Keskusjärjestön tiedotuslehti. Keskusjärjestön tiedotuslehti. Vastaava toimittaja Pauli Vänninmaja



Samankaltaiset tiedostot
Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 ( )

CADDIES asukaskyselyn tulokset

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Kestävien arvojen koti

Auroran päivän tapahtuma lauantaina klo 12-14

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta Jäsenkirje 1/2009

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Tekninen ja ympäristötoimiala

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

E-kirjan kirjoittaminen

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Ennakkoverolippumiehet

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA?

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

Valmistelut avajaisia varten

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä , arkisto

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Keskiviikko

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

o l l a käydä Samir kertoo:

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

Pentti O. Pohjola. Luottamus-ja työsuojeluasiamiesten virkistyspäivä Power Park, Alahärmä

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Vesteristen kesäretki Rautalammilla Photos from Vesterinen's summerhappenings (56) Kuvat, photos Jorma A.

Yhdistyksen toiminnan esittely

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Lucia-päivä

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Kanneljärven Kuuterselkä

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Apua, tukea ja toimintaa

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10%

Miten minä voisin ansaita rahaa

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY.

Kodin tuntu tulee läheltä

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

104,0 m², 3h, k,

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

TTYHY:n jäsenkysely 2014

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (5)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

Lohjan Laivurit 40 vuotta

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Ari Tolonen, OptiWatti Oy Lähienergialiiton aamiaistilaisuus

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Transkriptio:

Tampereen Tampereen Omakotiyhdistysten Tampereen Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön tiedotuslehti Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön tiedotuslehti tiedotuslehti jäsenlehti Vastaava toimittaja Pauli Vänninmaja Vastaava toimittaja Pauli Vänninmaja Vastaava toimittaja Pauli Vänninmaja 1/2008 1/2009 1/2008 MAALISKUU MAALISKUU Tarjoa kattilalle tuolle kotisi lämpimälle Tarjoa kattilalle sydämelle tuolle kotisi vain parasta. lämpimälle sydämelle vain parasta. Teboililta parhaat edut omakotiyhdistysten jäsenille: Teboil Lämmitysöljy Biolämmitysöljy ja Teboil ja Teboil Lämmitysöljy Biolämmitysöljy Activ kilpailukykyiseen Activ sopimushintaan Teboililta kilpailukykyiseen parhaat joustavin sopimushintaan edut omakotiyhdistysten maksuajoin. joustavin jäsenille: maksuajoin. Teboil Lämmitysöljy ja Teboil Lämmitysöljy Activ kilpailukykyiseen Teboilin sopimushintaan asiakkaille joustavin lämmitysöljyn maksuajoin. tilaaminen on erityisen helppoa: homma hoituu milloin tahansa osoitteessa www.teboil.fi/tilaus tai Teboilin maksuttomassa asiakkaille numerossa lämmitysöljyn 0800 tilaaminen 183 300. on erityisen helppoa: Muista homma mainita hoituu omakotiyhdistyksen milloin tahansa osoitteessa jäsenyytesi. www.teboil.fi/tilaus tai maksuttomassa numerossa 0800 183 300. Muista mainita omakotiyhdistyksen jäsenyytesi.

RAKENTAJA, SANEERAAJA Siirry nyt öljylämmityksen nykyaikaan Nykyaikainen, vesikiertoinen öljylämmitys on siisti, huoleton ja varmatoiminen tapa lämmittää. OILPRO 3 L -POLTIN Entistä tehokkaampi ja vähäpäästöisempi poltin toimii öljyn lisäksi myös biopolttoaineilla. Pienikulutuksinen lämmityskattila, joka tuottaa runsaasti käyttövettä vaikka kahteen suihkuun samanaikaisesti. Pyydä tarjoustamme kattilasaneerauksesta. Meiltä myös AURINKO- JA MAALÄMPÖRATKAISUT Lokomonkatu 25, Tampere Puh. 0303 9676 asiakaspalvelu@servpro.fi www.servpro.fi LAADUKKAIDEN LAITTEIDEN MYYNTI ASENNUS HUOLTO VIKAPÄIVYSTYS LÄMMITYSKAUDEN AIKANA

Omakotiviesti 1/2009 Tampereen Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö r.y. Hatanpäänkatu 15 B 33900 Tampere Toimisto puh. 222 3209 Puheenjohtaja Jani Kangasmäki puh. 040-7618 970 jani.kangasmaki@ kolumbus.fi Varapuheenjohtaja Simo Ylisiurunen puh. 040-5297920 simo.ylisiurunen@ elisanet.fi Sihteeri: Liisa Soini puh. 0400 606 445 liisa.soini@kolumbus.fi Taloudenhoitaja: Jouko Tamiola puh. 0400-831 950 Omakoti-Viesti Vastaava toimittaja Ilmoitukset Pauli Vänninmaja puh. 045-635 1898 Ikurintie 32, 33340 Tampere pauli.vanninmaja@pp.inet.fi Toimitusneuvosto: - ylläolevat + hallituksenjäsenet Tampereen Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry internet kotisivut: http://personal.inet.fi/ yhdistys/omakoti-viesti/ Painos 10.700 kpl 47 vsk. Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa 16.3.2009 Jaarli Oy 2009 paino@jaarli.fi Puheenjohtajan palsta TALVISET TERVEISET RAHOLASTA Tämä vuosi alkoi samanlaisilla uutisilla kuin viime vuosi päättyi. Isot ja pienet teollisuuden tuotantolaitokset, palveluntarjoajat, kaupanala ja monet muut yritykset irtisanovat ja lomauttavat henkilökuntaansa. Lähes päivittäin saamme lukea uusista irtisanomisista ja etuoikeutetussa asemassa ovatkin nyt ne, jotka eivät ole joutuneet tämän taantuman vasaran alle. On toki iso joukko yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet jatkamaan entiseen malliin: kuluja ei karsita eikä henkilökuntaa vähennetä. Jos tästä vallitsevasta tilanteesta jotain hyvää haetaan, niin nyt olisi runsaasti ammattitaitoista työvoimaa tarjolla vaikkapa omiin remonttihankkeisiin. Nopea soittokierros rakennusliikkeisiin vahvisti sen, että putkimiehiä, laatoittajia samoin kuin kirvesmiehiä on saatavilla töihin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Mikäli näinä aikoina remontoi tai rakentaa, hyötyy tilanteesta sekä aikataulullisesti että myös rahallisesti. Aivan viimeistä hintaa ei tällä hetkellä tarvitse maksaa ammattilaisen palveluista. Rakennustarvikkeiden, erityisesti puutavaran hinta on laskenut vuoden takaisesta tasosta noin 20 %. Toivoa vain sopii että nämä hinnanalennukset olisivat pysyviä, sillä aivan liian korkeaksi rakentamisen ja remontoinnin kustannukset ovat karanneet viime vuosina. Lisäksi vuoden alusta voimaan tullut kotitalousvähennyksen korotus lisää kiinnostusta remontointiin sekä varsinkin sen toteutukseen ulkopuolisella työvoimalla. Taantuma on näkynyt myös Omakotiviestin mainosmarkkinoinnissa. Yritykset ovat tulleet hyvin varovaisiksi ja moni tekeekin mainossopimuksen vain yhteen lehteen kerrallaan tai jättää sen jopa vallan tekemättä. Lähetimme yhdistyksille kirjeet tammikuussa, joissa toivoimme vinkkejä asuinalueillanne olevista yrityksistä, jotka mahdollisesti saattaisivat olla kiinnostuneita mainostamaan Omakotiviestissä. Tämä asia on edelleen ajankohtainen, kaikki vinkit ovat meille tervetulleita ja otamme ne kiitollisina vastaan. Pauli on tehnyt ansiokasta työtä tämänkin lehden eteen, sen tekeminen on vaatinut tuplasti enemmän työtä kuin viime vuoden vastaavan numeron tekeminen. Tänä vuonna emme poikkeuksellisesti tule järjestämään asuntomessumatkaa ja syy siihen on varsin yksinkertainen; asuntomessut ovat tulevana kesänä tuossa melkein naapurikunnassa, Valkeakoskella. 3

Vuonna 2010 asuntomessut ovatkin taas kauempana, Kuopiossa ja sinne olisi tarkoitus kerätä porukka kasaan ja lähteä yhdessä talouutuuksia katsastamaan. Siitä lisää sitten ensi vuoden puolella. Kesäkuussa tulemme järjestämään koko perheen tapahtuman Viikinsaaressa, päivämääräksi on varmistunut 9. kesäkuuta. Lähtö on iltapäivästä ja perillä saaressa on kaikenlaista mukavaa puuhaa koko perheelle aina makkaranpaistosta leikkimielisiin kilpailuihin. Tästä retkestä ja aikataulusta lisää kesäkuun Omakotiviestissä sekä omakotiyhdistyksille jaettavassa tiedotteessa. Kevätkokous pidetään tänä vuonna 15.4 jo tutuksi tulleessa paikassa, Kuninkaankatu 26:ssa, Nordea pankin kokoustilassa. Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 18.00 ja varsinainen kokous alustuksineen klo 18.30. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Mielenkiintoisia alustuksia on taas tiedossa. Varmuudella tässä vaiheessa voin luvata, että asiaa on ainakin keräyspaperin uusiokäytöstä lämmöneristeenä. Tästä aiheesta tulee pitämään alustuksen Fibratus Oy:n toimitusjohtaja Heidi Huhtamella. Heidi tulee kertomaan meille Fibratus Oy:n tuotantoprosessista ja siitä, kuinka voimme osaltamme osallistua raaka-aineen eli kierrätyspaperin keräykseen. On pohdittu, että omakotialueille voitaisiin sijoittaa keräysastioita, joihin asukkaat voisivat tuoda kotitaloudestaan syntyneen keräyspaperin ja sitä kautta hankkia alueen omakotiyhdistykselle tuloja. Kevätkokouksessa on hyvä herätellä keskustelua siitä, onko idea kehittelemisen arvoinen. Kevättä odotellessa, Jani Etuohjelman avainasiakkuudesta on sinulle paljon hyötyä Nordea Pankki Suomi Oyj Paras etusi on henkilökohtainen pankkineuvoja, joka tuntee sinut ja on perillä tavoitteistasi. Vaikka et vielä olisi Nordean asiakas, olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan Etuohjelmaan liittymisestä. Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma pe 8 20 ja varaa aika. Heli Pelkonen henkilökohtainen pankkineuvoja puh. 02030 2313 Teemme sen mahdolliseksi Tampereen konttorit nordea.fi 4

Sisällysluettelo 1/2009 Puheenjohtajan palsta... 3 Järvensivun omakotiyhdistys... 6 Vehmaisten omakotiyhdistyksen toimintaa...10 Tavoitteena siistimpi Tampere...14 Luottamusmiehen näkövinkkelistä...16 Lakimiehen palsta...18 Asta-Rakentaja 2009...21 Ehdota, kysy, keskustele...24 Kerro laivamatkatarinasi...25 Järvensivun omakotiyhdistys juhli...26 Lapin omakotiyhdistyksen juhlat...30 Hoitoa koko ihmiselle...34 Lääkärin palsta...36 Valtion korjaus- ja energia-avustukset...38 Maalämpö, yksi vaihtoehto...40 Mitoita kotivakuutuksesi oikein...45 Rakennusmestarin palsta...48 Kevätkokous kutsu...51 Kotiseutu tutuksi kävellen...51 Palvelupiste Frenckell...51 Kiuaskivet pitää vaihtaa...52 Ilmoittajan esittelyssä Ergosani Oy...54 Tuuletusluukut avuksi...55 Niemen omakotiyhdistyksen itsenäisyyspäiväperinne...58 Pappilan omakotiyhdistyksen talvitapahtuma...59 Linnainmaan pilkkikilpailut...61 Lamminpää-Tohlopin okyn lasten hiihtokilpailut...61 Laskiaistapahtuma Ikurin Virelässä...63 Puutarhurin palsta...66 Keskusjärjestön hallitus toimikaudella 2009...68 Uusi jäsen keskusjärjestön hallituksessa...69 Ruusun päivänä alkavat risuviikot...70 Kotitalousvähennys ja remonttiasiaa...71 Vuoden 2008 veteraaniurheilija asuu...72 Paronitar rakasti vaaleanpunaista...73 Lehden 1/2009 julkaisemisen mahdollistivat yhteistyökumppanimme...77 Toimittajalta...78 5

Järvensivulla asutaan vehmaassa ympäristössä, kuva on Kuikankujalta. JÄRVENSIVUN OMAKOTIYHDISTYS Järvensivu on Iidesjärven pohjoispuolinen alue. Idässä rajana on Vuohenoja, josta raja nousee Kalevankankaalle ja sieltä kaupunkiin päin. Kalevankankaan hautausmaan reunaa se kaartaa alaspäin kohti Viinikankatua ja siltä taas Viinikanojan reunamaa kohti Iidesjärveä. Järvensivun rinne, metsiköt, entiset soramontut, radan seutu ja järvenranta tarjoavat asukkaille erinomaisen elin- ja asuinympäristön. Suomalaisten unelmanahan on asua keskellä kaupunkia ja järven rannalla, ja sen täällä Järvensivulla asuvat saavat kokea. Asutus Järvensivulle Tampereella toteutettiin kaavoitusta jo vuonna 1892, jolloin Kyttälään tuli uusi asemakaava ja vanhat talot piti purkaa ja näin joutui köyhempi väki katselemaan uutta asuinpaikkaa muualta. Silloin Järvensivun tilan isäntä Henrik Ahlgrén lohkoi Kalevanharjun männikkörinteeltä tontteja, joita hän vuokrasi uusille rakentajille. Muutoin Järvensivun tilan maita viljeltiin ja Iidesjärven rantamaisemat lainehtivat viljapeltoina. Ensimmäisen tontin Järvensivun tilalta vuokrasi Herman Girs. Hänen perässään muutti lukuisa joukko muuttajia ja vuokrasopimuksia oli solmittu jo lähes 100, kun Järvensivu liitettiin kaupunkiin vuonna 1922. Maanmittaria ei tarvittu tontinmittauksiin, koska uusi vuokraaja osoitti haluamansa paikan ja Ahlgrén hoiti mittaukset. Samoin rakennuspiirustuksia ei hankittu, vaan mökki hahmoteltiin sormituntumalla. Rakennustarvikkeiden saanti oli tuohon aikaan vaikeaa ja niinpä vanhoja hirsitaloja ja latoja purettiin ja niistä nousi uusia 6

taloja. Järvensivun mökit eivät olleet koolla pilattuja. Useilla perheillä oli huone ja keittiö, kaikilla ei ollut edes omaa keittiötä, vaan osa yhteiskeittiöstä. Useissa isommissa taloissa oli vuokralaisia. Vesi haettiin tuohon aikaan kaivoista ja Iidesjärvestä. Rieväkylä Järvensivulla on kuumentunut monen leipurin uunit. Järvensivu on ollut kuuluisa lukuisista kotileipomoistaan. Taikinat tehtiin käsin ja tuotteet paistettiin mäntypuilla lämmitetyissä uuneissa arinalla tiilien päällä. Tuotteita vietiin hevoskyydillä kauppahalliin ja ruokatavarakauppoihin myyntiin. Samoin alueella toimi monta pientä kauppaa, josta haettiin päivittäin tarvittavat ruokatavarat. Kauppoja oli alueella yhteensä seitsemän. Leipomoiden ja kauppojen lisäksi alueella oli monenlaisia käsityöläisiä ja monia tehtaitakin. Iidesjärven rantaan, aivan sen kaupungin puoleiseen päähän, perusti vuonna 1889 tiilitehtaan pankinjohtaja Grönblom. Tehdas sijaitsi tilanomistaja Ahlgrenin vuokratulla määräalalla. Tehdas otti tarvitsemansa saven järven rantaan kaivetusta montusta, järvestä saatiin vesi ja Kalevanharjusta tuotiin hevosilla hiekka. Tiilitehtaan työ oli kausittaista ja tiiliä poltettiin keväästä syksyyn. Ylä- Järvensivulla hautausmaan lähellä toimi 1900-luvun vuosisadan vaihteesta alkaen asfaltti- ja tervatehdas, jossa tehtiin mm. kattohuopaa. Harjulla oli myös Salosen ruumisarkkutehdas. Kalle Mäkisen tehtaassa käärittiin Havanna- ja Rekord-sikareita venäjänlehdistä. Matti Ohenojan ämpäritehtaassa tehtiin vanhoista pikitynnyreistä ämpäreitä galvamoimalla ja rantaverstaassa syntyi myös uunineduspeltejä. Tiaisentiellä palvattiin lihaa, jotka vietiin hevoskyydillä myyntiin kauppahalliin, myymälään ja Tammelantorille. Muita yri- Yhdistyksen hallitus pitämässä kokousta varajäsenineen vas. puheenjohtaja Lauri Hurme, Kimmo Saarinen, Olavi Hellström, Jorma Hakola, Eero Helo, Marko Mäntylä, Kari Helin, sihteeri Arja Vesa ja rahastonhoitaja Martti O. Hirvonen. 7

tyksiä olivat Hakalan makkara- ja kalansavustuslaitos, Slastinikovin siirappitehdas ja Muhosen koripaja. Alueella asui tietysti paljon muitakin, jotka osasivat tehdä käsillään työtä kuten seppiä, suutareita, puuseppiä ja ompelijoita. Järvensivun koulu Järvensivun tilan ystävällinen isäntä vuokrasi pirttinsä luokkahuoneeksi 350 markan vuosivuokraa vastaan. Vuokra sisälsi myös lämmityksen. Koulun ensimmäisenä opettajana toimi Eemeli A. Uotila. Järvensivun koulua varten ostettiin Ahlgrénilta tontti, jolle nousi 1909 koulurakennus. Rakennuksessa oli kaksi luokkahuonetta, käsityö- ja voimistelusali sekä kahdelle opettajalle asunnot. Uuteen kouluun ilmoittautui heti 110 lasta ja pian koulun tilat jo kävivät pieniksi ja uusi koulurakennus valmistui vuonna 1911. Koulu toimii alueella edelleen ja tontille on rakennettu vielä kolmaskin koulurakennus. Nyt Järvensivulla yritetään pitää huolta siitä, että koulu on nimenomaan koulu, eikä siitä tehdä mitään monitoimikeskusta. Yhteiset riennot Järvensivulla Järvensivulla on toiminut ja osa toimii edelleenkin erilaista yhdistystoimintaa. Kylässä on ollut VPK, Järvensivun Kisa, rukoushuoneyhdistys, työväenyhdistys ja Järvensivun Omakotiyhdistys ry. 8 VPK:hon oli liittynyt heti 30 miestä. VPK piti rinteessä Tikantiellä tanssilavaa, jossa järjestettiin iltamia, joiden tuotolla toimintaa pystyttiin ylläpitämään. VPK:n lavalla tanssittiin vielä 1950-luvullakin. Viralliset tanssit olivat kuutena iltana viikossa ja maanantaisin oli Kisan huvitoimikunnan kokous. Järvensivun Kisan ensimmäisinä vuosina voimisteltiin, juostiin katuviestiä, kilpailtiin eteläpuolen seurain kanssa, palloiltiin ja hiihdettiin sekä harrastettiin yleisurheilua. Järvensivun Kisan toiminta on ollut edelleen vilkasta, se on järjestänyt asukkaille keväällä leskenlehtien kukkiessa Iidesjärven ympärikävelyn ja naisten jumppa pyörii vielä Järvensivun koululla. Iidesjärven kalansaaliita. Pekko Hakala sai 3,1 kiloa painavan hauen järvestä kesällä 2004. Iidesjärvi Iidesjärvi on pitkään tunnettu arvokkaana lintuvetenä. Järven luonnontilan heikkeneminen on vähentänyt kuitenkin lintukantoja. Sen ympäristöön laajalle levinnyt asutus ja liikenneväylät ovat vaikuttaneet heikentävästi sen luonnontilaa. Iidesjärven jääpeitteen päällä on talvella hiihtää ja sulan veden aikaan ja järven ympärikiertäminen on hyvä kuntolenkki. Teksti: Arja Vesa Kuvat: Martti O. Hirvonen

Myymälä: Mustanlahdenkatu 26 puh. 212 4452 Varasto ja työtilat: Etu-Hankkiontie 20 puh. 363 3900, fax 363 3544 Meiltä maistuvat leivonnaiset kevään ja kesän juhlatilaisuuksiin! PÄIVYSTYS 24 h MYÖS VIIKON- LOPPUISIN PUH. 2140 064 Kaikki lasitusalan työt asiantuntemuksella, myös peilit ja kehykset. REMONTIT JA MAALARIN TYÖT SISÄLLÄ JA ULKONA www.teholehtinen. * maalaustyöt * remontit * kosteat tilat * huoneistot * kiinteistöt * vesikattojen maalaukset * asfalttipaikkaukset TEHO LEHTINEN KY & CO Maalaus- ja remonttityöosasto Virrilänkatu 2, PL 354, 33101 Tampere. Puh. 0400-317 510, 364 7340. jussi.tala@teholehtinen. 9

Vehmaisten omakotiyhdistyksen toimintaa Wikipedia kertoo Vehmaisista näin: Vehmainen on Tampereen kaupunginosa, joka sijaitsee itä-tampereella Kangasalan rajalla. Vehmaisten palveluihin kuuluu Valintatalo, Fantishop, kukkakauppa, ala-aste, päiväkoti, kahvila/ravintola, Vehmas krouvi sekä Teboil-huoltoasema. Vehmaisissa on myös kaksi yleistä uimarantaa Kaukajärven rannalla. Sekä jalkapallokenttä jota kutsutaan Vehmaisten wembleyksi. Vuonna 2007 kyseisellä kentällä kävi vierailemassa Dimitar Berbatov. Vehmaisissa sijaitsee myös Bandidosin kerhotalo ja Linkosuon leipätehdas. Vehmaisiin pääsee Tampereen kaupungin liikennelaitoksen busseilla numero 8 ja 17 sekä muutamalla Paunun bussilla (mm. numero 70). Messukylän pitäjän Vehmaisten kylästä tuli Tampereen kaupunginosa 1. tammikuuta 1947. Silloin itsenäinen Messukylä liitettiin Tampereeseen. Omakotiyhdistys oli perustettu jo vuonna 1946 elokuussa. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Kaarlo Mäkinen. Yhdistyksen toiminta on ollut melko perinteistä: teatterimatkoja, asiantuntijaluentoja, puistokonsertteja, lyhytkursseja, ongintatapahtumia, lähiympäristön siistimistapahtumia ja pihakirppiksiä. Pihakirppikset ovatkin nousseet vuosien mittaan suosituimmaksi tapahtumaksi. Parhaimmillaan osallistujia on ollut yli viisikymmentä taloutta. Omakotitaloissa Omakotiyhdistys lahjoitti omenapuun Vehmaisten tarhan pihaan 11.10.2006. 10

Vintillä olevat tavarat odottavat vuoden 2009 pihakirppistä. tuntuu riittävän myytävää. Toki myös rivitaloasukkaat on otettu mukaan tapahtumaan. Tapahtuman onnistumisen avaimet ovat olleet: myyjien päivitetty postituslista, mainos yhdistyksen nettisivulla, laaja markkinointi, hyvä yhteys mediaan, tapahtumasta jaettu kartta myyntipisteineen ja hyvät yhteistyökumppanit. Suosittelen vastaavaa tapahtumaa muillekin yhdistyksille ja jaan neuvoja tarvittaessa. Yhdistyksellä on käytössä neljä ilmoitustaulua yhdessä Vehmaisten Urheilijoiden kanssa. Syksyllä 2008 päätettiin että ilmoitustauluja voivat hyödyntää myös alueen asukkaat ja yrittäjät. Omakotiyhdistys aloitti paikallisen yritysrekisterin kokoamisen vuonna 2008 ja se saadaankin varmasti täydennettyä tänä vuonna. Wikipediassa mainittujen palvelujen lisäksi Vehmaisista löytyy mm. kampaamopalveluja, hierontaa, koiratrimmaamo, ompelija, kotityöpalvelu, kuljetuspalvelua, autokorjaamo sekä sähkö- ja LVI-palvelut. Lähipalveluja käyttämällä tuetaan palvelujen saatavuus ja niiden pysyvyys. Vuosikokouksissa on ollut esillä monta akuuttia asiaa. Yhdistys on muistuttanut asukkaita myös pihojen siisteydestä. Oma takapihasi on naapurin etupiha! Kaunis piha -kilpailu on järjestetty useamman kerran. Kun postin edustaja kertoi postilaatikkojen ryhmittelystä vuosikokouksessa, paikalla oli runsas yleisö. Digiaikaan siirryttäessä saivat omakotiasujat asiasta laajan tietopaketin kevätkokouksessa 2007. Lähipoliisi on kertonut toiminnastaan ja palveluista. Tampereen liikennelaitoksen edustaja informoi asukkaita alueen bussilinjojen muutoksista. Bussilinja 5 lopetettiin, vaikka alueen asukkaat ja omakotiyhdistys vastustivat linjan lopettamista. Asiasta kerättiin adressi johon saatiin yli 500 nimeä parissa viikossa. Adressi ja vetoomus vietiin TKL:n toimipisteeseen. Vastuksesta huolimatta linja lopetettiin. Vehmaislaiset jättivät bussilinjalleen jäähyväiset perjantaina 11.8.2006. Rengasmatka Vehmainen Keskustori - Vehmainen starttasi päätepysäkiltä kello 21.05. Pysäkille oli kokoontunut ihmisiä runsaasti. Osa vain kuvautti itsensä bussin edessä, mutta melko suuri joukko lähti viimeiselle matkalle. Matkassa oli mukana myös Aamulehden valokuvaaja. Bussille heiluteltiin pitkin matkaa Vehmaisissa. Seurakuntatalon pysäkillä mukaan tuli videokuvaaja. Samalla pysäkillä iloinen naisihminen toivotteli hyvää matkaa matkustajille ja samalla kyseli tunnelmia. Pysäkillä nostettiin maljat reissun kunniaksi. Kuljettaja sai pikkupullon salmiakkikossua, ohjeena oli että saa juoda vasta kotona. Matka sujui iloisesti ja puheensorina oli kova. Harvoin kaupungin bussissa on ollut niin hyvä tunnelma. Keskustorilla oli pieni levähdystauko ja matkustajat siirtyivät sitten takaisin bussiin. Viimeinen bussimatka kohti Vehmaista alkoi. Voisiko kuitenkin todeta näin: hävisimme sodan, mutta voitimme taistelun? 11

Jäähyväisreissun kuljettajalle Ari Salonmaalle lahjoitettiin Vehmaisten omakotiyhdistyksen puolesta Vehmaisten kaupunginosakirja. 13.8.2007 alkoi uusi rengaslinja 8 palvella Vehmaisten asukkaita. Rengaslinjaan ollaan tyytyväisiä, toivomuksena on kyllä että linja palvelisi myös iltaisin ja viikonloppuisin. Linja 17 palvelee myös hyvin ja Paunun bussit täydentävät tarjontaa. Vehmaisten kaupunginosakirja on julkaistu jo vuonna 2002. Julkistamistilaisuudessa oli paikalla todella runsaasti yleisöä ja tunnelma oli korkealla. Tilaisuuteen oltiin tultu pidemmänkin matkan päästä. Hauskat muistelut ja tuttujen tapaamiset toteutuivat kirjaan tutustumisen lomassa. Muutamat henkilöt tapasivat toisiaan ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen. Kirjan toimitti Matti Waclin. Kartanon kupeesta kaupunkikyläksi -kirja on 21 teos kaupunginosakirjojen sarjassa. Kirjassa on tarinoita ja historiaa monipuolisesti. Lainaan tähän yhteyteen erään hauskan tarinan kyseisestä julkaisusta: Muuan mies oli saanut talonsa asuttavaan kuntoon, kun vaimolle tapahtui tapaturma. Hän oli juuri keittänyt kahvia Kotiliesi no: 1880-merkkisellä puuhellalla ja se oli tietysti tulikuuma. Kun vaimo nojasi erehdyksessä hellaan, niin mekko alkoi sauhuta pyllyn päältä ja ihokin kärähti sopivasti niin, että lieden tunnusnumerosta jäi selvä jälki takalistoon. Mies vei vaimonsa hirmukyytiä Yleiseen sairaalaan, jossa vammaa ryhdyttiin heti tutkimaan. Lääkäri oli ilmiselvästi vähän yllättynyt, kun pyllyn päällä oli numerot 1880. Ohoh, onpa vanha pehva, hän tuumasi. Teksti ja kuvat: Tuula Lahtinen komerox@gmail.com 12

Korjausompelimo Muoti-Tesoma Ikurintie 45 Puh. (03) 344 3457 Turvallista asumista kotona pidempään Ergosani Oy tarjoaa arjen apuvälineet pieneen ja vähän isompaankin tarpeeseen. Kodin pienapuvälineet Tukikahvat, nousutuet ja korokkeet Rampit ja luiskat Liikkumista helpottavat muutostyöt Suunnittelu ja asennuspalvelu Ergosani Oy, Kalevan Puistotie 23, 33540 Tampere (03) 2613 600, www.ergosani.fi ÖLJYPOLTINHUOLTO KEIJO HAVERINEN Kiertotie 4, 33450 Siivikkala Puh. 0400 236 955 keijo.haverinen@nic.fi H U O L T O A S E N N U S M Y Y N T I LISÄERISTÄMINEN KANNATTAA se maksaa itsensä takaisin jopa alle vuodessa! LISÄERISTÄ FIBRATUS SELLUERISTEELLÄ TUTTU JA TURVALLINEN PUHALLUSVILLA PITÄÄ LÄMMÖN SISÄLLÄ HELPPO ASENTAA: ERISTEEN ASENTAA VALTUUTETTU ASENTAJA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN RATKAISU NOPEAT TOIMITUSAJAT KUSTANNUSTEHOKAS RATKAISU MEILTÄ SAAT KOTITALOUSVÄHENNYKSEN LISÄTIETOJA: WWW.FIBRATUS.FI PYYDÄ MEILTÄ TARJOUS: TAMPEREEN SELLUERISTE OY P. 040 4121100 P. 045 2306550 P. 040 8478267 (KESKIRUSKONKATU 8 A1, 33720 TAMPERE) 13

14 TAVOITTEENA SIISTIMPI TAMPERE Pormestarin siisteyskampanja sai alku sysäyksensä huolesta Tampereen siisteyden kehityksestä. Sekä roskien määrä että roskaaminen on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Asian ovat havainnoineet niin kaupunkilaiset, päätöksentekijät kuin viranhaltijatkin. Varsinkin suurten tapahtumien ja juhlapyhien aikaan siisteys on puhututtanut. Huhtikuussa 2007 Tampereen pormestari Timo P. Nieminen käynnisti Tosi siistii kampanjan, jonka tavoitteena on tehdä Tampereesta entistä siistimpi kaupunki. Tavoitteen saavuttamiseksi kampanja haluaa vaikuttaa positiivisessa hengessä kaupunkilaisten asenteisiin ja muistuttaa jokaista siitä, että siisteys on viime kädessä jokaisen omista valinnoista kiinni. Kampanjaa on toteutettu laajalla rintamalla. Tampereen kaupungin lisäksi kampanjassa ovat mukana muun muassa Aamulehti, Pirkanmaan jätehuolto, Pirkanmaan yrittäjät, yliopistojen ylioppilaskunnat, Tampere tunnetuksi ry, poliisi sekä Tampereen kauppakamari. Tämä on mahdollistanut ideoinnin ja ajatuksien vaihdon laajalla joukolla sekä myös resurssien jakamista. Kampanjan aikana on järjestetty monenlaisia tilaisuuksia ja tapahtumia siisteys teemalla. Roskia on kerätty kilpaillen ja talkoilla. Siisteyskampanja on vieraillut lukuisissa Tampereella järjestetyissä tapahtumissa ja tehnyt asennekasvatusta muun muassa kouluilla ja päiväkodeissa. Tampereen katukuvassa kampanja on pyrkinyt näkymään aktiivisten siisteysagenttien ja mainonnan avulla. Siisteyskampanja on saanut heti alusta asti todella hyvän vastaanoton. Tamperelaiset ovat olleet innokkaasti mukana edistämässä kaupungin siisteyttä ja monissa palautteissa on kiitelty kampanjaa ja etenkin sitä, että kaupunki on halunnut kiinnittää näin merkittävään asiaan huomiota. Hyvien kokemusten rohkaisemana kampanjaa jatketaan vielä vuosi 2009 yhteistyössä lasten ja nuorten kanssa sekä kaupunginosayhdistysten kanssa tehtävällä alueyhteistyöllä. Tampereen kaupungin yhdyskuntapalveluiden uudeksi apulaispormestariksi valittiin Timo Hanhilahti, joka toimii myös pormestarin siisteyskampanjan työryhmän puheenjohtajana. Tämän kevään ajan apulaispormestari Hanhilahti ja siisteyskampanjan projektisihteeri Saara Saarteinen vierailevat kaupunginosissa yhdistysten vieraina kertoen kampanjasta ja keskustelemassa kaupunginosien asioista. Jälleen tänä keväänä järjestetään Tampere siivoaa - päivä. Tarkoituksena on, että lauantaina 9.5. klo 11.00-13.00 mahdollisimman monessa kaupunginosassa talkoillaan samaan aikaan ja talkoiden jälkeen valitaan Tampereen siistein kaupunginosa. Kaupungin puolesta talkoopaikoille järjestetään jätesäkkejä ja roskien poiskuljetus. Haastamme mukaan kaikki asukkaat sekä paikalliset yritykset ja järjestöt. Mikäli haluatte, että tulisimme vierailemaan luonanne kevään aikana ja/tai olette kiinnostuneita osallistumaan talkoisiin ottakaa yhteyttä siisteyskampanjan projektisihteeri Saara Saarteiseen saara.saarteinen@ tampere.fi tai 040 801 6222. Yhteistyöterveisin Saara Saarteinen Projektisihteeri Tampereen kaupunki / Pormestarin siisteyskampanja

15

16 LUOTTAMUSMIEHEN NÄKÖVINKKELISTÄ Kaupungin uudet toimielimet ovat aloittaneet toimintansa. Pyrin edelleen kertomaan ajankohtaisista asioista, jotka koskettavat meitä omakotiasujia. Ajankohtaisia asioita tuntuu riittävän. Nyt päällimmäisinä ovat talouden taantuman vaikutuksen kaupungin toimintojen suunnittelussa, mutta myös meidän jokaisen henkilökohtaisessa taloudessa. Lautakunnille onkin asetettu tavoite hakea keinoja saada säästöjä olemassa olevaan budjettiin. Yhdyskuntapuoli on osaltaan hankalassa asemassa. Talvihoidosta tai muusta katujen hoidosta ei enää voisi tinkiä. Yhtä tuskallista on alkaa leikata investointilistoja. Kaupungin oman katutuotannon tehokuutta sen sijaan pitää edelleen tehostaa. Se on tärkeää henkilöstön tulevaisuuden työpaikkojenkin kannalta, että oma tuotanto on kilpailukykyistä ulkoista kilpailua vastaan. Tunnustan olevani siinä mielessä niinistöläinen, että olen varsinkin kaavoituksen puitteissa pohtinut onko tarpeen jatkuva kasvu, vai voisiko kasvun kuplan puhkaista? Kupla näkyy myös omakotipuolella. Omakotitaloista rakennetaan nykyisin lähes linnoja. Aiheellisesti on kysyttykin onko tarpeen rakentaa näin valtavia taloja perheelle, jossa on nyt yleensä maksimissaan kaksi lasta. Kaiken lisäksi muutaman vuoden päästä ollaan kaksistaan. Tämä omakotitalojen koon kasvu on näkynyt Tampereellakin. Kaavoissa vanhoillekin omakotialueille pitää tiivistämisrakentamisen yhteydessä lisätä rakennusoikeutta. Kaikista näistä uusista taloista eivät sitten sovi hyvin vanhaan asuntokantaan. Ympäristön ja vaikkapa vain lämmityskulujen puitteissa vanhanaikainen tarpeeseen perustuva mitoitus pitäisi olla riittävä. Eräs asia, jonka eteen olen yrittänyt hoitaa omakotiyhdistyksiltä tulleita toiveita, koskee virkistysreittejä. Kysymykset koskevat teemoja: miten päästä mahdollisimman hyvin keskustaan tai yksittäisistä virkistysreiteistä. Eräs esimerkki on Kalkunvuoren ympäri kulkeva hiihtolatu. Pieni asia näyttää olevan sitkeässä. Toivottavasti asia saadaan pikaisesti kuntoon. Ongelma tuntuu olevan, että puisto- ja liikuntapuoli pallottelevat asian vastuilla. Toinen tärkeä asia virkistysreittien osalta on jakaa erikseen hiihtoladut ja kävelyreitit. Samalle uralle ne eivät sovi. Luottamushenkilönä kaipaisin terävämpää otetta keskusjärjestöltä. Tuntuu kuin poliittisten kuvioiden muutosta ei ole oivallettu keskusjärjestön tasolla. Keskusjärjestön pitäisi pikaisesti asemoida tulevaisuuden tavoitteensa. Omakotiväkeä koskevia tärkeitä asioita ollaan päättämässä mutta halutaanko niihin todella vaikuttaa, se kiinnostaa varmaa laajaa jäsenistöä. Näitä asioita ovat muun muassa kiinteistöveron korotuspaineet, vesi - ja muut maksut, energian hinta ja niin edelleen. Koivistonkylän Omakotiyhdistyksen helmikuun jäsentilaisuudessa aluejohtaja Sari Kumpulainen Topi-keittiöistä valoi uskoa tulevaisuuteen ja kertoi kotitalousvähennysten laajemmista mahdollisuuksista. Nyt kannattaisikin harkita keittiö- tai muun remontin tekoa oikein tosissaan. Aina ei pidä ajatella onko remontti taloudellisesti kannattava. Asumismukavuus on myös tärkeä asia. Remontti voi olla nyt poikkeuksellisen edullista ja tuo työtä. Työllistäminen on oikeastaan nyt kaikkien velvollisuus. Matti Höyssä Yhdyskuntalautakunnan jäsen Ympäristö- ja rakennusjaoston jäsen

Meiltä huolto, varaosat ja tarvikkeet kodinkoneisiin. Franz G. Myös Schmitz kiinteistöpesukoneiden myynti ja asennus. Soita tai tule käymään! vihertyöt Rautatienkatu Viinikankatu 19 37, 33800 Tampere www.piketa.fi Puh. Puh. (03) 233213 3200 2928, GSM 050 587 1574 e-mail: fgs@sci.fi piketa@piketa.fi Aeg Braun Bauknecht Gaggenau Gram Electrolux Elektro-Helios Esteri Husqvarna Ignis Lux Miele Moccamaster Norcool Philips Siemens Whirlpool Zanussi. - Luotettavaa palvelua jo vuodesta 1938 SÄHKÖASENNUKSIA SÄHKÖSUUNNITTELUA ATK-KAAPELOINTEJA TARVIKKEITA Pispalan valtatie 139 33270 Tampere Puh. 03-3474600 Fax 03-3474650 Luotettava asiantuntija 55 vuoden kokemuksella Hautaustoimisto OLAVI MOISIO Ky Teitä palvelee AILA JA KALEVI ALANEN Tuomiokirkonkatu 26 Vastap. Stockmannia Tampere Puh. (03) 2124 164 myös iltaisin TEEN TYÖT JOSTA ET ITSE SELVIÄ Pihapuiden kaadot Risujen / puiden pois kuljetukset Kantojen poisto tonttia rikkomatta Pensas- / kuusiaitojen leikkaukset Pihan- / maanmuokkaukset Rännien puhdistus ja ulkopuolelta pesu Omakotitalojen / kesämökkien ulkomaalaukset Ym. koti- / mökkityöt Kysy lisää! Tmi Avuksileo Puh. 040-961 5932 Muista kotitalousvähennys. Vastuuvakuutus on! Keskustan täyden palvelun optikkoliike, myös silmälääkäripalvelut 17

Lakimiehen palsta Asianajaja, oik.lis. Tarmo Lahtinen vastaa Omakoti-Viestin lukijoiden kysymyksiin, jotka koskevat mm. kiinteistöjuridiikan ajankohtaisia asioita. Kiinnostavat aiheet tai selvitettävät tapahtumat tulisi esittää Lahtiselle hyvissä ajoin ennen seuraavan lehden ilmestymistä. Luonnollisesti juristimme antaa alan neuvoja maksuitta yhdistyksen jäsenille ja tarvittaessa hoitaa niitä pidemmällekin kohtuu hintaan. Yhteystiedot: puh. 2128909, 040 5477874, fax 3439909, asianajolahtinen@yritys.soon.fi TALON REMONTISTA URAKKA VAI TYÖSOPIMUS? Tämän vuoden alusta 3000 euroon noussut ns. kotitalousvähennys esim. taloremonttien palkoista laittaa korjausrakentamista liikkeelle. Molemmat aviopuolisot saavat vähennystä yhteensä jo 6000 euroa. Lähtökohta on se, että kotitalousvähennys on saatavissa vain, kun työn on tehnyt yrittäjä, joka on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Kun isäntä ei itse tee taloremonttia hänellä on kolme tapaa selviytyä työstä: 1. Ottaa työsuhteeseen remonttimies 2. Tehdä urakkasopimus yrittäjän kanssa 3. Tehdä työ talkoilla. Kun vertaillaan rakentamista työntekijän avulla tai urakoitsijalla, työn lopputulos saattaa olla hyvinkin samanlainen, mutta valitun rakennustyylin ympärille kehkeytyvät ns. sivuvelvoitteet poikeavat todella paljon toisistaan. Jos työtä tehdään työsuhteessa, työnantajalle tulee velvollisuus pidättää palkasta veroennakko, maksaa työanantajan sotu-maksua, huolehtia mahdollisesti eläke- ja tapaturmavakuutuksesta jne. Jos työn tekee yrittäjä, teettäjälle jää huoleksi lähinnä vain urakkalaskun maksu. Molempien sopimustyyppien välillä on hyvin suuria eroja sopimusvelvoitteiden tarkassa sisällössä. Työsopimuslaissa on ns. pakottavilla lain määräyksillä säännelty, milloin työtä tehdään työsuhteessa. Kun työtä tehdään sopimuksen perusteella työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaa, on kysymyksessä työsuhde. Kun nämä ns. työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, sopimussuhteeseen on sovellettava työsopimuslain säännöksiä. Korkein oikeus antoi viime vuoden lopulla ennakkopäätöksen (KKO 2008 : 99), jossa selvitettiin talon korjauksessa urakkasopimuksen ja työsopimuksen välistä rajanvetoa. Oikeustapauksessa talonomistaja oli tehnyt sopimuksen talon kunnostamisesta. Kun työ ei valmistunut määräaikaan mennessä, ja kun työn laadussa oli huomautettavaa, osapuolten välillä syntyi riita. Työn teettäjä vaati korvauksia urakkasopimuksen rikkomisesta useita kymmeniätuhansia euroja. Työn tehnyt katsoi, että kysessä oli työsopimus. Olivatko osapuolet tehneet urakkasopimuksen vai tehtiinkö työtä työsuhteessa? Kumman sopimustyypin sääntöjen perusteella riita tuli ratkaista? Ratkaistessaan ongelmaa Korkein oikeus 18

katsoi melko perinteisesti, että sopimusta ja tosiasiallisia työskentelyolosuhteita kaikkine yksityiskohtineen oli tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena, ja sen perustella katsottava, mikä sopimustyyppi oli kysessä. Sopimuksessa ja sen täyttämisessä esitettiin monia yksityiskohtia, joihin ratkaisu perustui: Urakan suuntaan veti sopimusta mm. seuraavat seikat: Sopimus oli tehty pienurakka-sopimukseksi otsikoidulle valmiille vakiosopimuslomakkeelle. Sopimuksen mukaan urakan kohteena oli pientalon ja sen piharakennuksen rakennusteknilliset työt. Urakkahintaan sisältyi kaikki kaikki em. työt. Yli 40000 :n urakkahinta maksettiin työn edistymisen mukaan. Työ piti luovuttaa valmiina teettäjälle. Työsopimuksen suuntaan vetivät mm. seuraavat seikat: Sovittuun urakkahintaan ei oltu laskettu lainkaan arvonlisäveroa. Itsenäinen ammatinharjoittaja on velvollinen maksamaan palveluksistaan valtiolle arvonlisäveron. Kun sitä ei maksettu, se oli merkki siitä, että kysessä olisi ollut työsuhde. Työn teettäjä kävi päivittäin työmaalla ja antoi ohjeita työn suorittamisesta. Teettäjä hankki kaikki rakennustarpeet. Tekijä käytti omia työkalujaan, mutta teettäjä maksoi niiden käytöstä erillisen työehtosopimuksen mukaisen korvauksen. Työn teettäjä pidätti maksamistaan työkorvauksista verot ja työttömyysvakuutusmaksut. Yhteenvetona kaikesta Korkein oikeus katsoi, että kirjallisesta pienurakkasopimuksesta huolimatta sopimusneuvotteluihin ja sopimuksen täyttämiseen liittyvät seikat erityisesti työn suorittaminen perimättä arvonlisäveroa sekä rakennustyön johtoon ja valvontaan liittyvät olosuhteet osoittivat, että rakennustyötä oli tehty työsuhteessa eikä itsenäisenä yrittäjänä. Näin Korkein oikeus päätyi siihen, että työn teettäjällä ei ollut urakkasopimuksen perusteella oikeutta saada korvausta rakennustyön viivästymisestä ja työn laatuvirheistä, koska kyse ei ollut lainkaan urakkasopimuksesta mihin työn teettäjän kanne ainoastaan perustui. Ei ole tietoa siitä, onko kiista jatkunut jollakin muulla tavalla. Työn teettäjällä olisi tietysti periaatteessa mahdollisuus selvittää korvausvaateitaan uudella kanteella, joka perustuisi työsopimuslakiin. Joka tapauksessa vääräntyyppisen prosessin nostaminen ja siinä häviäminen oli työn teettäjälle varmasti takaisku oikeudenkäyntikuluineen. Mitä tästä opimme? Kun tekee rakentamisesta ja korjaamisesta sopimuksia, kannattaa varmistella hyvin se, mistä sopimustyypistä on kyse. Tämähän on tarpeen esim. kotitalousvähennyksenkin saamiseksi. Paras keino sopimuksen luonteen selvittelyyn on varmasti se, että keskustelee siitä tarkasti tekijäosapuolen kanssa. Mainitussa oikeustapauksessa osapuolet eivät olleet tarkkaan ottaen suoraan kiinnittäneet lainkaan huomiota siihen, oliko kyse urakasta vai työsuhteesta. Teettäjä voi ottaa esim. verotoimistosta selvää, onko tekijällä ennakonpidätystunnus ja maksaako hän arvonlisäveroa palveluksistaan. Jos näin on, se on lähes varma merkki siitä, että tehtävä sopimus on urakkasopimus. Kun edellä mainittiin yhtenä työn tekemismuotona talkootyöt, on siitä todettava, että siinä ei ole kyse työskentelystä urakkasuhteessa eikä työsopimussuhteessa. Talkootöissä on kyse siitä, että palkkaa eikä muuta vastiketta lainkaan makseta, minkä vuoksi työsopimussuhteen tunnusmerkitkään eivät täyty. Tampere 10.2.2009. Tarmo Lahtinen Asianajaja, Tampere 19

010-470 3700 VUOTO- PÄIVYSTYS 24 H 050-572 8789 Kattoremontit Katonkorotukset Ulkoverhoustyöt Dun & kork ein Bradstreet lu ottolu o kitu s - takuutyönä ympäri vuoden. Yrityksellämme on yli 15 12 vuoden kokemus katto- ja ulkoverhoustöistä. Olemme tunnettuja hyvästä palvelusta ja työn laadusta sekä siitä, että mitä sovitaan myös pitää. Ota yhteyttä - teemme kohteen kuntoarvion ja tarvekartoituksen veloituksetta. Turkkirata Vesalantie 23-25, 11, 33960 Pirkkala, puh. 03 010-470 - 368 3700 2388 www.hameenlaaturemontti.fi 20