ESITELMÄ TOIVASTEN JUURILLA - Hendrich Toifwain jälkipolvet Markku K Toivanen Teemme pikaisen karttamatkan Eskon ansiokkaan esityksen tiimoilta. Jatkan sitten Kustaa Antti (Gustav Anders) Toivasen ja hänen jälkeläistensä vaiheista. Olemme pohtineet Viipurin ja Käkisalmen lääneissä asuneiden Toivasten suurta määrää. Genoksen Savopainos on mielenkiintoinen ja antaa osaltaan vastauksen. Kun katsotte Savosta tapahtunutta muuttoa siihen asutuksen määrään, niin muutto on ollut valtavaa asukasmäärään nähden. Karjalan Toivaset ovat todennäköisesti pääosaltaan Savolaista alkuperää.
Rantasalmi oli suuri pitäjä aina 1700 luvun loppuun asti. Sininen osoittaa nykyisen rajan. Ensimmäiset Toivasen talot on merkitty Soinisen historiikissa asuneen 1500 ja 1600 luvulla Kolkontaipaleelta ja Hiisimäestä. Vihreä rengas. Keltaset renkaat ovat Hendrichin jälkeläisten asuinsijoja. Mustat pisteet ovat taloja. Vanhimman tiedossa olevan esivanhemman, Hendrich Toifwain kotipaikka oli Savonlinnan ja Kerimäen puolessavälissä Niinimäessä. Tarkempaa paikkaa ei ole tiedossa.
Seuraavat pari sataa vuotta vierähtivät sitten Rantasalmella. Kuten huomaatte, ovat asuinpaikat kahta puolta Haukivettä. Vene lienee ollut paras kulkuväline tuohon aikaan. Johan Toivasen ensimmäinen lapsi syntyi Waahersalon kartanon torpassa 1761 vuoden päästä avioliiton solmimisen jälkeen. Pari vuotta meni Putkisalon Säterissä ja sen jälkeen paluu Waahersaloon, jossa hän asui kuolemaansa asti.
Hendrich Toivanen vietti perheineen koko elämänsä Hevonlahdessa ensin Kuvalan ja sitten Alapaikan torpassa. Erik Toivanen vietti paljon liikkuvampaa elämää. Hän asui ensin Säynetkoskella, sitten Palvalahdella, sen jälkeen Woinsalmella ja muutti sitten Rantasaloon Rantakartanon torppaan. Tämän jälkeen he ovat muuttaneet takaisin Palvalahteen jossa Eri kuoli 1872 ja Carolina 1894.
Gustaf Anders eli Kustaa Antti syntyi Rantasalmen Palvalahdessa 1842. Kustaa varmaan aloitti elämäntaipaleensa maanviljelyksen parissa, mutta oli esipolvistaan poiketen rautatietyöntekijä. Muistitietojen mukaan hänellä oli poikiensa Adamin ja Ferdinandin kanssa yhteisyritys, jolla oli useita hevosia. Parhaimmillaan niitä oli Savon radan rakennustöissä 18. Ratatyöt työllistivät paljon paikallista väkeä. Ne olivat tärkeitä sotilaiden kuljettamiseen. Tästä
ammatista oli Adamille hyötyä Amerikassa. Arvelin ensin että miehen toi karjalaan Elisenvaaran ratatyö mutta se alkoi vasta 1911. Naimisiin hän meni Ulrika Serafiina Malkin kanssa ja asui Rantasalossa, jossa syntyivät Anna Sofia 1870 ja Erika 1971. Puolison kuoleman 1875 jälkeen lapset tarvitsivat äitiä ja Kustaa avioitui Maria Mähösen kanssa. Heille syntyi 5 lasta Vaahersalossa. Ympyrä sulkeutui 100 vuoden aikajanalla kun Kustaa muutti Vaahersalon kartanoon. Kustaa muutti nuorempien lasten kanssa Kurkijoelle 1905 ja kuoli siellä kolme vuotta myöhemmin. Anna Sofia s. 1870 muutti Sulkavalle 1887 ja avioitui Henrik Peteniuksen kanssa 1893. Erika s. 1871 muutti Helsinkiin 1890 ja avioitui Johan Pirskasen kanssa 1899. Olga, s. 1877 ja k.1878 vuoden ikäisenä. Kerron ukistani Adamista sisarussarjan viimeisenä. Ferdinand s. 1883 muutti Sorjoon isänsä mukana. Hän osti isänsä ja veljensä kanssa tilan Sorjosta 1905. Ferdinand meni naimisiin Emma Sinkkosen kanssa 1909. Kurkijoen maat olivat multavia ja sadot olivat hyviä. Luovutetun karjalan alue tuotti 2/3 Suomen elintarviketuotannosta ennen sotia. Sitten tuli mutkia matkaan. Veljekset takasivat 20 - luvun lopulla sisarelleen Eeville lainan liiketoimintaa varten. Laina jäi maksamatta ja se perittiin veljeksiltä. Elettiin suuren laman aikaa. Ferdinandin tila meni pakkohuutokaupassa ja sen osti sukulaismies. Onneksi perhe sai jäädä asumaan kotitilalleen. Adam selviytyi metsän ja eläinten myynnillä, mutta laman aikaisen hintatason huomioiden oli se kova isku taloudellisesti.
Talvisota ajoi perheen evakkoon. Sijoituspaikaksi tuli Metsämaa Varsinais- Suomessa. Feerti setä ja Emma täti eivät palanneet Karjalaan, vaan jäivät asumaan Metsämaalle jonka kauniille hautausmaalle heidät on haudattu. Heille syntyi 10 lasta, jotka ovat löytäneet paikkansa ympäri suomea. Onni Helsinki, Vilho Lohja, Milka Orivesi, Unto Riihimäki, Aimo Turku, Maire Kotka, Pauli Vantaa, Mirjam Toijala, Toivo (Topi) Lahti ja Yrjö Vääksy. Meidän kanssamme on täällä Ferdinandin tyttären Mairen jälkikasvua, Seppo Vänskä sekä Marjatta ja Raimo Vänskä. Seppo oli kahteen eri otteeseen Japanissa lähetystyössä ja Raimo Tansaniassa. Sisarussarjasta kuuluisin on kapellimestarina tunnettu Osmo Vänskä. Ada Maria s. 1885 muutti myös Sorjoon. Hän avioitui Kaarlo Nenosen kanssa, joka muutti nimensä Varjoksi 20 - luvulla. Näin kerrotaan tapahtumasta: Kaarlo Heikinpoika Nenonen oli ollut radanrakennustöissä jossakin Pieksämäen tienoilla 1920- luvulla. Samassa porukassa oli ollut kolme miestä, jotka olivat paljon yhdessä, ehkäpä hiukan ryyppäilleet porukassa. Silloin oli jollekin iskenyt mieleen ajatus sukunimen vaihtamisesta. Tuumasta toimeen. Miehet ottivat kukin keksimänsä nimen. Varjo, Vesa ja Pensas! Muiden miesten nimiä kertoja ei tiennyt, mutta Kaarlo Varjo oli sisukkaasti pitänyt ottamansa nimen. Äiti oli kuulema vaatinut muuttamaan takaisin, mutta Varjo säilyi! Kertojan mukaan asiaan ei liittynyt mitään laajempaa asiaa, periaatetta tms. Se oli vain miesten päähänpisto.
Ensimmäinen lapsi syntyi Kontiolahdella 1907, sitten Tohmajärvelle ja vihdoin Pieksämäelle, jossa perhe asui loppuelämänsä. Heille syntyi myös 10 lasta, joista osa käyttää Nenosen ja osa Varjon sukunimeä. Ada Maria Varjo Eevi s. 1897 eli melkoisen vaiheikkaan elämän. Hän avioitui Juho Ovaskan kanssa ja he perustivat kangasliikkeen Viipuriin. Kauppa ei oikein käynyt ja he ottivat lainaa jonka takasivat veljet Adam ja Ferdinand. Liike asetettiin konkurssiin Juho Ovaskan vietyä pääoman. Erottuaan Juho Ovaskasta muutti Amerikkaan maksamatta lainoja takaisin. Katri Räikkönen- Zelenskaja, Eevin ottotyttö venäjältä, asuu nykyisin Kankaanpäässä, kertoo seuraavaa: Mummo karkasi ensin Kanadaan ja sen jälkeen Amerikkaan. Kanadaan tullessa mummo ei osannut muuta kun juu ja ei, englantia, hän oli siellä rikkaan talon sisäkkönä jonkin aikaa ja sitten lähti Amerikkaan. En tiedä missä hän siellä asui, tiedän vain, että tapasi siellä Pekka(Loginov) Vatsonin, joka oli syntynyt Vienan- karjalassa ja josta tulikin hänen puoliso, mummo kertoi, että he ajelivat omalla autolla ja "hoilasivat, nälkä meil" on aina vierahana, mutta kun me jouduimme sitten myöhemmin Neuvostoliittoon, sitten me vasta ymmärsimme mitä on nälkä. Käsittääkseni he tulivat Neuvostoliittoon v.1931.
Hän sanoi, että silloin Amerikassa värvättiin ihmisiä Venäjälle "rakentamaan sosialismia ja luvattiin, että on niin mahtavat olot, elää "mannaa putoaa taivaalta ja on yltäkylläisyys, niin mummo otti häkin, jossa oli kanarialintu ja hyppäsi miehensä kanssa laivaan (myöhemmin oli ollut lehdessä pilakuva, missä mummo loikkaa häkkinsä kanssa laivaan ja päällä luki, että "Sosialismia rakentamaan!") Sitten alkoi tapahtua, passit takavarikoitiin ja heidät vietiin Karjalaan, Petroskoihin ja pistettiin barakkeihin, jossa ei ollut seiniä, vaan hallin tapainen puurakennus, jossa oli tehty puiset lavitsat (penkit) ja ihmiset laittoivat niitten ympärille verhoja, että saivat vaikka jonkinlaista intimiteettiä. Jokaisessa barakissa asui jopa 40 perhettä hyvässä lykyssä ja sellaisia barakkeita oli muistaakseni 11. Alkuaikaan he saivat jonkinlaista avustusta, (iisnapin paketti ) (en tiedä onko oikein kirjoitettu) enkä tiedä miten kauan siellä asuttiin näin. Melkein joka yö tuli "mustamaija" ja joku vietiin teille tuntemattomille. Niin kävi mummoni miehellekin, hänet vietiin yöaikaan ja ei koskaan tullut mitään tietoa, miten hän menehtyi. Myöhemmin mummo vangittiin, ja häntä syytettiin vakoilusta, mummo kertoi, että tiesi silloin yhden sanan venäjäksi ja käytti sitä joka tilanteessa, se sana oli "ladno" mikä tarkoitti, olkoon menneeksi ja sen perusteella mummo sai "kutsumanimen", kun tuomio luettiin, niin joku oli kysynyt mummolta - no paljonko se "ladno" sai ja mummo vastasi - 10 vuotta! Toisen tiedon mukaan paikalliseen kauppaan oli tullut illalla tavaraa mutta aamulla jonottaessa selvisi että yön aikana olivat puolueen jäsenet vieneet elintarvikkeet. Eevi oli huomauttanut asiasta ja lähtö tuli seuraavana yönä. Vankila tietääkseni oli Siperiassa ja siellä mummo oli ompelemassa jotain toppatakkeja. Hän muisteli, että kun hihna liikkui, niin heistä tuntui, että toppahihat olivat buhankaleippiä (Venäjällä leipä muistutti isoa tiiltä) ja moni työnsi kätensä neuloen alle kun nälästä sekaisin yritti tavoitella sitä leipää. Nälkä oli niin julmaa, jopa niin, että kävivät ruokalan jätteitä hakemassa ja perunankuoret olivat kova sana, jos onnistui saamaan. Sen jälkeen alkoi karkotus. Mummo passitettiin Kazakstaniin, Karkaralinskin kaupunkiin. Siellä hän tapasi Moldavialaisen miehen Tchertesko Mikko(Mihail Vasiljevits) ja he asuivat yhdessä kunnes Stalin 1953v kuoli. Siellä mummo ja äitini tapasivat ja myöhemmin meistä tuli perhe. Karkotetut ihmiset saivat luvan lähteä n. v.1956 1957. Siellä oli, suomalaisia, inkeriläisiä, saksalaisia ja gruusialaisia, helpommin sanoa ketä siellä ei ollut. Mummo, äitini ja minä, (olin silloin 4.v.) lähdettiin mummon vieminä Petroskoihin, koska mummolla oli siellä jotain sukulaisia (Nenoset) ja paljon tuttavia. Mummo oli jonkin aikaa vahtina kasvihuoneella Zaitsevin Suhosissa (n. 7km Petroskoista) ja äitini oli siellä lämmittäjänä. Mummo oli viisas, paljon lukeva, paljon tietävä ihminen, hänen ansiota oli, se, että minusta tuli Petroskoin Suomalaisen teatterin ammattinäyttelijä. Lapseni ja minä puhuimme joustavasti suomenkieltä. Mummo sairasti vakavasti n. puolivuotta ja hoidin ja hoivasin hänet loppuun asti. Hänet on haudattu Besovetskin hautausmaalle
n.15km. Petroskoista. Me muutimme Suomeen 1991, mieheni tuli vuotta aikaisemmin. Olin nelikymppinen ja opiskelin perushoitajaksi. Koskaan en ollut aikaisemmin opiskellut suomalaista kirjakieltä, mutta pärjäsin. Meillä on kaksi poikaa, ja vanhemmalla pojalla on poika, Antonio 7v. he asuvat Lappeenrannassa ja toinen poikamme asuu Oulussa. Eevi ja Katri 1970 Isoisäni Adam oli ratatyömies, kaivosmies ja maanviljelijä. Hän olisi joutunut kutsuntojen kautta Venäjän armeijaan, koska suomalaiset joukko- osastot oli lakkautettu. (- ratsurykmentit 1905) Aatu lähti Amerikkaan 1901 kutsuntoja karkuun ja teki Minnesotan Gloguetissa kaivos- ja ratatöitä.
Tienasi siellä sitten talorahat ja palasi Kurkijoelle 1905. Hän osti yhdessä isänsä ja veljensä Ferdinandin kanssa tilan Sorjosta ja asettui maanviljelijäksi. Kihlakunnanoikeus Kurkijoen pitäjän käräjäkunnassa Kurkijoen tuomiokuntaa tekee käsillä olevista lainhuudatuspöytäkirjoista tiettäväksi: ett Talolliset Adam Johan, Ferdinand ja Antti Toivanen, jotka kauppakirjalla 8 päivällä Heinäkuuta 1905 hinnasta 2250 markkaa Talolliselta Juha Tarkkoselta ja tämän vaimolta Anna Beata Tarkkoselta ovat ostaneet neljänneksen ¼ perintötilasta N 23 Lapinlahden kylässä, veroltansa 19/400 osaa manttaalia, ovat tälle maansaannillensa sittemmin saaneet kolme lainhuutoa, ensimmäisen josta on ilmoitus pantu oikeuden istuntohuoneen ovelle ja kuulutettu kihlakunnan kaikissa kirkoissa, 1905 vuoden syyskäräjissä 66 :n, toisen 1906 vuoden talvikäräjissä 17 :n ja kolmannen näissä käräjissä 38 :n, kohdalla lainhuudatuspöytäkirjaa; ja kun moitekannetta lainhuudatusta vastaan ei ole nostettu, annetaan tämä kiinnelaina todistukseksi siitä että edellä mainittu omistusoikeudensiirto on laillisesti huudatettu.
Oikealla alhaalla Sorjon asema ja siitä ylöspäin Toivasen talot.
Adam meni naimisiin Emilia Kronqvistin kanssa 1906. Emilia oli syntynyt Evijärvellä 1884. Emilia vanhempineen muutti Kurkijoelle 1800- luvun loppupuolella. Emilian vanhemmat olivat: Anders Hansinpoika Kronqvist, e.forsbacka, s. 1856 Ähtävässä, k. 1916 Kurkijoki ja Maria Erikintytär Elgbacka, s. 1852 Evijärvellä. Hans (andersin isä), Anders ja Maria (sisko) Pohjanmaalla oli maat hallanarkoja, Kurkijoella ne olivat parempia. Muuttajat olivat Kokkolasta, Pietarsaaresta, Kruunupyystä, Teerijärveltä, Evijärveltä jne. Emilia ja hänen vanhempansa olivat täysin ruotsinkielisiä muuttaessaan Sorjoon. Anders Kronqvist oli pitkä ja vahva mies. Hän joutui Kurkijoen Sorjossa kerran karhunmetsästysreissullaan painimaan karhun kanssa. Seuraavassa juttu Kurkijokelaisesta: Tämä karhunkaato on tapahtunut noin vuonna 1900. Koetan kertoa tätä niin kuin muistan ja olen siitä kuullut puhuttavan, sillä itse en ole ollut tässä jahdissa. Niin, Sorjon ympäristön metsät olivat siihen aikaan vielä koskemattomia ja aikaisemmin siellä oli majaillut karhuja, ehkä useampiakin. Mutta sinne muuttaneet ruotsalaiset, Björklundit, Vuojärvet, Elbakat, Tölkit, Huutomäeltä Soikkelit ja Kronkvistit muodostivat silloisen kyläyhteisön. Nämä olivat olleet tässä karhujahdissa. En muista kenenkään kertoneen että karhu olisi tehnyt pahojaan, mutta pelkäsivät ainakin, jos se saa olla rauhassa ja lisääntyä niin karja ja lapset ovat vaarassa. Ja niin he päättivät pitää yhteisen jahdin karhun pään menoksi. Vaan heidän aseistuksensa olivat kovin alkeelliset. Muutama suusta ladattava linturihla, kirveen nysiä, joita miehet kantoivat vyössään metsäreissuillaan, ja näin varustautuneina he lähtivät etsimään mesikämmentä. Sinä päivänä oli satanut hienokseltaan. Miehet märkinä, siellä he samoilivat ja etsivät ja viimein se löytyikin aivan illan suussa. Joku ampui sitä linturihlalla, jossa luotikin oli vain puolen marjan suuruinen. Sekin luoti sattui takareiteen. Ja sitten tuli pimeä, ja niin oli jahti lopetettava siltä päivältä. Seuraavana päivänä he jatkoivat jahtiansa, ja karhu löytyikin pian, sillä yön se oli maannut lähellä sitä paikkaa, jossa sitä oli edellisenä iltana ammuttu. Karhu jalka oli tosin kankea ja kipeä, ja karhu oli pahalla tuulella. Se mörähteli ja piti pahaa elämää. Kronkvist oli se mies joka karhun ensiksi löysi, ja hänelle karhu oli vihainen. Kronkvist yritti ampua, mutta hänen pyssynsä ei syttynyt, sen ruudit olivat kostuneet eilisessä sateessa. Karhu tuli Kronkvistin päälle. Kronkvist yritti lyödä karhua päähän pyssyn piipulla. Karhu torjui lyönnin, ottaen kiinni pyssyn piipusta ja heitti pyssyn pois. Sitten alkoi käsipaini, jossa oli toinen ja välillä toinen alla. Kronkvist piti toisella kädellä korvasta ja toinen käsi oli joutunut karhun kurkkuun, että karhu meinasi tukehtua. Toisella kädellä hän kiersi korvasta
päätä. Siinä he kieriskelivät että tanner tömisi. Pölkki oli lähinnä. Hän juoksi paikalle se pieni kirveen nysä kädessä. Silloin oli Kronkvist alla. Pölkki kysyi: Lyönkö sitä? Lyö päähän, kehotti Kronkvist. Lyönkö terällä vai hamaralla? Lyö terällä, kehotti Kronkvist. Karhu katsoi ensiksi Pölkkiä ja samassa se aikoi Pölkin päälle. Silloin Pölkiltä putosi kirves, ja Pölkki juoksemaan. Mutta nyt olivat saapuneet jo toisetkin, kun kuulivat sen jytinän ja melun. Siinä se mesikämmen kärsi tappion, menettäen henkensä ja nahkansa. Kronkvistilla oli syviä haavoja käsivarressa ja reisilihaksissa. Niin oli viimeinen karhu saatu paikkakunnalta pois. Sorjon kylä oli siitä erikoinen, että siellä oli 1800 luvulla enemmistönä ruotsinkieliset. Se muuttui 1900 luvun alkupuolella vahvasti suomalaistua. Perheen lapsista puolet kävi suomenkielisen ja puolet ruotsinkielisen kansakoulun. Emilian ei tarvinnut nähdä sodan tuhoja. Hän kuoli 1939, 8 päivää ennen talvisodan alkamista. Aatu joutui evakkoon nuorimpien lapsien kanssa Karstulan kautta Metsämaalle, Varsinais- Suomeen. Sieltä he palasivat Sorjoon 1942. Vuonna 1944 keväällä hän sairastui keuhkokuumeeseen ja hevonen toi tajuttoman miehen Tyttären luokse Parikkalaan. Kun lääkäriä ei saatu paikalle, hän menehtyi 10.2.1944. Lapsia syntyi yhdeksän.
Väinö Juho s. 1907 oli ratavahtina Sorjon asemalla ja hoiti tehtävää myös sodan aikana. Hän avioitui Siviä Saukkosen kanssa. He muuttivat sodan jälkeen Metsämaalle, jossa he viettivät lopun elämäänsä viljellen maatilaansa. Anja, Viljo ja meidän perheen lapset toimivat heille sijaislapsina. Siiri Maria s. 1909 meni naimisiin Pekka Vavulin kanssa ja he muuttivat sodan jälkeen Jurvan ja Pöytyän kautta Paimioon missä hoitivat maatilaansa. Lapsia heille siunaantui yhdeksän.
Eevi s. 1911 nai maanviljelijä Eino Parikan Parikkalasta. Tila jäi 2 kilometriä rajan sisäpuolelle rauhan tultua. Järvellä ei myöskään parantunut eksyä, koska raja kulki järven poikki. Heille tuli seitsemän lasta joista nuorinkin, Markku on luovuttanut tilan tyttärensä perheelle.
Isäni Kaarlo Hannes s. 1915 ja nai 1938 Taimi Kammosen Jaakkimasta. He asuivat Lahdenpohjassa ennen talvisotaa ja sotien välillä Kärkölässä. Isä oli rintamalla sekä talvi- että jatkosodassa. Äiti asui jatkosodan aikana Lahdenpohjassa. Lapsia tuli 10, joista kaksi kuoli lapsena. Kaksi vanhinta syntyi Lahdenpohjassa ja muut Metsämaalla sodan jälkeen. Terveyden huonontuessa vanhemmat myivät tilan 1967 ja muuttivat Toijalaan. He jättivät maallisen vaelluksen kuukauden välein syksyllä 2002.
Sirkka Emilia s. 1918 muutti Lahteen ja avioitui Lauri Birger Henrikssonin kanssa. He saivat kolme lasta, jotka kaikki asuvat edelleen Lahdessa. Lauri haavoittui vaikeasti päähän ja kuoli n. kymmenen vuoden kuluttua. Sirkka täti kasvatti lapset yksinhuoltajana ja toimi yksityisyrittäjänä. Otto Oskari s. 1921 oli välirauhan ajan Metsämaalla isänsä kanssa. Kurkijoelle palattuaan hänet kutsuttiin palvelukseen. Otto haavoittui taistelussa. Sodan jälkeen hän muutti Kajaaniin ja asuu edelleen Vuokatissa sisaruksista viimeisenä elossa olevana. Otto avioitui kahdesti. Lapsia on neljä. Otto, Viljo, Hilkka, Anja ja Adam
Hilkka Lempi s. 1924 muutti välirauhan jälkeen takaisin Karstulaan, jossa oli jo evakkomatkalla asunut. Siellä hän nai Heikki Muhosen jonka kanssa sai kolme lasta. Molemmat olivat postin palveluksessa. Heikki kuoli 1958. Hilkka meni toistamiseen naimisiin 1966 Uuno Poikosen kanssa. Liitosta syntyi yksi lapsi. Hilkka ja Mirjam Viljo Taisto s. 1928 kulki isänsä mukana evakkoretken Metsämaalle ja lähti sitten Väinö veljen mukana Metsämaalle. Hän asui veljen taloudessa tehden maa- ja metsätöitä. Viljon toinen silmä sokeutui kun ruokapöydässä tapahtuneenriidan päätteeksi nuorempi sisar tökkäsi haarukalla silmään. Hän muutti Somerolle 70 luvulla ja kuoli siellä naimattomana 1991. Anja ja Viljo
Anja Sinikka s. 1931 kävi ruotsinkielistä kansakoulua. Koska koulu siirrettiin Vähäkyröön, pyysi opettaja että Anja saisi asua hänen luonaan ja käydä koulunsa loppuun. Aatu suostui ja lähti muiden lasten kanssa Metsämaalle. Jatkosodan aikaan hän oli kesät Sorjossa maataloustöissä. Vuonna 1948 Anja meni Hyvinkäälle Vänskille hoitamaan Seppoa ja Osmoa ja jäi sille tielle liikeapulaiseksi. Siellä hän tapasi Lasse Haapalan jonka kanssa vietti häitä Metsämaalla 1956. Samalla tuli muutto Kyröön jossa he sitten asuivat ja saivat kaksi lasta. Anja kuoli 2008. Kaarlo, Siiri, Otto, Sirkka, Hilkka, Anja, Viljo ja Väinö Eevin hautajaisissa. Tämä Toivasten sukuhaara on elänyt varsin vaiherikkaan elämän. Siihen liittyi Rantasalmen aika, Kurkijoen rauhan vuodet sekä nuoruuden vienyt sota ja jälleenrakennus. Meidänkin sukumme on näiden tapahtumien johdosta levinnyt ympäri suomea.