TAMMI NIEMEN PESÄN JAKAJAT
LAUANTAISEURA TAMMI NIEMEN PESÄN- JAKAJAT KAHDEKSAS JA VIIMEINEN PAINOS GUMMERUS JYVÄSKYLÄ HELSINKI
Aarno Laitinen Arto Astikainen Kalle Heiskanen Ritva Remes Hannu Savola Anneli Sundberg Janne Virkkunen ISBN 951-20-3614-2 GUMMERUS KIRJAPAINO OY JYVÄSKYLÄ 1989
K u n Tamminiemen Pesänjakajat ilmestyi syksyllä 1981, ulkoministeri Paavo Väyrynen ilmoitti siitä mielipiteensä: "Sellainen kirja pitäisi polttaa. En tosin ole lukenut sitä, mutta olen kuullut. Tamminiemen Pesänjakajista ei syntynyt Paavo Väyrysen toivomaa kirjaroviota, mutta tunteet roihusivat asian ympärillä sitäkin kuumempina. Kirjaa painettiin syksystä 1981 kevääseen 1982 yhteensä 162 000 kappaletta. Urho Kekkosen lehden Kainuun Sanomien nimimerkki Hermanni tuomitsi kirjan sillä perusteella, että se on tehty nimimerkillä. Hermanni päätoimittaja Otso Kukkonen moitti tuolloin vielä tuntemattomia kirjoittajia: "Mutta ajatelkaapa, arvoisat nilkit, miten luuta käy, jos Kekkonen sittenkin jatkaa ja ottaa entisen miinin. Kommunistien Kansan Uutisten pakinoitsija Juorkunan Jussi oli myös tuohtunut: "Vastenmielisyyteni on todella niin ehdoton, että en ole halunnut Pesänjakajia lukea. Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Eeva Rissanen oli sentään lukenut kirjan, joka hänen mielestään oli "räikein ja epämiellyttävin puheenvuoro presidenttikeskustelussa. Kokoomuksen Nykypäivässä nimimerkki Kyytipoika paheksui Pesänjakajia nimimerkin suojaan piiloutumisesta. Kyytipoika tuleva puoluesihteeri ja Yleisradion johtaja Aarno Kaila piti kirjaa "halpamaisten vitsien ja alentavien henkilökuvausten kokoelmana... Suomen Kuvalehti pyysi kommenttia varatuomari Jukka Kemppiseltä: "Tuo kirja ei ole kommentin arvoinen. Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajan Seppo Heikki Salosen tuomio oli murhaava: "Henkilöjuttuja, joita itseään kunnioittava sanomalehdistö ei julkaise. Aamulehden pakinoitsija Alex tuomitsi kirjan: "Juoruileminen ja ilkeily ei ole vastaus ajan haasteisiin. Suomen Sosialidemokraatin entinen päätoimittaja Jorma Cantell leimasi kirjan halpamaiseksi puuhaksi. Hän epäili, että kirjoittajan omasta elämästä löytyy paljon pahempaa sikailua kuin mihin poliitikot ovat syyllistyneet. Cantellin 5
tuomiota jyrkensi se, että hän epäili kirjan kiijoittajaksi entistä lankoaan, kansanedustaja Seppo Tikkaa. Vastaavia kommentteja löytyy lähes kaikista tuon ajan lehdistä. Harvinainen poikkeus on Arvo Salo, joka kotkalaisessa Eteenpäin-lehdessä sanoo: ''Tamminiemen Pesänjakajilla myytiin sellaista kuvitelmaa, että poliitikot olisivat roistoja, osa suorastaan suuria sikoja. En väitä etteikö se pitäisi osittain paikkaansa. Kiinnostus kiijaa kohtaan levisi Yhdysvaltoihin asti. New York Timesin toimittaja Werner Wiskari tuomitsi kirjan rasistisena, koska siinä mainitaan, että Max Jakobson on juutalainen. Wiskarin mielestä kirja oli Koiviston kampanjan materiaalia. Kun kirja oli tuomittu julkisuudessa laidasta laitaan, kiinnostus sitä kohtaan lisääntyi tavallisten ihmisten keskuudessa niin paljon, että kirjastot joutuivat hankaluuksiin. Lahden kaupunginkirjaston raati päätti olla ottamatta kirjaa lainastoon. Kaupunginkirjaston johtaja Ritva Piispanen selitti päätöstä: "Tamminiemen Pesänjakajat ei ylittänyt kirjoille asetettua rimaa. Kiittävien lukijoiden kommentteja ei julkisuudessa paljon näkynyt. Toimittaja Markku Saksa oli kuullut sellaisistakin: "Tapasin tässä koulukaverini Tiusasen Pentin, josta on tullut kirurgi. Pentti kertoi, että jossakin kuolevien potilaiden osastolla Meilahdessa mikään muu maailman ilo ja murhe ei kiinnostanut potilasainesta kuin Tamminiemen Pesänjakajat. Sitä luettiin joka toisessa sängyssä. Kun noita arvioita lukee tänään, kahdeksan vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, voi vain ihmetellä tuon ajan henkistä ilmapiiriä. Kommentit kertovat enemmän siitä ja niiden kirjoittajista kuin kirjan sisällöstä. Jälkiviisaana voi tietenkin sanoa, että kirjoittajien hallussa ei ollut kiistämättömiä dokumentteja, missä kunnossa presidentti Urho Kekkonen oli ja mitä kaikkea hänen hovinsa puuhaili esimerkiksi KGB:n kenraalin Viktor Vladimirovin kanssa Ahti Karjalaisen valitsemiseksi seuraa vaksi presiden 6
tiksi. Epäilyjä ja vihjeitä toki o lija niistä tässäkin kirjassa on lempeästi kerrottu. Viktor Vladimirov ei ollut mikä tahansa Tehtaankadun diplomaatti. Hän oli jo 1950-luvulta asti ollut syvällä Suomen sisäpolitiikassa. Hän oli junaillut yöpakkasia Suomeen 1958. Yhdysvaltain ja Englannin tiedustelupalvelut olivat pitkään seuranneet hänen puuhiaan. Vladimirovilla oli niin pitkäaikaiset ja lämpimät suhteet Urho Kekkoseen, että Kremlissä tiedettiin Urho Kekkosen terveydentila jo ennen kuin Suomen valtioneuvostossa. Urho Kekkosen terveydentilan heilahteluja oli hänen eroonsa asti tarkkailtu, mutta tuon ajan henkeen ei kuulunut kertoa niistä julkisesti lehtien palstoilla. Yrityksetkin siihen suuntaan torjuttiin nopeasti päätoimittajatasolla, ja poliittista elämää päivittäin seuranneet toimittajat levittelivät voimattomina käsiään. Presidentin avustajat junailivat vuosikausia kaikenlaisia operaatioita peitelläkseen valtion päämiehen kuntoa. Presidentin esittelyt oli typistetty niin yksinkertaisiksi, että presidentti selviytyi niistä. Kekkosen lääkäriystävä julkaisi kuntotestin, joka todisti presidentin fysiikan olevan 40-vuotiaan tasolla. Adjutantti levitti tekaistuja tarinoita presidentin hiihtosuorituksista. Kun kansalle haluttiin luoda kuva viriilistä valtiomiehestä, Finnairin lentoemäntien näyttävät halaukset televisioruudussa ja lehtikuvissa sopivat tähän tarkoitukseen. Valtiovierailulla Espanjassa lehdistön silmien edessä lavastettiin näytelmä, jossa adjutantin ohjailema kaunotar poistui heti Kekkosen perässä päivällispöydästä tämän huoneiston suuntaan. Kun kaunotar palasi raukean näköisenä presidentin kerroksesta, adjutantit ja kansliapäällikkö katselivat tyytyväisinä hymyillen operaation vaikutusta. Toimittajien reaktio oli, että jos mies pystyy tällaisetkin asiat hoitamaan, kyllä se pystyy maatakin johtamaan. Kun Kekkonen eli hovinsa suojassa, ulkopuolisten oli vaikea ottaa selvää, kuka maan asioista päättää. Mitä huonommaksi Urho Kek 7
kosen kunto meni, sitä itsetietoisemmin alkoivat presidentin valtaa käyttää hänen nimissään hovin jäsenet. Kepulainen kansliapäällikkö Juhani Perttunen yritti kaataa Mauno Koiviston hallitusta. Presidentin adjutantti, eversti Lasse Wächter käyttäytyi kuin banaanitasavallan sotilasdiktaattori. Nuoremmat adjutantit toivat mieleen siirtomaa-armeijan kersantin, joka on kaapannut vallan afrikkalaisvaltiossa. Ahti Karjalaisen syksyllä 1989 ilmestyneistä muistelmista selviää, että Urho Kekkonen sai aivoverenvuodon joulukuussa 1980. Presidentin pojan Matti Kekkosen mukaan kysymys oli viikoista, korkeintaan kuukausista. Julkisuuteen kerrottiin, että presidentti on vilustunut, ja yksi presidentin esittely peruutettiin. Asia yritettiin kaikin tavoin salata, ja peruutuksestakin ilmoitettiin vasta juuri ennen esittelyn alkua. Joulun yli levännyt presidentti toipui sen verran, että hän pystyi pitämään uudenvuoden puheensa radiossa ja televisiossa, kun puhe nauhoitettiin ennakolta ja leikattiin kokoon useista osista. Valtiopäivien päättäjäiset tammikuussa 1981 ja uusien avajaiset helmikuussa olivat kärsimysnäytelmä kaikille. Kävely oli vaikeaa, puhe ei sujunut ja kaatuminen eduskunnan istuntosalin portaissa oli lähellä. Sen jälkeen Urho Kekkonen katosikin julkisuudesta lähes koko kevääksi. Hän tuli tosin säännöllisesti presidentin esittelyyn, mutta asiat käytiin läpi lyhyen kaavan mukaan. Sekin oli sairaalle miehelle joskus ylivoimaista, sillä presidentti torkahteli ja sekoili papereissaan. Kekkosen vieressä istunut sisäministeri Eino Uusitalo yritti opastaa häntä vaikeiden kohtien yli, ja jotenkin asioista selvittiin. Kevääseen 1981 osui tapahtumia, joiden ohittaminen oli vaikeaa. Maaliskuun 1. päivänä oli Urho Kekkosen vallassaolon 25-vuotispäivä, tapahtuma, jollaista mikään maa ei jättäisi käyttämättä hyödykseen. Maailman pitkäaikaisin vapailla vaaleilla valittu valtionpäämies joutui kuitenkin jättämään juhlat väliin. 8
Keväällä vietettiin myös yya-sopimuksen 33-vuotispäivää. Keskustapuolueen lehti Suomenmaa julkaisi juhlista kuvan, jossa presidentti Kekkonen on Neuvostoliiton suurlähettilään rinnalla. Kuvassa Neuvostoliiton suurlähettiläs oli kuitenkin jo maasta poistunut Vladimir Stepanov. Paavo Väyrysen lehti Suomenmaa aloitti presidenttikampanjansa pian presidentin aivoverenvuodon jälkeen. Jo helmikuussa lehteen ilmestyi laajoja artikkeleita, joissa peloteltiin ulkopoliittisilla vaikeuksilla, ulkopoliittisella loiskiehunnalla ja kauppapoliittisilla ongelmilla. Tamminiemen viestinviejät puhuvat Kekkosen suulla ja vaativat Koiviston eroamista pääministerin paikalta. Kekkonen on tavoittamattomissa, eikä häneltä saada suoraa varmistusta siitä, mitä mieltä hän todella on. Kekkosen mielipiteitä voidaan lukea ulkomaisista lehdistä, joissa hänen haastattelujaan esiintyy tiheään. Paperinmakuiset haastattelut on selvästi tehty virkamiesvoimin. Maaliskuun lopulla poliittisten toimittajien puheenjohtaja Pentti Lumme valittaa julkisesti sitä, että presidentti Kekkonen on vetäytynyt tavoittamattomiin, gaullistisiin sfääreihin: "Kuitenkin presidentin vaikutus on selvästi tuntunut poliittisissa ratkaisuissa joko suoranaisena toimintana tai sitten huhuina, joiden todenperäisyyttä ei yleensä ole voinut tarkistaa. Lummekaan ei tiedä Kekkosen vetäytymisen todellisia sfäärejä. Vapun alla syntyy kiusallinen tilanne. Ruotsin kuningatar Silvia saapuu Suomeen kastamaan nimikkolaivaansa. Presidentin poissaolo tilaisuudesta herättäisi huomiota. Adjutanttien taluttamana ja lääkkeiden voimalla vanha presidentti viedään paikalle. Sairaan miehen samea katse ja kompuroiva käynti ovat silmiinpistävät, mutta vain sadussa löytyy lapsi joka kirkkaalla äänellä huutaa: "Keisarillahan ei ole vaatteita. Suomen hovin reaalitodellisuudessa sellaisen huudon päästänyt olisi julistettu pannaan. Avioliiton kautta hovipii- 9
reihin juuri tullut naisjäsen ihmettelee, kun kukaan ei ole huomaavinaan mitään. Päät kääntyilevät vaivautuneina syrjään, kun presidentti kesken laivan kastamisen haluaa Kajaaniin äidin luokse. Keskustapuolueen ja stalinistien salainen presidenttimafia on edellisestä syksystä istunut miettimässä juonia. Yhteyksiä on solmittu Neuvostoliittoon. Kenraali Vladimirov on aniharvoja ulkopuolisia, jotka päästetään Tamminiemeen. Valokuvausta varten jotkut viralliset vieraat pääsevät käymään hänen luonaan. Bulgarian varapääministerillä ja neuvostoliittolaisella marsalkka Ogarkovilla on tällaisten valokuvausten aikana mahdollisuus tarkkailla presidentin kuntoa, mutta taitavat tulkit pystyvät väistämään pahimmat sekaannukset. Juhannuksen jälkeen Kekkonen viedään Naantalin Kultarantaan. Kun presidentin esittelyt ovat kesällä vain joka toinen viikko, eivät lomiaan viettävät ministeritkään pääse tarkkailemaan presidentin kunnon kehittymistä. Varmuuden vuoksi presidentin luottotoimittaja Maarit Tyrkkö tekee Apu-lehteen kuvauksen pirteästä ja eloisasta presidentistä Kultarannassa. Kaksi muuta toimittajaa huomaa presidentin kunnon, ja heitä kielletään julkaisemasta minkäänlaista, haastattelua. Elokuun alussa Kekkosen terveys on sellainen, että hänet päätetään viedä pois maasta, sillä presidentin esittely paljastaisi tilanteen ministereille ja oikeuskanslerille. Oikeusministeriössä on jo ryhdytty varotoimiin, jos eteen tulee tilanne, että valtioneuvosto joutuu julistamaan presidentin kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa. Eversti Wächter kertoo, kuinka Kekkonen on Islannissa Vetänyt neljä lohta eli yhteensä lähes 20 kiloa kalaa. Seurue on hätää kärsimässä, kun presidentti yrittää karata Kajaaniin, äidin luo, kouluun ja kiukuttelee, kun koulureppua ei löydy. Islannin presidentin tarjoamalla lounaalla tilanne on kiusallinen. Kekkonen ehtii olla lounaalla vain kymmenen mi 10
nuuttia. Joku vuosi aikaisemmin leikattu eturauhanen ei enää pidättele, mutta Vigdis Finnbogadottir hoitelee tilanteen äidillisen elegantisti ja pakottaa näyttelijän rutiinilla kasvoilleen lämpimän hymyn, kun hän taluttaa Kekkosen lepohuoneeseen. Tilanteesta julkaistu valokuva ja hienovarainen sairaskuvaus saavat presidentin adjutantin raivoihinsa. Puhelinlinja on tarpeeton, kun hän karjuu Linnasta Ludviginkadulle ja vaatii lehteä julkaisemaan uutisen, jonka mukaan presidentillä on ollut vain vähäinen matkaväsymys, josta hän on jo toipunut. Päätoimittaja antaa tehtävän toimittajalle, joka kirjoittaa, että presidentin matkaväsymys on ohi. Päätoimittaja lisää uutiseen vielä käsin adjektiivin "vähäinen. Päätoimittajat ovat kevään mittaan olleet kansliapäällikkö Juhani Perttusen puhuttelussa. Tämä on vaatinut, että lehtien on lopetettava julkaisemasta tietoja presidentin terveydestä. Päätoimittajat kieltävät toimittajiaan kirjoittamasta presidentin terveydestä. "Kirjoitamme sitten kun meillä on lääkärintodistus. Perjantaina 11. syyskuuta lääkärintodistus tulee. Urho Kekkosen lääkärit ovat määränneet hänet kuukauden sairaslomalle. Edellisenä iltana Paavo Väyrynen yritti vielä kaikin tavoin kaataa hallituksen heikentääkseen Mauno Koiviston asemia presidentinvaaleissa. Presidentin sairastumisen jälkeenkin Väyrynen vetoaa oikeusministeri Christoffer Taxelliin, että hallitus pitää kaataa. Presidentti Kekkonen on ollut vasta viikon sairaslomalla, kun ulkoministeri Paavo Väyrynen tapaa kenraali Vladimirovin. Kenraalin suunnitelmat ovat olleet jo pitkään selvillä. Hän haluaa Karjalaisen presidentiksi. Vladimirov on pitkin vuotta pehmittänyt kokoomusta ja kommunisteja Karjalaiselle myönteiseksi ja idänkaupan vuorineuvoksia on peloteltu kaupan vaikeuksilla, jos nämä eivät näytä selviä merkkejä Karjalaisen puolesta. 11
Vladimirovin tapaamisen jälkeen Väyrynen kirjoittaa Karjalaiselle kirjeen: Tohtori Ahti Karjalainen Munkkiniemi H.V. Kotona 19.9.1981 Tapasin eilen illalla ministerineuvos Vladimirovin. Seuraavassa selostan lyhyesti keskusteluamme. Vladimirovin linja on muuttumaton. Hän tulee tekemään lujasti työtä Sinun valintasi puolesta. Tällä kertaa Neuvostoliitto toimii kuitenkin selvästi varovaisemmin kuin vuonna 1956, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli "Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan puolueen ehdokas. Hän korosti sitä, että sosialidemokraatit nykyään kannattavat hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa ja puolue puheenjohtaja Sorsaa myöten tukee Koivistoa. Henkilönä he asettavat Sinut selvästi Koiviston yläpuolelle ja katsovat, että keskustalainen presidentti on parempi vaihtoehto kuin sosialidemokraattinen presidentti. Vladimirov ja hänen ystävänsä tulevat vaikuttamaan erityisesti kommunisteihin, mutta myös muihin puolueisiin Sinun valintasi hyväksi. Victor kysyi minulta, mitä Neuvostoliitto voisi muutoin tehdä Karjalaisen valinnan hyväksi. Hän itse ajatteii, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa tulisi nyt olla hiljaisempi vaihe, jolloin Koivisto ei saisi sellaista julkisuutta, joka voitaisiin yrittää tulkita tueksi hänelle. Sen lisäksi hän ajatteii, että taloudellisessa yhteistyössä saattaisi olla jokin tilanne, jossa Sinun vaikutusvaltasi voisi korostua. Minä esitin hänelle sen ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkiijassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen. Lupasin harkita asiaa. Tässä yhteydessä tuli jälleen esille minun mahdollinen vie 12
railuni Neuvotostoliittoon, joka, kuten tiedät, on ollut vireillä jo viime toukokuusta lähtien, jolloin presidentti Kekkonen päätti asiasta. Totesin Victorille uudelleen, että vierailun toteuttaminen olisi sopivaa tukea Karjalaisen presidentiksi valinnan puolesta. Minulla tulisi olla puolueen puheenjohtajana riittävä arvovalta Sinun tukemiseksi, kun Koiviston puolestapuhujana on puheenjohtaja Sorsa, kaksinkertainen pää- ja ulkoministeri, joka on tehnyt virallisen vierailun Neuvostoliittoon molemmissa ominaisuuksissa. Minä olen ollut jo yli neljä vuotta yhtä mittaa ulkoministerinä vierailematta kertaakaan tässä ominaisuudessa Moskovassa. Lisäksi olen yhteisten päätösten perusteella joutunut esiintymään keskustavasemmistoyhteistyön rikkojana, josta etenkin kommunistit pyrkivät vetämään yleispoliittisia johtopäätöksiä. Uskottavuus ei ole paras mahdollinen, kun minä näistä asemista käsin käyn ajamaan Sinun valintaasi nimenomaan ulkopolitiikan merkitystä korostaen! Vladimirov esitti edelleen epäilyjä, mutta hyvin lieviä epäilyjä, sen suhteen, olisiko vierailu joka suhteessa tarkoituksenmukainen. Painavampana seikkana hän totesi, että asiasta olisi sovittava nyt presidentin sairastaessa vielä Sinun ja Uusitalon kanssa. Kerroin Sinun tukevan vierailun toteuttamista. Uusitalosta sanoin Victorille sen, minkä totean Sinullekin vasta tässä, etten oikein tiedä, missä Eino nyt liikkuu. Olet ehkä pannut merkille, ettei Eino ole ollut mukana useassa keskeisessä palaverissä, joissa presidenttiasiaa on käsitelty. Lisäksi hän oli merkillisen vaisu budjettiriihessä ja antoi minun taistella yksin. Minä suoraan sanoen suuresti ihmettelen, mitä Einon päässä liikkuu. Tämä ehdottomasti vain meidän kesken. Toivon vakavasti, että ottaisit mitä pikimmin yhteyden Vladimiroviin ja kertoisit hänelle kantasi. Tapaan Gromykon torstaina, jolloin kutsu olisi luontevaa toteuttaa. Itse vierailu olisi mielestäni pyrittävä toteuttamaan varmuuden vuoksi jo lokakuussa tai viimeistään marraskuussa. Lähden iltapäivällä New Yorkiin, missä toivoakseni lauantaina tapaamme. 13
Parhain terveisin, Sinun Paavo Väyrynen5 5 Ulkopoliittinen pelottelu jatkui pitkin syksyä. Etelärannan vuorineuvokset olivat käynnistäneet työn Karjalaisen hyväksi elinkeinoelämän järjestöissä. Avainasemissa olevia toimittajia kutsuttiin Etelärantaan saamaan salaista taustatietoa. "Jos Koivistosta tulee presidentti, Neuvostoliitto jäädyttää kaupan... "Suomen itsenäisyys on uhattuna, jos Koivisto voittaa vaalit... "Suomi miehitetään jo s... Tällaisia tarinoita sepittävät samat miehet, jotka tänä päivänä istuvat elinkeinoelämän johtopaikoilla. Erityisen näyttäväksi lavastettiin suurlähettiläs Sobolevin ja kenraali Vladimirovin lähtö Helsingistä Moskovaan. Siitä tiedettiin hyvissä ajoin, ja vuorineuvokset viestittivät tietoa, etteivät he enää palaa ja kauppa jäädytetään. Idänkaupan vuorineuvoksia pehmitettiin valtioneuvoston juhlahuoneistossa valtiovarainministeri Ahti Pekkalan vastaanotolla, jossa taustatukea oli antamassa kenraali Vladimirov. Neuvostoliiton ulkomaankauppaministeri Nikolai Patolitshevin Suomen-vierailusta yritettiin rakentaa tapahtumaa, joka osoittaisi Koiviston olevan huonossa huudossa Kremlissä. Paavo Väyrysen johtamassa Suomen ulkoministeriössä oli Patolitshevin ohjelmasta pyyhitty ylitse tapaaminen Koiviston kanssa. Ministeri Esko Rekola palautti tapaamisen ohjelmaan. Kekkosen ja Brezhnevin välillä käytiin mielenkiintoista sähkeiden vaihtoa. Brezhnevin sähkeet oli muotoiltu siten, että ne oli helppo ymmärtää tueksi Karjalaiselle. Kumpikaan valtionpäämies tuskin pystyi tuolloin enää lukemaan, mitä heidän nimissään kirjoitettiin. Presidentin tehtäviä hoitamaan siirtynyt Mauno Koivisto 14
joutui aloittamaan työnsä salapoliisina. Osa ulkopoliittisista asiapapereista oli kateissa. Ulkopoliittisia päätöksiä tekevä Koivisto joutui turvautumaan vajavaisiin arkistoihin, koska ilmeinen tarkoitus oli saada Koivisto kompastumaan ulkopolitiikkaan ennen presidentinvaalia. Ahti Karjalaisen presidenttiunelmat kaatuivat keskustapuolueen puoluekokouksessa Kuopiossa, jossa Kepun kenttä huusi Johannes Virolaisen ehdokkaakseen. Virolaista yritettiin pudottaa lukemalla valikoituja otteita Kekkosen vanhasta kirjeestä valtioneuvos Martti Miettuselle. Karjalaisen putoaminen presidenttikilvassa ei muuttanut Kepun johdon suhtautumista. Se elätteli toiveita, että kokoomus, kommunistit ja Kepu saavat selvän enemmistön valitsijamiehistä, jolloin Karjalainen voidaan valita mustana hevosena presidentiksi. Syksyn puheenaihe oli Karjalaisen alkoholismi. Sveitsiläisessä parantolassa väliaikaisesti kuiville saatu Karjalainen oli Kepulle ongelma, jolta yritettiin sulkea silmät. Ahti Pekkalan ministeritoveri kysyi häneltä kerran: "Miten te voitte ajaa presidentiksi Karjalaista, joka on ollut vasta kolme kuukautta raittiina? Ahti Pekkala: "Kyllä hän on ollut jo neljä kuukautta raittiina. Kun Paavo Väyrynen Kepun puoluekokouksen alla ryhtyi ajamaan päätöstä, että puolue lähtisi sammutetuin lyhdyin ilman ehdokasta presidentinvaaleihin, hankkeelle löytyy muukin selitys kuin yritys syrjäyttää Virolainen ja kaivaa Karjalainen mustana hevosena esiin loppusuoralla. Paavo Väyrysen käsittämätön hinku järjestää itselleen Moskovan-vierailu juuri Kepun puoluekokouksen alla on vaikea selittää muutoin kuin sillä, että Paavo Väyrysen ehdokas presidentiksi oli Paavo Väyrynen. Tamminiemen Pesänjakajat ei näistä vaiheista kertonut enää mitään. Ajatus kirjasta oli syntynyt edellisenä talvena ja se oli kirjoitettu kesällä 1981 siinä uskossa, että presidentinvaalit ovat 1984. Seitsemän Helsingin Sanomien poliittisen 15
toimituksen jäsentä teki kiijoitustyön niiden tietojen perusteella, jotka olivat käytettävissä keväällä 1981. Kirja piti julkaista alunperin WSOY:n kustantamana, mutta yhtiö ilmoitti heinä-elokuun vaihteessa tutustuttuaan käsikirjoitusluonnokseen, ettei se julkaise sitä. Päätös syntyi, kun yhtiön pääjohtaja ja apulaisjohtaja selailivat käsikirjoitusliuskoja lounaspöydässä. Lehtimiehet Yhtymässä päätös kirjan julkaisemisesta syntyi yhtä kevytmielisesti kuin WSOY:ssä päätös julkaisematta jättämisestä. Toimitusjohtaja päätti lukematta julkaista kirjan, kun kuuli käsikirjoituksen lukeneen rouva Hymy Lahtisen arvion: Eihän tällaista uskalla julkaista. Kirjan tekijöiden salanimeksi otettiin leikkimielisesti Lauantaiseura. Parina lauantaina oli istuttu ja pohdittu kirjan sisältöä. Sekin tuntui vuonna 1981 loukkaavan monia. Kun tekijät kirjan ilmestymisen jälkeen löivät pullon vetoa siitä, kuka arvaa lähimmäksi kirjan lopullisen painosmäärän, ennusteet liikkuivat 2 000:n ja 5 000:n välillä. Kaikki nauroivat optimistille, joka arvioi kiijaa menevän 9 000 kappaletta. Näin väärin arvioivat tuon ajan yhteiskunnallisen ilmapiirin nekin, jotka päätoimisesti kirjoittivat siitä. Monia ulkopuolisia hämmästytti Helsingin Sanomien johdon reaktio, kun kirjan tekijät paljastettiin WSOY:n pääjohtajan Hannu Tarmion televisio-ohjelmassa. Helsingin Sanomissa työskenteleville se ei ollut yllätys. Osittain siksi kirja tehtiin salanimellä. Yksi erotettiin ja loput saivat vakavan varoituksen. Välimiesoikeus tuomitsi irtisanomisen työsopimuslain vastaiseksi ja määräsi vahingonkorvauksen, jonka suuruutta kuvaa se, ettei irtisanotun vaimo saanut rahoilla ostetuksi edes minkkiturkkia, vaan joutui panemaan lisäksi omiaankin. Ilokseen on näiden kahdeksan vuoden aikana saanut huomata, että kirjassa käsitellyt poliitikot ja heidän vaimonsa ovat suhtautuneet Tamminiemen Pesänjakajiin paljon ymmärtäväisemmin ja huvittuneemmin kuin Suomen ryppyotsainen lehdistö. 16
Valtioneuvoksetar Henna Miettunen on muistuttanut, että hänen suuhunsa on pantu repliikkejä, joita hän ei ole sanonut eihän hän sanonut Kaarina Virolaista kotkaksi eikä Kyllikki Virolaista kanaksi. Kun valtioneuvos on huomauttanut Hennalleen, että sitähän sinä kuitenkin tarkoitit, rouva on myöntänyt sen. Kun kirjassa on arvioitu rouva Kristiina Sundqvistin vyötärönmittaa, on hänellä tapana puristella yhden kirjoittajan ylitsepursuavaa vatsamakkaraa ja esittää siitä vertailevia arvioita. Valtioneuvoksetar Kyllikki Virolainen on jaksanut hämmästellä ihmisten tosikkomaisuutta, ja on nauranut hyväntahtoisesti kirjan pikku ilkeyksille. Vuorineuvos Kari Kairamo oli pahoillaan ainoastaan kiijassa olleesta virheestä. Hän ei syönyt Vladimirovin kanssa hummeria vaan simpukoita. * * * Kirjan uusi painos julkaistiin alkuperäisen sisältöisenä, virheineen, epätarkkoine repliikkeineen ja väärine ruokalajeineen. Päätelkööt uudet ja vanhat lukijat, kuinka oikean tai väärän kuvan kirjoittajat antoivat poliittisesta elämästämme vuosikymmenen alussa. Olen tänä päivänäkin sitä mieltä, että Tamminiemen Pesänjakajat oli tarpeellinen kirja omana aikanaan. Se raikasti tunkkaista ilmapiiriä, se paljasti luutuneiden asenteita, se osoitti suomalaisen journalismin liekanarun lyhyyden. Ja se puhdisti presidentinvaalitaistelun hyvissä ajoin syksyllä 1981 niin että varsinainen vaali oli arvokas ja demokraattinen tapahtuma kaikenlaisista pelotteluista huolimatta. Helsingissä, maanantaina 23. lokakuuta 1989 AARNO LAITINEN 17
SISÄLLYS Sivu Mauno Koivisto Yksinäinen sheriffi...... 32 Kalevi Sorsa Herkkä pohdiskelija... 44 Ahti Karjalainen Ns. henkilökohtainen ongelma. 53 Paavo Väyrynen Liian paljon liian varhain... 62 Juhani Perttunen Linnan H äm ähäkki... 68 Poliitikon arkea... 74 Virolaisen kaatajat... 88 Johannes Virolainen Kekkosen kiusaaja... 93 Martti Miettunen Kepun hätävara... 101 Ahti Pekkala Liian rehellinen... 106 Keijo Korhonen Tamminiemen Kissinger... 111 Heikki Haavisto Ketale... 115 Max Jakobson Porvariston Suslov... 119 Harri Holkeri Kokoomuksen m annekiini 125 Raimo Ilaskivi Hänen Ylimielisyytensä... 131 Jaakko Lassila Rahavallan Reagan... 135 Paavo Aitio Kommunistiruhtinas... 138 Aarne Saarinen Työläiskommunisti... 141 Teuvo Aura Kohtalona Sirkka... 144 Olavi J. Mattila Kaatuva m ahtim ies... 148 Ulf Sundqvist Vuoden 2002 vaalit... 152 Veikko Vennamo Vielä k erran... 157 Mikko Juva Maallinen kirkonmies... 160 Jan-Magnus Jansson Poliittinen h u rm u ri 164 Helvi Sipilä Miesten salainen a s e... 169 Linnan em ännät... 175 Kotiryssä... 186 Näin valittiin ennen... 194 Keskeneräinen kertomus... 18
Yksikään ihminen ei ole riittävän hyvä hallitsemaan toista ilman tämän suostumusta. ABRAHAM LINCOLN LUKIJALLE Presidentti Urho Kekkosen terveydentila huononi elokuisen Islannin matkan jälkeen niin että hän joutui lääkäriensä määräyksestä ottamaan 11. syyskuuta kuukauden sairasloman. Syyskuun 14. päivänä presidentin lääkärit ilmoittivat, että vilustumisen lisäksi hänellä on myös aivoverenkiertohäiriöitä. Puolueet alkoivat valmistautua presidentinvaaleihin, sillä viimeistään silloin oli pakko myöntää, että yli neljännesvuosisadan kestänyt Kekkosen valtakausi on ohi. Presidenttipeliä oli käyty jo kauan ennen kuin Kekkosen terveydentila huononi. Poliitikot olivat vain käyneet sitä julkisuudelta salassa. Heidän mielestään presidentin valitsevat puolueet, ei kansa. Politiikan asiantuntijoiden keskustelukerho Lauantaiseura katsoo, että kansallakin pitää olla oikeus tietää mitä Suomessa tapahtuu; siunataanhan meitä yksityiskohtaisilla tiedoilla Yhdysvaltain tai Ranskan presidenttiehdokkaista, heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan, epämiellyttävistäkin. Suomalaiset presidenttiehdokkaat ovat eteviä, viisaita ja isänmaallisia kansalaisia, jotka varmasti tekisivät parhaansa maan isänä. Jos heissä on inhimillisiä puutteita, se vain osoittaa, että he ovat ihmisiä niin kuin me muutkin. Heillä on myös kylliksi keinoja kertoa itsestään myönteisiä asioita. Tänäkin vuonna presidenttiehdokkaat julkaisevat itsestään kirjoja, joissa he kertovat parhaimmat puolensa. Lauantaiseura ei halua tällä kirjalla asettua kenenkään puolelle tai ketään vastaan. Helsingissä, lauantaina 19. syyskuuta 1981 LAUANTAISEURA 19
I uristibussi pysähtyy Helsingin Senaatintorin reunaan. Sini- ja punapukuisia ja tummatakkisia neuvostoturisteja purkautuu jonossa bussista ja jono etenee Aleksanterinkadun yli Kauppatorille päin. Kameroitaan hypistelevät matkailijat huomaavat valtioneuvoston linnan edessä Aleksin jalkakäytävällä seisoskelevan pitkän, harteikkaan miehen. Hänessä on jotain tuttua: pälyilevä, mutta määrätietoinen katse, kädet tumman popliinitakin taskuissa, odottelevia edestakaisia askeleita. Turvallisuuspalvelusta, turistijoukolle kirkastuu hetkessä. Samalla kääntyy Mariankadulta Aleksille pitkä musta Saab perässään toinen samannäköinen. Autot kiihdyttävät ja pysähtyvät nytkähtäen valtioneuvoston linnan kaarevan oviaukon eteen turvallisuusmiehen kohdalle. Etumaisen auton nokalla lepattaa lippu. Rekisterikilvessä on vain yksi numeroja kirjain: 1-A. Autosta ponkaisee ulos tummapukuinen mies, joka kumartuu avaamaan takaoven. Samalla taaemman Saabin kuljettaja nousee kadulle ja pysähtyy katsomaan turistijonoa. Avatusta takaovesta kohottautuu jalkakäytävälle presidentti Urho Kekkonen. Hän ojentautuu ja lähtee nousemaän portaita sisälle valtioneuvostoon turvallisuusmiehet käsivarren matkan päässä perässä. Hämärässä hallissa turvallisuusmiehet ohjaavat presidentin hissiin. Luutnantti Tapani Kivimäki lähtee ylös, kapteeni Teuvo Hirvonen palaa kadulle. No niin, Hirvonen sanoo kadulla odottaville Saabien kuljettajille. Presidentti on saatu sisään. Tuomiokirkon kello näyttää neljää vaille yhtätoista. On perjantai. Valtioneuvoston linnan kolmannessa kerroksessa on alkamassa presidentin johtama hallituksen istunto. Kekkonen kävelee käytävää pitkin pääministerin virkahuoneesta istuntosalin eteishalliin, jossa ministerit asettautuvat riviin kättelemään presidenttiä. Pääministeri kulkee Kek 20
kosen jäljessä kainalossaan kaksi paksua mustakantista kansiota. Kekkonen tervehtii jokaista ministeriä ja siirtyy istuntosaliin pitkän pöydän päähän. Sisäministeri auttaa presidentille tuolin, pääministeri ojentaa kansion, hallitus istuutuu, kansiot avataan, oikeuskansleri ja sihteeri asettuvat paikoilleen, ensimmäinen esittelijä tulee sisään, Kekkonen nostaa päällimmäisen paperin kasvojensa lähelle ja lukee suurin kirjaimin kirjoitetun tekstin "Valtuuskunnan asettaminen. Esitän kunnioittavasti, että te, herra tasavallan presidentti, päättäisitte..., ulkoministeri aloittaa yksitoikkoisen asioiden esittelyn. Nuija kopahtaa. Uusi paperi, uusi kohteliaasti muotoiltu esitys. Kopautus. Istunto etenee rutinoidusti. Kekkonen on johtanut niitä yli tuhat kertaa 2 5-vuotisen virkakautensa aikana. Ministerit selailevat kansioissa olevia papereitaan, katselevat istuntosalin marmoroituja seiniä ja pylväitä, seinille ripustettuja entisten presidenttien kuvia, aurinkoista Senaatintoria. Työ voimaministeri availee paksua kirjekuorta kaikessa rauhassa pöydän toisessa päässä. Äkkiä ministerijoukko havahtuu: esitysten ja kopautusten ketju on katkennut. Presidentti ei siirrykään seuraavaan päätökseen. Hän näyttää vajonneen omiin ajatuksiinsa. Kun pääministeri nostaa hiljaisuuden keskeltä katseensa, kohottaa sormeaan ja rykäisee, Kekkonen havahtuu. Kekkonen on jo vanha mies, siitä ei pääse mihinkään, katseista saattaa lukea. Tarkimmin vanhuuden näkevät pääministeri ja hänen sijaisensa, jotka istuvat Kekkosen vieressä: väljä paidankaulus, löysät kaulaja niskarypyt, väsynyt, siristelevä katse, paperin värinä. Kauempaa saattaa verrata pöydän päässä istuvaa Kekkosta ja hänen taakseen tauluun ikuistettua parinkymmenen vuoden takaista Kekkosta: ylvästä ryhtiä on vielä tallella, mutta smokkipukuisen Kekkosen määrätietoinen haukankatse on kadonnut. Kymmenen vuotta sitten Rikhard Sotamaan mittarit saat 21
toivat näyttää Kekkoselle 50-vuotiaan kuntoa* mutta nyt hän on 81-vuotias. Sitä ei voi millään mittarilla kiertää. Kansan mieliin syöpynyt hölkkäävä, hiihtävä, naurava, ryyppäävä, saunova, laulava, jutusteleva, kiroileva, radikaali, yllättävä Kekkonen on mennyttä aikaa. Hölkkääminen loppui jo monta vuotta sitten. Sitä eivät kestä kenenkään iäkkään ihmisen luut ja nivelet. Hiihtokilometrejä ei enää mainostettu. Kuparinruskeaksi paahtunut sisäministeri kehuskeli keväällä enää omia saavutuksiaan. Adjutantit lopettivat Kekkosen hiihtokilometrien pikkutarkan muistiinpanon vuosi sitten ja Lasse Wächter keksi uuden tavoitteen: Presidentti hiihtää nyt aikaa, ei kilometrejä. Porojärven reissua ei enää viime keväänä tehty: presidentin kalvakkaaksi painuneet kasvot näyttivät silloin entistäkin harmaammilta sisäministerin kuparikiiltoisen kaljun vierellä. Saariselälle rajamiehet saivat tampatuksi pääsiäispyhiksi kunnon latu-urat ja niitä pitkin Kekkoselle kertyi kymmenkunta hiihtokilometriä useana päivänä sopivasti taukoja pitäen. Kansanhiihtosuoritus typistyi tosin vain autoiluksi. Kekkonen käväisi ladulla merkinhaun ja kuvauksen verran. Ministerit olivat huomanneet, että Kekkosen kunto oli kohentunut, kun hiihtämistä oli hellitetty. Talvi oli ilman hiihtämistäkin vaikeaa aikaa. Kevään ja kesän tultua ja päivän pidennyttyä Kekkonen heräsi kuin uudestaan eloon. Hän oli käynyt iltatilaisuuksissakin. Heikentynyt näkö haittasi presidenttiä pahiten talvipimeillä. Adjutantit ja turvallisuusmiehet saivat olla yhtä mittaa käsipuolessa opastamassa ja sillä tapaa oli kiusallista liikkua julkisilla paikoilla. Valtiovarainministeri vilkaisee vaivihkaa istuntosalin kattoon. Sinne koristekuvioiden kätköön oli asennettu pari vuotta sitten tehokas lamppu, jonka kapea valokiila osuu juuri Kekkosen kädessä olevaan paperiin, mutta ei häikäise hänen silmiään. Lamppu auttaa oivallisesti istuntojen sujumista. 22
Adjutantit antavat nykyisin joka paikkaan hyvissä ajoin tarkat ohjeet lisälampuista ja valojen suuntaamisesta. Kekkosen näöstä on liikkunut pitkään mitä hurjimpia tarinoita. Aleksin Instrumentarium toimitti presidentille tämän tästä uudet, entistä tehokkaammat silmälasit ja ne tietysti näkyivät televisiossa. Televisiosta huomattiin sekin, miten vähän rivejä presidentin puhepaperiin mahtuu ja lehdissä oli osoiteltu oikein kuvien kanssa, millaisilla pölkkykirjaimilla presidentin paperit kirjoitettiin. Virkamiehetkin olivat salaa vähän irvailleet, kun riittävän isokirjaimisia koneita ei tahtonut olla missään. Huhut puolisokeasta Kekkosesta levisivät maailmalle, kun Tor Högnäs kirjoitti keväällä Ruotsin lehtiin, ettei Kekkonen näe lukea enää sanomalehtiä vaan on kokonaan riippuvainen suupuheista. Ne olivat Johannes Virolaisen kahvilapuheita. Kekkonen luki lehtensä vielä omin silmin. Silmät tosin väsyivät helposti, muttei hän ollut pelkkien viestintuojien tietojen varassa. Kekkonen näki myös kirjoittaa, ja lähes yhtä pisteliäästi kuin ennenkin. Samaan aikaan keväästä kun näköhuhut velloivat villeimmillään, Mauno Koivisto katseli vierestä, kuinka Kekkonen luonnosteli mustekynällä kirjoitusta paperille. Seuraavana päivänä pääministeri Koivisto joutui tulkitsemaan Kekkosen kirjoituksen eroamiskehotukseksi. Hallitus saattoi todistaa, ettei heikentynyt näkö ole vielä estänyt Kekkosta hoitamasta presidentin tehtäviä, mutta pieniä lisävalmisteluja ja varuillaanoloa kaventunut näkösektori vaati, kun vanhan miehen motoriikka ei ole samanlainen kuin nuorten. Hankaluuksia oli varsinkin hämärässä ja portaita laskeuduttaessa, mutta adjutantit ja turvallisuusmiehet osasivat olla tukemassa tarvittaessa. Moskovasta syksyllä 1980 palattaessa Hirvonen ei ollut kyllin valpas ja presidentti ehti kupsahtaa pyllylleen lentokoneen portaissa ministeririvistön edessä. Pientä hämminkiä on tullut joskus siitä, kun presidentti on 23
tervehtinyt ensiksi hovimestaria lounasisännän asemesta tai hyvästellyt näkyvästi tulkkia. Moskovan päivällisjoukosta Kekkonen kätteli ensimmäisenä oman turvallisuusmiehensä. Pikku kommelluksiahan sattuu kaikille. Valtioneuvoston ruokapöydässä kerrottiin hauskana juttuna, kuinka Kekkonen istuntoon tullessaan ryhtyi kättelemään Mauno Koiviston sijasta vahtimestaria. Pitkä ja tummatukkainen virastomestari säikähti, äkkäsi, että häntä luullaan pääministeriksi ja pakeni Kekkosen edessä nopein askelin takaperin, kunnes Koivisto ehti apuun. Pääministerin sihteeri on asioinut Kekkosen kanssa niin kauan, ettei hän pahemmin pelästynyt, kun presidentti alkoi kerran antaa ohjeita ja tehtäviä kuin omalle sihteerilleen Kaija Vesamaalle. Äidillisin ottein asiat tulivat kohdalleen. Kesän alussa olivat adjutantti Wächterin taidot koetuksella. Norjan pääministeri Gro Harlem Brundtland tuli tapaamaan Kekkosta Suomen Norjan-suurlähettilään Lars Lindemanin kanssa. Presidentti ei tunnistanut rouva pääministeriä vaan alkoi tarinoida Lindemanin kanssa, kuinka hän viihtyy Oslossa ja kuinka perhe voi. Wächterillä oli täysi työ kääntää presidentin huomio pääministeriin. Presidentti lienee tulkinnut rouvan Lindemanin vaimoksi, koska keskustelu jatkui säästä. Vanha mies saattaa helposti väsyä pitkiin puheisiin, keskusteluihin tai päivällisiin ja vajota omiin mietteisiin. Kaupungilla puhuttiin heti: Ukko torkahteli. Ukko oli taas omissa maailmoissaan. Kiusallista presidentille. Presidentin kansliapäällikkö Juhani Perttunen ja adjutantti Wächter rajoittivat talvikaudella Kekkosen menoja niin paljon, että tuli puheita piilottelusta. Tapaamisia peruuntui jonkin verran ja juhlien järjestäjät saivat varmuuden presidentin tulosta vasta viime hetkillä. Keväällä, Koiviston ja Kekkosen yhteenoton jälkeen tahti muuttui. Kun Koivisto ei Kekkosen kehotuksesta huolimatta 24
eronnutkaan pääministerin paikalta eikä Kekkonen tehnyt asialle mitään, uskottiin, että Kekkosen ote on lopullisesti herpaantunut. Kansalle todistettiin, ettei näin ollut. Kekkonen ilmestyi äkisti joka paikkaan. Hän käveli ja istui, kätteli ja puhui, kuvaruutu todisti. Kuukauteen ei ollut juhlaa, johon presidentti ei olisi osallistunut. Järjestäjät saivat hankkia nopeasti vahvoja lukulamppuja, korottaa puhujapönttöä, varata paksuja huopia, tarkastaa kävelyreittien vaarapaikat. Presidentti näkyi televisiouutisissa joka toinen päivä. Ulkomaisia vieraita kävi solkenaan Linnassa ja Tamminiemessä. Henry Kissinger joutui tosin tyytymään pelkkään Koivistoon. Kekkonen tapasi, keskusteli, lounasti, laski seppeltä, istui juhlassa, puhui juhlassa, kunnioitti läsnäolollaan. Ulkomaisille diplomaateille pidettiin vapunalusviikolla presidentin päivälliset. Raporteissa voitiin kertoa, että Suomen presidentti on yhä toimintakykyinen. Ulkoministeri oli kertonut, että Perttunen oli viritellyt muutakin huhuntorjuntaa kuin tv-esiintymiset. Luotetuille päätoimittajille oli selostettu tilannetta ja he olivat julkaisseet huhunlevityksen tuomitsevia kirjoituksia. Kekkosen esiintymiset ja huhuntorjunta olivat tuolloin tarpeen. Kansanedustajien mukana lähti perjantain iltapäiväkoneilla Helsingistä maakuntiin viikon aikana kertyneitä kertomuksia Kekkosen kehnosta kunnostaja viikonvaihteessa nuo kertomukset levisivät luottamuksellisina tietoina eteenpäin. Jopa Kekkosen ja Perttusen kotiseudulla Kainuussa puhuttiin, että Kekkosella on varmaan multippeliskleroosi, kun sillä eivät kestä ruokailuvälineet kädessä. Sotkamon meijerin johtajan vaimo oli leikellyt pihvit syömäkuntoon. Presidentti jäi nykyisin lounaille tai päivällisille aniharvoin ja viinankäyttö uhkasi loppua kokonaan. Wächter ei antanut tarjota enää Camparia väkevämpää. Muutama vuosi sitten Porojärven hankia pitkin kiiri vielä remakka Lesken tyttäret ja pitkiltä ulkomaanmatkoilta palattaessa oli tekemistä, ettei presidentti laskeutunut lentokoneesta matkaseu 25
rueensa kanssa kättäkaulaa kunniakomppanian eteen. Titon luota Kekkonen palasikin siihen malliin. Ikä, eturauhanen ja henkilääkäri Pentti Halonen ovat kesyttäneet tervaksisen miehen. Istunto etenee tavallista vauhtia. Käsittelyssä ovat jo sosiaaliministeriön asiat. Kansliapäällikkö Kari Puro on tullut juuri sisään. Oikeusministeri ei viitsi seurata Puron papereiden käsittelyä. Hänen omat oikeusneuvosnimityksensä on jo päätetty ja esittelijä Kai Korte mennyt menojaan. Korte ei voi tälläkään kertaa kerskailla, että presidentti teki hänelle kysymyksen. Takavuosina Kekkonen piti vielä ministerit ja virkamiehet virkeinä heittämällä väliin jonkin napakan kysymyksen. Hän saattoi ottaa paperit yllättäen tutkittavakseen, hylätä hallituksen ehdokkaan tärkeään virkaan ja panna hallituksen nopeasti miettimään, eikö Kekkosen ehdokas olekin parempi. Oikeusministeri muistaa välähdyksinä tarinoita, kuinka Kekkonen muutti istunnossa vaalilakiesityksen sisältöä, saneli mielipiteitään pöytäkirjaan, jätti lakeja vahvistamatta ja määräili ministereitä puheilleen istunnon jälkeen. Nyt tuollainen on harvinaista. Kekkonen on vanhentunut nopeasti. Kekkosen entinen kansliapäällikkö Kauko Sipponenkin puhui, ettei hän olisi lähtenyt maaherraksi Keski- Suomeen, jos olisi tiennyt, miten nopeasti ukko vanhenee. Sipponen oli tulossa kiireesti takaisin Helsinkiin. Oikeusministeri jää tuijottamaan seinillä olevia presidenttien kuvia. Vanhoja miehiä olivat olleet lähes kaikki. Taulurivistön vasemmassa reunassa on Mannerheim. Vanha sotapäällikkö on maalattu seisomaan viitta harteilla, miekka ja karvalakki pöydällä. Lakki olisi sopinut paremmin päähän. Paljaspä-isenä Marski näyttää enemmän vanhalta diivalta ja vapaaherralta kuin Suomen vapauttajalta. Marski ehti olla presidenttinä vain puolitoista vuotta, sitten Paasikivi hermostui ja lähetti Fagerholmin häätämään sairastelevaa Mannerheimia pois Linnasta. Toisella kerralla Marski suostui eroamaan. Hän oli silloin 78-vuotias. Marski eli ulko- 26
mailla vielä viisi vuotta. Oikeusministeri muistaa hämärästi kuunnelleensa pikkupoikana radiosta pitkää lähetystä Marskin hautajaisista. Marskin vieressä olevasta Svinhufvudista ministerillä ei ole mitään muistoja. Mursuviiksinen paksu Ukko-Pekka muistuttaa sarjakuvan Rymy Eetua, tuijottaa vain julmemmin. Ukko-Pekka oli kuusi vuotta presidenttinä. Kun hän ei päästänyt sosialidemokraatteja hallitukseen, Tanner ja Maalaisliitto pudottivat Svinhufvudin. Ukko-Pekka sai lähteä 75-vuotiaana kalastelemaan Kivijärvelle. Stählberg on pantu kultakehyksiin istumaan. Siinä oli kumma tyyppi: oli presidenttinä yhden kauden eikä suostunut millään jatkamaan, vaikka lähetystöt kävivät pyytämässä. Stählberg palasi kylmästi 60-vuotiaana presidentin virasta virkamieheksi ja meni vielä viiden vuoden päästä kansanedustajaksi. Entinen presidentti kansanedustajana! Yleensä se on ollut toisinpäin. Relanderista tuli presidentti jo 41-vuotiaana, muttei se mikään hyvä merkki ollut. Hän sai lähteä kävelemään kuuden vuoden päästä. Reissu-Lassilla oli liian huonot välit Maalaisliiton johtajiin. Se ei tiedä hyvää tänä päivänäkään. Entinen Viipurin maaherra joutui Linnan makean elämän jälkeen palovakuutusyhtiön johtajaksi. Kepulaiset pitävät häntä varmaan vieläkin liian lepsuna hallitsijana. Kallio on taulussa kuin protovaari. Kuva on tehty varmaan silloin, kun Kallio jo sairasteli. Hänen ei tarvinnut olla eläkkeellä presidentin tehtävien jälkeen kuin yksi päivä. Kallio kaatui kengät j alassa Porilaisten marssin soidessa Marskin ; syliin. Kunniakas loppu. Sen muistavat kaikki. Ja sen, että Kaisa kantoi Linnaan kangaspuut. Toisella seinällä ovat Ryti ja Paasikivi. Ryti seisoo maalauksessa vakavana ja väsyneenä kuten hänen ajalleen sopikin. Ryti ehti olla presidenttinä kolme ja puoli vuotta, palkkioksi tuli kymmenen vuotta kuritushuonetta. Sekin on nähty: presidentti eläkkeellä vankilassa. Äksy Paasikivi oli ollut varmaan hupaisa näky tepastelles- 27
saan villasukissa Linnan käytävillä. Taulussa Paasikivi näyttää arvokkaalta ja vielä virkeältä vanhalta valtiomieheltä, vaikka hänkin torkahteli viimeisinä presidenttiaikoinäan kesken juhlapuheiden. Paasikivi lähti Linnasta 85-vuotiaana. Häntä pidettiin 1956 liian vanhana kenenkään presidenttiehdokkaaksi, vaikka ukko olisi voinut suostuakin. Höynähtihän hän lupautumaan Kekkosen vastustajien salaiseksi aseeksi toiseen äänestykseen, muttei enää pärjännyt. Nolo loppu merkittävälle uralle. Ukko kuoli vajaan vuoden päästä. Päätyseinällä marmoripylväiden välissä on Kekkosen taulu: UKK smokissa paperitötterö kädessä. Kekkonen on ollut niin kauan presidenttinä, ettei kuva muistuta enää paljoakaan sen alla istuvaa Kekkosta. Päätyseinällä pidetään aina vallassa olevan presidentin kuvaa. Jonkin kerran oli pilanpäiten pohdittu, mihin Kekkosen taulu siirretään, jos hän jättää presidentin tehtävät. Kaikki taulunpaikat ovat istuntosalissa täynnä. Vanhimmasta päästä piti ilmeisesti ryhtyä kantamaan tauluja vintille tai sitten pitää Kekkonen paikallaan ja jättää seuraavien presidenttien kuvat maalaamatta. Kansliapäällikkö Uolevi Hakavuori saa pian ryhtyä ratkomaan tauluongelmaa. Sisäministeri oli virnuillut vaikka muuta puhuikin pariin kertaan sennäköisesti, ettei Kekkonen ryhdy enää 1984 presidenttiehdokkaaksi. Syijäänvetäytymisen täytyy olla Kekkosen luonteelle todella vastenmielistä, mutta vaalikampanja on vetreitten miesten puuhaa ja hänen pitäisi lupautua 83-vuotiaana vielä kuudeksi vuodeksi maan johtoon. Kekkosen presidentinura on ollut huikea, sen kaikki pöydän ympärillä istuvat ovat valmiit myöntämään. Kekkonen oli ollut toiminnan mies, ei mikään pohdiskelija. Hän nosti ja nujersi, rakensi ja murensi, silitti ja sivalsi ja kohosi itse ylivertaiseksi hallitsijaksi. Se oli koettu. Kekkosen ensimmäinen presidenttikausi 1956 62 oli vallan hankinnan ja ulkopoliittisen taistelun aikaa. Kekkosen 28
sisäpoliittinen asema ei ollut silloin vielä häävi. Hän ei pystynyt edes estämään yöpakkashallituksen syntymistä. Mutta Kekkonen hivutti valtaa itselleen vähitellen. Hän otti pääministereiksi vanhoja kavereitaan ja tukijoitaan ja suojeli sos.dem.oppositiota, skogilaisia, joilla hän pelasi vastustajiaan sosialidemokraatteja vastaan. Kekkonen oli silloin tarmokas, taisteleva johtaja, joka osasi käyttää hyväkseen vastustajien heikkouksia. Ulkopolitiikassa venäläiset antoivat tukea. Sellaiset asiat, että Kekkonen puhui jatkosodan alkaessa Maalaisliiton eduskuntaryhmässä lujasti Suur-Suomen puolesta, oli unohdettu ajat sitten. Venäläiset antoivat Kekkosen ratkaista niin yöpakkasten sotkut kuin noottikriisinkin, jonka jälkeen Kekkonen oli ulkopolitiikan ylivertainen johtaja. Nootin jälkeiset kymmenen vuotta olivat Kekkosen vallan vakiinnuttamisen aikaa. Kekkonen oli saanut ulkopolitiikassa voiton, hän johti sitä henkilökohtaisesti yksityiskohtia myöten. Hallituksella ja ulkoministerillä ei ollut ulkopolitiikkaan asiaa. Todellinen ulkoministeri oli Kekkonen. Sisäpolitiikkakin alkoi rauhoittua, välit sosialidemokraatteihin pantiin kuntoon, skogilaiset kuihtuivat. Kekkonen oli vireä ja yllättävä, hän etääntyi maalaisliittolaisuudesta ja pöllytti radikaaleilla kannanotoillaan vanhoillisia näkemyksiä. 1970-luku oli Kekkosen yksinvallan vuosikymmen. Kekkonen takasi venäläisille henkilökohtaisesti, ettei Suomen EEC-sopimus muuta ulkopoliittista linjaa. Takuumies valittiin presidentiksi neljäksi vuodeksi poikkeuslailla. Kekkosen poikkeusvalintaa vastusti vain 28 kansanedustajaa. Kaikki merkittävät puolueet kommunisteista Kokoomukseen olivat Kekkosen vallassa. Poikkeuslain esteitä raivattaessa poliitikot osoittivat, ettei mikään ole politiikassa liian vaikeaa. Maaseudun puoluetta oli tarve auttaa hajoamaan ja siihen keksittiin näppärä keino: puoluelakia muutettiin siten, että jos yli puolet eduskuntaryhmästä muodostaa uuden puolueen, puoluetuki seuraa lähtijöiden mukana. Näin syntyi SKYP. Idean keksijä on unoh 29
tunut, mutta ajatusta kehittelivät ainakin Kalevi Sorsa, Matti Louekoski ja Harri Holkeri. Kekkonen oli tuolloin kohonnut jo sisäpolitiikankin valtiaaksi. Vallan viimeistelyssä Kekkosen ja Ahti Karjalaisen välit katkesivat. Vain Karjalaisella oli Kekkosen ohella erinomaiset suhteet Neuvostoliittoon. Kun miesten välit viilenivät, Kekkosella oli kaikki langat käsissään. Karjalainen tuli Helsingin Ety-kokouksen alla Neuvostoliitosta ja kertoi, etteivät venäläiset halua nyt Suomeen hallituskriisiä, koska Etyk oli edessä. Kekkonen suuttui: Talo elää tavallaan, vieras käypi ajallaan. Hallitus hajosi ja uudessa virkamieshallituksessa ei ollut ulkoministerinä enää Ahti Karjalainen vaan Kekkosen vanha ystävä Olavi J. Mattila. Tuo vuosi 1975 oli Kekkosen huippuaikaa. Helsingin Etyk oli Kekkosen uran ulkopoliittinen huipentuma. Sisäpoliittinen huipennus sattui 27:nteen marraskuuta. Kekkosen vanha kaveri Martti Miettunen oli yrittänyt pitkään koota uutta hallitusta, muttei ollut onnistunut. Silloin Kekkonen iski. Hän käski puoluejohtajat, lehdistön, radion ja televisiokamerat Linnaan ja määräsi kaiken kansan nähden keskustan ja vasemmiston puolueet tekemään maahan hallituksen, koska oli kansallinen hätätila. Miettunen sai hallituksen kokoon. Vallan kasvaessa äkkipikainen Kekkonen alkoi muuttua harkitsemattomaksi. Sitä lisäsi Sylvi Kekkosen kuolema 1974. Kotisensuuri ja ainoa arvostelija poistui. Kekkonen sivalteli sinne ja tänne, ystäviä ja avustajia väheni. Välit katkesivat Karjalaisen lisäksi moneen muuhun ulkopoliittiseen avustajaan. Max Jakobson oli kehitellyt Kekkoselle ydinaseettoman Pohjolan. Hän sai mennä. Risto Hyvärinen oli koonnut Saksan-paketin. Syrjään. Jaakko Iloniemi oli rakentanut Etykin. Välit poikki. Johannes Virolaisesta tuli pöllytysten jälkeen tarmokas Kekkosen vastustaja. Lähipiirissä ovat säilyneet vielä Matti Kekkonen, Olavi J. Mattila, Eino Uusitalo, Martti Miettunen, Eino S. Repo ja joukko vuorineuvoksia, joille Kekkonen on ollut idänkauppojen hankkijana aarre. 30
Parin viime vuoden aikana Kekkosen presidentinura on tullut neljänteen vaiheeseen: Valta on alkanut rapautua. Kekkonen on muuttunut ulkopolitiikassa paasikiveläisen varovaiseksi. Hän ei ole enää innostunut uusista ideoista eikä ole puuttunut yksityiskohtiin. Ulkopolitiikka on siirtynyt virkamiesten käsiin. Kekkosesta pilkottaa taas vanha maalaisliittolaisuus ja presidentin valtaa ovat alkaneet käyttää Kekkosen läheiset, hovi. Sisäpoliittisen kilpailijan ilmaantuminen Kekkoselle pitkästäaikaa oli vallan rapautumisen selvä merkki. Kekkosen määräysvalta ei enää yksioikoisesti tehonnutkaan Mauno Koivistoon. Pääministerinä Koivisto saattoi seurata läheltä, mihin suuntaan Kekkonen ja Kekkosen valta menivät. Huhtikuussa 1981 merkit olivat jo niin selvät, että Koivisto kieltäytyi, Virolaisen vielä yllytettyä, tottelemasta Kekkosen selvää eroamiskäskyä. Kansalla oli syytä kohahtaa ja alkaa miettiä, kuka kelpaa presidentiksi Kekkosen jälkeen. 31
MAUNO KOIVISTO Yksinäinen sheriffi Jos kansa saisi päättää, Mauno Koivisto olisi seuraava presidentti. Kansan suosion vastapainona hänellä on voitettavanaan viisi kovaa Koota: Keskustapuolue, Kommunistinen puolue, Kokoomus, Kekkonen ja Kreml. Sosialidemokraattinen puolue päätti Porin puoluekokouksessa asettaa oman, sosialidemokraattisen presidenttiehdokkaan seuraaviin vaaleihin. Nimeä ei vielä päätetty, mutta kaikki tiesivät, kuka ehdokas on. Ehdokas istui puoluekokouksessa ministerien rivissä. Häntä katsottiin kaukaa, kunnioittavasti. Aina, kun hänen nimensä mainittiin, kokous räjähti taputtamaan. Ehdokas puhui itsekin. Hän kertoi, kuinka vaikeaa oli olla Keskustapuolueen kanssa: Jos joutuu provosoinnin kohteeksi, niin on parasta koettaa olla provosoitumatta, hän sanoi. Kokous puhkesi taputtamaan. Hän nosti leipälapionkokoista kouraansa ja otti silmiltään ohutsankaiset rillinpuolikkaat, heilautti päätään taakse, siristi silmiään, viritti suunsa pieneen virneeseen ja kertoi jutun vaimosta, miehestä, tupakanpoltosta ja ryyppäämisestä. Olohuoneissa televisiouutisten ääressä hörähdeltiin. Porilaisessa kapakassa kuului karjahdus: Kuulitteko, Manu antoi taas Kepulle turpiin! 32 1