Hyvien käytäntöjen seminaari 2.9.2014 Hämeen ammattikorkeakoulu, Kirsi Sippola
Esityksen sisältö Poistotekstiilit, miksi kierrättää? A-studion video Kuinka poistotekstiilikiinnostus on kasvanut viimeisen 4-5 vuoden aikana Työstettävä materiaali Poistotekstiilit mahdollisuus nuorten työllistämiseen Texvex konsepti Mitä vaatii?
Suomi huono kierrättäjä Suomessa yhdyskuntajätettä päätyy kaatopaikalle 46 % Tekstiiliä erilliskerätään n. 20% Poistotekstiiliä ajautuu kaatopaikalle 90 miljoonaa kiloa vuodessa (v.2007/tilastokeskus) 16,8kg/asukas vuodessa (v.2007/tilastokeskus) Kuluttajatutkimuskeskuksen uuden tutkimuksen 2014 mukaan kuluttajilta poistuu käytöstä reilut 14 kg, joista osa menee sukulaisille yms. Ja 9 kg jätteeksi
MIKSI KIERRÄTTÄÄ? Lainsäädännön velvoitteet EU:n jätepolitiikka Suomessa uusi jätelaki voimaan 1.1.2012 Valtioneuvoston kaatopaikka-asetus 1.1.2016 EU antoi kesällä kiertotaloustiedonannon, missä ehdotetaan yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteen nostamista nykyisestä 50%:sta 70 %:iin. Taloudelliset näkökohdat Jätemaksut, haittaverot Markkinat Asiakkaiden & muiden sidosryhmien vaatimukset, & asenteet, kilpailukyky Uudet liiketoimintamahdollisuudet Globaalit tavoitteet
100 Tekstiilijätteen osuudet, v.2007 90 80 70 Yhdyskuntajätteessä 1 000 000kg 60 50 40 30 20 Erilliskerätyissä Muut pienemmät keräävät tahot 10 0
A-studio
7 Miten poistotekstiili-idea on kehittynyt? Veeniksideakisa, Helena Hinkkala Pirkanmaan jätehuolto, roskapussitutkimus Poistotekstiilien esiselvitys HAMK Suomen poistotekstiilit ry perustetaan TTY Kuituselvitys, FSKK Päivi Talvenmaa Poistarimateriaalipankkiselvitys Ideointitapahtumat Pohjoismainen tutkimus valmistuu Poistotekstiilien mahdollisuudet ja uhat, SYKE, Kuluttajatutkimuskeskus, UFF, HAMK Humppilan Texvexpilottikokeilu Nuorten työpajan, UFF:n, LHJ:n ja Vihi-hankkeen kesken H&M ottaa vastaan poistoja Texvexpilottikoke Forssa ja Loimaa alkavat Nuorten työpajan toimintana 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Suurimmat poistotekstiiliä keräävät toimijat Suomessa v. 2010, % FIDA 7 % Pelastusarmeija 13 % SPR 46 % UFF 34 %
YHDYSKUNTAJÄTE Tekstiilijäte 3,3% Kaatopaikalle päätyi tekstiiliä v.2007 ~90 000 000kg Viime vuosina toteutetut roskapussitutkimukset Pirkanmaalla ja Kainuussa Kertovat kaatopaikoille menevän tekstiilijätemäärien kasvusta Tekstiilijätteen osuus Pirkanmaalla yli 16 % ja Kainuussa 4,5 % kotitalouksista tulevasta jätteestä
TEKSTIILIKUITUJEN KÄYTTÖKOHTEET Vaatetus (~41 %) - Vaatetustekstiilit - Työ- ja suojavaatetus - Näitä koskevat erilaiset säädökset ja standardit Sisustustekstiilit ja sisätekstiilit (~33%) - Julkisten tilojen tekstiileitä koskevat erilaiset säädökset ja standardit Tekniset tekstiilit (~26 %) - Esim. kuitukangastuotteet, suodattimet, eristeet, paperikoneviirat, geotekstiilit ja muut rakentamisessa käytetyt tekstiilit, komposiitit jne (Talvenmaa, TTY 10 12.9.2014
Yle uutiset
TEKSTIILIEN ELINKAARI Kuitutuotanto Tekstiilituotteiden valmistus Design Kauppa/Palvelu Kuluttaja/Asiakas Kierrätys Hävittäminen
POISTARIPAJA työpajamuotoisten poistotekstiilipankkien kehittäminen valtakunnalliseksi toimintamalliksi Hämeen Ammattikorkeakoulun hanke Manner-Suomen ESR-osarahoitushanke 1.11.2013 28.2.2015
Hankkeen osatoteuttajat: HAMK Hämeen AMK Päijät-Hämeen koulutuskonserni - kuntayhtymä (LAMK) Forssan kaupunki
Bulevardi
Hankkeessa on kolme kokonaisuutta: 1. Toimintamallin luominen 2. Toimintamallin dokumentointi 3. Toimintamallin levittäminen www.hamk.fi/poistaripaja
Tärkeimmät kohderyhmät: Nuorten työpajat Kuntien työttömät nuoret Mukana olevat yritykset Eko-ompelijat
TEXVEX on työnimi työpajamuotoisille poistotekstiilipankeille Ensimmäinen pilotti Humppilassa (VIHI-hanke 2013) Poistaripajan TEXVEX-pilotointi Forssassa ja Loimaalla
TEXVEX työpajassa työskentelevät nuoret lajittelevat tekstiilin ja myyvät/luovuttavat sitä eteenpäin yhteistyökumppaneille
Poistotekstiilipankit toimivat niin työkokeilussa, kuntouttavassa työtoiminnassa kuin muissakin työpajan toteutusmuodoissa Paremmalla lajittelulla lisätään tekstiilikierrätysastetta 90% materiaalista jatkaa eteenpäin vain 10% energiajätteeksi Tuetaan nuorisotakuun toteutumista
Kuluttajapoistoja Puhdasta ja kuivaa Pienet tahrat ja reiät eivät haittaa Texvex ei ota vastaan: Mattoja, tyynyjä, peittoja, patjoja tai huonekaluja
Yhteistyökumppaneita mm.: UFF SPR Globe Hope Oy Dafecor Oy LHJ Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Yksittäiset ompelijat Hyväntekeväisyyskohteet
Erilaista tekemistä, tuotesuunnittelua
Ompele onnea -kampanja
Suuri Käsityö lehti elokuu 2014
Tapahtumia
Sitran resurssiviisaat kaupungit tutustumassa
Lehtijuttuja
Texvex ei ole bisnestä, mutta hyvä työllistäjä! Tekstiileistä saatua tuloa eri toimijoilla: Kirpputori 4-5 /kg Konepyyhkeet 2 /kg Öljynimeytystuote 3 /m2 eli n.6 /kg Lajittelematon tekstiili 0,80 /kg
Poistotekstiilikierrätyksen järjestäminen Tekstiilin Asiakkaiden, osuus keräyksen, kaatopaikkajätteessä markkinoinnin, lajittelun yms. hallinnointi henki Kierrätyslaatikko Varastointi Lajittelu Poisto Myynti Uudelleenjalostus Tuula Laiho 2011
TEXVEX Forssa Perkiöntie 3 30300 Forssa Puh. +358401596303 Aukioloajat: ma-pe 8.00-15.30 Joka kuukauden ensimmäinen tiistai 8-19 TEXVEX Loimaa Leppäkuljunkatu 2 32200 Loimaa Puh. +358503119061 Aukioloajat: ma-ke 10.00-14.00
Lisämateriaalia.
TEKSTIILIRAAKA-AINEET Talvenmaa, TTY, 2012 Luonnonkuidut Alkuperä kasvikunnasta: siemenkuidut (puuvilla), runkokuidut (pellava), lehtikuidut (sisal), hedelmäkuidut (kookos), Alkuperä eläinkunnasta: eläinten villa,karvat, kehrääjähyönteisten kuidut (silkki), höyhenet ja untuvat Tekokuidut Muuntokuidut: Alkuperä kasvikunnasta (eri puulajit), muokataan tekstiilikuiduiksi tekokuitujen valmistusmenetelmillä: viskoosi, modaali Synteettiset tekokuidut Raaka-aineet öljynjalostusprosessin sivutuotteista: poyesteri, polyamidi (nylon), akryyli, polypropeeni www.cirfs.org
TEKSTIILIKUIDUT Luonnonkuidut Kasvikuidut puuvilla pellava, hamppu juti, rami sisal, manilla tupasvilla kookos Eläinkuidut villa, alpakka angora,kameli, kashmir, laama mohair, vikunja silkki Tekokuidut Muuntokuidut (selluloosakuidut viskoosi, modaali bambu lyocell, kupro asetaatti, triasetaatti Synteettiset kuidut polyesteri, polyamidi polypropeeni, akryyli, modakryyli, elastaani, klorokuitu Epäorgaaniset kuidut lasikuidut, hiilikuidut metallikuidut, keraamiset kuidut
TEKSTIILITUOTTEIDEN SISÄLTÄMÄT MATERIAALIT Perusmateriaalin lisäksi tekstiilituotteet sisältävät mm. Lisäkomponentteja: napit, vetoketjut, nyörit Erilaisia suojaavia kalvoja ja pinnoituskäsittelyitä Muovipainatuksia Väriaineita ja kemikaaleja huomioitava kierrätystä ja hyötykäyttöä ajatellen ja myös jätteenkäsittelyssä (suojakalvoina käytetään usein fluoripohjaisia kalvoja, jotka eivät esim. sovi poltettavaksi)
TEKSTIILIEN HYÖTYKÄYTTÖ JA KIERRÄTYS Kuitu- ja tekstiilijätteiden kierrätyspotentiaali on erinomainen ( 100 %) Tekstiilien elinkaarta pidentävät ratkaisut tai helposti uudelleen käytettävät/kierrätettävät tuotteet Teollisuudesta tulevat jätteet puhtaita ja helpommin hyödynnettävissä kuin kotitalouksista tulevat tekstiilit (ei tarvitse esim. pestä ja poistaa ylim. komponentteja) Tekniset kierrätysratkaisut olemassa - ongelmat ensisijaisesti taloudellisia: kierrätyslaitteiston investointikustannukset, keräily- ja kuljetuskustannukset
TEKSTIILIEN KIERRÄTYSMAHDOLLISUUDET JA TEKNOLOGIAT Uusiokäyttö (luonnonkuidut, tekokuidut) Mekaaninen kierrätys (luonnonkuidut, tekokuidut, esim. parketinalusmatot) Terminen kierrätys (synt. Kuidut/ esim. sulatetaan muoviksi) Kemiallinen kierrätys (synt. Kuidut/ sulatus alkup. tuotteeksi) Bioenergiakäytön mahdollisuudet (luonnonkuidut, selluloosamuuntokuidut/ esim. bioetanolia) Energiakäyttö (luonnonkuidut, tekokuidut/ poltetaan polttolaitoksissa)
MEKAANINEN KIERRÄTYS Esimerkki Repijä: repijä
KUITUKANGASLINJA KIERRÄTYSKUIDULLE ESIMERKKI 1. 1. Rotaatiomurskaimet 2. Repijä 3. Sekoitus/ syöttölaatikko 5. Karsta 4. Paalinavaaja 10. Leikkaus mittaan 9. Uuni 8. 6. Laskos - taja Lämpösidonta Neulausyksikkö
40 KIERRÄTYSRAAKA- AINEESTA VALMISTETUT TUOTTEET - Tuotemahdollisuuksia paljon - pyrkimys mahdollisimman yksinkertaiseen valmistusprosessiin - Rajoitukset - Tuotteiden laatukriteerit - Raaka-aineen saatavuus - Kuitujen tasalaatuisuus ei välttämätöntä - Raaka-aineen hinta - kuljetuskustannukset
TEKSTIILIKIERRÄTYSTUOTTEITA esimerkkejä Kuitukangastuotteet lämpö- ja äänieristeet erilaiset imeytystuotteet autoteollisuuden muotopuristeet ja sisustusmateriaalit akustiikkalevyt parketinalusmatot huonekalujen ym. täytemateriaalit pakkausmateriaali siivousliinat Langan valmistus: huonekalukankaat sisustuskankaat tekstiilitapetit efektilangat huovat matonpohjat neuletuotteet päällysvaatteet
*Oma nimi ja esityksen aihe vaihdettava ylätunnisteeseen 42 KIERRÄTYSLIIKETOIMINTA Hyväntekeväisyys- ja kirpputoritoiminnan ohella tekstiilien kierrätys on liiketoimintaa monille yrityksille Euroopassa, Aasiassa, USA:ssa ja Kanadassa ja näiden lisäksi verkkokaupassa erilaisia tekstiilijakeita myyviä toimijoita on runsaasti Yrityksiä Suomessa: Dafecor Oy www.dafecor.fi Globe Hope Oy globehope.com Pieniä paikallisia yrityksiä 12.9.2014
Tekstiili kierrätettävissä oleva oma jätejakeensa, jota ei Suomessa hoideta valtakunnallisesti Uusi alue Arvo on siinä kuka toimija poistotekstiiliaiheesta ottaa kopin ensimmäisenä Suomessa
Olennaista on kuka lähtee luomaan uutta ja vastaamaan kansalaisten kierrätystarpeisiin Kuluttajat haluavat saada tekstiiliasian kuntoon Kierrätysastetta on mahdollisuus nostaa tekstiilijakeen avulla
Kuitumateriaalin hukkaaminen liian arvokasta Kierrätysvaatimukset EU:ssa tiukkenevat tulevaisuudessa Kuitujen uudelleenkäytön ja uusiokäytön ympärille on mahdollisuus syntyä yrittäjyyden huomattavaa kasvua
Vain hyväkuntoista tekstiiliä voidaan materiaalihyödyntää nykypäivän Suomessa Yksi teollinen toimija huonokuntoiselle tekstiilimassalle (Dafecor Oy, Turenki, perustettu v.1994) Yksi toimija uusiokäytössä yleishyödyllinen yhdistys Jyväskylän Katulähetyksen EkoCenter työllistävänä toimintayksikkönä EkoCenter JykaTuote
Käsinlajittelu mekaanisten osien irroitusvaihe nostavat poistotekstiilin arvoa Kuidut lajitellaan luonnonkuidut tekokuidut arvokkaimmat jakeet korkean polttoarvon kuidut vientiarvokkaat jakeet?
Nappien, vetoketjujen, saumojen ja logojen irroitus jatkokäytön mukaan Työvaatepoistojen materiaalihyödyntämistä voidaan tehostaa logojen yms. poistolla (turvallisuustekijät)
Sosiaalisia ja yhteiskunnallisia arvoja voi yhdistää liiketoimintaan sosiaaliset yritykset yhteiskunnalliset yritykset yleishyödylliset yhteisöt
Poistotekstiilialalla ei toimi Suomessa sosiaalista yritystä materiaalikierrätyksessä mukana muutama sosiaalinen yritys kuten SER romun ja biojätteiden keräyksessä ja käsittelyssä Osuuskunta NetSer Suomi perustettu (ympäristöliiketoimintaa sosiaalisilla yrityksillä)
Suurimmat erilliskeräävät toimijat Suomessa SPR UFF Pelastusarmeija Fida EkoCenter 11 milj.kg/vuosi 10 milj.kg/vuosi 3 milj.kg/vuosi 1,6 milj.kg/vuosi 0,3 milj.kg/vuosi
Tekstiiliä keräävillä toimijoilla ristiriitainen tilanne edesauttavat materiaalikiertoa Suomessa, keräävät noin 25 milj.kg vuodessa maksavat huomattavia kustannuksia, koska heille lahjoitetusta materiaalista huonoa/käyttökelvotonta
Kiitos! HAMK Hämeen AMK Kirsi Sippola kirsi.sippola@hamk.fi Puh. +358505745063 www.hamk.fi/poistaripaja www.facebook.com/texvex.poistotekstiilipankki