PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS VUOSIKERTOMUS 2007 1
PRH:n arvot Patentti- ja rekisterihallituksessa käydään jatkuvaa arvokeskustelua. Vuonna 2004 käydyn keskustelun ja valmistelun jälkeen keskeisimmät eettiset arvomme tiivistyivät seuraaviksi käsitteiksi: palvelu, tuloksellisuus, vaikuttavuus, hyvinvointi, yhteistyö, vastuullisuus ja kehittyminen. Palvelu Asiakaslähtöinen toimintamme tuottaa sidosryhmiemme toiminnalle lisäarvoa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Palvelumme ja neuvontamme on luotettavaa, monipuolista ja helposti saatavilla. Tuloksellisuus Toimintamme perustuu sovittuihin tulostavoitteisiin, joilla tuotamme korkealaatuiset palvelut tehokkaasti ja edullisesti. Henkilöstö on sitoutunut toiminnan päämääriin. Vaikuttavuus ja hyvinvointi Edistämme innovatiivisuutta, yrittäjyyttä ja yhteisötoimintaa. Panostamme yhdessä työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Yhteistyö Toimimme avoimessa ja aktiivisessa vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Viraston sisäinen toiminta perustuu henkilöstön avoimeen yhteistyöhön. Kunnioitamme tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja toistemme työtä. Vastuullisuus Asiakkaat voivat luottaa toimintamme tasapuolisuuteen ja oikeusvarmuuteen. Toimintamme on puolueetonta ja riippumatonta. Olemme lahjomattomia ja oikeudenmukaisia. Kehittyminen Arvostamme osaamista, jota tuetaan jatkuvalla koulutuksella ja ammat - titaidon kehittämisellä. Asiantuntijoina kehitämme toimintaamme ja palvelujamme kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä. 2
Sisällys Hämeen maakuntakasvi sinivuokko (Hepatica hobilis) valmistaa nuppunsa jo syksyllä ja ehtii kukkimaan aikaisin keväällä. Sinivuokkojen väri vaihtelee sinisen eri sävyistä lähes punaisen violettiin ja valkoiseen. PRH:n arvot 2 Sisällys 3 Toiminta-ajatus 4 Visio 4 Pääjohtajan katsaus 6 Tapahtumia 2007 8 Johtokunta, johtoryhmä ja yhteistyötoimikunta 10 Toimintakaavio 12 PatRek-asiakaspalvelu 13 Patenttikirjasto ja neuvontapalvelut 14 Henkilöstö 16 Yritys- ja yhteisölinja 18 Patentti- ja innovaatiolinja 20 Tavaramerkki- ja mallilinja 22 Yhdistysasiat-yksikkö 24 Markkinointi- ja liiketoimintayksikkö 26 Valituslautakunta 28 Viestintä ja yhteiskunta-asiat 30 Innosuomi 2007 32 Kansainvälinen yhteistyö 34 Tilinpäätöslukujen tarkastelua 36 Tuloksellisuuskatsaus 38 Sivivuokoissa ei ole mettä, joten pölyttäjät saavat vain siitepölyä. Siemenissä sen sijaan on öljyä. Ne maistuvat muurahaisille, jotka levittävät sinivuokkoa. Toimitus: PRH ja Mainostoimisto Kari Eklund-DM Oy Ulkoasu: Mainostoimisto Kari Eklund-DM Oy Paino: Painorauma Oy Valokuvat: Antti Luukkonen, Heikki Savolainen/ABC-Studiot ja PRH:n arkisto Luontokuvat: Lisse Tarnanen
Toiminta-ajatus Visio Teollisoikeuksien ja yritys- ja yhteisötoiminnan asiantuntijaorganisaationa Patentti- ja rekisterihallitus edistää ja kehittää yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja yhteisöllistä toimintaa Suomessa ja kansainvälisesti. Patentti- ja rekisterihallitus vaalii henkistä pääomaa ja tukee teknistä ja taloudellista kehitystä varmistamalla, että yritykset, yhdistykset ja säätiöt voivat toimia oikeudellisesti maassamme keksijät, tutkijat, tuotekehittäjät, valmistajat ja markkinoijat voivat saada patentin, tavaramerkin, mallioikeuden tai muun teollisoikeudellisen suojan suomalaisten edut turvataan kansainvälisesti PRHtieto ja neuvonta on luotettavaa ja nopeasti saatavissa Luovuus, osaaminen, yrittäjyys ja yhteistoiminta ovat asiakkaittemme menestystekijöitä ja maamme teknisen, taloudellisen ja henkisen kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Asiakkaamme luottavat palvelumme oikeusvarmuuteen, yhdenvertaisuuteen ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen laatuun ja pystyvät toimimaan PRH:n kautta täysipainoisesti myös kansainvälisessä innovaatiojärjestelmässä ja yritystoiminnassa. Palvelumme on nopeaa, joustavaa ja helposti käytettävissä PRH-Innotalossa, alueellisissa palvelupisteissä ja tietoverkoissa. Olemme Suomen osaavin ja ystävällisin henkilökunta. Kunnioitamme toisiamme, olemme avoimia ja uudistumme jatkuvasti. 4
Kaaliperhonen (Pieris brassicae) vaeltaa Etelä-Suomeen aikaisin keväällä. Se lisääntyy täällä ja toinen sukupolvi lentää heinä-syyskuussa. Kaaliperhonen viihtyy niityillä, puutarhoissa ja meren rannoilla. Paju (Salix) on tärkeä ravintokasvi varhaisille hyönteisille. Suomessa kasvaa noin 20 eri laista pajulajia. Pajun kuoressa on asetyylisalisyylihappoa, joka toimii tulehduskipulääkkeenä. Notkeana paju taipuu hyvin punontatöihin. 5
Pääjohtajan katsaus Patentti- ja rekisterihallitus on vuosikymmeniä työskennellyt sen puolesta, että innovaatio- ja keksintöpolitiikan keskeinen merkitys niin yritysten taloudelle kuin kansantaloudelle ymmärrettäisiin entistä paremmin. Olemme osallistuneet tähän työhön sekä kotimaisella että kansainvälisellä tasolla. Mielihyvällä on todettava, että Suomen nykyinen hallitus valmistelee työ- ja elinkeinoministeriön johdolla maallemme uutta innovaatiostrategiaa ja ensimmäistä kertaa myös erityistä henkisen omaisuuden (IPR) strategiaa. Hyvän strategian lisäksi tarvitaan siihen niveltyviä käytännön toimia. Erilaiset menestyksekkäät projektit, kuten INNOSUOMI, INNOKOULU, INNOINT, Idealuotsi ja monet muut, palvelevat tätä strategian toteuttamista käytännössä. Maailmanlaajuisesti olemme osallistuneet Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPOn koulutustyöhön vuosikymmenten ajan. Yliopistomaailman merkitys innovaatioiden lähteenä on havaittu yhä selvemmin. Tätä silmällä pitäen WIPO muun muassa järjesti viime vuonna Costa Ricassa Forumin, jossa yleisteemana oli jälleen Creativity and Inventions a Better Future for Humanity in the 21st Century. Tutkimus ja koulutus on kaikilla tasoilla keskeisessä roolissa luotaessa innovaatiopolitiikkaa. Rahoitusjärjestelmät Suomessa ovat kansainvälisen mittapuun mukaan hyvää tasoa. Ilmeisesti niitä kuitenkin tulisi kehittää lisäämällä riskirahoitusta innovaatio- ja keksintötoiminnassa. Tavaramerkki- ja mallioikeusvirasto OHIMissa käytiinkin laaja strategiakeskustelu, joka päättyi Euroopan ministerineuvoston toimenpiteisiin. Patenttirintamalla keskeisellä sijalla on uuden tuomioistuinjärjestelmän luominen ja kysymys yhteisöpatentista ja sen niveltämisestä voimassa oleviin patenttijärjestelmiin. Euroopan Patenttiorganisaatio on korkeatasoinen, mutta sen käsittelyajat ovat huolestuttavan pitkät. Suomi on vahva henkisen omaisuuden maa ja se on näkynyt menestyksenä myös taloudessamme. Huomattava on kuitenkin, että kansainvälisen tilanteen kehitys vaikuttaa aina kansantalouteemme. Patentti- ja rekisterihallituksen henkilökunta teki kertomusvuonna erinomaisen tuloksen. Työn tuottavuus nousi tänä vuonna 7,7 prosenttia. Lämmin kiitos tästä kuuluu koko henkilökunnalle. Virastomme valittiin Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksessa Suomen parhaaksi hallintoviranomaiseksi. Saimme myös Suomen Laatupalkintokilpailussa kunniamaininnan hyvästä asiakaspalvelusta. Olemme jatkuvasti kehittäneet myös aluepalveluitamme. Kiitän tässä yhteydessä kaikkia sidosryhmiämme. PRH:n johtokunnalla on ollut erittäin tärkeä rooli yhteydenpidossa sidosryhmiimme. Euroopan unionissa haetaan parhaillaan yhteistyötä unionin ja kansainvälisten virastojen ja viranomaisten välillä erityisesti asiakaspalvelun parantamiseksi. Naurulokki (Lorus ridibindus) on pienikokoinen lokki, jonka kesällä tuntee tummasta päästään. Se pesii tuhansien parien yhdyskunnissa, jotka voivat siirtyä paikasta toiseen. Useat muut vesilinnut pesivät mielellään naurulokkiyhdyskunnan suojassa. Birdlife valitsi naurulokin vuoden 2008 lajiksi. 6
7
Tapahtumia 2007 Innotalon vuosi alkoi muuttotalkoilla. Patenttikirjasto Olavinkadun katutasosta siirtyi kolmanteen kerrokseen uusiin ja käytännöllisiin tiloihin ja INNOGALLERIA pantiin remonttiin. Maaliskuussa Tampereella osallistuttiin Naisyrittäjyyspäivan messuihin ja Innotalossa kukitettiin PRH:n naiset kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi. Oma Yritys-messsut 28.-29.3.2007 saavuttivat Helsingin Wanhassa Satamassa entistäkin suuremman osallistujamäärän, ja PRH:n seminaariosuus oli menestys. Maailman henkisen omaisuuden päivän kansainvälinen tapahtuma Suomessa sijoittui Lappeenrantaan 26.4. Itse päätapahtumaa edelsi maailman ensimmäinen Innovaatioparlamentti, jossa lähes 200 alan asiantuntijaa antoi parhaat ideansa suomalaisen innovatiivisuuden kehittämiseksi. Suomalaisia keksijöitä palkittiin jälleen Konsta-palkinnoilla. INNOGALLERIAn vaihtonäyttely avattiin toukokuun alussa, teemana antipiratismi. Näyttely toteutettiin PRH:n, Tullin ja Suomen Antipiratismiyhdistyksen kanssa, päätapahtumana maailman antipiratismipäivä 13.6.2007. Toukokuun lopussa vietettyä perinteistä PRH:n vuosipäivää, Manufaktuuripäivää, juhlistettiin kansainvälisissä merkeissä. EU:n tulevan puheenjohtajamaan Saksan suurlähettiläs Dr. Hanns Schumacher kertoi maanosamme uusista mahdollisuuksista. Henkilökunta oli aktiivinen sekä TYKY-toiminnassa että virkistystoiminnassa. Naisten kymppiin osallistuttiin ja vanhanajan rautateillä matkustettiin toukokuussa Humppilaan asti. Henkistä hyvinvointia vahvistettiin marraskuussa arkkipiispa emeritus John Vikströmin luennolla. IPR Universite Centerin kansainvälinen IPR-kurssi aloitti 6.9. opintonsa PRH:n luennoilta ja tutustumisella uuteen kirjastoon. Syyskuussa 18.9. tutustuttiin lääketeollisuuden tutkimukseen ja tuotekehitykseen Eduskunnan talousvaliokunnan, PRH:n ja Lääketeolllisuus ry:n asiantuntijaseminaarissa. Kansainvälisiä delegaatioita kävi useista maista, kaukaisimmat Ghanasta, jonka kanssa PRH:lla on yhteistyösopimus. Alihankintamessut Tampereella syyskuun lopulla ovat jokavuotinen esiintymispaikka PRH:lle. Elinkeinoelämän Keskusliitto julkisti selvityksen, jonka mukaan PRH on palvelultaan Suomen paras virasto. PRH palkittiin Suomen Laatupalkintokilpailussa kunniamaininnalla komeassa juhlagaalassa. 8
Ohra (Hordeum vulgare) on ikiaikanen viljelykasvi, Turkissa se tunnettiin jo 6000-7000 ekr. Ohraa käytetään moneen tarkoitukseen, joihin on omat lajikkeensa; mallas, rehu, tärkkelys ja entsyymi. Ohra on helppo tunnistaa pitkistä vihneistään. Vanha kansa sanoi käen kukunnan loppuvan siihen, että sillä menee ohran vihne kurkkuun. Tasavallan presidentin INNOSUOMI-palkintojenjako oli jälleen vuoden huipputapahtuma. Presidentti viihtyi pitkään sekä INNOKOULU-palkittujen että pääpalkintoja ja kunniamainontoja saaneiden parissa. IskelmäFinlandian voittaja Eino Grön ja Seppo Hovi säestivät. Kauppa-ja teollisuusministeriö ja työministeriö yhdistyivät vuoden lopulla työ- ja elinkeinoministeriöksi. Uunituoreen tilannekatsauksen Innogalleriassa kuultiin järjestelyistä uunituore tilannekatsaus 28.11.2007 kansliapäällikkö Erkki Virtasen johdolla. 9
Johtokunta, johtoryhmä ja yhteistyötoimikunta 10 Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) perustettiin 1942 siirtämällä kauppa- ja teollisuusministeriön patenttiasiainosasto ja kaupparekisteriosasto uuteen keskusvirastoon. PRH:n aiempia edeltäjiä vuodesta 1835 alkaen olivat mm. Suomen Senaatin manufaktuurijohtokunta ja teollisuushallitus. PRH kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalaan nettobudjetoituna, palvelumaksuin rahoitettuna keskusvirastona, jonka tuloista merkittävä osa tulee ulkomaisilta asiakkailta. Johtokunta Johtokunnan tehtävänä on asettaa käytännön tavoitteet PRH:n toiminnalle ja päättää toimintalinjoista. Se myös ohjaa ja valvoo virastolle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Johtokunta päättää talousarvioehdotuksesta ja toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja edistää PRH:n ja sen palvelujen käyttäjien välistä yhteistyötä. Johtokunnan asettaa valtioneuvosto kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kertomusvuonna toimikausi vaihtui edellisen päättyessä 16.9.2007. Uuden johtokunnan toimikausi päättyy 16.9.2010. Jäsenet - toimitusjohtaja Jussi Järventaus, Suomen Yrittäjät ry, puheenjohtaja - apulaisosastopäällikkö Risto Paaermaa, KTM, varapuheenjohtaja - pääjohtaja Martti Enäjärvi, PRH - johtaja Jukka Ahtela, Elinkeinoelämän Keskusliitto - professori Kalevi Olin, (17.9.07 alkaen) - johtaja Leila Risteli, Oulun yliopisto - tavaramerkkiasiamies Seija Saaristo, Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry - ylitarkastaja Eija Lanne, PRH:n henkilöstön edustaja (16.9.07 asti) - koordinaattori Riitta Larja, PRH:n henkilöstön edustaja (17.9.07 alkaen) - ylijohtaja Eero Mantere, PRH, sihteeri
Johtoryhmä Johtoryhmä toimii pääjohtajan apuna viraston toimintoja kehitettäessä ja arvioitaessa. Johtoryhmän asettaa pääjohtaja. Johtoryhmässä käsitellään muun muassa viraston toiminta- ja taloussuunnitelmaa, talousarvioehdotusta, tulostavoitteiden toteutumista ja keskeisiä kehittämishankkeita sekä kansalliseen ja kansainväliseen toimintaympäristöön liittyviä asioita. Jäsenet - pääjohtaja Martti Enäjärvi, puheenjohtaja - ylijohtaja Eero Mantere, varapuheenjohtaja - linjanjohtaja Olli Koikkalainen - linjanjohtaja Pekka Launis - linjanjohtaja Eija Nuorlahti-Solarmo - suunnittelujohtaja Kari Summanen - yhdistysrekisterijohtaja Kari-Pekka Helminen - talousjohtaja Raija Järviö - henkilöstöjohtaja Esko Inkinen - viestintäjohtaja Juha Klemola - markkinointijohtaja Mika Waris - apulaisjohtaja Christer Brännkärr, sihteeri - vanhempi tutkijainsinööri Matti Santero, henkilöstön edustaja Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta on lakisääteinen yhteistoimintaelin, jonka tarkoituksena on antaa henkilöstölle vaikutusmahdollisuus työhönsä ja työoloihinsa vaikuttavaan, viraston toimintaa koskevaan päätöksentekoon edistäen siten valtionhallinnon toiminnan tuloksellisuutta ja taloudellisuutta. Jäsenet Työnantajan edustajat - pääjohtaja Martti Enäjärvi, puheenjohtaja - ylijohtaja Eero Mantere, varapuheenjohtaja - linjanjohtaja Olli Koikkalainen - linjanjohtaja Pekka Launis - linjanjohtaja Eija Nuorlahti-Solarmo - henkilöstöjohtaja Esko Inkinen, sihteeri Henkilöstön edustajat, luottamusmiehet - ylitarkastaja Eija Lanne, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry - vanhempi tutkijainsinööri Matti Santero, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n Patenttihallinnon diplomi-insinöörit ry - osastosihteeri Arto Kuparinen, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n PRH:n henkilökuntayhdistys ry - apulaistarkastaja Eija Peltonen, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto ry:n KTM:n hallinnonalan yhdistys JHL ry 11
Toimintakaavio Johtokunta Pääjohtaja Martti Enäjärvi Johtoryhmä Pääjohtajan sihteeristö - Pääjohtajan sihteeri Tuula Hirvonen Hallinto Ylijohtaja Eero Mantere Suunnittelujohtaja Kari Summanen Talousjohtaja Raija Järviö Henkilöstöjohtaja Esko Inkinen Viestintäjohtaja Juha Klemola Markkinointijohtaja Mika Waris Apulaisjohtaja Christer Brännkärr Tietohallintopäällikkö Iikka Kanniainen Sisäinen tarkastus Sisäisen tarkastuksen päällikkö Anneli Koljonen Yhteistyötoimikunta Yritys- ja yhteisölinja Linjanjohtaja Olli Koikkalainen Kaupparekisteri Taseet ja tilinpäätökset Yrityskiinnitykset Säätiöt Patentti- ja innovaatiolinja Linjanjohtaja Pekka Launis Patentit Hyödyllisyysmallit Integroidut piirit Patenttikirjasto ja neuvontapalvelut Yksikön johtaja Kristiina Grönlund Tavaramerkki- ja mallilinja Linjanjohtaja Eija Nuorlahti-Solarmo Tavaramerkit Mallioikeudet Yhdistysasiat-yksikkö Yhdistysrekisterijohtaja Kari-Pekka Helminen PatRek-asiakaspalvelu Asiakaspalvelupäällikkö Marja Sinkkonen Valituslautakunta Johtaja Oscar Wilder Aluepalvelut TE-keskukset (15) Kaikki PRH-palvelut, keksintöasiamiehet Uusyrityskeskukset (30) Neuvonta Maistraatit (26) Yritys- ja yhteisöasiat Kauppakamarit (19) Neuvonta 12
PatRek-asiakaspalvelu Henkilökohtainen asiointi edelleen vilkasta. Viranomaisyhteistyö tiivistyi ja maksuliikenne helpottui Patrek-asiakaspalvelussa asioi kertomusvuonna 57 000 asiakasta. Maksullisia rekisteriotteita, todistuksia ja asiakirjajäljennöksiä annettiin 18 000 kappaletta. Eniten kysyttiin kaupparekisteriotteita ja YTJ-ilmoitusten saapumistodistuksia. Viime vuosina voimakkaasti lisääntyneet sähköiset tietopalvelut ja lisääntyneet jakelukanavat ovat vähentäneet maksullisen tietopalvelun kysyntää. Paikanpäältä noudettavien maksullisten tietopalvelutuotteiden määrä laski 27 prosenttia edellisestä vuodesta. PatRek toimii aktiivisesti asiakaspalvelun kehittämiseksi sekä viranomaisten että yksityisen sektorin kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi verohallinto ja pankit. Vuoden lopussa PRH:n sähköiset palvelut olivat pankkitunnuksin käytössä seitsemän pankin tai pankkiryhmän kanssa. Neuvonnan tarve lisääntyi Kansainvälistyminen ja toimintaympäristön muutokset näkyivät asiakkaiden muuttuneina palvelutarpeina. Ulkomaalaisten asiakaskäynnit lisääntyivät ja virastoon tulleet asiakkaat vaativat entistä osaavampaa ja monipuolisempaa palvelua. Muutokset olivat haaste henkilöstölle. Palvelutarpeen muutoksiin on vastattu panostamalla kielikoulutukseen sekä jatkamalla osaamisen kehittämistä yhden luukun palveluperiaatteen mukaisesti. Palveluosaamisen kehittymiselle asetettu tavoite saavutettiin kertomusvuonna. Henkilöstö kouluttautui keskimäärin 5,7 päivää henkeä kohti. Asiakastiloissa omatoimisesti julkisia asiakirjoja ja rekistereitä kävi tutkimassa keskimäärin 60 henkilöä päivittäin. Uutena palveluna kertomusvuoden aikana tuli kaupparekisterin sähköinen kuulutustietopalvelu. Yritysten tilinpäätöstietoja haettiin itsepalveluna sähköisestä arkistosta entistä enemmän. PatRek asiakaspalvelu huolehtii katutasolla ja sähköisenä palveluna virastoon tulevista asiakkaista. Palvelu myös ottaa vastaan tuodut ja lähetetyt asiakirjat ja maksut sekä neuvoo asioiden vireille saamisessa. PatRekissa asiakkaat voivat käyttää maksutta sähköistä tietopalvelua ja rekistereitä. Immenkorento (Calopteryx splendens) on sykähdyttävä näky lepatellessaan puron yllä. Immenkorento elää puhtailla virtavesillä, erityisesti niiden suvanto-osuuksilla. Lähilajin, neidonkorennon koiraan siivet ovat kokonaan tummat. Vantaa, Haltiala PatRekin kävijämäärät 2003-2007 Sorjahukka (Libellula fulva) on Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokiteltu, harvinainen sudenkorento, jota tavataan Etelä- ja Itä- Suomen joilla, lammilla ja järvillä. Se lentää kesäkuun puolesta välistä heinäkuun loppuun. Tammela 2003 2004 2005 2006 2007 13
Patenttikirjasto ja neuvontapalvelut Kirjasto muutti uusiin tiloihin. PRH:n palveluille kiitosta elinkeinoelämältä. Kirjasto muutti helmikuussa Innotalon katutasosta kolmanteen kerrokseen. Nyt koko henkilökunnan työtilat ovat uuden kirjastosalin yhteydessä. Asiakaspalvelu voidaan järjestää joustavasti ja kaikkien ammattiosaamista päästään hyödyntämään asiakkaiden parhaaksi. Asiakkaat, niin ulkopuoliset kuin PRH:n sisäisetkin, ovat löytäneet hyvin uudet tilat. Laaja teollisoikeudellinen kirja- ja kausijulkaisukokoelma on erityisen hyödyllinen alan opiskelijoille. Se täydentää hyvin eri opinahjojen kirjastojen kokoelmia tuomalla asiakkaiden käyttöön aihealueen uusinta kirjallisuutta. Kertomusvuonna kirjoja hankittiin lähes 800 kpl. Kirjasto palvelee PRH:n henkilökuntaa mm. tilaamalla kaukopalveluna tutkijainsinööreille artikkelikopioita kotimaisista ja ulkomaisista kirjastoista. Vuonna 2007 tilattiin yli 1000 kopiota. Tämän ns. non-patent-kirjallisuuden merkitys on kasvussa keksintöjen uutuuden selvittämisessä. Neuvontayhteistyötä yliopistojen ja TE-keskusten kanssa PRH:n jo 1970-luvun alussa alkanut neuvontatoiminta on yhteistyössä Keksintösäätiön kanssa laajentunut koko Suomeen. Yhteinen neuvojaverkosto ulottuu korkeakouluihin ja TE-keskuksiin. Verkoston avulla tieto on viety lähelle sitä tarvitsevia. PRH tukee verkoston toimintaa pitämällä neuvojat ajan tasalla mm. alan lainsäädäntöhankkeissa, antamalla luennointiapua kursseilla ja tekemällä tarvittaessa tiedonhakuja keksintöilmoitusten aihepiiristä. Kertomusvuonna verkostoon otti yhteyttä jo yli 17 000 keksijää ja tiedontarvitsijaa. Kaikki patenttitieto suomalaisten asiakkaiden käyttöön Internetissä Kertomusvuonna otettiin ensimmäinen askel kohti sähköistä julkaisua, kun eurooppapatenttien käännökset julkaistiin Internetissä. Tähän asti ne ovat olleet tutkittavissa vain paperikokoelmassa. Näin saatiin paikoilleen taas yksi pala pyrittäessä kohti patentti- ja innovaatiolinjan strategista tavoitetta tuoda kaikki patenttitieto suomalaisen asiakaskunnan käyttöön. Samalla nopeutettiin tiedonsaantia. Sähköinen julkaiseminen laajenee vuonna 2008 kotimaisiin patentteihin ja hyödyllisyysmalleihin. Kertomusvuonna linjalle hankittiin korkealuokkainen videoneuvottelulaitteisto käytettäväksi niin patenttitiedon levitystehtävässä asiakasrajapinnassa kuin linjan omiin koulutustarpeisiin. Patenttikirjasto palvelee niin sisäisiä kuin ulkoisiakin asiakkaita. Se myös huolehtii patenttijulkaisukokoelman ylläpidosta. Patenttikirjastossa on kaikki olennainen kansallinen ja kansainvälinen patentti-informaatio helposti käytettävissä. PRH:n kaikilla toimintalinjoilla on asiantuntijaneuvojien verkosto, jonka maksuttomat palvelut ovat asiakkaiden käytettävissä. Kaikki merkittävä PRH-tieto on myös ajantasaisesti nähtävillä viraston Internet-sivuilla, joilla vierailee vuosittain pitkälti lähes kolme miljoonaa kävijää. Loppuvuodesta 2007 julkaistussa EK:n tutkimuksessa PRH arvostettiin maan parhaaksi hallintoviranomaiseksi. 14
Nuuksion kansallispuisto on laaksoista ja rotkoista järviylänköä, jossa on yhteensä 150 järveä tai lampea. Myllypuroa on aikoinaan suoristettu, jotta saatiin maanviljelylle paremmat olosuhteet. Nyt puroa on ennallistettu vastaamaan alkuperäistä, mutkittelevaa uomaansa. Nuuksio, Takala 15
Henkilöstö Henkilöstön kehittämistä ja työhyvinvoinnin edistämistä jatkettiin. Suomen laatupalkintokilpailun palauteraportissa henkilöstö arvioitiin korkealle. Henkilöstörakenteessa pieniä muutoksia PRH:ssa työskenteli vuoden 2007 lopulla 507 henkilöä, mikä oli 1,6 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Henkilötyövuosien lukumäärä oli 483, sillä mukana oli osa-aikaista henkilöstöä. Tuottavuusohjelman toteuttaminen vähentää lähivuosina suunnitelmallisesti henkilöstöä eräistä toiminnoista. Toisaalta kansainväliset sopimukset velvoittavat rekrytoimaan lisää tekniikan alojen tutkijainsinöörejä, jotta PCT-tehtävistä suoriudutaan. Naisten osuus koko henkilöstöstä oli vajaa kaksi kolmasosaa. Henkilöstön keski-ikä oli 45,9 vuotta eli hiukan enemmän kuin viime vuonna. Henkilöstölle korkeat arviot laatupalkintokilpailussa Suomen laatupalkintokilpailun 2007 palauteraportin mukaan PRH:n henkilöstö oli sitoutunut työhönsä ja nautti vahvaa asiantuntijastatusta. Säännöllisten henkilöstötyytyväisyyskyselyjen ja muiden suunnatttujen kyselyjen ansiosta henkilöstön näkemykset ovat koko ajan johdon tiedossa. Vuosittainen henkilöstötilinpäätös tunnuslukuineen ja johtopäätöksineen on varmistanut henkilöstöpolitiikan kehittymisen oikeaan suuntaan. Työskentelytapojen parantamiseksi on haettu innovatiivisia ratkaisuja, joista esimerkkeinä ovat elämäntilantee- seen sopivat työelämän joustot kuten liukuva työaika sekä henkilöstön mahdollisuus osa-aikatyöhön ja etätyöhön. Osaamista lisättiin monilla alueilla. Henkilöstön työtaitoja, tehtävien vaatimusten arviointia ja uusien henkilöiden perehdyttämistä kehitettiin. Myös tiedon siirtämiseen vanhemmilta nuoremmille kiinnitettiin huomiota. Opas Tervetuloa Patentti- ja rekisterihallitukseen antoi hyvän perustan linjojen ja työyksiköiden järjestämälle koulutukselle, jossa uusia henkilöitä perehdytetään substanssiasioihin. Henkilöstölle järjestettiin keskimäärin 5,7 koulutuspäivää henkilötyövuotta kohden. Henkilöstöllä on omat edustajansa sekä edustuksellisissa että toimintaa ohjaavissa elimissä. Monet toiminnan uudistamisprosessit on viety työryhmien valmisteltaviksi. Esimerkiksi viraston yhteistyösopimus uusittiin kokonaan ja tasaarvosuunnitelma päivitettiin. Ehdotustoimintapalkkiolla on kannustettu yksilöitä ja ryhmiä toiminnan parantamiseen. Panostukset henkilöstön hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen Työkykyä ylläpitävässä toiminnassa ja virkistystoiminnassa järjestettiin työyhteisöön ja hyvinvointiin liittyviä luentoja Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) tuotin aikoinaan Ahvenanmaalle puistolinnuksi. Sillä on punertavan oranssi nokka ja musta kyhmy. Uidessaan se pitää kaulaansa mutkalla ja usein siipiään pörhöllään. Agressiivinen kyhmyjoutsen ääntelee sihisten ja murahdellen. Eurooppalaisen myytin mukaan yleensä hiljainen kyhmyjoutsen laulaa kauniisti juuri ennen kuolemaansa kauniin joutsenlaulun. 16
Henkilöstön ikärakenne 31.12.2007 Henkilöstö koulutusasteen mukaan ja monipuolisia liikunta- ja virkistystapahtumia. Omaehtoista fyysisen kunnon ylläpitoa tuettiin monin tavoin, esimerkiksi suosituilla liikuntalipuilla. Sairauspoissaolopäiviä oli henkilötyövuotta kohden yhdeksän eli noin kaksi päivää vähemmän kuin edellisen vuoden aikana. Ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon suunnattiin resursseja edellisten vuosien tapaan. Toimintavuoden aikana valmistui koko viraston kattanut työpaikkaselvitys, jonka palautetta hyödynnetään jatkossa. Työtyytyväisyys jälleen nousussa Henkilöstön suhtautuminen työympäristöön on pääasiallisesti hyvin myönteistä. Tämä on todettavissa erityisesti vuoden 2007 baro-työtyytyväisyyskyselyn tuloksista, jotka ovat vielä parantuneet edellisten vuosien hyvästä tasosta. Keskiarvo ylitti 3,5 asteikolla 1 5. Tulokset ovat parantuneet kaikilla osa-alueilla. Myönteisimmin PRH:ssa suhtauduttiin työilmapiiriin ja yhteistyöhön sekä työoloihin (3,9). Myös työn sisältö ja haasteellisuus koettiin lähes yhtä korkeana. Tyytyväisyys palkkaukseenkin on noussut tasaisen selkeästi koko nykyisen palkkausjärjestelmän kehittämisen ja käytön aikana. alle 24-vuotiaita 25 34 35 44 45 54 yli 55-vuotiaita Henkilöstön määrä henkilötyövuosina 2007 Ylempi korkeakoulututkinto, tutkijakoulutus 198 Ammattikorkea/alempi korkeakoulututkinto 82 Toisen asteen koulutus 143 Peruskoulutus 76 Kokoaikaiset ja osa-aikaiset sukupuolen mukaan 31.12.2007 Hallinto (sis. valitusltk., viestintä, PatRek, PIT) 78,99 Markkinointi- ja liiketoimintayksikkö 4,00 Patentti- ja innovaatiolinja 176,90 Tavaramerkki- ja mallilinja 46,41 Yritys- ja yhteisölinja 149,18 Yhdistysrekisteri 27,62 Kokoaikaiset, nainen 291 Kokoaikaiset, mies 172 Osa-aikaiset, nainen 33 Osa-aikaiset, mies 11 17
Yritys- ja yhteisölinja Kaupparekisterin uudet palvelut heti suosittuja. Rekisteröintiajat olivat yhä kiitettävän lyhyet. Tietojärjestelmä uudistuu hallitusti. Yritysten tietojen sähköistä ilmoittamista kehitetään yhdessä verohallinnon kanssa. Sähköisen ilmoittamisen projektit etenivät vuonna 2007 suunnitellusti. Tavoitteena on avata ensimmäiset yhteiset sähköisen ilmoittamisen palvelut vuoden 2008 lopulla. Elinkeinoelämän vilkkaus näkyy kaupparekisterin arjessa. Uusia yrityksiä perustettiin 12 prosenttia aiempaa vuotta enemmän. Osakeyhtiö oli edelleen suosituin yritysmuoto. Linjan tietojärjestelmien kokonaisuudistus etenee suunnitellusti. Yritykset aktiivisia Yritykset ilmoittivat aktiivisesti tietojaan kaupparekisteriin viime vuonna ja ilmoituksia rekisteröitiin runsaasti. Uusia yrityksiä rekisteröitiin 12 prosenttia enemmän ja muutoksia yritysten tietoihin kahdeksan prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tilinpäätösten määrä pysyi lähes samana vajaassa 115 000 kappaleessa. Yrityskiinnityksiä vahvistettiin yhdeksän prosenttia aiempaa enemmän. Käsittelyajat pysyivät hyvinä ja tavoitetasossa koko vuoden. Virheettömien perusilmoitusten mukaan uudet yritykset rekisteröitiin keskimäärin kuudessa työpäivässä (mediaani) ja muutos- ja lopettamisilmoitukset seitsemässä työpäivässä. Kyseessä on kokonaiskäsittelyaika saapumisesta päätökseen. Kaupparekisterissä oli vuoden lopussa runsaat 480 000 yritystä ja asunto-osakeyhtiötä. Kaksi suosituinta yritysmuotoa ovat osakeyhtiö ja yksityinen elinkeinonharjoittaja. Nämä yritysmuodot kattavat 72 prosenttia rekisteröidyistä yrityksistä. Järjestelmät kehittyivät Linjan tietojärjestelmien uudistamista koskeva NOVUS-hanke eteni aikataulussa määrittelyistä osajärjestelmien toteuttamisvaiheeseen. Säätiörekisterin uusi tietojärjestelmä otettiin käyttöön marraskuussa 2007. Yritys- ja yhteisölinjan tietopalvelujen uudistaminen ja uuden tiedontarjontajärjestelmän toteuttaminen käynnistyi joulukuussa 2007. Tavoitteena on saada uudet palvelut käyttöön vuonna 2009. Yritysten tietoja kyseltiin runsaasti Kaupparekisterin sähköiset tietopalvelut olivat suosittuja. Maksullisten KATKA- ja sovelluskyselypalvelujen kautta tehtyjen hakujen määrä kasvoi 15 prosenttia. Rekisteritietoja haettiin näiden palvelujen kautta yli 1,9 miljoonaa kertaa. Verohallinnon kanssa yhteinen maksuton YTJ-tietopalvelu uudistui vuonna 2007 ja tietoja haettiin huikeat 14,4 miljoonaa kertaa. Uusia palveluja syntyi Kaupparekisterin sähköinen kuulutustietopalvelu avattiin syyskuussa 2008. Kuulutustietopalvelu sisältää yritysten perustietoa sekä kaupparekisteriin merkityn ilmoituksen kuulutuksen. Tämä on ympäri vuorokauden käytettävissä oleva, julkinen ja maksuton palvelu. Toteutimme myös uuden maksullisen Roolitietopalvelun, joka välittää tietoa rekisteröidyistä yrityksistä ja tarjoaa portin viralliseen roolitietoon ympäri vuorokauden. Palvelu on tarkoitettu käytettäväksi teknisen rajapinnan kautta asiakkaan omaan sovellukseen. Yritys- ja yhteisölinjan vastuulla on Suomessa toimivien yritysten, vanhojen ja uusien, ja säätiöiden ajantaisten ja kattavien tietojen rekisteröinti. Linja rekisteröi tiedot kaupparekisteriin sekä yhteisötietojärjestelmään (YTJ), joka on yhteisrekisteri verohallinnon kanssa. Linja vahvistaa yrityskiinnitykset, rekisteröi säätiöasiat ja valvoo säätiöiden hallintoa. 18
Rekisteröidyt uudet yritykset 2003 2007 33 000 32 000 31 000 30 000 29 000 28 000 27 000 26 000 25 000 24 000 Sokerihuurrutettuja orvokinkukkia (Viola) tarjottiin ennen vanhaan englantilaisissa maalaiskartanoissa teekutsuilla. Yritysasiain neuvottelukunta PRH:n yritysasian neuvottelukunnan tehtävänä on tuoda elinkeinoelämän näkemyksiä ja asiakasnäkökulmaa yritys- ja yhteisölinjan rekistereiden kehittämiseen. Neuvottelukunta kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Yritysasiain neuvottelukunnan jäsenet 2007 Pääjohtaja Martti Enäjärvi, PRH, puheenjohtaja Linjanjohtaja Olli Koikkalainen, PRH, varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Markus Aaltonen, Veterator Oy Toiminnanjohtaja Juha Ahvenniemi, Suomen Taloushallintoliitto Toimitusjohtaja Anders Blom, Perheyritysten Liitto ry Johtaja Erkki Kontkanen, Finanssialan Keskusliitto Varatuomari Kari Lehto, Pellervo-Seura ry Johtaja Leena Linnainmaa, Keskuskauppakamari Asianajaja Antti Maijala, Asianajotoimisto Heikkilä & Co Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät, (1.9.07 alkaen) Toimitusjohtaja Ulla Partanen, Operaria Ulla Oy Johtava asiantuntija Tytti Peltonen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Ohjelmajohtaja Rauno Vanhanen Kauppa- ja teollisuusministeriö (31.8.07 asti) Oikeustieteen lisensiaatti Martti Virtanen, Suomen Kaupan Liitto ry. Kehitysjohtaja Iikko B. Voipio, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT Ylijohtaja Eero Mantere, PRH Linjanjohtaja Eija Nuorlahti-Solarmo, PRH Viestintäjohtaja Juha Klemola, PRH Apulaisjohtaja Sakari Kauppinen, PRH Apulaisjohtaja Ulla-Maija Sarkkinen, PRH, sihteeri 23 000 22 000 21 000 2003 2004 2005 2006 2007 Ilmoitusten käsittelyajat 2003 2007 Päivää 2003 2004 2005 2006 2007 Perusilmoitukset Muutos- ja lopettamisilmoitukset 19
Patentti- ja innovaatiolinja Tutkimusprosessin laatu kehittämisen keskipisteenä. Laatusertifikaatti myös kansallisten hakemusten tutkimusprosessille. Sopimukset yhteistyöstä sekä WIPOn että EPOn kanssa. Patentti- ja innovaatiolinja jatkoi jo aiemmin valitulla kehityspolulla panostaen voimavaroja tutkimusprosessien laatuun. Kertomusvuonna myös kansallisten hakemusten tutkimusprosessi sai ISO 9001:2000-laatusertifikaatin, jollainen oli edellisvuonna myönnetty PCT-prosessille. Laatutyöryhmä on tehnyt merkittävän työpanoksen varmistaessaan tutkimustyön korkean laadun. Työryhmä tutkii satunnaisotannalla hakijoille lähteviä välipäätöksiä. Niistä saadun tiedon perusteella suunnataan tutkijainsinöörien koulutusta kohti laadun korostamista. PRH:n tutkittavaksi tulleiden kansainvälisten patenttihakemusten (PCT-hakemusten) määrä kasvoi edellisvuodesta selvästi. Työmäärän nousun myötä jatkettiin uusien tutkijainsinöörien rekrytointia. Uusien insinöörien opastus ja koulutus on merkinnyt melkoista ajallista panostusta. Rekrytoinnin ja koulutuksen jatkuessa on aeimpia koulutusohjelmia uusittu tukemaan laatutyötä entistä paremmin. Hakemusten tekeminen sähköisesti kasvaa tasaisesti. Käytettävät ohjelmat alkavat ilmeisesti olla hakijoille tuttuja ja hyvin heidän hallinnassaan; ovathan olennaisesti samat ohjelmat käytössä jo ainakin Euroopan laajuisesti. Kertomusvuonna jo puolet kaikista hakemuksista tehtiin online, PCT-hakemuksista jopa 70 %. Kansainvälisten sopimusten uudistus takaa suomalaisten hakijoiden edut Kertomusvuonna uusittiin Suomen ja Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPOn välinen sopimus PRH:n toimimisesta kansainvälisenä tutkivana virastona. Uusi sopimus ei juurikaan eroa edellisestä, mutta antaa kehykset ja vakauden työlle pitkäksi aikaa, aina vuoden 2017 loppuun. Samalla se takaa sen, että suomalaiset hakijat voivat jatkossakin käyttää kansainvälisissä hakemuksissa lähivirastoaan, jossa voi asioida äidinkielellä. Euroopan patenttiviraston (EPO) kanssa saavutettiin yksimielisyys uuden yhteistyösopimuksen sisällöstä. Se takaa suomalaisten hakijoiden yhdenvertaisen toiminnallisen ja taloudellisen kohtelun eurooppapatentin muiden hakijoiden kanssa silloin, kun PCT-vaiheiden jälkeen jatketaan hakemista Euroopan patenttivirastossa. Uusi sopimus astuu voimaan 1.4.2008. Oman patentin suojapiirin rajoittaminen tuli mahdolliseksi Kertomusvuoden lopulla patenttilaki muuttui samalla kun Euroopan patenttisopimus muuttui. Patentinhaltijat saivat lakimuutoksen myötä mahdollisuuden halutessaan rajoit- Valkohäntäkauris (Odocoileus virginianus borealis) on harvinainen esimerkki onnistuneesta riistanistutuksesta. Kanta on lähtöisin 1930-luvulta amerikansuomalaisten siirtolaisten lahjasta Suomen Metsästäjäliitolle. Patentti- ja innovaatiolinjan päätehtävä on tutkia patentoitaviksi haettavien keksintöjen uutuus ja patentoitavuus sekä rekisteröidä hyödyllisyysmallit. Vuodesta 2005 alkaen linjan tehtäviin ovat kuuluneet Patenttiyhteistyösopimuksen (PCT) mukaisesti kansainväliset uutuus- ja patentoitavuustutkimukset (ISA ja IPEA). Myös eurooppapatenttihakemukset (EPC) on mahdollista panna vireille PRH:n kautta, joka myös rekisteröi ja julkaisee yksinomaan Suomessa voimaansaatetut eurooppapatentit. 20
taa saamaansa patenttia. Rajoittaminen voi olla tarpeen esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että patentin myöntämisen jälkeen löytyy julkaisuja, jotka olisivat hakemuskäsittelyn aikana johtaneet rajatumpaan suojapiiriin kuin se, joka patenttiin kirjattiin. Rajoittamisella haltija voi estää patenttinsa kumoamisen. Myös hyödyllisyysmallilain uudistaminen käynnistyi kertomusvuonna. Tätä kirjoitettaessa arvioidaan, että lakiuudistus astuu voimaan vuoden 2008 kesään mennessä. Uusia nimiä suurimpien hakijoiden listalla Kotimaisten hakemusten määrä pysyi ennallaan. Viidentoista suurimman kotimaisen hakijan listaa johtaa edellisvuoden tapaan paperikonetekniikkaa kehittävä Metso Paper, Inc. Myös Valtion teknillinen tutkimuskeskus pysyttelee listan kärkipaikoilla. Uusia listalla ovat mm. Glykos Finland Oy ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu. Teknillinen korkeakoulu näkyy listalla nyt ensimmäistä kertaa. Vuoden 2007 alusta voimaan tullut korkeakoulukeksintölaki kanavoi patenttihakemukset aiempaa useammin korkeakoulujen kautta ja kasvattaa näin korkeakoulujen ja yliopistojen osuutta patentinhakijoista Suomessa. PCT-hakemukset asukaslukuun suhteutettuna v. 2006 Valkohäntäkauris on helppo tunnistaa valkeasta peräpeilistä ja hännänalusesta. Se nostaa häntänsä ylös kiihtyessään, paetessaan ja tuntiessaan olevansa uhattuna. 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Sveitsi Ruotsi Suomi Hollanti Japani Saksa USA Korea Ranska Australia Iso-Britannia Kanada Italia Kiina Patenttihakemuksia (kpl) 2006 2007 Patenttihakemuksia 2018 2 015 kotimaisia 1813 1 804 ulkomaisia 205 211 Myönnettyjä patentteja 1059 921 PCT-hakemuksia otettu vastaan (RO) 1015 1029 PRH uutuustutkimusvirasto (PRH = ISA) 643 721 PRH patentoitavuuden esitutkimusvirasto (PRH=IPEA) 122 149 Suomessa voimaansaatettuja eurooppapatentteja 6469 5478 Patentteja voimassa vuoden lopussa PRH:n myöntämiä 17 076 14 604 Euroopan patenttiviraston myöntämiä 26 269 29 918 Hyödyllisyysmallihakemuksia (kpl) 2006 2007 Hyödyllisyysmallihakemuksia 520 506 kotimaisia 493 485 ulkomaisia 27 21 Rekisteröityjä hyödyllisyysmalleja 414 392 Rekisterissä vuoden lopussa 3183 3038 Vuonna 2007 eniten patenttihakemuksia tehneet kotimaiset yritykset Metso Paper, Inc....131 Kone Corporation... 56 Valtion teknillinen tutkimuskeskus... 56 Nokia Corporation... 39 ABB Oy... 36 Rautaruukki Oyj... 32 Glykos Finland Oy... 31 Wärtsilä Finland Oy... 26 Outotec Oyj... 20 Suomen Punainen Risti, Veripalvelu... 18 Nokia Siemens Networks Oy... 17 Sandvik Mining and Construction Oy... 17 Beneq Oy... 15 Teknillinen korkeakoulu... 13 21
Tavaramerkki- ja mallilinja Laajalti tunnettujen tavaramerkkien luettelointi alkoi. Sähköinen tavaramerkkihakemus käyttöön. Pk-sektorin hakemusmäärät kasvussa. Laajalti tunnettujen tavaramerkkien luettelointi käynnistyi Elinkeinoelämän, asiamiesten ja muiden tahojen mahdollisuudet saada tietoja laajalti tunnetuista tavaramerkeistä paranivat huomattavasti kun PRH aloitti uuden palvelun perustamalla näitä merkkejä varten oman luettelon kesäkuussa 2007. Hakemuksia alettiin ottaa vastaan elokuun alusta 2008 ja vuoden loppuun mennessä oli tullut 53 hakemusta. Sähköinen tavaramerkkihakemus otettiin käyttöön Marraskuun alusta otettiin käyttöön sähköinen tavaramerkkihakemus. Uudistus sai hyvän vastaanoton, sillä loppuvuodesta lähes 27 % hakemuksista jätettiin sähköisesti. Tavaramerkki- ja mallilinja saavutti hyvän tuloksen Linja teki hyvän tuloksen ylittämällä asetetun tulostavoiterajan runsaalla kymmenellä prosentilla. Linjan tehtävät laajenivat ja palveluja kehitettiin PRH:n toiminta-ajatuksen mukaisesti Tavaramerkki- ja mallilinja edistää oman alueensa teknistä ja taloudellista kehitystä sekä tukee elinkeinoelämän toimintaa ja yrittäjyyttä: - käsittelemällä tavaramerkki- ja mallioikeushakemuksia sekä myöntämällä ja suojaamalla yksinoikeuksia - pitämällä tavaramerkki- ja mallioikeusrekisteriä ja varmistamalla rekisteritietojen saatavuuden ja oikeellisuuden - pitämällä luetteloa laajalti tunnetuista tavaramerkeistä - osallistumalla alan kansainväliseen yhteistyöhön - vaikuttamalla teollisoikeudelliseen lainsäädäntöön - tarjoamalla tieto- ja neuvontapalveluja sekä markkinoimalla tuotteitamme asiakkaille ja sidosryhmille Tavaramerkki- ja mallihakemusten käsittelyajat laskussa Kansallisten tavaramerkkihakemusten (TM hakemus) keskimääräinen käsittelyaika aika, noin viisi kuukautta, oli hieman edellisvuotista lyhyempi ja kansainvälisten TM-hakemusten käsittelyaika oli kuukauden edellisvuotista pidempi eli noin kuusi kuukautta. Mallioikeushakemusten käsittelyaika oli yhdeksän kuukautta, mikä on noin kuukauden edellisvuotista lyhyempi. Pk-sektorin hakemusmäärät kasvussa Vuoden aikana tehtiin yhteensä 7 400 TM-hakemusta, joista 4 100 oli kansallisia ja 3 300 kansainvälisiä. Kansallisten hakemusten määrä kasvoi noin kahdeksan prosenttia ja kansainvälisten väheni noin 11 prosenttia. Hakemusten kokonaismäärä pysytteli lähes samalla (-1,1 %) tasolla kuin edellisvuonna. PRH:n tavaramerkkirekisterissä oli kertomusvuoden lopussa lähes 78 000 voimassaolevaa tavaramerkkiä. Euroopan yhteisön tavaramerkkihakemuksiin lähetettiin lähes 92 000 tutkimustulosta, noin 21 500 edellisvuotista enemmän. Tavaramerkin uudistamishakemukset vähenivät kuutisen prosenttia edellisvuotisesta. Mallioikeushakemuksia jätettiin 225, mikä on muutamien viime vuosien keskimääräistä tasoa. Mallirekisteröintejä koskevia uudistamishakemuksia jätettiin 689, mikä on yli 10 % edellisvuotista enemmän. Mallirekisterissä oli kertomusvuoden lopussa 4 212 rekisteröintiä. Patentti- ja rekisterihallituksen kautta välitettiin Euroopan harmonisointivirastoon OHIM:iin vain 14 yhteisömalleja koskevaa hakemusta. Tavaramerkki- ja mallilinja käsittelee tavaramerkkihakemuksia ja mallioikeushakemuksia sekä hoitaa näiden oikeuksien rekistereitä. Linja tarjoaa asiakkaille ja sidosryhmille monipuolisia tietopalveluita ja neuvontaa. Linja osallistuu alan kansainväliseen yhteistyöhön ja vaikuttaa osaltaan oman alansa lainsäädäntöön. 22 Enklingen saaressa sijaitsevalla museotilalla on aika pysähtynyt. Päinvastoin kuin useimmissa museoissa sinne ei ole kerätty esineitä. Kaikki on jätetty paikoilleen viimeisen asukkaan jäljiltä. Ahvenanmaa Kumlinge
Kansalliset mallioikeusasiat (kpl) Kansallisten hakemusten jakauma tavara- ja palveluluokittain 2007 2006 2007 Mallin rekisteröintihakemuksia...244 225 joissa malleja...531 389 Loppuunkäsiteltyjen hakemusten sisältämät mallit,...452 571 joista rekisteröityjä malleja...307 420 Uudistus- ja muutoshakemukset...669 735 Malleja vireillä vuoden lopussa...506 332 Ennakkotutkimuksia...16 11 Käsittelyaika...9,7 kk 9,0 kk Kansalliset tavaramerkit (kpl) 2006 2007 Tavaramerkkihakemukset... 3810 4133 kotimaiset... 3258 3501 ulkomaiset...552 632 Loppuunkäsitellyt... 4020 3961 Hakemuksia vireillä vuoden lopussa... 2586 2832 Ennakkotutkimukset...200 253 Käsittelyaika...5,3 kk 4,9 kk Näiltä kallioilta on tähyilty merelle jo viikinkiaikana. Ruotsalainen, venäläinen ja suomalainen varuskuntasaari ovat osa Suomen historiaa. Suomenlahti, Santahamina Mainonta, liikkeenjohto, yrityshallinto Koulutus, urheilu- ja kulttuuripalvelut Tieteelliset, teknologiset ja oikeudelliset palvelut Tieteelliset ja sähköiset laitteet, tietokoneohjelmat Paperitavarat, painotuotteet, toimistotarvikkeet Vaatteet, jalkineet, päähineet Kaukoviestintä Rakentaminen, huolto ja korjaus, asennuspalvelut Kasviperäiset elintarvikkeet Vakuuttaminen, raha- ja kiinteistöasiat Farmaseuttiset valmisteet Oikeudelliset, turvallisuus- ja henkilökohtaiset palvelut Muut luokat Suomea koskevat tavaramerkkihakemukset maittain 2007 (20 suurinta) Maa Kansal- Kansain- EU Yhteensä linen välinen (OHIM) Saksa 43 612 15479 16134 Yhdysvallat 157 160 13956 14273 Iso-Britannia 38 72 9319 9429 Espanja 7 30 7345 7382 Italia 8 177 7135 7320 Ranska 20 362 6004 6386 Suomi 3504 723 4227 Alankomaat 20 90 3209 3319 Sveitsi 29 296 2630 2955 Ruotsi 113 123 1840 2076 Itävalta 1 74 1972 2047 Japani 15 63 1885 1963 Belgia 3 55 1288 1346 Puola 4 45 1261 1310 Portugali 20 1266 1286 Tanska 52 79 1154 1285 Kiina 5 253 740 998 Kanada 4 891 895 Australia 1 24 766 791 Irlanti 2 2 741 745 23
Yhdistysasiat-yksikkö Sähköinen asiointi saavutti suosiota. Uusi tekniikka tehosti asiakaspalvelua. Kansalaistoiminta pysyi vireänä Vuonna 2007 yhdistysrekisterissä oli 127 574 yhdistystä. Rekisteriin merkittiin noin 2 400 uutta yhdistystä. Uskonnollisten yhdyskuntien rekisterissä oli lähes 400 yhdyskuntaa ja rekisteröityä seurakuntaa. Yhdistysrekisteriin saapui lähes 21 000 ilmoitusta yhdistysten perustamisesta, sääntömuutoksista, nimenkirjoittajain vaihdoksista ja purkautumisista. Vuoden aikana yksikkö sai 162 ennakkotarkastushakemusta, 22 poikkeuslupahakemusta ja yli 100 uskonnollisia yhdyskuntia koskevaa ilmoitusta. Päätöksiä tehtiin yhteensä yli 21 000. Ilmoitusten käsittelyajoissa päästiin yli tavoitteen. Yksikkö käsitteli yhdistysten perusilmoitukset hieman alle kahdessa kuukaudessa. Sääntömuutosten ja purkautumisten käsittelyaika oli noin kolme kuukautta. Nimenkirjoittajien muutosilmoitukset käsiteltiin lähes reaaliajassa. Toimialaluokituksen piirissä oli noin 49 000 rekisterissä olevaa yhdistystä. Yhdistysrekisteri on helposti kaikkien ulottuvilla Sähköinen ilmoitus ja sähköinen perustamispaketti ovat osa yhdistysrekisterin sähköisiä palveluita, joiden tavoitteena on tuoda rekisterit entistä paremmin kansalaisten ulottuville. Vuonna 2007 sähköisiä ilmoituksia saapui lähes 3500, mikä on 17 % kaikista saapuneista ilmoituksista. Sähköistä perustamispakettia käyttäen voi tehdä yhdistyksen perustamisilmoituksen, josta rekisteriviranomainen tarkastaa vain nimen. Sähköinen ilmoitus kuuluu tulevaan tietojenkäsittelyjärjestelmään. Sitä valmisteltiin toimintavuoden aikana ja se valmistuu vuonna 2008. Uudella tietojärjestelmällä on viisi tärkeää tavoitetta. Sen avulla nopeutetaan rekisteröintiä, helpotetaan ilmoituksen tekemistä sekä varmistetaan rekisterin tietojen oikeellisuus ja päätösten oikeusvarmuus sekä parannetaan yksikön tuottavuutta. Yhdistysrekisteriin merkitään yhdistysten perusilmoitukset, sääntömuutokset, hallituksen puheenjohtajan ja nimenkirjoittajien tietojen muutokset sekä ilmoitukset yhdistysten purkautumisista. Yksikössä voidaan tarkastaa etukäteen yhdistyksen säännöt tai niiden muutokset, jos yhdistys sitä pyytää. Yhdistysrekisteriin merkitään myös kauppakamarit sekä niiden sääntöjen, nimenkirjoittajien ja lautakuntien muutokset. Uskonnollisten yhdyskuntien rekisterissä on tiedot myös näiden yhdyskuntien rekisteröidyistä seurakunnista. Yhdistysrekisterin ja uskonnollisten yhdyskuntien rekisterin tietoja on saatavissa otteina, todistuksina ja asiakirjajäljennöksinä. Yhdistysasiat-yksikkö neuvoo asiakkaita puhelimitse tai sähköpostilla kysymyksissä, jotka liittyvät yhdistyslakiin, sääntöihin, sääntöjen tulkintaan tai yhdistyskäytäntöön. 24
Saapuneet ilmoitukset yhteensä 2007 Yhdistysasiain neuvottelukunta Yhdistysasiat-yksikkö seuraa suomalaista yhteiskuntaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Yksikön ja sen sidosryhmien välisenä linkkinä toimii yhdistysasiain neuvottelukunta. Se kokoontuu neljä kertaa vuodessa käsittelemään yhteisöille merkityksellisiä lainsäädännön ja muiden alojen asioita. Neuvottelukunnassa ovat edustettuina maan kuusi suurinta puoluetta ja keskusjärjestöt sekä kauppa, maatalous ja urheilu. Neuvottelukunnan monipuolisesta asiantuntemuksesta on hyötyä yhdistysasioiden käsittelyä kehitettäessä. Vuonna 2007 neuvottelukunnan kokouksissa käsiteltiin vapaaseen kansalaistoimintaan, yhdistysten tilintarkastukseen ja verotukseen liittyviä aiheita. Yhdistysasiain neuvottelukunnan jäsenet vuonna 2007: Pääjohtaja Martti Enäjärvi, PRH, puheenjohtaja Yhdistysrekisterijohtaja Kari-Pekka Helminen, PRH, varapuheenjohtaja Järjestöpäällikkö Reijo Paananen, SAK Yhteysjohtaja Kerstin Ehnholm, SLU Ay-sihteeri Esko Grekelä, Vasemmistoliitto Puoluesihteeri Ulla Achrén, RKP Järjestöpäällikkö Pekka Loukola, Suomen Keskusta Yhteyspäällikkö Matti Hynynen, STTK Johtaja Risto Kauppinen, AKAVA Järjestösihteeri Lasse Miettinen, Vihreä Liitto Asiamies Hannu Rautiainen, EK Projektijohtaja Matti Kankare, Kansallinen Kokoomus Johtaja Matti Voutilainen, MTK Lainopillinen asiamies Janne Makkula, Suomen Yrittäjät Järjestöpäällikkö Arto Heinonen, SDP Päälakimies Martti Virtanen, Suomen Kaupan Liitto Johtaja Hannu Salokorpi, RAY Ylijohtaja Eero Mantere, PRH Linjanjohtaja Olli Koikkalainen, PRH Viestintäjohtaja Juha Klemola, PRH Apulaisjohtaja Riitta Lae, PRH, sihteeri Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Saapuneet yhteensä Joista sähköisesti Toimialaluokitus 2007 Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Mäkikuisma (Hypericum perforatum) on vanha rohdoskasvi, jota käytetään masennukseen, unihäiriöihin ja jännitystiloihin. Sillä voi olla yhteisvaikutuksia joidenkin lääkkeiden kanssa. Puoluepoliittiset Ammattiin tai elinkeinoon liittyvät Sosiaali- ja terveysala Kulttuuriala Vapaa-aika Urheilu- ja liikunta Uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvät Maanpuolustukseen ja kansainvälisiin suhteisiin liittyvät Muut 25
Markkinointi- ja liiketoimintayksikkö Pk-yritysten tarpeita kuunneltiin. Henkisen omaisuuden suojaamisessa otettiin käyttöön uusia keinoja. PRH kehittää liiketoiminnallisia palvelujaan asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa liiketoimintayksikkö edistää tiedon levittämistä ja palvelujen markkinointia. Keskeisenä tavoitteena on lisätä vastuullista ja osaavaa palvelujen käyttöä ja tiedon hyödyntämistä suomalaisissa yrityksissä. Tätä tavoitetta toteutetaan vuosittain monipuolisen hankeyhteistyön avulla. Idealuotsi-hankkeen myötä jatkui hyvien immateriaalikäytäntöjen vieminen käytännön työelämään, palvelemaan erityisesti pk-yrityksiä. Verkostoyhteistyö on muuttunut vakiintuneeksi toimintatavaksi ja yhteistyökumppanien määrä on kasvanut merkittävästi. Ydintavoitteita on edelleen kolme. Tekniikan ja kilpailijatietolähteiden hyödyntäminen on saatava yrityksissä osaksi normaalia kehitystoimintaa. Suunnitelmallinen suojaus täytyy saada aineettoman pääoman arkipäiväksi. Tietoinen, ennakoitu puolustusstrategia tulee saada osaksi liiketoiminnan suunnittelua, erityisesti kasvuyrityksissä ja kansainvälistyvissä yrityksissä. PRO INNO EUROPE -ohjelmaan kuuluva ip4inno-projekti edistyi. EU:n rahoittamassa hankkeessa valmistettiin ensimmäisen toimintavuoden aikana laaja koulutusmateriaali, joka painottuu erityisesti immateriaalijärjestelmän hyödyntämiseen kaupallistamisessa. Koulutuksen kohderyhmänä ovat yrityspalvelutoiminnassa mukana olevat julkisen ja yksityisen sektorin toimijat. Kouluttajiksi valmennettiin yhteensä 14 henkilöä PRH:sta, TE-keskuksista ja Keksintösäätiöstä. Yrittäjille ja pk-yrityksille suunnattua INTO-seminaarisarjaa jatkettiin maanlaajuisesti. Aluetilaisuudet toteutettiin yhdessä TE-keskusten, KTM:n, Elinkeinoelämän keskusliiton, Suomen Yrittäjien, Keskuskauppakamaren, PKT-säätiön, Keksintösäätiön ja Finnveran kanssa. Seminaareissa aktivoitiin yrityksiä arvioimaan osaamisalueitaan ja niihin liittyvää suojaustarvetta sekä käyttämään liiketoiminnassaan tarjolla olevaa immateriaalitietoa. Varpunen (Passer domesticus) on tunnetuimpia lintujamme. Viime aikoina varpuset ovat vähentyneet huomattavasti. Cityvarpuset ovat siirtyneet maaseudun vehreydestä ulkoilmakahviloiden kantavieraiksi. Markkintointi- ja liiketoimintayksikön järjestämät kurssit 2003 2007 Alueelliset INTO-palveluseminaarit 2007 Markkinointi- ja liiketoimintayksikkö kehittää ja markkinoi Patentti- ja rekisterihallituksen palveluja, jotka on suunnattu yrityksille. Palvelut tuotetaan liiketaloudellisin perustein ja niitä kehitetään läheisessä yhteistyössä viraston asiakaspalvelun, neuvonnan, viestinnän ja linjayksiköiden asiantuntijoiden kanssa. Vuosi kursseja Osanottajia 2003 24 464 2004 24 380 2005 16 295 2006 19 371 2007 14 277 Paikkakunta Osallistujia Jyväskylä 44 Oulu 45 Joensuu 37 Vaasa 28 Rovaniemi 73 Seinäjoki 62 Turku 41 Yhteensä 330 26