PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 40/1999 vp Perjantai 15.10.1999 kello 09.30 1. 'Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 84/1999 vp ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi Jatkettu I käsittely Kuultavina: professori Olli Mäenpää professori Veli-Pekka Viljanen lainsäädäntöjohtaja Simo Mäkinen, ympäristöministeriö hallitussihteeri Mika Seppälä, ympäristöministeriö erityisasiantuntija Eija Siitari-Vanne, oikeusministeriö lainsäädäntöneuvos Marja Ekroos, oikeusministeriö Päätetään asian jatkokäsittelystä. 4. Muut asiat Perustuslakiseminaari Säätytalossa perjantaina 15.10.1999 klo 12.00 16.00. Vierailu korkeimpaan hallinto-oikeuteen (Unioninkatu 16) keskiviikkona 1.12.1999 klo 10.00 5. Seuraava kokous Seuraava kokous on tiistaina 26.10.1999 klo 10.00.
Olli Mäenpää 15.10.1999 1(1) Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi (HE 84/1999) lainsäädäntövallan delegointi Ehdotetun ympäristönsuojelulain toiseen lukuun sisältyvät valtioneuvoston asetuksenantovaltuuksien määrittelyt sekä kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä koskevat säännökset. Asetuksenantovaltuudet Valtioneuvosto voisi asetuksenantovallan yleisiä perusteita koskevan 10 :n 1 momentin mukaan antaa asetuksella tarpeellisia säännöksiä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Asetuksia annettaessa olisi aina otettava huomioon 4 :ssä määritellyt yleiset periaatteet, 5 :ssä määritellyt yleiset velvollisuudet sekä 6 :n sisältämä sijoituspaikan valintaa koskeva sääntely. Asetukset voisivat koskea ympäristön laatua ja päästöjä, eräitä 12 :ssä mainittuja toimintoja, moottoriajoneuvoja, työkoneita ja laitteita, maaperää sekä aineita, valmisteita ja tuotteita. Ehdotetun 16 :n mukaan valtioneuvostolla olisi lisäksi yleisvaltuus saattaa asetuksella voimaan EU:n ympäristönsuojelunormistoa, jota toimivaltaiset ympäristönsuojeluviranomaiset täytäntöönpanevat. Ehdotettuja asetuksenantovaltuuksia voidaan siis pitää erittäin laajoina ja yleisinä, joten niitä on arvioitava lainsäädäntövallan delegointia koskevan sääntelyn (sekä hallitusmuodon että uuden perustuslain sisältämän delegointitoimivallan) ja doktriinin näkökulmasta. Tämän luonteiset asetuksenantovaltuudet saattavat olla valtiosääntö-oikeudellisesti ongelmallisia etenkin, jos valtuusperusta on ylimalkainen ja asetuksen alaan kuuluisi merkittävää aineellista säädösvaltaa, jolla on vaikutusta yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteisiin tai joka muutoin kuuluu lain alaan (ks. etenkin perustuslain 80.1 ). Tällaisia ympäristönsuojeluun liittyviä valtuuksia on perustuslakivaliokunta aikaisemmin arvioinut hallitusmuodon kannalta lausunnossaan 15/1993, joka koski jätelakiehdotukseen sisältyvää laajaa valtuutusta: "Momentin 3 kohta näyttää antavan mahdollisuuden säännellä esimerkiksi tavanomaisessa päivittäiskäytössä olevia mutta jätehuollollisesti vaikeasti käsiteltäviä tuotteita, kuten jääkaappeja ja
3 autoja kielloin, rajoituksin ja ehdoin, joita ei ensinkään rajata laissa. Valtioneuvostolle siirrettäisiin näin mahdollisuus määrätä tuntuvasti yksityisten velvollisuuksista ilman, että niiden perusteita määritellään laissa. Valtiosääntöisen järjestelmämme tärkeä perusedellytys on, että yksilöiden oikeusaseman perusteet säädetään laissa. Tältä kannalta 5 :n 1 momentin 3 kohta merkitsee niin avoimen ja täsmentämättömän valtuuden antamista valtioneuvostolle, että lakiehdotus on kyseisen kohdan vuoksi käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Jotta lakiehdotus voitaisiin tältä osin käsitellä tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä, tulisi ainakin valtioneuvoston säädösvallan peruskriteerit ja käyttötilanteet määritellä lain tasolla." Nyt tarkasteltavaan lakiehdotukseen sisältyvien asetuksenantovaltuuksien valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa on aiheellista ottaa huomioon, että valtuudet vastaisivat vähäisin laajennuksin jo nykyään voimassa olevaa lainsäädäntöä. Osa näistä valtuuksista on myös tullut arvioiduksi valtiosääntöoikeudelliselta kannalta moitteettomiksi perustuslakivaliokunnan toimesta. Näillä seikoilla ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä delegoinnin sallittavuutta ja rajoja ajatellen, koska valtuuksien nojalla on tulevaisuudessa mahdollisuus antaa täysin uudensisältöisiä oikeuksia ja velvollisuuksia sisältäviä normeja. Asetuksien sisältö tulisi toisaalta olemaan suhteellisen teknistä raja-arvojen, laatuvaatimusten ja määrällisten rajoitusten määrittelyä, joka ei luontevasti kuulu lailla säädettäväksi, vaikka sillä eittämättä voi olla huomattavakin vaikutus yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Kun lisäksi otetaan huomioon, että asetuksilla pystytään lainsäädäntötietä nopeammin ja joustavammin ottamaan huomioon ympäristön suojelun kulloinkin asettamat konkreettiset ja nopeasti vaihtuvat vaatimukset ja että tällaisen sääntelyn toteuttaminen on julkisen vallan perustuslaillinen velvollisuus, asetuksenantovaltuuksien kiistatonta yleisluontoisuutta ei voitane pitää valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisena. Tosin valtuuksien laajuus on poikkeuksellinen. Kunnan ympäristönsuojelumääräykset Kunnan ympäristönsuojelumääräysvalta olisi 19 :n mukaan rajoitettu (kunnan) paikallisiin tarpeisiin ja se koskisi vain muuta kuin luvanvaraista toimintaa. Tällaisen sääntelyn asiallinen merkitys ei edellytä, että siitä säädettäisiin lailla tai asetuksella (vrt. PeL 80.1 ). Itse asiassa lain tai asetuksen muodossa tapahtuvaa sääntelyä ei paikallisella tasolla voitaisi edes pitää mielekkäänä sääntelymuotona, joten t 3 kunnalliselle määräysvallalle on myös hyväksyttävät erityiset perusteet. Määräysvallan määrittelyyn ei näin ollen sisälly aineellisessa suhteessa valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. Ehdotetun 19 :n 5 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä ei sovelleta, jos määräykset ovat ristiriidassa tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten kanssa. Säännös on valtiosääntöoikeudellisesti jonkin verran pulmallinen muodollisen soveltamisalansa suppeuden vuoksi, sillä kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä ei luonnollisesti, hallitusmuodon 92.2 huomioon ottaen, saa soveltaa myöskään silloin, kun ristiriita koskee muita
lakeja tai asetuksia. Tämä vaatimus perustuu suoraan perustuslakiin, joten ehdotetulla säännöksellä ei tietysti voida supistaa normihierarkiaa tältä osin. Säännös saattaa kuitenkin olla käytännössä harhaanjohtava, joten se olisi paikallaan joko poistaa tai muotoilla perustuslain mukaiseksi soveltamisalaltaan. Lupamääräyksen suhde asetukseen Ympäristölupa myönnetään, jos lain ja asetuksen mukaiset edellytykset täyttyvät (41.1 ). Luvassa on kuitenkin annettava tarpeelliset määräykset (43 ). Tällaisten määräysten on hallinnon lainalaisuusperiaatteen (HM 92.1 ) mukaan perustuttava lakiin (tai lain nojalla annettuun asetukseen). Lupaviranomainen myös ympäristölupaviranomainen toimii aina lakia toimeenpanevana ja lain määrittelemän toimivallan rajoissa toimivaltaa käyttävänä hallintoelimenä. Lupaviranomaisella ei näin ollen ole itsenäistä, lainsäädännöstä riippumatonta, toimivaltaa määräysten antamiseen sen paremmin luvan yhteydessä kuin lupamenettelystä irrallaan. Olisi myös valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallista määritellä hallinnolliselle lupaviranomaiselle tällaista itsenäistä määräysvaltaa, koska määräysvallan olisi joka tapauksessa täytettävä lainsäädäntövallan siirtämistä koskevat tiukat rajoitukset. Lisäksi viranomainen, joka antaa merkittäviä aineellisia määräyksiä ja soveltaa niitä itse, olisi ylipäänsä vaivoin sovitettavissa hallinnon lainalaisuusperiaatteen vaatimuksiin. Mainittujen näkökohtien kannalta on paikallaan tarkastella myös ympäristönsuojelulakiehdotuksen 51 :n säännöstä lupamääräyksien suhteesta asetukseen. Ympäristönsuojeluviranomainen voisi säännöksen mukaan antaa laista tai asetuksesta ankarampaan suuntaan poikkeavan lupamääräyksen 1) luvan myöntämisen edellytysten täyttämiseksi, 2) asetuksella annetun ympäristön laatuvaatimuksen turvaamiseksi tai 3) vesien suojelemiseksi. Nämä kriteerit ovat valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisia, koska 1) luvan myöntämisen edellytykset on määriteltävä lailla tai asetuksella eikä viranomaismääräyksin, 2) ympäristönsuojeluviranomaisen on noudatettava ja sovellettava ympäristönsuojeluasetusta, eikä sen tehtäviin kuulu määritellä itse tällaisessa asetuksessa määriteltäviä laatuvaatimuksia, 3) vesien suojelu ei ylimalkaisuutensa vuoksi voi olla laista tai asetuksesta ankarampaan suuntaa poikkeavien viranomaismääräysten antamisen perusta. Ehdotetun 51 :n mukainen järjestelmä merkitsisi periaatteellisesti hyvin ongelmallista poikkeamista lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan välisestä yleisestä työnjaosta. Ehdotettu säännös saattaisi myös kokonaisuudessaan vesittää lakiehdotuksen toisen luvun mukaisen asetuksenantovallan merkityksen. Säännöksen tarve ei myöskään ole lupatoimivallan käytön ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden kannalta riittävän perusteltu. Tuomarien siirtyminen ympäristölupaviranomaisiin Hallitusmuodon 91.1 :n säännös tuomioistuinlaitoksen uudestaanjärjestämiseen liittyvästä tuomarin siirtämisestä on ehkä alun perin kirjoitettu siten, että myös silloin, kun tuomioistuinlaitosta järjestetään uudelleen, tuomari voitaisiin siirtää ainoastaan toiseen tuomarin virkaan. Siirtosäännös on tältä osin kuitenkin tulkinnallisesti avoin eikä sitä ole meillä myöskään tulkittu näin suppeasti. Myös perustuslakivaliokunnan lausunnossa 3/1994 on katsottu, että hallitusmuodon 91.1 :n tarkoittama siirto voi
5 tapahtua muuhun kuin tuomarin virkaan, vaikka tuomarin virkaan tapahtuva siirtäminen onkin ensisijainen vaihtoehto. Nyt esitetty tuomarien siirtyminen liittyy tilanteeseen, jossa kokonainen tuomioistuinlohko lakkautetaan ja sen tehtävät siirretään hallinnolliselle viranomaiselle. Tälle järjestelylle on täysin hyväksyttävät ja asialliset perusteet. Tuomarin siirtäminen tällaisessa tilanteessa vastaavaan hallinnolliseen virkaan on hallitusmuodon 91.1 :n estämättä mahdollista, vaikka tuomarin asema siirron johdosta muuttuukin jonkin verran vähemmän riippumattomaksi. Siten valtiosääntöoikeudellisia ongelmia ei sisälly ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annettavaksi ehdotetun lain 21 :ään sisältyvään vesioikeuden tuomarien siirtämiseen ympäristösuojelun hallintoviranomaiseen.
Veli-Pekka Viljanen HE 84/1999 vp YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA VESILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISEKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 15.10.2999 1. Ympäristönsuojelulain asetuksenantovaltuudet Lakiesityksen merkittävimmät valtiosääntöoikeudelliset ongelmat liittyvät lainsäädäntövallan delegoimiseen. Esitykseen sisältyvä ehdotus ympäristönsuojelulaiksi perustuu nimittäin merkittäviltä osin valtioneuvostolle annettujen asetuksenantovaltuuksien varaan. Eräin kohdin ehdotetut asetuksenantovaltuudet koskisivat tai ainakin sivuaisivat myös perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia - hallitusmuodon 12 :ssä säädettyä omaisuudensuojaa ja 15 :ssä säädettyä elinkeinon harjoittamisen vapautta. Vakiintuneen käytännön mukaisesti valtioneuvostolle on voitu delegoida säädösvaltaa lakiin otettavalla erityisellä valtuutuksella (ks. esim. PeVL 15/1993 vp). Delegointi ei voi kuitenkaan ulottua sellaisiin kysymyksiin, joista perustuslaki edellyttää nimenomaisesti säädettäväksi lailla. Merkittävin tällainen asiaryhmä koskee perusoikeuksien rajoittamista ja niiden käytön sääntelyä, jota ei voida siirtää lakia alemmalle säädöstasolle (ks. esim. Pe VM 25/1994 vp, s. 5). Uuden perustuslain 80 vahvistaa tämän lähtökohdan. Sen mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Uudessa perustuslaissa säädetään nimenomaisesti, että lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muutoin kuuluvat lain alaan. Tältä osin uuden perustuslain voidaan katsoa vahvistavan nykyisen tulkinnan lainsäädäntövallan delegoimisen ehdottomista rajoista. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan viimeaikaisessa käytännössä on entistä korostetummin kiinnitetty huomiota norminantovaltuuksien täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen arvioitaessa norminantovaltuuden sallittavuutta (ks. esim. Pe VL 12/1996 vp).
7 Ympäristönsuojelulakiehdotuksessa on lukuisia varsin avoimia asetuksenantovaltuuksia. Tältä osin merkittävimmät ongelmat koskevat nähdäkseni ehdotuksen 2 luvun asetuksenantovaltuuksia (10-16 ) ja 28 :ään sisältyvää asetuksenantovaltuutta, joka oikeuttaa tarkemmin sääntelemään luvanvaraisista toiminnoista. Ehdotetun 10 :n mukaan valtioneuvosto voi, siten kuin jäljempänä 2 luvussa säädetään, asetuksella antaa tarpeellisia säännöksiä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Kyseessä ei ole itsenäisesti sovellettava säännös, vaan se liittyy 11-16 :ssä oleviin täsmällisempiin valtuussäännöksiin. Itse asiassa säännöksen voidaan jossain määrin katsoa rajoittavan 11-16 :ssä annettuja asetuksenantovaltuuksia sitoessaan ne tarkoitukseltaan selkeästi ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Ehdotettu 11 sisältäisi ympäristön laatua ja päästöjä koskevan asetuksenantovaltuuden, 12 koskisi eräitä toimintoja, 13 moottoriajoneuvoja, työkoneita ja laitteita, 14 maaperää, 15 aineita, valmisteita ja tuotteita sekä 16 muita asetuksia. Osa asetuksenantovaltuuksista on nähdäkseni luokiteltavissa varsin teknisluonteisiksi. Tällaisena voitaneen pitää esim. maaperää koskevaa asetuksenantovaltuutta, joka koskee muun muassa haitallisten aineiden suurimpia sallittuja pitoisuuksia. Kaikkia asetuksenantovaltuuksia ei kuitenkaan voida luonnehtia teknisluonteisiksi. Esimerkiksi 13 :ssä annetaan valtuus asetuksella kieltää ja rajoittaa työkoneen tai laitteen käyttöä ilman, että asetuksenantovaltuus olisi sidottu muuhun kuin yleiseen ympäristön pilaantumisen ehkäisemis- ja vähentämistavoitteeseen. Vastaavasti 15 :ssä voitaisiin asetuksella rajoittaa tai kieltää aineen, valmisteen tai tuotteen valmistus, maahantuonti, markkinoille luovuttaminen tai käyttö. Tältä osin asetuksenantovaltuutta on tosin rajattu siten, että sen edellytyksenä on, että aine, valmiste tai tuote taikka niiden käyttö aiheuttaa tai sen voidaan perustellusti arvioida aiheuttavan haittaa terveydelle tai ympäristölle. Erityisesti 13 :n 1 kohta ja 15 ;n 1 kohta voivat nähdäkseni selvästi merkitä valtuutta rajoittaa hallitusmuodon omaisuudensuojasäännöksen (12 ) tai elinkeinon harjoittamisen vapautta turvaavan säännöksen (15 1 mom.) alaan kuuluvan oikeuden käyttämistä. Arvioni mukaan samanlaisia vaikutuksia voi olla 12 ;ssä tarkoitetulla asetuksenantovaltuudella. Näiltä osin asetuksenantovallan rajojen tulee selkeästi ilmetä laista. Sinänsä säännösten taustalla on perusoikeussäännöstöön (HM 14 a ) kiinnittyvä ympäristönsuojelutavoite. Tiettyä merkitystä voidaan antaa myös sille, että säännösten muotoilu noudattaa
ympäristönsuojelulainsäädännön alalla vakiintunutta lainsäädäntötraditiota, eivätkä kyseessä ole uudentyyppiset, eivätkä ainakaan olennaisesti aikaisemmasta poikkeavat rajoitukset. Ilmeisesti on tiettyjä - esimerkiksi toimintojen moninaisuuteen ja alueellisten näkökohtien huomioon ottamiseen liittyviä seikkoja - jotka perustelevat valittua lainsäädäntövallan delegoimiseen perustuvaa sääntelytapaa. Valittu kirjoitustapa, joka rakentuu puhtaalle delegointiasetelmalle ja josta puuttuu laissa oleva perussäännös, on kuitenkin lähtökohtaisesti ongelmallinen lainsäädäntövallan delegointia koskevien yleisten periaatteiden ja HM 12 :n ja 15 ;n l momentin valossa. Nähdäkseni ehdotuksen 2 luvun asetuksenantovaltuuksia tulisi yleisesti pyrkiä vielä täsmentämään lainsäädäntövallan delegoimiselle asetettujen valtiosääntöisten rajoitusten (ml. HM 12 j a 15 1 mom.) vuoksi. Erityisesti katson, että 13 :ssä oikeus asetuksella mm. kieltää työkoneen ja laitteen käyttö tulee asianomaisessa pykälässä kytkeä nimenomaisesti esimerkiksi edellytykseen, että työkoneen tai laitteen käytöstä aiheutuu ympäristölle huomattavaa haittaa. Vastaavasti 15 :ssä aineen ym. valmistuksen, maahantuonnin ym. kielto tai rajoitus tulisi nähdäkseni liittää korkeampaan kynnykseen kuin pelkkään terveys- tai ympäristöhaittaan tai sen edellytyksiä tulisi muutoin lain tasolla täsmentää. Ongelmallisena asetuksenantovaltuutena pidän myös 28 ;n valtuutta. Säännöksen mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa. Asetuksella säädettäisiin tarkemmin luvanvaraisista toiminnoista. Vaikka luvanvaraistamisen edellytyksenä oleva kriteeri "ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta" sinänsä olisi laissa säädetty, on kyseinen kriteeri niin väljä, että luvanvaraisuuden ala jäisi itse laissa täsmentymättömäksi. Ympäristölupavaatimuksessa on kuitenkin kyse elinkeinon harjoittamisen saattamisesta luvanvaraiseksi. Tältä osin perustuslakivaliokunta on yksiselitteisesti katsonut HM 15 :n 1 momentista johtuvan, että elinkeinotoiminnan luvanvaraisuudesta on säädettävä lailla, eikä sitä saa delegoida lakia alemmalle säädöstasolle ja että laissa säädettävien rajoitusten tulee olla niin täsmällisiä ja tarkkarajaisia, että rajoitus- ten olennainen sisältö - kuten rajoituksen laajuus ja edellytykset - ilmenevät laista (ks. Pe VL 15/1996 vp). Katsonkin, että HM 15 :n l momentti edellyttää 28 :n I momentin täsmentämistä siten, että itse laista riittävällä täsmällisyydeltä käy ilmi, milloin kyseessä on luvanvarainen toiminto.
Toiminnanharjoittajan on toisin sanoen riittävällä varmuudella voitava suoraan laista päätellä, onko toiminta luvanvaraista vai ei. Tätä vaatimusta korostaa myös se, että ympäristöluvan hakematta jättäminen ehdotetaan esityksessä kriminalisoitavaksi (27. lakiehdotus). Täsmentäminen voisi - jos se on teknisesti toteutettavissa - tapahtua esimerkiksi ottamalla lakiin säännökset ympäristölupaa edellyttävien toimintojen päätyypeistä. Ympäristönsuojelulakiehdotuksen 2 :n 3 momentissa on annettu asetuksenantajalle valtuus säätää poikkeuksia lain soveltamisesta, jos se on tarpeen valtakunnan turvallisuuden, huoltovarmuuden tai puolustusvoimien toiminnan erityisluonteen vuoksi. Tällainen lain soveltamisalaa rajaava asetuksenantovaltuus ei sinänsä ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen (vrt. esim. PeVL 15/1993 vp). Valtuus on nyt kuitenkin kirjoitettu selvästi laajemmaksi kuin perusteluissa ilmaistu tarkoitus (ks. HE, s. 38). Valtuus olisikin nähdäkseni perusteltua rajoittaa suoraan laissa vain puolustusvoimien toimintaan ja mahdollisesti sen ohella muuhun välittömästi maanpuolustukseen liittyvään toimintaan. Lakiehdotuksen asetuksenantovaltuudet ovat kirjoittamistavaltaan sikäli epäyhtenäisiä, että osassa säännöksiä mainitaan suoraan asetuksenantaja, osassa ei tätä mainita. Lakiehdotuksen kirjoittamistapaa olisi tältä osin asianmukaista yhtenäistää. 2. Tarkastusoikeus Ympäristönsuojelulakiehdotuksen 83 :ssä säädetään tarkastusoikeudesta. Sen 3 momentin mukaan pykälän tarkoittamia tarkastuksia ei saa tehdä kotirauhan piirissä, ellei toimenpiteiden suorittaminen ole tarpeen hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön suojelemiseksi. Hallitusmuodon 8 :n 3 momentti puhuu kuitenkin perusoikeuksien turvaamiseksi "välttämättömistä" kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Ehdotettua 83 :n 3 momenttia olisikin tämän vuoksi tarkistettava siten, että tarkastukset olisivat mahdollisia kotirauhan piirissä vain, jos ne olisivat "välttämättömiä hengen, terveyden, omaisuuden ja ympäristön suojelemiseksi". Ehdotetun 95 :n mukaan ympäristöministeriö voi tarvittaessa asetuksella tarkemmin säätää lain edellyttämistä tarkastuksista. Käsitykseni mukaan olisi valtiosääntöoikeudellisesti asianmukaisempaa rajata kyseinen asetuksenantovaltuus myös sanonnallisesi selkeästi tarkastusten teknistä toteuttamista koskeviin kysymyksiin.
3. Muita kysymyksiä Käsitykseni mukaan vesioikeuksien lakkauttamisesta johtuvat tuomarien siirrot muihin tehtäviin eivät ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisia. Tältä osin voin yhtyä esityksen säätämisjärjestysperusteluissa esitettyyn (HE, s. 139-140). Myöskään ehdotetut korvauksia koskevien sääntelyjen menettelylliset muutokset eivät ole nähdäkseni perustuslain kannalta ongelmallisia. Olennaista perustuslain kannalta on se, että korvauspäätös, kuten muutkin yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat on viime kädessä saatettavissa tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi (HM 16 1 mom.). Esitykseen sisältyy laaja vesilain muutosehdotus, joka kuitenkin on käytännössä teknisluonteinen. Olen ottanut lausunnossani annetuksi ehdotuksen teknisluonteisuuden, enkä ole tässä yhteydessä katsonut mahdolliseksi arvioida valtiosääntöoikeudelliselta kannalta yksityiskohtaisesti kyseisiä, sisällöllisesti pääosin voimassa olevia vastaavia säännöksiä.