2.5.2016 YHDESSÄ ENEMMÄ N TOIMINTÄKERTOMUS 2015 Hyvä Sanoma ry:n 89. toimintavuosi jatkoi yhdistyksen Yhdessä enemmän -strategiaa (2011 2016). Helluntaiseurakuntien evankeliointia, koulutusta ja diakoniaa tuettiin käytännönläheisesti yhteistyössä seurakuntien ja muiden herätysliikkeen toimijoiden kanssa. Hallitus, työntekijät ja jäsenet Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat 25.4.2015 alkaen; Jari Mikkola Joensuusta, Kari Korhonen Vantaalta (puheenjohtaja), Seppo Paldanius Loimaalta, Jari Sjöstrand Kuopiosta, Taneli Halonen Ivalosta, Tero Koivisto Vaasasta ja Marianna Tiainen Espoosta. Hallituksen jäsen Jari Sjöstrand menehtyi 26.7.2015. Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kuusi kertaa. Palkattuina työntekijöinä toimivat toiminnanjohtaja Janne Lahti, koordinaattori Helena Kärkkäinen ja evankelista ja lähetyspastori Marko Selkomaa. Työllistämistuella yhdistyksen palveluksessa toimi 20.5.2015 saakka Susanna Valjakka Tampereelta ja Helena Kärkkäisen vuorotteluvapaan sijaisena 30.9.2015 saakka Merja Anttila Ähtäristä. Kokonaistoiminnasta merkittävää vastuuta kantoivat vapaaehtoisperiaatteella hallitus, toimintamuotojen vastuunkantajat sekä monet työryhmät. Hyvä Sanoma ry:llä oli toimintavuoden lopussa noin tuhat henkilö-, yhteisö- ja kannattajajäsentä. Yhteisöjäsenet ovat kaikki helluntaiseurakuntia. Kaikki uudet henkilöjäsenet ovat kannattajajäseniä. Viestintä ja markkinointi Viestintä kohdennettiin seurakuntalaisille ja seurakuntien päättäjille. Tiedottamisen päävastuu oli toiminnanjohtajalla ja koordinaattorilla. Tiedotuksen tukena toimi hallituksen jäsen Seppo Paldanius. Erityisen tiivistä yhteistyötä tehtiin Ristin Voitto -lehden päätoimittaja Leevi Launosen ja Aikamedian markkinointipäällikkö Mika Korkatin kanssa sekä häntä tehtävässään seuranneen Vesa Halosen kanssa. Yleisviestintä toteutettiin Ristin Voitto- ja Hyvä Sanoma -lehdessä. Yhdistyksen tavanomaisten uutisten ja artikkeleiden lisäksi julkaistiin Ristin Voitossa erillisiä teemasivuja seitsemän sekä kaksi nelisivuista liitettä. Hyvä Sanoma -lehdessä oli kolme kertaa jäsenliite ja jokaisessa numerossa toimintakalenteri. Hyvä Sanoma -lehdestä tehtiin yhteistyössä teemanumeroita laajempaan jakoa varten. Sähköisessä viestinnässä hyödynnettiin Facebook- ja YouTube-sivustoja sekä yhdistyksen kotisivuja. Oman tiedottamisen ohella yhdistys auttoi myös seurakuntia viestinnässä mm. Marko Selkomaan kampanjoiden mainostamisessa. Toimintamuodot hoitivat ja kehittivät viestintää omassa viiteryhmässään. Omaa uutiskirjettä julkaisivat Vammaispalvelu ja Vankilatyö. Yhdistyksen toiminnasta sekä tulevista tapahtumista ja koulutuksista jaettiin tietoa myös tapahtumien yhteydessä.
Kampanjaevankeliointi Evankelistapalvelu Marko Selkomaan kampanjatilaisuuksia toteutettiin kymmenillä paikkakunnilla. Kokemukset hyvin organisoiduista ja seurakuntia laajasti tukevista tapahtumista olivat rohkaisevia. Tilaisuuksissa tuli vuoden aikana uskoon noin neljäsataa ihmistä. Kymmenientuhansien tavoitettujen ja uskoontulleiden lisäksi olemme kiitollisia seurakuntien sadoista kampanjoihin osallistuneista rukouspalvelijoista. Vierailupaikkakuntia olivat: Turku, Korso, Seinäjoki, Hirvaskangas, Lahti, Hattula, Hämeenlinna, Jalasjärvi, Lappeenranta, Tikkakoski, Ylöjärvi, Vaasa, Pori, Hyvinkää, Porvoo, Lapua, Iisalmi, Lapinlahti, Äänesseutu, Kankaanpää, Sodankylä, Valkeakoski, Keuruu, Toivakka, Ylivieska, Oulainen, Imatra, Ilmajoki, Keitele, Rauma, Nivala, Taavetti, Vaala, Kuhmo, Sotkamo, Kajaani, Isokyrö, Asikkala, Jyväskylä, Kihniö ja Ylistaro. Lähetyskampanjoissa Marko Selkomaa palveli muun muassa Keniassa, Thaimaassa ja Venäjällä. Selkomaan säännöllisenä tukijana sekä kotimaan että ulkomaan kampanjoissa toimi Porin Helluntaiseurakunta. Lähetyskampanjat toteutettiin yhteistyössä Fidan kanssa. Yleistä Kuluneella toimitakaudella evankelistojen ja seurakuntien yhteyttä ja yhteistyötä kehittävä toiminta on jatkunut aktiivisena ja monipuolisena. Alueellisesta, koko Suomen kattavasta, toiminnasta ovat vastanneet alueiden HS-yhteysevankelistat yksin tai työparinsa kanssa, yhteensä 15 henkilöä. HSyhteysevankelistan tukena toimivat myös tiimit, joihin kuuluu mahdollisuuksien mukaan evankelistapolun käyneitä evankelistoja. Alueelliset tilaisuudet kokosivat satoja tavoittavaa työtä tekeviä ja evankelioinnista kiinnostuneita ja sisälsivät rakentumista ja koulutusta sekä yhteisiä evankelioimiskampanjoita. Päiviin on sisällytetty myös työnohjauksellisia osioita auttamaan vapaaehtoistyössä jaksamisessa. Aluetapahtumia Toimintavuosi alkoi Hyvä Sanoma konferenssilla, joka järjestettiin Seinäjoella 16. 18.1.2015. HSyhteysevankelistat toimivat yhteyshenkilöinä ja innostivat alueensa evankelioimistyössä mukana olevia rakentumaan yhteisille päiville. Konferenssi koettiin hyvänä yhteyden ja toisten evankelioimistyössä mukana olevien asioiden jakamisen kannalta. Toimintavuonna toteutettiin myös alueellisia Valloita maa! -koulutus- ja rakentumistapahtumia. Kevätkaudella: Kaakkois-Suomi/Lappeenranta, Häme/Riihimäki, Kainuu/Kuhmo, Savo/Kuopio, Pohjois- Pohjanmaa/Muhos, Lappi/Kemi, Pohjois-Pohjanmaa/Nivala, Uusimaa/Nurmijärvi, Keski- Suomi/Tikkakoski, Pirkanmaa/Lempäälä ja Etelä-Pohjanmaa/Ylistaro. Syyskaudella: Häme/Orimattila, Pirkanmaa/Virrat, Etelä-Pohjanmaa/Seinäjoki, Lappi/Pello, Pohjois-Pohjanmaa/Raahe, Kaakkois- Suomi/Miehikkälä, Kainuu/Suomussalmi ja Savo/Iisalmi. Alueellisten HS-yhteysevankelistojen kanssa pidettiin työpalavereja ja rakennuttiin yhdessä Keuruun Iso Kirja -opistolla 10. 11.4. ja 4. 6.9.2015. Päivien aikana suunniteltiin tulevaisuutta ja rukoiltiin aluetyön puolesta. Yhteisten kokoontumisten tarkoituksena on ollut luoda myös käytäntöihin yhtenäistä linjaa. Lisäksi toimintavuoden aikana koordinaattori ja HS-yhteysevankelistat ovat tehneet yhteyttä rakentavia seurakuntavierailuja alueiden seurakuntiin. Myös aluetiimien jäsenet ovat joko itsenäisesti tai yhteysevankelistan tukena tehneet seurakuntavierailuja alueensa seurakuntiin. Tilaisuuksissa on kerrottu Hyvä Sanoma ry:n toiminnasta ja aluetyön tuomasta voimavarasta. HS-yhteysevankelistat
ovat olleet mukana erilaisissa tapahtumissa ja markkinoilla. Hyvä Sanoma ry on ollut näkyvästi esillä banderollien ja rolluppien sekä Hyvä Sanoma lehtien välityksellä. Koordinaattori ja HS-yhteysevankelistat ovat hyödyntäneet aluetyössään Marko Selkomaan kampanjoita. He ovat olleet mukana tilaisuuksissa keräämässä kannattajajäseniä ja infoamassa Hyvä Sanoma ry:n toiminnasta. Evankelistapalvelumme kautta saimme rohkaista satoja evankelistoja ja kymmeniä seurakuntia yhteyteen ja yhteistyöhön viidellätoista eri alueella. Alueellisten yhteysevankelistojen järjestämät kymmenet koulutus- ja virkistyspäivät sekä tapahtumat rakensivat yhteistyön lisäksi seurakuntia ja tavoittivat uskon ulkopuolella olevia. Aluetyön kautta jaoimme runsaasti evankelioimismateriaalia. Kiitämme Jumalaa jokaisesta evankelioinnista ja diakoniasta syttyneestä seurakuntalaisesta. Koulutus Evankelistojen kouluttamiseksi käynnistettiin syksyllä järjestyksessään kolmas Evankelistapolku. Mukaan ilmoittautui 35 henkilöä. Polkua käyvät on heidän suostumuksellaan liitetty osaksi Evankelistapalvelun toimintaa. Heistä monet ovat osallistuneet alueellisiin rakentumis- ja rukouspäiviin sekä liittyneet osaksi HS-yhteysevankelistan tukena toimivaa aluetyön tiimiä. Syksyn aikana Evankelistapolulla toteutettiin kolme jaksoa. Minäkö evankelista 25. 27.9.2015, kouluttajina Helena Kärkkäinen ja Martti Kumpulainen. Evankelioiva seurakunta 16. 18.10.2015, kouluttajina Helena Kärkkäinen solutyö, Eeva Vainio Alfa, Sirpa Arposuo XEE. Ilmaisutaito ja puheenvalmistaminen 13. 15.11.2015, kouluttajina Kirsi-Klaudia Kangas ja Helena Kärkkäinen. Diakonia Diakoniatyön alueella toimintavuosi oli tulevaisuuden suuntaviivoja etsivää aikaa. Yksi Nostepäivä toteutui 21.3. Kauhajoella. Päivä kokosi väkeä Etelä-Pohjanmaan seurakunnista ja sai sen innostumaan diakoniatyöstä. Syksyn 2015 aikana starttasi Diakoniapolku vuoden tauon jälkeen. Polun toteutus tapahtuu edelleen yhteistyössä Iso Kirja -opiston kanssa. Opintonsa aloitti parikymmentä Kristillisen palvelun taitajaa eri puolilta Suomea. Syksyn aikana Diakoniapolulla toteutettiin kolme jaksoa. Kokonaisdiakonian orientaatio 11.- 13.9.2015, kouluttajana Eeva Vainio. Diakoniatyön kohdentaminen 23.- 25.10.2015, kouluttajana Tino Varjola. Diakoniatyön johtaminen 27.- 29.11.2015, kouluttajana Tino Varjola. Kristillinen palvelu näyttelee suurta osaa seurakuntien evankelioimistyössä. Etsivän ja ennaltaehkäisevän palvelun kautta on autettu seurakuntia löytämään ympärillä elävät lähimmäiset. Myös Rakentumis- ja rukouspäivissä kristillinen palvelu on ollut opetuksissa mukana. Näin on pyritty luomaan evankeliointiin monipuolisuutta ja rakkauden kautta välittyvää sanomaa. Ruokajakelu Hyvä Sanoma ry toimi vuonna 2015 Maaseutuviraston kumppanuusorganisaationa EU:n vähävaraisten avun toimenpideohjelmassa. Yhdistyksen kautta jaettiin ruoka-apu ja hoidettiin tarvittavat hakemukset, tarviketilaukset ja raportit Maaseutuvirastolle. Asioita on hoitanut Merja-Riitta Anttila vapaaehtoistyöntekijänä. Hän on myös osallistunut pakollisiin koulutuksiin ja hoitanut seurakuntien vastuuhenkilöiden koulutuksen. Vuonna 2015 mukana oli kahdeksan helluntaiseurakuntaa. Aktiot Aktiotyössä rohkaistiin seurakuntia kokoamaan aktioryhmiä paikkakunnalla järjestettyjen tapahtumien yhteyteen. Seinäjoen aktioryhmä oli auttamassa Lestijärven Muikkumarkkinoilla, Seinäjoen Provinssissa sekä Tangomarkkinoilla. Muhoksen musikaaliset miehet tekivät lähialueelleen
Vammaispalvelu evankelioivan aktion ennen juhannusta. Aktioista saatujen palautteiden pohjalta on hyvä jatkaa pienimuotoisten aktioryhmien jalkautumista seurakuntien avuksi. Tapahtumien alla ja niiden aikana tarvitaan ryhmiä kertomaan ihmisille mitä, missä ja milloin tapahtuu. Aluetyössä HSyhteysevankelistojen jalkautuminen seurakuntien tueksi erilaisissa tapahtumissa on otettu kiitollisuudella vastaan. Uuden haasteen kotimaan aktiotyölle ovat tuoneet maahanmuuttajat. Lähetyskenttä on tullut yhtäkkiä meidän jokaisen kotiovelle. Tiiminjohtajakoulutuksia on järjestetty yhteistyössä Fida International ry lähetysjärjestön kanssa. Lisäksi seurakunnissa on järjestetty aiheesta kiinnostuneille koulutuksia. Näissä koulutuksissa teemat ovat käsitelleen pääosin eriuskoisten kohtaamiseen liittyviä asioita. Kotimaan aktiotyö ei rajoitu pelkästään Suomen rajojen sisälle. Suomalaiset tekevät matkoja ympäri maailmaa ja sen vuoksi on ollut tarpeen järjestää aktioita Turisti- ja Kotikirkkojen työyhteyteen. Aktioryhmät ovat kiertäneet kaupungilla kohtaamassa ihmisiä ja kutsumassa heitä kirkon järjestämiin tilaisuuksiin. Kotimaan aktityöhön kuului myös Joosua Missio ry:n Operaatio Joosuan -kampanjan tukemista. Aktioita ja etsivää katutyötä sisältävä Operaatio Joosua toteutettiin kahdella bussilla 22.6. - 12.7.2015. Vierailutapahtumia järjestettiin muun muassa Vantaalla, Hyvinkäällä ja Helsingissä. Vuosi 2015 oli Vammaispalvelun yhdestoista toimintavuosi. Valtakunnallinen vammaistoimikunta vastasi Vammaispalvelun käytännön työstä. Toimikunta kokoontui kaksi kertaa (helmikuussa Jyväskylässä ja syyskuussa Turussa). Sen puheenjohtajana toimi Markku Lehtonen, varapuheenjohtajana Aki Miettinen ja sihteerinä Anneli Karras. Viime mainittu oli myös vammaispalvelun yhdyshenkilö. Yhdistyksen hallituksen edustajana oli Seppo Paldanius. Vammaistoimikunnan ohjausryhmä kokoontui viisi kertaa. Janne Lahti oli ohjausryhmän puheenjohtaja elokuulle. Sen jälkeen ohjausryhmässä jatkoivat Paldanius puheenjohtajana ja jäseninä Marjukka Anttila, Joni Huopana, Markku Lehtonen, Aki Miettinen ja Anneli Karras, joka toimi myös sihteerinä. Vammaispalvelun kaikki työ tapahtui vapaaehtoisvoimin. Vammaispalvelu tuki voimavarojensa mukaan helluntaiseurakuntia edistämään kaikille avointa ja syrjimätöntä seurakuntaa. Vammaispalvelu linkittyi yhdistyksen ja helluntaiherätyksen diakoniatyöhön. Alueellisten diakoniatyön Nostepäivien yhteyteen on tuotu myös vammaistietoisuutta. Toimintavuonna Saavutettava seurakunta -koulutukselle ei ollut kysyntää, mutta ohjausryhmä alkoi suunnitella Iso Kirjassa tulevana keväänä tapahtuvaa koulutusta. Vammaispalvelun tavoite, jatkaa Samalla viivalla -vammaisteemapäiviä niissä seurakunnissa, joissa sitä ei ollut vielä järjestetty, toteutui vain muutamissa seurakunnissa. Seurakuntakyselyä ei pystytty toteuttamaan. Seurakuntien yhdyshenkilöiden määrää ei siten saatu nostettua eikä alueellisten vammaispastoreiden verkostoa myöskään pystytty käynnistämään. Kehitysvammatyöhön kiinnitettiin erityishuomiota käynnistämällä muun muassa rakenteiden vahvistamisen, luonnostelemalla ohjeistuksia ja laatimalla Real-leirin selkokielisen opetusmateriaalin. Helluntaikirkolta ei saatu Uskon perusteet-asiakirjaa selkokielisenä eikä kehitysvammaisten kaste- ja ehtoolliskäytännöstä pyydettyä selvitystä mutta viime mainitusta kylläkin sellaisia kommentteja, joilla rohkaistiin vanhempia ja seurakuntia menemään asiassa eteenpäin. Kehitysvammaisten Käsi kädessä - toiminta laajeni toimintavuonna Seinäjoelle ja Lahteen, jonka johdosta KK-paikkakuntia on jo neljä. Vaikka Vammaispalvelun resurssit ovat rajalliset, vammaistoimikunta päätti syyskokouksessaan tukea mielenterveyskuntoutujia silloin kun vastataan heidän toimintakykynsä puutteen tuomiin tarpeisiin
Näkövammaistyö Vankilatyö lähtökohtana mielenterveyskuntoutujan elämän kokonaisuus. Näin toteutetaan Saavutettava seurakunta -mallia eikä aseteta vammaisuuden määrittelystä nousevia keinotekoisia rajoja. Ohjausryhmä aloitti keväällä toimintasäännön valmistelun, joka vaikuttaa jatkossa sen omaan toimintaan niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisellakin tasolla. Vammaistoimikunta käsitteli ja hyväksyi syyskokouksessaan jo toimintasäännön ensimmäiset osiot: tarkoitus, tavoitteet, tehtävä ja rakenne. Vammaispalvelulla oli oma osasto juhannuskonferenssin Missio-teltassa. Tietoisku järjestettiin teemalla Samalla viivalla - kohti osallistavaa seurakuntaa. Kolmen seurakunnan edustajat kertoivat näkemyksistään: Jyrki Palmi Jyväskylästä, Markku Tuppurainen Seinäjoelta ja Mauri Venemies Helsingin Saalemista. Musiikissa oli Susan Yli-Knihtilä. Vammaispalvelu järjesti seuraavat leirit: - kehitysvammaisten Reality-leiri 6. - 10.7.2015 Iso Kirjassa - näkövammaisten leiri 16. - 19.7.2015 Evankelistakodilla Vilppulassa Erityislasten perheiden viikonloppu 9. - 11.10.2015 Iso Kirjassa jouduttiin peruuttamaan syksyllä. Toimintavuonna vammaistyötä tehtiin monella rintamalla. Nostetta vammaistyölle saatiin esimerkiksi Ylen Ajankohtaisen Kakkosen kehitysvammaisillasta 10.2. tai seurakuntakentässä järjestetyistä Samalla viivalla-vammaisteemapäivistä. Toimintavuoden aikana käytiin neuvotteluja Suomen Helluntaikuurojen Lähetys ry:n (SHKL) siirtymisestä Hyvä Sanoma ry:n yhteyteen. SHKL hyväksyi ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessaan yhdistymissopimuksen ja se allekirjoitettiin 31.10.2015. Suomen Helluntaikuurojen lähetys ry lakkautetaan ja toiminta siirtyy Hyvä Sanoma ry:n yhteyteen 1.1.2016. Rakenteellisesti toiminta liitetään Hyvä Sanoma ry:ssä Vammaispalvelu-sektorin yhteyteen. Näkövammaistyössä otettiin useita kehitysaskeleita niin leiritoiminnassa kuin äänilehtien tuottamisessakin. Näkövammaistyötoimikuntaan kuuluivat Heikki Ekola, Ilkka Lempinen, Airi Lehtinen, Soini Siirtola sekä loppuvuodesta mukaan tullut Riitta Lindlöf. Toimikunnan työskentelyyn osallistui myös Janne Lahti. Toimikunta kokoontui kolme kertaa. Sen lisäksi leiriä valmistellut työryhmä kokoontui Airi Lehtisen johdolla. Ensimmäinen näkövammaisten valtakunnallinen leiri järjestettiin monien vuosien jälkeen Vilppulassa Evankelistakodilla 16. - 19.7.2015. Hengellisestä opetuksesta leirillä vastasi saarnaajaveteraani Pauli Karppinen. Kesäleiri onnistumista kuvaa myös leirimuistelottapahtuma, joka järjestettiin loppuvuodesta Evankelistakodilla. Toimintavuoden aikana näkövammaistyössä julkaistiin Ilkka Lempisen johdolla HS-äänilehtiCD, joka postitettiin viikoittain lähes sadalle äänilehden tilaajalle Näkövammaisten liiton kautta. ÄäniCD:llä julkaistiin viikoittain ilmestyvä Ristin Voitto lehti sekä harvemmin ilmestyvät lehdet Hyvä Sanoma, Evankelista, Elämä ja Valo, Fida ja Kristitty. Ristin Voitto ja Kristitty ilmestyivät koneäänellä luettuna ja muuta vapaaehtoislukijoiden lukema. Vapaaehtoisia lukijoita ja koneäänelle koodaajia on toistakymmentä. Toimintavuoden aikana lehdistä uusina tulivat mukaan Elämä ja Valo ja Fida. Näkövammaistyöstä jaettiin tietoa Ristin Voitto -lehden välityksellä sekä Keuruulla Juhannuskonferenssissa. Näkövammaistyöstä tiedotettiin myös Hyvä Sanoma ry:n tiedotuskanavien kautta sekä Vammaispalvelun ystäväkirjeessä. Helluntaiseurakuntien vankilatyön tukemisesta ja kehittämisestä kantoi päävastuuta valtakunnallinen vankilatyötoimikunta. Toimikuntaan kuuluivat vuonna 2015 aluekoordinaattorit Jukka Lammi, Vesa
Koulupalvelu Rautasaari, Antti Tevaniemi, Seppo Peltomäki ja Seija Hirvilammi. Lisäksi toimikuntatyöskentelyyn osallistuivat Sakari Pihlaja ja Janne Lahti. Toimikunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Vankilatyötoimikunta osallistui yhteiskristilliseen vankila- ja kriminaalityön vapaaehtoiskoulutuksen järjestämiseen. Kaikkien kirkkokuntien läheteille suunnatun viikonloppukoulutukseen osallistumisen lisäksi toimikunta järjesti koulutukseen kuuluvan viikonloppuosion Helluntaiseurakuntiin kuuluville vankilaläheteille Keuruulla Iso Kirja -opistolla 27. - 29.3.2015. Toimintavuoden aikana päivitettiin vankilatyöstä kertova esite, jota on jaettu laajasti seurakunnissa sekä valtakunnallisessa Juhannuskonferenssi-tapahtumassa Keuruulla. Lisäksi vankilatyötä esitteleviä artikkeleita julkaistiin useita Ristin Voitto -lehdessä sekä seurakuntien johtajille suunnatussa Ristin Voiton Paimen Plus -liitteessä. Viestinnässä kiinnitettiin erityisesti huomioita vapautuvien vankien tukemiseen. Toimikunta antoi toimintavuonna lausunnon oikeusministeriölle vankilapastoreiden virkojen säilyttämisen puolesta. Myös kansalaisadressiin kerättiin nimiä asian puolesta. Aluekoordinaattorit pitivät yhteyttä oman alueensa vankilalähetteihin, vankilapastoreihin sekä vankiloiden johtajiin. Loppuvuodesta toteutettiin jälleen mittava joululehtikampanja, jossa vankiloihin jaettiin satoja joululehtiä. Myös muita materiaalilahjoituksia vankiloihin voitiin toteuttaa toimintavuoden aikana. Toimintavuoden aikana käytiin yhteistyön tiivistämiseen tähtäävät neuvotteluja Kristillinen Alkoholistija Narkomaanityö ry:n kanssa. Neuvotteluilla luotiin pohjaa helluntaiseurakuntien vankilatyön yhtenäiselle rakenteelle, joka auttaa selkeyttämään ja tehostamaan seurakuntien vankilatyön tukemista. Helluntaiseurakuntien Koulupalveluun liittyviä asioita hoiti oman toimensa ohella ja osittain tehtävään palkattuna Pirkanmaan Helluntaiseurakuntien koulupastori Leevi Ahopelto. Vaikuttamishanke Koulupalvelun toimintavuodessa korostui seurakuntien koulutus opetussuunnitelmauudistuksesta ja siihen vaikuttamisesta. Vuoden aikana järjestettiin alueellisia ja paikallisia koulutustapahtumia Jyväskylässä (Keski-Suomi), Pellossa (Lappi 1), Orivedellä (Pirkanmaa 1), Valkealassa (Päijät-Häme, Kymi), Oulussa (Pohjois-Pohjanmaa), Kälviällä (Keski-Pohjanmaa), Ylöjärvellä (Pirkanmaa 2), Kuopiossa (Savo), Rovaniemellä, Lapualla (Etelä-Pohjanmaan uskonnon ops-ryhmä), Heinolassa (Helluntaiseurakuntien yhteisten yhteisöjen, HYRY, edustajille), Porissa (Satakunta), Valkeakoskella, Kankaanpäässä, Keuruulla (Iso Kirja -opiston oppilastoimikunta) sekä Virossa (nuorisotyöntekijöiden seminaari). Uskonnonopetuksen asemasta tulevaisuudessa käytiin keskusteluja myös Evankelisluterilaisen kirkon Oulun tuomiokapitulin edustajien kanssa. Lokakuussa järjestettiin Uskonnonopetuksen tulevaisuus -laivaseminaari vähemmistökirkkojen ja niiden sidosryhmien edustajille. Seminaari järjestettiin yhdessä Opetushallituksen kanssa. Hyvä Sanoma ry ja sen Koulupalvelu toimi seminaarin teknisenä järjestäjänä vastasi taloudellisesti tapahtumasta. Seminaariin osallistui kolmekymmentä henkilöä. Tapahtuman johdosta Leevi Ahopelto kutsuttiin Vapaakirkon nuorisotyökoulutukseen esittelemään Helluntailiikkeen koulupalvelutoimintaa sekä opettamaan kristillistä vierailutoiminnasta kouluissa ja oppilaitoksissa. Koulupastorien tapahtuma
Koulupastoreille ja muille koulutyössä mukana oleville järjestettiin muun muassa tammikuussa rukous- ja koulutuspäivät Seinäjoella Hyvä Sanoma -konferenssin yhteydessä. Fidan ja Koulupalvelun koulutuslaivaseminaari järjestettiin koulupastoreille maaliskuussa. Seminaarin aiheena oli Fidan kansainvälisyyskasvatus-hankkeen (FKK) jalkauttaminen yhteistyössä kouluihin laaditun yhteistyösopimuksen mukaan. FKK-hankkeen käytännönkoulutus jatkui Ylöjärvellä, Moision koululla järjestetyssä kansainvälisyyspäivässä. Koulupalvelua pidettiin esillä Keuruulla Juhannuskonferenssissa sekä seurakuntien valtakunnallisilla syyspäivillä Tampereella. Syksyn koulupastoreiden koulutusseminaari toteutettiin niin ikään laivaseminaarina. Syyskuussa vietettiin pitkäaikaisen koulutyöntekijä Jukka Mäkisen eläkejuhla Sastamalassa. Tilaisuus sisälsi myös koulutyön valtakunnallisen merkkijuhlan. Juhlapuheen ja Opetushallituksen tervehdykset esitti opetusneuvos Matti Kangasoja opetusneuvos Pekka Iivosen sairastumisen vuoksi. Kansainvälinen koulutyö Kansainvälinen osa koulutyötä sisälsi useita ulkomaan vierailuja. Suomalaista koulutyömallia esiteltiin Latvian Parlamentissa. Mukana oli osallistujia kuudesta eri ministeriöstä sekä virallisten kirkkojen johtajat tai heidän edustajansa. Samalla osallistuttiin Latvian Helluntailiikkeen raamattukoulun opetus- ja koulutuspäiville. Leevi Ahopelto osallistui myös Euroopan Helluntailiikkeen seminaariin Amsterdamissa. Koulutyön virkistys ja koulutusmatka järjestettiin toukokuussa Unkariin, Budapestiin. Matkalle osallistui kuusitoista henkilöä. Marraskuussa järjestettiin Unkarissa ensimmäinen Kristillinen koulutusalan seminaari, Budapestissä. Järjestäjänä toimi Unkarin Helluntailiike. Suomen Opetushallitus lähetti seminaariin Opetusneuvos Pekka Iivosen. Seminaariin osallistui myös Unkarin korkeantason viranomaisia ja kirkkojen johtoa. Unkarin työ jatkui joulukuussa, jolloin Leevi Ahopelto järjesti yhteensä kolmen viikon koulutusjakson Unkariin. Yhteenvetoa Materiaalihankkeita Helluntaiseurakuntien valtakunnallinen Koulupalvelu on pitänyt yllä koulupastoreiden yhteyttä, koulutusta ja yhteistyötä sekä vastannut uusiin haasteisiin, erityisesti opetussuunnitelma uudistus on pyritty tiedottamaan seurakunnille riittävällä tavalla. Yhteisten asioiden hoitamisesta ovat vastuuta jakaneet myös useat muut koulupastorit. Valtakunnallisen Koulupalvelun tehtävä on huoltaa ja tukea herätysliikkeen alueellisesti järjestäytynyttä ja kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria tavoittavaa koulupalvelu työtä. Valtakunnallisen koulutyön yhteydessä toimii kaksitoista alueellisesti seurakuntien palkkaamaa koulutyöntekijää sekä useita nuorisopastoreita ja oman toimen ohella koulutyötä tekeviä. Kuten edellisissä vuosikertomuksissa on todettu ratkaisua koulutyön johtamiseen ja kehittämiseen ei ole löydetty, kuitenkin kuluneena toimintavuonna Hyvä Sanoma ry:n hallitus päättäneet toimista, jotka antavat mahdollisuudet koulupalvelun kehittämiseen ja johtamiseen. Leevi Ahopellon palkkaamiseen kokoaikaiseksi toiminnanjohtajaksi ovat edellytykset seuraavan toimintavuoden alusta alkaen. Toimintavuoden aikana toteutettiin useita materiaalihankkeita seurakuntien työn tueksi. Tammikuussa julkaistiin Tartu käteen -äänite yhdessä Porin Helluntaiseurakunnan kanssa. Musiikkia ja puheenvuoroja sisältänyttä äänitettä jaettiin vuoden aikana seurakuntien kautta 15000 kappaletta. Keväällä toteutettiin Aikamedian kanssa 100 % lehtihanke 15-16 vuotiaiden koululaisten tavoittamiseksi. Kuukausittain ilmestyvää Hyvä Sanoma -lehteä käytettiin monien hankkeiden ja kampanjoiden tukena. Lehteä jaettiin seurakuntien kautta tuhansia suoraan ja postin välityksellä.
Tapahtumia Seurakuntien kanssa järjestettyjen paikallisten ja alueellisten tapahtumien lisäksi yhdistys järjesti itse tai osallistui muiden toimijoiden kanssa useiden valtakunnallisten tapahtumien järjestämiseen. Seinäjoen Helluntaiseurakunnan kanssa järjestetty Hyvä Sanoma -konferenssi 16. 18.1.2015 kokosi runsaan osallistujajoukon eri puolilta Suomea. Tavoittavaan diakonia-työhön keskittynyt konferenssi sai hyvän palautteen ja antoi hyvän mahdollisuuden verkostoitua seurakuntien edustajien kanssa. Tapahtuman vierailevana julistajana toimi Karl-Gustav Severin Ruotsista. Seurakuntien seniorityöntekijöiden virkistyspäivät 25. - 27.5.2015 järjestettiin Keuruulla Iso Kirja - opistolla. Päivien teema oli Minun sanani ovat henki ja elämä ja suunnitteluvastuussa olivat Keski- Suomen seniorityöntekijät. Virkistyspäivien kustannukset katettiin pääsiäisen aikaan seurakunnissa kerätyllä kolehdeilla. Hyvä Sanoma osallistui Seinäjoen Helluntaiseurakunnan Keskellä elämää -kesätapahtumaan. Tapahtumaan liittyen julkaistiin tapahtumalehti. Seinäjoki-Areenalla järjestetyssä tapahtumassa yhdistys esitteli toimintaansa omalla osastollaan. Helluntaiseurakuntien ensimmäiset Syyspäivät järjestettiin lokakuun alussa Tampereella. Hyvä Sanoma ry osallistui tapahtumaan omalla osastolle ja käytti puheenvuoron diakoniahankkeen etenemisestä sekä työmuotoihin liittyvistä toiminnoista. Yhteistyö Päätoimintojen ohella Hyvä Sanoma ry on osallistunut osa- tai kokonaisvastuulla herätysliikkeen yhteisten asioiden hoitamiseen. Tällaisia ovat olleet seniorityöntekijöiden huomioiminen, evankelioinnin ja diakonian koulutussuunnittelu yhdessä Ison Kirjan kanssa sekä evankelistojen palkkaussuosituksia, uusien seurakuntien perustamista, konferenssia, yhteisten yhteisöjen toimintaa ja mediatyötä kehittäviin työryhmiin. Yhdistys teki yhteistyötä myös Jippii-Mission, Joosua-Mission, Gospel Ridersin ja Evankeliointi Elämäntapana ry:n kanssa. Loppusanat Hyvä Sanoma ry:n toimintavuosi 2015 oli erittäin antoisa. Pystyimme kehittämään omaa ja paikallisseurakuntien toimintaa. Yhdessä seurakuntien kanssa tuimme ja rohkaisimme jo toiminnassa mukana olevia sekä aktivoimme ja tavoitimme uusia ihmisiä. Herätysliikkeemme kokonaisuutta ja yhdistyksemme vastuulle annettuja toimintoja arvioitaessa on todettava, että yhdistys tarvitsee nykyistä vahvempaa toiminnallista ja taloudellista yhteistyötä seurakuntien kanssa. Vastuullamme on asioita joita vain harva paikallisseurakunta kykenee ylläpitämään ja kehittämään ilman yhdistyksemme tukea. Olemme kiitollisia kuluneesta toimintavuodesta. Voimme suunnata rohkeasti eteenpäin kun tiedostamme ettemme ole yksin. Jeesus Kristus on kanssamme. Hänestä ja Hänen lupauksistaan nousevat voimavarat jota tarvitsemme myös tulevaisuudessa! Siunaten Janne Lahti Toiminnanjohtaja Hyvä Sanoma ry