PÄÄTÖS Nro 149/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/141/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.10.2012 ASIA Baltic Tank Oy, nestemäisten kemikaalien varastointi ja käsittely Kokkolan terminaalissa, Kokkola. Päätös sisältää YSL:n 101 :n mukaisen ratkaisun toiminnan aloittamisesta muutoksenhausta huolimatta. HAKIJA Baltic Tank Oy Matinvahe 26100 Rauma TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Hakemus koskee nestemäisten kemikaalien varastointia ja käsittelyä Baltic Tank Oy:n Kokkolan terminaalissa. Toiminta sijoittuu Kokkolan kaupungin Ykspihlajan satama- ja suurteollisuusalueelle tontille RN:o 272-41-1-9-M. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulaki 28. Ympäristönsuojeluasetus 1 5 a) kohta. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulaki 31. Ympäristönsuojeluasetus 5 5 a) kohta. ASIAN VIREILLETULO Lupahakemus on tullut vireille Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa 13.11.2009. VIRANOMAISTA KOSKEVA MERKINTÄ Länsi-Suomen ympäristökeskus on lakkautettu 31.12.2009. Valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (903/2009) 4 :n mukaan ympäristökeskuksissa vireillä olevat asiat, jotka aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) nojalla kuuluvat aluehallintovi- LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 0295 018 450 Vaasan päätoimipaikka fax 06 317 4817 Wolffintie 35 kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, 65101 Vaasa
2 rastolle, siirtyivät 1.1.2010 vastaavalle alueellisesti toimivaltaiselle aluehallintovirastolle. Tämän päätöksen ympäristönsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena toimii Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Kaavoitus Toiminnalla on Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan 8.3.2000 myöntämä ympäristölupamenettelylain mukainen ympäristölupa 1040/60/380/99. Turvatekniikan keskuksen (TUKES) päätös 5256/360/97, 4.12.1997. Toiminnalle on myönnetty ympäristövahinkovakuutus IFI 0299120000. Baltic Tank Oy:n kemikaalien varastointialue sijaitsee Kokkolan teollisuussatamassa meren rannalla kiinteistöllä RN:o 272-41-1-9-M. Nestemäisten kemikaalien varaston kokonaispinta-ala on 7 830 m 2. Terminaali sijaitsee voimassa olevan asemakaavan mukaan teollisuusrakennusten korttelialueella, jolla on/jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen (T/kem). TOIMINNAN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Terminaali sijaitsee Kokkolan kaupungin keskustasta noin 4 kilometrin päässä. Noin 1 kilometrin päässä, alueen eteläpuolella sijaitsee Ykspihlajan asuntoalueen pohjoisreuna sekä peruskoulun ala-aste. Harrbådan-Rummelön Natura-alue sijaitsee terminaalin pohjoispuolella noin 2 kilometrin päässä teollisuusalueesta. Laitos ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella, etäisyyttä Patamäen I-luokan pohjavesialueeseen on noin 800 metriä. Hakemuksen mukaan pohjavesialue lähtee Ykspihlajasta ja päätyy lentokentän vaiheille Kruunupyyssä. Patamäen alueen pohjavesi syntyy valtatie 8 ja pohjoisessa Outokummuntien välisellä alueella, jonka pinta-ala on 8-9 neliökilometriä. Yksipihlajan alueen ja valtatie 8 välissä sijaitsee Patamäen vedenottamo. HAKEMUKSEN MUKAINEN TOIMINTA Toiminta Baltic Tank Oy:n Kokkolan terminaali on erikoistunut vaarallisten kemikaalien säiliövarastointiin. Terminaalin alueella on 4 maanpäällistä säiliötä (Taulukko 1.), autolastauskatos ja tulevaisuudessa rakennettava junavaunulastauspaikka. Taulukko 1. Terminaalin säiliöt. Säiliö 1 7 350 m 3 NaOH (lipeä) 50% (C, syövyttävä) Säiliö 2 7 350 m 3 NaOH (lipeä) 50% (C, syövyttävä) Säiliö 3 10 980 m 3 NaOH (lipeä) 50% (C, syövyttävä)
3 Säiliö 4 2 200 m 3 NaOH (lipeä) 50% (C, syövyttävä) Hakemuksen jättämisen aikaan säiliöt 1-3 olivat käytössä ja hyväksytty vaarallisten kemikaalien varastointiin. Säiliö 4 kunnostetaan, tarkastetaan riippumattomalla tarkastuslaitoksella ja haetaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (TUKES) hyväksyntä käyttöönotosta ennen varastointi toiminnan aloittamista. Toiminta on tarkoitus aloittaa aikaisintaan tammikuussa 2010. Lipeän ja rikkihapon varastointimäärä on enintään 27 880 m 3 vuotuisen läpimenomäärän ollessa enintään 200 000 tonnia. Myöhemmin säiliöissä voidaan varastoida myös rikkihappoa, kuitenkin niin, että samassa vallitilassa on joko vain lipeää tai vain rikkihappoa. Säiliöt 1 ja 2 ovat yhteisessä vallitilassa ja säiliöt 3 ja 4 yhteisessä vallitilassa. Vallitilojen pohjat on pinnoitettu ja niiden seinämät ovat tiiviit. Vallitilojen mitoitus ja käytetyt materiaalit sekä säiliöiden kunto ja kunnon tarkistukset tehdään TUKE- Sin määräämällä tai ohjeistamalla tavalla. Säiliöiden 1 ja 2 vallitilan tehollinen tilavuus on 5 565 m 3. Säiliöiden 3 ja 4 vallitilan tehollinen tilavuus on 8 260 m 3. Tuotteet tulevat terminaaliin laiva- tai junakuljetuksena. Laivakuljetukset puretaan laiturilta ja junakuljetukset junavaunulastauspaikalta kiinteää putkistoa pitkin säiliöihin, joissa tuote varastoidaan 30-40 o C. Rikkihappoa ei varastoida lupahakemuksen käsittelyn aikaan terminaalissa. Rikkihapon varastointiin siirryttäessä rakennetaan rikkihapolle oma käsittelylaitteisto, jolle haetaan hyväksyntä ja käyttöönottotarkastus TUKESilta ennen laitteiston käyttöönottoa. Purku- ja lastauspaikat Kemikaalin lastaus säiliöautoon tai junavaunuun tapahtuu terminaalin alueella. Lastauspaikat on päällystetty ja niiden viemärien venttiilit pidetään normaalisti suljettuina. Lipeän lastaus laivasta tapahtuu satamasta samalta lastauspaikalta, kuin Neste Oil Oyj:n kemikaalien lastaus. Baltic Tank Oy vastaa lastauksesta satamassa ja putkiyhteydestä satamasta aina terminaaliin saakka. Laiturilla on lämmin valvomohuone, lisäksi laiturille tulee vesi. Tuotteen saapuessa laivalla paikalla on aina kaksi työntekijää, toinen valvoo säiliön täyttymistä säiliöalueella ja toinen valvoo laiturilla laivan purkutapahtumaa. Purku tapahtuu eristettyä ja sähkösaatettua linjaa pitkin. Purkutapahtuman jälkeen kiinteät purkuputkistot tyhjennetään strip-pumppauksella. Junavaunulastauspaikka tulee sijaitsemaan rautatien toisella puolella, terminaalia vastapäätä. Kemikaali johdetaan junavaunulastauspaikalle putkisillassa kulkevaa kiinteää putkistoa pitkin. Tuotteen saapuessa junalla, paikalla on aina kaksi työntekijää, jotka yhdessä vastaavat junavaunun purkutapahtumasta. Terminaalialueen säiliöissä on hälytyslaitteet mahdollisen ylitäytön estämiseksi. Ylitäyttöhälytys tapahtuu summerilla alueella sekä vilkkuvalolla rannassa ja säiliöalueella. Säiliöiden pintamittarien lukema on luettavissa sekä Baltic Tank Oy:n terminaalilla, että tehtaan valvomossa.
4 Varastoitu tuote toimitetaan asiakkaalle joko pumppaamalla säiliöstä kiinteitä putkistoja pitkin (lipeä) tai säiliöauto- tai junavaunukuljetuksena. Lipeän pumppaus kiinteitä putkistoja pitkin läheiselle tehtaalle toimii automaattisesti. Säiliöiden purku kiinteää linjaa pitkin OMG Kokkola Chemicals Oy:n (OMG) tehtaalle kuuluu OMG:n vastuulle heti pumpulta eteenpäin. Tehtaan päiväsäiliön alarajahälyttimen lauetessa Baltic Tankin säiliön juuriventtiili aukeaa ja päiväsäiliö täyttyy. Juuriventtiili sulkeutuu, kun päiväsäiliölle asetettu yläraja saavutetaan. Autolastauskatoksessa voidaan lastata kerrallaan yhtä autoa ylälastauksena. Lastauspumppu toimii ns. kuolleen miehen kytkimellä. Autolastauksen voi kuljettaja suorittaa yksintyöskentelynä. Autolastauspaikalla on kameravalvonta, josta välittyvää kuvaa valvotaan alueen portilla 24/7, lisäksi alueella on Kokkola Industrial Parkin yhteinen kulunvalvonta. Autolastauskatoksen yhteydessä on pumppuhuone ja toimisto. Myös autolastauskatoksen toisella puolella seinän takana on yksi pumppaamo. Autolastauskatoksen pumppuhuoneessa sijaitsee hätäsuihku. Vedenhankinta ja viemäröinti Käyttövesi otetaan kaupungin vesijohtoverkosta. Veden kulutus koostuu talousvedestä ja auton pesuun käytettävästä vedestä. Veden kulutus sisältyy OMG:n veden kulutukseen. Palosammutusvesi pumpataan merestä palovesilinjaa pitkin. Saniteettivedet johdetaan umpikaivoon, jonka paikallinen yritys tyhjentää tarvittaessa. Energian käyttö ja energiatehokkuus Liikenne Säiliöiden lämmitys toteutetaan OMG:n tehtaalta tulevan höyryn avulla. Höyry johdetaan kiinteää putkea pitkin lämmönvaihtimeen, jonka avulla säiliöiden lämmityskierrossa käytettävä glykoli-vesi-seos lämmitetään. Laivaputkilinjat ovat sähköllä saattolämmitettyjä ja eristettyjä. Pumput ja muut laitteet ovat sähkökäyttöisiä. Ajoneuvoliikenne alueelle koostuu säiliöautoliikenteestä sekä henkilökunnan ja huoltohenkilöiden kulkemisesta. Säiliöautoliikennettä on keskimäärin 40 autoa/viikko. Laivaliikenne on noin 30 laivaa vuodessa. Lupahakemuksen aikaan varastolla ei ole junaliikennettä. Junaliikenteen mahdollinen käyttöönotto tulee vähentämään säiliöautoliikenteen määrää. Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) Hakemuksessa kuvataan parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöä terminaalilla seuraavasti: Säiliöt, putkistot ja venttiilit - ovat teräsrakenteisia: pohja, vaippa ja katto hitsattu teräslevystä
5 - maailmalla yleisesti tehdään säiliöt, putket ja venttiilit teräksestä, sillä se on todettu näille kemikaaleille parhaaksi materiaaliksi - rakenne on tiivis, säilyttää tiiveytensä, on säänkestävä ja joustava rakenne, sekä kestää mahdollisen tulipalon aiheuttamaa kuumuutta mahdollisimman hyvin Vallitilat - säiliöt on asennettu tiiviisiin vallitiloihin - vallitilojen pohja on päällystetty kemikaalia kestävällä pinnoitteella ja niiden viemärit pidetään normaalisti suljettuna Pumput - pumput ovat sähkömoottorikäyttöisiä - valinnassa käytetään BAT:ia - pumppujen tiivisteeksi valitaan kemikaalia parhaiten kestävä tiiviste Automatiikka - lipeän toimitus putkea pitkin asiakkaalle toimii automaattisesti. Asiakkaan päiväsäiliössä olevan lipeän pinnan saavuttaessa alarajahälyttimen, Baltic Tankin säiliön juuriventtiili avautuu automaattisesti ja kemikaalin pumppaus alkaa. Lipeäpinnan saavutettua ylärajahälyttimen, säiliön juuriventtiili sulkeutuu ja pumppaus loppuu. Autonlastaus - lastaus- ja purkupaikat on pinnoitettu ja viemäröity suljetulla järjestelmällä mahdollisen auto- tai junavaunusäiliön repeämisen tai letkun rikkoutumisen varalta. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Jätevedet ja päästöt vesiin ja viemäriin Sadevesien viemäröinti tapahtuu hallitusti. Autojen ja junavaunujen lastauspaikan sekä pumppaamon viemäreissä on normaalitilassa suljettuna olevat sulkuventtiilit, jotka avataan vain valvotusti. Viemäreiden purku tapahtuu sulkuventtiilin jälkeen vieressä olevaan OMG:n altaaseen. Vallitilojen viemäreissä on sulkuventtiilit, jotka ovat normaalisti kiinni. Ne avataan valvotusti tarpeen vaatiessa. Vallitiloista poistettava vesi johdetaan vieressä olevaan OMG:n altaaseen ja sitä kautta OMG:n vesien puhdistusjärjestelmään. Päästöt ilmaan Hakemuksen mukaan kemikaalien varastoinnista ei aiheudu mainittavia päästöjä ilmaan. Melu ja tärinä Hakemuksen mukaan toiminnasta ei aiheudu erityistä melua eikä tärinää. Laiva-, säiliö- ja junavaunuliikenne aiheuttavat tavanomaista ajoneuvomelua. Jätteet ja niiden käsittely ja hyödyntäminen Laitoksen toiminnasta ei arvioida syntyvän kemikaalijätettä. Laitoksella ei synny sekajätettä mainittavia määriä. Päästöt maaperään (estäminen) Alue on päällystetty, joten toiminnasta ei tule päästöjä maaperään.
TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN 6 Hakemuksessa kuvataan toiminnan aiheuttamia vaikutuksia ympäristöön seuraavasti: Normaalitilanteessa laitoksen vaikutukset ympäristöön, kuten ilmanlaatuun ja melutilanteeseen arvioidaan vähäiseksi. Laitoksesta ei sen sijainti huomioon ottaen aiheudu haittaa kiinteistön naapureille. Laitoksen toiminta aiheuttaa jonkin verran laiva- ja autoliikennettä, joilla ei ole merkittäviä ympäristövaikutuksia alueen käyttö huomioon ottaen. Kemikaalin pääsy onnettomuustilanteessa ympäristöön voi aiheuttaa paikallista vahinkoa ympäristölle. Onnettomuus- ja vahinkotilanteet on kartoitettu ja ehkäisevät toimenpiteet on toteutettu. TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU Käyttötarkkailu Varasto on miehittämätön. Henkilökunta saapuu paikalle tarpeen mukaan. Terminaalin käytönaikaista valvontaa kuvataan hakemuksessa seuraavasti: - suoja-altaiden viemäreissä on sulkuventtiilit, jotka ovat normaalisti kiinni ja johtavat sadeveden pumppukaivoon. Venttiilit avataan hallitusti tarpeen vaatiessa. - Autolastauskatosta valvotaan kameravalvonnalla 24/7. Kameran välittämä kuva menee portin valvomoon. - Säiliöiden pinnankorkeutta mitataan automaattisesti. Pinnankorkeuden lukema on nähtävissä Baltic Tankin toimistolla ja kahden säiliön osalta asiakkaan valvomossa. - Jätteistä pidetään kirjaa. Pääosa jätteistä toimitetaan alueen yhteiskuormassa, mutta säiliöiden pesuvedet ja rakennustoiminnan aikaisten jätteiden määrät kirjataan ylös ja raportoidaan ympäristövirastolle vuosiyhteenvedossa. - Sekä saapuvista että lähtevistä eristä pidetään kirjaa. Päästötarkkailu - Ilmanpäästöt: varastoinnista ei aiheudu mitattavissa tai laskettavissa olevia ilmanpäästöjä. Varastolla ei ole kattilalaitosta ja varastoitavat aineet eivät aiheuta päästöjä. Alueen liikenne aiheuttaa jonkin verran ilmanpäästöjä. - Päästöt vesistöön: normaalitoiminnassa varastolta ei pääse päästöjä mereen. - Päästöt maaperään: normaalitoiminnan aikana varastolta ei pääse päästöjä maaperään. Alue on asfaltoitu. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN Hakemuksen liitteissä on esitetty arvio toimintaan liittyvistä riskeistä, onnettomuuksien estämiseksi suunnitelluista toimista sekä toimista häiriötilanteissa. Suuronnettomuusvaaran tunnistaminen Hakijan mukaan toiminnassa pyritään jatkuvasti ja aktiivisesti tunnistamaan tilanteet ja toiminnot, joissa on suuronnettomuusvaara tai sen mahdollisuus. Esiin tulevista tilanteista tehdään riskinkartoitus.
7 Aina uuden kemikaalin varastointia suunniteltaessa, toimintoja kehitettäessä ja uusia laitteistoja hankittaessa toiminnanharjoittaja tekee riskien ja vaaran arvioinnin. Varastopäällikkö vastaa ensisijaisesti riskien tunnistamisesta ja vaarojen arvioinnista. Varastopäällikköä avustaa mm. myyntipäällikkö, HSE Manageri, suunnittelija ja laitetoimittaja. Riskien tunnistamisessa ja vaaran arvioinneissa otetaan huomioon sekä normaaliin toimintaan, että poikkeuksellisiin tilanteisiin liittyvät tekniikasta, inhimillisistä tekijöistä ja muusta toiminnasta aiheutuneet riskit. Tarkastelussa otetaan huomioon kattavasti laitoksen ja laitteiden elinkaaren kaikki vaiheet. Vaaran arvioinnin tulokset huomioidaan ja riskit minimoidaan sekä tarvittaessa laaditaan mm. uudet toimintaohjeet. Uusia laitteita, säiliöitä ja rakenteita suunniteltaessa ja rakennettaessa kiinnitetään erityishuomio suuronnettomuuden riskien minimointiin. Tunnistetut vakavat vaaratilanteet a) Laivan purkaminen ja lastaaminen - Letkun rikkoutuminen. Tähän on varauduttu laiturilla olevan sulkukaivon avulla - Ylitäytön vaara. Ylitäytön hälytin antaa hälytyksen säiliöalueelle ja laiturille. Ylitäyttöhälytys tapahtuu summerilla alueella sekä vilkkuvalolla rannassa ja säiliöalueella. Säiliöiden pintamittarien lukema on luettavissa sekä Baltic Tank Oy:n terminaalilla, että tehtaan valvomossa. Laivan pumput pysäytetään käsin hälytyksen tultua. Säiliöt on sijoitettu vallitilaan ja samassa vallitilassa säilytetään ainoastaan tuotteita, jotka eivät reagoi keskenään b) Auton lastaus ja purkaminen - Autolastaus tapahtuu valvotusti ylälastausvarrella auton yläluukusta. Lastausvarressa on itsestään sulkeutuva venttiili, jota on koko ajan pidettävä auki (ns. kuolleen miehen kytkin) - Ylitäytön vaaraan on varauduttu viemäröimällä lastauspaikka altaaseen. Alueelle varataan imeytysaineita mahdollisten vuotojen talteenottamiseksi - Lastaus- ja purkupaikan pohja on pinnoitettu mahdollisen autosäiliön repeämisen tai letkun rikkoutumisen varalta c) Tulipalo - Lipeä/rikkihappo ei itsessään pala, mutta ajoneuvo- yms. palojen varalta alueella on määräysten mukainen kiinteä- ja alkusammutuskalusto d) Tulipalo naapuritontilla - On mahdollista, että muilla laitoksilla tai varastoilla tapahtuu kaasuvuoto tai tulipalo, joka voi uhata Baltic Tank Oy:n terminaalia. Seuraamuksia vähentää se, että säiliöt ovat lämpöeristettyjä. Eristys suojaa pitkään säiliötä kuumenemiselta. Putkistot pidetään käytön välillä tyhjinä. Täten ei ole välitöntä vaaraa tuotteiden kuumenemiselle ja vuodoille. Laivalinjat ovat aina tyhjiä, kun eivät ole käytössä. e) Varastosäiliöt Ympäristöriskien kannalta vakavimmaksi riskiksi säiliöiden osalta arvioidaan vuodon syntyminen säiliöiden pohjaan, vaippaan tai venttiilien liitoksiin. Vaippaan ja venttiilien liitoksiin tulevat vuodot on helppo havaita kemikaalin valuessa vallitilaan.
8 Pohjan vuoto on vaikeammin havaittavissa, mutta siihen on varauduttu seuraavasti: pohjan alle on asennettu tarkkailuputket (juoruputket), jotka johtavat säiliön perustuksen ulkopuolelle. ESITYS VAKUUDEKSI Hakija ei ole esittänyt hakemuksessa vakuutta toiminnan aloittamiseksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. TOIMINNAN ALOITTAMINEN MUUTOKSENHAUSTA HUOLIMATTA Hakija on hakenut lupaa toiminnan aloittamiseen ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesti muutoksenhausta huolimatta. Hakija on esittänyt perusteluina, että kyseessä on olemassa oleva toiminta, jossa varastointimäärät ovat kasvaneet säiliöiden korottamisen vuoksi. Nykyiselle toiminnalle on voimassa oleva ympäristölupa. Säiliöiden korotus ei ole muuttanut toiminnan laatua tai olennaisesti lisännyt ympäristövaikutuksia. Säiliöiden korotus ja niihin liittyvät putkistomuutokset ovat tarkastettu ja ne ovat TUKESin hyväksymiä (273/36/2012). LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksen täydennykset Hakemusta on täydennetty 13.4.2011, 2.5.2011, 24.8.2012 ja 27.9.2012. Lupahakemuksesta tiedottaminen Tarkastukset Lausunnot Hakemuksesta on kuulutettu Kokkolan kaupungin ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustauluilla 17.6.2011 18.7.2011. Ympäristölupahakemus ja siihen liittyvät selvitykset ovat olleet kuulutusajan yleisesti nähtävillä Kokkolan kaupungin talolla. Lupahakemuksesta on annettu erikseen tieto niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee. Terminaalialueella on tehty tarkastus 13.4.2011. Tarkastusmuistio on liitetty asiakirjoihin. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt kuulutusaikana hakemuksesta lausunnot Kokkolan kaupungin ympäristöviranomaiselta, Kokkolan kaupungilta sekä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueelta. Kokkolan kaupungin Rakennus- ja ympäristölautakunta on 15.7.2011 antamassaan lausunnossa todennut seuraavaa: A. LUVAN MYÖNTÄMISEN EDELLYTYKSET 1. Luvan myöntämisen edellytykset toiminnalle ovat olemassa jäljempänä esitettävin ehdoin. 2. Toiminnanharjoittaja on hakenut ympäristönsuojelulain 101 :n nojalla lupaa aloittaa kemikaaliterminaalin toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Hakija ei ole esittänyt vakuutta toiminnan aloittamiseksi
9 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Lupaviranomaisen tulee edellyttää toiminnanharjoittajalta riittävää vakuutta. Rakennus- ja ympäristölautakunta katsoo, että kemikaaliterminaalin toiminnan voi em. vakuudella ja perustein aloittaa ennen kuin toimintaa koskeva ympäristölupapäätös on lainvoimainen. Aloittamisluvan myöntämistä puoltaa, että kemikaaliterminaalin toiminta on olemassa olevaa, eikä laitoksella tehdä merkittäviä muutoksia. B. TOIMINTAA KOSKEVAT EHDOT 1. Toimintaa ei saa aloittaa, ennen kuin toimivaltainen lupaviranomainen on tarkastanut laitoksen rakenteet ja todennut niiden täyttävän ympäristölupapäätöksen vaatimukset ja määräykset. 2. Jätteen käsittelytoimintojen tai varastointia ei saa sijoittaa tiivistämättömille alueille. 3. Luvan haltijan on oltava riittävästi selvillä toimialansa parhaan taloudellisesti käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja varauduttava sen käyttöönottoon. C. TOIMINNAN TARKKAILUA KOSKEVAT EHDOT 1. Toiminnanharjoittajan esittämää toiminnan tarkkailua pidetään riittävänä. D. MUUT EHDOT 1. Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa Kokkolan kaupungin ympäristösuojeluviranomaiselle toiminnassa tapahtuvista oleellisista muutoksista. 2. Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa poikkeuksellisista tilanteista välittömästi Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 3. Hakemuksessa esitetty kaavamerkintä (T) on virheellinen. Oikea kaavamerkintä kemikaalien varastoalueelle on T/kem (teollisuusrakennusten korttelialue, jolla on/jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen). Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on todennut 19.7.2011 antamassaan lausunnossaan seuraavaa: Baltic Tank Oy:n kemikaaliterminaalissa on nykyään 4 maanpäällistä säiliötä, joiden kokonaistilavuus on liitteen 8A mukaan 27 880 m 3. Terminaalissa on autolastauskatos ja junavaunulastauspaikka. Tarkoituksena on rakentaa/ottaa käyttöön uusi junavaunulastauspaikka, jolloin kemikaaleja voitaisiin kuljettaa terminaalilta asiakkaalle tehokkaasti myös junalla. Tarkoitus on myös lisätä varastointikapasiteettia, sillä liitteessä 8B ja kuulutuksessa ilmoitetaan varastointikapasiteetiksi 30 000 m 3, joka on 2 120 m 3 enemmän kuin nykyisten säiliöiden yhteistilavuus. Tarkoitus on jatkossa varastoida lipeän (50 %) lisäksi rikkihappoa (98 %). Hakemusasiakirjoissa oleva junavaunulastauspaikan käyttöönottoa koskeva asia on esitetty varsin keskeneräisenä eikä varastointikapasiteetinkaan muutos ole hakemuksessa selkeästi esitetty. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tutkinut asian eikä sillä ole huomautettavaa hakemuksen mukaisen toiminnan laajentamiseen ja uuden kemikaalin varastoinnin osalta. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia eikä mielipiteitä.
Hakijan kuuleminen ja vastine 10 Hakijalle on kirjeellä 16.8.2012 annettu mahdollisuus antaa vastine jätetyistä lausunnoista. Hakija ei ole antanut vastinetta. ALUEHALLINTOVIRASTON PÄÄTÖS Ratkaisu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myöntää Baltic Tank Oy:lle ympäristöluvan nestemäisten kemikaalien varastointiin ja käsittelyyn Kokkolan kaupungissa lupahakemuksen mukaisesti ja annettuja lupamääräyksiä noudattaen. Terminaalin lipeän ja rikkihapon varastointiin käytettävien säiliöiden yhteistilavuus on 27 880 m 3 ja kemikaalien vuotuinen läpimeno enintään 200 000 tonnia. Lupamääräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi Toiminta 1. Luvan saaja saa varastoida lipeää ja rikkihappoa hakemuksen mukaisesti. Varastosäiliöiden apulaitteineen on oltava Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (TUKES) tarkoitukseensa hyväksymiä ennen niiden käyttöä. Samassa vallitilassa ei tule varastoida sekä rikkihappoa että lipeää. Rakennettava rikkihapon käsittelylaitteisto tulee vastata varotoimenpiteiltään lipeän käsittelylaitteistoa. Rakennettavasta käsittelylaitteistoista tulee esittää suunnitelma tarkastettavaksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle 2 kuukautta ennen rakentamisen aloittamista. 2. Kemikaalien varastointialueen asianmukaista hoitoa, käyttöä ja niihin liittyvää toiminnan tarkkailua varten on toiminnanharjoittajan määrättävä näistä tehtävistä vastuussa oleva henkilö. Henkilöllä on oltava riittävä koulutus ja ammattitaito kemikaalien varastointitoiminnan asianmukaiseen hoitamiseen. Vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 3. Säiliöiden varoaltaiden tiiveyttä ja mahdollisia päästöjä maaperään ja sen kautta vesiin tulee tarkkailla sekä varustaa varoaltaat tai säiliöt hälytyslaitteistolla. Varoaltaisiin kertyneiden kontaminoituneiden ympäristölle haitallisten vesien pääsy käsittelemättöminä ympäristöön tulee estää. Kemikaalivahinkoja tulee ehkäistä ennakolta ja kemikaalivuotojen torjuntaan liittyvää kalustoa on sijoitettava riittävästi saataville. 4. Säiliöajoneuvojen ja junavaunujen lastauspaikkojen tulee olla rakenteeltaan, muotoilultaan ja pinnoitukseltaan sellaisia, ettei kemikaaleja pääse häiriö- tai onnettomuustapauksissakaan virtaamaan ympäristöön tai imeytymään maahan. Säiliöajoneuvojen ja junavaunujen lastauspaikoilta tulee sade- ja valumavedet johtaa hallitusti varastoalueen sadevesien keräily- ja käsittelyjärjestelmään.
11 Rakennettavan junavaunujen lastauspaikan rakenne tulee esittää tarkastettavaksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle 2 kuukautta ennen rakentamisen aloittamista. 5. Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimialansa parhaan taloudellisesti käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja sitä on hyödynnettävä kaikissa laitoksen toiminnoissa niin, että päästöt ja laitoksen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä sekä energiankäyttö mahdollisimman tehokasta. Jätteet ja niiden käsittely ja hyödyntäminen 6. Varastointitoimintaa on hoidettava niin, että jätettä muodostuu mahdollisimman vähän. Toiminnassa syntyvät jätteet tulee varastoida ja käsitellä tiiviillä alustalla. Toiminnassa muodostuvat hyötykäyttöön soveltuvat paperi- ja pahvijäte sekä metalli-, muovi- ja puujätteet tulee varastoida kiinteistöllä niille erikseen varatulla alueella ja toimittaa hyödynnettäväksi ensisijaisesti materiaalina sellaiselle vastaanottajalle, jolla on lupa vastaanottaa ja hyödyntää jätettä tai muuten riittävät edellytykset mainittujen jätejakeiden jätehuollon asianmukaiseen järjestämiseen. Mikäli kaatopaikalle aiotaan toimittaa muuta kuin yhdyskuntajätteeksi luokiteltavaa jätettä, jätteen kaatopaikkakelpoisuus on aina ensin selvitettävä kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen (861/1997) mukaisesti ja asiasta on etukäteen sovittava kaatopaikan hoidosta vastaavan kanssa. 7. Vaaralliset jätteet, kuten kemikaali- ja liuotinjätteet sekä jäteöljy, akut ja loisteputket tulee toimittaa laitokseen, jonka ympäristöluvassa tällaisen jätteen vastaanotto ja käsittely on hyväksytty. Vaaralliset jätteet on varastoitava suljetuissa, tiiviissä ja asianmukaisesti merkityissä astioissa. Vaarallisia jätteitä ei saa sekoittaa keskenään tai muihin jätteisiin. Varastointipaikat tulee järjestää niin, että vaaralliset jätteet eivät pakkausten ja säiliöiden mahdollisesti rikkoutuessakaan pääse leviämään ympäristöön. Luovutettaessa vaarallisia jätteitä ne on pakattava tiiviiseen ja jätteen vaaraominaisuuksilla merkittyyn pakkaukseen. Vaarallisten jätteiden siirtoa varten on laadittava siirtoasiakirja. Asiakirjassa on oltava jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (179/2012) 24 :ssa velvoitetut tiedot. Päästöt vesistöön ja viemäriin 8. Terminaalilla syntyvät hulevedet ja säiliöiden varoallasvedet tulee johtaa hallitusti OMG Kokkola Chemicals Oy:n jätevesien käsittelyjärjestelmään. Jätevesien johtamisesta ei saa aiheutua haittaa OMG:n puhdistamonprosessille tai viemäriverkostolle. OMG:n jätevesien käsittelyjärjestelmään johdettavien vesien ph:ta tulee tarkkailla.
Häiriö- ja poikkeustilanteet 12 9. Merkittävistä poikkeuksellisista tilanteista ja päästöjä aiheuttavista häiriöistä sekä muista vahingoista tai onnettomuuksista, joista voi aiheutua maaperän tai pohja- tai pintaveden pilaantumista tai pilaantumisen vaaraa, on viipymättä ilmoitettava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle sekä Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tapahtumasta on raportoitava ELY-keskukselle myös kirjallisesti kuukauden kuluessa. Merkittävistä päästöistä tulee ilmoittaa välittömästi palo- ja pelastusviranomaiselle. Vahinko- ja häiriötilanteita varten on oltava selkeät ja ajan tasalla olevat toimintaohjeet. Tarkkailu, kirjanpito ja raportointi 10. Tuotteiden varastointiin ja siirtoihin käytettävien laitteistojen kuntoa ja toimintaa tulee seurata säännöllisin tarkastuksin. Tarkastuksista ja mahdollisista korjaustoimenpiteistä tulee pitää kirjaa. OMG:n jätevesien käsittelyjärjestelmään johdettavan veden ph mittauksista tulee pitää kirjaa. Laitoksen toiminnasta tulee pitää kirjaa niin, että toiminnanharjoittaja voi sen perusteella esittää raportin edellisen vuoden toiminnasta valvovalle viranomaiselle 11. Hakijan on kalenterivuosittain, viimeistään tarkkailuvuotta seuraavan helmikuun loppuun mennessä toimitettava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle ja Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle vuosiyhteenveto, joka sisältää ainakin: - varastoitavat ainemäärät ja laadut, vuotuinen varastoitavien aineiden läpivirtausmäärä - auto-, juna- ja laivalastausten lukumäärä - terminaalin energiankulutus - yhteenvedon kaikista toiminnassa syntyneistä jätteistä, niiden laadusta ja määristä sekä kuljetus- ja käsittelytavoista - tiedot onnettomuus- ja häiriötilanteista sekä niiden aiheuttamista ympäristövaikutuksista ja päästöistä - vuoden aikana toteutetut ja suunnitteilla olevat muutokset toiminnassa Jätteet tulee luokitella kirjanpidossa Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) liitteen 4 mukaisesti. Vuositiedot on toimitettava ensisijaisesti sähköisen tiedonsiirron kautta. Päästöihin ja jätehuoltoon liittyvät asiakirjat, laitoksen käyttöpäiväkirjat, sekä häiriökirjanpito on säilytettävä vähintään kolme vuotta. Kirjanpito on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Toiminnan lopettaminen 12. Toiminnan olennaisesta muuttamisesta, pitkäaikaisesta keskeyttämisestä tai lopettamisesta on ilmoitettava hyvissä ajoin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen valvontaviranomaiselle sekä Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mikäli toiminta muuttuu tai olennaisesti laajenee, on toiminnalle haettava uutta lupaa tai muutosta ympäristölupaan. Lopettamisilmoituksessa on selvitet-
13 tävä toiminta-alueen kunnostamiseen liittyvät toimenpiteet sekä niiden aikataulu. RATKAISUN PERUSTELUT Lupaharkinnan perusteet Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvan toiminnalle, koska terminaalin toiminta voidaan järjestää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten mukaisesti, kun otetaan huomioon annetut lupamääräykset. Luvan myöntämisen edellytykset Aluehallintovirasto katsoo, että laitoksen toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapurussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapureille. Toiminta sijoittuu teollisuusalueeksi kaavoitetulle alueelle. Lupamääräysten yleiset perustelut Päästöjen ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi annettavat lupamääräykset perustuvat parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Jätelaki (646/2011) sekä jätteistä annettu valtioneuvoston asetus (179/2012) tulivat voimaan 1.5.2012 tämän ympäristölupahakemuksen jo ollessa vireillä. Nämä uudet säännökset on huomioitu tarvittavilta osin. Jätteistä annetulla valtioneuvoston asetuksella kumottiin muun muassa ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteen pakkaamisesta ja merkitsemisestä annettu valtioneuvoston päätös (659/1996) sekä yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta annettu ympäristöministeriön asetus (1129/2001), joiden osalta on sovellettu uuden jätelain ja jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen säännöksiä. Päätöksen ratkaisuosassa on selvyyden vuoksi käytetty vuoden 1993 jätelain termin ongelmajäte sijasta uuden jätelain termiä vaarallinen jäte. Lupamääräysten perustelut Lupamääräys 1 Aluehallintovirasto on, annetut lupamääräykset huomioon ottaen, arvioinut, että varasto on laitteiltaan ja teknisiltä ratkaisuiltaan sopiva hakemuksen mukaiseen lipeän ja rikkihapon varastointiin ja käsittelyyn. Rikkihapon mahdollista varastointia varten rakennettavista käsittelylaitteistoista tulee esittää suunnitelma tarkastettavaksi ELY-keskukselle. Näin valvontaviranomainen voi tarkastaa, että käsittelylaitteisto vastaa ympäristöluvan ehtoja ja voi tarvittaessa velvoittaa jättämään ympäristöluvan muutoshakemuksen. Lupamääräys 2 Riittävällä ammattitaitoisella henkilökunnalla varmistetaan, että varastointialuetta hoidetaan ympäristönsuojelun ja jätehuollon kannalta asianmukaisesti
14 ja varastoalueen käyttöä ja seurantaa koskevia lupaehtoja kyetään noudattamaan. Lupamääräys 3 Säiliöiden varustaminen varoaltailla ehkäisee kemikaalien pääsyn ympäristöön. Varautumalla riittävällä kemikaalivuotojen torjuntavälineistöllä varmistetaan torjuntatoimien aloittaminen mahdollisimman nopeasti. Lupamääräys 4 Säiliöautojen ja junavaunujen lastaus on yksi riskialteimmista toiminnoista kemikaalien käsittelyssä. Varustamalla lastauspaikat esimerkiksi katoksella ja tiiviillä pohjalla voidaan kemikaalien käsittelystä aiheutuvia riskejä minimoida merkittävästi. Lupamääräys 5 Toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuuteen kuuluu parhaan käyttökelpoisen tekniikan seuraaminen. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi voi päästöjen vähentäminen kohtuullisilla kustannuksilla (olennaisesti nykyistä enemmän) tulla mahdolliseksi. Lupamääräys 6 Jätelain yleisten huolehtimisvelvollisuuksien mukaan kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei jätteestä aiheudu merkityksellistä haittaa tai vaikeutta jätehuollon järjestämiselle eikä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jätteet tulee ensisijaisesti ohjata hyötykäyttöön materiaalina ja toissijaisesti hyödyntää energiana. Jätteet tulisi myöhemmän hyötykäytön mahdollistamiseksi ja jätteiden sekoittumisen estämiseksi lajitella jo syntypaikalla siten, että eri jätejakeille olisi erilliset varastointialueet tai kontit ja että jätteistä ei aiheutuisi ympäristön roskaantumista. Hyötykäyttöön ohjattavien jätteiden vastaanottajalla tulee olla lupa jätteiden vastaanottamiseen ja hyödyntämiseen tai muuten riittävät edellytykset jätejakeen jätehuollon asianmukaiseen järjestämiseen. Lupamääräys 7 Muun muassa säiliöiden pohjasakat, liuotinjätteet, loisteputket, raskasmetalleja sisältävät paristot ja akut ovat jäteasetuksen tarkoittamia vaarallisia jätteitä, joiden asianmukainen hävittäminen edellyttää käsittelyä luvan omaavassa laitoksessa. Jätelain nojalla vaarallisen jätteen tuottaja ja kuljettaja ovat vastuussa siitä, että vaaralliset jätteet kuljetetaan lain mukaiseen paikkaan. Vaarallisia jätteitä koskevat määräykset on annettu sen varmistamiseksi, ettei toiminnasta aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa eikä palovaaraa. Vaarallisten jätteiden asianmukainen merkintä, kirjanpito, varastointi ja käsittely pienentävät terveydelle ja ympäristölle aiheutuvaa riskiä. Lupamääräys 8 Terminaalilla syntyvien jätevesien johtaminen ei saa aiheuttaa häiriöitä OMG:n tehtaalla. Toiminnanharjoittajan tulee olla selvillä toimintansa vaikutuksista. Lupamääräys 9
15 Päästöjä aiheuttavista häiriötilanteista sekä onnettomuuksista annettu määräys on tarpeen valvonnan toteuttamiseksi ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Viranomaisilla tulee olla mahdollisuus antaa ohjeita poikkeustilanteiden vaikutusten seurannasta ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Lupamääräykset 10 ja 11 Laitteistojen kunnon ja toiminnan säännöllisellä tarkkailulla on mahdollista ehkäistä kemikaalivahinkoja. Kirjanpito- ja raportointimääräykset on annettu viranomaisten tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. Kirjanpidon ja raportoinnin tarkoituksena on pitää toiminnanharjoittaja ja valvontaviranomainen selvillä toiminnan laadusta ja laajuudesta sekä muista jätehuollon kannalta merkityksellisistä asioista ja terveys- ja ympäristövaikutuksista. Saatujen tietojen perusteella voidaan seurata toiminnan lainmukaisuutta ja päätöksessä annettujen määräysten noudattamista. Sähköinen vuosiraportointi helpottaa valvontaa. Lisäksi jätemäärillä on merkitystä jätehuollon kehittämisessä ja seurattaessa alueellisia jätevirtoja. Lupamääräys 12 Hyvissä ajoin ennen toiminnan lopettamista on esitettävä yksityiskohtainen suunnitelma toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimista, kuten säiliöiden ja putkistojen tyhjentämisestä, säiliöiden ja muiden rakennelmien purkamisesta, jätteiden poiskuljettamisesta, maaperän puhdistamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä. VASTAUS LAUSUNNOISSA JA MUISTUTUKSISSA ESITETTYIHIN VAATIMUKSIIN Lausunnoissa esitetyt vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. Toiminnan aloittamiselle mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta on asetettu vakuus. Junavaunujen lastauspaikan rakentaminen ja käyttöönotto sekä haettu säiliökapasiteetti ovat selvinneet. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Päätöksen voimassaolo Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Mikäli toiminnassa tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu olennainen muutos, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa. Tämä päätös on voimassa, kunnes uudesta lupahakemuksesta tehty päätös on saanut lainvoiman. Lupamääräysten tarkistaminen Luvansaajan on toimitettava 30.10.2022 mennessä ympäristölupahakemus toimivaltaiselle lupaviranomaiselle lupamääräysten tarkistamiseksi. Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen Jos asetuksella annetaan tämän lain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan
16 voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. (YSL 56 ) PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Baltic Tank Oy on hakenut ympäristönsuojelulain 101 :n mukaista lupaa aloittaa ympäristölupapäätöksen mukainen toiminta muutoksenhausta huolimatta. Päätöksen täytäntöönpanosta hakemuksen ja lupamääräysten mukaisilla menettelyillä ei voida olettaa olevan haitallisia vaikutuksia ympäristölle. Lain edellytykset täytäntöönpanolle muutoksenhausta huolimatta ovat olemassa. Aluehallintovirasto katsoo, että haettu toiminta voidaan aloittaa tätä päätöstä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Toimintaa varten tulee asettaa 5 000 euron erillinen vakuus ennen toiminnan aloittamista. Vakuuden tarkoituksena on palauttaa tilanne ennalleen. Vakuus on asetettava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle joko omavelkaisena pankkitakauksena, jonka edunsaajana on ELY-keskus, tai pankkitalletuksena. Pankkitalletuksesta on toimitettava ELY-keskukseen talletustodistus kuittaamattomuussitoumuksella ELY-keskuksen hyväksi. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta koskevan päätöksen toimeenpanon. (YSL 101 ) SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4-7, 28, 42 43, 45, 46, 62, 81, 90, 101 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 5, 37 Jätelaki (1072/1993) 4, 6, 15, 51, 52 Jätelaki (646/2011) 6, 121, 148 ja 149 Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 4, 8, 9, 24, 37, liite 4 Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 Laki aluehallintovirastoista (896/2009) Valtion maksuperustelaki (150/1992) Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/2006) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tästä päätöksestä peritään maksua 6922,50 euroa. Lasku lähetetään myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Käsittelymaksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. Asetuksen 7 :n 2 momentin mukaan suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen 1.1.2010, peritään maksu asetuksen voimaan tullessa olleiden säännösten mukaisesti.
17 Tämän hakemuksen vireille tullessa (13.11.2009) voimassa olleen alueellisen ympäristökeskuksen maksullisia suoritteita koskevan ympäristöministeriön asetuksen (1387/2006) liitteen mukaan polttonesteiden tai vaarallisen nestemäisen kemikaalin varaston lupamaksu on 10 650. Koska asian käsittelyn vaatima työmäärä on taulukossa mainittua työmäärää pienempi, maksu peritään 35 % alempana. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa tästä päätöksestä julkisesti kuuluttamalla Kokkolan kaupungin ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston virallisella ilmoitustaululla. JAKELU Päätös Tiedoksi Baltic Tank Oy Ilmoitus päätöksestä Kokkolan kaupunginhallitus Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti)* Tieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tieto hakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdosta muistutuksia tai vaatimuksia.
18 MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. LIITTEET Valitusosoitus Christel Engman-Andtbacka Tiina Puttonen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Christel Engman-Andtbacka ja esitellyt ympäristötarkastaja Tiina Puttonen.
VALITUSOSOITUS LIITE Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 9.11.2012. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot käyntiosoite: Wolffintie 35, Vaasa postiosoite: PL 200, 65101 Vaasa puhelin: 0295 018 450 telekopio: 06-317 4817 sähköposti: kirjaamo.lansi@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.