Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt toisen kerran ja sen kilpailuaika oli 13.3.-6.6.2010. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun aiheeksi Renkajärven maisemat. Kilpailun suosio kasvoi mittavasti: kuvia lähetti 23 kuvaajaa eli mukana oli yli kaksi kertaa edellisen vuoden osallistujamäärä. Myös kuvien määrä enemmän kuin tuplaantui: kun 2009 saimme 44 valokuvaa, nyt jo 116 kuvaa. Viime vuoden tapaan kaikki osallistuneet kuvat ovat nähtävillä yhdistyksen sivuilta www.renkajarvi.fi löytyvän linkin kautta. Kuvat katsomalla jokainen voikin myös arvioida jurytyksen onnistumista, sillä tuomareiden tehtävä ei todellakaan ollut helppo. Kisan kuvista koottiin jälleen suojeluyhdistyksen kuvakalenteri. Kalenterissa esitellään, paitsi parhaimmiksi kuviksi valitut, myös monia muita kilpailuun lähetettyjä otoksia. Kilpailun ja kalenterin käytännön toteutuksesta vastasi Renkajärven kesä- ja viikonloppuasukas Pentti Mansukoski, jolta voi myös tiedustella mahdollisesti myymättä jääneitä kalentereita (pentti.mansukoski@nordea.com). Renkajärven valokuvauskilpailun päätuomarina toimi monitoimitaituri (mm. graafikko, pilapiirtäjä ja kirjailija) Matti Remes ja aputuomarina Pentti Mansukoski. Matin arviot ja kommentit kilpailusta ovat seuraavat, eli Päätuomarin lausunto: Kilpailuun osallistuneiden kuvien yleinen taso oli hyvä, lähes kiitettävä, kuvia oli runsaasti ja tehtävä oli innostanut pohtimaan myös kuvien sommittelua ja erikoistenkin aiheiden kuvauksellisuutta. Valinta oli vaikea, koska hyviä kuvia oli paljon. Parhaiden valinta monen hyvän kuvan joukosta on aina makuasia, niin nytkin. Pyrin katsomaan ensisijaisesti ilmaisua ja jättämään tekniikan vähemmälle huomiolle tämä kisahan on tarkoitettu satunnaisille kuvaajille ja harrastajille, vaikkei ammattilaisiakaan ole suljettu ulkopuolelle. Koska kilpailun aihe oli "maisema" päätin osaltani olla valitsematta parhaiden joukkoon sellaisia kuvia, jotka tiukasti ottaen eivät täyttäneet tätä sääntöä. Tosin jouduin hieman lipsumaan jyrkästä peruslinjastani ainakin yhden aivan erinomaisen kuvan kohdalla. Myös ihmiskuvaukset jäivät nyt vähemmälle huomiolle, koska halusin pysyttäytyä maisemassa. Parhaiksi valitut kuvat vastaavatkin kysymykseen: "Miltä Renkajärvellä näyttää? Jos aiherajaus olisi ollut väljempi, kymmenen parhaan kuvan lista olisi ehkä näyttänyt erilaiselta. Mukaan olisi tullut ihmiskuvauksia ja ehkä myös kuvia kasveista tai kiinnostavista luonnon tai rakennusten yksityiskohdista. Ehkä ensi kerralla kilpailun aiheena onkin esimerkiksi ihmiset Renkajärvellä tai kokonaan vapaa aihe, joka ei rajoita luovuutta miltään osin. Rakennetusta ympäristöstä (talot, aitat, navetat, ulkohuussit, tiet, polut jne) olisin toivonut olevan enemmän kuvia, kuuluvathan ne oleellisesti maisemaan, jota ihminen muokkaa. Sen lopputulos voi jättää meihin jopa syvemmän arvosisällön kuin ns. pelkkä luonnonmaisema. On hienoa nähdä kilpailun suosion kasvu. Uskomme yhdessä aputuomarin kanssa, että tällainen kilpailu ja kuvista tehtävä kalenteri innostaa ihmisiä käyttämään kameraa, katsomaan ympärilleen tarkkaavaisemmin, havainnoimaan selkeämmin niin kauneutta kuin rumuuttakin ja nauttimaan entistäkin enemmän puhtaasta ja kauniista luonnosta. - Matti Remes
Kymmenen parasta kuvaa Loistavia kuvia oli paljon ja valinnat vaikeita! Emme pystyneet laittamaan edes kymmentä eniten miellyttänyttä kuvaa järjestykseen, vaan jaoimme ne kolmeen ryhmään. Voittajia oli kolme - tässä kolme parasta eli jaettua ykköstilaa, ilman paremmuusjärjestystä. Anni Tammisalo / Aamu-usva Kaunis kuva, jossa valo kirkastaa lehtien värit. Asettelu on tasapainoinen ja kokonaisuus hallittu. Elokuun aamun aurinko ja kosteus ovat hyvin läsnä. Voi kuulla lintujenkin heräävän. Ritva Waris-Wörlin / Renkajärvella kalassa Kuvan asettelu ja harmoninen värimaailma ansaitsee kiitokset. Julistemainen vahva ote. Kaunis, teknisestikin hallittu kuva. Elämässä kannattaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Sini Kekäläinen / Renkajärvellä sateenkaariakin on kaksi ja ne ovat maailman kirkkaimmat Tämän enempää sisältöä ei suomalaisen maisemakuvaan juurikaan saa. Hetken tilanne on tallennettu hienosti, jopa sateenkaari on ehjä. Kuva kertoo myös siitä, että kamera pitänee olla koko ajan lähettyvillä. Kuva ei ole asettelultaan tai tekniikaltaan kliinisen täydellinen, mutta juuri siinä on sen viehätys. Reportaasimainen ote, joka kertoo sen, että kyllä Suomessa on kesällä kylmää ja märkää - mutta täällä on oltava.
Seuraavaan ryhmään valikoitui myös kolme kuvaa niillekään emme saaneet keskinäistä paremmuusjärjestystä, siispä kutsumme niitä sijoiksi 4.-6. Eetu Lehmusvaara / Renkajoen koski Tässä on hyvä kuva kaipaamastamme rakennetun ympäristö kuvauksesta. Hallittu, tarkka kokonaisuus, joka kertoo maiseman juuri siten kuin se on. Kuvassa jopa vesi liikkuu ja roiskuu. Juhani Salminen / Talvipäivä Vuohiniemessä Kuva kuuluu samaan rakennetun ympäristön taltioimisen ansiokkaaseen sarjaan. Päivi Vuorinen / Juhannusaamu Kaunis juhannuskuvaus herättää suomalaisen nostalgian. Varhaisen aamun tyyni hiljaisuus on korvin kuultavaa.
Kolmanteen ryhmään, niin sanotusti sijoille 7.-10. halusimme nostaa vielä seuraavat loistavat kuvat: Kari Eskola / Rantakukka Matti Peltola / nimetön Ritva Wörlin-Waris / Jaakon laituri
Velimatti Kunnaala / Lumen murtama raita