Pohjois-Karjalan piiri ry VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS
2 Yleistä EKL:n Pohjois-Karjalan piirin 44. toimintavuotena keskityimme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Sääntömääräiset kokoukset Piirin kevätkokous oli 31.3.2016 klo 10.00 alkaen. Koskipirtti Polvijärvellä. Järjestelyistä vastasivat Polvijärven Eläkkeensaajat ry. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2015 toimintaa ja tapahtumia sekä piirin taloutta. Piirin syyskokous oli Ilomantissa 29.11.2016. Kokousjärjestelyistä vastasi Ilomantsin Eläkkeensaajat ry. Syyskokouksessa valittiin piirin toimijat vuodelle 2017 sekä päätettiin jäsenmaksusta. Piirin kevät- ja syyskokoukset ovat hyvin tärkeitä yhdistysten yhteistyön ja jäsenistön kannalta. Jokainen yhdistys voi lähettää kokouksiin yhden (1) edustajan jäsenmääränsä jokaista alkavaa 100 lukua kohden. Kuitenkin enintään viisi (5)edustajaa. Piirihallituksen kokouksissa on puhe- ja esitysoikeus piirihallituksen jäsenillä, sihteerillä ja taloudenhoitajalla sekä toiminnantarkastajilla, liittohallituksen edustajalla ja kannatusjäsenellä. Piirihallitus kokoontui 4 kertaa ja pöytäkirjoihin kirjattiin 55 asiakohtaa. Työryhmä kokoontui 2 kertaa ja pöytäkirjoihin kirjattiin 20 asiakohtaa. Piirijärjetön toimihenkilöinä ovat toimineet: Eira Väänänen, puheenjohtaja Toivo Pykäläinen, varapuheenjohtaja Jouko Naumanen, taloudenhoitaja Eila Jääskeläinen, sihteeri Piirihallitus: Varsinaiset jäsenet 12 Henkilökohtaiset varajäsenet 12 Jouni Turunen, Enon Es Aili Ihanus, Ilomantsin Es Kari U. Pesonen, Joensuun Es Seija Siponen, Juuan Es Toivo Pykäläinen, Kiteen Es Lauri Oksman, Kontiolahden Es Reijo Kilponen, Lieksan Es Tuomo Immonen, Liperin Es Aimo Kosonen, Reijolan Es Sirpa Tanskanen, Outokummun hotelli- ja ravintolaväen Es Raimo Sahlman, Rantakylän Es Mikko Hirvonen, Rääkkylän Es, Matti Mehtonen Uimaharjun Es Martti Ratinen, Tuupovaaran Es Urpo Takkunen, Lehmon Es ei nimeä, Valtimon Es Taisto Havukainen, Kiteen Es Leo Leskinen, Nurmeksen Es Ritva Näätänen, Lieksan Es Eino Tukiainen, Viinijärven Es Juhani Raatikainen, Pyhäselän Es Matti Kettunen, Polvijärven Es Oiva Kekäle, Rantakylän Es Matti Gröhn, Tohmajärven Es
3 Työryhmä: Työryhmään kuuluivat Eira Väänänen puheenjohtaja Toivo Pykäläinen varapuheenjohtaja Raimo Sahlman jäsen Jouko Naumanen taloudenhoitaja Eila Jääskeläinen sihteeri Jäsenasiat Piirijärjestöön on kuulunut 21 yhdistystä, joissa oli yhteensä 2505 jäsentä vuoden 2016 lopussa Edustukset EKL:n hallituksessa on piirillä yksi varsinainen ja yksi varaedustaja. EKL:n liittovaltuustossa on kaksi varsinaista ja kaksi varaedustajaa. Matkat Budapestin matka 21. 24.4.2016. Matkalla oli 12 henkilöä Ruskaretki 7 päivää 18. 24.9.2016 Puolihoidolla, hintaan 643 euroa/henkilö. Retkeen kuuluu käynti Luostolla, Saarisellä, Inarissa, Rovaniemellä. Matkalle osallistui 38 henkilöä. Koulutus EKL:n Pohjois-Karjalan piirin järjestökoulutus, Hotelli Cumulus, Joensuu Osallistujia oli 28 henkilöä, eri eläkkeensaajat yhdistyksistä Kotisivukoulutus oli 15-16.3.2016 Hukanhaudan puukoululla. Osallistujia oli eri Eläkkeensaajat yhdistyksistä 10 henkilöä. Piiri on mukana Verkosta virtaa projektissa. Hankkeessa opastetaan vertaisohjaajavoimin tietotekniikkaa aiemmin käyttämättömiä, ikääntyneitä sähköisten palveluiden pariin. Yhdistysten koulutetut vertaisohjaajat ovat järjestäneet yhdistystensä alueella ohjausta Kiteellä, Lieksassa. Polvijärvellä ja Reijolassa. Dikitalisaatio vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja ohjauksen tarvetta riittää tulevinkin vuosi.
4 Kilpailut EKL-liiton Liikuntakampanja oli 1.3. 30.4.2016 siinä kilpaillaan piirien ja yhdistysten välillä liikuntasuoritusten määrillä. Liikkumaan osallistui yhteensä 526 piirin eri yhdistysten jäsentä ja saatiin kokoon yhteensä 25292 suorituskertaa, se on hieno suoritus. Vaikka neljä piirin yhdistystä ei osallistunut kampanjaan ollenkaan. Liikuntakampanjan voitto meni Uimaharjun Eläkkeensaajille tuloksella 33,47 toinen oli Tuupovaaran Es tuloksella 26,87 ja kolmas Polvijärven Es tuloksella 20,15. Liikkuminen kannattaa aina, onnea näille yhdistyksille jotka onnistuivat saamaan jäsenensä liikkeelle! Piirinmestaruus pilkkikilpailut käytiin Pielisellä 22.3.2016. Juuan Es kutsui kilpailijat Retulan pudotuspaikalle. Kilpailupäivän sää oli kylmä ja kaunis pakkaspäivä. Kalaakin tuli, naisten sarjan voitto meni Kiteen Es Kyllikki Hirvoselle tuloksella 4,984 kg ja miesten paras oli Juuan Seppo Väyrynen tuloksella 5,612 kg. Joukkuekilpailun voitto meni naisten Kiteen joukkueelle tuloksella 10, 239 ja miesten voitto jäi Juukaan tuloksella 11,249 kg. Pilkkimässä oli 15 naista ja 32 miestä. Kiitokset Juuan Eläkkeensaajille järjestelyistä. Rannalta onginnan piirinmestaruuskilpailut käytiin Kolmikannan leirintäalueella 1.9.2016. Outokummun hotelli- ja ravintolaväen Es hoiti kilpailujen järjestelyt. Kilpailuun otti osaa 16 naista ja 19 miestä. Naisten sarjan voitto meni Kiteen Pirkko Asikaiselle tuloksella 1,735 kg ja miesten voitto meni Juuan Seppo Väyryselle tuloksella 4,160 kg. Joukkue kilpailuissa Kiteen naiset sai eniten kalaa 3,255 kg ja Tuupovaaran miehet voitti 8,165 saaliillaan miesten sarjan. Kiitokset Outokummun Hotelli- ja ravintolaväen Es. Muu toiminta: Talvipäivä 7.4.2016 Lomakeskus Huhmarilla. Paikalla oli n. 140 henkilöä. Kiteen Es 45-vuotisjuhla ja piirin kesäpäivä 29.6.2016 Kiteellä. Kiteen juhlaan osallistui noin 200 henkilöä. Juhlaan toi tervehdyksen liiton puheenjohtaja Matti Hellsten. Kiteen Eläkkeensaajat oli koonneet juhlavan ohjelman tilaisuuteen. Juhlassa muistettiin ansiomerkein pitkään ja ansiokkaasti toimineita Kiteen Eläkkeensaajat ry:n jäseniä. Kiitokset yhteistyöstä Kiteen Es Kirkkopäivä oli Enon ev.lut. kirkossa 11.10.2016. Järjestelyt hoiti Enon Es Enon kirkkopäivään osallistui noin 150 henkilöä, tilaisuus oli hyvin lämminhenkinen, Kiitokset Enon Es. Edunvalvonta
5 Piiri ja yhdistykset olivat edustajiensa välityksellä mukana liiton päättävissä elimissä vaikuttamassa koko maan eläkeläispolitiikkaan. Liittohallitukseen valittiin 2014 liittokokouksessa varsinaiseksi jäseneksi Eira Väänänen, varajäseneksi Maija Kotilainen Lieksan Es. Liittokokouksessa valittiin Liittovaltuustoon piiriä edustamaan varsinaisena jäsenenä Taisto Havukainen Kiteen Es ja hänen varahenkilönään Niilo Kuusela Rääkkylän Es. Toinen valtuustoon valittu on Matti Mehtonen Uimaharjun Es ja hänen varajäseneksi valittiin Anja Kokko Viinijärven Es. Maakuntaliiton Eläkeläisneuvottelukunnassa oli jäsenenä Eira Väänänen ja varajäsen Eila Jääskeläinen sekä Maija Sormunen Tohmajärven Es ja varajäsen Matti Mehtonen Uimaharjun Es. Talous Jäsenmaksut vuodelta 2016 oli 0,80 /jäsen. Tilinpäätöksessä tarkemmin. Tiedotus Yhdistyksille postitettiin syyskokouksen hyväksymä piirin tapahtumakalenteri. Kalenteri sisältää tapahtumien lisäksi piirihallituksen ja yhdistysten toimihenkilöt. Yhdistyksille on tiedotettu järjestökirjeillä ja kehitetty sähköistä viestintää, joka kohdistettiin kaikille jäsenille, jotka ovat antaneet sähköpostiosoitteensa. Sähköpostiosoitteita ei ole annettu ulkopuolisten käyttöön. Eläkkeensaajat lehti on jakanut kaikille jäsenille monipuolista tietoa liiton edunvalvonnasta, tapahtumista sekä toiminnoista ympäri Suomea. Lopuksi Vuosikertomus on tiivis yhteenveto piirin vuoden 2016 toiminnoista, jotka on toteutettu yhdessä eri yhdistysten kanssa. Piirihallitus esittää lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille sekä järjestelyihin osallistuneille yhdistyksille. PIIRIHALLITUS