Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2002 Hyväksytty SJuL:n Etelä-Suomen alueen alueparlamentissa 17.11.2001 Vantaalla
Sivu 2 (13) Sisällysluettelo: 1. Esipuhe 3 2. Hallinto 4 2.1. Alueparlamentti 4 2.2. Aluejohtoryhmä 4 2.3. Alueen toimihenkilöt 4 2.4. Työryhmät 5 2.5. Alueen posti- ja toimisto rutiinit 5 3. Aluetoiminta 6 3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta 6 3.2. Graduoinnit 6 3.3. Valmennustoiminta 6 3.4. Kilpailutoiminta 6 3.5. Leirit 6 3.6 Talous 6 Sivu 4. Liitteeet 9 4.1. Talousarvio 2002 9 4.2. Tapahtumakalenteri 2002 10 Sivu 2 (13)
Sivu 3 (13) 1. Esipuhe Aluetoiminta on osa Suomen Judoliiton alaista toimintaa. Aluetoimintaa säätelee Judoliiton hallituksen vuonna 98 hyväksymä aluetoiminnan johtosääntö. Aluetoiminnan johtosäännön mukaan aluetoiminnan päätehtävänä on tuottaa Liiton palveluja lähellä seuroja ja niiden harrastajia sekä valvoa seurojen ja harrastajien etuja. Etelä-Suomen alueen toiminnan pääpaino vuonna 2002 tulee olemaan seurojen välisen yhteistyön lisääminen sekä uusien seurojen ja ihmisten aktivoiminen alueellisten tapahtumien ja palvelujen järjestäjiksi sekä käyttäjiksi. Lisäksi pyritään tekemään toimivia työryhmiä, joiden avulla alueen tapahtumista saadaan suunnitelmallisempia ja laadukkaampia. Johtoryhmän yhteistyötä alueellisten tapahtumien organisoinnissa tullaan kehittämään entistä tiiviimmäksi mm. luomalla ohjeistus alueellisten tapahtumien järjestämisestä. Vuonna 2001 nuoremmille TehoTiimiläisille järjestettiin omat harjoitukset oman vastuuohjaajan johdolla. Tätä toimintaa jatketaan ja kehitetään mm. järjestämällä erillisiä TehoTiimi leiripäiviä sekä järjestämällä TehoTiimi kilpailumatkoja sekä tukemalla kilpailumatkoja taloudellisesti. Myös A-nuoret ja aikuisiin siirtyvät TehoTiimiläiset pyritään pitämään mukana toiminnassa järjestämällä myös heille omia harjoituksia oman vastuuohjaajan johdolla. Vanhempia tehotiimiläisiä kannustetaan myös osallistumaan Liiton Stadikan treeneihin sekä ns. kotisalileireille. Näin TehoTiimitoiminnalla saadaan vähitellen muodostettua yhä vahvempi alueellinen valmennusryhmä, josta saadaan nousemaan uusia judokoita Liiton EVL-ryhmään. Alue pyrkii vuoden 2002 aikana saamaan aikaan myös alueen ohjaajille ja vanhemmille säännöllisiä tapahtumia alueleirien lisäksi. Lähtökohtana tämän tyyliselle toiminnalle voisi olla esim. Mika Nurmisen käynnistämä teho-ohjaaja konsepti ja Jaakko Hannulan käynnistämä kata-klinikka. Myös alueleiritoimintaa jatketaan ja leireistä pyritään saamaan entistä houkuttelevampia sekä osallistujille että järjestäjille. Leirien oheistoiminta nuorimmille osallistujille vaatii kehittämistä. Oheistoimintaa varten pyritään luomaan puuha-setä/ puuha-täti -verkosto (esim. muksujudokursseja vetävistä ohjaajista). Sivu 3 (13)
Sivu 4 (13) 2. Hallinto 2.1. Alueparlamentti Alueparlamentti on alueen ylin päättävä elin. Alueparlamentti kokoontuu kahdesti vuodessa Suomen Judoliiton aluejohtosäännön määräämällä tavalla. Kevätparlamentti kokoontuu kevään alueleirin yhteydessä ja syysparlamentti syksyn viimeisen alueleirin yhteydessä. Alueen syysparlamentti valitsee alueen johtoryhmän ja toimihenkilöt seuraavaksi vuodeksi sekä hyväksyy seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion ja päättää alueellisten tapahtumien järjestäjät ja ajankohdat. 2.2. Aluejohtoryhmä Aluejohtoryhmä käyttää ylintä päätäntävaltaa toimintavuotensa aikana. Se suunnittelee, toteuttaa, ohjaa ja koordinoi alueen toimintaa. Aluejohtoryhmä kokoontuu tarpeen mukaan mm. alueleirien yhteydessä. Johtoryhmän päätöksistä tiedotetaan alueen kotisivuilla sekä alueen sähköisen postituslistan avulla. Johtoryhmän kokoonpano 2002 (v.2001) Aluepäällikkö Erkki Jokikokko (HON) Staffan Lindgren (HON) Apulaisaluepäällikkö ---- Erkki Jokikokko (HON) TehoTiimikoordinaattori Matti Lattu (TAP) A/B- J-P Jokinen (RII) C/D- Matti Lattu (TAP) Junnu-Cup-koordinaattori Elina Koskenoja (CHI) Kari Helin (TIK) Koulutus-koordinaattori Erkki Jokikokko (HON) Mika Nurminen (JKR) Alueleiri-koordinaattori Marja Niemikorpi (ARA) Jari Hirvi (NUM) 2.3. Alueen toimihenkilöt Alueen toimihenkilöt 2002 (v.2001) Alueen päägraduoija Hannu Ruuth (KIR) Hannu Ruuth (KIR) Alueen apugraduoijat Staffan Lindgren (HON) Staffan Lindgren (HON) Jaakko Hannula (TAP) Jaakko Hannula (TAP) Aluetuomari Teppo Mattsson (KIR) Teppo Mattsson (KIR) Tuomarikouluttajat Teppo Mattsson (KIR) Teppo Mattsson (KIR) Staffan Lindgren (HON) Staffan Lindgren (HON) Hannu Ruuth (KIR) Hannu Ruuth (KIR) Judon perusteet kouluttaja Mika Nurminen (JKR) Mika Nurminen (JKR) Kata-kouluttajat Jaakko Hannula (TAP) Jaakko Hannula (TAP) Staffan Lindgren (HON) Staffan Lindgren (HON) Teppo Mattsson (KIR) Teppo Mattsson (KIR) Järjestö- ja toimitsijakoul. Merja Leppävuori (NUM) Merja Leppävuori (NUM) Graduoijakouluttaja Staffan Lindgren (HON) Staffan Lindgren (HON) Tiedottaja Jarmo Lahti (KIR) Jarmo Lahti (KIR) Rahastonhoitaja Erkki Jokikokko (HON) Erkki Jokikokko (HON) Sivu 4 (13)
Sivu 5 (13) 2.4. Työryhmät Perustetaan toimivat työryhmät alueen koulutus-, Junnu-Cup, alueleirikooridinaattoreiden ja TehoTiimikoordinaattoreiden ympärille. Koulutustyöryhmän tehtävänä on kokonaisvaltaisesti suunnitella ja toteuttaa alueen koulutustoimintaa sekä saada koulutustoiminta pyörimään säännöllisesti. Koulutustyöryhmä kartoittaa alueella tarvittavat koulutukset ja toteuttaa ne. Minimissään koulutustyöryhmä vastaa tässä toimintasuunnitelmassa mainittujen koulutusten järjestämisestä. Junnu-Cup työryhmä etsii johtoryhmän avustuksella järjestäjät Junnu-Cup kilpailuille, hankkii palkinnot ja diplomit sekä ylläpitää junnu-cup tilastoa. Jos kilpailun järjestäjä niin toivoo, pyrkii Junnu-Cup työryhmä hankkimaan talkooväkeä kilpailun järjestämiseksi. Tuomareiden hankinnassa Junnu-Cup työryhmä tukeutuu aluetuomarin apuun. Alueella järjestetään neljä Junnu-Cup kilpailua vuodessa. TehoTiimityöryhmä suunnittelee TehoTiimi-leiripäivät ja harjoitukset. TehoTiimityöryhmä tekee suunnitelman niistä kilpailuista ja matkoista, joita se haluaa alueen tukevan taloudellisesti. Rahastonhoitaja päättää TehoTiimityöryhmän kanssa yhdessä kilpailuavustuksen määrän/tapahtuma. Alueleirityöryhmä etsii johtoryhmän avustuksella järjestäjät alueleireille sekä suunnittelee alueleirin sisällön. Alueleirityöryhmä pyrkii löytämään leireille parhaat mahdolliset vetäjät sekä junioireille, kilpailijjoille/tehtotiimille että ohjaajille/aikuisille. Junioreiden leirivetäjän olisi suotavaa olla mukana aktiivisesti junioritoiminnassa, jotta harjoitusten luonne olisi Nuori-Suomi hengen mukainen. Kilpailijoille/TehoTiimille leirivetäjä hankitaan yhteistyössä TehoTiimityöryhmän kanssa, jotta alueleiri vastaa TehoTiimityöryhmän tekemiä suunnitelmia ja tavotteita. Ohjaajille/aikuisille alueleirityöryhmä pyrkii etsimään sellaisia lairivetäjiä, jotka lisäävät alueen judotietoutta ja antavat uusia virikkeitä ja näkökantoja judoon. Alueleirityöryhmä suunnittelee myös alueleirien oheistoiminnan järjestäjän kanssa, sekä pyrkii hankkimaan oheistoimintaan vetäjiä alueelle luotavasta puuha-setä/ puuha-täti -verkostosta (esim. muksujudokursseja vetävistä ohjaajista). Alueella järjestetään neljä alueleiriä toimintavuoden aikana. 2.5. Alueen posti- ja toimistorutiinit Alueen posti lähetetään aluepäällikölle. Tämä nimeää tarvittaessa avukseen sihteerin ja muita toimihenkilöitä. Sivu 5 (13)
Sivu 6 (13) 3. Aluetoiminta Alue järjestää leirejä, koulutusta, kilpailuja sekä muuta seuroja palvelevaa toimintaa. Alue pyrkii olemaan linkki seurojen ja liiton välillä. Tavoitteena on myös toimia niin, että yhteistyö alueen seurojen välillä tiivistyy. Seuroja kannustetaan ja tuetaan tapahtumien järjestämisen osalta. 3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta Koulutus koordinoidaan Suomen Judoliiton koulutukseen sekä SLU:n järjestämien koulutustilaisuuksien kanssa. Alue tukee tarvittaessa Liiton koulutustoimintaa. Vuoden aikana järjestetään vähintään seuraavat koulutustapahtumat: Tuomarikoulutus - Uusien tuomareiden peruskurssi sekä tarkkailukisa Junnu-Cup:in tms. yhteydessä talven/kevään aikana. - Täydennyskurssi aluen muille tuomareille tarvittaessa syksyllä. - Kilpailijoille/TehoTiimiläisille sääntötietopaketteja alueleirien tai TehoTiimitapahtumien yhteydessä Graduoijakoulutus - Syyskaudella uusille sekä kertaaville graduoijille Judon perusteet - Keväällä ja syksyllä Kata- ja tekniikkakoulutus - Keväällä ja syksyllä ( kataklinikka / teho-ohjaaja ) Muita kursseja/(koulutus)tapahtumia järjestetään koulutustyöryhmän harkinnan mukaan ( teho-ohjaaja -päivät, kilpailujen järjestäminen, toimitsijakoulutus, seuratoiminta, teippaus, hieronta jne.) 3.2. Graduoinnit Aluegraduoinneissa graduoidaan pääsääntöisesti 1.kyu-arvot mutta tarvittaessa myös alempia kyu-arvoja. Graduointitilaisuuksia pidetään vähintään yksi kevätkaudella ja vähintään yksi syyskaudella. Aluegraduoija päättää graduointien ajankohdan ja paikan. 3.3. Valmennustoiminta Aluevalmennuksen tarkoituksena on auttaa seuroja kilpailuryhmätoiminnassa ja saada kilpailijoitaan liiton edustusvalmennusryhmiin ja edustustehtäviin sekä tukea liiton edustusvalmennussuunnitelmaa mm. ns. kotisalileirien muodossa. Valmennustoiminnan pääpaino on TehoTiimissä, johon pyritään saamaan mukaan uusia nuoria kilpailemisesta kiinnostuneita judokoita. TehoTiimiä markkinoidaan alueen seuroille TehoTiimityöryhmän toimesta mm. TehoTiimiesitteellä. Sivu 6 (13)
Sivu 7 (13) Sekä nuoremmille että vanhemmille TehoTiimiläisille pyritään järjestämään erillisiä leiripäiviä ja harjoituksia. Molemmille TehoTiimiryhmille nimetään oma vastuuhenkilö/koordinaattori, jotka johtavat TehoTiimityöryhmää. TehoTiimiläisiä pyritään tukemaan taloudellisesti kilpailu- ja leirimatkoilla. 3.4. Kilpailutoiminta 3.5. Leirit Alue järjestää aluemestaruuskisat D-, C- ja B-junioreille sekä miehille ja naisille. Tarvittaessa voidaan osallistujat jakaa tasoryhmiin esim. vyöarvojen mukaan. Mikäli kiinnostusta riittää, järjestetään senioreille tapaaminen kisan merkeissä (ne-waza?). Alueen Junnu-Cup toimintaa jatketaan. Junnu-Cup:iin saa osallistua vain sellaiset valkokeltavöiset judokat, joilla on korkeintaan kuusi (6) otteluvoittoa kansallisista kilpailuista. Selvitetään tarvitaanko harjoituskilpailuja myös vanhemmille vasta-alkajille. 3 kisaa vuodessa, alue laskuttaa seuroja ja järjestäjä perii lisäksi 5 euroa jokaiselta kilpailijalta. Tuomareille pieni korvaus, n. 100 FIM. Junnu-Cup-, Suomi-Cup- ja Samurai-Cup kilpailujen ajankohdat ja paikat: Suomi-Cup I/2001??.1.? C- (ja D-) junnut Tapanilan Erä? Samurai-Cup I/2001 2.2. B- ja A-junnut Varkaus Suomi-Cup II/2001 9.3.? C- (ja D-) junnut Kaakkois-Suomi? Samurai-Cup II/2001 23.2. B- ja A-junnut Lahti Suomi-Cup III/2001 20.4? C-junnut Helsinki Samurai-Cup III/2001 16.3. B- ja A-junnut Tampere JC I / 2001 keltavöiset Loviisan seudun JS Arashi? JC II / 2001 keltavöiset 29.9.2002 Nummelan Judo JC III / 2001 keltavöiset loka-marraskuu, Vantaan Jukara vain D- ja C-nuoret (ei E-nuoria!) Aluemestaruuskilpailut??.1? kaikki Tapanilan Erä Alueella pidetään vähintään neljä alueleiriä. Mahdollisuuksien mukaan voidaan järjestää yksi tai kaksi kaikille avointa alueparileiriä yhdessä Kaakkois-Suomen alueen kanssa. Tämän lisäksi järjestetään erilaisia teemaleirejä kuten Tehotiimin leirit, kata- ja tekniikkaleirejä yms. sekä liittovalmennusta tukevia ns. kotisalileirejä, joilla korvataan muutama EV-leiri. Alueleirien ohjelmat koordinoi alueleirikoordinaattori yhdessä ryhmänsä kanssa. Leiriajankohdat ja -paikat ovat seuraavat: Alueleiri 1 9.3 Shogun, Espoo Alueleiri 2?.4.? Järvenpään Akagi Sivu 7 (13)
Sivu 8 (13) Alueleiri 3 7-8.9.? päätetään kesällä Alueleiri 4 14-15.12.? Kantvik-forumin yhteydessä Alueparileiri Etelä/Kaakko ei päätöstä Int. Hels. Judo Camp 7-11.8. Helsinki Chikara Valtakunn. Budo-leiri 7-9.6. Varala, Tampere Alueparileiri Etelä/Kaakko ei päätöstä 3.6. Talous Alue rahoittaa toimintansa pääasiassa leirien sekä valmennus- ja koulutustilaisuuksien tuotoilla.tehotiimin jäsenmaksuilla katetaan osa Tehotiimin valmennuskuluista ja matkaavustuksista sekä vuoden lopussa myönnettävistä Tehotiimi-stipendeistä. Sivu 8 (13)
Sivu 9 (13) 4. Liitteet 4.1. Talousarvio vuodelle 2002 Tilinro Selitys Erittely Yhteensä TUOTTOTILI 3020 Osanottomaksut (JC + aluemestaruuskilpailut) 3*100*20 + 2000 8000 3022 Koulutus (C-laji+Ohjaaja+Tuom +??) 2*25*300+2*6*150 16800 3024 Valmennus / alueleirituotot seura 60/alue 40 4*1000 4000 5000 Jäsenmaksut (Tehotiimi) 50*350 17500 Graduointimaksut (1.kyu) 10*300 3000 5120 Varainhankinta (Tehotiimi-tavaraa yms) 20*150 50*50 5500 Tulot yhteensä 54800 KULUTILI 3260 Vakuutuksia (alueleirit, Junnu-Cup, vastuuvakuutus ym) 4000 3310 Tila- ja salivuokrat 1000 3550 Matkakorvauksia ja pv-rahoja vetäjille ym 3000 EA-ryhmien pv-rahat Junnu-Cupeissa 4*550 2200 3560 Kilpailijoiden ja joukkueiden matkatukia 15000 3580 Osanottomaksuja (Tehotiimi) 3000 3600 Koulutus (materiaalit liitosta) 5000 3604 Tiedotusmateriaali/aluekiertokirjeet/netti 2000 3650 Toimistotarvikkeet 400 Tehotiimitarvikkeita yms (tarroja, painatuksiayms) 8000 3700 Urheilijatuet (Tehotiimin stipendit) 5000 3740 Valmentajatuet koulutus yms 1000 3800 Kokouskulut 500 3812 Palkintokulut 4000 3840 Postikulut 300 3842 Puhelin + fax 300 3848 Pankkipalvelut 900 Kulut yhteensä 55600 Sivu 9 (13)
Sivu 10 (13) 4.2. Suomen Judoliiton alustava tapahtumakalenteri vuodelle 2002 Kysymysmerkki? tapahtuman päivän tai paikan kohdalla tarkoittaa sitä, että tapahtumasta ei ole vielä saatu vahvistusta Judoliittoon. Päivitetty 29.10.2001 (kopioitu Suomen Judoliiton www-sivuilta 11.11.2001) 2002 Tammi 11-13 Alueet Kotisalileiri/alueleiri 12 Kuopio Kallax-Shiai PB,TB,PC,TC,PD, TD 13 Kotka Junnukannu Shiai PB,TB,PC, TC, PD, TD 17-23 Mittersill Training Center M, N 19 Joensuu Finlandia Cup 1 M, N 20 Monaco EJU B-turnaus M,N 24-27 Tampere, Varala EV-leiri M,N,N20 26 Tampere Andiamo-Shiai PB,TB,PC,TC,PD,TD 26 alueet Suomi-Cup 1 PC, TC, PD, TD 26-27 Moskova EJU A-turnaus M,N 28-31 Moskova KV leiri M,N Helmi 1-3 Tallinna Tallinna Open M, N 2 Varkaus Samurai-Cup 1 M20,N20,PB,TB 2-3 Sofia, BUL EJU A-turnaus M, N 3-8 Tallinna KV leiri M,N 7-10 Tampere, Varala EV-leiri M20 8-10 Tampere, Varala EV-leiri PB,TB 8-10? Kotisalileiri 9-10 Riika Latvia Latvia Open M, N 9-10 Pariisi, FRA EJU Super A-turnaus M, N 11-15 Pariisi,FRA EJU Training Center M, N 16 Kuopio Finlandia Cup 2 M, N 16-17 Tallinna Eestin avoimet PB,TB 16-17 Leonding,AUT EJU A-turnaus M, N 23 Lahti Samurai-Cup 2 M20,N20,PB,TB 23-24 München EJU Super A-turnaus M, N 28- Tampere, Varala EV-leiri M,N,N20 Maalis 2-3 Budapest EJU A-turnaus M, N -3 Tampere, Varala EV-leiri M,N,N20 4-7? Budapest KV-leiri M,N 7-10 Tampere, Varala EV-leiri M20 8-10 Tampere, Varala EV-leiri PB,TB 8-10 Praha, TSE EJU A-turnaus M, N Sivu 10 (13)
Sivu 11 (13) 9 alueparit Suomi-cup 2 PC, TC, PD, TD 9 Alueleiri Shogun, Espoo 16-17 Warsova, POL EJU A-turnaus M, N 16 Tampere Samurai-Cup 3 M20,N20,PB,TB 16-20 Arlon Belgia Ladies Open ja leiri N, N20 18-22 Warsova, POL Kv Leiri M,N 23 Helsinki Finlandia Cup 3 M, N 23 Bremen KV kilpailu PB 23-24 Rooma, ITA EJU A-turnaus M, N 23-24 Tallinna Tallinna Avoin M20,N20 24 Helsinki Alemp. vöiden mest. M,N,PB,TB,PC,TC, 24 Bremen KV kilpailu M20 25-28 Bremen Kv leiri M20,N20,PB,TB 28- Tampere, Varala EV-leiri M,N,N20,M20 30 Kurikka Aprilli Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD 30-31 Aalborg, DEN KV.nuorten kilpailu PB,TB Huhti -1 Tampere, Varala EV-leiri M,N,N20,M20 1-2 Aalborg, DEN KV.nuorten leiri M20,N20,PB,TB 5-7 Alueet Alueleirit/kotisalileiri 5-7 Rotterdam EJU A-turnaus M, N 6 Oxelösund,SWE Sörmlandstreffen M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD 8-11 Venäjä/Podolski Kv leiri M,N 13-14 Savonlinna SM-kilpailut M, N 15-18 Minsk Kv leiri M,N 19-21? Kotisalileiri 19-21 Birmingham British Open M, N 20 Helsinki Suomi-Cup 3 PC, TC, PD, TD 20-21 Tallinna Kv kilpailu M20,N20,PB,TB 22-26 Cardiff, GBR Kv. leiri M,N 27 Hämeenlinna Hämeenlinna Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD Touko 4 Oulu Haru-shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD 4-5? Tanska PM-kilpailut M, N 9-12 Tampere, Varala EM- ja testileiri M, N 9-12 Ruotsi Lund Luigi Judo Camp PB,TB 11 Pieksämäki OP-Shiai PB,TB, PC, TC, PD, TD 11-12 Portugali EJU A-turnaus M20,N20 11-12 Pietari Kv kilpailu M20,N20 12 Espoo Espoo Shiai PB,TB,PC,TC,PD,TD 16-19 Slovenia EM-kilpailut M, N 16-19 Tampere, Varala EV-leiri N20 17-19 Tampere, Varala EV-leiri PB,TB 18 Vantaa Ne-Waza SM M,N 25 Rovaniemi Koyama-Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE Sivu 11 (13)
Sivu 12 (13) 25-26 Ranska EJU A-turnaus M20,N20 26 Turku Aurajoki Shiai BP,BT,CP,CT,DP,DT,EP,ET 30- Tampere, Varala EV-leiri M20 Kesä -1 Tampere, Varala EV-leiri M20 1-2 Puola Olympic hopes -kisa PB,TB? Sassari ITA Guido Sieni -kilpailu M? Sassari ITA Kansainvälinen leiri M 3-5 Puola KV leiri PB,TB 6-8 Turkki EJU tuomarisem. Tuomarit 7-9? Kotisalileiri 7-9 Tampere, Varala Budoleiri 2001 PD, TD, PE, TE 7-9 Tampere, Varala Nuori Suomi judo-ohjaajakoulutus 7-9 Tampere, Varala Fyys. harj. perusteet koul.? Italia TreTorri M 10-14? Peruskuntoleiri M,N 15-20? Peruskuntoleiri M,N 15-16 Göteborg EJU A-turnaus M20, N20 17-18 Göteborg Kv leiri M20,N20 21-23 Pohjois-Irlanti Veteraanien MM 26-30 Loviisa Arashin kesäleiri 26-30 Heinävesi Yanagi Judo Camp M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC Heinä 6-7 Andorra European Youth Cup PB,TB 6-13 Espanja EJU Training Center M,N 17-21 Turku Turku Judo Week M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC 22-28 Nurmes Bomba Judo Camp M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC Elo 1-4 Mäntyharju Eloleiri Kaikki 3-8 Minsk EJU A-turnaus ja leiri M,N 7-11 Helsinki Helsinki Judo Camp M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC 8-11 Vilna EJU B-turnaus M,N 16-18? Kotisalileiri 17-18 Unkari EJU A-turnaus M20, N20 24-28 Puola Kv kilpailut ja leiri M20, N20 29- Tampere, Varala EV-leiri M,N 31- Turkki EJU A-turnaus M20,N20 Syys -1 Turkki EJU A-turnaus M20,N20-1 Tampere, Varala EV-leiri M,N 6-8? Kotisalileiri 6-8 Alueet Alueleirit 7-8 Tsekki EJU A-turnaus M20, N20 9-10 Tsekki KV leiri M20, N20 12-15 Cheju, Korea MM-kilpailut M20,N20 Sivu 12 (13)
Sivu 13 (13) 14 Raisio Ryhti-Shiai M,N,PB,TB,PC,TC 21 Joensuu Yawara-Shiai Kaikki 21-22? Swedish Open M,N 28 Nummela Hiiden-Shiai M,N,P 28 Rovaniemi Ruska-Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD 28-29 Ranska EJU A-turnaus M20, N20 29 Nummela Junnu-Cup valko-keltavöiset Loka 3-6 Tampere, Varala EV-leiri M,N,M20,N20 5 Tampere Eden Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD 11-13? Kotisalileiri 11-13 Tampere, Varala EV-leiri PB,TB 12 Mikkeli Mikkeli-Shiai PC,TC,PD,TD,PE,TE 12-13 Berliini EJU A-turnaus M20, N20 12-13 Pietari Kv kilpailu M,N 14-15 Berliini Kv leiri M20, N20 19-20 Ruotsi Swedish Open M20, N20 19 Kerava Kerava Shiai M20,N20,PB,TB,PC,TC,D 19? Joukkue SM M 26-27 SM-kilpailut M20,N20,PB,TB 31- Tampere, Varala EV-leiri M,N Marras -3 Tampere, Varala EV-leiri M,N 9-10 Vantaa Finnish Judo Open M, N 15-17 Hollanti EM-kilpailut M20, N20 16 Kuopio ABB-Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD? Göteborg, SWE Swedish Judo Open M,N 16-17 Norja ScanOpen M,N 23-24 Kouvola Schades Cup ja leiri M20,N20,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE 29-? Kotisalileiri 30 Iisalmi Genelec Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD Joulu -1? Kotisalileiri 7 Lahti Lahti-Shiai M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD 12-15 Jugoslavia Opiskelijoiden MM M,N 13-15? Kotisalileiri 13-15 alueet Alueleiri 27-30 Varala EV-leiri M,N,M20,N20 28-31 Varala EV-leiri PB,TB Sivu 13 (13)