ISÄT HOIVAISYYDESTÄ KESKUSTELEMASSA

Susanna Nummi ISÄT HOIVAISYYDESTÄ KESKUSTELEMASSA - Kun aikaisemmin on vaan ollu leiväntuoja ja nyt illat menee kun vie jätkiä jääkiekkoharkkoihin Pro gradu -tutkielma Syyslukukausi 2007 Kasvatustieteen laitos Jyväskylän yliopisto

2 TIIVISTELMÄ Nummi, Susanna. KUN AIKAISEMMIN ON VAAN OLLU LEIVÄNTUOJA JA NYT ILLAT MENEE KUN VIE JÄTKIÄ JÄÄKIEKKOHARKKOIHIN Nykypäivän hoivaisyyden ilmeneminen isien ryhmäkeskusteluissa. Kasvatustieteen pro gradu - tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitos, 2007. 96 sivua. Julkaisematon. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää miten nykypäivän hoivaisyys ilmeni Jyväskylän seudun Perhehankkeen Isärundin kolmannen kierroksen isien ryhmäkeskusteluissa. Keskusteluja järjestettiin kolmena iltana marras-joulukuun 2006 aikana ja niihin osallistui yhteensä 24 isää. Tilaisuudet olivat avoimia kaikille halukkaille keskisuomalaisille isille. Tutkimukseen osallistuneet isät olivat eri-ikäisiä ja heillä oli yhdestä viiteen lasta. Lisäksi tutkimusaineistonani ovat keskustelujen jälkeen kerätyt palautelomakkeet, joilla tarkastelin tapahtumaan osallistuvien isien taustatietoja sekä sitä, millaisia asioita isille jäi mieleen keskusteluista ja millaisia asioita isät haluaisivat tulevissa isätoiminnoissa käsiteltävän. Tutkimukseni analyysi menetelmä on teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Tutkimuksen analyysin olen toteuttanut induktiivisesti, eli lähtien aineistosta. Hoivaisyys ilmeni viiden eri teema-alueen kautta. Näitä teema-alueita olivat muistot omasta isästä, lasten hoito ja kasvatus, isän rooli puolisona, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä isäksi tulemiseen liittyvät muutokset. Muistot omista isistä jakautuivat neljään alateemaan. Näitä alateemoja olivat positiiviset isämuistot, negatiiviset isämuistot, oman isän toimintatapojen hyväksyminen sekä isämuistojen vaikutus omaan isyyteen. Lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyen isät pohtivat hoivaan ja huolenpitoon liittyviä asioita, toiminnallisuutta lastenhoidossa sekä hoivaisyyden negatiivisia vaikutuksia. Isän rooli puolisona ilmeni isien keskusteluissa pohdintoina jaetusta vanhemmuudesta, ristiriidoista puolison kanssa sekä luottamuksen merkityksestä parisuhteessa. Työn ja perhe-elämän yhdistämisen isät kokivat yleisesti haastavaksi. Tähän teemaan liittyen isät pohtivat hoivaisyyden ja työelämän yhteensovittamista sekä työajan ja perheen yhteensovittamista. Keskustelua käytiin myös isäksi tulemiseen liittyvistä muutoksista. Isät pohtivat isäksi tulemiseen valmistautumista, vertaistuen merkitystä sekä isäksi tulemiseen liittyviä tuntemuksia. Isille jäi mieleen keskusteluista monenlaisia asioita. He kokivat keskustelut tarpeellisiksi ja tärkeimmäksi käsiteltävistä aiheista isien mieleen oli jäänyt isän rooli perheessä. Tulevissa isätoiminnoissa isät haluaisivat käsitellä isyyteen, vanhemmuuteen ja lapsen kasvatukseen liittyviä aihealueita. Vähiten kiinnostusta saivat sellaiset aihealueet kuten tapaturmat ja ensiapu sekä lapsen perushoito. Tapahtumaan osallistuneilla isillä näyttäisi siis olevan tarvetta syvällisempien isyyteen liittyvien aihealueiden käsittelyyn kuin konkreettisiin kokemuksiin tai neuvoihin. Avainsanat: isyys, isäryhmä, Jyväskylän seudun Perhe-hanke

3 TIIVISTELMÄ SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...5 2 NYKYPÄIVÄN ISYYDEN MÄÄRITELMIÄ...7 2.1 Isyyden moninaiset määrittelyt...7 2.2 Hoivaisyys nykypäivän uutta isyyttä...11 3 NYKYPÄIVÄN ISYYDEN OMINAISPIIRTEITÄ...15 3.1 Perhe-elämän ja isyyden muodonmuutos...15 3.2 Nykypäivän isien osallistuminen lastenhoitoon ja kasvatukseen...19 3.3 Jaettu vanhemmuus toimivan parisuhteen perustana...21 3.4 Perheen ja työn yhteensovittaminen...23 4 VERTAISRYHMÄT ISYYDEN TUKENA...27 4.1 Lisääntyvä isätoiminta...27 4.2 Jyväskylän seudun Perhe-hanke tarjoaa tukea vanhemmuuteen...29 4.3 Isärundin tavoitteena vahvistaa isyyttä...32 5 TUTKIMUSTEHTÄVÄT...34 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...35 6.1 Tutkimuksen kohderyhmä...35 6.2 Ryhmäkeskustelu aineistonkeruumenetelmänä...37 6.3 Palautelomakkeella tietoa isien toiveista tulevia tapahtumia kohtaan...40 6.4 Tutkimuksen toteuttamiseen liittyviä eettisiä pohdintoja...42 6.5 Teoriasidonnainen sisällönanalyysi tutkimuksen analyysimenetelmänä...43 7 HOIVAISYYDEN ILMENEMINEN KESKUSTELUISSA...48 7.1 Hän oli niin kuin sen ajan isä - Muistot omasta isästä...48 7.2 Rakkaus on niin syvää, että se kestää vihankin tai kiukuttelun - Lasten hoito ja kasvatus...53 7.3 Että nyt ollaan aika tasavertasia - Isän rooli puolisona...61 7.4 En mä enää tarvii lomia, kun lapset ei kestä eroahdistusta Työn ja perhe-elämän yhdistämisen haasteita...65 7.5 Onhan sulla yheksän kuukautta aikaa kasvaa isäksi - Isäksi tulemiseen liittyvät muutokset...68 8 PALAUTELOMAKKEEN TULOKSET...77 8.1 Isät olivat saaneet tiedon eri viestikanavien kautta...77 8.2 Keskustelujen aiheet...78

4 8.3 Isien toiveita tulevista isä-lapsi toiminnoista...79 9 POHDINTA...81 9.3 Palautelomakkeella tietoa kokemuksista keskusteluista...86 9.4 Tutkimuksen yleistettävyys ja luotettavuus...87 9.5 Jatkotutkimushaasteita...88 LIITTEET...95 Liite 1. Palautelomake isärundin kolmannelta kierrokselta...95 Liite 2. Analysoinnin etenemisvaiheet...96

5 1 JOHDANTO Viime vuosikymmenet ovat horjuttaneet perinteisen isyyden valta-asemaa. Perhettä kohdanneet rakennemuutokset ovat tuottaneet uusia isyyden muotoja, kuten etä-isät ja uusperhe-isät. Isänä olemisen ja toimimisen syvempi luonne on muutostilassa, riippumatta siitä toimiiko isä ydin- vai uusperheessä, lähi- vai etä-isänä. Isän rooliin on tullut entistä suurempaa vaihtelua. Muutokset ovat olleet niin voimakkaita, ettei moni isä enää tiedä, miten isänä tulisi olla. Oman isän malli ja perinteinen tyyli eivät enää tänä päivänä toimi. Tarjolla ei kuitenkaan ole uutta selkeää isän mallia. (Huttunen 2001a, 149.) Isyyteen ja äitiyteen on perinteisesti kasvettu aiemman sukupolven mallia seuraten. Kun tänä päivänä perheet ovat yksilöityneet ja sukulaiset voivat olla hyvinkin kaukana, kuka nykyään toimii tuoreille isille isänmallina ja löytyykö kaikille mallia lainkaan? (Paajanen 2006, 54.) Isyyden tutkimustraditio on toistaiseksi lyhyt. Ensimmäiset kysymykset suomalaisesta isyydestä muotoutuivat tiedemaailmassa 1960-luvulla. Tuolloin tutkimusten ensisijaisena kohteena ei ollut isyys, vaan esimerkiksi vanhempien ajankäyttö, kotityön jakautuminen tai työn ja perheen yhteensovittaminen. Vasta 1980-luvulla isyyttä alettiin käsitteellistää omana erityisenä kysymyksenään ja viime vuosien aikana isyys on noussut yhä enemmän kiinnostuksen kohteeksi monilla eri aloilla. Isyys tutkimuskohteena on monitieteinen, sillä sitä ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen tieteenalaan. Monien eri tieteenalojen panosta isyystutkimukseen voidaan pitää rikkautena. Jokainen eri tutkimus avaa mahdollisuuksia uusien ja kokonaisvaltaisempien tulkintojen esittämiselle isyydestä (Kolehmainen & Aalto 2004, 9 11.) Pro gradu-tutkielmani toteutin Jyväskylän seudun Perhe-hankkeessa Isärundin kolmannessa kierroksessa, joka toteutettiin marraskuun ja joulukuun 2006 aikana kolmena iltana Jyväskylässä, Jyväskylän maalaiskunnassa ja Laukaassa. Perhe-hanketta rahoittavat valtio, kunnat ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Isärundi on tapahtumasarja, joka on kaikille avoin. Sen tavoitteena on vahvistaa isän asemaa perheessä, edistää isien ja lasten yhdessäoloa sekä perheiden keskinäistä tutustumista. Iltojen aikana oli tarkoitus keskustella isyydestä ja vanhemmuudesta. Keskustelut alustettiin isyyteen liittyvällä

6 teemalla. Keskustelun alustuksen aikana oli isillä myös mahdollisuus kertoa ajatuksistaan. Vapaat keskustelut käytiin kuitenkin lähinnä keskustelun alustusten jälkeen, jolloin isät keskustelivat vapaasti heille mieleen tulevista aiheista. Tutkimuksen toteutin nauhoittamalla isien ryhmäkeskustelut. Lisäksi tutkimusaineistonani ovat keskustelujen jälkeen isiltä kerätyt palautelomakkeet. Aineiston analyysini on teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Tutkimuksen analyysin toteutin induktiivisesti, eli lähtien aineistosta. Analyysin apuna käytin teemoittelua. Mielenkiintoiseksi aiheeni tekee se, että isillä ei ole ennestään sellaista yhteiskunnallista keskusteluperinnettä tai keskustelukulttuuria, kuten äideillä neuvolan järjestämissä vertaisryhmissä. Äitiyteen ja naiskulttuuriin on myös aina kuulunut raskauteen, synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvä kokemuksellinen puhe. Isyyttä sen sijaan on pidetty niin itsestään selvänä, ettei siitä ole tarvinnut keskustella tai neuvotella, eikä varsinkaan miesten kesken. Tänä päivänä, isyyden murrosaikana tarvittaisiin laaja-alaista kaikkiin miehiin ulottuvaa isyyskeskustelua. (Huttunen, 2001a, 149.) Isäryhmät ovatkin tänä päivänä yleistyneet mutta niihin liittyvää tutkimusta ei ole vielä paljoakaan saatavilla. Isätoiminta tarjoaa isille mahdollisuuden jakaa kokemuksia isyydestä ja tukee näin vanhemmuutta. Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on selvittää isien vapaiden keskustelujen pohjalta, miten hoivaisyys ilmenee isien keskusteluissa. Uuden sukupolven hoivaisyys tulee esiin perheen arkipäivässä isän vuorovaikutustilanteissa äidin ja lapsen kanssa (Huttunen 2001a, 179). Luptonin ja Barclayn (1997, 15) mukaan uusi isyys -käsitettä käytettäessä ei tule unohtaa, että kaikki isät ovat erilaisia persoonallisuuksia isinä. Tutkimukseni tarkoituksena ei siis ole tarkastella yhtä ainoata hoivaisyys tyyppiä, vaan katsoa laajemmin, millaisista asioista keskusteltaessa hoivaisyys isien puheenvuoroissa ilmenee.

7 2 NYKYPÄIVÄN ISYYDEN MÄÄRITELMIÄ 2.1 Isyyden moninaiset määrittelyt Tänä päivänä isyys on monitasoinen ja tilannesidonnainen ilmiö, eikä käsitteenä kovinkaan yksiselitteinen. Huttunen jaottelee isyyden biologiseen, juridiseen, sosiaaliseen ja psykologiseen isyyteen. Nämä isyydet voivat esiintyä yhdessä tai erikseen. Biologisella isyydellä tarkoitetaan miehen ja lapsen välillä vallitsevaa biologista, perinnöllistä suhdetta. Biologinen isä on mies, joka on siittänyt lapsen joko luonnonmenetelmällä tai nykyaikaisesti keinohedelmöityksellä. Tällöin puolet lapsen geneettisestä perimästä on peräisin häneltä. Viime vuosina biologisen vanhemmuuden itsestäänselvyys on kyseenalaistunut ja tullut moniselitteiseksi uuden lisääntymisteknologian kehityksen myötä. Juridisella isyydellä tarkoitetaan isyyden yksityisoikeudellista puolta, eli kenellä on yhteiskunnan lakisääteisiä oikeuksia ja velvollisuuksia lapseen nähden. Juridiseksi isäksi tullaan avioliiton perusteella, isyyden tunnustamisen tai vahvistamisen sekä adoption nojalla. (Huttunen 2001a, 57 62.) Isyyslain (700/1975) mukaan isän on tunnustettava isyytensä, jos isä ei ole lapsen syntyessä ollut avioliitossa lapsen äidin kanssa. Isyyden selvittäminen kuuluu sen kunnan lastenvalvojalle, missä äidillä on kotipaikka. Selvityksen tarkoituksena on hankkia sellaisia tietoja, joiden perusteella isyys voidaan vahvistaa. Selvityksen jälkeen tuomioistuin vahvistaa, että mies on lapsen isä. (Isyyslaki 5.9.1975/700, 3, 5, ja 6.) Juridiseen isyyteen kytkeytyy oleellisesti myös lapsen huoltajuus (Huttunen 2001, 61). Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapsen syntyessä avioliitossa keskenään olevat vanhemmat ovat kumpikin lapsen huoltajia. Jos vanhemmat eivät ole avioliitossa keskenään, on äiti lapsen huoltaja. Isyyden tunnustamisen jälkeen vanhemmat voivat sopia lapsen huollosta siten, että lapsen huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhteisesti. (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361, 1 ja 7.)

8 Sosiaalisella isyydellä tarkoitetaan lapsen kanssa asumista ja arjen jakamista. Sosiaaliseen isyyteen kuuluu myös hoivan, huolenpidon ja ajan antaminen lapselle. Sosiaalista isyyttä on myös julkinen esiintyminen lapsen kanssa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa miehen isyys ikään kuin saa muiden hyväksynnän ja ulkopuoliset tottuvat pitämään miestä lapsen isänä. Käytännössä sosiaalinen isä on usein myös laillinen isä ja yleensä näitä kahta isyyden puolta ei aina erotella käsitteellisesti toisistaan. Isyyttä voidaan määritellä vielä myös psykologisen isyyden käsitteen kautta, jolla tarkoitetaan isäsuhteen tunnepohjaista, kiintymykseen perustuvaa puolta. (Huttunen 2001a, 62 63.) Psykologinen isyys määrittyy ensisijaisesti lapsen kautta. Psykologisena isänä voidaan pitää henkilöä, ketä lapsi pitää isänään, kehen hän on kiintynyt, keneen hän turvaa ja kenellä on hänen kasvatukseensa liittyvää arvovaltaa. Miehen kannalta psykologista isyyttä on halu hoivata, suojella, auttaa, tukea, olla lähellä ja viettää aikaa yhdessä lapsen kanssa. (Huttunen 2001 a, 64 65.) Perinteisen isänmallin valta-aseman osittainen romahtaminen on käynnistänyt kaksi erilaista kehityskulkua, joista Huttunen käyttää nimityksiä oheneva ja vahvistuva isyys. Molempia isyyksiä on aina esiintynyt tavallisessa ydinperhe-isyydessä. Tänä päivänä näistä isyyksistä kuitenkin puhutaan eri suuntauksina ja ne esiintyvät myös muissa perhemuodoissa kuin ydinperheissä. Ohenevan isyyden voidaan kärjistetysti määritellä tarkoittavan vain pelkästään biologista ja / tai juridista isyyttä. Vahvistuvalla isyydellä tarkoitetaan ajattelutapaa, jossa pidetään tärkeänä miehen laaja-alaista sitoutumista isyyteensä, siten että se näkyy hänen arvovalinnoissaan, arkitoiminnassaan sekä ajankäytössään. (Huttunen 2001a, 150 151.) Vuori on määritellyt neljä erilaista tapaa hahmottaa isyyden suhdetta äitiyteen: Tasaarvoinen isä, hoivaava isä, valintoja tekevä isä ja maskuliininen isä. Kaksi ensimmäistä isämallia painottavat näkökulmaa, jossa isä toimii tasa-arvoisena ja hoivaavana vanhempana yhdessä äidin kanssa. Tasa-arvoinen isä jakaa perhevelvollisuudet sekä muun yhteiskunnallisen työn tasan puolison kanssa. Hoivaava isä pyrkii läheiseen suhteeseen lastensa kanssa. Näiden kahden mallin juuret ovat feminismissä, sukupuolten välisten suhteiden uusjakoa vaativassa poliittisessa, kulttuurisessa ja intellektuaalisessa liikkeessä. Kaksi jälkimmäistä mallia ovat Vuoren mukaan irtautuneet feministisistä juuristaan ja rakentuvat äitien ja isien epäsymmetriselle suhteelle. Valintoja tekevä isä seuraa omia

9 yksilöllisiä halujaan ja kykyjään. Tällöin äidille ja naisille jää kollektiivisesti perimmäinen vastuu lapsista. Maskuliininen isä puolestaan kantaa suurempaa vastuuta toimiensa yhteiskunnallisista seurauksista, mutta hänen valintansa ovat kuitenkin sidoksissa ymmärrykseen kategorisista sukupuolieroista. Eli maskuliinisen isän näkemyksen mukaan isän tehtävä on olla erilainen kuin äiti ja äidin tehtävä on olla ensisijainen vanhempi, ainakin niin kauan kun lapsi on pieni. (Vuori 2004, 29 30.) Korhonen (1999) on tutkimuksessaan selvittänyt vuonna 1949 syntyneiden miesten lapsuuskokemusten sekä miesten oman vanhemmuuden kuvausten perusteella saatuja isätyyppejä. Tutkimukseen osallistui 41 miestä ja tutkimusmenetelmänä olivat elämäkerralliset haastattelut. Korhosen tutkimuksen mukaan lapsuuden muistikuvat isätyypistä jakautuivat seuraavasti: Etäiset auktoriteetit 41 % Tasaiset ja hyväluonteiset 27 % Epävakaat ja arvaamattomat 20 % Pelottavan ankarat 12 % Korhosen mukaan yleisin muistikuva isästä on ollut etäinen auktoriteetti. Myönteisissä isämuistoissa miehet luonnehtivat isiään tasaisiksi ja hyväluonteisiksi. Epävakaita ja arvaamattomia isiä kuvattiin enimmäkseen kielteisesti, vaikka isään saattoi liittyä hyviäkin mielikuvia. Muistot pelottavan ankarista isistä olivat aina ahdistavia ja mielipahansävyisiä. (Korhonen 1999.) Korhosen (1999) tutkimukseen osallistuneet miehet olivat eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa 1950 ja 1960 luvuilla Pohjois-Karjalan maaseudulla, joten tuloksista piirtyy myös elävä kuva tuon ajan lasten kasvuolosuhteista. Taloudellisesti oli tiukkaa. Kodit olivat ahtaita ja sisarussarjat suuria. Työteliäisyys ja ahkeruus leimasivat aikuiselämää ja työ vei äidin ja isän energiaa, aikaa ja huomiota. Lapsille ei liiennyt yksilöllistä huomiota, ainakaan samassa mielessä kuin se tänään mielletään, eli hellyytenä, kannustuksena eikä ohjauksena. Kaikkien oli palveltava perheen yhteistä hyvää osallistumalla työntekoon mahdollisuuksiensa mukaan. Lapsille asetettiin selvät rajat, joista ei neuvoteltu. Aikuisilla oli ylivoimainen auktoriteetti lapsiin nähden ja mikäli rajoja rikottiin,

10 ruumiillinen rangaistus tai sillä uhkaaminen oli tavallista. Vanhempien keskinäinen suhde sääteli kodin ilmapiiriä ja lapsen näkökulmasta isä ja äiti näyttivät ennemminkin työtovereilta, kuin avioparilta. Hellyyttä tai muita kiintymykseen viittaavia merkkejä ei lapsen silmä juurikaan tavoittanut. (Korhonen 1999, 188 189.) Sen sijaan tämän päivän isätyypit eli miesten kuvaukset omasta vanhemmuudestaan jakautuivat Korhosen (1999) tutkimuksessa seuraavasti: Vastuutaan korostavat 37 % Taustalta tukijat 24 % Toiminnalliset 15 % Miehiset auktoriteetit 12 % Otteensa menettäneet 10 % Poikkeuksellisen Äidilliset 2 % Miesten kuvaukset omasta vanhemmuudestaan sisälsivät suurempaa vaihtelua kuin lapsuuden isätyypit. Vastuutaan korostavat isät (37 %) painottavat vanhempien vastuuta lasten kasvatuksessa sekä myös vanhempien työnjakoa lasten- ja kodinhoitoon liittyvissä tehtävissä. Perhekeskeisen elämäntyylinsä takia nämä isät ovat hyvin perillä lasten ja perheen asioista. Taustalta tukevat isät (24 %) seuraavat lastensa elämää passiivisemmin. He tukevat ja auttavat tarvittaessa. Toiminnalliset isät (15 %) painottavat isyydessä aktiivista yhdessäoloa. He viettävät lasten kanssa paljon aikaa, joko harrastusten tai muun tekemisen lomassa, usein kodin ulkopuolella. Miehiset auktoriteetit (12 %) pitävät kasvatuksessa kuria tärkeänä. Perheen sisäinen työn- ja vastuunjako on sukupuolen mukaan eriytynyt ja vastuunjaon mukaan lapset kuuluvat ensisijaisesti naisten alueelle. Isän ja lasten elämät ovat eriytyneet ja isä on viimekädessä se, joka päättää perheen asioista. Omien työ- ja harrastusmenojensa takia isä on melko etäällä lasten arjesta, vaikka onkin pyydettäessä saatavilla. Otteensa menettäneet isät haluaisivat vaikuttaa lastensa elämään, mutta eivät koe omaavansa vaikuttamiseen tarvittavaa auktoriteettia tai suhde lapsiin on vastavuoroton. Lasten kanssa ei välttämättä ole erityisiä ongelmia, mutta suhteesta puuttuu isän toivoma vastavuoroisuus ja läheisyys ja lapset kääntyvät ongelmissaan äidin puoleen. (Korhonen 1999, 144 155.)

11 Poikkeuksellisen äidilliselle isälle (2 %) isyys ja perhe ovat ensisijaisia ja kaikki muut asiat tulevat vasta isyyden ja perheen jälkeen. Poikkeuksellisen äidillinen isä on emotionaalisesti sitoutunut perheeseen ja on lapsia kohtaan hoivaava, salliva, läheinen ja tasavertainen. Poikkeuksellisen äidillinen isä on lähellä ns. uuden isyyden luonnehdintaa. Isän sitoutuminen on täysimääräistä ja hän on lastensa saatavilla. Vastuullisuus ilmenee hyvin kokonaisvaltaisena huolenpitona lapsista ja perheestä ja muistuttaa siten äidillistä huolenpitoa. (Korhonen 1999, 155 158.) Mielenkiintoista isyyden määrittelyä asumismuodon mukaan ovat tehneet Eggeben ja Knoester (2001). Heidän mukaansa isyys voidaan määritellä neljällä tavalla: 1. isät, jotka asuvat huollettavan alle 18 vuotiaan lapsen kanssa, 2. isät, jotka asuvat eri osoitteessa kuin huollettava lapsi, koska isä ei ole suhteessa lapsen äidin kanssa, 3. isät, joiden lapset ovat kasvaneet itsenäisiksi aikuisiksi ja 4. isät, jotka ovat tulleet isäksi uuden avioliiton kautta, eli isäpuolet. Eggeben ja Knoester (2001, 384) ovat näiden määrittelyjen perusteella tutkineet millainen suhde kutakin määrittelyä edustavalla isällä on isyyteensä. 2.2 Hoivaisyys nykypäivän uutta isyyttä Huttusen (1999, 58) mukaan uuden vuosituhannen alkaessa yhteiskunnassamme äitiyden ja isyyden välisiä raja-aitoja halutaan huomattavasti madaltaa. Roos ja Rotkirch (1997, 6) painottavat, että isyys on muuttumassa perheenelättäjä / velvollisuuksien isä -näkemyksestä hoivaavan, rakastavan isän ihanteeseen. Nykyään miehen täytyy oppia näyttämään tunteitaan, olemaan lastensa kanssa sekä hoitamaan arjen ongelmia, jotka aikaisemmin olivat isälle vieraita. (Roos & Rotkirch 1997, 6.) Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana Lamb (1997, 8-9) mainitsee, että miehet ovatkin osoittaneet kasvavaa kiinnostusta isyyttä kohtaan ja asioihin, jotka on aikaisemmin mielletty kuuluvaksi vain äidille. Isät viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa ja ovat vanhemmuudessaan vastuullisempia kuin ennen. Uudesta isyydestä on puhuttu niin tutkijoiden kuin isäaktiivienkin keskuudessa jo yli kymmenen vuotta. Ilmaisulla haluttiin aikanaan luoda mielikuvaa aivan uudenlaisesta suhtautumisesta isyyteen ja vanhemmuuteen. Lähtökohtana oli, että lapsenhoitoa ei ajateltu vain naisille luonteiseksi toiminnaksi, vaan hoitotyöksi, joka minkä tahansa työn

12 tavoin opitaan vähitellen ja johon harjaannutaan kokemuksen kautta. Näin ollen myös isä voi oppia täydellisesti tyydyttämään lapsen tarpeet ja jakamaan lasten hoitoa ja hoivaa äidin kanssa. (Huttunen 1999, 171.) Huttusen (2001a, 172) mukaan etuliite hoitava tai hoivaava korostaa, että mies aloittaa isänä olemisen jo lapsen syntymästä, eli hoivan ja hellyyden antaminen kuuluvat isänä olemiseen varhaisista vuorovaikutuksista alkaen. Myös myöhemmin lapsen kasvaessa isän hoiva kuuluu isänä olemiseen siinä missä älylliset toiminnat ja vuorovaikutusmuodotkin. Uudesta isyydestä käytetään myös sisällöllisempää termiä generatiivinen isyys, generative fathering (Dollahite, Hawkins, Brotherson 1997; Huttunen 2001, 172). Generatiivisuuden käsite on peräisin Erik H. Eriksonin (1982) sosiaalisen kehityksen teoriasta. Ihmisen kahdeksan kehitysvaiheen seitsemännen vaiheen ulottuvuus on generatiivisuus lamautuminen. Generatiivisuuden käsite on Eriksonin mukaan pääasiassa halu synnyttää, hoitaa, ohjata ja ottaa vastuu seuraavasta sukupolvesta. Mikäli generatiivisuus jää yksilöllä saavuttamatta, yksilö lamautuu pakonomaiseen valeläheisyyden tarpeeseen ja yksilön vuorovaikutussuhteet köyhtyvät. Erikson sijoitti generatiivisuuden miehen varhaisen keski-iän sisällöksi. (Erikson 1982, 253.) Dollahite ym. (1997, 18 19) määrittelevät generatiivisen isän sellaiseksi, joka kohtaa ja vastaa lapsensa tarpeisiin luoden ja ylläpitäen eettistä suhdetta häneen. Eettisyydellä viitataan entistä parempaan, hoivaavampaan ja tuottavampaan vanhemmuuteen. Huttusen (2001, 181) mukaan eettisen isän malliin sisältyy voimakas halu tehdä kaikkensa rakkaimpien läheistensä hyväksi. Voidaan ajatella, että hoitotyön jättäminen kokonaan tai suurimmaksi osaksi äidille, sotii eettisesti valveutuneen miehen oikeustajua vastaan. Huttusen (2001, 172) mukaan Eriksonin käsite generatiivisuus on yleisesti moniselitteinen ja sitä käytetään epäjohdonmukaisesti. Kuitenkin viitattaessa isyyteen, sillä viitataan vanhemmuuden laatuun, kuten läheisyyteen, hoivaavuuteen, sitoutumiseen, jakamiseen, vastuullisuuteen ja huolenpitoon. Myös Dollahite ym. (1997, 33) kuvaavat generatiivista isyyttä hoivaavaksi, sitoutuvaksi, ymmärtäväiseksi ja lämpöiseksi. Dollahite ym. käyttävät generatiiviseen isyyteen liittyvää termiä isätyö. Generatiiviseen isätyöhön liittyy heidän mukaan neljä eri ulottuvuutta, jotka ovat 1. eettinen työ, 2. ta-

13 loudenhoitoon liittyvä työ, 3. kehitystä ja kasvatusta tukeva työ ja 4. vuorovaikutustaitojen opettaminen. Eettiseen työhön kuuluu eettisen ja turvallisen lapsen tarpeisiin vastaavan kasvuympäristön luominen. Taloudenhoitoon liittyvään työhön sisältyy kodinhoitoon ja siihen liittyvien tehtävien opettaminen lapselle. Kehitystä ja kasvatusta tukeva työ on välttämätön osa isätyötä. Se toteutuu arkielämän monissa välillä kaoottisissakin kontakteissa lapsen ympäristön kanssa. Työn tarkoituksena on turvata lapselle turvallinen kasvu ja kehitys. Vuorovaikutustaitojen opettamisen tarkoituksena on helpottaa lapsen ja muun ympäristön kohtaamista, rohkaista kohtaamaan ja ymmärtämään ihmisiä. Hyvin suoritettu vuorovaikutustaitojen opettamistyö kasvattaa seuraavasta sukupolvesta hellän ja rakastavan. (Dollahite ym 1997, 24 29.) Myös Huttunen (2001, 181) näkee, että epäitsekästä hoivaisyyttä on tieto ja uskomus siitä, että lapsi saa hyviä eväitä tulevalle kehitykselleen. Puett (1991) on tutkinut haastattelemalla ja havainnoimalla 17 perheen lasten kehitystä ja vanhempi-lapsi suhteita. Tutkimukseen osallistuneiden lasten ensisijainen hoivaaja on ollut isä. Hän tutki tavallisia isän ja lapsen vuorovaikutustilanteita sekä kartoitti haastattelemalla tutkimukseen osallistuvien isien elämäntarinoita ja kokemuksia. Pruett on todennut lapsen psykologisen kehityksen näkökulmasta, että isä pystyy luomaan lapseen yhtä lämpimän suhteen kuin äitikin. Hoitavat isät ovat persoonina erilaisia, eivätkä heidän suhteensa lapsiin ole välttämättä sen ristiriidattomampia kuin muidenkaan isien (Huttunen 2001a, 179). Huttunen (1998, 59; 1994, 58; 2001a, 179) on määritellyt, millä tavoin generatiivinen isyys näkyy isän toimiessa vanhempana. Hänen mukaansa isä on sitoutunut vanhemmuuteensa yhtä paljon kuin hänen puolisonsakin. Molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen vastuu kotityöstä ja lastenhoidosta sekä kasvatuksesta. Isä on hankkinut kodin ja lastenhoitoon tarvittavat tiedot ja taidot, jolloin hän voi myös vastata kodista ja lastenhoidosta täysin itsenäisesti. Ajoittainen kotona olo, eli esimerkiksi koti-isyys, on generatiiviselle isälle yhtä vakava ansiotyön vaihtoehto kuin hänen puolisolleenkin. Generatiivinen isä on aidosti kiinnostunut lapsistaan ja heidän hyvinvoinnistaan. Isän läsnäolo ja vuorovaikutus lastensa kanssa on aktiivista molempia osapuolia tyydyttävää. Myös tuottavuuden ja luovuuden voidaan ajatella sisältyvän generatiivisuuden käsitteeseen (Dollahite ym. 1997, 33; Huttunen 2001a, 172). Tuottavuuden käsitteellä Huttunen

14 tarkoittaa sitä, että mies on sisimmässään päässyt generatiiviseen ratkaisuun, hänestä vapautuu uutta energiaa ja voimaa, jonka avulla hän pystyy parempaan tuottavuuteen. Tällöin isä huomioi toisia ihmisiä, kantaa vastuuta ja huolehtii muista, koska omat voimavarat eivät hupene oman egon ylläpitämiseen. (Huttunen 2001a, 172).

15 3 NYKYPÄIVÄN ISYYDEN OMINAISPIIRTEITÄ 3.1 Perhe-elämän ja isyyden muodonmuutos Vanhemmuus liittyy aina aikaan ja paikkaan. Erilaiset historialliset tapahtumat, kulttuuriset arvot ja normit, perheen kehitysvaiheet ja muutokset sosiaalisissa rakenteissa ovat yhteydessä vanhemmuuteen ja muovaavat sitä. Vanhemmuuden kulttuuriset merkitykset perustuvat pitkälti traditioon, käytäntöön ja ideologiaan, joten äitiys ja isyys ovat alati muuttuvia. (Böök 2001, 9.) Siirtyminen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teolliseen ja edelleen jälkiteolliseen yhteiskuntaan vaikutti monella tavalla perheen asemaan ja tehtäviin. Teollistuneen yhteiskunnan synty loi modernin ydinperheen idean. Yhtenäinen ideaaliperhe merkitsi juuri ydinperhettä, jonka erityisinä tuntomerkkeinä olivat naisen ja miehen korostetut erilaiset roolit ja toimintapiirit, tunnepohjainen puolison valinta, kasvatuskeskeisyys ja perhe-elämän yksityisyys. Miehet vastasivat pääasiassa perheen toimeentulosta ja työskentelivät kodin ulkopuolella. Naisten vastuulla oli kodin- ja lasten hoito. Tuolloin isä oli usein rankaisija, jolla lapsia peloteltiin. Hyvä isä vastasi lasten materiaalisesta hyvinvoinnista toimimalla perheen elättäjänä. (Huttunen 1998, 36; Korhonen 1999, 25.) Naisten toiminta sidottiin 1800 1900-luvun vaihteessa tiukasti äitiyden ihanteeseen. Naimisissa olevien naisten tehtäväksi hahmottui toimiminen äitinä, vaimona ja kodista huolehtivana perheenemäntänä. Naisten toimintakentän ytimessä oli äitiys ja kaikella mitä naiset yhteiskunnassa tekivät, piti olla äidillinen leima. Tämän leiman on katsottu murtuneen vasta 1960-luvulla. Samaan aikaan kun äitiyden ideaali korostui, isän tehtävä kasvatuksessa ja perhe-elämässä väheni ja isät alkoivat kadota kasvatusta koskevista keskusteluista. Aiemmin perheen isän rooli huoneen haltijana oli ollut kiistaton. (Vuori 2004, 31 32.) Huttusen mukaan mieskulttuuriin kuului vielä 1950-luvulla miehisiä kunnia-asioita, jotka ikään kuin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan velvoittivat miestä. Miehen tuli taloudellisissakin vaikeuksissa pystyä elättämään perheensä yhdessä vaimonsa kanssa. Tuolloin isän kuului olla perheessään ensisijaisesti mies, isä, joka edustaa lapsilleen sitä

16 miehisyyttä. Isän ei ollut soveliasta tarttua tuttipulloon tai vauvanpyykkiin, koska olisi silloin loukannut omaa miehistä kunniaansa sekä vaimonsa että lastensa silmissä. Isän perherooli ohjautui siis miehisyyskäsityksistä, ei työnjaollisista tai tasa-arvon näkökulmista. (Huttunen 2001a, 152.) Isyyttä koskeva tutkimus laajeni 1970-luvulla. Tuolloin pohdittiin, mitä myönteistä isä voisi merkitä lapselle ja minkälainen isyys tukisi parhaiten lapsen kehitystä. Pikku hiljaa isä alettiin nähdä myös toisena kasvatuksellisesti tärkeänä vanhempana, jolla on oma paikkansa jo lapsen ensimmäisinä ikävuosina. Isän merkitys huomattiin 1970-luvulla myös perhetyössä ja isät otettiin vihdoin mukaan synnytykseen. 1980-luvulla kiinnostuttiin syvällisemmin psykologisesta isyyden tutkimisesta. Jotkut tutkimukset korostivat sitäkin mahdollisuutta, että isä voi olla äidin veroinen vanhempi ja että isällä ja lapsella voi olla jo lapsen syntymästä lähtien äidistä riippumaton kahdenkeskinen suhde. Tuolloin mies- ja isätutkimukseen ilmaantui uusi käsite, new father - uusi isyys. Käsitteellä uusi isyys tarkoitetaan miestä, joka tietoisesti pyrki täysimääräiseen isyyteen. (Huttunen 1994, 53 54, 57.) Perinteisen perheen ja vanhemmuuden muutokseen on vaikuttanut ammatillinen rakennemuutos. Palvelualojen työpaikat ovat lisääntyneet ja tuoneet naisille lisää työmahdollisuuksia. Naisten elämäntyyli, työ ja koulutus ovat muuttuneet ja samalla aiheuttaneet ristiriitoja perhe-elämässä. Naiset ovat halunneet tasa-arvoisen aseman miehen kanssa työssä ja kotona. Myös syntyvyyden säännöstely, teknologian kehitys ja valinnanvapauden ja vapaa-ajan lisääntyminen ovat muuttaneet isän osallistumista kodin- ja lastenhoitoon. (Huttunen 1998, 36 37.) Vuoren (2004) mukaan naisten palkkatyöläistyminen ja tasa-arvokeskustelu, uuden miespolven kokemukset synnytyksistä ja lastensa hoidosta sekä lainsäädännölliset uudistukset olivat 1980-luvulle tultaessa johtaneet uudenlaiseen tilanteeseen. Hoivaava isä ei enää ollut vain teoreettinen kuvitelma, vaan jo käytännössä koettu mahdollisuus. Lainsäädännössä siirryttiin 1980-luvun kuluessa enemmän äitiyttä määrittävistä laeista sukupuolineutraaleihin vanhempien oikeuksia ja velvollisuuksia koskeviin lakeihin sekä isien erikoisoikeuksiin. Vuonna 1985 äitiysraha muuttui äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaksi. Isille tuli mahdolliseksi jäädä hoitamaan lasta kotiin sen jälkeen, kun pakollinen synnytyksestä toipumiseen tarkoitettu äitiysvapaa oli ohi. Myös kotihoidontuki toteutettiin sukupuolineutraalisti, ja kotihoidon tuki mahdollisti myös