oli siis pienempi kuin komennusten määrä, koska samat!otat saattoivat olla usealla eri komennuksella eri aikoina. Arvion mukaan rintamalottia oli 50 000-55 000. Kun tarkastellaan vuoden 1943 syyskuun viimeisen päivän tilastotietoja selviää, että silloin oli komennuksella kotipaikkakuntansa ulkopuolella 6 776 muonituslottaa ja 4 146 toimisto- ja viestilottaa. Voidaan olettaa, että suurin osa edellä mainituista työskenteli sotatoimialueella. Samainen tilasto kertoo, että lääkintälottia oli tuolloin komennuksella rintama- tai sotatoimialueella yhteensä 2 545 ja varuslottia 839. Näin ollen rintamalottia oli komennuksella 10 000-13 000. Tämä määrä lottia korvasi kerralla saman määrän erikoiskoulutettuja miehiä, eli!otat vapauttivat jatkosodan aikana jatkuvasti noin divisioonan verran miehiä aseellisiin taistelutehtäviin. Lokakuussa 1944 lasketun tilaston mukaan talvi- ja jatkosodan aikana kaatui, katosi tai menehtyi vammoihinsa noin 300!ottaa täyttäessään lottavelvollisuuttaan. Venäläisten lottiin kohdistamista kuolemaan johtaneista julmuuksista on kirj oitettu silloin tällöin. Eräs tapaus on yhdistetty taidemaalari Akseli Gallen Kallelan pojan, luutnantti Jorma Gallen-Kallelan kaatumiseen. Vuonna 1999 esitettiin tv-ohjelma, jossa haastateltiin jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothia. Siinä hän muun muassa kertoi päivästä, jolloin Akseli Gallen-Kallelan poika Jorma kaatui. Päivä ei ollut talvisodan syt- 29
tymispäivä 30.11., kuten eräässä tapauksesta kirjoittaneessa aikakauslehdessä väitettiin, vaan 1.12. 1939. Koska lehdessä kerrottiin, että myös lottia oli löytynyt samasta paikassa venäläisten kiduttamina, oli aiheellista varmistaa asia kenraali Ehrnroothilta itseltään. Hänen mukaansa tapahtumien kulku oli seuraava: Suomalaiset olivat pudottaneet venäläisen pommikoneen Uudellekirkolle (Kannaksella) Lempiälän kylän maastoon. Kahden miehen oli nähty hyppäävän koneesta laskuvarjolla. Adolf Ehrnrooth, silloinen ratsumestari, oli sillä hetkellä Terijoen suunnalla, josta hän lähti 1.12. Uudellekirkolle. Hänet määrättiin johtamaan partiota, joka etsi pommikoneesta hypänneitä miehiä. Hän ja luutnantti Jorma Gallen-Kallela menivät erään taloryhmän läävään, jolloin sisältä ammuttu, otsaan osunut pistoolinluoti surmasi Jorma Gallen-Kallelan. Hän lyyhistyi Adolf Ehrnroothin käsivarsille. Surmaaja oli pommikonelaivueen päällikkö kapteeni Nikolai Krivosin, joka itse puolestaan sai surmansa Adolf Ehrnroothin ampumasta luodista. Lottia siellä ei ollut lähimaillakaan. Aikakauslehti oli nähtävästi sekoittanut eri tapahtumat toisiinsa. Pentti Pirhonen mainitsee kirjassaan Suojeluskunnat ja Lotta Svärd, että vain vähän yli 2 000 lottaa sairastui vuosina 1941-1944 komennuksella ollessaan. Määrää voi niissä olosuhteissa pitää pienenä. Kuitenkaan tilastoa siitä, kuinka moni myöhemmin kuoli vammoihinsa tai sodassa saadun taudin seurauksena, ei ole saatavissa. Järjestön lakkauttaminen Kun suojeluskuntajärjestö oli valvontakomission vaatimuksesta lakkautettu 6.11.1944, oli pelättävissä, että lottajärjestölle käy samalla tavalla. Järjestön johto yritti pelastaa järjestön olemassaolon muuttamalla sen sään- JO
töjä. Sääntöehdotus noudatti pääpiirtein Lotta Svärd - järjestön voimassaolevia sääntöjä, mutta siitä oli poistettu kaikki viittaukset suojeluskuntajärjestöön ja maanpuolustukseen. Tarkoituspykälä oli saanut seuraavan muodon: järjestön tarkoituksena on olla toimintaa yhdenmukaistavana yhdyssiteenä niiden Suomen naisten kesken, jotka haluavat järjestön puitteissa toimien vapaaehtoisin työsuorituksin antaa apua uskontoa, kotia ja isänmaata suojaavien yleishyödyllisten tai hyväntekeväisten tehtävien toteuttamiseen sekä terveydellisten vaarojen torjumiseen ja sosiaalisten olojen parantamiseen yleensä. Tarkoituksen toteuttamiseksi järjestö toimii kansan siveellisen kunnon kohottamiseksi ja valmentaa jäsenkuntansa järjestön itselleen omaksumia tehtäviä suorittamaan. Sääntöjen muutosasiaa oli tarkoitus käsitellä ylimääräisessä edustajakokouksessa 29.11.1944. Kokousta ei kuitenkaan ennätetty pitää, sillä valtioneuvosto lakkautti joidenkin poliittisten tahojen painostuksesta Lotta Svärd r.y:n kaikkine alaosastoineen 23.11.1944. Jotkut tahot jopa pitivät lakkauttamisen yhtenä syynä sitä, että lottajärjestö olisi ollut fasistinen järjestö. Lotta Svärd -järjestö pantiin kuitenkin alulle jo viisi vuotta ennen fasismin ilmaantumista Eurooppaan. Sittemmin on kyllä tunnustettu, että fasismin luonteisuus ei ollut syynä järjestön lakkauttamiseen - suojeluskuntienkin lakkauttamisvaatimus tuli valvontakomissiolta sotilaallisista syistä. Lakkautuspäivän jälkeen oli kotiutettavien lottien riisuttava kauluksensa ja kaikki merkkinsä. Kuinka vaikealta ja hirvittävän väärältä se tuntuikaan lotista. Pääma- JI
jan yhteystotta Hagar Öller on lottatyön lakkauttamisen jälkeen lausunut: "Kaikkea ei saada saata, kahta älä unohda; Kunniaa ja Isänmaata." Kun oli saapunut tieto suojeluskuntajärjestön lakkauttamisesta, ryhtyi lottajärjestö välittömästi suunnittelemaan omaisuutensa käyttöä siltä varalta, että se saisi saman kohtalon kuin suojeluskuntajärjestö. Yleensä kaikki paikallisosastot turvasivat ensimmäiseksi hoivissaan olevien kummilasten aseman varaamaila pankkiin tai Mannerheim-liiton sotakummivaliokunnalle rahamäärän, joka riitti kullekin lapselle jatkuvana avustuksena 17-vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen muun omaisuuden saivat paikalliset Sotainvaliidien Veljesliiton yhdistykset, huoltojärjestöt ja saman vuoden lokakuun 24. päivänä perustettu Suomen Naisten Huoltosäätiö, jonka tarkoituksena oli avustaa sodan johdosta tai sen seurauksena terveytensä, huoltajansa tai työpaikkansa menettäneitä naisia ja lapsia. Lotta Svärd -keskusjohtokunta lahjoitti niin ikään Suomen Naisten Huoltosäätiölle sen toiminnan turvaamiseksi hallussaan olevaa järjestön omaisuutta ja rahastoja. Va ltiokonttorin hallussa olevia järjestön lahjoitusvaroja ei voitu lahjoittaa, koska ne eivät olleet keskusjohtokunnan käytössä. Lottajärjestön onnistui kuitenkin lahjoittaa vielä eräitä kiinteistöjä muun muassa Suomen Punaiselle Ristille ja Sotainvaliidien Veljesliitolle. Näin Lotta Svärd -järjestö sai ainakin osan lähes 24 vuoden aikana keräämästään omaisuudesta siirretyksi yleishyödylliseen ja hyvää tekevään tarkoitukseen. TALVISOT 30.11.1939-13.3.1 40 JATKO OTA 25.6.1941-19.9.1944
Rintamalotat
Kuka lähti komennukselle? Talvisotaan lähti lottia, jotka olivat saaneet komennuksen, mutta joukossa oli myös lottia, jotka yksinkertaisesti vain lähtivät oman paikkakuntansa miesten mukana, vaikka eivät kuulunetkaan määrävahvuuteen. Heidän suurena päämääränään oli avustaa miehiä puolustamaan isänmaata - säilyttämään se itsenäisenä. Koska lotaksi hyväksyttiin jokainen ehdot täyttävä, vähintään 17-vuotias hakija, oli joukossa varsin nuoriakin lottia. Jatkosodan alkaessa ei alle 20-vuotiasta enää hyväksytty rintamalotaksi ilman keskusjohtokunnan lupaa. Jatkosodan loppupuolella oli kuitenkin alennettava sotatoimialueelle komennettavien lottien ikärajaa jopa niin, että 16-vuotias lottatyttökin kelpuutettiin korvaamaan rintamamiehen paikka. Lottatyövoimasta oli suuri pula: uudet!otat saivat vain 4-5 päivän pikakoulutuksen ennen komennukselle lähtemistään - jos aina edes sitäkään. Suurin osa rintamalotista oli naimattomia. Ainakaan heillä ei yleensä ollut lapsia, mutta oli niitäkin, joilla oli aviopuoliso tai sulhanen "siellä jossakin" isänmaata puolustamassa. Tämä ei useinkaan estänyt lottia lähtemästä komennukselle, jos he suinkin vain muilta velvollisuuksiltaan pääsivät mukaan. Kirjeet vain liikkuivat kenttäpostista toiseen - niitä odotettiin hartaasti. Harvoin voitiin tavata, eivätkä!omatkaan, silloin kun niitä alettiin saada, välttämättä järjestyneet samanaikaisesti. Ne olivat niitä aikoja. Komennuksella oli paljon maalaistalojen tyttäriä ja kaupunkiolosuhteista tulleita, työnsä lottakomennuksen takia lopettaneita naisia tai opiskelunsa lottatyön takia keskeyttäneitä. Joukossa oli monia opettajia ja myös oppikoulujen yläluokkien oppilaita. Asemasodan aikana ( asemasotaa kesti joillakin lohkoilla enimmillään kaksi 34
vuotta ja yhdeksän kuukautta) kesästä 1942 alkaen oli vuoroittaisia vaihtoja: talojen tyttäriä oli kotona maataloustöissä, opettajia, opiskelijoita ja oppikoulujen yläluokkalaisia taas lottakomennuksella. Päiväraha, luontoisedut yrn. Kuten edellä on kerrottu, oli lottien työ periaatteessa vapaaehtoista ja palkatonta. Puolustusministeriö oli kuitenkin 21.12.1939 tehnyt päätöksen, että "niille lotille, jotka oli määrätty palvelustehtävään puolustusvoimissa, suoritettiin palveluksen tapahtuessa vieraalla paikkakunnalla vapaan majoituksen ja muonituksen lisäksi päivärahaa 8 markkaa päivässä". Lotat saivat samoin perustein päivärahaa jatkosodankin aikana. Päivärahan määrää nostettiin sotilaiden päivärahan noustessa. Muutamat!otat kuitenkin muistavat, että talvisodan aikana ei saanut lainkaan päivärahaa. Koska kanttiinitoiminta oli välirauhan aikana alistettu suoraan Lotta Svärd -keskusjohtokunnan alaisuuteen, maksoi rajatoimisto lottien päivärahat. Muonituspäälliköille, ryhmäpäälliköille ja suurten erillisten muonituspaikkojen emännille rajatoimisto maksoi sodan myöhemmässä vaiheessa jonkinlaista kuukausipalkkaa. Samoin oli muutamia muitakin poikkeuksia - esimerkiksi sotasensuurissa työskentelevät!otat saattoivat saada päivärahan lisäksi pientä kuukausipalkkaa. Puolustusvoimat maksoi päivärahaa muille Sotatoimialueella työskenteleville lotille. Yhteyslotat tekivät poikkeuksen - heille maksettiin vuodesta 1943 alkaen lisäksi erillistä kuukausipalkkaa. Jatkosodan etenemisvaiheen aikana olivat majoitusolosuhteet sattumanvaraiset. Telttamajoitus oli usein ainoa mahdollinen - joko kangas- tai pahviteltta. Asema- 35
sodan aikana lotat saivat takaisin vallattujen alueiden taloista huoneen tai rajan ylittämisen jälkeen oman karjalaistalon tai korsun asuttavakseen. Etenkin rintaman läheisyydessä lotat majoitettiin korsuihin. Muona oli samaa kuin miehillä. Torjuntavaiheen aikana majoitus oli jälleen hyvin vaihtelevaa. Jatkosodan sytyttyä lotat muistelevat saaneensa ensimmäisen lomansa 4-5 kuukauden kuluttua sodan alkamisesta. Keväällä 1943 yhtenäistettiin lottien lomat siten, että kolmen kuukauden palvelun jälkeen oli kymmenen vuorokauden loma. Tämän lisäksi voitiin myöntää lomaa välttämättömien asioiden hoitamista varten. Vaatetus Lottapuku oli vuoteen 1926 mennessä kehittynyt sellaiseksi, jollaisena se säilyi järjestön lakkauttamiseen saakka. Puvun pituus sai rintamalottien taholta paljon arvostelua. Se oli näet kovin pitkä - hameen pituus oli 25 cm maasta. Varsinkin etenemis- ja torjuntavaiheen aikana, jolloin jouduttiin muuttamaan sijoituspaikkaa joskus montakin kertaa viikossa, kiipeämään kuorma-autosta ylös ja alas, juoksemaan suojaan viholliskoneiden vuoksi ja yleensä liikkumaan nopeasti, oli pituus haittana. Hameita jopa lyhenneltiin sääntöjen vastaisesti, mutta keskusjohtokunta antoi periksi vasta viimeisenä sotakesänä ja silloinkin vain kankaan säästämisen vuoksi. Tuolloin saatiin hameen helmaa virallisesti lyhentää viisi senttiä. Puku oli puuvillakangasta ja väriltään harmaa. Siihen kuului valkoinen irtokaulus ja valkoiset kalvosimet. Työssä käytettiin joko valkoista esiliinaa ja mitellaa (kolmikulmainen liina hiusten suojana) tai lottapukukankaista esiliinaa ja samasta kankaasta valmistettua mitellaa. Voitiin käyttää myös lottapukukankaista työ-
takkia. Asuun kuului lisäksi lottaneula, lottalakki kokardeineen ja lottapäällystakki - harmaita nekin. Räikeänvärisiä kenkiä ei saanut käyttää. Lottaneulan hakaristin (svastika) heraldisine ruusuinen on suunnitellut taiteilija Eric Wasström vuonna 1921. Se esittää vuosituhansia vanhaa, onnea merkitsevää nousevaa auringonkehrää. Jos ensimmäinen järjestöitä saatu lottapuku kului loppuun, joutui seuraavat usein hankkimaan ja kustantamaan itse. Etenkin jatkosodan aikana riitti komennukselle lähtevälle lotalle vain yksi lottapuku. Aina ei liioin saanut asianmukaista päällystakkia, vaan joutui itse kustantamaan tilalle jonkinlaisen - puhumattakaan alusvaatteista, sukista, kengistä, kintaista ja lämpimistä villavaatteista. Mainittakoon vielä, että tiettyjä töitä suoritettaessa ja kesäaikaan oli lupa avata kaulus toiseen nappiin saakka ja kääriä hihat kyynärpään yläpuolelle tai kiinnittää ne olkanappiin. Talvisodan aikana ja jatkosodan kylminä aikoina saatettiin yksiköistä antaa lotille muun muassa sotilasturkkeja, karvalakkeja, saapashousuja ja lapikkaita. Joillakin ilmavalvontalotilla oli käytössään turkkeja, jotka oli saatu lahjoituksena ulkomailta. Ne oli korjattu työtuvissa sotilaille ja ilmavalvontalotille sopiviksi. Lotat joutuivat talvisaikaan käyttämään myös lumipukua rintaman läheisyydessä. Lottahenki ja työtoveruus Lottatyön henkeä, työtoveruutta, etiikkaa ja moraalia ilmentää parhaiten Lotta Svärdin Kultaiset sanat. Erityisesti niitä painottivat Kultaisten sanojen seuraavat ohjeet: "Vaadi aina eniten itseltäsi, ole hyvä, kunnioita ja auta lottasisariasi heidän työssänsä, alistu itsekuriin - opi rakastamaan maatasi ja kansaasi." Lottatyö oli elämän- 3 7