SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2012 vp

Samankaltaiset tiedostot
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Eduskunnan Sivistysvaliokunnalle

HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Asian käsittely keskeytettiin.

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Sivistysvaliokunnalle

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

Taiteen keskustoimikunta arvioi tässä lausunnossaan lakiesitystä sen jäsentelyn mukaisessa järjestyksessä:

Opetus- ja kulttuuriministeriö. Taiteen keskustoimikunta on kokouksessaan käsitellyt asian ja toteaa siitä lausuntonaan

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on:

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

HE 65/2007 vp. siirtyisi suoraan lain nojalla taiteen keskustoimikunnan

HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITE

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain muuttamisesta

Taiteen paikka on lähellä meitä

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi radiolain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin

Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan. koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2009 vp

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

asiantuntijajäsenistä

Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2013 vp. esityksen eduskunnalle laeiksi Kansallisgalleriasta. rajoittamisesta annetun lain 3 ja 10 :n muuttamista

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2002 vp. Lakialoite laiksi rakennerahasto-ohjelmien. kansallisesta hallinnoinnista. muuttamisesta JOHDANTO

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 3/2000 vp. taiteen edistämisen järjestelystä annetussa. ja valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia muutettaisiin siten, että apurahat

JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2001 vp. Hallituksen esitys laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta JOHDANTO

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Merja Kyllönen /vas (1 2 ) Esa Lahtela /sd

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET

HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Sivistysvaliokunnalle

HE 92/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 5 ja 8 :n muuttamisesta

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi nuorisolain sekä opiskelijavalintarekisteristä. annetun lain 5 :n muuttamisesta

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lausuntopyyntö , Dnro 18/010/2010 Taiteen edistämiskeskus -lakiesitys ja siihen liittyvät asiakirjat

vjäs. Sari Palm /kd ( 1 3, 4 osittain) sihteeri Juha Perttula valiokuntaneuvos 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 15 jäsentä.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta. koulutuksen arviointikeskuksesta sekä

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2007 vp. Hallituksen esitys laeiksi joukkoliikenteen tarkastusmaksusta

Ulkoasiainvaliokunnalle

Perjantai kello

Valtioneuvoston asetus

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Liikuntalain uudistus

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

Suomen Akatemian toimikuntarakenne

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Transkriptio:

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta 2012 lähettänyt sivistysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta (HE 52/2012 vp). Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - johtaja Tuula Lybeck ja kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila, opetus- ja kulttuuriministeriö - puheenjohtaja Piia Rantala-Korhonen, pääsihteeri Esa Rantanen, tutkimusyksikön päällikkö Paula Karhunen, toimikunnan jäsen Minna Heikinaho ja toimikunnan jäsen Pertti Paltila, taiteen keskustoimikunta - puheenjohtaja Helena Jäykkä, Oulun läänin taidetoimikunta - puheenjohtaja Pertti Timonen, Pirkanmaan taidetoimikunta - rehtori Tuomas Auvinen, Sibelius-Akatemia - koordinaattori Lasse Lyytikäinen, Kainuun kulttuuri-info - aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen, Kainuun maakunta -kuntayhtymä - Satakunnan maakuntajohtaja Pertti Rajala, Satakuntaliitto - erityisasiantuntija Ditte Winqvist, Suomen Kuntaliitto - puheenjohtaja Mikko Hänninen, Suomen Näyttelijäliitto ry - varapuheenjohtaja Ari Saarto, Suomen Taiteilijaseura - toiminnanjohtaja Kirsi Herala, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry - puheenjohtaja, taiteilijaprofessori Reija Hirvikoski, Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry - pääsihteeri Henri Terho, Varsinais-Suomen taidetoimikunta - julkisoikeuden yliopisto-opettaja, FM, HM (väit.) Pauli Rautiainen. Lisäksi valiokunnan pyynnöstä kirjallisen lausunnon ovat antaneet Suomen Kansallisooppera Teatterikorkeakoulu Finland Festivals HE 52/2012 vp Versio 2.0

Johdanto HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET Hallituksen esitys Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Taiteen edistämiskeskuksesta. Uusi laki korvaisi nykyisen taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain. Esityksen lähtökohtana on uudistaa 1960-luvulta peräisin olevan taidetoimikuntalaitoksen toimintaa ja rakennetta vastaamaan paremmin jo tapahtuneisiin ja tuleviin toimintaympäristön muutoksiin kuitenkin siten, että taiteen autonomiaan liittyvä vertaisarviointi turvataan. Esityksessä ehdotetaan perustettavaksi Taiteen edistämiskeskus -niminen virasto, jolla olisi aluetoimipisteitä. Keskuksen yhteydessä olisi itsenäistä päätäntävaltaa käyttäviä luottamuselimiä, joita olisivat taideneuvosto, valtion ja alueelliset taidetoimikunnat sekä erillislautakunnat. Taidetoimikuntalaitoksen taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa selkeytettäisiin erottamalla luottamuselimen arviointiin perustuvat ja keskuksen viranomaistehtävät toisistaan. Taiteen keskustoimikunnalla nyt olevia tehtäviä uudistettaisiin siten, että keskuksella olisi enemmän tehtäviä, jotka edellyttävät itsenäistä päätöksentekoa ja aktiivista toimintaa. Taiteen edistämisen lisäksi keskuksella olisi myös kulttuurin edistämiseen liittyviä tehtäviä eräiltä osin. Aluetoimipisteille tulisi valtakunnallisia erityistehtäviä. Taiteen autonomista asemaa ehdotetaan vahvistettavaksi. Luottamuselinten päätöksenteossa säilytetään vertaisarviointi. Uudistuksessa säilytettäisiin luottamuselimet niin valtakunnallisella kuin alueellisella tasolla ja perustettaisiin taideneuvosto. Taideneuvostolla olisi keskeinen tehtävä opetus- ja kulttuuriministeriön taidepolitiikan asiantuntijana. Valtioneuvostolta ja ministeriöltä siirrettäisiin päätösvaltaa taideneuvostolle. Keskuksesta aluetoimipisteineen muodostuisi yhtenäinen taiteen ja kulttuurin edistämisen kokonaisuus. Keskuksen toimintakykyä parannettaisiin ja hallintoa yhtenäistettäisiin verrattuna nykyisen taiteen keskustoimikunnan toimintakykyyn ja hallintoon. Keskuksen johtamista selkeytettäisiin verrattuna keskustoimikunnan johtamiseen. Hallintoa ja sen läpinäkyvyyttä parannettaisiin selkeyttämällä valtionavustus- ja apurahapäätöksentekoa. Päätöksenteon avoimuuden lisäämiseksi luovuttaisiin kiellosta valittaa valtionavustuspäätöksistä ja apurahapäätöksistä. Päätöksistä voisi tehdä oikaisuvaatimuksen ja hakea muutosta laillisuusperusteella. Uudistukseen liittyen muutettaisiin lisäksi valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia ja alueiden kehittämisestä annettua lakia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Yleisperustelut Eduskunta edellytti kulttuurin tulevaisuutta koskevan valtioneuvoston selonteon (SiVM 11/2010 vp VNS 4/2010 vp) yhteydessä vuonna 2010, että hallitus valmistelee esityksen taiteen keskustoimikunnan muuttamiseksi Taiteen edistämiskeskukseksi. Nyt eduskunnalle on annettu asiasta hallituksen esitys, joka on valiokunnan asiantuntijakuulemisessa saanut osakseen paljon kritiikkiä. Valiokunta kuitenkin katsoo, että hallinnollisesti, nimenomaan taidehallinnon järjestämisen ja kehittämisen kannalta uudistus on tarkoituksenmukainen ja että hallituksen esitys voidaan hyväksyä valiokunnan tekemin muutosesityksin. Sivistysvaliokunta painottaa, että Taiteen edistämiskeskuksesta aluetoimipisteineen muodostuisi yhtenäinen taiteen ja kulttuurin edistämisen kokonaisuus. Keskuksen toimintakykyä parannettaisiin ja hallintoa yhtenäistettäisiin verrattuna nykyisen taiteen keskustoimikunnan 2

Perustelut SiVM 3/2012 vp HE 52/2012 vp toimintakykyyn ja hallintoon. Keskuksen johtamista selkeytettäisiin verrattuna keskustoimikunnan johtamiseen. Tarkoituksena on, että keskustoimipaikka jäisi Helsinkiin ja virasto saisi itsenäisesti päättää aluetoimipisteidensä määrästä ja niiden tehtävien organisoinnista Hallintoa ja sen läpinäkyvyyttä parannettaisiin selkeyttämällä valtionavustus- ja apurahapäätöksentekoa. Avustus- ja apuraha-asioista poistettaisiin valituskielto ja parannettaisiin näin päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja taiteilijoiden oikeusturvaa. Esitys selkeyttää viraston toimintaa ja toimivaltaa suhteessa ministeriöön ja suhteessa luottamuselimiin. Se mahdollistaa viraston hallintorakenteiden ja toiminnan muuttamisen yhdenmukaisemmaksi ja tehokkaammaksi kokonaisuudeksi. Uudistuksessa säilytettäisiin luottamuselimet alueellisella tasolla eli 13 alueellista taidetoimikuntaa, jotka päättäisivät mm. yksittäisten taiteilijoiden apurahoista vertaisarviointiin perustuen. Alueellisten taidetoimikuntien toimialueet säilyisivät ennallaan. Myös viraston hallintohenkilöstömäärä alueella säilyisi ennallaan. Taiteen edistämiskeskuksen tehtävät. Hallituksen esityksen mukaan taiteen ja kulttuurin edistämistä varten on taiteen edistämiskeskus. Kulttuurin edistäminen olisi keskuksen tehtävä siltä osin kuin se ei kuuluisi muun viranomaisen tehtävään. Useissa asiantuntijalausunnoissa on pelätty, että keskuksen laaja tehtäväksianto myös kulttuurin osalta voi merkitä tehtävien painopisteen siirtymistä liikaa kulttuuriin keskuksen perimmäisen tehtävän eli taiteen edistämisen kustannuksella. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kulttuurin edistämisellä tarkoitetaan esimerkiksi lastenkulttuuriin, monikulttuurisuuteen tai terveyttä kulttuurista -hankkeeseen liittyviä tehtäviä. Jo nyt ministeriö on delegoinut mm. näihin tehtäviin liittyvää valtionavustusten jakamista sekä Taiteen keskustoimikunnalle että alueellisille taidetoimikunnille. Uudistuksessa virastolle siirtyisi myös mm. taidekoulujen rahoitus. Taiteen keskustoimikunnalla nyt olevia tehtäviä uudistettaisiin siten, että virastolla olisi enemmän tehtäviä, jotka edellyttävät itsenäistä päätöksentekoa ja aktiivista toimintaa. Myös aluetoimipisteille voitaisiin antaa valtakunnallisia erityistehtäviä. Valiokunta pitää tärkeänä taidetoimikuntalaitoksen taiteen edistämiseen liittyvän toiminnan selkeyttämistä erottamalla keskuksen viranomaistehtävät ja luottamuselimen vertaisarviointiin perustuvat tehtävät toisistaan. Valiokunta ehdottaa keskuksen toimialaa, toiminnan järjestämistä ja tehtäviä koskevien pykälien muuttamista selkeyttämään keskuksen ja taidetoimikuntalaitoksen tehtäväksiantoa. Aluetoimipisteiden määrä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on osana uudistusta valmistellut alueellisten toimipisteiden määrän vähentämistä. Valiokunta ei pidä tätä suunnitelmaa perusteltuna, sillä valiokunnan saaman selvityksen mukaan nykyinen 13 toimipisteen määrä on ollut toimiva. Tosin toimipisteet ovat henkilömäärältään pieniä, mutta sellaisenaankin niillä on ollut tärkeä merkitys sijaintipaikkakunnalle ja muulle toiminta-alueelle. Valiokunta korostaa, että alueellisten taidetoimikuntien asiantuntemusta pitäisi kyetä hyödyntämään laajasti alueellisessa kehittämisessä. Tästä syystä myös aluetoimipisteiden tulisi kyetä riittävästi avustamaan alueellisia taidetoimikuntia näiden seuratessa alueen taiteellista toimintaa. Sivistysvaliokunta katsoo, että nykyisilläkin alueellisten taidetoimikuntien sijaintipaikkakunnilla tulee edelleenkin säilyttää mahdollisuus sivutoimipisteisiin. Valiokunnan saaman lisäselvityksen mukaan asetuksella on tarkoitus säätää, että virasto päättäisi aluetoimipisteiden määrästä ja sijaintipaikkakunnasta ja että aluetoimipisteillä voisi olla sivutoimipisteitä. Vertaisarvioinnin merkitys. Sivistysvaliokunta korostaa vertaisarvioinnin merkitystä taidekentän kaikissa avustus- ja apuraha-asioissa. Vertaisarvioinnin toteutumisen kannalta ovat tärkeitä luottamusmiesten valintaprosessi ja luottamuselinten asiantuntemuksen laaja-alaisuus. 3

Perustelut Hallituksen esityksen mukaan toimikunnan jäsenellä tulisi olla hyvä taiteellinen asiantuntemus. Perustelujen mukaan hyvä taiteellinen asiantuntemus on taiteen harjoittajan lisäksi esimerkiksi taiteenalan hallinto-, museo-, opetusja tutkimustehtävissä toimivilla ja taiteen alan kriitikoilla. Voimassa olevan taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain (328/1967) mukaan valtion taidetoimikuntien jäsenten tulee olla asianomaisen taiteen alan ansioituneita harjoittajia tai tuntijoita. Lisäksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun asetuksen (1105/1991) mukaan toimikunnassa tulee olla edustettuna asianomaisen taiteen alan eri alojen ja koulutuksen asiantuntemus. Lisäksi taiteen edistämislain mukaan valtion taidetoimikuntia asetettaessa on huolehdittava siitä, että taiteen eri lajit tulevat edustetuiksi niissä ja että myös alueelliset ja kielelliset näkökohdat otetaan huomioon. Sivistysvaliokunta katsoo, että hallituksen esityksessä oleva säännös vastaa jäsenten nimeämisperusteiden osalta nykyistä käytäntöä eikä ole omiaan heikentämään vertaisarvioinnin mahdollisuuksia. Valiokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä on mm. esitetty epäilys, että taiteen vertaisarviointi kärsii, jos kaikkia taidetoimikuntien jäseniä ei nimetä nykyiseen tapaan järjestöjen esittämien henkilöiden joukosta. Lakiesityksen 6 :n 4 momentissa säädettäisiin, että ennen valtion taidetoimikuntien asettamista taideneuvoston tulisi kuulla taiteen kannalta merkittäviä tahoja. Jäseniä valittaessa olisi huolehdittava, että toimikunnan taiteellinen ja muu asiantuntemus on monipuolinen ja että kielelliset ja alueelliset näkökohdat otetaan huomioon. Sivistysvaliokunta pitää oikeana hallituksen esityksessä omaksuttua kantaa, että jäsenten määräämistä ei voida sitoa pelkästään järjestöjen ja laitosten ehdottamiin henkilöihin. Hallituksen esityksen mukaan uudistuksen tarkoituksena on ollut joustavoittaa taiteen edistämisen järjestelmää vähentämällä pirstaloitumista ja mahdollistamalla joustava reagointi taidekentän muutoksiin. Laissa ei enää säädettäisi valtion taidetoimikuntien toimialoja ja tarkkaa määrää. Valtion taidetoimikuntia olisi vähintään seitsemän ja enintään kymmenen ja puheenjohtajan lisäksi jäseniä olisi vähintään neljä ja enintään yksitoista. Jäsenmäärä voisi vaihdella sen mukaan, miten laaja-alaisia toimikunnat ovat ja kuinka monta taiteenalaa kussakin toimikunnassa on edustettuna. Lakiehdotukseen ei sisälly nykyisenkaltaista valtuutta asettaa jaostoja. Sivistysvaliokunta korostaa valtion taidetoimikuntien jaostojen merkitystä erityisesti arvioitaessa uusia esiin nousevia taidealoja ja poikkitaiteellisia taidemuotoja ja produktioita. Käsittely jaostossa on omiaan lisäämään vertaisarvioinnin laaja-alaisuutta ja asiantuntevuutta ja arvioinnin uskottavuutta arvioitavan kannalta. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä jaostojen asettamismahdollisuutta. Valiokunnan saaman lisäselvityksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriöllä on tarkoitus ehdottaa asetukseen säännöstä, jonka mukaan taideneuvosto voisi asettaa valtion taidetoimikuntaan vertaisarviointiin liittyviä asioita valmistelevia jaostoja. Asian tärkeyden ja taideneuvoston tehtävien määrittelyn selkeyden vuoksi valiokunta ehdottaa asian nostamista lain tasolle.. Yksityiskohtaiset perustelut 1. lakiehdotus 1. Toimiala. Edellä yleisperusteluissa todettuun viitaten valiokunta on selkeyttänyt lakiehdotuksen 1 ja 2 :ää niin, että viranomaistehtävät ja asiantuntijatehtävät on jaoteltu eri pykäliin. Valiokunta on täsmentänyt 1 :ssä viraston toimialaa siten, että kulttuurin edistäminen kuuluu sille siltä osin kuin se ei kuulu muun viranomaisen tehtäviin. Valiokunta viittaa sanan kulttuuri tarkoituksen osalta edellä mietinnön yleisperusteluissa lausuttuun. Muutoksen seurauksena pykälän otsikko on muuttunut. 2. Toiminnan järjestäminen. Muutetussa 2 pykälässä on luottamuselinten tehtäväksi selkeästi kirjattu taiteen edistäminen. Muutoksen seurauksena pykälän otsikko on muuttunut ja 2 momentti poistunut. 4

Päätösehdotus SiVM 3/2012 vp HE 52/2012 vp 3. Tehtävät. Viitaten 1 ja 2 pykälän muutoksiin valiokunta on jakanut pykälän 1 momentin 1 kohdan siten, että 1 kohdassa säilyy keskuksen tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti ja uuteen 2 kohtaan sisällytetään kulttuuria koskeva tehtävä. Muutoksen tarkoituksena on korostaa nimenomaan taiteen edistämisen ensisijaisuutta keskuksen toiminnassa. Muutoksen seurauksena hallituksen esityksen kohdat 2 7 siirtyvät uusiksi kohdiksi 3 8. 4. Johtaminen ja ratkaisuvalta. Valiokunta on teknisluontoisena korjauksena poistanut pykälän 3 momentin alusta 14 :n 2 momentin kanssa päällekkäisen säädösviittauksen. 5. Taideneuvosto. Viitaten edellä yleisperusteluissa lausuttuun valiokunta on vahvistanut vertaisarviointijärjestelmän käytännön toimivuutta lisäämällä pykälän 1 momenttiin uuden 3 kohdan, jonka mukaan taideneuvosto voi tarvittaessa asettaa valtion taidetoimikuntaan vertaisarviointiin liittyviä asioita valmistelevia jaostoja. Muutoksen seurauksena hallituksen esityksen kohdat 3 7 siirtyvät kohdiksi 4 8. Valiokunta on pykälän 2 momentin muutoksella edelleen korostanut taiteen asemaa uudistuksessa ja täsmentänyt taideneuvoston jäsenen kelpoisuutta siten, että taideneuvoston jäsenen tulee olla taiteeseen ja kulttuuriin perehtynyt henkilö. 6. Valtion taidetoimikunnat. Valiokunta on lisännyt pykälän 1 momentin 2 kohtaan maininnan yhteisöistä, sillä esitykseen sisältyvä muotoilu saattaa aiheettomasti rajoittaa taidetoimikuntien toimivaltaa myöntää kohdeapurahoja sellaisille rekisteröityneille yhteisöille, jotka hakevat tukea taiteelliselle produktiolleen. Valiokunta korostaa samassa kohdassa, että valtion taidetoimikuntien ratkaisujen perustana on vertaisarviointi. Taidetoimikunnat myöntäisivät apurahat yksittäisten taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien lisäksi myös yhteisöille, jos kyseessä on taiteellinen toiminta, joka on luonteeltaan kertaluonteista ja johon myönnetään esim. kohdeapuraha. Tällainen voisi olla esimerkiksi teatteriproduktion tuottaminen. Kyseinen päätöksenteko edellyttää taiteellisen toiminnan arviointia eli vertaisarviointia. Taiteen edistämiskeskus sen sijaan keskittyisi rahoittamaan esimerkiksi yhteisöjen vuosittaiset toiminta-avustukset sekä hankkeita, joilla on laajempaa taide- ja kulttuuripoliittista vaikuttavuutta. 7. Alueelliset taidetoimikunnat. Viitaten edellä 6 :n 1 momentin 1 kohdassa lausuttuun valiokunta on tehnyt samat muutokset 7 :n 1 momentin 1 kohtaan. 15. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset. Valiokunta on tehnyt pykälän 4 momenttiin kaksi teknisluonteista korjausta. Päätösehdotus Edellä esitetyn perusteella sivistysvaliokunta ehdottaa, että 2. ja 3. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomina että 1. lakiehdotus hyväksytään muutettuna (Valiokunnan muutosehdotukset). 5

Päätösehdotus Valiokunnan muutosehdotukset 1. Laki Taiteen edistämiskeskuksesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Taiteen edistämiskeskus Taiteen (poist.) edistämistä varten on opetusja kulttuuriministeriön alainen virasto Taiteen edistämiskeskus, jolla on aluetoimipisteitä. Keskuksen tehtävänä on myös kulttuurin edistäminen siltä osin kuin se ei kuulu muun viranomaisen tehtävään. Keskuksen toiminnan järjestämisestä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. (Uusi) 2 Asiantuntijaelimet Taiteen edistämistä varten on keskuksen yhteydessä (poist.) taideneuvosto, valtion taidetoimikuntia, alueellisia taidetoimikuntia sekä erillislautakuntia. (2 mom. poist.) 3 Tehtävät Keskuksen tehtävänä on: 1) edistää taidetta (poist.) kansallisesti ja kansainvälisesti; 2) edistää kulttuuria kansallisesti ja kansainvälisesti siltä osin kuin se ei kuulu muun viranomaisen tehtävään. (uusi) (3 8 kohta kuten HE:n 2 7 kohta) (2 ja 3 mom. kuten HE) 4 Johtaminen ja ratkaisuvalta (1 ja 2 mom. kuten HE) (Poist.) Johtajan viran tehtävistä ja asioiden ratkaisemisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 5 Taideneuvosto Taideneuvoston tehtävänä on: (1 ja 2 kohta kuten HE) 3) asettaa tarvittaessa valtion taidetoimikuntaan vertaisarviointiin liittyviä asioita valmistelevia jaostoja; (uusi) (4 8 kohta kuten HE:n 3 7 kohta) Taideneuvostossa on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämänä puheenjohtaja sekä vähintään kuusi ja enintään kahdeksan muuta jäsentä. Taideneuvosto valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Taideneuvoston jäsenen tulee olla taiteeseen ja kulttuuriin perehtynyt henkilö. (3 5 mom. kuten HE) 6 Valtion taidetoimikunnat Valtion taidetoimikuntien tehtävänä on: (1 kohta kuten HE) 2) päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, (poist.) taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista kukin omalla toimialallaan; (3 5 kohta kuten HE) (2 5 mom. kuten HE) 6

7 Alueelliset taidetoimikunnat Alueellisten taidetoimikuntien tehtävänä on: 1) päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, (poist.) taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan; (2 ja 3 kohta kuten HE) (2 6 mom. kuten HE) 8 14 (kuten HE) 15 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset (1 3 mom. kuten HE) Ennen tämän lain voimaantuloa asetetut valtion taidetoimikunnat ja alueelliset taidetoimikunnat jatkavat tässä laissa tarkoitettujen valtion taidetoimikunnille ja alueellisille taidetoimikunnille säädettyjen tehtävien hoitamista siihen saakka, kunnes taideneuvosto on nimennyt valtion taidetoimikunnat ja alueelliset taidetoimikunnat. (5 ja 6 mom. kuten HE) Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 2012 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Raija Vahasalo /kok Inkeri Kerola /kesk Outi Alanko-Kahiluoto /vihr Leena Harkimo /kok Pauli Kiuru /kok Sanna Lauslahti /kok Silvia Modig /vas Mika Niikko /ps vjäs. Mikaela Nylander /r Tuomo Puumala /kesk (osittain) Simo Rundgren /kesk Pauliina Viitamies /sd Pietari Jääskeläinen /ps Suna Kymäläinen /sd Merja Mäkisalo-Ropponen /sd Sari Palm /kd. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Kaj Laine. 7

Vastalause VASTALAUSE Perustelut Lakiesityksessä Taiteen edistämiskeskuksesta ei ole huomioitu suomalaisen taiteen kentän erityispiirteitä. Esityksen seuraukset taidekasvatukselle, taiteen arvostukselle ja universaaliudelle ovat merkittävät. Taiteen tuntemisessa, taiteen harrastamisessa ja kokemisessa on jo nyt merkittäviä alueellisia ja sosiaalisia eroavaisuuksia. Taidetoimikuntien työ on tähdännyt taiteen tuomiseksi esille sellaisille alueille, missä taiteen instituutiot eivät ole vanhastaan läsnä. Taiteen yksipuolistuminen on iso ongelma, perinteisesti alueella olevien taiteilijoiden lisäksi muiden taiteenalojen ja muotojen esittäminen vaarantuu. Suomi on laaja maa, niin kulttuurisesti kuin henkisestikin. Taiteen edistämisen tulisi tukea alueellista taide-elämää sen omista lähtökohdista käsin, huomioiden alueiden erilaisuus. HE 52/2012 vp heikentää merkittävällä tavalla alueellisen taiteen asiantuntijuuden ja vaikuttavuuden merkitystä ja tulee yksipuolistamaan taidetoimikuntien jäsenkuntaa. Toimikuntien jäsenet on nimitettävä paikallistasolla, missä on paras asiantuntemus. Läänintaiteilijoiden sekä taidetoimikuntien jäsenten nimittäminen keskusjohtoisesti johtaisi myös edellä mainittuun kehitykseen. Keskusjohtoisuus heikentäisi myös taiteen alueellista autonomiaa. Läänintaiteilijajärjestelmä on jo nykyisellään toimiva ja arvostettu taiteilijoiden piirissä. Läänintaiteilijan tulee olla alueen taide-elämän käytettävissä ja voimavarana, ei viraston voimavara. Esitys mahdollistaa esimerkiksi säästöpaineista tai sentralisaatiota painottavan politiikan johdosta alueellisen taiteen edistämistoiminnan lopettamisen. Esityksessä taiteilijoiden toimeentulon edistäminen ei kuulu enää alueellisten toimikuntien tehtäviin. Lakiesitys suuntaakin taiteen suoraa apurahatukea pääkaupunkiseudulle, jonne sitä menee jo ennestään 60 %, mikä luo epätasa-arvoa taiteen harjoittamiseen. Apurahojen jakamisessa päävastuun on oltava alueilla eikä keskusjohdolla. Apurahajaon ulkopuolinen työ ja toiminta tulee huomioida vahvasti, esitys ei ota sitä huomioon. Erilaiset hankkeet, läänintaiteilijoiden ja muiden toimijoiden vahva verkostotoiminta ja asiantuntemus ovat merkittäviä taidetoiminnan kannalta. Nuorien ja aloittavien taiteilijoiden mentorointi ja tukeminen ovat toimintaa, jossa verkostot ovat keskeisessä asemassa. Uudistuksen johdosta moni uusi taiteilija saattaa jäädä löytymättä. Mahdollisuudet esittää taidetta alueella eri organisaatioiden kanssa yhteistyössä heikkenevät. Tilanne on ollut se, että taidetoimikuntien työn ansiosta erilaiset taiteen parissa toimivat organisaatiot ovat yhteistyössä tuottaneet ja esittäneet taidetta sellaisilla alueilla ja syrjäseuduilla, missä se muutoin olisi mahdotonta. Esityksen vaikutukset kohdistuvat erityisesti lapsiin, nuoriin ja vanhuksiin sekä muihin sosiaalisiin ryhmiin, joille taiteen harrastaminen on taloudellisista syistä mahdotonta ilman tasa-arvoista taidetta ja sen esittämistä. Taiteenedistämistyö vaarantuu esityksen myötä merkittävästi. Koko maan voimavarat myös taiteen edistämisessä ja tekemisessä on uskallettava ottaa käyttöön. Sen tehty lakiesitys vesittää. Tämän perusteella katsomme, että hallituksen esitykseen liittyvä lakiehdotus on hylättävä. Ehdotus Edellä olevan perusteella ehdotamme, että valiokunnan mietintöön sisältyvät lakiehdotukset hylätään. 8

Vastalause SiVM 3/2012 vp HE 52/2012 vp Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 2012 Inkeri Kerola /kesk Simo Rundgren /kesk Tuomo Puumala /kesk Mika Niikko /ps Pietari Jääskeläinen /ps 9