V. M. Esit. N:o 4. Lakivaliokunnan mietintö N:o l Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle Oikeudenkäymiskaaren 17 luyun 4 :n muuttamisesta toisin kuuluvaksi. Esilläolevan armollisen esityksen on Eduskunta lykännyt Lakivaliokuntaan, joka niinikään on saanut käytettävikseen eräitä esitystä Senaatissa valmisteltaessa syntyneitä asiakirjoja. Niinkuin esityksen johdatuksessa lausutaan, annettiin Suomenmaan Valtiosäädyille 1904 1905 vuosien valtiopäivillä armollinen esitys asiasta, mutta Valtiosäätyjen alamaisessa kirjelmässä 15 päivältä huhtikuuta 1905 mainituista syistä ei lainmukaista Valtiosäätyjen päätöstä siinä saavutettu, joten asia siis raukesi. Kysymyksenalaisen lakiehdotuksen on aiheuttanut Vankeinhoitohallituksen tekemä esitys siitä että, kun rangaistusvankeja varsin usein pyydettiin lähetettäviksi alioikeuksiin siellä vireillä olevissa asioissa todistajina kuulusteltaviksi ja siten syntyvä tuomitun vapausrangaistuksen keskeyttäminen vaikutti haitallisesti rangaistusten täytäntöönpanoon, alioikeuksia, muun muassa, huomautettaisiin kuulustuttamaan, milloin mahdollista oh', vankeja siinä oikeudessa, jonka tuomiopiirissä rangaistuslaitos on. Ne haitat, j öitä rangaistusvankien lähettäminen oikeuteen todistajina kuulusteltaviksi taikka muuten selvityksen Lakivaliokunnan mietintö N:o 1.
2 V. M. - Esit, N:o 4. saamista varten rikosasioissa tuottaa, saataisiin epäilemättä, kuten armollisessa esityksessä mainitaan, suuressa määrin poistetuiksi, jos se Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 4 :n nojalla riitaasioissa käytetty menettely, että todistajaa, joka asuu kaukana taikka muusta laillisesta syystä ei voi tulla siihen oikeuteen, jossa asia on vireillä, kuulustellaan lähimmässä oikeudessa, ulotettaisiin rikosasioihinkin. Rikosasiain käsittelyn asettaminen tässä kohden täysin yhtäläiseksi riita-asiain käsittelyn kanssa aikaansaisi kuitenkin erittäin tuntuvaa häiriötä todisteluu välittömyyteen, joka on rikosprosessin tärkeimpiä periaatteita. Sillä jos siltä oikeudelta, jossa syyte on vireillä, riistettäisiin tilaisuus itse kuulustella todistajaa ja todistajan kertomuksen johdosta tehdä kysymyksiä syytetylle, menettäisi oikeus parhaan keinon varman käsityksen saamiseksi asiasta. Kokemus kuitenkin osottaa, että useinkin sattuu tapauksia, joissa todistajan kuulustelu joko koskee niin vähäistä sivuseikkaa taikka muuten on senlaatuinen, että sen saattaa ilman sanottavaa hankaluutta toimittaa joku toinenkin tuomari kuin se, joka asiata muuten käsittelee. Kun sitä paitsi kuulustelun toimittaminen toisessa oikeudessa kuin tuomitsevassa monasti voi tuottaa suurempaa joutuisuutta ja muita oleellisia etuja rikosasiain tutkimisessa, eikä ainoastaan todistajan ollessa rangaistuslaitoksessa vaan muissakin tapauksissa, milloin todistaja ei voi melkoisetta vaikeudetta tulla tuomitsevaan oikeuteen, on nyt kyseenalainen todistajan kuulustelemistapa tehtävä mahdolliseksi. Syytetyn oikeutta silmälläpitäen on lakiehdotuksessa kuitenkin säädetty, ettei todistajan kuulustelua toisessa tuomioistuimessa kuin siinä, missä asiaa muuten käsitellään, ole sallittava, jos todistajan läsnäolon harkitaan olevan asian selvittämiseksi tarpeellisen taikka jos syytetty on vangittuna. Oikeuden on siis tutkittava, vaikuttaako se seikka, josta todistajaa halutaan kuulustella, ratkaisevasti asian päättymiseen tahi onko todistajan läsnäolo muusta syystä tarpeellinen. Siinä tapauksessa on tietenkin välttämätöntä että todistaja antaa kertomuksensa syytetyn läsnäollessa samassa oikeudessa. Sellaisilla asioilla taas, joissa syytteenalaista pidetään vangit- Ldkivaliokunnan mietintö N:o 1.
V. M. Esit. N:o 4. 3 tuna, on yleensä suurempi merkitys. Tähän nähden ja kun asiamiehellä, joka voitaisiin määrätä valvomaan semmoisen syytetyn etua, harvoin ainakaan siinä tapauksessa että hän olisi sen tuomioistuimen määräämä, jossa kuulustelu on tapahtuva, olisi ollut tilaisuutta puhutella päämiestänsä, joten hän myöskään ei voisi riittävästi tuntea asiata eikä tyydyttävästi valvoa syytetyn etua, on siis syytetyn oikeusturvan kannalta tärkeätä että todistajaa sellaisissa asioissa kuulustellaan tuomitsevassa oikeudessa. Syytetyn oikeuden vaarinottamista tarkoittaa tietysti sekin lakiehdotuksen säännös että, milloin syytetty varattomuuden takia ei voi panna puolestansa asiamiestä olemaan saapuvilla todistajan kuulustelussa, tuomioistuimen tulee määrätä asiamies siinä valvomaan syytetyn oikeutta, samoin kuin sekin säännös että todistajaa, jota on kuulusteltu muussa kuin tuomitsevassa oikeudessa, on, milloin tarpeelliseksi havaitaan, uudestaan kuulusteltava viimeksimainitussa oikeudessa. Sitä edelläolevaa säännöstä vastaan, joka koskee asiamiehen määräämistä varattomalle syytetylle, on Valiokunnassa huomautettu, että sellainen syytetty joutuu jossain määrin epäedullisempaan asemaan kuin se syytetty, jolla on varoja asiamiehen palkkaamiseksi. Viimemainittu voi näet valita asiamiehekseen oman harkintansa mukaan kenen haluaa, edellisen on tyytyminen siihen, jonka tuomioistuin tai sen puheenjohtaja määrää. Näin ollen voi hän useassa tapauksessa saada asiamiehekseen sellaisen vähemmän sopivan henkilön, jonka tehtäväksi hän ei itse uskoisi etujensa valvomista. Kun varaton sj^ytetty sitä paitsi jo sinänsä, esim. todistajain hankmmismahdollisutlteen nähden, on huonommassa asemassa kuin taloudellisesti onnellisemmassa tilassa oleva, pitäisi, mikäli se lainsäädäntötoimin on mahdollista, kaikille syytetyille heidän varallisuussuhteistaan riippumatta annettaman yhtä hyvät edellytykset puolustautumiseen. Sen vuoksi olisi tarpeellista lakiehdotukseen panna nimenomainen säännös siitä että, jos syytetty, joka varattomuuden takia ei voi panna asiamiestä puolestaan ja jonka oikeutta valvomaan asiamies siis on määrättävä, sitä vaatii, siihen toimeen olisi asetettava Lakivaliokunnan mietintö N:o L
4 T. M. Esit. N:o 4. syytetyn osottama henkilö, jos tuomioistuin muuten lain mukaan on oikeutettu sen henkilön sellaiseen toimeen määräämään. Valiokunnan enemmistö on kuitenkin katsonut, ettei ylläkerrotuntapaista nimenomaista määräystä olisi tähän lakiehdotukseen pantava. Sillä ensinnäkin on selvää, että tuomioistuin sellaisetta säännöksettäkin pitää velvollisuutenaan varteenottaa syytetyn lausuman toivomuksen kenen hän haluaisi asiamiehekseen, kunhan se henkilö vaan on tuomioistuimen määrättävissä sellaiseen toimeen eikä syytetyn pyyntö muuten ole kohtuuton. Mutta vaikka pidettäisiinkin suotavana että syytetylle nimenomaisella lainsäännöksellä turvattaisiin ehdotettu valintavalta, ei enemmistön mielestä kuitenkaan olisi soveliasta sellaiseen erikoistapausta käsittävään lainpaikkaan kuin esilläolevaan panna sitä tarkoittavaa yleistä luonnetta olevaa lainsäännöstä. Kun kysymyksenalainen lakiehdotus yllämainituista syistä kieltämättä on omiansa vähentämään eräitä haittoja todistajain kuulustelemiseen nähden rikosasioissa, saa Valiokunta kunnioittaen ehdottaa: että Eduskunta alamaisessa vastauskirjelmässä ilmoittaisi että Eduskunta on muuttamatta hyväksynyt armollisen esityksen. Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 1907. Tämän asian käsittelyssä ovat olleet osallisina puheenjohtaja Söderholm sekä jäsenet Luoma, Cederberg, Gripenberg, Huotari, K. Hämäläinen, L. Ingman, Kannisto, Koivisto, Käpy, O. F. Laine, Mikkola, Myllylä, Nuorteva ja J. Suomalainen sekä varajäsenet M. S. Laine, Ripatti, Tanner ja Tikkanen. Lakivaliokunnan mietintö N:o 1.
Vastalause: Koska en voi hyväksyä valiokunnan enemmistön kantaa kokonaisuudessaan, pyydän kunnioittaen saada ehdoittaa että Eduskunta hyväksyisi kysymyksessä olevan :n 2:n momentin loppuosan näin kuuluvaksi: Jos syytetty tahtoo panna puolestansa asiamiehen, mutta varattomuuden takia ei voisi sitä tehdä, saakoon hänen asettamansa asiamies kohtuullisen palkan yleisistä varoista niiltä päiviltä, joina kuulustelua on kestänyt. Jos syytetty ei tahdo puolestansa panna asiamiestä, määrätköön oikeus taikka, milloin katsotaan sopivammaksi, tämän pyynnöstä se tuomioistuin, jossa kuulustelu on pidettävä, tahi sen puheenjohtaja asiamiehen kuulustelussa valvomaan syytetyn oikeutta. Jos sitten havaitaan tarpeelliseksi, että uusi kuulustelu pidetään siinä oikeudessa, missä asiaa käsitellään, antakoon tämä siitä määräyksen. Helsingissä 18 p:nä Kesäkuuta 1907. Kalle Hämäläinen.