VUOSIKERTOMUS Diabeteshoitajat ry

Samankaltaiset tiedostot
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2013 Diabeteshoitajat ry

Diabeteshoitajat ry. Toimintakertomus 2010 SISÄLTÖ

DIABETESHOITAJAT RY JÄSENKIRJE 2/2013

Diabeteshoitajat Ry Jäsenkirje 1 / 2015

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Diabeteshoitajat RY Jäsenkirje 2/2016

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Kokouksen esityslista

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

DIABETESHOITAJAT RY JÄSENKIRJE 1/2012

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TOIMINTAKERTOMUS 2018

Diabeteshoitajat RY Jäsenkirje 1/2018

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

GKS 10 vuotta. Juha Mäkinen, Prof. Synnytys- ja naistentautioppi Turun yliopisto

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

SOUTUMIEHET r.y. GoutumicM. oaannot. Seura perustettu lokakuun. 25 p:nä 1938

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, Åbo ,

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

Toimintakertomus 2015

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala.

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

3.1. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Liikennelentäjiä kokoavana aatteelisena kattojärjestönä

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

DIABETESHOITAJAT RY JÄSENKIRJE 2/2017

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Jäsenlehti 1/2010. Diabeteshoitajat ry. Sisällys. Pääkirjoitus Ajankohtaista. Kuva: Jiri Halttunen

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle

Suomen Silmähoitajat r.y. Finlands Ögonskötare rf

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

EMCC Finland ry TOIMINTAKERTOMUS 2014

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Diabeteshoitajat RY Jäsenkirje 1/2019

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Transkriptio:

VUOSIKERTOMUS 2016 Diabeteshoitajat ry

S i v u 1 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2016 SISÄLTÖ 1. YHDISTYS... 2 2. VUOSIKOKOUS... 2 3. HALLINTO... 2 4. JÄSENISTÖ... 2 5. YHDISTYKSEN TOIMINTA... 3 5.1. Koulutus... 3 5.2. Yhteistyö... 3 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 4 6. TALOUS... 5 6.1. Yleistä... 5 6.2. Stipendirahasto... 5 6.3. Apurahat ja tunnustukset... 5

S i v u 2 1. YHDISTYS Diabeteshoitajat ry on perustettu 1985 ja yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistys toimii diabeetikoiden hoidonohjaukseen osallistuvien hoitotyön ammattilaisten yhteistyöelimenä, kehittää jäsenistön ammattitaitoa sekä osallistuu diabeteksen ennaltaehkäisyn ja hoidon kehittämistyöhön. Yhdistyksen vuosittaisilla koulutuspäivillä diabetestyötä tekeville hoitajille mahdollistetaan kollegiaalinen verkostoituminen sekä pyritään vahvistamaan heidän ammatti-identiteettiään. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen vuosikokous pidettiin valtakunnallisten koulutuspäivien yhteydessä Tampereella, Tamperetalossa 7.4.2016. Kokoukseen osallistui 23 jäsentä. 3. HALLINTO Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Päivi Lehtimäki Vaasasta. Erovuorossa olivat hallituksen jäsenet Eija Oukko-Ruponen sekä Tiina Salonen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Rea Jussila sekä Kati Hannukainen. Anneli Jylhä jatkoi ulkopuolisena rahastonhoitajana. Vuosikokouksen jälkeen hallituksen kokoonpano ja tehtäväjako oli: Puheenjohtaja Päivi Lehtimäki, Vaasa Varapuheenjohtaja, Apuraha-asiat Tiiu Aug, Espoo Sihteeri Pirkko Launimaa, Kemi Tiedottaja Heidi Mäkinen, Kotka Koulutusvastaava Ulla Kettunen, Oulu Koulutusvastaava Rea Jussila, Espoo Jäsenasiat Kati Hannukainen, Tampere Yhdistyksen varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Tarja Luhtajärvi (Pirkkala) sekä Marjatta Luukkainen (Helsinki). Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Marja Puomio ja Ritva- Liisa Aho. Hallitus kokoontui vuoden 2016 aikana 3 kertaa ja lisäksi pidettiin 5 sähköpostikokousta sekä 4 Skype-kokousta. 4. JÄSENISTÖ Jäsenmäärä on edellisestä vuodesta hieman laskenut. Yhdistyksessä oli 30.12.2016 yhteensä 1353 jäsentä, joista 21 kannattajajäsentä ja 46 eläkeläisjäsentä. Vähennys edelliseen vuoteen verrattuna oli 108 jäsentä. Eläkeläisjäsenten määrä kasvoi.

S i v u 3 5. YHDISTYKSEN TOIMINTA 5.1. Koulutus Yhdistyksen tärkein koulutustapahtuma oli vuoden 2016 Diabeteshoitajapäivät, jotka järjestettiin jälleen Tampereella, Tampere talossa 7.-8.4.2016. Päiville osallistui 151 diabeteshoitotyön ammattilaista hallituksen lisäksi ja näyttelyyn 82 edustajaa 31 yrityksestä tai yhteisöstä. Yhteensä 245 henkilöä. Päivien teema oli Rohkeasti kohti uutta. Ohjelma oli suunniteltu edellisten koulutuspäivien jälkeen saadun palautteen pohjalta ja SOTE-muutoksen teemaan liittyen. Yhdistyksen syysseminaari järjestettiin 17.9.2016 Vantaalla. Paikalla oli hallitus, toimikuntien edustajia sekä Diabetesliitosta järjestöjohtaja Janne Mikkonen. Diabetesliiton ja Diabeteshoitajat ry:n yhteistyösopimus päivitettiin ja allekirjoitettiin. 5.2. Yhteistyö DIABETESLIITTO Diabeteshoitajat ry on Suomen Diabetesliiton jäsenyhdistys. Diabetesliiton Liiton Hallituksessa on toiminut diabeteshoitaja Marja Rautavirta (Pori). Lisäksi useampia hoitajia jäsenistöstämme on myös omien alueidensa diabetesyhdistyksissä hallituksen jäseninä sekä vaikuttamassa omalla alueellaan muutenkin diabeetikoiden etuja ajaen. Yhdistyksemme on myös ollut mukana ja jatkaa Diabetesliiton Tyypin 1 Diabetestoimikunnassa. MUUT TERVEYSALAN JÄRJESTÖT Sairaanhoitajaliiton ja Tehyn kanssa on seurattu SOTE-uudistuksen kehittymistä ja käytäntöön panemista. Diabeteshoitajien koulutuksen kehittäminen ja koulutustarpeen selvittely vaatii jatkuvaa seurantaa ja osallistumista. Yhdistyksemme pyrkii edesauttamaan tasokkaan diabeteskoulutusreitin suunnittelua ja toteutusta jatkossa. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ FEND (Federation for European Nurses in Diabetes) FENDin kongressiin syyskuussa 2016 Saksan Munchenissä osallistui kolme Diabeteshoitajat ry:n jäsentä Sanofin apurahan turvin. Suomesta osallistui kongressiin useita hoitajia myös omalla kustannuksellaan. FEND:n presidentti Anne-Marie Felton muisti puheessaan myös ansioitunutta suomalaista diabeteshoitajaa edesmennyttä Paula Nikkasta. FEND:n Executive Committeen jäseneksi valittiin Arja Halkoaho Kuopiosta. DESG (Diabetes Education Study Group of the European Association for the Study of Diabetes). European Diabetes Nursing Editorial Board SFSD (Svensk förening för sjuksköterskor I diabetesvård) Ruotsin diabeteshoitajien yhdistyksen kanssa on pyritty avaamaan yhteistyötä.

S i v u 4 5.3. Tiedotus Jäsenkirje lähetettiin vuonna 2016 kolme kertaa. Jäsenkirjeissä informoitiin jäsenistöä ajankohtaisista asioista ja koulutuksista. Ensimmäinen sähköinen jäsenkirje ilmestyi tammikuussa 2017. Diabeteshoitajien omat verkkosivut www.diabeteshoitajat.fi on saanut hyvän vastaanoton ja myös palautepalvelun kautta tulee yhteydenottoja. Sivujen päivityksestä vastaa tiedotustoimikunta. Verkkosivuja on päivitetty ahkerasti ja yhdistykselle on myös avattu omat Facebook-sivut. Diabeteshoitajat ry:n jäsenet saavat Diabetes -lehden sekä Diabetes ja Lääkäri - lehden jäsenetunaan. Diabeteshoitajat ry:n hallituksen tiedottaja osallistui Diabetes ja lääkäri - lehden toimituskunnan kokouksiin. Lehdessä on Diabeteshoitajilla oma palsta ja tiedotustoimikunta on etsinyt kunkin lehden teemaan sopivien artikkeleiden kirjoittajat. 5.4. Toimikuntatyöskentely Apurahatoimikunta valmisteli apuraha- sekä stipendirahaston anomukset hallitukselle päätettäväksi jäsenet: Tiiu Aug (hallitus), Anna-Maija Jumisko (Lahti), Arja Halkoaho (Siilinjärvi) Tiedotustoimikunta jäsenkirjeiden sisällön tuottaminen sekä postitus yhteistyössä Diabetesliiton kanssa jäsenlehden toimitustyö verkkosivujen päivitys Diabetes ja Lääkäri lehden artikkelien hankkiminen yhteistyössä hallituksen kanssa koulutuspäiviin liittyvä tiedotus koulutuspäiviin liittyvä yritysyhteistyö jäsenlehden mainosmyynti jäsen: Heidi Mäkinen (hallitus) Koulutustoimikunta vuoden 2016 valtakunnallisten koulutuspäivien suunnittelu ja käytännön järjestelyt (tilat, luennoitsijat, iltajuhla ym.). Koulutuspäivien suunnittelussa tehtiin yhteistyötä hallituksen sekä muiden toimikuntien kanssa. jäsenet: Ulla Kettunen (hallitus), Nina Peränen (Jyväskylä), Sari Härmä-Rodriguez Yritysyhteistyöstä vastasi Nina Peränen ja Sari Härmä-Rodriguez.

S i v u 5 6. TALOUS 6.1. Yleistä Jäsenmaksun suuruus oli 30 euroa. Koulutuspäivät ovat yhdistykselle tärkeä toimintamuoto myös tulonhankinnan kannalta. Eläkeläisjäsenillä on mahdollisuus hakea kirjallisesti vapautusta jäsenmaksusta kalenterivuosittain. Kaikille vapautusta anoneille on myönnetty vapautus jäsenmaksusta. Yhdistyksen kirjanpidosta on huolehtinut Azets Insight Oy (entinen Visma Service Oy). 6.2. Stipendirahasto Marja Puomio stipendirahasto perustettiin vuonna 2007. Stipendirahaston pääoma on 11 000 euroa ja sitä kartutetaan koulutuspäivien mahdollisella tuotolla. 6.3. Apurahat ja tunnustukset Yhdistys pyrkii tukemaan jäsentensä ammatillista kouluttautumista ja koulutustapahtumiin osallistumista koti- ja ulkomailla apurahojen muodossa. Apurahan saaminen edellyttää kirjallisen raportin tai referaatin laatimista. Vuoden 2016 diabeteshoitajaksi valittiin Sonja Paulaharju Vaasasta. Hänelle luovutettiin Ravinto Raision lahjoittama Benecol-stipendi (1 000 euroa). Sanofi Diabeteksen myöntämä stipendi (5 000 euroa) jaettiin kolmelle diabeteshoitajalle FEND:n kongressiin osallistumista varten(3) ja FEND:n Endcup-koulutukseen osallistumisen tueksi(1). Hakijoita stipendille oli 11 ja kongressistipendit myönnettiin Niina Rantamäelle(Seinäjoki), Heidi Pajuselle(Heinola) sekä Eija Rajaniemelle(Pieksämäki). Novo Nordisk Farma Oy jakoi koulutuspäivillä Changing Diabetes hoitajastipendin Rea Jussilalle (Espoo). Helsingissä Diabeteshoitajat ry. hallitus