V, i. Edusk. esit. N:o 4. Hoikka, Iisakki, y. m.: Ehdotus asetukseksi metsästyksestä 20 p. lokak. 1898 annetun asetuksen 23 :n osittaisesta muuttamisesta. Suomen Kansaneduskunnalle. Kun 1897 vuoden valtiopäivillä nykyään voimassa oleva Metsästyslaki oli käsiteltävänä, suostuivat säädyt monella tavalla rajoittamaan ennen vapaampaa metsästysoikeutta. Näistä rajoituksista on eräs se, että metsänriistan pyyntiä satimilia eli ansoilla ja loukuilla suuresti rajoitettiin, voinenpa sanoa, se tehtiin kokonaan mahdottomaksi. Nykyään voimassa oleva K. A. metsästyksestä 20 p:ltä Lokakuuta 1898, säätää nimittäin :ssä 23: Alempana mainituin poikkeuksin olkoon tästälähin kielletty hyödyllisten otusten pyyntiin käyttämästä satimia, olkootpa mitä laatua hyvänsä." Ne poikkeukset, jotka asetus tästä säädöksestä sallii, ovat, että jänistä saa koko maassa pyytää ansoilla joulukuun, tammikuun ja helmikuun ajan sekä että kaikkien metsälintujen pyyntiin Lapin kihlakunnassa sekä Kuolajärven pitäjässä Kemin kihlakuntaa on lupa metsästysajan alusta, siis joko elokuun 15 tahi syyskuun 1 päivästä joulukuun 1 päivään käyttää sellaista loukkua, joka heti tappaa otuksen, sekä lokakuun 10 päivän alusta joulukuun 1 päivään ansaa kaikkien metsälintujen pyyntiin. Kuten näkyy, ovat poikkeukset, jolloin ansoja ja loukkuja saadaan metsästykseen käyttää, varsin vähäiset, siksi vähäiset, että niitä tuskin kannattaa huomioon ottaa, var-
6 V, i. Metsästysasetuks. uudist. sinkin kun ne koskevat niin pientä osaa maasta kuin yhtä ainoaa kihlakuntaa sekä yhtä pitäjää toisessa kihlakunnassa. Pohjolan köyhä maalaiskansa on sen johdosta, että tämä pyyntitapa on siltä kielletty, asetettu metsästyksen suhteen mitä onnettomimpaan asemaan. Kun metsänriista ennen nykyisen metsästysasetuksen voimaan astumista moniaalla Pohjolassa oli vähävaraisen maanviljelijän miltfei ainoa särvin, olisi se, jos tätä lakia todella noudatettaisiin, häneltä miltfei kokonaan kielletty. Sillä metsästystä pyssyillä, etupäässä hauiipyssyillä voi maalainen Suomessa ainoastaan aniharvoin harjoittaa. Pitemmittä selityksittä ymmärtää jokainen, että köyhällä Pohjolan miehellä ainoastaan harvoin on varaa ostaa itselleen satakunnan markkaa maksavan haulipyssyn ja muut kalliit metsästysvehkeet. Ja jos hänellä haulikko olisikin, niin vie tällainen metsästystapa kovin paljon aikaa. Ei mies, jolla on hoidettavanaan pieni talopahanen, joka ainoastaan ahkeralla työllä karussa ja kylmässä Pohjolassa antaa viljelijälleen niukan leivän, jouda päiväkausia metsissä viettämään. Ei perheenisä, jonka, tekemällä toisen työtä, täytyy elättää lukuisa perheensä, kerkiä samoilemaan pyssy olalla suunnattoman laajoja Pohjolan korpia, muutamia lintuja ampuakseen. Tällainen metsästys on erinomaisen sopiva rikkaille urheilumetsästäjille, jotka harjoittavat metsästystä huvikseen ja voivat uhrata siihen varoja kylliksi ja aikaa päiväkausia. Mutta ei kai ole tarkoitus, että metsästys-asetus olisi säädetty harvojen urheilumetsästäjien iloksi, toimeentulonsa vuoksi metsästävien vahingoksi. Jos metsästysasetuksen, samoin kuin muitten lakien, tulee olla säädetty yhteisen kansan hyödyksi, on välttämätöntä poistaa siitä kielto käyttää ansoja, satimia ja loukkuja, ainakin mikäli tämä kielto koskee Suomen pohjoisimpia seutuja. Kieltoa ansojen, satimien ja loukkujen käyttämistä vastaan puolustettanee ihmisyyden kannalta, sen vuoksi että ansat muka saavat aikaan paljo eläinrääkkäystä. Tätä
V, i. Hoikka, y. m. 7 vastaan voi huomauttaa, että ainakin talvisaikaan ansa tappaa otuksen pian: eläin ei siinä paljon kiusaannu. Muutamissa tapauksissa tosin voi tapahtua, että eläin loukussa saapi kitua, mutta kun on valittava sen välillä, saako metsän eläin jonkun aikaa pyydyksessä kärsiä, vai saavatko tuhannet köyhät kansalaiset kitua nälässä, pidän minä puolestani kanssaihmisteni menestystä paljon tärkeämpänä. Ja sitäpaitsi: jos tämä pyyntitapa muka liian kiduttavana tahdotaan kieltää, niin kiellettäköön sitten myös ihmisyyden kannalta ampuminen ja erittäin haulilla ampuminen, jolla pyyntitavalla tuhansittain lintuja rääkätään, kunnes ne jäävät haavoihinsa kuolemaan. Minä olen varma siitä, että haulikoilla metsästäminen saa aikaan varmaan yhtä paljon, mutta luultavasti paljon enemmän eläinrääkkäystä kuin ansoilla pyytäminen. Niihin syihin, jotka puolustavat satamilla pyynnin vapaaksi tekemistä, ainakin Suomen pohjoisimmissa seuduissa, tulee lisäksi vielä yksi, jota en suinkaan pidä vähimmänarvoisena. On nimittäin yleisesti tunnettu asia, jota en minäkään kansanedustajana katso voivani salata, että tätä uuden metsästysasetuksen säädöstä ei ole koskaan näillä seuduin noudatettu. Laajoissa metsäja syrjäkylissä metsästää joka mies satimilla minkä kerkiää. Ei ole tarpeen pitemmältä selittää tällaisten olojen haitallisia, suorastaan turmiota tuottavia vaikutuksia. Lain pyhyys katoo, kun kansa näkee lain sotivan kansan parasta vastaan. Laki jää kuolleeksi kirjaimeksi. Kansan siveelliset käsitteet höltyvät. Tämä kaikki epäonnistuneen, oloihin soveltumattoman määräyksen tähden. On epäilemätöntä, että olisi kaikin puolin tärkeää ainakin muutamissa seuduissa sallia ansoilla ja loukuilla pyyntiä. Jotta ei syntyisi pelkoa siitä, että ehdottamani pyyntitapa kokonaan hävittäisi metsänriistan, rajoitan ehdotukseni siihen, että tämä pyyntitapa sallittaisiin vain Oulun, Lapin, Kemin ja Kajaanin kihlakunnissa. Näissä harvaan asutuissa seuduissa sijaitsevat, kuten tunnettu, kymmenien
8 V, i. Metsastysasetuks. uudist. peninkulmien laajuiset kruunun metsämaat. Kun metsästysoikeus näissä on kruunun, eivät seutujen asukkaat saisi näissä metsissä pyyntiä harjoittaa. Kun ottaa huomioon, että pyyntiä ansoilla ja loukuilla näin ollen tultaisiin harjoittamaan vain kymmenennellä osalla näitten kolmen kihlakunnan aluetta, voi täydellä varmuudella sanoa, että metsänriistalle jääpi yllin kyllin rauhoitettuja paikkoja, paikkoja, joissa ei koskaan kukaan sitä aijokaan häiritä. Katson sen vuoksi voivani varmuudella sanoa, että sen kautta, että ansoilla ja loukuilla pyynti sallitaan Oulun, Lapin, Kemin ja Kajaanin kihlakunnissa, ei tällainen pyyntitapa suinkaan tule niin suurta hävitystä metsänriistan kesken aikaan saamaan, että tarvitsisi peljätä sen häviävän taikka edes tuntuvasti vähenevän. Esittämieni syitten perusteella rohkenen kunnioittavimmin ehdottaa: että Eduskunta tahtoisi Hänen Majesteetilleen Keisarille lähettää hyväksyttäväksi seuraavan asetusehdotuksen: Asetus koskeva 20 p. Lokakuuta 1898 metsästyksestä annetun Keisarillisen asetuksen 23 :n osittaista muuttamista toisin kuuluvaksi. Täten säädetään, että 20 päivänä Lokakuuta Metsästyksestä annetun Keisarillisen Asetuksen 23 :n 3 ja 4 momentti tulevat näin kuulumaan: Oulun, Lapin, Kemin ja Kajaanin kihlakunnissa olkoon kumminkin lupa metsästysajan kuluessa käyttää metsästyksessä loukkuja ja ansoja.
V, i. Hoikka, y. m. 9 Asianomaisilla kunnilla olkoon kuitenkin oikeus joko osittain tahi kokonaan alueeltaan kieltää tässä mainittujen satimien käyttäminen. Helsingissä 19 p. Helmikuuta 1908. Tähän yhtyvät: Iisakki Hoikka. J. Waarala. Aukusti Hiltula. Juuso Runtti. J. Å. Heikkinen.