TERVEHDYS PAROLANNUMMELTA Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry TIEDOTE ELOKUU 2017 Syksy saapuu ja juhlavuosi lähenee On mukavaa todeta tiettyjen tapahtumien toistuvan ja arjen kulun menevän mallikkaasti kokeneiden työntekijöiden ja sisarten ammattitaidolla. Alokkaat saapuivat, virsikirjat jaettiin alokasjumalanpalveluksessa ja alokasjuhla pidettiin artisti Sannin viihdyttämänä. Nyt on aika toivottaa hyvää alkanutta syksyä ja todeta, että vuosi on kulunut Suomi 100-vuotta teeman ympärillä. Osallistuimme Nuku Rauhassa tapahtumaan Parolannummella kolmen teltan, Sod-3 auton (kuva) sekä usean sisarvoiman avulla. Tapahtuman toteutus onnistui mallikkaasti ja siitä suuret kiitokset kaikille osallistujille. Olimme myös mukana muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa Museo Militarian tapahtumissa tuoden esille sotilaskotitoimintaa. Yhdistyksemme myyjäiset 2.12. pidetään Suomi 100 v teemalla, joten ideoimaan ja osallistumaan joukolla. Katseemme tähtää jo ensi vuoteen, jolla onkin meille suuri merkitys. Yhdistyksemme täyttää 100 vuotta ja erilaisia tapahtumia on pitkin vuotta ja niistä on esimakua tässä tiedotteessa. Mikäli jollakulla on tarvetta täydentää omaa asukokonaisuutta, kannattaa vaatetilaukset hoitaa ajoissa pitkien toimitusaikojen vuoksi. Seuraavan kerran yhdistys tilaa vaatteita kuluvan elokuun lopussa. Sitä seuraava tilausajankohta vaatteille on vasta ensi vuoden alkupuolella. Suosittelen myös vaikka muistin virkistämiseksi osallistumista 2.10. Parola 2:ssa järjestettävälle Pukeutuminen sekä tapa ja etikettiasiat ajantasalle koulutukseen. Tutustukaa tapahtumiin ja osallistukaa sekä Sotilaskotiliiton että meidän omiin tilaisuuksiin, sillä ne ovat meitä varten. Kiitos ahkeroinnista varusmiesten ja -naisten hyväksi. Liisa Suomilammi, puheenjohtaja p. 040 716 7418 sähköposti: suomilammi@pp.inet.fi Aikataulumuutos mummulinjan tilaukseen Kodinhoitajat tilaavat mummulinjan seuraavalle viikolle aina torstaiaamuisin joten jatkossa kyytitarpeet on ilmoitettava sotilaskotiin edellisen viikon KESKIVIIKKOON mennessä. Toivottavasti aikaistamalla tilausta saadaan myös mummulinjaa sujuvammaksi. Vuoronvaihdoissa, aukkopaikkojen täytöissä yms. erikoistapauksissa autotilausta tehdään tietenkin aina tarpeen mukaan. Mikäli et tarvitse vuorollesi tilattua kyytiä, ilmoitathan siitä siihen sotilaskotiin, jossa vuorosi on, niin auto ei ole turhaan kyytiläistä odottamassa. Mikäli auto ei saavu sovittuna aikana, ota yhteyttä sotilaskotiin.
Hämeen alueen sotilaskotiyhdistysten sisarpäivä 2017 Ohjelma Hyvä sotilaskotisisar, Olet lämpimästi tervetullut kuluvan vuoden sisarpäivään, jota vietämme Pirkkalan sotilaskodissa la 9.9. alkaen klo 10. Osoite: Satakunnan Lennosto, Varuskunnantie 274, 33960 Pirkkala 10.00-10.30 Tulokahvit Tervetuloa Pirkkalaan, Anne Niska, pj. TamSSky 10.30-11.30 Tehtävärata varusmiestoimintojen mukaan, suojausyksikkö 11.30-12.15 Lounas 12.15 12.45 2. Logistiikkarykmentti esittäytyy, komentajakapteeni Pasi Dahlbo, Huoltopalvelusektorin johtaja 12.45 13.15 Hämeen sotilaskotiyksikön poikkeusolotehtävä, piiripäällikkö Anja Rehula, 2. sotilaskotipiiri 13.15 13.45 Päiväkahvit sotilaskodissa 13.45 15.00 Sisarten taitokisa, 4 hengen joukkueina 15.00 15.30 Hämyn katsaus, pj. Suvi Laari, Hämeen sotilaskotialue Ilmoittaudu toimistolle tai sotilaskotiin to 31.8. mennessä. Ilmoita samalla myös mahdolliset erityisruokavaliot. Osallistumismaksuista huolehtii yhdistys. Yhteiskuljetus Wetterhoffilta lähtee klo 8.30 ja Parolan S-marketilta 8.45. Pukeutuminen sekä tapa- ja etikettiasiat ajantasalle Tervetuloa Avustus ja eläkesäätiö Tuen tarjoamaan Pukeutuminen sekä tapa ja etikettiasiat ajantasalle -koulutukseen ma 2.10.2017 klo 17.00 alkaen Parolannummelle (Parola 2 sotilaskodin auditorio) Ohjelma 17.00 Tarjoilu Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki järjestön jäsenet. Avustus ja eläkesäätiö Tuen puheenvuoro 17.30 Sotilaskotijärjestön asut, Katriina Jouko 18.30 Tauko 18.45 Tapa ja etikettikoulutus, Ritva Heinonen 20.15 Tilaisuus päättyy Ilmoittaudu toimistolle tai sotilaskotiin ma 25.9.2017 mennessä
Juhlavuosi lähestyy Ensi vuosi 2018 on merkittävä vuosi, kun sekä yhdistyksemme että Sotilaskotityö täyttävät sata vuotta. Juhlavuoteen mahtuu monenlaista ohjelmaa, joista tiedotamme sitä mukaa, kun ohjelmaa varmistuu. Yhdistyksemme juhlavuoden ohjelmasta on tiedossa seuraavaa: 7.9.2018 Sotilaskotiyhdistyksen 100v kirkkokonsertti klo 18. 17.11.2018 100v pääjuhla Parola 1 sotilaskodissa klo 15. 18.11.2018 Sisarten 100v juhlavuoden kirkkopyhä Hämeenlinnan kirkossa. Sotilaskotiliitolla on tulossa mm. huhtikuussa 2018 sotilaskotitoiminta 100 vuotta tilaisuus sekä juhlaleiri syyskuussa 2018. Juhlavuoden t-paita Juhlavuoden kunniaksi kaikille sisarille lahjoitetaan t-paidat juhlavuositeemalla. Jos haluat varmasti itsellesi sopivan paidan, ilmoitathan paitakokosi toimistolle, kiitos! Kulkulupa-asiaa Tarkistathan kulkulupasi! Kun kulkulupasi on vanhenemassa ja kuljet päivystysvuoroilla Parola 1 sotilaskodissa, ota yhteyttä Kirsi Heikkilään kulkuluvan uusimiseksi. Ilman voimassaolevaa kulkulupaa pääsee kulkemaan Parola 2 sotilaskotiin sekä Parola 1:ssä järjestettäviin sisarten tilaisuuksiin (esim. joulujuhla). Tule mukaan askartelemaan! ma 18.9 klo 18 Parola 1 luokkaan, ohjaajana Sini Heikkilä. Ensimmäisen kerran aiheena on vanhat kirjat. Voit taitella korttitelineen tai sydämen. Yhteystiedot Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry Parola 1 sotilaskoti 13700 Parolannummi Puheenjohtaja Liisa Suomilammi 040 716 7418 suomilammi@pp.inet.fi TOIMISTO Toiminnanjohtaja Kirsi Heikkilä 0299 442 990 kirsi.heikkila@hmlsky.fi Toimistonhoitaja Hanna Similä toimisto@hmlsky.fi SOTILASKODIT Parola 1 sotilaskoti Kodinhoitaja Kaija Mattila 0299 442 991 sotilaskoti1@hmlsky.fi Parola 2 sotilaskoti Kodinhoitaja Mirva Ikäheimonen 0299 442 992 sotilaskoti2@hmlsky.fi LEIPOMO 0299 442 996 leipomo@hmlsky.fi KOTISIVUT www.hmlsky.fi Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla, voit tulla myös katsomaan ja kahvittelemaan. Jatketaan tapaamisia syksyllä eri teemoilla, esim joulukortit. Ilmoittaudu Kirsi Heikkilälle askartelumateriaalien tarpeen kartoittamiseksi.
Tasavallan presidentin myöntämät Suomen valkoisen ruusun I luokan mitalit kultaristein 4.6.2017 saivat yhdistyksemme sotilaskotisisaret Leena Jalava (vas) sekä Ulla Lunnas (oik). Mitalit jaettiin sisarillassa maanantaina 5.6. Paljon onnea! TAPAHTUMAKALENTERI 2017, HÄMEENLINNA RYHMÄ ELOKUU 22.8. Uusien sisarien koulutus 1/3, Parola 2 vaakunasali klo 18.00. Koulutusjaosto, tilavaraus tehty! 18.8. Päivävala Valkeakoskella ja iltavala Parolannummella 28.8. Uusien sisarien koulutus 2/3, Parola 2 vaakunasali klo 18.00 Koulutusjaosto, tilavaraus tehty! 28.8. Perinnejaosto klo 9.30 XX.8. Vaatetilaukset elokuun aikana! SYYSKUU Kirkkokonsertti Sääksmäen kirkossa klo 18.00. 1.9. Bussi 16.30 Wetterhoff - 16.45 Parolan S-marketin levennys. 4.9. 5.9. Sisarilta klo 17.00. Toiminnan suunnittelu ideariihi. Parola 2 vaakunasali Uusien sisarien koulutus 3/3. Prikaatin esittely. Tapaamme Prikaatin portilla klo 16.45. Sisarpäivät Pirkkalassa. Ilmoittaudu toimistolle tai sotilaskotiin 31.8. mennessä. Päivän ohjelma ja 9.9. tiedot yhteiskuljetuksesta elokuun tiedotteessa (löytyy sisarsivuilta). 11.9. Hallituksen kokous klo 17.00 18.9. Perinnejaosto klo 9.30 Askarteluilta Parola 1 luokassa. Teemana vanhat kirjat. Tule askartelemaan sydän tai korttiteline tai 18.9. vaikka vain katsomaan ja kahvittelemaan. Ilmoittaudu Kirsi Heikkilälle askartelumateriaalien kartoittamiseksi. Hengellinen jaosto Tarjoilu Mari Rahkonen ja Pia Paukkunen (Huom. Tilavaraus tehty!) Koulutusjaosto Ohjaajana Sini Heikkilä
LOKAKUU Pukeutuminen sekä tapa- ja etikettiasiat ajantasalle. Parola 2 vaakunasali klo 17.00. Arvokasta tietoutta 2.10. mm. tulevia 100 vuotisjuhlia ajatellen. Ilmoittaudu 25.9. mennessä. 9.10. Perinnejaosto klo 9.30 Hallituksen ja henkilökunnan palaveri Parola 1 9.10. luokassa klo 15.00, minkä jälkeen hallituksen kokous. 30.10. Leiri 30.10. - 10.11. 30.10. Perinnejaosto klo 9.30 R5, Leena Immonen (Huom! Tilavaraus tehty) MARRASKUU 6.11. Sisarilta, kirjaesittely Suomalainen kirjakauppa R4, Leena Paunonen 6.11. Hallituksen kokous klo 17.00 20.11. Perinnejaosto klo 9.30 20.11. Hallituksen kokous klo 17.00 27.11. Sääntömääräinen syyskokous Parola 2 Vaakunasalissa klo 19.00. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. JOULUKUU 2.12. Myyjäiset 10.12. Joulujuhla Hallitus 11.12. Perinnejaosto klo 9.30 11.12. Hallitus tapaa komentajistoa klo 16.00 14.12. Kotiuttaminen Leena Immonen ja Päivi Nikander (Huom! Tilavaraus tehty!) Ilmoittautumiset toimistolle tai sotilaskotiin ellei toisin mainita! Unohtuiko sisarsivujen tunnus ja/tai salasana? Tarvittaessa saat kirjautumisohjeet toimistolta. Haluatko liittyä sisarryhmän jäseneksi? Ota yhteyttä Tuulikki Liukkulaan p. 041 461 8945 tai tuulikki.liukkula@gmail.com Hallituksen ja jaostovetäjien yhteystiedot löydät sisarsivuilta puhelinluettelosta.