Vuosi Kerros- ja rivitalot Rakennustyyppi /tehtävä Laaj./kem 2 /hm 2 Paikkakunta

Samankaltaiset tiedostot
Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki Hyvinkää Tervakoski Hikiä Ryttylä Oitti Launonen Kormu

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Toimintaympäristö: Työpaikat

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

Kuntien kuuluminen tuomiokuntiin ja käräjäkuntiin sekä raastuvan- ja käräjäoikeuksiin 1900-luvulla

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti

Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Jukka Tapio

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09

Indeksitalo tutkimus

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Rakennuttaminen. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

, Vesilahti Koulutus DI Tampereen teknillinen yliopisto, 2005 Yritystoiminta Toimiala kesä kesät

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

12 Pirkanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti tilaajana YIT Rakennus Lahti

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Toimintaympäristö. Muuttoliike Jukka Tapio

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007

ATK-PÄIVÄT Esa Kärkäs Miten hoidetaan kolmen Sairaanhoitopiirin yhteinen tietopalvelu

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Pirkanmaan aluetyö; hygieniyhdyshenkilötoiminta. Valtakunnalliset Hygieniahoitajien koulutuspäivät Hygieniahoitaja Rauni Ikonen

KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOLISTA

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet Embargo klo 11

REFERENSSIT. Kesto (kk) / valm.v. Kivikorienrakentaminen ja asennus, kivi- ja vihertyöt 6/2013 0,47

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus

Jukka Sepponen. synt. Kuopiossa Koulutus: Insinööri, Kuopion Teknillinen Oppilaitos 1978

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

JULKISET RAKENNUKSET LIIKE- JA TOIMITILAT

Transkriptio:

Vuosi Kerros- ja rivitalot Rakennustyyppi /tehtävä Laaj./kem 2 /hm 2 Paikkakunta 2017 As Oy Pursikatu 4 Uudisrakennus, S+Tele KVR-rak.tapaselostus 750, 12 as. Tampere 2017 KOy Riihimäen Hulda Uudisrakennus, 3 krs 1998, 37 as. Riihimäki 2016-17 As Oy Juusonkulma Saneeraus 2323, 30 as. Valkeakoski 2016-17 As Oy Virontörmänkatu 2A Saneeraus 2 rak. 5185, 66 as. Tampere 2016 As Oy Honka-Jukola Kone jälkiasennushissitornien sähkösuunnit. 7 kpl PRSH Tampere 2016 As Oy Pursikatu 4 Uudisrakennus, 1+3 krs, L2 luonnos 750, 12 as. Tampere 2016 KOy Riihimäen Hertta Uudisrakennus, 1+4 krs 1650, 23 as. Riihimäki 2016 As Oy Amurinkulma Saneeraus, K1+1+8 krs 3220, 42 as. Tampere 2015-16 As Oy Hämeenpuisto 41 Sähkö- ja telesaneeraus 1+8 krs 3699, 48+5 as. Tampere 2015 As Oy Hervannanhaka LVIS-hankesuunnittelu, sähkön osuus 54 as. Tampere 2015 As Oy Pohtola Saneeraus, 4 krs. 3 taloa 6500, 90 as. Tampere 2015 As Oy Juvanrivi Sähkö- ja telesaneereraus varaukset 3512, 32 as. Tampere 2015 As Oy Sepänkatu 10 Sähkö- ja telesaneeraus 5200, 73+5 as. Tampere 2015 As Oy Amurinkulma LVIS-hankesuunnittelu, sähkön osuus 3220, 42 as. Tampere 2014-15 As Oy Mänty-Jukola Ulkovalo ja IV-saneeraus 2800, 16 as. Tampere 2014 As Oy Supanoja Saneeraus, rivitalot 818, 10 as. Kangasala 2014-15 As Oy Markiisi Uudisrak. 7 krs, 3D-tietomallinnus 2380, 39 as. Kangasala 2014-15 As Oy Herttua Uudisrak. 7 krs, 3D-tietomallinnus 2819, 39 as. Kangasala 2014 KOy Tampereen Jukola Liittymän muutos/saneeraus Tampere 2013-14 As Oy Reuharinniemi Tele- ja antennisaneeraus, 10 taloa 2600, 22 as. Tampere 2013-14 As Oy Ihanapuisto Saneeraus, 7 krs. 3000, 59+1 as. Tampere 2013-14 As Oy Honka-Jukola Saneeraus, 2 rak. 3072, 58+1 as. Tampere 2013 KOy Takahuhdintie 52 Uudisrakennus, 3 krs. 315 Tampere 2013 As Oy Juvanpetäjä Saneeraus, 4 krs. 1863, 33 as. Tampere 2013 As Oy Sotkanpuisto Tele- ja antennisaneeraus rakennuttaminen 69 as. 9 krs. Tampere 2013-14 As Oy Vuoriharjuntie Uudisrakennus, 6 rak. 1190, 8 as. Espoo 2012 As Oy Sotkanpuisto Tele- ja antennisaneeraus suunnittelu 69 as. 9 krs. Tampere 2012 As Oy Asemalaituri Uudisrakennus, 4 rak. 1600, 14 as. Kangasala 2012 As Oy Ahmankatu 19 Saneeraus 500 Tampere 2012 KOy Sirkkavuori Uudisrakennus, valvonta. 2 rak., 5 krs. 4400, 55 as. Lempäälä 2012 KOy Pälkäneen portti Liiketilan saneeraus asunnoiksi 250, 3 as. Pälkäne 2011-12 As Oy Mäntykatu 6 Uudisrakennus, 5 krs. 1300, 13 as. Valkeakoski 2011 As Oy Piennarkatu 40 Saneeraus, 3 krs. 360, 4 as. Tampere 2011 As Oy Koulukatu 3 Uudisrakennus 3030, 36 as. Valkeakoski 2011 KOy Sirkkavuori Uudisrakennus, 2 rak., 5 krs. 4400, 55 as. Lempäälä 2011 As Oy Kangasalan Tarpila Uudisrakennus 1900, 18 as. Kangasala 2011 As Oy Huhtimäki Sähkön kuntoarviosuunnittelu 25 as. Tampere 2011 As Oy Resiina Uudisrakennus, 3 rak. 1660, 15 as. Kangasala 2010 As Oy Kuikankatu 2 Valaistussaneeraus Tampere 2010 As Oy Koskipuiston Helmi Uudisrak. 15 as. 2 liiketilaa, pysäköintihalli 1854 Tampere 2009 As Oy Kolkerannantie Uudisrakennus, talo A ja B 750, 8 as. Espoo 2009 As Oy Inkiläntie Saneeraus, talo A ja B 4200 Kerava 2009 As Oy Tammerkontu Peruskorjaus, saneeraus 3300 Tampere 2008 As Oy Toimelankulma Uudisrakennus 1600, 22 as. Lempäälä 33500 Tampere www.mtlsuunnittelu.fi, www.raksu.net Sivu 1(5)

Vuosi Liike-, toimisto-, tuotanto- Rakennustyyppi /tehtävä Laaj./kem 2 /hm 2 Paikkakunta ja varastorakennukset 2016-17 Pajatyö Keskinen Oy Palovahinkosaneeraus 600 Ylöjärvi 2016 Ratinan kauppak. Vuoltsu Rakennusaikainen työsähköistys 12 500 Tampere 2016-17 Hämeen Kuljetus Oy Varavoimajärjestelmät Tampereen yksikkö 1000 Tampere 2016 KOy Lentolantie 12 Hallirakennus, lämmitysjärjestelmän muutos 500 Kangasala 2016-17 Linnakeskus/Dunhi Oy Liikunta- ja monitoimikeskus, suun.käynnis. 8000 Tampere 2016 KOy Kaskimäenkatu 4 Liikuntakeskuksen muutos/laajennus 2433 Tampere 2015 Kuhmalahden VPK Varavoimajärjestelmän hankesuunnitelma 300 Kuhmalahti 2014 Hämeen Kuljetus Oy Varavoimajärjestelmän hankesuunnitelma 1500 Tre / H-linna 2013 I.S. Remonttipalvelut Uudisrakennus 555 Kangasala 2013 Ravintola Tivoli Ravintolan saneeraus 100 Tampere 2012 Liikerakennus Tuorila Uudisrakennus 1000 Merikarvia 2012 KOy Pälkäneen portti Liiketilan saneeraus. Pälkäneen apteekki 160 Pälkäne 2011 Team Laine Oy Tuotanto-, myymälä- ja asuinrak. 1500 Kangasala 2011 Työtec Oy Uudisrakennus, energiatod. selvitys 150 Sirkka 2011 Lojer Oy Neuvottelu- ja taukotilat Sastamala 2011 Ravintola SpeakEasy Uudisrak. ruokaravintola 220 Tampere 2011 Ali-Marttila Kokous- ja liiketila muutossaneeraus 250 Kangasala 2010 Ammattikuva Oy Liiketilan saneeraus 500 Tampere 2010 Uotilan Leipomo Saneeraus ja laajennus Pälkäne 2009 KOy Jurei Tuotanto- ja varastorakennus 2000 Tampere 2009 Halli Pitkänen Halli- ja varastorakennus 1500 Tampere Vuosi Päiväkoti -, opetus-, Rakennustyyppi /tehtävä Laaj./kem 2 /hm 2 Paikkakunta majoitus- ja hoitorakenn. 2017 Hopun vanhainkoti Muutos/saneeraus 760 Sastamala 2015-16 Parkanon terveysasema Muutos/saneeraus 500 Parkano 2014-15 Kihniön terveyskeskus Osastoiden muutos/saneeraus 500 Kihniö 2014 Seitsyen leirikeskus Kokous- ja majoitustila, saneeraus 527 Pälkäne 2014 Kahvila Talvitie Kahvila ja majoitustila 350 Nauvo 2014 Kihniön Vanhainkoti Osastoiden saneeraus, vaihe 2 500 Kihniö 2014 AaltoSaha Oy Kokous- ja majoitustila 450 Orivesi 2013-14 Huutijärven kappeli Saneeraus + uudisosa 500 Kangasala 2013 Aitoon päiväkoti Koulurakennusosan muutos päiväkodiksi 300 Pälkäne 2013 Hämeenkyrön terveysk. Miel. terv. tston saneeraus työterveyshuol. 500 Hämeenkyrö 2013 Päiväkoti HermAnni Päiväkodin laajennus 266 Pälkäne 2012 Sampolan koulu Saneeraus. AV-järjestelmien piirikaaviot Tampere 2012 Muotialan Päiväkoti Uudisrak. piirikaaviot ja loppudokument. Tampere 2012 VPK-Toimitalo Laajennus, puku- ja saunatilat Kuhmalahti 2011-12 Kihniön Vanhainkoti Osastoiden saneeraus, vaihe 1 500 Kihniö 2011-12 Pälkäneen Yhteiskoulu Auditorio, S- ja AV-suunnittelu 120 paikkaa Pälkäne 2011 Tursolan korttelikoulu Uudisrak. KVV-ohjauskeskukset Kangasala 2011 Palvelutalo Honkala Dementtiaosaston saneeraus, D-siipi Ruovesi 2011 VPK-Toimitalo Uudisrak. monitoimitalo Kuhmalahti 33500 Tampere www.mtlsuunnittelu.fi, www.raksu.net Sivu 2(5)

2010-11 Aholan Navetta Uudisrak. pihatto ja rehuvarastot 5180 Rautajärvi 2010-11 Palvelutalo Honkala Hoivakoti päärak. varavoimajärjestelmä 100 kw Ruovesi 2010 Palvelutalo Honkala Hoivakodin saneeraus, Talo-C 600 Ruovesi 2010 SVEL seurakunta Uudisrak. vapaa-aikakeskus Kukkian Keidas 665 Kuohijoki 2009-10 Anna Tapion Koulu Päärakennuksen saneeraus 4500 Aitoo 2008 Päiväkoti HermAnni Uudisrakennus 600 Pälkäne 2008 Hotelli Kauppi Saneeraus ja laajennus 1900 Tampere 2008 Hämeenkyrön hoivakoti Uudisrakennus 1100 Hämeenkyrö 2008 Hämeenkyrön terveysk. Röntgentilojen saneeraus 200 Hämeenkyrö 2008 Tuulikkikoti Laajennus ja muutos 240 Tampere Vuosi Teollisuus- ja Rakennustyyppi /tehtävä Laaj./kem 2 /hm 2 Paikkakunta muut rakennukset 2017 Tiivisteteollisuus Oy Tuotannon jakokeskukset Tampere 2016-17 Komatsu Forest Oy Tuotanto-, korjaamo- ja toimitilat 2600 Pirkkala 2014 MW-Power Oy Voimalaitoksen savupiippu 75 m Tampere 2014 Valmet Power Oy Voimalaitoksen savupiippu 50 m Forssa 2013 Rovaniemen Energia Oy Voimalaitoksen savupiippu 80 m Rovaniemi 2013 MW-Power Oy Vantaan Energia, voimalaitoksen savupiippu 70 m Vantaa 2012 MW-Power Oy Valio Oy, voimalaitoksen savupiippu 70 m Lapinlahti 2012 Metso Power Oy Voimalaitoksen savupiippu 70 m Järvempää 2011 Porvoon Energia Oy Voimalaitoksen savupiippu 75 m Tolkkinen 2011 HVO Kyröskoski Voimalaitoksen savupiippu 80 m Kyröskoski 2011 Lahden Energia 2 Voimalaitoksen savupiippu 80 m Lahti 2010-11 Sandvik Porakonekoekäyttöprosessi 820 kw Tampere 2010 Sandvik Tuotannon testilaitteiston suunnittelu Tampere 2010 KOy Tullin Parkki Pysäköintitalo, ajoluiskien saneeraus Tampere 2010 KOy Tullin Parkki Pysäköintitalo, energiaselvitys 2500 Tampere 2010 Kuopion Energia Haapaniemen Voimalaitos, savupiippu 100 m Kuopio 2010 Junatien alue Katu- ja aluevalaistus, asuntoalue 25 000 Kangasala 2009 UPM Vaneritehdas Lämmitys-saneerauksen suunnittelu 25 000 Viiala 2009 KOy Pellavan parkki Pysäköintitalo Tampere 2009 Coherent Finland Oy Sähkö-keskuksien dokumentointi 12 000, 1250 A Tampere 2008 Fulkila Uimahalli/vapaa-ajanrakennus 300 Karkku 2008 Mustikkamäki Katu- ja aluevalaistus, asuntoalue 38 000 Vesilahti 2008 Coherent Finland Oy Sähkönjakeluverkon dokumentointi 12 000, 1250 A Tampere Vuosi Pientalot ja huoneistot Rakennustyyppi /tehtävä Laaj./kem 2 /hm 2 Paikkakunta 2017 As Oy Pitsnoukka Asuinhuoneiston palovahinkosaneeraus 75 Tampere 2017 As Oy Viholan Maija Rivitalohuoneiston palovahinkosaneeraus 100 Nokia 2016 Salonen Saneeraus Tampere 2016-17 Talo Aatalo Omakotitalo, suun. käynnissä 250 Pälkäne 2016 Talo Mahlman OKT muutos ja laajennus 149 Siuro 2016 Talo Vuorinen Omakotitalo 265 Hämeenlinna 33500 Tampere www.mtlsuunnittelu.fi, www.raksu.net Sivu 3(5)

2015-16 Talo Teräväinen Omakotitalo 250 Ylöjärvi 2015-16 Talo Ikonen OKT laajennus 285 Kangasala 2015-16 Talo Saari OKT laajennus 236 Terälahti 2015-16 Huvila Barkov Loma-asunto 350 Kangasala 2015 Talo Aakkula Omakotitalo 196 Sahalahti 2015 Talo Kaartinen OKT saneeraus ja laajennus 256 Tampere 2014-15 Talo Kuusisto Omakotitalo 215 Espoo 2014-15 Talo Luomala OKT saneeraus ja laajennus 140 Karkku 2014-15 Talo Riekko Omakotitalo 150 Kangasala 2014 Huvila Lod Loma-asunto 105 Tampere 2014 Talo Inkinen Omakotitalo 182 Tampere 2014 Talo Hölsä Omakotitalo 247 Pälkäne 2014 Talo Rautanen Omakotitalo 210 Sastamala 2014 Talo Päiväniemi Omakotitalo 300 Tampere 2013 Talo Pohjasmäki Omakotitalo 283 Nokia 2013 Huvila Tamminen Loma-asunto 50 Luopioinen 2013 Talo Vesanen Omakotitalo, energiatodistus ja selvitys 250 2013 Huvila Vierikka Loma-asunto 112 2013 Talo Airaksinen Omakotitalo, energiatodistus ja selvitys 160 Ylöjärvi 2012 Talo A. Mäenpää Omakotitalo 172 2012 Talo J. Mäenpää Omakotitalo 172 2012 Huvila Tamminen Loma-asunto 140 Orivesi 2012 Talo Perkiö Omakotitalo, energiatodistus ja selvitys 2012 Huvila Riihilahti Loma-asunto 110 2012 Paperiliitto Ry Loma-asunto 200 Kuusamo 2012 Huvila Villa Kuikka Loma-asunto 130 2012 Talo Vataja Omakotitalo 200 2012 Talo Saarilahti Omakotitalo 210 Tampere 2012 Talo Kujansivu Omakotitalo 260 2012 Huvila Kaila Loma-asunto 200 Orivesi 2011 Talo Kovanen Omakotitalo 190 2011 Talo Vänninen Omakotitalon saneeraus 250 Tampere 2011 Huvila Tamminen Loma-asunto 150 Orivesi 2011 Talo Kekola Omakotitalo 150 Akaa 2011 Talo Nissinen Omakotitalo 220 Tampere 2011 Talo Lintunen Omakotitalo 250 Nokia 2011 Talo Karlund Omakotitalo 250 Tampere 2011 Talo Orkas Hirsitalo, asuntomessut Vuores 180 Tampere 2011 Talo Hainarinkatu 7 Omakotitalon saneeraus 240 Tampere 2010 Talo Haliseva Omakotitalo 210 Rovaniemi 2010 Talo Jugura Omakotitalo 200 Tampere 2010 Talo Gustafsson Omakotitalo 200 Tampere 2010 Huvila Tyynysniemi Loma-asunto 220 Kangasala 2009 Talo Juvonen Omakotitalo, kuntotarkastus 250 Viiala 2009 Huvila Pentti Loma-asunto, laajennus 150 Kangasala 2009 Huvila Mäkelä Loma-asunto, elementtisuunnittelu 200 2009 Talo Järvinen Omakotitalo 250 Kangasala 33500 Tampere www.mtlsuunnittelu.fi, www.raksu.net Sivu 4(5)

2009 Talo Mäenpää Omakotitalo 250 Tampere 2009 Talo Heiskanen Omakotitalo 235 Nokia 2009 Talo Davidsson Omakotitalo 320 Tampere 2009 Talo Koivunen Omakotitalo 350 Espoo 2008 Talo Kuivanen Omakotitalo 400 Pälkäne 2008 Talo Roosanrinne Omakotitalo 255 Kangasala 2008 Talo Salo Omakotitalo 250 Hämeenlinna 2008 Huvila Lehtola Loma-asunto Sahalahti 2008 Talo Lilja & Sierimo Omakotitalo 216 Narva 2008 Tamminiemi & Tuominen Omakotitalo 330 Tampere 2008 Talo Väätäinen Omakotitalo 250 Valkeakoski 2008 Huvila Tammisaari Loma-asunto 257 Tammisaari 2008 Huvila Bear Kick Loma-asunto 180 Raikku 33500 Tampere www.mtlsuunnittelu.fi, www.raksu.net Sivu 5(5)