Monipuolisempaa videointia Canon EOS 7D Nikon Coolpix P100 Olympus Pen E-PL1 Panasonic Lumix DMC-FT2 Sony Cyber-shot DSC-HX5V Sony Handycam HDR-CX350VE Kamera videoita Valokuva- ja videokameran yhdistämisessä houkuttelee varmaan eniten se, että yhden laitteen hinnalla saa ikään kuin kaksi. Samalla kannettava kuorma kevenee, ja kattavaa kuvauskalustoa tulee helpommin pitäneeksi mukana esimerkiksi lomamatkalla tai ulkoillessa. Kolmas houkutus, josta etenkin tosiharrastajat ja ammattilaiset ovat innostuneet, liittyy järjestelmäkameroiden vaihdettaviin objektiiveihin ja kookkaaseen kuvailmaisimeen. Niiden avulla videoihin saa elokuvamaista ilmettä, jossa pääkohde nousee kauniisti esiin pehmeästä taustasta. Kotivideokameralla tällainen terävyysalueen hallinta on usein hankalaa tai jopa mahdotonta, mutta siitä lisää hieman myöhemmin. Neljäs ovi, jota valokuva- ja videokameran yhdistäminen raottaa, on niin sanottu multimedia. Elokuvien, tv-ohjelmien ja musiikkivideoiden modernit kuvaustyylit rohkaisevat kotikuvaajaakin kokeilemaan, miten valokuvista, videoleikkeistä, musiikista ja tehosteista sommitellaan 26 Tekniikan Maailma 7/2010 Valtaosa valokuvakameroista tallentaa nykyään teräväpiirtoista videokuvaa. Joidenkin mielestä niiden jälki on parhaimmillaan jopa terävämpää kuin oikeissa videokameroissa. Totta tai ei, ainakin esimerkiksi järjestelmäkameralla saa videoihin uudenlaisia näkökulmia. näyttäviä koosteita. Niitä syntyy pätevän tietokoneohjelman avustuksella näppärästi, ja esittäminen onnistuu sekin joko suoraan tietokoneelta tai internetin kautta. Tietotekniikan, internetin ja You- Tube-videoiden aikakaudella kotivideon ei enää tarvitse olla katsojalle mikään puolen tunnin kärsimysnäytelmä, vaan mukaansa tempaava kolmen minuutin kooste. Sitä paitsi joukko muutaman minuutin kotivideota on itsellekin vuosien päästä varmasti miellyttävämpää katseltavaa kuin jäsentymätön läjä satunnaisia otoksia. Kotivideot voi sopivan ohjelman avulla tallentaa esimerkiksi dvd-levylle sellaisessa muodossa, että bluray-soitin tai vaikka PlayStation 3 HARRI SLIP MATTI VUORIMAA, kuvat -pelikonsoli näyttää ne televisiosta teräväpiirtoisena. Lisäksi monet televisiot toistavat videotiedostoja suoraan kameran muistikortilta joskin järjestelmien yhteensopimattomuus saattaa välillä aiheuttaa ongelmia. Ennen kuin videoita pääsee katsomaan tai edes koostamaan, tarvitaan kuitenkin sopiva kamera, päämäärätietoiset työtavat sekä aimo annos intoa. Aloittakaamme siis kameroista ja kuvaamisesta. Videokamera ja kaksi järjestelmää Testiä varten pakkasimme isoon varustelaukkuun kuusi erilaista kameraa sekä viisi vaihto-objektiivia ja suunnistimme loskan keskeltä kohti aurinkoisempia maisemia. Mukaan otettiin vielä tukeva videojalusta sekä valikoima erilaisia mikrofoneja. Oikeita videokameroita edustaa testissämme Sony Handycam HDR-CX350VE. Se on alle 1 100 euron hintainen uusi malli, joka tallentaa teräväpiirtoista videokuvaa joko kortille tai 32 gigatavun sisäiseen muistiin. Päädyimme muistipiirille tallentavaan laitteeseen lähinnä siksi, että dvd ja kiintolevy ovat videokameroissa jäämässä toissijaisiksi muistivälineiksi. Kuten nykyään on tapana, Sony tallentaa teräväpiirtovideot avchdmuodossa tarkkuudella 1 920 x 1 080 ja nopeudella 50 lomiteltua kuvaa sekunnissa (50i). Tarkkuus on sama kuin niin sanotuissa full hd -televisioissa, ja videot saa helposti ja upeasti näkyviin kytkemällä kamera televisioon hdmi-kaapelilla. Myös testin viidessä valokuvakamerassa on hdmi-liitin. Toinen valinta oli jo aiemmin hyväksi havaitsemamme Canon EOS 7D (TM 20/2009). Canon tarjoaa tällä hetkellä järjestelmäkameroiden
varten etevimmät videokuvausominaisuudet, joita ovat muun muassa 1 920 x 1 080 -tarkkuus nopeudella 25 tai 24 kuvaa sekunnissa (25p tai 24p) sekä täydet käsisäädöt myös videota kuvattaessa. Tallennusmuoto on mov ja pakkaustapa H.264. Suosituin Canon-malli videokuvaajien keskuudessa on kinokoon kennolla varustettu, yli 2 000 euroa maksava EOS 5D Mark II (TM 2/2009). Se on video-ominaisuuksiltaan lähes sama kuin alle 1 500 euron EOS 7D, ja lisäksi videokuvauksen nappulatekniikka on uudemmassa 7D:ssä viety pitemmälle. Canon EOS 7D sisältää järjestelmäkameroissa yleisen aps-c-kokoisen kuvailmaisimen. Se ei tuota aivan yhtä suppeaa terävyysaluetta kuin 5D:n täyden kinokoon kenno, mutta ero tavalliseen ja videokameraan ja pienikennoisiin pokkareihin on silti ratkaiseva. Toiseksi järjestelmäkameraksi valittiin upouusi Olympus Pen E-PL1. Kyseessä on niin sanottu micro four thirds -järjestelmän runko, jossa perinteinen peilietsin on korvattu näytöllä ja/tai elektronisella etsimellä. Etsin on tällä kertaa lisävaruste. Peilittömyys yksinkertaistaa rakenteita, ja sen kehutaan samalla antavan erinomaiset mahdollisuudet toteuttaa videokuvaus järjestelmäkamerassa. Olympus Pen E-PL1 tallentaa teräväpiirtovideot tarkkuudella 1 280 x 720 ja nopeudella 30 ruutua sekunnissa. Tallennusmuoto on tilaa vievä motion jpeg. Noin 600 euron hinta sisältää 14 42 mm:n objektiivin, joten kyseessä on tämän hetken halvin micro four thirds -paketti. Kolme 400 euron kompaktia Vaikka järjestelmärunkojen ja objektiivien hinnat ovat viime vuosina laskeneet rajusti, niin sanotut zoomkamerat kiinnostavat edelleen monia. Tärkein syy lienee pitkä tele-objektiivi, jollaista kotikuvaajalla ei ole varaa hankkia järjestelmäkameraan. Esimerkiksi testiin ottamamme Nikon Coolpix P100 maksaa alle 400 euroa, mutta se tarjoaa peräti 26-kertaisen zoomin. Kuvakulma vastaa kinokameran 26 678 mm:n objektiivia, joten ulottuvuutta riittää. VIDEOKAMERAA hallitaan helposti kosketusnäytöltä, kunhan koura ja sormet eivät ole kovin isot. Sonyn pikavalikkoon voi koota kuusi tärkeimmäksi katsomaansa toimintoa. Videokuvauksen kannalta Nikon P100 kiinnostaa muun muassa siksi, että se tallentaa täydellä teräväpiirtotarkkuudella sekä nopeudella 30 lomittelematonta ruutua sekunnissa (1 920 x 1 080/30p). Siinä on lisäksi kallistuva näyttö, stereoääni sekä melko laadukkaat mikrofonit. Tallennusmuoto on mov ja pakkaustapa H.264. Kymmeneen metriin saakka vesitiivis ja kahteen metriin iskunkestävä Panasonic Lumix DMC-FT2 maksaa sekin noin 400 euroa. Edeltävä malli FT1 (TM 9/2009) oli viime vuonna testaamistamme kovan paikan pokkareista video-ominaisuuksiltaan paras. Panasonic DMC-FT2 tallentaa kuvan ja äänen kotivideokameroista tutulla avchd-tekniikalla. Tarkkuus ei kuitenkaan ole full hd, vaan 1 280 x 720, joten tallennustekniikan virallinen nimi on avchd lite. Kamera tallentaa 30 lomittelematonta ruutua sekunnissa. Testin kolmas 400 euron kompakti, Sony Cyber-shot DSC-HX5, muistuttaa käytöltään ja ominaisuuksiltaan kotivideokameraa enemmän kuin mikään muu testiimme osallistuva valokuvakamera. Tallennus etenee avchd-muodossa, ja suurin tarkkuus sekä ruutunopeus ovat samat kuin videokameroissa eli 1 920 x 1 080/50i. Tehokas kuvanvakain, pehmeästi säätyvä kymmenkertainen zoom sekä nopea ja täsmällinen automaattitarkennus auttavat nekin videoku- Tekniikan Maailma 7/2010 27
CANON käynnistää videokuvauksen etsimen vieressä olevasta näppäimestä. Kokenut kuvaaja arvostaa täydellisiä käsisäätöjä sekä muita järjestelmäkameran ominaispiirteitä. OLYMPUS tarkentaa videotilassa joko jatkuvasti, seurannan avulla tai käsin. Valotusta säädetään P-, A- tai M-tiloissa, ja valkotasapainolle voi valita mieleisensä asetuksen. vaajaa tuntemaan olonsa kotoisaksi Sonyn seurassa. Valppautta ja harkintaa Kotivideokameralta odotetaan usein äärimmäistä sopeutumista nopeisiin muutoksiin. Vaatimus perustuu tietynlaiseen kuvaustyyliin, jossa kameralla sohotetaan sinne tänne ja zoomataan objektiivia edestakaisin. Samalla luotetaan siihen, että automatiikka pitää tarkennuksen, valotuksen ja muut tekniset laatutekijät kohdallaan. Valokuvakamerassa automatiikka ei yleensä toimi yhtä joustavasti ei ainakaan videoita tallennettaessa. Uusi tilanne vaatii kuvaajalta valppautta ja harkintaa, mikä voikin yllättäen osoittautua hyväksi asiaksi. Esimerkiksi Canonin suositut järjestelmärungot eivät tarkenna objektiivia jatkuvasti videokuvauksen aikana. Näppäintä painamalla tarkennusmoottorin saa toki liikahtamaan, mutta ääni on sen verran voimakas, että tarkennus täytyy käytännössä tehdä käsin. Tällaisessa tilanteessa kuvaaja joutuu etukäteen miettimään, mihin kamera pitää kohdistaa, mistä otos alkaa, mihin se päättyy, ja mitä sillä aiotaan kertoa. Näin videosta tulee jäntevämpi, jälkityö helpottuu ja katsojan mielenkiinto säilyy. Yhtä lailla esimerkiksi valonmittauksen tai liikkeentoiston rajoitukset saattavat valokuvakameralla työskenneltäessä johtaa uudenlaisiin työtapoihin ja sitä kautta totutusta tyylistä poikkeaviin kotivideoihin. Siksi kameroiden erilaisuus ja joskus jopa tekniset rajoitukset kannattaa nähdä mahdollisuuksina, joilla kotivideoihin saa tuoreita aineksia. Järjestelmäkameran viehätys Peilietsimellä varustetun perinteisen järjestelmäkameran tarkennus perustuu videoita kuvattaessa niin sanottuun kontrastimittaukseen. Objektiivi ei silloin tarkennu läheskään yhtä nopeasti ja luotettavasti kuin peilietsimen kanssa toimivan vaihemittauksen avulla. Kuvaamista helpottava jatkuva automaattitarkennus ei sekään ole videoita kuvattaessa käytettävissä esimerkiksi Canonin järjestelmäkameroissa. Lisäksi objektiivien tarkennusmoottorit ovat usein äänekkäitä, eikä näppäimestä käynnistettävä kertatarkennuskaan toimi riittävän varmasti ja ennustettavasti. Ainoaksi mielekkääksi tarkennustavaksi jääkin yleensä objektiivissa NIKON on lisännyt zoomkameraansa kallistuvan näytön, josta on usein hyötyä videoita kuvattaessa. Videotallennuksen tekninen toteutus ei kuitenkaan ole kovin vakuuttavaa. olevan renkaan kääntäminen sormin. Monilta järjestelmäkameroihin tottuneelta se kyllä onnistuu valokuvia otettaessa luontevasti, mutta etenkin liikkuvaa kohdetta videoitaessa tarkentamista täytyy silti harjoitella uudelta pohjalta. Perinteistä kotivideotyyliä jatkuvan automaattitarkennuksen puutuminen rauhoittaa mukavasti. Mikäli objektiivia suuntailee sinne tänne, kuva ei välttämättä pysy tarkkana, joten kameraa täytyy vain oppia pitämään paikallaan. Tästä on se etu, että liike tulee videoon kohteesta eikä kuvaajan heilumisesta. Kotivideokameroiden kenno eli kuvailmaisin on pinta-alaltaan huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi järjestelmäkameroissa. Siksi videokuvan syväterävyys jää usein niin laajaksi, että kohde, etuala ja tausta ovat kaikki tarkkoja. Vasta pisimmillä polttoväleillä tausta pehmenee, ja katse pysähtyy esimerkiksi ihmiseen, joka sommittelun ja tarkennuksen avulla määrittyy pääkohteeksi. Hieman kärjistäen voi sanoa, että videokuvaajaa viehättää järjestelmäkamerassa juuri terävyysalueen hallinta. Vaihdettavat objektiivit ovat tässä kohtaa suureksi avuksi, eikä esimerkiksi jatkuvan automaattitarkennuksen puuttuminen himmennä uuden välineen tuomaa ilmaisun iloa. Vaikka järjestelmäkamera on videokuvauksessa parhaimmillaan rauhallisissa näkymissä, joihin liike tulee kohteesta eikä kamerasta, sitä uskaltaa silti myös liikuttaa. Runko on tukeva ja painava, ja parhaiden objektiivien vakaimet toimivat jopa videoiden kanssa. Reilusti himmennetty laajakulma tuottaa lisäksi sen verran laajan terävyysalueen, ettei jatkuvaa tarkentamista välttämättä tarvita. Videoille oma objektiivi Valokuvia otettaessa aloittelijankaan ei kannata pelätä järjestelmäkameraa. Toimiihan se haluttaessa samanlaisella täysautomatiikalla kuin pokkaritkin, ja käytös on lisäksi nopeampaa, hallitumpaa sekä varmempaa. Videokuvauksen kohdalla järjestelmäkameran edut saa kuitenkin esiin erityisesti osaavan kuvaajan tekemien käsisäätöjen kautta. Jos näitä asioita ei halua, ehdi tai viitsi opetella, kannattaa katsoa mitä muuntyyppiset kamerat tarjoavat. >> 28 Tekniikan Maailma 7/2010
www.volkswagen.fi Tavoitteena oli suunnitella täydellinen auto. Uusi Polo on Vuoden Auto 2010. Vuoden Auto on kansainvälinen vuosittainen tunnustus, joka annetaan vuoden merkittävimmälle autouutuudelle Euroopassa. Valitsijaraatiin kuuluu 59 arvostettua autotoimittajaa 23 Euroopan maasta. Valintaperusteina ovat auton muotoilu, mukavuus, turvallisuus, taloudellisuus, ajo-ominaisuudet, suorituskyky, toimivuus, ympäristöystävällisyys, tekniset innovaatiot ja hinta-laatusuhde. Vuoden Auto 2010 on Volkswagen Polo. Jo suunnittelupöydältä lähtien siitä tahdottiin tehdä onnistunut kaikissa osa-alueissa. Näyttää siltä, että sekä toimittajien että asiakkaidemme mielestä olemme onnistuneet. Kiitos hienosta tunnustuksesta. Polo-mallisto alkaen: autoveroton hinta alk. 11.670, arvioitu autovero alk.*) 2.779,23, kokonaishinta alk. 14.449,23 Huolenpitosopimus alk. 39 /kk (3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi) Das Auto. Hinnasto 2.2.2010 + jälleenmyyjäkohtaiset toimituskulut. Tulostetta * ) CO2-päästöllä ei saa käyttää 128 g/km. mainos- Yhdistelmäkulutus ja myynninedistämistarkoituksiin. 3,4 5,9 l/100 km. CO2-päästöt 89 139 g/km.
PANASONIC tallentaa teräväpiirtoista videokuvaa vaikka veden alla. Merkin kameroihin tottunut omaksuu varsin helposti sekä valoettä videokuvaukseen tarvittavat toiminnot. SONY HX5 tarjoaa runsaasti lomakuvaajaa kiinnostavia toimintoja aina gps-paikannusta myöten. Liikkuvan kuvan osalta HX5 pääsee yllättävän lähelle tavallista videokameraa. 30 Tekniikan Maailma 7/2010 OLYMPUS tarjoaa monta videokuvausta edistävää ratkaisua. Niitä ovat peilitön rakenne, lisävarusteena saatava laadukas etsin sekä luotettavasti tarkentuva hiljainen objektiivi, joka on kuitenkin Panasonicin valmistama. Olympus tallentaa videot tarkkuudella 1 280 x 720p. Yksi kiinnostava ratkaisu saattaa olla perinteistä järjestelmäkameraa huomattavasti pienempi ja kevyempi micro four thirds -runko. Peilittömän rakenteensa ansiosta sen kehutaan soveltuvan erityisen hyvin myös videokuvaukseen. Kenno on silti edelleen sen verran iso, että syväterävyyden kanssa voi askarrella luovasti ainakin vähän pitemmillä polttoväleillä. Kuten aiemmin totesimme, kontrastimittaus on peilikameroissa ikään kuin toissijainen tarkennustapa, jota tarvitaan vain videoissa ja näytön avulla kuvattaessa. Micro four thirds -rungoissa kontrastitarkennusta käytetään kaikkeen kuvaamiseen, joten tekninen toteutus täytyy tehdä huolellisemmin. Vaikka testimme Olympus Pen E- PL1 on edullinen perusmalli, se tarjoaa videokuvaajalle useampia tapoja hallita tarkennusta sekä valotusta. Aloittelija saattaa innostua etenkin jatkuvasta automaattitarkennuksesta, jonka on tarkoitus pitää kohde terävänä silloinkin, kun sen etäisyys kamerasta muuttuu. Jatkuva tarkennus ei kuitenkaan toimi läheskään yhtä nopeasti ja luotettavasti kuin oikeissa videokameroissa. Siihen voi toki turvautua esimerkiksi käännettäessä kameraa hitaasti pysty- tai sivusuuntaan, mutta ikäviä yllätyksiä saattaa silti sattua etenkin pitkillä polttoväleillä. Lisäksi jatkuva tarkennus ei toimi samalla tavalla kaikkien micro four thirds -objektiivien kanssa, eikä tarkennusta tule käyttäneeksi lainkaan, jos se epäröi liikaa. Videoita kuvattaessa nopein, luotettavin ja hiljaisin testaamamme micro four thirds -objektiivi on edelleen Panasonic G Vario HD 14-140 mm f/4.0-5.8. Tämä vaikuttava lasiesine sisältää tehokkaan optisen vakaimen, ja sitä myydään noin 750 eurolla. Tarkennukseen voi Olympuksessa käyttää myös seurantatoimintoa, joka lukittuu valittuun kohteeseen kuva-alalla ja yrittää pitää sen terävänä. Seuranta on joskus käyttökelpoinen etenkin lyhyemmillä polttoväleillä. Käsin tarkennusta Olympuksessa auttaa lisävarusteena hankittava elektroninen etsin. Se on kuvanlaadultaan selvästi parempi kuin Panasonicin vastaava tuote, mutta hintaakin kertyy yli 300 euroa! Katse kompakteihin Kompaktikameran objektiivia ei voi yleensä tarkentaa käsin, joten automatiikan nopeus ja luotettavuus on vieläkin tärkeämpää kuin järjestelmien kohdalla. Kolmesta 400 euron kompaktistamme sujuvimmin tarkentuu Sony DSC-HX5. Se ei ole aivan yhtä nopea ja luotettava kuin oikea videokamera, ei etenkään objektiivin pitkillä polttoväleillä, mutta kokenutkin kotikuvaaja lienee silti tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka vesitiiviin Panasonic DMC- FT2:n tarkennus toimii usein lähes yhtä nopeasti kuin Sony HX5:ssä, luotettavuus ei ole aivan samaa tasoa. Tarkentamista helpottaa kuitenkin se, että zoomin kuvakulma vastaa vain kinokameran 28 128 millimetrin objektiivia, kun taas Sonyn tele ulottuu jopa 250 millimetriin saakka. Kompaktikolmikon pisimmällä zoom-objektiivilla varustettu Nikon P100 joutuu joskus taistelemaan ankarasti saadakseen tarkennuksen kohdalleen. Zoomin kuvakulma on telen ääripäässä sama kuin kinokameran 678 millimetrin objektiivissa, mutta kuvaa on usein hankala saada tarkaksi jo paljon lyhemmillä polttoväleillä. Suurin ongelma on epävarmuus: yhtenä hetkenä automatiikka toimii varsin nopeasti, mutta seuraavalla kerralla se jää pumppaamaan ja nykimään edestakaisin. Onneksi Nikon antaa mahdollisuuden tarkentaa objektiivi myös käsin joko näytön tai elektronisen etsimen avulla. Oikea videokamera ei sekään ole tarkennuksen suhteen erehtymätön. Sen saimme havaita kuvatessamme huvipuiston värikkäitä valoja testin Sony HDR-CX350VE:llä. Vaikeissa tilanteissa nykyajan videokamerat tarjoavat kuitenkin päteviä apuneuvoja, joista yksi on tarkennuspisteen valitseminen näyttöä koskettamalla. Yhtä helposti voi määritellä myös valotuksen mittauspisteen, asettaa valkotasapainon tai siirtyä tarkentamaan objektiivi käsin. Itse käsin tarkennus hoituu sekin melko kätevästi kosketusnäytölle ilmestyvistä painikkeista. Moiseen joustavuuteen ei yksikään toinen testimme kamera yllä ei ainakaan videoita kuvattaessa. Ikävä vain, ettei valikoihin saa suomenkielisiä tekstejä, jotka ovat mukana testin kaikissa viidessä valokuvakamerassa. Havaintoja kuvanlaadusta Kameroiden kuvanlaatu koostuu monesta tekijästä. Luettelon voi aloittaa siitä, millaisia mahdollisuuksia kamera ja sen toiminnot antavat kuvalliseen ilmaisuun, ja millaisiin työtapoihin se kannustaa. Tässä kohtaa arviointiin vaikuttavat aina myös henkilökohtaiset mielipiteet ja arvostukset. Kotikuvaajan kannalta kameroiden suurimmat erot liittyvät tällä kertaa tarkennukseen ja terävyysalueen hallintaan, mutta paljon muitakin havaintoja kuvanlaadusta kirjattiin. >>
www.volkswagen.fi Tavoitteena oli suunnitella auto sekä ihmiselle että ympäristölle. Uusi Polo palkittiin Kultaisella ja Vihreällä ohjauspyörällä. AutoBild-lehden arvostetut Kultainen ohjauspyörä -palkinnot jaetaan seitsemässä kategoriassa Euroopassa. Lukijoiden ja autotoimittajien mielipiteiden perusteella uusi Volkswagen Polo voitti kahdessa kategoriassa. Se sai Kultaisen ohjauspyörän pikkuautojen ryhmässä ja sen lisäksi Vihreän ohjauspyörän ympäristöystävällisten autojen kategoriassa. Jo suunnittelupöydältä lähtien Polosta haluttiin tehdä auto, jossa yhdistetään pieni kulutus ja auton käyttömukavuus. Nämä kaksi palkintoa ja Polon menestys ovat osoittaneet, että onnistuimme. Polo-mallisto alkaen: autoveroton hinta alk. 11.670, arvioitu autovero alk. *) 2.779,23, kokonaishinta alk. 14.449,23 Polo BlueMotion alkaen: autoveroton hinta alk. 16.060, arvioitu autovero alk. **) 2.779,81, kokonaishinta alk. 18.839,81 Huolenpitosopimus alk. 39 /kk (3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi) Das Auto. Hinnasto 2.2.2010 + jälleenmyyjäkohtaiset toimituskulut. Tulostetta * ) CO2-päästöllä ei saa käyttää 128 g/km. mainos- ** ) CO2-päästöllä ja myynninedistämistarkoituksiin. 89 g/km. Yhdistelmäkulutus 3,4 5,9 l/100 km. CO2-päästöt 89 139 g/km.
Jos verrokiksi valittua reilun 1 000 euron videokameraa vertaa kolmeen 400 euron kompaktiin, lähimmäs pääsee Sony HX5. Videokamera tuottaa hieman terävämpää kuvaa, liike toistuu aavistuksen sulavammin, ja kohteen yksityiskohdat pysyvät paremmin kasassa. Lisäksi tarkennus ja valonmittaus toimivat luotettavammin, dynamiikkaa on enemmän, kuvan terävyys ja värit säilyvät hämärässä paremmin, kuvanvakain käyttäytyy äärioloissa sulavammin, ja ääni kuulostaa täysipainoisemmalta. Laatuerot ovat kuitenkin pienempiä kuin osasimme odottaa, ja videokamera maksaa huomattavasti enemmän. Valokuvat taas onnistuvat HX5:llä varmemmin kuin videokameralla. Se ei suinkaan johdu esimerkiksi kennon pikselimäärästä, vaan siitä, että pokkari on helpompi hallita vaihtelevissa kuvaustilanteissa. Huolimatta täydestä 1 920 x 1 080 -pisteen full hd -tallennuksesta videokuvan tarkkuus ei Nikonissa yllä Sonyn tasolle. Yönäkymissä kuva pehmenee entisestään, ja pintoihin ilmestyy rakeisuutta. Lisäksi sävyala näyttää usein turhan jyrkältä. Tarkennusongelmien ohella myös valotus pumppaa edestakaisin kohteessa tapahtuvien muutosten tahtiin. Liikkeentoisto ei sekään ole kovin sujuvaa edes silloin, kun kohde liikkuu ja kamera pysyy paikallaan. Kuvanvakautus perustuu videoita tallennettaessa elektroniikkaan, ja kennoa liikutetaan vain valokuvattaessa. Elektroninen vakain venyttelee kuvaa kameran liikkeen tahdissa eli samaan tapaan kuin kännykkäkameroissa, ja se näyttää teräväpiirtona ikävältä. Panasonicin 1 280 x 720 pisteen videokuva näyttää Sonyyn ja Nikoniin verrattuna melko pehmeältä. Hämärässä terävyys heikkenee entisestään ja pintoihin tulee rakeisuutta. Yönäkymissä voimakkaat valopisteet saattavat kasvaa koko kuvan lävistäviksi pylväiksi. Vesitiiviys ja iskunkestävyys ovat puolestaan vahvoja valtteja myös videokuvauksessa, ja niin sanottujen kovanpaikan kameroiden joukossa Panasonic on video-ominaisuuksiltaan edelleen kärkipaikoilla. Kehitystä on tapahtunut myös viime vuonna testaamaamme FT1:een nähden, sillä kohteen tunnistava iaautomatiikka toimii nyt sekä valoettä videokuvauksessa, ja etulevyyn lisätty led-valo auttaa kuvaamaan videoita hämärässä. Suurin sallittu upotussyvyys ja pudotuskorkeus ovat samalla kasvaneet kymmeneen ja kahteen metriin. Keinotekoista terävyyttä Järjestelmäkameran laatuoptiikalla kuvattu full hd -video näyttää kerrassaan terävältä. Itse asiassa jopa liian terävältä, sillä osa tarkkuusvaikutelmasta johtuu teknisistä kompromisseista. Digitaalikamerassa kuvailmaisimen eteen on lisättävä optinen alipäästösuodin, joka estää kennon suurimman tarkkuuden ylittävien, keinotekoisten yksityiskohtien ilmestymisen kuvaan (engl. aliasing). Videoita kuvattaessa alipäästösuotimen pitäisi alkaa toimia huomattavasti pienemmällä tarkkuudella kuin valokuvissa, mutta tällaista rakennetta ei ole ainakaan toistaiseksi pystytty toteuttamaan. Voidaan toki kysyä, onko tarkkuuden keinotekoisuudesta haittaa, jos videokuva kerran näyttää terävältä ja sävykkäältä. Monissa tilanteissa ehkä ei, mutta aliasing-ilmiö aiheuttaa silti kuvaan myös näkyviä häiriöitä, joista yhtä kutsutaan nimellä Moiré. Toinen järjestelmäkameroiden heikkous piilee siinä, että videokuvaa ei kaapata kerralla koko kennon alalta, vaan se pyyhkäistään ikään kuin juova kerrallaan. Vauhdikkaasti liikkuvaa kohdetta kuvattaessa tai kameraa nopeasti liikutettaessa kuvan ylälaita tallentuu silloin aikaisemmin kuin alalaita, ja pystylinjat alkavat taipua. Tämä niin sanottu rolling shutter -ilmiö pysyy kuitenkin varsin hyvin kurissa esimerkiksi Canon EOS 7D:ssä, jossa videotakin käsitellään kahden tehokkaan kuvaprosessorin voimin. Kolmas ja mielestämme yllättävän vähälle huomiolle jäänyt piirre järjestelmäkameroiden videokuvassa on nykivä liikkeentoisto. Kameraa liian nopeasti käännettäessä virheet saattavat johtua alhaisesta 25 tai jopa 24 ruudun tallennusnopeudesta, mutta esimerkiksi Canon EOS 7D:ssä liike ei muutu ainakaan sulavammaksi, kun nopeuden nostaa 50 ruutuun sekunnissa (tarkkuus laskee samalla arvoon 1 280 x 720p). Liikkeentoiston puutteiden jääminen vähälle huomiolle saattaa osittain johtua siitä, että nopeankin tietokoneen rajallinen laskentateho saa full hd -videokuvan usein nykimään ainakin jonkin verran. Se kaventaa eroja ja auttaa järjestelmäkameraa näyttämään yhtä hyvältä kuin oikea videokamera. Kun otoksia vertaa kytkemällä kamerat hdmi-liitännällä suoraan hyvään televisioon tai katsomalla videota huolellisesti valmistetulta teräväpiirtolevyltä blu-ray-sottimen kautta, laadukas tuhannen euron CANON tallentaa omalla mikrofonilla vain monoääntä, mutta 3,5 millimetrin liitäntään voi kytkeä minkä tahansa mikrofonin. Kuvassa on australialaisen Røden stereomikrofoni. SONY valmistaa useita kameran varustekenkään liitettäviä mikrofoneja. Myös Olympus tarjoaa omaan varustekenkäänsä sopivaa mikrofonia. Yleiskäyttöinen 3,5 millimetrin liitin olisi mielestämme parempi, sillä se sallii mikrofonin vapaan valinnan. videokamera tarjoaa huomattavasti sujuvamman ja ehjemmän liikkeentoiston kuin yksikään järjestelmäkamera. Teknisistä puutteistaan huolimatta järjestelmäkamera tarjoaa videokuvaajalle uusia ja innostavia ilmaisumahdollisuuksia. Se saattaa saada myös valokuvaajan kokeilemaan videoiden ja multimedian parissa. Innostuminen järjestelmäkameran mahdollisuuksista ei silti tarkoita, etteikö joissain tilanteissa turvautuisi myös oikeaan videokameraan. KOSKA kuvaa on helpompi arvioida katselemalla kuin lukemalla, olemme koonneet eri kameroilla kuvattuja testivideoita TMnet-sivustolle. Samasta paikasta löytää linkkejä, joiden takaa pääsee katsomaan osaavien ammattilaisten järjestelmäkameroilla kuvaamia videoita sekä multimediaesityksiä. 32 Tekniikan Maailma 7/2010