KOULUTUS 2015. PAMin koulutukset luottamushenkilöille. Nappaa



Samankaltaiset tiedostot
KOULUTUS PAMin koulutukset luottamushenkilöille. Nappaa

KOULUTUS PAMin koulutukset luottamushenkilöille. Nappaa

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

Yleinen järjestökoulutus:

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

ESIMIESTEN KOULUTUS 2019

KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017

JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA. Rakennusliiton koulutukset 2015

TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna

YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

Yleiskirjeen 16/2012 liite 4

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

ESIMIESTEN KOULUTUS 2017

Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n sekä Metsäteollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä hyväksytyt kurssit vuonna 2019

Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

VARMUUTTA VOIMAA VERKOSTOITUMISTA KOULUTUKSET 2017

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka

VARMUUTTA VOIMAA VERKOSTOITUMISTA KOULUTUKSET 2017

Koulutukset. #RLkoulutus

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

KT Yleiskirjeen 14/2014 liite 2

Hyvä JHL:n jäsen, TERVETULOA TSL:n koulutuksiin myös vuonna 2016

1. Luottamusmieskurssit

Koulutukset #RLkoulutus

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ (13)

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 2 1 (14)

KOULUTUKSET Ilmoittautumisen yhteydessä kerro syntymäaikasi, erikoisruokavaliosi ja huonekaveritoiveesi.

Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna JHL

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto)

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka JHL ry Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi (5 pv)

1. Luottamusmieskurssit

Yleiskirjeen 18/2013 liite 4

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

Tehy ry KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

1. Luottamusmieskurssit

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2012



PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011

TTK kouluttaa. / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

Kohderyhmänä työnantajan edustajat ja luottamushenkilöstö.

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 5

TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSKURSSI

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

Förtroendemannakurser 2013

Förtroendemannakurser

KOULUTUS. Lisää osaamistasi INNOSTUMINEN SALLITTU

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Yhteistyöllä vahva liitto

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Förtroendemannakurser

1. Luottamusmieskurssit

2012 ASKELia OSAAMISEEN

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU. Koulutusopas

Koulutus. Tule oppimaan vaikuttamisen ja yhteisen tekemisen keinoja! KAIKKI PAMIN KOULUTUKSET. Kurssit ovat jäsenille ilmaisia. Ota liite talteen!

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

Ateriakustannusten korvaus Ateriakorvauksen suuruus vuonna 2008 on 22,81 euroa/kurssipäivä.

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry

Luottamusmieskoulutukset EVL-kirkon luottamusmiehille vuonna 2019

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT

AY-TOIMIHENKILÖTUTKINTO - ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ay-työntekijöille

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT

KT Yleiskirjeen 31/2016 liite 5 1 (13)

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n

Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Förtroendemannakurser

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

Transkriptio:

KOULUTUS 2015 PAMin koulutukset luottamushenkilöille Nappaa talteen!

Ilmoittautuminen Ilmoittaudu netissä tai sähköpostitse Voit hakea kurssille netissä osoitteessa www. pam.fi/koulutus ja kirjautumalla jäsentunnuksellasi sähköiseen jäsenpalveluun. tai puhelimella Soita jäsenyysneuvontaan puhelinnumeroon 030 100 600. Palvelunumeroon soittamisesta menee vain operaattorikohtainen veloitus ja jonotus on maksutonta. Muista aina lisäksi hakemus luottamushenkilökurssille! Luottamushenkilöiden valtakunnalliseen koulutukseen tarvitaan ilmoittautumisen lisäksi aina kurssihakemus. On tärkeää, että pyydät työnantajaltasi kurssihakemuslomakkeeseen kaksi merkintää. Toinen liittyy ansionmenetykseen ja toinen siihen, että työaikasi myönnetään opintovapaaksi. Kurssihakemuksen saat aluetoimistosta tai osoitteesta www.pam.fi/koulutus. Hakemuksesi tulee olla liitossa viisi viikkoa ennen kurssin alkua. Saat postitse kurssikutsun noin kolme viikkoa ennen kurssin alkua. Lähetä hakemus postitse osoitteella: Palvelualojen ammattiliitto PAM, kurssisihteeri, PL 54, 00531 Helsinki. Lisätietoja kurssisihteeriltä, puh. 020 774 2070, sähköposti: kurssisihteeri@pam.fi. Raha Kurssit ovat jäsenille ilmaisia PAMin kurssit ovat jäsenille ilmaisia. Liitto maksaa opetuksen, ruuan ja tarvittaessa majoituksen. Matkat korvataan pääsääntöisesti yleisten kulkuneuvojen mukaisesti. Muistathan aina ilmoittaa peruuntumiset, muuten joudumme veloittamaan sinulta osan kurssin kuluista. Luottamushenkilöille ei palkan menetystä Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut saavat ansionmenetyskorvausta siltä ajalta, jolloin osallistuvat luottamushenkilöiden perus-, jatko- ja joillekin täydennyskursseille. Peruspalkan suuruisen korvauksen maksaa työnantaja. Jos löydät kurssikuvauksesta -merkin, silloin useat työnantajat maksavat ansiomenestyskorvaukset. Kysy lisää kurssisihteeriltämme. Luottamushenkilöille ja ammattiosastoaktiiveille kurssipäiväraha ja -stipendi Jos työnantaja ei ole myöntänyt tukea hakemallesi PAMin kurssille (eli et siis saa palkkasi suuruista ansionmenetyskorvausta kurssiajalta), voit saada liitosta apurahana kurssipäivärahan ja -stipendin. Ammattiosaston aktiiveille suunnatuissa kursseissa liitto maksaa kurssipäivärahan ja suosittaa, että oma ammattiosasto korvaa lopun ansionmenetyksen stipendinä. Vuonna 2015 kurssipäiväraha on 38,27 euroa ja stipendi 34,46 euroa vuorokaudelta eli yhteensä maksimissaan 72,73 euroa/vrk. Apurahat ovat verottomia. Mikäli menettämäsi nettopalkka vuorokaudelta alittaa kurssipäivärahan- ja stipendin, maksetaan tukea korkeintaan menettämääsi palkkaa vastaava summa. Eivät tuet tähän lopu Liitto tukee monin tavoin jäsenen kouluttautumista, muun muassa verkko-opinnoissa, Työväen sivistysliiton, Kansan sivistystyön liiton ja Kiljavan opiston kursseilla sekä pitkäkestoisessa ay-toiminnan opiskelussa. Katso tarkemmat tiedot: www.pam.fi/koulutus.

Luottamushenkilökoulutukset Koulutus Valtakunnalliset koulutukset luottamushenkilöille Valtakunnallisiin koulutuksiin saa osallistua kaikilta alueilta, mikäli kuuluu kurssin kohderyhmään. -merkityt kurssit ovat pääsääntöisesti suurimpien alojen työantajatuen piirissä, eli työnantaja maksaa kurssin ajalta peruspalkan suuruisen ansionmenetyskorvauksen. Tarkista kuitenkin ilmoittautuessasi, onko kurssi työnantajatuen piirissä. Luottamushenkilöiden täydennyskoulutuksiin myönnämme tukea korvaamaan mahdollista ansionmenestystä. Katso tarkemmat tiedot kohdasta Raha. Työsuojelun peruskurssit Paikka 1.osa 2.osa haku viim. Turku 3. 5.2. 4. 5.3. 30.12.2014 Vantaa 24. 26.2. 25. 26.3. 20.1. Kuopio 17. 19.3. 15. 16.4. 10.2. Oulu 21. 23.4. 20. 21.5. 17.3. Janakkala* 8. 12.6. 4.5. Tampere 1. 3.9. 30.9. 1.10. 28.7. Turku 6. 8.10. 4. 5.11. 1.9. Vantaa 13. 15.10. 18. 19.11. 8.9. *Muksut mukaan -kurssi (5 pv) Kiipulassa. Tarjoamme kurssilaiselle lastenhoitoapua kurssipäivien ajaksi. Luvassa on kivaa tekemistä perheen pienimmille (3 13-vuotiaille) ammattitaitoisten lastenhoitajien valvonnassa. Lisätietoja kurssisihteeriltämme. Perehtyminen tehtävään Suorita ennen luottamushenkilön peruskurssille tuloa verkkoperehdytys, jonka löydät nettisivujemme koulutusosiosta. Käy myös aluetoimistosi perehdytystilaisuudessa, mikäli mahdollista. Peruskurssit Peruskursseilla aiheina ovat muun muassa luottamushenkilön oikeudet ja velvollisuudet, työlainsäädännön keskeiset määräykset, tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasiat sekä neuvottelutaidot. Kurssi toteutetaan kahdessa osassa (3pv + 2pv) ja lähijaksojen välissä tehdään välitehtävä. Tule mukaan verkostoitumaan! Luottamusmiesten peruskurssi Paikka 1.osa 2.osa haku viim. Tampere 13. 15.1. 11. 12.2. 9.12.2014 Turku 3. 5.2. 4. 5.3. 30.12.2014 Vantaa 24. 26.2. 25. 26.3. 20.1. Kuopio 17. 19.3. 15. 16.4. 10.2. Oulu 21. 23.4. 20. 21.5. 17.3. Janakkala* 8. 12.6. 4.5. Tampere 1. 3.9. 30.9. 1.10. 28.7. Jatkokurssit Jatkokurssit on tarkoitettu peruskurssin käyneille, toimessa oleville luottamushenkilöille, joilla on noin vuosi kokemusta peruskurssin suorittamisen jälkeen tehtävässä toimimisesta. Jatkokurssi syventää peruskurssilla opittuja asioita. Luottamusmiesten jatkokurssilla käsitellään lisäksi muun muassa yritystaloutta, kansainvälisyyttä ja johtamistaitoja. Työsuojelun jatkokurssilla muun muassa työ, työhyvinvointi ja työpaikan yhteistoiminta ovat tarkastelussa. Kurssit toteutetaan kahdessa osassa (5pv + 5pv) ja lähijaksojen välissä tehdään välitehtäviä. Luottamusmiehille Paikka 1.osa 2.osa haku viim. Vantaa 2. 6.2. 16. 20.3. 29.12.2014 Oulu 13. 17.4. 18. 22.5. 9.3. Hyvinkää 19. 23.10. 23. 27.11. 14.9. Työsuojeluedustajille Paikka 1.osa 2.osa haku viim. Siikaranta 13. 17.4. 18. 22.5. 9.3. Kiljava 19. 23.10. 23. 27.11. 14.9. Turku 6. 8.10. 4. 5.11. 1.9. Vantaa 13. 15.10. 18. 19.11. 8.9.

Täydentävät koulutukset Peruskurssin suorittanut luottamushenkilö voi täydentää osaamistaan seuraavilla PAMin tukemilla kursseilla. Mikäli et löydä näistä itsellesi sopivaa koulutusta, voit hakea n tehtäväsi mukaisille yleisille lyhytkusseille (max. 1 yleinen lyhytkurssi/luottamushenkilö/vuosi. Huom! tähän eivät kuulu luottamusmiesten tai työsuojelun peruskurssit). Ks. lisää www.kio.fi. Jos tarvitsemasi koulutus ei kuulu työnantajatuen piiriin, tuemme osallistumistasi kurssipäivärahan ja -stipendin muodossa. Luottamushenkilöiden täydennyskoulutukset alakohtaisesti (3 pv) Täydennyskoulutuksessa käydään läpi alaa koskettavia ajankohtaisia asioita ja syvennetään alakohtaista TES-tietoutta. Kouluttajina toimivat TES-asiantuntijat PAMin edunvalvontalinjalta. Tule verkostoitumaan muiden alasi luottamushenkilöiden kanssa. Kurssi on suunnattu uudehkoille perus- ja jatkokurssin suorittaneille luottamushenkilöille. Osallistujat kutsutaan alakohtaisiin täydennyskoulutuksiin. Kenelle aika Turvallisuusala 11. 13.3. MaRaVa 6. 8.5. Kiinteistöpalvelu 9. 11.9. Kauppa 16. 18.9. ALV 22. 24.9. Apteekki* 7. 8.10. + 28. 29.10. (* 2 + 2 pv) Työoikeuden peruskurssi 16. 20.3., (5 pv) Suosittu täydennyskurssi! Kurssilla lisätään luottamushenkilön normituntemusta ja itsenäistä toimintakykyä sekä valmiuksia ratkaista oikeudellisia kysymyksiä työpaikalla. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa työoikeuden luonne, työsuhteen ehtojen määräytyminen, työsopimuslaki käytännössä, yhteistoimintalaki ja muut työoikeuden ajankohtaiset asiat. Ilmoittautumiset viimeistään 9.2. Kiinteistöpalvelualan palkkausjärjestelmä 21.4. (1 pv) Koulutuksessa avataan kiinteistöpalvelualan palkkausjärjestelmä ja tehdään konkreettisia harjoituksia. Koulutus on tarkoitettu uusille luottamushenkilöille/työnvaativuusryhmän jäsenille. Kouluttajina toimivat PAMin sopimusasiantuntijat. Ilmoittautumiset viimeistään 17.3. Työsuojelulainsäädännön kurssi 21.-23.4. (3 pv), Kurssi on tarkoitettu työsuojelun perus- ja jatkokurssin käyneille työsuojeluedustajille ja muille työsuojelulainsäädännöstä kiinnostuneille. Kurssin tavoitteena on muodostaa opiskelijalle käsitys työsuojelun normeista ja niiden valvonnasta työpaikalla. Avainsisältöinä ovat työsopimuslain työturvallisuusvelvoite, työturvallisuuslaki, yhteistoimintalain velvoitteet työsuojelussa, työsuojelun valvontalaki, tapaturmavakuutuslaki, ammattitautilaki ja työterveyshuoltolaki. Ilmoittautumiset viimeistään 16.3. Työoikeus mikä on muuttunut? 25. 27.8. (3 pv), Kurssi on tarkoitettu luottamushenkilöille ja työsuojeluedustajille, jotka eivät ole muutamaan vuoteen käyneet työoikeuden kursseilla. Kurssilla kerrataan työoikeuden tärkeimmät asiat. Sen lisäksi tutustutaan uusimpiin lakimuutoksiin ja tuoreisiin oikeuden päätöksiin. Lakipäivitykset katsotaan tärkeimmistä laeista vuodelta 2006 tähän päivään. Ilmoittautumiset viimeistään 21.7. Johdatus työyhteisösovitteluun luottamushenkilöille 8.9. ja 29. 30.9. ja 10.11. (1+2+1 pv), Tampere Sovittelu on uudenlaista ajattelua, jossa konflikteja tutkaillaan mahdollisuutena oppia. Koulutuksen tavoitteena on saada ymmärrys työyhteisösovittelusta menetelmänä ja sen soveltamisesta työyhteisön ristiriitatilanteisiin. Kurssilla lisätään myös valmiuksia sovittelutilanteisiin työyhteisössä. Avainsisältöjä koulutuksessa ovat luottamushenkilön rooli työpaikkojen ristiriitatilanteissa, sovittelumenetelmä (SOPU-prosessi) sekä sovitteluharjoitukset. Ilmoittautumiset viimeistään 4.8. Rohkeutta esiintymiseen 28.9. 2.10. (5 pv), Rohkeus esiintyä on luottamushenkilöille, järjestöaktiiveille sekä kenelle tahansa aktiivisen elämän eläjille keskeinen kyky. Kurssi on ensisijaisesti jännittämistä tai epämukavuutta esiintymistilanteissa kokeville. Kurssilla edetään kurssilaisten ehdoilla ja jokainen pääsee ylittämään itsensä kurssin aikana. Kurssin tavoitteena on itseluottamuksen ja mukavuuden lisääminen esiintymistilanteissa niin, että toiminta on mahdollinen omista lähtökohdista. Kurssilla on erityisen keskeisenä elementtinä keskinäisen

luottamuksen ja vastavuoroisuuden rakentaminen kurssin alusta lähtien. Kurssi alkaa ns. lämmittelystä, josta edetään erilaisten helppojen ja mukavien esiintymisharjoitusten myötä mukavuusalueen laajentamiseen ja rohkeuden löytämiseen. Kurssilla käydään myös läpi yleisiä esiintymiseen liittyviä seikkoja. Ilmoittautumiset viimeistään 24.8. Haastavat vuorovaikutustilanteet 27. 29.10. (3 pv), Kurssin tavoitteena on antaa valmiuksia kohdata työyhteisöjen hankalia vuorovaikutustilanteita ratkaisukeskeisessä hengessä. Kohderyhmä ovat luottamusmiehet ja työsuojelu valtuutetut sekä muut työyhteisön vuorovaikutuksen kehittämisestä kiinnostuneet ay-aktiivit. Kurssilla aihe alueita käsitellään sekä luennoin että toiminnallisesti ryhmä- ja yksilöharjoituksin. Ilmoittautumiset viimeistään 22.9. Paikallinen sopiminen: turvallisuusalan täydennys 5. 6.11. (2 pv) Mitä paikallinen sopiminen on ja miten sitä tehdään? Kurssi antaa valmiuksia tehdä paremmin henkilöstön ja yrityksen arkeen soveltuvia sopimuksia. Kurssin jälkeen tiedät mistä voit sopia, mitä ja miten. Kouluttajina toimivat PAMin asiantuntijat edunvalvontalinjalta. Kurssin kohderyhmänä ovat luottamusmiehet. Ilmoittautumiset viimeistään 1.10. Työoikeuden täydennyskurssi 9. 13.11. (5 pv), Kurssin tavoitteena on syventää ja ajankohtaistaa työoikeudellisia tietoja ja taitoja sekä antaa lisävalmiuksia oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen työpaikalla. Tarkastelun kohteena ovat työehtosopimusoikeus, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat, työaikalaki ja vuosilomalaki, työturvallisuusvastuut, ulkopuolisen työvoiman käyttö, työelämän tietosuoja, työrikokset sekä työoikeuden ajankohtaiset teemat ja tuoreimmat oikeustapaukset. Ilmoittautumiset viimeistään 5.10. Työnohjaus luottamushenkilöille Työnohjaus on koulututun ohjaajan johdolla tehtävää, luottamukseen perustuvaa ryhmätyöskentelyä. Tapaamisissa tarkastellaan luottamushenkilön tehtävää ja roolia sekä tunnistetaan ja käsitellään niihin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Luottamushenkilöt saavat vertaistukea omaan työhönsä. Kokoontumiskertoja pidetään useita vuoden aikana, noin kerran kuukaudessa. Työnohjausryhmiä on rajattu määrä. Lisätietoja kurssisihteeriltämme kurssisihteeri@pam.fi. Ammattiosastotehtävissä toimivat Ammattiosastoaktiivit voivat osallistua maksutta tehtäviensä mukaiseen koulutukseen lla. PAM tukee mahdollisia osallistumisesta aiheutuvia ansionmenetyksiä tukipäätösten mukaisesti. Lue lisää kohdasta "Raha". Verkko-opiskelu Työelämän verkko-opistossa www.tyoelamanverkko-opisto.fi voit helposti opiskella itsenäisesti monipuolisesti työ elämään liittyviä asioita. Työyhteisökehittäminen PAM on mukana tukemassa toimialojen menestymistä ja työpaikkojen sujuvaa arkea. Toimimme kumppanina kehittämässä mm. työmenetelmiä, yhteistoimintaa ja työntekijöiden työhyvinvointia. Työyhteisökehittäminen voi olla koulutusta, konsultointia tai työyhteisöjen työnohjausta. Kehittämiskohteena voi olla koko yritys, jokin sen osa tai rajattu työyksikkö. Lisätietoja Helena Ruohoselta, puh. 020 774 2068. Koulutusta kokoustekniikkaan Tarvitsetko koulutusta kokoustekniikkaan? Toukokuussa järjestetään alueellisia tilaisuuksia esimerkiksi uusille liittokokousedustajille. Kysy lisää aluetoimistostasi. Katso myös Kiljavan, Työväen Sivistysliitto TSL:n ja Kansan Sivistystyön Liitto :n tarjonta. www.pam.fi /koulutus

PAMin alueelliset koulutukset luottamushenkilöille Seuraavassa on poimintoja luottamushenkilötehtävääsi soveltuvista koulutuksia. Koko alueesi tarjonnan löydät nettisivuiltamme osoitteesta www.pam.fi/koulutus sekä PAM-lehden koulutusliitteestä ota se talteen! PAM tarjoaa jäsenilleen koulutuksen, matkakulut (ei alle 6 ), kurssiohjelman mukaiset tarjoilut sekä kahden perättäisen päivän kurssilla myös majoituksen. Helsinki-Uusimaa tai helsinki-uusimaa@pam.fi Luottamushenkilöiden aamukatsaus 10.2. ti klo 10 12, Helsinki 28.4. ti klo 10 12, Helsinki 8.9. ti klo 10 12, Helsinki 25.11. ke klo 10 12, Helsinki Sinä luottamusmies tai työsuojeluvaltuutettu, tule verkostoitumaan alueemme luottamushenkilöiden kanssa. Paneudumme aamun aikana ajankohtaisiin työmarkkina asioihin, keskustelemme päivänpolttavista kysymyksistä ja pohdimme niihin vastauksia. Tilaisuuksia emännöi aluepäällikkö Jaana Manninen. Paikka ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa. Ilmoittaudu viimeistään edelli senä keskiviikkona. Yhteistoimintalaki ja paikallinen sopiminen 4. 5.2. ke to klo 9 16, PAMin keskustoimisto, Helsinki Onko yhteistoiminta muutakin kuin irtisanomisia? Mistä asioista voi paikallisesti sopia? Näihin ja moniin muihin asioihin saat vastauksen tällä kurssilla. Lakimiehen johdolla tutustumme yhteistoimintalakiin ja yhteistoimintaneuvotteluiden prosessiin. Ymmärrät mitä vaatimuksia laki asettaa työantajille ja miten henkilöstön edustajana sinun pitää toimia yhteistoiminnan hengessä ja mihin olet oikeutettu. Kurssin toinen aihekokonaisuus käsittelee paikallista sopimista. Opit neuvottelupäällikkömme johdolla, mitä paikallisella sopimisella tarkoitetaan sekä miten ja mistä voit työpaikallasi sopia paremmin tai eri tavoin kuin TES:ssä ohjeistetaan. Ilmoittautumiset viimeistään 16.1. Työkalut kuntoon helpotusta luottamustehtävän hoitoon 14.4. ti klo 9 16, PAMin keskustoimisto, Helsinki Luottamustehtävän äärellä 21.4. ti klo 9 16, PAMin keskustoimisto, Helsinki Minä ja työkalut Kahden koulutuspäivän aikana pohdimme, kuinka kehittyä luottamustehtävässä sekä käymme läpi erimielisyysprosessia. Työpajatyöskentelyn avulla saamme eväitä luottamustehtävän hoitoon. Lisäksi saamme tietoa työttömyysturvasta ja jäsenhuollosta. Voit osallistua vain yhteen tai kumpaankin päivään. Ilmoittautumiset viimeistään 31.3. Luottamushenkilöille virtaa syksyyn 3. 4.10. la su klo 9.30 15, Kylpylähotelli Päiväkumpu, Karjalohja Viikonloppu on tarkoitettu alueemme luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. Viikonlopun aikana hoidetaan sekä mieltä että kroppaa rehkimällä ja rentoutumalla hyvässä seurassa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä TSL:n kanssa. Ilmoittautumiset viimeistään 10.9. Lounais-Suomi tai turku@pam.fi tai pori@pam.fi Yritystalouden perusteet 20.1. ti klo 10 16, Sokos Hotel Hamburger Börs, Turku Päivän aikana opetellaan tulkitsemaan yrityksen talouden tilaa ja asemaa. Niistä lasketaan tunnuslukuja, joilla voidaan arvioida palkkauksen oikeudenmukaisuutta sekä parantaa valmiuksia muutostilanteissa. Mistä jaettava raha tulee? Kurssilla käsitellään mm. yrityksen taloudellinen toiminta,

taloudellisen tiedon kerääminen, tuloslaskelma ja tase kokonaisuutena sekä tuottavuuden, kannattavuuden ja rahoituksen tunnuslukuja. Ilmoittautumiset viimeistään 9.1. Neuvottelutaito 15.9. ti klo 10 16, Hotelli Scandic Julia, Turku 16.9. ke klo 10 16, Hotelli Scandic, Pori Tarvitsetko lisäosaamista neuvottelutekniikassa? Olisiko vihdoin aika tulla neuvottelutaidonkoulutukseen? Koulutuksen tavoitteena on saada varmuutta neuvotteluihin, vinkkejä valmistautumiseen, oppia erilaisia neuvottelutaktiikoita sekä oppia vakuuttamaan neuvottelukumppani ja argumentoimaan entistä paremmin. Koulutuspäivien aikana käydään läpi kunnon annos neuvottelutaidon teoriaa sekä tehdään runsaasti erilaisia argumentointija neuvotteluharjoituksia. Kouluttajana toimii vuorovaikutusvalmentaja ja kehittämiskonsultti Päivi Yli-Kokko (FM). Ilmoittautumiset viimeistään 25.8. Virtaa luottamushenkilöiden jaksamiseen 24. 25.10. la su klo 10 15, Naantalin kylpylä, Naantali Viikonloppu on tarkoitettu alueemme luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille, ei varatehtävässä olevalle. Viikonlopun aikana hoidetaan sekä mieltä että kroppaa rehkimällä ja rentoutumalla hyvässä seurassa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä TSL:n kanssa. Ilmoittautumiset viimeistään 8.10. Häme-Pirkanmaa tai tampere@pam.fi. aikana käydään läpi kunnon annos neuvottelutaidon teoriaa sekä tehdään runsaasti erilaisia argumentointi- ja neuvotteluharjoituksia. Kouluttajana toimii vuorovaikutusvalmentaja ja kehittämiskonsultti Päivi Yli-Kokko (FM). Ilmoittautu miset viimeistään 13.3. Työnohjaus luottamushenkilöille Työnohjaus on koulututun ohjaajan johdolla tehtävää, luottamukseen perustuvaa ryhmätyöskentelyä. Tapaamisissa tarkastellaan luottamushenkilön tehtävää ja roolia sekä tunnistetaan ja käsitellään niihin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Luottamushenkilöt saavat vertaistukea omaan työhönsä. Lisätietoja aluetoimistolta tampere@pam.fi. Itä-Suomi tai kuopio@pam.fi. Neuvottelutaito 9.4. to klo 9 16, Ravintola Harmooni, Jyväskylä Yhteiskurssi Keski-Suomen alueen kanssa. Tarvitsetko lisäosaamista neuvottelutekniikassa? Olisiko vihdoin aika tulla neuvottelutaidonkoulutukseen? Koulutuksen tavoitteena on saada varmuutta neuvotteluihin, vinkkejä valmistautumiseen, oppia erilaisia neuvottelutaktiikoita sekä oppia vakuuttamaan neuvottelukumppani ja argumentoimaan entistä paremmin. Koulutuspäivien aikana käydään läpi kunnon annos neuvottelutaidon teoriaa sekä tehdään runsaasti erilaisia argumentointi- ja neuvotteluharjoituksia. Kouluttajana toimii vuorovaikutusvalmentaja ja kehittämiskonsultti Päivi Yli-Kokko (FM). Ilmoittautumiset viimeistään 19.3. Neuvottelutaito 8.4. ke klo 9 16, Sokos Hotel Tammer, Tampere Tarvitsetko lisäosaamista neuvottelutekniikassa? Olisiko vihdoin aika tulla neuvottelutaidonkoulutukseen? Koulutuksen tavoitteena on saada varmuutta neuvotteluihin, vinkkejä valmistautumiseen, oppia erilaisia neuvottelutaktiikoita sekä oppia vakuuttamaan neuvottelukumppani ja argumentoimaan entistä paremmin. Koulutuspäivien Konkarikurssi 27. 28.10. ke to, Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Yhteiskurssi Keski-Suomen alueen kanssa. Kurssilla käsitellään uusia ja jo hyväksi koettuja toimintatapoja erilaisissa luottamustehtävissä. Sopimusasiantuntijan ohjauksessa sukelletaan esimerkkien avulla pintaa syvemmälle ja käydään lävitse paikallisesti sovittuja neuvotteluja. Kurssi on tarkoitettu luottamustehtävistä jo kokemusta omaaville. Ilmoittautumiset viimeistään 2.10.

Kaakkois-Suomi tai lahti@pam.fi Neuvottelutaito 20.1. ti klo 10 16, Cumulus, Seinäjoki Tarvitsetko lisäosaamista neuvottelutekniikassa? Olisiko vihdoin aika tulla neuvottelutaidonkoulutukseen? Koulutuksen tavoitteena on saada varmuutta neuvotteluihin, vinkkejä valmistautumiseen, oppia erilaisia neuvottelutaktiikoita sekä oppia vakuuttamaan neuvottelukumppani ja argumentoimaan entistä paremmin. Koulutuspäivien aikana käydään läpi kunnon annos neuvottelutaidon teoriaa sekä tehdään runsaasti erilaisia argumentointi- ja neuvotteluharjoituksia. Kouluttajana toimii vuorovaikutusvalmentaja ja kehittämiskonsultti Päivi Yli-Kokko (FM). Ilmoittautumiset viimeistään 9.1. Ay-aktiivin rooli työpaikalla 5.5. ti klo 17 20, Sokos Hotel Lappee, Lappeenranta 29.9. ti klo 17 20, PAMin toimisto, Lahti Kokoonnutaan yhteen miettimään mitä voitaisiin tehdä asioille jotka mättävät, kuka toimii ja miten? Missä ovat tekijät ja tukijat? Onko sinulla viisasten kiveä? Kohderyhmänä ay-aktiivit. Ilmoittautumiset 5.5. järjestettävään koulutukseen viimeistään 15.4. Ilmoittautumiset 29.9. järjestettävään koulutukseen viimeistään 21.9. "Tutkimukset ja tilastot mainettaan viihdyttävämpiä" 26.10. ma klo 10-14.30, Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola PAMin yhteiskuntapoliittisen yksikön päällikkö Antti Veirto avaa meille kiinnostavalla tavalla tutkimuksia, joista saamme paljon irti, kun suhtaudumme tutkimuksiin rennolla otteella. Rohkeasti mukaan tekemään PAMin tutkimuksista itselle oiva työkalu! Kohderyhmänä ay-aktiivit. Ilmoittautumiset viimeistään 6.10. Pohjanmaa tai vaasa@pam.fi Työehtosopimusten teemailta 19.2. to klo 17 19, Härmän kuntokeskus, Kauhava Kaupan, marava- ja kipa-alan sopimusalojen teemaillat. Tilaisuus on tarkoitettu PAMin Pohjanmaan alueen luottamushenkilöille, työsuojeluvaltuutetuille ja -asiamiehille sekä muille aiheesta kiinnostuneille jäsenille. Käydään omissa sopimusalaryhmissä läpi työehtosopimuksen oleellisimpia määräyksiä. Ilmoittautumiset viimeistään 13.2. Keski-Suomi tai jyvaskyla@pam.fi Neuvottelutaito 9.4. klo 9 16, Ravintola Harmooni, Jyväskylä Yhteiskurssi Itä-Suomen alueen kanssa. Tarvitsetko lisäosaamista neuvottelutekniikassa? Olisiko vihdoin aika tulla neuvottelutaidonkoulutukseen? Koulutuksen tavoitteena on saada varmuutta neuvotteluihin, vinkkejä valmistautumiseen, oppia erilaisia neuvottelutaktiikoita sekä oppia vakuuttamaan neuvottelukumppani ja argumentoimaan entistä paremmin. Koulutuspäivien aikana käydään läpi kunnon annos neuvottelutaidon teoriaa sekä tehdään runsaasti erilaisia argumentointi- ja neuvotteluharjoituksia. Kouluttajana toimii vuorovaikutusvalmentaja ja kehittämiskonsultti Päivi Yli-Kokko (FM). Ilmoittautumiset viimeistään 19.3. Konkarikurssi 27. 28.10. ke to, Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Yhteiskurssi Itä-Suomen alueen kanssa. Kurssilla käsitellään uusia ja jo hyväksi koettuja toimintatapoja erilaisissa luottamustehtävissä. Sopimusasiantuntijan ohjauksessa sukelletaan esimerkkien avulla pintaa syvemmälle ja

käydään lävitse paikallisesti sovittuja neuvotteluja. Kurssi on tarkoitettu luottamustehtävistä jo kokemusta omaaville. Ilmoittautumiset viimeistään 2.10. Oulu-Lappi jäsentunnuksillasi www.pam.fi, jäsenyysneuvontaan 030 100 600 tai oulu-lappi.kurssisihteeri@ pam.fi TES-paja 17.10 la, Hotel Santa Claus, Rovaniemi 24.10. la, Scandic, Oulu Työehtosopimukset tutuksi! Koulutuspäivän aikana työskentelemme työpajoissa sopimusaloittain, ja käymme läpi työehtosopimuksien oleellisimpia määräyksiä. Lisäksi kaikille yhteisenä osiona mm. vuosilomalaki. Koulutus on tarkoitettu alueemme perusjäsenille ja luottamushenkilöille. Ilmoittautumiset viimeistään 4.10. Kursseja ammattiosaston aktiiveille Ammattiosastoille tehtäväkohtaista koulutusta tarjoaa. PAM järjestää myös alueellisesti tehtäviin perehdytystä. Sopivaa koulutustarjontaa löytyy myös TSL:n ja :n tarjonnasta. Ne räätälöivät myös koulutusta ammattiosastojen tarpeeseen edulliseen hintaan. Katso lisää www.kio.fi, www.tsl.fi ja www.ksl.fi. PAM tukee ammattiosastokoulutusta tukipäätöksen mukaisesti. Tässä on joitakin poimintoja kurssitarjonnasta, jotka sopivat ammattiosastojen aktiiveille. Katso lisää www.pam.fi/koulutus Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri Puheenjohtaja- ja sihteerikurssit 9. 13.3. 1. 5.6. Järjestöjohtaminen 4. 6.3. ja 13. 15.4. 23. 25.9. ja 2. 4.11. Välineitä innostavaan suunnitteluun 28.2. Helsinki 19.9. Oulu Kehittyvä yhdistys 12. 13.9. Helsinki 14. 15.11. Tampere Virtaa vapaaehtoisiin 21.2. Oulu 7.3. Lahti 12.9. Tampere 7.11. Helsinki Vaikuttamisen väylät ja välineet 21.2. Tampere 7.11. Lahti Taitava ja toimiva hallitus 19. 20.9. Lahti Taloudenhoitaja, tilin-/toiminnantarkastaja Taloudenhoitajien täydennyskurssi 14. 16.9. Ammattiosaston tilin/toiminnantarkastajien kurssi 9. 11.2. Atk-kirjanpitokurssi yhdistyksille 11. 13.2. 26. 28.8. 4. 6.11.

Taseri - kirjanpidon jatkokurssi 11. 13.5. 30.9. 2.10. Eurot ojennukseen - yhdistyksen talous ja kirjanpito 16. 17.5. ja ilta 27.5. Lahti Nuorisovastaava Varmuutta esiintymiseen 3.10. Helsinki Ryhmän voima käyttöön 6. 7.6. Lahti 14. 15.11. Oulu Opintovastaava Työelämän koulutusneuvojat -koulutus 7. 8.2. ja 7.3. Tampere 12. 13.9. ja 10.10. Mikkeli TSL PAMin opintovastaavien ja työelämän koulutusneuvojien tapaaminen 19.9. Tampere PAM Kouluttajan työkalupakki 31.10. 1.11. ja 21.11. Helsinki Tapahtuman järjestäminen 3. 4.10. Oulu Tiedotusvastaava Osastojen kotisivukurssi 4. 6.3. Ammattiosaston kotisivut Ks. lisätiedot TSL:n kurssitarjonnasta. Sosiaalinen media yhdistyksen viestinnän tukena Ks. lisätiedot TSL:n kurssitarjonnasta. Sosiaalinen media yhdistyksen apuna 14.3. Tampere Markkinointiviestinnällä tulosta 16.9. Helsinki Työsuojeluvastaava PAMin työsuojelun peruskurssit, jatkokurssit ja täydennyskurssit. Solidaarisuusvastaava SASKin solidaarisuuspäivät Solidaarisuusvastaavat kokoontuvat yhteen säännöllisesti ja kokoontumisiin kutsutaan aina erikseen. Jäsenvastaava Excel ammattiosaston ja luottamusmiehen työkaluna Ks. lisätiedot TSL:n kurssitarjonnasta. Jäsenhankinta! 14.3. Helsinki 28.3. Oulu 23.5. Tampere 10.10. Lahti Osaston työntekijä Koulutusta tehtävänkuvan ja tarpeen mukaan. Katso esimerkiksi Työväen Sivistysliiton ATK-kurssit nettisivujen tekemisestä. Hoidatko myös taloutta? Katso Kiljavan opiston taloudenhoitajan perus- ja täydennyskurssit.

ILMOITTAUDU MAKSUTTOMIIN KOULUTUKSIIN PAM:n jäsenenä voit valita vuosittain kaksi koulutusta -opintokeskuksesta. PAM maksaa koulutuksesi! 2014/2015 Kehittyvä yhdistys Lahti 13. 14.12.2014 Helsinki 12. 13.9. Ryhmän voima käyttöön Tampere 13. 14.12.2014 Lahti 6. 7.6. Välineitä innostavaan suunnitteluun Helsinki 28.2. Oulu 19.9. Jäsenhankinta! Helsinki 14.3. Oulu 28.3. Tampere 23.5. Kohtaaminen asiakaspalvelussa Helsinki 4.4. Tampere 17.10. Markkinointiviestinnällä tulosta Helsinki 16.9. Varmuutta esiintymiseen Helsinki 3.10. Virtaa vapaaehtoisiin Oulu 21.2. Lahti 7.3. Tampere 12.9. Kouluttajan työkalupakki Helsinki 31.10. 1.11. ja 21.11. Vaikuttamisen väylät ja välineet Tampere 21.2. Sosiaalinen media yhdistyksen apuna Tampere 14.3. Eurot ojennukseen - yhdistyksen talous ja kirjanpito Lahti 16. 17.5. ja ilta 26.5. Taitava ja toimiva hallitus Lahti 19. 20.9. Tapahtuman järjestäminen Oulu 3. 4.10. Lisää koulutuksia www.ksl.fi Lisätiedot ja ilmoittautuminen kuukausi ennen koulutuksen alkua: ksl.fi, toimisto@ksl.fi tai 020 790 9516. TILAUSKOULUTUS AMMATTIOSASTOILLE Tarvitseeko ammattiosastosi koulutusta tai pidempiaikaista sparrausta toiminnan kehittämiseen ja jäsenten innostamiseen? Räätälöimme koulutuksen tilauksesta. Ota yhteyttä ja kerro meille koulutustarpeestasi niin teemme teille tarjouksen. Kysy lisää koulutuspäällikkö Anneliina Wevelsiep, anneliina.wevelsiep@ksl.fi tai 020 790 9509. tutustu ksl.fi tykkää f kslry PAMplus2014.indd 1 3.10.2014 10:51:51 TsL tarjoaa hienon kattauksen koulutuksia PAMin jäsenille ja ammattiosastoille. TsL-koulutukset kohentavat luottamushenkilöiden henkilökohtaisia taitoja hyvinvointia vaativissa paikoissa sekä kehittävät ammattiosastojen toimintaa. Aiheet liikkuvat laajalla skaalalla työelämä- ja järjestötaidoista hyvinvointiin ja viestinnän kirjoon. TieTo- ja viestintätekniikan kurssit voivat olla tietokoneen ja ohjelmien valjastamista ammattiosaston toiminnassa hyötykäyttöön aivan perusteista pidemmälle vietyyn tekstikäsittelyn, taulukkolaskennan ja verkkojen hyödyntämiseen tai miksei myös kotisivujen ja sosiaalisen median kesyttämistä ammattiosaston tehokkaaseen viestintään ja jäsenhankintaan. Ammattiosaston pienikin satsaus jäsentensä koulutukseen on iso panostus tulevaisuuteen. Nuoria voi aktivoida mukaan tarjoamalla mm. valokuvaukseen ja videoon liittyviä koulutuksia, jolloin myös ammattiosaston viestintä saa uutta nykyaikaista ilmettä. Voit osallistua kurssikalenterissa oleviin kursseihin tai ammattiosasto voi tilata - yksin tai kimpassa muiden osastojen kanssa - täysin omiin tarpeisiinsa räätälöidyn kurssin tai koulutuskokonaisuuden. Tarvittaessa TSLkouluttaja ja myös koulutuksessa mahdollisesti tarvittavat tietokoneet tulevat omalle paikkakunnallesi. www.tsl.fi/kurssikalenteri, www.tsl.fi/tilauskurssit tai neuvonta@tsl.fi, 020 745 7611 WWW.TSL.FI 020 745 7600

n kursseilta hyötyä ja huvia 2015 Palvelualojen ammattiliiton omien kurssien lisäksi tarjoamme tärkeitä ja ajankohtaisia kursseja työelämän kehittäjille. 21.-22.1. Työoikeuden peruskurssi verkossa 23.-27.3. Taloudenhoitajien peruskurssi 9.-13.3. Puheenjohtaja- ja sihteerikurssi 16.-20.3. Työoikeuden peruskurssi 21.-23.4. Työsuojelulainsäädännön kurssi 1.-5.6. Puheenjohtaja- ja sihteerikurssi 25.-27.8. Työoikeus, mikä on muuttunut? 14.-16.9. Taloudenhoitajien täydennyskurssi 28.9.-2.10. Rohkeutta esiintymiseen 27.-29.10. Haastavat vuorovaikutustilanteet 9.-13.11. Työoikeuden täydennyskurssi 23.-25.11. Talouspolitiikan ABC Näille kursseille ilmoittautuminen liiton kautta. Kiljavalla on tarjolla myös kaikille sopivia kursseja. 7.- 8.2. Perustanssien alkeiskurssi, sporttiviikonloppu, kuvankäsittely, perhokalastus ja mindfulness 16.-20.2 ja 23.-27.2. Koko perheen hiihtolomakurssit 18.-19.4. Valoa ja virkeyttä, ay-englanti, tanssikurssi, kuva elämän peilinä. Katso kesän- ja syksyn kurssit nettisivuiltamme www.kio.fi. Näille kursseille ilmoittautuminen kurssit@kio.fi tai p. 09 276 251. Edulliset kurssihinnat täysihoidolla SAK:n liittojen jäsenille 60,50 /2 pv tai 132 /5 pv. Kotorannantie 49, 05250 Kiljava (Nurmijärvi) p. 09 276 251, kurssit@kio.fi tai www.kio.fi