lauantaisin klo 10.00-12.00

Samankaltaiset tiedostot
HYÖTYJÄTEASEMA Sikosaarentiellä

Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNTA. Sunnuntaina toimitettavien Europarlamenttivaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa:

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su klo

Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNNASSA julistetaan haettavaksi KUNNANJOHTAJAN VIRKA

Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!

Hyvät lestiläiset ja lomalaiset! Tervetuloa viettämään perinteisen mukavaa Lestinpäivää sunnuntaina 12.7.

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

KOULUAVUSTAJAN TEHTÄVÄ lukuvuodeksi

Lestijärven kunta HUUTOKAUPPA

Jaetaan kaikkiin talouksiin ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

HILJAISEN VIIKON KONSERTTI

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

KUNNALLISVAALIT 2017

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

sivistysltk puh.johtaja Elina Tuikka Musiikkiesitys Valtteri Kiviniemi ja Katja Hietapakka Juhlapuhe farmaseutti Maria Similä Sketsi

LESTIJÄRVEN KUNTA. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan seuraavassa paikassa:

JOULUMYYJÄISET JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin

MOOTTORIAJONEUVOILLA AJO KIRKONKYLÄN RANTA-ALUEELLA

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

LESTIJÄRVEN SIVISTYSLAUTAKUNTA HAKEE OMASSA KODISSAAN TYÖSKENTELEVÄÄ PERHEPÄIVÄHOITAJAA YLI-LESTIN ALUEELLE

Lestijärven kunta AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA torstaina klo

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin TEKNINEN TOIMI. KESÄTYÖ yhdyskuntateknikka /maanmittausala

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

Sunnuntaina toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa:

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Lestin Päivä. su Ruokailu Lestin koululla. kouluneuvos Timo Lappi Nuorten musiikkiesitys

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

Minna Kärkkäinen kunnanjohtaja

MOOTTORIAJONEUVOILLA AJO KIRKONKYLÄN RANTA-ALUEELLA

Halsuan kuntatiedote vko 13 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 %

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

Lestijärven kunta Lestijärven kunta hakee Luonnontuoteasemalle Kokoaikaista TYÖNTEKIJÄÄ ajalle

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TIESUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄ OLOSTA LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Jaetaan kaikkiin talouksiin

Nyt saa farkkuja ja käyttövaatteita Halsualta!

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä , koskee koko suunnittelualuetta.

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina lääkärin vastaanotto suljettu klo henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

Keskiviikko kello Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke Merkkaa kalenteriin.

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16

Leirikutsu

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta Lestin koululla su klo Johtaa Veronika Ellilä

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

Siikalatvalla to K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Kunnantoimisto on SULJETTU

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

LIIKUNTASALIVARAUKSET Lv

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry.

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Jaetaan kaikkiin talouksiin KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET VUONNA 2013

Transkriptio:

Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KEVÄTSIIVOUS Kevään saapuessa on taas aika kiinnittää huomiota, olisiko aihetta myös oman kiinteistön siistimiseen esim. hoitamattomien julkisivujen kunnostamiseen. Pyrkimyksenä on saada koko kunnan kokonaisilme kohoamaan. Ilmettä voisi parantaa mm. poistamalla pihamaaltaan näkyvät asumiseen kuulumattomat tarpeettomat koneet, romuautot ja kalusteet. Samalla voisi kiinnittää huomiota myös siihen, onko pihalla tai teiden varsilla rakennuksia, jotka olisi jo aika kunnostaa tai purkaa. Eko-maksua vastaan kotitaloudet ja vapaaajanasunnot saavat toimittaa kouluilla sijaitseviin ekopisteisiin mm. keräyspape-ria, - lasia ja muovia ja pienmetallia. Hyötyjäteasemalle voi ekojakeiden lisäksi viedä pahvia, isot metalliesineet sekä ongelmajätteet ja valkoromun (jääkaapit, mikrot ym.) Maanantaina 10.5. ja tiistaina 11.5. Kunnantoimiston alaparkkipaikalla on lava, jonne voi toimittaa VAIN oksat ja haravointijätteet. HYÖTYJÄTEASEMA Lestijärven hyötyjäteasema Sikosaarentiellä jätevedenpuhdistamolla on avoinna 1.5. - 30.9.2010, (puh. 044-0299511) lauantaisin klo 10.00-12.00

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt 29.4.2010 22 Pappilanpuron- ja Sammalisniemen asemakaavat sekä Lestijärven ranta-asemakaavan rakennusoikeuksien nostaminen 23. Lestijärvi 03.05.2010 Kunnanhallitus LESTIN KOULU TUTUSTUMISPÄIVÄ Tulevien esikoululaisten tutustumispäivä Lestin koululla on perjantaina 21.5. klo 8.30-10.30 välisenä aikana. Tervetuloa tutustumaan eskariin! KIITOS YRITTÄJILLE! Lestin koululla järjestetty yrittäjätilaisuus onnistui hyvin. Kiitos kaikille yrittäjille, jotka olitte tilaisuudessa mukana. Kiitos myös Varma Virmalle kynien lahjoituksesta. Lestin yläkoulun oppilaat ja opettajat Kiitos Pietilän Lomatalolle Perinneleikit -kirjojen lahjoituksesta. Lestin koulu KIRJASTO Kirjaston aukiolo MA 13.00-19.00 TI 11.00-15.00 KE 13.00-19.00 TO 12.00-16.00 PE 12.00-17.00 HUOM! Poikkeusajat: Ke 12.5. klo 10.00-14.00 To 13.5. suljettu Pe 14.5. suljettu Kirjastossa runsaasti uusia poistokirjoja myynnissä. Tule penkomaan! PIIRUSTUSKILPAILU Seutukunnan piirustuskilpailu Seutukunnan nuorisotoimet järjestivät keväällä piirustuskilpailun alakoululaisille ja yläkoululaisille, aiheena Minun kevääni. Alla kilpailun sijoitukset. 1.-3.lk 1. Tuuli Käsnänen Kaustinen 4.-6.lk 1. Alessa Lahnalampi Toholampi 2. Helmi Kulju Toholampi 2. Otto Marjusaari Halsua 3. Hilla Kytölä Perho 3. Tea Tuomainen Toholampi 7.-9.lk 1. Jenni Lilja Perho 2. Aleksi Kortetmaa Toholampi 3. Petraliina Lappi Lestijärvi Lestijärven vapaa-aikatoimi palkitsi sarjoista 1.-3.lk ja 4.-6.lk kaksi/sarja. 1.-3.lk Sandra Saksi ja Piianoora Lappi 4.-6.lk Henna-Riikka Haka ja Piia Liimatainen Lestijärven oppilaiden töistä näyttely kirjastossa 10. - 28.5.

VAPAA-AIKATOIMI Kylien välinen pyöräily- / rullaluistelukampanja 1.5. - 31.7. Suoritusvihot ovat kylien kuntolaatikoissa seuraavasti *Yli-Lestin SDP:n talon seinässä *Parannan portin läheisyydessä *kirjaston postilaatikkorivissä *Syrin ent. koulun postilaatikkorivissä Merkitse suoritusvihkoon nimi, kylä ja pyöräillyt tai rullaluistellut kilometrit. Voittajakylä saa vuodeksi haltuunsa kiertopokaalin. Pyöräilijöiden / rullaluistelijoiden kesken arvontaa! Aamulenkit tiistai-aamuisin. Kokoonnutaan klo 6.00 Myllymäessä. Kävelysauvat voi ottaa mukaan. Lenkin kesto noin 45 min. Tihkusade ei lenkkeilyä haittaa, mutta jos runsaammin satelee, niin jätämme väliin. Tervetuloa virkistävälle aamulenkille! Leikkimielinen haastekisa tiistaina 18.5 klo 19.00, Jukolan rannassa / urheilukentällä. Haastetaan yritykset, työporukat, kaveriporukat, järjestöt, ym. 2-5 hengen joukkueet. Osallistumismaksu 15 / joukkue (maks. paikanpäällä). Ilmoittautumisen ma 17.5 mennessä Niinalle puh. 050-4437023. Reitin voi suorittaa juosten / hölkäten / kävellen ja matkalla mahdollisesti tehtävärasti. Parhaiten pukeutunut joukkue palkitaan. Osallistujien kesken arvontaa! Osallistumismaksut käytetään lyhentämättömänä Lestiläisten nuorten kesätyöllistämiseen tonnitalkoilla. Ota haaste vastaan ja tule mukaan hauskaan kisailuun, ota kaverisikin mukaan! järj. vapaa-aikatoimi, kiisto ja 4H Maastojuoksu-cup 24.5. - 26.5. klo 19.00. Ilmoittautumiset paikan päällä 18.45 mennessä. ma 24.5 syrinkylän pururata ti 25.5 kirkonkylä Myllymäki ke 26.5 Yli-Lestin pururata Sarjat 3v.-13v. Maastojuoksut koostuvat kolmesta osakilpailusta. Cupin jälkeen lasketaan osakilpailupisteet, jotka ratkaisevat lopullisen sijoituksen. Vähintään kaksi osallistumista oikeuttaa cupin kokonaiskilpailun palkitsemiseen. Valkeisen Vaellus perjantaina 28.5. Lähtö Valkeiselta klo 19.00. Laavupaikalla makkaranpaistoa (omat makkarat mukaan) sekä nokipannukaffit. Osallistujien kesken arvontaa! järj. vapaa-aikatoimi ja kiisto Hiihtokampanjassa arpaonni suosi seuraavia Lahjakortti Susanna Similä Vyölaukku Inkeri Jussila Termari Sirkka Koski-Vähälä Juomapullo Erkki Jämbäck Suksen pidik. Taisto Valtonen Sukat Liisa Honkala Avaimenperä Hannele Hylkilä Palkinnot voi noutaa kunnantoimistolta. Tervetuloa ohjaajaksi koulutus to 20.5 klo 17.30-20.30 Reisjärven Petäjähovissa. Koulutus on tarkoitettu 6-7v lasten ohjaajille, lasten vanhemmille ja ohjaustoiminnasta kiinnostuneille. Lestijärvellä tarvitaan pitkin vuotta ohjaajia monenlaiseen toimintaan, joten nyt on mahdollisuus saada vinkkejä ohjaukseen. Koulutuksen hinta 23 (Kiisto maksaa jäsentensä osallistumisesta 10, joten omaksi osuudeksi jää 13 ). Ilmoittaudu Niinalle puh. 050-4437023. Järj. Kepli, Reisjärven kunta, Lestijärven kunta ja Kiisto Kiitos Kiitokset talven kisoista kaikille hiihtäjille, toimitsijoille sekä huoltojoukoille. Kiitokset myös HShiihtoihin palkintoja sponsoroineille, Lestijärven Lions Club, Lestijärven Lions Ladyt, Lestijärven Sale ja Lestijärven Kiisto.

TERVETULOA KESKUSTELEMAAN PAIKALLISISTA HYVINVOINTIPALVELUISTA JA NIIDEN KEHITTÄMISESTÄ! Miten kansalaisten osallistuminen ja yhteisöllisyys voisivat tukea hyvinvointipalveluja Kaustisen seutukunnassa? Tule kertomaan oma näkemyksesi palvelujen kehittämistarpeesta ja keskustelemaan siitä, miten kehittämistyötä voitaisiin toteuttaa kansalaisten, paikallisten yhdistysten ja yrittäjien sekä viranomaisten yhteistyönä. Erityisenä kiinnostuksen kohteena tilaisuudessa ovat lähipalveluina tuotettavat palvelut. KAMPA-hanke järjestää Kaustisen seutukunnassa aiheeseen liittyviä samansisältöisiä keskustelutilaisuuksia. Kutsumme tilaisuuksiin kaikkia alueen hyvinvointipalveluiden kehittämisestä kiinnostuneita toimijoita asukkaita, paikallisia yhteisöjä ja yhdistyksiä, luottamushenkilöitä sekä virkamiehiä. Tilaisuuksien aikataulu on seuraava: - Lestijärvi: torstaina 20.5. klo 18.00 20.00 kunnantoimiston valtuustosali Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toteuttamaa KAMPA-hanketta rahoittavat Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto ja Kokkolan kaupunki. Hankkeen tavoitteena on laatia kansalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma KASTEeseen hankehakemus, jolla tähdätään hyvinvointipalveluiden kansalaislähtöiseen kehittämiseen. Mielipiteesi maaseudun hyvinvointipalveluiden paikallisista kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista voit tuoda esiin myös vastaamalla aihetta koskevaan kyselyyn osoitteessa www.chydenius.fi/kampa. Lisätietoja KAMPA-hankkeesta antavat projektitutkijat Mari Kattilakoski (0400 475 086) ja Niina Rantamäki (040 0546 504) sekä hankkeen vastuullinen johtaja professori Aila-Leena Matthies (040 7422 199), (s-posti: etunimi.sukunimi@chydenius.fi). HYVINVOINTI-ILTA KANNUKSESSA Ilmoittautumiset 17.5. mennessä Tiina Aspegren, projektisihteeri puh. 040 8085114, tiina.aspegren@cou.fi

LESTIJÄRVEN RANTAKAAVA-ALUEELLA TAPAHTUVAT HAKKUUT, MAASTOTYÖT JA RUOPPAUKSET Rantakaavaan merkityillä V ja VL alueilla on kaavamääräysten mukaan sallittua vain maisemanhoidollisesti tarpeellinen puuston harvennus. Koska kaavan laatimisvaiheessa kaavarajauksina on noudatettu pääasiassa maastossa jo luonnostaan olevia rajauksia (tiet, linjat, valtaojat ym.), voidaan joidenkin aluevarausten katsoa olevan maanomistajien kannalta kohtuuttoman suuria. Kaikki kaava-alueella, kaavasta poikkeavat toimenpiteet, on tuotava ennakkoon teknisen lautakunnan päätettäväksi. Teknisellä lautakunnalla on mahdollisuus harkintansa mukaa sallia kaavamääräyksistä poikkeavia metsänkäsittelytoimenpiteitä, mutta kuitenkin niin että koko rantaosuudella (V, VL alueet) on jätettävä vähintään n. viidenkymmenen metrin suojakaista vesirajasta mitattuna. Tällä suojakaistalla hyväksytään vain kaavamääräysten mukainen metsänkäsittely. Myös M-, ja kaavoittamattomilla alueilla tulee jättää riittävä suojakaista rantaa vasten. Tontit ja rakennuspaikat. Tontilla tulee säilyttää kohtuullinen puustomäärä sellaisissa paikoissa missä puusto ei ole rakennusten, rakennelmien ja kulkureittien esteenä. Rantapenkassa oleva kunnollinen puusto on pääosin säilytettävä koskemattomana, sellaisilla paikoilla missä ei ole kunnollista puustoa tulee rannan ja rakennusten väliin istuttaa suojapuusto. Vesirajan ja vanhan rantapenkan voimakas muokkaaminen ja muuttaminen on kielletty. Vähäisimmistäkin toimenpidesuunnitelmista on hyvä olla ennakkoon yhteydessä ympäristösihteeriin. Rannan ruoppaamisesta tulee ilmoittaa naapureille ja tekniselle lautakunnalle. Kivien ja ruoppausmassojen kasaaminen maalaituriksi/aallonmurtajaksi on kielletty. Korjausvelvoitteet. Kaavamääräysten ja rakennusjärjestyksen vastaisen, omavaltaisen toiminnan korjaamiseksi lautakunta tulee vaatimaan toiminnan suorittajalta / maanomistajalta pätevän suunnittelijan (esim. maisema-arkkitehti) laatimaa korjaussuunnitelmaa, sekä maisemakorjauksen suorittamista lautakunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Lestijärven Metsästysyhdistys ry. SIIVOUSTALKOOT Discolandin alueella lauantaina 8.5. klo 9.00 alkaen. Kunnostetaan ja siivotaan lava kuntoon koiranäyttelyä varten. Yhdistys tarjoaa kahvia ja purtavaa talkooväelle. Omat työvälineet mukaan. Tervetuloa Näyttelytoimikunta MUSEON SIIVOUSTALKOOT KOTISEUTUMUSEON piha-alueen siivoustalkoot perjantaina 14. päivänä toukokuuta alkaen kello 17.00. Talkooväki ottakoon mukaansa haravan ja huumorilla varustettua talkoomieltä mukaansa. Talkooväelle tarjotaan talkookahvit, limsaa ja kuumia makkaroita. Runsasta osanottoa toivoo KOTISEUTU-YHDISTYS

JOKIVARSIKUNTIEN YHTEISTOIMINTA-ALUE LESTIJÄRVEN TERVEYSKESKUS Lestijärven terveyskeskus suljettu kiirastorstain jälkeisenä perjantaina 14.5.2010. Kiirellisessä asiassa yhteys Toholammin terveyskeskus puh. 8885300. UNIAPNEALAITTEIDEN TARVIKEJAKELU ALKAA JYTAN ALUEELLA Uniapnealaitteiden tarvikejakelu alkaa Jytan alueella 1.6.2010. Jakelupaikkoina toimivat Toholammin terveyskeskus (Toholampi, Kannus, Lestijärvi) ja Tunkkarin terveyskeskus (Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho). Tarvikejakelusta on mahdollista saada laitteen suodattimia ja muita kuluvia tarvikkeita; letkuja, remmejä, maskeja ja niiden osia. Toholammin terveyskeskuksen jakelupäivä on tiistai ja perjantai klo 12.00-14.00 Yhdyshenkilönä toimii Riitta Koivikko, puh: 044 7885301 Tunkkarin terveyskeskuksen jakelupäivä on tiistaisin klo 7.00-15.00 Yhdyshenkilönä toimii Teija Nikula, puh: 8679 545 Mikäli laitteen käytössä on ongelmia, yhteys ja ajanvaraus Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kuntoutusohjaajaan, puh: 826 4469. Huoltoa koskevissa asioissa, puh:826 44606. Laitteen käyttöön luovutus, maskin valinta ja käytön ohjaus tapahtuvat edelleen keskussairaalassa. KOTIPIRTTI ÄITIENPÄIVÄJUHLA su 9.5.2010 klo 14.00. Ohjelmasta vastaavat Seija Haka, Marko ja Seppo Pekkarinen. Arpajaiset 1 /arpa. Tervetuloa! YLI-LESTIN VESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS (vuosikokous) pidetään 20. päivänä toukokuuta 2010 kello 19.00 Yli-Lestin Työväentalossa. Kokouksessa käsitellään osuuskunnan säästöjen määräämät asiat. Jäsenet, TERVETULOA! Osuuskunnan hallitus LESTIN MUTTI LESTIN MUTTI ilmestyy jälleen marras-joulukuussa. Odotamme nykyisten ja entisten lestiläisten osallistuvan Mutin tekoon toimittamalla meille kirjoituksia ja valokuvia, mutta myös erilaiset juttuvinkit ovat tervetulleita. Kirjoituksia ja valokuvia voi toimittaa Kotiseutuyhdistykselle Aarre Similälle ja Pentti Untiselle, myös sähköpostitse; pentti.untinen@hotmail.com SUOMENSELÄN KANSALAISOPISTO Harmonikkaleiri 2- ja 5- rivisille sekä laulajille Hirvikosken kurssikeskuksessa 15. - 16.5.2010. Aloitus 15.5. klo 9.00. Leirimaksu 100 euroa, (sis. majoitus, ruokailu ja opetus) maksu ilman majoitusta 60 euroa. Ohjaajana Raimo Urpilainen. Ilmoittautumiset 10.5. mennessä p. 06 8623086. Järjestää Suomenselän kansalaisopisto ja Hirvikosken kurssikeskus Keväiset käsityöillat ma 10.5. - ke 12.5. Yli-lestin vas.liiton talolla klo 18.00-21.00. Tehdään lamppuja, amppeleita ym. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Paulalle 8.5. mennessä p. 044 459 6277. Kurssimaksu 12 tuntia /15 euroa.

TONNITALKOO-HAASTEKERÄYS Lestijärveläisten nuorten kesätyöpaikkojen turvaamiseksi on jälleen käynnistynyt Tonnitalkoot-haastekeräys. Tämä haastekeräys on vuosittain muodostanut tonnitalkootilille rungon, jonka avulla nuorille on saatu järjestettyä kesätöitä. Kesällä 2009 saatiin työllistettyä 15 nuorta tonnitalkoiden avulla. Kaikille haastetuille lähetetään suoraan valmiit pankkisiirrot ja haastekeräyksen tiedot julkaistaan aina kuntatiedotteessa. Kun saat haasteen, toivomme että osallistut siihen maksamalla 10 ja samalla haastat kolme muuta henkilöä mukaan keräykseen. Voit myös osallistua ilman, että sinua on haastettu, maksamalla 10 tilille 547112-45402 ja haastaa kolme henkilöä mukaan. Haasteeseen vastannut Tonnitalkoisiin 2010 haastetut kunnanhallituksen jäsenet kunnanvaltuuston jäsenet Lions Clubin jäsenet Lestijärven 4H:n hallituksen jäsenet Lestin koulun opettajat Janne Tiala, Marko Must, Sakari Similä Marianne Mattila, Niina Nevala, Tanja Saksi Henna Honkaperä, Raili Pasanen, Anna-Kaisa Syrjälä Nina Kuorikoski, Susanna Kuorikoski, Tuula Hautala Juhani Jussila, Hannu Honkonen, Seppo Niemi Jukka-Pekka Tuikka Niina Tiala Marketta Similä Henna Honkaperä Jarmo Kanninen Kaj Granlund on vastannut haasteeseen Ole sinäkin mukana tukemassa nuorten työllistämistä! Tonnitalkoita vuonna 2009 suuremmalla summalla tukivat seuraavat:. Toholammin Osuuspankki, Lestijärven Lions Club, Tilitoimisto Tarja Kangasvieri, T:mi Pekka Kangasvieri, Toholammin seurakunta, Viljamin sekatyö ja Lestipuu Oy TONNITALKOOTYÖPAIKKA ilmoituksia otetaan vastaan. Voitko tarjota pariksi viikoksi (60 tuntia tai vähemmäksi aikaa) työtä yli 14-vuotiaille nuorille? Työnantajan osuus 200 /60h. Ota yhteyttä 4H-toimistoon p. 0500-971 179. LESTIJÄRVEN 4H-YHDISTYS KESÄKERHO 6-12 VUOTIAILLE Kesäkerhotoimintaa järjestetään 8.6.-2.7.2010 klo 11.30-15.30 Lestin koululla. Lapsille tarjotaan kesäkerhossa välipala, jonka hinta on 1,50 euroa/lapsi/päivä. Välipalat laskutetaan vanhemmilta kesäkerhon päätyttyä. Ei omia eväitä kerhoon. Ohjaajien toivomus on, että lapset pysyvät kesäkerhossa koko päivän sinne saavuttuaan. Tervetuloa mukaan! Järjestäjät: Lestijärven 4H-yhdistys, Lestijärven kunta ja Toholammin seurakunta 4H-NUORTEN MAAKUNNALLINEN TOIMINTAPÄIVÄ HALSUALLA 10.06.2010 Viralliset kilpailut: luontopolku, konetaito, hevosmiestaito, mönkijä. Lisäksi muuta toimintaa. Päivän aikana tarjotaan tulokahvi/mehu ja keittolounas. Tapahtuma on 4H-jäsenille ilmainen, muilta maksu on 10 euroa. Ennakkoilmoittautuminen 4.6.2010 mennessä Henna Honkaperälle, puh. 0500-971 179. RETKI SÄRKÄNNIEMEEN 8.6.2010 Perinteinen Särkänniemi-reissu yhteistyössä Sievin ja Reisjärven 4H-yhdistysten kanssa. Lähtö klo 7.00 Reisjärveltä. Tampereelta lähdetään takaisin klo 17.30. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Henna Honkaperältä, puh. 0500-971 179. Paikkoja on rajoitetusti. 4H-jäseniltä matkan hinta on 10 euroa vähemmän kuin eijäseniltä. 4H-NUORTEN ERÄLEIRI SAARIVEDEN KÄMPÄLLÄ Sievissä 14.-15.6.2010 Leirille pääsee yli 10-vuotiaat nuoret. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Henna Honkaperältä, puh. 0500-971 179.

LESTIJÄRVEN VANHUSTENKOTIYHDISTYS VAPAAT ASUNNOT Yhdistyksen omistamassa vanhusten palvelutalossa on haettavana seuraavat asunnot: Asunto A 2. 2h+kk 44,5 m2 vuokra 2 Asunto A 3. 2h+kk 44,5 m vuokra (ei sisällä lämmitystä suora sähkölämmitys) 252,32 /kk 252,32 /kk Hakemuksia saa kunnanvirastosta, jonne ne tulee myös liitteineen palauttaa. Lisätietoja antaa toimistosihteeri Jarmo Kanninen p. 06-8889206. JÄSENMAKSU Varmistat jäsenyytesi Lestijärven Vanhustenkotiyhdistys ry:ssä maksamalla jäsenmaksun vuodelta 2010 yhdistyksen tilille Op 547112-22874. Tuet samalla yhdistyksen toimintaa. Jäsenmaksun määrä on 5,- henkilöjäseneltä ja 17,- euroa/vuosi yhteisöjäseneltä. JOKO OLET MUKANA VALOKUITUVERKOSSA LESTIJÄRVELLÄ? Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus liittyä valokuituverkkoon Lestijärvellä Maakuntaverkko- hankkeen kautta. Maakuntaverkko -hanke rakentaa seutukunnan alueelle lisää valokuidun runkoverkkoa ja pyrkii siten pitämään huolen myös siitä että maaseutu ja haja-asutusalueet pysyvät elinvoimaisina ja asuttuina. Valokuituyhteys uusiin talouksiin rinnastetaan jo nykyisin vesi-, viemäri- ja sähköverkon rinnalla samanarvoiseksi ja yhtä tarpeelliseksi. Maakuntaverkko hanke etsii lisää liittyjiä valokuituverkkoon Lestijärvellä, jonka on määrä toteutua tulevan kesän aikana. Valokuituyhteys ei ole ainoastaan huippunopea nettiyhteys, vaan sen kautta on saatavilla kaikki tulevaisuuden sähköiset palvelut vaivatta. Tällä hetkellä mm. tv-kanavat on mahdollista saada Laajakaista-TV -palvelun kautta eikä lempiohjelman näkyminen ole siten sään tai näkyvyyden armoilla. Valokuituyhteys palvelee vuosikymmeniä turvallisesti ja varmasti, joten sijoituksena käyttöikään nähden kuituyhteys on edullinen. Maakuntaverkon reitti kulkee Kangasvieren risteyksestä Reisjärven suuntaan Niemeen, sekä kirkonkylälle. Haemme näiltä alueilta edelleen lisää liittyjiä hankkeeseen. Voitte jättää kiinnostuksenne valokuituyhteyttä kohtaan osoitteessa http://www.kasenet.fi/kuitukysely ja mikäli ette ole maakuntaverkon reitillä jättäkää silti kiinnostuksenne valokuituyhteyttä kohtaan, sillä on mahdollista että toteutamme kiinnostuksen pohjalta verkkoa myös muualla. Kiinnostuksen voi jättää meille myös soittamalla tai sähköpostitse. Sitovia sopimuksia odotamme 17.5.2010 klo16:00 mennessä KaseNetin toimistolle Lestijärvellä (Liiketalon yläkerta). Sopimuksia saatte toimistoltamme ja lisätietoja soittamalla numeroon 06-8887111 tai lähettämällä sähköpostia osoitteella maakuntaverkko@kase.fi Valokuituyhteyden hinta on 2290 matkan ollessa enintään 200 metriä verkon liityntäpisteestä. Ylimenevältä matkalta lisämaksu on 3 /metri helpohkossa maastossa. Asennuksen osalta valokuituliittymä on myös kotitalousvähennyskelpoinen verotuksessa. Ilmoita kiinnostuksesi valokuituverkkoon tai tee suoraan sitova sopimus nyt, sillä tämänkaltainen tilaisuus on ainutlaatuinen ja liittyminen myöhemmin saattaa olla huomattavasti kalliimpaa. Lisäksi mikäli hankkeeseen ei saada riittävästi tulijoita, on mahdollista että maakuntaverkon runko jää Lestijärven osalta toteutumatta ja siten estää myös myöhemmän liittymisen valokuituverkkoon. Lisätietoja: puh. 06-8887111 sähköposti: maakuntaverkko@kase.fi http://www.kase.fi/maakuntaverkko, http://www.kasenet.fi/kuitukysely

OSUUSKUNTA PAUNET Osuuskunta Paunetin OSUUSKUNTAKOKOUS maanantaina 17.5.2010 klo 19.00 Lestijärven kunnanvirastossa videoneuvotteluhuoneessa Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus Suojavyöhyketuen haku helpottuu yleissuunnitelma ulotetaan koko Lestijoen alueelle EU-rahoitteinen "Elinvoimainen Lestijoen vesistö" hanke toteuttaa ensi kesänä suojavyöhykkeiden yleissuunnittelun myös Lestijärven alueella. Yleissuunnitelmassa määritellään suojavyöhykkeiden perustamisen tarpeellisuus Lestijoen sekä Lestijärven rantapelloille. Toholammin alueelle on kesällä 2009 tehty vastaava yleissuunnitelma (Lamminen 2009). Ensi kesällä yleissuunnittelualue käydään läpi karttojen avulla sekä peltojen osalta mahdollisimman kattavasti myös maastossa. Yleissuunnittelusta vastaavat harjoittelija Kukka-Maaria Kärki sekä vesistösuunnittelija Päivi Saari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Maastotyöt aloitetaan kesäkuussa. Lestijärven maastotyösuunnitelma esitetään tiedotustilaisuudessa 3.6.2010 klo 14.00 Lestijärven kunnanvirastossa (valtuustosali), Lestintie 39. Lisäksi rantapeltojen viljelijöitä pyritään tiedottamaan kirjeitse maastotöiden aikataulusta. Suojavyöhyke on vesistön ja pellon väliin jätettävä vyöhyke, joka on leveydeltään vähintään 15 m. Suojavyöhykkeitä perustetaan pääasiassa vesiensuojelullisista syistä, mutta niillä edistetään myös luonnon monimuotoisuutta sekä elävöitetään maisemakuvaa. Suojavyöhyke voi helpottaa viljelijän työtä, mikäli rantapellot ovat vetisiä tai muutoin hankalasti viljeltäviä. Suojavyöhykkeellä voidaan myös suoristaa lohkon reunoja. Suojavyöhykkeet luovat myönteistä ja ympäristövastuullista mielikuvaa maataloudesta ja maataloustuottajista. Suojavyöhyke on erittäin tarpeellinen jyrkillä, kaltevilla, pitkärinteisillä, tulvivilla tai eroosioherkillä rantapelloilla. Suojavyöhykettä pidetään aina vähintään tarpeellisena pellon rajautuessa suoraan vesistöön. Suojavyöhykesuunnitelmista ja tulonmenetyslaskelmista kiinnostuneet viljelijät, joiden pelloille yleissuunnitelmassa on todettu suojavyöhyketarve, voivat halutessaan pyytää hankkeelta vuoden 2010 loppuun saakka maksuttoman suojavyöhykesuunnitelman ja tulonmenetyslaskelman tekoapua. Lisätietoja: Vesistösuunnittelija Päivi Saari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Torikatu 40 B,67100 Kokkola puh. 0400 467 570, paivi.saari@ely-keskus.fi