1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Hyvää alkanutta 80-vuotisjuhlavuotta kaikille jäsenille! Alkanut vuosi on yhdistyksemme 80. toimintavuosi. Vuonna 1927 maaliskuun 17. päivänä perustettiin Salon Seudun Päällystökerho (nimi muutettiin myöhemmin Salon Seudun Reserviupseerikerhoksi ja sittemmin Salon Seudun Reserviupseerit ry:ksi), johon liittyi reserviupseereita koko Salon seudun alueelta. Ainoastaan Helsinkiin oli aikaisemmin perustettu reserviupseeriyhdistys. Suomen toiseksi vanhimpana reserviupseeriyhdistyksenä olemme päättäneet juhlistaa juhlavuottamme näyttävästi. Vuosi pitää sisällään ainakin pääjuhlaviikonlopun ja 80-vuotishistoriakirjan julkaisemisen maaliskuussa, Varsinais-Suomen Maanpuolustusjuhlat elokuussa, esitelmäsarjan syksyllä Suomi 90 vuotta Salon Seudun Reserviupseerit 80 vuotta ja komeat Itsenäisyysjuhlat Itsenäisyyspäivän aattona. Tapahtumia on siis runsaasti, toivonkin jäsenistön osallistuvan runsain joukoin kaikkiin tilaisuuksiin. Tänä vuonna juuri perustamispäivänä 17.3. juhlimme näyttävästi yhdistyksemme 80- vuotisjuhlia Salon lukiossa. Juhlamme alkaa lauantaiaamuna juhlavuosikokouksella, joka pidetään lukion isossa auditoriossa kello 10.00 alkaen. Kokouksen jälkeen Salon kaupunki tarjoaa kokousväelle lounaan ja kahvit. Pääjuhla alkaa kello 14.00 lukion juhlasalissa. Juhlapuhujana on Läntisen Maanpuolustusalueen komentaja, kenraalimajuri Kari Siiki. Tilaisuudessa julkistetaan myös komea lähes 400-sivuinen yhdistyksemme 80- vuotishistoriakirja. Toivonkin, että mahdollisimman moni teistä tulee mukaan pääjuhlaan. Illalla kello 18.00 myös lukion juhlasalissa alkaa juhlaillallinen, joka on tarkoitettu vain jäsenistölle seuralaisineen. Iltajuhlaan on myynnissä lippuja, joita voi ostaa hallituksen jäseniltä. Pöytävarauksia voi tehdä allekirjoittaneelle. Iltajuhlan juhlapuhujana on Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja, majuri (res) Tapio Peltomäki. Juhlaillallisesta vastaa Salon Seurahuone/Risto Hämäläinen ja tanssia tahdittaa puhallinorkesteri Piazza Brass. Sunnuntaina 18.3. jatkamme juhlaviikonloppua marssilla Salon torilta Uskelan kirkkoon lippulinnana, johon toivomme kaikkien alueemme veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen osallistuvan. Jumalanpalveluksen ja seppeleen laskun sankarihaudoille jälkeen kokoonnumme Siniseen taloon kirkkokahville, joka päättää juhlaviikonloppumme. Tämän jäsenkirjeen mukana on myös virallinen kutsu, josta selviää tarkemmat aikataulut ja ohjelmat. Lisäksi liitteenä on tarkempi selostus eri juhlatilaisuuksista ja ohjeet pukeutumisesta sekä kunniamerkkien käytöstä. Tervetuloa kaikkiin juhlatilaisuuksiin! Juhlavuoden tapahtumien lisäksi normaali yhdistystoiminta jatkuu vilkkaana läpi vuoden. Alla olevista toimikuntien osuuksista löydät toimikuntien vetäjien yhteenvedot kevään ja kesän tapahtumista. Toivottavasti lähdette rohkeasti mukaan eri tapahtumiin. Muista seurata myös kotisivujamme, sieltä saat nopeasti ja helposti ajankohtaista tietoa tulevista ja menneistä tapahtumista sekä kilpailutuloksista.
Ampumatoimikunta Jussi Keskitalo, 0440-225 833 jussi.keskitalo@aimontaponkartano.inet.fi Yleistä Ilma-aseammunnat jatkuvat Ollikkalan koululla 31.3. asti. Yhdistyksemme vuorot radalla ovat perjantaina klo 17-21 ja lauantaina klo 9-12. Koulun ulko-ovet ovat kyseisinä aikoina lukittuna, joten jos haluat mennä tutustumaan lajiin, niin ota yhteyttä ampumaupseeri Jussi Keskitaloon. Ruutiaseammunnat Hevonpäässä tukeutuvat perinteiseen tapaan Salon Seudun Ampujat ry:n kilpailuohjelmaan, joka julkaistaan helmi-maaliskuun vaihteessa. Tulevanakin kesänä yhdistyksemme jäsenillä on mahdollisuus osallistua kaikkiin kalenterissa merkittyihin ampumatilaisuuksiin maksamalla joko koko kauden ratakortin tai osallistumiskerran maksun. Kaikkien ampumaurheilua harrastavien kannattaa seurata SaSA:n kilpailukalenteria seuran kotisivuilta www.sasa.fi, sillä painettua kalenteria ei enää valmisteta. Yhdistyksemme järjestää piirin kenttälajien ja RA7:n ampumamestaruuskilpailut 6.6. Hevonpään ampumaradalla. Piirin ampumamestaruuskilpailut järjestetään 9.6. Loimaalla. Liittojen ampumamestaruuskilpailuista ilma-aseet ammutaan 24.-25.2. Turussa Kupittaan sisäampumaradalla ja ruutiaseet 18.-19.8. Joensuussa Onttolan ampumaradalla. Kaikissa näissä yhdistyksellämme on vankka edustus, joten kannattaa lähteä seuraamaan kilpailuja. Prosenttiammunta Vuoden 2007 prosenttiammunta alkoi 1.1. ja sen kesto on koko kalenterivuosi. Prosenttiammunnassa lasketaan kuinka suuri prosentti yhdistyksen jäsenistä on suorittanut 10 laukauksen ampumatapahtuman. Myös hirvi-, kauris- ja karhukokeen suorittaminen lasketaan mukaan. Ilmoituksia suorituksista voi lähettää ampumaupseerille sähköpostitse. 2 MP-koulutus- ja nuorten upseerien toimikunta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist@dnainternet.net Ulkoilupäivä kesäkuussa Lauantaina 9. kesäkuuta järjestetään koko perheen ulkoilupäivä. Patikointia, pientä purtavaa ja raitista ulkoilmaa on tarjolla Torronsuon kansallispuistoon suuntautuvan retken aikana. Kuntotason ja kiinnostusten mukaan on tarjolla eriyttävää ohjelmaa, paikalla on muun muassa asiantunteva opas, ja eri pituisia reittejä kunnon ja innon mukaan. Retkelle ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet, yksin tai perheen kanssa. Retkestä kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan sähköpostitse tai yllä mainittuun puhelinnumeroon viimeistään kymmentä päivää ennen tapahtumaa ja seuraamaan reserviupseerien kotisivuilta toimikunnan osuutta. Maastokoulutuspäivä Yhdistyksen perinteinen maastokoulutuspäivä järjestetään lauantaina 21. huhtikuuta Raasissa. Päivän aikana on tarkoitus ampua rynnäkkökivääreillä, pistooleilla ja tarkkaampujan kiväärillä sekä tutustua SRA-ammuntaan. Kurssi on MPKry:n kurssi, josta saa yhden korvaavan kertausharjoitusvuorokauden ja se on suunnattu kaikille Salon Seudun Reserviupseerien jäsenille. MPKry:n kurssit Helpoin tapa saada tietoa alueella pidettävistä MPKry:n kursseista on osoitteessa: www.mpkry.fi. Käy tutustumassa ja ilmoittaudu ihmeessä kursseille.
Urheilutoimikunta Erkki Laine, 050-413 5720 elaine@ebaana.net Yleistä Reserviläisurheilutarjontaa on runsaasti niin yhdistys-, piiri- kuin liittotasollakin. Jäsenkirjeen mukana tulleesta toimintakalenterista löytyvät kaikki yhdistys- ja piiritason kilpailut. Lisäksi kotisivuiltamme löydät tapahtumakalenterin, jossa mukana ovat myös liittotason kilpailut. Yhdistyksen omat kilpailut Yhdistyksemme järjestää myös muutamia omia mestaruuskilpailuja. Kilpailujen päätarkoitus on madaltaa jäsenten kynnystä osallistua urheilutoimintaan. Kilpailuihin kannattaa osallistua, vaikkei olisikaan aktiiviharrastaja, sillä niiden tärkein tehtävä on aktivoida jäseniä liikkumaan ja parantaa heidän kenttäkelpoisuuttaan. Seuraavassa yhdistyksen omat kilpailut: Pistooliampumahiihtokilpailu to 08.03. klo 17.00 Märy Ampumahiihtokilpailu ti 13.03. klo 17.00 Märy Sovellettu maastokilpailu to 31.05. klo 17.00 Hevonpää (kokoontuminen klo 16.50 110-tie, Angelniemen liittymä, Salosta 5km.) Pistooliampumajuoksu ke 05.09. klo 17.00 Vaskio Taitokilpailu Varsinais-Suomen reservipiirien taitokilpailu järjestetään tänä vuonna lauantaina 28.04. Raisiossa. Kilpailu on mielenkiintoinen taito/tietokilpailu niin sotilas-, ensiapu- ja eräaiheista. Salon Seudun Reserviupseerit lähtevät joukolla mukaan kilpailuun. Tarkoituksena on kerätä kolme joukkuetta kisaan. Varsinkin nuoria reserviupseereita olisi hyvä saada mukaan. Asiasta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä urheilu-upseeriin, tai tiedotusupseeri Tapio Turuseen, joka kerää joukkueet kilpailuun. Koulutustoimikunta Simo Raula, 0440-825 425 simo.raula@raulaki.fi Esitelmätilaisuudet Koululutustoimikunta järjestää kevään aikana kolme esitelmätilaisuutta. Aiheita on historiasta nykypäivän polttaviin ajankohtaisaiheisiin. Esitelmätilaisuudet pidetään Salon lukion isossa auditoriossa, Kaherinkatu 2, Salo. Tervetuloa esitelmätilaisuuksiin! Torstaina 15.2.2007 klo 19.00 Kirjailija Robert Brantberg: Korpikenraali Erkki Raappana, Rukajärven komentaja Torstaina 22.3.2007 klo 19.00 Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, lippueamiraali Georgij Alafuzoff: Venäjän asevoimien kehitysnäkymiä Torstaina 19.4.2007 klo 19.00 Saaristomeren meripuolustusalueen komentaja, kommodori Kari Takanen: Saaristomeren meripuolustusalue tänään ja tulevaisuudessa Syksyllä on tarkoitus järjestää viiden esitelmän sarja teemana Suomi 90 vuotta Salon Seudun Reserviupseerit 80 vuotta. Aiheet liittyvät Suomen itsenäistymiseen johtaneeseen kehitykseen ja itsenäisyytemme alkuvuosikymmeniin: vapaussotaan, kansakunnan eheytymiseen, talvi- ja jatkosotaan sekä vaaran vuosiin. 3
Järjestelytoimikunta Kalle-Pekka Blomqvist, 044-773 3296 kalle.blomqvist@salo.salonseutu.fi Veteraanikeräys 10.3.2007 Aikaisempien vuosien tapaan yhdistyksemme osallistuu vuoden 2007 veteraanikeräykseen järjestämällä lipaskeräystempauspäivän Salon ja Halikon kauppakeskuksissa. Maastopukuiset kerääjät jalkautuvat lauantaina 10.3. kaupungille. Puvut haetaan valmiiksi Saloon ja tarjolla on aamupäivä- (9-12) ja iltapäivävuoroja (12-15). Kerääjiä tarvitaan yhteensä noin 50 henkilöä, joten nyt tarvitaan kaikkia innokkaita mukaan. Ilmoittautumiset Kalle Blomqvistille (044 773 3296). Kaatuneitten muistopäivä Kaatuneitten muistopäivänä 20.5.2007 järjestetään perinteiden mukaisesti muistotilaisuus Uskelan kirkkohautausmaan sankarihaudoilla sekä kunniakäynnit Kuusjoen sankarihaudoilla, Järvisen veljesten ja Topulin muistomerkeille. Samana päivänä kuntien yhdysupseerit laskevat seppeleet toimialueemme muille sankarihaudoille. Nuoria upseereita kunniavartioon Lippu-upseeri haluaa joukkoihinsa nuoria upseereita, jotka toimisivat eri tilaisuuksissa kunnia- ja lippuvartiotehtävissä. Asiasta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä suoraan lippuupseeri Antti Koskeen. Yhteystiedot: 045-6345500 tai antti.koski@helleoy.fi 4 Lisäksi Kuvaajia 80-vuotisjuhlaan Yhdistyksemme pääjuhlaviikonloppuun 17.-18.3.2007 tarvitaan muutamia valokuvaajia, jotka tallentaisivat tapahtumat joko kameralla tai videokameralla. Kuvamateriaali arkistoidaan yhdistyksemme kuvapankkiin ja kuvia julkaistaan ainakin Parivartio-lehdessä. Jos olet kiinnostunut asiasta, niin ota yhteyttä Markku Mäkiseen. Hän antaa lisätietoja aiheesta, puhelin 0400-593 505. Mikko Halkilahti puheenjohtaja Vuosikokouskutsu Salon Seudun Reserviupseerit ry:n kevätvuosikokous pidetään Salon lukion isossa auditoriossa 17.3.2007 klo 10.00. Osoite Kaherinkatu 2, Salo. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa. Hallitus
Tapahtumakalenteri 2007 5 HELMIKUU 15.2.2007 Yhdistyksen hallituksen kokous Kerhotila 15.2.2007 Esitelmätilaisuus: Salon lukio Kirjailija Robert Brantberg: Korpikenraali Erkki Raappana, Rukajärven komentaja 17.2.2007 Piirin pistooliampumahiihto Alastaro 18.2.2007 Piirin pistooliampumahiihtoviesti Alastaro 20.2.2007 RESUL:n hallituksen kokous Helsinki 23.2.2007 Parivartio 1/2007 ilmestyy. 24.-25.2.-07RESUL:n ilma-asemestaruuskilpailut Kupittaa MAALISKUU 7.3.2007 PTY Turku 8.3.2007 Yhdistyksen pistooliampumahiihtokilpailu Märy 10.3.2007 Veteraanikeräyksen tempauspäivä Salo 13.3.2007 Yhdistyksen ampumahiihto mestaruuskilpailu Märy 15.3.2007 Yhdistyksen hallituksen kokous Kerhotila 17.3.2007 Yhdistyksen juhlavuosikokous Salon lukio 17.3.2007 Yhdistyksen 80-vuotispääjuhla Salon lukio 17.3.2007 RUL:n liittohallituksenkokous 2 Salon lukio 18.3.2007 Yhdistyksen 80-vuotisjuhlatilaisuudet jatkuvat Sininen talo 20.3.2007 RU piirihallitus Turku 22.3.2007 Esitelmätilaisuus: Salon lukio Lippueamiraali Georgij Alafuzoff Venäjän asevoimien kehitysnäkymiä 23.-24.3.-07 Yhdistyksen ilma-asemestaruuskilpailut Ollikkala 23.3.2007 Vihtorin syrjähyppy Loimaa 24.3.2007 RESUL:n hallituksen kokous Kuortaneen 24.3.2007 RESUL:n kevätkokous Urheiluopisto 28.3.2007 RU-piiri kevätkokous Turku 30.-31.3.-07 Yhdistyksen ilma-asemestaruuskilpailut jatkuvat Ollikkala 31.3.2007 Ilma-aseammunnat päättyvät Ollikkala HUHTIKUU 8.4.2007 Piirin SRA-mestaruuskilpailut Raasi 10.4.2007 Parivartio 2/2007 aineisto toimitukselle. (Salon numero) 11.4.2007 PTY Turku 14.4.2007 Piirin ruutiase, pistooli Turku 15.4.2007 Piirin ruutiase, pienoiskivääri Turku 17.4.2007 Ammunnat ruutiaseilla alkavat Hevonpää 19.4.2007 Yhdistyksen hallituksen kokous Kerhotila 19.4.2007 Esitelmätilaisuus: Salon lukio Saaristomeren meripuolustusalueen komentaja, kommodori Kari Takanen: Saaristomeren Meripuolustusalus tänään ja tulevaisuudessa 21.4.2007 RUL liittovaltuuston kokous Helsinki 21.4.2007 Yhdistyksen Maastokoulutuspäivä Raasi 27.4.2007 Parivartio 2/2007 ilmestyy 28.4.2007 Piirin Taitokilpailu Raisio TOUKOKUU 9.5.2007 PTY Turku 15.5.2007 Piirin Ampumajuoksu Oripää 20.5.2007 Kaatuneitten muistopäivä Salo ja Kuusjoki 29.5.2007 Piirin Ampumajuoksuviesti Oripää 31.5.2007 Yhdistyksen hallituksen kokous Hevonpää 31.5.2007 Yhdistyksen sovellettu maastomestaruuskilpailu Hevonpää
KESÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU 1.6.2007 Ansiomitalien jakotilaisuus Turku 4.6.2007 Puolustusvoimien lippujuhlapäivä 5.6.2007 Parivartio 3/2007 aineisto toimitukselle 6.6.2007 PTY Turku 6.6.2007 Piirin kenttälajien ja RA7:n mestaruuskilpailut SSRU+SSR Hevonpää 9.6.2007 Piirin ampumamestaruuskilpailu Loimaa 13.6.2007 Piirin maastomestaruuskilpailu Kyrö/Pöytyä 21.6.2007 Parivartio 3/2007 ilmestyy. 7.8.2007 Syysampumakilpailut, SSRU+SSR Hevonpää 8.8.2007 PTY Turku 9.8.2007 Ampumasuunnistus Naantali 14.8.2007 Ampumasuunnistusviesti Naantali 14.8.2007 Parivartio 4/2007 aineisto toimitukselle 19.8.2007 Maskun marssi Raasi 18.-19.8.-07 RUL ampumamestaruuskilpailut Onttola 25.8.2007 Maanpuolustusjuhla Salo 30.8.2007 Ohjelman mukaiset ruutiaseammunnat Hevonpäässä päättyvät 31.8.2007 Parivartio 4/2007 ilmestyy. 5.9.2007 PTY Turku 6.9.2007 Turvallisuuspoliittinen seminaari Turku 8.-9.9.2007 RUL liittohallituksen kokous 3 11.9.2007 Pistooliampumajuoksu Mynämäki??.9.2007 Yhdistyksen hallituksen kokous Kerhotila 14.9.2007 Ilma-aseammunta alkaa Ollikkala 28.-29.9.-07 Partiokilpailu Laitila 3.10.2007 PTY Turku 6.10.2007 Turvallisuuspoliittinen seminaari Turku 10.10.2007 Parivartio 5/2007 aineisto toimitukselle 10.10.2007 RU Piirihallitus Turku 13.-14.10.07 Syys-SRA Raasi 17.10.2007 RU-piiri syyskokous Turku??.10.2007 Yhdistyksen hallituksen kokous Salo??.10.2007 Esitelmätilaisuus Salo 26.10.2007 Parivartio 5/2007 ilmestyy 26.10.2007 RUL liittohallituksen kokous Turku 27.10.2007 RUL liittokokous Turku 28.10.2007 MP-väen Kirkkopyhä Salo 6 MARRASKUU 7.11.2007 PTY Turku??.11.2007 Yhdistyksen hallituksenkokous Kerhotila??.11.2007 Yhdistyksen syysvuosikokous Salo??.11.2007 Esitelmätilaisuus Salo 24.11.2007 RESUL:n hallituksen kokous Tampere 24.11.2007 RESUL:n syyskokous Tampere JOULUKUU 1.12.2007 RUL:n liittovaltuuston syyskokous Helsinki 4.12.2007 Parivartio 6/2007 aineisto toimitukselle 5.12.2007 Itsenäisyysjuhla Salo, Sininen Talo 6.12.2007 Itsenäisyyspäivä 7.12.2007 RU piirihallitus Turku 12.12.2007 PTY Turku 14.12.2007 Yhdistyksen hallituksen kokous Salo 15.12.2007 Ilma-aseammunnat Ollikkalassa päättyvät 21.12.2007 Parivartio 6/2007 ilmestyy 25.10.2007 Kunniavartiot ja joulutulet Sankarihaudoilla Salo