UUSI. 1 Piirin tehtävät

Samankaltaiset tiedostot
Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017:

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017:

Suomen Punaisen Ristin osastojen johtosääntö

Suomen Punaisen Ristin osastojen johtosääntö UUSI ESITYS VANHA. 1 luku. Yleisiä määräyksiä. 1 luku. Yleisiä määräyksiä

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017:

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SOMAKISS ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Suomen luolaseuran säännöt

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous , rekisteröity Sisällysluettelo

Lahela-Seuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

PESÄPUU ry Säännöt

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry SÄÄNNÖT. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät rek. nro 46456

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Luolajan koulun vanhempainyhdistys ry Vuosikokous Säännöt rekisteröity

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Slovenia-seuran säännöt

Suomen Punaisen Ristin työjärjestys VANHA UUSI. 1 luku Päätöksenteosta ja täytäntöönpanosta. 1 luku Päätöksenteko ja täytäntöönpano

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

- 1(5) SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Säännöt. Työväen Sivistysliitto TSL ry Siltasaarenkatu A, Helsinki

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Transkriptio:

Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö VANHA 1 luku. Yleisiä määräyksiä 1 Piirin perustaminen UUSI 1 luku. Yleisiä määräyksiä Siirretty asetukseen (32 ) -> poistettu. Alueellista toimintaa varten maa jaetaan piireihin. Kaksikieliselle alueelle voidaan perustaa suomen- ja ruotsinkieliset piirit tai kaksikielisiä piirejä. Suomen- ja ruotsinkielisillä piireillä voi olla kokonaan tai osittain samat alueet. Piiriä perustettaessa valtuusto määrää piirin kotipaikan, kielet ja alueen. Piirin nimi, kotipaikka, kielet, alue ja osoite sekä piirin mahdollisesti ilmoittama sähköpostisoite merkitään SPR-asetuksen 21 :n mukaiseen nimenkirjoittajaluetteloon. 2 Piirin tehtävät Piirin tehtävänä on erityisesti SPR-asetuksen 2 ja 3 :n säännöksiä noudattaen: 1. edustaa kansainvälistä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikettä alueellisesti; 2. koordinoida alueensa osastojen toimintaa, 3. tukea ja edistää alueensa osastojen vapaaehtoisten toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia, 4. kanavoida ja toteuttaa hätätilanteissa Punaisen Ristin kotimaan apua alueellaan, 5. ylläpitää järjestöllistä toimintavalmiutta ja vapaaehtoista auttamisvalmiutta, 6. tuottaa tarvittaessa erityispalveluita alueellisista tarpeista lähtien, ja 1 Piirin tehtävät Piirin tehtävänä on SPR-asetuksen 2 ja 3 :n säännöksiä sekä järjestön perusperiaatteita noudattaen: 1) edustaa osaltaan kansainvälistä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikettä alueellisesti; 2) koordinoida alueensa osastojen toimintaa; 3) tukea ja edistää alueensa osastojen vapaaehtoisten toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia; 4) kanavoida ja toteuttaa hätätilanteissa Punaisen Ristin kotimaan apua alueellaan, 5) ylläpitää järjestöllistä toimintavalmiutta ja vapaaehtoista auttamisvalmiutta, sekä 6) tuottaa tarvittaessa erityispalveluita alueellisista tarpeista lähtien. 7. noudattaa toiminnassaan järjestön valtakunnallisten toimielinten päätöksiä. Piirien tulee noudattaa toiminnassaan järjestön sääntöjä, työjärjestystä, taloussääntöä ja 1

johtosääntöjä sekä valtakunnallisten toimielinten päätöksiä. Kielellisiä muutoksia. Täsmennetty 1-kohdassa, että edustaminen ei ole yksinomaista (sama muutos osastojen osalta). 3 Piirien alue, yhteistyö ja työnjako Piiri toimii sen omalla alueella. Samalla alueella toimivat piirit sopivat keskinäisestä yhteistyöstä. Järjestön hallitus määrää tarvittaessa samalla alueella toimivien piirien tarkoituksenmukaisesta työnjaosta, jos piirit eivät ole siitä sopineet, ja ratkaisee erimielisyydet kuultuaan asianomaisten piirien hallituksia. Piirit voivat sopia yhteisistä toimintayksiköistä ja toimintamuodoista sekä asettaa tätä varten tarpeelliset yhteiset toimielimet. 2 Piirien yhteistyö ja työnjako Piiri toimii sen omalla alueella. Samalla alueella toimivat piirit sopivat keskinäisestä yhteistyöstä ja työnjaosta. Jos piirit eivät ole sopineet työnjaosta, järjestön hallitus määrää tarvittaessa samalla alueella toimivien piirien tarkoituksenmukaisesta työnjaosta ja ratkaisee erimielisyydet kuultuaan asianomaisten piirien hallituksia. Piirit voivat sopia yhteisistä toimintayksiköistä ja toimintamuodoista sekä asettaa tätä varten tarpeelliset yhteiset toimielimet. Kieliasua yksinkertaistettu ja muutettu vastaamaan lähemmin osastojen vastaavaa. 4 Piirin kielet Yksikielisissä piireissä asiakirjat on laadittava piirin kielellä. Kaksikielisissä piireissä asiakirjat on laadittava jäsenistön enemmistön kielellä ja käännettävä tarvittaessa jäsenistön vähemmistökielelle. Kokouskutsu kaksikielisen piirin kokoukseen on lähetettävä sekä suomen- että ruotsinkielisenä. Kaksikielisessä piirissä piirin kokouksen esityslistat sekä toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus on pidettävä saatavilla kummallakin kielellä. 3 Piirin kielet Yksikielisissä piireissä asiakirjat on laadittava piirin kielellä. Kaksikielisissä piireissä asiakirjat on laadittava jäsenistön enemmistön kielellä ja käännettävä tarvittaessa jäsenistön vähemmistökielelle. Kokouskutsu kaksikielisen piirin kokoukseen on lähetettävä sekä suomen- että ruotsinkielisenä. Kaksikielisessä piirissä piirin kokouksen esityslistat sekä toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus on pidettävä saatavilla kummallakin kielellä. Ei muutoksia. 2 luku. Piirin kokous 5 Piirin kokoukset 2 luku. Piirin kokous Siirretty asetukseen (33 ) -> poistettu. Piirin kokouksia ovat varsinainen kokous sekä ylimääräinen kokous. Varsinainen kokous on piirin vuosikokous, joka on pidettävä vuosittain huhtikuussa. 2

Ylimääräinen piirin kokous pidetään, kun piirin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa piirin osastoista taikka kun yksikin piirin tilintarkastajista sitä vaatii. Ylimääräisessä piirin kokouksessa käsitellään ne asiat, joita varten se on kutsuttu koolle ja jotka piirin hallitus on kokoukselle esittänyt. Piirin kokous on pidettävä 1 momentissa määrättynä aikana. Jos sitä ei ole kutsuttu koolle, on jokaisella osastolla oikeus vaatia piirin kokouksen pitämistä. Vaatimus piirin kokouksen pitämisestä on esitettävä kirjallisesti piirin hallitukselle. Piirin hallituksen on viipymättä vaatimuksen saatuaan kutsuttava piirin kokous koolle. Jollei piirin kokousta ole kutsuttu koolle tai vaatimusta ole voitu esittää piirin hallitukselle, järjestön hallituksen tulee vähintään kahden kokouksen pitämistä vaatineen osaston hakemuksesta velvoittaa pääsihteeri kutsumaan koolle piirin kokous piirin kustannuksella. 6 Läsnäolo- ja puheoikeus piirin kokouksessa Piirin kokouksen toimihenkilöt yhtä tai useampaa sihteeriä lukuun ottamatta voidaan valita vain osastojen äänivaltaisista edustajista. Siirretty asetukseen (33 ja 36 ) -> poistettu. Henkilöjäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus sen piirin kokouksessa, johon hänen osastonsa kuuluu. Äänivaltaisten edustajien lisäksi puheoikeus piirin kokouksessa on piirin hallituksen jäsenillä, tilintarkastajilla sekä niillä, joille piirin kokous on päätöksellään myöntänyt puheoikeuden. 7 Piirin kokouksen koollekutsuminen sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus Siirretty asetukseen (33 ja 34 ) -> poistettu. Piirin hallitus kutsuu piirin kokouksen koolle. Kokouskutsu on toimitettava piirin osastoille osastokohtaisena viestinä, joka voi olla kirje tai sähköinen viesti, viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta osaston ilmoittamaan osoitteeseen. Edellä 1 momentissa tarkoitettu kokouskutsu voidaan toimittaa sähköisenä viestinä jokaiselle osastolle, joka on piirin hallitukselle ilmoittanut haluavansa kutsut piirin kokouksiin toimitettavan tällä tavalla. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Päätöstä piirin kokouksessa ei saa 3

tehdä seuraavista asioista, jos asiaa ei ole mainittu kokouskutsussa: 1) piirin toiminnan kannalta huomattavan omaisuuden luovuttaminen; 2) piirin hallituksen tai piirin hallituksen jäsenen taikka tilintarkastajan valitseminen tai erottaminen; 3) piirin lakkauttaminen tai muut SPR-asetuksen 23 :n 4 momentissa säädetyt tilanteet; sekä 4) piirin nimen, kotipaikan, kielen tai alueen muuttaminen. Piirin kokous on laillinen, jos se on kutsuttu koolle tämän pykälän mukaisesti, ja päätösvaltainen, jos kokouksessa on edustettuna vähintään yksi viidesosa piirin osastoista. 8 Piirin vuosikokous Piirin vuosikokouksessa: 1) kokouksen avaa piirin puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja taikka heidän estyneinä ollessaan iältään vanhin läsnä oleva piirin hallituksen jäsen; 2) valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja tarvittaessa enintään kolme varapuheenjohtajaa sekä tarvittava määrä sihteereitä; 3) valitaan kokouksen pöytäkirjaa tarkastamaan vähintään kaksi pöytäkirjantarkastajaa; 4) valitaan kokoukselle vähintään kaksi ääntenlaskijaa; 5) todetaan kokouksessa osastojen äänivaltaiset edustajat ja vahvistetaan heidän valtuutensa; 6) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus; 7) päätetään kokouksen esityslistasta ja tarvittaessa työjärjestyksestä; 8) merkitään tiedoksi mahdolliset huomionosoitukset ja ilmoitusasiat; 9) esitetään kokoukselle piirin hallituksen antama piirin edellisen toimintavuoden 4 Piirin vuosikokous SPR-asetuksen 33 :ssä tarkoitetussa piirin varsinaisessa kokouksessa (vuosikokous): 1) kokouksen avaa piirin puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja taikka heidän estyneinä ollessaan iältään vanhin läsnä oleva piirin hallituksen jäsen; 2) valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja tarvittaessa enintään kolme varapuheenjohtajaa sekä tarvittava määrä sihteereitä; 3) valitaan kokouksen pöytäkirjaa tarkastamaan vähintään kaksi pöytäkirjantarkastajaa; 4) valitaan kokoukselle vähintään kaksi ääntenlaskijaa; 5) todetaan kokouksessa osastojen äänivaltaiset edustajat ja vahvistetaan heidän valtuutensa; 6) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus; 7) päätetään kokouksen esityslistasta ja tarvittaessa työjärjestyksestä; 8) merkitään tiedoksi mahdolliset huomionosoitukset ja ilmoitusasiat; 9) esitetään kokoukselle piirin hallituksen antama piirin edellisen toimintavuoden 4

toimintakertomus ja edellisen tilikauden tilinpäätös sekä piirin tilintarkastajien antama tilintarkastuskertomus; 10) päätetään piirin tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä piirin hallitukselle, toiminnanjohtajalle ja muille tilivelvollisille; toimintakertomus ja edellisen tilikauden tilinpäätös sekä piirin tilintarkastajien antama tilintarkastuskertomus; 10) päätetään piirin tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä piirin hallitukselle, toiminnanjohtajalle ja muille tilivelvollisille; 11) kuullaan toiminnanjohtajan katsaus piirin ja sen osastojen toiminnallisesta ja taloudellisesta tilasta. 11) vahvistetaan piirin hallituksen hyväksymät piirin työsuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle ottaen huomioon yleiskokouksen päätökset sekä osastojen ehdotukset piirin toiminnan painopistealueiksi; 12) valitaan joka toinen vuosi piirin puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kahden vuoden toimikaudeksi, joka alkaa heti piirin vuosikokouksen päätettyä ja jatkuu kahden vuoden kuluttua pidettävän piriin vuosikokouksen päättymiseen asti; 13) päätetään SPR-asetuksen 26 :n 1 momentin asettamissa rajoissa piirin hallituksen muiden jäsenten lukumäärästä; 14) valitaan piirin hallitukseen erovuoroisten tilalle muut piirin hallituksen jäsenet kahden vuoden toimikaudeksi, joka alkaa heti piirin vuosikokouksen päätyttyä ja jatkuu kahden vuoden kuluttua pidettävän piriin vuosikokouksen päättymiseen asti; 15) valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa tarkastamaan piirin kuluvan tilikauden tilit; 16) asetetaan piirin seuraavassa vuosikokouksessa suoritettavia vaaleja valmisteleva vaalitoimikunta 9 :n mukaisesti; 17) päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista; ja 18) päätetään kokous. 12) vahvistetaan piirin hallituksen hyväksymät piirin työsuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle ottaen huomioon yleiskokouksen päätökset sekä osastojen ehdotukset piirin toiminnan painopistealueiksi; 13) valitaan joka toinen vuosi piirin puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kahden vuoden toimikaudeksi, joka alkaa heti piirin vuosikokouksen päätettyä ja jatkuu kahden vuoden kuluttua pidettävän piirin vuosikokouksen päättymiseen asti; 14) päätetään SPR-asetuksen 37 :n 1 momentin asettamissa rajoissa piirin hallituksen muiden jäsenten lukumäärästä; 15) valitaan piirin hallitukseen erovuoroisten tilalle muut piirin hallituksen jäsenet kahden vuoden toimikaudeksi, joka alkaa heti piirin vuosikokouksen päätyttyä ja jatkuu kahden vuoden kuluttua pidettävän piriin vuosikokouksen päättymiseen asti; 16) valitaan tilintarkastuslain (1141/2015) mukaiset tilintarkastajat tarkastamaan piirin kuluvan tilikauden tilit; 17) asetetaan piirin seuraavassa vuosikokouksessa suoritettavia vaaleja valmisteleva vaalitoimikunta 6 :n mukaisesti; 18) päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista; ja 19) päätetään kokous. 5

Täsmennetty terminologia (vuosikokous -> varsinainen kokous). Lisätty 11-kohta (nyk. 15 1 mom.). Tilintarkastuksen osalta (kohta 16) muutettu tilintarkastuslain mukaiseen menettelyyn. 9 Piirin vaalitoimikunta Piirin vuosikokouksessa suoritettavia vaaleja valmistelee vaalitoimikunta, jonka jäseninä toimivat piirin edellisessä vuosikokouksessa valitut vaalitoimikunnan puheenjohtaja, vaalitoimikunnan varapuheenjohtaja ja viisi muuta jäsentä. Vaalitoimikunta ottaa tarvittaessa itselleen sihteerin. Piirin hallituksen jäsentä ei saa valita vaalitoimikuntaan. Vaalitoimikunta ei saa ehdottaa jäseniään vuosikokouksessa täytettäviin luottamustoimiin. Vaalitoimikunnan tehtävänä on todeta ne luottamushenkilöt, joiden vaali tulee toimitettavaksi piirin vuosikokouksessa, ja esittää perusteltu ehdotuksensa, mikä toimitetaan osastoille viimeistään vuosikokouskutsun yhteydessä. 5 Piirin vaalitoimikunta Piirin vuosikokouksessa suoritettavia vaaleja valmistelee vaalitoimikunta, jonka jäseninä toimivat piirin edellisessä vuosikokouksessa valitut vaalitoimikunnan puheenjohtaja, vaalitoimikunnan varapuheenjohtaja ja viisi muuta jäsentä. Vaalitoimikunta ottaa tarvittaessa itselleen sihteerin. Piirin hallituksen jäsentä ei saa valita vaalitoimikuntaan. Vaalitoimikunta ei saa ehdottaa jäseniään vuosikokouksessa täytettäviin luottamustoimiin. Vaalitoimikunnan tehtävänä on todeta ne luottamushenkilöt, joiden vaali tulee toimitettavaksi piirin vuosikokouksessa, ja esittää perusteltu ehdotuksensa, joka toimitetaan osastoille viimeistään vuosikokouskutsun yhteydessä. Kieliasun korjaus. 3 luku. Piirin hallitus ja toiminnanjohtaja 10 Piirin hallituksen tehtävät Piirin hallituksen tehtävänä on: 1) valmistella piirin kokouksessa esille tulevat asiat ja valvoa päätösten täytäntöönpanoa; 2) tukea osastojen toimintaa ja niiden taloudenhoitoa; 3) hyväksyä piirin työsuunnitelma ja talousarvio seuraavalle tilivuodelle; 3 luku. Piirin hallitus ja toiminnanjohtaja 6 Piirin hallituksen tehtävät Piirin hallituksen tehtävänä on: 1) kutsua koolle ja valmistella piirin kokous, ja valvoa kokouksen päätösten täytäntöönpanoa; 2) tukea osastojen toimintaa ja niiden taloudenhoitoa; 3) hyväksyä piirin toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle kalenterivuodelle; 4) valvoa piirin omaisuuden ja talouden hoitoa ja huolehtia, että piirin varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty; 4) päättää piirin kiinteän omaisuuden hankinnasta ja muista huomattavista investoinneista; 5) päättää piirin kiinteän omaisuuden hankinnasta ja muista huomattavista investoinneista; 6

5) järjestää henkilöstön edustus piirin hallituksessa sekä sen alaisissa piirin hallintoelimissä järjestön hallituksen vahvistamien periaatteiden mukaan; 6) ottaa ja erottaa piirin toiminnanjohtaja sekä muu palkattu henkilöstö; 7) tarvittaessa määrätä samalla alueella toimivien osastojen tarkoituksenmukaisesta työnjaosta ja ratkaista mahdolliset erimielisyydet kuultuaan asianomaisten osastojen hallituksia; 8) määrätä osaston omaisuuden hoidosta SPRasetuksen 23 :ssä säädetyissä tilanteissa; 9) valita piirin edustaja järjestön yleiskokoukseen; 10) vahvistaa osastojen äänivaltaisten edustajien määrä piirin kokouksissa; 11) huolehtia alueellaan Punaisen Ristin valmiussuunnittelun koordinoimisesta; 6) järjestää henkilöstön edustus piirin hallituksessa sekä sen alaisissa piirin hallintoelimissä järjestön hallituksen vahvistamien periaatteiden mukaan; 7) ottaa ja erottaa piirin toiminnanjohtaja sekä muu palkattu henkilöstö; 8) tarvittaessa määrätä samalla alueella toimivien osastojen tarkoituksenmukaisesta työnjaosta ja ratkaista mahdolliset erimielisyydet kuultuaan asianomaisten osastojen hallituksia; 9) määrätä osaston omaisuuden hoidosta SPRasetuksen 24 :ssä säädetyissä tilanteissa; 10) valita piirin edustaja järjestön yleiskokoukseen; 11) vahvistaa osastojen äänivaltaisten edustajien määrä piirin kokouksissa; 12) huolehtia alueellaan Punaisen Ristin valmiussuunnittelun koordinoimisesta; 12) asettaa määräämäänsä tehtävää varten määräajaksi valio- tai toimikuntia; 13) asettaa alaisiinsa laitoksiin johtokunnat ja päättää niiden toiminnasta; 13) asettaa alaisiinsa laitoksiin johtokunnat ja päättää niiden toiminnasta; 14) valvoa osaltaan alueellisesti, että Punaisen Ristin, Punaisen Puolikuun ja Punaisen Kristallin nimeä ja tunnusta ei käytetä säännösten vastaisesti; 14) huolehtia niistä piirin hallituksen tehtävistä, joista säädetään SPR-asetuksessa ja määrätään työjärjestyksessä, taloussäännössä ja johtosäännöissä; sekä 15) päättää muista toiminnanjohtajan esittelemistä asioista. 15) huolehtia muista niistä piirin hallituksen tehtävistä, joista säädetään SPR-asetuksessa ja määrätään työjärjestyksessä, taloussäännössä ja johtosäännöissä; sekä 16) päättää muista toiminnanjohtajan esittelemistä asioista. Piirin hallitus voi asettaa määräämäänsä tehtävää varten määräajaksi valio- tai toimikuntia. Lisätty omaisuuden hoito sekä merkin käytön valvonta. Kielellisiä täsmennyksiä. 7

7 Piirin hallituksen kokoontuminen Piirin hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän ollessa estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta. Jos piirin hallitus ei ole toisin sopinut, kokouksesta on ilmoitettava piirin hallituksen jäsenille viimeistään viikko ennen kokousta. Piirin hallitus voi sopia sähköisestä kokouksesta sekä siitä, että sen kokoukseen voi osallistua myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla. Piirin hallituksen kokous pidetään, kun piirin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi. Piirin hallituksen ylimääräinen kokous pidetään, jos vähintään viisi piirin hallituksen jäsenistä tai vähintään viisi piiriin kuuluvaa osastoa sitä piirin puheenjohtajalta tai tämän ollessa estyneenä varapuheenjohtajalta vaatii. Piirin hallituksen ylimääräisessä kokouksessa käsitellään asiat, joita varten se on kutsuttu koolle ja jotka piirin hallitus on kokoukselle esittänyt. Nykyinen piirin johtosäännön 11 siirretty tähän. Lisätty 2 mom sähköisestä kokouksesta (tämä ei ole välttämätöntä, mutta selventää nykyisin jossain määrin epäselvää asiaa). 8 Piirin puheenjohtaja Piirin puheenjohtajan tehtävänä on: 1) johtaa piirin hallituksen työskentelyä; 2) valvoa piirin hallituksen päätösten toimeenpanoa; 3) toimia toiminnanjohtajan esimiehenä ja valvoa tämän toimintaa; sekä 4) huolehtia muualla järjestön säännöissä, työjärjestyksessä ja johtosäännöissä säädetyistä tehtävistä. Uusi pykälä. Järjestön puheenjohtajaa koskevan pykälän mukainen. 8

11 Piirin hallituksen kokoontuminen Siirretty 7 :ksi. Piirin hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän ollessa estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta. Jos piirin hallitus ei ole toisin sopinut, kokouksesta on ilmoitettava piirin hallituksen jäsenille viimeistään viikko ennen kokousta. Piirin hallituksen kokous pidetään, kun piirin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi. Piirin hallituksen ylimääräinen kokous pidetään, jos vähintään viisi piirin hallituksen jäsenistä tai vähintään viisi piiriin kuuluvaa osastoa sitä piirin puheenjohtajalta tai tämän ollessa estyneenä varapuheenjohtajalta vaatii. Piirin hallituksen ylimääräisessä kokouksessa käsitellään asiat, joita varten se on kutsuttu koolle ja jotka piirin hallitus on kokoukselle esittänyt. 12 Piirin toiminnanjohtajan ottaminen ja erottaminen Ennen päätöksentekoa piirin toiminnanjohtajan ottamisesta ja erottamisesta on kuultava pääsihteeriä. Piirin toiminnanjohtajan toimen tullessa avoimeksi piirin hallituksen on julistettava toimi haettavaksi julkisesti 30 päivän kuluessa. Piirin hallitus nimittää toiminnanjohtajan ensisijaisesti niistä henkilöistä, jotka ovat määräajassa hakeneet tointa. Jos toiminnanjohtajan tointa määräajassa hakeneiden joukossa ei ole henkilöä, joka voidaan nimittää tehtävään, piirin hallituksen on julistettava toimi uudelleen haettavaksi tai kuultuaan pääsihteeriä kutsuttava toiminnanjohtajaksi harkintansa mukaan tehtävään sopivaksi katsomansa henkilö. 9 Piirin toiminnanjohtajan ottaminen ja erottaminen Ennen päätöksentekoa piirin toiminnanjohtajan ottamisesta ja erottamisesta on kuultava pääsihteeriä. Piirin toiminnanjohtajan toimen tullessa avoimeksi piirin hallituksen on julistettava toimi haettavaksi julkisesti 30 päivän kuluessa. Piirin hallitus nimittää toiminnanjohtajan ensisijaisesti niistä henkilöistä, jotka ovat määräajassa hakeneet tointa. Jos toiminnanjohtajan tointa määräajassa hakeneiden joukossa ei ole henkilöä, joka voidaan nimittää tehtävään, piirin hallituksen on julistettava toimi uudelleen haettavaksi tai kuultuaan pääsihteeriä kutsuttava toiminnanjohtajaksi harkintansa mukaan tehtävään sopivaksi katsomansa henkilö. Ei muutosta. 13 Piirin toiminnanjohtajan tehtävät Piirin toiminnanjohtajan tehtävänä on: 1) johtaa ja kehittää piirin työtä piirin hallituksen alaisuudessa piirin kokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti, 10 Piirin toiminnanjohtajan tehtävät Piirin toiminnanjohtajan tehtävänä on: 1) johtaa ja kehittää piirin työtä piirin hallituksen alaisuudessa piirin kokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman ja järjestön yleiskokouksen hyväksymän toimintalinjauksen mukaisesti; 9

2) vastata piirin hallituksessa käsiteltäviksi tulevien asioiden valmistelusta ja esittelystä, 3) vastata piirin kokouksen ja piirin hallituksen päätösten täytäntöönpanosta, 4) ohjata ja valvoa piirin muun henkilöstön toimintaa, 5) ohjata piirin taloudenpitoa ja seurata, että piirin ja sen alueella toimivien osastojen hallinnassa ja omistuksessa olevaa järjestön kokonaisomaisuutta hoidetaan huolellisesti ja suunnitelmallisesti, 6) pitää yhteyttä pääsihteeriin SPR-asetuksen 42 :ssä mainituissa asioissa, ja 7) suorittaa muut piirin hallituksen hänelle antamat tehtävät. 2) vastata piirin hallituksessa käsiteltäviksi tulevien asioiden valmistelusta ja esittelystä; 3) vastata piirin kokouksen ja piirin hallituksen päätösten täytäntöönpanosta; 4) ohjata ja valvoa piirin henkilöstön toimintaa; 5) ohjata piirin taloudenpitoa ja seurata, että piirin ja sen alueella toimivien osastojen hallinnassa ja omistuksessa olevaa järjestön kokonaisomaisuutta hoidetaan huolellisesti ja suunnitelmallisesti, 6) pitää yhteyttä pääsihteeriin; sekä 7) suorittaa muut piirin hallituksen hänelle antamat tehtävät. 6-kohdasta poistettu pykäläviittaus. Terminologian korjaus 1-kohdassa ja lisätty viittaus toimintalinjaukseen. 14 Menettelystä piirin hallituksen tai toiminnanjohtajan siirtäessä toimivaltaansa Piirin hallitus voi siirtää toimivaltaansa kuuluvien asioiden ratkaisemisen valio-, toimi- tai johtokunnille, toiminnanjohtajalle tai piiritoimistossa työntekijänä toimivalle piirin toimihenkilölle. Toiminnanjohtaja voi siirtää toimivaltaansa kuuluvien yksittäisten asioiden käsittelyn ja ratkaisemisen piiritoimistossa piirin toimihenkilölle. Toiminnanjohtaja voi ottaa ratkaistavakseen tai esiteltäväkseen piirin toimihenkilölle kuuluvan asian tai siirtää jonkin asian piirin hallituksen ratkaistavaksi. Siirrettäessä 1 ja 2 momentin mukaisesti toimivaltaan kuuluvien asioiden käsittely ja ratkaiseminen päätös siirrosta on tehtävä kirjallisesti, ellei asia ole vähäinen. Päätöksestä on käytävä selville delegoinnin toiminnallisten ja taloudellisten vastuiden rajat sekä raportointivelvollisuus ja muut mahdollisesti annetut ohjeet. 11 Piirin hallituksen tai toiminnanjohtajan toimivallan siirtäminen Piirin hallitus voi siirtää toimivaltaansa kuuluvien asioiden ratkaisemisen valio-, toimi- tai johtokunnille, toiminnanjohtajalle tai piirin työntekijälle. Toiminnanjohtaja voi siirtää toimivaltaansa kuuluvien yksittäisten asioiden käsittelyn ja ratkaisemisen piirin toimihenkilölle. Toiminnanjohtaja voi ottaa ratkaistavakseen tai esiteltäväkseen piirin toimihenkilölle kuuluvan asian tai siirtää jonkin asian piirin hallituksen ratkaistavaksi. Siirrettäessä 1 ja 2 momentin mukaisesti toimivaltaan kuuluvien asioiden käsittely ja ratkaiseminen päätös siirrosta on tehtävä kirjallisesti, ellei asia ole vähäinen. Päätöksestä on käytävä selville delegoinnin toiminnallisten ja taloudellisten vastuiden rajat sekä raportointivelvollisuus ja muut mahdollisesti annetut ohjeet. Otsikon kieliasu modernisoitu. Piiritoimiston työntekijöiden osalta tekstiä yksinkertaistettu. 10

4 luku. Piirin taloushallinto 4 luku. Piirin hallinto 12 Piirin toiminnan suunnittelu Piirin hallituksen on huolehdittava, että piirille laaditaan vuotuinen toimintasuunnitelma. Piirin toimintasuunnitelmassa toteutetaan järjestön yleiskokouksen hyväksymää toimintalinjausta, järjestön vuotuisessa toimintasuunnitelmassa vahvistettuja painopistealueita sekä yhteisiä tavoitteita alueellisten tarpeiden pohjalta. Uusi pykälä muistuttamaan toimintasuunnitelman laatimisesta. 2 mom siirretty muokattuna työjärjestyksestä. Luvun otsikko täsmennetty. 15 Toiminnan ja talouden seuranta 13 Piirin toiminnan ja talouden seuranta Toiminnanjohtajan on annettava piirin vuosikokoukselle katsauksensa piirin ja sen osastojen toiminnallisesta ja taloudellisesta tilasta. Piirin hallituksen on järjestettävä piirin toiminnan ja talouden seuranta siten, että järjestön hallitus, piirin hallitus ja piirin alueella toimivat osastot voivat seurata piirin toiminnan ja talouden toteutumista ja kehitystä. Piirit lähettävät piirinsä tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, osastojen taloustietoyhteenvedon, tilintarkastuskertomuksen ja muistion pääsihteerille toukokuun loppuun mennessä. Piirit lähettävät piirinsä tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, osastojen taloustietoyhteenvedon, tilintarkastuskertomuksen ja muistion pääsihteerille huhtikuun loppuun mennessä. Piirit lähettävät piirinsä toimintasuunnitelman ja talousarvion pääsihteerille joulukuun loppuun mennessä. 1 mom. siirretty vuosikokouksen yhteyteen (sama logiikka kuin pääsihteerin katsaus/valtuusto ja piirien osalta). Lisätty uusi 1 mom. piirin talouden ja toiminnan seurantavastuusta. 11

2 momentissa aikataulua tarkennettu, jotta piirien taloudesta ja toiminnasta voidaan raportoida valtuustolle toukokuussa. Lisätty uusi 3 mom. piirien velvollisuudesta toimittaa toimintasuunnitelma ja talousarvio. 16 Tilintarkastajat Piirin vuosikokouksen valitsemista tilintarkastajista ja varatilintarkastajista yhden varsinaisen ja yhden varatilintarkastajan tulee olla tilintarkastuslain (936/1994) 2 :n tarkoittama hyväksytty tilintarkastaja. 17 Piirin omaisuuden ja muiden oikeuksien jakamisesta eräissä tapauksissa SPR-asetuksen 23 :ssä säädetyissä tapauksissa omaisuuden ja muiden oikeuksien jakamisessa otetaan huomioon, että: 1) omaisuus jaetaan piirien tai piirien osien jäsenluvun, pinta-alan, asukasluvun tai muun kohtuullisen perusteen mukaan; 2) omaisuudesta tai muusta oikeudesta, joka on lahjana tai testamentilla tullut piirin omaksi ja on määrätty käytettäväksi erityiseen tarkoitukseen, annetaan määräyksiä, joilla sen käyttö ja hallinto tuohon tarkoitukseen sopivalla tavalla turvataan; 3) kiinteä omaisuus, joka on aiottu yksinomaan tai pääasiallisesti erityisen laitoksen tai alueen hyödyksi, annetaan sille piirille, johon tuo laitos tai alue tulee kuulumaan; ja 4) muu omaisuus annetaan sille piirille, jolle se laatunsa puolesta tai muuten oikeuden ja kohtuuden mukaan katsotaan parhaiten kuuluvaksi. Velkoja ja muita sitoumuksia jaettaessa otetaan huomioon, että: 1) velka, joka rasittaa omaisuutta taikka on sen hyväksi syntynyt, siirretään samalle piirille kuin omaisuuskin; 14 Tilintarkastajat Piirin vuosikokouksen valitsemista tilintarkastajista ja varatilintarkastajista yhden varsinaisen ja yhden varatilintarkastajan tulee olla tilintarkastuslain (1141/2015) 2 :n tarkoittama tilintarkastaja. Korjattu lakiviittaus sekä poistettu viittaus hyväksyttyyn tilintarkastajaan uuden lain mukaisesti. 15 Piirin omaisuuden ja muiden oikeuksien jakamisesta eräissä tapauksissa SPR-asetuksen 32 :ssä säädetyissä tapauksissa omaisuuden ja muiden oikeuksien jakamisessa otetaan huomioon, että: 1) omaisuus jaetaan piirien tai piirien osien jäsenluvun, pinta-alan, asukasluvun tai muun kohtuullisen perusteen mukaan; 2) omaisuus tai muu oikeus, joka on tullut piirin omaksi lahjana tai testamentilla ja joka on määrätty käytettäväksi erityiseen tarkoitukseen, käytetään tuohon tarkoitukseen sopivalla tavalla; 3) kiinteä omaisuus, joka on aiottu yksinomaan tai pääasiallisesti erityisen laitoksen tai alueen hyödyksi, annetaan sille piirille, johon tuo laitos tai alue tulee kuulumaan; ja 4) muu omaisuus annetaan sille piirille, jolle se laatunsa puolesta tai muuten oikeuden ja kohtuuden mukaan katsotaan parhaiten kuuluvaksi. Velkoja ja muita sitoumuksia jaettaessa otetaan huomioon, että: 1) velka, joka rasittaa omaisuutta taikka on sen hyväksi syntynyt, siirretään samalle piirille kuin omaisuuskin; 12

2) muu velka on jaettava piirien kesken sen mukaan kuin ne ovat omaisuuttakin saaneet; 3) velkaa ja muita sitoumuksia ei saa saamamiehen suostumuksetta siirtää tai jakaa; ja 4) jos velka tai muu sitoumus 3) kohdassa tarkoitetusta syystä jää jakamatta, vastaavat siitä kaikki ne piirit, joiden alueeseen sisältyy osia siitä piiristä, jonka velasta tai muusta sitoumuksesta on kysymys. 2) muu velka on jaettava piirien kesken sen mukaan kuin ne ovat omaisuuttakin saaneet; 3) velkaa ja muita sitoumuksia ei saa saamamiehen suostumuksetta siirtää tai jakaa; ja 4) jos velka tai muu sitoumus 3) kohdassa tarkoitetusta syystä jää jakamatta, vastaavat siitä kaikki ne piirit, joiden alueeseen sisältyy osia siitä piiristä, jonka velasta tai muusta sitoumuksesta on kysymys. Lyhennetty kieliasua 2-kohdassa ja korjattu pykäläviittaus. 5 luku. Voimaantulo ja siirtymämääräykset 18 Voimaantulo Tämä johtosääntö tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2006. Tällä johtosäännöllä kumotaan neuvoston 29 päivänä toukokuuta 2000 vahvistama Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö. 5 luku. Voimaantulo 16 Voimaantulo Tämä johtosääntö tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2018. Tällä johtosäännöllä kumotaan valtuuston 12. päivänä toukokuuta 2006 vahvistama Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö muutoksineen. 19 Siirtymämääräykset Piirin kokousten osalta menetellään siirtymäkautena 1.6.2006 31.5.2007 seuraavasti: 1) Tämän johtosäännön voimaantullessa valittujen piirin hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kaikkien muiden hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu piirin vuoden 2007 aikana pidettävän vuosikokouksen päättymiseen asti. 2) Vuonna 2006 pidetään ennen vuoden 2006 marraskuun loppua edellisessä pykälässä kumotun johtosäännön mukaisesti piirin syyskokous kuitenkin siten, että siellä hyväksytään vuoden 2007 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan piirin tilintarkastajat, mutta ei suoriteta hallituksen puheenjohtajan, hallituksen varapuheenjohtajan eikä muiden hallituksen jäsenten vaaleja. 3) Piirin vuonna 2006 pidettävässä syyskokouksessa tulee vahvistaa piirin hallituksen muiden jäsenten lukumäärä ottaen huomioon SPR-asetuksen 26 :n säännökset. 13

4) Piirin vuonna 2007 pidettävässä vuosikokouksessa tulee valita piirin hallitus kokonaisuudessaan SPR-asetuksen 26 :n mukaisesti ottaen huomioon edellisen kohdan mukaisesti vahvistettu piirin hallituksen muiden jäsenten lukumäärä. 5) Erovuoroisuus vuosikokouksessa 2007 ratkaistaan arvalla siten, että puolet valituista hallituksen muista jäsenistä valitaan kahden vuoden toimikaudeksi vuoden 2009 vuosikokouksen päättymiseen asti ja puolet yhden vuoden toimikaudeksi vuoden 2008 vuosikokouksen päättymiseen asti. 6) Poistettu valtuuston päätöksellä 29.11.2010 14