SAINT-GOBAIN: 350 VUOTTA, 350 SYYTÄ USKOA TULEVAISUUTEEN

Samankaltaiset tiedostot
KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma...

Brändituotteella uusille markkinoille

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja.

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Vuonna 2017 Israeliin saapui matkailijaa

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Toimitusjohtajan katsaus

Valmet Automotiven strategia muuttuvassa toimintaympäristössä. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Johtaja Robert Blumberg

TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina

Metson uusi venttiilitehdas Hakkilaan Jukka Packalén

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni

Taloudelliset tavoitteet ja tulos

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely

ELINKEINOPOLITIIKKA: LAADUKASTA SISÄLTÖÄ YRITTÄJÄTAPAAMISIIN

Pisterajat Vuosi

HUHTIKUU Saint-Gobain. Kestävä, vihreä, vähähiilinen rakentaminen. Ilmastonmuutoksen pysäytyspäivä ANNE KAISER, VASTUULLISUUSPÄÄLLIKKÖ

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

Oletko sinä seuraava cimcorpilainen?

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous

Mediatiedote

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?

Pisterajat Vuosi

Pisterajat Vuosi

Kansainvälistymiskartoitus. Tampereen kauppakamari Kyselyajankohta:

Osavuosikatsaus Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Pandan uusi visuaalinen ilme

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

TALOUS TUTUKSI koulutus Kasvuyritys esittäytyy. Alphaform Nordic. KTM Dan Björklöf Toimitusjohtaja

Halton HALTON ALIHANKINTOJEN OSTAJANA. Kouvola Halton Oy / Hannu Hokkanen

BKOOL LANSEERAA ONE N, EDULLISIMMAN HARJOITUSVASTUKSENSA, JOSSA ON VOIMISTUVA AJOVASTUSKÄYRÄ

Helsinki Design Week Innovation Thursday. Tekes,

Osavuosikatsaus (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja

Raision osavuosikatsaus tammi-maaliskuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Q1/2015

Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

Case: Vahterus Oy Agentti- / Jälleenmyyjäverkosto

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja

TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA

Menestyksen eväät. Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

Ohjenuora työntekijöillemme

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Arvosanajakaumia syksy

Suominen ostaa Ahlstromin Paulinian tehtaan Brasiliassa, kauppa aiotaan rahoittaa hybridilainalla Nina Kopola, toimitusjohtaja 10.1.

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

tammi-kesäkuu Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Hannu Martola 2. elokuuta 2019

Tilinpäätös toimitusjohtaja Tapani Kiiski.

Osavuosikatsaus 1-6/

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

FINNODE CHINA FACTORY AUTOMATION AND HIGH-END EQUIPMENT MANUFACTURING. Jari Makkonen, Liwei Tan, Jenny Zhang Finpro ry Date 28.5.

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

Juhlavuoden organisaatio

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Jyväskylän kokemuksia

Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille. Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Ohjattua suorituskykyä.

Tekesin palvelut teollisuudelle

Toimitusjohtajan katsaus

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

Terve kunta rakentuu puulle Log Capital Pudasjärvi

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Päästökaupan toimintaperiaate

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

eurovulk oy Västanbyntie 5 FIN Tammisaari Puh

Bâloise Vie Luxembourg. Infografiikka. Yleiskuvaus painos

PR huhtikuu 2013 Talous Sivu 1 / 5. Johdonmukainen kansallinen ja kansainvälinen laajentuminen

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos

Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI


Maailman johtava. innovatiivisten lattiaratkaisujen toimittaja

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Valmetin tie eteenpäin

Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi. Tiedotustilaisuus

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Transkriptio:

Helmikuu 2015 SAINT-GOBAIN: 350 VUOTTA, 350 SYYTÄ USKOA TULEVAISUUTEEN Tänä vuonna Saint-Gobain juhlii 350-juhlavuottaan. Kyseessä on suuri juhla, jonka konserni haluaa huomioida kertomalla yrityksen pitkästä historiasta ja tulevaisuuden visioista. Vuonna 2015 järjestetään monia erilaisia tapahtumia ympäri maailman. Juhlallisuudet alkoivat Shanghaissa 9. tammikuuta ja ne päätetään lokakuussa Pariisissa. SAINT-GOBAIN YHTIÖ, JONKA KATSE ON SUUNNATTU TULEVAISUUTEEN Saint-Gobainin perustivat vuonna 1665 Ludvig XIV ja Jean-Baptiste Colbert ja se on vanhin yritys Pariisin pörssin CAC 40 -indeksillä. Pitkän historiansa aikana konserni on sopeutunut ympäristön muutoksiin ja ottanut vastaan sille asetetut haasteet. Kokemuksen ja yrityskulttuurinsa ansiosta, tulevaisuus tähtäimessään yhtiö on luonut Saint-Gobainin kuuteen peruspilariin pohjaavat arvot: Maailma on rajaton: Sen jälkeen, kun ensimmäinen toimipiste avattiin Ranskan ulkopuolle (Saksassa 1850-luvulla) on Saint-Gobain laajentunut ja siitä on tullut kansainvälinen konserni, jolla on toimintaa 64 maassa. Kestävä kehitys: Saint-Gobain tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja kestävään kehitykseen vähentäen ympäristövaikutuksia ja tarjoamalla vähemmän energiaa kuluttavia vaihtoehtoja. Innovaatiot muuttavat maailmaa: Saint-Gobain on yksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä. Uudistumisella ja uuden luomisella on tärkeä asema yrityksen historiassa ja identiteetissä. Saint-Gobainin tuotteet ja ratkaisut auttavat osaltaan parantamaan asumisympäristöä ja arkielämää. Lahjakkuus on rajatonta: Saint-Gobainin suurin etu ovat työntekijät. Päivittäinen toiminta pohjautuu yhteistyöhön, jonka avulla täytetään eri puolella maailmaa olevien miljoonien asiakkaiden toiveet. 1

Hyvä asuinympäristö kaikille on saavutettavissa: Saint-Gobain on sitoutunut parantamaan kaikkien asuinympäristöä kehittämällä innovatiivisia materiaaleja ja tuotteita, jotka on mukautettu paikallisille markkinoille sopiviksi sekä Saint-Gobain Initiatives Foundation säätiön kautta. Saint-Gobain rakentaa menneisyyden kokemusten perustalle ja suunnittelee tulevaisuutta: Konserni on jo yli 350 vuotta sopeutunut ympäröivän maailman muutoksiin. Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden näyttää vahvuutemme, jonka olemme saavuttaneet 350 vuoden aikana kokemuksen ja innovatiivisuutemme kautta. Pitkän kokemuksemme ansiosta ymmärrämme pitkän tähtäimen tärkeyden ja keskitymme siihen. Kokemus antaa meille myös turvaa ja joustavuutta, jota tarvitaan jatkuvasti sopeutumisessa ympäröivän maailman muutoksiin. Pitkä historiamme on todiste siitä, että yhtiömme on johdonmukaisesti rikkonut rajoja ja vastannut teknologisiin haasteisiin. Kun katsomme taaksepäin ja näemme tämänpäiväisen maailman ja sen mitä nyt teemme, voimme olla varmoja, että on useita syitä uskoa tulevaisuuteen. Ja niinpä vietämme tätä juhlavuotta katse tulevaisuudessa ja innovaatioissa. Vuonna 2015 haluamme jakaa optimismiamme, kertoo Saint-Gobainin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Pierre-André de Chalendar. JUHLAVUOSI TÄYNNÄ TAPAHTUMIA Saint-Gobainin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Pierre-André de Chalendar avasi 9. tammikuuta 2015 Shanghaissa juhlavuoden, johon sisältyy useita erilaisia tapahtumia: Tulevaisuuden paviljongit ovat avoinna yleisölle ja niissä esitellän konsernin innovaatiokapasiteettia ja erinomaista rakennusmateriaalien asiantuntijuutta. Paviljongit esitellään useissa eri paikoissa maailmassa ja niissä tarjotaan vierailijoille sensorinen ja taiteellinen kokemus: o Shanghai, Kiina, tammikuu o São Paulo, Brasilia, huhtiku o Philadelphia, USA, kesäkuu o Paris, Ranska, lokakuu Virtuaalinäyttely viidellä kielellä (ranska, englanti, saksa, espanja ja portugali) julkaistaan helmikuussa. Yli 700 historiallisen asiakirjan avulla Saint-Gobain tarjoaa kaikille mahdollisuuden tutkia ja oppia lisää yrityksen historiasta muun muassa aikaisemmin julkaisemattomien asiakirjojen ja henkilökohtaisten kertomusten kautta. Näyttelyssä on kuusi eri teemaa, joiden kautta kävijä saa syventävää tietoa Saint- Gobainin innovaatioista (Transformation of Material; From Advertisin to Marketing; Saint- Gobain throughout the World; Major Achievements; The Word of Work; Corporate Governance and Culture). Lisäksi voi kokea mahtavan 3D-rakennelman peililasia valmistavasta tehtaasta (Manufacture des Glaces) sellaisena kuin se on ollut Ranskan vallankumouksen aikaan. Vierailija voi antaa oman panoksensa näyttelyyn lataamalla 3

omia kuviaan ja kertomuksiaan. Juhlavuosikirja, jossa on QR-linkit virtuaalinäyttelyyn, julkaistaan kevään 2015 aikana ja julkaisijana toimii Editions Albin Michelin. Juhlakirja painetaan viidellä kielellä (ranska, englanti, saksa, espanja ja portugali). Tämä juhlakirja kertoo yhtiön historiasta ja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden oppia lisää Saint-Gobainista. World 350 ilmaispeli älypuhelimille ja lukualustoille. World 350 tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden kokeilla digitaitojaan ja kilpailla ystävän kanssa. Tehtävänä on rakentaa talo planeetta World 350:lle. Peli lanseerataan kevään 2015 aikana. Suurta juhlapäivää vietetään 15. lokakuuta ympäri maailman kaikkien työntekijöiden kesken. 350 VUODEN HISTORIA Saint-Gobainin historiaa leimaa uusiutuminen ja uuden fokuksen löytäminen. Tästä huolimatta yhtiöllä on edelleen jäljellä myös alkuperäinen toiminta tasolasin valmistus vaikkakin tämä kattaa vain 11% tämänpäiväisestä tuloksesta. Innovaatioiden ja kansainvälistymisen tärkeys nähtiin jo aikaisin. 1600-luku Ludvig XIV perustaa yhdessä johtavan ministerin Jean-Baptiste Colbertin kanssa tehtaan peililasin valmistukseen (La Manufacture royale des glaces) haastaakseen alan johtavat valmistajat Venetsiassa. 1700-luku Peilit modernisoituvat ja halpenevat hiljalleen. Tehdas La Manufacture, jossa on nyt jo yli 1000 työntekijää, modernisoidaan ja se on erittäin menestyksekäs vuosisadan loppuun saakka. 1800-luku Saint-Gobain kohtaa vahvan kansainvälisen kilpailun ja erikoistuu kemianteollisuuteen. Vuosisadan lopussa lasi- ja kemikaalitoiminta ovat lähes yhtä suuret. Julkisivulasin kysyntä kasvaa arkkitehtien alkaessa käyttää rauta- ja teräsrakenteita julkisissa rakennuksissa kuten asemilla, arkaadeissa ja toreilla. Näin La Manufacturen lasinvalmistus lähtee nousuun. 1900-luku Saint-Gobain valmistaa erilaisia lasituotteita (tasolasia, pulloja, optista lasia, lasikuitua jne). Kasvava autoteollisuus ja moderni arkkitehtuuri suurine lasipintoineen avaavat yhtiölle uusia markkinoita. 1970 Saint-Gobain yhdistyy keskipakoisvalettuja valurautaputkia valmistavan Pont-à-Mousson kanssa. Tämä johtaa kansallistamiseen (1982) ja myöhemmin yksityistämiseen (1986), panostus tutkimukseen ja tuotekehitykseen kasvaa, yhtiö laajenee maantieteellisesti uusille markkinoille ja ostaa sekä myy tiettyjä toimintoja. Yritysostojen joukosta voidaan mainita vuonna 1990 ostettu Norton, joka takasi Saint-Gobainille johtoaseman korkean teknologian materiaaleissa (hiomamateriaali, keraamit ja muovit). Saint-Gobain sai johtavan aseman rakennusmateriaalin jakelumarkkinoilla ostaessan vuonna 1996 Polietin (Point.P, Lapeyre ja Weber), joka vastaa 45 % myynnistä (2013). 4

2000-luku Saint-Gobain keskittyy strategiassaan kestävään kehitykseen ja asuinolosuhteisiin, mutta jatkaa samalla teollisuusmarkkinoilla. Yhtiö jatkaa kasvua uusille maantieteellisille alueille ja tekee useita suuria yritysostoja kasvattaakseen toimintaansa rakennusmateriaalin jakelussa Euroopassa (British Plaster Board 2005 ja Maxit 2007). SAINT-GOBAINISTA 2015 Saint-Gobain viettää 350-juhlavuottaan, 350 syytä uskoa tulevaisuuteen. Pitkän kokemuksensa ja jatkuvan innovointihalunsa ansiosta on konserni saavuttanut paikan maailman johtavana rakennusmateriaalien ja korkean suorituskyvyn omaavien materiaalien alalla. Yhtiö työskentelee kestävää kehitystä tukevien, ympäristöystävällisten ja vähemmän energiaa kuluttavien, innovatiivisten ratkaisujen parissa. Vuonna 2013 Saint-Gobainin tulos oli 42 miljardia, yhtiöllä oli toimintaa 64 maassa ja se työllisti noin 190 000 ihmistä. Saadaksesi lisätietoa Saint-Gobainista katso www.saintgobain.co ja Twitter @saintgobain LEHDISTÖKONTAKTIT: Sophie CHEVALLON +33 (0)1 47 62 30 48 Susanne TRABITZSCH +33 (0)1 47 62 43 25 5