1990 vp. - II LaVM n:o 4 - Esitys n:o 119/1989 vp. Toisen 1 a kiva Ii o kunnan mietintö n:o 4 hallituksen esityksestä tuotevastuulaiksi Eduskunta on 26 paivana syyskuuta 1989 lähettänyt valiokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen n:o 119/1989 vp. Valiokunta on eduskunnan päätöksen mukaisesti hankkinut edellä mainitusta esityksestä talousvaliokunnan lausunnon, joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi. Valiokunnassa ovat olleet kuultavina lainsäädäntöjohtaja Kaarina Buure-Hägglund ja lainsäädäntöneuvos Rauno Vanhanen oikeusministeriöstä, kuluttaja-asiamies Gerhard af Schulten, sihteeri Marjo-Riitta Lahelma Kuluttajavalituslautakunnasta, kuluttajapoliittinen sihteeri Eero Ollikainen Suomen Kuluttajaliitosta, varatuomari Antti Maijala Teollisuuden Keskusliitosta, lakimies Antti Hannula Pienteollisuuden Keskusliitosta, varatuomari Inga Pöntynen Keskuskauppakamarista, oikeustieteen kandidaatti Arto Kettunen Kaupan Keskusvaliokunnasta, varatoimitusjohtaja Jussi Järventaus Suomen Yrittäjäin Keskusliitosta, johtaja Stig Henriksson Tukkukaupan Keskusliitosta, juristi Matti Lievonen Lääketeollisuusyhdistyksestä, jaostopäällikkö Eija Orpana Kemian Keskusliitosta, varatuomari Risto Airikkala Maataloustuottajain Keskusliitosta, toimitusjohtaja Jukka Ant-Wuorinen ja johtaja Henrik Le Bell Tupakkatehtaiden yhdistyksestä, varatuomari Kaarlo Helenius Instrumentarium Oy:stä sekä professori Erkki Aurejärvi, professori Thomas Wilhelmsson ja dosentti Matti Rimpilä. Hallituksen esitys Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi tuotevastuulaki. Laki koskisi tuotteista henkilöille ja yksityiseen tarkoitukseen käytetylle omaisuudelle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. Lain soveltamisalaan eivät kuuluisi ydinvahingot, potilasvahingot, lääkeva- hingot eivätkä vahingot, joista korvaus suoritetaan liikennevakuutuslain tai tapaturmavakuutuslakien perusteella. Lakiehdotus vastaa pääosin tuotevastuuta koskevaa EY -direktiiviä. Ehdotuksen mukainen vahingonkorvausvastuu olisi vahinkoa aiheuttaneen tuotteen valmistajalla tai tuottajana, tuotteen Suomeen maahantuoneella sekä tuotetta omanaan markkinoineella. Jollei tuotteesta käy ilmi sen valmistaja tai maahantuoja, muu tuotteen liikkeelle laskenut saattaisi joutua vastuuseen siitä aiheutuneista vahingoista. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan noin vuoden kuluttua siitä, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Valiokunnan kannanotot Yleistä Hallituksen esityksen perusteluihin viitaten ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää tuotevastuulain säätämistä kuluttajansuojan kehittämisen kannalta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena uudistuksena. Erityisesti valiokunta korostaa tuotevastuulain tuotevahinkoja ennalta ehkäisevää merkitystä. Tietäessään joutuvansa vastaamaan mahdollisista tuotevahingoista tuotteita valmistavat ja maahan tuovat yritykset tehostavat markkinoimiensa tuotteiden valvontaa ja kiinnittävät entistä enemmän huomiota tuotteiden käyttöohjeisiin ja markkinointiin. Tärkeää on myös, että vahinkoa kärsineen oikeus saada korvausta paranee ja tuotevahinkojen aiheuttamat taloudelliset rasitukset jakautuvat nykyistä oikeudenmukaisemmin. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus seuraa lainsäädännön kansainvälistä kehitystä vanhentumisaikojen osalta ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin lain tarkistamiseksi. 200227N
2 1990 vp. - II LaVM n:o 4 - Esitys n:o lt9/1989 vp. Tuotevastuulain soveltaminen tupakkatuotteisiin Hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, että tupakan kohdalla voidaan lähteä siitä, että tuotetta käyttävän voidaan katsoa olevan tietoinen niistä vaaroista, joita varmuudella tai suurella todennäköisyydellä liittyy tupakan käyttöön. Tupakkatuotteiden markkinointi kohdistuu kuitenkin pääasiassa lapsiin ja nuoriin sekä keskimäärin vähemmän koulutusta saaneisiin, joita tupakan vaaroista tiedottavan terveyskasvatuksen on vaikea tavoittaa ja vakuuttaa. Erityisen vaikeaksi tupakan vaaroista kertovan tiedon perillesaamisen tekee se, että tupakkateollisuus edelleen täysin kiistää tuotteidensa käytöstä aiheutuvat terveysriskit. Tupakkatuotteet aiheuttavat varsin nopeasti voimakkaan riippuvuuden, jolloin lapsena tai nuorena aloitettua käyttöä on vaikea myöhemmin lopettaa. Tupakka on kiistatta sellainen tuote, jota lakiehdotuksen 1 :ssä tarkoitetaan ja jonka aiheuttama vahinko voi tulla korvattavaksi tämän lakiehdotuksen mukaan. Lakiehdotuksen 3 :ssä on vahingonkorvausvelvollisuuden edellytykseksi säädetty, että tuote ei ole ollut sitä liikkeelle laskettaessa niin turvallinen kuin on ollut aihetta odottaa. Turvallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon tuotteen ennakoitavissa oleva käyttö, tuotteen markkinointi ja käyttöohjeet sekä muut seikat. Hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, että markkinoinnilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia tuotteesta ilmoituksissa tai mainoksissa taikka pakkauksessa tai kaupan yhteydessä annettuja tietoja. Markkinointi ja siinä käytetty kuvamateriaali voivat vaikuttaa tuotetta käyttävän käsitykseen tuotteen turvallisuudesta. Käyttäjälle voidaan antaa liioitellun myönteinen kuva turvallisuudesta sekä antamalla tuotteesta tietoja että vaikenemalla vaaratekijöistä. Kummassakin tapauksessa tällä on vaikutusta siihen turvallisuuden tasoon, jota tuotteelta voidaan kohtuudella edellyttää. Merkittävä tuotevastuulain kannalta on nimenomaan tuotteen valmistajan ja käyttäjän välinen suhde. Tästä syystä ulkopuolisen eli esimerkiksi lääkintöhallituksen varoitusta tuotteiden vaaroista ei voida katsoa riittäväksi vapauttamaan valmistajaa vastuusta. Talousvaliokunnan lausuntoon viitaten ja ottaen huomioon tupakkatuotteiden markkinointitavat ja markkinoinnin kohderyhmän sekä tupakkatuotteiden käytöstä aiheutuvan voimakkaan riippuvuuden samoin kuin sen, että tupakkateollisuus kiistää tupakasta aiheutuvat terveysvaarat, valiokunta katsoo, että tuotevastuulaki soveltuu myös tupakkatuotteisiin. Ryhmäkanteet ja varattomuustilanteet Talousvaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomen lainsäädännöstä puuttuvat säännökset niin sanotuista ryhmäkanteista sekä säännökset, jotka turvai- sivat kuluttajan oikeudet elinkeinonharjoittaj an varattomuustilanteissa. Ryhmäkanteella voitaisiin ajaa juttua koko vahinkoa kärsineen ryhmän puolesta esimerkiksi sellaisissa tuotevahinkotilanteissa, joissa suuri joukko kuluttajia on kärsinyt samantapaisen vahingon. Ryhmäkanteita ja elinkeinonharjoittajan varattomuustilanteita koskevat kysymykset eivät liity yksinomaan tuotevastuuseen, vaan niissä on kyse oikeudenkäyntijärjestelmän ja kuluttajansuojan yleisestä kehittämisestä. Valiokunta pitää tärkeänä, että oikeudenkäyntijärjestelmää ja kuluttajansuojaa kehitettäessä selvitetään myös mahdollisuudet ryhmäkanteiden käyttöönottoon ja kuluttajien aseman turvaamiseen elinkeinonharjoittajan varattomuustilanteissa. Yksityiskohtaiset perustelut 1. Lakiehdotuksen 1 :n 1 momentin mukaan laki koskee tuotteesta henkilölle tai vahingon tapahtumisen aikaan pääasiassa yksityiseen tarkoitukseen käytetylle omaisuudelle aiheutuneen vahingon korvaamista. Lain nojalla ei näin ollen korvattaisi elinkeinotoiminnassa tai julkisessa toiminnassa käytetylle omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja. Omaisuusvahingot korvattaisiin vain, jos vahingoittunutta omaisuutta käytettiin vahingon tapahtumisen aikaan pääasiassa yksityiseen tarkoitukseen. Säännöksellä ei kuitenkaan tarkoiteta, että korvattavaksi voisi tulla vain jo käytössä ollut omaisuus, vaan jos kysymys on yksityiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden vahingoittumisesta, omaisuus on yksityisessä käytössä heti, kun se on luovutettu yksityishenkilölle. Säännöksen tarkoituksena on, että myös sellainen omaisuus, jota yleensä käytetään elinkeinotoiminnassa, voisi tulla korvattavaksi, jos
Tuotevastuulaki 3 omaisuutta tosiasiallisesti vahingon tapahtumisen aikaan käytettiin pääasiassa yksityiseen tarkoitukseen. 3. Lakiehdotuksen 3 :n mukaan vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksenä on, että tuote ei ole ollut sitä liikkeelle laskettaessa niin turvallinen kuin silloin on ollut aihetta odottaa. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tuote voi olla turvallisuudeltaan puutteellinen siinäkin tapauksessa, että puutteellisuudesta johtunut vahinko on kehittelyvahinko eli vahinko, jota ei kyetty ennakoimaan tuotteen liikkeelle laskemisen ajankohtana vallinneen tieteellisen ja teknisen tietämyksen perusteella. Näin ollen silloin-sanalla ei ole ollut tarkoitus viitata tuotteen liikkeellelaskemisajan tekniseen ja tieteelliseen tasoon. Säännökseen liittyvien tulkintaongelmien välttämiseksi valiokun-ta ehdottaa silloin-sanan poistamista lakiehdotuksesta tarpeettomana. 13. Lakiehdotuksen 13 :n mukaan on mahdollista asetuksella säätää, että maahantuojana ei ole vahingonkorvausvelvollisuutta, jos tuote on tuotu Suomeen valtiosta, jonka kanssa on vastavuoroisuuden edellytyksellä tehty sopimus maahantuojan vapauttamisesta tuotevastuusta. Pykälän 2 momentissa on säädetty sopimuksen tekemisen ehdoista. Valiokunta toteaa, että kyseessä on lain merkityksen kannalta varsin huomattava poikkeus, jolla on olennainen vaikutus kuluttajien asemaan, kosk?. asioiminen ulkomaisen valmistajan kanssa merkitsee kuluttajalle ylimääräistä kynnystä korvausvaatimuksen esittämisessä. Tästä syystä valiokunta edellyttää, että hallitus tarkoin seuraa pykälässä tarkoitettujen sopimusten solmimisesta kuluttajille aiheutuvia vaikutuksia ja ryhtyy toimenpiteisiin, jotta kuluttaja voisi saada oikeudellista apua suomalaisilta kuluttajansuojaviranomaisilta ulkomaista valmistajaa tai maahantuojaa koskevissa tuotevastuukysymyksissään. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 13 :n 3 ja 4 momenttia tarkistettaviksi siten, että pykälässä tarkoit~tut sopimusvaltiot muodostaisivat yhden kokonaisuuden niin, että tuotteen liikkuessa sopimusvaltioiden muodostaman alueen sisällä sen maahantuoja olisi tuotevastuun suhteen samassa asemassa kuin esimerkiksi vähittäismyyjäporras. 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan momentissa määritelty avustus- ja korvausvelvollisuus koskisi myös maahantuojan jalkeisiä myyntiportaita, jollei maahantuojaa määräajassa ilmoiteta vahingonkärsijälle. Lisäys on tarpeen sen turvaamiseksi, että vahingonkärsijälle vaikeuksitta löytyisi ainakin avustusvelvollinen taho sellaisissa tapauksissa, joissa tuotteesta tai sen pakkauksesta ei ilmene maahantuojaa. 4 momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että valmistajan vastuuta ei syntyisi sille, joka on tuonut tuotteen johonkin sopimusvaltioon toisesta sopimusvaltiosta, vaan vain sille, joka on tuonut tuotteen sopimusvaltioiden alueelle niiden ulkopuolelta. Lisäksi 4 rnomenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan 6 :ää sovellettaessa siihen, jolla on kotipaikka Suomessa, rinnastetaan se, jolla on kotipaikka sopimusvaltiossa. Lisäyksen tarkoituksena on, että jos tuotteen suomalainen maahantuoja on 13 :n mukaisesti vapautettu tuotevastuusta, muulle myyntipartaalle ei synny 6 :ssä säädettyä toissijaista tuotevastuuta, jos tuotteesta käy ilmi sopimusvaltiossa oleva tuotteen valmistaja tai sopimusvaltio~sa oleva, valmistajaan rinnastettava maahantuoja. Jos vähittäismyyjälle syntyisi 6 :n 1 momentin nojalla toissijainen tuotevastuu, hän voisi vapautua vastuusta ilmoittamalla määräajassa tiedot tuotteen sopimusvaltiossa olevasta valmistajasta tai valmistajan ollessa sopimusvaltioiden ulkopuolella siitä maahantuojasta, joka on tuonut tuotteen sopimusvaltioiden alueelle. Toinen lakivaliokunta ehdottaa kunnioittaen, että lakiehdotus hyväksyttäisiin näin kuuluvana:
4 1990 vp. - II LaVM n:o 4 - Esitys n:o 119/1989 vp. Tuotevastuulaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Soveltamisala l ja 2 Vahingonkorvausvelvollisuuden edellytykset 3 Vahingonkorvausta on suoritettava vahingosta, joka on johtunut siitä, että tuote ei ole ollut sitä liikkeelle laskettaessa niin turvallinen kuin (poist.) on ollut kohtuudella aihetta odottaa. Turvallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon tuotteen ennakoitavissa oleva käyttö, tuotteen markkinointi ja käyttöohjeet sekä muut seikat. 4 (Kuten hallituksen esityksessä} Vahingonkorvausvelvolliset 5 ja 6 Vahingonkarvausvelvollisuudesta vapautuminen 7 Korvattava vahinko 8 Kanneaika 9 Erityisiä säännöksiä 10-12 13 (1 ja 2 mom. kuten hallituksen esityksessä) Se, joka on tuonut tuotteen sopimusvaltiosta, on velvollinen avustamaan vahinkoa kärsinyttä korvausvaatimuksen kääntämisessä vieraalle kielelle. Jollei maahantuoja avusta siinä, maahantuojan on korvattava vahinkoa kärsineelle korvausvaatimuksen käännättämisestä aiheutuneet tarpeelliset kustannukset. Edellä tarkoitettu avustamis- tai korvausvelvollisuus koskee myös tuotteen myöhempää liikkeelle laskijaa, jollei hän kuukauden kuluessa pyynnöstä ilmoita maahantuojaa korvausta Vaativalle. Sitä, joka on tuonut tuotteen sopimusvaltioiden alueelle, pidetään tätä lakia sovellettaessa tuotteen valmistajana. Tämän lain 6 :ää sovellettaessa siihen, jolla on kotipaikka Suomessa, rinnastetaan se, jolla on kotipaikka sopimusvaltiossa. Voimaantulo 14 Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 1990 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Säilynoja, jäsenet Jokiniemi, Kautto, Kohijoki, La- piolahti, Lehtosaari {osittain), Löyttyjärvi, Myller, Mönkäre, Pietikäinen, Röntynen, Saastamoinen ja Savela sekä varajäsen Uitto.
Tuotevastuulaki 5 EDUSKUNNAN TALOUS V AUOKUNTA Liite Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 1990 Lausunto n:o 1 Toiselle lakivaliokunnalle Toinen lakivaliokunta on eduskunnan päätöksen mukaisesti pyytänyt 10 päivänä lokakuuta 1989 päivätyllä kirjeellään talousvaliokunnan lausunnon hallituksen esityksestä n:o 119/19R9 vp. tuotevastuulaiksi. Asian johdosta ovat valiokunnassa olleet kuultavina ylijohtaja Leif Sev6n ja lainsäädäntöneuvos Rauno Vanhanen oikeusministeriöstä, ylitarkastaja Ilkka Cantell kauppa- ja teollisu usministeriöstä, apulaisosastopäällikkö Antti Satuli ulkoasiainministeriöstä, toimistopäällikkö Johan Sipinen elinkeinohallituksesta, varatuomari Outi Antila-Rantanen Maataloustuottajain Keskusliitosta, oikeustieteen kandidaatti Arto Kettunen Kaupan Keskusvaliokunnasta, lainopillinen asiamies Antti Maijala Teollisuuden Keskusliitosta, varatoimitusjohtaja Jussi Järventaus Suomen Yrittäjäin Keskusliitosta, johtaja Stig Henriksson Tukkukaupan Keskusliitosta, johtaja Virpi Tiili Keskuskauppakamarista, toimitusjohtaja Pertti Forsström Puutaloteollisuus ry:stä, jaostopäällikkö Erja Orpana Kemian Keskusliitosta, johtaja Seppo Heiskanen Elintarviketeollisuusliitosta, kuluttaja-asiamies Gerhard af Schulten, kuluttajapoliittinen sihteeri Eero Ollikainen Suomen Kuluttajaliitosta, toiminnanjohtaja Gun Väyrynen Kuluttajat-Konsumenterna ry:stä, osastonjohtaja Timo Paakkanen Vakuutus Oy Pohjolasta, ympäristönsuojelujohtaja Airi Laiho Neste Oy:stä, markkinointipäällikkö Juha Setälä Airam Oy:stä ja professori Erkki Aurejärvi. Valiokuntaan on myös saapunut Pienteollisuuden Keskusliiton kirjallinen lausunto. Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki tuotteiden aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta, joka koskisi tuotteista henkilöille sekä vahingon tapahtumisen aikaan pääasiassa yksityiseen tarkoitukseen käytctylle omaisuudelle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista. Ehdotuksen mukaan korvausta olisi suoritettava vahingosta, joka on johtunut siitä, että tuote ei ole ollut sitä liikkeelle laskettaessa niin turvallinen kuin kohtuudella on ollut aihetta odottaa. Vahingonkorvausvastuu olisi vahinkoa aiheuttaneen tuotteen valmistajalla tai tuottajalla, tuotteen Suomeen maahantuoneella sekä tuotetta omanaan markkinoineella. Tuotevastuulain merkitys ja suhde Euroopan yhteisön (EY) lainsäädäntöön Valiokunta pitää hallituksen esitystä tuotevastuulaiksi erittäin merkittävänä uudistuksena. Tuotevastuulain voidaan olettaa parantavan tuotteiden laatua, ja siten ehkäisevän tuotevahinkoja ja parantavan vahinkoa kärsineen oikeutta saada korvaus tuotevahingosta. Norjan ohella Suomi tulee olemaan tällä alueella Pohjoismaissa ja laajemminkin Euroopassa edelläkävijä. EY:ssä vuonna 1985 hyväksytyssä tuotevastuuta koskevassa direktiivissä on velvoittavien määräysten ohella annettu jäsenmaille valinnanmahdollisuudet sen suhteen, ulottaako jäsenmaa tuotevastuun koskemaan alkutuotteita ja kehittelyriskiä ja asetetaanko ns. sarjavahingoissa jokin korvauskatto. Valiokunta pitää tärkeänä, että ehdotus on direktiivin rajoissa ja noudattaa pohjoismaista linjaa. Ehdotus poikkeaa EY:n direktiivistä siinä, että lakiin ei ehdoteta vahingonkärsijän omavastuuta. Pääpiirteiltään ehdotus vastaa Norjassa vuoden 1989 alusta voimaan tullutta tuotevastuulakia ja Ruotsissa valmisteltavana olevaa lakiehdotusta. Kehittelyriski Kehittelyriskin sisällyttäminen tuotevastuulain piiriin on ehdotuksen ongelmaisin kohta. Se aiheutti jo lainvalmisteluvaiheessa eniten keskustelua. Myös valiokunnassa kuuitujen asiantuntijoiden käsitykset erosivat merkittävästi.
6 1990 Yp. - II LaVM n:o 4 - Esitys n:o 119/1989 vp. Hallituksen esityksen mukaisesti kehittelyriskin sisällyttäminen tuotevastuuseen merkitsisi sitä, että kehittelyriskin aiheuttamien tuotevahinkojen kustannukset otettaisiin huomioon vakuutusmaksujen ja tuotteiden hintojen määräytymisessä ja ne jakautuisivai vastuuvelvollisen sekä tuotetta ostavien kesken" Sen sijaan kehittelyriskin jättäminen vastuun ulkopuolelle merkitsisi sitä, että vahingonkärsinyt joutuisi yksin kantamaan tällaisen tuotevahingon seuraukset. EY -direktiivissä ei ole vastuuta kehittelyriskistä, vaan se on jätetty jäsenmaiden ratkaistavaksi. Asiaa tullaan EY :n piirissä arvioimaan uudelleen vuonna 1995. Ey-maista ainoastaan Luxemburg on tähän mennessä sisällyttänyt kehittelyriskin tuotevastuulakiinsa, mutta vastuu kehittelyriskeistä on kuitenkin jo aiemman oikeuden nojalla voimassa myös Ranskassa ja Belgiassa. Norjan tuotevastuulaki koskee kehittelyriskiä ja myös Ruotsissa se on tähänastisissa ehdotuksissa mukana. On katsottu, että kehittelyriskin mukaanotto johtaa tuotekehittelyn hidastumiseen ja joillakin aloilla, kuten esimerkiksi teknokemian, muovi-, väri- ja elintarviketeollisuuden aloilla, kehitystyö voi kokonaan tyrehtyä. Uusien suomalaisten tuotteiden saattaminen markkinoille voi vaikeutua ja Suomen teollisuuden kilpailuedellytykset heikentyä, jos suomalaisten tuotteiden aiheuttamat vahingot korvattaisiin laajemmin kuin kilpailijamaiden yritysten tuotteiden. On arvioitu myös, että tuotanto- ja vakuutuskustannuksct tulevat nousemaan. Lisäksi on katsottu, että ulkomaiset valmistajat voivat pelätä uusien tuotteiden tuontia Suomeen. Kuluttajien näkökulmasta on puolestaan korostettu kehittelyriskin olevan koko tuotevastuulain kulmakivi. On jopa arvioitu, että jos tämä vahinkolaji jätetään uuden lain soveltamisalan ulkopuolelle, tarve koko lain säätämiseen kyseenalaistuu. Valiokunnan mielestä kehittelyriskin sisällyttäminen lakiin on olennainen osa kuluttajan aseman parantamista. Kehittelyriskin mukaanotto on pääosin kustannuskysymys, jonka vaikutukset vaihtelevat tuoteryhmittäin. Ottaen huomioon suomalaisen kuluttajalainsäädännön ja -hallinnon perinteen, eräistä muista maista ]o saadut kokemukset sekä pohjoismaisen linjan hallituksen esitys on kuluttajansuojan kannalta perusteltu. Valiokunnan mielestä Euroopan kehitystä tulee seurata erityisesti suomalaisen teollisuuden ja kaupan kilpailukyvyn sekä kuluttajansuojan näkökulmista. Kehittelyriskiä koskevia säännöksiä tulee tarvittaessa muuttaa Euroopan yhdentymisen uusien vaatimusten mukaisiksi. Omavastuu Ehdotus ei sisällä EY:n direktiivin mukaista esinevahinkojen vahingonkärsijän omavastuuosuutta, joka tällä hetkellä on noin 2 500 Suomen markkaa. Omavastuuta on kannatettu yleisillä kauppapoliittisilla perusteilla, mutta ennen kaikkea prosessitaloudellisilla seikoilla. Sen on katsottu estävän oikeudenkäyntien liiallista lisääntymistä, laskevan vakuutusmaksuja ja korostavan tuotteiden käyttäjien huolellisuutta. EY -maista ainoastaan Tanskassa on kuluttajavalituslautakunnan tapaisia kuluttajariitojen ratkaisuelimiä, joiden eräänä tehtävänä on vapauttaa tuomioistuimet taloudellisesti suhteellisen pienten ja oikeudellisesti melko selvien tapausten käsittelemisestä. Valiokunta korostaa että Suomessa on hyvin toimiva kuluttajavalituslautakunta, joka tutkii myös pienimuotoiset kuluttajavalitukset. Sen asemaa ja toimintaa ei saa vaarantaa. Omavastuurajan sisällyttäminen tuotevastuulakiin saattaa tehdä kuluttajansuojan tyhjäksi monen tavanomaisen vahinkotyypin osalta ja merkitä kuluttajavalituslautakunnan toimivallan tosiasiallista kumoamista tuotevastuuasioissa. Valiokunnan mielestä omavastuu on kuluttajansuojan kannalta sikäli periaatteellinen kysymys, että jos se sisällytetään lakiin, lähdetään ajatuksesta, etta kuluttaja aina tuotteen ostaessaan hyväksyy tietyn vahinkoriskin. Valiokunta katsoo myös, että omavastuu ei sovi vahingonkorvausoikeuteemme. Siinä on kysymys vakuutusteknisestä ratkaisusta. On lisaksi otettava huomioon, että omavastuu voidaan tarvittaessa myöhemmin EY :n kautta ulottaa koskemaan myös Suomea. Alkutuotteet EY -direktiivin velvoittavissa perusteksteissä alkutuotteet on rajattu pois tuotevastuun piiristä, mutta Belgiassa, Luxemburgissa, Rans-
Tuotevastuulaki 7 kassa ja Espanjassa tuotevastuu on ulotettu koskemaan myös niitä. Pohjoismaista Norjan tuotevastuulaki koskee alkutuotteita ja Ruotsin ehdotus on tehty myös tältä pohjalta. Lainvalmistelussa kiistanalainen alkutuotteiden sisällyttäminen lain piiriin perustuu ajatukselle, ettei soveltamisalan ulkopuolelle tulisi jättää tuotteita, joihin liittyy henkilövahinkojen vaara, jollei näitä varten ole toista korvausjärjestelmää. Lakiin tehtävä alkutuotteita koskeva poikkeus koskisi myös maahantuotuja alkutuotteita (vihanneksia ja hedelmiä). Valiokunnan mielestä voidaan olettaa, että kotimaiset tuotteet yleensä täyttävät korkeat turvallisuusvaatimukset. Näiden turvallisuudesta aiheutunee erittäin harvoin korvausvaatimuksia. Kun kuitenkin erityistä huomiota tulee kiinnittää tuotteisiin, joista voi aiheutua henkilövahinkoja, hallituksen ehdottamassa muodossa lain piiriin saadaan maahantuodut jalostamattomat maataloustuotteet. Lisäksi on otettava huomioon, että jalostamisen käsitteen avulla alkutuotteiden rqjaaminen on teknisesti ongelmallista. Sen sijaan valiokunta katsoo, että tulisi selvittää mahdollisuudet rajata kotimaiset keräilytuotteet (marjat, sienet ja kalat) lain ulkopuolelle. Vanhentumisaika Ehdotuksen mukainen 10 vuoden vanhentumisaika saattaa olla lyhyt ottaen huomioon, että se lasketaan tuotteen liikkeellelaskemisesta, joka voi venyä huomattavan pitkäksi. Toisaalta joissain tapauksissa 10 vuottakaan ei ole käytännössä realistinen. Norjassa vanhentumisaika on 20 vuotta. Valiokunnan mielestä lakiehdotuksen mukainen 10 vuoden vanhentumisaika on tarkoituksenmukainen. Valiokunta katsoo kuitenkin, että voitaisiin vielä selvittää mahdollisuudet soveltaa myös tuotevastuutapauksissa vahingonkorvausvastuun yleistä vanhenemisaikaa, joka on 10 vuotta vahingon tapahtumisesta, ja Suomen ehdotuksen sopeuttamista mahdollisesti yhtenevään pohjoismaiseen linjaan. tupakka on erittäin ongelmallinen. Tupakkaa ja alkoholia ei ole nimenomaan rajattu tuotevastuulain ulkopuolelle, mutta niiden kohdalla voidaan lähteä siitä, että tuotetta käyttävän katsotaan olevan tietoinen niistä yleisesti tunnetuista vaaroista, joita varmuudella tai suurella todennäköisyydellä liittyy näiden aineiden käyttöön. Erityisesti alkoholi rajautuu käytännössä pois myös siksi, että oikeus vahingonkorvaukseen koskee tuotteen oletettua tavanomaista käyttöä eikä koskaan sen väärinkäyttöä. Alkoholin kohtuullista käyttöä ei yleensä pidetä terveydelle haitallisena. Tupakan kohdalla lähtötilanne on sikäli erilainen, että tupakan normaalia käyttöäkin pidetään yleisesti haitallisena. Lain 3 :n vahingonkorvausvelvollisuuden edellytysten täyttymisen arviointi ei tupakan kohdalla ole yksinkertaista. Tupakan vahingollisuus tiedetään yleisesti, mutta valmistaja ei ole sitä esimerkiksi markkinoinnissa myöntänyt tai varoittanut terveysvaaroista tuotteen käyttöohjeissa. Niin ollen 3 :n loppuosa, jonka mukaan turvallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon ''tuotteen ennakoitavissa oleva käyttö, tuotteen markkinointi ja käyttöohjeet sekä muut seikat", viittaisi siihen, että tupakan valmistaja, joka ei markkinoinnissa kerro tupakan terveysriskeistä eikä varoita niistä käyttöohjeissa, kantaisi vastuun. Tuotevastuulain vahingonkorvauksen pääsuhde on valmistajan ja käyttäjän välillä, mistä syystä ulkopuolisen eli esimerkiksi lääkintöhallituksen varoitusta ei voitane katsoa riittäväksi. Toisaalta saman 3 :n alkuosassa säädetään, että vahingonkorvausta on suoritettava ''vahingosta, joka on johtunut siitä, että tuote ei ole ollut sitä liikkeelle laskettaessa niin turvallinen kuin silloin on ollut kohtuudella aihetta odottaa". Valiokunta katsoo, että lakiehdotuksen soveltamisen tulee olla tupakan osalta selkeä niin, ettei tulkintaa haeta mahdollisesti heti lain voimaantulon jälkeen monimutkaisen ja kalliin tuomioistuinprosessin kautta. Valiokunnan mielestä lähtökohtana tulee olla, että tuotevastuulaki koskee soveltuvin osin myös tupakkaa. Valmistajan vastuu tupakan kohdalla Kun ehdotettu tuotevastuu tähtää erityisesti henkilövahinkojen korvaamiseen ja ehkäisyyn, henkilövahinkojen yleisimmistä aiheuttajista Muita huomautuksia Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Suomesta puuttuvat säännökset ns. ryhmäkanteista, jotka tuotevastuulain tilanteissa paran-
8 1990 vp. - II LaVM u:o 4 - Esitys n:o 119/1989 vp. taisivat kuluttajan asemaa taloudellisten kustannusten jakautuessa useammalle. Samoin puuttuvat säännökset, jotka turvaisivat kuluttajan oikeudet valmistajan tai muun vastuutahon konkurssin tai liiketoimen lopettamisen varalta. Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta esittää kunnioittavasti, että toinen lakivaliokunta Jaatiessaan mietintöään ottaisi huomioon, mitä tässä lausunnossa on esitetty. Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Lindroos, varapuheenjohtaja Laurila sekä jäsenet Andersson, Antvuori, Dromberg, Huuhtanen, Ikonen, Jouppila, Kauppinen, Mönkäre, Puisto, Puska, Vastamäki ja Wasz-Höckert. Tuotevastuulain säätäminen merkitsee perusteltua uudistusta, joka selkiinnyttää tuotteiden aiheuttamien vahinkojen korvaamista. Kuitenkin uudistuksen vaikutukset mm. oikeustapausten määrään sekä tuotteiden hintaan ja saatavuuteen ovat heikosti ennakoitavissa. Tämän vuoksi tulisi käsityksemme mukaan uudistuksen tässä vaiheessa toteuttaa tuotevastuulainsäädäntö yleisen eurooppalaisen käytännön, EY:n direktiivin perustekstin, mukaisesti. Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 1990 Eriävä mielipide Tämä merkitsee sitä, että :uotevastuuta ei tule ulottaa koskemaan kehittelyvahinkoja eikä kotimaisia jalostamattomia alkutuotteita. Lakiin tulisi lisäksi ottaa EY:n direktiivin mukainen esinevahinkojen korvausten alaraja, noin 2 500 markan suuruinen omavastuu. Uudistuksesta saatavien kokemusten ja kansainvälisen kehityksen perusteella voitaisiin lakia aikanaan tarvittaessa tarkistaa. Pirkko Ikonen Pekka Puska Riitta Kauppinen Jorma Huuhtanen