VOIMAINSINÖÖRIN MUISTELMAT. OSA 1 TYÖELÄMÄÄ JA HARRASTUKSIA Asko Vuorinen

VOIMAINSINÖÖRIN ---------------- MUISTELMAT OSA 1 TYÖELÄMÄÄ JA HARRASTUKSIA Asko Vuorinen 1

2

VOIMAINSINÖÖRIN MUISTELMIA OSA 1 TYÖELÄMÄÄ JA HARRASTUKSIA Asko Vuorinen 2017 3

SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe... 7 1 AMMATINVALINTA... 9 2 ATOMIVOIMAPROJEKTIRYHMÄ... 13 2.1 Töihin Atomivoimaprojektiryhmään... 13 2.2 Prosessitietokoneiden ohjelmien suunnittelu... 15 2.3 Oravakomppania... 19 2.4 Johtopäätökset... 20 3 LOVIISA-3... 25 3.1 Kaksi pientä... 25 3.2 VVER-1000 -hanke... 28 3.3 Rakennuslupahakemus... 34 3.4 Tshernobyl... 34 4 KONSULTTIHOMMISSA... 38 4.1 Sarajevo... 38 4.2 IAEA:n työryhmät... 39 4.3 Sähköntuottajien yhteistyövaltuuskunta... 40 4.4 Helsingin Seudun Lämpövoima Oy... 41 4.5 Kiinan ydinvoimalat... 42 4.6 Helsingin energiavaihtoehtojen vertailu... 45 4.7 Japanin ydinonnettomuus... 47 4.8 Maailman pelastaminen... 48 5 KAASUVOIMAPROJEKTEJA... 51 5.1 Tshernobylin seuraukset... 51 5.2 Haltenbankenin kombivoimala... 51 5.3 Sähkön tuonti Neuvostoliitosta... 53 5.4 South Humber Bankin kaasuvoimala... 55 5.5 Meri-Porin hiilivoimala... 57 5.6 Japanin matka... 58 5.7 Kaasuvoimaboomi... 60 5.8 IVOn tunnusluvut... 61 4

6 WÄRTSILÄN PALVELUKSESSA... 65 6.1 Uuteen työpaikkaan... 65 6.2 Suomen markkinat... 71 6.3 Kaasuvoimamarkkinat avautuvat... 74 6.4 USA:n säätö- ja varavoimalat... 78 6.5 Kaasukombivoimalat... 81 6.6 Raskasta polttoöljyä käyttävät voimalat... 82 6.7 Bioöljyvoimalat... 86 6.8 Kevytöljyvoimalat... 89 6.9 Polttokennoprojekti... 94 6.10 Sähkökauppiaana... 99 6.11 Esitelmöijänä... 101 6.12 Lobbarina... 104 6.13 Wärtsilän kehitys... 108 7 ENERGIAKIRJAILIJANA... 113 7.1 Sähköjärjestelmän optimointi... 113 7.2 Energiankäyttäjän käsikirja... 119 7.3 Ydinvoimakirja... 121 7.4 Energiankäyttäjän käsikirja 2013... 128 7.5 Imatran Voimasta Fortumiksi 1932 2013... 132 7.6 Truth of Climate Change... 135 7.7 Fundamentals of Global Warming... 139 7.8 Julkaisut... 145 8 URHEILUSEUROJEN TAUSTAJOUKOISSA... 149 8.1 EPS:n puheenjohtajana... 149 8.2 FC Espoo ry... 152 8.3 Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:n toimitusjohtajana... 154 8.4 Espoo SkyArena... 167 8.5 Laaksolahden jalkapallohalli... 173 8.6 Yhteenveto... 175 9 POLITIIKAN VUODET... 178 9.1 Kokoomuksen jäseneksi... 178 9.2 Valtuustokausi 1985 1988... 179 9.3 Valtuustokausi 1989 92... 184 5

9.5 Valtakunnan politiikkaa... 188 10 TALOUSELÄMÄ... 191 10.1 Kilpailukyky... 191 10.2 Kiinteistökupla... 192 10.3 Pankkikriisi... 193 10.4 Yritysjohto... 196 10.5 Työttömyys... 197 10.6 Tutkimus ja kehitys... 198 10.7 Startup-yritykset... 200 10.8 Investoinnit... 201 Liite 1 Oravakomppania (Atomiprojektiryhmä 1973)... 203 1.1 Diplomi-insinöörit, lisensiaatit ja tekniikan tohtorit... 203 1.2 Insinöörit... 204 1.3 Teknikot, DI-työntekijät ja muut... 205 1.4 Muut... 206 Liite 2 Ulkomaanmatkoja Wärtsilän palveluksessa... 207 6

Esipuhe Työelämässä ollessani ostin joka vuosi päiväkirjan, johon merkitsin merkittävimmät tapahtumat ja tein muistiinpanoja kokouksista ja esitelmätilaisuuksista. Näitä kirjoja minulla on kymmenkunta. Olen koonnut niistä nämä muistelmat. Toinen lähde on ollut kirjoittamani energiakirjat, joihin olen koonnut paljon ammatillisia asioita. Laitoin tähän myös tietoja harrastuksista, joista ehkä tärkeimmät olivat toimiminen Espoon jalkapalloseurojen taustajoukoissa ja Espoon kaupungin luottamustehtävissä. Jalkapalloseurojen taustajoukoissa ollessani toimin Espoon Palloseuran puheenjohtajana, Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:n toimitusjohtajana sekä Espoo SkyArena Oy:n toimitusjohtajana. Politiikassa olin Espoon kaupunginvaltuuston varajäsenenä vuodet 1985 88 ja jäsenenä vuodet 1989 1992. Toimin myös Lounais-Espoon kokoomuksen puheenjohtajana vuosina 1984 1990 sekä monessa muussa luottamustehtävässä, joista pitkäaikaisin oli toimiminen Espoon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä. Olen kirjoittanut toisen osan muistelmistani otsikolla "Perhe-elämää" erilliseen kirjaan. Kerron siinä muistelmia myös perheestäni ja suvustani sekä sukututkimuksistani. Tämä toinen osa ei ole kuitenkaan yleisessä jakelussa. Espoossa, syyskuussa 2017 Asko Vuorinen askovuorinen (at) gmail.com 7

8

1 AMMATINVALINTA Oppikoulu Oppikouluun meno ei ollut ihan selvä asia. Asuimme Jyväskylän Kypärämäessä rintamamiestalossa, jonka isäni Aaro oli rakentanut. Näistä taloista oppikouluun meni vain yksi kymmenestä. Minunkin meno varmistui, kun Kansakoulun opettajani Perälampi tuli kotiimme kertomaan, että minun pitäisi pyrkiä oppikouluun. Pääsin sitten vuonna 1957 Keski-Suomen Yhteiskouluun, joka oli uusi yksityinen oppikoulu, jonka olivat perustaneet Jyväskylän liikemiespiirit. Huomasin yllättäen, että pärjäsin koulussa hyvin ja matematiikan numerot vaihtelivat 9 ja 10 paikkeilla. Kieletkin sujuivat kohtalaisesti, mutta niihin piti panostaa enemmän. Luin nuorena paljon kirjoja, joista minua kiinnostivat Ilmari Jäämaan Nuoren kokeilijan ja keksijän kirja sekä Osmo A. Wiion ja Unto Somerikon Harrastelijan radiokirja vuodelta 1950. Niistä sain kipinän sähköinsinöörin ammattia varten. Keskikoulun jälkeen vuonna 1962 hain Jyväskylän vasta perustettuun Teknilliseen opistoon ja pääsin Instrumentointitekniikan linjalle sijalle nro 3. En kuitenkaan saanut sitä varten tarvittavaa harjoittelupaikkaa ja niin päätin syksyllä jatkaa lukiossa. Kirjoitin ylioppilaaksi Keski-Suomen Yhteiskoulusta keväällä 1965. Sain matematiikasta laudaturin ja reaalista cumlauden. Matematiikan ja fysiikan numerot olivat ysejä. Keskiarvo oli kahdeksan. Näillä papereilla oli aika lähteä pyrkimään Teknilliseen korkeakouluun. Diplomi-insinööriksi Kesäkuun alussa 1965 lähdimme Jorma Köliön isän pikku-fiatilla Teknillisen Korkeakoulun karsintakursseille Otaniemeen. Mukana oli myös Harri Lehtinen ja Seppo Viinikainen. Kaikki olimme Keski-Suomen Yhteiskoulun vuoden 1965 ylioppilaita. Pääsimme opiskelemaan Polille ja valmistuimme diplomi-insinööreiksi, joista Harri ja minä valmistuimme sähköosastolta. Etsin itselleni harjoittelijapaikkaa heti kurssin jälkeen. Jyväskylästä ei töitä löytynyt, mutta jyväskyläläinen sähköasennusliike, ARE Oy, oli saanut Neste Oy:n Sköldvikin öljynjalostamon sähköistysurakan ja siellä aloitin työt heinäkuun alussa. Olin öljynjalostamon hommissa lokakuun loppuun asti, kunnes lähdin armeijaan. 9

Olin armeijassa Ilmavoimien viestikoulussa Tikkakoskella, jossa jouduin perehtymään Ilmavoimien tutkalaitteisiin. Jouduin komennukselle Utin kennonjohtoon, jossa opettelimme käyttämään USA:sta ostettua lähestymistutkaa. Kukaan meistä ei päässyt RUK:iin, minusta tuli varusmieskersantti. Armeijan jälkeen alkoi opiskelu Otaniemessä alussa heikkovirtatekniikan linjalla (Sh), mutta vaihdoin vahvavirtatekniikkaan (Sv) kolmannella vuosikurssilla, kun transistorit alkoivat tuntua radioputkiin tottuneelle harrastelijalle liian mitättömiltä. Ensimmäisen vuosikurssin jälkeen vuonna 1967 olin töissä Neste Oy:n instrumenttikorjaamossa Sköldvikissä ja vähän aikaa myös piirustuskonttorissa. Toisen vuosikurssin jälkeen alkoi Sköldvikin kolmannen vaiheen rakennustyöt ja olin sen kesän täissä Automatiikka Asentajissa. joka teki kolmosyksikön automaatiolaitteiden asennukset ja koekäytöt. Kolmannen vuosikurssin jälkeen, vuonna 1969 olimme muuttaneet Otaniemeen ja olin kesätöissä Helsingin Energialaitoksen 110 kv:n sähköasemien kunnossapidossa. Tietysti siinä oli vähän jännitystä, kun seisoi 110 kv:n sähköasemalla ja luotti siihen, että virrat eivät paukahda päälle. Siinä olisi hengen lähtö lähellä. Ajattelin silloin, että opiskeluaikana on hyvä olla kenttätöissä, kun saa sitten seuraavat 40 vuotta istua sisätiloissa. Loviisan ydinvoimalan dynaaminen malli Neljännen vuosikurssin jälkeen hain diplomityöpaikkaa monesta eri firmasta mm. Helsingin Energialaitokselta. Lopulta menin Ruoholahdenkadulla olevan Imatran Voiman Atomivoimaprojektiryhmän johtajan, diplomi-insinööri Kalevi Nummisen puheille. Hän lupasi töitä ja kertoi, että voisin mennä kyselemään VTT:n Sähkölaboratoriosta, jossa oli rakenteilla Loviisan ydinvoimalan simulointimalli. Siellä työpaikan lupasi Sähkölaboratorion johtaja tekniikan lisensiaatti Pekka Salminen. Aloitin diplomityön tekemisen kesäkuussa 1970 Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen VTT:n Sähkölaboratoriossa aiheena Atomivoimalan kosteahöyryturpiinin dynaaminen simulointimalli. Sillä tutkittiin Loviisan voimalan dynaamista käyttäytymistä hybriditietokoneella. Työ valmistui kesäkuussa 1971 ja siirryin sieltä Imatran Voiman Atomivoimaprojektin palvelukseen. Hybriditietokone oli analogiatietokoneen ja digitaalitietokoneen yhdistelmä ja sillä pystyi analysoimaan turpiinin käyttäytymistä, joka oli kuvattu 118 differentiaaliyhtälön avulla reaaliajassa. 10

VTT:n hybriditiekoneella tehtiin Loviisan dynaaminen malli. Kuvassa Martin Ollus ja Harri Heimburger (analogiataulun ääressä). Kun malli alkoi toimia odotetusti, piti sillä analysoida erilaisia häiriötilanteita ja rekisteröidä eri suureiden käyttäytyminen piirtureilla. Koko työstä piti tehdä lopuksi raportti, joka sidottiin kansiin diplomityön nimellä. Sen jälkeen työn valvojana toiminut professori Antti Niemi kävi raportin läpi ja antoi siitä arvosanan, joksi tuli erittäin hyvä eli neljä. Samalla tulivat kaikki DI-tutkintovaatimukset täytettyä. Kokonaisarvosana ylitti kolmen, jonka ansiosta sain mahdollisuuden jatko-opintoihin. Mallista piti tehdä vielä yksinkertaistettu versio, jollainen voitiin kuvata koko ydinvoimalaa kuvaavassa hybridimallissa, jossa oli mukana myös reaktoriosa ja höyrynkehittimet. Niitä tekivät kollegani Juusela ja Haapanen. Myöhemmin löysin erään saksalaisen tekemän väitöskirjan, jossa oli tehty myös yksinkertainen höyryturpiinin malli. Suomalainen diplomityö olikin huomattavasti tasokkaampi kuin saksalainen väitöskirja. Samalla hybriditietokoneella työskenteli myös yksi lääketieteen opiskelija. Hänellä oli kytkettynä analogiatietokoneeseen ihmisen verenkierron malli. Verenkierron matemaattinen mallinnus riitti lääketieteen tohtorin väitöskirjaksi. 11

Ydinvoimalan höyryturpiinin periaatemalli ohjelmoitiin hybriditietokoneelle. Lohkokaavion jokainen neliö rakoitta yhtä differentiaaliyhtälöä (Kuva diplomityöstä). Myöhemmin hybridimalliin kytkettiin Siemensin toimittama turpiinisäätäjä, jonka säätöarvot viritettiin mallin avulla kokeilemalla. Tällä tavalla valmiilla laitoksella ei tarvinnut tehdä turhia kokeita. 12

2 ATOMIVOIMAPROJEKTIRYHMÄ 2.1 Töihin Atomivoimaprojektiryhmään Omat työni Atomivoimaprojektiryhmässä alkoivat heinäkuun alussa 1971. Esimiehenäni oli tekniikan lisensiaatti Heikki Väyrynen, jonka vastuualueeseen kuuluivat ydintekniikka, ydinpolttoaine ja prosessitietokone. Heikki oli ydinfyysikko ja ollut aiemmin töissä Otaniemen ydinreaktorilla. Minun vastuualueekseni muodostui prosessitietokone, mutta paljon muitakin asioita jouduin tekemään. Loviisan laitoksen kaivuu- ja louhintatyöt oli jo suoritettu ja betonivalut olivat alkaneet 1. toukokuuta 1971. Projektin aikataulu oli tehty siten, että laitos valmistuisi kesäkuussa 1976 eli viisi vuotta betonitöiden aloituksesta. Rakennustyöt olivat suomalaisten vastuulla ja reaktorirakennuksen urakoitsijaksi oli valittu YIT. Reaktorirakennuksen liukuvalun aloittaminen vaati, että rakennuslupa olisi saatu sitä ennen. Rakennusluvan saamiseksi piti todistaa, että laitoksen turvallisuudesta oli huolehdittu. Sitä varten piti kirjoittaa alustava turvallisuusraportti PSAR (Preliminary Safety Analysis Report) USA turvallisuuskäytännön mukaisesti. Raportin laadintatyötä koordinoi tekniikan lisensiaatti Bjarne Regnell, joka sanottiin olevan Suomen ensimmäinen atomi-insinööri. Bjarne oli saanut jatkokoulutuksen USA:ssa ja tullut atomivoimaprojektiin pari vuotta aiemmin. Hän oli opiskellut myös Teknillisessä Korkeakoulussa, jossa häntä opettivat ydintekniikassa mm. akateemikko Erkki Laurila ja professori Pekka Jauho. Kuitenkin suomalasten turvallisuusmääräysten isänä pidettiin tekniikan tohtori Antti Vuorista, joka oli ollut neuvottelemassa Moskovassa Loviisan laitoksen turvallisuusasioista Säteilyturvakeskuksen puolesta. Neuvostoliiton puolelta suojarakennusta ei pidetty tarpeellisena, koska putket on valmistettu niin hyvin, että putkien katkeaminen ei ole todennäköistä. Antti Vuorinen ei ollut sukulaiseni, mutta tutustuin häneen hyvin varsinkin Suomen Atomiteknillisen seuran tilaisuuksissa. Hän oli ollut myös lujuustekniikan professorina TKK:ssa ja opettanut minuakin ko. aineessa. Antti oli kommentoinut myös viimeisenä kesänään vuonna 2011 tekemäni kirjaa Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet hyvin auliisti. Hän kuoli vähän tämän jälkeen, eikä ehtinyt enää lukea valmista kirjaani, joka ilmestyi elokuussa 2011. 13

Loviisan suojarakennus kuitenkin rakennettiin, koska sen avulla voitiin varmistua, että pääputken katkeamisen aiheuttama kuuman ja aktiivisen veden purkaus ei pääse ympäristöön. IVO tilasi teräsuojarakennuksen Wärtsilältä, joka teki rakennuksen Westinghousen lisenssillä. Siihen kuului teräsrakenteinen sisempi suojarakennus, joka oli varustettu jäälauhduttimella. Purkautuva kuuma vesi höyrystyisi ja höyry johdettaisiin jäälauhduttimeen, jossa höyry lauhtuisi vedeksi. Vesivajaus piti kompensoida syöttämällä reaktoriin uutta vettä. Tämän takia laitos oli varustettu paineentasaimella eli akkumulaattoreilla sekä korkea- ja matalapaineisilla hätäjäähdytysvesipumpuilla, joiden avulla reaktorin pumpattaisiin vettä putken katkeamisen jälkeen. Akkumulaattorit toimivat välittömästi ilman sähköä. Korkeapainepumput taas käynnistyvät dieselgeneraattorien sähkön avulla noin 20 sekuntia putken katkeamisen jälkeen. Matalapainepumput taas pystyvät jäähdyttämään reaktoria, kun reaktorin paine on laskenut. Ensimmäinen työni atomivoimaprojektissa oli kirjoittaa näiden järjestelmien toiminta Alustavaan turvallisuusraporttiin (PSAR) englannin kielellä. Käytettävissä oli Donald C. Cockin PSAR, josta leikkasin sopivat kohdat ja liimasin ne A4-paperille. Sen jälkeen lisäsin siihen lyijykynällä korjattavat kohdat. Konekirjoittajat kirjoittivat tekstin sitten puhtaaksi ja näin usean nuoren insinöörin ja konekirjoittajan avulla saatiin kasatuksi nopeasti lajissaan ensimmäinen Loviisan PSAR Säteilyfysiikan laitoksen tarkastettavaksi. Reaktorin suojarakennuksen liukuvalutyöt alkoivat sitten syyskuussa 1971 kolmivuorotyönä. Samaan aikaan Ruoholahdenkadulla kollegat piirtelivät rakennuspiirustuksia, kun betonityöt etenivät. Samalla piti miettiä, kuinka monta putki- ja sähköläpivientiä suojarakennukseen tulisi, vaikka putki- ja sähkösuunnitelmat olivat pahasti kesken. Suunnittelua hidasti Neuvostoliiton byrokratia. Prosessitekninen suunnittelu tapahtui Lotepin suunnittelutoimistossa Leningradissa ja sieltä piirustuksia sai vain suurissa erissä. Piirustusten tuominen Suomeen oli hankalaa, koska välillä oli monta tarkastuspistettä. Siellä pelättiin myös, että Neuvostoliiton atomisalaisuudet vuotaisivat länteen. Eihän heillä oikeasti ollut painevesireaktorin suhteen mitään sellaista, jota ei lännessä tiedetty. Painevesireaktori oli alun perin kehitetty USA:ssa ja USA:n ensimmäinen kaupallinen ydinvoimala oli Shippingportin, joka oli otettu käyttöön Pennsylvaniassa vuonna 1957. 14

2.2 Prosessitietokoneiden ohjelmien suunnittelu Samanlaista pelkoa oli myös lännen puolella, kun Loviisaan ostettiin länsimaista elektroniikkaa ja tietokoneita. Oma työni Loviisan voimalan prosessitietokoneiden ohjelmien suunnittelun parissa alkoi jo osittain keväällä 1971, kun tietokoneiden tarjouksia vertailtiin. IBM tarjosi Loviisaan prosessitietokonetta, mutta IBM:n tuotteet olivat COCOM:n listoilla vientikiellossa Neuvostoliittoon. Kuitenkin Suomeen niitä voitiin tuoda, vaikka Suomea pidettiin Neuvostoliiton vaikutusvaltaan kuuluvana maana. Urho Kekkonen oli valittu monta kertaa Suomen presidentiksi KGB:n agenttien tuella. Maaliskuussa 1971 pääsin IBM:n tarjoamiin neuvotteluihin Kalastajatorpalle, jossa saunottiin ja syötiin hyvin. Kuitenkaan IBM:n tietokonetta ei valittu Loviisaan, vaan Nokian tietokonejärjestelmä, jonka laitteet tulivat pääasiassa Englannista, mutta ohjelmat tehtäisiin Suomessa. Nokian valittiin toimittajaksi vasta kesällä 1971, jolloin olin jo töissä atomivoimaprojektissa. Loviisan prosessitietokone tilattiin Nokialta. Pöydässä vasemmalta Kalevi Numminen ja toimitusjohtaja Pentti Alajoki IVOsta ja Kurt Wikstedt Nokia Elektroniikasta. Takana vasemmalta Jaakko Saastamoinen, Oiva Laakso (IVO) ja Paavo Tuomi. Nokian ravintolatarjoilut eivät olleet IBM:een verrattuna kovin merkittäviä, mutta sen tarjoamia Ferrantin Argus-tietokoneita oli käytetty Englannin omien ydinvoimalaitoksien prosessien valvontaan jo aiemmin. Englantilainen 15

tietokonetekniikka oli silloin alan huippua, vaikka heidän omat kaasujäähdytteiset reaktorit edustivat menneisyyttä. Loviisan prosessitietokonejärjestelmässä oli kolme Argus 500-merkkistä keskus-tietokonetta ja kaksi Mecs-merkkistä mittaustietokonetta kummallakin laitoksella. Yksi Argus riitti käsittelemään yhden laitoksen tiedot ja kolmas kone oli kummankin laitoksen varakoneena. Tiedot varastoitiin kahdelle 20 Mb:n kovalevylle, joista toinen oli toisen varalevynä. Lisäksi järjestelmässä oli seitsemän näyttöputkea, jotka olivat tavallisen television kuvaputken näköisiä, mutta ne piirsivät kuvan saman tapaan kuin piirtäjä eli viiva piirrettiin alusta loppuun eikä pyyhkäisynä. Ensimmäinen vuosi meni tutustuessa prosessitietokoneisiin ja ydinvoimalan prosesseihin. Alkuun ei tahdottu päästä eikä Nokiastakaan kuulunut juuri mitään. Odoteltiin, että sieltä tultaisiin esittelemään, mihin olivat päässeet. Syksyllä 1972 otin yhteyttä Nokiaan ja kysyin, voisinko mennä Ferrantille ottamaan selkoa heidän tavastaan ohjelmoida prosessitietokoneita. Lähdimme yhdessä Nokian laitesuunnittelijan Olli Suomisen kanssa Manchesteriin. Ensimmäisenä aamuna Manchestereissä hotellini eteen tuli musta Rolls Royce ja sen kuljettaja kyseli: Sir, are you coming to Ferranti. Hämmennyin ja katselin ympärilleni. Kukaan ei ollut koskaan puhutellut minua tuolla lailla. Näin nuori vasta 26 vuotta täyttänyt insinöörinalku sai tuntumaan lordien maailmaan. Meidät vietiin vielä yhtenä iltana johonkin noin 700 vuotta vanhaan linnaan, jossa nautimme aterian 1300-luvun tapaan käsin syöden. Samalla matkalla tapasin Ferrantin ohjelmistonsuunnittelijan, Ian Kirkin, jonka kanssa kävimme läpi ohjelmointiprojektin vaiheet. Meidän pitäisi laatia suunnitelmat ja erittelyt, joiden avulla Nokian ohjelmoijat tekisivät sitten valmiit ohjelmat. Tämän matkan jälkeen raportoin käynnistäni esimiehilleni ja ehdotin, että Nokia pyytäisi kyseisen ohjelmoitsijan Helsinkiin. Niin tapahtuikin ja ohjelmointi-projekti alkoi sujua. Samalla huomasin, että en yksin pystyisi millään tekemään kaikkia spesifikaatiota ja niin palkkasimme ensin dipl.ins. Pertti Siltasen tekemään reaktorin suoritusarvojen laskennan spesifikaatioita, insinööri Leo Makkosen tekemään analogisia mittapisteluetteloita ja diplomi-insinööri Markku Tiitisen tekemään digitaalisia mittauspisteluetteloita ja hälytyksiä. Myöhemmin palkattiin vielä diplomi-insinööri Esko Rinttilä (Ekonosta) ja Pentti Markkanen tekemään näyttöformaatteja ja insinööri Mauri Konttinen tekemään vastaanottokokeita. Markku Tiitinen siirtyi myöhemmin Loviisaan ja hänestä tuli aluksi tietokoneryhmän päällikkö ja lopuksi koko laitoksen käyttöpäällikkö. 16

Omaksi päätyöalueeksi jäi konventionaaliset suoritusarvojen laskut ja niihin liittyvät tarkkuusmittaukset. Tärkein työni oli suunnitella reaktorin tehon mittauslaitteisto ja tehon laskemiseen tarvittavat algoritmit. Reaktorin teho oli tarkoitus mitata kahden prosentin tarkkuudella, mutta pääsimme 0,5 %:n tarkkuuteen. Reaktorin tehon laskentaan liittyi myös syksyllä 1973 matkani konsulttimme dipl.ins. Antti Hakalan kanssa Moskovan lämpötekniseen instituuttiin, jolla tämäkin laskentasysteemi piti hyväksyttää. Reaktorin polttoaine oli ostettu kahdeksikymmeneksi vuodeksi lämpöenergian mukaan kiinteällä hinnalla kolme markkaa megawattitunti. Reaktorin lämpötehon laskenta oli laskutuksen pohjana. Sen perusteella Neuvostoliitosta tuli joka vuosi noin 80 miljoonan markan polttoainelasku. Manchesterissä isäntämme veivät Nokian projektipäällikkö Suomisen (oikealla) ja minut syömään keskiaikaiseen tapain vanhaan linnaan. Moskovan instituutin puolella meidän vastapäätä istui kymmenkunta Neuvostoliiton atomitekniikan veteraania, jolle piti kertoa, miten reaktorin teho mitattaisiin tietokoneen avulla. Tuntui vähän erikoiselta, kun itse olin tuolloin 27-vuotias, mutta tietokonetekniikka oli tuohon aikaan käytännössä vain meidän nuorten hallinnassa. Nämä vanhat atomimiehet olivat ehkä saaneet käyttää tavallisia tietokoneita, mutta prosessitietokoneet olivat heille tuohon aikaan tuntemattomia. Kuitenkin olin tavannut heistä tohtori Naumovin jo 17

VTT:llä, kun hän kävi katsomassa meidän tekemiä dynaamisia simulointimalleja. Tarkan mittausjärjestelmän ja kylmän jäähdytysveden ansiosta reaktorin tehoa voitiin pitää voimalan valmistuttua 1,5 % korkeammalla takuuarvoihin verrattuna. Kun voimalan taattu bruttoteho oli 440 MW, siitä 1,5 % oli 7 MW. Vastaanottokokeissa laitoksen bruttotehoksi tuli 465 MW. Näin lisätehoa saatiin 25 MW kummaltakin laitokselta. Se vastasi arvoltaan 2000 euroa tunnissa eli 14 miljoonaa euroa vuodessa. Tilanne oli sama kuin paperikoneiden prosessitietokonejärjestelmissä, joiden avulla veden määrä pystyttiin pitäminen juuri sallitun arvon alapuolella. Samalla voitiin myydä maksimaalinen määrä vettä paperin hinnalla. Taulu 2.2.1 Loviisa 1-laitoksessa oli 525.000 rakennuskuutiota ja 80.000 betonikuutiota. Loviisa 1 Rakennus- Betoni- Betoni- Rakenne- Rakennus tilavuus kuutiot teräkset teräkset Rm3 m3 t t Reaktorilaitos Reaktorirakennus 121000 24700 5100 780 Turvarakennus Polttoainerakennus Apurakennus 90000 19400 1800 14 Kiinteide jätt. Varasto Nestem. Jätt. Varasto 14200 5500 500 64 Dieselrakennus 16000 4200 210 Höyryputkitila Yhteensä 241200 53800 7610 858 Konventionaalinen laitos Turpiinirakennus 196000 12500 900 1800 Valvomorakennus Huoltorakennus 23000 2000 150 Merivesipumppaamo 14800 3100 110 Suodatinrakennus Suolanpoisto ja veden 10200 1100 90 Vedenpuhdistus 2300 200 Ilmastointopiippu 5000 1250 66 Konttorirakennus 9600 1600 80 Varasto ja työpaja Laboratorio 20500 3000 150 Väestönsuoja 2400 1200 90 Muut rakenteet Yhteensä 283800 25950 1636 1800 Koko laitos 525000 79750 9246 2658 Määrä/MW 1193 181 21 6 18

2.3 Oravakomppania Koska olimme Atomivoimaprojektissa kaikki melko nuoria ja kokemattomia, vanhemmat, sodan käyneet, miehet alkoivat kutsua meitä oravakomppaniaksi. Nimi oli lainattu talvisodan aikaan käpyjä keränneiltä nuorilta suojeluskuntalaisilta, joita ei kelpuutettu armeijaan ikänsä vuoksi. Kontrastina olivat Loviisan työmaalla työskentelevät vanhat ja kokeneet rakennusmiehet, jotka eivät antaneet paljoa anteeksi, jos piirustukset olivat myöhässä. Meille tapahtui melkoinen väärinkäsitys, kun sopimukseen oli kirjoitettu, että venäläiset toimittavat reaktorin suojaussysteemit. Havaitsimme vasta syksyllä 1974, että venäläisen käsityksen mukaan siihen ei kuulunutkaan hätäjäähdytysvesipumppujen käynnistysautomatiikkaa, joka taas länsimaisen käsityksen mukaan kuului reaktorin suojaukseen tai laitossuojaukseen. Sen sijaan venäläisten toimitukseen kuului varsinainen reaktorin suojaussysteemi, joka lähinnä hoiti säätösauvojen alasajon pikasulkutilanteessa. Se oli releillä rakennettu samaan tapaan kuin Nesteen Porvoon jalostamon valvomon kellarissa olevat jalostamojen automatiikat. Tämä osa oli hyvinkin aikataulussa. Sitten tulikin kova kiire, koska laitossuojausjärjestelmää ei oltu ostettu myöskään Siemensiltä. Aika nopeasti voitiin Siemensin sopimukseen lisätä laitossuojauslaitteet ja KWU:lta tuli monta miestä tekemään niiden suunnitelmia. Valvomohuoneeseen tuli sitten monta kaappia automatiikkaa, jotka toimivat elektronisesti neljän redundanssin turvin saman tapaan kuin saksalaisissa KWU:n reaktoreissa. Se tuli melko varmasti tosi kalliiksi, koska nyt oli kiire ja ilman laitossuojausta laitos ei valmistuisi. Toinen murheita aiheuttanut asia oli kiilapulttiongelma, kun betoniin upotetut kiilapultit olivat liian heikkoja ja niitä jouduttiin uusimaa satamäärin. Ongelmat olisi voitu havaita, jos IVO olisi itse tehnyt putkistojen lujuuslaskut tai teettänyt ne jollain konsultilla. Koska putkistot kuuluivat venäläiseen toimitukseen, informaatioon tuli katkoksia ja mitoitus meni pieleen. Se oli kuitenkin oma vika, koska kiilapulttien toimitus oli IVOn vastuulla. Kolmas ongelma oli höyrynkehittimien valmistusvirheet, jotka meiltä jäivät aluksi huomaamatta. Venäläiset toimittivat kunkin kuuden höyrynkehittimen mukana röntgenkuvia, joiden piti todistaa, että hitsisaumat olivat virheettömiä. Joku tarkastajista kuitenkin huomasi, vasta kun reaktori oli ladattu, että kahden höyrygeneraattorin filmit olivat täsmälleen samanlaiset. Näin näistä otettiin uudet filmit ja huomattiin, että toinen generaattori ei täyttänyt laatuvaatimuksia. Näin sitä jouduttiin korjaamaan ja suuri henkilömäärä sai melkoisia säteilyannoksia, jotka olivat kuitenkin sallituissa rajoissa. 19

2.4 Johtopäätökset Oli suuri hetki, kun Loviisa-1-yksikkö vihittiin 23.3.1977. Paikalle oli kutsuttu presidentti Urho Kekkonen ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin. Molemmat kutsuvieraat käänsivät yhdessä kytkintä, jolloin laitos symbolisesti käynnistyi. Tosiasiassa sen teho nousi vain hieman samalla hetkellä, koska joku ohjaajista lisäsi tehoa. Suuressa korjaushallissa meitä IVOn väkeä oli noin 200 henkeä pääkonttorista ja saman verran työmaalta. Saman verran oli myös urakoitsijoiden väkeä ja venäläisiä. Kuva 2.4.1 Presidentti Kekkonen ja pääministeri Kosygin vihkivät laitoksen 23.3.1977. Yksi seitsemästä tietokoneen näyttöruudusta etualalla. Mukana kuvassa myös tulkkina toiminut Lembidakis ja Loviisan voimalan päällikkö Anders Palmgren. Loviisan ensimmäisen yksikön rakennustyöt oli aloitettu 1.5.1971 ja se valmistui maaliskuussa 1977 eli noin kuuden vuoden kuluttua betonitöiden aloituksesta ja noin vuoden myöhässä. Pääasialliseksi syyksi kirjattiin kuitenkin reaktorin paineastian valmistus. Ishoran tehdas Leningradissa oli myöhässä ja paineastiaan liittyi myös teknisiä ongelmia hitsisaumojen säteilyhaurastumisen takia. Säteily haurastuttaa metallia ja niin säteilyä piti vähentää. Reaktorin uloimmat polttoainesauvat korvattiin tyhjillä eli ns. dummy -elementeillä ja reaktorin maksimitehoksi sallittiin aluksi vain 92 % maksimista. 20

Projekti oli suurin, mitä Neuvostoliitto oli koskaan toimittanut länteen. Se veti vertoja myös Porvoon jalostamoprojektille, jossa olin aiemmin ollut mukana. Tekniikaltaan laitos oli myös huippuluokkaa. Varsinkin sen automaatiolaitteet ja tietokonesysteemi olivat edistyneimpiä maailmassa. Oli mahtavaa lukea myöhemmin, kun Washington Post-lehti luokitteli laitoksen myös käytettävyydeltään maailman parhaaksi. Siellä ihmeteltiin, miten oli mahdollista, että venäläisperäinen laitos oli huomattavasti jenkkilaitoksia parempi käytettävyydeltään. Toinen asia, mikä amerikkalaisia ihmetytti, oli tietokoneistettu valvomo. Perttu Simola kävi laitoksen valmistuttua USA:ssa kuuntelemassa General Electricin esitystä tulevaisuuden valvomosta, Advanced Control Centeristä. Kun GE oli pitänyt esitelmänsä, Simola kertoi isännille, että juuri tuollainen meillä on käytössä Loviisassa. Loviisan laitoksen rahoituksessa oli ongelmia 70-luvun lopussa, kun sähkön tukkuhinta oli noin 90 mk/mwh ja velkaa oli kertynyt projekti aikana runsaasti. Silloinen IVOn toimitusjohtaja Pentti Alajoki kertoi, että hänen päätyönsä oli hankkia velkarahaa projektin loppuun viemiseksi. Laitokset maksoivat yhteensä noin 2,3 miljardia markkaa käyvässä rahassa ja korot olivat 10 %:n paikkeilla. Avuksi tulivat Iran ja Lech Walesa. Iranissa tapahtui 1979 vallankumous, jonka jälkeen maa heikkeni ja Irak hyökkäsi sinne. Samalla öljyn tarjonta heikkeni ja öljyn hinta kohosi noin 40 dollarin tynnyriltä. Lech Walesa aloitti lakkoilun Puolassa ja samalla hiilen hinta kaksinkertaistui. Koska IVOn sähkön hinta oli sidottu hiileen hintaan, sähkön hinta nousi 175 markkaan megawattitunnilta. Kuva 2.4.2 Loviisan ydinvoimalasta tuli Fortumille melkoinen rahasampo, joka on tehnyt monesta sen johtajasta miljonäärejä. 21

Kun Loviisan polttoainekulut olivat 10 mk/mwh sähköä, energiakatetta syntyi 160 mk/mwh ja vuodessa tästä kertyi noin 450 500 miljoonaa markkaa reaktoria kohti. Kun tästä vähennettiin käyttömenot ja ydinjätevaraukset käyttökate oli noin 350 400 miljoonaa markkaa vuodessa. Voimalaitokset maksoivat käyvässä rahassa 1,15 miljardia markkaa kappale, joten takaisinmaksuajaksi tuli alle neljä vuotta. Loviisa on ollut Imatran Voimalle kannattava sijoitus. Vuodesta 1970 vuoteen 1976 mennessä Imatran Voiman liikevaihto nousi 340 miljoonasta markasta 1400 miljoonaan eli nelinkertaiseksi. Liikevoitto oli keskimäärin 19 % liikevaihdosta ja nousi kauden lopussa 26 %:iin (Taulu 2.4.1). Taulu 2.4.1 Imatran Voiman tunnusluvut ennen Loviisan valmistumista (Lähde: Imatran Voimasta Fortumiksi 1932 2013- kirja). Miljoonia markkoja 1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 Keskim. Liikevaihto 341 387 548 670 1054 1248 1436 812 Liikevoitto 62 46 59 85 186 256 380 153 - prosenttia liikevaihdosta 18 % 12 % 11 % 13 % 18 % 20 % 26 % 19 % - prosenttia pääomasta 10 % 7 % 7 % 7 % 9 % 9 % 11 % 9 % Investoinnit 100 200 575 749 748 1048 1010 633 Sijoitettu pääoma 600 700 869 1296 1971 2941 3614 1713 Pitkäaikaiset velat 739 1122 1764 2660 3293 1916 IVOn sähkönhankinta (TWh) 8,2 8,3 11,3 12,7 13,0 13,9 14,5 11,7 Keskihinta (mk/mwh) 42 47 49 53 81 90 99 70 Maan sähkönhankinta (TWh) 22,6 23,6 26,7 29,7 30,1 29,3 32,0 28 IVOn osuus (%) 36 % 35 % 42 % 43 % 43 % 47 % 45 % 42 % Loviisan valmistumisen jälkeen liikevaihto kasvoi 3500 miljoonaan markkaan ja liikevoittoprosentti nousi keskimäärin 24 %:iin (Taulu 2.4.2). Samalla yhtiön velat laskivat liikevaihtoa suuremmaksi. Yhtiöstä tuli erittäin kannattava. Loviisasta muodostui myös Fortumille kultakaivos, josta rahaa on riittänyt jakoon sen osakkaanomistajille ja avainhenkilöille. Sen toimitusjohtajasta, Mikael Liliuksesta, tuli eräs Suomen haukutuimmista henkilöistä, kun hän ja hänen kollegansa saivat halvalla hinnalla pörssiin menneen Fortumin jättituloista miljoonaoptiot. Liliuksen ansio oli siinä, että olivat oikeaan aikaan oikealla paikalla. Liliuksen aikana Fortum alkoi saneerauksen ja lopetti täysin mm. IVOn insinööritoiminnot. Hänen aikanaan voimalaitoksia ei Suomeen rakennettu. Monen oikeasti Fortumille rahaa tehneiden voimalaitosten suunnittelijoille annettiin potkut. Loviisaa ja sähkön hinnan nousua saa kiittää siitä, että Fortumista oli tullut erittäin kannattava yhtiö. 22

Taulu 2.4.2 IVOn tunnusluvut Loviisan valmistumisen jälkeen (Lähde: Imatran Voimasta Fortumiksi 1932 2013- kirja). Miljoonia markkoja 1977 1978 1979 1980 1981 1982 Keskim. Liikevaihto 1624 1884 2112 2603 3185 3529 2489 Liikevoitto 507 472 471 316 812 955 589 - prosenttia liikevaihdosta 31 % 25 % 22 % 12 % 25 % 27 % 24 % - prosenttia pääomasta 11 % 9 % 10 % 7 % 19 % 20 % 13 % Investoinnit 653 467 540 216 339 398 435 Sijoitettu pääoma 4480 5054 4561 4260 4389 4758 4584 Pitkäaikaiset velat 3908 4270 3736 3437 3121 3234 3618 IVOn sähkönhankinta (TWh) 16,9 17,8 18,1 17,9 17,3 19,5 18 Keskihinta (mk/mwh) 96 106 117 145 184 181 139 Maan sähkönhankinta (TWh) 33,0 35,5 39,6 41,1 41,4 43,5 39 IVOn osuus (%) 52 % 50 % 46 % 44 % 42 % 45 % 46 % Henkilökunta 4139 4050 4180 4286 4164 Tuottavuus (GWh/henkilö) 4,5 4,5 4,2 4,7 4,4 Toisaalta Liliuksen aikana aloitettiin jätti-investoinnit Venäjän voimalaitoksiin. Sinne on kannettu suomalaisilta sähkönostajilta kerättyä rahaa noin 5 miljardia euroa, joka oli paljon enemmän kuin sotakorvausten (300 miljoonaa dollaria) verran ilman, että sijoituksista on saatu tuottoja. Jos itse olisin ollut Fortumin toimitusjohtaja, niin Venäjälle ei olisi lähdetty ja insinööritoiminnot olisi säilytetty. Lähetin kyllä sähköpostilla kiinnostukseni Fortumin toimitusjohtajaksi, kun paikka oli haussa Marttisen potkujen jälkeen. Sieltä ei tullut kuitenkaan koskaan minkäänlaista vastausta. Ymmärsin, että minulla ei ollut suuria mahdollisuuksia päästä tähän tehtävään. Sitä paitsi hallituksen vahva jäsen oli Krister Ahlström, joka haki johtajaa ruotsinkielisistä johtajapiireistä. Tätä kirjoittaessa rankan saneerauksen jäljet näkyivät myös Fortumin verkkoliiketoiminnassa. Sähkön katkesivat tapaninpäivänä 2011 noin 140.000 Fortumin asiakkaalta myrskyn vuoksi. Vielä uuden vuoden aattona oli 9000 Fortumin asiakasta vailla sähköä. Näistä 1100 oli Espoon ja Kirkkonummen alueella, jota hoiti aikoinaan Espoon Sähkö. Ongelmana oli myös heikko tiedotus ja moni asiakas on ajanut suoraan pääkonttorille Keilaniemeen ja kertonut yhtiölle, että sähköt ovat poikki. Vattenfallilla oli samaan aikaan jo käytössä automaattinen vikojen ilmoitussysteemi ja aina kun sähköt katkeavat, niistä tulee sekä kännykkä- että sähköpostiviesti suoraan asiakkaalle. Vuonna 2013 Fortum päätti luopua sähkönsiirtoliiketoiminnasta kokonaan. Syynä oli ilmeisesti myös nämä verkkohäiriöt, jotka tulivat yhtiölle kalliiksi ja 23

huononsivat sen mainetta. Samalla yhtiön tarkoitus oli ilmeisesti myös vähentää velkoja, joita olisi kertynyt Venäjän investointien ansoista neljä - viisi miljardia euroa. Rahaa Fortumille tulee edelleen Loviisasta ja vanhoista vesivoimalaitoksista niin paljon, että Fortum on eräs arvokkaimmista sähköyhtiöistä koko maailmassa. Sen sijaan Loviisan automaation uusinta on suurissa ongelmissa. Projekti on kestänyt yli kymmenen vuotta, mutta valmista ei ole tullut. Osaamista ei enää ole. Samasta syystä ongelmia on myös Olkiluoto 3:n ja Fennovoiman projekteista. Rahaa palaa koko ajan ja valmista ei tule. 24

3 LOVIISA-3 3.1 Kaksi pientä Kun Loviisa-1:n tietokonejärjestelmä valmistui, työni jatkuivat Loviisa-3 projektin suunnittelutehtävissä. Loviisa-3 projektin valmisteleminen oli aloitettu jo alkuvuonna 1974, jolloin IVOn johto halusi ostaa kaksi samanlaista Loviisa-1 ja -2 mukaista laitosta. Minutkin oli kutsuttu ryhmään, jota veti Loviisan-1:n projektipäällikkö Kalevi Numminen. Neuvostoliittolaisen osapuolen vetäjänä oli Atomenergoexportin (AEE) presidentti Monahov. Tällä kertaa IVOn oli aikomus rakentaa kaksi Loviisa -1 ja -2 mukaista laitosta, mutta ottaa suuri osa AEE:lle kuuluvista töistä omalle vastuulle. Näin aiottiin tehdä mm. putkistojen suhteen. Kun tiedettiin, että putkistojen suunnittelu olisi mittava työ ja siihen ei IVOssa ollut henkilökuntaa, kävin alustavia neuvotteluja mm. Ekonon kanssa. Syksyllä 1974 kaikki sopimuspaperit oli kuitenkin saatu valmiiksi, mutta kauppahinnasta ei oltu vielä päästy sopuun. Muistan, kun istuimme Ruoholahdenkadun neuvotteluhuoneessa keskellä yötä neuvottelemassa Loviisa 3:n ja 4:n hinnoista. Monahov sanoi Nummiselle, että hän haluaa nyt mennä nukkumaan, kun kello on jo kaksi. Numminen sanoi siihen, että gaspadin Monahov, teidän kellonne on Moskovan ajassa ja ehdotan, että menemme Kantakrouviin syömään iltapalaa. Näin sitten teimmekin ja jatkoimme neuvotteluja siinä kahden paikkeilla. Meidän tarjoama hinta oli noin 400 miljoonaa markkaa, mutta he pyysivät Loviisa-3:n laitteista 500 miljoonaa markkaa. Tätä hintaeroa ei pystytty kuromaan umpeen, kun Monahov lähti seurueineen Moskovaan. Sieltä hän ei enää tullut takaisin ja niin kauppa jäi tekemättä. Jos silloin olisi päästy sopuun, niin melko varmasti Loviisa 3 ja 4 olisivat olleet nyt käytössä jo lähes 30 vuotta. Rakennuslupa olisi tullut siihen aikaan helposti. Öljykriisi Samaan aikaan kuohui taas Lähi-idässä. Jom Kippurin sota oli syttynyt lokakuussa 1973 Israelin ja arabivaltioiden Egyptin ja Syyrian välille. Arabimaat hyökkäsivät Israelin kimppuun kuudes lokakuuta, joka tunnettiin juutalaisten vanhana Jom Kippur-nimisenä pyhäpäivänä. Israel suoritti liikekannallepanon vasta muutamia tunteja ennen sodan alkamista ja näin he kokivat alussa huomattavia menetyksiä. Yhdysvaltain avun turvin Israel pystyi kuitenkin karkottamaan viholliset omasta maastaan. Sota päättyi 25

24. lokakuuta tulitaukoon, jota ennen Israel oli kärsinyt 2700 ja arabimaat 8500 miehen tappiot. Muut Arabimaat vastasivat USA:n väliintuloon Opecin kautta korottamalla öljyn hintaa ja aloittamalla näin öljysodan. Öljyn virallinen listahinta oli ollut vuoden 1973 alussa noin kaksi dollaria tynnyriltä, niin vuoden 1974 alun hinnaksi muodostui jo yhdeksän dollaria tynnyriltä. Öljyn reaalihinta nousi nykyrahassa 12 dollarista noin 50 dollariin tynnyriltä. Tämä vaikutti maailmankauppaan voimakkaasti ja yhä suurempi osa länsimaiden kansantuotteesta meni öljylaskun maksamiseen. Samalla kotimainen kulutus väheni ja aiheutti maailmanlaajuisen laman. Suomen kansantalouden kasvu hiljeni ja sähköntuotannon ennusteet vuosille 1975 90 romahtivat nopeasti. Vielä vuonna 1974 alussa ennustettiin, että tarvittaisiin yksi 500 MW:n ydinvoimala joka vuosi vuodesta 1982 alkaen. Vuoden 1975 alussa ennustettiin, että seuraava voimala tarvittaisiin aikaisintaan vuonna 1985. Tämän vuoksi IVOllakaan ei ollut enää kiirettä palata neuvotteluihin uudestaan. Sähkönkulutuksen kasvu taittui vuonna 1974 öljykriisin seurauksena. Vuosi 1975 meni varsinaisesti siihen, kun pidin monta erillistä palaveria siitä, mitä parannuksia seuraaviinvver-440 -laitoksiin piti tehdä. Oli hämmästyttävää, että kaikki olivat hirveän tyytyväisiä laitokseen ja mitään suuria parannuksia ei ehdotettu. Kunhan olisi vain muutettu sopimusta siten, että saisimme itse suorittaa suuremman osan töistä, niin kaikki olisivat olleet tyytyväisiä. 26

Tietokonepohjainen automaatio Yksi kehityskohde oli tietokonepohjainen automaatiojärjestelmä. Loviisan tietokonesysteemi oli lähes valmis ja nyt mietittiin, voitaisiinko koko Loviisa 3:n automaatio tehdä tietokoneiden avulla. Olin tämän automaatiotyöryhmän vetäjänä ja kutsuin eri firmojen tuotekehityksestä vastaavia henkilöitä Loviisan voimalan saunalle. Mukana olivat Strömbergin ja Valmetin edustajat. Strömbergiä asia ei tuntunut kiinnostavan, mutta Valmetin Instrumenttitehtaan tuotekehityksestä vastannut isännöitsijä Talvitie otti asian omakseen ja hänen kanssaan pidettiin monta palaveria. Valmetin Instrumenttitehdas aloitti digitaalisen automaatiojärjestelmän kehitystyön ja niin syntyi vähitellen Damatic-järjestelmä. Sen kehitystyössä oli aktiivisesti mukana myös aiempi työnantajani eli VTT:n Sähkölaboratorio sen vetäjän Pekka Salmisen ja myöhemmin Björn Wahlströmin johdolla. Järjestelmä myytiin ensiksi Pankakosken paperitehtaaseen ja sen jälkeen sitä myytiin kaikkiin uusiin Valmetin toimittamiin paperikoneisiin. Myös voimalaitos-sovellutuksia syntyi, mutta ydinvoimalaitoksiin sitä ei myyty. Näin syntyi hieno vientituote ydinvoimatekniikan spin-offina. Valvomosimulaattori Toinen spin-off oli Loviisan ydinvoimalan täysimittainen simulaattori. Sen rakensi Nokia Elektroniikka VTT:n Sähkölaboratorion toimiessa konsulttina. Simulaattori tarvittiin Loviisan käyttöhenkilökunnan kouluttamista varten. Koska laitos oli ainutlaatuinen, vastaavia simulaattoreita ei ollut missään. Näin myös Nokialle riitti töitä. Simulaattorin ansiosta kaikki tärkeimmät häiriö- ja onnettomuustilanteet voitiin simuloida todellisissa valvomo-olosuhteissa. Tämä ehkäisee operaattoreita tekemästä käyttövirheitä. Nokia toimitti samanlaisen valvomosimulaattorin myös PAKS:in ydinvoimalaan Unkariin. PAKS:in ydinvoimalassa oli neljä venäläistä VVER- 440 -reaktoria, mutta missään niissä ei ollut suojarakennusta. Maailmalla tapahtui paljon operointivirheitä, joista kuuluisin oli ns. Three Mile Islandin ydinvoimalan onnettomuus Harrisburgissa, Pennsylvaniassa vuonna 1979. Siinä operaattorit aiheuttivat reaktorin sulamisen ja sen vahingoittumisen käyttökelvottomaksi. Kun syöttöveden pumppaus höyrystymiin lakkasi, niin hätäsyöttövesipumput käynnistyivät, mutta vesi ei päässyt höyrystimeen, koska käsiventtiilit olivat jääneet huollon aikana kiinni. Vähitellen reaktori kuumeni ja kun paineistimen varoventtiilit aukesivat, mutta eivät sulkeutuneet. Näin primääripiirin vesi valui paineistimen varoventtiilien kautta suojarakennukseen, jolloin reaktori jäi ilman jäähdytysvettä ja alkoi sulaa. 27

Myös Loviisassa sattui samantapainen syöttövesihäiriö kuin Harrisburgissa, kun pääsyöttövesilinjassa syntyi suuren syöttövesiputken repeämä. Kuitenkin simulaattorikoulutuksen saaneet operaattorit osasivat hoitaa tilanteen siten, että minkäänlaisia radioaktiivisia päästöjä ei ilmakehään päässyt eikä reaktori vahingoittunut. Vastaavanlaisia tilanteita oli harjoiteltu ja Loviisan instrumentointi oli kattavaa ja prosessitiedon saannissa ei ollut ongelmia. Vertailu länsimaisiin laitoksiin Vuoden 1976 alussa aloin selvitellä myös länsimaisia laitoksia ja verrata niitä Loviisan laitokseen. Tärkeimmät vertailukohteet olivat saksalaiset Konvoilaitokset, kun KWU oli kehittänyt 1300 MW:n tehoisen yksikön, jonka prototyyppi oli otettu käyttöön 1974 lopulla Bibliksen laitospaikalla. Samaan aikaan selvittelin myös USA:ssa kehiteltävää standardivoimakonseptia, joka sai nimekseen SNUPPS (Standardized Nuclear Power Plant Systems). Tämä oli perustana myös Englannin Sizewell-B:n laitokselle. Myös Ranska oli kehittänyt oman 900 MW:n painevesilaitoksen Westinghousen lisenssin pohjalta. Näissä merkeissä Suomessa järjestettiin talvella 1976 seminaari, jossa olin aktiivisesti mukana. Seuraavana kesänä kävin tutustumassa Bugeyn ydinvoimalaan Ranskassa. Oli aika hieno tunne, kun saavuin voimalaan ja Suomen lippu liehui Bugeyn voimalan pihalla lipputangossa. 3.2 VVER-1000 -hanke Myös Venäjällä oltiin siirtymässä 1000 MW:n laitoskokoon. Novovoroneshin viidennen yksikön rakennustyöt oli aloitettu 1974 ja laitoksesta oli tehty vuonna 1976 artikkeli Teploenergetika-lehteen. Kun keräsin tietoja suurista laitoksista, huomasin aika pian, että 1000 MW:n tehoinen laitos tarvitsi huomattavasti vähemmän terästä ja betonia kuin kaksi 500 MW:n laitosta. Ero oli suuri varsinkin VVER-440 -laitokseen, jossa teräs- ja betonimäärä olivat poikkeuksellisen suuria. VVER-440 -laitoksen primääripiirissä oli runsaasti vettä ja siinä oli kuusi höyrynkehitintä. Siksi kontainmentin halkaisija oli suuri ja se vastasi länsimaisten 1000 MW reaktorien suojarakennusten kokoa. Koska tietokoneiden ohjelmien suunnittelu oli ollut päätyöni Loviisan projektissa, aloin kehitellä myös tietokonepohjaisia kustannusten laskentaohjelmia. Ensimmäiseksi VVER-1000 -laitoksen kustannusarvioksi saimme 6/76 hintatasossa 1920 miljoonaa markkaa, kun Loviisa-1 oli maksanut 1140 ja Loviisa-2 1160 miljoonaa markkaa käyvässä rahassa. Näin VVER-1000 olisi noin 380 miljoonaa markkaa eli 17 % halvempi kuin kaksi 440 MW:n laitosta. 28

VVER-1000 laitoskonsepti Heinäkuussa 1976 tein ensimmäiset laitoskonseptikuvat VVER-1000 - laitoksesta A4-paperille, kun kaikki muut olivat lomilla. Monesta kilpailevasta konseptista valitsin KWU:n mallisen layoutin, mutta sijoitin siihen VVER- 1000:n komponentit. Pyysin vielä Tapani Kukkolan ryhmän layout-miehiä piirtämää alustavat kuvat A3-kokoon. Esittelin kyseisten selvitysten tuloksia Kalevi Nummiselle ja IVOn muille johtajille. Vastaanotto oli vähän ristiriitainen, koska Loviisan voimalan päällikkö Anders Palmgren piti näitä 440 MW laitoksia parempina kuin isoja laitoksia. Sen sijaan IVOn toimitusjohtaja Pentti Alajoki ja projektipäällikkömme Kalevi Numminen pitivät 1000 MW:n laitoksia tutkimisen arvoisina. Elokuussa 1976 tuli sitten Suomen vierailulle Neuvostoliiton energiaministeri Neporoshny seurueineen. IVOn kanssa tehtyjen neuvottelujen tuloksena sovittiin, että IVO ja Atomenergoexport selvittävät VVER-1000 -laitoksen soveltuvuutta Loviisan laitospaikalla. Kuva 3.2.1 IVOn suunnittelema VVER-1000 konsepti vuodelta 1984. Kiinaan rakennettiin kaksi tämän mukaista ydinlaitosta Tianwan -1 ja -2 ja kaksi samanlaista on edelleen rakenteilla. Sopimuksen oli lakiteknisesti laatinut varatuomari Juhani Santaholma, joka oli toiminut Loviisan projektin lakimiehenä alusta alkaen. Myös venäläiset olivat ilmeisen innokkaita tarjoamaan tätä uutta laitosta, jonka prototyyppi oli rakenteilla Novovoroneshissa. Tämä käynnisti VVER-1000 -laitoksen selvitykset tosissaan. Koska layoutsuunnittelu Loviisa-1/2 -laitoksille oli valmistunut, työn tekemiseen oli myös 29

resursseja Kukkolan layout-ryhmässä. Oma työni keskittyi pääkomponenttien suunnitteluun ja kustannusarvioiden laadintaan. Aika pian saimme tehtyä raportin VVER-1000 laitoskuvaus ja kustannusarvio 1/1977, jossa laitoksen layout oli piirretty jo melko tarkasti ja siihen oli sijoitettu VVER-1000 -reaktori ja kaksi 500 MW:n höyryturpiinia ja toisessa vaihtoehdossa yksi 1000 MW:n turpiini. Kustannusarvioksi saatiin kahden turpiinin tapauksessa 2400 Mmk ja yhden turpiinin tapauksessa 2030 Mmk. Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuus Harrisburgissa vuonna 1979 keskeytti työt vähäksi aikaa ja samalla vuodeksi 1985 aiottu Loviisa-3:n suunniteltu valmistumisaikataulu lykkääntyi taas kerran. Harrisburgissa ei ulkopuolisille aiheutettu säteilyannoksia, mutta länsimainen painevesireaktorin turvallisuus jouduttiin tarkastelemaan uudestaan. IVOssa aloitettiin todennäköisyyspohjaisten riskianalyysien (Probabilistic Risk Analysis, PRA) teko tosissaan. Three Mile Islandin onnettomuus Osallistuin myös Three Mile Islandin ydinonnettomuuden selvittelyyn Säteilyturvakeskuksen reaktoriturvallisuusosaston johtajan, tekniikan lisensiaatti Jukka Laaksosen kanssa, josta oli tullut perhetuttumme. Kutsuin Jukan IVOon, koska minulla sattui onnettomuuden aikaan olemaan hyllyssäni vastaavanlaisen Babcock Wilcocsin reaktorin toiminnasta tehdyn PSAR:n mikrofilmit ja olin kirjoittanut Loviisan PSAR:n varoturvalaitteiden toiminnan vuonna 1971. Tuohon aikaan suunnittelimme myös Jukan kanssa yhteistä työmatkaa Moskovaan, jossa meidän oli aikomus osallistua VVER-1000 -projektin suunnitteluun parin vuoden ajan. Tämä reissu peruuntui, koska IVOn johto ei tuohon aikaan pitänyt VVER-1000 yhteistyötä kovin kovassa arvossa. Sen sijaan kymmenen vuotta myöhemmin IVOn tekemät suunnitelmat VVER-1000 laitoksesta olivat kovaa valuuttaa Kiinan markkinoilla. Kiinalaiset halusivat IVOn Loviisa 3- konseptin mukaisen voimalan. Sen tyyppinimeksi tuli VVER- 1000/91, koska laitokseen tehtiin mm. sydänkaappari ja siitä tuli ensimmäinen kolmannen sukupolven laitos maailmassa. Jukka Laaksosesta tuli myöhemmin Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Antti Vuorisen jälkeen. Kun Jukka jäi eläkkeelle vuonna 2012, hän siirtyi Rosatomin palkkalistoille. Hänen tehtävänsä oli suunnitella ja arvioida venäläisten VVERreaktorien turvallisuutta sekä kehittää vientiin sopivia laitoskonsepteja. Jukasta ja Vapusta tuli 1980-luvulla nuorimman poikamme Johanneksen kummeja. 30

Mikrotietokone Olin syksyllä 1980 hankkimassa mikrotietokonetta laskelmien nopeuttamiseksi. Koneen hankinnassa oli pieniä ongelmia, koska IVOn ATK-johdon piti antaa lausunto kaikista tietokonehankinnoista. Diplomi-insinööri Raimo Mätön johtaman ATK-johdon mielestä IVOssa ei mikrotietokoneita tarvittaisi. Kaikki laskentatehtävät tulisi hoitaa suurella IBM:n keskustietokoneella, joka oli maksanut yli 10 miljoonaa markkaa. Voimalaitososaston johtaja Tauno Rask hyväksyi kuitenkin hankintaesitykseni, johon kuului yksi Tandy Radio Shackin (TRS-80) mikrotietokone ja printteri. Koneessa oli keskusmuistia 16 kb ja siinä oli kahdeksan tuuman 160 kb:n flobbydisk-asema. Lisäksi hankimme Visicalctaulukkolaskenta-, Basic-, kortisto- ja WordPerfect-tekstinkäsittelyohjelman. Kokonaiskustannukset olivat 70.000 markkaa. TRS-80 -koneita myytiin vuonna 1980 enemmän kuin Applea, joka oli vielä silloin paremminkin kotimikro. Kuva 3.2.2 Tandy Radio Shackin TRS-80 mikrotietokone oli korvaamaton apu ydinvoimalaitosten kustannusten laskemisessa. Keväällä 1981 Suomeen tuli vierailulle Ranskan presidentti Valery Giscard d Estaing. Hän tarjosi IVOlle ranskalaista 900 MW:n PWR ydinvoimalaa. Lupasimme selvittää myös sen soveltuvuuden Suomeen. Ranskalaisen PWR- 900 laitoksen kustannusarvion teko annettiin minun vastuulleni samalla, kun ranskalaiset yrittivät itse laskea tänne tehtävän laitoksen kustannukset. Teimme hinnoitteluohjelmat Basicilla ja syötimme kortistoon jokaisen pumpun, venttiilin, putken ym. Pyysin rakennusosastoa laskemaan rakennuskustannukset 31

sekä sähköosaston miehiä laskemaan sähkö- ja automaatiolaitteiden kustannukset. Saimme ranskalaisen PWR-900 -laitoksen hinnaksi noin 5000 miljoonaa markkaa (5500 mk/kw). Ranskalaiset arvioivat, että heidän rakentamana se maksaisi 6000 miljoonaa markkaa. Siihen jäi miljardin markan ero. Tuli mieleen vuoden 1974 neuvottelu, jolloin venäläiset pyysivät VVER-440 - reaktorista 100 miljoonaa enemmän kuin IVO oli valmis maksamaan. Tuo 20 %:n erohan vastasi suunnilleen voimalan myyjän vaatimaa katetta, jos laitos myytäisiin avaimet käteen toimituksena. Taulu 3.2.1. VVER-1000 laitoksen rakennus- ja betonikuutiot. Rakennus- Betoni- Betoni- Rakenne- Rakennus tilavuus kuutiot teräkset teräkset Rm3 m3 t t Reaktorilaitos Reaktorirakennus 127400 40875 6644 2440 Turvarakennus 43670 11320 840 211 Polttoainerakennus 10300 1670 163 56 Apurakennus 60140 14845 1558 200 Kiinteide jätt. Varasto 9750 3800 345 26 Dieselrakennus 13800 3420 197 12 Höyryputkitila 22720 6975 1480 223 Yhteensä 287780 82905 11227 3168 Konventionaalinen laitos Turpiinirakennus 202800 13100 1012 256 Valvomorakennus 31000 5330 330 13 Huoltorakennus 12590 1810 284 10 Merivesipumppaamo 19500 3230 144 40 Suodatinrakennus 9850 1035 82 20 Suolanpoisto ja veden 6300 630 38 5 Vedenpuhdistus 3000 450 45 3 Ilmastointopiippu 2850 600 53 0 Konttorirakennus 10500 1210 92 0 Varasto ja työpaja 29000 2300 194 10 Muut rakenteet 10200 12200 909 9100 Yhteensä 337590 41895 3183 9457 Koko laitos 625370 124800 14410 12625 Määrä/MW 638 127 15 13 32

Rakennuskuutiot Työ jatkui sitten myös VVER-1000 -laitoksen parissa yhä detaljoidumpana. Laitoksesta tehtiin Tapani Kukkolan ryhmässä 3D-tietokonemalli, jossa sen kaikki komponentit oli sijoitettu rakennuksiin. Laitoksen kokonaistilavuudeksi saatiin nyt 625.000 m 3 ja sen rakentamiseen olisi tarvittu betonia 124.800 m 3, betoniterästä 14.400 ja muita teräksiä 12.600 tonnia (Taulu 3.2.1). Verrattuna Loviisa 1 -voimalan rakennustilavuuteen (Taulu 2.2.1), Loviisa 3:ssa oli 100.000 Rm 3 (20 %) enemmän, mutta tehoa 120 % enemmän. Betonia olisi Loviisa 3:ssa 56 % enemmän kuin Loviisa 1:ssä. Kustannusarviot Tehdyn 1/1984 kustannusarvion mukaan laitos maksaisi 5200 miljoonaa markkaa (5280 mk/kw) ilman rakennusajan korkoja ja alkulatausta (Taulu 3.2.2). Nykyrahassa tämä vastasi 1850 /kw. Tällöin reaktorilaitoksesta oli jo tehty pienoismalli ja laitoksen komponentit oli laskettu ranskalaisprojektin yhteydessä kehittämillämme IVOCOST-ohjelmilla. Taulu 3.2.2 VVER-1000 laitoksen kustannusarvio 1/1984. Laitososa 1/1984 1/2016 Mmk M Reaktorilaitos 1192 417 Turpiinilaitos 899 315 Apulaitteet 209 73 Sähkölaitteet 294 103 Intsrumentointi 340 119 Rakennukset 581 203 Alueen rakenteet 94 33 Työmaan hoito 456 160 Suunnittelu 289 101 Yhteiskustannukset 270 95 Perushankintamenot yht. 4624 1618 Varaukset 462 162 Varaosat 92 32 Hankintamenot 5178 1812 Tehohinta 5284 1849 mk/kw /kw Sähkön omakustannushinnaksi saatiin 133 mk/mwh (22 eur/mwh). Samaan aikaan IVOn suurteollisuudelta saama sähkön tukkuhinta oli 165 mk/mwh (27,6 eur/mwh), joten sähkön myynnin marginaali olisi ollut 20 %. 33

Samoihin aikoihin olin IAEA:n seminaarissa tehnyt arvion, jonka mukaan kaksi 500 MW:n laitosta tuottaisi halvempaa sähköä kuin yksi 1000 MW:n ydinlaitos (ks. 4.2), kun laitoksen vaatima varateho, varaenergia ja uudet sähkölinjat huomioidaan tarkastelussa. Myös VVER-500 -laitoksesta tehtiin korjatut layout-kuvat samalla periaatteella kuin VVER-1000 -laitoksesta. Tämä oli ns. parannettu versio Loviisasta ja myös hyvin varteenotettava vaihtoehto seuraavaksi ydinvoimalaksi. 3.3 Rakennuslupahakemus Tammikuussa 1986 IVO haki lupaa rakentaa Loviisaan kolmannen yksikön, jonka teho olisi enintään 1000 MW. Laitos olisi voinut olla ranskalainen PWR- 900 tai venäläisen VVER-1000. VVER-1000 -laitoksen reaktorin turvallisuusasioita epäiltiin ja monet turvallisuusasiantuntijat olivat vielä VVER-500 -reaktorien kannalla, koska sen mitoitusarvot olivat huomattavan konservatiivisia. Reaktorin lineaariteho ja polttoaineen rikastusaste olivat paljon alhaisemmat. Loviisa-3 -voimalan rakennusluvan käsittely sujui Suomessa ripeästi valtioneuvostossa siihen asti, kunnes keväällä 1986 tapahtui Tshernobylin ydinvoimalassa onnettomuus. Tshernobylin jälkeen kaikki Loviisa-3 - ydinvoimaprojektissa työskennelleet henkilöt määrättiin toisiin tehtäviin. Itse aloitin kaasuvoimalaitosten suunnittelun. Ydinvoimavalmisteluihin tuli monen vuoden tauko. 3.4 Tshernobyl Tshernobylin onnettomuus vaikutti minuunkin hyvin masentavasti. Olin kuvitellut, että ydinvoiman rakentamisesta olisi tullut minulle pitkäaikainen ura, mutta kaikki loppui tähän vähäksi aikaa. Tein Helsingin Sanomiin artikkelin, jossa toivoin, että ydinvoimaa ei hylättäisi kokonaan tähän. Yritin selittää, että tämmöisiä RBMK-tyyppisiä grafiittilaitoksia ei Suomeen voitaisi rakentaa. Meidän omat ydinvoimalat ovat kevytvesireaktoreita, jotka eivät voi palaa ja niissä on suojarakennus. Tosiasia oli kuitenkin, että ydinvoiman jatkorakentaminen loppui siihen pitkäksi aikaa. Tshernobylin onnettomuus aiheutui siitä, kun venäläiset halusivat kokeilla, miten RBMK-voimalaitos käyttäytyy sähkökatkoksen jälkeisessä tilanteessa. Kun turpiini höyryventtiilit suljettiin, kuviteltiin, että sähköä saataisiin 34

turpiinigeneraattoreilta niin kauan, että dieselgeneraattorit ennättäisivät syöttämään virtaa hätäjäähdytyspumpuille. Laitos oli ajettu puolelle teholle ennen kokeen alkamista ja säätösauvat oli vedetty ulos reaktorista, koska ksenon-myrkytys pienensi reaktorin tehoa. Kun sähkönsyöttö katkaistiin lauantaina 26.4.1986, reaktorin teho alkoi nousta ja operaattorit ajoivat reaktorin pikasulkuun. Viiveestä johtuen teho pääsi karkaamaan ja reaktori räjähti ja siinä ollut grafiitti syttyi palamaan. Samalla syntyneen virtauksen mukana reaktorin sydämestä levisi radioaktiivista palamistuotteita ympäri Eurooppaa. Kuva 3.4.1 Onko ydinvoimaa Tshernobylin jälkeen? oli otsikkona Helsingin Sanomiin tekemässäni kirjoituksessa keväällä 1996. Suomessa havaittiin korkeita säteilyarvoja sunnuntaina 27.4.1986 armeijan mittauspisteissä. Niistä ilmoitettiin pääesikuntaan, mutta epäiltiin, että mittari oli mennyt rikki. Seuraavana aamuna korkeita säteilyarvoja havaittiin Forsmarkin ydinvoimalassa ja voimala evakuoitiin. Tästä kysyttiin myös Suomesta, mutta täällä asiaa ei oltu huomattu. Vasta maanantai-iltana 28.4.1986 Radiossa luettiin TASS:lta saatu tiedote, jossa kerrottiin Tshernobylin onnettomuudesta. Onnettomuus ei aiheuttanut varsinaisia suojaustoimia Suomessa muuten, kun maidon juontia sekä pienten järvien kalojen, sienien ja poron lihan syöntiä kehotettiin rajoittamaan. Lapset saivat leikkiä hiekkalaatikoilla, kun säteilytason havaittiin olevan vain noin viisi kertaa taustasäteilyn suuruista. Olisi ollut aivan toinen tilanne, jos Pietarin lähellä oleva Leningradin RBMKvoimala olisi kokenut saman kohtalon. Silloin saastepilvet olisivat voineet tulla Kotkan seudulla noin kahdessa tunnissa ja säteilytaso olisi voinut olla jopa tuhat-kertainen normaalitasoon verrattuna. Silloin olisi ollut tarve suojautua sisätiloihin jo saman lauantaipäivän aikana. 35

Tästä oli tehnyt 1980-luvun alussa VTT:llä raportin tekniikan tohtori Seppo Vuori, joka pystyi ennustamaan Tshernobylin onnettomuuden aiheuttaman laskeuman melko tarkasti. Suomen tilannetta olisi voitu hyvinkin verrata Tshernobylin lähellä olevan Prypjatin 50.000 asukkaan kaupungin ihmisten saamiin säteilyannoksiin, jotka olivat keskimäärin noin 350 millisievertiä ennen evakuointia. Ihmiset saivat noin 350 kertaa vuoden taustasäteilyannoksen noin 36 tunnissa. Vieläkin säteilytason on niin suuri voimalan ympäristössä, että noin 30 km säteillä voimalasta on suljettua aluetta (Kuva 3.4.2). Eniten säteilyä saivat kuitenkin ne noin 540.000 pelastustyöntekijää, jotka työskentelivät pelastustöissä usein jopa ilman suojavarustusta ja annosmittareita. Kuva 3.4.2 Tshernobylin aiheuttama Cesium-137 pitoisuus voimalan lähiympäristössä. Valvottu alue (>185 kbq/m 2 ) merkitty punaisella. Arviot onnettomuuden aiheuttamien kuolemien määrästä liikkuvat 1000 ja 100.000 välillä. Oma arvioni syöpäsairauksiin kuolleiden määrätä on 19 000, jonka olen esittänyt kirjassani Planning of Nuclear Power Systems to Save he 36

Planet. Kun arvio suhteutetaan ydinvoimalla tuotettuun sähkön määrään (80.000 TWh), kuolleiden määrä on 0,24 /TWh. Se on kuitenkin pienempi kuin kivihiilikaivoksissa kuolleiden määrä suhteutettuna kivihiilisähkön tuotantoon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että RBMK-tyyppisiä reaktoreita ei länsimaissa saisi rakentaa. Suurin vaikutus Tshernobylin onnettomuudella oli meidän Loviisan 3-laitoksen suunnittelijoihin, joille kerrottiin, että saamme etsiä muita tehtäviä. Itse siirryin kaasuvoiman kehitystehtäviin noin viikon parin päästä onnettomuudesta. IVO yritti uudestaan ydinvoiman rakentamista vasta 1991, kun se teki Perusvoima Oy:n kautta hakemuksen ydinvoimalan rakentamiseksi joko Olkiluotoon tai Loviisaan. Myös sillä kertaa hanke jäi suunnittelun asteelle, kun eduskunta antoi kielteisen päätöksen syksyllä 1993. Silloin en kuitenkaan ollut enää ydinvoimahommissa vaan Modigen Oy:n toimitusjohtajana Wärtsiläkonsernissa ja kilpailevan sähköntuotantomuodon edustajana. Ydinvoimaan palattiin myös vuonna 2010, jolloin IVOn hakemus Loviisan 3- yksikön rakentamisesta hylättiin eduskunnassa, mutta sekä TVO:n että Fennovoiman hakemukset hyväksyttiin. IVOn ydinvoimaosaaminen suuntautui tämän jälkeen konsultointiin ulkomailla. 37

4 KONSULTTIHOMMISSA 4.1 Sarajevo Olin olympiakeväänä 1984 konsultointimatkalla Sarajevossa juuri talviolympialaisten jälkeen. Mukana olivat diplomi-insinööri Matti Kangas, joka piirsi raporttiin karkeat layoutkuvat ja diplomi-insinööri Kari Ruokonen, joka kirjoitti raportin tekstin perinteisellä kirjoituskoneella. Omiin tehtäviini kuuluivat tietokonepohjaisten kustannusarvioiden teko, jotka tulivat raportin liitteiksi. Otin mukaan matkaa varten ostamani uuden Corona-merkkisen, ompelukonemallisen tietokoneen, jonka sain vietyä Jugoslaviaan ns. Ata Carne-papereilla. Tietokone oli IBM-yhteensopiva ja siinä oli Lootus 123- taulukkolaskelmaohjelma ja Word-tekstinkäsittelyohjelma. Lisäksi mukana oli printteri, joten raportti voitiin tehdä Sarajevossa valmiiksi. Sarajevossa keväällä 1984 Matti Kangas, Kari Ruokonen ja Asko Vuorinen, kun raportti oli saatu valmiiksi. Sain IVO Engineeringin johtajalta, Anders Palmgreniltä, evästyksen, että meidän piti ehdottaa heille VVER-440 -typpistä laitosta Loviisan kopiona. Kuitenkin ehdotimme heille samaa VVER-1000 -laitosta, jonka kustannukset olimme saaneet laskettua. Loviisan laitos oli meille jo jonkun verran historiaa, eikä siihen haluttu enää palata. 38

Venäläiset tarjosivat bosnialaisille Moskovassa piirrettyä VVER-440 - konseptia, joka oli tilavuudeltaan saman suuruinen kuin meidän suunnittelema VVER-1000 -laitos. VVER-500 -laitos olisi ollut kolmas vaihtoehto, mutta sitä ei IVOssa oltu vielä suunniteltu ja siksi sitä ei voitu tarjota. Se olisi kuitenkin ollut Jugoslavian olosuhteissa paras vaihtoehto, kuten Palmgren oli evästänyt. Sarajevon reissuun liittyi pelottavia muistoja, kun isäntämme ajoi vanhalla autollaan pitkin vuoristotietä, joissa ei ollut kaiteita lainkaan. Hän osoitti sormillaan, jotain nähtävyyttä, kun ajoi samalla lujaa mutkaista serpentiiniä. Vuoristomaisemista ei keritty ihailla, kun pelättiin, että mies ajaa meidät rotkoon. Yhtenä sunnuntaina käytiin laskettelemassa Sarajevon olympiamäessä, joka taas tuntui tosi mukavalta. Silloin ei voitu vielä aavistaa, että Sarajevosta tulisi Bosnian sisällissodan päänäyttämö muutaman vuoden kuluttua. Samaa VVER-1000 laitosta ehdotimme myös Unkarin valtiolliselle voimayhtiölle MVM:lle, kun olin siellä viikon verran konsulttimatkalla vuonna 1985. Asuin Budapestin eteläpuolella olevassa Paksin ydinvoimakaupungissa. Ilma oli kuuma ja joka aamu heräsin siihen, kun huoltomies aloitti nurmikon leikkauksen kello kuuden aikoihin. 4.2 IAEA:n työryhmät Olin myös muutaman kerran Wienissä IAEA:n päämajassa SMPR-laitosten (Small and Medium Size) työryhmässä, jossa tutkittiin suurten ja pienten ydinvoimalaitosten kustannuseroja. Tein sinne esitelmän Scaling Factors, jossa todistin, että 2x500 MW:n ydinvoimala voi tuottaa halvempaa sähköä kuin yksi 1000 MW:n ydinvoimala. Pienessä sähköverkossa järjestelmäkustannukset nostavat suurten laitosten kustannuksia, koska varatehoa pitää rakentaa laitoksen poisputoamisen varalle. Meidän kokemuksia VVER-440 -laitoksista pidettiin esimerkillisinä monessa suhteessa. Laitokset toimivat erinomaisesti ja niiden turvallisuus oli pystytty varmistamaan. Itse asiassa ne olivat hyvin konservatiivisia, koska reaktorin lineaariteho oli pieni ja primääripiirin vesimäärä suuri, jolloin laitos voisi toimia ilman ulkopuolista sähköä pitkän aikaa turvallisesti. Kaiken lisäksi niiden tuottaman sähkön tuotantokustannukset olivat hyvin edulliset. Siinä auttoivat myös pitkä polttoainesopimus ja edullinen toimitusluotto. 39

Vuonna 1984 olin SMPR-seminaarissa IAEA:n pääkonttorissa Wienissä selvittämässä pienten ydinvoimalaitosten kustannuksia. 4.3 Sähköntuottajien yhteistyövaltuuskunta Konsulttitöihin liittyi myös toimintani Sähköntuottajien yhteistyövaltuuskunnan (STYV) kapasiteettiryhmässä IVOn edustajana. Siellä annoimme lausuntoja Suomeen rakennettavista voimalaitoksista yhdessä teollisuuden ja kuntien edustajien kanssa. Tein kustannusarviot kaikista voimalaitoksista ja siitä julkaistiin STYV:n kustannusraportti 1/1984. Sen jälkeen kustannusraporttien teko toistui aina vuoteen 1994 asti, jolloin STYV lakkautettiin. Vapailla sähkömarkkinoilla ei sähköntuottajilla saanut enää olla vastaavanlaista koordinointia, koska uskottiin, että markkinat huolehtivat kapasiteetin rakentamisesta. Tämä oli mielestäni virhe, koska kapasiteetista tuli 2000-luvulla pahoja ongelmia, kun kukaan ei enää vastannut kapasiteetin riittävyydestä. Oli mielenkiintoista havaita, että Suomeen rakennettujen voimalaitosten kustannukset vaihtelivat välillä +/- 30 %, koska niiden suunnittelu ja toteutus vaihtelivat suuresti. Esimerkiksi kaasukombivoimalaitoksista edullisin oli IVOn suunnittelema Vuosaari A, joka maksoi noin 2200 mk/kw. Kallein oli tuolloin Ekonon suunnittelema Naistenlahti, joka maksoi noin 4000 mk/kw. 40

Pidin voimalaitosten suunnittelusta ja kustannusten arvioinnista muutaman kerran esitelmän Insinöörijärjestöjen koulutuskeskuksen (INSKO) kursseilla 1980-luvulla. kerroin siinä, miten kustannuksia voisi säästää, jos laitoskonseptit suunnitellaan alusta asti edullisiksi. 4.4 Helsingin Seudun Lämpövoima Oy IVOn omien hankkeiden lisäksi olin selvittelemässä Helsingin seudun lämmitykseen soveltuvia yhteisiä ydinvoimalahankkeita IVOn puolesta. Helsingin Energialaitos oli oma-aloitteisesti suunnitellut omaa ydinvoimalaa 1970-luvun alusta lähtien. Sinne oli palkattu filosofian maisteri Launo Tuura ja jo edesmennyt tekniikan tohtori Olli Tiainen vetämään ydinvoimaselvityksiä. Vuonna 1977 perustettiin kuntien yhteinen ydinvoimayhtiö Helsingin Seudun Lämpövoima Oy (HSL), josta IVO omisti puolet. Siinä olivat vaihtoehtoina sähköä ja lämpöä tuottavat 1000 MW:n ydinvoimalat, joista toinen rakennettaisiin Helsingin itä- ja toinen länsipuolelle. Näitä selvityksiä jouduin tekemään IVOn puolesta. Länsipuolella sijoituspaikka olisi Kopparnäs, josta olisi Helsinkiin matkaa noin 40 km ja itäpuolella Granö, joka oli Vuosaaren itäpuolella. IVO omisti Kopparnäsin voimalaitostontin ja sieltä lämpö johdettaisiin 120 cm paksuista kuumaa putkea pitkin Helsinkiin ja sieltä kylmää putkea pitkin takaisin. Asea-Atom ja Finnatom tarjosivat ratkaisuksi lisäksi 2 x 400 MW:n Securereaktoria, joka tuottaisi pelkästään lämpöä. Näille etsittiin kaksi sijoituspaikkaa, joista yksi oli Espoon Bodom-järven lähellä ja toinen Sipoon Sottungassa. Myyjien mielestä laitos olisi hyvin turvallinen ja se voisi toimia ilman ulkoista sähköä. Laitospaikat oli valittu siten, että laitokset voitaisiin sijoittaa kallion sisään, jolloin ulkoiset uhat kuten lentokonetörmäys voitaisiin eliminoida. Loviisan kaukolämpö Lisäksi tutkittiin kaukolämmön siirtoa Loviisan ydinvoimalasta. Sinne oli louhittu valmiiksi paikka viidennelle turpiinille, johon olisi voitu rakentaa kaukolämpöturpiini. Kaukolämpö olisi voitu siirtää Helsinkiin noin metrin paksuisella putkella, jonka pituudeksi olisi tullut noin 70 km. Eräänä vaihtoehtona tutkittiin myös lämmön siirtoa laivalla Loviisasta Helsinkiin. Tämä kariutui siihen, kun pelättiin mitä tapahtuu, jos 160 o C asteinen vesi pääsisi purkautumaan esimerkiksi karilleajon tai törmäyksen sattuessa. 41

Selvitykset etenivät reippaasti 1980-luvun vielä alussa, mutta Helsingin energialautakunta päätti vuonna 1986 rakentaa Vuosaareen 160 MW:n maakaasuvoimalan, Vuosaari-A:n. Kaasun hinta oli halventunut ja maakaasusta tuli Helsingin päävaihtoehto. Lisäksi Tshernobylin onnettomuus oli vielä Helsingin kaupunginvaltuutettujen mielissä ja ydinvoima oli poissa laskuista. Helsingin Energialaitoksen toimitusjohtaja diplomi-insinööri Aimo Puromäki olisi halunnut rakentaa Vuosaareen kivihiilivoimalaitoksen, mutta kaupungin energialautakunta piti maakaasua parempana ja siihen päädyttiin myös valtuustossa. Kun sitten 450 MW:n tehoinen Vuosaari-B päätettiin rakentaa, niin Helsinki tuli omavaraiseksi sähkön ja lämmön suhteen vuonna 1995. Tuohon aikaan ei vielä välitetty CO2-päästöistä. Nyt kun CO2-päästöistä on tullut maailmanlaajuinen ongelma, ydinkaukolämpö voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Sen avulla Helsingin seudun CO2-päästöjä voitaisiin vähentää noin 2-3 miljoonaa tonnia vuosittain. Loviisaan voidaan edelleen rakentaa viides turpiini nopeasti, jos Helsinki kiinnostuu ydinkaukolämmöstä. Viides turpiini ja putki maksavat yhteensä noin 1200 miljoonaa euroa. Niiden ansiosta Helsinkiin voidaan myydä lämpöä noin 6000 GWh, josta saadaan lisätuloja noin 180 milj. euroa vuodessa. Hankkeen takaisinmaksuaika olisi alle kymmenen vuotta. 4.5 Kiinan ydinvoimalat IVOn ja venäläisten yhteistyö jatkui vielä Kiinan ydinvoimalaitosten suunnittelussa 1990-luvulla. Venäläiset halusivat nimittäin myydä VVER-1000 ydinvoimalaitoksia eri puolille maailmaa. Yksi kohde oli Kiina, jossa oli suunnitteilla useita ydinvoimalaitoksia. Kiinalaiset tutustuivat myös IVOn tekemiin VVER-1000 -laitoksen Loviisa-3 -yksikköä varten tekemiin suunnitelmiin, joita olin aloittamassa vuonna 1976. Kiinalaiset innostuivat meidän suunnitelmista, että halusivat rakentaa kaksi samanlaista Loviisa-3:n mukaista laitosta Kiinaan, Tianwan 1 ja Tianwan 2. Projekti toteutettiin sitten niin, että IVOn layout-suunnittelijat Tapani Kukkolan johdolla tekivät laitoksen piirustukset CAD:lla yhdessä Pietarin suunnittelu-toimiston, SPAEP:in, kanssa 1990-luvulla. Tianwanin 1- ja 2- yksiköt valmistuivat vuosina 2006 ja 2007. Ne olivat ensimmäiset käytössä olevat kolmannen sukupolven laitokset maailmassa. Laitokset on varustettu sydänkaapparilla, joka kerää talteen mahdollisesti onnettomuustilanteessa sulaneen reaktorin sydämen. Niiden rakennusaika oli kummallakin yksiköllä noin 6,5 vuotta. Laitokset maksoivat suunnilleen saman verran kuin Loviisa 1 ja 2 nykyrahassa eli noin 1500 2000 /kw. 42

Itse en ollut enää mukana Kiinan projektissa muuten kuin hengessä. Olin vuoden 1992 siirtynyt IVOn ja Wärtsilän perustaman Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi. Meidän piti valloittaa maailmanmarkkinat kaasu- ja dieselmoottorivoimalaitosten avulla. Kerron tästä ajasta kohdassa 6 (Wärtsilän palveluksessa). Vuonna 2012 aloitettiin myös Tianwanin laitoksen kolmannen yksikön ja vuonna 2013 neljännen rakennustyöt. Laitokset ovat IVOn suunnittelemien Tianwan 1- ja 2- laitosten kopioita. Näin IVO Engineering-toiminnot olivat nousseet maailmalla hyvään maineeseen, vaikka oma suunnittelutoiminta lopetettiin jo käytännössä 1990-luvulla. On luultavaa, sekä Tianwan 3 että Tianwan 4 valmistuvat ennen Olkiluoto 3-yksikköä. Niiden rakennusaika on vain noin viisi vuotta, kun Olkiluodon rakentaminen kestää 14-15 vuotta. Kuva 4.5.1 Tianwan 1 ja 2 -ydinvoimalat Kiinassa ovat IVO Engineeringin suunnittelemia ensimmäisiä kolmannen polven ydinvoimalaitoksia maailmassa. Rosatom kauppaa myös uudempaa VVER-1200 -konseptia, jonka prototyyppejä ovat Pietarin lähelle rakennettavat Leningrad 2.1- ja 2.2- voimalat. Niissä on uusia passiivisia järjestelmiä ja rakennustöissä on ollut suuria ongelmia. Leningrad 2.1 -laitoksen rakennustyöt alkoivat lokakuussa 2008. Laitoksen reaktorin teho on 3200 MW eli 200 MW korkeampi kuin Tianwanissa. Polttoainesauvoja on yhtä monta, joten sauvoista otetaan irti enemmän tehoa. Tämä saadaan aikaan, kun uraanin rikastusastetta on nostettu Tianwanin 4,45 %:sta 4,95 %:iin, joka on maksimi sallittu. Nyt töiden aloituksesta on kulunut jo yhdeksän vuotta eikä valmista ole tullut. Reaktorirakennuksen työt jouduttiin pysäyttämään, kun muotit sortuivat ja suunnittelu todettiin virheelliseksi. Reaktorirakennuksen katolle on laitettu 43

vesitankkeja, joiden oli tarkoitus johtaa luonnonkierrolla vettä kontainmentin sisällä oleviin lämmönvaihtimiin. Rosatomilta jäivät läpivientiputket kuitenkin suunnittelematta, kun suojarakennuksen työt aloitettiin. Laitos on Rosatomin itsensä suunnittelema ja rakennustyöt aloitettiin, kun suunnittelu oli pahasti kesken. Siitä on jo tullut Olkiluoto 3:n tapainen ongelmalaitos. Suuri ongelma venäläisessä suunnittelussa on se, kun voimalaitoksille ei tehdä yksityiskohtaista suunnittelua lainkaan, koska työmaan miehet ovat tottuneet vetämään putkia laitospaikalla omin päin layoutsuunnitelmista välittämättä. IVOssa sen sijaan siirryttiin CAD-suunnitteluun jo 1980-luvulla, jolloin myös pienet putket vietiin 3D-kuviin. Kuva 4.5.2 Tianwanin pääsuunnittelija Tapani Kukkola esittelemässä lentokonesuojattua VVER-91 ydinvoimalaa. Jos nyt jotain neuvoja voisi antaa, niin vanhan ydinvoimalaitosten pääsuunnittelijan neuvo on tämä: Rakentamista ei saa aloittaa ennen, kun suunnittelu on oikeasti tehty. Näin tehtiin Tianwanin voimalaitoksissa, jossa ensimmäinen yksikkö kytkettiin verkkoon 6 vuotta 6 kk rakennustöiden alusta ja toinen yksikkö 6 vuotta 7 kk rakennustöiden alkamisesta. Vielä tähän pitäisi lisätä, että rakennusten layout- ja rakennussuunnittelu sekä sähkö- ja automaatiolaitteiden suunnittelu tulee tehdä suomalaisten insinöörien toimesta. Näitä töitä ei ostata tehdä Venäjällä. 44

Olisi kaikkien osapuolien kannalta viisasta, jos Hanhikiven laitos tehtäisiin Tianwanin mallin mukaisesti. Sen reaktorin teho olisi pienempi, 3000 MW. Sillä olisi kaksi toimivaa referenssilaitosta, joiden käyttökertoimet ovat olleet myös korkeat eli 85,5 % ja 87.9 %. Laitos voitaisiin rakentaa noin viidessä vuodessa, kuten Tianwan 3 ja 4 tullaan tekemään. Tianwan 3:n rakennustyöt aloitettiin 2012 ja laitos valmistuu 2017 lopussa. Ainoa oleellinen muutos, joka Tianwan 3:een verrattuna tarvitaan, on lentokonesuojaus. Se voidaan tehdä tekemällä turvallisuudelle tärkeimpien rakennusten ympärille erillinen betoniseinä, johon lentokoneen moottorit pysähtyvät. Tianwanin pääsuunnittelijan, diplomi-insinööri Tapani Kukkolan mukaan, suojauksen takia laitoksen betonimäärä ei juurikaan kasvaisi. Betonikuutioita näin korjatussa VVER-91/2014-laitoksessa tarvitaan 16.500 m 3, joka on vain noin puolet Olkiluoto 3-laitoksen betonimäärästä. Yhtään ydinvoimalaa ei ole vielä suojattu lentokonetörmäykseltä riittävästi. Tämä suunnittelu voidaan tehdä vain kolmiulotteisilla layout-malleilla, joita analysoidaan dynaamisilla tietokonemalleilla. Nämä mallit on otettu käyttöön vasta 2010-luvulla. Sitä ennen tehdyt ja suunnitellut voimalat pitää kaikki analysoida uudelleen, jotta ne täyttäisivät vaatimukset. Epäilen, että myös Olkiluoto 3:lla asia on vielä tutkimuksen kohteena ennen, kun STUK antaa laitokselle käyttöluvan. Uskoisin, että helpoin tapa suojautua olisi laittaa uudet voimalat vuoren sisään, jonne ne työnnettäisiin valmiina pieninä laitoksina. Pienet moduulivoimalat ovat parhaillaan suurimman kehityksen kohteena. Kestää kuitenkin vielä kymmenisen vuotta ennen, kun niitä on kaupallisesti tarjolla ja että ne täyttävät esim. Suomen turvallisuusvaatimukset. 4.6 Helsingin energiavaihtoehtojen vertailu Helsingin ydinvoimavaihtoehto tuli uudelleen esille 2010, kun Fortum haki uudelleen lupaa rakentaa Loviisaan kolmannen yksikön. Samassa yhteydessä se tarjosi Helsingin kaupungille mahdollisuutta ostaa kaukolämpöä tästä laitoksesta, mutta Helsinki ei tähän esitykseen enää lämmennyt. Se oli jo omavarainen sähkön ja lämmön suhteen. Kaiken lisäksi eduskunta ei antanut Fortumille lupaa rakentaa Loviisan kolmatta yksikköä ja niin hanke raukesi taas kerran. Tein itsekin keväällä 2010 selvityksen Helsingin energiavaihtoehdoista Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmälle, jonka energiatoimikunnan puheenjohtajana toimi serkkuni, filosofian lisensiaatti Hannele Luukkainen. Laskin Helsingille kolme perusvaihtoehtoa, jossa ensimmäinen oli Vuosaareen 45

rakennettava 700/700 MW:n maakaasuvoimala, toisena 400/700 MW:n biovoimala ja kolmantena 1200/1000 MW:n Loviisa-3, josta vedettäisiin kaukolämpöputki Helsingin seudulle. Laskelmien tuloksena päädyin siihen, että maakaasu on kannattavin vaihtoehto, jos CO2-päästöoikeuden hinta on alle 20 /tco2. Biovoimala on kannattavin päästöoikeuden hinnalla 20-40 /tco2 ja ydinvoimala on kannattavin, jos päästöoikeuden hinta nousee yli 40 /tco2. Päädyin suosittelemaan ydinvoimaa, koska vain sen avulla CO2-päästötön sähkön ja lämmön tuotanto olisi mahdollista. Arvioin, että kilpailevien polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat nousevat tulevaisuudessa niin paljon, että Loviisan ydinvoimalasta johdettu kaukolämpö tulee olemaan myös edullisin vaihtoehto pitkällä aikavälillä katsottuna. Laitoin selvityksen myös kirjojeni kustantajan Ekoenergo Oy:n nettisivuille (http://ekoenergo.fi/page4.php). Lisäsin samoille nettisivuille tämän jälkeen em. selvitykseen myös lämpöpumppuvaihtoehdon, joka saattaisi olla edullisin ratkaisu Helsingille. Nimittäin 300 MW sähköteholla voitaisiin Helsingissä tehdä kaukolämpöä lämpöpumpun avulla noin 1000 MW. Se riittäisi kattamaan pääosan Helsingin tarvitsemasta kaukolämmöstä päästöttömästi. Loput voitaisiin tehdä vaikkapa biopolttoaineilla, jolloin Helsingistä saataisiin CO2-päästötön kaupunki. Nyt Helsinki on päättänyt tutkia uuden suuren 700 MW:n biovoimalan rakentamista Vuosaareen. Sen tarkoituksena on korvata olemassa oleva Hanasaaren hiilivoimala ja aikaansaada vähintään 20 % säästö kaupungin CO2- päästöissä. Päästöttömään energiantuotantoon ei sen avulla päästä, koska biopolttopaineita ei riitä kattamaan Helsingin koko tarvetta. Helsingin ongelmana on, että sillä ei ole varaa tehdä suuria investointeja. Näin olisi järkevää, jos se ottaisi kumppanikseen esimerkiksi Fortumin, jolle kalliitkin investoinnit ovat mahdollisia. Helsinki on loppujen lopuksi hyvin velkainen kaupunki, joka joutuu elämään enemmän tai vähemmän kädestä suuhun. Loviisan ydinkaukolämpö Ydinkaukolämmön tuotanto voidaan aloittaa Loviisan nykyisistä laitoksista siten, että Loviisan neljän turpiinin viereen asennetaan viides noin 300 MW:n tehoinen kaukolämpöturpiini, johon voidaan syöttää höyryä kummalta tahansa Loviisa 1 tai 2-reaktorilaitoksesta. Viidennelle turpiinille on louhittu paikka valmiiksi jo vuonna 1970, kun varauduttiin siihen, että reaktorin tehoa korotettaisiin. 46

Kaukolämpöturpiinissa voidaan tehdä sähköä noin 300 MW ja kaukolämpöä noin 1200 MW, mutta noin 20 MW tehosta menee laitoksen omaan käyttöön ja 80 MW pumppaukseen. Näin sähkön nettotuotto on 200 MW. Jos sähkön ja lämmön hinta on Helsingissä noin 40 euroa megawattitunnilta, kaukolämpöturpiinin avulla tulot ovat noin 56.000 euroa tunnissa. Jos laitos käy kaukolämpöajossa 5000 tuntia vuodessa, tuloja saadaan yhteensä noin 280 miljoonaa vuodessa. Samana aikana pelkästään sähköä (470 MW) tuottamalla tulot olisivat vain 94 miljoonaa euroa. Kaukolämpöturpiinin ansiosta tulot kasvavat 186 miljoonalla eurolla. Jos kaukolämpöturpiini ja kaukolämpöputki Helsinkiin maksavat noin 1200 miljoonaa euroa, niin kaukolämpömuutostyön takaisinmaksuaika on noin 6,5 vuotta. Loviisan kaukolämpöhanke olisi näin laskien erittäin kannattava, mutta olisi tietysti järkevää samassa yhteydessä lisätä Loviisan käyttöaikaa suunnitellusta 50 vuodesta 60 vuoteen ja aloittaa Loviisa 3-laitoksen suunnittelu. 4.7 Japanin ydinonnettomuus Kun vuonna 2011 Japanissa tapahtui tsunami ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus, kaikki Japanin ydinlaitokset jouduttiin pysäyttämään tarkastuksia varten. Näiden maanjäristysten takia ilmennyt, että Japanin ydinlaitoksia ei oltu suunniteltu tarpeeksi hyvin vakavien onnettomuuksien varalle. Maanjäristys katkaisi siellä ulkoisen verkkoyhteydet. Merivesi pyyhkäisi mennessään rannalle sijoitetut varavoimadieselit. Näin voimala jäi ilman sähköä. Fukushiman ydinvoimaonnettomuus pysäytti samalla hyvin alkaneen ydinvoiman renessanssin kaikkialla maailmassa. Sen jälkeen uusien ydinvoimalaitosten rakennustöiden aloitukset ovat vähentyneet rajusti (ks. kuva). Kuitenkin tuuli ja aurinkovoimalaitosten rakentaminen on kompensoinut ydinvoimarakentamisen notkahduksen. Fukushiman jälkeen maailmalla tehtiin parannuksia monen ydinvoimalan varasähköjärjestelmiin. Olin itsekin mukana tekemässä suunnitelmia Loviisan 10 MW:n varavoimalasta ollessani Wärtsilän palveluksessa vuonna 2010. Ajatus syntyi Oravakomppanian saunaillassa 2009 Wärtsilän pääkonttorissa. Laitoksen toimitti Wärtsilä vuonna 2012, kun olin jo eläkkeellä. Varavoimala käynnistyy alle 20 sekunnissa tarvittaessa ja pystyy antamaan sähköä tärkeimmille laitteille, vaikka verkko olisi poikki ja mikään monesta hätädieselistä ei käynnistyisi. 47

Ydinvoimalaitosten rakennustöiden aloitukset romahtivat 2011 Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden seurauksena 15:sta noin 5:een ydinvoimalaan vuodessa (Lähde: IAEA:n Nuclear Status Report 2016). 4.8 Maailman pelastaminen Ydinvoimalla on ollut Suomessa suuri merkitys CO2-päästöjen vähentäjänä. Jos Suomen ydinvoimalat olisivat jääneet rakentamatta, niin puuttuva sähkö olisi korvattu todennäköisesti hiilivoimalla. Ydinvoimaa tuotetaan Suomessa noin 23 TWh vuodessa. Jos sama määrä sähköä olisi tehty Meriporin tyyppisissä 500 MW:n hiilivoimalaitoksissa, niin laitoksia olisi pitänyt rakentaa viisi kappaletta. Niiden aiheuttama CO2-päästö olisi ollut noin 20 miljoonaa tonnia vuodessa. Päästöt olisivat olleet kolminkertaiset nykyiseen koko sähköntuotannon Suomen CO2-päästöihin (10 miljoonaa tonnia) verrattuna. Ydinvoimalla voisi olla merkittävä osuus CO2-päästöjen vähentäjän koko maailmassa. Suomi on ollut johtava maa ydinsähkön tuottajana. Suomessa tuotetaan ydinsähköä tänään 5000 kwh asukasta kohti. Tässä vertailussa Suomi on kolmantena Ruotsin ja Ranskan jälkeen. Kun (tai jos) Olkiluoto 3 valmistuu, ydinsähkön tuotanto nousee arvoon 7500 kwh asukasta kohti. Suomesta tulee eniten ydinsähköä tuottava maa maailmassa. Samalla CO2-päästöt laskevat edelleen. Kuitenkin vasta, kun 48

Helsingin seudun sähkön ja lämmön tuotanto saadaan päästöttömäksi, voidaan alkaa puhua sähköntuotannon suhteen päästöttömästä Suomesta. Koko maailman kannalta ydinvoimalla on merkittävä osuus CO2-päästöjen vähentäjänä. Ydinvoimalla tuotettiin sähköä vuonna 2016 noin 2600 TWh, kun tuuli- ja aurinkovoiman osuus on yhteensä vain 1300 TWh eli puolet ydinvoiman tuotannosta. Ydin-, tuuli- ja aurinkovoiman yhteinen tuotanto on kasvanut vuodesta 1990 lähtien noin 73 TWh joka vuosi. Sillä on voitu kattaa vain noin 15 % sähkönkulutuksen kasvusta, joka on ollut keskimäärin 490 TWh vuodessa. Kuitenkin vuonna 2016 ydin-, tuuli ja aurinkovoiman kasvu oli jo 250 TWh eli lähes puolet 600 TWh sähköntarpeen kasvusta katettiin ydin-, tuuli- tai aurinkovoimalla. Sähkön tuotanto ydin-, tuuli- ja aurinkovoimalla maailmassa. Onko atomimiesten perintö hukattu? Minua surettaa suuresti se, kun meidän vanhojen atomimiesten perintö on hukattu. Ydinvoimalaitoksia ei enää osata suunnitella ja niiden rakentaminen kestää sen vuoksi jopa 15 vuotta. Ydinvoimala pitäisi saada valmiiksi noin kuudessa vuodessa, kuten tehtiin Loviisassa. Tehdään paljon virheitä, jotka kostautuvat pitkässä rakennusajassa ja heikkona käytettävyytenä. Fortumin vanhat Loviisan suunnittelijat ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta eläkkeellä. TVO:lla ei koskaan suunnittelijoita ole ollutkaan ja TVO on ollut pelkkä osto-organisaatio. Olkiluoto 3- yksikön piti valmistua vuonna 2009, mutta nyt näyttää siltä, että se valmistuu vasta 2019 eli kymmenen vuotta myöhemmin. 49

Myös Fennovoima on täysin hukassa. Heidän pitäisi rakentaa ydinvoimala, vaikka omaa suunnittelutaitoa ei ole ollenkaan. Ei ole myöskään rohkeutta ottaa suunnittelua ja rakentamista omiin käsiin. He ostavat voimalan avaimetkäteen - periaatteella Rosatomilta. Myös Rosatomin referenssilaitos, Leningrad 2.1, on täynnä suunnitteluvirheitä, jotka kostautuivat ylipitkänä aikatauluna. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 2008 ja laitos valmistuu ehkä vasta 2018-2020. Sen sijaan IVOn suunnittelema Tianwanin konsepti, VVER-91/2014, olisi kypsä rakennettavaksi, mutta sitä Rosatom ei halua tarjota eikä Fennovoima osaa sitä vaatia. Tianwanin 3-voimalan rakennustyöt aloitettiin vuonna 2012 ja laitos valmistuu luultavasti ennen Olkiluoto 3:n tai Leningrad 2.1:n laitoksia. Ollaan jälleen umpikujassa ennen, kun projekti on edes alkanut. 50

5 KAASUVOIMAPROJEKTEJA 5.1 Tshernobylin seuraukset Kun ydinvoiman jatkorakentaminen kaatui Tshernobylin onnettomuuteen 1986, IVO lopetti ydinvoimalaitosten suunnittelun. Piti miettiä, mitä tekisin tämän jälkeen. IVO Engineering oli perustettu ja sille piti myös keksiä vientituotteita. Toisaalta IVOlla oli myös edessä sähköpula, koska sähkön kulutus jatkoi kasvuaan ja sähkönostosopimus Venäjältä umpeutuisi syksyllä 1990. Uuden voimalan rakentamiseksi olisi aikaa neljä vuotta. Inkoon kaasuturpiinit Esitin IVOn johdolle muutaman vaihtoehdon, jolla sähkön tuonnin loppuminen ennätettäisiin korvata. Hiilivoimalaa ei ennätettäisi rakentaa. IVOn myyntijohtaja Kalervo Nurmimäkeä miellytti eniten mahdollisuus rakentaa Inkooseen kaasuturpiinilaitos, kun siellä oli valmiit kalliosäiliöt öljyn varastointia varten. Aloin valmistella Inkoon hanketta eteenpäin. Pyydettiin tarjouksia muutamilta kaasuturpiinivalmistajalta ja laskettiin kannattavuuksia. Loppusuoralla olivat kaksi Siemensin 150 MW:n ja kaksi Alstomin 130 MW:n kaasuturpiinilaitosta. Niiden hinta olisi noin 1500 markkaa kilowatilta ja ne voitaisiin rakentaa kahdessa vuodessa. 5.2 Haltenbankenin kombivoimala IVO halusi tutkia myös sähkön tuontia Norjasta. Tämä voitaisiin toteuttaa siten, että Haltenbankenissa olevan kaasukentän lähelle Keski-Norjaan rakennettaisiin kaasuvoimala. Sieltä sähkö tuotaisiin Suomeen Tornion kautta. Suunnitelmasta tuli sellainen, että 180 MW:n voimalaitos rakennettaisiin Suomessa telakalla ja kuljetettaisiin neljänä 180 MW valmiina moduulina laitospaikalle laivan kannella. Siellä laitos uitettaisiin nostokanavaa pitkin perustuksien päälle ja laskettaisiin niille. Tästä suunnitelmasta kokosin Norjan valtion voimayhtiö Statkraftille tarjouksen, jonka loppuhinnaksi tuli 1800 miljoonaa markkaa (2500 mk/kwe), joka sisälsi arvoidun 20 % katteen. Se olikin ilmeisesti kallein tarjous, mitä IVOssa oli koskaan tehnyt ulkopuolisille yhtiöille. 51

Moduulilaitokset suunniteltiin kelluviksi, jotta ne voidaan helpommin nostaa veden varassa maihin. Statkraftin kanssa tehtiin esisopimus siitä, että voimalan kolmen yksikön sähkö ostettaisiin Suomeen ja neljännen yksikön sähkö jäisi kattamaan Keski-Norjassa olevaa tuotantovajausta. Norjan valtiopäivät, Stortinget, ei kuitenkaan tuohon aikaan hyväksynyt kaasuvoimalaitoksia, koska heidän mukaansa niiden CO2-päästöjä olisivat olleet noin 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa. He päättivät sen sijaan tehdä Haltenbankenin kaasusta metanolia, jotka käytettiin lannoitteiden raakaaineena. Tämän takia Suomeen rakennettiin Meri-Porin hiilivoimala, jonka päästöt olivat 2,5 miljoonaa tonnia CO2:ta vuodessa, joten maailman päästö kasvoivat noin miljoonalla tonnilla vuodessa. Tehty työ ei mennyt kuitenkaan kokonaan hukkaan. Tämän ns. Haltenbankenin projektin yhteydessä tein modulaarisista kombilaitoksista lisensiaattityön ja minusta tuli elokuussa 1994 tekniikan lisensiaatti. Keski-Norjaan rakennettiin lopulta kaksi siirrettävää kaasuvoimalaa 2009, kun siellä oli sähköntuotannossa kapasiteettiongelmia. Laitokset tehtiin 100 MW:n tehoisina 2x50 MW:n kaasuturpiineja käyttäen ja olin myös tekemässä sinne Wärtsilän tarjousta ollessani Modigenin palveluksessa. 52

Norjan valtiolliselle sähköyhtiölle Statkraftille tarjottiin neljän 180 MW:n moduulikombin muodostama voimalaitos avaimet käteen periaatteella. Statkraft aikoo rakentaa vielä kaksi 150 MW:n varavoimalaa Keski-Norjaan lähitulevaisuudessa. Niiden päästöt ovat 680 g/kwh eli lähes hiilivoimalan luokkaa. 300 MW:n varavoimalan kustannusarvio on 2100 miljoonaa Norjan kruunua (7000 NOK/kW). 5.3 Sähkön tuonti Neuvostoliitosta Olin sitten mukana neuvottelemassa sähkön tuonnista Neuvostoliitosta vuosiksi 1990 1999. Aikomuksena oli ostaa sähköä 1000 MW teholla kymmenen vuotta eli 60 TWh hintaan 100 mk/mwh. Siitä tulisi kauppahinnaksi 6000 miljoonaan markkaa (miljardi euroa). Se olisi kaikkien aikojen suurin Suomen tekemä kauppa siihen mennessä. Minut pyydettiin mukaan asiantuntijaksi, kun olin tehnyt voimalaitosten kustannusarvioita. Tarkoituksena oli, että ostettu sähkö olisi omaa tuotantoa halvempaa. Venäläinen sähkön myyjä oli Lenenergo, joka vastasi Leningradin alueen sähkön tuotannosta. Heillä oli vastuualueena myös Leningradin kaukolämmön myynti. Lenenergon toimitusjohtaja kertoi, että hänen suurin huolensa ovat putkirikot kaupungin alueella. Niissä jopa 140 asteista vettä voi päästä purkautumaan kaduille. Leningradissa oli kaukolämpöputkia rikkoutunut ja ihmisiä on kuollut kuuman veden aiheuttamiin palovammoihin. 53

Leningradin luoteislaitos Samalla Leningradin matkalla ehdotimme Lenenergon miehille ensi kerran kombilaitoksen rakentamista Leningradiin. Yritin perustella kombilaitosta sillä, että meillä hiilivoimala maksaa 5000 mk/kw ja kaasukombilaitos vain puolet siitä eli 2500 mk/kw. He taas kertoivat, että heillä hiilivoimala maksaisi 1500 mk/kw, joten ei heidän kannata tämmöistä meiltä ostaa. Sitten keskusteltiin siitä, että pitääkö meidän laskea kustannukset länsirahassa vai ruplissa. Vähän mietittyään hekin olivat sitä mieltä, että länsimaista valuuttaa tulisi käyttää. Sitten kysyttiin, että voidaanko Suomen markkaa käyttää länsivaluuttana. Siihen suostuttiin. Lopulta pitkien neuvottelujen tuloksena IVO Engineering sai toimitettavaksi kahden 450 MW kombilaitoksen rakennustyöt Leningradin luoteispuolelle. Laitos ei ollut kuitenkaan IVOn suunnittelema. Sen piirustukset oli tehty Venäjällä ja heillä ei ollut siihen tarvittavaa osaamista. Rakennuksista tuli massiivisen suuria ja pelkästään sen turpiinihalliin olisi mahtunut 19 suunnittelemaamme 190 MW:n tehoista MCC-voimalaa. Näin pelkästään rakennustöihin kului 1000 miljoonaa markkaa (1100 mk/kw). Myös voimalan rakennustyöt venyivät normaalin kolmen vuoden suunnitellun aikataulun sijasta viideksi vuodeksi. Tämä ns. Luoteislaitos valmistui 2000-luvun alussa, mutta se saatiin kytkettyä kaukolämpöverkkoon vasta paljon myöhemmin. Kaukolämpöyhtiö ei aluksi halunnut ostaa Luoteislaitoksen tuottamaa lämpöä, koska sillä kaupunginosan rakentaminen oli pahasti myöhässä. Venäjällä olisi vieläkin suuri potentiaali rakentaa yhteistuotantolaitoksia, koska siellä kaikki kaupungit ovat kaukolämmön piirissä ja niiden lämpö tehdään pääasiassa erillisillä lämpökattiloilla. Tähän IVO tarttui 2000-luvulla, kun se osti alueellisen tuotantoyhtiön TGC-10:n ja ryhtyi rakentamaan saman mallin mukaisia kombilaitoksia Uralin taakse Tsheljabinskiin. Näin Luoteislaitoksen konseptin mukaisia laitoksia Venäjälle rakennettiin paljon. Myös sähkön tuontineuvotteluissa edettiin myöhemmin ja Lenenergon kanssa tehtiin kymmenen vuoden sähkönostosopimus, joka päättyi vuonna 2000. Molemmat kaupat veivät yhteistyötä eteenpäin. Sopimukseen kuului 60 TWh sähköä, joka tuli maksamaan noin 6 8 miljardia markkaa. Se oli siihen mennessä IVOn suurin ostosopimus. 54

Pietarin luoteislaitos muodostuu kahdesta 450 MW/400 MW:n yksiköstä. 5.4 South Humber Bankin kaasuvoimala IVO oli perustanut helmikuussa 1989 Englantiin IVO Energy Ltd-nimisen yhtiön, jonka tarkoituksena oli osallistua Iso-Britannian avautuviin sähkö- ja kaasumarkkinoihin rakentamalla sinne kaasuvoimalaitoksia. Ensimmäinen heidän oma laitospaikka oli itärannikolla oleva South Humber Bankin laitospaikka, jonne tehtiin voimalaitossuunnitelmia. Tein IVO Energylle syksyllä 1991 kustannusarvion kuudesta 180 MW:n tehoisesta (6 x 180 = 1080 MW) alun perin Haltenbankenia varten suunnitellusta MCC-moduulivoimalasta. Voimalan hinta oli 478 miljoonaa puntaa eli 3390 miljoonaa markkaa (3000 mk/kw). Sähkön tuottaminen olisi maksanut silloisella kaasun hinnalla (6,8 GBP/MWh) 22,8 GBP/MWh. IVO Energy osti kuitenkin ABB:lta ensin 750 MW:n kombivoimalan kokonaistoimituksena. Voimalaitos tuli maksamaan yhteensä 420 miljoonaa puntaa (3000 milj. markkaa) eli 560 GBP/kW (4000 mk/kw). ABB:n laitoksen takuuhyötysuhde oli kuitenkin parempi (55 %) kuin MCC-laitosten (52 %). Tämän valinnan avulla IVO Energy yritti minimoida muuttuvat kustannukset, jonka takia voimalan tarjoama hinta Englannin sähköpörssissä olisi muita halvempi ja se valittaisiin tuottamaan sähköä muita ennen. 55

South Humbersiden kaksi kaasuvoimalaa. Maakaasun hinta nousi nopeasti, kun kaasuputki Belgiaan avattiin vuonna 1999 Se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että voimalasta olisi tullut lopulta kannattava. Englannin ja Belgian välille rakennettiin kaasuputki vuonna 1999, jonka jälkeen kaasun hinta nousi Englannissa yli kolminkertaiseksi noin kuudesta punnasta vuonna 1995 noin 22 puntaan megawattitunnilta vuonna 2010. IVO oli siinä vaiheessa muuttunut Fortumiksi ja vuonna 2001 South Humber Bankin voimalayhtiö myytiin kaasuntuottajille 300 miljoonalla punnalla. 56

5.5 Meri-Porin hiilivoimala Kun neuvottelut norjalaisten kanssa pitkittyivät, minua pyydettiin selvittelemään hiilivoimalaitosta, joka tuntui todella vastenmieliseltä hankkeelta. 500 MW:n hiilivoimala maksaisi 2500 miljoonaa markkaa (5000 mk/kw), kun Haltenbankenin 720 MW:n kombivoimalan voimalan hinta oli 1800 Mmk ja sen tehohinta oli (2500 mk/kw) vain puolet hiilivoimalasta. IVOn mielestä paras paikka hiilivoimalalle olisi ollut Naantali, jossa oli jo valmis hiilisatama ja IVOn Naantalin vanhat voimalat olisi korvattava. Lisäksi Naantalista oli vedetty kaukolämpöputki Turkuun, joten laitoksesta tulisi yhteistuotantolaitos, joka tuottaisi myös Turun seudun tarvitseman kaukolämmön. Tähän aikaan kauppa- ja teollisuusministerinä oli Ilkka Suominen, joka oli kotoisin Porin läheltä Nakkilasta. Hän ilmoitti IVOlle, että Poriin rakennetaan hiilivoimala. Jos näin ei tehdä, valtiovallan täytyy etsiä IVOlle uusi toimitusjohtaja Kalevi Nummisen sijalle. Näin hiilivoimala päätettiin rakentaa 550 MW tehoinen Meri-Poriin ja sen osakkaaksi tuli myös Teollisuuden Voima Oy. Toinen Ilkka Suomisen saavutus oli Wärtsilä Marinen ajaminen konkurssiin, kun valtiovalta ei nähnyt mahdollisuuksia järjestellä yhtiön lainoja. Wärtsilä Marinen oma pääoma oli positiivinen, mutta se kaatui rahoitusongelmiin, kun sen myymät kaksi Karibian risteilijää tulivat tappiollisiksi. Toinen syy oli Holkerin hallituksen vahvan markan politiikka, jonka takia vientiyritykset joutuivat ahdinkoon. Jos Suomi olisi devalvoinut markkansa, olisi myös Wärtsilä Marine pelastunut, kun laivoista olisi saatu 20-30 % enemmän vientituloja markoissa laskettuna. Oli siinä Wärtsilä Marinen omaakin syytä, kun Martin Saarikangas myi risteilijät alihintaan ja pääkonttorin ekonomit eivät osanneet suojata myyntituloja devalvaatiolta. Meri-Porin 550 MW:n hiilivoimalan takia Suomen CO2-päästöt kasvoivat suuremmiksi kuin Haltenbankenin 720 MW:n kaasuvoimalaitoksella. Meri- Porin ominaispäästö oli noin 820 g/kwh ja siitä tuli CO2-päästöksi noin 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Näin sen päästöt olivat noin miljoona tonnia suuremmat kuin Haltenbankenin voimalassa, jossa päästöt olivat noin 400 g/kwh. Meri-Porin CO2-päästöt ovat olleet nyt kaksikymmentä vuotta suuremmat kuin missään muussa Suomen voimalassa. Se on johtanut koko ajan Suomen suurimpien CO2-päästöjen likainen tusina listaa. 57

5.6 Japanin matka IVOssa ollessani ulkomaille pääsi matkustamaan melko harvoin. Ulkomaanmatkan sai tehdä vain, jos sai luvan joltain johtokunnan jäseneltä. Usein kävin kuitenkin Wienissä IAEA:n konferensseissa ja työryhmissä. Olin myös monta kertaa Unkarissa, jossa suunnittelimme ydinvoimalaitoksia ja myöhemmin kaasuvoimalaitoksia. Kaukaisin matka suuntautui Thaimaahan ja Japaniin. Lensin ensin koneella Bangkokiin, josta matkasin tutustumaan Rayongin kombivoimalaan. Siemens oli kertonut, että heidän kaasuturpiineissaan on mahdollista käyttää raskasta polttoöljyä. Ilmeni kuitenkin, että raskasta polttoöljyä ei oltu käytetty Thaimaan kaasuturpiineissa lainkaan. Futtsu Bangkokista lensin Tokioon, jossa olin Tokio Electricityn (Tepco) vieraana. Kävin ensin katsomassa Tokion lahdella sijaitsevaa Futtsun kombivoimalaa, joka oli lajissaan maailman suurin. Sen vanhimmassa 2000 MW:n yksikössä oli 14 kappaletta 150 MW:n tehoista kombilaitosta samassa hallissa. Samanlaisia yksiköitä oli käyttänyt esikuvana kelluvia kombilaitoksia suunnitellessani. Futtsun kombilaitos oli lajissaan maailman suurin kaasuvoimala (5040 MW). Siinä on yksi 2 x 1520 MW:n ja yksi 2 x 1000 MW:n voimala. Vasemmalla näkyy 10 nesteytetyn maakaasun säiliötä. 58

Kaikki Futtsun yksiköt käynnistettiin peräkkäin aamuisin Tokion sähkönkulutuksen päivähuipun kattamiseksi ja sammutettiin vuoron perään illalla. Niiden polttoaineena oli nesteytetty maakaasu. Savupiiput oli koottu yhteen Eiffel- tornin näköisiksi teräsrakennuksiksi. Samalla Tokion matkalla vietin iltaa japanilaisten isäntieni kanssa ravintolassa ja keskustelimme maailman menoista. Ilmeni, että Tepcon väki tuli aamulla metrolla töihin jostain Tokion esikaupungista. Autopaikka maksoi Tokiossa saman verran kuin yksiö eikä siihen tavallisen insinöörin palkka riittäisi. Japani ja Suomi olivat juuri silloin maailman rikkaimmat valtion BTK:ssa mitattuna ja edellä USA:ta, Ruotsia ja Norjaa. Kun markka devalvoitiin ja seurasi lama, Suomi tippui 20 30 välille. Samoin kävi Japanille. Kävin väliajalla tutustumassa myös Akihabaran elektroniikkaostoskeskukseen. Siellä myytiin Sonyn laitteita, joista ostin mukaani Nintendon Game Boyn nuorimmalle pojalleni, joka oli kuusivuotias. Hänestä tuli myöhemmin IT-alan diplomi-insinööri ja oman pelifirman omistaja. Toiselle pojalleni toin digitaalisen kameran, jollaisia ei Suomessa ollut vielä silloin myynnissä lainkaan. Hänestä tuli APU-yhtymän ammattivalokuvaaja. Kashiwazaki Kariwa Toisen matkan tein luotijunalla Tepcon omistamalle Kashiwazaki Kariwan (KK) ydinlaitokselle, joka oli myös lajissaan maailman suurin. Siinä oli käynnissä kolme 1067 MW:n BWR-ydinvoimalayksikköä ja kaksi saman tehoista BWR yksikköä, KK 3 ja 4, oli rakenteilla. KK 3 ja 4 -yksiköiden rakennustyöt olivat silloin vuonna 1990 hyvässä vauhdissa ja rakennustöitä tehtiin käyttäen suuria moduulirakenteisia rakennusosia. KK 3:n rakennusaika oli todellisuudessa neljä vuotta ja kaksi kuukautta. KK 4:n rakentamiseen meni neljä vuotta ja kuusi kuukautta. Käynnissä olevat yksiköt olivat parhaillaan huollossa. Huolto kesti kussakin yksikössä noin kahdeksan viikkoa, kun määräysten mukaan turpiinit piti joka vuosi avata. Ne olivat suuria 1500 r/min turpiineja, jotka oli valmistettu Hitachin tai Toshiban toimesta. Myöhemmin laitospaikalle rakennettiin myös 1300 MW:n ABWR-yksiköt KK 7 ja 8. Näin laitoksesta tuli noin 8000 MW:n tehoinen ja samalla maailman suurin ydinvoimalaitos. KK-laitos koki vuonna 2007 pahan maanjäristyksen, joka ylitti sen suunnitteluperusteet. Yksiköt olivat siitä asti poissa käytöstä, kunnes tarpeelliset tarkastukset tuli tehtyä vuosina 2008-2010. Kun laitokset saatiin taas toimintaan, tapahtui vuonna 2011 tsunami ja kaikki ydinvoimalat jouduttiin ajamaan alas pitkäksi aikaa. 59

Tätä kirjoitettaessa Japani alkaa jälleen käynnistää ydinvoimalaitoksiaan vähitellen. Vuonna 2016 Japani tuotti ydinsähköä 17 TWh, vaikka sillä oli 42 ydinvoimalaa ja kaksi voimalaa rakenteilla. Suomi tuotti ydinsähköä vastaavasti 22 TWh neljällä reaktorilla. 5.7 Kaasuvoimaboomi Japanin ydinvoimaonnettomuus vuonna 2011 merkitsi paluuta kivihiileen ja hiilivetyihin. Kiina kuitenkin jatkoi hiilivoimalaitosten rakentamista tahtia 70 GW vuodessa. Siellä ei ollut merkittäviä määriä maakaasua ja ydinvoiman rakentaminenkin oli hidasta. USA:ssa alkoi kaasuvoimaboomi myös sen takia, kun siellä onnistuttiin kehittämään liuskekaasua pumppaamalla kaasukenttiin vettä suurella paineella, jonka avulla loputkin hiilivedyt voitiin imuroida kaasukentistä. Kaasun hinta laski samalle tasolle kuin hiilen hinta ja monia hiililaitoksia muutettiin maakaasukäyttöisiksi. LNG-terminaali Myös Suomeen tarvitaan kaasuterminaali LNG:n tuontia varten, koska kaasun hinta on noussut liian korkeaksi. Inkoon nesteytetyn maakaasun eli LNG:n terminaalia alettiin ensimmäisen kerran suunnitteilla 1990-luvun alussa, kun Inkoon kaasuturpiiniselvitys valmistui. Siihen aikaan maakaasu oli vielä kilpailukykyistä hiileen verrattuna (hinta oli noin kaksi kertaa hiilen hinta) ja hanke unohdettiin. Nyt kaasu hinta on kolme kertaa hiilen hinta ja hanke on taas ajankohtainen. Toinen asia on myyjän käyttäytyminen. Venäjä käyttää maakaasua painostuskeinona Ukrainassa ja on uhkaillut myös Unkaria ja Puolaa kaasun katkaisulla. Ukrainassa kaasusta pyydetään noin viisinkertainen hinta kivihiileen verrattuna. Euroopan olisi järkevä siirtyä kaikkialla LNG:hen, jonka hinta on selvästi halvempi kuin Venäjän tuontikaasun. Lisäksi LNG sopii hyvin päivähuippujen leikkaamiseen samoin kuin Tokiossa. Inkoon terminaaliin voitaisiin rakentaa esimerkiksi 1000 MW:n huippu- ja varavoimala, jonka avulla sähköä voitaisiin tehdä edullisesti. Sillä voitaisiin kattaa osan Suomesta puuttuvasta noin 3000 MW:n tehosta huippupakkasilla. 60

Kaasun hinta on Suomessa noussut tasolle kolme kertaa hiilen hinta Inkoon terminaalin lisäksi toinen LNG-terminaali on suunnitteilla Viron Paldinskiin, joka on vastakkaisella puolella Suomenlahtea. Viro on puolestaan Suomeakin hankalammassa asemassa, koska siellä kaasun osuus energiamarkkinoista on Suomea paljon suurempi. Jos jompikumpi terminaaleista rakennetaan, tarvitaan maiden välille vielä kaasujohto, jolla kaasua voidaan siirtää maasta toiseen. Nyt maailmassa riittää nykykulutuksella kaasua edelleen noin kuudeksikymmeneksi vuodeksi uusien liuskekaasulöydösten ansiosta. Sitä voidaan käyttää myös kivihiilen korvikkeena, jos kaasun hinta saadaan kilpailukykyiseksi kivihiileen verrattuna. USA:ssa liuskekaasu on jopa halvempaa kuin kivihiili. 5.8 IVOn tunnusluvut IVOn kehitys 1980-luvulla tapahtui sähkön kulutuksen kasvun (+2 TWh/vuosi) mukaisessa tahdissa. Sähkönmyynti oli keskimäärin 48 % maan kulutuksesta, kun 50 % rajaa pidettiin ylärajana (Taulu 5.8.1). 61

Taulu 5.8.1 IVOn tunnusluvut 1980-luvulla. Miljoonia markkoja 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 Keskiarvo Liikevaihto 3478 3856 4400 4167 4329 4376 4742 5389 4342 Liikevoitto 362 823 1132 288 556 446 456 659 590 - prosenttia liikevaihdosta 10% 21% 26% 7% 13% 10% 10% 12% 14% - prosenttia pääomasta 8% 16% 20% 5% 9% 7% 7% 10% 10% Investoinnit 1338 563 1234 934 1419 1254 1303 1278 1165 Sijoitettu pääoma 4730 5000 5642 5928 6181 6740 6536 6858 5952 Pitkäaikaiset velat 3208 2960 2990 3569 3569 3569 3569 3569 3375 IVOn sähkönhankinta (TWh 22.6 22.5 24.5 24.7 27.0 28.5 28.0 29.0 25.9 Maan sähkönkulutus (TWh) 45.1 48.4 52.9 53.2 56.8 58.7 60.0 62.3 54.7 IVOn osuus (%) 50% 47% 46% 47% 51% 50% 48% 48% 48% Lämmönmyynti (TWh) 0.9 1.1 1.3 2.2 3.1 3.3 3.5 4.3 2.4 Henkilökunta 4329 4351 4513 4752 4657 4515 4848 5252 4652 Tuottavuus (GWh/henkilö) 5.4 5.4 5.7 5.7 6.5 7.0 6.5 6.3 6.1 1990-luvulla alkoi IVOn voimakas kansainvälistyminen, kun IVO osti voimayhtiöitä Ruotsista. Vuoteen 1997 mennessä IVOn liikevaihto nousi 13,8 miljardiin markkaan (Taulu 5.8.2). Taulu 5.8.2 IVOn tunnusluvut 1990 1997. Miljoonia markkoja 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 Keskiarvo Liikevaihto 5389 5473 5747 6744 7602 8055 11937 13775 8090 Liikevoitto 659 511 726 923 737 1337 2042 2591 1191 - prosenttia liikevaihdosta 12% 9.3 % 12.6 % 13.7 % 9.7 % 16.6 % 17.1 % 18.8 % 13.8 % - prosenttia pääomasta 9.7 % 7.8 % 7.6 % 7.3 % 6.1 % 10.9 % 9.4 % 10.2 % 8.6 % Investoinnit 1278 1425 1030 1432 643 878 4555 7306 2318 Sijoitettu pääoma 6794 6551 12486 12558 12104 12259 21792 25391 13742 Pitkäaikaiset velat 3671 4457 3794 4370 6259 6046 9695 15366 6707 Henkilökunta 5252 5614 5561 5331 5272 5439 7942 8901 6164 Myös IVOn engineering-toiminta menestyi. Vuonna 1993 IVOn engineeringtoiminnat yhdistettiin IVO International Oy:n alle. Yhtiön liikevaihto nousi vuonna 1997 noin 2100 miljoonaan markkaan ja sen toiminnassa oli mukana 2100 henkilöä (Taulu 5.8.3). IVOa pidettiin yhtiönä, joka huolehti siitä, että maassa riittää sähköä ja sähkön hinta on edullinen. Varsinainen kansainvälistyminen alkoi 1990-luvun puolivälissä, kun IVO osti voimalaosuuksia Ruotsista ja Englannista. IVO oli myös huomattava engineering-yhtiö, joka osasi rakentaa omat voimalansa nopeasti ja edullisesti. Kuitenkin koko toiminta lakkautettiin 2000-luvun alussa, kun Fortumin johtajaksi tuli Mikael Lilius. 62

Taulu 5.8.3 IVO International Oy:n (IVO Power Engineering Oy 1997-) tunnusluvut. Miljoonaa markkaa 1993 1994 1995 1996 1997 Keskiarvo Liikevaihto 1553 1811 1405 1974 2152 1836 - Voimalaitokset 864 588 932 1036 855 - Voimansiirto 814 730 909 1017 868 - Ydinvoima 92 98 137 69 99 - Vesivoima 45 27 41 30 36 Myynti ulkopuolelle 966 1237 1271 1158 - Suomi 347 379 362 363 - Venäjä 219 309 213 247 - Aasia 121 61 134 105 - Muut 279 488 562 443 - ulkopuolinen osuus 69 % 63 % 59 % 63 % Liikevoitto 24 13 41 80 40 Henkilöstä 1429 1461 1464 2107 2136 1792 Imatran Voiman vuodet Voisin kiteyttää IVOssa viettämäni vuodet liikevaihdon (Kuva 5.8.1) mukaiseen analyysiin. 1970-luku oli voimakasta kasvun aikaa, jolloin liikevaihto kasvoi vuoteen 1985 asti nopeasti 4000 milj. markkaan. Silloin alkoi hidas jakso, jolloin liikevaihto ylitti 6000 milj. mk (1000 milj. euroa) vasta 1992. Elettiin seitsemän laihan vuoden aikaa. Vuosina 1981 1992 liikevaihdon kaksinkertaistumiseen meni 11 vuotta. Kuva 5.8.1 Imatran Voiman liikevaihdon kehitys 1970-1997. 63

Sen jälkeen alkoi laajeneminen Ruotsiin ja liikevaihto kaksinkertaistui vuoteen 1997 mennessä eli viidessä vuodessa. Siinä kasvussa en ollut enää fyysisesti mukana. Soitin useaan kertaan Kalervo Nurmimäelle ja ehdotin, että IVOn kannattaisi laittaa rahansa sähkölaitosten ostoon. Niinhän Nurmimäki tekikin. IVO osti Nurmimäen toimesta sähkölaitoksia ensin Suomesta ja sitten Ruotsista. Se sai 5000 MW ydin- ja vesivoimalatehoa Ruotsista hinnalla 1000 /kw. Oma 1000 MW:n ydinvoimala olisi maksanut kaksi-kolme miljardia euroa eikä myynti olisi kasvanut välttämättä yhtään. 64

6 WÄRTSILÄN PALVELUKSESSA 6.1 Uuteen työpaikkaan Ydinvoimaprojektit eivät saaneet tuulta alleen ja maakaasuvoiman kanssakin oli ongelmia. Uusia tuulia alkoi kuulua Englannista, jossa Margaret Thatcherin konservatiivihallitus oli vapauttanut sähköntuotannon kilpailulle vuonna 1990. Kansallinen voimayhtiö CEGB jaettiin osiin ja niiden piti alkaa kilpailla keskenään. Samoin sallittiin ulkomaisten yhtiöiden tulo markkinoille. IVO oli perustanut tytäryhtiö IVO Energy Ltd:n Lontooseen ja aikoi osallistua sähköntuotantoon Englannissa diplomi-insinööri Esko Salosaaren johdolla. Samalla yhtiö alkoi valmistella oman kaasuvoimalaitoksen rakentamista itärannikolle Humberside-nimisellä laitospaikalle. Olin mukana tekemässä IVO Internationaalin tarjousta IVO Energyn kaasuvoimalaitoksesta saman mallin mukaan kuin aiemmin oli tehty Haltenbankenin voimalasta. Osoittautui kuitenkin, että IVOn oma tarjous ei tätä IVOn erillistä Englannin voimayhtiötä kiinnostanut. He halusivat ostaa laitoksen avaimet käteen periaatteella yhtiön ulkopuolelta välttääkseen riskejä. Tällöin päättelin, että voimalaitosmiehille ei ole enää IVOssa tulevaisuutta ja lähdin katselemaan työpaikkailmoituksia oikein tosimielellä. Apulaiskaupunginjohtajaksi? Ensimmäinen mahdollisuus syntyi aika yllättäen, kun Espoon kaupungin teknisen toimen apulaiskaupunginjohtaja Ilppo Aarnio jäi eläkkeellä ja hänelle haettiin seuraajaa. Minulle soitti kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja kertoi, että paikka kuuluisi ryhmän puheenjohtajalle eli Markku von Hertzenille. Ihmettelin asiaa suuresti, koska Markku oli ekonomi, kun toimeen vaadittiin vähintään diplomi-insinöörin tai muu soveltuva ylempi korkeakoulun loppututkinto. Ekonomin tutkinto vastasi tuolloin alempaa korkeakoulututkintoa, jolloin Markku ei olisi täyttänyt pätevyysvaatimuksia. Lisäksi vaadittiin kokemusta kunnallisista tehtävistä. Olin ollut neljä vuotta teknillisessä lautakunnassa, kaksi vuotta kaupunginsuunnittelulautakunnassa sekä kuusi vuotta kaupunginvaltuustossa. Koska Espoo oli kaksikielinen kunta, siellä vaadittiin myös molempien kotimaisten kielten hallintaa. Tätä varten tarvittiin kirjallinen kielitodistus, jollaisen oli hankkinut jo aiemmin. Tiedettiin myös, että paikkaan valittaisiin kokoomuksen piiristä, joten kaikki asiat olivat kohdallaan. 65

Lokakuussa 1989 hakuajan loppuun mennessä hakemuksia tuli kymmenkunta ja näistä kolme oli kokoomuksen valtuustoryhmään kuuluvia henkilöitä: insinööri Ilkka J. Kari, ekonomi Markku von Hertzen ja allekirjoittanut. Kaupungin-hallituksen lausunnossa todettiin kuitenkin, että Ilkka ja Markku eivät olleet päteviä kyseiseen virkaan. Kolmea hakijaa pidettiin vahvimpana. He olivat diplomi-insinööri Erkki Pätiälä, Vantaan teknisen toimen apulaiskaupunginjohtaja Heinonen ja allekirjoittanut. Nämä kaikki kolme olivat Helsingin Sanomien tammikuun 1990 numerossa kuvan kanssa. Lopulta valtuusto valitsi Erkki Pätiälän, mutta ei valinnut häntä uudelleen, kun toimikausi päättyi vuonna 2001. Erkki oli ilmeisesti hyvin joustava henkilö, joka oli aluksi päättäjien mieleen. Minut tiedettiin itsenäisemmäksi ja pelättiin, että ohittaisin päättäjät. Toinen pelko oli varmaan monilla ryhmässä, että hakisin vuonna 2005 vapautuvaa Espoon kaupunginjohtajan virkaa, joka myös kuului kokoomukselle. Erkki Pätiälä (s. 1941) olisi silloin sen verran vanhempi, että olisi eläkkeellä. Tätä virkaa olisivat tavoittelemassa ilmeisesti Markku von Hertzenin lisäksi myös muut kokoomuksen napamiehet. Silloinhan minulla olisi ollut parhaat mahdollisuudet tulla valituksi siihenkin virkaan. Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi Lopulta uusi työpaikka aukesi yllättäen, kun minut pyydettiin tammikuussa 1992 Wärtsilä Dieselin ja IVOn perustaman yhteisyrityksen Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi. Edellinen toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Erkki Miettinen, oli saanut jostain syystä potkut ja minut kutsuttiin kyseiseen tehtävään ilman avointa hakuprosessia. Modigen Oy oli rakentanut Järvenpäähän modulaarisen kaasudieselvoimalan, joka teho oli 6 MW sähköä ja 7 MW lämpöä. Wärtsilä oli toimittanut siihen moottorin ja generaattorin. IVOn miehet olivat suunnitelleet ja hankkineet muun osan laitoksesta. Laitos oli valmistunut 1989 ja siinä oli ensimmäinen 6 MW:n Wärtsilän kaasudieselmoottori. Laitoksia piti myydä maailmalle paljon, jotta laivamoottoreista tuttu Wärtsilä Diesel voisi laajentaa toimintaansa voimalaitosmarkkinoille. Maakaasu katsottiin siellä kasvualaksi. Omat käsitykseni maakaasun tulevaisuudesta voimalaitospolttoaineena olivat myös hyvät. Uskoin, että maakaasuvoimalaitoksien viennissä Suomen teollisuudella voisi avautua suuria mahdollisuuksia. 66

Kuva 6.1.1 Järvenpään kaasudieselvoimala tehtiin IVOn ja Wärtsilän yhteistyönä. Tartuinkin innolla uusiin haasteisiin ja monet muutkin IVOn voimalamiehet olivat jo aiemmin ihailleet Wärtsilää, joka oli jo tuolloin laivamoottorien takia tunnettu firma kaikkialla maailmassa. Yhtiön oli perustettu 1834 Puhoksen sahan nimellä, jonka Ludvig Arppe osti vuonna 1836 ja teki siitä vähitellen konepajayhtiön. Wärtsilä kuului tuolloin Metra-konserniin, jota johti konsernijohtaja diplomiinsinööri Georg Jori Ehrnrooth, joka oli kaukainen sukulaiseni Jaakko Finnon kautta. Konserniin kuuluivat Wärtsilän lisäksi erillisinä yhtiöinä Abloy, Sanitec ja Imatra Steel. Wärtsilä Diesel International Oy:n konsernia johti diplomi-insinööri Pentti- Juhani Hintikka, joka oli tullut taloon Tamrockin toimitusjohtajan vuonna 1989. Modigen Oy:n hallituksen puheenjohtaja oli Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja diplomi-insinööri Martti Karttunen. Wärtsilä Dieselin voimalaitosliiketoimintaa johti puolestaan insinööri Claes Eirik Casse Strand, jonka työpaikka oli aluksi Annapolis USA:ssa, jossa hänen vastuulla oli myös Amerikan voimalamyynti. Hän siirtyi pian Hintikan mukana Strasbourgiin, Ranskaan, jossa oli Wärtsilä Dieselin pääkonttori 1990- luvun alussa. Suomen voimalaitosyksikön johtajana oli insinööri Nils Norrgård, joka puolestaan istui Vaasassa. Tuotekehittelyssä vastasi insinööri Daniel Paro, joka Nilsin ohella kuului Modigen Oy:n hallitukseen. Modigenin hallitukseen kuuluivat myös diplomi-insinööri Osmo Lähelmä ja Päivi Lehtinen IVOsta. 67

Osmo kertoi myöhemmin, että olin hänen valintansa Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi. Koska hallituksen puheenjohtaja toimi Wärtsilässä oleva Karttunen, niin toimitusjohtaja tulisi IVOsta. Olin kylläkin joutunut Karttusen, Norrgårdin ja Paron tentattavaksi Vaasaan ennen kuin päätös tehtiin yhtiön hallituksessa. Heidän kanssaan puhuttiin aluksi englantia ja sitten ruotsia. Lopuksi kysyin, että voitaisiinko puhua myös saksaa, mutta sitä ei tarvinnut, koska he eivät sitä itsekään osanneet. Wärtsilän liikevaihto Wärtsilä Diesel oli puolta pienempi yhtiö IVOon verrattuna. Vuonna 1990 sen liikevaihto oli vain 2.3 miljardia markkaa (390 milj. euroa), kun IVO liikkui luokassa 5 miljardia markkaa (800 miljoonaa euroa) (Taulu 6.1.1). Henkilöstöä oli 3600, joista 2100 oli ulkomailla. IVOssa oli henkilöstöä 5250, jotka lähes kaikki olivat kotimaassa. Wärtsilä oli puhdas vientiyritys ja IVO melko puhdas kotimainen yritys. Taulu 6.1.1 Wärtsilä Dieselin liikevaihto (Mmk). 1989 1990 1991 1992 1993 Liikevaihto 1651 2301 3300 5166 7041 Liikevoitto 205 314 450 Henkilöstö 2435 3574 3721 5280 5727 - ulkomaat 838 2105 2128 3606 3796 - Suomessa 1597 1469 1593 1674 1931 Wärtsilän liikevaihdon kasvu oli kuitenkin nopeaa eli keskimäärin noin 45 % vuodessa (Kuva 6.1.2). Vuonna 1993 Wärtsilä Dieselin liikevaihto oli jo 7.0 miljardia ja hieman IVOn liikevaihtoa suurempi. Wärtsilän nopea kasvu perustui ostettuihin yrityksiin, joita olivat hollantilainen Stork (liikevaihto 1152 Mmk), ranskalainen SACM Diesel (1038 Mmk), ruotsalainen Nohab (297 Mmk). Suomen yhtiön, Wärtsilä Diesel Oy:n, liikevaihto oli 3023 Mmk. Wärtsilän myi vuonna 1993 noin 1400 MW:n tehon edestä raskasta polttoainetta käyttäviä dieselmoottoreita voimalaitoksiin. Laivamoottorien myynti ylitti ensi kerran 1000 MW vuonna 1993. Voimalaliiketoiminta muodosti puolet Wärtsilä Dieselin liiketoiminnasta. Laivamoottorien ja potkurien liiketoiminta muodosti 20 % yhtiön liikevaihdosta. Huollon osuus oli 27 %. Toiminta oli ollut koko ajan lievästi tappiollista ennen vuoden 1991 devalvaatiota. Devalvaation jälkeen toiminta muuttui voitolliseksi. 68

Kuva 6.1.2 Wärtsilän Dieselin liikevaihto kasvoi 1990-luvun alussa 45 % kasvutrendillä. Wärtsilä Dieselin liikevaihtoa (7 mrd. mk) vuonna 1993 voidaan verrata IVO Engineering (1530 Mmk) ja IVO Servicen (650 Mmk) yhteiseen liikevaihtoon, joka oli yhtensä noin 2.2 miljardia markkaa vuonna 1993. Näin Wärtsilä Dieselistä oli jo vuonna 1993 tullut Suomen ylivoimaisesti suurin voimakoneiden toimittaja ja voimalaitosten rakentaja sekä voimalaitosten käyttäjä ja huoltaja. Öljy- ja kaasuvoimalaitosten markkinat Vuonna 1992 yli 1 MW tehoisia kaasuturpiineita ja polttomoottoreita tilattiin yhteensä 35 GW. Niistä polttomoottorien osuus oli 7 GW eli 22 % (Kuva 6.1.3). Markkina kasvoi nopeasti ja vuonna 2013 yli 0,5 MW:n öljy- ja kaasuvoimalaitoksia tilattiin noin 80 GW vuodessa. Näistä noin 40 GW perustui polttomoottoreihin ja noin 40 GW kaasuturpiineihin. Polttomoottorit nousivat tilausten kärkeen vuonna 2009 ja viimeisen viiden vuoden aikana polttomoottorien myynti on ollut keskimäärin 39 GW vuodessa eli 60 % moottorien ja kaasuturpiinien 65 GW markkinoista. Kaasuturpiinien myynti on jäänyt 26 GW:iin vuodessa eli 40 % tasolle markkinoista. Polttomoottorien menestyksen myötä myös Wärtsilä on päässyt hyvään kasvuun ja on ollut edelläkävijä suurten kaasu-, diesel- ja kaksoispolttoainemoottorien valmistuksessa maailmassa. Sen on ollut 1990-luvun alusta lähtien markkinajohtaja kaasu- ja raskasöljymoottorien maailmanmarkkinoilla. Samalla sen suurten kaasumoottorien ansiosta Wärtsilä on onnistunut voittamaan markkinoita myös pieniltä kaasuturpiineilta. 69

Kuva 6.1.3 Vuonna 2009 polttomoottorien myynti ohitti kaasuturpiinien myynnin maailmassa. Kuva 6.1.4 Wärtsilän markkinan koko kasvoi noin 15.000 MW:sta 30.000 MW:iin vuodessa. Siihen kuuluivat yksikkökooltaan 1 60 MW:n olevat moottorit ja kaasuturpiinit. Pienessä 0,5 1 MW luokassa oli vain moottoreita. 70

Wärtsilän markkinat Wärtsilä toimi lähinnä 1 60 MW:n kaasu- ja öljyvoimalaitosten markkinoilla. Markkinan koko oli vuonna 1992 noin 14.000 MW (Kuva 6.1.4). Tästä markkinasta puolta hallitsivat kaasuturpiinit, joiden myynti perustui lähinnä kaasukäyttöisiin kaasuturpiineihin. Toinen puoli oli polttomoottoreita, joista suurin osa kävi kevyellä polttoöljyllä. Polttomoottorien tärkein käyttöalue oli varavoimala-sovellutuksissa. Kaasukäyttöisten kaasuturpiinien markkina tuli valloittaa. Tämä tapahtuikin vuoden 2000 jälkeen, jolloin 1 60 MW:n teholuokassa olevia polttomoottoreita myytiin ensi kertaa enemmän kuin kaasuturpiineita. Vuoden 2004 jälkeen 1 60 MW:n tehoisten kaasu- ja öljyvoimalaitosten myynti on ollut noin 30.000 MW. Tästä polttomoottoreita myytiin yli 20.000 MW ja kaasuturpiineita alle 10.000 MW. 6.2 Suomen markkinat Intressiristiriitoja Heti alusta alkaen tuntui siltä, että IVOlla ja Wärtsilällä oli aikamoisia intressiristiriitoja. Monta kertaa Wärtsilä Dieselin myyjät olivat tarjonneet Suomessa dieselvoimaloitaan sähkölaitoksille ja monille tehtaille. Usein oli käynyt niin, että IVO oli tiputtanut tämän jälkeen sähkön hintaa sen verran, että oman voimalan rakentaminen ei ollut kannattavaa. IVOssa oli tuohon aikaan Myyrmäen pääkonttorissa noin tuhat toimihenkilöä, joista monilla oli korkeakoulututkinto. Wärtsilä Dieselin toimihenkilöiden määrä oli pari sataa ja heistäkään tuskin kenelläkään oli Hintikkaa ja Karttusta lukuun ottamatta korkeakoulututkintoa. Sen sijaan Wärtsilän miesten puheet olivat pohjanmaalaiseen tapaan mahtavat ja maailma valloittaa. Se ei minua haitannut, kun minunkin sukuni on lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta. Sen lisäksi Vaasan miehillä oli kilpailua Helsingin väen kesken, koska Wärtsilän pääomistaja oli Metra, jonka pääjohtaja Georg Ehrnrooth istui Helsingissä, John Stenbergin kadulla. Yhtiöillä oli suuri kulttuuriero muutenkin. IVOn johtajat istuivat omassa norsunluutornissaan Myyrmäen pääkonttorissa, jonne tavallisella insinöörillä ei ollut sisäänpääsyä. He söivät myös omissa tiloissaan, ettei tarvinnut tavata meitä rahvasta. Heitä kuljetti oma autonkuljettaja mustassa Limousinissa aivan kuten Ehrnroothiakin. 71

Wärtsilä Dieselin johtajien tilat olivat vaatimattomat. Karttusen työhuone oli tehtaan siivessä ja sinne mentiin tavarahissillä. Karttunen ajoi itse autoaan ja hänellä ei ollut yleensä autonkuljettajaa. Vantaalla käydessään hän istui monesti myös minun Nissan Patrolin kyydissä. Pentti Hintikan konttori oli aluksi Srasbourgissa, josta hän muutti pian Pitkänsillanrantaan samaan kerrokseen, jossa oli myös Modigenin toimisto. Pentti kävi usein juttelemassa voimalaitosasioista kanssani. Muutaman kerran kirjoitin hänelle myös puheen Suomen energiapolitiikasta. IVO Engineering toiminnoista vastasi tekniikan tohtori Anders Palmgren, joka oli melko tarkka siitä, että kukaan ei astunut hänen varpailleen. Näin sitten kuitenkin tapahtui syksyllä 1992, kun olin ollut vasta puoli vuotta Modigen Oy:n hommissa. Ydinvoimapäätös 1993 Melko tuntematon keskustalainen kansanedustaja Matti Vanhanen teki lokakuussa 1992 eduskunnassa ponnen, jonka mukaan Suomen ei tulisi enää rakentaa uusia ydinvoimalaitoksia. Tämä ponsi hyväksyttiin selvin numeroin. Wärtsilän miehet ajattelivat, että nyt heille aukeaisivat suuret kaasuvoimalamarkkinat myös Suomessa, kun ydinvoimaa ei enää voitaisi rakentaa. Seuraavana sunnuntaina Nils Norrgård pääsi sitten kello kymmenen TV-uutisiin kertomaan, miten Wärtsilä Diesel voisi rakentaa 1000 MW kaasudieselvoimaa hajautetusti eri puolelle Suomea. Noin 100 MW:n kokoisia voimalaitoksia piti Nilsin mukaan rakentaa kaikkiin suurimpiin kaupunkiin Helsingistä Ouluun asti yhteensä kymmenen kappaletta. Hän ei ollut keskustellut asiasta esimerkiksi minun kanssani, mutta oli varmaankin informoinut Karttusta ja Strandia, jotka olivat hänen esimiehiään. Heti seuraavana maanantaiaamuna kello 9.00 soi puhelimeni Modigenin konttorissa Myyrmäessä. IVOn Itä-Euroopan kehitysjohtaja diplomi-insinööri Paul Laine ilmoitti, että IVO ei tee enää yhteistyötä Modigen Oy:n kanssa. Yritin kysellä, mistä syystä. Vastauksista päättelin, että käsky oli tullut Anders Palmgrenilta, joka oli Paulin esimies. Oltiin ilmeisesti törmätty intressiristiriitaan, jonka jälkeen IVO myi kaikki Modigen Oy:n osakkeet Wärtsilälle. Näin Modigen Oy:stä tuli Wärtsilän tytäryhtiö samaan tapaan kuin kaikki eri maissa toimivat Wärtsilän myynti- ja kehitysyhtiöt, joita oli viitisenkymmentä. Wärtsilän toimitusjohtajilta, diplomi-insinööri Pentti-Juhani Hintikalta, kuulin myös, että Anders Palmgren jossain suomalaisessa konferenssissa oli kertonut Suomen voimalanäkymistä ja arvostellut Wärtsilää jollain tavoin. Tästä episodista Wärtsilän johtajat suuttuivat sen verran, että halusivat pysäyttää 72

Perusvoima Oy:n suunnitteleman 1000 MW:n ydinvoimalahankkeen, jota Palmgren veti Perusvoima Oy:n toimitusjohtajana. Olin antamassa lausuntoa ydinvoimasta Wärtsilän puolesta keväällä 1993. Olimme sitä ennen teettäneet VTT:llä selvityksen kaasuvoiman markkinoista Suomessa. Sen tekijänä toimi tekniikan tohtori Eero Tamminen, jonka tekemän selvityksen mukaan kaasudieselvoimaa voitiin kannattavasti rakentaa 1000 1300 MW lämmitysvoimalaitoksiin. Olin Talousvaliokunnan kuultavana ja kerroin siellä Wärtsilän kannan, jonka mukaan Suomeen pitäisi ensisijaistesti rakentaa 1000 MW kaukolämmitysvoimaa ydinvoiman sijasta. Samalla kerroin myös, että kaasudieselvoima oli myös erillisessä sähköntuotannossa halvempaa kuin ydinvoima, jos laskentakorko olisi yli 7 %. Ydinvoiman lobbarit, Perusvoima Oy:n Anders Palmgren, Teollisuuden Energialiiton Pentti Sierilä sekä SAK:n Matti Putkonen, toimivat kaikki hyvin epäviisaasti. He tuomitsivat muut energiamuodot haihatteluksi ja pelottelivat, että ilman viidettä ydinvoimaa Suomen teollisuus joutuisi energiapulaan. Tämän takia ydinvoiman kannatus yleisön keskuudessa väheni. Wärtsilällä oli hyvät suhteet maakunnan keskustan ja RKP:n kansanedustajiin, jotka eivät hyväksyneet Perusvoima Oy:n hakemusta eduskunnassa syksyllä 1993. Näin sitten 24. syyskuuta 1993 eduskunta päätti hylätä Perusvoiman hakemuksen äänin 107 90. Ydinvoiman sijasta eduskunta hyväksyi ponnen, jonka mukaan Suomeen tulisi rakentaa lisää kaasudieselvoimalaitoksia. Tämän jälkeen Perusvoima Oy purettiin ja monet ydinvoimaa selvitelleet miehet joutuivat työttömiksi. Myös IVO Engineering lopetettiin ja suurin osa jäljelle jääneistä tavanomaisia laitoksia suunnitelleista insinööreistä siirrettiin Enprimaan. Myös Anders Palmgren joutui lähtemään ennenaikaiselle eläkkeelle, kun hän vastusti Fortum Engineeringin saneerausta. Fortum Engineering lopetus oli suuri vahinko koko Suomelle. Fortum kadotti voimalaitososaamisensa ja siitä tuli hyvin haavoittuva sähkön trading-firma, kun se myi vielä sähköverkkonsa. Vuonna 2003 perustetusta Enprimasta monet insinöörit saneerattiin pian pois ja moni heitä jäi työttömäksi. Sen sijaan vuonna 2001 perustettu Fortum Nuclear Services jäi Fortum-konserniin ja sen kautta ydinvoimasuunnittelua jatkettiin. Sillä riitti töitä varsinkin Tianwanin projektissa ja ydinjätehuollon suunnittelutehtävissä. Myös Loviisa 3- ydinvoimalan esisuunnittelua jatkettiin, kun Fortum haki sille periaatepäätöstä vuonna 2009. Suurimman vastuun Perusvoima Oy:n ydinvoimahankkeen epäonnistumisesta sai kärsiä myös dipl.ins. Pentti Sierilä, joka joutui jättämään Teollisuuden Energialiiton toimitusjohtajan tehtävät. Hän ajoi ydinvoimaa niin innokkaasti, 73

että ennusti Suomen joutuvan energiakriisiin ilman ydinvoimaa. Toisin kuitenkin kävin. Vuonna 2000 sähkön hinta oli pudonnut puoleen siitä, mitä se oli ollut vuonna 1992. Sähkömarkkinat olivat vapautuneet ja CHPvoimalaitoksia oli rakennettu 1000 MW kasvavan tehon tarpeen mukaisesti. Tuohon aikaan mieleeni tuli jonkun vanhan kiinalaisen sotapäällikön strategian: Aloita taisteluun vasta, kun tiedät voittavasi sen, mutta sodi silloin tosissaan. Tietysti olisi ollut paljon viisaampaa käyttää toisen kiinalaisen sotapäällikön strategiaa, jonka mukaan paras sota on sota, joka voitetaan ampumatta laukaustakaan. 6.3 Kaasuvoimamarkkinat avautuvat Kaasudieselien kilpailutilanne Modigen Oy toimi kaasudieselien myyjänä Euroopan voimalaitosmarkkinoilla. Kilpailussa oli vastakkain pääasiassa kolmenlaisia voimalatyyppejä: Wärtsilän 6 MW:n kaasudieselit, Jenbacherin ja Bergenin 3 MW:n kaasumoottorit sekä Solarin 4 ja 10 MW:n ja GE:n 40 MW:n kaasuturpiinit. Aluksi kaasudieselvoimalat olivat kilpailukykyisiä vain pienien kaupunkien laitoksissa, jossa tarvittava teho oli 5-20 MW ja jotka tuottivat myös kaupungin tarvitseman lämmön. Jos tarvittava teho oli yli 20 MW tai tuotettiin myös höyryä, kaasuturpiinit olivat yleensä edullisempia. Alle 5 MW:n laitoksissa kaasumoottorit olivat puolestaan edullisempia kuin kaasudieselit. Kaasudieselin etuna oli mahdollisuus käyttää varapolttoainetta, jos kaasun hinta vaihtelisi tai saatavuus olisi huono. Kuitenkin tällaista ominaisuutta pidettiin aika harvoin tarpeellisena. Haittapuolena olivat suuret typpioksidipäästöt, joiden takia tarvittiin katalysaattori ja suuri kaasukompressori, jotka molemmat nostivat laitoksen hintaa noin 10 20%. Kaasumoottorit eivät tarvinneet kompressoria eikä katalysaattoria, koska niissä käytettiin ns. laihaseos- eli lean burn-tekniikkaa, jolloin palamislämpötila oli pienempi kuin kaasudieseleissä. Sytytys tapahtuu sähköisesti sytytystulpilla, jolloin myös sytytyspolttoainetta ei tarvita. Toisaalta laitokset toimivat pelkästään maakaasulla ja varapolttoainetta ei ollut mahdollista käyttää. Yksinkertaisempi rakenne teki kaasumoottorilaitoksista selvästi kaasudieseleitä halvempia. Ensimmäisinä avautuivat yhdistetyt sähköä ja lämpöä tuottavat ns. Tanskaan myytiin ensiksi kaksi 6 MW:n kaasudieselmoottoria. Samoin myytiin Lontoon Cityyn kaksi 16 MW kaasudieselmoottoria. Kaasudiesel sai myös presidentin vientipalkinnon, vaikka siitä ei koskaan tullut vientimenestystä. 74

Kaasumoottorit Useimmat Tanskan kaupunkilaitokset eivät kuitenkaan kaivanneet varapolttoainetta lainkaan. Tanskaan ostettiin yleensä kaasumoottoreita, jotka toimivat pelkästään maakaasulla. Ne olivat paljon yksinkertaisempia ja halvempia, mutta toimivat pelkästään maakaasulla. Myös Wärtsilä päätti vuonna 1992 aloittaa kaasumoottorin kehittämisen Ruotsissa Nohabin 2,5 MW:n dieselmoottorin pohjalta ja Modigenkin oli tässä kehitystyössä mukana. Diplomi-insinööri Jouni Mäkelä siirtyi sitten Modigenista Wärtsilä Swedenin sovellutusten kehitysjohtajaksi. Sen jälkeen myytiin useita 2,5 MW:n kaasumoottoreita. Vähitellen markkinat alkoivat avautua, kun luotettavuutta paranneltiin. Mutta vasta vuonna 1996, kun 6 MW:n Wärtsilän Vaasa 32-mottorista rakennettiin kaasumoottoriversio, Wärtsilän kaasuvoimalamyynti alkoi lopulta kasvaa ripeästi. Pidimme meidän varsinaisena markkinana 1-60 MW tehoisten kaasuturpiinien ja kaasumoottorien ja -dieselien markkinaa. Markkinan koko oli vuonna 1992 noin 5900 MW, joista 340 MW (5 %) oli kaasumoottoreiden ja -dieselien osuus, kun aloitimme kehitystyön (Kuva 6.3.1). Näistäkin 240 MW oli teholtaan alle 3,5 MW:n, johon kokoluokkaan Wärtsilällä ei ollut tuotteita. Kuva 6.3.1 Maakaasukäyttöisten kaasuturpiinien ja polttomoottorien tilaukset vuosittain kokoluokassa 0,5-60 MWe. 75

Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2002, kooltaan 1-60 MW olevien voimalaitoskoneiden markkinan koko oli sama 5900 MW, josta kaasumoottorien ja -dieseleiden osuus oli kasvanut 1600 MW:iin ja oli 27 % kokonaismarkkinasta. Lopulta vuonna 2010, joka oli viimeinen työvuoteni, 1-60 MW:n kokoisten voimalaitoskoneiden tilaukset olivat 10.000 MW. Tästä kaasumoottorien osuus oli jo 4700 MW eli 47 %. Kaasumoottoreista puolestaan Wärtsilän kokoluokassa (5-60 MW) olevia moottoreita myytiin 1700 MW, joista suurin osa tilattiin Wärtsilältä. Wärtsilästä oli tullut työvuosinani 1-60 MW segmentin markkinajohtaja myös kaasumoottoreissa. Taakse ovat jääneet kaikki moottorivalmistajat ja viimein myös melkein kaikki kaasuturpiinivalmistajat General Electriciä lukuun ottamatta. Heidän markkinaosuutensa 30 60 MW kokoisista kaasuturpiineista on puolestaan myös noin puolet ja he valmistavat myös pieniä kaasumoottoreita ostettuaan Jenbacher-nimisen itävaltalaisen moottorivalmistajan. Kun myös öljykäyttöiset moottorit lasketaan mukaan, Wärtsilän myynti ohittaa myös GE:n näissä kokoluokissa. Kuva 6.3.2 Kaasukäyttöisten polttomoottorien tilaukset maailmassa ovat kasvaneet keskimäärin noin 250 MW joka vuosi. Kaasumoottorivoimalaitosten etuna kaasuturpiineihin verrattuna oli niiden parempi hyötysuhde, parempi käytettävyys ja kyky startata alle 10 minuutissa seisokista täydelle teholle. Näillä ominaisuuksilla oli suuri ansio varsinkin USA:n markkinoilla, jonne oli rakennettu runsaasti tuulivoimaa. Kun sitten vihdoin jäin eläkkeelle Wärtsilästä vuonna 2010, Wärtsilä toimitti joka vuosi yli 76

1000 MW:n tehon edestä (Kuva 6.3.3). Wärtsilän markkinaosuus tilatuista kaasumoottoreista nousi noin 30 %:iin (Kuva 6.3.4). Vuoden 2010 loppuun mennessä kaasu- ja kaksoispolttoainemoottoreita oli toimitettu yhteensä yli 10.000 MW:n tehon edestä. Kuva 6.3.3 Wärtsilän kaasuvoimalaitosten tilaukset kasvoivat vuosina 1993 2015 keskimäärin 80 MW joka vuosi. Kuva 6.3.4 Wärtsilän markkinaosuus voimalaitoskäyttöön tilatuista kaasumoottoreista kasvoi 15 %:sta 30 %:iin. 77

6.4 USA:n säätö- ja varavoimalat Plains End Kaasumoottoreiden tärkein sovellutusalue on tänään sähköverkon tasapainon ylläpitämiseen myytävät säätö- ja varavoimalat, joiden myynti alkoi USA:ssa. Vuoden 2000 paikkeilla Denverin lähellä oleva kehitysyhtiö osti Wärtsilältä 110 MW:n kokoisen Plains Endin kaasumoottorivoimalan, jonka tarkoituksena oli tuottaa sähköä jatkuvasti noin 4000 tuntia vuodessa. Kun Coloradon alueella toimiva Excel-voimayhtiö alkoi samoihin aikoihin rakentaa tuulivoimalaitoksia, heidän verkkonsa tehotasapainon ylläpito alkoi vaikeutua. Excel alkoi ostaa Plains Endin laitokselta varavoimaa (10 minute non-spinning reserve), jonka avulla yhtiö pystyi kompensoimaan tuulen vaihtelujen aiheuttaman kulutuksen ja tuotannon välisen epätasapainon. Kalliovuorilla yleensä tuuli tyyntyy aamuyöllä, kun aurinko nousee ja tuulivoiman tuottama teho saattaa pienentyä 1000 MW:sta lähelle nollaa. Samaan aikaan kuitenkin sähkön käyttö kasvaa ja tehoa tarvitaan lisää. Vanhat kaasuturpiinivoimalat olivat sen verran hitaita, että eivät ennätä kompensoida tehontarpeen nopeita vaihteluita ja niiden käynnistyskustannukset ovat paljon suuremmat. Kuva 6.4.1 Plains Endin kaasuvoimala, jossa vasemmalla vanhempi 110 MW yksikkö, jossa on 22 kappaletta 5,5 MW kaasumoottoria. Etualalla uusi yksikkö, jossa on 12 kappaletta 9 MW:n uudempia Wärtsilän 34 SG-kaasumoottoria. 78

Sen sijaan em. Plains Endin kaasumoottorivoimala pystyy käynnistämään minkä tahansa sen kahdestakymmenestä 5,5 MW:n moottorista kymmenessä minuutissa seisokista täyteen tehoonsa. Näin laitos voi saada tuloja tästä nopeasta käynnistysominaisuudesta ns. 10 minuutin varavoimamarkkinoilla myös silloin, kun se seisoi käynnistysvalmiina. Tämä teki hankkeen kannattavaksi, vaikka laitosta ajettiin vain noin tuhat tuntia vuodessa. Loppuajan laitos seisoo käynnistysvalmiina ja sai siitä enemmän katetta kuin tuottaessaan sähköä. Menin vuonna 2003 tutustumaan tähän USA:n varavoimamarkkinaan, kun Denverissä järjestettiin alan konferenssi, Ancillary Services (AS). Omaksuin aika nopeasti näiden USA:n varavoimamarkkinoiden pelisäännöt. Tein tietokoneella algoritmit, miten AS-markkinoilla voi tienata rahaa, kun käyttää kaasumoottoreita. Samalla selvisi myös sekin, että isot kaasuturpiinit eivät käynnisty kymmenessä minuutissa ja siksi meidän moottorit ovat voivat olla investointina paljon kannattavammat. Myöhemmin selvitin Saksan tuulivoimatietojen perusteella sen, että ennustevirheiden takia Saksassa tarvitaan 1000 MW:n tuulivoimaa varten noin 250 MW säätö- tai varavoimaa. Coloradossa oli 1000 MW tuulitehoa ja 220 MW:n kaasumoottorivoimala, jolloin suhde oli 22 %. Gigawatt-projekti Tästä kehittyi pian ns. Gigawatt-projekti, jossa tavoitteena oli myydä 1000 MW (= 1 GW) voimalaitostehoa USA:n markkinoilla. Olin mukana projektissa, joka piti kokouksiaan Denverissä ja Houstonissa. Projektia veti diplomi-insinööri Jussi Heikkinen, joka muutti kolmeksi vuodeksi Houstoniin. Ensimmäinen Gigawatt-teamin kokous pidettiin syyskuussa 2005 Denverissä, jossa minäkin pidin esitelmän sähköjärjestelmän toiminnasta. Samalla kävimme katsomassa GE:n kaasuturpiineista ja Excel-yhtiön keskusvalvomoa, jossa hoidettiin Coloradon sähköverkon ylläpito. Kokous päättyi ennen aikojaan, kun Houstonia lähestyi Rita-hurrikaani ja suurin osa Wärtsilä USA:n henkilöistä lähti pelastamaan veneitään ja perheidensä luo. Wärtsilän USA:n johtaja oli Frank Donelly, jolla oli kesäpaikka ja vene Galvestonissa, johon myrsky iskisi ensimmäisenä. Galvestonissa Rita-myrsky iski 25.9.2005 ja sen seurauksena 36 ihmistä sai surmansa. Frankin kesämökki kuitenkin säästyi, koska siellä mökit oli rakennettu korkeiden tolppien varaan. 79

Kuva 6.4.2 Wärtsilän Gigawatt-team katsomassa pahinta kilpailijaa USA:n markkinoilla eli GE:n kaasuturpiinilaitosta 2005. Toinen vasemmalta Asko Vuorinen, neljäs Thomas Hägglund vihreässä ja kuudes Jussi Heikkinen valkoisessa kypärässä ja hänen oikealla puolella Wärtsilä USA:n johtaja Frank Donelly. Itse jäin hotelliin seuraamaan TV:stä reaaliajassa, miten Hurrikaani meni Houstonin yli. Sitä ennen ihmisiä pyydettiin pysymään kerrostaloissa paikallaan, mutta noin miljoona ihmistä lähti autoillaan pakoon ja moottoritiet tukkeentuivat. Samalla monelta loppui autosta bensa ja monet ihmiset jäivät myrskyyn autoihinsa keskelle moottoriteitä. Yksi bussi syttyi palamaan ja siinä kuoli monta ihmistä. Tein polttomoottorilaitosten sovellutuksista kirjan Planning of Optimal Power Systems vuonna 2007. Pidin kirjan pohjalta samana vuonna esitelmän, kuinka voimantuotantoa optimoidaan Breckenbridgessä. Samalla kirja jaettiin kaikille Amerikan myynnistä vastaaville ja tärkeimmille asiakkaille. USA:n myynti lähti hyvin käyntiin, kun USA:n myyntimiehet oppivat alan myyntiargumentit ja Vaasan kaasumoottorien kehittäjät tarvittavat parannuskohteet, joiden mukaan moottorien käynnistymistä ja tahdistamista voitiin nopeuttaa. Muutamassa vuodessa sitten USA:ssa myytiinkin monta suurta yli 100 MW:n kaasuvoimalaa, joista tärkeimmät olivat Plains Endin kakkosvoimala Coloradossa, Humbolt Bay Kaliforniassa, Austinin voimala Texasissa ja Barrickin voimala Arizonassa. 80

Kuva 6.4.3 Jordaniaan rakennettu 537 MW Wärtsilän 50DF- moottoreista tehty voimalaitos on lajissaan maailman suurin. Vuonna 2015 vihittiin Jordaniassa Ammanin lähellä käyttöön 573 MW tehoinen kaasumoottorivoimalaitos, joka oli lajissaan maailman suurin (Kuva 6.4.3). Siinä oli 38 Wärtsilän 50DF- moottoria, jotka käyvät aluksi raskaalla polttoöljyllä ja myöhemmin nesteytetyllä maakaasulla, LNG:llä, kun LNG:tä saadaan maahan. Tämäkin voimala on suunniteltu niin, että sen avulla voidaan Jordanian sähköverkon kulutusta ja tuotantoa pitää tasapainossa. 6.5 Kaasukombivoimalat Olin mukana kehittämässä myös kaasukäyttöisiä kombilaitoksia. Teimme yhteistyössä IVOn ja Wärtsilän Vaasan suunnittelijoiden kanssa 100 MW:n laitoskonseptin, jossa oli aluksi kuusi 16 MW:n kaasudieselmoottoria ja yksi 10 MW:n höyryturpiini. Laitoksesta tehtiin IVOssa myös pienoismalli, joka laitettiin Wärtsilän Pitkänsillanrannan pääkonttorin käytävälle vuonna 1994. Tällaisia laitoksia tarjottiin useisiin paikkoihin vuodesta 1994 alkaen. Vasta sitten, kun Wärtsilä sai kehitettyä 16 MW dualfuel-moottorin 2000-luvulla, kauppa alkoi todella käydä. Dualfuel -moottori ei vaatinut kalliita katalysaattoreita eikä kalliita kaasukompressoreja. Se pudotti laitoksen hintaa merkittävästi. Lisäksi dualfuel-moottorin pakokaasut olivat lämpötilaltaan korkeampia, jonka takia niiden avulla saatiin enemmän ja korkeamman paineen omaavaa höyryä. 81

Kuva 6.5.1 Azerbajaniin valmistui 300 MW:n kaasumoottorikombilaitos vuonna 2004. Ensimmäinen 300 MW:n tehoinen kaasumoottorikombilaitos myytiin Azerbajaniin vuonna 2004. Sen jälkeen kaasumoottorikombeja on myyty eri puolelle maailmaa. Kaiken kaikkiaan olivat kaasuvoimalaitosten tilaukset 1400 MW vuonna 2010, joka oli viimeinen työvuoteni Wärtsilässä. Vuonna 2012 Azerbajaniin tilattiin peräti 384 MW:n tehoinen kaasuvoimala, johon tuli 21 kappaletta Wärtsilän 18 MW:n tehoisia 50SG lean-burnmoottoreita. Laitos rakennettiin Bakun lähelle vuonna 2013 ja se on lajissaan maailman suurin. 6.6 Raskasta polttoöljyä käyttävät voimalat Raskaan polttoöljyn voimalaitosmarkkinat olivat jo vuonna 1992 noin 3000 MW ja Wärtsilä oli siinä markkinajohtaja. Wärtsilä oli kehittänyt 70-luvun lopussa lähinnä laivoihin sopivan 6 MW:n tehoisen Vasa 32- raskasöljymoottorin, josta tuli markkinajohtaja. 80-luvun lopussa tehtiin 16 MW:n Wärtsilä 46- moottori, joka oli myös tähdätty laivamoottorien pääkoneeksi. 82

Molempia moottoria myytiin alusta alkaen myös voimalaitoskäyttöön, jos laivamoottorien myynnissä oli vaikeuksia. Tarkoitus oli pitää Vaasan ja Turun tehtaat pyörimässä. Kuitenkin laivamoottorimyynti vaihtelee suuresti laivojen tilausten suhdanteiden mukaan. Näin moottoreita jäi välillä paljon hyllylle ja ne myytiin voimalaitoksiin. 90-luvun alussa öljyn hinta oli alhainen ja Wärtsilällä oli noin 50 % raskasöljymarkkinoista eli vuosittainen moottorimyynti oli 1000 1500 MW:n luokkaa. Laitokset rakennettiin yleensä tilaajan palkkaamien urakoitsijoiden toimesta. Vaikka en mennyt Wärtsilään raskasöljykäyttöisten dieselmoottorien kehitys- ja myyntitehtäviin, jouduin niihin kuitenkin mukaan monella tapaa. Aloitin jo vuonna 1992 Unkarin markkinoiden selvitykset, kun siitä tuli ensimmäinen itäblokin maa, joka salli yksityiset sähkölaitokset. Teimme tarjouksia muun muassa Luoteis-Unkarin sähköyhtiö, Edazille. Vuonna 1993 Modigenin vastuulle tuli Euroopan ja Länsi-Aasian kehitysprojektit. Näistä ensimmäinen, joka johti toteutukseen, oli Kohinoorin voimalaitos Pakistanissa lähellä Lahoren kaupunkia. Kohinoor tunnettiin siitä, että paikkakunnalta oli löydetty siihen aikaan kuuluisin Kohinoor-timantti, jota säilytetään Lontoon Towerissa kruununjalokivien joukossa. Kun neuvottelimme sopimuksesta Lahoressa, ehdotin laitoksen yhteistyökumppaneille, että tekisimme kombidiesellaitoksen. Lisäisimme kahdeksan 16 MW dieselin laitokseen yhden 8 MW:n höyryturpiinin, joka toimisi dieseleiden pakokaasusta saatavalla jätelämmöllä. Laitoksesta tuli teholtaan 130 MW ja olimme tehneet Modigenin toimesta samanlaisia suunnitelmia jo aiemmin 105 MW:n kaasukombeista, joissa oli kuusi 16 MW:n kaasudieselmoottoria. Tämä konsepti kiinnosti myös Maailmanpankin (IFC) rahoittajia ja Kohinooriin valmistui Wärtsilän ensimmäinen kombidiesel-voimalaitos vuonna 1996 (Kuva 6.6.1). Tästä Kohinoorin voimalayhtiöstä tuli Pakistanin ensimmäinen yksityisessä omistuksessa oleva sähköntuotantoyhtiö. Wärtsilä oli yhtiön osakkaana ja huolehti siitä, että laitos huollettiin asiallisesti. Kun valta maassa vaihtui, Benazir Bhutto syrjäytettiin. Wärtsilää alettiin syyttää lahjuksien antamisesta ja meidän paikalliset myyntihenkilöt joutuivat lähtemään maasta nopeasti. Kun valta vaihtui myöhemmin uudestaan, maahan rakennettiin useita samanlaisia kombidiesel-voimalaitoksia, jotka kävivät kaikki raskaalla polttoöljyllä. 83

Kuva 6.6.1 Vuonna 1996 rakennettu Kohinoorin 130 MW:n kombidieselvoimala oli Pakistanin ensimmäinen yksityisesti omistettu voimala. Kaikki suurimmat projektit toteutettiin myöhemmin Kohinoorissa ensi kerran käytetyn kombivoimalaitostekniikan avulla. Suurten kombilaitosten hyötysuhde on noin 45 %. Viimeisin laitos Pakistanissa oli 200 MW:n tehoinen Nishatin kombilaitos, jossa oli yksitoista 17 MW:n moottoria ja yksi 30 MW:n höyryturpiini. Pakistaniin toimitettujen laitosten yhteisteho on jo yli 1200 MW. Raskasta polttoöljyä käyttävien voimalaitosten tilaukset vaihtelivat vuosittain suuresti, mutta trendi oli laskeva (Kuva 6.6.2). Vuonna 1992 tilaukset olivat 3000 MW, mutta vuonna 2014 enää 1200 MW. Kuva 6.6.2 Raskasta polttoöljyä käyttävien moottorien myynti on polkenut paikallaan. 84

Myös Wärtsilän saamat tilaukset raskasöljyvoimalaitoksista laskivat koko ajan ja olivat vuonna 2015 enää 1300 MW (Kuva 6.6.3). Voimalaitosten euromääräinen myynti ei kuitenkaan laskenut yhtä paljon, koska uudemmat voimalaitokset tehtiin kokonaistoimituksina. Kuva 6.6.3 Wärtsilän saamat tilaukset raskasta polttoöljyä käyttävistä voimalaitoksista. Kuva 6.6.4 Wärtsilän markkinaosuus polttoöljyä käyttävistä voimalaitoksista. 85

Wärtsilän markkinaosuus säilyi kuitenkin koko ajan lähellä 60 % kaikista raskasta polttoöljyä käyttävien voimalaitosten tilauksista (Kuva 6.6.4). Pysyminen pelkästään tällä markkinoilla olisi merkinnyt yhtiölle kasvun sijasta paikallapysymistä. Kun raskasta polttoöljyä käyttävien voimalaitosten tilauksiin (1800 MW) yhdistetään kaasumoottorien tilaukset, jotka olivat 1400 MW, olivat Wärtsilän tilaukset vuonna 2010 yhteensä 3200 MW. Kaasua ja raskasta polttoöljyä käyttävien 1-60 MW:n kokoisten moottorivoimalaitosten kokonaismarkkina oli noin 14.000 MW, joten Wärtsilän osuus oli tästä markkinasta 23 %. Kun suuret kaasuturpiinit ja kevyttä polttoöljyä käyttävät laitokset lasketaan mukaan, kokonaismarkkina oli noin 70.000 MW. Tästä polttomoottorien osuus oli 38.000 MW (54 %) ja Wärtsilän osuus oli 3200 MW eli noin viisi prosenttia kaikista öljyä ja kaasua käyttävistä voimalaitoksista. Kun mukaan lasketaan myös 0.5 1 MW polttomoottorit, nousi polttomoottoreiden kokonaismarkkina 52.000 MW:iin. Kaasuturpiineita myytiin vuonna 2010 yhteensä 33.000 MW. Näin polttomoottoreista oli tullut selvä markkinajohtaja. Kaasu- ja öljyvoimalaitosten lisäksi maailmassa myytiin 2000-luvulla vuosittain hiilivoimalaitoksia noin 50.000 80.000 MW:n edestä, tuulivoimalaitoksia 30.000 60.000 MW:n sekä bio-, vesi- ja ydinvoimalaitoksia noin 20.000 MW:n edestä. Voimalaitosten kokonaismarkkinat olivat noin 200.000 250.000 MW, josta polttomoottorien osuus oli noin 20 %. 6.7 Bioöljyvoimalat Otaniemen koevoimala VTT:n polttoainelaboratorion professori, tekniikan tohtori Kai Sipilä sai houkuteltua Wärtsilän projektiin, jossa kokeiltiin biopolttoaineiden käyttöä dieselmoottorissa. Mukana olivat VTT:n lisäksi Vapo, Ensyn, Wärtsilä Finland ja Modigen Oy, josta tuli koevoimalaitoksen omistaja. Samalla jouduin koeprojektin raportoijaksi, koska KTM rahoitti tätä 10 miljoonan markan projektia antamalla sille 5 miljoonan markan avustuksen. Otaniemeen toimitettiin Wärtsilän nelisylinterinen 1,5 MW dieselmoottori. Moottorissa kokeiltaisiin puusta tehtyä pyrolyysiöljyä ja rypsiöljyä. 86

Pyrolyysiöljy ostettiin Kanadasta Ensynin koelaitokselta, jossa sitä pystyttiin valmistamaan pieniä määriä. Laitos valmistui vuonna 1993 ja ensimmäiset koeajot tehtiin kevyellä polttoöljyllä. Sitten laitosta ajettiin kylmäpuristetulla rypsiöljyllä, jota esimerkiksi voidaan käyttää ruoan valmistuksessa. Todettiin, että laitos toimi myös rypsiöljyllä lähes yhtä hyvin kuin kevyellä polttoöljyllä. Lopuksi vuonna 1994, kun laitosta alettiin ajaa pyrolyysiöljyllä, alkoi tulla ongelmia. Polttoainetta ei saatu edes kunnolla sylintereihin, kun huomattiin, että ruiskutuspumput olivat hajonneet. Pyrolyysiöljyssä oli liikaa vettä, joten pumput olisi pitänyt suunnitella uudestaan. Tähän Bosch ei halunnut ryhtyä ennen, kun pyrolyysiöljyn markkinoista olisi selvyyttä. Vapon piti myös tehdä pyrolyysiöljyä tuottava laitos, mutta siihen firma ei koskaan ryhtynyt. Sen sijaan Neste Oy kiinnostui asiasta ja rakensi Sköldvikiin koelaitoksen. Tuolloin Wärtsilän kiinnostus pyrolyysiöljyn oli kuitenkin jo hiipunut. Nesteen tarkoitus olikin myydä pyrolyysiöljyä tavallisiin öljykattiloihin, joita oli Suomessa useita tuhansia. Myös Fortum rakensi pyrolyysilaitoksen Joensuun voimalan yhteyteen. Pyrolyysiöljystä voi tulla uusi polttoaine myös dieselmoottoreille. Palmuöljyvoimalat Kun kokeissa oli huomattu, että kasviöljyt sopivat hyvin dieselmoottorin polttoaineeksi, Wärtsilä alkoi myydä sitä käyttäviä koelaitoksia. Ensimmäinen laitos myytiin Saksaan, jossa sen käyttämä polttoaine oli hampurilaisketjun käytetty palmuöljy. Tämä toimi erittäin hyvin, mutta laitoksen hiukkaspäästöt olivat liian suuret ja laitos jouduttiin varustamaan savukaasujen hiukkassuodattimilla. Varsinainen bioöljylaitosten boomi alkoi, kun Wärtsilältä tilattiin 24 MW:n tehoinen palmuöljyä käyttävä dieselvoimala Italian itärannikolle Monopolinimiselle paikkakunnalle vuonna 2003. Laitos toimitettiin kahdessa erässä vuosina 2004 kaksi moottoria ja vuonna 2005 yksi moottori. Tämän jälkeen Italiaan on tehty monta palmuöljyvoimalaa. Näistä suurimmat olivat 100 MW tehoisia. Niissä käytettiin Kohinoorista tuttua kombilaitostekniikkaa hyötysuhteen ja kannattavuuden parantamiseksi. Yhteensä bioöljyä käyttäviä laitoksia oli vuoteen 2010 mennessä myyty noin 1000 MW:n tehon edestä. Liikennepolttoaineet VTT:n biopolttoaineiden johtoryhmissä oli myös Neste Oy:n edustajia. Yhdessä kokouksessa kerroin, miten palmuöljy sopii hyvin dieselmoottorien polttoaineeksi ja kuinka palmuöljyä käyttävien moottorien myynti on edennyt. 87

Erityisesti olin innostunut palmuöljystä, jonka hehtaarisato on noin 4 tonnia öljyä. Se on paljon enemmän kuin millään muulla bioenergian lähteellä. Neste Oy:n edustajat innostuivat asiasta ja heidänkin kehitys suuntautui yhä enemmän kasviöljyjen käyttöön. Neste rakensi Sköldvikin bioöljyä tuottavan jalostamon ja alkoi kaupitella tuotetta nimelle NExBTL. Sitä voidaan käyttää dieselautoissa sellaisenaan, mutta Neste Oilin asemilla sen osuus on 10 % dieselöljyssä. Enpä olisi uskonut, kun vuonna 1966 oli rakentamassa Porvoon jalostamoa, että jonain päivänä voin päästä konsultoimaan Neste Oy:n tutkimusjohtoa jalostamoasioissa. Tietysti heillä oli samaan tavoitteeseen myös poliittista painetta, kun Suomi pyrkii nostamamaan biopolttoaineiden osuuden 20 %:iin liikennepolttoaineissa vuoteen 2020 mennessä. Sama tavoite on myös USA:ssa, joten biodieselin ja etanolin kysyntä kasvaa jatkuvasti. Neste on rakentanut NExBTL-jalostamot myös Singaporeen ja Rotterdamiin, Hollantiin. Näin Neste Oilista on tullut myös biopolttoaineiden markkinajohtaja maailmassa, jossa perinteiset öljynjalostajat ovat suurissa vaikeuksissa. Bioöljyjen tuotanto on muuttunut viime vuosina kannattavaksi. Neste Oilin markkina-arvo oli toukokuussa 2016 noin 7300 milj. euroa eli yhtä suuri kuin Wärtsilän, mutta pienempi kuin Fortumin markkina-arvo (11.000 milj. euroa). Toinen ongelma liikenteen biopolttoaineista aiheutui, kun ruoan maailmanmarkkinahinnat nousivat huomattavasti. Maissin maailmanmarkkinahinnat nousivat vuonna 2012 noin 40 %, kun USA:ssa oli kuiva vuosi. Kuitenkin USA:n maissisadosta 40 % menee tänään liikenteen polttoaineiksi. YK varoittaa, että maissin käyttöä biopolttoaineisiin olisi vähennettävä kuivina vuosina. Korkea viljan hinta USA:ssa vaikeuttaa viljan vientiä ja aiheuttaa nälänhätää viljaa ostavissa maissa. Afrikka joutuu tuomaan 20 % tarvitsemastaan viljasta, kun USA on tärkein viljan vientimaa. Maailmassa näkee vieläkin noin 800 miljoonaa ihmistä nälkää. Nälkää näkevien määrä maailmassa (miljoonia, FAO) Maanosa 1990 2015 Muutos Kiina 289 134-155 Intia 210 195-15 Muu Aasia 243 183-60 Afrikka 182 233 51 Muut maat 87 50-37 Yhteensä 1011 795-216 88

Nälkäisten määrä on maailmassa kuitenkin pienentynyt lähinnä Kiinan ansiosta. Kuitenkin nälänhätä on lisääntynyt Afrikassa, jossa asuu nykyisin joka neljäs nälkäänäkevä. Afrikan nälkä aiheutuu suureksi osaksi Afrikan sarven kuivista kausista, kun saattaa mennä vuosia ilman sateita. Tämä taas aiheutuu ilmastonmuutoksesta, johon syynä on myös fossiilisten polttoaineiden aiheuttama ilmakehän CO2-pitoisuuden nousu. 6.8 Kevytöljyvoimalat Wärtsilälle tuli myös kevytöljymoottorien liiketoimintaa, kun se osti ranskalaisen SACM Diesel yhtiön 1990-luvun alussa. He valmistivat pieniä 1-3 MW:n tehoisia nopeakäyntisiä (1500 r/min) dieselmoottoreita. Niitä käytettiin varsinkin ydinvoimalaitosten hätädieselgeneraattorisovellutuksissa (Emergency Diesel Generator, EDG). Esimerkiksi Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalat oli varustettu kumpikin kahdeksalla noin 3 MW:n SACM:n toimittamilla EDG:llä. Myös melkein kaikissa Ranskan ydinvoimalassa oli SACM:n EDG:t. Toimin jonkin aikaa oston jälkeen Wärtsilä SACM Dieselin suunnitteluryhmässä, jossa kehiteltiin laitoskonsepteja myös sähköverkkojen varavoimalaitokseksi. Yksi tämmöinen konttilaitos myytiin Englantiin, jossa se palveli Etelä-Englannissa yhden kaupungin varavoimalana. Muutama voimala myytiin myös Venäjälle ja USA:han samanlaiseen käyttöön. Koska näiden tuotantoa ei saatu koskaan kannattavaksi ja niin tehtaat myytiin Cumminsille, joka oli nopeakäyntisten dieselmoottorien markkinajohtaja. Ydinvoimalaitosten nopeat varavoimalat Kun sitten vuonna 2002 Teollisuuden Voima haki lupaa hakea Olkiluotoon kolmannen ydinvoimayksikön, huomasin, että heidän tarvitsevat huomattavasti lisää varavoimaa. Olkiluoto 1- ja 2- yksiköiden bruttoteho oli 865 MW ja jommankumman yksikön putoaminen verkosta aiheuttaisi 865 MW:n tehovajauksen. Vaje katettiin aluksi lähinnä tuonnilla Ruotsista, mutta pohjoismaisen Nordelin sopimuksen mukaan vajaus on katettava 15 minuutin sisällä häiriön alusta laskettuna varavoiman avulla. Tätä varten on Fingridillä varattu 1000 MW ns. nopeaa varavoimaa, joka pystyy käynnistymään noin 10 minuutissa käynnistyskäskystä. Kun Olkiluoto 3:n bruttoteho olisi 1720 MW, nopeaa varavoimaa tarvittaisiin kaksinkertainen määrä, jotta vajaus voitaisiin paikata. Kun kerroin asiasta Wärtsilän idänkaupan johtaja diplomi-insinööri Harry Lindroosille, hän piti 89

asiaa niin tärkeänä, että teki Modigen Oy:n kanssa agenttisopimuksen. Sopimuksen mukaan aloin kehitellä varavoimalamyyntiä Suomessa. Esitimme nämä samat faktat myös Pohjolan Voima Oy:n (PVO) toimitusjohtaja diplomi-insinööri Timo Rajalalle. PVO olisi käytännössä varavoiman potentiaalinen rakentaja, koska se omisti suurimman osan TVO:n kolmannesta yksiköstä. Sovimme, että teemme PVO:n kanssa yhdessä suunnitelman, miten puuttuva varavoimateho voitaisiin kattaa dieselvoimalaitoksia rakentamalla. Pian selvisi sitten, että varavoiman tarve tyydytetään siten, että 1720 MW laitoksen pudotessa verkosta samalla pudotetaan 400 MW kuormia katkaisemalla sähköt muutamalta suurelta UPM:n tehtaalta. Tällöin vajaukseksi muodostuisi 1320 MW, jolloin varavoiman tarve olisi vanhaa mitoitusääntöä noudattaen 1000/865 x 1320 MW eli 1530 MW. Toisen mitoitussäännön mukaan oletetaan, että suuri voimalayksikkö ei käynnisty, jolloin varavoimaa tarvitaan 1320 + 100 MW eli 1420 MW. Uutta nopeaa varavoimatehoa tarvittaisiin näin vain mitoitustavasta riippuen 420-530 MW. Esitimme Pohjolan Voima Oy:lle tekemämme suunnitelman, jonka mukaan noin 50 MW:n tehoisia laitoksia rakennettaisiin useille paikkakunnille ennen kaikkia vanhojen voimalaitosten ja kaupunkien yhteyteen yhteensä 600 MW. Näin laitokset voisivat palvella myös kyseisten kohteiden varavoimalaitoksina. Laitospaikkoja olisivat Olkiluoto, Vaasa, Kristiina, Meripori, Naantali, Inkoo, Helsinki, Porvoo ja Loviisa. Laadimme laitoksille alustavat piirustukset ja teimme kustannusarviot. Fingridin nopeat varavoimalat Pohjolan Voima otti suunnitelmasta vain idean ja antoi tehtävän ilmeisesti suoraan Fingridille. Timo Rajala oli tuolloin myös Fingridin hallituksen puheenjohtaja. Useasta laitosvaihtoehdosta hän piti parhaana Olkiluotoa, jonne Fingrid pyysi julkisesta tarjousta 100 MW:n kaasuturpiinivoimalasta. Fingrid oli yllättäen sulkenut pois dieselit tarjouspyynnöstä, koska heidän kaikki muutkin varavoimalat olivat kaasuturpiineja. Kävimme Harry Lindroosin kanssa Fingridissä kysymässä TKK:n kurssikaveriltani, toimitusjohtaja Timo Toivoselta, että voisiko yhtiö tutkia myös dieselvaihtoehtoa. Heidän konsulttina ollut Enprima piti dieseleitä kuitenkin soveltumattomina Olkiluotoon, koska koneet olisivat liian pieniä (16 MW), jotta niillä voitaisiin käynnistää ydinvoimalan 5 MW:n tehoinen syöttövesipumppu. Uskoimme kuitenkin, että tärkein syy Enpriman mielipiteeseen oli heidän pelkonsa Wärtsilän koneisiin, koska Wärtsilä ei olisi tarvinnut Enprimaa laitoksen toteuttamisessa lainkaan. 90

Kun tarjouspyynnöt saapuivat, kysyimme vielä kerran, että voimmeko tarjota dieseleitä. Sieltä tuli julkisesti myöntävä vastaus. Mutta kun vein tarjouksen projektipäällikkö diplomi-insinööri Martti Merviölle, hän otti sen vastaan, mutta hän sanoi samalla, että he eivät tätä tarjousta halua käsitellä lainkaan, koska he haluavat toteuttaa kaasuturpiinilaitoksen. Näin sitten kävikin ja Fingrid osti Saksasta kaksi 50 MW:n tehoista Pratt & Whitneyn kaasuturpiinia, jotka oli kytketty yhteen 100 MW:n generaattoriin kytkimien avulla. Laitos valmistui vuonna 2006 ja maksoi enemmän kuin Wärtsilän avaimet-käteen-tarjous, joka oli noin 450 eur/kw. Tämän jälkeen tuli puuttuvan noin 320-430 MW:n varavoimatehon rakentaminen ajankohtaiseksi. Vuonna 2009 Fingrid pyysi tarjousta Forssaan tulevan 300 MW:n tehoisen varavoimalaitoksen rakentamisesta. Tähän tarjoukseen kelpuutettiin myös dieselmoottorit, mutta teholuokka oli niin suuri, että suuret 150 MW:n kaasuturpiinitkin voisivat olla kilpailussa mukana. Fingrid valitsi nyt kaksi italialaista Ansaldon 150 MW:n kaasuturpiinia, joiden käynnistysaika tiedettiin huomattavasti pitemmäksi kuin Wärtsilän dieseleiden, joiden tiedettiin käynnistyvän viidessä minuutissa. Fingrid joutuu myös selvittämään, pitääkö 150 MW:n kaasuturpiinin varalle rakentaa 150 MW varavoiman varavoimaa. Joka tapauksessa Fingridin on varauduttava siihen, että yksi 150 MW:n varavoimala ei käynnisty, kun sitä tarvitaan. Nopeaa varavoimaa on noin 1400 MW, mutta jos suurin yksikkö ei käynnisty, sitä on vain 1250 MW, joka on 110 MW vähemmän kuin tarvittava 1360 MW Loviisan varavoimala Olin pitänyt vuosittain yllä suhteita Loviisan voimalan suunnittelijoihin ja käyttäjiin järjestämällä ns. Oravakomppanian saunailtoja. Keväällä 2009 saunoimme Wärtsilän pääkonttorin kahdeksannen kerroksen saunassa. Mukana olivat muun muassa Loviisa-2-projektin johtaja ja IVOn entinen toimitusjohtaja Kalervo Nurmimäki ja Loviisan käyttöpäällikkö Markku Tiitinen. Wärtsilästä oli mukana Lars-Gustaf Lasse Martin ja Harry Lindroos. Siellä syntyi ajatus Loviisan varavoima-asioiden tutkimisesta. Kävimme sitten Lassen kanssa kesällä 2009 Loviisassa tutkimassa heidän varavoimadieselvaihtoehtoja. Tämä johti lopulta sopimukseen vuonna 2010 ja ensimmäinen Wärtsilän 9 MW:n ydinvoimadieselgeneraattori otettiin käyttöön tammikuussa 2012. Siitä tuli myös EDG-dieselien prototyyppi, kun Loviisassa testattiin, että voimala täyttää myös KTA-kriteerit. Nyt laitos tuli myös ydinvoimalan varavoimalaksi, joten käynnistysnopeudelle esitettiin kovat vaatimukset ja kaasuturpiineja ei kelpuutettu. Itse asiassa Loviisan 9 MW:n dieselvoimala korvasi myös Fingridin omistamat kaksi 20 MW Loviisan kaasuturpiinia varavoimakäytössä. 91

Tilanne Loviisan tapauksessa oli siis täysin päinvastainen kuin Olkiluodossa, jossa Fingrid ei kelpuuttanut dieseleitä lainkaan varavoimaloiksi, koska he väittivät, että 16 MW:n dieseleillä ei pystytä käynnistämään merivesipumppuja. Loviisassa kaksi 20 MW:n kaasuturpiinia vaihdettiin yhdeksi 10 MW:n dieseliksi, koska ne eivät pystyneet käynnistymään ydinvoimalan jäähdytyspumput riittävän nopeasti. Kuva 6.8.1 Wärtsilän hätädiesel toimitettiin Loviisaan valmiina OilCubena. Tästä tuli Wärtsilälle referenssi, jossa ydinvoimalaitoksen varavoimakoneiden vaatimat luokitukset on testattu ensimmäisen kerran. Tilanne oli vähän samanlainen kuin Modigen Oy:n ensimmäinen kaasudieselvoimala rakennettiin IVOn ja Wärtsilän yhteistyönä Järvenpäässä 1990. Ensiksi täytyy olla toimiva referenssilaitos, jotta sitä aletaan pitää teknisesti toimivana vaihtoehtona. Imatran Voimassa on osattu hyödyntää myös kotimaisia resursseja päinvastoin kuin Fingridissä. Se osasi pitää esimerkiksi Strömbergin sopivasti työllistettynä ja samalla se pystyi kehittämään kotimaista alan tietämystä. IVO aloitti yhteistyön Wärtsilän kanssa 1991 perustamalla yhteisyritys Modigen Oy:n. Sama yhteistyö jatkui vuonna 2010 Loviisan varavoimalan rakentamisprojektissa. Fingrid on esittänyt myös perivänsä melkoisia liittymismaksuja tuulivoiman tuottajilta, vaikka se ei ole vaatinut ydinvoiman omistajilta mitään. Fingridiä ei voitu pitää riippumattoman yhtiönä, koska sen pääosakkailla, PVO:lla ja Fortumilla, oli määräysvalta yhtiössä. Fingrid oli valjastettu ydinvoiman edistäjäksi sen osakkeiden intressien mukaisesti. Sen sijaan Wärtsilää ilmeisesti boikotoitiin, kun sillä oli esittää ydinvoimalle edullisia vaihtoehtoja. 92

EU:n komissio vaati, että tämä sidos on katkaistava. Valtiovalta osti vuonna 2012 Fortumin osuuden, jolloin Fingridistä tuli valtioenemmistöinen yhtiö Fortumin tapaan. Nyt Fingridin luulisi alkavan toimia puolueettomasti ja kohtelevan kaikkia voimalaitosten rakentajia samoilla periaatteilla. Jotenkin tuntuu, että kukaan ei voi olla seppänä omalla maallaan. Ihmetyttää myös se, kun valtiovallan osaksi omistama Fingrid osaa aina löytää toimittajansa ulkomailta. Fingrid rakentaa ydinvoimalan tarvitsemat varavoimat ja verkonvahvistukset vaatimatta korvauksia TVO:lta, mutta vaatii tuulivoiman tuottajilta korkeita liittymismaksuja. On itsestään selvää, että 1720 MW bruttotehoinen ydinvoimala vaatii huomattavasti enemmän varatehoa ja verkkoinvestointeja kuin 3000 MW tuulivoimaa. Jos Fingrid olisi esittänyt TVO:lle liittymismaksuna 700 MW:n varavoimatehon hinnan ja sen tarvitsemat verkkoinvestoinnit, on luultavaa, että Olkiluoto 3 olisi valittu noin 1000 MW:n tehoiseksi voimalaksi. Kuva 6.8.2 Eleringin 240 MW varavoimalan sisältä, jossa on 25 kappaletta 9,5 MW kaasu/dieselmoottoria. 93

Tallinnan varavoimala Kuitenkin varavoimalamarkkinat olivat nyt auenneet myös muualla Euroopassa. Kesällä 2011 Wärtsilä myi Tallinnan lähelle 240 MW:n varavoimalan, joka otettiin käyttöön vuosina 2013 ja 2014. Laitoksessa on 25 kappaletta noin 9,5 MW:n tehoista monipolttoainemoottoria (Kuva 6.8.2). Laitoksen avulla Viro pyrkii vähitellen riippumattomaksi Venäjän sähköverkosta, johon Viro kuuluu edelleen. Kun maassa tapahtuu esimerkiksi tuontilinjoissa häiriöitä, Eleringin varavoimala käynnistyy 10 minuutissa ja täyttää mahdollisen vajeen. Sen avulla koko Tallinnan sähkönsaanti voidaan turvata, vaikka koko muu Viro olisi vailla sähköä. 6.9 Polttokennoprojekti Uusien tekniikoiden etsintä Vuonna 1998 Modigen oli mukana rahoittamassa erilaisten pienvoimalaitosten kannattavuus- ja markkinaselvitystä, jonka tekijänä toimi insinööritoimisto Gaia Consulting. Siinä tuotiin esille myös polttokennot, joita yhtiön omistaja tekniikan tohtori Juha Vanhanen oli tutkinut väitöskirjassaan. Siitä alkoi myös oma kiinnostukseni polttokennoihin herätä. Päädyin pohdinnoissani siihen, että polttokennot voisivat olla seuraava iso asia, josta voisi tulla kilpailija öljy- ja kaasumoottoreille. Polttokennojen avulla hyötysuhde voisi nousta edelleen samalla, kun päästöt pienentyisivät. Lisäksi ne saattaisivat tulla kannattavaksi jo hyvin pienissä kokoluokissa. Varsinkin NOxpäästöt olivat kaasumoottoreille suuri ongelma, jota polttokennoissa ei olisi ollenkaan. Aloin pitää esitelmiä polttokennoista Wärtsilän pääkonttorissa keväällä 1999. Kävin niissä läpi polttokennojen tyyppejä ja sovellutuksia. Koetin myös laskea, millä edellytyksillä ne voisivat olla kannattavampia kuin kaasu- ja dieselmoottorit eri sovellutuksissa. Selvittelin myös niiden markkinatilannetta. Wärtsilän strategiajohtaja tuli kysymään minulta, mikä olisi uusi tekniikka, jota kannattaisi tutkia. Esitin myös hänelle polttokennoteknologiaa ja hän otti asian omakseen. Polttokennoista tuli yksi monista tekniikoista, jota haluttiin tutkia. Pian joukkoon ilmestyi tekniikan tohtori Pauli Jumppanen, joka oli ollut Wärtsilän tutkimusjohtajana 1980-luvulla. Hän oli perehtynyt varsinkin öljyn ja kaasun jalostukseen ja tuotantoon. Olin tavannut Paulin jo kymmenen vuotta 94

aiemmin, kun olimme tutustumassa Norjan suurimman öljynporauslautan rakennustöihin. Kun kesällä 2000 Wärtsilään tuli insinööri Daniel Paron tilalle tutkimusjohtajaksi tekniikan lisensiaatti, professori Matti Kleimola, menin heti ensimmäisellä viikolla esittämään hänelle, että Wärtsilän olisi hyvä ottaa polttokennot tutkimuskohteeksi. Hän innostuikin asiasta sen verran, että pyysi tutkimuspuolelta Jumppasen ja minun aloittamaan ryhmään mukaan moottoriosastolta diplomi-insinööri Erkko Fontellin, josta tuli sitten myöhemmin Wärtsilän polttokennoryhmän johtaja. Minun teesini oli, että Wärtsilä oli aloittanut toimintansa vuonna 1834, jolloin laivojen pääkoneena olivat höyrykoneet. Yhtiön perustaja Nils Arppe oli ostanut samaan aikaan suomen ensimmäisen höyrykoneella käyvän laivan, Ilmarisen. Sata vuotta myöhemmin 1934 dieselmoottorit syrjäyttivät höyrykoneet siten, että laivoihin ostettiin dieselmoottoreita ensi kertaa enemmän kuin höyrykoneita. Voi olla, että vuonna 2034 polttokennoja ostetaan enemmän kuin polttomoottoreita. Mitäs me sitten teemme? Soveltuvuusselvitys Kun sitten teimme yhdessä soveltuvuusselvityksen polttokennoista, pinnalle nousivat kiinteäoksidipolttokennot ja metanolipolttokennot. Kiinteäoksidikennot (Solid Oxide Fuel Cell, SOFC) tarjosivat mahdollisuuden käyttää myös maakaasua, jota oli runsaasti saatavissa, kun Proton Exchange Membrane (PEM)-kennot toimivat pelkästään vedyn avulla. Myös metanolikennot kiinnostivat minua, koska yksi meidän moottoreitten sovellutusalue oli laivat, jonne metanolin käyttö polttoaineena olisi helpommin järjestettävissä kuin maakaasun. Metanolia voitiin käyttää myös SOFCkennoissa. Näin tutkimiskohteeksi jäi käytännössä SOFC, joka toimisi maakaasulla tai biokaasulla maalla ja metanolilla merellä. Ehdotinkin aluksi, että tekisimme kokeilukennon käyttäen metanolilla käyviä PEM-kennoja noin 20 kw:n varavoimalasovelluksessa, joka rakennettaisiin Vaasan Runsorin tehtaan tietokoneiden varavoimanlähteeksi. Runsorin tehtaiden tietokoneiden tehtävä oli ylläpitää maailmanlaajuista varaosavarastopalvelua. Kun pyysimme metanolilla käyvän varavoimalan komponenteistä tarjouksia, mikään toimittaja ei ollut tuolloin halukas myymään Wärtsilälle PEMtekniikkaan perustuvaa polttokennoa 20 kw:n teholle. Sen sijaan tarvittavan metanolireformaattorin tarjosi Haldor Topsoe, joka oli myös tutkimassa SOFC- 95

kennoja. Haldor Topsoe oli minulle tuttu firma, koska se toimittanut Järvenpään voimana typpioksidikatalysaattorit. Wärtsilän strategiaksi 2000-luvun alussa muodostui se, että polttomoottorit ovat panostuskohteena yli 1 MW kokoluokassa. Mutta sitä pienemmissä tehoissa polttokennot tulisivat hallitsemaan markkinoita ensin. Kehitys on ollut kuitenkin hitaampaa kuin silloin uskottiin. Yhteistyökumppanit Wärtsilä halusi ottaa tämän jälkeen tärkeimmäksi kehityskohteeksi SOFCkennot ja varavoimasovellutukset ja niissä tarvittavien PEM- ja metanolikennojen rakentaminen ja kehittäminen jäi taka-alalle. Kuitenkin niiden kehitys on ollut paljon nopeampaa kuin Wärtsilän valitsemien SOFCkennojen. Innopolille perustettiin polttokennoryhmä, jota veti Erkko Fontell ja kolmisenkymmentä insinööriä. Haldor Topsoestä tuli Wärtsilälle tärkein yhteistyökumppani SOFC-kennojen kehittelyssä. He kehittivät varsinaiset kennot ja Wärtsilä niiden ulkopuolelle tulevat reformaattorit ja ohjauslaitteet. Myös VTT oli mukana polttokennotekniikan kehittelyssä. Tapasin tekniikan tohtori Rolf Rosenbergin, joka oli VTT:n polttokennoliiketoiminnan vetäjä. Pian VTT:n ja Wärtsilän välille syntyi yhteistyötä. Myös Tekes oli mukana rahoittamassa kehitystyötä. VTT:n polttokennolaboratorioon rakennettiin ensimmäinen 5 kwe:n tehoinen SOFC polttokennovoimala, jota minäkin olin vihkimässä vuonna 2004 (kuva). Sen jälkeen laitoksia on rakennettu 10 kw:n ja 20 kw:n kokoluokissa, mutta ei vielä yhtään 100 300 kw:n kokoista, joita alun perin oltiin tavoittelemassa. SOFC kennojen ongelma on tehdä kennoista kestäviä ja nopeasti käynnistyviä. Kennojen ikä oli luokkaa 8000 tuntia ja käynnistyminen kesti vuorokauden. Verrattuna parissa sekunnissa käynnistyviin polttomoottoreihin, niistä ei olisi kunnon kilpailijaksi. Kestävyys on puolestaan vaikeaa koska polttokennon lämpötila on luokkaa 800 astetta. Sen sijaan PEM-kennot käynnistyvät nopeasti ja toimivat matalassa lämpötilassa. Näin niistä on tulossa varsinainen polttomoottorin vaihtoehto ja siksi minäkin uskoin niihin ja jäin pois SOFC-kennojen kehitystehtävistä. 96

Wärtsilän ensimmäinen 5 kw:n polttokennomoduuli vihittiin vuonna 2004. Wärtsilä päätti lopettaa polttokennoryhmän vuonna 2012, kun siellä ei saatu aikaan kokoluokkaan 200 kw tulevaa kennoa. Kehitys siirrettiin Convion Oy:n, jossa Wärtsilä on vähemmistöosakkaana. SOFC-kennojen kehitys osoittautui liian vaikeaksi eikä sille ole syntynyt kaupallisia sovellutuksia. Olisi ollut ehkä viisaampaa pysyä PEM- ja metanolikennoja parissa, jotka ovat päässeet kaupallisiksi jo monissa pienemmissä sovellutuksissa. Kun Mayer Turku sai lokakuussa 2016 kahden uuden risteilijän tilauksen, niihin aiotaan asentaa metanolipolttokennot tuottamaan hotellisähköä. Vahinko vain, että Wärtsilä veikkasi väärää hevosta. Nyt näyttää siltä, että Convionin SOFC - polttokennot vaativat vielä jonkin aikaa tullakseen kaupalliseen vaiheeseen. Polttokennot ovat kaupallisia varsinaisesti vain kannettavissa sovellutuksissa. Kaupasta voi ostaa vety- ja metanolipolttokennoja virtalähteeksi tietokoneille, kännyköille ja matkailuautoille. Myös Suomessa on jo monta vety- ja metanolipolttokennojen valmistajaa. On vielä liian aikaista sanoa, tuleeko niistä koskaan kaupallisia laitteita suurimmissa teholuokissa. Nyt (2017) polttokennojen kaupallinen raja on vasta alle 120 kw:n sovellutuksissa. Niitä on käytetty varatehonlähteinä esimerkiksi radiopuhelimien ja television linkkitorneissa. 97

Autoteollisuus Myös autoteollisuus on ollut kiinnostunut polttokennoista. Kaikilla suurilla autonvalmistajilla on polttokennoauton prototyypit, jotka perustuvat PEMkennoihin. Esimerkiksi Mercedes kehitti A-mallin Mersun, joka kaatui testiajoissa. Syynä oli se, kun auton lattian alle oli varattu tilat polttokennoille ja akuille. Kun niitä ei bensiinikäyttöisissä autoissa ollut, niin autojen painopiste jäi liian korkealle. Ensimmäinen kaupallinen PEM-kennokäyttöinen henkilöauto, Toyota Mirai, tuli markkinoille vuonna 2010. Mirai-polttokennoautoja on myyty jo yli 3000. Niitä on myyty vasta Japanissa, USA:ssa ja Keski-Euroopassa. Toyota Mirain polttokenno on teholtaan 115 kw ja sen ominaisteho on 3,1 kw/l. Ensimmäinen este vetyautojen yleistymiselle on tankkausasemien vähäisyys. Periaatteessa vetyä on helppo valmistaa vedestä elektrolyysin avulla, jolloin sitä saisi halvalla, kun aurinkokennot ja tuulivoimalat yleistyvät. Siihen menee kuitenkin vielä paljon aikaa ainakin täällä Pohjolassa. Etelämpänä jokainen talo voi tuottaa suurimman osan tarvitsemastaan sähköstä aurinkokennoilla ja valmistaa samalla tarvitsemansa vedyn elektrolyysillä. Toinen este vetyautojen kehitykselle on vedyn räjähdysherkkyys. Muistan kun Loviisan ydinvoimalan reaktorirakennus jouduttiin 70-luvulla varustamaan Champion-sytystystulpilla, joilla suojarakennukseen mahdollisesti pääsevä vety voitaisiin onnettomuustilanteessa polttaa. Fukushiman reaktorihallien räjähdyksessähän vetyräjähdysten voima särki voimalan betonirakenteita. Samasta syystä kaasubusseja ei ole päästetty Kampin terminaalirakennukseen. 98

6.10 Sähkökauppiaana Kun sähkömarkkinat vapautuivat suurille sähkön ostajille vuoden 1996 alusta, olin mukana myös Wärtsilän sähkönhankinnan järjestelyissä. Aluksi teetimme Modigen Oy:n toimesta markkinaselvityksen kaikista Metra-yhtymän toimipaikoista, joita olivat Wärtsilän lisäksi myös Imatran terästehdas, Abloyn tehdas Joensuussa ja Sanitecin posliinitehdas Tammisaaressa. Metran ostaman sähkön kokonaiskulutus Suomessa oli noin 250 GWh, josta Imatra Steelin osuus oli noin 150 GWh. Sähkön oston kokonaiskustannukset olivat noin 60 milj. markkaa (10 Meur). Imatra Steel oli tehnyt IVOn kanssa pitkäaikaisen sopimuksen, jolla se osti sähköä hintaan 240 mk/mwh (40 /MWh) suoraan Imatran voimalan navoista. Muiden toimipaikkojen ostaman sähkön keskimääräinen hinta oli noin 300 mk/mwh (50 /MWh). Tästä oli siirron osuus noin viidennes ja energian 80 % eli noin 240 mk/mwh (40 /MWh). Modigen pyysi tarjousta kaikille toimipaikoille. Kilpailuttamisen jälkeen tehtiin Vattenfallin kanssa vuodeksi 1997 noin 40 GWh:n sähköenergiasta sopimus, jossa Modigenin sähkön myyntihinta oli 160 mk/mwh (27 /MWh) eli noin 30 % alempi kuin vuonna 1996. Wärtsilän Vaasan tehdas osti sähkönsä puolestaan Vaasan Sähköltä tähän samaan hintaan, koska heillä Vaasan Sähkö toimi myös laboratorion tuottaman sähkön ostajana. Välillä Modigen Power Teamissä olivat mukana Aker Finnyardsin Rauman telakka, Abloyn Joensuun ja Vantaan tehtaat, Scanfill Oy:n useita tehtaita, Fiskarsin Inhan Tehtaat sekä IDO:n Tammisaaren posliinitehdas. Parhaimmillaan sähköä toimitettiin yli 100 GWh vuodessa. Vuodet 2000 2010 Vuonna 2000 oli Modigenin tiimiin liittynyt myös Scandic Hotels, jonka hotellien sähkön kulutus oli noin 40 GWh Suomessa. Scandic oli mukana kymmenen vuotta, kunnes vuonna 2011 he alkoivat ostaa sähköä kaikille hotelleille samoilla sopimuksilla kaikkialla Pohjoismaissa. Sähkön ostostrategia sovittiin aina Scandicin miesten, talousjohtaja Jouko Liimataisen ja teknisen johtajan Antti Peuralan, kanssa yhteisessä palaverissa ennen ostojen tekoa. Modigen suoritti myös hotellien sähkön, lämmön ja veden kulutuksen seurantaa ja joka vuosi valittiin vuoden energiaekspertti. Se oli yleensä huoltomies, jonka hotellissa oli saatu suurimmat säästöt. Vuoden ekspertin kanssa käytiin päivällisellä ja mentiin sen jälkeen katsomaan jalkapallon maaotteluita. Mukana olivat aina myös Antti Peurala ja Jouko Liimatainen. 99

eur/mwh Hotellien ja tehtaiden liitto tasasi molempien kuormia ja samalla saatiin kokoon tarpeeksi suuri ostomäärä, jotta suuret sähköyhtiöt halusivat saada siltä ostosopimuksen. Monet myivät jopa tappiolla saadakseen liikevaihtoa. Joskus jollekin oli jäänyt liiaksi myytävää, kun joku iso asiakas halusi vaihtaa myyjää ja silloin yli jäänyt ostosähkö kannatti myydä halvalla, jotta säästyttäisiin kalliilta tasesähkön myyntikustannuksilta. Kilpailutusta jatkettiin alussa jopa puolivuosittain, kun sähkön hinta oli laskussa. Vuonna 2001 oli Modigenin myymän sähkön hinta alimmillaan eli 90 mk/mwh (15 /MWh), joka oli alle puolet siitä, mitä Metran ostama sähkö maksoi keskimäärin ennen kilpailutusta. Sähkö tuolloin jopa halvempaa kuin IVOn Venäjältä ostama sähkö, joka maksoi noin 100 120 mk/mwh. Sähkökaupan ansiosta Modigenin liikevaihto säilyi noin kahden miljoonan euron paikkeilla. Vuosina 2000 2010 Modigenin myymän sähkön hinta oli noin 2,3 eur/mwh (Kuva 6.10.1) halvempi kuin keskimääräinen sähköpörssin sähkön hinta Suomessa. Vuositasolla asiakkaat säästivät pörssihintaan verrattuna noin 150.000 euroa joka vuosi. Sen lisäksi Modigen sai sähkön myynnistä keskimäärin yli 1 /MWh myyntikatteen, joka merkitsi noin 80.000 100.000 euron katetta vuodessa. Modigenin myymän sähkön keskihinta vuosina 2000 2010 oli 26,7 eur/mwh. Kun sitä verrataan Metra-konsernin aiemmin ostamaan sähkön hintaan (40 eur/mwh), oli Modigenin myymän sähkö hinta keskimäärin 30 % halvempaa. Siihen verrattuna asiakkaiden saama säästö oli noin 500.000 euroa joka vuosi keskimäärin. Kuitenkin samana ajanjaksona sähkön vähittäishinnat kallistuivat selvästi. 60 50 40 30 20 10 0 Electricity Prices 1998-2010 Modigen NordPool Kuva 6.10.1 Modigenin myymän sähkön hinta vuosina 1998 2010 oli 2,3 /MWh halvempaa kuin Nordpoolin Suomen aluehinta. 100

Luulen, että Modigen pystyi järjestämään 2000-luvulla asiakkailleen edullisempaa sähköä kuin missään muussa Suomen teollisuusyhtiössä, joka joutui ostamaan sähkönsä vapailta markkinoilta. Yleensä konsulttien suosima ostostrategia oli sellainen, että puolet sähköstä ostettiin seuraavaksi vuodeksi kiinteään hintaan ja puolet pörssihintaan. Tällöin sähkön keskimääräinen hinta oli välityspalkkion kanssa 2 3 /MWh korkeampi kuin pörssihinta, kun Modigenin myymän sähkön hinta oli 2 3 /MWh pörssihintaa alempi. 6.11 Esitelmöijänä Wärtsilän sisäinen koulutus Hyvin monta kertaa olin mukana myös Wärtsilän sisäisillä kursseilla, joko esitelmöimässä tai osallistujana. Tällaisia kursseja pidettiin suunnilleen kerran vuodessa Euroopassa ja USA:ssa. Niistä tärkein oli vuotuinen Sales Conference, jollaisia pidettiin mm. Helsingissä, Singaporessa, Pariisissa ja Miamissa. Pidin kesällä 1992 esitelmän kolmessa Wärtsilän Sales Konferenssissa, Singaporessa, Pariisissa ja Miamissa, kuinka kaasuturpiinit voitaisiin päihittää. Olin tutustunut kaasuturpiineihin IVOssa, kun olin tehnyt lisensiaattityön modulaarisista kombilaitoksista ja tehnyt tarjoukset Inkoon, Haltenbankenin ja Humbersiden voimalaitoksista. Olin esitelmöimässä usein voimalaitososaston sisäinen koulutusohjelmassa, jonka seminaareja pidettiin mm. Amsterdamissa, Hannoverissa, Houstonissa ja Annapoliksessa. Kerran vuodessa järjestettiin Suomessa myös Wärtsilän Energiapäivä, johon kutsuttiin asiakkaita eri puolilta Suomea. Esitelmöimässä Wärtsilän Sales Conferenssissa Singaporessa 1992. 101

Olin usein mukana myös Wärtsilän Itä-Euroopan ryhmän vuosittaisissa kokouksissa, joita pidettiin mm. Helsingissä, Tallinnassa, Riikassa ja Ateenassa. Pidin myös monessa niissä esitelmiä, jotka liittyivät sähkömarkkinoiden toimintaan ja kaasumoottorien kilpailutilanteeseen. Osallistuin 1990-luvulla myös Wärtsilän sisäiseen Imotep-koulutusohjelmaan, jossa koulutettiin nuoria johtajia. Sen tiimoilla pidettiin kolme viikon kurssia, joista yksi oli Amsterdamissa, yksi La Rochellessa Ranskassa ja kolmas Kurikassa Pohjanmaalla. Näiden kurssien hyvä puoli oli, että kaikki Wärtsilän keskeiset henkilöt oppivat tuntemaan toisensa, vaikka tekivät työtä eri maanosissa. Kurikan kurssi jäi varsinkin engelsmannien mieleen, kun illalla Pitkä-Jussi ravintolassa oli naisten haku ja heillä oli kova kysyntä. Naisten haku oli heille täysin uusi kokemus. Wärtsilän Power Plantsin avainhenkilöt Saksassa Wärtsilä Energyseminaarissa helmikuussa 1998. Kuvassa alarivissä oikealta Kalle Kloo ja Lars Gustaf Martin sekä kolmas vasemmalta Jouni Mäkelä. Toisessa rivissä Askon vieressä oikealla Harry Lindroos ja Jukka Hakola, jotka vastasivat Suomen myynnistä sekä kolmas vasemmalta Ritva Kaukonen. Takarivissä vasemmalla on Jussi Heikkinen. 102

Viimeinen sisäinen koulutustilaisuus oli lokakuussa 2010 Haikkoossa juuri ennen eläkkeellä jäämistäni. Siellä keksimme käsitteen Smart Power Generation, joka rekisteröitiin Wärtsilälle. Se juontaa kirjassani Planning of Optimal Power Systems esitetystä ajatuksesta, jossa nopeasti käynnistyvä polttomoottorivoimala voi tuottaa asiakkaalle enemmän rahaa kuin hitaasti käynnistyvät voimalat. Power Gen Wärtsilän voimalaitosten maailmanlaajuinen myynti edellyttää, että yhtiö on mukana suurimmilla alan messuilla ja alan kongresseissa. Voimalaitospuolella tärkeimmäksi konferenssiksi muodostuivat Power Gen Americas, Europe and Asia. Niitä pidettiin joka vuosi kolmella mantereella. Edustin Wärtsilää Power Gen Europe-konferenssin järjestelytoimikunnassa vuodesta 1995 alkaen ja sen vuoksi koordinoin Wärtsilän esitelmiä Euroopan konferensseissa. Järjestelytoimikunta piti kokouksiaan yleensä Amsterdamissa, jossa pidettiin yleensä kaksi kokousta ennen konferenssin alkua. Ensimmäisessä kokouksessa valittiin aihealueet (Session) ja kunkin aihealueen puheenjohtajat. Toisessa kokouksessa valittiin esitelmät kuhunkin aihealueeseen. Kaasuturpiinien ja polttomoottorivoimalaitosten järjestelytoimikunnassa oli noin 10 15 henkeä, joista kaikki muut edustivat kaasuturpiineita paitsi minä. Siinä syntyi yleensä aina kädenvääntöä siitä, ovatko polttomoottoriesitelmät yleensä tarpeellisia. Pidin pintani ja aina vähintään yksi sessio järjestettiin polttomoottoreita varten. Olin mukana noin seitsemässä Power Gen Europen konferenssissa ja samalla usein Diesel and Gas Engines-session puheenjohtajana. Useimmissa pidin myös yhden esitelmän ja/tai huolehdin siitä, että joku Wärtsilän voimalaliiketoiminnasta piti esitelmän. Konferensseja pidettiin useamman kerran Amsterdamissa, kerran Madridissa, Milanossa, Brysselissä, Helsingissä ja Münchenissä. Kävin myös kaksi kertaa esitelmöimässä Power Gen Americas konferenssissa. Ensimmäisellä kerralla pidin esitelmän Dallasissa, Texasissa ja toisella kerralla Orlandossa, Floridassa. Orlandon matkalla kävin myös tutustumassa Kennedy Space Centeriin ja sattumalta sieltä laukaistiin minun siellä ollessa Mars Climate Orbiter-luotain joulukuun 11. päivänä vuonna 1998. Oli jännittävää nähdä, kun raketti laukaistiin. Raketin piti jäädä kiertämään Marsia, mutta se tuhoutui laskeutuessaan Marsiin syyskuussa 1999. 103

USA:n matkoilla kävin myös Houstonin lennonjohtokeskuksessa, jossa pääsin tutustumaan lennonjohtoon ja astronauttien koulutukseen. Houstonissa oli myös koottuna Space Module -avaruusasema, jollainen rakennettiin myöhemmin kiertämään maata. Mielenkiintoinen paikka oli myös Washingtonin Smithsonian Institution-avaruusmuseo, jossa oli nähtävillä kuulennon raketit ja kuumodulit. 6.12 Lobbarina Kaasudieseleiden kilpailukyky Modigenin jäädessä Wärtsilän tytäryhtiöksi vuoden 1993 alussa teetimme VTT:n sähkölaboratoriolla selvityksen kaasudieseleiden kilpailukyvystä muihin energiantuotantomuotoihin verrattuna. Sen vastuullisena tekijänä oli tekniikan tohtori Eero Tamminen, joka oli tehnyt useita samantapaisia selvityksiä aiemmin. Kun selvitys valmistui, se kiinnosti myös MTV3 -televisiokanavia. MTV3:n kuvaajat tulivat Modigenin tiloihin Myyrmäkeen haastattelemaan Tammista ja minua selvityksen tuloksista. Selvityksen mukaan kaasudieseleiden potentiaali Suomessa oli noin 1000 MW ja jopa 1350 MW, jos maakaasuputki vedettäisiin Turun seudulle asti. Kaasudieselit pystyivät tuottamaan kaukolämpökäytössä halvempaa sähköä kuin ydinvoimalaitokset. Potentiaaliin laskettiin mukaan myös kombilaitokset, jotka siihen aikaan olivat markkinajohtajia. Kaikki suuremmat laitokset rakennettiin kombilaitoksina. Näitä olivat mm. 450 MW tehoinen Vuosaari B ja 230 MW:n tehoinen Suomenojan kombilaitos. Suomeen rakennettiin kuitenkin monta pienempää kaasuvoimalaa polttomoottoreita käyttäen. Näistä Wärtsilä toimittamia olivat Järvenpää, Lahti (2 voimalaa), Valkeakoski, Sipoo ja Ikaalinen. Vuoteen 1999 mennessä sähkön hinnat olivat laskeneet niin alas ja samalla CO2- maksut nousseet, joten uusia kaasuvoimalaitoksia ei enää rakennettu. Monet uudet lämmitysvoimalaitokset käyttivät tämän jälkeen pääasiassa haketta. Puuhun perustuvia laitoksia rakennettiin useita eri puolille Suomea. Kaiken kaikkiaan Suomeen rakennettiin 1990-luvun jälkeen noin 1000 MW uutta tehoa kaukolämmön yhteyteen ja 500 MW uutta teollisuuden vastapainevoimaa. Tämä vastasi vuonna 1993 VTT:llä teettämämme selvitystä. Kuitenkin kaasuputki Turkuun on edelleen rakentamatta. 104

Kaukolämpöön liitetty voimalaitoskapasiteetti oli vuonna 2011 noin 3500 MW ja teollisuuden vastapainevoimalaitosten kapasiteetti oli 2350 MW. Yhteensä oli yhteistuotantokapasiteettia 6050 MW, joka oli yli kaksinkertainen 2700 MW:n ydinvoimakapasiteettiin verrattuna. Eduskunnassa valiokuntien kuultavana Useamman kerran kävin eduskunnassa jossain valiokunnassa antamassa lausuntoa Wärtsilän edustajana, jostain vireillä olevasta lainsäädäntöhankkeesta. Näitä olivat mm. ydinvoimalan periaatepäätös 1993, kaasudirektiivi, energiavarmuusdirektiivi ja liikenteen energiadirektiivi. Ydinvoiman periaatepäätöksen käsittelyssä minua pyydettiin antamaan Wärtsilä Internationalin puolesta lausunto Perusvoima Oy:n ydinvoimahankkeesta. Lausunnossa kerroin Wärtsilän kannan mukaisesti, että Suomeen voidaan rakentaa kaasuun perustuvaa yhdistettyä tuotantoa vähintään 1000 ja noin 1350 MW, jos Turkuun rakennetaan kaasuputki. Lisäksi annoin valiokunnalle VTT:llä teettämämme selvityksen, jonka mukaan kaasuvoiman avulla voidaan tuottaa halvempaa sähköä kuin ydinvoimalla. Kaasudirektiivin käsittelyn aikaan vuonna 1993 valiokunnassa oli istumassa myös serkkuni, filosofian lisensiaatti Hannele Luukkainen, joka oli vihreiden kansanedustaja ja monivuotinen Helsingin kaupunginvaltuutettu. Siinä yhteydessä esitin myös, että Turkuun tulisi rakentaa maakaasuputki ja kaasuvoimaa voidaan rakentaa 1000-1350 MW yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa varten. Samalla annoimme valiokunnalle teettämämme VTT:n selvityksen kaasudieselvoiman kilpailukyvystä ja sen rakentamispotentiaalista Suomessa. Korean matka toukokuussa 1996 Tein paljon työmatkoja, mutta yleensä niissä oltiin kokouksissa tai konferensseissa, jossa meni kolmisen päivää ja sitten palattiin kotiin. Korean matka toukokuussa 1996 oli ikimuistettava, koska nyt olin yli viikon töissä Soulin esikaupungissa olevassa Ekonon sivukonttorissa. Minun piti tehdä kustannusselvitys kaasumoottorivoimalaitoksista kaukolämpökäytössä Korean oloissa. Matkasin Koreaan lentämällä ensin Finnairin lentokoneella Tokion Naritaan ja sieltä korealaisella koneella Souliin. Asuin keskellä Soulia, josta korealainen kollegani haki minut joka aamu kello 7.00 hotellista. Sieltä matkasimme bussiasemalle, josta menimme lähikaupunkiin, jossa oli Ekonon Korean toimisto. 105

Kello 8.00 saavuttiin toimistoon. Siellä oli suuri luokkahuone, jossa jokaisella oli iso pulpetti. Pulpetteja oli viidessä rivissä ja tulokkaat pantiin ensimmäiseen riviin. Minut pantiin suoraan neljänteen riviin, jonka takana istuivat vain pomot. Ei ollut tapana katsoa taakse, mutta huomasin, että mitä lähempänä eturiviä miehet olivat, sitä ahkerammin he näyttivät tekevän töitä. Takarivin pomot saattoivat joskus jopa lukea päivän lehtiä. Kello 8:15 työ oli täydessä käynnissä ja tässä noin kuudenkymmenen hengen salissa oli hiljaista. Kaikki olivat asettuneet paikoilleen ja olivat jo tekevinään ahkerasti työtä. Minäkin aloin raportin teon kannettavalla tietokoneellani, jonka oli tuonut mukanani. Joka aamu kello 10 etuseinästä avattiin televisioruutu, jossa annettiin ohjeita aamujumpalle. Siihen eivät aivan kaikki kuitenkaan osallistuneet. Kello 12 mentiin syömään alakerrassa olevaan ruokalaan ja 12.30 taas luokkaan tekemään työtä. Näin jatkettiin, kunnes kello 17 lähdettiin bussille, joka vei porukan Souliin. Sieltä minut vietiin vielä hotellille, jossa olin noin kello 19 paikkeilla. Kun kävi ensin ostamassa jotain syötävää, teki mieli jo mennä nukkumaan, koska herätys olisi taas kello kuusi. Näin työtä tehtiin kuin muurahaiset. Ilmeisesti jotkut menivät myös Karaoke-baariin kaveriporukalla, mutta minä en niistä innostunut. Sain raportin valmiiksi noin viikon kuluttua. Siinä kerrottiin, mitkä olivat erikokoisten Wärtsilän laitosten kustannukset sekä niiden tuottaman sähkön ja lämmön omakustannushinnat Korean woneissa. Kun esittelin raportin, niin saman päivänä toimiston johtaja oli saanut potkut. Porukka oli vähän allapäin. Huomasin kyllä, että meidän 3 MW:n kaasumoottorit olivat liian pieniä, kun Koreassa rakennettiin noin 50.000 asukkaan Soulin satelliittikaupunkeja neitseelliseen maaperään. He tarvitsivat noin 50 100 MW:n voimalan jokaiseen satelliittiin. Niitä ei kannattanut 3 MW yksiöistä rakentaa. Olin siellä kymmenen vuotta liian aikaisin. Myöhemmin, kun Wärtsilällä oli myynnissä myös 10 ja 16 MW:n kaasumoottoreita, kiinnostus olisi ollut aivan toista luokkaa. Cogen Europe 1990-luvulla olin usein lobbaamassa meidän tuotteita ja näkemyksiä Brysselissä ja Eduskunnassa. Wärtsilä oli mukana mm. sähkön- ja lämmön tuottajien etujärjestössä Gogen-Europessa. Sillä oli toimisto Brysselissä, jonka kautta se sai kommentoitavakseen uusimpia alaan liittyviä direktiivejä. Kerran istui Brysselin koneessa yhden tutun Kauppa- ja Teollisuusministeriön (KTM) virkamiehen vieressä ja kerroin, että minulla on laukussani uusi Cogendirektiivi. Hän ihmetteli, miksei KTM ollut saanut sellaista, vaikka tiesi sen 106

olevan valmisteilla. Hän luki sen läpi innolla, kun annoin sen hänelle luettavaksi koneessa. Komission tapana oli kuitenkin kysyä asianosaisen teollisuuden mielipidettä ennen, kun direktiiviesitys annettiin kansalliselle ministeriölle. Varavoimalaki (tehoreservilaki) Aktiivisin olin silloin, kun vuonna 2006 sähköpulan aikana tehtiin varavoimalaki, jonka avulla Fingrid saattoi varata varavoimaa talven tehohuippujen kattamiseksi. Talvella 2006 Suomen sähkönkulutuksen tehohuippu oli melkein 15.000 MW, mutta voimalaitostehoa oli käytettävissä vain 12.500 MW. Vajaus oli 2500 MW. Esittelin tilannetta KTM:n, Huoltovarmuuskeskuksen ja Energiateollisuuden virkamiehille Huoltovarmuuskeskuksen tiloissa. Päädyin esityksessäni siihen, että uhkaavan tilanteen voisi poistaa tehtävä uusi varavoimalaki. Sekä Fortum että sen osittain omistama Fingrid olivat lakia vastaan, koska se sotkisi markkinoita ja ehkä pienentäisi Fortumin voittoja. Tällä kerralla sain kutsun ministeri Mauri Pekkariselta tulla selostamaan tilannetta myös ministerille itselleen. Pekkarinen kertoi, että hän pyytää Energiateollisuudelta (ET) ehdotuksen, miten sähköpula voitaisiin heidän mielestä ratkaista. Parin viikon odottelun jälkeen Pekkarinen sitten lähetti sähköpostia ja kertoi, että hän pani varavoimalain valmistelun käyntiin. Nyt ministeriön lakimiehet tekivät siitä lakiesityksen, joka hyväksyttiin syksyllä 2006. Seuraavana talvena uuden lain mukaista varavoimaa oli käytettävissä huippupakkasten aikaan noin 300 MW. Hämmästelen vieläkin Suomen heikkoa tehotilannetta, kun maassa on suuri tehovajaus. Suomi on pelastunut pahoilta sähkökatkoilta pelkästään laman ansiosta. Kaikkialla muualla maailmassa vaaditaan, että maassa oleva sähkökapasiteetti riittää kattamaan sähkön tuotannon myös huipun aikana. Virkamiehet uskovat mieluimmin Fortumin lobbareita, joiden mielestä sähkömarkkinoiden toimintaan ei pidä millään lailla puuttua. Pekkarisesta minulla on vain hyvää sanottavaa. Hän oli aktiivinen ja asioista selvää ottava ministeri. Hän ajoi tietysti voimakkaasti kotimaisten polttoaineiden asiaa. Tämän vuoksi puun ja turpeen polttoon perustuvia laitoksia rakennettiin hänen ministeriaikanaan useita. Pekkarinen oli myös jatkamassa varavoimalakia, kun se umpeutui vuonna 2010. Kuviteltiin, että kun Olkiluodon 1600 MW:n valmistuu vuonna 2012, niin tehoreservejä ei enää tarvittaisi. 107

Tilanne on muuttunut tämän jälkeen pahempaan suuntaan, kun Fortum poisti vuoden 2014 alussa käytöstä Inkoon 1000 MW:n hiilivoimalan ja Pohjolan Voima Mussalon voimalan. Tehovajaus on nyt noin 3000 4000 MW. Jos vaikkapa seuraavina vuosina tulee kylmä talvi, niin Suomen sähköhuolto on täysin Venäjän tuonnin varassa. Tämä on käsittämätön laiminlyönti, jota vanha voimalaitosinsinööri ei voi ymmärtää. Varavoimalakysymys on menossa eteenpäin EU:ssa, jossa sähkömarkkinoille ollaan tekemässä uusia pelisääntöjä. Annoin näistä EU:lle oman firmani Ekoenergon nimissä lausunnon, jonka mukaan pidimme tarpeellisena, että EU:hun luodaan tehoperusteiset kapasiteettimarkkinat ja vaaditaan jokaista jäsenmaata huolehtimaan sähkökapasiteetistaan. Lausunto on nähtävissä netissä Ekoenergon nettisivuille. http://www.ekoenergo.fi/page4.php 6.13 Wärtsilän kehitys Wärtsilä Dieselin liikevaihto kasvoi 1990-luvulla Pentti Hintikan aikana nopeasti. Liikevaihto kasvoi vuoden 1990 noin 390 miljoonasta eurosta 1835 miljoonaan vuonna 1998 eli 4.7 kertaiseksi (Kuva 6.13.1). Wärtsilän liikevaihdon kasvu oli yhtä nopeaa kuin IVOn (Kuva 6.13.2). Molemmat yhtiöt kasvoivat nopeammin kuin minkään muun suuri suomalainen teollisuusyritys samana aikana. Wärtsilä aloitti kasvunsa kuitenkin huomattavasti alempaa ja kasvoi suhteellisesti paljon IVOa nopeammin. Kuva 6.13.1 Wärtsilä Dieselin liikevaihdon kehitys. 108

Kuva 6.13.2 Wärtsilä Dieselin liikevaihdokasvoi samalla vauhdilla kuin IVO vuosina 1989-1997. Vuonna 1997 Wärtsilä Diesel osti New Sulzer Dieselin (NSD) ja yhtiön nimeksi tuli Wärtsilä NSD Oy. NSD oli merimoottoriyhtiö eikä lisännyt voimalaitospuolen liikevaihtoa. Vuoden 1998 kesäkuun alussa Wärtsilä Dieselin toimitusjohtajaksi tuli Ole Johansson Pentti Hintikan jälkeen. Pentti Hintikka vastusti NSD:n ostoa ja joutui lähtemään firmasta. Näin jälkeenpäin ajatellen NSD:n osto osoittautui virheeksi. Saatiin NSD:n moottoreita, joiden valmistus lopetettiin ja 2-tahtimottoreiden lisenssejä, jotka tuottivat tappiota. Samalla saatiin Triestesä myös suuri moottoritehdas, jonne siirrettiin Turun tehtaan 46-moottorien valmistus. Samalla niiden tuotekehitys hidastui ja 50 DF-kaasumoottorit tulivat myyntiin monta vuotta myöhemmin, kuin alun perin ajateltiin. Wärtsilä NSD:n liikevaihdosta muodostivat voimalaliiketoiminta 39 %, merimoottorit 34 % ja huolto 26 % vuonna 1998. Voimalaitoksia toimitettiin vuonna 1998 noin 1670 MW, jolloin yhtiön markkinaosuus yli 1 MW moottorivoimalaitoksista oli 17 %. Vuonna 2000 tapahtui nimenmuutos, jolloin emoyhtiö Metran nimeksi tuli taas Wärtsilä. Wärtsilä Diesel oli samalla melkein sama kuin Wärtsilä, mutta Wärtsilään kuului myös Imatra Steel. Syyskuussa 2000 Ole Johansson nimettiin Wärtsilän toimitusjohtajaksi Georg Ehrnroothin jälkeen. 109

Ole Johanssonin aikana liikevaihto alussa sukelsi, mutta alkoi kasvaa jälleen voimakkaasti vuoden 2003 jälkeen (Kuva 6.13.3). Liikevaihto kasvoi vuoden 1998 arvosta 2000 milj. euroa vuoteen 2010 mennessä arvoon 4500 milj. euroa eli vain 2.25 kertaiseksi. Koko ajanjakson vuodesta 1990 alkaen kasvu oli 390 miljoonasta 4500 miljoonaan eli peräti 12-kertainen. Liikevaihdon lasku vuoden 2000 jälkeen aiheutui siitä, kun Wärtsilä luopui nopeakäyntisten moottorien liiketoiminnasta. Moottoreiden valmistus keskitettiin Vaasaan ja Triesteen, jonka vuoksi kustannuksia säästettiin ja liiketoiminta muuttui hyvin kannattavaksi. Kuva 6.13.3 Wärtsilän liikevaihto Ole Johanssonin aikana 1998-2010. Kuva 6.13.4 Wärtsilän liikevaihdon kasvu vuosina 1992 2010, jolloin olin Wärtsilän palveluksessa. 110

Kaiken kaikkiaan Wärtsilän liikevaihto kasvoi koko sinä aikana, jolloin olin Wärtsilän palveluksessa (1992-2010), 200 miljoonan euron vuositrendillä (Kuva 6.13.4). Wärtsilän voimalatilaukset kasvoivat vuoden 1993 arvosta 1600 MW kaksinkertaiseksi vuoteen 2010 mennessä (Kuva 6.13.5). Kasvu kohdistui lähinnä kaasumoottoreihin, joiden tilaukset kasvoivat melkein nollasta 1400 MW:iin. Raskasta polttoöljyä käyttävien moottoreiden tilaukset voimalaitoksiin vaihtelivat 500 ja 2000 MW välillä vuosittain. Kuva 6.13.5 Wärtsilän voimalatilausten kasvu vuosina 1993 2010. Wärtsilä Dieselin liikevaihto kasvoi vuoden 1990 noin 390 miljoonasta eurosta 4500 miljoonaan vuonna 2010 eli 11,5-kertaiseksi. Wärtsilän liikevaihdon ja kannattavuuden kasvu oli nopeinta huollon osalta. Huolto muodosti liikevaihdosta 27 % vuonna 1993, mutta jo 40 % vuonna 2010. Huollon liikevaihto kasvoi samassa ajassa 105 miljoonasta eurosta 1820 miljoonaan euroon eli 17-kertaiseksi. Huolto on ollut koko ajan kannattavin osa Wärtsilästä ja sen toiminta ei ole kokenut samanlaisia jyrkkiä suhdannevaihteluita kuin voimala tai merimoottoriliiketoiminta. Voimalaliiketoiminta muodosti 50 % Wärtsilän Dieselin liikevaihdosta vuonna 1990, mutta enää 33 % vuonna 2010. Näin voimalaitosliiketoiminta kasvoi vuoden 1990 noin 195 miljoonasta eurosta 1520 miljoonaan euroon vuonna 2010 eli 7.8-kertaiseksi. Sekin oli huima saavutus, vaikka Wärtsilä ei satsannut kovin paljoa uusien tuotteiden kehitykseen. 111

Suurimmat satsaukset tehtiin meripuolelle, kun sinne ostettiin potkurivalmistajia. Meripuolen liikevaihto kasvoi 80 miljoonasta eurosta vuonna 1990 noin 1200 miljoonaan euroon vuonna 2010 eli 15 kertaiseksi. Kaiken kaikkiaan, Wärtsilä on ollut omistajilleen kultakaivos. Metran markkina-arvo oli 330 miljoonaa euroa vuonna 1993, kun tulin yhtiöön. Vuonna 2017 sen seuraajan, Wärtsilän, markkina-arvo oli noussut 11.400 miljoonaa euroon eli 35-kertaiseksi. Näin markkina-arvo oli kohonnut 24 vuotta keskimäärin 16 % vuodessa. Se oli huomattavasti enemmän kuin tavanomaiset pörssiosakkeet, joiden nousu oli noin 5 6 % vuodessa. 112

7 ENERGIAKIRJAILIJANA Tausta Olin työurani aikana joutunut kirjoittamaan monenlaisia selvityksiä ja raportteja energia-asioista. Jo ennen työurani alkua tein diplomityön ja työn ohessa lisensiaattityön. Näin kirjoittaminen ja myös erilaisten laskelmien teko oli tullut tutuksi 40 vuoden työurani aikana. Jatkoin kirjoittamista vapaa-aikanani kirjoittamalla juttuja lehtiin ja kokoomuksen ja urheiluseurojen julkaisuihin. Kuitenkin vasta eläkkeellä ollessani kirjoittamisella alkoi jäädä aikaa ja aloin tehdä kirjoja. Ensimmäisen kirjani tein kylläkin ollessani vielä töissä Wärtsilässä. 7.1 Sähköjärjestelmän optimointi Olin ollut aikanaan pääsuunnittelijana Imatran Voima Oy:ssä ja erikoisalani oli ollut uusien voimalaitoshankkeiden soveltuvuusselvitykset. Siinä sitten tein selvityksiä kaikista IVOn uusista voimalaitoshankkeista Suomessa 1980- luvulla. Kun siirryin Wärtsilän tytäryhtiö Modigen Oy:n palvelukseen vuonna 1992, voimalaitoshankkeiden määrä kasvoi suureksi, mutta nyt niitä tehtiin moniin maihin eri puolille maailmaa. Kuitenkin Wärtsilän myymät kaasu- ja dieselmoottorit edustivat IVOn kannalta pienimuotoista voimantuotantoa, joissa IVO ei halunnut olla mukana. IVOssa katsottiin, että alle 50 MW:n tehoiset voimalat ovat liian pieniä valtakunnallisen yhtiön kannalta. Siksi IVO luopui Modigen Oy:n osakkuudesta ja niin minusta tuli pelkästään Wärtsilän intressejä katsova insinööri. Kuitenkin Wärtsilässä pidettiin myös suuria yhtiöitä tärkeinä asiakkaina. Oli siis pystyttävä löytämään markkinarako, jossa myös pienillä moottoreilla voitiin ratkaista myös suurten sähköyhtiöiden voimalaitosten rakentamistarvetta. Aihe on siksi vaikea, että selittämisen sijasta päätin kirjoittaa voimalaitosten suunnittelusta oppikirjan, jossa myös näiden moottorivoimalaitosten sovellutukset voitaisiin selostaa ja laskea taloudellisiin kannattavuuslaskelmiin nojaten. Silloin ei voinut ottaa esille pelkästään moottorivoimalaitoksia, vaan piti tarkastella sekä pieniä että suuria voimantuotantojärjestelmiä sekä myös ydinvoimaa ja fossiilisia voimalaitostyyppejä. Kirjan piti olla englanninkielinen, koska se oli tarkoitettu maailmanlaajuiseen levitykseen. Näin kirjan nimeksi tuli Planning of Optimal Power Systems. 113

Pohjoismaissa sähkömarkkinat olivat vapaat ja siinä tarvittiin kaupalliselta pohjalta myös vara- ja säätövoiman tuotantoa. Tilanne muualla maailmassa oli aivan toinen kuin Pohjoismaissa. Pohjoismaissa säätövoiman tuotanto hoidetaan vesivoiman avulla suuren, 70.000 MW:n, verkon kesken. Pohjoismaissa vesivoima tuottaa noin puolet sähköenergiasta ja tehoa on hyvinä vuosina yllin kyllin Norjan ja Ruotsin vesivoiman ansiosta. Muualla maailmassa verkot ovat huomattavasti pienempiä ja vesivoimaa on huomattavasti vähemmän, jos sitä on aina ollenkaan. Pienissä järjestelmissä, joiden kulutuksen huipputeho on alle 1000 MW, eivät suuret voimalat tule kysymykseen, koska yleensä voimalan generaattorin koko saa olla korkeintaan 10 % koko verkon yhteistehosta. Jos se on enemmän, generaattorin putoaminen verkosta voi kaataa koko järjestelmän. Jos verkon sähkötehoon tulee 10 %:n vajaus, taajuus laskee samalla 10 % eli 45 Hz:iin, jos vajausta ei kompensoida. Jos taajuus laskee alle 47,5 Hz, suuret generaattorit irtautuvat verkosta suojareleiden avulla. Vielä pienemmissä, alle 100 MW:n, järjestelmissä on monesti vain pelkkiä diesel-generaattoreita. Näin on myös verkosta erillään olevissa järjestelmissä, joissa tarvittava sähkö tehdään yleensä kolmella dieselmoottorilla. Niistä kaksi konetta riittää huipputehon tuottamiseen ja kolmas kone on varalla. Ydinvoimalan hätädieseleissä dieselgeneraattoreita on yleensä neljä, jolloin yksi koneista voi olla huollossa ja yksi diesel voi jäädä käynnistymättä. Kaksi dieselgeneraattoria riittää tyydyttämään sähkön tarpeen kaikissa olosuhteissa. Jo yksikin dieselgeneraattori saattaa estää radioaktiivisuuden leviämisen luontoon. Keskisuurissa yli 10 000 MW huipputehon järjestelmissä kuten Suomessa, suurin yksikkö saattaa olla 1000 MW:n tehoinen ydinvoimala. Tällöin pitää varautua paikkaamaan 1000 MW:n teho välittömästi, kun kone putoaa verkosta. Se tarkoittaa, että järjestelmässä pitää olla 1000 MW pyöriviä reservikoneita (spinning reserves) joka hetki valmiina nostamaan tehoa siten, että 1000 MW pudotus voidaan korvata. Sen lisäksi pitää varautua siihen, että seuraavaksi suurin yksikkö putoaa verkosta 15 minuutin kuluttua ensimmäisestä. Jos myös toinen yksikkö on kooltaan 1000 MW, täytyy järjestelmässä olla 1000 MW nopeaa varatehoa (non-spinning reserves). Koska voidaan olettaa, että kaikki nopeat varavoimalaitokset eivät käynnisty yhtä aikaa, tulee nopeaa varatehoa olla noin 20 % enemmän eli noin 1200 MW. Kaiken kaikkiaan varatehoa pitää olla tällöin 1000 MW pyörivinä ja 1200 MW seisovina käyttöreserveinä eli yhteensä 2200 MW. Oman ongelmansa muodostavat myös tuulivoimalat. Esimerkiksi Coloradon verkossa on 1000 MW tuulivoimaa, jonka tuotanto vaihtelee vuorokauden sisälläkin voimakkaasti. Yleensä aamulla, kun tehon tarve kasvaa, niin 114

Coloradossa Kalliovuorten takia tuuli tyyntyy. Samalla syntyy nopeasti tehovajaus, joka tulee paikata varavoimalaitosten ns. 10 minuutin non-spinning reservien avulla. Tällaisessa käytössä on aiemmin mainittu Plains Endin 220 MW kaasumoottorivoimala Denverin lähellä. Kannattavuuslaskelmien ongelmana oli nyt osoittaa, että nopeasti käynnistyvä kaasumoottorivoimala voi olla kannattavampi kuin yli 10 minuutin käynnistysajan vaativa kaasuturpiini, vaikka kaasuturpiinivoimalat saattavat olla investointi-kustannuksiltaan halvempia. Kaasumoottorivoimalaitosten kannattavuuden salaisuutena Yhdysvaltain markkinoilla olikin niiden mahdollisuus tienata rahaa myös seisoessaan lämpimänä, kunhan ovat valmiina käynnistymään kymmenessä minuutissa täyteen tehoonsa. Tämä seikka tekikin kaasumoottoreista kannattavia Yhdysvaltain markkinoilla, jossa sama voimala voi toimia monessa käytössä yhtä aikaa. Sama tilanne huomattiin myös Virossa, jonne tilattiin 240 MW:n tehoinen kaasumoottorivoimala kesällä 2011. Tutkin aihetta vuoden 2002 alusta alkaen perusteellisesti ja tein siihen liittyviä selvityksiä. Lopulta kirja valmistui 2007 ja sen ensimmäisestä painos oli 1000 kappaleen suuruinen. Se myytiin loppuun vuoden 2008 aikana. Toinen painos oli 1200 kappaleen suuruinen ja se valmistui syksyllä 2008. Nyt toinenkin painos alkaa olla lopussa ja kirjoja on myyty yhteensä yli 2100 kappaletta. Planning of Optimal Power Systems kirjan toisessa painoksessa on 345 sivua. Se julkaistiin vuonna 2008. (Kuva: Tuomas Vuorinen). 115

Viroon olemme myyneet monta kirjaa ja luulen, että siellä ollaan myös tutustuttu niihin aika hyvin, koska Wärtsilä sai juuri sieltä ensimmäisen suuren varavoimatilauksen EU:n alueelta. Saksasta kirjaa on tilattu vieläkin enemmän, mutta Wärtsilä ei ole saanut sieltä lainkaan suuria voimalatilauksia. Sen lisäksi tein kirjan kustakin luvusta esityskalvot, jotka löytyvät netistä www.ekoenergo.fi -sivustosta. Vuoden 2014 loppuun mennessä kalvoja on ladattu netistä yli 300 000 kertaa. Eniten latauksia on kalvosarjalla Fundamentals of Power Systems, joita on ladattu 180 000 kertaa. Keskimääräinen latausmäärä on vuonna 2013 ollut noin 150 latausta päivässä. Eniten kalvoja on ladattu suuruusjärjestyksessä USA:sta, Kiinasta, Saksasta, Ukrainasta ja Venäjältä. Kalvojen lataukset optimalpowersystems.com sivustolta vuodessa. Helsinki Tein kirjan tiimoilta kolme esittelytilaisuutta. Ensiksi kävin esittelemässä kirjan Wärtsilän asiakasseminaarissa Helsingissä 2008. Siinä kerroin mahdollisuudesta tienata nopeasti käynnistyvän voimalan avulla lisätuottoja Pohjoismaiden 10 minuutin säätövoimamarkkinoilla. 116

Breckenridge, USA Toinen asiakasseminaarissa pidettiin Coloradon Breckenridgessä. Sinne oli kutsuttu USA:n tärkeimmät asiakkaat talvella 2008. Coloradon Kalliovuoret ovat myös historiallinen paikka sikäli, että siellä Samuel Langley oli mitannut kuun infrapunasäteilyä. Hänen laatimien taulukoiden perusteella ruotsalaisnobelisti Svante Arrhenius laati arvion, että CO2-pitoisuuden kaksinkertaistuessa maapallon lämpötila nousee 4-6 o C. Toinen asia oli, kun Denverin lähellä oli myös Wärtsilän ensimmäinen suuri varavoimalaitos eli 220 MWe:n tehoinen Plains End. Breckenridgen seminaarin osallistujat Wärtsilältä saadut laskettelutakit yllään. Samalla matkalla päästiin myös laskettelemaan Kalliovuorilta. Delhi, Intia Kolmannen esittelymatkan tein vuonna 2009 Intian Delhiin, jossa pääsin esittelemään kirjaa Intian Energiaministeriön johtajille. Oli mieltä lämmittävää kuulla, kun ministeriön johtaja kehotti kaikkia salissa olevaa noin kolmeakymmentä alaistaan käytännössä lukemaan kirjan. Samalla matkalla teimme Wärtsilän markkinointijohtaja Jussi Heikkisen ja Wärtsilän Intian toimiston johtajan Rakesh Sarinin kanssa myös alustavan suunnitelman, kuinka New Delhin huippu- ja varavoimantuotanto voitaisiin ratkaista paikallisten nopeasti käynnistyvien voimalaitosten avulla. 117

Vuoden 2012 heinäkuussa Pohjois-Intiassa tapahtui suuri sähkökatko, kun 300 miljoonaa ihmistä jäi ilman sähköä. Kuuma ilma aiheutti sähkönkulutuksen huipun, jota ei kyetty kattamaan tuotannon avulla. Ehkäpä nyt tekemämme suunnitelmat otetaan vakavasti. Maasta puuttuu nopeasti käynnistyvät säätö- ja varavoimalat, jotka voisivat kattaa kuormitushuippuja edullisesti. New Delhin kaduilla sähköjohdot kulkevat missä sattuu. Kun kysyimme Intian johtaja Rakesh Sarinilta sähkökatkosta, hän ei tunnistanut tietävänsä siitä mitään. Hänen talossaan oli automaattisesti käynnistyvä aggregaatti, jonka takia tämä katko jäi häneltä huomaamatta. Useimmat varakkaammat henkilöt Intiassa varustavat talonsa aggregaateilla. Tämä tietysti maksaa paljon enemmän kuin, jos maassa olisi riittävästi sähköä. Rakesh Sarinista tuli kuitenkin pian tämän jälkeen Wärtsilän voimalaitosliiketoiminnan johtaja. Intia oli Wärtsilälle suuri markkina, johon oli toimitettu yli 1000 MW:n edestä moottorivoimalaitoksia, jotka kävivät yleensä raskaalla polttoöljyllä. 118

Lappeenrannan yliopisto Syksyllä 2012 kirja otettiin tekniikan tohtorikurssin kurssikirjaksi Lappeenrannan Yliopistossa. Pidin siellä kolme kertaa kolmen tunnin pituisen luennon kirjan lukujen pohjalta. Myös Budapestin yliopistoon on tilattu monta kirjaa ja saattaa olla, että kirja on sielläkin otettu kurssikirjaksi. Kerran sain kutsun tulla esitelmöimään kirjan aiheesta myös Iranin energiayhtiölle Teheraniin. Tästä kuitenkin kieltäydyin, koska Iran valmisteli ydinpommien materiaalia ja oli länsimaiden boikottilistalla. Aalto-yliopisto Professori Antero Jahkola pyysi minua esitelmöimään Teknillisen korkeakoulun voimalaitostekniikan tunnilla dieselvoimalaitoksista ensi kerran vuonna 1992. Kun aloitin luennon ensimmäisen kerran, kerroin aluksi, että tänä vuonna Rudolf Dieselin patentista oli kulunut 100 vuotta. Onhan hienoa, että Teknillisessä korkeakoulussa pidetään aiheesta esitelmä ensimmäisen kerran. Olen pitänyt 2000- luvulla keväisin Aalto-yliopiston Konetekniikan osastolla kolme luentoa polttomoottorien sovellutuksista voimalaitostekniikassa. 7.2 Energiankäyttäjän käsikirja Kun sähkömarkkinat avautuivat kilpailulle vuonna 1996, kilpailua käyttivät hyväkseen sähkön suurkäyttäjät. Sitä kautta itsekin jouduin opiskelemaan kilpailuttamisen hienoudet, kun kilpailutin Wärtsilän ja Metran toimipaikkojen tarvitsemat sähköt. Samalla opin myös kilpailuttamaan oman perheeni asuntojen sähköt. Kilpailuttaminen ei kotitalouksin piirissä ollut kuitenkaan kovin yleistä. Energiaasioista ei juuri ole saatavissa ajankohtaista tietoa kuluttajan kannalta katsottuna. Energiayhtiöt ja heidän edusjärjestönsä (ET) pitävät yllä heidän kannaltaan kiinnostavia tietoja netissä. Niinpä sitten tammikuussa 2006 avasimme Ekoenergo Oy:n kautta energianet.fi-sivuston, joka oli suunnattu tavanomaisille sähkönkäyttäjille. Tein sivustoon tiedostoja, joista voi löytää tietoja energia-asioista. Teimme myös tarjouspyynnön kyselykaavakkeen, jonka avulla kilpailuttamisen voi suorittaa vaivattomasti lähettämällä yhtä aikaa 25 sähköyhtiölle. Johannes ohjelmoi sivuston 119

nettiin. Sivustosta tuli pikkuhiljaa suosittu. Sivujen kautta on lähetetty yli 25000 tarjouspyyntöä. Näistä tarjouspyynnöistä alkoi kertyä samalla ajankohtaista tietoja kuluttajien sähkönkäytöstä erilaisissa kohteissa. Niinpä vuoden 2007 keväällä tein regressioanalyysin noin 5000 energiankäyttäjän sähkönkäytöstä ja sähköasiakkaiden luokittelusta viiteen luokkaan kulutuksen suuruuden mukaan. Johannes ohjelmoi sen energianet.fi -sivuille ja sieltä jokainen käyttäjä on saanut siitä lähtien energiatodistuksen, jossa käyttäjä oli luokiteltu. Viiden tähden luokka annettiin kuluttajille, jota kuluttavat yli kahden sigman (keskihajonnan) verran vähemmän kuin kaikki kuluttajat. Neljä tähteä saavat ne kuluttajat, jotka kuluttavat yli yhden sigman verran vähemmän ja kolme tähteä ne, jotka mahtuvat yhden sigman sisälle. Syksyllä 2008 regressioanalyysi uusittiin ja se käsitti jo 10.000 kuluttajan tiedot. Samalla tein kaikista netistä olevista ohjeista Energiakäyttäjän käsikirja 2009 - nettikirjan, jonka jokainen saattoi ladata ilmaiseksi. Huomasinkin, että latauksia alkoi tulla tuhannen kappaleen vauhdilla joka kuukausi ja ajattelin, että myös painetulla kirjalla voisi olla menekkiä. Energiankäyttäjän käsikirja ilmestyi vuoden 2009 alussa. Kirjan voi ladata internetistä ilmaiseksi katso: www.ekoenergo.fi. 120

Tein nettiversiosta painetun Energiankäyttäjän käsikirjan, jota on myyty netin lisäksi myös monissa kirjakaupoissa. Sitä tilattiin myös noin viiteenkymmeneen suomalaiseen kirjastoon. Painetusta kirjasta tuli jonkin verran laajempi kuin nettiversiosta ja siihen tuli myös uusi analyysi lämmitysmuotojen kannattavuudesta ja laajat tilastot erilaisten sähkönkäyttäjien keskimääräisestä sähkönkulutuksesta. Tämän lisäksi tein siihen mallilaskelmat myös perheemme CO2-päästöistä ja miten niitä voitaisiin alentaa. Kirjan tekohetkellä vuonna 2009 perheemme CO2-päästöt olivat noin seitsemän tonnia per henkilö. Vuonna 2014 ne olivat laskeneet tasolle 3,1 tonnia per henkilö. Tavoitteena on päästä tasolle 1 tonnia per henkilö, joka vastaisi kohdassa 7.4 esitettyä tavoitetta. Tämä edellyttää, että joka vuosi koetamme keksiä tapoja tuottaa vähemmän päästöjä. Suuri säästö on vieläkin aikaansaatavissa liikenteessä, jossa oman auton käyttö on aiheuttaa meille noin puolet kaikista CO2-päästöistämme. Sen takia toivon, että ladattava hybridiautot tulisivat nopeasti markkinoille. Lisäksi kaukolämmön tuotannon tulisi muuttua vähitellen päästöttömäksi. 7.3 Ydinvoimakirja Wärtsilä oli jälleen ottanut tuotantoonsa ydinvoimalaitosten hätädieselgeneraattorit vuonna 2007. Ydinvoimaliiketoimintaa alkoi johtaa Lars Lasse Gustaf Martin Vaasasta käsin. Lasse alkoi pitää seminaareja, joihin minutkin kutsuttiin monta kertaa. Koska olin vastuussa myös tuohon aikaan Suomen myynnistä, jouduin myös osallistumaan Suomen kohteiden myyntineuvotteluihin. Ydinvoimatietämys edellytti myös monipuolista koulutusta ja ajattelin, että oma panokseni voisi olla ydinvoimakirja. Lähdinkin suunnittelemaan ydinvoimakirjan sisältöä vuoden 2009 syksyllä, mutta varsinainen kirjoitus alkoi vasta kesällä 2010, kun oli saanut Kalinaisen sukukirjan valmiiksi. Kirjoittaminen nopeutui marraskuussa 2010, kun olin jäänyt eläkkeelle. Lupasin tehdä kirjan elokuussa 2011 pidettäviin Wärtsilän ydinvoimapäivään mennessä. Ajattelin kirjoittaa monipuolisen kirjan, koska Suomi oli yksi harvoista länsimaista, jotka olivat aloittaneet ydinvoiman rakentamisen 2000-luvulla. Kuitenkin painopiste kirjassa oli ydinvoiman rooli ilmastonmuutoksen pelastajana. Näin kirjan nimeksi tuli Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet. Päätin selvittää, olisiko ilmakehän kahden asteen lämpeneminen mahdollista alittaa ilman ydinvoimaa. 121

Kuva 7.3.1 Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet -kirjassa arvioidaan, kuinka maapallon lämpeneminen voidaan rajoittaa kahden asteen sisälle. Siinä päädyttiin arvioon, jonka mukaan ilman ydinvoimaa tuo tavoite jää savuttamatta (Kuva Tuomas Vuorinen). Tutkin ensimmäiseksi ilmastonmuutoksen yhteyttä CO2-päästöihin. Yritin selvittää, oliko ilmasto todella lämmennyt ja kuinka paljon. En luottanut aktivistien tekemiin ilmastoennusteisiin tai mittaustuloksiin, koska epäilin niiden olevan tarkoitushakuisia. Sen takia ostin Ilmatieteen laitokselta tiedot neljän paikkakunnan lämpötilanmittauksista viimeisen sadan vuoden ajalta. Tein niistä analyysejä ja päädyin siihen, että Helsingin mittaukset Kaisaniemessä mittasivat kaupunki-ilmastoa ja hylkäsin ne. Sen sijaan Joensuun, Sodankylän ja Oulun lämpötilanmittaukset olivat edustavia. Lämpötilan nousu oli pienintä Joensuussa ja suurinta Oulussa. Näistä Sodankylän edusti keskimääräistä lämpötilan nousua Suomessa. Sodankylä oli kaukana kaupunkiasutuksesta ja merestä. Ehkä siksi siellä mitatut lämpötilat edustivat parhaiten Suomen ilmaston lämpenemistä. Sodankylän lämpötilojen kymmenen vuoden keskiarvojen vaihtelu on ollut aaltomaista (Kuva 7.3.2). Aluksi kymmenen vuoden keskiarvo nousi vuoden 1910 arvosta -1,1 o C arvoon +0,1 o C vuoteen 1940 mennessä. Sitten keskiarvo laski taas -1,1 o C:een vuoteen 1970 mennessä. Siitä asti lämpötila on jälleen noussut vuoden 2010 arvoon +0,2 o C. Kun kymmenen vuoden keskiarvioille tekee regressiosuoran, nousu on ollut sadassa vuodessa noin 0,6 o C. 122

Ilmatieteen laitos pitää kolmenkymmenen vuoden keskilämpötiloja referenssiarvoina, joihin säätilan muutosta verrataan. Tämä arvo on noussut vuosista 1900 1930 vuosiin 1970 2000 mennessä 0,14 o C Joensuussa, 0,46 o C Sodankylässä, 0,57 o C Oulussa ja 1,04 o C Kaisaniemessä. Kun alin ja ylin nousu jätetään pois, jää keskimmäisen kahden arvon (0,46 ja 0,57 o C) nousuksi 0,52 o C seitsemässäkymmenessä vuodessa. Sataa vuotta kohti laskien nousu on 0,74 o C. Kuva 7.3.2 Sodankylän keskilämpötila on vaihdellut seitsemänkymmenen vuoden jaksossa. Nousussa on mukana sekä auringon säteilyn että kasvihuonekaasujen vaikutus. Tutkijat ovat arvioineet, että auringon säteilyn vaikutus on ollut tästä noin 0,2 o C, jolloin kasvihuonekaasujen takia lämpötila on noussut noin 0,52 o C vuosisadassa. Vuosisadan aikana CO2-pitoisuus on noussut puolestaan ilmakehässä arvosta 300 ppm arvoon 370 ppm eli noin 70 ppm:llä. Tästä voidaan olettaa, että lämpötilan nousulla ja CO2- pitoisuudella olevan yhteys, jossa 70 ppm pitoisuuden nousu aiheuttaisi noin 0,52 o C lämpötilannousun. Kahden asteen nousu vastaisi maksimissaan noin 280 ppm:n pitoisuuden nousua. Kun pitoisuus oli ennen teollisuuden aloitusta 1700-luvulla noin 280 ppm, olisi ilmakehän CO2-pitoisuus yritettävä pitää alle 560 ppm:n arvossa. 123

Lämpötilan nousun 0,52 o C (1915 1985) taustalla on puolestaan kumulatiivisten CO2- päästöjen määrä 660 Gigatonnia (Gt) samana ajanjaksona. Näin kahden asteen lämpötilan nousu vastaisi noin 2530 Gt kumulatiivisia CO2-emissioita, jos lämpötilan nousu on suoraan verrannollinen emissioiden määrään. Toinen vaihtoehto on se, että lämpötilan nousu on verrannollinen pitoisuuden logaritmiin (ks. luku 7.4). Koska vuoteen 2010 mennessä energiateollisuuden emissioiden määrä on jo noin 1360 Gt, on jäljellä oleva sallittu päästöjen määrä noin 1170 Gt. Kun päästöjen määrä on nykyisin noin 35 Gt vuodessa, 1170 Gt:n katto ylittyisi jo vuonna 2050, jos päästöt pysyivät nykyisinä. Jos päästöjä vähennettäisiin joka vuosi kaksi prosenttia, 1170 Gt:n katto ylittyisi vuonna 2085. Tällöin päästöt olisivat 25 Gt vuonna 2020, 20 Gt vuonna 2030 ja 13 Gt vuonna 2050. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, koska päästöt ovat vielä tällä hetkellä kasvussa. Siksi pidän järkevänä tavoitteena, että vuoteen 2050 mennessä päästöt saisivat olla korkeintaan samat kuin vuonna 1990 eli 20 Gt. Kun tämä jaetaan maailman 9 miljoonan ihmisen kesken, saadaan tavoitteeksi 2,2 tonnia per asukas. Sähköntuotanto aiheuttaa vain vajaan kolmanneksen energiantuotannon päästöistä. Kyseisen tavoitteen saavuttaminen merkitsee, että sähköntuotannon päästöt saavat olla vain 690 kg per asukas vuonna 2050. Jos maailmassa käytetään sähköä 4500 kwh/asukas, saisi keskimääräinen päästötaso olla korkeintaan 690 kg/4500 kwh eli 150 g/kwh. Jos 30 % sähköstä tehdään maakaasulla, niin loput sähköt tulee tehdä päästöttömästi. Koska Suomessa käytetään vuonna 2050 sähköä noin 20.000 kwh/asukas, tulee ominaispäästön olla alle 35 g/kwh eli sähkön tulee olla käytännössä päästötöntä. Monen Euroopan maan tavoitteena onkin siirtyä päästöttömään sähköntuotantoon vuoteen 2050 mennessä. Päästötön tuotanto tarkoittaa puolestaan ydinvoimaa ja uusiutuvia energialähteitä. Edellä esitettyihin tavoitteisiin ei voida päästä ilman massiivista ydinvoiman ja uusiutuvan tuotannon lisäystä. Ilman ydinvoimaa sähköntuotannon päästöt kasvavat maailmassa ainakin vuoteen 2050 asti (Kuva 7.3.3). Ydinvoiman avulla päästöt voidaan saada laskuun jo vuoden 2020 jälkeen. Se tarkoittaisi sitä, että merkittävä osa maailman uudesta noin 200 GWe vuotuisesta sähkötehon lisäyksestä tulisi olla ydinvoimaa. Ydinvoiman osuus ohittaisi maakaasun vuonna 2040 ja siitä tulisi sähköntuotannon tärkein lähde maailmassa. Uraaniresurssit riittävät siihen, että ydinvoiman osuus nousisi noin 35 %:iin sähköntuotannosta vuonna 2080. Tämän jälkeen uusiutuvat energialähteet alkavat syödä ydinvoiman osuutta. Vuonna 2100 tuulivoiman tuotanto ohittaisi ydinvoiman ja siitä tulisi tärkein sähköntuotannon energialähde. Joskus vuonna 2130 50 aurinkoenergia ohittaa puolestaan tuulivoiman ja maailma siirtyy aurinkoenergian aikaan. 124

Electricity Generation Sources in the World (TWh) 60,000 50,000 40,000 30,000 20,000 10,000 0 Solar Wind/wave Hydro Biomass/waste Municipal CHP Industrial CHP Old nuclear New LWR New Breeders Fossil Kuva 7.3.3 Sähköntuotantotapojen ennuste vuoteen 2100 mennessä (Lähde: Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet) Ydinvoimaohjelma Uskon, että nykymuotoisena suuret ydinvoimalat ovat tulleet tiensä päähän. Vuoden 2011 Fukushiman onnettomuuden jälkeen ydinvoimalaitoksien rakennustöitä on aloitettu keskimäärin viisi kuusi voimalaa vuosittain. Saman verran vanhoja ydinvoimalaitoksia on suljettu. Uusia ydinlaitoksia tulisi rakentaa noin 50.000 MW joka vuosi, että sillä olisi merkitystä CO2-päästöjen vähentäjänä. Suurten ydinvoimalaitosten pääongelma on niiden monimutkaisuus ja valtava massojen määrä. Kun 440 MW:n tehoinen Loviisa 1 maksoi nykyrahassa noin 1900 /kw, niin 1600 MW:n tehoinen Olkiluoto 3 maksaa noin kolminkertaisen summan (5000 /kw). Tämä merkitsee, että investoinnin takaisinmaksuaika on noussut noin kahdeksasta vuodesta kuuteentoista vuoteen, eikä 5000 /kw maksava jättiydinvoimala ole kilpailukykyinen muihin sähköntuotantomuotoihin verrattuna. 125

ASMEn SMPR-konferenssissa 2011 Massiivinen ydinvoimatuotannon lisäys tarkoittaa myös sitä, että uudet ydinvoimalat pitää rakentaa tehdasmaisesti. Tein kirjaan luvun modulaarisista ydinvoimalaitoksista ja kävin esittelemässä niitä ASME:n ydinvoimakonferenssissa Washingtonissa syykuussa 2011. Mielestäni oikea ydinvoimalaitoksen koko olisi noin 300 MW, jolloin laitokset voitaisiin rakentaa telakalla ja kuljettaa paikalle lähes valmiina laitoksina. Idea oli sama, jonka olin kehittänyt IVOssa ollessani Haltenbankenin 190 MW:n kaasuvoimalaitosmoduuleja varten 1980-luvulla. 440 kv Switchyard Service Building Electrical EDG C/D Electrical EDG C/D Electrical EDG C/D Electrical EDG C/D Lifting TG 4 R4 TG 3 R3 TG 2 R 2 TG 1 R 1 Canal Cooling w. EDG A/B Cooling w. EDG A/B Cooling w. EDG A/B Cooling w. EDG A/B Ekoenergo Oy Site layout Plan 4 x 300 MW modular plant Pohjakuva 4 x 300 MW moduuliydinvoimalasta, jossa turpiini- ja reaktorimoduulit uitetaan vesitse voimalaitospaikalle (Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet). Oman esitelmäni jälkeen Westinghousen edustaja kertoi omista 250 MW moduulivoimalaitoksista. Oli mielenkiintoista huomata, että Westinghouse oli päätynyt samaan kokoluokkaan, vaikka heillä on 1100 MW:n AP1000 reaktoreita rakenteilla Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Myös Westinghouse piti järkevimpänä tekniikkana painevesireaktoreita, vaikka monia muitakin tekniikoita on ollut esillä. 126

Kuitenkin venäläiset ovat tässä edellä muita modulaaristen voimalaitosten rakentamisessa, koska heidän ensimmäinen moduulivoimala otetaan kaupalliseen käyttöön luultavasti jo tänä vuonna. Venäläinen moduulivoimala perustuu KLT-40 reaktoriin, jollaisia on käytetty mm. ydinjäämurtajissa. Ydinjäänmurtajissa on yleensä kaksi 20 MWe höyryturpiinia, jolloin laitoksen teho on kymmenesosa Loviisan laitoksesta. Venäläisten kanssa yhteistyössä suomalaisilla voisi olla myös mahdollisuuksia, koska venäläinen VVER-1000 on paljolti IVOn insinöörien suunnittelema laitos ja yhteistyö on vanhastaan ollut monipuolista jo Loviisan ydinvoimaprojektin alusta lähtien. Ongelmana on se, kun lähes kaikki Suomen ydinvoima-alan konkarit alkavat olla jo eläkkeellä. Myös Suomen telakat ovat ulkomaisessa omistuksessa, mutta Helsingin telakan osaomistajana ovat nyt venäläiset, joten siellä saattaa olla kiinnostusta myös ydinvoimamoduulien rakentamiseen. Helsingin telakalla on myös osaamista, koska siellä rakennettiin kaksi ydinjäänmurtajaa 1980-luvun lopussa. TV1:n uutisissa Kesäkuussa 2013 sain yllättäen myös kutsun TV1:n uutisiin haastatteluun Olkiluodon ydinvoimasta. Sanoin, että olemme täällä maalla Sysmässä ja tulemme takaisin Espooseen elokuussa. Kävi kuitenkin niin, että TV:n toimittaja soitti seuraavana torstaiaamuna ja kysyi, voisivatko tulla heti samana päivänä Sysmään kuvaamaan. Annoin luvan ja lauantaina TV1:n kello 20.30 pääuutisissa esitettiin nauhoitettu haastattelu, joissa kerroin, että paras valinta olisi painevesireaktori ja painevesireaktoreista paras oli Arevan reaktori. Perustelin valintoja sillä, että vain painevesireaktoreita oli rakenteilla ja että Arevan reaktori olisi niistä lähimpänä valmistumista. Luulin ensin, että haluaisivat tietää VVER-1000- voimalasta, joka oli suunnitteilla Pyhäjoelle. Siitä olisi tietänyt huomattavasti enemmän, koska olin ollut aloittamassa VVER- 1000- projektia vuonna 1976 ja seurannut sen ympärillä tapahtunutta kehitystä koko ajan. Sain tietää myöhemmin, että TV1:stä oli ensin kysytty haastattelua Lappeenrannan yliopiston (LUT) professorilta Esa Vakkilaiselta. Hän oli puolestaan neuvonut ottamaan yhteyttä minuun. Olin pitänyt siellä syksyllä luentoja tohtorikurssilla ja antanut heille myös tämän ydinvoimakirjani Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet. Tämän jälkeen LUT:ssa on tehty useita kustannusvertailuja ydinvoimasta ja verrattu niitä tavanomaisiin voimalaitoksiin Vakkilaisen ryhmän toimesta. Vuonna 2017 tehty vertailu osoitti ensimmäisen kerran, että tuulivoima tuottaa halvempaa sähköä kuin ydinvoima. 127

7.4 Energiankäyttäjän käsikirja 2013 Vuonna 2009 julkaisemani Energiankäyttäjän käsikirja alkoi jäädä vanhaksi, koska tiedot olivat jo neljä vuotta vanhoja ja teoriani ilmastonmuutoksesta kehittyi edelleen. Niinpä aloin kirjoittaa siitä uutta versiota syksyllä 2012, kun nämä Voimainsinöörin muistelmat jäivät odottamaan julkaisemistaan. Kuva 7.4.1 Energiankäyttäjän käsikirja 2013 ilmestyi e-kirjana maaliskuussa 2013 Ellibs.com nettimyynnissä. Kirjaan tuli uutta tietoa uusista energiatekniikoista ja CO2-päästöistä. Uusia tekniikoita oli tullut nopeasti aurinkoenergia, jonka edistyminen on ollut ällistyttävän nopeaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Samalla laskin, että aurinkoenergia onkin tehokkain tapa tehdä sähköä. Yhden hehtaarin pinta-alan avulla voidaan aurinkoenergiaa tehdä noin 600 MWh, kun palmuöljyn viljelmät ja dieselmoottorit tuottavat vain 20 MWh hehtaaria kohti. Toinen asia on ilmastonmuutos. Olen saanut siitä tarkempaa tietoa, kun tutkin 30-vuoden keskiarvoja vuosina 1900-1930 ja 1980-2010. Niiden mukaan lämpötila on noussut Suomessa 80 vuodessa 0,77 o C. Samana aikana ilmakehän CO2-pitoisuus on noussut arvosta 280 ppm arvoon 361 ppm. Kun nämä tiedot sovitetaan Arrheniuksen vuonna 1896 kehittämään logaritmiseen malliin, saadaan lämpötilan nousulle T seuraava kaava: 128

T = 6,8 x log (C/280), jossa C=ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm) Kun kaavaan sijoitetaan 361 ppm, saadaan lämpötilan nousuksi 0,75 o C, joka oli hyvin lähellä mitattua 0,77 o C nousua. Toisaalta lämpötilan nousua on aiheuttanut myös auringon säteilyn voimistuminen, joka on saattanut aiheuttaa kolmanneksen (0,25 o C) noususta. Tämä logaritminen malli merkitsee sitä, että kahden asteen nousu syntyy siitä, kun CO2-pitoisuus nousee arvoon 550 ppm. Ilmakehän CO2-pitoisuuden nousun ja kumulatiivisten päästöjen kasvu oli selvinnyt minulle jo ydinvoimakirjaa kirjoittaessani. Nyt pitoisuuden nousun (76 ppm) ja kumulatiivisten CO2- päästöjen nousu (1110 Gt) vuoden 1960 jälkeen oli uusi tarkistuspiste. Sen mukaan pitoisuus nousisi arvoon 550 ppm, kun kumulatiiviset päästöt saavuttavat arvon 3700 Gt (Kuva 7.4.2). Kuva 7.4.2 Pitoisuus nousee arvoon 550 ppm, kun päästöt ovat 3700 Gt. Vuoteen 2011 mennessä kumulatiiviset päästöt ovat 1400 Gt, jolloin sallittu päästö olisi 2300 Gt. Kun nykyiset päästöt ovat noin 36 Gt, jolloin 2300 Gt kokonaispäästö tulisi täyteen 64 vuodessa. Tähän pitäisi etsiä päästöjen vähennysmalli, jonka mukaan kumulatiivinen päästö jää alle 3700 Gt:n. 129

Esittämäni vähennysmalli on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa vuoteen 2040 mennessä kaikkien maiden tulisi alittaa päästötaso 4,2 tonnia per asukas. Toisessa vaiheessa kaikkien maiden tulisi vähentää päästöjään 2 % vuodessa (Kuva 7.4.3). Tällöin vuoteen 2100 mennessä kumulatiiviset päästöt jäisivät alla 3700 Gt ja samalla lämpötilan nousu jäisi alle 2 o C. Vuonna 2100 CO2-päästöt olisivat noin 10 Gt, ja laskisivat siitä edelleen 2 % vuodessa. Kuva 7.4.3 Maailman CO2-päästöjen vähentämisohjelma Kirjan julkaiseminen e-kirjana tuli siitä, kun kuvien pitäisi olla värikuvia, jolloin painatus maksaisi noin 5000 euroa. Kirjaa pitäisi myydä vähintään 250 kappaletta hintaan 20 euroa kappale, jotta painamiskulut saadaan takaisin. Ensimmäistä painosta on myyty nyt 300 kappaletta, mutta sen painaminen maksoi mustavalkoisena vain 2000 euroa, joten sekin meni 20 euron myyntihinnalla plussalle, vaikka kirjavälitykselle piti antaa 46 % alennusta. Toinen syy oli uudet läppärit. Ostin marraskuussa 2012 Helsingin Digimessuilta HP:n Envy x2 läppärin, jossa oli irrotettava näyttöruutu. Sen avulla kirjan lukeminen sujui mukavasti. Enää en tulostanut kirjaa oikoluettavaksi vaan luin eri versiot näyttöruudulta. Laitoin kirjasta tehdyn videon myös YouTubeen, jossa kirjaa ja sen lukemista demonstroidaan. Tein myös ekoenergo.fi -kotisivut, jossa on kirjaan liittyviä laskelmia ja opetuskalvoja. Siellä on käynyt päivittäin noin 80 eri kävijää, joista monet ovat ladanneet kirjan 130

Maailman energiatulevaisuus Tein Energiankäyttäjän käsikirja 2013:ssa ennusteen siitä, miten sähköä tuotettaisiin vuoteen 2100 asti, jotta kahden asteen lämpötilannousua ei ylitetä. Sen mukaan nykyisen hiilen jälkeen tärkeimmäksi energiamuodoksi tulee ensiksi maakaasu, sitten ydinvoima ja vuosisadan lopussa ensin tuulivoima ja sen jälkeen aurinkovoima. Maailman sähköntuotanto1990 2100. Maailman primäärienergian tuotannossa muuttuminen kohti päästöttömiä tuotantolähteitä tapahtuu hitaammin. Nyt eletään vielä öljyn aikaa. Siitä ollaan siirtymässä maakaasun aikaan vuonna 2050. Vuonna 2100 siirrytään suoraan aurinkoenergian aikaan käymättä välillä tuulivoiman ajassa ollenkaan. Aurinkoenergia on molemmissa kuvissa tärkein energiamuoto 2100-luvulla, Tietysti on pelättävissä, että maailma jää junnaamaan loputtomasti fossiilisten polttoaineiden varaan. Sen seurauksen maailman lämpötila nousee pelätyt 3 5 o C. Sen seurauksena aiheutuvaa kuivuutta, nälänhätää ja meren pinnan nousua on vaikea edes arvuutella. 131

Primäärienergian osuudet maailmassa. 7.5 Imatran Voimasta Fortumiksi 1932 2013 Olin syksyllä 2012 mukana ensi kerran Imatran Voiman eläkeläisten, Voimaseniorien, kahvitilaisuudessa Fortumin pääkonttorissa. Tapasin siellä yllättäen IVOn viimeisen toimitusjohtajan, Kalervo Nurmimäen, joka oli myös Voimaseniorien tilaisuudessa ensimmäistä kertaa. Hän pyysi minua viereensä istumaan ja sitten pöydässä kertoi, että olisinko kiinnostunut kirjoittamaan Imatran Voiman historiasta. Joku henkilö oli tehnyt sitä täydellä palkalla kaksi vuotta, mutta kirja ei tullut valmiiksi. Niinpä päätin aloittaa kirjan teon haastattelemalla IVOn keskeisiä henkilöitä ja aloitin Kalervo Nurmimäestä. Tein hänestä kahden tunnin filmin, jossa hän kertoi omista kokemuksistaan. Sitten piti tehdä samanlainen filmi myös Kalevi Nummisesta, mutta hän oli jo sen verran sairaana, että hänen haastattelua ei voitu tehdä. Kirjan nimeksi tuli Imatran Voimasta Fortumiksi 1932-2013. Käyn siinä läpi historiaa Imatran Voimasta vuodesta 1970 alkaen, jolloin itse tuli Imatran Voiman palvelukseen. Jatkan tarinaa aina vuoteen 2013 asti, jonka vuosikertomus oli saatavissani. Kerron siinä Atomivoimaprojektista, jossa itsekin oli kymmenen vuotta. Käyn läpi myös IVOn investoinnit, joita itsekin olin suunnittelemassa ollessani IVOn Voimalaitosinvestointien soveltuvuusselvitysten pääsuunnittelijana 1981-1991. 132

Kerron kirjassa myös Imatran Voiman huikeasta kasvutarinasta, kun IVO osti 1990-luvulla Ruotsista vesivoimaa ja ydinvoimaa omistamia sähköyhtiöitä. Tarinan sankareita eivät mielestäni ole Mikael Lilius ja Tapio Kuula vaan heidän edeltäjänsä Kalevi Numminen ja Kalervo Nurmimäki. Nummisen ja Nurmimäen johdolla rakennettiin Loviisan ydinvoimala, he ostivat Imatran Voimalle Ruotsin voimalat ja Tukholman energialaitoksen. Näiden toimien ansoista Imatran Voiman voimalaitoskapasiteetti ja liikevaihto kaksinkertaistuivat. Voimalaitoskapasiteetti nousi 10.000 MW:iin. Lilius ja Kuula sen sijaan saavat kyseenalaisen kunnian, kun heidän aikanaan Fortumin rahoja vietiin Venäjälle noin viisi miljardia euroa. Se on yhtä paljon kuin sotakorvaukset, joita Suomi maksoi sen ajan rahassa noin 500 miljoonaa dollaria. Se vastaa nykyrahassa noin 5 miljardia euroa. He myös myivät Ruotsin ja Suomen sähköverkot, joita Nurmimäki oli 1990-luvun lopussa ostanut. Verkot tuottivat 8 % sijoitetulle pääomalle, mutta niistä saatu 7 miljardia euroa lojui osittain pankkitilillä tuottamatta mitään. Kirja julkaistiin lopulta maaliskuun lopussa 2015 Ekoenergo Oy:n kustantamana kovakantisena kirjana. Siihen tuli 351 neliväripainettua sivua. Hinnaksi tuli 39,40 euroa ja jakelu tapahtui kirjakauppojen (Kirjavälitys.fi) ja nettikaupan (www.booky.fi) kautta. Merkittävän osan kirjasta tilasivat kuitenkin IVOn eläkeläiset, voimaseniorit, jonka kokouksessa pidin aiheesta esitelmän. Kirjani Imatran Voimasta Fortumiksi 1932 2013 ilmestyi maaliskuussa 2015. Kirjassa on 351 neliväripainettua sivua ja kovat kannet. Sitä voi ostaa esim. www.booky.fi verkkokaupasta. 133

Raflaavamman tekstin kirja uutisoitiin Iltalehdessä, jonka otsikko liittyi Liliukseen: Tuurilla upporikkaaksi. Iltasanomien toimittaja sai idean kirjoitukselleen puolestaan Pekka Tiusasen railakkaasta Facebookin kirjoituksesta, jossa sama asia tuotiin esille. Olin kirjassa kertonut, että Liliuksen saavutus voittojen kasvattamisesta aiheutui pelkästään sähkön hinnan noususta 2000-2010, jolloin sähkön hinta kohosi 15 eurosta 45 euroon megawattitunnilta. Tähän Liliuksella ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Vaikka hän yhtiökokouksessa kehui tehneensä suuria voittoja treidaamalla sähköfutuureja, sekään ei pitänyt paikkaansa, koska toisena vuonna tehtiin yhtä paljon tappioita. Fortumin myymän sähkön hinta ei nimittäin poikennut merkittävästi Sähköpörssin aluehinnasta. Samaa linjaa jatkoi Keskisuomalainen, jossa kirjasta oli otettu Keljonlahden ylisuuri voimalainvestointi ja Jyväskylän Energian pelastamisideat. Tämä puolestaan tuli esille yhtiön entisen toimitusjohtajan, Jorma Väkiparran, kertomuksista. Kirjasta oli myös hyvä esittely Talouselämä-lehdessä, jossa on yleensä referoitu uusia yritystoimintaa käsitteleviä kirjoja. Loviisan Sanomissa oli Arto Henrikssonin tekemä tarina kirjastani ja Loviisa 3- laitoksesta, jota olin itsekin suunnitellut 10 vuotta (kuva Arto Henriksson). 134

Kävin pitämässä kirjan pohjalta esitelmän myös IVOn Loviisan eläkeläisille, joiden puuhamiehenä toimi vanha Atomiprojektin työkaverini Markku Tiitinen. Hänestä oli tullut ennen eläkkeelle siirtymistään Loviisan voimalan käyttöpäällikkö. Esitelmää oli todistamassa myös toinen työkaverini Arto Henriksson, joka teki Loviisan Sanomiin koko sivun pituisen jutun kirjasta. Kirjassa arvioitiin, että Fortumin pörssikurssi lähenisi arvoa 12 euroa, kun se oli ollut 22 euroa maaliskuussa 2015. Tämä ei tietysti ollut Fortumin osakkaiden kannalta tyydyttävä ilmiö. Toukokuussa 2016 pörssikurssi olikin laskenut lähelle 12 arvoa, joka oli ennusteen mukainen. Kirja sai hyvän vastaanoton. Myös Fortum tilasi melkoisen määrän kirjoja. Vaikka kirja tuli nelivärisenä melko kalliiksi painaa, myyty kirjamäärä peitti sen kustannukset. 7.6 Truth of Climate Change Jatkoin ilmastonmuutoksen perinpohjaisempaa selvittelyä seuraavaksi uusimmassa kirjassani Truth of Climate Change. Olin aika lailla ymmälläni IPCC:n ja Ilmatieteen laitoksen uusimmista tiedoista, jotka minusta sisälsivät selvää vääristelyä. IPCC on poliittinen elin, jossa kansakuntien edustajat päättävät mukamas tieteeseen pohjautuen, kuinka paljon maailma on lämmennyt. Nyt siellä esitettiin jääkiekkokäyrän muotoinen arvio, että maailma on kylmennyt koko ajan, mutta alkanut lämpenemisen vuodesta 1850 alkaen. Lämpeneminen on ollut 0.9 astetta vuoden 1850 alkaen. Samaa tarinaa toisi myös meidän oma Ilmatieteen laitos, joka väitti, että Suomen ilmakehä on lämmennyt kaksi astetta vuodesta 1850 alkaen. Tosiasiahan on, että Euroopassa lämpeneminen on alkanut jo 1600-luvulla, jolloin oli ns. Maunderin minimi. Auringonpilkkuja oli sadan vuoden ajan tavallista vähemmän ja maailma koko ns. pienen jääkauden. Suomessa koettiin pahoja nälkävuosia 1690-luvulla, kun hallan vuoksi satoa ei saatu kuin nimeksi, jonka vuoksi noin 150.000 Suomen noin 500.000 ihmisestä kuoli nälkään ja nälän aiheuttamiin sairauksiin. Myös Thames joki oli useana vuotena jäässä ja jäällä pidettiin talvimarkkinoita. 135

Auringonpilkkujen määrä on tunnettu 1600-luvun alusta alkaen. Samoin tiedetään Tornionjoen jäiden lähtöpäivä 1700-luvun alusta alkaen. Näiden kahden aikasarjan avulla voidaan extrapoloida Sodankylän lämpötilanmittausten aikasarja aina 1700- luvun alkuun asti. Kun auringonpilkkujen vaikutus ilmakehän lämpötilaan korjataan, saadaan ihmisen aiheuttama vaikutus ilmakehän lämpötilaan. Sen mukaan lämpötila on noussut vuodesta 1850 vuoteen 1980 mennessä noin 0,1 astetta ja sen jälkeen 0,8 astetta (Kuva 7.6.1). Huolestuttavaa on, että nousu on tapahtunut varsinaisesti viimeisten 35 vuoden aikana, jolloin CO2-päästöt ovat varsinaisesti tapahtuneet. Kuva 7.6.1 Maailman ilmakehän lämpötila, kun auringonpilkkujen vaikutus eliminoidaan. Kirjassa esitetty skenaario, jossa sähköntuotanto tehdään päästöttömäksi vuoteen 2100 mennessä (Kuva 7.6.2). Kirjan mukaan maailman CO2-päästöt kasvavat vuoteen 2030 asti, jolloin niiden määrä on 42 Gt vuodessa (Kuva 7.6.3). Samalla kumulatiiviset päästöt nousevat 3200 Gt:iin (Kuva 7.6.4). Arvion mukaan lämpötila nousee vuoteen 1960 verrattuna ihmisen vaikutuksesta (Anthropogenic Global Warming) kahdella asteella vuoteen 2070 mennessä ja 2,3 136

3,0 asteella vuoteen 2200 mennessä riippuen päästöjen vuosittaisesta säästöjen määrästä (Kuva 7.6.5). Kuva 7.6.2 Maailman sähköntuotanto vuoteen 2100 mennessä. Kuva 7.6.3 Maailman CO2-päästöt. 137

Kuva 7.6.4 Maailman kumulatiiviset CO2-päästöt nousevat 3200 Gt:iin. Kuva 7.6.5 Ihmisen aiheuttama ilmakehän lämpeneminen vuodesta 1960 lähtien. Jos vuodesta 2030 lähtein päästöjä vähennetään 3 % vuodessa, lämpeneminen jää 2,3 asteeseen (vihreät katkoviivat) 138

Lämpenemisen seurauksena sateet lisääntyvät, jonka takia meren pinnan nousu tapahtuu luultua hitaammin eli noin 10 30 cm sadassa vuodessa, koska Antarktiksen jäämassa on kasvamassa koko ajan. Pienin arvio, 10 cm, aiheutuu pelkästään valtamerien lämpenemisen aiheuttamasta meren pinnan noususta. Maksimi olettaa, että 20 cm aiheutuu jäätiköiden sulamisesta, joka on todettu olevan viime aikoina vähäistä. Sateiden ansiosta myös ruoan tuotantoa pystytään jatkuvasti lisäämään. Sen sijaan maailmassa tapahtuu El Nino ilmiön takia lämpötilan ja sateisuuden vaihtelua, jonka vuoksi ajoittaisiin nälänhätiin tulee varautua. Myös metsien hiilivarannot ovat vähentyneet globaalisesti koko ajan lähinnä kehitysmaiden metsänhakkuiden ansiosta. Sen sijaan USA:ssa, Kiinassa ja Suomessa metsien hiilivarannot ovat lisääntyneet 1990-luvulta lähtien. Vain niissä maissa, joissa hiilivarannot kasvavat, metsiä voidaan käyttää kestävästi energiantuotantoon. 7.7 Fundamentals of Global Warming Toinen ilmastonmuutosta käsittelevä kirjani, Fundamentals of Global Warming, keskittyi pelkästään lämpenemisen mallintamiseen. Kun tutkin lämpenemistä tarkemmin, huomasin, että ilmaston lämpeneminen johtuu pääasiassa kahdesta asiasta: auringon säteilystä ja ilmakehän CO2-pitoisuudesta. Auringon säteilyn määrää on mitattu satelliiteilla vuodesta 1975 alkaen. Sitä ennen auringon säteilyn vaihtelut voidaan arvioida auringonpilkkujen määrän avulla. Säteilyn määrä TSI (W/m2) on arviotavissa auringonpilkkujen määrästä kaavan 7.7.1 avulla (Kuva 7.7.1). (7.7.1) TSI = 1360.202+SQRT(SPOTS/175) + 0.0009*SPOTS, Missä SPOTS = auringonpilkkujen lukumäärä SQRT = neliöjuuri Kaavan avulla voidaan arvioida säteilyn määrä aina vuoteen 1700 asti, josta asti auringonpilkkujen määrä tunnetaan. Koska lämpötila vasta 1890 alkaen, ilmakehän lämpötilan ja säteilyn määrällä on selvä korrelaatio dt=1.23 x TSI (Kuva 7.7.2). 139

Kuva 7.7.1 Auringon säteily (TSI) on suoraan verrannollinen auringonpilkkujen määrän neliöjuureen. Kuva 7.7.2 Ilmakehän lämpötilan riippuvuus auringon säteilyn määrästä noudattaa kaavaa dt = 1,23 x (TSI-1360,79). 140

Auringon säteilyn (TSI) vaikutus ilmakehän lämpötilaan (dt) vuodesta 1890 lähtien. (7.7.2) dt=1.23 x (TSI-1360.79) Kuvasta 7.7.3 ilmenee, että vuoden 1890 jälkeen aina vuoteen 1990 asti ilmakehä on lämmennyt pääasiassa auringon säteilyn vaikutuksesta ja sen jälkeen muista syistä, joista ylivoimaisesti tärkein on ilmakehän CO2-pitoisuus. Kuva 7.7.3 Ilmakehän lämpenemisen aiheuttajat (Solar irradiance= auringon säteily) ja other reasons = lähinnä CO2). Ruotsalainen nobelisti Svante Arrhenius arvioi vuonna 1896 tekemässään artikkelissa, että ilmakehän CO2-pitoisuus aiheuttaa ilmakehää lämmittävän säteilypakotteen (Rf) kaavan 7.7.2 mukaan (7.7.2) Rf = A x ln (C/Co) Missä C = CO2-pitoisuus mittaushetkellä Co = CO2-pitoisuus alkuhetkellä A=kerroin, jonka suuruus on havaittu olevan 5.35 W/m 2 141

Kun auringon aiheuttama säteily ja CO2:n aiheuttama säteilypakote yhdistetään, saadaan yleinen kaava ilmakehän lämpenemiselle (7.7.3) dt = 1.23 x (dtsi + drf) = 1.23 x (dtsi + 5.35 x ln(c/co)) Missä dtsi = auringon säteilyn muutos C = ilmakehän CO2-pitoisuus Co = 346 ppm, vuonna 1985 Ilmakehän CO2-pitoisuus kertoo suoraan sen, kuinka paljon ilmassa on hiilidioksidia (Kuva 7.7.4). Kuva 7.7.4 Ilmakehän CO2-määrä voidaan laskea, kun tunnetaan CO2-pitoisuus. Vastaavasti nyt tiedetään hyvin, kuinka paljon CO2-päästöjä on syntynyt tähän mennessä (dme) ja kuinka paljon metsien hiilivarasto on muuttunut (dmf). Tästä voidaan puolestaan laskea. Kuinka paljon CO2-päästöjä on absorboitunut meriin (dms): (7.7.4) dms = dme + dmf dma Meriin absorboitunut CO2-määrä (dms) riippuu ilmakehän CO2-pitoisuudesta kuvan 7.7.5 mukaisesti. 142

Kuva 7.7.5 Merien absorboituva CO2-määrä riippuu ilmakehän pitoisuudesta oletettavasti logaritmisen mallin mukaisesti. Tämän ns. massatasemallin avulla voidaan ilmakehän CO2-massa (dma) ja siitä edelleen CO2-pitoisuus laskea tulevaisuudessa seuraavasti: (7.7.5) dma = dme + dmf dms Jos oletetaan, että emissiot säilyvät vakiona (35 Gt/vuosi) vuoteen 2170 asti ja alkavat pienentyä sen jälkeen 2 % vuodessa, niin ilmakehään päätyvä CO2-massa kasvaa aluksi 20 Gt ja pienenee siitä lähelle nollaa vuoteen 2180 mennessä. Merien absorboituva CO2-määrä puolestaan kasvaa koko ajan sitä mukaan, kun ilmakehän CO2-pitoisuus kasvaa. Vuoden 2180 jälkeen ilmakehän CO2-pitoisuus alkaa pienentyä. Mallin avulla voidaan laskea ilmakehän CO2-pitoisuus tulvaisuudessa, kun CO2- päästöjen oletetaan kehittyvän eri skenaarioiden mukaisesti (Kuva 7.7.7). Kuvasta havaitaan, että CO2-pitoisuus nousee arvoon 550 ppm (constant), jos päästöt jatkuvat vakiona. Jos päästöjä vähennetään 1 % vuodessa, pitoisuus jään 450 ppm ja 2 % vuodessa merkitsee noin 430 ppm maksimipitoisuutta. 143

Kuva 7.7.6 Massatase-mallilla lasketut CO2:n massan muutokset merissä (dms) ja ilmassa (dma), kun päästöt (Fuels) säilyvät vakiona vuoteen 2170 asti, jolloin fossiilisten polttoaineiden varoja on pakko pienentää niiden loppumisen takia. Kuva 7.7.7 Ilmakehän CO2-pitoisuus, kun päästöt säilyvät nykyisinä tai laskevat 1, 2 tai 3 % joka vuosi. 144

Kun CO2-pitoisuus tunnetaan, voidaan ilmakehän lämpeneminen laskea kaavalla dt = 1.23 x Rf (Kuva 7.7.8). Kuvan mukaan lämpötila nousee 2.9 astetta vuoteen 2100 mennessä, jos päästöt säilyvät vakioina. Jos päästöjä vähennetään 1 % tai 2 % vuodessa lämpötilan nousu jää 1.5 tai 1.8 asteeseen. Kuva 7.7.8 Lämpötilan nousu vuosien 1901-1930 keskiarvosta lähtien CO2- päästöjen kehityksestä riippuen. 7.8 Julkaisut Energia- ja ilmastokirjoja Energiakirjoistani on kerrottu www.ekoenergo.fi -sivustolla. Siellä on myös kirjoihin liittyvät opetuskalvot. Kirjoittamani energia- ja ilmastokirjat ovat: 1) Planning of Optimal Power Systems, 2008 (Booky.fi) 2) Energiankäyttäjän käsikirja. 2009 (Booky.fi) 3) Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet. 2011 (Booky.fi) 4) Energiankäyttäjän käsikirja 2013. e-kirja. (Ekoenergo.fi) 5) Imatran Voimasta Fortumiksi 1932-2013. 2015 (Booky.fi) 6) Truth of Climate Change. 2016. e-kirja. (Ekoenergo.fi) 7) Fundamentals of Global Warming. 2017. e-kirja. (Ekoenergo.fi) Sivuilta voi ladata Energiankäyttäjän käsikirjan vanhan ja uuden painoksen sekä uusimman kirjani Truth of Climate Change e-kirjana. Tätä kirjoitettaessa 145

ekoenergo.fi -sivuilla on käyty 131.000 kertaa elokuuhun 2017 mennessä. Kolmen vuoden keskiarvoksi tulee 44.000 kävijää vuodessa ja 120 kävijää päivässä. Kävijöitä on ollut elokuun 2016 jälkeen 72.000 vuoden aikana eli 200 kävijää päivässä. Vuoden 2017 ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana kävijöitä on ollut 60.000 eli 250 kävijää päivässä. Kävijämäärä on kasvanut, koska lokakuussa 2016 julkaisin ilmastonmuutosta käsittelevän kirjani Truth of Climate Change ja toukokuussa kirjani Fundamentals of Global Warming. Kuten olen jo maininnut, ilmastonmuutosta käsittelevien kirjojen tarkoituksena on oikean tiedon levittäminen, ei kirjojen myyminen. Kirjat ovatkin nousseet googlen hauissa etusivuille, kun kirjoittaa googleen kirjan nimen ilman sulkuja. Kirjoja ladataan 5 Gt kuukaudessa, josta tulee noin 800 kappaletta kuukaudessa. Sukukirjoja Julkaisin paljon kirjoituksia nettisivuillani osoitteessa www.askovuorinen.fi. Sivuilta löytyy tietoja sukututkimuksesta ja tekemistäni sukukirjoista: 1) Sotamies Tuomas Tjederin suku 2008 2) Kalinaisen suku Pohjois-Karjalasta 2010 3) Sotamies Heikki Matinpoika Stensiön suku 2015 4) Antti Mulikka and his descendants. 2015 5) Jacob Petrinpoika Suomalaisen suku. 2016 6) Matti Pekanpoika Moksun suku. 2017 7) Turun piispa Jacob Rothoviuksen suku. 2017 8) Klöfvesköldin aatelissuku nro 579 Kirjat 1 ja 2 voi saada kovakantisena kirjana allekirjoittaneelta. Kirjat 3-8 voi ladata e-kirjana ilmaiseksi kotisivuiltani. Muistelmia 1) Voimainsinöörin muistelmia. Osa 1. Työelämää ja harrastuksia 2016 2) Voimainsinöörin muistelmat. Osa 2. Perhe-elämää ja sukututkimusta. 2015 Muistelmien 1. osa on ladattavissa kotisivuiltani. 2. osa on saatavissa vain nidottuna kirjana allekirjoittaneelta. 146

Kotisivut www.askovuorinen.fi Vuoden 2017 elokuun loppuun mennessä kotisivuillani on ollut 168.000 kävijää 4,5 vuoden aikana eli keskimäärin noin 100 kävijää päivässä. Siellä ehkä suurinta mielenkiintoa herättävät tarinat sukututkimuksesta ja sukukirjani. Niiden takia olen saanut myös paljon yhteydenottoja. Sukututkijan roolista löytyy oma kertomus. www.energianet.fi Energianetin sivuilla tehdään energiatodistuksia. Suositun energiatodistuksen voi jokainen tehdä muutamassa minuutissa omasta sähkönkulutuksestaan. Ohjelma vertaa sitä tiedostoissa olevien noin 10.000 sähkönkuluttajan tietoihin ja antaa siitä yhdestä viiteen tähteä. Energiatodistuksia on vuoden 2017 elokuun loppuun mennessä laadittu 16.200 kappaletta. Artikkeleita Atomiprojektin aikana aloin tehdä artikkeleita lehtiin lähinnä ydinvoimasta. Minut ohjattiin myös Helsingin Sanomien toimittajakurssille. Ehkä tuon ajan tärkeimmät juttuni tein Tammen kustantamaan kirjaan Suomi Tänään, johon tein luvut ydinvoimasta ja energian siirrosta. Kuva 7.6.6 Maailman energiantuotanto Voimaviestiin 1980 tekemäni artikkelin mukaisesti. 147

IVOn aikana tein muutamia kirjoituksia myös IVOn asiakaslehteen, Voimaviestiin. Kirjoituksista ehkä kiinnostavin koski maailman energiatulevaisuutta, jossa ennustin vuonna 1980, että suurin kasvu kohdistuu uusiutuviin energialähteisiin (Kuva 7.6.6). Sen mukaan vuonna 2100 uusiutuvat lähteet kattaisivat 40 % maailman primäärienergiasta, ydinvoima 40 % ja fossiiliset polttoaineet 20 %. Olen julkaissut useita artikkeleita myös Wärtsilän lehdissä. Wärtsilä Technical Journal indetail -lehden vuosien 2007 2010 numeroissa julkaistiin joka numerossa opetusmateriaalia, jotka käsittivät sähköjärjestelmien optimointia kirjassani Planning of Optimal Power Systems esitettyjen asioiden pohjalta. Samoista asioista olen tehnyt myös kalvosarjan, joka löytyy kotisivuilta www.ekoenergo.fi. Kalvosarjaa olen käyttänyt luennoidessani TKK:lla ja Lappeenrannan Teknillisessä yliopistossa. 148

8 URHEILUSEUROJEN TAUSTAJOUKOISSA Tausta Olin nuoruudessani pelannut jääkiekkoa ja jalkapalloa Jyväskylän seuroissa. Jääkiekkoa pelasin Jyväskylän Lohessa (nykyinen Diskos) aina miesjoukkueeseen asti, johon pääsin jo 15-vuotiaana. Jalkapalloa pelasin kesäisin JPK:ssa ja JPS:ssä juniorivuosina, mutta en koskaan miesten joukkueissa. Kun omat pojat tulivat peli-ikään, oli aika luonnollista, että aloitin poikien joukkueen valmentajana, huoltajana ja lopuksi joukkueenjohtajana. Ensimmäinen pestini oli syksyllä 1977 EPS:n 70-syntyneiden pokien jääkiekkojoukkue, jossa toimimme yhdessä Jarmo Uosukaisen kanssa. Samassa joukkueessa aloitti peliuransa myös Teemu Selänne, joka siirtyi EJK:hon vuonna 1979. Samana kesänä 1979 itsekin lopetin puuhastelun jääkiekon parissa, kun keskimmäinen poikani aloitti jalkapallon pelaamisen. Aloitin EPS:n 72-poikien valmentajana. Jatkoin joukkueenjohtajana ja lopulta vuonna 1986 minut valittiin EPS:n puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä toimin vuoteen 1991 asti, kun EPS jaettiin kolmeksi alaseuraksi: EPS Jalkapallo, EPS Jääkiekko ja EBT Espoo Basket Team. Sen jälkeen jatkoin vuonna 1991 nuorimman poikani EPS:n 84-syntyneiden poikien jalkapallojoukkueen valmentajana ja joukkueenjohtajana. Vuonna 1989 olin perustamassa FC Espoota ja sen taustayhtiötä Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:ta. Toimin Tuki Oy:n toimitusjohtajana vuodet 1989 2004. Seuraavassa kerron tästä ajasta, joka jatkui aina vuoteen 2005 asti, jolloin olin toiminut yhtäjaksoisesti 27 vuotta erilaisissa jääkiekko- ja jalkapalloseurojen tehtävissä. 8.1 EPS:n puheenjohtajana EPS:n mitalivuodet Aikani Espoon Palloseuran puheenjohtajana 1986-1991 osui seuran menestysvuosiin. Vuonna 1986 EPS:n B70-poikien jalkapallojoukkue voitti SMhopeaa. Myös kulta oli lähellä, kun EPS hävisi HJK:lle lopputottelussa Kivenlahden kentällä. EPS:n C72-juniorien jääkiekkojoukkue voitti aluemestaruuden 1987 ja SM-kultaa vuonna 1988. Syksyllä 1988 EPS:n B73-poikien jalkapallojoukkue voitti SMpronssia. Näiden lisäksi EPS:n koripallotytöt voittivat monia SM-mitaleita. 149

Varsinkin jääkiekon C72-juniorien tie SM-kultaan oli voitokas. Välierässä joukkue pelasi Tampereen Ilvestä vastaan, jolloin Ilves mittautti kaksi kertaa EPS:n maalivahdin suojukset. Molemmat maalivahdit joutuivat jäähylle, mutta Ilveksen verivihollisseura Tappara kiikutti nopeasti paikalle sallitut suojukset. Niiden ansiosta EPS voitti Ilveksen ja pääsi loppuotteluun. Tuntui hienolta, kun itse olin pelannut aikoinaan näillä samoilla Tampereen jäillä C-juniorina huonoin tuloksi. Loppuottelu pelattiin keväällä 1988 Oulun Kärppiä vastaan Oulussa, jossa itsekin olin paikalla joukkueen mukana. Joukkueessa pelasivat myöhemmin MM-kultaa voittaneet Juho Ylönen ja Tero Lehterä. Joukkuetta valmensi Jarkko Nurminen. Epsiläinen-lehti oli A5-kokoinen ja se jaettiin kaikille 1500 EPS:n jäsenelle Seuran johtaminen Oma panokseni oli tuoda seuratoimintaan suunnitelmallinen toiminta, jolloin joukkueenjohtajien kokouksia järjestettiin kussakin jaostossa kuukausittain. Koko seuran puitteissa järjestettiin syksyllä suunnittelukokous, jolloin kaikille joukkueille tehtiin toimintasuunnitelmat ja budjetit. Otin mallin vähän ennen IVOn uudesta tulosjohtamisjärjestelmästä, johon kaikki koulutettiin. Aloimme myös julkaista kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Epsiläinen-lehteä, jossa seuran toiminnasta kerrottiin sen jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Toimin lehden päätoimittajana ja tein siihen yleensä pääkirjoituksen. Näin EPS:n toiminta kirkastui myös sen tavallisille rivijäsenille, joita seuran kokouksissa ei paljoa näkynyt. 150

EPS:n 20-vuotisjuhlaseminaari Vuonna 1990 EPS täytti 20 vuotta ja järjestimme juhlaseminaarin Ruotsin risteilyllä. Seminaarin teema oli 1990-luvun urheiluseura, jonka tarkoituksena oli suunnitella tulevaisuutta. Olimme kutsuneet seminaariin esitelmöitsijöitä koripallon, jalkapallon ja jääkiekon huippuseuroista. Omassa esitelmässä kerroin EPS:n tilanteesta, kun seurassa oli 760 rekisteröityä jalkapallon, 450 jääkiekon ja 200 koripallon pelaajaa. EPS oli pääkaupunkiseudun suurin seura pelaajamäärissä mitattuna, vaikka sillä ei ollut omia liigajoukkueita. EPS:n profiili oli olla kasvattajaseura, joka tarjoaisi kaikille Espoonlahden alueen nuorille mahdollisuuden osallistua urheiluseuratoimintaan. Jääkiekon työryhmässä olivat mukana EPS:n jääkiekkojaoston, Kalpan ja Kiekko- Espoon puheenjohtajat. Meitä kiinnosti varsinkin Kalpa, joka oli nousut SM-liigaan pieneltä paikkakunnalta. Kiekko-Espoon nousu liigaan tapahtui sitten vuonna 1994. Tärkein asia oli selvittää, miten Kiekko-Espoon rahoitus voitaisiin hoitaa. Jalkapallon työryhmässä oli mukana EPS:n jalkapallojaoston, TPS Jalkapallon, FC Espoon ja Hongan puheenjohtajat. Siinä samassa nousi esiin TPS:n organisaatiomalli, jonka mukaan seura oli jaettu itsenäisiin jääkiekon ja jalkapallon lajiseuroihin. Tästä nousi hyvä malli, jonka mukaan EPS jaettiin EPS Jääkiekko ry ja EPS Jalkapallo ry alaseuroiksi vuonna 1991. Koripallon työryhmissä olivat mukana EPS:n Koripallojaoston, Espoon Hongan ja Akilleksen puheenjohtajat. EPS ja Akilles innostuivat muiden seurojen yhteistyömallista ja perustivat myöhemmin uuden koripalloseuran Espoon Basket Team ry:n eli EBT:n. EBT:stä tuli naisten ja tyttöjen sarjoissa monta SM-kultaa voittanut seura. Kävimme samalla matkalla Tukholmassa tutustumassa AIK:n ja Djurgårdenin toimintaan ja seurojen suorituspaikkoihin. Tutustuimme Råsundan jalkapallostadioniin. Djurgården tarjosi meidän noin 30 hengen seminaariväelle Globenissa päivällisen. Tuntui, että meillä oli vielä pitkä matka edessä, jotta Ruotsin etumatka voitaisiin saavuttaa. Ruotsin etumatka alkoi kaventua, kun Harry Harkimo rakennutti Helsinkiin Harwall Areenan. Samalla areenalla voitiin järjestää konsertteja ja muuta kaupallista toimintaa niin paljon, että Jokereista tuli kaupallinen esikuva muillekin seuroille. Pian myös Oulun Kärpät nousi kannattavaksi samoilla resepteillä, joita Juha Junno oli kehittänyt aiemmin Kalpassa ollessaan. 151

Sen sijaan jalkapalloseurat painivat edelleen heikon kannattavuuden kanssa ja myyvät parhaat pelaajansa Euroopan suurseuroihin, jotta saavat tuloksensa plussalle. Vain HJK on viime vuosina päässyt voitolliseksi, mutta se on tapahtunut paljolti pelaajien myynnin ansiosta. Olisi parempi, jos niillä olisi sen verran hyviä omia pelaajia, että saisivat talouden kasaan Euroopan ja Mestarien liigan peleistä. EPS:n 25-vuotisjuhlissa vuonna 1995 vanhoille puheenjohtajille luovutettiin pienet pystit. Vuonna 2010 sain pyynnön silloiselta EPS:n johtokunnalta tehdä EPS:n 40- vuotishistoriikin, kun EPS oli pitämässä 40-vuotisjuhlia Espoonlahden urheilukentällä. Sinne oli kutsuttu myös Sauli Niinistö, josta tuli 2012 presidentti. Tämä historiikki on ladattavissa kotisivuiltani www.askovuorinen.fi kohdasta Tarinoita Espoosta. 8.2 FC Espoo ry EPS:n B73-pojat voittivat Jami Ihalaisen valmennuksessa SM-pronssia vuonna 1988 ja myös miehet nousivat kolmanteen divisioonaan. Koska olin EPS:n puheenjohtaja, minun piti keksiä, minne B-pojat laitetaan pelaamaan vuonna 1989 ja miten miesten joukkueen rahoitus hoidetaan. 152

Aloin pitää kaikkien espoolaisten jalkapalloseurojen kesken kokouksia tarkoituksena muodostaa yhteinen kilpaurheiluseura. Samalla pohdimme monia suorituspaikkoihin liittyviä asioita, joista teimme prioriteettilistan ja toimitimme sen Espoon kaupungin tietoon. FC Espoon ry ja Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy perustettiin kuuden seuran kokouksessa syyskuussa 1989. Eturivissä vasemmalla Heikki Åke (Kasiysi) ja oikealla Asko Vuorinen (EPS). Takarivissä vasemmalla Heikki Tirkkola (Honka). FC Espoo ry perustettiin sitten syyskuussa 1989 kuuden espoolaisen seuran EPS:n, Espan, FC Hongan, FC Kasiysin, HooGeen ja Espoon Tikan yhteisessä kokouksessa vuoden suunnittelun jälkeen. FC Espoon puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Hyytiä, joka oli samalla myös EPS:n jalkapallojaoston puheenjohtaja. Varapuheenjohtajaksi tuli Hongan puheenjohtaja Heikki Tirkkola. Sekä Honka että EPS halusivat siirtää kolmannen divisioonan joukkueensa FC Espooseen. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa FC Espoon miesten kolmosen sarjapaikka siirrettiin EPS:stä ja A-juniorien SM-sarjapaikka Hongasta. Sovittiin myös, että joukkueeseen saadaan valita jäsenseuroista vapailla papereilla kaikki parhaat pelaajat. EPS:n SM-pronssia voittaneet B-juniorit voisivat nyt siirtyä FC Espoon A-junioreihin ilman korvauksia. EPS:n ja Hongan B-junioreiden SMsarjapaikat jäivät entiselleen. Jalkapalloseurojen yhteenliittymä kattoi 4200 pelaaja, joista 1200 kuului Honkaan. Espoossa oli tällöin rekisteröityneitä pelaajia yhteensä noin 5000. Kaikki Espoon jalkapalloseurat paitsi EBK, KaPy ja Lepa olivat mukana luomassa uutta seuraa. EBK:n puheenjohtaja oli allekirjoittamassa perustamissopimusta, mutta seuran 153

johtokunta ei asiaa vahvistanut. LePa harrasti silloin vain miesjoukkuetoimintaa, eikä ollut innostunut luomaan heille kilpailevaa seuraa. Kun sitten aika pian Honka lähti omille teilleen, yhteenliittymään jäi vielä 3010 rekisteröityä pelaajaa. Tämäkin kattoi 60 % Espoon rekisteröidyistä pelaajista. FC Espoo ry:n logo. FC Espoon toimintaa johti käytännössä troikka Erkki Rosenqvist, Heikki Tirkkola ja Jaakko Hyytiä. Tirkkola oli FC Hongan puheenjohtaja ja Hyytiä EPS:n jalkapallojaoston puheenjohtaja. Joukkueen budjetin teki kuitenkin edesmennyt joukkueenjohtaja Erkki Rosenqvist, joka oli ollut myös EPS:n joukkueenjohtaja. Hänellä oli tapana tehdä korkeita budjetteja, mutta tulojen hankkiminen jäi pääasiassa muiden vastuulle. Seuran ensimmäinen budjetti oli 300.000 markkaa (50.000 euroa), josta puolet hankkisi Tuki Oy. Toinen puoli tulosta saatiin myymällä kaikille omistajaseurojen pelaajille 50 markan kausikortit. Kun jäseniä oli 3000, siitä kertyi 150.000 markkaa. Samaa mallia olimme käyttäneen Kiekko-Espoon alkuvuosina. 8.3 Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:n toimitusjohtajana FC Espoon perustavan kokouksen jälkeen samana iltana Espoonlahden uimahallin kokoustiloissa perustettiin myös Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy ja minusta tuli sen toimitusjohtaja. Sen tehtävänä oli jalkapallon edustusjoukkueen rahoituksen järjestäminen. Tuki Oy:n tehtävänä oli hankkia puolet kolmannessa divisioonassa pelaavalle FC Espoon edustusjoukkueen tarvitsemasta rahoituksesta erinäisin tavoin. 154

Malli oli kopioitu Kiekko-Espoon tukiorganisaatiosta Espoon Kiekkoilun Tuki ry:stä, joka oli aloittanut toimintansa viisi vuotta aiemmin. Olin ollut mukana myös sen johtokunnassa Espoon Palloseura EPS ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa. Suurin ero oli se, että Jalkapalloilun Tuki Oy:stä tehtiin osakeyhtiö, koska haluttiin välttää, että hallituksen jäsenet joutuisivat henkilökohtaisiin vastuisiin yhtiön mahdollisista veloista. Hallituksen puheenjohtaja oli Hongan esityksestä entinen liikenneministeri Seppo Westerlund (SDP), Muut jäsenet olivat FC Espoon puheenjohtaja Jaakko Hyytiä sekä ja tuleva kauppa- ja teollisuusministeri Pekka Tuomisto (Keskusta). Westerlund ja Tuomisto olivat molemmat tuttujani Espoon kaupunginvaltuustosta. Tuomisto oli myös Maatalousyrittäjien työeläkeyhtiön toimitusjohtaja ja Westerlund oli liikenneministeriön johtajia, joten molemmilla oli suhteita liikeelämään. Teimme Tuki Oy:lle liiketoimintasuunnitelman, jonka mukaan yhtiön rahanhankinnan tavoitteena oli hankkia puolet kolmannessa divisioonassa pelaavan FC Espoon rahoitustarpeesta. Alussa tarve oli 150.000 markkaa, joka ensimmäisinä vuosina oli tarkoitus hankkia erilaisina sponsorituloina. Pitkällä aikavälillä oli tarkoitus suunnitella liiketoimintaa, joka tuottaisi vaaditut 150.000 markkaa (25.000 euroa) vuosittain. Ajateltiin, että meidän pitäisi perustaa yhtiö, jonka osakepääoma olisi aluksi noin miljoona markkaa ja myöhemmin noin 10 miljoonaa markkaa, kun seura pelaisi liigassa. Vuosi 1990 pelattiin kolmosta ja sponsoritulojen hankkiminen onnistui kohtuullisen hyvin. Sen sijaan yhteistyö Hongan kanssa alkoi heti tökkimään, eikä FC Espoo saanutkaan miehiä Hongasta, vaan pelasi lähinnä EPS:n vanhalla miehistöllä. Syynä oli ilmeisesti perinteisesti huonot välit EPS:n ja Hongan joukkueenjohtajien kesken. Sen sijaan FC Espoon miesten joukkueen valmentajana toiminut Jouko Lahdensuu oli saanut vuonna 1986 B-juniorien SM-sarjan hopeamitalin voittaneelle EPS:n joukkueelle pelaajia Hongasta ja Jupperista hyvin helposti. Vuonna 1992 FC Espoo nousi kakkoseen vastoin Tuki Oy:n miesten toiveita. Suomessa oli lama, joten Tuki Oy ei pystynyt enää saamaan kasaan 500.000 markkaan nousseen budjetin vaatimaa 250.000 markan rahoitusta. Laman takia firmojen sponsorirahat pienenivät rajusti. Näin jouduimme aika moiseen ristiriitaan, kun joukkue halusi nousta, vaikka rahoitus ei ollut kunnossa. Tästä syystä seura velkaantui nopeasti ja sen puheenjohtajaksi tuli Kasiysin entinen puheenjohtaja Heikki Åke. Uusi puheenjohtaja oli jopa pantannut omakotitalonsa seuran velkojen pantiksi. Minuakin pyydettiin takaamaan seuran velkoja, mutta kun en ollut edes johtokunnan jäsen, en siihen suostunut. 155

Lopulta vuonna 1995 velkaa oli kertynyt noin 440.000 markkaa. Seuralle tuli samoihin aikoihin puheenjohtajaksi EPS:stä Jarmo Haajanen, joka osasi ottaa rahoituskysymyksen tosissaan. Tämä sai minutkin yrittämään taas rahoitusasioiden ratkaisumalleja. Liiketoimintaideoita Olimme Tuki Oy:ssä kehitelleet monenlaista yritystoimintaa, jonka avulla rahoitus saataisiin hoidettua. Tuohon aikaan yksi urheiluseurojen liiketoimintamuoto oli tenniskeskus, jota esimerkiksi Tapiolassa oli pyöritetty monta vuotta voitokkaasti. Teimme suunnitelmia tenniskeskuksesta, mutta kaupungin tarjoama tontti oli Kauklahdessa, Kehä 3:n varrella. Ajattelimme, että se olisi väärässä paikassa, jotta toiminta saataisiin kannattavaksi. Teimme myös suunnitelmia Espoonlahden urheilupuistoon rakennettavasta tenniskeskuksesta. Meitä auttoi myös valtuustokaverini diplomi-insinööri Erkki Juva, joka oli tehnyt monia jäähallisuunnitelmia Espooseen. Hän oli kokenut rakennusten suunnittelija ja omisti oman insinööritoimisto Erkki Juva Oy:n. Tässä ideana oli hankkia tontille rakennusoikeutta, joka voitaisiin myydä samalla grynderille toimistotilaksi. Kuitenkin kaavoitus on Espoossa sen verran hidasta, että tästäkin hankkeesta luovuttiin suosiolla. Idea jalkapallohallista Liiketoimintaideoita oli monenlaisia ja ne pyörivät alitajunnassani pikku-hiljaa. Vuoden 1995 kesälomamatkan teimme omalla autolla Ranskan rannikolle Normandiaan, josta ajoimme Pariisiin. Sieltä löytämämme hotellihuone oli lähellä Riemukaarta, mutta siinä ei ollut ilmastointia. Kuitenkin Pariisissa oli vuosikymmenen pahin helle ja niin nukkumisesta ei tullut mitään. Jalkapalloon liittyvät asiat alkoivat pyöriä päässäni ja niin annoin niiden pyöriä siellä läpi koko yön. Nuorimman poikamme Johanneksen joukkue oli harjoitellut talvisin Veikkolan vanhassa betonielementtitehtaassa. Sen käyttö oli keväällä 1995 kielletty, kun yksi EPS:n 84-joukkueemme pojista oli saanut siellä allergiaoireita. Nyt meillä ei olisi taviharjoittelupaikkaa talvella 1995/6 lainkaan. Päässäni pyöri monta asiaa: Jospa rakentaisimme oman jalkapallohallin? Miten hallin voisi rahoittaa? Miten se voisi samalla auttaa FC Espoon miesjoukkueen taloudellista tilannetta? Kun aamu valkeni, alkoi peruskonsepti olla selvillä. Olimmehan Wärtsilässä tehneet moneen köyhään maahan kalliita voimalaitoksia. Itse olin ollut aktiivisesti mukana Pakistanin Kohinoorin voimalahankkeessa, jossa rakennettiin ja 156

rahoitettiin 130 MW:n tehoinen 100 miljoonaa dollaria maksanut dieselvoimala. Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy olisi hallin omistaja ja se hankkisi oman pääoman myymällä halliosakkeita. Sama malli oli ollut esillä, kun aiemmin olimme miettineet tennishallin rakentamista. Pari vuotta aiemmin Espoon Jääkiekkoilun Tuki ry oli rakentanut noin 1,2 miljoonaa markkaa maksaneen harjoitusjäähallin Espoonlahteen. Hallin koko oli noin 40 x 70 metriä, johon mahtui yksi kiekkokaukalo. Se oli lämpöeristämätön peltihalli, jossa oltiin luisteltu siinä, missä kaupungin 10 miljoonaa markkaa maksaneissa betonijäähalleissakin. Ajattelin, että jalkapallomiehet eivät voisi olla Pekkaa pahempia. Hallin tontti Loppumatkan aikana hallikonsepti kehittyi ja päätin heti lomalta palattuani mennä Espoon kaupungin keskushallintoon kysymään vapaata tonttia. Liikuntavirastoon en mennyt, koska sieltä ei apua saataisi. Eivät pystyneet edes pitämään Laaksolahden kuplahallia kunnolla kasassa, tuskin olisivat millään lailla mukana tämmöisessä hankkeessa. Liikuntaviraston päällikkö oli joskus aiemmin maininnut meidän olevan persaukista porukkaa, enkä halunnut kuulla samaa uudestaan. Niinpä meni vanhan tuttavani, Espoon kaupungin liikuntainsinööri Harri Rinteen juttusille Keskusvirastoon kysymään, löytyisikö kaupungilla kaavoitettua tonttia jalkapallohallin rakentamisen varalle. Ajattelin ensin, että halli olisi kooltaan 40 x 70 m (2800 m 2 ) oleva kuplahalli, joka maksaisi noin miljoona markkaa. Harri esitti hallin paikaksi Kehä 3:n vieressä Kauklahdessa olevaa Myntinsyrjää, jossa olisi kaavoitettu liikuntapaikkatontti ja sinne voisi rakentaa isommankin hallin. Haittapuolena oli edelleen pitkä matka, mutta Kauklahteen oli kuitenkin selvästi lyhyempi matka kuin Veikkolaan, jossa olimme aiemmin harjoitelleen muutaman talven ajan. Kävimme katsomassa Myntinsyrjän hallinpaikkaa Harrin kanssa. Myntinsyrjän edessä oli tasainen peltoalue ja sen takana kallio, jolle halli olisi rakennettava. Kävimme myös Keski-Espoossa, Kauklahdessa ja Olarissa, joihin kaavailtiin liikuntapaikkojen rakentamista. Myntinsyrjä jäi kuitenkin ainoaksi vaihtoehdoksi, jos haluaisimme rakentaa hallin nopeasti. Kaavoitus oli kunnossa, eikä mikään muukaan kaupungin virasto haluaisi ottaa tonttia omaan käyttöönsä. Lisäksi tontti oli juuri oikean kokoinen jalkapallohallin tontiksi. 157

Kun sitten parin viikon päästä tapasin FC Espoon puheenjohtajan silloin toimineen Jarmo Haajasen, hän innostui asiasta välittömästi. Esitin hänelle, että jakaisimme hallin käyttöön oikeuttavat osakkeet pelaajamäärien suhteessa ja FC Espoo saisi 15 % osakkeista ja hallin tunneista, jos markkinoisi idean seuroille. Teimme Jarmon kanssa tästä alustavan markkinointisopimuksen, jonka hän lupasi viedä FC Espoon johtokunnan tutkittavaksi. Olisin tietysti voinut tehdä hallin myös omissa nimissäni, mutta tuo FC Espoon 440.000 markan velka piti myös hoitaa samalla pois päiväjärjestyksestä. Kupla vai teräshalli Kiertelin katsomassa kaikenlaisia halleja, jotka vain voisivat tulla kysymykseen. Eniten minua kiinnosti Vantaalla eräässä kasvihuoneessa oleva puukaarihalli, joka oli päällystetty kaksinkertaisella muovipinnoitteella. Tämä teki hallista puolilämpimän, jolloin lämpötila olisi aina yli 12 o C. Ensimmäiset piirustukset hallista teki vanhin poikamme Tuomas, joka opiskeli arkkitehdiksi TKK:ssa. Hän piirsi hallin käyttäen em. kaarihallin periaatetta. Pihalle tuli myös parkkipaikka, jossa olivat meidän valkoinen ja Jarmo Haajasen punainen auto. Siellä niitä näkyikin tämän jälkeen aika usein. Kuvista tehtiin myös värikalvot, joita voitiin esitellä seurojen edustajille ja rahoittajille. Jarmo Haajanen kutsui FC Espoon seurat lokakuussa 1995 Hanasaaren kulttuurikeskukseen esittelytilaisuuteen, joka oli samalla viikolla, kun täytin 50 vuotta. Lähes jokaiselta valmentajalta tuli toivomus, että hallin pitäisi olla suurempi kuin 40 x 70 m. Tässä vaiheessa kaikki, jotka olivat paikalla, ilmoittivat olevansa innokkaasti hallin rakentamisen kannalla. Lähdin sitten tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja myös suuremmasta hallista. Tuomas piirsi lopulta tarjouspyyntöjä varten hallin, jonka sisämitat olivat 45 x 90 m (4150 m 2 ), jonka kokoinen halli juuri mahtui kyseiselle tontin 4500 neliön rakennusoikeuden puitteisiin, kun lisäksi tarvittiin tiloja pukuhuoneiden ja kahvilan varalle. Pyysimme tarjouksia usealta hallirakentajalta, joista kiinnostavimmat olivat Koraten ja SPU-Systemsin tarjoukset. Heidän tarjoukset teräsrunkoisesta hallista, jossa oli 15 cm villaa seinissä ja 20 cm katossa, oli noin kolme miljoonaa markkaa. Kevythallin ja Best-hallin tarjoukset muovikangaseristeisestä hallista olivat puolestaan 2,6 miljoonaa markkaa. Kun vertailin hallin kustannuksia tuntia kohti laskettuna, nousivat kevythallien tuntihinnat samoihin teräshallien kanssa. 158

Esitin hallitukselle SPU-Systemsin tarjoamaa hallia, mutta hallitus halusi valita Koraten hallin. SPU-Systemsin hallissa kaaret olivat sisäpuolella lämpimässä ja Koreten hallissa lämpöeristeiden ulkopuolella. Koraten hallissa ulkopuolella olevat kaaret eivät haitanneet pelaamista. Ulkopuolisista kaarista oli se haitta, että hallin katosta tippui aamuisin vettä aina, kun yöllä oli ollut pakkasta ja ilma lauhtui. Tämän vuoksi halliin jouduttiin hankkimaan kuivuri, joka piti välipohjan kuivana, mutta vei sähköä runsaasti. Toinen ongelma syntyi niiden lujuudesta ja vuonna 2015 hallin sisälle jouduttiin rakentamaan lisätuet, jotka tulivat samaan kohtaan hallin sisälle kuin alkuperäisessä SPU-Systemsin hallissa. Hallin kustannukset Kustannusarvio valmiista teräshallista oli tuolloin viisi miljoonaa markkaa ilman arvonlisäveroa. Runko maksoi 3,5 miljoonaa markkaa. Maarakennukseen arvioitiin kuluvat 500.000 markkaa, perustuksiin 200.000 markkaa sekä sähkö ja LVI-töihin 500.000 markkaa. Arvaamattomiin menoihin varattiin 300.000 markkaa. Hallin kustannukset (1000 mk). 1000 euroa Arvio Toteutunut Erotus Maatyöt 500 1000 500 Perustukset 200 200 0 Runko 3500 3500 0 Väestönsuoja 500 500 LVI 300 300 0 Sähkö 200 200 0 Huoltorakennus 100 100 ALV 1000 1160 160 Erittelemättömät 500-500 Yhteensä 6200 6960 760 Arvonlisävero oli epäselvä, koska Tuki Oy oli voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhtiö. Kun kysyimme lääninverovirastosta ennakkoratkaisua, sieltä kerrottiin, että halliyhtiön toiminta on liikevaihtoverosta vapaata toimintaa, mutta hallin rakentamisesta joudutaan maksamaan liikevaihtoveroa 22 %. Näin hallin hinta nousi 6,2 miljoonaan markkaan. 159

Rahoitus Vielä piti hallin rahoitus järjestää. Päädyimme siihen, että hankimme hallille osakepääomaa 1,2 miljoonaa markkaa (20 %) myymällä B-osakkeita 600 kappaletta yksikköhintaan 2000 markkaa kappale. Koska varsinainen osakkeen hinta oli 100 markkaa kappale, ylimenevä 1900 markkaa siirrettiin ylikurssirahastoon, joka oli samalla eräänlainen vararahasto kustannusten nousun varalle. Markkinointisopimuksen mukaisesti FC Espoo sai 15 % halliyhtiön osakkeista sovittuna markkinointipalkkiona. Tämä oli 180.000 markkaa, joka vastasi kolmannesta seuran veloista. Silti seuran oma pääoma oli vielä lähes 300.000 markka pakkasella. Lainan tarve oli 5 miljoonaa markkaa (80 %) ja saimme siihen lainatarjouksen Postipankista, jonka pankinjohtajana oli hyvä ystäväni Kiekko-Espoon jääkiekkovalmentaja, varatuomari Martti Merra. Lainan ehtona oli kaupungin takaus, joka piti hakea kaupunginvaltuustosta asti. Kaupungin takauksen käsittely eteni nopeasti. Tammikuussa se oli kaupunginhallituksessa ja helmikuussa kaupunginvaltuustossa. Molemmat päättivät muistaakseni yksimielisesti hyväksyä takauksen. Olin ollut vuodet 1996 1993 Espoon valtuustossa ja tunsin kaikki keskeisimmät valtuuston jäsenet henkilökohtaisesti. Yritimme saada hallille myös avustuksia valtiolta. Kävimme Haajasen kanssa kerran Urheilu- ja kulttuuriministeri Claes Anderssonin juttusilla eduskunnassa, jonne käynnin oli järjestänyt hänen puoluetoverinsa kansanedustaja Kari Uotila, joka oli myös innokas jalkapallomies. Käynti meni täysin hukkaan, kun Andersson oli varannut kaikki avustusrahat Harkimon jäähallia varten ja meille hän ei luvannut mitään. Hänen Ville-poikansa oli pelannut jalkapalloa ja jääkiekkoa EPS:ssä ja tunsin molemmat melko hyvin. Suurin ongelma syntyi rakennusluvan kanssa, kun kaavoittaja oli piirtänyt hallin Myntinsyrjän suuntaiseksi. Tällöin hallin länsikulma olisi ollut syvän suon päällä ja itäkulma kalliolla. Esitimme rakennuslupahakemukseen Tuomaksen piirtämän asemapiirroksen, jossa halli olikin kallion suuntainen ja myös länsikulma olisi kalliolla. Perustelimme asiaa sillä, että näin emme joutuisi paaluttamaan ja siihen meillä ei olisi varaa. Lisäksi kerroimme, että kääntämällä halli saisimme Myntinsyrjän viereen 100 henkilöauton parkkipaikan. Tämän uuden suunnitelman rakennuslautakunta hyväksyi pitkin hampain, vaikka virastopäällikkö oli sitä 160

vastustanut. Siellä asiaamme ajoi Erkki Juva, joka osasi vakuuttaa muut lautakunnan jäsenet tämän uuden suunnitelman järkevyydestä. Lisäkustannuksia aiheutui myös siitä, rakennusvalvontavirasto vaati, että hallille pitää rakentaa kevytrakenteinen K-luokan väestönsuoja. Tämä oli noin 50 m 2 maanpäällinen bunkkeri, johon mahtui kaksi pukuhuonetta. Tämä sijoitettiin hallin päätyyn erillisenä rakennuksena, jonka toteutus ei kuulunut Koraten toimitusurakkaan. Sen kustannukset olivat noin 500.000 markkaa. Ongelmia syntyi myös maanrakennustöiden kustannuksista tällä uudella paikallakin. Havaittiin, että kallio oli aivan pinnassa, joten maanrakennustöiden kustannukset nousivat 500.000 markasta noin miljoonaan markkaan. Kolmas kustannuksia nostava asia oli, kun hallin viereen päätettiin ostaa vanha työmaaparakki, jonka myyntihinta oli 70.000 markkaa. Kuitenkin sen siirtäminen ja kuunnostaminen kahvila-, pukuhuone- ja toimistotiloiksi tuli maksamaan huomattavasti enemmän. Samalla rahalla olisimme voineet rakentaa uuden huoltorakennuksen. Parakki ei ollut hallille välttämätön, joten siitä olisi voinut luopuakin. Näin ei kuitenkaan tehty. Suunnittelussa oltiin varauduttu noin 300.000 markan kustannusten ylityksiin, mutta nämä varaukset eivät riittäneet väestönsuojan, maatöiden ja kahvilarakennuksen noin miljoonan markan ylimääräisiin kustannuksiin. Hallin rakentaminen Kun takauspäätös saatiin kaupunginvaltuustosta ja tontin vuokrauksesta oli tehty sopimus, aloitettiin puuston raivaus. Olimme saaneet vuokrattua kaksi tonttia, joista toinen noin kahden hehtaarin tontti oli varattu pallokentän tekoa varten. Järjestimme yhtenä lauantaina talkoot, joiden aikana oli tarkoitus kaataa puut. Porukkaa oli paikalla kymmenkunta ja monikaan ei ollut eläessään kaatanut yhtään puuta. Hommasta ei tullut yhtään mitään. Seuraavana maanantaina kysyin metsurifirmoista apua. He lupasivat kaataa puut, jos saisivat pitää ne palkkiona. Puuthan eivät oikeasti olleet meidän vain kaupungin. Varsinkin viereinen pallokenttä tontti oli täynnä pientä ranteenpaksuista kuusta ja leppää. Soitin sitten, kaupungille puunkaadosta ja sain luvan puhelimella. Lopulta sitten puut kaadettiin yhdessä viikossa metsäkoneita käyttäen. Puita tuli hyvinkin 50-100 kuutiota. 161

Kuva 8.3.1 Hallille tehtiin teräsrunko, joka laitettiin anturoiden päälle. Seiniin laitettiin 15 cm ja kattoon 20 cm mineraalivillaa. (Kuva 28.7.1996 Asko Vuorinen). Seuraava urakka oli maansiirtotöiden ja louhintojen tekeminen. Ne tehtiin saatujen suunnitelmien mukaisesti. Irtomaa vietiin viereisellä pallokentälle täytemaaksi. Kallio murskattiin ja siitä tehtiin parkkipaikan pohjasepelit. Maansiirtotyöt olivat valmiina toukokuluun lopussa ja ne pystyttiin maksamaan hallinyhtiön omalla pääomalla. Rahoituksen kanssa syntyi ongelmia, koska kaupungin takaukseen piti vielä saada kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen nimi. Sen onnistuin saamaan Juhannuksen aaton aattona vähän ennen, kun kaupunginjohtaja aloitti kesälomansa Juhannuksen aatonaattona. Näin saimme pankista myös velkarahaa, jolla pystyimme maksamaan hallin toisen maksuerän kesäkuun lopussa. Ensimmäinen oli maksettu omalla pääomalla, kun halli tilattiin huhtikuussa. Perustusten suunnitelmat tilattiin insinööritoimistosta. Vaativimpien osien muottilaudoitukset ja raudoitukset hallin kaarien tukipisteissä teetettiin ammattimiehillä. Sen sijaan hallin 45 ja 90 metriä pitkät sokkelit tehtiin talkoilla elementeistä. Idean oli keksinyt maanrakennustöiden valvojaksi lupautunut maarakennusinsinööri Markku Hakala, joka toimi myös talkootöiden johtajana. Näin elokuussa sokkelit olivat valmiina, kun hallin seiniä alettiin pystyttää. 162

Kuva 8.3.2 Harjannostajaisissa meitä viihdytti Klaus Thomasson, joka asui Kartanonkujalla meidän kanssa samassa taloyhtiössä. Varsinainen hallin rakentaminen sujui Pohjanmaalta tulleiden ammattimiesten toimesta nopeasti. Jo heinäkuun lopussa kaaret olivat pystyssä ja elokuussa alkoivat kattopeltien asennukset. Elokuun lopussa myös seinät olivat paikallaan ja sähkö- ja LVI-töitä tehtiin erillisten urakoiden pohjalta. Espoon Sähkö toi hallin viereen öljylämmityskontin, joka oli myöhemmin tarkoitus liittää kaukolämpöverkkoon. Halli valmistui aikataulun mukaisesti lokakuussa 1996. Hallin avajaiset pidettiin 24.10.1996 tarkalleen vuosi siitä, kun seurojen kanssa keskusteltiin ensimmäisen kerran Hanasaaressa hallin rakentamisesta. Avajaisiin oli kutsuttu jalkapalloväkeä Tuki Oy:n omistajaseuroista ja kaupungin edustajia. Kun siellä pelattiin avausottelua, halli pölisi valtavasti, kun pohjana ollut kivitukan ja purun seos oli jäänyt kastelematta. Viereinen kahvilarakennus (Kuva 8.3.3) valmistui jouluun mennessä samana vuonna 1996. Siihen tuli myös kaksi pukuhuonetta ja toimistohuone. Pukuhuoneita käytettiin kuitenkin kokoustiloina, koska väestönsuojan pukuhuoneet riittivät. 163

Kuva 8.3.3 Kahvilassa syötiin turnauksen välillä eväitä tammikuussa 1997. Osa kustannusten noususta voitiin kattaa sillä, kun muutamat seurat pystyivät maksamaan koko talven vuokran jo syksyllä. Kustannusten ylitys pystyttiin sitten kuromaan vähitellen umpeen. Hallin tuntihinta oli 320 markkaa (53 euroa) hallin kolmanneksesta. Näin hallin tulot olivat noin miljoona markkaa vuodessa. Tällä summalla katettiin lainat ja hoitomenot. Hoitomenot olivat noin 300.000 markkaa vuodessa eli noin 8 mk/m 2. Lisäksi rakennettiin täysmittainen 64 x 100 metriä oleva ruohokenttä vuonna 2000. Sen pohja oli valmiina, mutta pintaan tarvittaisiin 20 cm hiekkakerros. Teimmekin sopimuksen yhden urakoitsijan kanssa, että hän toimittaisi tarvittavan määrän hiekkaa, joka maksaisi noin 6000 euroa. Jostain syystä hän ajoikin sinne 40 cm kerroksen ja lähetti meille 12 000 euron laskun. Maksoimme siitä kuitenkin vain sovitut 6000 euroa ja kaverin urakka meni pahasti tappiolle. Kentän ympärille rakennettiin vielä alumiinipylväin varustettu verkkoaita, johon saimme avustusta Espoon kaupungilta. Jalkapallon talvisarja Olimme jo alun perin jättäneet lauantain tunnit myymättä seuroille, koska lauantaisin oli tarkoitus järjestää turnauksia ja sarjaotteluita. Ajateltiin, että harjoittelun lomassa pelaaminen olisi hyväksi pelaajien motivaation kannalta. 164

Kaikki lauantain tunnit tarjottiin halukkaille seuroille 5000 markan hinnalla, mutta yhtään halukasta ostajaa ei löytynyt. Kuva 8.3.4 Jalkapallohallin vieressä on myös täysimittainen ruohokenttä. Ensimmäisen toimintavuotena päätettiin järjestää hallisarja siten, että rahat kerättäisiin Tuki Oy:n toimesta, mutta kukin seura olisi vuorollaan valvomassa otteluita ja kahvilamyyntiä. Otteluohjelmat laadin vanhalla rutiinilla. Olinhan tehnyt niitä jo Espoonlahti-cupissa EPS:ssä monena vuotena aiemmin. Sen sijaan ottelupäivän tapahtumien järjestäminen sujui heikosti, koska aina ei hallille ilmaantunut seurojen edustajia, joiden piti valvoa tuomarien ja ottelujen kulkua. Näin hallin käyttöpäällikkö Markku Kallioniemi joutui käytännössä järjestelemään ottelut, tuomarit ja kahvilatoiminnan. Näin sitten päätettiin antaa koko syksyn 1997 talvisarjan ja kahvilan pito FC Espoolle, jonka töitä Markku teki vapaa-aikoinaan. Tästä syntyi vähitellen noin 250 350 joukkueen sarja, joka tuotti FC Espoolle noin 300.000 markkaa (50.000 euroa) nettotuloja. Näillä tuloilla voitiin käytännössä rahoittaa FC Espoon edustusjoukkue, joka pelasi lopulta kakkosdivarissa. Talvisarjan tuotolla FC Espoosta tuli vähitellen velaton jalkapalloseura. Toinen tulonhankkimistapa oli lupaavien pelaajien myynti muihin seuroihin. Suurimman tulon seura sai 1987-syntyneen Jami Puustisen myynnistä Manchester Unitedin nuorisoakatemiaan. 165

Kuva 8.3.5 Kauklahden jalkapallohalli sai Palloliiton Futari-lehden vuoden vihreän kortin. Kuvassa myös Jarmo Haajanen, joka oli FC Espoon silloinen puheenjohtaja. Teimme FC Espoon miesten joukkueenjohtajan kanssa analyysejä, mitä maksaisi nousu ykköseen tai liigaan. Niissä päädyttiin siihen lopputulokseen, että ykkösdivariin tarvittaisiin noin 1,2 miljoonan markan (200.000 euroa) tulot, koska jouduttaisin matkustelemaan ympäri Suomea ja tärkeimmille pelaajille pitäisi maksaa palkkioita. Siihen ei olisi näillä tuloilla vielä mahdollisuuksia. Liigassa tulojen tarve olisi puolestaan noin kuusi miljoonaa markkaa (1 milj. euroa), koska kaikille pelaajille pitäisi maksaa normaalit palkat. Se vaatisi huomattavaa liiketoimintaa varsinaisen pelaamisen ulkopuolelle, koska katsomotulot Leppävaaran stadionilla jäisivät noin 1000 katsojan keskiarvolla noin miljoonaan markkaan (160.000 euroa) kaudessa. Tultiin siihen tulokseen, että ykköseen kannattaa nousta vasta sitten, kun edellä mainittu noin 1,2 miljoonan markan (200.000 euroa) tulot on varmistettu 166

liiketoiminnan avulla. Toisaalta ajateltiin, että jos ykköseen noustaan, kannattaa samalla tähdätä myös liigaan. Näin alettiin kehittää liiketoimintamalleja, joiden avulla liigan aiheuttamat noin kuuden miljoonan markan menot voitaisiin kattaa. 8.4 Espoo SkyArena Vuonna 2000 teimme sitten alustavat suunnitelmat Leppävaaran Sky-arenasta, josta oli tarkoitus tehdä liigakelpoinen avattavalla katolla ja 5000 hengen katsomolla varustetta areena. Tässä oli ideana pelata siellä kesällä liigaotteluita ja järjestää väliajalla ja talvella megaluokan konsertteja samoin kuin Harwallin Areenassa oli tehty. Lisäksi siellä voitaisiin harjoitella täysimittaisella kentällä. Kuva 8.4.1 Luonnoskuva Espoo SkyArenasta avattavalla katolla. Informoimme hallista myös Palloliittoa ja siellä oltiin areenan takana. Palloliiton pääsihteeri Pertti Alaja soitti minulle ja esitti, että kentän tulisi olla hänen mielestään myös kansainväliset mitat täyttävä eli 105 x 68 m. Kuitenkin ilmeni, että Palloliitto kannatti myös samalla yhtä aikaa Esport Centerin tekemää salibandyjalkapallohallisuunnitelmaa, joka oli kilpaileva hanke. Kaupunki ei tukisi missään tapauksessa kahta hanketta yhtä aikaa. Tuomas piirsi nyt hallista kolmiulotteisin CAD-kuvan, joka päätyi myös sunnuntaina 11.6.2000 Länsiväylän kanteen suurena värikuvana (Kuva 8.4.2). Hallin kerrottiin maksavan 120 miljoonaa markkaa (20 milj. euroa) ja sen rakennusala oli 31.000 kerrosneliömetriä. 167

Kuva 8.4.2 Länsiväylässä oli pitkä juttu Espoo SkyArenasta 11.6.2000. Kentän koko oli Alajan toivomusten mukainen kansainväliset mitat täyttävä kenttä ja sen pinnoite kolmannen sukupolven 55 mm nukalla varustettu kumirouhetekonurmi. Jalkapallohallin pinta-ala oli 17 000 neliömetriä. Sinne voitaisiin ottaa jalkapallo-otteluihin 5000 katsojaa ja konsertteihin heidän lisäkseen toiset 5000 katsojaa permannolle. Halliin oli varattu tilat myös 5000 neliömetrin kokoisille salibandytiloille ja 8000 neliömetrin kokoinen halli näyttelytiloille, jotka olimme sijoittaneet hallin sivulle. Ajattelimme, että myös näyttely- ja messutoiminta olisi erittäin kannattavaa liiketoimintaa, kunhan tilat olisivat riittävän suuret. Myös Helsingin Sanomat kertoi jutun SkyArenasta sivuillaan 9.6.2000. Samalla sivuilla kerrottiin myös, että Jalkapalloilun Tuki Oy on hankkinut Myntinsyrjän jalkapallohalliin 25 mm nukalla varustetun kumirouhetekonurmen, joka oli 168

maksanut 500.000 markkaa. Se oli rakennettu kokonaan lainarahalla, johon oli saatu Espoon kaupungin takaus. Myös Myntinsyrjän täysimittainen ja luonnonnurmipäällysteinen ulkokenttä oli rakenteilla. Kävimme esittelemässä SkyArenan liiketoimintasuunnitelmia myös kokoomuksen ja demareiden valtuustoryhmissä. Kokoomuksen nokkamies oli tuolloin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka J. Kari. Hän kertoi Länsiväylässä, että meiltä on mopo karannut käsistä. Tosiasiassa hän kannatti ilmeisesti Esport Centerin ehdotusta, kuten myöhemmin ilmenikin. Hän sanoi myöhemmin, että WeeGee-talon ostaminen ja peruskorjaaminen taidekeskukseksi oli hänen poliittisen uransa tärkein asia. Se puolestaan aiheutti sen, että WeeGee-talossa olleet salibandyn pelaajat jäivät ilman pelipaikkaa. Näin Tapiolaan tarvittiin myös salibandyhalli. Salibandyhallin rakentajiksi ilmoittautuivat Esport Centerin lisäksi WeeGee-talossa aiemmin toiminut salibandy-halliyrittäjä ja Espoon Oilersin taustajoukot. Demareiden nokkamies, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, Karl Koivunen ilmoitti, että hänen mielestään messutoiminta ei sovi Leppävaaraan. Parempi paikka olisi Vermo. Hän kannatti puolestaan Espoo Oilersin tekemää salibandyhanketta ja halusi erillisen jalkapallohallin. Sen sijaan hänkään ei puhunut liigan mitat täyttävästä jalkapalloareenasta, jollainen oli meidän tavoitteena. Demareiden ja kokoomuksen välillä oli tuolloin pesäero, joka aiheutui mm. erimielisyyksistä Espoon Sähkön myynnistä ja metron rakentamisesta. Huomasimme, että demarit olivat paremmin meidän takanamme, vaikka osa kokoomuslaisista kannatti hankettamme. Lähinnä kokoomuksen Tapiolassa asustava porukka kannatti kuitenkin Esport Centerin hanketta, jonka takana oli myös FC Honka. Esport Centerin halliprojekti Esport Centerin salibandy-jalkapallohalli oli tapiolalaisille tärkeämpi kuin Leppävaaraan rakennettava Espoon SkyArena. Näin kävi myös lopulta Palloliitossa, joka ilmeisesti kannatti lämpimästi myös Esport Centerin hanketta. Siellä kerrottiin, että Esport Centerin halliyrittäjä Färid Ainedtin oli ollut monta kertaa Palloliiton toimistossa lobbaamassa omaa halliprojektiaan. Lisäksi hän oli Tapiolan Kokoomuksen hallituksen jäsen. FC Honka oli naulinnut taloutensa Esport Centerin hankkeeseen. Honka pelasi tuolloin ykkösdivisioonassa ja keikkui koko ajan konkurssin partaalla. Tapasimme 169

Jarmo Haajasen kanssa FC Hongan puheenjohtajan, Kari Helanderin, hänen työpaikassaan, Suomen Pankissa. Yritimme saada Helanderin innostumaan liigamitat täyttävästä jalkapalloareenasta. Hän kertoi, että Honka on sitoutunut Esport Centerin hankkeeseen ilmeisesti sponsoroinnin vuoksi. FC Hongan pelastajaksi ilmoittautui myös Martin Saarikangas, joka oli ollut mukana Jäähongan toiminnassa 70-luvulla. Kuitenkin hänen rahoituksellinen apunsa FC Hongan pelastamisessa oli hyvin vaatimatonta luokkaa. Tapasin Saarikankaan kerran hänen aitiossaan Barona-areenassa, mutta myöskään hän ei lämmennyt liigamitat täyttävälle jalkapalloareenalle. Saattoi myös olla, että hän koki SkyArenan pahaksi kilpailijaksi Barona-areenalle ja hän oli Ainedtin tuttuja Tapiolan kokoomuksesta. Saarikankaan aikaisempiin saavutuksiin kuului mm. Jäähongan kaatuminen velkoihin sen pelatessa ykkösessä 80-luvun alussa, kun Saarikangas oli seuran puheenjohtajana. Toisaalta Jäähongan divarijoukkueen pohjalta perustettiin Kiekko-Espoo ry, jossa kaikki espoolaiset jääkiekkoseurat olivat mukana. Toinen surullinen tapahtuma oli Wärtsilä Marinen konkurssi 80-luvun lopussa. Saarikangas oli myynyt Marinen nimissä kaksi isoa Karibian risteilijää, jotka menivät pahasti tappiolle ja aiheuttivat Wärtsilä Marinelle rahoitusongelmia. Tässä osaltaan vaikutti myös maan hallituksen vahvan markan politiikka, joka pienensi laivoista saatavia markkamääräisiä tuloja. Jos devalvaatio olisi tehty ajoissa, niin ehkä Wärtsilä Marine olisi säilynyt suomalaisomistuksessa ja osana Metra-konsernia, joihin kuului myös Wärtsilä Diesel Oy. Olin itse Wärtsilä Dieselin palveluksessa vuodesta 1992 alkaen ja samalla nostamassa Wärtsilää takaisin kannattavien teollisuusyritysten joukkoon. Näin käytännössä Espoon kaupunki, FC Honka ja Palloliitto käänsivät selkänsä liigan mitat täyttävältä jalkapalloareenalta, joka Espoosta puuttuu vielä nyt 15 vuotta myöhemmin. Samalla FC Espoon porukka sanoi käytännössä hyvästit FC Espoon toiveille nousta SM-liigaan. Meillä oli vakaa käsitys, että jos olosuhteita ei saataisi ensin kuntoon, liigaan ei kannattaisi nousta. Tämä pohdiskelu ei kuitenkaan koskenut kilpailijaamme FC Honkaa. Siellä mukaan tuli rakennusyrittäjät Jouko Harjunpää ja Jouko Pakarinen, jotka perustivat Pallohonka Oy:n ja nostivat FC Hongan sen nimissä liigaan vuonna 2005. Nyt seura on pelannut tällä mallilla divarissa vuoden ja liigassa yhdeksän vuotta. Seura on kuluttanut Pakarisen ja Harjunpään hankkimia rahoja noin 12 miljoonaa euroa eli keskimäärin 1,5 milj. euroa vuodessa. Budjetti on kuitenkin pienentynyt alun 2,5 miljoonasta vuoden 2014 noin miljoonaan eroon vuodessa. 170

Honka on tarjonnut myös monelle FC Espoon pelaajalle liigapaikan, kun se ei ole pystynyt hankkimaan kalliita ostopelaajia. Suuri osa pelaajista on tullut oman junioriakatemian kautta. Siellä ovat pelanneet myös monet FC Espoon kautta tulleet liigapelaajat kuten Jami Puustinen ja Nicholas Otaru. Tapiolan jalkapallostadion Vuonna 2010 Pallohonka Oy ja sen takana olevat puuhamiehet ilmoittivat perustaneensa Tapiolan Jalkapallostadion Oy:n, jonka tarkoituksen on rakentaa Tapiolan urheilupuistoon liigakelpoisen stadionin. Stadionille mahtuisi 8000 katsojaa ja se varustettaisiin Leppävaaran Sky-Arenan tapaan avattavalla katolla. Hallin kustannusarvio on nyt 25 miljoonaan euroa. Stadionin omistajina olisivat Pallohonka Oy ja Toivo Sukari, molemmat 20 %:n osuudella sekä kuusi 10 % osuuden omistavaa yksityishenkilöä. Pallohonka Oy:n omistajia olivat puolestaan Jouko Harjunpää (37,7 %), Jouko Pakarinen (25,7 %), Toivo Sukari (10 %) sekä noin 170 alle 10 % omistavaa osakasta. Näin kolmikko Harjunpää, Pakarinen ja Sukari olisivat käytännössä myös Tapiolan jalkapallostadionin pääomistajat. Kaupunki ei ole enää Stadion-hankkeessa millään tavalla mukana, mutta se on kuitenkin kaavoittanut Tapiolan urheilupuistoon rakennuspaikan jalkapallostadionille. Jalkapallostadionin kannalta hyvä asia on Tapiolan urheilupuiston lähelle tuleva metroasema, joka voi nostaa stadionin kävijämääriä. Kuva 8.4.3 Tapiolan jalkapallostadionin havainnekuva. Myös Pallohongan rahoitus on ollut vaikeuksissa, kun kävijämäärät ovat olleet alle odotusten. Hongan pelien kävijämäärä on ollut keskimäärin kaudella 2011 vain 2400. Vuonna 2014 Hongan pelejä seurasi enää 1600 katsojaa. Kaikki vanhemmat 171

pelaajat ovat olleet myynnissä ja tilalle on otettu nuoria, joille ei tarvitse maksaa suuria summia. HJK:n pelejä katsoi vuonna 2011 noin 3500, mutta katsojakeskiarvo nousi tästä ja oli vuonna 2014 jo noin 4400. Lisäkatsojia tuli siitä, kun HJK nousi Euroopan liigaan. Seura on saanut paljon lisätuloja myös myymällä huippupelaajiaan Euroopan suurseuroihin. Honka joutui lopettamaan toimintansa Pallohongan rahoittamana syksyllä 2014 ja seura aloitti vuoden 2015 alusta uuden elämän kakkosessa nimellä Esport Honka. Nyt sen rahoittajaksi tuli Esportin liikuntakeskus, jonka taustalla on liikemies Färid Ainetdin. Pian nähdään pystyvätkö uudet taustajoukot rakentamaan jalkapallostadionin. Honka pelaa nyt ykkösessä ja stadion on edelleen rakentamatta. Nyt olen ymmärtänyt, että Espoon kaupungin tavoitteena on kaavoittaa alueelle noin 5000 katsojan stadion, joka oli alun perin meidän SkyArenan kokoinen. Tapiolan urheilupuiston liikuntapaikat. 172

8.5 Laaksolahden jalkapallohalli Kun havaitsimme, että Leppävaaran stadionille ei ollut syksyllä 2000 edellytyksiä, päätimme aloittaa oman täysimittaisen jalkapallohallin suunnittelun Laaksolahteen. Neuvottelut seurojen kesken päättyivät siihen, että mukaan tulevat seurat EPS, FC Espoo ja FC Kasiysi, yhtiöt Rigraf Oy ja Suunnittelutoimisto Teo-Vision Oy sekä kuusi yksityishenkilöä perustivat FC Espoo Stars Oy:n joulukuussa 2000. Rigraf Oy oli Jarmo Haajasen perheen yhtiö ja Teo-Vision Oy meidän perheen yhtiö. Jarmo Haajanen valittiin FC Espoo Stars Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi ja minut yhtiön toimitusjohtajaksi. Starsin tarkoituksena olisi ollut ylläpitää jalkapallon edustusjoukkuetta businesspohjalta. FC Espoo Stars Oy puolestaan perusti tammikuussa 2001 Espoo SkyArena Oy:n, jonka tarkoituksena oli toimia hallien rakentajana ja omistajana. Laaksolahden jalkapallohallin hankesuunnitelma valmistui tammikuussa 2001. Siinä hallin sisämitoiksi muodostui 70 x 105 metriä, johon mahtuisi 64 x 100 m oleva täysimittainen jalkapallokenttä. Sitä varten perustettiin SkyArena Oy:n aputoiminimi Laaksolahden Jalkapallohalli Oy. Tuomas Teovision Oy:stä piirsi hallista taas CAD:lla kolmidimensionaalisen havainnekuvan, joka voitiin jaella lehdistölle ja valtuutetuille. Hallin kustannusarvio oli ilman alvia 25 miljoonaa ja alvin kanssa 30 miljoonaa markkaa. Tuomaksen piirtämä havainnekuva Laaksolahden hallista. 173

Tämä hallihanke menikin sitten nopeasti Espoon päättäjien käsittelyyn, koska siinä oli rakennuttajana kokenut porukka, jonka takana oli espoolaisia jalkapalloseuroja ja sama porukka oli rakennuttanut Myntinsyrjän hallin viisi vuotta aiemmin. Toinen syy oli samalla paikalla ollut Laaksolahden kuplahalli, joka oli hajonnut syksyllä 2000. Olimme tehneet hallista esisopimuksen SPU-systemsin kanssa, joka oli pirkanmaalainen rakennusliike ja joka oli mukana tarjoamassa Myntinsyrjän hallia vuonna 1996. Olimme myös saaneet tarjouksen Merita-pankista hankkeen lainoittamisesta. Halli luvattiin toteuttaa vuoden 2001 aikana, mikäli tarvittavat päätökset tehdään huhtikuun loppuun mennessä. Keväällä 2001 alettiin sitten tehdä päätöksiä Espoon kaupunginvaltuustossa. Laaksolahden hallin rahoituspäätös tehtiin lopulta vasta kesäkuussa kello 01 yöllä, kun välillä käytiin neuvotteluja meidän kanssa. Kokouksen väliajalla kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka J. Kari tuli kysymään Haajaselta ja minulta kello 0:30 yöllä, että sopiiko se, jos halli tehdään kokonaan kaupungin toimesta. Vastasimme siihen myöntävästi. Näin valtuusto päätti rakentaa Laaksolahden hallin kaupungin omana hankkeena, mutta hanke viivästyi ja halli valmistui sitten vasta 2003. Jostain syystä kaupunki halusi tehdä siitä hieman pienemmän, jolloin siinä ei voisi pelata virallisia otteluita. Se oli käsittämätöntä säästöä, koska halli tuli kuitenkin maksamaan saman 25 miljoonaa markkaa, johon hintaan me olimme luvanneet rakentaa täysimittaisen hallin. Liikuntavirasto tai sen ylimielinen johtaja halusi tehdä meille ilmeisen tahallisesti kiusaa. Nyt se teki kiusaa itselleen, kun hallista tulikin yllättäen Espoon kaupungin omistama. Heidän mielestään halli olisi pitänyt tehdä Keski-Espooseen, mutta sinne emme hallia halunneet, koska siellä toimiva EBK ei halunnut koskaan tulla mukaan FC Espoon yhteistyöhön. Sen sijaan valtuustossa he olivat kovasti lobbaamassa meidän kehittämää hallia itselleen. Laaksolahdessa taas toimi suurin omistajaseuramme Kasiysi ry, joten meille se oli selvästi paras paikka. Myös Keski-Espooseen tehtiin myöhemmin yksityinen jalkapallohalli. Halli maksoi noin 4,5 miljoonaa euroa ja sillä on edelleen sen verran velkaa. Halli vastasi kooltaan Laaksolahden täysimittaista hallia, joka olisi maksanut lähes yhtä paljon. Hallista ei tullut kuitenkaan kannattavaa ja koko halli on myytävänä. Näin olisi saattanut käydä myös Laaksolahden hallille, jos olisimme rakentaneet sen yksityisellä rahoituksella. Onneksi kaupunki rakensi sen ja emme joutuneet suuriin velkoihin. 174

8.6 Yhteenveto Vuonna 2004 lopetin toiminnan halliyhtiön ja vuonna 2005 Starsin ja SkyArena Oy:n toimitusjohtajana. Olin toiminut 25 vuotta yhtäjaksoisesti vuodesta 1977 lähtien eri tehtävissä Espoon Palloseurassa ja Espoon Jääkiekkoilun Tuki ry:n hallituksessa sekä Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:n ja FC Espoo Stars Oy:n toimitusjohtajana. Omat poikamme olivat kaikki myös poissa näistä FC Espoon kuvioista. Nuorin poikamme Johannes oli perustanut teekkarikavereidensa kanssa FC Babylon ry:n, jossa hän toimi seuran puheenjohtajana ja pelasi myös jalkapalloa kuusi vuotta. Autoin heitä kirjanpidossa ja hallinnossa, kunnes Johanneskin jätti puheenjohtajan tehtävät syksyllä 2011 mentyään naimisiin ja muutettuaan Vantaalle. Lopettaessani toimitusjohtajan tehtävät pidin Jalkapalloilun Tuki Oy:n omistajaseuroille 13.3.2004 katsauksen jalkapallon kehityksestä Espoossa hallin toiminnan aikana, josta seuraavassa pääkohdat: Jalkapallohallin valmistuessa vuonna 1996 Espoossa oli 5120 rekisteröityä jalkapallon pelaajaa, joista 3010 kuului hallin omistajaseuroihin. Vuonna 2004 pelaajia oli 5910, joista 3890 kuului hallin omistajaseuroihin. Espoon rekisteröidyt jalkapallon pelaajat vuosina 1996 ja 2004. Vuosi Hallin seurat Muut seurat Yhteensä 1996 3010 2110 5120 2004 3890 2020 5910 Kasvu 880-90 790 Näin uusien pelaajien määrän kasvu (880 pelaajaa) kohdistui pelkästään hallin omistajaseuroihin, kun muiden seurojen (EBK, Honka, Kapy, Lepa) pelaajamäärät ovat vähentyneet. Nyt kun myös Kapy ja Lepa ovat liittyneet FC Espooseen, niidenkin pelaajamäärät ovat olleet kovassa kasvussa. 175

Myntinsyrjän hallin tuntihinnat (54 eur/h/kolmannes) ovat olleet noin 20 % halvemmat kuin Laaksolahden ja Tapiolan areenoiden subventoimattomat hinnat. Sen lisäksi hallin talvisarjojen kautta on FC Espoo pystynyt kattamaan pääosan miesjoukkueen menoista, mikä oli Tuki Oy:n perustajien alkuperäisenä tarkoituksena. FC Espoo on puolestaan voittanut ensimmäisen aikuisten sarjan SM-mitalin, kun se voitti pronssia naisten SM-sarjassa vuonna 2004. Siitä on tullut myös Suomessa erittäin tunnettu kasvattajaseura ja se on myös kasvattanut monia liigapelaajia. FC Espoon SM-mitaleita eri vuosilta Nyt kun eletään vuotta 2017, Jalkapalloilun Tuki Oy on rakentanut myös yhden oman tekonurmikentän Espoonlahteen ja Espoonlahden toisen tekonurmikentän päälle täysimittaisen kuplahallin. Kuplahalli kootaan vain talveksi, se kaksinkertaistaa omistajaseurojen oman halliajan tarjonnan. Näin tuntuu siltä, että vuonna 1989 perustamamme Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy on suorittanut tehtävänsä sen perustajien tarkoittamalla tavalla. Tuki Oy:llä on nyt kaksi jalkapallohallia, yksi tekonurmi ja yksi luonnonnurmikenttä. Lisäksi sen suunnittelun ansiosta kaupunki rakensi Laaksolahden hallin. Näin jalkapalloseurojen yhteistyö on kantanut hedelmää, jollaista muiden kaupunkien juniorit voivat vain kadehtia. Sen sijaan liigajalkapalloilun olosuhteet ovat vieläkin heikot, koska liigan mitat täyttävä stadion on edelleen rakentamatta. 176

Tänä samana aikana Espoon Palloseurasta on tullut Pääkaupunkiseudun suurin seura rekisteröityjen pelaajien määrässä mitattuna. Sillä on 1800 rekisteröityä pelaajaa ja Suomen seuroista ainoastaan Tampereen Ilves on suurempi. Taakse ovat jääneet myös FC Honka, Kasiysi ja VJS, jotka vielä 2004 olivat EPS:iä suurempia. Tähtäimessä mestarien liiga Kun tarkastelen suomalaisen jalkapalloilun tilannetta, niin uskon, että tähtäys on asetettava Euroopan kentille. Pääkaupunkiseudulle on saatava yksi iso seura, joka nousee Mestarien liigan tasolle ja muut olkoon sen kanssa hyvässä kasvatustoiminnassa. FC Espoo voisi olla yksi tämän huippuseuran kasvattajaseuroista. Tällaisia voisivat olla myös FC Honka ja muut Pääkaupunkiseudun isoimmat seurat Vantaalla ja Helsingissä. Kävin tämmöistä keskustelua FC Jokerien toimitusjohtaja Jarmo Koskisen ja Harry Harkimon kanssa, kun hän innostui jalkapallosta ja perusti FC Jokerit. Harry oli kuitenkin silloin sitä mieltä, että ei hän mitään yhteistyötä kaipaa, koska pelaajat tulevat Jokereihin muutenkin. Hänhän otti esimerkiksi FC Hongan koko A- juniorijoukkueen Jokereihin ja suututti samalla FC Hongan väen. Harry teki muutaman vuoden peräkkäin noin miljoonan euron verran tappiota ja lopetti FC Jokerit katkerana hävittyään noin viisi miljoonaa euroa. Nyt olosuhteet alkavat olla ainakin Espoossa hyvässä kunnossa. Espoossa on yhteensä viisi jalkapallohallia ja yli kymmenen tekonurmea. Missään ei ole parempia olosuhteita kuin Espoossa. Helsingissä on liigakelpoinen jalkapallostadion ja kansainvälisiin peleihin sopiva Olympiastadion. Rekisteröityjä pelaajia on pääkaupunkiseudulla yli 20.000 ja potentiaalisia katsojia miljoona. Tarvitaan vain yhteistyötä, hyvä valmennus ja business-konsepti, jolla Suomi viedään mestarien liigaan. Odotan tästä avausta Palloliitolta, joka ymmärtäisi tämän myös Suomen maajoukkueen tulevaisuuden kannalta. Esimerkkiseurana voitaisiin pitää Amsterdamin Ajaxia, joka on koonnut parhaat pelaajat omiin riveihinsä laajalta alueelta ja voittanut Mestarien liigan. Ehkä pitäisi harkita pohjoismaista jalkapalloliigaa, jolloin pelien taso kasvaisi etelän maiden tasolle. Ruotsissa ja Tanskassa on molemmissa ainakin neljä kovatasoista joukkuetta, jotka voisivat pelata tässä sarjassa. Norjassa ja Suomessa voisi molemmissa olla kolme, jolloin sarjaan saataisiin 14 joukkuetta. 177

9 POLITIIKAN VUODET 9.1 Kokoomuksen jäseneksi Politiikka oli kiinnostanut minua oppikouluvuosista alkaen, kun olin ollut mukana Keski-Suomen Yhteiskoulun keskustelukerhossa. En ollut kuitenkaan missään vaiheessa mukana minkään puolueen toiminnassa, kun vuoden 1979 keväällä liityin Lounais-Espoon Kokoomuksen jäseneksi. Kokoomus tuntui parhaalta, kun olin itse aika isänmaallinen. Meillä oli Kypärämäen omakotitalossa aina lippu salossa juhlapäivinä ja kotiin tuli Maalaisliiton äänenkannattajana toiminut sanomalehti, Keskisuomalainen. Isäni, Aaro, oli talvisodan veteraani ja taistellut Taipaleen rintamalla. Isoisäni, Juho, oli ollut Pylkönmäen suojeluskunnan johtaja, käynyt Suomen armeijan ja oli mukana sisällissodassa. Isoäitini, Alinan, koti oli ollut suuri Hokkalan talo ja luultavimmin siellä oltiin oltu samoilla linjoilla. Tosin en sitä koskaan saanut tietää, vaikka Kuusikon mummo luki lehdet ja kuunteli radion uutiset vielä 95-vuotiaana. Mietin myös liberaalista kansanpuoluetta, koska liberalismi oli tullut tutuksi, kun oli lukenut paljon englantilaisen filosofin Bertrand Russellin kirjoja. Toinen innoittajani oli poikavuosieni radioamatööriharrastuksiini vaikuttanut Osmo A. Wiio, joka oli Suomen liberaalisen puolueen perustajajäsen. Liberaaleille aatteille oli tapana maailmankatsomuksen avoimuus ja ahdasmielisyyden arvostelu. Toinen asia oli 70-luvulla Vietnamin sodan vastustus. Bertrand Russell oli yksi tärkeimmistä sodan vastustajista. Mutta huomasin, että liberaalinen kansanpuolue oli häviämässä kartalta. Esimerkiksi Soukankujalla asunut naapurini Pekka Kontu oli ollut liberaalien riveissä Espoon kaupunginvaltuustossa, mutta hänkin oli vaihtanut kokoomukseen. Hän oli kaupunginhallituksen puheenjohtajana liberaalina ja tuttu Tapiolan kuoron piiristä, jossa hänen poikansa oli myös laulajana. Olin myös valitsemassa Pekkaa Espoon Musiikkiopiston hallituksen puheenjohtajaksi. Kun ilmoittauduin sitten hakijaksi kunnallisiin luottamustoimiin, tulin valituksi Espoon Sähkö Oy:n hallintoneuvostoon. Siellä olinkin sitten yhteensä 12 vuotta (1981-1992). Tietysti osaamiseni voimalaitosten suunnittelijana oli tärkeä. Kuitenkin koin tehtäväni ennen muuta kuntalaisten etujen ajajana, kun Espoon Sähkö oli tuohon aikaan aika piittaamaton asiakkaidensa suhteen. 178

Esimerkkinä olivat meidän taloyhtiön energiansäästöinvestoinnit, jotka pudottivat lämmönkulutusta 30 %. Espoon Sähkössä tätä ei ensiksi uskottu ja vaihdettiin kaukolämmön mittari ja laskutettiin väliaika vanhaan kulutukseen perustuvan arviolaskutuksen mukaan. En näitä hyväksynyt ja sanoin, että teidän pitäisi edistää energian säästöä, koska se on meidän kuntalaisten etu. Lopulta Espoon Sähkö ottikin käyttöön kaukolämmön raportointisysteemin, joka oli omien toivomusteni mukainen. Olin kehittänyt samanlaisen, kun toimin Soukan Huolto Oy:n energiayhdysmiehenä ja vertailin taloyhtiöiden lämmönkulutuksia keskenään. Tuohon aikaan vain Espoon Sähkö pystyi myymään sähköä pienasiakkaille Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueella. Joka vuosi esitin hallintoneuvoston syysseminaarissa vertailun Espoon Sähkön lämmön ja sähkön hinnoista verrattuna Helsingin ja Vantaan hintoihin. Mielestäni Espoon hintojen tulisi olla kilpailukyiset muihin kaupunkeihin verrattuna. Monopoliyhtiön on helppo tehdä voittoa, jos ylihinnoittelee tuotteensa. Toimintani Espoon Sähkön hallintoneuvostossa oli kuitenkin hieman ongelmallista, koska olin päivätöissä IVOssa investointien pääsuunnittelijana. Espoon Sähkön suurin pelko oli, että IVO ostaisi Espoon Sähkön, joka oli liikevaihdoltaan kymmenes osa IVOsta. Kun sitten Espoon kaupunki halusi lopulta myydä osakkeet 1990-luvulla, se myi ne mieluimmin saksalaiselle E.ON:lle kuin suomalaiselle IVOlle. Kuitenkin Fortumiksi muuttunut IVO osti lopulta Espoon Sähkön E.ON:ilta. 9.2 Valtuustokausi 1985 1988 Kunnallispoliittinen toimintani aktivoitui syksyllä 1983, jolloin minut valittiin Lounais-Espoon Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Se oli hyvä paikka yrittää päästä myös Espoon kaupunginvaltuustoon. Teimme asukaskyselyitä ja järjestimme ideapäiviä Soukan palveluista, joissa yritimme selvittää mihin oltiin tyytyväisiä ja mitä pitäisi kehittää. Minut tunnettiin parhaiten urheiluasioista, kun olin ollut Espoon Palloseuran toiminnassa mukana vuodesta 1977 alkaen. Ensin olin ollut jääkiekossa Tuomaksen kanssa ja sitten jalkapallossa Joonaksen kanssa. Kentän laidalla tutustui kaikkiin vanhempiin ja seuran kokouksissa muiden joukkueiden vetäjiin. 179

Ehkä merkittävin asia oli, kun minut oli pyydetty vetämään jokakeväisen Espoonlahti-cupin järjestelytoimikuntaa keväästä 1983 alkaen. Siinä piti organisoida noin 1000 pelaajan turnaus, tehdä niille otteluohjelmat ja hankkia kaikille viidelle kentälle tuomarit ja puffettimyyjät. Näin minut tunnettiin paikallisissa urheilupiireissä melko hyvin. Tein 8000 kappaletta vaaliesitteitä, joita jaettiin Espoonlahden alueen kaikkiin talouksiin ja kirjeitse kaikille mahdolliselle tutuille eri puolelle Espoota. Lisäksi tein artikkeleita Länsiväylään ja Uuteen Espooseen, joka oli Espoon kokoomuksen paikallislehti. Minut tunnettiin myös aikaisemmasta kirjoittelusta ydinvoimaasioista, mutta energiapuolella minulla oli myös selviä vastustajia. Lisäksi olin tutustunut Espoon Musiikkiopiston ja Tapiolan Kuoron väkeen, joten myös musiikkipiireistä odotin saavani jonkin verran ääniä. Vaalit menivät oikeastaan hyvin, koska sain Espoonlahdesta enemmän ääniä kuin kukaan muu ehdokas, mutta muualta Espoosta ääniä ei paljoa tippunut. Viimeinen varsinaiseksi jäseneksi päässyt oli Ilkka J. Kari, joka sai 318 ääntä. Itse sain yhteensä 311 ääntä, jotka riittivät kokoomuksen ensimmäiselle varavaltuutetun paikalle. Jo pari kertaa aiemminkin vaaleissa ollut Lounais-Espoon kokoomuksen ehdokas ja entinen puheenjohtaja, myös Keski-Suomen Yhteiskoulussa opiskellut, Paula Viljakainen sai 250 ääntä. Länsiväylän kiitosilmoitus 30.10.1984. Ensimmäisen varavaltuutetun paikka tarkoitti käytännössä sitä, että pääsisin osallistumaan melkein jokaiseen kokoukseen, koska aina yksi oli poissa. Näin sitten kävikin ja taisin olla vain yhden kerran, kun kaikki 26 kokoomuksen varsinaista valtuutettua olivat saapuvilla. 180

Kolme varavaltuutettua olivat myös kokoomusryhmän täysivaltaisia jäseniä ja pääsivät käytännössä päättämään kaikista valtuuston asioista siinä kuin varsinaisetkin jäsenet. Istuinkin hyvin ahkerasti kaikissa ryhmäkokouksissa aina valtuustoviikkojen maanantaina ja sitten vielä melkein kaikissa valtuuston kokouksissa keskiviikkoisin. Espoon kaupunginvaltuuston kokoomusryhmä vuonna 1985. Vasemmalla edessä ryhmän puheenjohtaja Markko von Hertzen ja hänen takanaan Ilkka J. Kari. Edessä vaaleissa asuissa ryhmän punahilkat Ella Hyppänen, Ritva Erkama ja Tarja Kuparinen-Pekkala. Siitä oikealle Tuula Linnainmaa, Jorma Kari ja Asko Vuorinen, jonka takana kansanedustaja Jouni Särkijärvi. Takana myöhemmät kansanedustajat Markku Markkula ja Eero Akaan-Penttilä. Ensimmäinen valtuustoaloitteeni oli Espoon liigakelpoinen jäähalli, jonka tein heti valtuuston ensimmäisessä kokouksessa tammikuussa 1985. Olin juuri ennen kunnallisvaaleja jakanut esitteitäni Kiekko-Espoon ottelun yhteydessä Matinkylän jäähallin parkkipaikalla olevien autojen tuulilaseihin, jossa kerroin, että jäähalli olisi minulle tärkeä asia. Siitähän ei tullut oikein mitään pitkään aikaan, kun vireillä oli useita kilpailevia hankkeita eikä Kiekko-Espoo ollut vielä muutenkaan liigakelpoinen. 181

En pitänyt lippua vakan alla ja kävin aika usein puhujapöntössä puhumassa listalla olevista asioista. Puhuminen oli aluksi tuskaista, mutta pian siitä tuli rutiinia. Tavallisesti laitoin puheen pääkohdat avainsanoina muistiin paperilapulle ja sitten kerroin koko asian omasta päästä ex-tempore. Jossain vaiheessa pystyi puhumaan tai oikeastaan ajattelemaan seisaaltaan. Tiukin paikka oli, kun jouduin kokoomuksen Turun puoluekokouksessa vuonna 1986 TV-kakkosen tentittäväksi. Istuimme Tuula Linnainmaan kanssa vierekkäin istuntosalissa, kun yhtäkkiä meitä pyydettiin tv-haastatteluun. Meitä molempia pidettiin jonkinlaisena nousevina tähtinä, kun olimme uusia politiikassa. Tuula oli Tapiolan kokoomuksen ja itse olin Lounais-Espoon kokoomuksen puheenjohtaja. Turun puoluekokouksessa äänestin Tapiolan kokoomuksen edustajien Tuula Linnainmaan ja Väinö Hulmin kanssa tiukasti EI. Siinä haastattelija kertoi ensin, mitä aikoo kysyä ja sitten samassa alkoi kysellä tvkameran surratessa. Minun lausumaksi jäi tv:ssä elämään se, kun sanoin kokoomuksen politiikan olevan pragmaattista eli asialinjalla. Kieltäydyin siitä, että ajaisimme erikseen jonkun yhteiskuntaluokan asioita. Tätä samaa siteerasi kansanedustaja Pertti Salolainen puhuessaan seuraavan päivänä samassa puoluekokouksessa. Minua taidettiin kuitenkin pitää kokoomuksen oikeaan siipeen kuuluvana, koska puolustin TV-haastattelussa yksityisiä palveluja. 182

Tuulakin ihmetteli, miksi olimme päässeet televisioon. Kerroin hänelle, että siellä oli TV-2:n tuttu ohjaaja, Pirjo Isomäki, johon olimme tutustuneet kymmenen vuotta aiemmin Wienin-matkalla. Tuula osasikin yrittäjänä panostaa markkinointiin ja hänestä tuli myöhemmin kansanedustaja ja yhden kauden liikenneministeri. Tuula valittiin kahden eduskuntakauden jälkeen Uudenmaan läänin maaherraksi. Hän toimi myös liikenneministerinä, jona aikana saatiin käyntiin Kehä-2:n ja Nelostien rakentaminen moottoritieksi Mäntsälästä Lahteen. Hänelle tuli sitten aika nopea lähtö siviiliin, kun hänen entisen miehensä yhtiöiden jäljiltä löytyi joitakin verosotkuja, jotka eivät kestäneet päivänvaloa. Niitä reposteltiin skandaalilehdissä. Tein Turun puoluekokouksessa verotusta koskevan aloitteen, jota siteerattiin myös Karjalainen-lehdessä. Siinä esitin, että alle 30.000 markan tulot tulisi olla veroista vapaat ja summaa korotettaisiin lapsiluvun mukaan ylös. Esitin puoluekokouksessa myös puheenvuorossani, että lasten kotihoitoa olisi tuettava ja verotusta yksinkertaistettava: Tuki tulee antaa suoraan lapsiperheille laitoshoidon yksipuolisen subvention sijasta. Valtaosa verovirkailijoista voitaisiin aivan hyvin siirtää kotiin hoitamaan omia lapsiaan. Lapset tulisivat paremmin hoidetuksi ja kansalaiset säästyisivät turhilta verotuskuittien keräämisvaivalta. Tein verotuksesta myös lehtikirjoituksen, jossa esitin, että marginaalivero tulisi laskea alle 50 %:n ja että monimutkaisesta vähennysjärjestelmästä tulisi luopua. Verotusasioista tulikin sitten vuonna 1987 valitun Holkerin hallituksen pääteema, jossa pääajatuksena oli verotuksen keventäminen ja yksinkertaistaminen. Minulle tuli usein Tapiolan kokoomuslaisten kanssa pientä kädenvääntöä aluepolitiikasta, koska olin ainoita kokoomuksen valtuutettuja Espoolahdesta ja tapiolalaisia oli kymmenkunta. Tapiolalaiset osasivat vivuttaa yleensä suurimman osan määrärahoista Tapiolan kehittämiseen, kun Espoonlahti sai tyytyä murusiin. Espoonlahdessa asui kuitenkin valtuuston kokoomusryhmän puheenjohtaja Markku von Hertzen, joka oli Tapiolan isän, Heikki von Hertzenin poika, mutta hänkin oli Tapiolan kokoomuksen jäsen. Lounais-Espoon kokoomuksen jäsen oli taas Jouni J. Särkijärvi, mutta hän asui puolestaan Keski-Espoossa. Sama jakautuma asuinpaikan suhteen oli myös demareissa ja ruotsalaisissa. Tämä tilannehan muuttui siten 2000-luvulla espoonlahtelaisten eduksi. Kestää yllättävän kauan ennen, kun uuden asuinalueen asukkaat saavat edustajiaan valtuustoon. Se vaatii pitkäjänteistä toimintaa, koska ihmisten pitää olla todella kauan esillä, ennen kun heidät aletaan tuntea ja he alkavat saada luottamusta alueensa asukkaiden silmissä. 183

Ilmoittauduin myös kansanedustajaehdokkaaksi kokoomuksen sisäiseen jäsenäänestykseen, joka pidettiin keväällä 1986. Nyt äänestää saivat vain kokoomuksen jäsenet. Tässä sijoitukseni oli Uudellamaalla 36. sija ja olin espoolaisista ehdokkaista kymmenes. Näin jäin viimeisenä ulos ehdokkuudesta. Tosin Uudenmaan Piirin kokous saattoi muuttaa vielä järjestystä, mutta ei kuitenkaan sitä tehnyt. Jäsenäänestyksessä menivät edelleni kansanedustajat Jouni J. Särkijärvi ja Erkki Harjama, tapiolalaiset kansanedustajat Elsi Hetenmäki-Olander ja Martti Tiuri sekä tulevat tapiolalaiset kansanedustajat Eero Akaan-Penttilä ja Tuula Linnainmaa. Lounais-Espoon kokoomuksen ongelma oli se, kun omia jäseniä oli vain 101 ja läpi mennäkseen ääniä tarvittiin 109. Tapiolan kokoomuksella oli 204 jäsentä, joten he saivat läpi neljä ehdokasta. Näin asuinpaikka koitui kohtalokseni. 9.3 Valtuustokausi 1989 92 Seuraavat kunnallisvaalit syksyllä 1988 menivätkin jo paljon paremmin. Olin silloin myös Espoon Palloseuran puheenjohtaja ja kirjoittelin pääkirjoituksia EPS:n lehtiin. Tulin EPS:n puheenjohtajaksi syksyllä 1986, jolloin EPS:n joukkueet alkoivat myös menestyä SM-tasolla. Vaaliesite syksyn 1988 kunnallisvaaleissa. 184

Kunnallisvaalit 1988 Kokoomus menestyi vuoden 1988 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai 27 paikkaa Espoon kaupunginvaltuustoon. Oma äänimääräni oli 433 ääntä ja sain 16. eniten ääniä. Taakse jäi melko kuuluisia nimiä, kuten tapiolalainen pankinjohtaja Pertti Soini, haukilahtelainen Pirkko-Liisa Harjama, jääkiekkoilija Matti Hagman, diplomi-insinööri Erkki Juva, juoksuvalmentaja Aulis Potinkara, Tapiolan koulun rehtori Raili Jyrkinen, insinööri Ilkka J. Kari, insinööri Juha-Veikko Kurki ja jääkiekkoilija Jussi Lepistö, jotka myös pääsivät valtuustoon varsinaisiksi jäseniksi. Näistä varsinkin Matti Hagman ja Jussi Lepistö tulivat hyviksi kavereikseni ja juttelimme heidän kanssa aulan puolella monesti jääkiekosta, kun valtuustossa pienpuolueiden edustajat jaarittelivat puhujapöntössä jostain epäolennaisesta. Sain Espoonlahden alueen vaalipaikoilla eniten ääniä kaikista ehdokkaista jo toisen kerran peräkkäin. Toisena oli taas hyvä ystäväni Paula Viljakainen, joka sai 7 % minua vähemmän ääniä Espoonlahdesta ja pääsi myös tällä kertaa varsinaiseksi valtuutetuksi. Espoonlahdesta oli tullut pieni kaupunki, jossa oli 28.000 asukasta eli 20 % koko kunnan asukkaista. Vaalien jälkeen Espoonlahdessa asuivat kokoomuksen valtuutetuista lisäkseni Tuula Airaksinen, Markku von Hertzen ja Tarja Kuparinen, demareista Sai Väyrynen, RKP:stä Ebba Aschan, vihreistä Merva Mikkola-Henttonen ja kristillisistä Matti Somero eli yhteensä yhdeksän valtuutettua. Olisikin tasapuolisempaa, jos valtuustossa olisi alueelliset kiintiöt, jolloin kultakin alueelta valittaisiin väkilukuun suhteutettu määrä valtuutettuja. Näin Espoonlahden väkiluvun mukainen osuus olisi ollut 13 14 edustajaa eli neljä-viisi enemmän kuin valittiin. Nyt valtuustopaikka oli aika hyvin varmistunut ja muiksi luottamustehtäväksi sain myös paikan kaupunginsuunnittelulautakunnan ja Espoon Sähkön hallintoneuvoston jäseninä. Olin käytännössä toisen kauden valtuutettu ja työt lähtivät käyntiin rutiinilla. Sen sijaan päätin jättää Lounais-Espoon kokoomuksen puheenjohtajan työt viiden vuoden jälkeen. Tämä tietysti vieraannutti jäsenkentästä, mutta aikaa piti jäädä perheellekin. Nuorin poikamme Johannes (s. 1984) oli nyt kolmevuotias ja alkaisi pian harrastaa jalkapalloa ja siihenkin piti varata paljon aikaa. 185

Espoo-lisä Yksi tärkeä valtuustoaloitteeni käsitteli lasten kotihoidon tukea. Olin tutkinut kotihoidon ja laitoshoidon kustannuksia veronmaksajan kannalta. Esittelin kalvoilla valtuustossa, kuinka yksi alle kolmevuotias lapsi maksaa kunnalle 5000 markkaa kuukaudessa ja että jokaisesta kotona hoidettavasta lapsesta tulisi maksaa 500 markka kuukaudessa Espoo-lisää. Yritin saada tähän aloitteeseen yli puolet valtuutettujen nimistä, mutta kokoomuksen sosiaalilautakunnan naisjäsenien Ritva Erkaman ja Tarja Kuparinen-Pekkalan nimiä en siihen saanut. Eihän mies voinut ilmeisesti heidän mukaansa ajaa tämmöistä asiaa, jossa astuin heidän reviirilleen. Taisin saada vain 25 nimeä, kun yli puoleen olisi vaadittu 34 nimeä. Kuitenkin asia eteni ja Espoosta tuli yksi edelläkävijä kotihoidon tuen kehittämisessä, kun Espoo-lisä otettiin käyttöön 1997. Nykyisin Espoo-lisä on noin 220 euroa kuukaudessa (1300 mk/kk) ensimmäisestä lapsesta ja sitä maksetaan kaikille alle esikouluikäisille lapsille, jotka ovat kotihoidossa. Moni muu kaupunki seurasi perässä. Soukansalmen kaava Toinen asia, jossa oli aktiivisesti mukana, oli kaavoituksen tehostaminen. Laadimme kaupunginsuunnittelulautakunnassa tehokkuusstandardit viraston toiminnan mittareiksi. Niissä keskeisenä mittarina oli se kuinka monta asemakaavaa saadaan valmiiksi vuoden aikana. Eräs tärkeimmistä kaavoista Espoonlahden kannalta oli Soukanniemen osayleiskaava, joka käynnisti Soukanniemen ja Suvisaariston rakentamisen 1990- luvulla. Kaavassa oli isot tontit, joista monet olivat meren rannassa. Niin alueellemme muutti paljon Nokian optiomiljonäärejä ym., joiden ansiosta Espoon verotulot kasvoivat huomattavasti. Se oli kuitenkin ohimenevää aikaa, kun Nokialla alkoi alimäki. Rikastuneet miljonäärit luulivat, että kännyköitä ei tarvitse kehittää. Niin Samsung ja Apple veivät Nokialta markkinajohtajan aseman ja Nokia myi kännykkäliiketoimintansa. 186

Espoonlahden urheilukenttä Toisella valtuustokaudellani toteutuivat myös Espoonlahden urheilukentän ja jalkapallokentän rakentamisprojektit, joita oli pitänyt tärkeimpinä paikallisina kehittämiskohteina. Oli hienoa olla Espoonlahden uudella ruohokentällä katsomassa, kun kolmannen divisioonan EPS:n miehet pelasivat Suomen-cupin ottelun liigassa olevaa Rovaniemen Palloseuraa vastaan heinäkuussa 1989. Peli oli tasainen ja katsojia oli paljon. RoPS voitti matsin 8 1, mutta puoliakaan asti ottelu oli vielä 1 1. Espoo-kirjassa vuodelta 1992 on kuva, jossa pidin puhetta valtuuston kokouksessa. Liigakelpoinen jäähalli Sen sijaan liigakelpoinen jäähalli jäi vielä toteutumatta ja Kiekko-Espoo pelasi Matinkylän Madison Square Gardenissa. Kiekko-Espoon kohokohta oli, kun seuran A-juniorit voittivat A-juniorien Suomen mestaruuden keväällä 1989. Joukkueessa pelasivat monet EPS:n tutut juniorit mm. Petro Koivunen, Mikko 187

Lempiäinen, Sami Äikää, Tommy Kiviaho, Juha Ylönen ja Tero Lehterä, jotka olivat kasvaneet miehiksi. Hehän olivat sitten pari vuotta myöhemmin nostamassa Kiekko-Espoon miesjoukkueen SM-liigaan. Juho Ylönen ja Tero Lehterä olivat myös voittamassa Suomelle sen ensimmäistä MM-kultaa vuonna 1995. Metro vai bussi Metro Helsingistä Espooseen oli esillä monta kertaa myös Espoon kaupunginvaltuustossa. Sitä verrattiin bussijärjestelmään ja kokoomuksen ryhmässä päädyimme melkein yksimielisesti bussin kannalle. Itse kerroin vastustavan kantani avoimesti ja tein siitä artikkeleita lehtiin. Espoon talous oli tiukalla, kun päiväkoteja ja kouluja piti rakentaa. Metroon rahaa ei riittäisi. Sitä vastustettiin myös sen vuoksi, kun tiedettiin jo Helsingin metrosta, että se ei suinkaan vähentäisi henkilöautoliikennettä. Sen sijaan kannatin Länsiväylän bussikaistoja, joka sitten rakennettiinkin. Tänään bussimatka Espoolahdesta Kamppiin kestää ruuhka-aikanakin 20 minuuttia keskinopeudella 50 km tunnissa (17 km/20 min x 60 min/h= 50 km/h). Kun metro tulee Espoonlahteen noin vuonna 2020, metromatka Kamppiin kestää noin 30 minuuttia. Metro kulkee keskinopeudella 40 km tunnissa ja matka on noin 20 km (20/40=0,5 tuntia). Metro kulkee 20 % hitaammin kuin bussi ja sen matka on kilometreissä 15 % pitempi kuin bussilla. Nyt metro on rakenteilla ja se maksaa yhteensä noin 2000 miljoonaa euroa. Espoolaisia on noin 250.000, jolloin jokaisen osuus on noin 8000 euroa. Se rakennetaan velkarahalla, joten maksajaksi joutuvat lapsemme ja lapsenlapsemme. 9.5 Valtakunnan politiikkaa Jäsenäänestys presidenttiehdokkaasta Kesällä 1986 nousin esille, kun Uudessa Suomessa julkaistiin 7.8.1986 kirjoitukseni kokoomuksen presidenttiehdokkaiden valintatavasta. Näytti siltä, että puoluetoimisto halusi valita ehdokkaaksi Harri Holkerin, joka oli ollut ehdokkaan myös vuoden 1982 presidentinvaaleissa. Esitin artikkelissa, että myös puolueen kenttäväkeä olisi kuultava ja mainitsin myös, että tohtorismies Raimo Ilaskivi voisi olla sopiva vastapaino maisteri Paavo Väyryselle. Sekä Holkeri että Väyrynen olivat mielestäni vähän liikaa itään päin kallellaan. 188

Kevään 1987 eduskuntavaaleissa kokoomus nousi yllättäen hallitukseen. Koivisto valitsi Holkerin pääministeriksi, vaikka Väyrynen ja Suominen olivat tehneet kassakaappisopimuksen porvarillisesta hallituksesta. Jos porvarihallitus olisi toteutunut, niin luulen, että devalvaatio olisi tehty heti ja Suomi olisi säästynyt 1990-luvun pahalta lamalta. Pääministeriksi noussut Holkeri valittiin kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi myös vuoden 1988 presidentinvaaleissa ja hän hävisi Koivistolle ja Väyryselle ensimmäisellä kierroksella. Myöhemmin ehdotuksestani kehittyikin neuvoa-antava jäsenäänestys, jossa Raimo Ilaskivi valittiin presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 presidentinvaaleissa. Ilaskivi hävisi vaaleissa myös Väyryselle, joka oli myös väitellyt tohtoriksi. Ilaskivi oli neljäs ja Väyrynen kolmas. Moni kokoomuslainen äänesti Rehniä ensimmäisellä kierroksella. Toinen kierros käytiin Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin kesken. Samanlainen jäsenäänestystapa otettiin käyttöön myös demareilla ja pidän tapaa hyvin sopivana, jos potentiaalisia ehdokkaita on useita. Yhteys keskustan johtajiin Osallistuin myös valtakunnalliseen talouspoliittiseen keskusteluun. Kun keskusta oli saanut vuoden 1991 eduskuntavaaleissa suurvoiton, lähetin mm. keskustan puheenjohtajalle Esko Aholle ja Mauri Pekkariselle kirjeen, jossa onnittelin Ahoa ja toivoin, että hän ryhtyisi pääministeriksi. Ahosta tuli pääministeri, vaikka pelkona oli, että presidentti puuttuisi peliin kuten Holkerin hallitusta muodostettaessa. Vasta vuonna 2012 sain tietää, että Esko Aho ja Mauri Pekkarinen olivat kaukaisia sukulaisiani Keisarin suvun kautta, johon hekin kuuluivat. Kävin myös Mauri Pekkarisen kanssa sähköpostikeskustelua hänen ollessa Kauppa- ja Teollisuusministeri Matti Vanhasen hallituksessa. Luulen, että tällä kirjeenvaihdolla oli merkitystä, koska Mauri Pekkarinen kutsui minut 2000-luvulla ollessaan Kauppa- ja Teollisuusministeri luokseen keskustelemaan voimantuotannon tilasta. Kerron tästä tapauksesta luvussa 6.18 (Lobbarina), jolloin olin lobbaamassa uutta varavoimalakia. 189

Kannanottoja Kannatin lämpimästi Jyrki Kataista, kun hänet valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi vuonna 2004. Kannatin myös Alexander Stubbia, kun hänet valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi hänen jälkeensä keväällä 2014. Itse asiassa olin melko varma tästä jo joulukuussa 2013, kun asia oli esillä lehdistön tekemissä kyselyissä. Nato Olen jo pitkään kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Tarvitsemme pahan päivän varalta kumppaneita, että meitä ei jätetä yksin, kuten talvisodassa. Asejärjestelmät ovat kalliita, eikä meillä ole yksin varaa hankkia tarvittavaa aseistusta. Ilmavoimien miehenä kannan eritystä huolta ilmavoimien suorituskyvyn parantamisesta. Tarvitsemme etenkin hävittäjiä, joilla ilmatilaa voidaan puolustaa. F35-hävittäjät lentävät yhdessä tunnissa esimerkiksi Norjasta Suomeen, jos Suomi on Naton jäsen. Maajoukkoja emme tarvitse. Niitä meillä on riittävästi omasta takaa, jos säilytämme yleisen varusmiespalveluksen. Apujoukkojen lähettäminen Suomeen keväällä 1940 kaatui siihen, kun Ruotsi ei luvannut niille kauttakulkua. Lentokoneiden lähettämistä Suomen avuksi Ruotsi ei pysty estämään ja tuskin enää edes haluaisi, koska Suomen valloitus voisi koitua kohtalokkaaksi myös Ruotsille. 190

10 TALOUSELÄMÄ 10.1 Kilpailukyky Toinen asia, jota pidin tärkeänä, oli teollisuuden kilpailukyky, joka oli romahtanut ns. Holkeri-Liikasen hallituksen vahvan markan politiikan seurauksena. Tein Helsingin Sanomiin elokuussa 1991 artikkelin, jossa kerroin Suomen olevan Albanian tiellä, kun viennin osuus on joka vuosi pienentynyt prosenttiyksikön. Vienti oli 34 % Bkt:stä vuonna 1980, mutta 1981 se oli enää 23 %. Tällä vauhdilla vuonna 2010 vienti olisi nolla. Suomen vienti alkoi nousta heti devalvaation jälkeen vuonna 1992. Seurasin työssäni aktiivisesti voimalaitosten kustannusten kehitystä, jota varten ylläpidin ns. voimalaitosindeksiä. Sen tekemiseen käytin Suomen tukkuhintaindeksiä ja USA:n kemiallisen teollisuuden laiteindeksiä ja dollarin kurssia. Havaitsin, että Suomen kustannustaso on noussut vuosikymmenessä noin 20 % ohi USA:n ja esitin, että noin 20 % devalvaatio toisi kustannukset samalle tasolle. Vaadin yo. Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissani, että markka pitäisi devalvoida vähintään 20 %. Devalvaatiota vaati myös Teollisuuden keskusliiton puheenjohtaja, vuorineuvos Casimir Ehrnrooth, joka oli myös kaukainen sukulaiseni, mutta en sitä tiennyt vielä silloin. 191

Ahon hallituksen valtionvarainministeri Iiro Viinanen ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen pitivät devalvaatiopuheita epäisänmaallisina. Kumpikaan heistä ei mielestäni ymmärtänyt kovin hyvin, miten Suomen ulkomaankaupasta voimakkaasti riippuva talous toimi. He päinvastoin vakuuttivat, että Suomi ei devalvoi ja monet pienyrittäjät uskoivat heitä ja nostivat ulkomaisia velkoja. Kun sitten syksyllä 1991 markka pakkodevalvoitiin ensimmäisen kerran, suuri määrä pienyrityksiä ajautui konkurssiin. Konkurssin menivät varsinkin monet rakennusliikkeet, jotka olivat rakentaneet ulkomaisella velkarahalla asuntoja omaan piikkiin, vaikka ostajista ei ollut tietoa. Viinanen ja Salolainen tekivät suuren hallan Suomen pienyrityksille. 10.2 Kiinteistökupla Valuuttamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen vuonna 1986 syntyi ns. kiinteistökupla. Kun rahaa virtasi Suomeen, niin niillä ostettiin asuntoja. Samalla hinnat nousivat pilviin. Asuntoja alettiin rakentaa ensin liikaa. 1990-luvuna alussa asuntoja alkoi jäädä rakentajien käsiin ja he joutuivat pudottamaan hintoja. Muistan, kun oli tuohon aikaan Soukassa olevan rivitaloyhtiöni isännöitsijä, niin yksi asukas osti Kivenlahden Amfista 70 neliön asunnon vuonna 1986. Kun hän myi 54 neliön asuntonsa meidän talosta vuonna 1988, hän sai siitä 600.000 markkaa (11.000 mk/m 2 ), joka riitti Amfin uuden asunnon maksamiseen. Vuonna 1990 talossamme asunut eräs perhe pyysi omasta 80 neliön asunnostaan noin 950.000 markkaa (11.800 mk/m 2 ). Mutta he joutuivat laskemaan hinnan 750.000 markkaan (8000 mk/m 2 ) ennen, kun saivat asunnon kaupaksi lähes vuoden kuluttua myynnin aloituksesta. Näin vuodessa saattoi myös hävitä 200.000 markkaa, koska hinnat laskivat vuonna 1991 nopeasti. Heikoimmin kävi heille, jotka jäivät ns. kahden asunnon loukkuun. Uusi asunto oli ostettu ennen, kun vanha oli myyty. Hintojen laskiessa olisi ollut viisasta myydä ensin vanha asunto ja ostaa sitten vasta uusi. Toisaalta meidän perhe, joka oli ostanut 119 neliön asunnon 400.000 markalla vuonna 1981, emme voittaneet emmekä hävinneet. Asuntojen hintakupla vain puhkesi ja juuri silloin asuntoa myyvät saattoivat hävitä muutaman vuoden palkkansa. 192

Toinen ulkomaankaupan pienentymiseen vaikuttanut seikka oli Neuvostoliiton hajoaminen pienempiin valtioihin virallisesti joulukuussa 1991. Uusi Venäjä ei heti pystynyt ostamaan Suomesta tavaroita vanhan Neuvostoliiton aikaisella tasolla ja näin moni yhtiö joutui vaikeuksiin. Wärtsilä Meriteollisuus oli mennyt konkurssiin jo 1989, mutta sen seuraajakaan, Masa-Yards, ei saanut sieltä laivatilauksia. Näin yhtiö ajautui norjalaiseen omistukseen. Devalvaatiosta hyötyi toisaalta vientiteollisuus, kun vienti alkoi vuonna 1992 kasvaa selvästi ja kauppatase kääntyi ylijäämäiseksi. Viennin arvo kaksinkertaistui viidessä vuodessa ja kauppataseen ylijäämä oli suurimmillaan vuonna 2000. Yhtenä viennin veturina toimi Wärtsilä Diesel, jonne siirryin IVOn vuosien jälkeen. 10.3 Pankkikriisi Pankkikriisi kosketti 1980/90 vaihteessa kaikkia. Olin Helsingin Suomalaisen Säästöpankin asiakas, kun silloinen pankinjohtaja tarjosi meidän omistamalle Ekoenergo Oy:lle muutamaa miljoonaa markkaa lainaa sijoituksia varten. Kieltäydyin ehdotuksesta, koska en uskonut, että niitä kannattaisi sijoittaa asuntoihin, kuten moni teki. Skopin pääjohtajana oli Matti Ala-Melkkilä vuodesta 1985 vuoteen 1989, jolloin hän ampui itsensä. Hänen seuraajansa oli Kristoffer Wegelius vuoteen 1991 asti, kunnes pankki joutui Suomen Pankin haltuun. Sijoitusjohtajana oli Juhani Riikonen, joka kehuskeli lehdissä saaneensa joka kuukausi sata miljoonaa markkaa sijoitusvoittoja. Skopin jouduttua Suomen pankin roskapankiksi Riikonen hävisi otsikoista ja eli ilmeisesti sijoituksillaan, eikä hänen ilakointiaan suurista voitoista tarvinnut enää kuunnella. Paremmin kävi KOP:n sijoitusjohtaja Peter Fagernäsille, josta tuli KOP:n sijoituspankin Prospectuksen osaomistaja. Kun KOP osti 1995 Prospectuksen, Fagernäs perusti oman sijoituspankin Conventumin. Kun hän möi Conventumin Pohjolalle vuonna 2001, hänestä tuli Pohjolan suuromistaja ja pankin hallituksen puheenjohtaja. Monet KOP:n ja Osuuspankin johtajat pitivät Prospectusta arvottomana, koska yhtiö oli tappiollinen. Siinä ominaisuudessa hän pääsi myös Fortumin hallituksen puheenjohtajaksi ja hän teki monesta Fortumin johtajasta miljonäärejä. Mikael Lilius ja Fagernäs erotettiin Fortumista vuonna 2009, kun huomattiin, että johtajien yltäkylläinen palkitseminen oli vastoin valtion yhtiöiden ohjeita. 193

Liliuksen ja Fagernäsin aikana 2000-2009 Fortum teki suuria voittoja, koska sillä oli vanhoja vesi- ja ydinvoimalaitoksia, jotka oli rakennettu jo IVOn aikana. CO2- kauppa nosti hiilellä tuotetun sähkön hintoja, joita sähkön pörssihinnat seurasivat. Näin Fortumin voitot kasvoivat ja projekteihin osallistumattomat korjasivat muhkeat voitot. Vuonna 2010 hänestä tuli sitten oman yhtiöni Wärtsilän hallituksen jäsen ja hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroosin jälkeen vuonna 2011. Jäljet pelottavat. Lyhytaikaisten voittojen toivossa saatetaan uhrata yhtiön koko tulevaisuus. En tavannut Liliusta koskaan henkilökohtaisesti, mutta lähetin hänelle muutaman kerran sähköpostia Fortumiin. Yhden kerran kerroin hänelle, että ei olisi mitään järkeä rakentaa kombivoimalaa Inkooseen, johon yhtiö oli tehnyt suunnitelmat. Esitin, että järkevämpiä paikkoja olisivat Espoo tai Naantali, joissa molemmissa voimala voisi tuottaa myös kaukolämpöä. Fortum luopuikin Inkoosta ja rakensi voimalan Espoon Suomenojalle. Nyt myös Naantalin voimala on rakenteilla. Ilmaisin myös selvän kantani Venäjän voimalainvestointien järkevyydestä. Kun Fortum osti sieltä sähkölaitoksen ja päätti alkaa voimalaitosten rakentamisen Venäjälle, myin vuonna 2009 kaikki omistamani Fortumin osakkeet. Toinen syy oli vuonna 2008 alkanut pankkikriisi, joka teki osakkeiden omistamisen yleensä kannattamattomaksi. Myin samaan aikaan myös Wärtsilän osakkeet. Kolmas pankkikriisin aikaan sijoitustoiminnassa toiminut henkilö oli Björn Nalle Wahlroos, joka pärjäsi kaikista parhaiten. Hän oli SYP:n sijoitustoiminnasta vastaava johtaja, kun SYP perusti vuonna 1992 sijoitusyhtiö Mandatumin ja Wahlrosista tuli sen osaomistaja ja toimitusjohtaja. Kun Mandatum yhdistettiin Sampo-konserniin vuonna 2001, Wahlroosista tuli Sammon suuromistaja ja konsernijohtaja vuoteen 2009 asti, jolloin hänestä tuli Sammon hallituksen puheenjohtaja. Sammosta tuli myös Nordean suuromistaja ja Wahlroosista sen hallituksen puheenjohtaja. Kauppatieteiden tohtorina ja professoritaustaisena henkilönä Wahlroos osasi arvioida suhdanteiden käänteet ilmeisen hyvin. Lisäksi hänellä oli ilmeisen hyvät suhteet ruotsinkielisiin rahamiehiin. Tietysti on hyvä asia, jos suomalaiset pankit osaavat toimia oikein, kun pankkitoiminnassa tapahtuu suuria myllerryksiä. Sekä Wahlroosia että Fagernäsiä pankkimiehen uria auttoivat heidän isänsä ja isoisänsä saavutukset. Björn Wahlroos oli pitkäaikaisen Kauppa- ja Teollisuusministeriön kansliapäällikön, Bror Wahlroosin poika. Fagernäsin isoisä, Uno Fagernäs, oli taas suomalainen jääkärikenraalimajuri. 194

Pankkikriisi 2008 Vuoden 2008 pankkikriisi alkoi Yhdysvalloista, mutta Suomi sai kokea sen samanlaisena kuin vuoden 1990-luvun vahvan markan aikana. Suomi oli liittynyt euroalueeseen ja käteisvaluuttana oli vahva euro tammikuusta 2002 alkaen. Siitä alkoi kauppataseen ylijäämän pieneneminen, joka johti viennin romahtamiseen pankkikriisin yhteydessä vuonna 2008. Toinen syy oli, kun Apple toi markkinoille Iphonen, jonka jälkeen Nokialla alkoi alamäki. Suomen vienti ja tuonti kuukausittain (Tilastokeskus). Teollisuusyritysten liikevaihto on edelleen vuoden 2005 tasolla. 195

Vientiä ei synny, koska teollisuusyritysten liikevaihto oli vielä vuonna 2016 vuoden 2005 liikevaihdon tasolla. Suomen teollisuus on menettänyt kilpailukykynsä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nyt vuonna 2017 tuotanto kasvaa jälleen. 10.4 Yritysjohto Pitkän aikaa teollisuutta seuranneena pitäisin 2000-luvun suurena ongelmana yritysjohdon heikkoutta. Teollisuusyritysten johtoon on palkattu ekonomeja ja lakimiehiä, joiden tietämys omasta alastaan on Excel-sivustojen talouslukujen tasolla. Ollaan mielestäni hukassa, kun teknologiayrityksen johtoon palkataan alaa osaamaton johtaja. Heikkoja johtajia Nokia (Ollila) palkkasi toimitusjohtajaksi lakimies Olli-Pekka Kallasvuon ja Fortum diplomiekonomi Mikael Liliuksen puolittamaan tuotekehityksen. Historian ehkä suurin munaus oli, kun Nokia osti vuosian 2003-2008 omia osakkeitaan 1,2 miljoonaa kappaletta hinnalla 16 euroa/kpl. Siitä tuli 12 miljardin tappio. Lilius myi Nesteen 275 miljoonan tynnyrin öljyvarat halvalla sekä sijoitti sotakorvausten verran (5 milj. euroa) Siperian voimalaitoksiin. Venäjällä on nyt 5000 MW Fortumin voimalaitostehoa, kun Suomessa on 4000 5000 MW vajaus sähkökapasiteetissa. Outokumpu siirtyi kuparista teräkseen kauppatieteen maisteri Juha Rantasen aikana 2005 ja on tehnyt tappiota lähes joka vuosi. Hän oli myös Fennovoiman käynnistäjä ja arvioin, että siitä tulee vielä Olkiluoto 3:kin pitempi projekti, joka tuottaa täysin kilpailukyvytöntä sähköä, jos joskus valmistuu. Voimaa on jo kehitetty 10 vuotta, mutta piirustuksia ei ole vieläkään. Voimala maksaa ainakin 6 7 miljardia euroa ja on Suomen kaikkien aikojen kallein investointi. Juha Rantasen ja Liliuksen saavutusten kanssa samaan kastiin tulevat Enson Jukka Härmälän 4,9 miljardilla ostama tappiollinen Consolidated Paper ja Soneran Aulis Salinin ja Kai-Erik Relanderin ostamat 4,3 miljardilla Saksasta UMTS-oikeuksia. Samalla, kun suuryritysten liikevaihto junnaa paikallaan, yritysjohto nosti omia palkkojaan tuntuvasti. Mikael Liliuksen ansiot vuosina 2000-2009 olivat Fortumissa keskimäärin 3,9 miljoonaa euroa vuodessa. Nyt Fortumin johtaja yrittää sinnitellä yhden miljoonan euron vuosituloilla. Liliusta edeltänyt Kalevi Numminen sai palkkaa vaivaiset 260.000 euroa vuodessa nykyrahassa laskettuna. 196

Kuitenkin johtajien osaamistaso oli Nummisella ylivoimaisesti paras koko kolmikosta ja eniten tienaneella Liliuksella selvästi kolmikon heikoin. Hänellä ei ollut edes korkeakoulun loppututkintoa. 10.5 Työttömyys Meillä on vielä paljon ongelmia, joista yksi on paheneva työttömyys. Suomi ei onnistunut sisäisessä devalvaatiossa vuonna 1991 ja markka devalvoitiin ulkoisesti. Nyt pitäisi työntekijäjärjestöille selittää, että meillä palkat ovat vuodesta 2004 kohonneet noin 20 % korkeammaksi kuin kilpailijamaissa. Tarvitaan toinen kymmenen vuotta nollalinjaa, jotta kilpailukykymme palautuu ennalleen. Saksa onnistui kehittämään euron aikana joustavan palkkajärjestelmän. Sen ansiosta palkkakustannukset ovat pysyneet kilpailukykyisinä koko euroajan. Samantapainen järjestelmä tulisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Suomessa tarvittaisiin 20 % devalvaatio samoin kuin 1990-luvulla, jotta kilpailukyky palautuisi. Se vaatisi eron eurosta. Epäilen suuresti, että ay-liike joustaa palkoissa nytkään ja lama jatkuu pitkään. Samalla Suomi velkaantuu pahasti. Taulu. Työlliset toimialoittain (1000 henkeä). Toimiala 2007 2015 Muutos Alkutuotanto 118 109-9 Teollisuus 446 352-94 Rakentaminen 174 168-6 Kauppa 305 284-21 Kuljetus ja varastointi 151 137-14 Majoitus ja ravitsemus 84 87 3 Inform. Ja viestintä 95 106 11 Rahoitus 70 73 3 Liike-elämän palvelut 250 277 27 Julkinen hallinto 119 106-13 Koulutus 168 179 11 Terveys- ja sosiaalipalv. 370 404 34 Viihde ja virkistys 135 145 10 Muut 6 9 3 Yhteensä 2491 2436-55 197

Työllisyys Vuoden 2007 jälkeen työllisyys on pienentynyt Suomessa noin 55.000 työpaikalla. Eniten työpaikkoja ovat menettäneet teollisuus (94.000) ja kauppa (21.000); Suomalaisen työn ja tuotteiden kilpailukyky on heikentynyt ja sitten uusia tuotteita ei ole pystytty kehittämään muiden maiden tahdissa. Suomi on jäänyt jälkeen myös digitaalisessa vallankumouksessa. 10.6 Tutkimus ja kehitys Työttömyyteen voidaan vaikuttaa myös yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa lisäämällä. Sitä pitää kannustaa antamalla tutkimustoiminnasta yrityksille bonuksena esimerkiksi kaksinkertaiset vähennykset. Nyt yritykset pumppaavat rahaa johtajiensa lyhytaikaisiin optioihin ja muihin etuisuuksiin, joiden avulla yhtiöt vain velkaantuvat. Suomi tarvitsisi erityisen teknologiaministerin, joka katsoisi Suomen etua tutkimus- ja kehitystoiminnan kannalta pitkällä tähtäyksellä. Vain uusien kilpailukykyisten tuotteiden avulla vienti saadaan vetämään. Niitä syntyy vain tutkimus- ja kehitystoiminnan ja tuotekehityksen kautta. Tekniikka kehittyy nopeasti. Olen ollut vuodesta 1992 alkaen Nokian kännyköiden kuluttaja. Nokian Kommunikaattorit olivat vuodesta 1996 alkaen huippupuhelimia, joissa oli lisäksi tietokoneominaisuuksia ja internet. Olin Kommunikaattorilla yhteydessä Suomeen myös USA:n matkoilla ja USA:n väki ihmetteli. Sarja Nokian vanhoja älypuhelimia ja uusin Applen Iphone 6. 198

Vuonna 2015 sitten kyllästyin Nokian puhelimiin, jotka olivat muuttuneet Microsoftin Lumioiksi. Ostin Applen Iphone 6 -puhelimen ja huomasin heti, että se oli riittävän helppokäyttöinen minun tarpeisiini. Kun Iphone tuli markkinoille vuonna 2007, Nokialla alkoi alamäki. Puhelimet olivat teknisesti yhtä hyviä, mutta Apple panosti niiden sovellutuksiin. Applen puhelimelle tuli paljon sovellutuksia, joiden takia Iphone ostettiin ennen Nokian puhelimia. Esimerkiksi pelinkehittäjät tekivät pelinsä Applen sovellutuskauppaan, joka oli tahokkain kanava pelien levitykseen. Puhelinten nuoret ostajat hylkäsivät Nokian, koska siinä ei ollut pelejä. Tästä muodostui positiivinen kierre, joka teki Iphonesta johtavan puhelinmerkin. 199

Applella oli vain yksi hyvä puhelin, kun Nokialla oli 10 keskinkertaista puhelinta. Ero oli siinä, kun Applen puhelimeen pystyi lataamaan tuhansia pelejä ja sovellutuksia, mutta Nokian puhelimella pystyi vain puhumaan ja kytkeytymään nettiin. Kilpailu maailmanmarkkinoilla on kovaa. Jos tuotteesi ei ole vähintään yhtä hyvä kuin kilpailijoilla, se häviää markkinoilta. Siksi kilpailijan tuotteet tule tuntea yhtä hyvin kuin omat tuotteet. Kunkin tuotteen myyntiä pitää seurata jatkuvasti ja analysoida tarkasti niiden markkinaosuuksia. Miksi joku haluaa juuri tuon tuotteen. Kenttätyötä tekeviltä kännykkämyyjillä on varmaa käsitys joka hetki ostosyistä. 10.7 Startup-yritykset Parasta olisi, jos Suomessa kannustettaisiin nuoria perustamaan uusia yrityksiä. Todellinen työllisyys syntyy vain kannattavista yrityksistä. Olen viime aikoina seurannut usean suomalaisen peliyrityksen alkutarinaa poikamme Johanneksen peliyrityksen Frogmindin takia. Frogmind noteerattiin Kauppalehden parhaiden listalla 22. parhaimmaksi yritykseksi vuonna 2013. Frogmindin ensimmäinen peli, Badland, kehitettiin kahden miehen toimesta vuodessa. Yhtiön enemmistöosakkaaksi tuli vuonna 2016 Supercell, jolloin yhtiö sai lisää rahaa pelinkehitykseen. Supercellin enemmistöosakkaana on puolestaan kiinalainen Tencent Holdings Ltd, josta tuli syksyllä 2016 markkina-arvoltaan (250 mrd. euroa) Kiinan arvokkain yhtiö. Kiinalaiset sijoittavat suomalaiseen osaamiseen ja kasvattavat yhtiöidensä arvoa tällä tavalla. Kiinalla on hallussaan neljännes maailman 100 miljardin dollarin markkinoista. Peliyritykset työllistävät Suomessa noin 2500 ammattilaista ja niiden avulla on saavutettu yli kahden miljardin euron liikevaihto. Tästä noin 99 % tulee pelien viennistä ulkomaille. Vuonna 2010 arvioitiin peliyritysten liikevaihdon nousevan 300 miljoonaan euroon vuonna 2020. Tuo raja rikkoutui jo vuonna 2012 ja liikevaihto ylitti 2,5 miljardia euroa vuonna 2016. Nyt saattaa käydä jopa niin, että vuonna 2020 peliyritysten liikevaihto onkin 3000 miljoonaa euroa eli kymmenkertainen määrä vuoden 2010 ennusteeseen verrattuna. 200

Suomalaisten peliyritysten liikevaihto. Pelialan tähtiä ovat hittipelit, joita peliyhtiön kehittävät huippuosaajien tiimeissään. Se vaatii myös hyvän koulutuksen, sitkeää puurtamista ja myös paljon onnea. Avainasioita ovat koulutus, tuotekehitys ja yrittäjyys. Monilla pelialan osaajalla on taustalla myös pitkä pelialan harrastus pienestä pitäen. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tulisi kaikkien käydä läpi yritystoimintaan liittyviä kursseja. Niissä voitaisiin perustaa kokeiluyhtiöitä ja tehdä niille liiketoimintasuunnitelmia. Parasta olisi, jos voitaisiin perustaa myös oikeita yhtiöitä ja kokeilla niiden avulla liiketoimintaa käytännössä. Suomi tarvitsee runsaasti uusia yrityksiä, jotta kaikki ihmiset voidaan työllistää tulevaisuudessa. Suuret yhtiöt eivät siihen yksinään pysty. 10.8 Investoinnit Kasvua syntyy myös investoimalla uusiin tehtaisiin ja yritysostoihin. Jos haluaa menestyä maailmanmarkkinoilla, täytyy markkinaosuuden olla merkittävä. Alansa kaksi suurinta yhtiötä ovat yleensä kannattavimmat. Esimerkiksi pelialalla Supercell ja Rovio tekevät 90 % koko Suomen pelialan liikevaihdosta. Vastaavasti Tencent ja Sony tekevät 20 % koko maailman pelialan liikevaihdosta. 201