Selvää rakkautta Kun Mika Koivula raitistui, mullistui myös Riitta-vaimon ja neljän lapsen elämä. Se ei ollut pelkästään helppoa. Teksti Anna Sillanpää Kuvat KATJA LÖSÖNEN
Koivulat Riitta ja Mika sekä lapset Anttu, Amalia, Aliina ja Aaron asuvat Kauhajoella. Riitta on sairaanhoitaja ja psykoterapeutti. Mika on koneautomaatioalan yksityisyrittäjä. Amalia ja Aliina harrastavat cheerleadingia, Aaron jalkapalloa. Koivuloiden perheessä on lupa nauraa ja itkeä niin, että naapuriin kuuluu. Kuvassa Riitta, Mika, Aaron, Amalia, Aliina ja Anttu. Kun Mika vielä joi, Riitta sai turvaa tiukoista arkirutiineista. Nykyisin yhteinen ruokahetki on luksusta. Kodin Kuvalehti 5 / 2 0 1 5 33
iitä illasta, jolloin Mika Koivula vuonna 2001 sammui sohvalle, on olemassa kolme erilaista muistikuvaa. Ne menevät näin: 1. Mikään ei tunnu miltään. On vain pimeys, ja siinä Mika haluaa pysyä. Hän ei halua herätä enää. Yhtäkkiä hän tuntee kasvoilleen valuvan jotain lämmintä ja kosteaa. 2. Isä nukkuu sohvalla. Herää, iskä, teletappivideo loppui jo! Amalia, 2, ja Anttu, 4, pomppivat isän vatsan päällä, mutta isä ei herää. Amaliaa naurattaa. Anttua pelottaa. Kello on yksitoista illalla. Anttu voitelee Amalialle leivän. Ovi kolahtaa, äiti tulee töistä. Äiti katsoo isää. Hän ottaa käteensä olutpullon ja kaataa sen sisällön isän naamalle. Kaikki on äkkiä märkää ja vihaista, eikä Anttu voi ymmärtää, miksi äidin piti tehdä niin. Isähän vain nukkui. 3. Ovi kolahtaa. Sairaanhoitaja Riitta Koivula palaa iltavuorosta ja näkee miehensä sohvalla. Se teki sen taas, Riitta ajattelee. Joi tajunsa kankaalle, ja lapset riekkuvat hereillä. Eikö se tajua, ne ovat tehneet itse iltapalansa, ne olisivat voineet leikata haavan sormeensa tai karata tai kuolla. Riitta huutaa. Se ei saa miestä heräämään. Riitta kaataa hänen päälleen oluen. Liian kiltti poika Jokainen kolmesta tarinasta on totta. Jokainen on myös hiukan pielessä. Totuus siitä, mitä Mikan ryyppyvuosina tapahtui, on jossain sumeiden muistikuvien ja väärinkäsitysten välimaastossa. Varmaa on vain tämä: joka kerta kun Mika joi, se vaikutti perheen jokaiseen jäseneen. Vuonna 2009 Mika raitistui. Siitä asti perheessä on ollut oma ajanlaskunsa: aika ennen isän raitistumista ja aika sen jälkeen. Aaron, 9, ja Aliina, 12, muistavat vain raittiin ajan. Amalia, 16, ja Anttu, 18, muistavat molemmat ja puhuvat kummastakin yhtä luontevasti. Alkoholismi on sairaus. Ei sitä pidä hävetä. Vanhempien juominen ei ole koskaan lapsen vika, Anttu sanoo. Pienenä Anttu ei ollut yhtä varma. Hän kuvitteli, että jos olisi tosi kiltti, isä ei häipyisi enää kotoa ja äiti alkaisi hymyillä. Niinpä Anttu ei kiukutellut. Riitta ei muista ainuttakaan raivokohtausta. Silloin hän oli käytöksestä mielissään. Että sentään jokin menee nappiin, kun on näin helppo esikoinen. Eihän sellainen kiltteys ole normaalia. Se oli Antun tapa oireilla, Riitta sanoo nyt. Leikitään hiljaa, jooko Lasten silmissä ongelma ei ollut juopotteleva isä vaan äkäinen äiti. Isän juominen näkyi vain äidissä, Anttu sanoo. Äiti komensi ja isä lepsuili. Siksi isästä oli pienenä helpompi tykätä. Jos maitomuki kaatui, äiti nosti järkyttävän mekkalan, Amalia kertoo. Amalia ja Anttu muistavat lentävän kurkun. Isä oli juuri palannut työmatkalta ja ilmoittanut, että lähtee seuraavana päivänä uudelleen reissuun. Tätä keskustelua lapset eivät tosin kuulleet. He näkivät vain, kuinka äiti heitti kurkun seinään. Vuosiin lapset eivät edes tienneet Mikan juomisesta, sillä yleensä hän joi vain töissä. Töissä hän oli aina. Työmatkat lisääntyivät ja kestivät jopa viikkoja. Koneautomaatioalan yksityisyrittäjänä Mika pystyi sovittelemaan yhteen työpalaverit ja juomaputket. Minulla oli isää ikävä. Mutta kun hän tuli kotiin, hän oli aina kiltti, ja kaikki oli hetken hyvin, Anttu sanoo. Jokaista hyvää hetkeä seurasi vanhempien riita. Siksi Anttu ja Amalia yrittivät leikkiä hiljaa ja varovasti. Kuvittelimme, että se jotenkin auttaisi. Emme halunneet pahentaa äidin ja isän riitoja. Riitta nauttii joskus lasin viiniä ruuan kanssa mutta voi yhtä hyvin olla juomatta. Riitta kannustaa jokaista alkoholistin läheistä hakeutumaan vertaistukiryhmään. Muutos on aloitettava siitä ainoasta ihmisestä, johon pystyy vaikuttamaan. Itsestä. 34 Kodin Kuvalehti 5 / 2 0 1 5
Lapsena Mika vannoi, ettei koskaan edes maistaisi. Siisti kaaos Ensimmäisenä Riitta huomasi Mikan silmät. Ne olivat ihmeelliset. Aivan kuin niissä olisi loistanut valo, Riitta sanoo. Hän ja Mika tapasivat baarissa. Molemmat olivat parikymppisiä, pienessä tuiterissa ja Kauhajoelta. Olin rakkaudennälkäinen ipana. Ilmoitin, että sinä oot mun ja nyt mennään kihloihin. Suhteen alusta asti Mika joi. Ennen baari-iltaa hän saattoi vetää pohjiksi parikymmentä olutta. Humalassa hänestä tuli harmiton, lempeä sähläri, joka tipahteli tuoleilta. Riittaa juominen alkoi häiritä, kun Anttu syntyi. Vuosia Riitta yritti. Hän keskusteli ja ymmärsi, kiristi ja uhkaili, kiroili ja kannusti ja heitti välillä vihanneksia seiniin. Yhtenä isänpäivänä Riitan mitta täyttyi. Hän ei tarjoillut aamiaista vuoteeseen eikä huomioinut isänpäivää sanallakaan. Iltapäivällä Mika kysyi varovasti, että eikös nyt ole isänpäivä. Vastasin: Sellainen isänpäivä kuin on isäkin. Olin väsynyt näyttelemään onnellista perhettä. Lause satutti mutta ei vähentänyt Mikan juomista. Mikään, mitä Riitta sanoi tai teki, ei vähentänyt. Juomiseen Riitta ei pystynyt vaikuttamaan, mutta kodin järjestykseen pystyi. Niinpä Riitta siivosi. Kodissa ei ollut pölyhiukkastakaan. Lelut oli kerättävä heti lattialta ja lasten oli siivottava huoneensa joka ilta. Jos illallinen syötiin puoli tuntia aikataulusta myöhässä, Riitan maailma romahti. Mikalle tärkeintä oli työ. Riitta jättäytyi kotiäidiksi ja hoiti yksin kaiken, mikä liittyi kotiin ja lapsiin. Se olisi voinut olla onnellista. Mutta Riitta ei nauttinut. Mika oli aina työmatkoilla. Ja kun Mika oli työmatkoilla, Riitta tiesi, että hän joi. Minulla oli perheestämme niin kova huoli, etten kestänyt lasten kiukuttelua. En edes yhtä kaatunutta maitomukia. Jumalasta seuraava Että se tuntui hyvältä. Päässä ja varpaissa asti, vatsanpohjassakin. Kuin olisi rakastunut. Mika oli 16-vuotias ja ensimmäistä kertaa humalassa. Hän jäi koukkuun heti. Tiesin ensikulauksesta, että juominen on minun juttuni. Tunne oli uskomaton. Niin upea. Siitä asti join joka viikonloppu. Juuri niin ei pitänyt käydä. Lapsena Mika oli vannonut, ettei koskaan edes maistaisi. Se johtui kansanopiston mikroautokurssista. Kurssi oli tarkoitettu isille ja pojille, ja siellä rakennettiin mikroautoja. Mika oli kymmenen, hinkusi kurs sille ja pyysi isää mukaansa. Isä lupasi tulla. Mika meni ensimmäiselle tunnille. Hän odotteli isäänsä, katseli luokkakavereitaan ja näiden isiä, odotti vielä ja lähti sitten kotiin. Isä ei koskaan tullut. Hän rikkoi aina lupauksensa, mutta tämä oli kovin pettymykseni. Silloin Mika päätti, ettei hänestä tulisi samanlaista kuin isästään. Mikan isä oli alkoholisti. Myös isän veli, isoisä ja isoäiti olivat alkoholisteja. Mika oli ylpeä siitä, että isä oli kaivinkoneenkuljettaja, mutta häpesi, kun tämä kekkaloi kylillä kännipäissään. 14-vuotiaasta asti Mika teki töitä. Äidillä oli isän vuoksi rahahuolia, joten Mika jakoi postia. Hän ei halunnut pyytää äidiltään penniäkään. Sitä paitsi työstä sai arvostusta. Työstä tuli ylin arvoni. Aloin kuvitella, että olen Jumalasta seuraava, ja välillä vähän häntäkin neuvoin. Ei mitään hauskanpitoa Juomisessa Mikasta tuli taituri. Työmatkoillaan hän varasi hotellihuoneeseensa 12 olutta. Se takasi, että hän tuli humalaan mutta ei niin humalaan, ettei olisi kyennyt nousemaan aamulla töihin. Riitalla oli tapana soittaa tarkistuspuhelu kymmenen uutisten jälkeen, kello 22.20. Siihen mennessä Mika joi tasan kahdeksan olutta. Jos hän joi yhdenkin enemmän, Riitta kuuli äänestä, että hän oli humalassa. Mika joi mieluiten yksin. Hän istui hotellin sängyllä ja tyhjensi oluen toisensa perään. Hän ei pitänyt hauskaa vaan karkotti tuskaa. Joskus hän joi ja oksensi ja joi ja oksensi eikä pystynyt silti lopettamaan. Vuosiin alkoholi ei tuonut minulle hyvän olon tunnetta, mutta pahaa oloani se turrutti. Mitä pahaa oloa? Sitä, joka syntyi jatkuvasta valehtelemisesta. Ja siitä, että alkoholismi teki minusta tunteettoman. Paskat piittasin kenestäkään. Jos lapseni itkivät tai Riitta sairastui, minua vain ärsytti. Vuonna 2009 Mika lähti työmatkalle Sloveniaan. Hän joi koko viikon, sammui hotellin käytävälle ja nolasi itsensä bisnestuttaviensa silmissä. Lentokentältä hän ajoi kännissä kotiin. Kotona Mika kertoi Riitalle totuuden. Myös kaiken ruman ja nöyryyttävän. Olin valehdellut niin paljon, että kiintiöni oli täynnä. Jäljellä ei ollut enää mitään valehdeltavaa. Sen jälkeen Mika tarttui puhelimeen, järjesti itselleen kuntoutuspaikan ja raitistui. Kuin pieni kuolema Raitistuminen kuulostaa ihmeeltä, mutta enemmän kyse oli tiedosta. Vuoden kestäneessä päihdehoidossa Mikan eteen lyötiin sivukaupalla faktaa sairaudesta nimeltä alkoholismi. Ymmärsin viimein olevani sairas. Geeniperimäni altistaa minut alkoholismille, eikä elimistöni kestä juomista. Kun tajusin sen, raitistuminen oli helppoa. Sen jälkeen en ole juonut pisaraakaan. Riitta oli odottanut Mikan raitistumista 20 vuotta. Hän yritti olla siitä onnellinen. Kaikkihan oli viimein hyvin. Paitsi että ei ollut. Riitalla oli koko ajan paha olo. Mikan raitistuminen oli kuin pieni kuolema. Se oli niin suuri muutos, Riitta sanoo. Olin tottunut huolehtimaan kaikesta yksin. Yhtäkkiä rinnallani oli toinen aikuinen, joka halusi vastuuta ja jolla oli mielipiteitä. En halunnutkaan irrottaa langoista. 36 Kodin Kuvalehti 5 / 2 0 1 5
Kun join, kuvittelin olevani hyvä iskä. Toinhan kotiin rahaa ja osteskelin lahjoja. Oikeasti piittasin vain itsestäni, Mika sanoo. Humalassakaan isä ei ollut pelottava. Ärsyttävä tai huvittava vain, Amalia sanoo.
Iskä alkoi heittää läppää. Hänestä tuli hauska iskä. Riittaa nauratti, kun Mika soitti työmatkalta muistuttaakseen Antun lääkärikäynnistä. Sain sanottua vain TÄH. Sinäkö muistutat minua? Puhelu sai Riitan myös surulliseksi. Hän suri jokaista tuollaista ärsyttävän huolehtivaista soittoa, joita Mika ei ollut juomisvuosinaan soittanut, vaikka hän olisi toivonut. Ensimmäisen raittiin vuoden aikana Riitta ja Mika riitelivät enemmän kuin koskaan. Meidän piti uskaltaa riidellä niin kauan, ettei kumpikaan enää pelännyt, että Mika lähtisi riidan päätteeksi juomaan. Kun Riitta alkoi toipua, hän alkoi unohdella. 20 vuoteen hän ei ollut unohtanut mitään, mutta äkkiä hänen muististaan ropisi kaikki: hammaslääkärit, neuvolat, kouluasiat, ostoslistat. Mika muisti hänen puolestaan kaiken. Yhtäkkiä Riitallakin oli lupa olla hajamielinen, kuten ihmisillä toisinaan on tapana. Ensimmäistä rantalomaa raittiin Mikan kanssa Riitta ei unohda koskaan. Juopotteluvuosina lomakaava oli ollut seuraava: Riitta makasi rannalla ja Mika ramppasi. Mika ramppasi kaupassa, kioskilla, hakemassa aurinkorasvaa, ostamassa lehteä. Toisin sanoen juomassa. Riitta sulki pettymykset tottuneesti mielestään ja keskittyi nauttimaan yllätyslahjoista, joita Mika hänelle hyvitykseksi osteli. Raitis Mika sen sijaan löhösi. Ei hievahtanutkaan vaan sen sijaan juoksutti Riittaa: Hakisitko kulta mehua? Jätskin? Aamun lehden? Entinen levottomuus oli poissa. Sen tilalle oli tullut rauha. Jopa hitaus, Riitta hymyilee. Itketkö vai niistätkö? Lapset huomasivat muutoksen isässä heti. Isästä tuli puheliaampi. Hän intoutui kyselemään, miten koulussa menee. Olin ihan, että wau. Sellaista hän ei ollut kysellyt koskaan. Siitä tuli tosi hyvä mieli, Amalia sanoo. Iskä alkoi heittää myös enemmän läppää. Hänestä tuli hauska iskä. Sekä Anttu että Amalia vakuuttavat, ettei isän juominen ole jättänyt heihin jälkeä. On helppo antaa anteeksi, kun on ymmärtänyt, että isä oli sairas, Anttu sanoo. Sitä paitsi isä ei tehnyt meille koskaan mitään pahaa, Amalia sanoo. Lapset huomasivat muutoksen myös vanhempien väittelyissä. Niistä puuttui viimein se inhottavin kohta, jossa isä pamauttaa oven takanaan. Sitä kohtaa lapset pienenä pelkäsivät. Äitikään ei enää pillastu maitomukista. Nyt se sanoo vaan, että tässä on paperia, pyyhipä tällä, Amalia sanoo. Vasta nyt tajuan, miten kovilla äiti oli, Anttu sanoo. Hän huolehti kaikesta yksin ja silti isän toilailut kääntyivät hänen syykseen. Nykyisin äiti on ihan erilainen. Rennompi ja iloisempi. Parasta on se, ettei enää tarvitse varoa. Ei sanojaan eikä sitä, voiko pahantuulisena tulla koulusta kotiin. Nyt saa olla juuri sillä tuulella kuin on. Ei tarvitse miettiä, tuleeko omista murheista lisätaakkaa äidille tai isälle, Amalia sanoo. Riitan mielestä lapset tarkkailevat hänen mielialojaan toisinaan vieläkin. Anttu saattaa kysyä, itketkö sä äiti, vaikka niistän vain nenää. Kun Anttu alkoi viimein murrosiässä kiukutella ja kapinoida, Riitta riemastui. Anna palaa vaan, hän ajatteli, minä kestän kyllä. Suolaista poskilla Mikan raitistumisen jälkeen osa parin tuttavista kaikkosi. Joidenkin oli vaikea suhtautua raittiiseen Mikaan, joitakin alkoholiongelma liippasi liian läheltä. Riitan toipuminen mullisti myös hänen työelämänsä. Työ sairaanhoitajana ei enää riittänyt, vaan hän halusi auttaa muita ja perusti päihdetyötä tarjoavan Oikeahetki-yrityksen. Mika työskentelee siellä osa-aikaisesti. Mika on viisas, ihana ihminen ja paras ystäväni. En ole koskaan lakannut uskomasta häneen. Hänen silmissään on yhä se valo, johon tyttönä ihastuin. Mikalle raittius palautti elämänhalun. Ja tunteet. Niitä hänen oli aluksi vaikea tunnistaa. Hän ei esimerkiksi tajunnut, miksi silmistä valui suolainen vesi, kun katsoi elokuvaa tai formulakisoja. Kun Mika oli katsomassa Amalian ja Aliinan cheerleading-kisoja, kyyneleistä ei tullut loppua. Niin vahvasti hän eläytyi tyttöjensä iloihin ja pettymyksiin. Vahvin tunne, jonka hän on raitistumisensa jälkeen kokenut, onkin liikutus. Se tuntui aluksi oudolta. Olin kuvitellut, että olen itkenyt itkuni jo alle kymmenvuotiaana. Mikroautopettymyksestään Mika ei ole toipunut vieläkään. Ehkä siksi hän nyt kiertää Antun kanssa kartingkisoja. tiesitkö? alkoholistin keho vaatii viinaa Alkoholistin jatkuva, pakonomainen juominen ei ole tahdonalaista käytöstä. Kyseessä on krooninen sairaus, jossa keskushermosto on muuttunut ja ylläpitää riippuvuutta. Siitä eroon pääseminen edellyttää yleensä 3 6 kuukauden raitista jaksoa. 28 lastensairaalaa Suomalaiset käyttivät alkoholiin 4,6 miljardia euroa vuonna 2013. Summalla saisi rakennettua esimerkiksi 28 uutta lastensairaalaa Meilahteen. juopon tuuria? Alkoholi liittyi 2 503 suomalaisen kuolemaan vuonna 2012. Heistä 572 kuoli tapaturmaisesti tai väkivaltaan. valtaosa miehiä Vuonna 2013 päihdehuollon laitoksissa hoidettiin 9 737 suomalaista. Yli 70 prosenttia heistä oli miehiä. Lähde: THL, Duodecim 38 Kodin Kuvalehti 5 / 2 0 1 5
Amalia ja poikaystävä Roope. Aliina muistaa isän vain raittiina. Pari kertaa viikossa Amalia ja Aliina käyvät cheerleadingtreeneissä. Kodin Kuvalehti 5 / 2 0 1 5 39