Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Samankaltaiset tiedostot
KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

YHTEINEN TODISTUS. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen

Kolehtisuunnitelma

Seurakunta elää lähetettynä. Luottamushenkilön tietopaketti 2019 KIRKON LÄHETYSTYÖN KESKUS

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

29 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

Lähetysnäkymme Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

YHTEINEN TODISTUS. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen

Seurakunta elää lähetettynä Luottamushenkilön tietopaketti 2015

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

Yhteinen todistus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja Kirkko ja toiminta

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta)

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa

Majakka-ilta

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

Apologia-forum

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone klo

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

KIRKON LÄHETYSSTRATEGIA. Kirkon lähetystyön toimikunnan esitys

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

Kokous 6/2015 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo

Armolahjat ja luonnonlahjat

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Pieni lähetyssanasto

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Lähetystyö & raha. Teksti. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

Esityslista. Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Kahvit klo alkaen.

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1(11) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Lähetys Uudessa testamentissa

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET...

Akaan seurakunnan strategia

Sansan suunta

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit

VUODEN 2017 KIRKKOKOLEHDIT

Pieni lähetyssanasto

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

Kouluun lähtevien siunaaminen

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä.

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

su 4.5. su su 18.5.

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA 2/2015 Kirkkoneuvosto

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

Meidän kirkko. Meidän kirkko. Ykseyttä etsivä yhteisö. Ykseyttä etsivä yhteisö. ISBN (nid.) ISBN (PDF)

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Apostolien teot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

A S I A L U E T T E L O:

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020

Ahdistuksen ajan alkamisen tunnusmerkkejä

Transkriptio:

Lähetys tänään Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén Kirkkohallitus 1

Matteus 24:3-14 3. Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?" 4. Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. 5. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia. 2

Matteus 24:3-14 6. Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. 7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. 8. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. 9. "Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. 3

Matteus 24:3-14 10. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. 11. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. 12. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. 13. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. 14. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu. 4

Kirkon elämä on lähetettynä olemista Meidän kirkko Ykseyttä etsivä yh Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyö ja kansainvälinen diakonia vuonna 2010 Kirkkohallitus 5

Kolmiyhteisen Jumalan lähetys Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. Joh. 20:21 Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka. Ap.t. 1:8 Menemme sinne, missä Kristusta ei vielä tai enää tunneta ja autamme niitä, joilla on avun tarve. Matt.28:18-20, Mark. 16:15-16, Luuk.24:45-49, Joh. 17:18, 20:21-23, Joh. 14:6 6

Kutsumuksemme Osallistumme kolmiyhteisen Jumalan toimintaan maailmassa kutsumme ihmisiä Kristuksen yhteyteen, pelastuksen osallisuuteen. 7

Kristittyjen suhteellisen osuuden muutoksia maanosittain 2010-luvulla maailman kristityistä noin 1/3 elää pohjoisella pallonpuoliskolla eli Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja 2/3 eteläisellä pallonpuoliskolla eli Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Luterilaisten suhteellisen osuuden muutos seuraa yleistä suuntausta. Lähetystyötä tehdään kaikkialta kaikkialle. 8

Lähetys kirkon tehtävänä Lähetystyö on kirkon perustehtävä. Tätä todistus- ja palvelutehtävää seurakunnat toteuttavat yhdessä kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa. 9

Kirkkolaki 4 luku 1. Seurakunnan tehtävät. Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. 10

Kirkkojärjestys 4 luku 4. Seurakunnan ja sen jäsenten tulee edistää lähetystyötä, jonka tarkoituksena on evankeliumin levittäminen niiden keskuuteen, jotka eivät ole kristittyjä. Toiminnasta määrätään tarkemmin kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston hyväksymässä lähetystyön johtosäännössä. 11

ja kirkon lähetysjärjestöt Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa oleva (KLK; www.evl.fi/kkh/kuo/klk) kehittää, koordinoi ja linjaa kirkon lähetystyötä yhdessä seurakuntien, hiippakuntien ja kirkon lähetysjärjestöjen kanssa. Kirkko on hyväksynyt seitsemän järjestöä kirkon lähetysjärjestöiksi. Ne ovat rakenteeltaan, kooltaan ja historialtaan erilaisia. 12

Suomen ev.-lut. kirkon lähetysjärjestöt Suomen Lähetysseura (SLS) http://www.mission.fi/ Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) http://www.sley.fi/ Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF) http://www.slef.fi/ Suomen Pipliaseura (SPS) http://www.bible.fi/ Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) http://www.sekl.fi/ Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä (ELK) http://www.flom.fi/ Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) http://www.sansa.fi/ Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tekee yhteistyötä kirkon lähetysjärjestöjen kanssa. kirkon 13

Suomen kirkon lähetys ja Luterilainen maailmanliitto Useimmat kirkon lähetysjärjestöjen yhteistyökirkoista ovat Luterilaisen maailmanliiton jäseniä. Suomen Lähetysseuralla ja Kirkon Ulkomaanavulla on yhteistyösopimuksia Luterilaisen maailmanliiton kanssa. Lähetysasiakirja Lähetys kontekstissa 2004 Mission in context 2004 www.lutheranworld.org 14

Meidän kirkko Maailmaan lähetty yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön ja kansainvälisen diakonian peruslinja vuoteen 2015 15

Missio Maailmaan lähetetyn eli missionaarisen kirkon tehtävä on osallistua pyhän kolmiyhteisen Jumalan toimintaan maailmassa 16

Visio Kirkko kutsuu jokaista ihmistä seurakuntayhteyteen: Jumalan rakkauden, ilosanoman ja uuden elämän osallisuuteen. Seurakunta lähettää jokaisen jäsenensä yhteyteen toisten kanssa 17

Visio Lähetetty seurakunta on palveleva seurakunta, joka toimii toivossa, osoittaa rakkautta, puolustaa oikeutta ja rakentaa rauhaa. Missionaarisuus ymmärretään olennaiseksi osaksi kirkon olemusta, seurakuntaelämää ja kristillistä uskoa 18

Arvot Pyhän kunnioitus Pidämme pyhää kolmiyhteistä Jumalaa kirkon mission lähtökohtana. Pidämme ihmistä Jumalan kuvana ja maailmaa Jumalan luomakuntana. Uskomme Jeesuksen ainutlaatuisuuteen maailman Vapahtajana. Uskomme Pyhään Henkeen muutosvoimana ja elämän uudistajana 19

Arvot Oikeudenmukaisuus Toimimme heikkojen hyväksi heikkojen rinnalla ja puolustamme ihmisarvoista elämää Vastuullisuus Pidämme maailmanlaajaa vastuuta lähimmäisistä ja koko luomakunnasta olennaisena osana kirkon lähetystehtävää Totuudellisuus Toimimme avoimesti ja läpinäkyvästi 20

Toimintaperiaatteet Vaalimme seurakuntaelämää, joka on avointa, ulospäin suuntautunutta, rukoilevaa, vieraanvaraista, rakenteiltaan joustavaa ja ilmapiiriltään lämmintä. Tuemme seurakuntien vastuullista sitoutumista maailmanlaajaan lähetystehtävään. Edistämme evankeliumin leviämistä niiden keskuudessa, jotka eivät ole kristittyjä. Pyrimme elämään sovussa toisinuskovien kanssa. 21

Toimintaperiaatteet Etsimme yhteisöllisyyttä vahvistavia ja vapaaehtoisuuteen perustuvia työmuotoja, ja hakeudumme yhteyteen maahanmuuttajien kanssa. Tähdennämme yhteiskunnallisen tehtävän kuulumista kirkon missioon, teemme avustus- ja kehitysyhteistyötä, ja kehitämme lähetystyön ja diakonian yhteyttä seurakuntatyössä. Opettelemme tuntemaan eteläisten kirkkojen toimintaa, ja kehitämme uusia yhteistyön muotoja. 22

Toimintaperiaatteet Vaalimme vuorovaikutusta luterilaisen tunnustuksen ja kontekstuaalisten teologioiden välillä. Sitoudumme kirkon ekumeenisiin linjauksiin ja yhteistyöhön lähetysjärjestöjen välillä. Edistämme lähetysjärjestöjen yhteistyösopimusten jäsentämistä osaksi kirkon ulkosuhteita. Edistämme kaikkien ihmisarvoa, miesten ja naisten tasa-arvoa, yhteiseen hyvään suuntautuvia hankkeita, uskonnonvapautta ja yhteiskuntarauhaa. 23