VUODEN 1917 VERINEN HUHTIKUU

VUODEN 1917 VERINEN HUHTIKUU Vuoden 1917 huhtikuusta tuli Manfred von Richthofenin uran menestyksekkäin. Hänen henkilökohtainen voittotilinsä kasvoi kolmestakymmenestäkahdesta brittikoneesta viiteenkymmeneenkahteen, mikä ylitti oppi-isä Oswald Boelcken neljänkymmenen voiton saavutuksen ja teki Richthofenista aikansa menestyksekkäimmän hävittäjä-ässän. Lisäksi vuoden 1917 huhtikuusta tuli Ison-Britannian historian toiseksi tappiollisin kuukausi ensimmäisessä maailmansodassa, kun se menetti rintamalla olleista lentojoukoistaan kolmasosan; 316 lentäjää ja tähystäjää viidestäkymmenestä eri laivueesta. Ei olekaan ihme, että britti-ilmailun historiassa ajanjaksoa kutsutaan veriseksi huhtikuuksi. Saatuaan strategisen vetäytymisen onnistuneesti päätökseen vahvojen puolustusasemien suojiin Saksan sodanjohto järjesti joukot uudelleen brittien ja ranskalaisten odotetun hyökkäyksen alla. Lisäksi Saksan lentoyksiköillä oli yhä käytössään ylivoimaiset koneet, joilla voitiin hyökätä ja vetäytyä tarpeen mukaan useimmiten omien linjojen yllä käydyistä ilmataisteluista. Liittoutuneiden lentojoukoilla ei ollut minkäänlaista etulyöntiasemaa, vaan ne joutuivat säästämään joukkojaan päähyökkäykseen lähettäessään rintamalle koneita epätavallisen myrskyisään kuukauteen osui paljon lumisateita häiritsemään saksalaisten viestiliikennettä. Sää pilasi sunnuntain, huhtikuun ensimmäisen päivän, mutta seuraavana päivänä tuuli- ja sade-ennusteista huolimatta Richthofen komensi kaksi neljän koneen lentuetta lentovalmiuteen aamuviideksi. Taisteluun päästiin kuitenkin vasta kolme tuntia myöhemmin, ja Richthofen pääsi osallistumaan koitokseen vahvistetulla ja kunnostetulla Albatros D.III -koneellaan. Muistelmissaan hän totesi seuraavaa: Olin vielä sängyssä, kun sotilaspalvelija ryntäsi sisään ja huusi: Herra yliluutnantti, britit ovat jo täällä! Tokkuraisena katsoin ulos ikkunasta ja näin hyvien ystäviemme kaartelevan kentän yllä. Nousin ylös ja pukeuduin ripeästi. Punalintuni oli valmiina aamun puhteeseen. Me- 115

116 kaanikot tiesivät, etten päästäisi edullista tilaisuutta käsistäni. Kaikki oli valmiina. Vedin turkisvuorisen lentohaalarin ylleni ja nousin taivaalle. Olin silti viimeisenä ilmassa. Toverit olivat jo minua lähempänä vihollista. Pelkäsin, että saalis livahtaisi pakoon, ja että joutuisin seuraamaan silmieni edessä käytävää ilmataistelua syrjästä. Yhtäkkiä yksi röyhkeistä briteistä syöksyi kimppuuni ylhäältä ja yritti pakottaa minut maahan. Päästin hänet tyynesti lähemmäs, ja sitten alkoi iloinen tanssi. Pian vastustajani lensi kumollaan ja ties miten päin. Olin parempi lentäjä, eikä aikaakaan, kun hän tajusi olevansa satimessa. Taistelun tauottua hetkeksi varmistin, että olimme kahden. Silloin taitavampi ampuja, rauhallisempi lentäjä ja se, joka oli toista edullisemmassa asemassa, selviytyisi voittajana vaaran uhatessa. Taitojaan hyödyntämällä Richthofen pääsi pudotusasemiin sinnikkään vastustajan yläpuolelle ja taakse. Juuri kun brittilentäjä näytti olevan laskeutumassa ja antautumassa, hän lähtikin pakoon täyttä vauhtia suoraan eteenpäin. Richthofen seurasi perässä puunlatvojen korkeudella ja avasi tulen. Omaan moottoriin tulleesta osumasta välittämättä hän jahtasi kaksipaikkaista konetta, kunnes se rysähti taloryppääseen Farbusin kylässä Arras sta koilliseen. Richthofen totesi näin: Palasin [La Brayelleen] erittäin tyytyväisenä punaisen polkupyöräni aamuiseen toimintaan. Taistelutoverini olivat vielä ilmassa ja yllättyivät, kun kerroin myöhemmin aamiaispöydässä 32. ilmavoitostani. Eräs nuori luutnantti oli saavuttanut ensimmäisen voittonsa [sinä aamuna], mistä iloitsimme kaikki yhdessä. Sinä aamuna Hävittäjälaivue 11 saavutti vielä neljä ilmavoittoa ennen kuin vieraaksi saapui eräs toinen nouseva tähti, reservin luutnantti Werner Voss. Yhdeksäntoistavuotias Voss oli liittynyt Boelcke-laivueeseen juuri ennen Richthofenin lähtöä Hävittäjälaivue 11:n komentajaksi, ja miehistä tuli hyviä ystäviä. Voss osoitti pian olevansa varteenotettava hävittäjälentäjä ammuttuaan alas yli kaksikymmentä viholliskonetta alle neljässä kuukaudessa enimmäkseen epäsuotuisista sääoloista välittämättä. Richthofen ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, vaan kertoi vieraalleen vaatimattomasti aamun tuoreesta voitosta. Myöhemmin hän kirjoitti

näin: Voss oli pudottanut kahdennenkymmenennenkolmannen koneensa edellispäivänä. Hän hengitti siis niskaani ja oli niihin aikoihin pahin kilpailijani. Voss ei tuntenut Hävittäjälaivue 11:n toiminta-aluetta, joten Richthofen kutsui hänet laivueen seuraavalle partiolennolle Arras n suuntaan, josta hän maamerkkeihin tutustuttuaan voisi palata Lagnicourtiin. Richthofen johti joukkoa ja päätti aamun työn kello 11.20, kun hän yhytti veljensä Lotharin ja Vossin kanssa kahdeksan kaksipaikkaista Sopwithia, jotka olivat luultavasti palaamassa kuvauslennolta Vimyn harjanteelta. Manfred pakotti yhden Sopwitheistä maahan noin kolmensadan metrin päässä Givenchystä itään. Taistelukertomukseen hän kirjasi seuraavaa: Kun vastustaja ei suostunutkaan antautumaan ja [tähystäjä] jatkoi tulittamista vielä maastakin käsin, koneeni sai pahan osuman lentäessäni vain viiden metrin korkeudessa. Niinpä kaarsin vielä kertaalleen maassa lojuneen koneen kimppuun ja surmasin toisen sen miehistönjäsenistä. Sopwithin tähystäjä oli kerrassaan sinnikäs ja taisteli katkeraan loppuun saakka jatkuva vastarinta antoi Richthofenille oikeuden tulittaa maassa olevaa vastustajaa, jonka hän olisi muuten jättänyt oman onnensa nojaan. Seuraavana päivänä Manfred von Richthofen johdatti veljensä Lotharin ja Karl-Emil Schäferin kolmen FE2b-koneen kimppuun Méricourtin lähistöllä Lensistä kaakkoon. Manfred ampui alas 34. uhrinsa Liévenin lähellä. Huhtikuun neljäntenä päivänä viisi päivää ennen brittien ja ranskalaisten tuloksettoman hyökkäyksen alkua Kuninkaalliset lentojoukot aloittivat ilmaiskun brittien etulinjan tuntumassa houkutellakseen saksalaisia koneita suunnitellulta taistelualueelta, jotta Kuninkaallisten lentojoukkojen tiedustelu- ja pommikoneet pääsisivät lentämään ilman vastarintaa. Yritys päättyi katastrofiin. Huhtikuun neljännestä kahdeksanteen päivään käydyissä taisteluissa ammuttiin alas 75 brittikonetta, mikä johti yhdeksäntoista miehen kuolemaan, kolmentoista haavoittumiseen ja seitsemänkymmenenkolmen katoamiseen. Mikä pahinta, tavallista huomattavasti yleisemmissä lento-onnettomuuksissa menetettiin viisikymmentäkuusi konetta. Saksan 6. armeijan sektorilla kirjattiin ensimmäiseltä päivältä kaksi brittitappiota eikä ainuttakaan saksalaista kaatunutta. 117

Huonosta säästä huolimatta Richthofen hyökkäsi huhtikuun viidentenä aamupäivällä 48. laivueen ensimmäisellä hyökkäyspartiolennollaan olleen kuuden kaksipaikkaisen Bristol F.2A -hävittäjän kimppuun. Upouusien hävittäjien kärjessä lensi ylistetty kapteeni William Leefe Robinson, joka oli ensimmäinen Viktorian ristillä palkittu Yhdistyneen kuningaskunnan lentäjä. Etevästä miehistöstä huolimatta Bristol-hävittäjien ensimmäinen lento etulinjaan kuivui kokoon, kun konekiväärit jumiutuivat kesken kaiken, jolloin Hävittäjälaivue 11 pääsi niskan päälle. Richthofen ylisti selonteossaan uudelleen käyttöön saamaansa ja entisestään vahvistettua Albatrosia sen päivän kahdesta ensimmäisestä ilmavoitosta: 118 D.III:n vauhti ja nousunopeus ovat selvästi parempia kuin [F.2A:n]. Laivueeni pakotti kuuden lentokoneen vihollisjoukosta neljä laskeutumaan linjojemme taakse. Richthofen ampui alas ensimmäisen F.2A-koneensa kello 11.15 Lewarden yllä ja toisen varttia myöhemmin Cuincyn taivaalla. Luutnantti Georg Simon saavutti sinä päivänä ensimmäisen ilmavoittonsa pudotettuaan Bristol F.2A -koneen Auchyn yllä. Méricourtin lähettyvillä ylikersantti Sebastian Festner puolestaan saavutti neljännen ilmavoittonsa, A.3337-tunnuksella varustetun F.2A-koneen, jonka ohjaimissa oli Viktorian ristillä palkittu kapteeni Leefe Robinson ja tähystäjänä vänrikki Edward D. Warburton. Molemmat miehet selvisivät rytäkästä ehjin nahoin ja päätyivät sotavangeiksi. Vaikka olikin kiirastorstai, päivän voittosarja ja kapteeni Leefe Robinsonin vangitseminen saivat Hävittäjälaivue 11:n kaikki miehet alimmaisesta sotamiehestä aina komentajaan juhlatuulelle. Saksan ahdasmielisessä sotakoneistossa juhlinta oli harvinaista, mutta sen uusimmassa asehaarassa eli ilmavoimissa sitä sattui tavallista useammin, sillä lentäjien ja mekaanikkojen väliset läheiset suhteet edellyttivät toverihenkeä. Laivueen juhliessa menestystään kahdeksantoista brittiyöpommikoneen lentue oli matkalla kohti Douain aluetta ottaakseen oman osansa päivän voitoista. Kun Saksan etulinjan tähystäjät ilmoittivat Hävittäjälaivue 11:lle lähestyvistä vihollispommittajista, Richthofen keskeytti ilonpidon ja järjesti nopeasti oman yllätysjuhlat. Hän käski kaikki kiväärein aseistetut laivueenjäsenet puolustamaan kenttää ja sytytti kentän valonheittimet.

Richthofen kuvaili La Brayellen pommitusta näin: [Yksi] engelsmanneista näytti lentävän todella korkealla. Ensin se kiersi koko kentän kertaalleen. Luulimme sen etsivän toista kohdetta. Samassa se kuitenkin sammutti moottorinsa ja lähti syöksyyn. Haimme kiväärit ja aloimme ampua [sitä]. Sitten konetta ei enää näkynytkään, mutta kajahtelevat laukaukset riittivät rauhoittamaan meitä. Sitten kone osui valokeilaan ja kautta kentän syntyi valtava meteli. Kone oli aika vanha rotisko, ja tunnistimme sen mallin tarkkaan. Se oli korkeintaan kilometrin päässä meistä ja lensi suoraan kohti kenttää jatkuvasti maata lähestyen. Sitten lentäjä käynnisti taas moottorin ja tuli suoraan kohti. Kurt Wolff tuumasi: Luojan kiitos, se etsii kentän toista reunaa. Ei aikaakaan, kun pommeja alkoi sataa. Meitä varten järjestetty ilotulitus näytti upealta. Vain säikky jänis olisi pelästynyt sitä. Uskoakseni yöpommitukset vaikuttavat ainoastaan taisteluhenkeen. Jos päästää löysät housuun, siitä ei nolostu kukaan muu kuin asianosainen. Pitkäperjantaina tapahtui myös jotakin muuta, jonka merkitystä Hävittäjälaivue 11:n ja muiden etulinjan yksiköiden miehet eivät käsittäneet vielä moneen kuukauteen; Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti virallisesti sodan Saksalle ja Itävalta-Unkarille. Seuraavana päivänä Richthofen ylitti rintamalinjan neljän taistelutoverinsa kanssa etsiessään viholliskoneita Arras n eteläpuolelta. He havaitsivat kuuden brittiläisen Nieuport 17 -koneen lentueen ja iskivät sen kimppuun. Albatros-koneiden lentäjät päihittivät vastustajansa; kahdella tahdistetulla konekiväärillä aseistetut saksalaiskoneet hajottivat käytännössä kappaleiksi kömpelömmät Nieuportit, joissa kussakin oli vain yksi konekivääri. Richthofenin 37. uhri syöksyi maahan liekeissä Mercatelin lähistöllä. Wolff, Schäfer ja Festner pudottivat kukin yhden viholliskoneen. Pääsiäissunnuntain aiempaa paremman sään ansiosta lentotoiminta lisääntyi huomattavasti. Kuninkaallisten lentojoukkojen aloittaessa Arras n taistelun loppuvalmistelut Saksan Hävittäjälaivueet 4 ja 11 yhdistivät voimansa Arras n ympäristössä. Yhdessä laivueet ampuivat alas seitsemän brittikonetta; mukana olivat Richthofenin 38. ja 39. ilmavoitto. Ylikersantti Sebastian Festner, joka pudotti alkajaisiksi seitsemännen uhrinsa, oli vähällä itsekin joutua pudotetuksi, kun Albatros D.III -koneen alasiipi 119

katkesi kesken taistelun. Hän onnistui laskeutumaan, mutta Richthofen oli raivoissaan toistuvasta ongelmasta, joka olisi jo pitänyt korjata. Tyystin tympääntyneenä hän kirjoitti sotilasilmailuvirastolle laatimaansa selontekoon näin: Kone lähetetään rintamalta taistelukelvottomana. Keisari Vilhelm II:n pääsiäisjuhlallisuuksiin kuului ylimmän sotilashallinnon ilmoitus kunniamerkeistä, jotka vain keisari itse saattoi myöntää. Luettelon kärjessä oli Preussin korkea-arvoisin sota-ajan kunniamerkki Pour le Mérite -kunniamerkki, joka myönnettiin korkea-arvoisille upseereille tunnustuksena esimerkillisestä toiminnasta vastuullisissa tehtävissä. Vuoden 1917 huhtikuun 8. päivänä jälkimmäiseen ryhmään kuului kaksi ilmavoimien ylintä upseeria; ilmavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Ernst von Hoeppner, sekä hänen esikuntapäällikkönsä, everstiluutnantti Hermann von der Lieth-Thomsen. Taistelumenestyksen ansiosta Pour le Mérite -kunniamerkki myönnettiin Boelcke-laivueen 20-vuotiaalle reservin luutnantti Werner Vossille. Hän oli ensimmäinen hävittäjälentäjä lähes kolme kuukautta Manfred von Richthofenin jälkeen, joka sai kunnian kantaa korkeinta kunniamerkkiä. Voss, jolle oli myönnetty Hohenzollernin ritarikunnan ritariristi 17. maaliskuuta, oli saavuttanut kaksikymmentäneljä ilmavoittoa (verrattuna Richthofenin kuuteentoista) saadessaan sinikultaisen emaloidun Maltanristin. Jälleen kerran kunniaa janoavien rimaa oli nostettu korkeammalle. Samanlaisella keisarillisella käskyllä kuusitoista päivää aikaisemmin yliluutnantiksi ylennetty Manfred von Richthofen ylennettiin heti uudestaan ja tällä kertaa kapteeniksi (Rittmeister). Hän palveli paraikaa ilmavoimissa, mutta perinteen mukaan hän sai ratsuväen kapteenin arvon. Yhdellä keisarin kädenheilautuksella kadettikurssinsa peränpitäjä Richthofen kohosi sotilasarvoon, jonka saavuttamisessa suurimmalta osalta kurssitovereista kesti vielä vuosia. Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä, maanantaiaamuna puoli kuudelta brittien 1. ja 3. armeija hyökkäsivät saksalaisjoukkojen kimppuun rintamalla, joka ulottui noin kolmetoista kilometriä Arras n kaupungista etelään ja yksitoista kilometriä pohjoiseen. Aisnen sektorille suunnitellun ranskalaishyökkäyksen harhautukseksi kaavailtu hyökkäys sai runsaasti tukea Kuninkaallisten lentojoukkojen yksiköiltä. Enimmän osan päivää lumi ja voimakas tuuli teki kuitenkin lentäjien aikeet tyhjiksi. Niinpä Saksankin ilmapuolustus oli kevyttä, ja 6. armeijan ainoa ilmavoitto sinä päivänä oli kaksipaikkainen BE-kone, jonka luutnantti Karl-Emil Schäfer ampui alas Saksan linjojen takana Lensin länsipuolella. Seuraavana päivänä 120

jatkuneen voimakkaan tuulen ja lumisateen ansiosta Kuninkaallisten lentojoukkojen yksiköt pääsivät ylittämään linjat maajoukkojen tukena käytännössä ilman saksalaisten minkäänlaista vastustusta. Hävittäjälaivueet 4 ja 11 korvasivat hiljaiselon huhtikuun 11. päivänä kuittaamalla yhdeksän ilmavoittoa ilman tappioita. Manfred von Richthofen hyökkäsi matalalla lentäneen BE2-tukikoneen kimppuun Willervalin yllä Arras sta koilliseen ja syöksi sen suoraan pommikuoppaan. Luutnantti Kurt Wolffin näkemä taistelu päättyi Richthofenin neljänteenkymmenenteen voittoon, minkä jälkeen uunituore kapteeni nousi kaikin tavoin oppi-isänsä, kapteeni Oswald Boelcken rinnalle. Seuraavana iltana Richthofen toivotti Hävittäjälaivue 11:een tervetulleeksi erikoisen siviilivieraan. Professori ja tohtori Georg Wegener oli ryhtynyt harjoittamaan tuottoisaa ja kiehtovaa sotakirjeenvaihtajan tointa Die Kölnische Zeitung -lehden palveluksessa. Berliinin sotaministeriö oli antanut hänelle luvan kiertää rintamia ja kirjoittaa lukijoille myönteisiä ja mieltä ylentäviä kirjoituksia isänmaan puolesta taistelevista miehistä. Richthofen ymmärsi Wegenerin arvon ja kestitsi tätä parhaansa mukaan. Julkisuuskuva parani kertaheitolla, kun Richthofen järjesti Wegenerille kaukoputken, jolla tämä seuraavana päivänä pystyi tarkkailemaan laivueen aamuvalmisteluja. Kenenkään tietämättä toimittaja pääsi seuraamaan näyttävää ilmavoittoa aitiopaikalta. Wegenerin lehdessä ilmestynyt kirjoitus täytti sotaministeriön toiveet täysin ja on vielä tänäkin päivänä tarkkanäköinen selostus värikkäistä lentokoneista ja niillä sotimaan lentäneistä lentävistä sotureista: Etäältä koneet näyttivät värikkäiltä hyönteisiltä, siipensä avanneilta iloisenvärisiltä perhosilta, jotka paistattelivat päivää maassa. Taivaan värien toisintaminen oli tyystin unohdettu. Näkymättömiksi emme voi muuttua, minulle kerrottiin, mutta vihollisen ja omien koneet on helppo sekoittaa toisiinsa. Runkojen erilaiset merkinnät erottuvat hyvin ilmassa, ja taistelussa niiden havaitseminen helpottaa toverin auttamista. Siksi jokaisella lentäjällä on oma vakiokoneensa, johon hänellä on yhtä läheinen suhde kuin johonkin elolliseen olentoon. Henkilökohtaisten tunnusten avulla taistelutoverit pystyvät seuraamaan toisiaan taistelun tuoksinassa ja tietävät, kuka minkäkin koneen ohjaimissa on. Koneet on maalattu valkoisiksi, punaisiksi ja raidallisiksi; joissakin koneissa raidat ovat vinottain, toisissa pitkittäin. Richthofenin silmissä 121

122 loistaa ritarin ylpeys; ritarin, jonka kilven ja kypärän koristeita vihollinen pelkää. Pidän huolta, että lentueeni näkee minut aina. Entisaikojen ritarillinen urheus on herännyt uudestaan eloon nykyaikaisen ilmasodankäynnin puitteissa; jo kaukaa erottuvat aseistukseen maalatut henkilökohtaiset symbolit korostavat vaikutelmaa entisestään. Nuoret taistelijat muistuttavat keskiaikaisia sotaherroja, joista [1300-luvun vaakunatieteen] historioitsija Jean Froissart sangen värikkäästi kertoi; väikkyvät tunnukset, vaakunat ja sotaliput, joita kannettiin ylpein mielin. Yksi toisensa jälkeen ennen lähtöajan selviämistä miehet vetivät ylleen taisteluvarusteet, jotka näyttivät autonkuljettajan ja hollantilaisen kalastajan asujen sekoitukselta. Kädet syvällä taskuissa leikkiä laskien [lentäjät] käyskentelivät mekaanikkojen parissa näiden valmistellessa koneita lähtöön tai suuren kaukoputken luo tarkkailemaan taivasta. Richthofenkin oli jo pukeutunut ja tähysi taivaalle paljain silmin. Aivan yllättäen minä ainakaan en havainnut sinitaivaalla minkäänlaista liikettä Richthofen kurotti läheiseen kelloon ja soitti hälytyksen. Samassa kaikki mekaanikot säntäsivät koneiden luo; lentäjät riensivät kukin omalle koneelleen ja kapusivat ohjaamoon. Potkureiden pauhatessa pienet ja nopeat lentokoneet kiisivät peräkanaa pitkin maata, nousivat ilmaan ja kiipesivät nopeasti taivaan sineen. Viimeisenä lähti [kapteeni von] Richthofenin kone. Maahan jääneet lentäjät, mekaanikot, sotilaspalvelijat ja vahdit seurasivat taivaan tapahtumia suuren jännityksen vallassa. Nyt minäkin jo huomasin, ensin kaukoputkella ja sitten ilman, brittikoneiden laivueen; niitä oli ainakin kuusi, ehkä enemmänkin. Koneita oli pidettävä silmällä erittäin tarkkaavaisesti tai ne olisivat kadonneet kimmeltävän kirkkauden sekaan. Maahan jääneet lentäjät kiinnittävät huomionsa muihin asioihin. He tunnistivat ja nimesivät erinäisiä konemalleja ja huutelivat suutuksissaan: Röyhkeää lentää tänne hädin tuskin kahdessatuhannessa metrissä! Mitä ne luulevat tekevänsä? Mielenkiinnon kohteena oli kuusi kaksipaikkaista RE8-konetta. Sivustakatsojat seurasivat maasta, kuinka Hävittäjälaivueiden 4 ja 11 koneet iskivät tunkeilijoiden kimppuun alle kymmenen kilometrin päässä. Kaikki kuusi ammuttiin alas hetkessä. Välienselvittelyn aikana kapteeni Manfred von Richthofen saavutti 41. ilmavoittonsa. Luutnantti Kurt Wolff ja yli-

kersantti Sebastian Festner ampuivat alas loput RE8-koneet luutnantti Lothar von Richthofenin pudottaman kahden koneen lisäksi. Manfred von Richthofen kirjoitti asiasta myöhemmin näin: Maassa odottanut hyvä ystäväni hämmästyi kerta kaikkiaan pahanpäiväisesti. Hän oli odottanut paljon näyttävämpää esitystä. Hänestä meno vaikutti vaarattomalta kunnes yhtäkkiä osa koneista syöksyi maahan, yksi yltä päältä liekeissä. Olen vähitellen tottunut näkyyn, mutta on myönnettävä, että kun ensimmäisen kerran näin engelsmannin syöksyvän maahan, tapaus jäi pitkäksi aikaa kummittelemaan mieleeni. Wegener kuvaili voitokkaiden sotureiden paluuta kirjoituksessaan näin: Jo puolen tunnin kuluttua miehet palasivat kentälle. Soturit nousivat ohjaamoistaan nauravina, ylpeinä ja onnellisina kerratessaan tapahtumia elävästi ja seisoivat keskellä taistelutovereitaan ja sotilaita, jotka olivat yhtä innoissaan kuin upseerit. Kukaan ei haavoittunut. Tapaus olisi ihan yhtä hyvin voinut olla menestyksekäs urheilukilpailu. Richthofenin koneesta näkyi kuitenkin asian todellinen laita. Vihollisen konekiväärisarja oli osunut vasempaan alasiipeen, ja noin puolentoista metrin matkalta kangas näytti keittiöveitsellä auki revityltä. Lentäjän istuimen vieressä olleessa puisessa ulkokuoressa oli jälki laukauksesta, joka oli vähällä riistää miehen hengen. Richthofenin syödessä myöhäistä aamiaista mekaanikot huolsivat vaurioitunutta Albatrosia. Kone ei ollut valmis, joten hän kapusi toisen koneen kyytiin ja johti päivän toisen lennon brittilinjojen ylle. Heti keskipäivän jälkeen hän äkkäsi Arras n itäpuolella yksinäisen FE2b-koneen ja avasi tulen välittömästi. Taistelukertomuksessa 42. ilmavoittoa kuvailtiin näin: Pitkähkön ilmataistelun jälkeen lennettyäni niin, ettei vastustaja saanut ammuttua minua kohti ensimmäistäkään laukausta, viholliskone syöksyi maahan Monchyn ja Feuchyn välissä. 123

Samana iltana Richthofen saavutti 43. voittonsa, jonka myötä huhtikuun 13. päivästä tuli ensimmäinen kerta, kun hän onnistui ampumaan yhden päivän aikana alas kolme vihollista. Hän hyökkäsi kolmen muun Hävittäjälaivue 11:n lentäjän kanssa kuuden FE2b-koneen kimppuun Hénin-Liétardissa sijainneen Saksan joukkojenkuljetusaseman yllä. Taistelukertomuksessa kerrottiin seuraavaa: 124 Lyhyen taistelun jälkeen vastustajani lähti liitämään alas ja rysähti lopulta taloon Noyelles-Godaultin lähellä. Molemmat miehistönjäsenet saivat surmansa ja kone tuhoutui. Richthofen omisti muistelmateoksessaan yhden luvun vuoden 1917 huhtikuun 13. päivän tapahtumille. Otsikon Toistaiseksi voitokkain päiväni alla hän totesi ylpeänä, kuinka vihollisen keskuudessa puhuttiin hänen punaisesta Albatros-koneestaan: Yksi pudottamistamme engelsmanneista otettiin vangiksi, ja me pääsimme jututtamaan häntä. Hän kysyi luonnollisesti punaisesta koneesta, joka tunnetaan juoksuhautoja myöten, ja jota kutsutaan le diable rougeksi [punainen paholainen]. Lentäjän laivueessa liikkui huhu, että punakoneella [lensi] tyttö, vähän Jeanne d Arcin tapaan. Mies hämmästyi, kun kerroin tytöksi luullun lentäjän seisovan hänen edessään. Hän ei yrittänyt laskea leikkiä, vaan oli vakuuttunut, että niin räikeän kotteron kyydissä saattoi istua ainoastaan tyttö. Maine vihollislentäjien keskuudessa huvitti Manfred von Richthofenia, mutta ei hän sitä miettimään pysähtynyt. Hän johti miehiään edelleen taistoon ja saavutti uusia voittoja toisensa jälkeen ilman minkäänlaisia henkilö- ja lentokonetappioita. Huhtikuun 14. päivänä Hävittäjälaivue 11 ampui alas kahdeksan viholliskonetta, joista yksi oli Richthofenin 44. ilmavoitto. Richthofenin menestymismahdollisuudet taistelussa paranivat huomattavasti, kun Hävittäjälaivue 11 lähti 15. huhtikuuta pilvisenä ja sateisena sunnuntaina La Brayellesta ja suuntasi uudelle kentälle Roucourtiin, vähän yli kahdenkymmenen kilometrin päähän Douaista lounaaseen aivan etulinjan tuntumaan. Richthofen halusi päästä mahdollisimman lähelle taistelua. Uuteen tukikohtaan rakennettiin komentajalle majoitustilat, jotka muistuttivat mahdollisimman paljon edellisen sijoituspaikan tiloja. Ma-

japaikassa oli huone, jota Saksan sotakirjeenvaihtaja Georg Wegener kuvaili näin: Huone oli koristeltu uran mittaan kerätyllä sotasaaliilla, alas ammuttujen koneiden värikkäillä kansallisuustunnuksilla ja muilla osilla. Katossa roikkui monihaaraiseksi kattokruunuksi muutettu Gnôme-moottori ja oven päällä konekivääri, joka oli ollut komentajan vaarallisimman vastustajan ja brittilentäjistä parhaimman, majuri Hawkerin koneessa. Yksikön kotiutuessa Roucourtiin lentäjät kasvattivat seuraavana päivänä Hävittäjälaivue 11:n voittotiliä neljällä, joista yksi oli Richthofenin 45. voitto. Laivue oli pudottanut yhteensä 92 viholliskonetta aloitettuaan toiminnan Richthofenin alaisuudessa tammikuussa. Seuraavana päivänä Saksi ensimmäisenä merkittävänä saksalaisvaltiona palkitsi Saksan uuden ykkösässän. Saksin kuningas Fredrik August III myönsi Pyhän Henrikin ritarikunnan ritariristin Manfred von Richthofenille kolmenkymmenen ilmavoiton kunniaksi. Virstanpylväs oli ohitettu jo viikkoja aiemmin, mutta palkinto oli merkittävä, sillä hän oli yksi neljästä Saksin ulkopuolisesta henkilöstä, joka ilman minkäänlaista sotilaskoulutusta Saksissa sai kuningaskunnan korkea-arvoisimman kunniamerkin. Palkinnon ansiosta hän kohosi samaan asemaan kuin ensimmäinen saman kunnian saanut lentäjä, saksilainen Max Immelmann. Edes maineikasta Boelckea, joka varttui Saksin Anhaltin herttuakunnassa, ei ollut palkittu yhtä avokätisesti. Rintaman toisella puolella huhtikuun 16. päivä ei antanut aihetta juhlaan. Huononevat sääolot pysäyttivät brittien maahyökkäyksen Arras ssa ja ranskalaisten hyökkäys Chemin des Damesin saksalaisjoukkoja vastaan kuivui niin ikään kokoon. Asiaa pahensivat entisestään ranskalaisten raskaat tappiot ja sotaretken yleinen epäonnistuminen, jonka aiheuttama ranskalaisjoukkojen kapinointi haittasi keväthyökkäystä. Hävittäjälaivue 11:lle vuoden 1917 huhtikuu oli upea kuukausi täynnä voittoja 21. huhtikuuta viisi ja 22. huhtikuuta kolme voittoa, joista yksi oli Manfred von Richthofenin 46. ja toinen Kurt Wolffin kahdeskymmenes ilmavoitto. Jälkimmäinen kirjattiin Hävittäjälaivue 11:n sadanneksi ilmavoitoksi, mikä oli jälleen uusi saavutus laivueelle. Yksikön nopean ja tyrmäävän menestyksen ansiosta ilmavoimien hallinto-osaston julkaisemassa jokaviikkoisessa tiedonannossa oli mukana seuraava kenraali von Hoeppnerin allekirjoittama ilmoitus: 125

126 Vuoden 1917 tammikuun 23. päivästä huhtikuun 22. päivään Hävittäjälaivue 11 on ampunut alas sata viholliskonetta. Ilokseni saan välittää tiedon lentojoukoille tästä verrattomasta saavutuksesta. Pientä urheiden lentäjien joukkoja on kouluttanut ja johtanut taisteluun erinomainen johtaja, kapteeni paroni von Richthofen, joka yksin on vastuussa kolmenkymmenenyhdeksän koneen pudottamisesta rohkeasti taistelevien maajoukkojemme hyväksi. Saavutukset kasvattavat entisestään Saksan ilmavoimien hyvää mainetta. Pysyköön tällainen Boelcken henki ikiaikaisesti ja kaikissa muodoissaan Saksan ilmavoimien tukena. Manfred ja Lothar von Richthofen saavuttivat kumpikin ilmavoiton myös 23. huhtikuuta hyökätessään kahden BE-koneen kimppuun Arras n pohjoispuolella. Vaikka molemmat koneet laskeutuivat brittilinjojen taakse, Manfred saavutti 47:nnen ja Lothar kymmenennen voittonsa. Ilmoitetun ilmavoiton virallistaminen tai hylkääminen kesti aina jonkin aikaa. Siksi Manfred mainitsikin todellista matalamman voittomäärän epäilemättä vahvistettujen voittojen mukaan sinä iltana äidilleen kirjoittamassaan kirjeessä: Aikomukseni on tulla kotiin toukokuun alussa. Minut on kutsuttu syömään aamiaista keisarin kanssa. Olen saavuttanut 44. voittoni ja aion lopettaa viiteenkymmeneen. Näennäisestä huolettomuudesta huolimatta Richthofen oli varmasti innoissaan keisari Vilhelmin tapaamisesta ylimmän sodanjohdon esikunnassa, joka sijaitsi Bad Kreuznachin kylpyläkaupungissa. Mahdollisesti vierailun takia Hävittäjälaivue 11 sai 26. huhtikuuta keisarilta käskyn muuttaa yksikön nimen Richthofen-laivueeksi. Hävittäjälaivue 11 oli vasta toinen sellaisen kunnian saanut ilmailuyksikkö, mutta 6. armeijan viikoittaisen ilmailutiedonannon mukaan sitä kesti ainoastaan kolme viikkoa, minkä jälkeen yksiköstä puhuttiin yksinomaan Hävitättäjälaivue 11:nä. Richthofen keskittyi tehtävistä tärkeimpään eli näyttämään, miten viholliskoneita ammuttiin alas kasvattaen samalla voittotiliään. Neljännenkymmenennenkahdeksannen voittonsa hän saavutti 28. huhtikuuta ja seuraavana päivänä hän viimeisteli kuukauden työt saavuttamalla ennenkuulumattomat neljä ilmavoittoa (voitot 49, 50, 51 ja 52).

Viideskymmenestoinen voitto on erityisen mielenkiintoinen, sillä se oli ensimmäisiä kertoja, kun saksalaiset kohtasivat uusia Sopwith-kolmitasoja, joita käytettiin Kuninkaallisten lentojoukkojen rinnalla toimineen laivaston lentojoukkojen kahdessa laivueessa. 130 hevosvoiman Clerget-tähtimoottorilla varustetun Sopwith-kolmitason kerrottiin päihittäneen Albatros-hävittäjän kahdenkymmenen minuutin taistelussa 23. huhtikuuta. Erään brittilähteen mukaan saksalaislentäjä lensi koneellaan taitavasti, mutta kolmitaso oli vihollista ketterämpi ja kiipesi sitä nopeammin korkeuksiin. Richthofen tiesi uusista brittikoneista, sillä 6. armeijan viikoittaisessa tiedonannossa julkaistiin ilmoitus niistä ennen huhtikuun 29. päivän yhteenottoa: Vihollisen kolmitasoja on nähty entistä enemmän. Niiden sanotaan olevan Albatros D.III -konetta ketterämpiä ja nousunopeudeltaan tehokkaampia. Varustelussa kehityksen kallistuessa jälleen brittien puolelle on selvää, että Manfred von Richthofen pysyi elossa ylivertaisten lentäjäntaitojensa ansiosta. Mikä parasta, suuren osan päivän menestyksestä oli nähnyt hänen isänsä, majuri Albrecht von Richthofen, joka komensi varuskuntaa Lillen lähellä noin kolmenkymmenen kilometrin päässä lentokentästä. Vanha herra, joksi Richthofenin toverit häntä kutsuivat, valitsi hyvän päivän ensimmäiselle käynnilleen Roucourtissa. Manfred kirjoitti isän saapuneen kentälle puoli tuntia myöhemmin näkemään parahultaisesti aamupartion paluun. Isänsä nähdessään Lothar von Richthofen loikkasi koneesta ja ilmoittautui ylpeänä: Terve, isä, ammuin juuri alas yhden engelsmannin. Hetkeä myöhemmin Manfred toisti sanat ja totesi tapauksesta näin: Vanha herra oli tyytyväinen; [ilmoitus] selvästi huvitti häntä. Hän ei ole isä, joka kantaa huolta pojistaan; päinvastoin, hän olisi pian itsekin noussut koneeseen ampumaan vihollisen alas niin minä ainakin uskon. Söimme aamiaista isän kanssa ja lähdimme sitten uudestaan taivaalle. Huhtikuun 30. päivänä Saksan ilmataistelutaktiikkaan tehtiin merkittävä muutos, kun Douaista käsin lentäneet Hävittäjälaivueet 3, 4, 11 ja 33 komennettiin toimimaan yhdessä mahdollisesti Saksan ilmavoimien kaavailemaa, mutta vielä perustamistaan odottavaa ensimmäistä hävittäjärykmenttiä silmällä pitäen. Kohdattuaan uudenlaisen saksalaisyksikön 127

britit alkoivat nimittää monenkirjavaa koneryhmää Richthofenin sirkukseksi. Kaksikymmentä Albatros-hävittäjää lensi kahdessa muodostelmassa, joista ensimmäinen lähti taivaalle varhain aamulla. Lothar von Richthofen ampui alas kaksi kaksipaikkaista brittikonetta. Iltapäiväpartiolla oli huonompi tuuri. Drocourtissa brittipommikoneita etsiessään Manfred von Richthofen ja kolme Hävittäjälaivue 11:n toveria eivät huomanneet takaa lähestyviä pieniä kiiltäviä pisteitä, jotka kiisivät kohti kuin kalat auringon valaisemassa altaassa. Hetkessä 68. laivueen hopeanhohtoinen Nieuport 17 -kone kolmen muun hengenvaarallisen kumppaninsa kanssa syöksyi 3 300 metrin korkeudesta punaisen Albatros-lentueen niskaan. Manfred von Richthofen ei pudottanut ketään takaa-ajon aikana, mutta otti mitä luultavimmin pikaisesti yhteen silloin neljäntoista voiton kanadalaisässän, kapteeni William A. Bishopin kanssa. Bishopista tuli aikanaan liittoutuneiden voitokkain hävittäjälentäjä ensimmäisessä maailmansodassa 72 ilmavoitollaan. Lentueen kakkosmies Bishop kuvaili kohtaamista näin: 128 Nelikkoon kuului käsittääkseni paroni von Richthofen ja kolme hänen parasta miestään. Vaikka tiesimme miesten henkilöllisyyden, olimme kaivanneet taistelua, joten syöksyimme kimppuun. Majuri [Alan J. L. Scott] pääsi lähelle ensimmäisenä ja alkoi tulittaa takimmaista konetta takaapäin. Tiedustelujoukon johtaja kääntyi salamannopeasti kohti majuria, ampui tätä ja ohitti koneen noin metrin päästä. Minäkin onnistuin vuorostani ampumaan paronin punaista paholaista pariin otteeseen. Kaartelimme monta minuuttia ja roiskimme sarjoja sakemanneja päin, ja samassa laivueenkomentajan hopeanuoli vilahti ohitseni. Aina välillä edestäni syöksyi saksalaisen punakone. Onneksi saksalaiset olivat kirkkaanpunaisia ja me hopeisia. Ei tarvinnut turhaan epäröidä, kun sopiva väri pyyhälsi nenän edestä. Aseeni meni jumiin, ja parhaimpani mukaan väistellessäni jouduin rukkaamaan asetta, kunnes sain sen taas toimimaan. Olin juuri päässyt takaisin vauhtiin, kun von Richthofen pyyhälsi ohitseni; lähetin perään lyhyen sarjan. Samassa huomasin neljän koneen lähestyvän mittelöä ylempää. Lensin pitkällä Saksan linjojen takana ja oletin niiden olevan sakemanneja, joten kaarsin pois taistosta päästäkseni vilkaisemaan rauhassa ympärilleni. Huomasin lähestyvien koneiden olevan [Kuninkaal-

lisen laivaston lentojoukkojen] kolmitasoja, jotka kiisivät täyttä häkää auttamaan meitä taistelussa Albatroseja vastaan. Saksalaiset olivat kuitenkin saaneet tarpeekseen ja lähtivät syöksyyn kohti maata. Saksalaisjoukoista laivueet 3, 4 ja 33 saavuttivat sinä päivänä kukin yhden voiton ja Hävittäjälaivue 11 kaksi. Yhteistyö ei ollut onnistunut toivotusti, mutta muutaman kuukauden kuluttua Manfred von Richthofen osoitti, kuinka tehokasta oli yhdistää monta hävittäjälaivuetta yhden komentajan alaisuuteen. Joka tapauksessa Lotharin tuplavoittoa oli syytä juhlia muutaman viinipullon voimin. Illalla juhlinta keskeytyi, kun laivueenkomentaja sai tärkeän puhelun. Mistä mahtoi olla kyse? Eihän toki voinut olla kyse käskystä kokeilla yölentoja, kun miesten suonissa virtaava alkoholi turrutti aistit? Moitteettoman ammattisotilaan tapaan Manfred vastasi puhelimeen vakavalla äänellä, mutta tyyni ilme kääntyi pian leveään virnistykseen, kun soittaja osoittautui ylimmän sodanjohdon esikunnan upseeriksi, joka välitti Manfredin odottamia tietoja. Sain muun muassa kuulla, että hänen majesteettinsa [keisari] halusi puhutella minua henkilökohtaisesti, ja ajankohdaksi onkin jo sovittu toukokuun toinen päivä, hän ilmoitti. Hyvien uutisten kunniaksi avattiin illalla vielä muutama viinipullo lisää. Lotharkin sai nimittäin hyviä uutisia. Manfredin poissa ollessa 27 ilmavoiton Kurt Wolffista olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tulla Hävittäjälaivue 11:n tilapäinen komentaja. Komentoketjun viisaammat tunnistivat kuitenkin Lotharin nimen arvon; vaikka nuoremmalla Richthofenilla oli tilillään vasta seitsemäntoista ilmavoittoa, hänet nimitettiin yksikön johtoon. Lothar kirjoitti äidilleen: Manfred lähtee lomalle. Toivottavasti hän on poissa pitkään, sillä hänen on päästävä eroon tästä rasituksesta. Minulle [hänen lähtönsä] on tietysti ikävää, sillä voisin oppia häneltä vielä paljon. Silti olen iloinen, että hän osaa rentoutua. Jos veljesrakkautta ei oteta huomioon, Manfredin lähtö tarjosi Lotharille tilaisuuden näyttää omat kykynsä hävittäjälentäjänä, johtajana ja varteenotettavana seuraajana. 129

Albatros D.V 2069/17 Kokopunaisista lentokoneistaan parhaiten tunnettu Manfred von Richthofen maalautti Albatros D.V 2069/17 -koneensa täysin punaiseksi. Sivuperäsimeen merkitty tunnuskin peittyi maaliin, jonka päälle tunnus maalattiin uudestaan. Jopa rungon kyljissä olleet kansallisuustunnukset saivat punaista väriä. Tällä koneella Richthofen saavutti 58. ja 59. ilmavoittonsa.

Fokker Dr.I 477/17 Kaikki Manfred von Richthofenin lentokoneista eivät olleet kauttaaltaan punaisia. Fokker Dr.I 477/17 toimitettiin ruskeanvihreän naamiovärin peitossa, ja Hävittäjälaivue 11:n miehet ehtivät maalata ainoastaan ylimmän siiven, rungon yläosan, pyrstön, moottorisuojan ja lokasuojat. Tällä koneella Richthofen saavutti 67., 68., 69., 70., 72., 73., 75., 77. ja 78. ilmavoittonsa.

Manfred von Richthofen poseerasi side päässään voimakastahtoisen hoitajansa Kätie Otersdorfin kanssa Courtrain sairaalassa. Jäykät asennot ja etäisyys hälventävät epäilykset rakkaussuhteesta. Kapteeni Karl von Grieffenhagen, joka lensi Hävittäjälaivue 1:ssä Richthofenin aloitellessa uraansa Hävittäjälaivue 2:ssa, kävi muiden vanhojen taistelutovereiden lailla katsomassa maineikasta lentäjää Courtraissa. Kun Grieffenhagenista tuli Paderbordnin hävittäjälentokoulun komentaja, hän kertoi Richthofenille rintamalle suuntaavista lupaavista lentäjänaluista.

Kun Fokkerin Dr.I -kolmitasoissa ilmeni ongelmia, Richthofen kävi Pfalzin tehtaalla kokeilemassa Pfalz Dr.I -konetta, jota tarjottiin edellä mainitun korv aajaksi. Richthofenin pettymys vaikutti suuresti siihen, ettei Pfalzin kolmitaso koskaan päässyt tuotantoon. Hävittäjälaivue 1:llä oli käytössään joukko Pfalz D.IIIa -kaksitasoja. Tämä Hävittäjälaivue 10:n kone jäi brittien käsiin ehjänä 27. joulukuuta 1917 ja tarjosi Kunin kaallisille lentojoukoille hyvän tutkimuskohteen. Tässä kuvassa Saksan kansallisuustunnusten päälle on jo maalattu brittien tunnus.

Kolean kevätsään takia Richthofenilla (X) oli kömpelö lentohaalari, jossa oli Heinecke-laskuvarjovaljaat. Tällä kertaa hän lensi Fokker Dr.I 127/17 -kolmitasolla, joka oli suurimmalta osin punainen. Viimeisen sotavuoden aikana laskuvarjoja käytettiin yleisesti. Manfred von Richthofenin 78. uhri oli luutnantti Ronald Adamsin lentämä Sopwith F.1 Camel. Tässä kuvassa Adams näkyy koneessa, jolla hän lensi Ranskaan 30. maaliskuuta. Kahdeksan päivää myöhemmin 73. laivueen uudella Camelilla lentäessään Adams ammuttiin alas. Hän selvisi hengissä ja kirjoitti myöhemmin tämä kirjan tekijälle näin: Oli laiha lohtu kuulla, että vastassani oli ollut von Richthofen, ja että hän kuoli tasan kaksi viikkoa myöhemmin.

Kapteeni von Richthofen lensi tällä F okker D.I 425/17 -koneella viimeisen ilmataistelunsa 21. huhtikuuta 1918. Alkuperäiset rautaristiä muistuttaneet kansallisuustunnukset oli tuoreeltaan vaihdettu valkoreunaisiin kreikkalaisristeihin, jotka koristavat tässä kuvassa kokopunaisen kolmitason kylkiä. Reservin luutnantti Richard Wenzl otti viimeisen kuvan Manfred von Richthofenista elossa vähän ennen kapteenin viimeistä lentoa. Edellispäivänä kahdeksannenkymmenennen ilmavoittonsa saavuttanut Richthofen leikki riemuissaan tanskandogginsa Moritzin kanssa.