T I L A S T O J U L K A I S U K A L A J O E N K A U P U N G I S T A V U O S I 2 0 1 3



Samankaltaiset tiedostot
PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

Käsittelyssä olevat avustushakemukset Pohjois-Pohjanmaan maakunta

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari

T I L A S T O J U L K A I S U K A L A J O E N K A U P U N G I S T A V U O S I

KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE

Esimerkki Kuntomittarista testiaineistolla

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot:

T I L A S T O J U L K A I S U K A L A J O E N K A U P U N G I S T A V U O S I

Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu

Kuopion työpaikat 2017

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari

Suomi postinumeroalueittain palvelun taulukko- ja tietoluettelo

Kuopion työpaikat 2016

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

09/2015. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko)

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016

Yritysten työeläkemaksut vuonna 2009

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

1/9. Lapin liitto Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio. Posio Salla Savukoski Kemi- Tornio

Lapin liitto Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2011

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Nestorklinikka. Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

01/2012. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

01/2014. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

01/2015. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

KUOPION TYÖPAIKAT

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutoksia

Etelä-karjala. tilastoina 01/2015. Valokuvat: Arto Hämäläinen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi Risto Pietilä Raahe

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimet rakennemuutosalueilla

Kymenlaakso ennusteet

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty

Tilastokuviot. 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot

Teollisuustyöpaikat kunnittain vuosien 2009, 2010, 2011 ja 2012 lopussa

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

Työpaikat ja työlliset 2014

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) ja ennuste vuosille

3 Maakunta: Väkiluku , väestönmuutokset Väestönkehitys seutukunnittain 5 Väestöpyramidit 2014 ja 2030 (maakunta) 6 Väestön

Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017

Osavuosikatsaus tammihuhtikuu. Alavieskan kunta JY Päivitetty

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo

Työpaikka- ja. Päivitetty

Kainuu tilastoina Kuva: Samu Puuronen

Työpaikat ja työlliset 2015

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2014, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Transkriptio:

T I L A S T O J U L K A I S U K A L A J O E N K A U P U N G I S T A V U O S I 2 0 1 3 AIKASARJOJA VÄESTÖSTÄ ELINKEINORAKENTEESTA TALOUDESTA TOIMINNASTA KALAJOEN KAUPUNKI Talousohjaus Joulukuu 2014

2 Alkusanat Kalajoen kaupungin Ttilastojulkaisun tehtävänä on palvella kaupungin toiminnan, alueidenkäytön ja talouden suunnittelua sekä päätöksentekoa tilastollisena yleisjulkaisuna. Tavoitteena on tuottaa käyttökelpoista ja havainnollista tietoa Kalajoen kaupungin nykytilasta ja kehityksestä. Ennen vuotta 2010 esitetyt luvut sisältävät aina sekä Himangan kunnan että Kalajoen kaupungin, jos siitä ei ole erillistä mainintaa. Perusturvapalveluissa toimintaa koskevien lukujen ( 16. Toiminta ) osalta vuodeosasto I ja II sekä ympäristöterveydenhuollon luvut sisältävät kaikki suoritteet kunnasta riippumatta; muiden toimintojen luvut sisältävät vain Kalajoen kaupunkilaiselle annetut palvelut. Kalajoen kaupungin Tilastojulkaisu 2013 sisältää tiivistettyä tietoa mm. Kalajoen väestöstä, elinkeinoista ja kaupungin eri palveluista sekä taloudesta. Tilastojulkaisun tiedot ovat pääosin viideltä viime vuodelta, joistakin aiheista on pitempiäkin aikasarjoja. Tilastojulkaisu on neljäs Himangan kunnan ja Kalajoen kaupungin kuntaliitoksen jälkeen tehty. Tarkoitus on, että toimintaa koskevat tiedot palvelevat entistä paremmin tavoitteiden asettamista sekä niiden seuraamista ja vertaamista tukemalla siten valtuuston ohjausta. Tältä osin kehittämistyö on kesken. Tilinpäätöstiedot julkaistaan vuosittain Tasekirjassa, jota on tehty vuodesta 1997 alkaen. 1992-1996 julkaistiin vuosittain tilinpäätöskertomus, joka sisälsi lähinnä tilinpäätöksen taloustietoja aikasarjoina, mutta vain vähän muuta tietoa. Vuoteen 1991 saakka julkaistiin vuosittain kunnalliskertomus, johon sisältyi myös tilasto-osa. Tilastojulkaisu on laadittu Kalajoen kaupungin hallintopalvelujen talousohjauksessa. Aineisto on saatu Tilastokeskuksen ja Suomen Kuntaliiton tietokannoista, Kalajoen kaupungin tilinpäätösaineistosta ja Kalajoen kaupungin kehittämispalvelujen ja sivistyspalveluiden keräämistä tiedoista. Seuraavat muutokset on tehty vuoden 2013 julkaisuun: Sivulla 59 oleva 14.26 Tilinpäätöksen tunnuslukuja kohdasta on jätetty seutukunnan luvut pois, koska seutukuntakohtaisia lukuja ei julkaista valtakunnallisesti samalla tavoin kuin aikaisemmin. Lisäksi sivulla 63 15. Toiminta kohdasta on jätetty pois rivit Tukiperheitä tuen piirissä, Perhetyökäynnit, Kuntouttavan työtoim.pv:t ja Päihdehuollon laitosh.. Tilastojulkaisun kehittäminen on jatkuvaa työtä ja mielellään otetaankin vastaan ehdotuksia, joilla julkaisua voidaan edelleen parantaa.

3 SISÄLLYSLUETTELO Alkusanat 1. Väestö... 5 1.1. Kokonaisväestö... 5 1.2. Väestömuutokset... 6 1.2.1. Syntyvyys ja kuolleisuus 1980-2012... 6 1.2.2. Muuttoliike 1980-2012... 7 1.2.3. Kokonaisnettomuutto 1980-2012... 9 1.2.4. Väestön kokonaismuutos... 10 1.2.5. Kaupungin sisäinen muuttoliike 2008-2013... 11 1.2.6. Solmitut avioliitot sekä avioerot 2008-2013... 11 1.2.7. Väestömuutosten ennakkotiedot tapahtumakuukauden mukaan 2013... 12 1.2.8. Syntyvyys ja kuolleisuus osa-alueittain... 12 1.2.9. Muuttoliike osa-alueittain... 14 1.2.10. Muuttoliikkeen suunta... 16 2. Väestön ikärakenne... 17 2.1. Väestön ikärakenne / palvelun tarve... 17 2.2. Väestön 1-vuotisikäjakauma... 18 2.3. Väestön 5-vuotisikäjakauma... 20 2.4. Väestön ikäkausi 0-14, 15-64 ja 65-... 21 2.5. Väestöpyramidit... 22 3. Väestön aluerakenne... 23 3.1. Väestö osa-alueittain... 23 3.2. Väestö kaikkien osa-alueiden mukaan... 24 4. Väestö kielen ja kansalaisuuden mukaan... 26 4.1. Väestö kielen, iän ja sukupuolen mukaan... 26 4.2. Väestö kansalaisuuden ja sukupuolen mukaan... 27 5. Väestöpääasiallisen toiminnan mukaan... 28 6. Kalajoen työllinen työvoima (elinkeinorakenne)... 29 6.1. Kunnassa asuva työllinen työvoima työpaikan sijaintikunnan ja toimialan mukaan... 30 6.2. Kunnassa työssäkäyvät asuinkunnan ja toimialan mukaan sekä tulo- ja lähtöpendelöinnin erotus... 30 7. Kalajoen työpaikkarakenne... 31 7.1. Työpaikat toimialojen mukaan... 32 7.2. Työpaikat työnantajasektorin mukaan... 34 8. Työttömyysaste ja avoimet työpaikat... 35 9. Yritystoiminta... 37 9.1. Yritystoimipaikat ja liikevaihto... 37 9.2. Yrityskanta... 38 10. Myönnetyt tuet kunnittain... 39 11. Rekisteröidyt yöpymiset Kalajoella... 39 12. Turkistarhauksen kehitys Kalajoella... 40 13. Rakennukset, asunnot ja kesämökit... 40 13.1. Rakennukset lukumäärä ja kerrosala... 40 13.2. Asunnot talotyypin, varustetason ja rakentamisvuoden mukaan... 41

13.3. Kesämökit osa-alueittain... 42 13.3.1.Kalajoella olevat kesäasukkaat omistajan kotikunnan mukaan... 43 14. Talous... 44 14.1. Kokonaistulot... 44 14.2. Tuloveroprosentit... 45 14.3. Kiinteistöveroprosentit... 45 14.4. Verotulot lajeittain... 45 14.5. Kunnallisveroa vastaavat verotettavat tulot (ent. äyrit)... 46 14.6. Verotulot lajeittain /asukas... 47 14.7. Valtionosuudet... 47 14.8. Toimintatuotot... 47 14.9. Käyttötulot (=verotulot+valtionosuudet+toimintatuotot)... 48 14.10.Toimintatuotot palveluittain... 48 14.11.Kokonaismenot... 49 14.12. Toimintamenot palveluittain... 50 14.13. Toimintamenojen lajeitteinen jakautuma ja kehitys... 50 14.14. Vuosikatteet... 51 14.15. Kertynyt ylijäämä... 51 14.16. Lainamäärä... 52 14.17. Rahoitusvarallisuus... 52 14.18. Nettovelka... 52 14.19. Omaisuudenhoitajilla hoidettavana olevan varallisuuden määrä 31.12. 53 14.20.. Omavelkaiset takaukset... 53 14,21. Käyttötulojen ja toimintamenojen vertailu... 53 14.22. Kaupunkikonsernin vuosikate... 55 14.23. Kaupunkikonsernin lainakanta... 55 14.24. Kaupungin tuloslaskelmavertailu... 56 14.25.Koulujen nettomenot 2013... 57 14.26. Tilinpäätöksen tunnusluvut... 59 15. Toiminta... 60 4

5 1. Väestö 1.1. Kokonaisväestö KOKONAISVÄESTÖN KEHITYS 1980-2013 Vuosi Väestö 31.12. Muutos kpl Muutos % Vuosi Väestö 31.12. Muutos kpl Muutos % 1980 11 984 1997 12 617-88 -0,69 1981 12 307 323 2,70 1998 12 496-121 -0,96 1982 12 398 91 0,74 1999 12 451-45 -0,36 1983 12 439 41 0,33 2000 12 376-75 -0,60 1984 12 470 31 0,25 2001 12 275-101 -0,82 1985 12 532 62 0,50 2002 12 219-56 -0,46 1986 12 532 0 0,00 2003 12 231 12 0,10 1987 12 582 50 0,40 2004 12 265 34 0,28 1988 12 647 65 0,52 2005 12 282 17 0,14 1989 12 674 27 0,21 2006 12 318 36 0,29 1990 12 728 54 0,43 2007 12 487 169 1,37 1991 12 780 52 0,41 2008 12 535 48 0,38 1992 12 850 70 0,55 2009 12 540 5 0,04 1993 12 855 5 0,04 2010 12 562 22 0,18 1994 12 864 9 0,07 2011 12 616 54 0,43 1995 12 814-50 -0,39 2012 12 625 9 0,07 1996 12 705-109 -0,85 2013 12 644 19 0,15 Kalajoen asukasluvun kehitys 1980-2013 13 000 12 800 12 600 12 400 12 200 12 000 11 800 11 600 11 400 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

6 1.2. Väestömuutokset 1.2.1. Syntyvyys ja kuolleisuus 1980-2013 Vuosi Elävänä syntyneet Kuolleet Luonn. väestönlisäys 1980 189 98 91 1981 218 97 121 1982 227 92 135 1983 191 129 62 1984 188 90 98 1985 181 106 75 1986 184 93 91 1987 177 116 61 1988 196 116 80 1989 203 118 85 1990 215 111 104 1991 177 127 50 1992 179 113 66 1993 159 100 59 1994 157 118 39 1995 176 106 70 1996 150 124 26 1997 160 128 32 1998 136 99 37 1999 139 99 40 2000 153 112 41 2001 120 94 26 2002 143 134 9 2003 145 127 18 2004 152 108 44 2005 150 117 33 2006 142 84 58 2007 183 87 96 2008 145 133 12 2009 152 102 50 2010 154 122 32 2011 161 122 39 2012 157 129 28 2013 145 149-4

7 1.2.2. Muuttoliike 1980-2013 Vuosi Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto Kuntien välinen nettomuutto 1980 329 278 51 1981 352 309 43 1982 246 319-73 1983 232 272-40 1984 234 319-85 1985 268 297-29 1986 218 309-91 1987 257 293-36 1988 280 324-44 1989 249 319-70 1990 264 302-38 1991 255 276-21 1992 221 235-14 1993 229 269-40 1994 247 294-47 1995 237 355-118 1996 259 390-131 1997 268 393-125 1998 270 421-151 1999 321 408-87 2000 342 455-113 2001 364 491-127 2002 393 463-70 2003 400 415-15 2004 433 460-27 2005 454 479-25 2006 434 473-39 2007 465 437 28 2008 435 436-1 2009 436 484-48 2010 396 427-31 2011 483 496-13 2012 442 464-22 2013 474 461 13

8

1.2.3. Kokonaisnettomuutto 1980-2013 9

1.2.3. Väestön kokonaismuutos 1980 2013 10

11 1.2.5. Kaupungin sisäinen muuttoliike 2008 2013 1.2.6. Solmitut avioliitot sekä avioerot 2008 2013

12 1.2.7. Väestömuutokset tapahtumakuukauden mukaan 2013 Elävänä syntyneet Kuolleet Luonnollinen väestönlisäys Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen KOKO VUOSI 145 149-4 474 461 13 28 11 17 26 12644 Tammikuu 11 11 0 53 42 11 1 3-2 9 0 Helmikuu 9 13-4 18 18 0 0 0 0-4 0 Maaliskuu 11 18-7 26 41-15 3 0 3-19 0 Huhtikuu 13 14-1 27 24 3 9 0 9 11 0 Toukokuu 14 11 3 60 36 24 0 1-1 26 0 Kesäkuu 15 16-1 44 43 1 1 3-2 -2 0 Heinäkuu 17 14 3 44 34 10 3 1 2 15 0 Elokuu 9 4 5 53 98-45 2 1 1-39 0 Syyskuu 9 14-5 36 67-31 3 1 2-34 0 Lokakuu 16 14 2 20 13 7 4 0 4 13 0 Marraskuu 12 8 4 34 25 9 1 0 1 14 0 Joulukuu 9 12-3 59 20 39 1 1 0 36 0 lähtömuutto Kuntien välinen nettomuutto Maahanmuutto Maastamuutto Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku 1.2.8. Syntyvyys ja kuolleisuus osa-alueittain Syntyneet ja kuolleet Syntyneet Kuolleet Synt.enemm. 2010 2011 2012 2013 2010 2011 2012 2013 2010 2011 2012 2013 Kalajoen kesk. taaj 79 71 71 66 65 63 60 75 14 8 11-9 Himanka 20 25 23 16 26 22 26 30-6 3-3 -14 Hiekkasärkät 10 14 15 11 1 4 2 3 9 10 13 8 Rautio 15 14 12 11 6 4 3 12 9 10 9-1 Tynkä 7 9 10 15 8 3 4 7-1 6 6 8 Kärkinen-Typpö 3 4 5 4 3 4 4 3 0 0 1 1 Rahja 6 8 4 7 0 4 11 2 6 4-7 5 Hillilä 2 7 8 2 4 6 6 5-2 1 2-3 Metsä 7 5 5 5 0 3 1 3 7 2 4 2 Pahkala 4 3 2 8 5 3 6 5-1 0-4 3 Vasankari 1 1 1 0 0 4 3 0 1-3 -2 0 Rautila 0 0 0 0 1 0 1 3-1 0-1 -3 Tuntematon 0 0 1 0 3 2 2 1-3 -2-1 -1 YHTEENSÄ 154 161 157 145 122 122 129 149 32 39 28-4

13

14 1.2.9. Muuttoliike osa-alueittain Kuntien välinen muuttoliike osa-alueittain Abs Kuntaan muuttaneet Kunnasta muuttaneet Nettomuutto Alue 2010 2011 2012 2013 2010 2011 2012 2013 2010 2011 2012 2013 Kalajoen kesk. taaj 188 239 207 247 211 258 245 233-23 -19-38 14 Himanka 47 56 52 42 66 61 56 57-19 -5-4 -15 Hiekkasärkät 58 69 82 80 41 40 33 51 17 29 49 29 Rautio 16 16 18 27 29 34 21 26-13 -18-3 1 Tynkä 20 24 25 22 12 26 29 23 8-2 -4-1 Kärkinen-Typpö 4 6 2 3 8 6 5 10-4 0-3 -7 Rahja 17 10 14 11 9 11 12 14 8-1 2-3 Hillilä 16 9 15 6 17 9 17 9-1 0-2 -3 Metsä 7 6 3 7 10 8 14 13-3 -2-11 -6 Pahkala 8 24 15 6 12 28 18 12-4 -4-3 -6 Vasankari 11 14 2 13 6 6 6 9 5 8-4 4 Rautila 1 2 0 0 2 3 1 1-1 -1-1 -1 Tuntematon 3 8 7 10 4 6 7 3-1 2 0 7 YHTEENSÄ 396 483 442 474 427 496 464 461-31 -13-22 13

Osa-alueiden muuttoliikkeessä tarkastellaan muuttoliikettä, joka tapahtuu kuntarajat ylittäen ja se ei siten sisällä kunnan sisäistä muuttoliikettä osa-alueelta toiselle. 15

16 1.2.10. Muuttoliikkeen suunta Tulomuutto Lähtömuutto Nettomuutto % - tulom:sta % - lähtöm:sta 2011 2012 2013 2011 2012 2013 2011 2012 2013 2011 2012 2013 2011 2012 2013 Oulu 58 70 45 93 76 79-35 -6-34 12,0 15,8 9,5 18,8 16,4 17,1 Kokkola 73 44 52 79 45 73-6 -1-21 15,1 10,0 11,0 15,9 9,7 15,8 Ylivieska 34 46 41 47 51 45-13 -5-4 7,0 10,4 8,6 9,5 11,0 9,8 Kannus 14 13 16 18 14 18-4 -1-2 2,9 2,9 3,4 3,6 3,0 3,9 Tampere 9 19 14 14 9 18-5 10-4 1,9 4,3 3,0 2,8 1,9 3,9 Raahe 25 15 24 11 10 16 14 5 8 5,2 3,4 5,1 2,2 2,2 3,5 Helsinki 19 16 12 19 17 15 0-1 -3 3,9 3,6 2,5 3,8 3,7 3,3 Alavieska 15 25 22 14 25 12 1 0 10 3,1 5,7 4,6 2,8 5,4 2,6 Pyhäjoki 13 8 13 13 6 12 0 2 1 2,7 1,8 2,7 2,6 1,3 2,6 Sievi 9 6 16 6 5 12 3 1 4 1,9 1,4 3,4 1,2 1,1 2,6 Oulainen 18 10 19 13 16 8 5-6 11 3,7 2,3 4,0 2,6 3,4 1,7 Jyväskylä 11 7 13 17 10 8-6 -3 5 2,3 1,6 2,7 3,4 2,2 1,7 Nivala 10 16 8 4 6 5 6 10 3 2,1 3,6 1,7 0,8 1,3 1,1 Espoo 12 7 6 3 4 4 9 3 2 2,5 1,6 1,3 0,6 0,9 0,9 Muut kunnat yht. 163 140 173 145 170 136 18-30 37 33,7 31,7 36,5 29,2 36,6 29,5 Yhteensä 483 442 474 496 464 461-13 -22 13 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 Nettomuutto suunnan mukaan muuttoliikkeen suuruuden mukaan 2011-2013 -40-30 -20-10 0 10 20 30 40 50 Oulu Kokkola Ylivieska Kannus Tampere Raahe Helsinki Alavieska Nettomuutto 2011 Nettomuutto 2012 Nettomuutto 2013 Pyhäjoki Sievi Oulainen Jyväskylä Nivala Espoo Muut kunnat yht. 2. Väestön ikärakenne 2.1. Väestön ikärakenne palvelun tarpeen näkökulmasta

17 Väestön ikärakenne / palvelun tarve Ikäryhmä 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 0-6 1 021 1 026 1 015 1 053 1 071 1 130 1 151 1 145 1 140 7-16 1 812 1 790 1 774 1 742 1 681 1 600 1 604 1 611 1 619 17-19 539 540 538 511 529 509 486 486 493 20-64 6 815 6 817 6 844 6 876 6 845 6 946 6 900 6 832 6 755 65-74 1 127 1 114 1 124 1 100 1 157 1 252 1 303 1 362 1 431 75-84 702 745 778 791 803 806 842 865 867 85-203 199 192 209 232 319 330 324 339 Yhteensä 12 219 12 231 12 265 12 282 12 318 12 562 12 616 12 625 12 644 Suhteelliset osuudet Ikäryhmä 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 0-6 8,4 8,4 8,3 8,6 8,7 9,0 9,1 9,1 9,0 7-16 14,8 14,6 14,5 14,2 13,6 12,7 12,7 12,8 12,8 17-19 4,4 4,4 4,4 4,2 4,3 4,1 3,9 3,8 3,9 20-64 55,8 55,7 55,8 56,0 55,6 55,3 54,7 54,1 53,4 65-74 9,2 9,1 9,2 9,0 9,4 10,0 10,3 10,8 11,3 75-84 5,7 6,1 6,3 6,4 6,5 6,4 6,7 6,9 6,9 85-1,7 1,6 1,6 1,7 1,9 2,5 2,6 2,6 2,7 Yhteensä 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 VÄESTÖ IKÄRYHMITTÄIN 2005-2013 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 0 0-6 7-16 17-19 20-64 65-74 75-84 85-

2.2. Väestö 1-vuotisikäjakautuma 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Ikäluokat 12 282 12 318 12 487 12 535 12 540 12 562 12 616 12 625 12 644 0 153 144 180 147 149 156 164 159 146 1 156 161 145 176 151 151 154 165 166 2 155 162 171 150 170 155 159 154 160 3 143 157 165 168 155 176 160 162 157 4 139 144 164 164 173 154 182 162 162 5 165 137 145 168 163 172 157 187 165 6 142 166 138 152 166 166 175 156 184 7 141 139 166 143 153 169 172 171 160 8 167 140 140 168 145 151 167 175 175 9 157 165 138 146 170 145 154 170 172 10 174 159 169 137 143 171 147 156 175 11 171 172 161 172 139 143 171 146 158 12 166 170 171 161 173 142 145 169 145 13 171 164 172 172 161 171 143 146 171 14 184 172 162 169 175 161 169 145 146 15 212 184 173 165 172 175 161 171 146 16 199 216 187 174 167 172 175 162 171 17 182 201 214 187 175 164 169 172 167 18 169 177 196 213 177 175 164 167 178 19 160 151 162 167 178 170 153 147 148 20 130 154 141 145 130 155 138 135 116 21 141 112 137 126 130 115 139 136 115 22 134 132 118 134 122 120 120 123 139 23 140 139 129 114 134 135 121 116 120 24 130 143 130 124 114 132 124 111 112 25 115 126 146 133 121 117 128 126 116 26 116 102 125 151 122 127 118 131 131 27 113 113 105 134 155 121 124 125 134 28 134 116 114 116 139 153 135 123 122 29 120 129 113 121 108 134 161 139 121 30 145 123 132 115 122 111 135 155 142 31 120 146 128 132 115 122 113 138 158 32 107 124 145 127 137 118 124 114 133 33 123 103 127 145 125 138 130 124 115 34 112 124 105 129 143 124 138 127 127 35 119 117 127 106 132 143 120 139 128 36 169 121 117 126 104 135 145 122 143 37 130 169 126 120 124 108 139 140 121 38 142 128 169 127 122 123 110 138 140 39 143 147 131 166 130 121 131 114 139 40 170 141 156 135 165 132 123 135 115 41 165 173 145 159 138 164 131 126 136 42 163 164 172 144 160 139 167 134 132 43 188 162 164 171 149 160 137 166 137 44 140 188 166 168 173 150 164 142 169 45 169 140 190 159 170 172 155 163 140 46 166 166 141 194 159 169 171 156 168 47 184 171 166 140 195 161 170 170 157 48 155 184 173 166 141 199 166 174 171 49 178 164 186 174 167 142 195 166 172 50 195 177 168 186 178 168 138 195 165 18

2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 51 189 199 181 164 188 177 166 140 196 52 181 185 203 179 162 188 172 163 142 53 183 182 186 205 180 162 186 174 165 54 216 180 185 186 206 177 160 185 168 55 193 212 182 183 189 205 178 161 184 56 220 189 214 183 189 184 200 177 158 57 197 219 191 213 180 184 185 197 176 58 183 195 221 192 212 182 182 184 198 59 180 182 195 222 190 212 180 179 182 60 148 181 183 195 219 189 210 179 184 61 133 150 181 185 194 213 185 208 176 62 125 136 150 186 185 191 213 183 200 63 110 126 138 152 184 185 189 210 182 64 162 111 126 143 152 189 184 189 210 65 95 165 110 127 147 152 193 182 189 66 126 98 163 106 128 145 148 191 183 67 121 126 101 161 106 130 142 149 192 68 118 119 123 99 159 105 130 141 148 69 130 117 116 120 101 155 104 130 138 70 112 131 119 117 117 100 153 100 130 71 98 111 130 114 115 115 101 150 99 72 96 96 112 128 114 113 114 98 148 73 101 94 92 107 127 114 108 112 94 74 103 100 93 87 103 123 110 109 110 75 101 101 101 88 83 99 118 108 109 76 93 98 98 101 85 80 96 114 107 77 98 92 95 96 96 83 78 94 114 78 82 95 89 90 95 94 83 76 90 79 76 78 95 84 88 92 89 81 75 80 80 72 75 92 82 81 88 83 79 81 81 76 70 71 88 77 82 84 79 82 60 74 73 66 67 81 74 79 80 83 68 57 70 68 64 61 79 70 69 84 52 60 57 68 64 58 55 76 65 85 47 46 56 50 62 61 54 51 66 86 24 40 44 52 45 56 51 53 46 87 27 22 38 41 50 41 51 41 46 88 24 28 18 33 37 42 35 45 38 89 14 21 25 17 32 31 37 30 42 90 20 13 17 21 16 29 28 30 23 91 10 19 12 13 17 13 25 21 26 92 20 9 18 11 11 11 13 20 15 93 5 17 7 13 9 10 9 10 15 94 7 3 12 7 8 7 9 4 9 95 5 7 3 8 5 6 4 5 2 96 1 4 3 2 5 5 5 4 4 97 2 1 3 1 2 2 4 4 2 98 1 1 0 1 1 2 2 2 3 99 0 0 1 0 1 1 1 1 1 100-2 1 1 1 1 2 2 3 1 19

20 2.3. Väestön 5-vuotisikäjakautuma 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Ikäluokat 12 282 12 318 12 487 12 535 12 540 12 562 12 616 12 625 12 644 0-4 746 768 825 805 798 792 819 802 791 5-9 772 747 727 777 797 803 825 859 856 10-14 866 837 835 811 791 788 775 762 795 15-19 922 929 932 906 869 856 822 819 810 20-24 675 680 655 643 630 657 642 621 602 25-29 598 586 603 655 645 652 666 644 624 30-34 607 620 637 648 642 613 640 658 675 35-39 703 682 670 645 612 630 645 653 671 40-44 826 828 803 777 785 745 722 703 689 45-49 852 825 856 833 832 843 857 829 808 50-54 964 923 923 920 914 872 822 857 836 55-59 973 997 1003 993 960 967 925 898 898 60-64 678 704 778 861 934 967 981 969 952 65-69 590 625 613 613 641 687 717 793 850 70-74 510 532 546 553 576 565 586 569 581 75-79 450 464 478 459 447 448 464 473 495 80-84 341 339 345 365 365 358 378 392 372 85-89 136 157 181 193 226 231 228 220 238 90-94 62 61 66 65 61 70 84 85 88 95-99 9 13 10 12 14 16 16 16 12 100-2 1 1 1 1 2 2 3 1 Väestön 5-vuotisikäjakautuma 1200 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 1000 800 600 400 200 0 0-4 5-9 10-14 15-19 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60-64 65-69 70-74 75-79 80-84 85-89 90-94 95-99 100 -

21 2.4. Väestön ikäjakautuma 0-14, 15-64 ja 65-2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Ikäluokat 12 282 12 318 12 487 12 535 12 540 12 562 12 616 12 625 12 644-14 2 384 2 352 2 387 2 393 2 386 2 383 2 419 2 423 2 442 15-64 7 798 7 774 7 860 7 881 7 823 7 802 7 722 7 651 7 565 65-2 100 2 192 2 240 2 261 2 331 2 377 2 475 2 551 2 637 Suhteelliset osuudet 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Ikäluokat 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0-14 19,4 19,1 19,1 19,1 19,0 19,0 19,2 19,2 19,3 15-64 63,5 63,1 62,9 62,9 62,4 62,1 61,2 60,6 59,8 65-17,1 17,8 17,9 18,0 18,6 18,9 19,6 20,2 20,9 9 000 Väestön ikäjakautuma 0-14, 15-64 ja 65-2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0-14 15-64 65 -

22 2..5. Väestöpyramidit 100-95 - 99 90-94 85-89 80-84 75-79 70-74 65-69 60-64 55-59 50-54 45-49 40-44 35-39 30-34 25-29 20-24 15-19 10-14 5-9 0-4 Kaupungin väestöpyramidi 31.12.1993 531 492 541 540 458 422 425 437 490 480 Naiset Miehet 270 321 314 331 111 170 27 64 8 0 0 22 88 176 211 292 319 276 317 312 406 340 420 417 363 473 465 446 535 545-800 -400 0 400 800 100-95 - 99 90-94 85-89 80-84 75-79 70-74 65-69 60-64 55-59 50-54 45-49 40-44 35-39 30-34 25-29 20-24 15-19 10-14 5-9 0-4 Kaupungin väestöpyramidi 31.12.2003 444 520 463 418 468 492 Naiset Miehet 388 350 376 422 282 313 330 351 192 259 34 80 1 15 0 9 45 95 203 270 267 306 301 265 344 293 306 399 435 402 435 441 378 369 470-800 -400 0 400 800 100-95 - 99 90-94 85-89 80-84 75-79 70-74 65-69 60-64 55-59 50-54 45-49 40-44 35-39 30-34 25-29 20-24 15-19 10-14 5-9 0-4 Kaupungin väestöpyramidi 31.12.2013 433 502 Naiset Miehet 465 416 427 372 355 350 426 396 424 336 341 406 224 286 159 88 3 14 01 9 74 150 213 271 295 317 316 283 252 417 381 339 450 433 420 384 399 432 385-800 -400 0 400 800

23 3. Väestön aluerakenne 3.1. Väestö osa-alueittain Muutos Väestö osa-alueittain 31.12. kpl % Alue 2009 2010 2011 2012 2013 2010 2011 2012 2013 2009-2013 2009-2013 Kalajoen kesk. taaj 6 098 6 111 6 182 6 134 6 192 13 71-48 58 94 1,5 Himanka 1 913 1 904 1 895 1 913 1 891-9 -9 18-22 -22-1,2 Tynkä 874 865 866 867 861-9 1 1-6 -13-1,5 Hiekkasärkät 460 506 511 602 621 46 5 91 19 161 35,0 Rautio 622 621 622 619 616-1 1-3 -3-6 -1,0 Pahkala 565 549 552 534 522-16 3-18 -12-43 -7,6 Rahja 522 529 517 512 508 7-12 -5-4 -14-2,7 Hillilä 478 484 484 473 461 6 0-11 -12-17 -3,6 Kärkinen-Typpö 370 361 353 353 354-9 -8 0 1-16 -4,3 Metsä 336 334 334 325 321-2 0-9 -4-15 -4,5 Vasankari 172 180 178 171 178 8-2 -7 7 6 3,5 Rautila 96 87 85 82 81-9 -2-3 -1-15 -15,6 Tuntematon 34 31 37 40 38-3 6 3-2 4 11,8 YHTEENSÄ 12 540 12 562 12 616 12 625 12 644 22 54 9 19 104 0,8 Suhteelliset osuudet Alue 2009 2010 2011 2012 2013 Kalajoen kesk. taaj 48,6 48,6 49,0 48,6 49,0 Himanka 15,3 15,2 15,0 15,2 15,0 Tynkä 7,0 6,9 6,9 6,9 6,8 Hiekkasärkät 3,7 4,0 4,1 4,8 4,9 Rautio 5,0 4,9 4,9 4,9 4,9 Pahkala 4,5 4,4 4,4 4,2 4,1 Rahja 4,2 4,2 4,1 4,1 4,0 Hillilä 3,8 3,9 3,8 3,7 3,6 Kärkinen-Typpö 3,0 2,9 2,8 2,8 2,8 Metsä 2,7 2,7 2,6 2,6 2,5 Vasankari 1,4 1,4 1,4 1,4 1,4 Rautila 0,8 0,7 0,7 0,6 0,6 Tuntematon 0,3 0,2 0,3 0,3 0,3 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 VÄESTÖ OSA-ALUEITTAIN 2009-2013 2009 2010 2011 2012 2013

24 3.2. Väestö kaikkien osa-alueiden mukaan 31.12.2010 31.12.2011 31.12.2012 31.12.2013 Muutos 2010->2013 Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset 208 Kalajoki 12562 6383 6179 12616 6417 6199 12625 6429 6196 12644 6423 6221 82 40 42 2081 Tilastoalue 1 6617 3277 3340 6693 3323 3370 6736 3343 3393 6813 3375 3438 196 98 98 208101 Plassi 984 490 494 999 495 504 1018 494 524 989 479 510 5-11 16 208101001 Vanha Plassi 365 188 177 375 195 180 418 210 208 414 208 206 49 20 29 208101002 Ämmä 36 20 16 34 18 16 36 18 18 35 17 18-1 -3 2 208101003 Lepistönperä 68 34 34 69 37 32 69 37 32 68 37 31 0 3-3 208101004 Raahentien varsi515 248 267 521 245 276 495 229 266 472 217 255-43 -31-12 208102 Pohjankylä 2988 1432 1556 3009 1452 1557 2951 1426 1525 3025 1454 1571 37 22 15 208102005 Rahvo 15 9 6 14 9 5 10 7 3 11 6 5-4 -3-1 208102006 Ymmyrkäinen 356 189 167 363 195 168 360 191 169 396 198 198 40 9 31 208102007 Merenoja 542 261 281 533 265 268 522 263 259 525 260 265-17 -1-16 208102008 Kanta-alue 702 315 387 701 312 389 672 295 377 680 302 378-22 -13-9 208102009 Keskustan ranta118 51 67 113 49 64 105 44 61 110 50 60-8 -1-7 208102010 Isoranta 166 82 84 174 86 88 173 87 86 168 87 81 2 5-3 208102011 Tolpanmäki 98 48 50 101 49 52 103 48 55 103 49 54 5 1 4 208102012 Lankiperä 667 335 332 684 344 340 681 343 338 689 341 348 22 6 16 208102013 Pirkonsuo 223 111 112 232 115 117 239 121 118 273 140 133 50 29 21 208102014 Mäntyrinne 95 29 66 88 26 62 81 26 55 66 20 46-29 -9-20 208102015 Haisukangas 6 2 4 6 2 4 5 1 4 4 1 3-2 -1-1 208103 Vuorenkallio-Holma793 399 394 793 397 396 790 401 389 790 401 389-3 2-5 208103016 Vajekorpi 48 23 25 49 23 26 48 22 26 51 26 25 3 3 0 208103017 Holmanperä 274 141 133 276 146 130 278 151 127 290 158 132 16 17-1 208103018 Vuorenkallio 471 235 236 468 228 240 464 228 236 449 217 232-22 -18-4 208104 Etelänkylä 908 468 440 926 473 453 927 477 450 921 485 436 13 17-4 208104019 Eteläranta 46 20 26 47 24 23 48 25 23 53 28 25 7 8-1 208104020 Ojalanranta 137 75 62 135 72 63 136 70 66 133 72 61-4 -3-1 208104021 Kirkonseutu 296 142 154 305 145 160 315 151 164 296 147 149 0 5-5 208104022 Ahmankallio 271 145 126 264 136 128 262 138 124 263 139 124-8 -6-2 208104023 Nuoraperä 136 72 64 143 76 67 136 73 63 144 78 66 8 6 2 208104024 Meinala 22 14 8 32 20 12 30 20 10 32 21 11 10 7 3 208105 Hiekkasärkät 506 262 244 511 268 243 602 312 290 621 315 306 115 53 62 208105025 Hiekkasärkät 506 262 244 511 268 243 602 312 290 621 315 306 115 53 62 208106 Kirkonkylän tausta 438 226 212 455 238 217 448 233 215 467 241 226 29 15 14 208106026 Letto 24 14 10 38 22 16 41 23 18 48 27 21 24 13 11 208106027 Kiviranta 13 8 5 12 7 5 10 6 4 9 6 3-4 -2-2 208106029 Pitkäsenkylä 108 57 51 112 60 52 107 59 48 106 58 48-2 1-3 208106030 Pitkäsenkylän ranta 115 55 60 113 54 59 115 56 59 114 56 58-1 1-2 208106031 Heikkilänmäki 178 92 86 180 95 85 175 89 86 190 94 96 12 2 10

25 31.12.2010 31.12.2011 31.12.2012 31.12.2013 Muutos 2010->2013 Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset Yht. MiehetNaiset 2082 Tilastoalue 2 5914 3085 2829 5886 3076 2810 5849 3060 2789 5793 3026 2767-121 -59-62 208206 Vasankari 180 107 73 178 104 74 171 101 70 178 105 73-2 -2 0 208206033 Vasankari 70 41 29 67 38 29 65 37 28 69 41 28-1 0-1 208206034 Vasankarin ranta110 66 44 111 66 45 106 64 42 109 64 45-1 -2 1 208207 Mehtäkylä 334 186 148 334 187 147 325 181 144 321 182 139-13 -4-9 208207035 Mehtäkylä 334 186 148 334 187 147 325 181 144 321 182 139-13 -4-9 208208 Tynkä 865 445 420 866 444 422 867 444 423 861 437 424-4 -8 4 208208036 Tynkä 286 150 136 283 149 134 276 146 130 268 138 130-18 -12-6 208208037 Tavasti 184 96 88 196 101 95 191 98 93 187 94 93 3-2 5 208208038 Tilvis 50 27 23 45 23 22 46 23 23 47 23 24-3 -4 1 208208039 Hihnalanranta 137 69 68 134 67 67 132 67 65 131 65 66-6 -4-2 208208040 Isomäki 41 23 18 42 23 19 48 26 22 50 28 22 9 5 4 208208041 Käännänkylä 167 80 87 166 81 85 174 84 90 178 89 89 11 9 2 208209 Rautio 982 544 438 975 534 441 972 539 433 970 535 435-12 -9-3 208209042 Rautio 621 345 276 622 339 283 619 344 275 616 344 272-5 -1-4 208209043 Typpö 145 81 64 143 78 65 139 75 64 140 74 66-5 -7 2 208209044 Kärkinen 216 118 98 210 117 93 214 120 94 214 117 97-2 -1-1 208210 Rahja 529 279 250 517 277 240 512 274 238 508 271 237-21 -8-13 208210045 Rahjanranta 257 128 129 257 131 126 249 128 121 241 123 118-16 -5-11 208210046 Alajoki 272 151 121 260 146 114 263 146 117 267 148 119-5 -3-2 208211 Rautila 87 44 43 85 44 41 82 43 39 81 41 40-6 -3-3 208211047 Rautila 15 7 8 16 8 8 15 8 7 15 7 8 0 0 0 208211048 Kekolahti-Sipi 72 37 35 69 36 33 67 35 32 66 34 32-6 -3-3 208212 Pahkala 549 299 250 552 300 252 534 289 245 522 286 236-27 -13-14 208212049 Pahkala 241 122 119 234 122 112 222 117 105 217 116 101-24 -6-18 208212050 Torvenkylä 175 104 71 179 103 76 177 101 76 169 99 70-6 -5-1 208212051 Pöntiö 60 33 27 66 36 30 65 34 31 64 33 31 4 0 4 208212052 Ainali 73 40 33 73 39 34 70 37 33 72 38 34-1 -2 1 208213 Himanka 1904 931 973 1895 939 956 1913 948 965 1891 934 957-13 3-16 208213053 Raumankari 640 307 333 638 310 328 635 314 321 627 307 320-13 0-13 208213054 Lahdensuu *) 188 97 91 177 95 82 177 88 89 270 128 142 82 31 51 208213055 Kärmekallio 727 358 369 721 362 359 731 370 361 718 364 354-9 6-15 208213056 Kannuskylä 233 114 119 230 109 121 244 116 128 240 115 125 7 1 6 208213057 Meri-Himanka *)116 55 61 129 63 66 126 60 66 36 20 16-80 -35-45 208214 Hillilä 484 250 234 484 247 237 473 241 232 461 235 226-23 -15-8 208214058 Hillilä 373 191 182 374 189 185 365 184 181 357 182 175-16 -9-7 208214059 Tomujoki 111 59 52 110 58 52 108 57 51 104 53 51-7 -6-1 208999999 Tuntematon 31 21 10 37 18 19 40 26 14 38 22 16 7 1 6 *) Lahdensuun ja Meri-Himangan osa-aluerajaa on muutettu 2013, josta johtuu pääosin asukasluvun muutokset

4. Väestö kielen ja kansalaisuuden mukaan 4.1. Väestö kielen, iän ja sukupuolen mukaan 31.12.2011 31.12.20112 31.12.20113 26 Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kaikki yht. 0-14 15-64 65-0-14 15-64 65-0-14 15-64 65- Kaikki yht. 0-14 15-64 65-0-14 15-64 65-0-14 15-64 65- Kaikki yht. 0-14 15-64 65-0-14 15-64 65-0-14 15-64 65- suomi 12 387 2 392 7 529 2 466 1 209 4 001 1 110 1 183 3 528 1 356 12 392 2 396 7 455 2 541 1 204 3 972 1 156 1 192 3 483 1 385 12 408 2 413 7 370 2 625 1 214 3 908 1 201 1 199 3 462 1 424 ruotsi 42 2 35 5 1 10 2 1 25 3 43 2 35 6 1 10 3 1 25 3 44 0 36 0 0 11 0 0 25 0 saame 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Muut kielet yhteensä 185 24 145 3 11 65 1 13 80 2 188 25 160 4 10 71 2 15 89 2 191 25 160 4 11 71 3 16 87 3 unkari 69 11 58 0 5 42 0 6 16 0 64 10 54 0 4 36 0 6 18 0 61 11 49 0 4 32 0 7 17 0 thai 26 1 25 0 0 1 0 1 24 0 27 2 25 0 0 1 0 2 24 0 26 0 23 0 0 0 0 0 23 0 bulgaria 22 3 19 0 2 9 0 1 10 0 26 3 22 1 2 11 1 1 11 0 25 0 22 0 0 11 0 0 11 0 venäjä 24 3 20 1 3 4 0 0 16 1 23 3 19 1 3 2 0 0 17 1 22 0 16 0 0 0 0 0 16 0 eesti, viro 19 2 17 0 0 7 0 2 10 0 20 1 19 0 0 9 0 1 10 0 18 0 17 0 0 8 0 0 9 0 englanti 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 9 0 0 0 0 0 0 0 0 0 saksa 6 3 2 1 1 0 1 2 2 0 5 3 2 0 1 0 0 2 2 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 liettua 5 1 4 0 0 2 0 1 2 0 5 1 4 0 0 2 0 1 2 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 kiina 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 espanja 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 arabia 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 indonesia, bahasa indonésia 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 kreikka 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 norja 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 romania 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 serbia 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 tanska 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 italia 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 ukraina 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 latvia,lätti 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 muu kieli 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Yhteensä 12 616 2 418 7 709 2 474 1 221 4 076 1 113 1 197 3 633 1 361 12 625 2 423 7 650 2 551 1 215 4 053 1 161 1 208 3 597 1 390 12 644 2 438 7 566 2 629 1 225 3 990 1 204 1 215 3 574 1 427 Suhteelliset osuudet kielen osalta 31.12. Huom! Kielistä on taulukoitu kaikki kielet, joita äidinkielenään puhuvia on alueella 2010 2011 2012 vähintään 5 henkilöä. Kaikki kielet sisältyvät taulukon yhteensä -lukuun. suomi 98,2 98,2 98,1 ruotsi 0,3 0,3 0,3 saame 0,0 0,0 0,0 Muut kielet yhteensä 1,5 1,5 1,5 Yhteensä 100 100 100

27 4.2. Väestö kansalaisuuden ja sukupuolen mukaan 31.12.2011 31.12.2012 31.12.2013 Muutos 2011 -> 2013 Yht. 11 Miehet Naiset Yht. 12Miehet Naiset Yht. 13Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Kansalaisuudet yhteensä 12615 6399 6187 12625 6419 6184 12644 6408 6208 29 9 21 Suomi 12424 6324 6100 12431 6337 6094 12453 6333 6120 29 9 20 Ulkomaat yhteensä 191 75 87 194 82 90 191 75 88 0 0 1 Unkari 67 47 20 63 40 23 60 36 24-7 -11 4 Ruotsi 29 15 14 28 14 14 26 12 14-3 -3 0 Bulgaria 22 1 11 26 14 12 25 14 11 3 13 0 Thaimaa 23 0 23 23 0 23 22 0 22-1 0-1 Viro 19 7 12 21 10 11 19 9 10 0 2-2 Venäjä 12 5 7 11 4 7 11 4 7-1 -1 0 Liettua 5 5 5 0 0 0 Kiina 3 3 4 1 0 0 Saksa 4 3 3-1 0 0 Britannia 2 2 2 0 0 0 Marokko 1 1 2 1 0 0 Egypti 1 1 1 0 0 Irlanti 1 1 1 0 0 0 Italia 0 1 1 1 0 0 Romania 1 1 1 0 0 0 Serbia 1 1 1 0 0 Indonesia 1 1 1 0 0 0 Valko-Venäjä 1 1 1 0 0 Espanja 1 1 0 0 Latvia 1 1 0 0 Ukraina 1 1 0 0 Yhdysvallat 1 1 0 0 Filippiinit 1 1 0 0 Kolumbia 1 1 0-1 0 0 Suhteelliset (%) osuudet kansalaisuuden osalta 31.12.2011 31.12.2012 31.12.2013 Suomi 98,5 98,5 98,5 Ulkomaat yhteensä 1,5 1,5 1,5 Yhteensä 100,0 100,0 100,0 Unkari Ruotsi Bulgaria Thaimaa Viro Venäjä Liettua Kiina Saksa Britannia Marokko Egypti Irlanti Italia Romania Serbia Indonesia Valko-Venäjä Espanja Latvia Ukraina Yhdysvallat Filippiinit Kolumbia 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Yht. 11 Yht. 12 Yht. 13

5. Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2009-2012 28

29 6. Kalajoen työllinen työvoima (elinkeinorakenne) ja työvoima 2007-2012 Lähde: Tilastokeskus vv. 2007-2012 Elinkeino v 2007 v 2008 v 2009 v 2010 v 2011 v 2012 Maa- ja metsät. / kalat. 861 803 768 786 789 780 Teollisuus 1219 1160 1039 1143 1195 1132 Rakennustoiminta 406 371 344 370 388 379 Palvelut 2 620 2 736 2 634 2 705 2 779 2 719 Tuntematon 74 71 76 77 84 91 YHTEENSÄ 5 180 5 141 4 861 5 081 5 235 5 101 Atv - % 41,5 41,0 38,8 40,4 41,5 40,4 Asukasluku 31.12. 12 487 12 535 12 540 12 562 12 616 12 625 Työttömiä 31.12. (TE-keskus) 462 611 752 554 451 589 Työttömyys % keskim. (TE-keskus) 8,2 8,1 11,2 9,5 8,0 8,2 Työvoima (työlliset+työttömät) 5642 5744 5615 5639 5753 5693 Kalajoen työpaikat 4 826 4 762 4 511 4 693 4 828 4 708 Kalajoella työssä 3 977 3 928 3 697 3 849 3 981 3 873 Kalajoen ulkopuolella työssä 1 203 1 213 1 164 1 232 1 254 1 228 Työpaikkaomavar.% 93,17 92,63 92,80 92,36 92,23 92,30 Suhteelliset osuudet Elinkeino / vuosi v 2007 v 2008 v 2009 v 2010 v 2011 v 2012 Maa- ja metsätalous/kalatalous 16,6 15,6 15,8 15,5 15,1 15,3 Teollisuus 23,5 22,6 21,4 22,5 22,8 22,2 Rakennustoiminta 7,8 7,2 7,1 7,3 7,4 7,4 Palvelut 50,6 53,2 54,2 53,2 53,1 53,3 Tuntematon 1,4 1,4 1,6 1,5 1,6 1,8 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 3000 2500 2000 2000 1500 1500 1000 1000 500 Työllinen työvoimatoimialoittain 2005-2010 2007-2012 ja ennuste 2015 ja 2025 v 2007 v 2007 v 2008 v 2008 v 2009 v v 2009 2010 v v 2011 2010 v 2012 v 2011 #REF! v 2012 #REF! 500 0 Maa- ja metsät. / kalat.teollisuus Rakennustoiminta Palvelut Tuntematon 0 Maa- ja metsät. / kalat.teollisuus Rakennustoiminta Palvelut Tuntematon

30 Tulo- ja lähtöpendelöinnin 6.1. Kunnassa asuva työllinen työvoima työpaikan sijaintikunnan ja toimialan mukaan 31.12.2012 Toimialat Työllinen Maa- ja Rakentaminen Tuntemato Työpaikan sijantikunta työvoiman metsät. Teollisuus Palvelut n Kalajoki 3873 741 782 275 1984 91 Ulkopuolella, joista 1228 39 350 104 735 0 Ylivieska 228 1 38 13 176 0 Kokkola 281 3 70 19 189 0 Alavieska 53 5 13 3 32 0 Pyhäjoki 27 1 11 1 14 0 Oulainen 52 0 18 2 32 0 Oulu 45 1 8 4 32 0 Kannus 128 20 34 8 66 0 Merijärvi 7 1 2 1 3 0 Raahe 133 0 59 17 57 0 Sievi 74 1 58 6 9 0 Nivala 20 0 2 2 16 0 Haapavesi 15 0 6 3 6 0 Reisjärvi 3 0 1 0 2 0 Rovaniemi 2 0 1 0 1 0 Kempele 5 0 1 0 4 0 Helsinki 18 0 2 4 12 0 Pietarsaari 10 0 4 3 3 0 Toholampi 10 0 0 0 10 0 Muualta 117 6 22 18 71 0 Yhteensä 5101 780 1132 379 2719 91 Työpaikka Kalajoen ulkopuolella % 24 5 31 27 27 0 Työpaikkaomavaraisuus % 92,3 101,0 91,0 104,5 88,4 6.2. Kunnassa työssäkäyvät asuinkunnan ja toimialan mukaan sekä tulo- ja lähtöpendelöinnin erotus 31.12.2012 Toimialat Työllinen Maa- ja Rakentaminen Tunte- Asuinkunta työvoiman metsät. Teollisuus Palvelut maton Kalajoki 3 873 741 782 275 1 984 91 Ulkopuolelta, joista 835 47 248 121 419 0 393 Ylivieska 148 2 51 27 68 0 80 Kokkola 120 17 39 8 56 0 161 Alavieska 82 2 29 5 46 0-29 Pyhäjoki 62 0 15 11 36 0-35 Oulainen 50 0 19 10 21 0 2 Oulu 49 3 10 6 30 0-4 Kannus 34 3 13 0 18 0 94 Merijärvi 32 1 6 3 22 0-25 Raahe 30 3 5 5 17 0 103 Sievi 20 2 8 2 8 0 54 Nivala 20 1 2 8 9 0 0 Haapavesi 10 0 1 8 1 0 5 Reisjärvi 8 0 4 1 3 0-5 Rovaniemi 8 1 5 0 2 0-6 Kempele 7 0 1 2 4 0-2 Helsinki 6 0 1 2 3 0 12 Pietarsaari 1 0 0 0 1 0 9 Toholampi 4 1 1 0 2 0 6 Muualta 144 11 38 23 72 0-27 Yhteensä 4 708 788 1 030 396 2 403 91 393 Asuinpaikka Kalajoen ulkopuolella % 18 6 24 31 17 0 Suurimmat nettopendelöintikunnat: Kokkola 161, Raahe 103, Kannus 94, Ylivieska 80 ja Sievi 54.

31 7. Kalajoen työpaikkarakenne 2007-2012 Lähde: Tilastokeskus 2007-2012 Elinkeino / vuosi v 2007 v 2008 v 2009 v 2010 v 2011 v 2012 Maa- ja metsätalous / kalatalous 872 810 784 792 807 788 Teollisuus 1067 1065 916 1054 1100 1030 Rakennustoiminta 464 379 341 359 396 396 Palvelut 2349 2437 2394 2411 2441 2403 Tuntematon 74 71 76 77 84 91 YHTEENSÄ 4826 4762 4511 4693 4828 4708 Kalajokisia 3977 3928 3697 3849 3981 3873 Kalajoen ulkopuolelta 849 834 814 844 847 835 Nettopendelöinti 354 379 350 388 407 393 Suhteelliset osuudet Elinkeino / vuosi v 2007 v 2008 v 2009 v 2010 v 2011 v 2012 Maa- ja metsätalous / kalatalaous18,1 17,0 17,4 16,9 16,7 16,7 Teollisuus 22,1 22,4 20,3 22,5 22,8 21,9 Rakennustoiminta 9,6 8,0 7,6 7,6 8,2 8,4 Palvelut 48,7 51,2 53,1 51,4 50,6 51,0 Tuntematon 1,5 1,5 1,7 1,6 1,7 1,9 YHTEENSÄ 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 3000 Työpaikat toimialoittain 2007-20112 Työpaikat toimialoittain 2006-2011 sekä ennuste 2015 ja 2025 v 2007 v 2007 v 2008 v 2008 v 2009 v 2010 v 2009 v 2011 v 2010 v 2012 3000 2500 2000 1500 1000 500 2500 2000 1500 1000 500 0 0 Maa- ja ja metsätalous / / kalatalous Teollisuus Rakennustoiminta Palvelut Tuntematon

32 7.1. Työpaikat toimialojen mukaan 31.12. Työpaikat toimialojen mukaan 31.12. Toimiala 2008 2009 2010 2011 2012 Muutos 08-12 kpl Kaikki toimialat yhteensä 4 762 4 511 4 693 4 828 4 708-54 A Maatalous, metsätalous ja kalatalous 810 784 792 807 788-22 01 Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut727 705 710 715 708-19 02 Metsätalous ja puunkorjuu 78 73 77 86 74-4 03 Kalas tus ja vesiviljely 5 6 5 6 6 1 B Kaivostoiminta ja louhinta 78 68 84 92 99 21 05 Kivihiilen ja ruskohiilen kaivu 0 0 0 0 0 0 06 Raakaöljyn ja maakaasun tuotanto 0 0 0 0 0 0 07 Metallimalmien louhinta 0 0 0 0 0 0 08 Muu kaivostoiminta ja louhinta 15 11 14 10 11-4 09 Kaivostoimintaa palveleva toiminta 63 57 70 82 88 25 C Teollisuus 943 804 930 963 885-58 10 Elintarvikkeiden valmis tus 66 59 62 73 74 8 11 Juomien valmistus 0 0 0 0 0 0 12 Tupakkatuotteiden valmistus 0 0 0 0 0 0 13 Tekstiilien valmistus 12 9 16 14 10-2 14 Vaatteiden valmistus 16 16 11 7 9-7 15 Nahan ja nahkatuotteiden valmistus 0 0 0 0 0 0 16 Sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden valmistus (pl. 171 164 157 158 161-10 17 Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistus 0 0 0 0 0 0 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen 4 2 4 3 2-2 19 Koks in ja jalos tettujen öljytuotteiden valmistus 0 0 0 0 0 0 20 Kemikaalien ja kemiallis ten tuotteiden valmis tus 1 1 1 1 1 0 21 Lääkeaineiden ja lääkkeiden valmis tus 0 0 0 0 0 0 22 Kumi- ja muovituotteiden valmis tus 0 0 0 0 0 0 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus 4 3 3 3 3-1 24 Metallien jalostus 0 0 0 0 0 0 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) 217 150 185 175 183-34 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten tuotteiden valmistus 1 1 1 1 1 0 27 Sähkölaitteiden valmistus 2 1 0 0 0-2 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 187 145 180 207 124-63 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmis tus 0 0 0 0 0 0 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus 20 8 29 27 39 19 31 Huonekalujen valmis tus 217 225 257 268 256 39 32 Muu valmis tus 1 1 1 1 1 0 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus 24 19 23 25 22-2 D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 8 11 5 5 6-2 35 Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 8 11 5 5 6-2 E Vesih, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ymp:n puhtaanap 36 33 35 40 40 4 36 Veden otto, puhdis tus ja jakelu 9 9 9 10 10 1 37 Viemäri- ja jätevesihuolto 0 0 1 2 4 4 38 Jätteen keruu, käsittely ja loppusijoitus; materiaalien kierrätys 27 24 25 28 26-1 39 Maaperän ja vesis töjen kunnostus ja muut ympäristönhuoltopalvelut 0 0 0 0 0 0 F Rakentaminen 379 341 359 396 396 17 41 Talonrakentaminen 136 97 111 136 124-12 42 Maa- ja vesirakentaminen 68 78 72 65 63-5 43 Erikois tunut rakennus toiminta 175 166 176 195 209 34 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriaj:n ja moottorip:n korjaus 389 355 331 377 352-37 45 Moottoriajon:n ja moottorip:n tukku- ja vähittäisk. s ekä korjaus 28 23 34 35 34 6 46 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien kauppa) 46 55 58 78 66 20 47 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien kauppa)315 277 239 264 252-63 H Kuljetus ja varastointi 385 373 379 327 303-82 49 Maaliikenne ja putkijohtokuljetus 296 280 282 243 220-76 50 Vesiliikenne 1 4 1 5 4 3 51 Ilmaliikenne 0 0 0 0 0 0 52 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta 69 66 70 60 60-9 53 Posti- ja kuriiritoiminta 19 23 26 19 19 0

33 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 156 167 183 191 184 28 55 Majoitus 60 49 59 62 51-9 56 Ravits emistoiminta 96 118 124 129 133 37 J Informaatio ja viestintä 25 24 23 11 17-8 58 Kustannustoiminta 15 13 10 5 5-10 59 Elokuva-, video- ja televis io-ohjelmat., äänitteiden ja mus iikin 0 0 0 0 0 0 60 Radio- ja televisiotoiminta 0 0 0 0 0 0 61 Televies tintä 0 0 0 2 5 5 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta 10 11 13 3 5-5 63 Tietopalvelutoiminta 0 0 0 1 2 2 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta 53 55 58 60 55 2 64 Rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) 44 45 46 47 43-1 65 Vakuutus-, jälleenvakuutus- ja eläkevakuutustoiminta (pl. 6 7 6 6 7 1 66 Rahoitus ta ja vakuuttamis ta palveleva toiminta 3 3 6 7 5 2 L Kiinteistöalan toiminta 17 22 19 25 23 6 68 Kiinteis töalan toiminta 17 22 19 25 23 6 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 182 177 147 145 119-63 69 Lakiasiain- ja las kentatoimen palvelut 31 31 36 34 39 8 70 Pääkonttorien toiminta; liikkeenjohdon konsultointi 3 3 4 3 5 2 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi 118 119 71 72 47-71 72 Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen 1 2 2 2 2 1 73 Mainos toiminta ja markkinatutkimus 5 4 4 4 5 0 74 Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle 18 11 24 24 15-3 75 Eläinlääkintäpalvelut 6 7 6 6 6 0 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 104 111 112 126 122 18 77 Vuokraus- ja leas ingtoiminta 3 6 3 3 5 2 78 Työllistämistoiminta 38 31 39 58 32-6 79 Matkatoimis tojen ja matkanjärjes täjien toiminta; varaus palvelut 6 8 11 8 12 6 80 Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut 11 15 10 9 10-1 81 Kiinteis tön- ja mais emanhoito 45 51 47 47 62 17 82 Hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle 1 0 1 1 1 0 O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus 127 136 141 146 142 15 84 Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen s os iaalivakuutus 127 136 141 146 142 15 P Koulutus 293 295 316 313 346 53 85 Koulutus 293 295 316 313 346 53 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut 535 521 543 569 592 57 86 Terveyspalvelut 193 193 182 192 219 26 87 Sosiaalihuollon laitos palvelut 142 134 106 155 161 19 88 Sosiaalihuollon avopalvelut 200 194 255 222 212 12 R Taiteet, viihde ja virkistys 49 41 42 35 35-14 90 Kulttuuri- ja viihdetoiminta 1 1 2 2 1 0 91 Kirjastojen, arkistojen, museoiden ja muiden kulttuurilaitosten 23 21 20 20 17-6 92 Rahapeli- ja vedonlyöntipalvelut 0 1 2 1 1 1 93 Urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut 25 18 18 12 16-9 S Muu palvelutoiminta 122 117 117 116 113-9 94 Järjestöjen toiminta 57 57 50 49 52-5 95 Tietokoneiden, henkilökohtais ten ja kotitalous tavaroiden korjaus 3 3 2 2 3 0 96 Muut henkilökohtaiset palvelut 62 57 65 65 58-4 T Kotitalouksien toiminta työnantajina; kotitalouksien eriyttämätön 0 0 0 0 0 0 97 Kotitalouks ien toiminta kotitalous työntekijöiden työnantajina 0 0 0 0 0 0 98 Kotit:n eriytt.toiminta tavaroiden ja palvelujen tuott.omaan 0 0 0 0 0 0 U Kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta 0 0 0 0 0 0 99 Kansainvälis ten organis aatioiden ja toimielinten toiminta 0 0 0 0 0 0 X Toimiala tuntematon 71 76 77 84 91 20 00 Toimiala tuntematon 71 76 77 84 91 20

34 7.2. Työpaikat työnantajasektorin mukaan 31.12.2012 Lähde: Tilastokeskus Valtio Kunta Valtioenemmistöinen Oy Yksityinen sektori Tuntematon Palkansaajat yht. Yrittäjät Kalajoki 41 1 095 18 2 547 1 3 702 1 006 Haapajärvi 230 914 44 1 323 1 2 512 478 Haapavesi 26 812 37 1 429 0 2 304 498 Kannus 49 570 19 1 321 0 1 959 405 Kokkola 681 6 064 399 10 986 5 18 135 2 094 Nivala 50 1 142 22 1 861 3 3 078 777 Oulainen 23 1 110 27 1 320 1 2 481 406 Sievi 1 408 6 1 506 1 1 922 342 Raahe 194 2 543 97 7 751 2 10 587 882 Ylivieska 260 1 696 167 3 517 1 5 641 665 Suhteelliset osuudet palkansaajista Valtioenemmistöinen Valtio Kunta Oy Yksityinen sektori Tuntematon Palkansaajat yht. Kalajoki 1,1 29,6 0,5 68,8 0,0 100,0 Haapajärvi 9,2 36,4 1,8 52,7 0,0 100,0 Haapavesi 1,1 35,2 1,6 62,0 0,0 100,0 Kannus 2,5 29,1 1,0 67,4 0,0 100,0 Kokkola 3,8 33,4 2,2 60,6 0,0 100,0 Nivala 1,6 37,1 0,7 60,5 0,1 100,0 Oulainen 0,9 44,7 1,1 53,2 0,0 100,0 Sievi 0,1 21,2 0,3 78,4 0,1 100,0 Raahe 1,8 24,0 0,9 73,2 0,0 100,0 Ylivieska 4,6 30,1 3,0 62,3 0,0 100,0 Työpaikat työnantajasektoreittain 31.12.2012 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0,0 Valtio Kunta Valtioenem-mistöinen Oy Yksityinen sektori Palkansaajien ja yrittäjien suhteelliset osuudet 31.12.2012 Palkansaajat Yrittäjät Kalajoki 78,6 21,4 120,0 Haapajärvi 84,0 16,0 100,0 Haapavesi 82,2 17,8 80,0 60,0 Kannus 82,9 17,1 40,0 Kokkola 89,6 10,4 20,0 Nivala 79,8 20,2 0,0 Oulainen 85,9 14,1 Sievi 84,9 15,1 Raahe 92,3 7,7 Ylivieska 89,5 10,5 Yrittäjät Palkansaajat

35 8. Työttömyys (Lähde: www.ely-keskus.fi) Työttömyysaste Muutos hlöinä Kuukausi 2009 2010 2011 2012 2013 2010 2011 2012 2013 Tammi 11,7 12,9 9,5 9,0 10,6 72-200 -27 105 Helmi 10,9 11,5 9,2 8,4 9,4 42-143 -45 65 Maalis 10,9 10,4 8,3 7,8 9,2-27 -127-30 91 Huhti 10,9 9,4 7,9 7,3 8,9-79 -95-32 100 Touko 10,2 8,7 7,3 7,1 8,2-77 -91-7 71 Kesä 11,0 9,1 8,0 8,1 9,4-103 -73 8 84 Heinä 11,1 9,7 8,5 8,7 10,3-76 -78 11 103 Elo 11,0 8,0 7,4 7,5 9,2-165 -44 9 109 Syys 11,1 7,8 6,3 7,3 9,2-182 -96 58 120 Loka 11,2 7,9 7,3 8,3 10,0-179 -46 59 109 Marras 11,6 8,6 7,3 8,9 9,6-164 -83 90 48 Joulu 13,2 9,6 9,3 10,4 11,1-198 -30 65 51 Keskimäärin 11,2 9,5 8,0 8,2 9,6 Työvoiman määrä 5 681 5744 5615 5639 5753 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 Työttömyysaste kuukausittain 2009 alkaen 2009 2010 2011 2012 2013 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 2009 11,7 10,9 10,9 10,9 10,2 11,0 11,1 11,0 11,1 11,2 11,6 13,2 2010 12,9 11,5 10,4 9,4 8,7 9,1 9,7 8,0 7,8 7,9 8,6 9,6 2011 9,5 9,2 8,3 7,9 7,3 8,0 8,5 7,4 6,3 7,3 7,3 9,3 2012 9,0 8,4 7,8 7,3 7,1 8,1 8,7 7,5 7,3 8,3 8,9 10,4 2013 10,6 9,4 9,2 8,9 8,2 9,4 10,3 9,2 9,2 10,0 9,6 11,1 400 Työttömiä sukupuolen 2012-2013 Miehet Naiset 350 300 250 200 150 100 50 0 Tam Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tam Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

36 250 200 150 100 50 0 19 Työttömiä työnhakijoita keskim. kuukausittain 2010-2013 2010 224 203 2011 183 169 2012 2013 124 107 73 79 71 76 60 65 15 22 11 Alle 20-v Alle 25-v Yli 50 v Yli 1 v:n tyött. AVOIMET TYÖPAIKAT 2010 2011 2012 2013 Tammi 68 86 118 127 Helmi 143 93 173 143 Maalis 126 158 166 139 Huhti 77 90 85 44 Touko 43 56 50 25 Kesä 26 45 47 41 Heinä 32 22 27 20 Elo 46 18 43 29 Syys 21 25 32 21 Loka 11 22 29 25 Marras 11 16 28 18 Joulu 19 27 25 20 200 150 100 50 0 Avoimet työpaikat 2010-2013 2010 2011 2012 2013

37 9. Yritystoiminta 9.1. Yritystoimipakat ja liikevaihto KALAJOEN YRITYSTOIMIPAIKAT JA TOIMIPAIKKOJEN TIEDOT 2008-2012 YRITYSTOIMIPAIKAT kpl 1300 1050 800 550 300 1164 1154 1154 1136 1128 2008 2009 2010 2011 2012 henkilöä 4000 3000 2000 1000 YRITYSTOIMIPAIKKOJEN HENKILÖSTÖ 3322 3121 3210 3334 3235 2008 2009 2010 2011 2012 YRITYSTOIMIPAIKKOJEN LIIKEVAIHTO 1 000 600 000 472 759 404 929 447 299 517 100 505 214 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 2008 2009 2010 2011 2012 1 000 300 200 100 0 LIIKEVAIHTO / HENKILÖSTÖ 142,3 129,7 139,4 155,1 156,2 2008 2009 2010 2011 2012

38 9.2. Yrityskanta YRITYSKANTA 2008-2012 900 883 850 800 805 824 838 848 750 700 2008 2009 2010 2011 2012 kpl PERUSTETUT JA LOPETTANEET YRITYKSET KALAJOELLA 2008-2012 80 60 40 67 65 48 44 58 60 53 40 75 47 20 0 2008 2009 2010 2011 2012 Perustetut Lopettaneet Lähde: Tilastokeskus

39 10. Myönnetyt tuet kunnittain v. 2013 Seutukunta / kunta Valmistelu -rahoitus Toimintaympäristön kehittämisavustus Myönnetty Myönnetty Myönnetty Myönnetty Myönnetty Myönnetty kpl euro kpl euro kpl euro kpl euro alv. kpl euro kpl euro 26 Ylivieskan 36 1684150 1 3815 3 186000 1 197670 320 6 137834 47 2235789 Alavieska 1 20000 1 20000 Kalajoki 18 758 750 1 3 815 1 95 000 2 45 500 22 903 065 Oulainen 1 12500 1 12500 26 Sievi 2 240000 1 197670 320 2 81000 5 544990 Ylivieska 14 652900 2 91000 2 11334 18 755234 Lähde: Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus 11. Rekisteröidyt yöpymiset Kalajoella 2006-2013 Työllisyysperusteiset investoinnit YHTEENSÄ KOTIMAISET ULKOMAISET 2006 221320 210856 10464 2007 240573 231384 9189 2008 225742 219535 6207 2009 242221 235899 6322 2010 254596 245784 8812 2011 264853 254364 10489 2012 243063 234175 8888 2013 228690 221537 7153 Energiatuki Yhteensä Vrk 280 000 260 000 240 000 220 000 200 000 Rekisteröidyt yöpymiset 2006-2013 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Vuosi KOTIMAISET ULKOMAISET

40 12. Turkistarhauksen kehitys Kalajoella 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Turkistulo ME TURKISTUOTANTO KALAJOELLA 74 39,63 24,5072 25,96 70 18,15 8,99 69 69 08/09 09/10 10/11 Vuosi 11/12 12/13 75 74 73 72 71 70 69 68 67 66 Tarhat kpl 13. Rakennukset, asunnot ja kesämökit 13.1. Rakennukset lukumäärä ja kerrosala 2010->2013 2010 2011 2012 2013 Muutos abs Muutos % Rak. kpl K-ala m2 Rak. kpl K-ala m2 Rak. kpl K-ala m2 Rak. kpl K-ala m2 Rak. kpl K-ala m2 Rak. kpl K-ala m2 Kaikki rakennukset 5509 1041200 5555 1047472 5634 1054536 5705 1075247 196 34047 3,6 3,3 Asuinrakennuksia yhteensä 4577 662199 4621 668586 4693 680088 4747 690547 170 28348 3,7 4,3 Erilliset pientalot 4370 576833 4413 582610 4480 592109 4527 599284 157 22451 3,6 3,9 Rivi- ja ketjutalot 181 65816 182 66426 187 68429 191 69545 10 3729 5,5 5,7 Asuinkerrostalot alle 4 kerrosta 26 19550 26 19550 26 19550 29 21718 3 2168 11,5 11,1 Asuinkerrostalot 4+ kerrosta 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Muita kuin asuinrakennuksia yht. 932 379001 934 378886 941 374448 958 384700 26 5699 2,8 1,5 Liikerakennukset 346 74203 348 75254 352 77316 359 81501 13 7298 3,8 9,8 Toimistorakennukset 42 20981 42 21922 43 22430 43 22741 1 1760 2,4 8,4 Liikenteen rakennukset 93 20269 94 20622 96 21261 98 22248 5 1979 5,4 9,8 Hoitoalan rakennukset 24 16800 24 16800 24 16800 24 16800 0 0 0,0 0,0 Kokoontumisrakennukset 54 22099 53 21947 56 23074 57 24499 3 2400 5,6 10,9 Opetusrakennukset 36 35460 35 34909 35 34909 35 35187-1 -273-2,8-0,8 Teollisuusrakennukset 173 124568 169 119964 167 107593 169 109453-4 -15115-2,3-12,1 Varastorakennukset 146 62265 153 65195 151 68519 156 69718 10 7453 6,8 12,0 Muut rakennukset 18 2356 16 2273 17 2546 17 2553-1 197-5,6 8,4 (Maatalousrakennukset ja kesämökit eivät pääsääntöisesti kuulu tähän rakennuskantatilastoon)

41 13.2. Asunnot talotyypin, varustetason ja rakentamisvuoden mukaan 31.12.2013 Valm.vuosi -1920 Kaikki talotyypit Yhteensä Yhteensä 6008 267 51 100 213 545 535 1276 1253 606 747 351 64 Hyvin varustettu 5433 158 27 69 143 412 475 1252 1224 594 724 311 44 Puutteellisesti varustettu tai tuntematon 575 109 24 31 70 133 60 24 29 12 23 40 20 Erillinen pientalo Yhteensä 4536 244 50 86 210 506 452 834 860 437 554 252 51 Hyvin varustettu 4020 149 26 57 143 389 403 810 832 427 533 214 37 Puutteellisesti varustettu tai tuntematon 516 95 24 29 67 117 49 24 28 10 21 38 14 Rivi- tai ketjutalo Yhteensä 982 7 0 7 0 11 34 267 311 139 129 66 11 Hyvin varustettu 970 2 0 7 0 8 34 267 311 139 129 66 7 Puutteellisesti varustettu tai tuntematon 12 5 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 4 Asuinkerrostalo Yhteensä 283 0 0 0 0 3 13 146 61 22 18 20 0 Hyvin varustettu 279 0 0 0 0 1 11 146 61 22 18 20 0 Puutteellisesti varustettu tai tuntematon 4 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 Muu rakennus Yhteensä 207 16 1 7 3 25 36 29 21 8 46 13 2 Hyvin varustettu 164 7 1 5 0 14 27 29 20 6 44 11 0 Puutteellisesti varustettu tai tuntematon 43 9 0 2 3 11 9 0 1 2 2 2 2 1921-1929 1930-1939 1940-1949 1950-1959 1960-1969 1970-1979 1980-1989 1990-1999 2000-2009 2010-2013 Tuntematon

42 13.3. Kesämökit osa-alueittain Lähde: Tilastokeskus 2010 2011 2012 2013 Muutos% Osa-alue Kpl %-osuus Kpl %-osuus Kpl %-osuus Kpl %-osuus 2010->2013 208105025 Hiekkasärkät 478 25,3 534 27,3 515 27,0 518 27,1 8,4 208106026 Letto 278 14,7 267 13,6 262 13,7 263 13,7-5,4 208210045 Rahjanranta 223 11,8 238 12,1 235 12,3 236 12,3 5,8 208106027 Kiviranta 181 9,6 171 8,7 172 9,0 173 9,0-4,4 208213057 Meri-Himanka 158 8,4 161 8,2 164 8,6 161 8,4 1,9 208211048 Kekolahti-Sipi 143 7,6 156 8,0 151 7,9 150 7,8 4,9 208206034 Vasankarin ranta 97 5,1 96 4,9 90 4,7 89 4,6-8,2 208209042 Rautio 46 2,4 46 2,3 46 2,4 43 2,2-6,5 208209044 Kärkinen 34 1,8 34 1,7 34 1,8 35 1,8 2,9 208213053 Raumankari 23 1,2 25 1,3 23 1,2 23 1,2 0,0 208214058 Hillilä 21 1,1 22 1,1 21 1,1 21 1,1 0,0 208210046 Alajoki 17 0,9 17 0,9 17 0,9 18 0,9 5,9 208209043 Typpö 17 0,9 17 0,9 16 0,8 16 0,8-5,9 208214059 Tomujoki 16 0,8 16 0,8 16 0,8 16 0,8 0,0 208212050 Torvenkylä 16 0,8 16 0,8 16 0,8 15 0,8-6,3 208208036 Tynkä 12 0,6 13 0,7 13 0,7 13 0,7 8,3 208212049 Pahkala 11 0,6 11 0,6 11 0,6 11 0,6 0,0 208207035 Mehtäkylä 11 0,6 11 0,6 10 0,5 10 0,5-9,1 208103017 Holmanperä 8 0,4 7 0,4 8 0,4 8 0,4 0,0 208208039 Hihnalanranta 7 0,4 7 0,4 7 0,4 7 0,4 0,0 208106030 Pitkäsenkylän ranta 6 0,3 7 0,4 6 0,3 6 0,3 0,0 208208037 Tavasti 6 0,3 6 0,3 6 0,3 6 0,3 0,0 208208041 Käännänkylä 6 0,3 6 0,3 6 0,3 6 0,3 0,0 208101001 Vanha Plassi 6 0,3 6 0,3 5 0,3 5 0,3-16,7 208213055 Kärmekallio 5 0,3 5 0,3 5 0,3 5 0,3 0,0 208999999 Tuntematon 8 0,4 9 0,5 5 0,3 5 0,3-37,5 208104021 Kirkonseutu 5 0,3 5 0,3 4 0,2 4 0,2-20,0 208208038 Tilvis 4 0,2 4 0,2 4 0,2 4 0,2 0,0 208213054 Lahdensuu 3 0,2 3 0,2 2 0,1 4 0,2 33,3 208106029 Pitkäsenkylä 3 0,2 3 0,2 3 0,2 3 0,2 0,0 208206033 Vasankari 3 0,2 3 0,2 3 0,2 3 0,2 0,0 208213056 Kannuskylä 3 0,2 3 0,2 3 0,2 3 0,2 0,0 208101002 Ämmä 1 0,1 1 0,1 1 0,1 3 0,2 200,0 208102008 Kanta-alue 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208102009 Keskustan ranta 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208102010 Isoranta 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208102012 Lankiperä 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208103016 Vajekorpi 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208103018 Vuorenkallio 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208104020 Ojalanranta 3 0,2 3 0,2 2 0,1 2 0,1-33,3 208104023 Nuoraperä 3 0,2 3 0,2 2 0,1 2 0,1-33,3 208208040 Isomäki 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208211047 Rautila 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208212051 Pöntiö 3 0,2 3 0,2 2 0,1 2 0,1-33,3 208212052 Ainali 2 0,1 2 0,1 2 0,1 2 0,1 0,0 208101003 Lepistönperä 1 0,1 1 0,1 1 0,1 1 0,1 0,0 208101004 Raahentien varsi 2 0,1 1 0,1 1 0,1 1 0,1-50,0 208102007 Merenoja 1 0,1 1 0,1 1 0,1 1 0,1 0,0 208102011 Tolpanmäki 1 0,1 1 0,1 1 0,1 1 0,1 0,0 208106028 Untisenmaa 1 0,1 1 0,1 1 0,1 1 0,1 0,0 208106031 Heikkilänmäki 1 0,1 1 0,1 1 0,1 1 0,1 0,0 208215 Merialue 1 0,1 Yhteensä 1890 100,0 1 959 100,0 1 910 100,0 1 914 100,0 1,3

43 13.3.1 Kalajoella olevat kesäasukkaat omistajan kotikunnan mukaan 2010 2011 2012 2013 2010->2013 Kpl %-osuudet Kpl %-osuudet Kpl %-osuudet Kpl %-osuudet Muutos % Kokkola 205 15,6 231 16,1 247 15,8 239 16,1 16,6 Ylivieska 239 18,2 233 16,2 244 15,6 216 14,6-9,6 Oulu 123 9,4 143 9,9 153 9,8 141 9,5 14,6 Kannus 106 8,1 121 8,4 141 9,0 125 8,4 17,9 Raahe 65 4,9 80 5,6 85 5,4 83 5,6 27,7 Alavieska 45 3,4 44 3,1 50 3,2 45 3,0 0,0 Oulainen 37 2,8 41 2,8 44 2,8 43 2,9 16,2 Nivala 29 2,2 40 2,8 42 2,7 35 2,4 20,7 Sievi 22 1,7 34 2,4 38 2,4 26 1,8 18,2 Kempele 32 2,4 34 2,4 37 2,4 48 3,2 50,0 Helsinki 37 2,8 27 1,9 29 1,9 38 2,6 2,7 Espoo 24 1,8 33 2,3 26 1,7 33 2,2 37,5 Vaasa 18 1,4 19 1,3 24 1,5 15 1,0-16,7 Vantaa 19 1,4 18 1,3 23 1,5 21 1,4 10,5 Haapavesi 17 1,3 25 1,7 23 1,5 18 1,2 5,9 Haapajärvi 26 2,0 21 1,5 22 1,4 30 2,0 15,4 Pyhäjoki 6 0,5 7 0,5 21 1,3 4 0,3-33,3 Jyväskylä 22 1,7 15 1,0 16 1,0 14 0,9-36,4 Seinäjoki 13 1,0 16 1,1 16 1,0 18 1,2 38,5 Merijärvi 10 0,8 15 1,0 16 1,0 13 0,9 30,0 Pirkkala 3 0,2 3 0,2 15 1,0 7 0,5 133,3 Tampere 12 0,9 16 1,1 13 0,8 23 1,5 91,7 Siilinjärvi 10 0,8 4 0,3 4 0,3 4 0,3-60,0 Pietarsaari 4 0,3 7 0,5 7 0,4 12 0,8 200,0 Muut yhteenä 191 14,5 212 14,7 224 14,4 233 15,7 22,0 Kaikki yhteensä 1315 100,0 1439 100,0 1560 100,0 1 484 100,0 12,9

44 14. Talous 14.1. Kokonaistulot Osuudet % TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2011 TP 2012 TP 2013 Toimintatulot 22 612 889 23 954 331 24 143 465 25,0 24,2 24,1 Verotulot 33 396 614 34 374 697 35 447 099 37,0 34,7 35,3 Valtionosuus 27 787 059 27 942 774 28 891 030 30,8 28,2 28,8 Rahoitustulot 767 534 603 053 741 581 0,8 0,6 0,7 Omaisuuden myynti 978 718 2 078 595 1 213 628 1,1 2,1 1,2 Rahoitusosuudet investointeihin 881 081 619 219 499 780 1,0 0,6 0,5 Antolainojen lyhennys 81 159 195 888 3 170 0,1 0,2 0,0 Lainanotto 1 600 000 7 600 000 7 000 000 1,8 7,7 7,0 Muut erät 2 235 109 1 651 451 2 340 845 2,5 1,7 2,3 Yhteensä 90 340 163 99 020 009 100 280 598 100,0 100,0 100,0 Muutos % Muutos TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2011 TP 2012 TP 2013 Toimintatulot 1 056 741 1 341 442 189 134 4,9 5,9 0,8 Verotulot 2 673 449 978 083 1 072 402 8,7 2,9 3,1 Valtionosuus 1 490 590 155 715 948 256 5,7 0,6 3,4 Rahoitustulot 44 335-164 481 138 528 6,1-21,4 23,0 Omaisuuden myynti -1 580 447 1 099 877-864 967-61,8 112,4-41,6 Rahoitusosuudet investointeihin-791 444-261 862-119 439-47,3-29,7-19,3 Antolainojen lyhennys -123 155 114 729-192 718-60,3 141,4-98,4 Lainanotto -5 400 000 6 000 000-600 000-77,1 375,0-7,9 Muut erät 878 954-583 658 689 394 64,8-26,1 41,7 Yhteensä -1 750 977 8 679 845 1 260 589-1,9 9,6 1,3

45 14.2. Tuloveroprosentit 2009 2010 2011 2012 2013 Kalajoki 18,85 19,00 19,00 19,50 19,50 Koko maa/painotettu 18,59 18,97 19,17 19,24 19,38 Koko maa/aritmeettinen 19,25 19,59 19,66 19,81 20,01 14.3. Kiinteistöveroprosentit Asuinrakennukset 2009 2010 2011 2012 2013 Kalajoki 0,30 0,35 0,35 0,35 0,35 Koko maa 0,29 0,38 0,39 0,40 0,41 Yleinen 2009 2010 2011 2012 2013 Kalajoki 0,60 0,75 0,75 0,75 0,75 Koko maa 0,74 0,86 0,88 0,90 0,92 Muut asuinrakennukset 2009 2010 2011 2012 2013 Kalajoki 0,80 0,90 0,90 0,90 0,90 Koko maa 0,89 0,98 0,99 1,00 1,03 14.4. Verotulot lajeittain Kaupungin tulotilille kertynyt 2009 2010 2011 2012 2013 Kunnallisverot 27 009 943 26 664 468 29 024 301 30 871 879 31 541 628 Kiinteistöverot 1 417 020 1 686 022 1 741 142 1 819 572 1 962 032 Yhteisöverot 1 843 380 2 372 675 2 631 171 1 683 246 1 943 438 Yhteensä 30 270 343 30 723 165 33 396 614 34 374 697 35 447 098 Muutos Kunnallisverot -249 855-345 475 2 359 833 1 847 578 669 749 Kiinteistöverot 75 775 269 002 55 120 78 430 142 460 Yhteisöverot -212 360 529 295 258 496-947 925 260 192 Yhteensä -386 440 452 822 2 673 449 978 083 1 072 401 Muutos % Kunnallisverot -0,9-1,3 8,9 6,4 2,2 Kiinteistöverot 5,6 19,0 3,3 4,5 7,8 Yhteisöverot -10,3 28,7 10,9-36,0 15,5 Yhteensä -1,3 1,5 8,7 2,9 3,1

46 14.5. Kunnallisveroa vastaavat verotettavat tulot (ent. ansioäyrit) 2009/2010 2010/2011 2011/2012 2012/2013 Kunnallisvero 1000 1000 M-% 1000 M-% 1000 M-% Verotettavat tulot (ent. ansioäyrit) 139457 145212 4,1 153355 5,6 156489 2,0 Verotettavat tulot /asukas Verotettavat tulot (ent. ansioäyrit) 2008/2009 2009/2010 2010/2011 2011/2012 2012/2013 Kalajoki 11391 11125 11580 12208 12404 Koko maa 15404 15260 15413 15964 16385 Kalajoella % koko maan -määrästä 73,9 72,9 75,1 76,5 75,7 Lähde:kunnat.net/kuntatalous