Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 1 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunnan kandiohjelmien korvaavuustaulukot Tähän tiedostoon on koottuna Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunnan kandiohjelmien korvaavuustaulukot. Taulukoista näet, miten vanhojen ja uusien koulutusohjelmien intojaksot korvaavat toisiaan. Pystyt hyödyntämään taulukkoa sekä siirtyessäsi uuteen koulutusohjelmaan että suorittaessasi aikaisempaa tutkintorakennetta. Lisätietoa voit kysyä ettajatuutoriltasi tai taulukkoon nimetyltä kurssin vastuuettajalta. Taulukkoon voi tulla lisäyksiä ja tarkennuksia. Kandiohjelmat kootusti: Biologian kandiohjelma Biologian kandiohjelma (aineenettaja) Molekyylibiotieteiden kandiohjelma Molekyylibiotieteiden kandiohjelma (aineenettaja) Ympäristötieteiden kandiohjelma Ympäristötieteiden kandiohjelma (aineenettaja) Pääset katsomaan koulutusohjelmaa klikkaamalla linkkiä. Lisäksi sivujen alareunassa on linkit, joiden avulla pystyt siirtymään eri ohjelmien taulukoihin. Pystyt myös etsimään intojaksoa tai kokonaisuutta (kurssikoodilla tai hakusanalla) painamalla näppäinkomentoa CTRL + F.
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) Korvaavuustaulukko Biologian kandiohjelma, luonnontieteiden kandidaatti Tästä korvaavuustaulukosta näet, miten vanhan koulutusohjelman tai pääaineen ja uuden kandiohjelman intojaksot korvaavat toisiaan. Pystyt hyödyntämään taulukkoa sekä siirtyessäsi uuteen koulutusohjelmaan että suorittaessasi aikaisempaa tutkintorakennetta. Lisätietoa voit kysyä ettajatuutoriltasi tai kurssin vastuuettajalta. Taulukkoon voi tulla lisäyksiä ja tarkennuksia. Pystyt etsimään intojaksoa tai kokonaisuutta (kurssikoodilla tai hakusanalla) painamalla näppäinkomentoa CTRL + F Koodi Vanhan tutkintorakenteen (016-017) intokokonaisuus tai kurssi Koodi Uuden tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi Vastaava ettaja tai yksikkö Biologian perus- ja aineinnot 10 Koodi Perusinnot 5 BIO-100 Biologian perusinnot 5 Vastaava ettaja tai yksikkö 59900 Evoluutio ja systematiikka 5 BIO-101 Eliökunnan evoluutio 5 Johannes Enroth 56000 Johdatus kasvitieteeseen BIO-10 Eläin- ja kasvikunnan rakenne 5 Johannes Enroth ja 505 Johdatus eläintieteeseen Heikki Hirvonen 5064 Kasvituntemus BIO-10 Eliöiden monimuotoisuus 5 Johannes Enroth ja 515 Eläintuntemus Heikki Hirvonen 507 Ekologian perusteet 4 BIO-104 Ekologian perusteet 5 Veijo Kaitala 5981 Molekyylibiologia 5 MOLE-10 Genetiikan perusteet 5 Tapio Heino 5900 Biotieteiden perusteet II 4 5746 Geneettinen analyysi 5078 Solubiologia ja sytogenetiikka Koodi Aineinnot 95 BIO-00 Biologian aineinnot 95 Vastaava ettaja tai yksikkö Toimiva organismi 5 59001 Biotieteiden perusteet I (biokemia, 6 BIO-01 Molekyylit ja solut 5 Reijo Käkelä solubiologia, mikrobien monimuotoisuus) 5900 Biotieteiden perusteet II 4 BIO-0 Kasvi- ja eläinfysiologian perusteet 5 Kurt Fagerstedt, Mikael Segerstråle 504 Ihmisen fysiologia BIO-0 Ihmisen fysiologia 5 Mikael Segerstråle 5059 Fysiologian ja neurotieteen perus- ja 5 aineintojen lpukuulustelu 1 Anatomian ja fysiologian perusteet 5 815019 (KEL01/ RAV09) 5998 Ekologian kenttäkurssin 4 BIO-04 Ekologian kenttäkurssi - elinympäristöt ja biotopijakso lajisto 5990 Biotoit-luennot 505 Biokemian harjoitustyöt MOLE-1 Molekyylibiotieteiden harjoitustyökurssi 5 Lisäksi kurssi 59004 59004 Mikrobiologian ja mikrobigenetiikan harjoitustyöt Lisäksi kurssi 505 5 Sanna Laaka- Lindberg ja Jouko Rikkinen
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) Biologian menetelmätieteet 5 5595 Kemian perusteet 5 KEK110 Kemian perusteet 5 Maija Tenkanen 59054 Tieteellisen laskennan perustaidot MOLE-10 Tieteellisen laskennan perustaidot ja 5 Päivi Onkamo laskuharjoitukset 511 Biotieteiden matemaattiset BIO-05 Biotieteiden matematiikka ja fysiikka 5 Juha Voipio harjoitukset 800 (Y10) Biotieteiden fysiikka 80144 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun ME-004 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun Jarkko Isotalo (Y10A) perusteet perusteet 80145 Tilastotiede II: Tilastollisten ME-005 Tilastotiede II: Tilastollisten menetelmien Jarkko Isotalo (Y10B) menetelmien perusteet perusteet 800 (Y10) Tilastollisen päättelyn perusteet 5 Korvaa molemmat kurssit ME-004 ja ME-005 59055 Bioinformatiikan perusteet 5 MOLE-11 Bioinformatiikka 5 Päivi Onkamo Viestintä ja kirjallisuus 15 599 Ekologian ja evoluutiobiologian BIO-1 Kandidaattiseminaari, ekologia ja 4 proseminaari evoluutiobiologia sekä kasvibiologia 55019 Kasvibiologian proseminaari BIO-1 Kandidaattiseminaari, ekologia ja 4 evoluutiobiologia sekä kasvibiologia 507 Fysiologian ja neurotieteen BIO-1 Kandidaattiseminaari, fysiologia ja 4 Reijo Käkelä proseminaari neurotieteet 5915 Molekyylibiotieteiden proseminaari ja äidinkielen innot MOLE-16 (MOLE-004 99190) Kandidaatinseminaari ja puheviestinnän kurssi Puheviestintä + akateemiset tekstitaidot integroituna 5857 Kandidaatintutkielma, ekologia ja 6 BIO-11 Kandidaatintutkielma 6 evoluutiobiologia 506 Kandidaatintutkielma, fysiologia ja 6 6 neurotiede 5617 Kandidaatintutkielma, kasvibiologia 6 6 5967 Kandidaatintutkielma, 6 6 perinnöllisyystiede 58005 Kandidaatintutkielma, yleinen 6 6 mikrobiologia 570015 Suomenkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 BIO-15 Kypsyysnäyte 0 570016 Ruotsinkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 570017 Englanninkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 4 Tapio Heino, Minna Poranen ja Suvi Taira Kirjallisuus 5 5991 Ekologian kirjatentti 5 BIO-06 Kirjallisuus, ekologia ja evoluutiobiologia 5 Hannu Pietiäinen 5060 Fysiologian ja neurotieteen 5 BIO-07 Kirjallisuus, fysiologia ja neurotiede 5 Mikael Segerstråle lpukuulustelu II 5719 Perinnöllisyystieteen lpukuulustelu 5 BIO-08 Kirjallisuus, perinnöllisyystiede 5 Pekka Heino I 56008 Kasviekologian kuulustelu 5 BIO-09 Kirjallisuus, kasvibiologia 5 5817 Mikrobiologian lpukuulustelu 8 BIO-10 Kirjallisuus, mikrobiologia 5 Sarah Butcher Tieteenalakohtaiset aineinnot 0 BIO-00 Ekologia ja evoluutiobiologian aineintojen kokonaisuus 0 59905 5160 Ekologian kenttäkurssin tutkimusjakso Koesuunnittelu 8 BIO-01 Ekologisen tutkimuksen kenttäkurssi 10 Heikki Hirvonen, 017 Jarmo Saarikivi 5991 Evoluutiobiologian perusteet 6 BIO-0 Evoluutiobiologian perusteet 10 Riitta Savolainen 5065 Aineintojen kirjatentti: evolutiikka (Herron & Freeman)
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 4 504 Pulaatioekologian perusteet 4 BIO-0 Pulaatiobiologian perusteet 5 Hannu Pietiäinen 599 Yksilöistä ekosysteemeihin 6 BIO-04 Yksilöistä ekosysteemeihin 5 Jouni Vainio 5997 Eliömaantieteen perusteet BIO-05 Eliömaantieteen perusteet ja seminaari 5 Johannes Enroth 5617 Eliömaantieteellinen seminaari 5990 Saariston ekologia BIO-06 Saariston ekologia 5 Riitta Savolainen 5160 Koesuunnittelu BIO-400 Fysiologian ja neurotieteen 0 intokokonaisuus 5018 Eläinfysiologian seminaari 9 BIO-401 Eläinfysiologia 10/15 Kristian Donner, Reijo Käkelä ja Mikael Segerstråle 545 Eläinfysiologian ja histologian BIO-40 Eläinfysiologian harjoitustyöt 5 Mikael Segerstråle harjoitustyöt 597 Geenit ja yksilönkehitys BIO-40 Yksilönkehitys 5 Ulla Pirvola 5001 Yksilönkehityksen anatomia 5047 Eläinten ekofysiologia 6 BIO-404 Adapted animal 5 Reijo Käkelä 5057 Fysiologinen ekotoksikologia BIO-405 Exposed animal 5 Reijo Käkelä 5500 Kasvianatomian ja fysiologian harjoitustyöt BIO-500 Kasvibiologian aineintojen kokonaisuus 0 BIO-501 Kasvianatomian ja -fysiologian harjoitustyöt 55004 Kasvien kehitysbiologian luennot BIO-50 Kasvifysiologian ja -kehitysbiologian luennot 55007 Kasvifysiologian luennot 561 Suomen kasvimaantiede BIO-50 Suomen kasvisto ja kasvillisuus 5 BIO-504 Kasvibiologian aineintojen kirjatentti 5 58500 Botaniska exkursioner Korvaa vain osittain uuden kurssin, lisäkorvaavuksista sovittava 5601 Siemenkasvien morfologinen adaptaatio 5 Mika Kotilainen, Helena Åström, Timo Hytönen 5 BIO-507 Kasvien neljä vuodenaikaa 5 Helena Åström ja Timo Saarinen 4 BIO-508 Kasvien morfologinen adaptaatio 5 Helena Åström ja Timo Saarinen 5997 Eliömaantieteen perusteet BIO-05 Eliömaantieteen perusteet ja seminaari 5 Johannes Enroth 5617 Eliömaantietteellinen seminaari 5601 Physiological plant ecology PBIO-141 Sensorinen ja fysiologinen kasviekologia 5 Pedro J. Aphalo 56040 Ecosystem ecology PBIO-14 Ecosystem ecology 5 Pedro J. Aphalo Omatoimisesti simuksen mukaan suoritettavia 56001 Triikin kasvisto ja kasvillisuus BIO-510 Triikin kasvisto ja kasvillisuus 5 Jouko Rikkinen 5608 Lauhkean vyöhykkeen kasvisto ja BIO-511 Lauhkean vyöhykkeen kasvisto ja 5 Jouko Rikkinen kasvillisuus kasvillisuus 544 Tieteellinen kasvi- tai sienikokoelma BIO-51 Tieteellinen kasvi- tai sienikokoelma 5 Jouko Rikkinen 5614 Putkilokasvituntemus 5 BIO-51 Suomen putkilokasvit 5 Jouko Rikkinen 564 Lapin ja Pohjois-Suomen kasvit 4 BIO-514 Pohjoiskalotin kasvit 5 Jouko Rikkinen 56058 Ahvenanmaan ja lounaissaariston 4 BIO-515 Ahvenanmaan ja Etelä-Suomen kasvit 5 Jouko Rikkinen kasvit 5645 Vesi- ja rantakasvit 4-6 BIO-516 Suomen uhanalaiset putkilokasvit 5 Helena Åström 5605 Omatoiminen kasvimaantieteellinen retkeily -6 BIO-517 Omatoiminen kasvimaantieteellinen retkeily BIO-600 Perinnöllisyystieteen intokokonaisuus 0 597 Geenit ja yksilönkehitys MOLE-01 Geenit ja yksilönkehitys 5 Tapio Heino Uusi kurssi MOLE-0 Molekyyligenetiikka ja genomiikka 5 Pekka Heino Kaksi korvaavuutta yhdessä + 5 MOLE-1 Geenitekniikka 5 Pekka Heino, 576 Geenitekniikka, luennot 579 Geenitekniikan työt 5 5 Kristiina Mäkinen, Benita Westerlund- Wikström
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 5 Kaksi korvaavuutta yhdessä 6 GMB-08 Human and cancer genetics 5 Katarina Pelin 5911 Syövän genetiikka 5714 Ihmisgenetiikka Kaksi korvaavuutta yhdessä 5 MOLE-18 Mikrobigenetiikka ja genomiikka 5 Hannu Saarilahti 5901 Mikrobigenetiikka 590 Mikrobien genomiikka 571 Mikrobigenetiikan työt 5 MOLE-19 Mikrobigenetiikan harjoitustyökurssi 5 Hannu Saarilahti 810 Jalostuksen perusteet 5 MAAT-05 Jalostuksen perusteet 5 Pekka Uimari (KTT/KEL0) Muut erikseen sovitut kurssit 5-10 BIO-700 Mikrobiologian intokokonaisuus 0 5984 (MOLE140) Mikrobien monimuotoisuus Lisäksi joko MOLE150 tai 59001 MOLE-10 Mikrobien monimuotoisuus, rakenne ja toiminta 5 Sarah Butcher ja Kaarina Sivonen 86409 Mikrobien rakenne ja toiminta (MOLE150) Lisäksi MOLE140 59001 Biotieteiden perusteet I, Mikrobiologian osuus Lisäksi MOLE140 MOLE-05 Mikrobit ja ihminen 5 Sarah Butcher Kaksi korvaavuutta yhdessä + 5 MOLE-1 Geenitekniikka 5 Pekka Heino, 576 Geenitekniikka, luennot Kristiina Mäkinen, 579 Geenitekniikan työt 5 Benita Westerlund- Wikström 5909 Biotekniikka MOLE-15 Biotekniikka 5 Marko Virta ja 598 Biotekniikka - Molekyylibiotieteiden sovelluksia Benita Westerlund- Wikström 510045 Immunologins grunder MOLE-701 Immunobiologia - Susanna 577 Immunobiology Fagerholm 5801 Infektiotaudit ja infektioimmunologia MOLE-70 Infektiotaudit ja infektioimmunologia 5 Ritva Virkola Kaksi korvaavuutta yhdessä 5 MOLE-18 Mikrobigenetiikka ja genomiikka 5 Hannu Saarilahti 5901 Mikrobigenetiikka 590 Mikrobien genomiikka GMB-1 Microbial Genomics Journal Club Hannu Saarilahti 58006 Virukset MMB-801 Viruses - lectures Elina Roine 864068 Ympäristömikrobiologia 5 MMB-01 Ympäristömikrobiologia - luennot & 5 Sari Timonen (MIKRO41) seminaari 5910 Bakteriologian ja virologian harjoitustyöt 5 MOLE-801 Bakteriologian ja virologian harjoitustyöt 5 Ritva Virkola ja Minna Poranen 5805 Kliinisen mikrobiologian erikoiskurssi 4-6 MMB-405 Kliinisen mikrobiologian erikoiskurssi - lab course 5 Ritva Virkola ja Taru Meri 571 Mikrobigenetiikan työt 5 MOLE-19 Mikrobigenetiikan harjoitustyökurssi 5 Hannu Saarilahti Koodi MUUT OPINTOKOKONAISUUDET Koodi Koulutusohjelman muut innot Vastaava ettaja tai yksikkö Viestintä ja kieliosaaminen 10 Eri korvaavuuksia Äidinkieli yht. 599 Ekologian ja evoluutiobiologian proseminaari ja äidinkielen innot KK-AKTEOP Akateemiset tekstitaidot (suomi) (integroitu kandidaatiseminaariin) 507 Fysiologian ja neurotieteen KK-PUVU1OP Puheviestintä- ja vuorovaikutusosaaminen 1 kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot (suomi) (integroitu kandidaatiseminaariin) 55019 Kasvibiologian proseminaari ja äidinkielen innot 5987 Perinnöllisyystieteen kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 58001 Mikrobiologian kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 99190 Akateemisen kirjoittamisen perusteet 1 KK-AKSKSP Akademiskt skrivande (svenska)
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 6 KK-REKO1SP Retorik och kommunikation (svenska) 1 9991Biot Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, ruotsi* Toinen kotimainen kieli yht. KK-RUBIYM/ KK-RUERI KK-RUKIRJ Toisen kotimaisen kielen suullinen taito Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito Kielikeskus 1 Kielikeskus 999 Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, suomi 4 KK-FINMU Toisen kotimaisen kielen suullinen taito, suomi, KK-FINSK Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito, suomi, Kielikeskus 1 Kielikeskus 99501M-M English Academic & Professional Skills: Reading, Writing & Spoken Communication (CEFR B) KK-ENBIYM / KK-ENKAIKKI Vieras kieli Academic and Professional Communication in English 1 & (CEFR B) 4 Kielikeskus KK-ESP4OP Vieraan kielen innot: espanja 4 Kielikeskus KK-ITA4OP Vieraan kielen innot: italia 4 Kielikeskus KK-RAN4OP Vieraan kielen innot: ranska 4 Kielikeskus KK-SAK4OP Vieraan kielen innot: saksa 4 Kielikeskus Tieto- ja viestintätekniikan valmiudet Opetusteknologiak eskus 570009 Tieto- ja viestintätekniikan ajokortti DIGI-00 Opiskelijan digitaidot Kristian Lindqvist DIGI-00A Opiskelijan digitaidot: orientaatio Kristian Lindqvist DIGI-00B Opiskelijan digitaidot: syventävät taidot 1 Kristian Lindqvist 570009 Körkort i data- och kommunikationsteknik DIGI-400 Studentens digitalkompetens Christian Lindblom DIGI-400A Studentens digitalkompetens: orientering Christian Lindblom DIGI-400B Studentens digitalkompetens: fördjupade 1 Christian Lindblom studier Työelämä ja asiantuntijuus 10 570010 HOPS 1. vuoden iskelijoille 1 BIO-001 Biologian asiantuntija 1 (Yliiston oma Riitta Savolainen iskelijapalaute HowULearn) 570011 HOPS.-. vuoden iskelijoille 1 BIO-00 Biologian asiantuntija (Valtakunnallinen Riitta Savolainen, 57001 Ammattikuvakurssi kandipalaute Jukka T. Lehtonen Ei korvaavuuksia BIO-005 Työelämäjakso 5-10 Riitta Savolainen Ei korvaavuuksia BIO-006 Yliisto-etuksen avustaja -5 Riitta Savolainen Ei korvaavuuksia x-x Akateeminen esittäminen 1 N.N. 570006 Yliiston hallinto- ja iskelijajärjestötoiminta VIIKB-005 Vaativat järjestö- ja intohallintotehtävät -5 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 570007 Opiskelijatuutorointi VIIKB-00 Tuutorointi 5 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Valinnaiset innot 5089 Biologian historia BIO-406 Biologian historia 5850 Biosynteesi BIO-407 Biosynteesi
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 7 Korvaavuustaulukko Biologian kandiohjelma (aineenettaja), luonnontieteiden kandidaatti Tästä korvaavuustaulukosta näet, miten vanhan koulutusohjelman ja uuden kandiohjelman intojaksot korvaavat toisiaan. Pystyt hyödyntämään taulukkoa sekä siirtyessäsi uuteen koulutusohjelmaan että suorittaessasi aikaisempaa tutkintorakennetta. Lisätietoa voit kysyä ettajatuutoriltasi tai kurssin vastuuettajalta. Taulukkoon voi tulla lisäyksiä ja tarkennuksia. Pystyt etsimään intojaksoa tai kokonaisuutta (kurssikoodilla tai hakusanalla) painamalla näppäinkomentoa CTRL + F Koodi Vanhan tutkintorakenteen (016-017) intokokonaisuus tai kurssi Koodi Uuden tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi Vastaava ettaja tai yksikkö Biologian perus- ja aineinnot 10 Koodi Perusinnot 5 BIO-100 Biologian perusinnot 5 59900 Evoluutio ja systematiikka 5 BIO-101 Eliökunnan evoluutio 5 Johannes Enroth 5600 Johdatus kasvitieteeseen BIO-10 Eläin- ja kasvikunnan rakenne 5 Johannes Enroth ja 505 Johdatus eläintieteeseen Heikki Hirvonen 5064 Kasvituntemus BIO-10 Eliöiden monimuotoisuus 5 Johannes Enroth ja 515 Eläintuntemus Heikki Hirvonen 507 Ekologian perusteet 4 BIO-104 Ekologian perusteet 5 Veijo Kaitala 5981 Molekyylibiologia 5 MOLE-10 Genetiikan perusteet 5 Tapio Heino 5900 Biotieteiden perusteet II 4 5746 Geneettinen analyysi 5078 Solubiologia ja sytogenetiikka Koodi Aineinnot BIO-50 Biologian aineinnot aineenettajille 70 505 Biokemian harjoitustyöt MOLE-1 Molekyylibiotieteiden harjoitustyökurssi 5 Ritva Virkola, 59004 Mikrobiologian ja mikrobigenetiikan Hannu Saarilahti harjoitustyöt 59001 Biotieteiden perusteet I (biokemia, 6 BIO-01 Molekyylit ja solut 5 Reijo Käkelä solubiologia, mikrobien monimuotoisuus) 5900 Biotieteiden perusteet II 4 BIO-0 Kasvi- ja eläinfysiologian perusteet 5 Kurt Fagerstedt, Mikael Segerstråle 504 Ihmisen fysiologia BIO-0 Ihmisen fysiologia 5 Mikael Segerstråle 5059 Fysiologian ja neurotieteen perus- ja 5 aineintojen lpukuulustelu 1 815019 Anatomian ja fysiologian perusteet 5 (KEL01/RAV 09) 5998 5990 Ekologian kenttäkurssin biotopijakso Biotoit-luennot 4 BIO-04 Ekologian kenttäkurssi - elinympäristöt ja lajisto 5 Sanna Laaka- Lindberg ja Jouko Rikkinen 5990 Saariston ekologia BIO-06 Saariston ekologia 5 Riitta Savolainen 5160 Koesuunnittelu 80144 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun ME-004 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun Jarkko Isotalo (Y10A) perusteet perusteet 80145 Tilastotiede II: Tilastollisten ME-005 Tilastotiede II: Tilastollisten menetelmien Jarkko Isotalo (Y10B) menetelmien perusteet perusteet 800 (Y10) Tilastollisen päättelyn perusteet Korvaa molemmat kurssit ME-004 ja ME-005 5
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 8 5857 Kandidaatintutkielma, ekologia ja 6 BIO-11 Kandidaatintutkielma 6 evoluutiobiologia 506 Kandidaatintutkielma, fysiologia ja 6 neurotiede 5617 Kandidaatintutkielma, kasvibiologia 6 5967 Kandidaatintutkielma, 6 perinnöllisyystiede 58005 Kandidaatintutkielma, yleinen mikrobiologia 6 5915 Molekyylibiotieteiden proseminaari ja äidinkielen innot Kandidaatinseminaari ja kirjallisuuskuulustelu MOLE-16 Kandidaatinseminaari (puheviestintä + (MOLE-004, akateemiset tekstitaidot integroituna) 99190) BIO-1 Kandidaattiseminaari, ekologia ja evoluutiobiologia sekä kasvibiologia 4 Tapio Heino, Minna Poranen ja Suvi Taira 4 599 Ekologian ja evoluutiobiologian proseminaari 55019 Kasvibiologian proseminaari 507 Fysiologian ja neurotieteen BIO-1 Kandidaattiseminaari, fysiologia ja 4 Reijo Käkelä proseminaari neurotieteet 570015 Suomenkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 BIO-15 Kypsyysnäyte 0 570016 Ruotsinkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 570017 Englanninkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 5991 Ekologian kirjatentti 5 BIO-06 Kirjallisuus, ekologia ja evoluutiobiologia 5 Hannu Pietiäinen 5060 Fysiologian ja neurotieteen 5 BIO-07 Kirjallisuus, fysiologia ja neurotiede 5 Mikael Segerstråle lpukuulustelu II 5719 Perinnöllisyystieteen lpukuulustelu 5 BIO-08 Kirjallisuus, perinnöllisyystiede 5 Pekka Heino I 56009 Kasviekologian kuulustelu 5 BIO-09 Kirjallisuus, kasvibiologia 5 5817 Mikrobiologian lpukuulustelu 8 BIO-10 Kirjallisuus, mikrobiologia 5 Sarah Butcher Tieteenalan intokokonaisuus 5 BIO-00 Ekologia ja evoluutiobiologian aineintojen kokonaisuus 5 Riitta Savolainen 59905 5160 Ekologian kenttäkurssin tutkimusjakso Koesuunnittelu 8 BIO-01 Ekologisen tutkimuksen kenttäkurssi 10 Heikki Hirvonen, 017 Jarmo Saarikivi 5991 Evoluutiobiologian perusteet 6 BIO-0 Evoluutiobiologian perusteet 10 Riitta Savolainen 5065 Aineintojen kirjatentti: evolutiikka 504 Pulaatioekologian perusteet 4 BIO-0 Pulaatiobiologian perusteet 5 Hannu Pietiäinen 599 Yksilöistä ekosysteemeihin 6 BIO-04 Yksilöistä ekosysteemeihin 5 Jouni Vainio 5997 Eliömaantieteen perusteet BIO-05 Eliömaantieteen perusteet ja seminaari 5 Johannes Enroth 5617 Eliömaantietteellinen seminaari 5990 Saariston ekologia BIO-06 Saariston ekologia 5 Riitta Savolainen 5160 Koesuunnittelu BIO-400 Fysiologian ja neurotieteen 5 intokokonaisuus 5018 Eläinfysiologian seminaari 9 BIO-401 Eläinfysiologia 10/15 Kristian Donner, Reijo Käkelä ja Mikael Segerstråle 545 Eläinfysiologian ja histologian BIO-40 Eläinfysiologian harjoitustyöt 5 Mikael Segerstråle harjoitustyöt 597 Geenit ja yksilönkehitys BIO-40 Yksilönkehitys 5 Ulla Pirvola 5001 Yksilönkehityksen anatomia 5047 Eläinten ekofysiologia 6 BIO-404 Adapted animal 5 Reijo Käkelä 5057 Fysiologinen ekotoksikologia BIO-405 Exposed animal 5 Reijo Käkelä
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 9 BIO-500 Kasvibiologian aineintojen kokonaisuus 5 5500 Kasvianatomian ja fysiologian harjoitustyöt BIO-501 Kasvianatomian ja -fysiologian harjoitustyöt Kaksi korvaavuutta yhdessä BIO-50 Kasvifysiologian ja -kehitysbiologian 55004 Kasvien kehitysbiologian luennot luennot 55007 Kasvifysiologian luennot 561 Suomen kasvimaantiede BIO-50 Suomen kasvisto ja kasvillisuus 5 BIO-504 Kasvibiologian aineintojen kirjatentti 5 58500 Botaniska exkursioner Korvaa vain osittain uuden kurssin, lisäkorvaavuksista sovittava 5601 Siemenkasvien morfologinen adaptaatio 5 Mika Kotilainen, Helena Åström ja Timo Hytönen 5 BIO-507 Kasvien neljä vuodenaikaa 5 Helena Åström ja Timo Saarinen 4 BIO-508 Kasvien morfologinen adaptaatio 5 Helena Åström ja Timo Saarinen 5997 Eliömaantieteen perusteet BIO-05 Eliömaantieteen perusteet ja seminaari 5 5617 Eliömaantietteellinen seminaari 5601 Physiological plant ecology PBIO-141 Sensorinen ja fysiologinen kasviekologia 5 Pedro J. Aphalo, 56040 Ecosystem ecology PBIO-14 Ecosystem ecology 5 Pedro J. Aphalo Omatoimisesti simuksen mukaan suoritettavia 56001 Triikin kasvisto ja kasvillisuus BIO-510 Triikin kasvisto ja kasvillisuus 5 Jouko Rikkinen 5608 Lauhkean vyöhykkeen kasvisto ja kasvillisuus BIO-511 Lauhkean vyöhykkeen kasvisto ja kasvillisuus 5 Jouko Rikkinen 544 Tieteellinen kasvi- tai sienikokoelma,-10 BIO-51 Tieteellinen kasvi- tai sienikokoelma 5 Jouko Rikkinen 5614 Putkilokasvituntemus 5 BIO-51 Suomen putkilokasvit 5 Jouko Rikkinen 564 Lapin ja Pohjois-Suomen kasvit 4 BIO-514 Pohjoiskalotin kasvit 5 Jouko Rikkinen 56058 Ahvenanmaan ja lounaissaariston 4 BIO-515 Ahvenanmaan ja Etelä-Suomen kasvit 5 Jouko Rikkinen kasvit 5645 Vesi- ja rantakasvit 4-6 BIO-516 Vesi- ja rantakasvit 5 Helena Åström 5605 Omatoiminen kasvimaantieteellinen retkeily -6 BIO-517 Omatoiminen kasvimaantieteellinen retkeily BIO-600 Perinnöllisyystieteen intokokonaisuus 5 597 Geenit ja yksilönkehitys MOLE-01 Geenit ja yksilönkehitys 5 Tapio Heino Uusi kurssi MOLE-0 Molekyyligenetiikka ja genomiikka 5 Pekka Heino Kaksi korvaavuutta yhdessä + 5 MOLE-1 Geenitekniikka 5 Pekka Heino, 576 Geenitekniikka, luennot 579 Geenitekniikan työt 5 5 Kristiina Mäkinen, Benita Westerlund- Wikström Kaksi korvaavuutta yhdessä 6 GMB-08 Human and cancer genetics 5 5911 Syövän genetiikka 5714 Ihmisgenetiikka Kaksi korvaavuutta yhdessä 5 MOLE-18 Mikrobigenetiikka ja genomiikka 5 Hannu Saarilahti 5901 Mikrobigenetiikka 590 Mikrobien genomiikka 571 Mikrobigenetiikan työt 5 MOLE-19 Mikrobigenetiikan harjoitustyökurssi 5 Hannu Saarilahti 810 Jalostuksen perusteet 5 MAAT-05 Jalostuksen perusteet 5 Pekka Uimari (KTT/KEL0) Muut erikseen sovitut kurssit 5-10 5984 Mikrobien monimuotoisuus (MOLE140) Lisäksi joko MOLE150 tai 59001 86409 Mikrobien rakenne ja toiminta (MOLE150) Lisäksi MOLE140 59001 Biotieteiden perusteet I, Mikrobiologian osuus Lisäksi MOLE140 BIO-700 Mikrobiologian intokokonaisuus 5 MOLE-10 Mikrobien monimuotoisuus, rakenne ja toiminta 5 Sarah Butcher ja Kaarina Sivonen MOLE-05 Mikrobit ja ihminen 5 Sarah Butcher
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 10 Kaksi korvaavuutta yhdessä + 5 MOLE-1 Geenitekniikka 5 Pekka Heino, 576 Geenitekniikka, luennot 579 Geenitekniikan työt 5 Kristiina Mäkinen, Benita Westerlund- Wikström Eri korvaavuuksia MOLE-15 Biotekniikka 5 Marko Virta ja 5909 Biotekniikka Benita Westerlund- 598 Biotekniikka - Molekyylibiotieteiden sovelluksia Wikström 510045 Immunologins grunder MOLE-701 Immunobiologia - Susanna 577 Immunobiology Fagerholm 5801 Infektiotaudit ja infektioimmunologia MOLE-70 Infektiotaudit ja infektioimmunologia 5 Ritva Virkola 5901 Mikrobigenetiikka MOLE-18 Mikrobigenetiikka ja genomiikka 5 Hannu Saarilahti 590 Mikrobien genomiikka GMB-1 Microbial Genomics Journal Club Hannu Saarilahti 58006 Virukset MMB-801 Viruses - lectures Elina Roine 864068 Ympäristömikrobiologia 5 MMB-01 Ympäristömikrobiologia - luennot & 5 Sari Timonen (MIKRO41) seminaari 5910 Bakteriologian ja virologian harjoitustyöt 5 MOLE-801 Bakteriologian ja virologian harjoitustyöt 5 Ritva Virkola ja Minna Poranen 5805 Kliinisen mikrobiologian erikoiskurssi 4-6 MMB-405 Kliinisen mikrobiologian erikoiskurssi - lab course 5 Ritva Virkola ja Taru Meri 571 Mikrobigenetiikan työt 5 MOLE-19 Mikrobigenetiikan harjoitustyökurssi 5 Hannu Saarilahti Koodi MUUT OPINTOKOKONAISUUDET Koodi Biologian koulutusohjelman yhteiset innot Vastaava ettaja tai yksikkö Työelämä ja asiantuntijuus 1 BIO-001 Biologian asiantuntija 1 Riitta Savolainen 570011 HOPS.-. vuoden iskelijoille 1 BIO-00 Biologian asiantuntija (Valtakunnallinen kandipalaute) Riitta Savolainen, Jukka T. Lehtonen 57001 Ammattikuvakurssi 59917 Johdatus biologian etukseen 5 BIO-004 Johdatus biologian etukseen 5 Ei korvaavuuksia BIO-005 Työelämäjakso 5-10 Riitta Savolainen Viestintä ja kieliosaaminen 10 Eri korvaavuuksia Äidinkieli yht. 599 Ekologian ja evoluutiobiologian proseminaari ja äidinkielen innot KK-AKTEOP Akateemiset tekstitaidot (suomi) integroitu kandidaatiseminaariin 507 Fysiologian ja neurotieteen KK-PUVU1OP Puheviestintä- ja vuorovaikutusosaaminen 1 kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot (suomi) integroitu kandidaatiseminaariin 55019 Kasvibiologian proseminaari ja äidinkielen innot 5987 Perinnöllisyystieteen kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 58001 Mikrobiologian kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 99190 Akateemisen kirjoittamisen perusteet 1 KK-AKSKSP Akademiskt skrivande (svenska) KK-REKO1SP Retorik och kommunikation (svenska) 1 9991Biot Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, ruotsi* Toinen kotimainen kieli KK-RUBIYM Toisen kotimaisen kielen suullinen taito Kielikeskus KK-RUERI Toisen kotimaisen kielen suullinen taito Kielikeskus KK-RUKIRJ Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito 1 Kielikeskus
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 11 999 Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, suomi 4 KK-FINMU Toisen kotimaisen kielen suullinen taito, suomi, KK-FINSK Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito, suomi, Kielikeskus 1 Kielikeskus 99501M-M English Academic & Professional Skills: Reading, Writing & Spoken Communication (CEFR B) KK-ENBIYM / KK-ENKAIKKI Vieras kieli Academic and Professional Communication in English 1 & (CEFR B) 4 Kielikeskus KK-ESP4OP Vieraan kielen innot: espanja 4 Kielikeskus KK-ITA4OP Vieraan kielen innot: italia 4 Kielikeskus KK- RAN4OP Vieraan kielen innot: ranska 4 Kielikeskus KK-SAK4OP Vieraan kielen innot: saksa 4 Kielikeskus Tieto- ja viestintätekniikan valmiudet Opetusteknologiak eskus 570009 Tieto- ja viestintätekniikan ajokortti DIGI-00 Opiskelijan digitaidot Opetusteknologiak DIGI-00A Opiskelijan digitaidot: orientaatio eskus, Kristian DIGI-00B Opiskelijan digitaidot: syventävät taidot 1 Lindqvist 570009 Körkort i data- och kommunikationsteknik DIGI-400 Studentens digitalkompetens Christian Lindblom DIGI-400A Studentens digitalkompetens: orientering DIGI-400B Studentens digitalkompetens: fördjupade studier 1 Valinnaiset innot 5089 Biologian historia BIO-406 Biologian historia 5850 Biosynteesi BIO-407 Biosynteesi 570006 Yliiston hallinto- ja iskelijajärjestötoiminta VIIKB-005 Vaativat järjestö- ja intohallintotehtävät -5 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 570007 Opiskelijatuutorointi VIIKB-00 Tuutorointi 5 Ei korvaavuuksia BIO-006 Yliisto-etuksen avustaja -5 Riitta Savolainen Ei korvaavuuksia BIO-007 Akateeminen esittäminen 1
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 1 Korvaavuustaulukko Molekyylibiotieteiden kandiohjelma, luonnontieteiden kandidaatti Tästä korvaavuustaulukosta näet, miten vanhan koulutusohjelman tai pääaineen ja uuden kandiohjelman intojaksot korvaavat toisiaan. Pystyt hyödyntämään taulukkoa sekä siirtyessäsi uuteen koulutusohjelmaan että suorittaessasi aikaisempaa tutkintorakennetta. Lisätietoa voit kysyä ettajatuutoriltasi tai kurssin vastuuettajalta. Taulukkoon voi tulla lisäyksiä ja tarkennuksia. Pystyt etsimään intojaksoa tai kokonaisuutta (kurssikoodilla tai hakusanalla) painamalla näppäinkomentoa CTRL + F Koodi Vanhan tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi Koodi Uuden tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi 180 Vastaava ettaja tai yksikkö 590 Molekyylibiotieteiden perus- ja aineinnot 94 Tieteenalan innot väh. 10 MOLE-100 Molekyylibiotieteiden perusinnot 5 Vastaava ettaja tai yksikkö Kaksi korvaavuutta MOLE-101 Biokemia 5 Tuomas Haltia, Kristiina Mäkinen 5981 Molekyylibiologia 5 5901 Solu- ja molekyylibiologia I 4 Neljä korvaavuutta MOLE-10 Genetiikan perusteet 5 Tapio Heino 5981 Molekyylibiologia 5 5900 Biotieteiden perusteet II 4 5746 Geneettinen analyysi 5078 Solubiologia ja sytogenetiikka Useita korvaavuuksia 5 MOLE-10 Mikrobien monimuotoisuus, rakenne ja toiminta 5984 Mikrobien monimuotoisuus (MOLE140) Lisäksi joko MOLE150 tai 59001 86409 Mikrobien rakenne ja toiminta (MOLE150) Lisäksi MOLE140 59001 Biotieteiden perusteet I, Mikrobiologian osuus Lisäksi MOLE140 5 Sarah Butcher ja Kaarina Sivonen 598 Solubiologia 5 MOLE-104 Solubiologia 5 Eeva-Liisa Eskelinen 5900 Biotieteiden perusteet II 4 BIO-0 Kasvi- ja eläinfysiologian perusteet 5 Kurt Fagerstedt, Mikael Segerstråle MOLE-00 Molekyylibiotieteiden aineinnot 77 Vastaava ettaja tai yksikkö MOLE-0 Geenit ja molekyylit 0 597 Geenit ja yksilönkehitys MOLE-01 Geenit ja yksilönkehitys 5 Tapio Heino uusi kurssi MOLE-0 Molekyyligenetiikka ja genomiikka 5 Pekka Heino 5908 Metabolia 6 MOLE-0 Metabolia 5 Jukka Finne ja Tero Ahola 5904 Proteiinit ja entsyymit 4 MOLE-04 Proteiinit ja entsyymit 5 Kari Keinänen MOLE-0 Toimiva yksilö 0 Kolme korvaavuutta -5 BIO-0 Ihmisen fysiologia 5 Mikael Segerstråle 504 Ihmisen fysiologia 5059 Fysiologian ja neurotieteen perus- ja 5 815019 (KEL01/RAV 09) 88061 (RAV11) aineintojen lpukuulustelu 1 Anatomian ja fysiologian perusteet 5 Ravitsemusfysiologian perusteet 5 HNFB-11 Ravitsemusfysiologia 5 Riitta Freese uusi kurssi MOLE-05 Mikrobit ja ihminen 5 Sarah Butcher
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 1 864068 (MIKRO41) Ympäristömikrobiologia 5 MMB-01 Ympäristömikrobiologia - luennot & seminaari 5 Sari Timonen MOLE-40 Tutkimuksen työkalut 5 59054 Tieteellisen laskennan perustaidot MOLE-10 Tieteellisen laskennan perustaidot + 5 Päivi Onkamo laskuharjoitukset 59055 Bioinformatiikan perusteet 5 MOLE-11 Bioinformatiikka 5 Päivi Onkamo Kaksi korvaavuutta MOLE-1 Molekyylibiotieteiden harjoitustyökurssi 5 Ritva Virkola, Hannu Saarilahti 505 Biokemian harjoitustyöt Lisäksi kurssi 59004 59004 Mikrobiologian ja mikrobigenetiikan harjoitustyöt Lisäksi kurssi 505 Kaksi korvaavuutta MOLE-1 Geenitekniikka 5 Pekka Heino, Kristiina Mäkinen, Benita Westerlund- Wikström 576 Geenitekniikka, luennot 579 Geenitekniikan työt 5 5905 Proteiinien puhdistus ja karakterisointi 5 MOLE-14 Molekyylibiotieteiden syventävä harjoitustyökurssi 5 Tero Ahola ja Tuomas Haltia Sovellukset, kanditutkielma ja -seminaari 1 Eri korvaavuuksia MOLE-15 Biotekniikka (sis. :n ajankohtaisia aiheita käsittelevän iskelijavetoisen jakson) 5 Marko Virta ja Benita Westerlund- Wikström 5909 Biotekniikka 598 Biotekniikka - molekyylibiotieteiden sovelluksia Kolme korvaavuutta MOLE-16 Kandidaatinseminaari 1 Tapio Heino, Minna Poranen ja Suvi Taira 5915 Molekyylibiotieteiden kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 5987 Perinnöllisyystieteen kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 58001 Mikrobiologian kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 5900 Kandidaatintutkielma molekyylibiotieteissä 6 MOLE-17 Kandidaatintutkielma molekyylibiotieteissä 6 Kari Keinänen 570015-570017 Suomenkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 VIIKB-004 Kypsyysnäyte 0 5970 Luonnontieteelliset tukiaineet 5 MOLE-400 Molekyylibiotieteiden tukiaineet 5 Kari Keinänen Kemian intoja 10-15 Kaksi korvaavuutta KEK101 Atomit, molekyylit ja vuorovaikutukset 5 5505 Atomit, molekyylit ja 5 vuorovaikutukset 5595 Kemian perusteet 5505 Energia, reaktiivisuus ja kemiallinen tasapaino KEK-10 Energia, reaktiivisuus ja kemiallinen tasapaino 5 Kaksi korvaavuutta FARM-0 Molekyylibiotieteiden ja farmasian orgaanista kemiaa A 5 Erik Wallén 590171 Molekyylibiotieteiden ja farmasian orgaanista kemiaa I 59095 Molekyylibiotieteiden ja farmasian orgaanisen kemian perusteet 59017 Molekyylibiotieteiden ja farmasian orgaanista kemiaa II PROV-601 Molekyylibiotieteiden ja farmasian orgaanista kemiaa B tai vastaavia kemian kursseja HOPS:in mukaisesti 5 Jari Yli- Kauhaluoma
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 14 Menetemätieteiden intoja 10-15 80144 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun (Y10A) perusteet 80145 Tilastotiede II: Tilastollisten (Y10B) menetelmien perusteet 800 (Y10) Tilastollisen päättelyn perusteet Korvaa molemmat kurssit ME-004 ja ME-005 Tilastotieteen intojaksoja väh. 5 ME-004 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun Jarkko Isotalo perusteet ME-005 Tilastotiede II: Tilastollisten menetelmien Jarkko Isotalo perusteet 5 MAT1001 Tilastotiede tutuksi ja R-ohjelmisto I 5 Matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen intojaksoja väh. 5 Matematiikan kurssi 80085 (Y100) Matematiikka I 5 ME-00 Matematiikka I 5 Henrik Wirzenius (yhteyshenkilö Annikki Mäkelä- Carter) MAT11001 Johdatus yliistomatematiikkaan 5 5704 Matemaattiset apuneuvot I 8 FYS1010 Matemaattiset apuneuvot I 5 Muita suositeltuja tilastotieteen, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen intojaksoja MAT100 Tilastotiede tutuksi ja R-ohjelmisto II 5 MAT100 Todennäköisyyslaskenta I 5 MAT1100 Raja-arvot 5 MAT11004 Differentiaalilaskenta 5 MAT11005 Integraalilaskenta 5 5705 Matemaattiset apuneuvot II 8 FYS1011 Matemaattiset apuneuvot II 5 5815 Ohjelmoinnin perusteet 5 TKT1000 Ohjelmoinnin perusteet 5 TKT1000 Ohjelmoinnin jatkokurssi 5 TKT10004 Tietokantojen perusteet 5 tai vastaavia tilastotieteen ja matematiikan kursseja HOPS:in mukaisesti Molekyylibiotieteiden koulutusohjelman yhteiset innot Työelämäjakso & asiantuntijatehtäviin valmentavat taidot 10 MOLE-00 Työelämäjakso 5-10 Kari Keinänen MOLE-0A Työelämäjakso 1 5 Kari Keinänen MOLE-0B Työelämäjakso 10 Kari Keinänen 51079 Molekyylibiotieteet tutuksi 1 MOLE-001 Molekyylibiotieteiden johdantokurssi 1 Kari Keinänen 570007 Opiskelijatuutorointi VIIKB-00 Tuutorointi 570006 Yliiston hallinto- ja iskelijajärjestötoiminta -10 VIIKB-005 Vaativat järjestö- ja intohallintotehtävät -5 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 57001 Ammattikuvakurssi VIIK- Muita HOPS:issa sovittavia asiantuntijatehtäviin valmentavia intojaksoja 1-5
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 15 Viestintä ja kieliosaaminen 10 5915 Molekyylibiotieteiden kandiseminaari Korvaa KK-AKTEOP ja MOLE-004 5987 Perinnöllisyystieteen kandiseminaari Korvaa KK-AKTEOP ja MOLE-004 58001 Mikrobiologian kandiseminaari Korvaa KK-AKTEOP ja MOLE-004 Äidinkieli yht. KK-AKTEOP Akateemiset tekstitaidot MOLE-004 Puheviestintä 1 Tapio Heino, Taina Lundell, Minna Poranen ja Suvi Taira KK-AKSKSP Akademiskt skrivande (svenska) KK-REKO1SP Retorik och kommunikation (svenska) 1 9991Biot Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, ruotsi 999 Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, suomi* KK-RUBIYM / KK-RUERI KK-RUKIRJ Toinen kotimainen kieli Toisen kotimaisen kielen suullinen taito Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito KK-FINMU Toisen kotimaisen kielen suullinen taito, suomi KK-FINSK Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito, suomi yht. Kielikeskus 1 Kielikeskus Kielikeskus 1 Kielikeskus 99501Biot English Academic & Professional Skills: Reading, Writing & Spoken Communication (CEFR B)* Vieras kieli 4 4 KK-ENBIYM Academic and Professional Communication 4 Kielikeskus in English 1 & (CEFR B) KK-ENKAIKKI Academic and Professional Communication 4 Kielikeskus in English 1 & (CEFR B) KK-ESP4OP Vieraan kielen innot: espanja 4 Kielikeskus KK-ITA4OP Vieraan kielen innot: italia 4 Kielikeskus KK-RAN4OP Vieraan kielen innot: ranska 4 Kielikeskus KK-SAK4OP Vieraan kielen innot: saksa 4 Kielikeskus 5916, 5917, 5978 HOPS 1.,. ja. vuoden iskelijoille 1+1+ 1 Muihin intoihin integroidut osat MOLE-001A Henkilökohtainen intosuunnitelma (integroitu "Molekyylibiotieteiden johdantokurssi/hops-tapaamisiin") 0 0
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 16 Korvaavuustaulukko Molekyylibiotieteiden kandiohjelma (aineenettaja), luonnontieteiden kandidaatti Tästä korvaavuustaulukosta näet, miten vanhan koulutusohjelman ja uuden kandiohjelman intojaksot korvaavat toisiaan. Pystyt hyödyntämään taulukkoa sekä siirtyessäsi uuteen koulutusohjelmaan että suorittaessasi aikaisempaa tutkintorakennetta. Lisätietoa voit kysyä ettajatuutoriltasi tai kurssin vastuuettajalta. Taulukkoon voi tulla lisäyksiä ja tarkennuksia. Pystyt etsimään intojaksoa tai kokonaisuutta (kurssikoodilla tai hakusanalla) painamalla näppäinkomentoa CTRL + F Koodi Vanhan tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi Koodi Uuden tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi 180 Vastaava ettaja tai yksikkö MOLE-100 Molekyylibiotieteiden perusinnot 5 Kaksi korvaavuutta MOLE-101 Biokemia 5 Tuomas Haltia, Kristiina Mäkinen 5981 Molekyylibiologia 5 5901 Solu- ja molekyylibiologia I 4 Neljä korvaavuutta MOLE-10 Genetiikan perusteet 5 Tapio Heino 5981 Molekyylibiologia 5 5900 Biotieteiden perusteet II 4 5746 Geneettinen analyysi 5078 Solubiologia ja sytogenetiikka Useita korvaavuuksia 5 MOLE-10 Mikrobien monimuotoisuus, rakenne ja toiminta 5984 Mikrobien monimuotoisuus (MOLE140) Lisäksi joko MOLE150 tai 59001 86409 Mikrobien rakenne ja toiminta (MOLE150) Lisäksi MOLE140 59001 Biotieteiden perusteet I, Mikrobiologian osuus Lisäksi MOLE140 5 Sarah Butcher ja Kaarina Sivonen 598 Solubiologia 5 MOLE-104 Solubiologia 5 Eeva-Liisa Eskelinen 5900 Biotieteiden perusteet II 4 BIO-0 Kasvi- ja eläinfysiologian perusteet 5 Kurt Fagerstedt, Mikael Segerstråle MOLE-50 Molekyylibiotieteiden aineinnot aineenettajille 69 Geenit ja molekyylit 15 597 Geenit ja yksilönkehitys MOLE-01 Geenit ja yksilönkehitys 5 Tapio Heino MOLE-0 Molekyyligenetiikka ja genomiikka 5 Pekka Heino 5908 Metabolia 6 MOLE-0 Metabolia 5 Jukka Finne ja Tero Ahola 5904 Proteiinit ja entsyymit 4 MOLE-04 Proteiinit ja entsyymit 5 Kari Keinänen Toimiva yksilö 15 Kolme korvaavuutta -5 BIO-0 Ihmisen fysiologia 5 Mikael Segerstråle 504 Ihmisen fysiologia 5059 Fysiologian ja neurotieteen perus- ja 5 815019 (KEL01/RAV 09) aineintojen lpukuulustelu 1 Anatomian ja fysiologian perusteet 5 MOLE-05 Mikrobit ja ihminen 5 Sarah Butcher 88061 (RAV11) 864068 (MIKRO41) Ravitsemusfysiologian perusteet 5 HNFB-11 Ravitsemusfysiologia 5 Riitta Freese Ympäristömikrobiologia 5 MMB-01 Ympäristömikrobiologia - luennot & seminaari 5 Sari Timonen
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 17 Tutkimuksen työkalut 7 80144 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun ME-004 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun Jarkko Isotalo (Y10A) perusteet perusteet Kaksi korvaavuutta MOLE-1 Molekyylibiotieteiden harjoitustyökurssi 5 Ritva Virkola, 505 Biokemian harjoitustyöt Hannu Saarilahti Lisäksi kurssi 59004 59004 Mikrobiologian ja mikrobigenetiikan harjoitustyöt Lisäksi kurssi 505 Kanditutkielma ja -seminaari 7 Kolme korvaavuutta MOLE-16 Kandidaatinseminaari 1 Tapio Heino, 5915 Molekyylibiotieteiden kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 5987 Perinnöllisyystieteen kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 58001 Mikrobiologian kandidaattiseminaari ja äidinkielen innot 5914 Kandidaatintutkielma molekyylibiotieteissä 570015- Suomenkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 570017 Minna Poranen ja Suvi Taira 6 MOLE-17 Kandidaatintutkielma molekyylibiotieteissä 6 Kari Keinänen 0 VIIKB-004 Kypsyysnäyte 0 MOLE-60 Biologian aineenettajan moduuli 5 59900 Evoluutio ja systematiikka 5 BIO-101 Eliökunnan evoluutio 5 Johannes Enroth Kaksi korvaavuutta BIO-10 Eläin- ja kasvikunnan rakenne 5 Johannes Enroth ja 5600 Johdatus kasvitieteeseen Heikki Hirvonen 505 Johdatus eläintieteeseen Kaksi korvaavuutta BIO-10 Eliöiden monimuotoisuus 5 Johannes Enroth ja 5064 Kasvituntemus Heikki Hirvonen 515 Eläintuntemus 507 Ekologian perusteet 4 BIO-104 Ekologian perusteet 5 Veijo Kaitala Kaksi korvaavuutta BIO-04 Ekologian kenttäkurssi - elinympäristöt ja 5 Sanna Laaka- 5998 Ekologian kenttäkurssin 4 lajisto Lindberg ja Jouko biotopijakso Rikkinen 5990 Biotoit-luennot Molekyylibiotieteiden koulutusohjelman yhteiset innot Työelämä ja asiantuntijuus 10-11 MOLE-00 Työelämäjakso 5-10 Kari Keinänen MOLE-00A Työelämäjakso 1 5 Kari Keinänen MOLE-00B Työelämäjakso 10 Kari Keinänen 51079 Molekyylibiotieteet tutuksi 1 MOLE-001 Molekyylibiotieteiden johdantokurssi 1 Kari Keinänen Tieto- ja viestintätekniikan valmiudet 570009 Tieto- ja viestintätekniikan ajokortti DIGI-00 Opiskelijan digitaidot Opetusteknologiak DIGI-00A Opiskelijan digitaidot: orientaatio eskus, Kristian DIGI-00B Opiskelijan digitaidot: syventävät taidot 1 Lindqvist
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 18 Viestintä ja kieliosaaminen 10 5915 Molekyylibiotieteiden kandiseminaari Korvaa KK-AKTEOP ja MOLE-004 5987 Perinnöllisyystieteen kandiseminaari Korvaa KK-AKTEOP ja MOLE-004 58001 Mikrobiologian kandiseminaari Korvaa KK-AKTEOP ja MOLE-004 Äidinkieli yht. KK-AKTEOP Akateemiset tekstitaidot MOLE-004 Puheviestintä 1 Tapio Heino, Taina Lundell, Minna Poranen ja Suvi Taira KK-AKSKSP Akademiskt skrivande (svenska) KK-REKO1SP Retorik och kommunikation (svenska) 1 9991Biot Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, ruotsi 999 Toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito, suomi* KK-RUBIYM / KK-RUERI KK-RUKIRJ Toinen kotimainen kieli Toisen kotimaisen kielen suullinen taito Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito KK-FINMU Toisen kotimaisen kielen suullinen taito, suomi KK-FINSK Toisen kotimaisen kielen kirjallinen taito, suomi yht. Kielikeskus 1 Kielikeskus Kielikeskus 1 Kielikeskus 99501Biot English Academic & Professional Skills: Reading, Writing & Spoken Communication (CEFR B)* Vieras kieli 4 4 KK-ENBIYM Academic and Professional Communication 4 Kielikeskus in English 1 & (CEFR B) KK-ENKAIKKI Academic and Professional Communication 4 Kielikeskus in English 1 & (CEFR B) KK-ESP4OP Vieraan kielen innot: espanja 4 Kielikeskus KK-ITA4OP Vieraan kielen innot: italia 4 Kielikeskus KK-RAN4OP Vieraan kielen innot: ranska 4 Kielikeskus KK-SAK4OP Vieraan kielen innot: saksa 4 Kielikeskus 5916, 5917, 5978 HOPS 1.,. ja. vuoden iskelijoille 1+1+ 1 Muihin intoihin integroidut osat MOLE-001A Henkilökohtainen intosuunnitelma (integroitu "Molekyylibiotieteiden johdantokurssi/hops-tapaamisiin") 0 0
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 19 Korvaavuustaulukko Ympäristötieteiden kandiohjelma Luonnontieteiden kandidaatti Tästä korvaavuustaulukosta näet, miten vanhan koulutusohjelman tai pääaineen ja uuden kandiohjelman intojaksot korvaavat toisiaan. Pystyt hyödyntämään taulukkoa sekä siirtyessäsi uuteen koulutusohjelmaan että suorittaessasi aikaisempaa tutkintorakennetta. Lisätietoa voit kysyä ettajatuutoriltasi tai kurssin vastuuettajalta. Taulukkoon voi tulla lisäyksiä ja tarkennuksia. Korvaavuustaulukon sisällysluettelo: ENV-100 Ympäristötieteiden perusinnot (5 ) ENV-00 Ympäristötieteiden aineinnot (6 ) Pakolliset innot (18 ) Aineintojen vaihtoehtoiset innot (0 ) ENV-00 Agroekologian moduuli ENV-10 Akvaattisten tieteiden moduuli ENV-0 Maaperä- ja ympäristötieteen moduuli ENV-0 Maatalouden ympäristöteknologian moduuli ENV-40 Ympäristöekologian moduuli ENV-50 Ympäristömikrobiologian moduuli ENV-60 Ympäristömuutoksen ja -politiikan moduuli Aineintojen "avainkurssit" (15 ) Koulutusohjelman yhteiset innot ( ) Viestintä ja kieliosaaminen (10 ) Työelämä ja asiantuntijuus (10 ) Tieto- ja viestintätekniikan valmiudet ( ) Muut yhteiset intojaksot (15 ) Valinnaiset innot (0-9 ) ENV-80 Ympäristöasioiden hallinta (0 ) ENV-440 Monitieteinen ympäristöintokokonaisuus (15-5 ) ENV-470 Hållbar utveckling (15-0 ) Muihin intoihin integroidut osat Pystyt etsimään intojaksoa tai kokonaisuutta (kurssikoodilla tai hakusanalla) painamalla näppäinkomentoa CTRL + F Koodi Vanhan tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi Koodi Uuden tutkintorakenteen intokokonaisuus tai kurssi 180 Vastaava ettaja tai yksikkö Koodi PERUSOPINNOT 5 ENV-100 Ympäristötieteiden perusinnot 5 Vastaava ettaja tai yksikkö 519090 Maailman ympäristöongelmat ja 5 ENV-101 Maailman ympäristöongelmat ja niiden 5 Pekka Kauppi niiden ratkaiseminen ratkaiseminen 507 Ekologian perusteet 4 BIO-104 Ekologian perusteet 5 Veijo Kaitala Kaksi korvaavuutta yhdessä ENV-10 Ihmisen kytkennät luontoon, 5 Tarmo Virtanen 519091 Ihmisen kytkennät luontoon, ekosysteemeihin ja biogeokemiallisiin 51909 ekosysteemeihin ja biogeokemiallisiin kiertoihin Tieteellinen kirjoittaminen kiertoihin / Mänskans kplingar till naturen ekosystemen och biogeokemiska kretslp ympäristötieteissä 51905 Johdatus ympäristöpolitiikkaan 5 ENV-10 Ympäristöpolitiikan perusteet 5 Janne I. Hukkinen (YMP01) 7100 Johdatus ympäristöpolitiikkaan 5 80100 Johdatus monitieteisiin ympäristöintoihin 5 ENV-104 Monitieteinen ympäristötutkimus 5 Janna Pietikäinen Koodi AINEOPINNOT ENV-00 Ympäristötieteiden aineinnot 6 Vastaava ettaja tai yksikkö 86000 (YE1) Ympäristötaloustieteen 5 YET-005 Ympäristötaloustieteen johdantokurssi Markku Ollikainen johdantokurssi 86100 Johdatus luonnonvara- ja 5 YET-006 Luonnonvarataloustieteen Olli Tahvonen (YLE/MEM1 00A) metsäekonomiaan johdantokurssi 51809 Akvaattisten tieteiden kirjatentti 6 ENV-01 Ympäristötieteiden kirjallisuus 5 Juha Mikola 519098 Ympäristötieteiden kirjatentti 8
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 0 Kaksi korvaavuutta - tai muu vastaava seminaari ENV-0 Kandidaatintutkielmaseminaari Minna Väliranta 519000 Kandidaatintutkielmaseminaari 4 518090 Akvaattisten tieteiden 1 kandidaatintutkielman työpaja 519001 Kandidaatintutkielma 6 ENV-0 Kandidaatintutkielma 6 Jaanika Blomster 518067 Kandidaatintutkielma, akvaattiset 6 tieteet 570015 Suomenkielinen kypsyysnäyte LuKtutkinnossa 0 VIIKB-004 Kypsyysnäyte 0 570017 Englanninkielinen kypsyysnäyte LuK-tutkinnossa 0 Aineintojen vaihtoehtoiset innot: suorita yksi moduuli 0 ENV-00 Agroekologian moduuli 0 81107 (KTT0) 8107 (MAAT10) 81780 (MAA00) 811 (MAAT104) 8101 (LUOMU101) Ekosysteemipalvelut MAAT-05 Ekosysteemipalvelut ruoantutotannossa 5 ruoantuotannossa Kasvintuotannon perusteet 7 MAAT-01 Kasvintuotannon perusteet 6 Mervi Seppänen Maaperätieteen perusteet 5 MAAT-01 Maaperätieteen perusteet 5 Sanna Kanerva Kestävä maataloustuotanto: pellolta pöytään ja takaisin Johdanto luonnonmukaisen maaja elintarviketalouteen 5 MAAT-0 Kestävä maataloustuotanto: pellolta pöytään ja takaisin 5 MAAT-611 Johdanto luonnonmukaiseen maa- ja elintarviketalouteen 5 Hanna-Riitta Kymäläinen 5 Iryna Herzon 8065 (MPOL) 8015 (MPOL5) 8001 (MPOL1) Maatalouspolitiikka, ympäristö ja maaseutu Economics of Food Supply Chains in the Eurean Union EU:n maatalous- ja maaseutupolitiikka 5 YET-1 Maatalouspolitiikka, ympäristö ja maaseutu 5 5 YET-05 Agricultural and rural policy of the Eurean Union 5 Nina Hyytiä 5 Antonis Rezitis ENV-10 Akvaattisten tieteiden moduuli 0 518068 Akvaattisten tieteiden perusteet 4 ENV-11 Akvaattisten tieteiden perusteet 5 Jukka Horppila 518061 Akvaattisten tieteiden perusteet 8 Eri korvaavuuksia ENV-1 Akvaattinen biogeokemia, luennot ja 5 Tom Jilbert 5008 Akvaattinen biogeokemia harjoitustyöt 8608 Johdatus sedimentteihin, luennot 868 Johdatus sedimentteihin, harjoitustyöt 518064 Vesikemia (harjoitustyöt) 4 51806 Vesieliöiden lajintunnistus 8 ENV-1 Akvaattinen eliötunnistus 6 Leena Nurminen 861 Vesianalyysitulosten tulkinta ENV-14 Analyysitulosten ja aineistojen tulkinta Jukka Horppila (LIMNO 1) 518065 Akvaattisten tieteiden kenttäkurssi 10 ENV-15 Akvaattisten tieteiden kenttäkurssi 8 Leena Nurminen 8618 Kalabiologia, luennot 4 ENV-16 Kalabiologia Jyrki Lappalainen (KALAT18.1) 5189 Merien rantavyöhykkeen ekologia ENV-17 Meribiologia Elina Leskinen 51800 Levien ekologia ja systematiikka ENV-18 Levien monimuotoisuus Jaanika Blomster ENV-0 Maaperä- ja ympäristötieteen moduuli 0 81780 (MAA00) 8178 (MAA50) 8178 (MAA55) 817860 (MAA65) Maaperätieteen perusteet 5 MAAT-01 Maaperätieteen perusteet 5 Sanna Kanerva Maan rakenne 5 MAAT-40 Maan rakenne 5 Asko Simojoki Maaperä ja ympäristö 5 MAAT-40 Maaperä ja ympäristö 5 Maaperä- ja ympäristötieteen harjoitustyöt I 5 MAAT-404 Maaperä- ja ympäristötieteen harjoitustyöt I 5 Sanna Kanerva
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - kandiohjelmien korvaavuustaulukot (10.8.017) 1 817087 (MAA55) 817861 (MAA65 ) 8014 (YFYS1) 811 (MAAT104) 815 (AGTEK0) 8111 (MAAT106) 8015 (YFYS) 8104 (AGTEK01) Orgaaniset yhdisteet maaperässä 5 MAAT-405 Orgaaniset yhdisteet maaperässä 5 Maaperä- ja ympäristötieteen harjoitustyöt II 5 MAAT-406 Maaperä- ja ympäristötieteen harjoitustyöt II 5 Sanna Kanerva ENV-0 Maatalouden ympäristöteknologian moduuli 0 Kymäläinen Fysiikka 1 MAAT-001 Fysiikka I 5 Mikko Hautala Kestävä maataloustuotanto: pellolta pöytään ja takaisin 5 MAAT-0 Kestävä maataloustuotanto: pellolta pöytään ja takaisin 5 Hanna-Riitta Kymäläinen Maatalouden 5 MAAT-106 Maatalouden ympäristöteknoogian 5 Laura Alakukku ympäristöteknologian perusteet perusteet Maatalouden koneet, teho ja 5 MAAT-0 Maatalouden koneet, teho ja energia 5 energia Fysiikka II 5 MAAT-101 Fysiikka II 5 Mikko Hautala Mittaus- ja säätötekniikan perusteet 5 MAAT-10 Mittaus- ja sähkötekniikan perusteet 5 ENV-40 Ympäristöekologian moduuli 0 5088 Bioremediaatio ECGS-04 Pilaantuneen ympäristön kunnostus 5 Merja Kontro, Martin Romantschuk 50 Ympäristökemia ENV-44 Ympäristökemia 5 5044 Kemian harjoitustyöt 5 ENV-4 Ympäristöekologian laboratoriotyöt 5 Anna-Lea Rantalainen ja Olli-Pekka Penttinen 50 Ekotoksikologian perusteet ENV-45 Ekotoksikologia 5 Olli-Pekka Penttinen 50089 Ekotoksikologian perusteet ja akvaattinen ekotoksikologia 5005 Urban ecosystem ecology 5 ECGS-90 Urban Ecosystem Ecology 5 Johan Kotze 50015 Ympäristöekologia ENV-4 Ympäristöekologia 5 Olli-Pekka Penttinen 500 Hydrologia ja vesien- ja maaperän suojelu; projektityökurssi 5 5984 (MOLE140) ENV-50 Ympäristömikrobiologian moduuli 0 Useita korvaavuuksia Mikrobien monimuotoisuus 5 MOLE-10 Mikrobien monimuotoisuus, rakenne ja toiminta Lisäksi joko MOLE150 tai 59001 Mikrobien rakenne ja toiminta Lisäksi MOLE140 86409 (MOLE150) 59001 Biotieteiden perusteet I, Mikrobiologian osuus Lisäksi MOLE140 5 Sarah Butcher ja Kaarina Sivonen 864068 Ympäristömikrobiologia 5 MMB-01 Ympäristömikrobiologia - luennot ja 5 Sari Timonen (MIKRO41) seminaari 864101 Mikrobiologian laboratoriotyöt ETK-1 Mikrobiologian laboratoriotyöt Taina Lundell 8501 Kemian työt 5 ETK-501 Kemian työt 5 Jaana Valo (YKEM101) 5044 Kemian harjoitustyöt 5 864084 Sienten biologia MMB-701 Sienten biologia - luennot ja seminaari 5 Sari Timonen (MYKO51) 56006 Sienisystematiikka Jos haluaa uudella Sienten biologia kurssilla korvata sienisystematiikan 56006 ( ) pitää tehdä lisäksi kirjallinen työ 58006 Virukset MMB-801 Viruses - lectures Elina Roine 58006 Virukset MMB-80 Viruses - seminar Elina Roine Ei korvaavuutta MOLE-05 Mikrobit ja ihminen 5 Sarah Butcher 5909 Biotekniikka MOLE-15 Biotekniikka 5 Marko Virta, Benita 598 Biotekniikka - Molekyylibiotieteiden sovelluksia Westerlund-Wikström