VAKUUTUSOIKEUS VUOSIKERTOMUS

Samankaltaiset tiedostot
VAKUUTUSOIKEUS KÄSITTELYAIKATILASTO PÄÄASIARYHMITTÄIN

Vakuutusoikeus. Käyntiosoite: kirjaamo (ma pe ) Ratapihantie 9, Helsinki

VAKUUTUSOIKEUS KÄSITTELYAIKATILASTO PÄÄASIARYHMITTÄIN

VAKUUTUSOIKEUS KÄSITTELYAIKATILASTO PÄÄASIARYHMITTÄIN

VAKUUTUSOIKEUS VUOSIKERTOMUS

VAKUUTUSOIKEUS KÄSITTELYAIKATILASTO PÄÄASIARYHMITTÄIN

VAKUUTUSOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2014

Laki. vakuutusoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015

Laki. oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa. 1 luku. Yleiset säännökset. Soveltamisala

VAKUUTUSOIKEUS TOIMINTAKERTOMUS 2018 VAKUUTUSOIKEUS

Laki. sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta

Sopeuttamisesta. Juha Pystynen ylituomari

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

Muutoksenhakuasioiden käsittely nopeutui vuonna 2011

VAKUUTUSOIKEUDEN TYÖOLOJA JA YRITYSTOIMINTAA TUNTEVIEN SIVUTOIMISTEN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN MÄÄRÄÄMINEN. b) tapaturmavakuutusasioista; tai

Muutoksenhakulautakunnissa ratkaistiin vuonna 2012 yli Kelan päätöstä koskevaa valitusasiaa

Korkein hallinto-oikeus

Erityistuomioistuimet 2008

Winft6AÅWC)&96M SISÄLLYSLUETTELO TLASTOT... 18

Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on säilynyt lähes muuttumattomana

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä helmikuuta 2003 N:o Vakuutusoikeuslaki. N:o 132

laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006

Muutoksenhakulautakuntiin saapuneiden asioiden määrä on kääntynyt kasvuun

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta 1999 N:o Laki. N:o 278. vakuutusoikeudesta annetun lain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Vakuutusoikeudesta muutoksenhakutuomioistuimena

1 Vakuutusoikeudesta yleisesti

Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o Laki. N:o 1298

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

TYÖTUOMIOISTUIMEN JÄSENET TOIMIKAUDELLA

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

1990 vp. - HE n:o 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

HE 106/2011 vp. olisi vähintään 22 nykyisen 32 jäsenen sijasta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2012 alusta.

VILRA-SOPIMUS

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 175/2006 vp. Hallituksen esitys työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta. Asia. Valiokuntakäsittely.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2006

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta

SISÄLLYS Laki sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta. Laki

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2010

HE 139/2007 vp. koskevat lakiviittaukset ja menettelysäännökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Juha Pystynen ylituomari

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

SELVITYKSIÄ JA OHJEITA UTREDNINGAR OCH ANVISNINGAR. Vakuutusoikeuden muodollisista istunnoista luopumisen vaikutukset

VAKUUTUSOIKEUS KÄSITTELYAIKATILASTO PÄÄASIARYHMITTÄIN

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2011

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

muuttamisesta Päätös Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n muuttamisesta

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

Toimintakertomus. Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeudet. Vakuutusoikeus Markkinaoikeus Ahvenanmaan hallintotuomioistuin

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

VAKUUTUSOIKEUS Työjärjestys 1 (23) VAKUUTUSOIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS

oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan nimeäminen ajalle

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

VALTION ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

HALLINTO-OIKEUDEN TYÖSKENTELYN JÄRJESTÄMINEN, JOHTAMINEN JA HALLINTO

HE 218/2010 vp. edellytyksiä ehdotetaan tarkistettaviksi. yhden tuomarin kokoonpano ja sotilastapaturma-asioissa

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2014

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden työjärjestys H 00328/16 01

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS?

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Transkriptio:

VAKUUTUSOIKEUS VUOSIKERTOMUS 2016

YLITUOMARIN KATSAUS... 3 VAKUUTUSOIKEUS TOIMEENTULOTURVAN ERITYISTUOf.;.OISTUIMENA... 4 Vakuutusoikeuden toiminta-ajatus... 4 Vakuutusneuvostosta erityistuomioistuimeksi... 4 Vakuutusoikeudessa käsiteltävät asiat... 5 Vakuutusoikeuden asema toimeentuloturva-asiain muutoksenhakujärjestelmässä... 6 VAKUUTUSOIKEUDEN ORGANiSAATIO... 7 Vakuutusoikeuden jäsenet... 7 Vakuutusoikeuden osastot... 7 Asioiden jakautuminen osastoille 31.12.2016... 7 Vakuutusoikeuden istunnot... 11 Vakuutusoikeuden hallinto ja henkilökunta... 11 VAKUUTUSOIKEUDEN LAINKÄYTTÖTOIMINTA VUONNA 2016... 12 Asioiden käsittely vakuutusoikeudessa... 12 Saapuneet ja ratkaistut asiat... 12 Käsittelyaika... 12 Suulliset käsittelyt... 13 Täysistunnot ja vahvennetut istunnot... 13 Ratkaistujen asioiden lopputuloksesta... 13 Muutoksenhaku vakuutusoikeuden ratkaisuista korkeimpaan oikeuteen... 13 Muutoksenhaku vakuutusoikeuden ratkaisuista korkeimpaan hallinto-oikeuteen... 13 Toiminnan tuottavuus ja taloudellisuus... 13 ANNETUT LAUSUNNOT... 14 VIESTINTÄ... 14 KOULUTUS... 14 TYÖHyViNVOINTI... 15 TOIMITILAT... 15 ViERAILUTVAKUUTUSOIKEUDESSA... 15 HALLINTOTUOMIOISTUINTEN yhteistyö... 15 VAKUUTUSOIKEUDEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN... 15 OIKEUSMINISTERiÖN KEHITTÄMISHANKKEET... 16 VAKUUTUSOIKEUDEN KEHITTÄMISHANKKEET... 16 VAKUUTUSOIKEUDEN HENKILÖKUNTA 31.12.2016... 17 VAKUUTUSOIKEUDEN LÄÄKÄRIJÄSENET 31.12.2016... 18 VAKUUTUSOIKEUDEN ASIANTUNTlJAJÄSENET 31.12.2016... 19 TILASTOT... 20 2

YLITUOMARIN KATSAUS Oikealla tiellä Vuonna 2016 päästiin käynnistämään muutoksia, joita pitkään vireillä ollut vakuutusoikeuslain muutoshanke toteuduttuaan mahdollisti. Odotetuin niistä eli niin sanotuista muodollisista istunnoista luopuminen mahdollisti sen, että käsiteltäviä asioita ei ole enää tarvinnut viedä istuntoon yksimielisyyden toteamiseksi sen jälkeen, kun yksimielisyys asian ratkaisusta on ollut todettavissa kaikkien ratkaisukokoonpanon jäsenten perehdyttyä asiaan ja hyväksyttyä päätösluonnoksen perusteluineen. Päätösluonnoksen hyväksyminen lisättiin lakiehdotukseen vasta eduskuntakäsittelyssä ja sen toteuttaminen käytännössä aiheutti jonkin verran päänvaivaa, mutta pulmat saatiin ratkaistua niin, ettei hyväksymistoimenpide omalta osaltaan ole pidentänyt käsittelyä. Lainmuutos osoittautui käytännössä siihen kohdistettujen odotusten mukaiseksi. Varsinaisiin istuntoihin viedään nykyisin vain ne asiat, joissa ratkaisun tekeminen edellyttää ratkaisukokoonpanon jäsenten keskustelua. Tälle on nykyisin istunnoissa myös aikaa, kun se ei kulu yksimielisyyden toteamiseen sellaisissa asioissa, joiden ratkaisusta yksikään jäsen ei ole ollut eri mieltä. Yksimieliset päätökset voidaan myös lähettää muutoksenhakijoille aiempaa nopeammin. Lainmuutos paransi myös ratkaisutoiminnan läpinäkyvyyttä, kun asiantuntijajäsenten sivutoimisuudesta aiheutuneista istuntojen järjestelyongelmista päästiin ja päätöksiin saadaan nykyisin nimenomaan niiden asiantuntijajäsenten nimet, jotka ovat asioihin perehtyneet. Loppuvuodesta muutettiin vielä juttujen jakojärjestelmää niin, että asiat saadaan aiempaa paremmin ratkaistua niiden saapumisjärjestyksessä. Kaikki edellä mainitut muutokset oli mahdollista saada aikaan vakuutusoikeuslain muutoksen myötä, jonka toteutumista jouduttiin siis pitkään odottamaan. Lainmuutoksen yhteyteen liittyi myös tarkoitus lisätä vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreiden käyttöä. Nämä eivät olisi vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanon jäseniä, vaan lääketieteen eri alojen asiantuntijoita, joiden antamat lausunnot olisivat asianosaisille julkisia, toisin kuin ratkaisukokoonpanoon kuuluvien lääkärijäsenten kannanotot. Tällä lisättäisiin ratkaisutoiminnan avoimuutta. Vuoden 2016 aikana asiantuntijoiden rekrytointi on ollut käynnissä ja vuoden 2017 aikana päästään siihen, että vakuutusoikeudella tulee olemaan käytössään asiantuntijalääkäreitä varsin kattavasti lääketieteen eri aloilta ja lisäksi myös niiltä aloilta, joita sen omat lääkärijäsenet edustavat. Muutoksenhakijoiden kannalta vakuutusoikeuden toiminnassa tehdyt muutokset jäävät kuitenkin merkitystä vaille, jolleivät ne johda heille näkyviin tuloksiin. Oikeusturvan saamisen lisäksi keskeisenä nousee tällöin esiin asioiden käsittelyn joutuisuus. Juttujen keskimääräinen käsittelyaika vakuutusoikeudessa on tämän vuosikymmenen aikana kasvanut tasaisesti niin, että se oli vuoden 2015 lopussa 13,3 kuukautta. Lähinnä lainmuutoksen mahdollistamien kehittämistoimenpiteiden johdosta keskimääräinen käsittelyaika kääntyi vuoden 2016 aikana laskuun ollen vuoden lopussa 12,7 kuukautta. Suunta on hyvä ja tälle kehitykselle voidaan odottaa jatkoa myös vuonna 2017 etenkin, kun vuoden 2016 lopussa saimme oikeusministerin aloitteesta käyttöömme lisäresursseja seuraavaksi vuodeksi. Kaikkinensa vakuutusoikeuden voi katsoa olevan oikealla tiellä, kun sen ratkaisutoimintaa on saatu rationalisoitua ja sillä on ainakin vuoden ajan 2017 käytössään aiempaa enemmän henkilökuntaa käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Näin on hyvä ollakin toimeentuloturvan muutoksenhakujärjestelmän täyttäessä vakuutusneuvoston ja sen toimintaa jatkaneen vakuutusoikeuden osalta vuoden 2017 lopussa 100 vuotta. Juha Pystynen ylituomari 3

VAKUUTUSOIKEUS TOIMEENTULOTURVAN ERITYISTUOMIOISTUIMENA Vakuutusoikeuden toiminta-ajatus Vakuutusoikeus toimii toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuimena. Vakuutusoikeuden tehtävänä on antaa laadukasta ja tehokasta oikeusturvaa toimeentuloturvan muutoksenhakijoille. Vakuutusneuvostosta erityistuomioistuimeksi Vuonna 1917 perustettiin nykyistä tapaturmavakuutuslakia edeltäneen työväen tapaturmavakuutusasetuksen mukaisten asioiden käsittelemistä varten vakuutusneuvosto, joka toimi muutoksenhakuelimenä näissä asioissa, mutta jolla oli myös mm. korvausten määräämiseen liittyviä tehtäviä. Vakuutusneuvosto muutettiin vuonna 1943 vakuutusoikeudeksi. Aluksi vakuutusoikeuden tehtävänä oli toimia muutoksenhakutuomioistuimena työtapaturma- ja sotilasvamma-asioissa. Sittemmin vakuutusoikeuden tehtävät ovat toimeentuloturvajärjestelmän kehittämisen yhteydessä huomattavasti laajentuneet. Vakuutusoikeuteen on myös siirretty asiaryhmiä muilta valitusviranomaisilta, kuten julkisen sektorin eläkeasiat ja palkkaturva-asiat korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyminen on myös edellyttänyt muutoksenhakumahdollisuuden avaamista tuomioistuimeen useissa asiaryhmissä. Vakuutusoikeudesta on muodostettu toimeentuloturva-asioiden ylin muutoksenhakuaste, jonka toimialaan kuuluvat laaja-alaisesti kansalaisten toimeentuloturvaa koskevat asiat. Useimmissa tapauksissa vakuutusoikeus toimii toisena ja samalla ylimpänä muutoksenhakuasteena, jonka päätökseen ei enää voi hakea muutosta valittamalla. Tapaturmavakuutusasioissa on eräissä tapauksissa muutoksenhakuoikeus korkeimpaan oikeuteen, mikäli korkein oikeus myöntää valitusluvan. Vakuutusoikeuden keskeisen toimialueen muodostaa eri eläkejärjestelmien mukaisista päätöksistä tehtyjen muutoksenhakuasioiden käsitteleminen. Myös työttömyysturva-asiat, opintotukiasiat, työtapaturma-asiat, sairausvakuutusasiat ja asumistukiasiat muodostavat merkittävän osuuden vakuutusoikeudessa käsiteltävistä asioista. Vuonna 2016 vakuutusoikeuden toimintaa sääteli vakuutusoikeuslaki (132/2003), joka tuli voimaan toukokuussa 2003. Samanaikaisesti tulivat voimaan valtioneuvoston asetus vakuutusoikeudesta (237/2003) sekä vakuutusoikeuden työjärjestys. Vakuutusoikeuslakia muutettiin 1.10.2015 voimaan tulleilla lailla vakuutusoikeuslain muuttamisesta (569/2015) ja valtioneuvoston asetusta vakuutusoikeudesta muutettiin 1.10.2015 voimaan tulleella valtioneuvoston asetuksella valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (1243/2015). Vuoden 2017 alusta lukien on tullut voimaan tuomioistunlaki (673/2016), jossa on myös vakuutusoikeutta koskevia säännöksiä. Tuomioistuinlailla kumottiin vakuutusoikeuslaki ja valtioneuvoston asetus vakuutusoikeudesta. Tuomioistuinlain kanssa samanaikaisesti voimaan tuli laki oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa. 4

Vakuutusoikeudessa käsiteltävät asiat Vakuutusoikeudessa käsiteltäviä asiaryhmiä ja keskeisimpiä niitä koskevia lakeja olivat vuonna 2016 seuraavat: työeläkeasiat (työntekijän eläkelaki 395/2006) maatalousyrittäjien eläkeasiat (maatalousyrittäjän eläkelaki 1280/2006) maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkeasiat ja luopumiseläkeasiat (laki maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkkeestä 1317/ 1990, luopumiseläkelaki 16/1974) maatalousyrittäjien luopumiskorvaus- ja luopumistukiasiat (laki maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta 1330/1992, laki maatalousyrittäjien luopumistuesta 1293/1994, laki kasvihuonetuotannon ja omenanviljelyn lopettamistuesta 1297/1994, laki maataloustuotannon lopettamistuesta 1340/1996, laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta 612/2006) yrittäjien eläkeasiat (yrittäjän eläkelaki 1272/ 2006) merimieseläkeasiat (merimieseläkelaki 1290/ 2006) valtion eläkeasiat (valtion eläkelaki 1295/2006) kunnalliset eläkeasiat (kunnallinen eläkelaki 549/2003) kirkkojen eläkeasiat (evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki 261/2008, laki ortodoksisesta kirkosta 985/2006) työtapaturma- ja ammattitautiasiat (tapa-turmavakuutuslaki 608/1948, ammattitautilaki 1343/ 1988) maatalousyrittäjien tapaturma-asiat (maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaki 1026/1981) sotilastapaturma-asiat (sotilastapaturmalaki 1211/1990) urheilijoiden tapaturma-asiat (laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta 276/2009) rikosvahinkoasiat (rikosvahinkolaki 1204/ 2005) sotilasvamma-asiat (sotilasvammalaki 404/ 1948) sotiin liittyvät korvausasiat (laki valtion korvauksesta eräille Neuvostoliiton partisaani-iskujen kohteeksi joutuneille henkilöille 697/2003, laki valtion korvauksesta eräille internoiduille siviilihenkilöille 510/2014) sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutusasiat (laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta 1039/1997, muutettuna lailla 984/ 2004) muut kuntoutusasiat (työntekijän eläkelaki 25-34, yrittäjän eläkelaki 22-31, maatalousyrittäjän eläkelaki 42-46, merimieseläkelaki 25-34, valtion eläkelaki 24-33, kunnallinen eläkelaki 17-22, laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 566/2005, laki tapaturmavakuutus-lain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 625/ 1991, laki liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 626/1991) kansaneläkeasiat (kansaneläkelaki 568/2007, rintamasotilaseläkelaki 119/1977, laki ulkomaille maksettavasta rintamalisästä 988/1988) pitkäaikaistyöttömien eläketukiasiat (laki eräiden pitkäaikaisesti työttömänä olleiden henkilöiden eläketuesta 39/2005) takuueläkeasiat (laki takuueläkkeestä 703/2010) työttömyysturva-asiat (työttömyysturvalaki 1290/2002), koulutustukiasiat (laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012), kuntouttavaa työtoimintaa koskevat asiat (laki kuntouttavasta työtoiminnasta 189/2001), vuorottelukorvausasiat (vuorotteluvapaalaki 1305/2002), kotoutumistukiasiat (laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010, siltä osin kuin siinä on kysymys kotoutumistukena myönnettävästä työmarkkinatuesta, aikaisemmin maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettu laki 493/ 1999) ammattitutkintostipendi- ja aikuiskoulutustukiasiat (laki koulutusrahastosta 1306/2002, laki aikuiskoulutustuesta 1276/2000) palkkaturva-asiat (palkkaturvalaki 866/1998, merimiesten palkkaturvalaki 1108/2000) opintotukiasiat (opintotukilaki 65/1994) koulumatkatukiasiat (laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta 48/1997) asumistukiasiat (laki yleisestä asumistuesta 938/2014, laki eläkkeensaajan asumistuesta 571/2007) alle 16-vuotiaan ja 16 vuotta täyttäneen vammaistukiasiat (laki vammaisetuuksista 570/2007, aikaisemmin lapsen hoitotuki- ja vammaistukiasiat) vammaisten tulkkauspalveluasiat (laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta 133/2010) eläkettä saavan hoitotukiasiat (laki vammaisetuuksista 570/2007) sosiaaliturvan soveltamisasiat (laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta 1573/1993) sairausvakuutusasiat (sairausvakuutuslaki 1224/2004) lapsilisäasiat (lapsilisälaki 796/1992) lasten kotihoidon tukiasiat (laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta 1128/1996) äitiysavustusasiat (äitiysavustuslaki 477/1993) sotilasavustusasiat (sotilasavustuslaki 781/1993) elatustukiasiat (elatustukilaki 580/2008) apurahansaajien sosiaaliturva-asiat (maatalousyrittäjien eläkelaki 1280/2008) julkisuusasiat (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 ja laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa 381/2007) ratkaisupyynnöt oikeusapupäätökseen (oikeusapulaki 257/2002) viivästymisen hyvittämisasiat (laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä 362/2009) tuomioistuinmaksujen oikaisuasiat (tuomioistuinmaksulaki 1455/2015) 5

Vakuutusoikeuden asema toimeentuloturva-asiain muutoksenhakujärjestelmässä Toimeentuloturva-asioissa muutoksenhakujärjestelmä on pääosin kaksiportainen. Etuuksia myöntävien laitosten ja yhtiöiden päätöksiin haetaan muutosta ensimmäisenä muutoksenhakuasteena toimivilta muutoksenhakulautakunnilta. Lautakuntien päätöksiin haetaan muutosta vakuutusoikeudelta. Vakuutusoikeus toimii käsittelemissään asioissa ylimpänä muutoksenhakuasteena lukuun ottamatta eräitä tapaturmavakuutuslain, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain ja sotilastapaturmalain mukaisia asioita, joissa on mahdollisuus hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Työeläkeasioissa, maatalousyrittäjien ja yrittäjien eläkeasioissa sekä merimieseläkeasioissa eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen päätökseen haetaan muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta. Lautakunnan päätöksestä on oikeus valittaa vakuutusoikeuteen. Sama muutoksenhakujärjestelmä on sukupolvenvaihdoseläkeasioissa sekä luopumiskorvaus- ja luopumistukiasioissa. Valtion eläkeasiat, kunnalliset eläkeasiat ja evankelis-luterilaisen kirkon eläkeasiat käsittelee Keva. Näissä asioissa annettuihin päätöksiin haetaan muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta, jonka päätöksestä on oikeus valittaa vakuutusoikeuteen. Työtapaturma- ja ammattitautiasioissa saa vakuutusyhtiön tai Valtiokonttorin päätökseen tyytymätön hakea siihen valittamalla muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta. Lautakunnan päätökseen haetaan muutosta vakuutusoikeudelta. Mikäli vakuutusoikeuden päätöksellä on ratkaistu kysymys oikeudesta korvaukseen tai siitä, kenen on korvaus suoritettava, sekä perustevalitusta koskevassa asiassa saa vakuutusoikeuden päätökseen hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla, mikäli korkein oikeus myöntää valitusluvan. Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi taikka jos siihen on erityistä aihetta sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. Korvauksen suuruutta koskevissa asioissa ei ole valitusmahdollisuutta korkeimpaan oikeuteen. Maatalousyrittäjien tapaturma-asioita hoitaa Maatalousyrittäjien eläkelaitos. Näissä asioissa muutoksenhakujärjestelmä on sama kuin työtapaturma-asioissa. Myös sotilastapaturmalain mukaisissa asioissa ja urheilijoiden tapaturmaturva-asioissa sekä tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavaa kuntoutusta koskevissa asioissa muutoksenhakujärjestelmä on sama kuin työtapaturma-asioissa. Liikennevakuutuslain perusteella korvattavaa kuntoutusta koskevissa asioissa haetaan vakuutuslaitoksen päätökseen muutosta suoraan vakuutusoikeudelta. Sotilasvammalain mukaiset asiat käsittelee Valtiokonttori, jonka päätökseen haetaan suoraan muutosta vakuutusoikeudelta. Sama muutoksenhakujärjestelmä on myös sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutusasioissa. Rikosvahinkoasiat käsittelee Valtiokonttori, jonka päätökseen haetaan muutosta suoraan vakuutusoikeudelta. Työttömyysturva-asioissa ratkaisee työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa koskevan asian ensimmäisenä asteena Kansaneläkelaitos ja ansiopäivärahaa koskevan asian asianomainen työttömyyskassa. Aikuiskoulutustukea koskevissa asioissa antaa ensimmäisenä asteena päätöksen Koulutusrahasto sekä palkkaturva-asioissa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Näihin päätöksiin haetaan muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta vakuutusoikeudelta. Opintotukiasioissa antavat ensi asteena päätöksiä Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskus ja paikallistoimistot sekä yliopistojen ja korkeakoulujen opintotukilautakunnat. Koulumatkatukiasioissa antaa ensi asteena päätöksen Kansaneläkelaitos. Päätöksistä voi valittaa opintotuen muutoksenhakulautakuntaan, jonka päätökseen voi hakea muutosta vakuutusoikeudelta. Kansaneläkeasioissa, vammaistukiasioissa, eläkettä saavan hoitotukiasioissa, eläkkeensaajan asumistukiasioissa, asumistukiasioissa, pitkäaikaistyöttömien eläketukiasioissa, maahanmuuttajan erityistukiasioissa, takuueläkeasioissa sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaisissa asioissa haetaan Kansaneläkelaitoksen päätökseen ensin muutosta valittamalla sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Lautakunnan päätöksestä on muutoksenhakuoikeus vakuutusoikeuteen. Samoin menetellään sairausvakuutuslain mukaisissa asioissa, lapsilisäasioissa, lasten kotihoidon tukiasioissa, äitiysavustusasioissa ja sotilasavustusasioissa. 6

VAKUUTUSOIKEUDEN ORGANISAATIO Vakuutusoikeuden jäsenet Vakuutusoikeutta johtaa ja sen tuloksellisuudesta vastaa vakuutusoikeuden ylituomari. Vakuutusoikeuden jäseniä ovat ylituomari, osaston johtajat ja vakuutusoikeustuomarit sekä lääkärijäsenet ja muut sivutoimiset asiantuntijajäsenet varajäsenineen. Ylituomarin ja vakuutusoikeustuomarit nimittää tasavallan presidentti tuomioistuinlain (673/2016) mukaisesti. Ylituomari määrää osaston johtajan tehtävään vakinaisen vakuutusoikeustuomarin enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Lääkärijäsenet, asiantuntijalääkärit sekä sivutoimiset jäsenet ja heidän varajäsenensä määrää valtioneuvosto viiden vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Vakuutusoikeus toimittaa oikeusministeriölle valtioneuvostolle esittelemistä varten esityksen siitä, ketkä hakijoista olisi määrättävä tehtävään. Vakuutusoikeuden on lisäksi kuultava sosiaali- ja terveysministeriötä ennen vakuutusoikeuden lääkärijäsenten määräämistä koskevan esityksen toimittamista oikeusministeriölle. Vakuutusoikeuden osastot Lainkäyttöasiat ratkaistaan vakuutusoikeudessa kolmella eri osastolla. Osastoa johtaa ja sen tuloksellisuudesta vastaa osaston johtaja. Osaston johtaja valvoo osaltaan oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta vakuutusoikeuden ratkaisuissa. Osaston henkilökuntaan kuuluivat vuonna 2016 osaston johtajan lisäksi vakuutusoikeustuomarit, asessorit, vakuutusoikeussihteerit ja notaarit. Asessorin ja vakuutusoikeussihteerin nimikkeet muuttuivat vakuutusoikeuden esittelijäksi 1.1.2017 lukien. Osaston valmisteluyksikköön kuuluvat notaarit huolehtivat asioiden esivalmistelusta. Vastaava notaari toimii valmisteluyksikön esimiehenä. Lisäksi vakuutusoikeudessa on hallinto- ja toimistopalveluyksikkö. Yksikköä johtaa kansliapäällikkö. Asioiden jakautuminen osastoille 31.12.2016 Osasto 1 Julkisuusasiat Sosiaaliturvan soveltamisasiat Sotilasvamma-asiat Internoitujen korvausasiat Sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutusasiat Partisaanikorvausasiat Kertakorvausasiat Tapaturmavakuutuskuntoutusasiat Täytäntöönpanon keskeytysasiat Tapaturma-asiat Maatalousyrittäjien tapaturma-asiat Kansaneläkeasiat Eläkkeensaajan asumistukiasiat Rikosvahinkoasiat Alle 16-vuotiaan vammaistukiasiat 16 vuotta täyttäneen vammaistukiasiat Eläkettä saavan hoitotukiasiat Opintotukiasiat Koulumatkatukiasiat Maatalousyrittäjien sairausvakuutusomavastuuajan korvausasiat Ratkaisupyynnöt oikeusapupäätöksestä Elatustukiasiat Vammaisten tulkkauspalvelut Viivästymisen hyvittämisasiat Osasto 2 Liikennevakuutuskuntoutusasiat Täytäntöönpanon keskeytysasiat Merimieseläkeasiat Mel-kuntoutusasiat Työeläkeasiat Tel-kuntoutusasiat Kansaneläkeasiat Maahanmuuttajan erityistukiasiat Yrittäjien eläkeasiat Yel-kuntoutusasiat Asumistukiasiat Maatalousyrittäjien eläkeasiat Myel-kuntoutusasiat Julkiset eläkeasiat Vel-kuntoutusasiat Ahvenanmaan maakuntahallituksen eläkeasiat Takuueläkeasiat Viivästymisen hyvittämisasiat Osasto 3 Työttömyysturva-asiat Ammattitutkintostipendi- ja aikuiskoulutustukiasiat Työnantajan omavastuumaksuasiat Työttömyysvakuutusmaksuasiat Kansaneläkekuntoutusasiat Täytäntöönpanon keskeytysasiat Eläkettä saavan hoitotukiasiat Kuntien eläkeasiat Kuel-kuntoutusasiat Ratkaisupyyntö oikeusapupäätöksestä Palkkaturva-asiat Pitkäaikaistyöttömien eläketukiasiat Sairausvakuutusasiat Lapsilisäasiat Lasten kotihoidon tukiasiat Äitiysavustusasiat Sotilasavustusasiat Kansaneläkeasiat Viivästymisen hyvittämisasiat 7

VAKUUTUSOIKEUDEN ASEMA TOIMEENTULOTURVAN MUUTOKSENHAKUJÄRJESTELMÄSSÄ KORKEIN HALLINTO-OIKEUS VAKUUTUS- OIKEUS KORKEIN OIKEUS Purku menettelyvirheen johdosta Mahdollisuus hakea valituslupaa osassa tapaturma- ja ammattitautiasioita LIIKENNEVAKUUTUSYHTIÖT, LIIKENNEVAKUUTUSKESKUS KELA, SUOMEN PANKKI, EDUSKUNTA, VALTIO- NEUVOSTO, AHVENANMAAN MAAKUNNAN HALLITUS Henkilöstön eläkeasiat Liikennevakuutuslain perusteella korvattava kuntoutus OIKEUSAPUTOIMISTOT Ratkaisupyynnöt oikeusapupäätöksiin VALTIOKONTTORI Rikosvahinkoasiat ja sotilasvamma-asiat SOSIAALITURVAN MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA OPINTOTUEN MUUTOKSEN- HAKULAUTAKUNTA TYÖELÄKEASIOIDEN MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIOIDEN MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA TYÖTTÖMYYSTURVAN MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA KANSAN- ELÄKE- LAITOS KANSAN- ELÄKE- LAITOS YLIOP. OPINTO- TUKI- LAUTA- KUNNAT TYÖ- ELÄKE- LAITOK- SET MAATA- LOUS- YRITTÄ- JIEN ELÄKE- LAITOS MERI- MIES- ELÄKE- KASSA KEVA ELÄKETUR- VAKESKUS TAPATUR- MAVAK. LAI- TOSTEN LIITTO TAPATUR- MAVAKUU- TUSLAI- TOKSET JA VALTIO- KONTTORI MAATA- LOUS- YRITTÄ- JIEN ELÄKE- LAITOS KANSAN- ELÄKE- LAITOS TYÖT- TÖ- MYYS- KAS- SAT ELIN- KEINO-, LIIKEN- NE- JA YMPÄ- RISTÖ- KESKUK- SET KOU- LU- TUS- RA- HAS- TO Kansaneläke- asumistuet, vammais- ja hoitotuet, sairausvakuutus, kuntoutus, lapsilisä, lasten kotihoidon tuki, takuueläkkeet, pitkäaikaistyöttömien eläketuki, sotilasavustus, äitiysavustus, elatustuki sekä Suomen sosiaaliturvan soveltaminen Opintotuki, koulumatkatuki Opintotuki Työntekijän eläkelain sekä yrittäjän eläkelain mukaiset eläke- ja kuntoutusasiat Maatalousyrittäjän eläkelain mukaiset sekä apurahan saajien eläke- ja kuntoutusasiat Merimieseläke- ja kuntoutusasiat Kuntien, valtion ja ev.lut. kirkon sekä Kelan toimihenkilöiden eläke- ja kuntoutusasiat Suomen työeläkejärjestelmän soveltaminen, seuraamukset lakisääteisten työeläke- ja tapaturmavakuutusvelvollisuuksien laiminlyönneistä Työtapaturma- Maatalous- Peruspäivä- Ansiopäivä- Palkka- Aikuisja ammattitau- yrittäjien ja raha, työ- raha, koulu- turva koulutustiasiat, sotilas- apurahan markkina- tustuki sekä tuki, tapaturma- saajien tapa- tuki, vuorottelu- ammattiasiat, urheili- turma- ja koulutus- korvaus tutkintojoiden tapa- ammattitauti- tuki, stipendi turma-asiat asiat sekä vuorottesekä näihin niihin liittyvät lukorvaus liittyvät kun- kuntoutustoutusasiat asiat

VAKUUTUSOIKEUDEN LAINKÄYTTÖORGANISAATIO VUONNA 2016 YLITUOMARI I OSASTO II OSASTO III OSASTO OSASTON JOHTAJA OSASTON JOHTAJA OSASTON JOHTAJA Vakuutusoikeustuomarit Sivutoimiset lääkärijäsenet Muut sivutoimiset jäsenet Asessori Vakuutusoikeussihteerit Vakuutusoikeustuomarit Sivutoimiset lääkärijäsenet Muut sivutoimiset jäsenet Asessori Vakuutusoikeussihteerit Vakuutusoikeustuomarit Sivutoimiset lääkärijäsenet Muut sivutoimiset jäsenet Asessori Vakuutusoikeussihteerit Vastaava notaari Notaarit Vastaava notaari Notaarit 9 Vastaava notaari Notaarit

OSASTON ORGANISAATIO OSASTON JOHTAJA JAOSTO A JAOSTO B JAOSTO C Osaston johtaja Puheenjohtaja Vakuutusoikeustuomari Puheenjohtaja Vakuutusoikeustuomari Puheenjohtaja Vakuutusoikeustuomari Tarkastava jäsen Vakuutusoikeustuomari Tarkastava jäsen Vakuutusoikeustuomari Tarkastava jäsen Asessori Esittelijä Esittelijä Esittelijä Esittelijä Esittelijä OSASTON VALMISTELUYKSIKKÖ Vastaava notaari Notaarit

Vakuutusoikeuden istunnot Lainkäyttöasiat ratkaistaan istunnossa, jossa on puheenjohtajana vakuutusoikeuden ylituomari, osaston johtaja tai vakuutusoikeustuomari ja muina jäseninä kaksi lakimiesjäsentä tai, jos lääketieteellinen selvitys voi vaikuttaa asian ratkaisuun, lakimiesjäsen ja lääkärijäsen. Lisäksi oikeuden jäseninä on osassa asioista kaksi sivutoimista asiantuntijajäsentä. Vuoden 2016 alusta lukien asia voidaan ratkaista myös istuntoa järjestämättä sen jälkeen, kun kaikki ratkaisukokoonpanon jäsenet ovat asiakirjoihin perehdyttyään olleet asiasta yksimielisiä ja hyväksyneet päätösluonnoksen perusteluineen merkinnällään eikä yksikään jäsen ole esittänyt istunnon järjestämistä. Esittelijöinä toimivat asessorit ja vakuutusoikeussihteerit. Myös vakuutusoikeustuomari voi toimia asiassa esittelijänä. Periaatteellisesti merkittävät asiat voidaan ratkaista vahvennetussa istunnossa tai täysistunnossa. Vakuutusoikeuden hallinto ja henkilökunta Ylituomari huolehtii vakuutusoikeuden toimintakyvystä ja sen kehittämisestä sekä tulostavoitteiden toteutumisesta. Johtoryhmä toimii ylituomarin apuna vakuutusoikeuden toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Johtoryhmään kuuluvat puheenjohtajana toimivan ylituomarin lisäksi osaston johtajat ja kansliapäällikkö. Tiedottajalakimies / toimimies huolehtii vakuutusoikeuden oikeuskäytäntöön ja yleisesti ratkaisutoimintaan liittyvästä tiedottamisesta sekä julkisuuslain edellyttämästä tiedottamisesta. Lisäksi hän huolehtii myös asiakkaiden käytännön neuvonnasta ja opastamisesta asioissa, jotka eivät ole vireillä vakuutusoikeudessa. Vuoden 2016 aikana tiedottajalakimies lähetti asiakkaille kirjeitä 426 asiassa. Informaatikko huolehtii vakuutusoikeuden sisäisestä tiedottamisesta, hoitaa ja kehittää kirjastoa ja muuta tietopalvelua sekä osallistuu koulutuksen suunnitteluun. Koulutussihteerin tehtävää hoitava virkamies huolehtii henkilöstökoulutuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta yhdessä koulutustoimikunnan kanssa. Tietohallinnon asiantuntija huolehtii tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta. Kansliatehtävissä toimivat kirjaaja, taloussihteeri, henkilöstösihteeri, toimistosihteerit ja ylivirastomestari. Vuonna 2016 vakuutusoikeuden henkilötyövuodet olivat 101,6. Vakuutusoikeudessa oli 31.12.2016 tilanteen mukaisesti 109 henkilöä, joista 7 oli vakuutusoikeuden sivutoimisia lääkärijäseniä. Virkavapaalla mainittuna aikana oli 13 henkilöä. Lisäksi vakuutusoikeudessa oli 7 lääkärivarajäsentä, jotka toimivat lausunnonantajalääkäreinä eri lääketieteen aloilta sekä 26 sivutoimista asiantuntijajäsentä ja 49 sivutoimisen asiantuntijajäsenen varajäsentä, jotka osallistuvat edellä kerrotun mukaisesti vakuutusoikeuden istuntoihin. 11

VAKUUTUSOIKEUDEN LAINKÄYTTÖTOIMINTA VUONNA 2016 Asioiden käsittely vakuutusoikeudessa Asioiden käsittelyssä vakuutusoikeudessa sovelletaan hallintolainkäyttölakia (586/1996). Käsittely on pääasiallisesti kirjallista. Vakuutusoikeudessa toimitetaan suullinen käsittely tarvittaessa asian selvittämiseksi siten kuin hallintolainkäyttölain 37 :ssä säädetään tai asianosaisen pyynnöstä siten kuin hallintolainkäyttölain 38 :ssä säädetään. Vakuutusoikeudessa on siten mahdollista järjestää suullinen käsittely kahdella eri perusteella. Suullisessa käsittelyssä voidaan kuulla asianosaisia, todistajia tai asiantuntijoita tai vastaanottaa muuta selvitystä. Suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Vuoden 2016 alusta voimaan tulleen tuomioistuinmaksulain perusteella myös vakuutusoikeudessa peritään oikeudenkäyntimaksuja. Yksityisiltä muutoksenhakijoilta niitä peritään kuitenkin harvoin. Päätöksen poistamista koskevissa asioissa maksu peritään myös yksityiseltä hakijalta, paitsi jos perimättä jättämiselle on lakisääteisiä perusteita. Asianosaiselle voi oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa aiheutua kuluja esim. asiamiehen käytöstä, todistelusta sekä mahdolliseen suulliseen käsittelyyn saapumisesta. Hallintolainkäyttölain mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Yksityinen asianosainen voi kuitenkin joutua korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut vain poikkeuksellisesti. Saapuneet ja ratkaistut asiat Vuonna 2016 vakuutusoikeuteen saapui yhteensä 5 597 asiaa, mikä oli noin 8 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna (6 069 asiaa). Saapuneiden asioiden suurin asiaryhmä oli työeläkeasiat (1 037 asiaa). Toiseksi suurin asiaryhmä oli tapaturma-asiat (889 asiaa) ja kolmanneksi suurin ryhmä kansaneläkeasiat (658 asiaa). Työttömyysturva-asioita saapui 626 ja sairausvakuutuslain mukaisia asioita saapui 602. Kertomusvuonna vakuutusoikeus ratkaisi 6 445 asiaa (edellisenä vuonna 6 656 asiaa). Vakuutusoikeus ei saavuttanut vuodelle 2016 asetettua 6 800 ratkaistun asian tulostavoitetta. Vireillä olevien asioiden määrä oli vuoden lopussa 5 284 (edellisenä vuonna 6 116), joten määrä laski 832 asialla. Käsittelyaika Vakuutusoikeuden keskimääräinen käsittelyaika oli kertomusvuonna 12,7 kuukautta eli 0,6 kuukautta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Käsittelyaika ylitti keskimääräiselle käsittelyajalle asetetun 12 kuukauden tavoitteen. Vakuutusoikeus ratkaisi asioista noin 10 prosenttia alle kuudessa kuukaudessa ja 47 prosenttia alle vuodessa. Vakuutusoikeudessa yli 12 kuukautta vireillä olleiden asioiden määrä laski hieman (11,6%). Niitä oli kertomusvuoden lopussa vireillä 739 asiaa (edellisenä vuonna 836 asiaa). Oikeusapulain (257/2002) nojalla muutoksenhakijalla saattaa olla oikeus taloudellisen asemansa perusteella saada oikeusapua korvauksetta tai omavastuuosuutta vastaan. Vakuutusoikeuden on hallintolainkäyttölain mukaisesti huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi asianosaisten toimesta ja tarvittaessa hankittava selvitystä myös viran puolesta. 12

Suulliset käsittelyt Vakuutusoikeudessa ei järjestetty suullisia käsittelyjä vuonna 2016. Täysistunnot ja vahvennetut istunnot Vakuutusoikeudessa järjestettiin vuonna 2016 yksi vahvennettu istunto. Täysistuntoja ei järjestetty. Ratkaistujen asioiden lopputuloksesta Vakuutusoikeuden ratkaisemista valitusasioista 12,3 prosentissa muutettiin alemman asteen päätöstä. Päätöksen poistamista tarkoittavia hakemuksia ratkaistiin 108. Niistä hyväksyttiin 17,6 prosenttia. Muita hakemuksia ratkaistiin 39. Niistä yhdeksässä muutettiin alemman asteen päätöstä. Lisäksi ratkaistiin yksi poistovalitusasia, jossa alemman asteen päätöstä ei muutettu. Muutoksenhakemus jätettiin tutkimatta 5,8 prosentissa ratkaistuista asioista. Muutoksenhaku vakuutusoikeuden ratkaisuista korkeimpaan oikeuteen Vuonna 2016 vakuutusoikeus ratkaisi 750 työtapaturma-asiaa, 147 tapaturmavakuutuskuntoutusasiaa ja 45 maatalousyrittäjien tapaturma-asiaa. Korkeimmasta oikeudesta saatujen tilastotietojen mukaan korkeimmalle oikeudelle saapui vuonna 2016 yhteensä 135 vakuutusoikeuden ratkaisua koskevaa valituslupahakemusta. Korkein oikeus myönsi vuonna 2016 valitusluvan yhdessä vakuutusoikeuden ratkaisua koskevassa asiassa. Korkeimman oikeuden vuonna 2016 antamissa ratkaisuissa kahdessa vakuutusoikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin vakuutusoikeudelle. Muutoksenhaku vakuutusoikeuden ratkaisuista korkeimpaan hallinto-oikeuteen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapui vuonna 2016 yhteensä 11 vakuutusoikeuden ratkaisua koskevaa purkuasiaa. Korkeimmasta hallinto-oikeudesta saatujen tilastotietojen mukaan korkein hallinto-oikeus ratkaisi vuonna 2016 yhteensä 26 vakuutusoikeuden ratkaisua koskevaa asiaa, joista yhdessä asiassa päätöksen purkuhakemus hyväksyttiin. Toiminnan tuottavuus ja taloudellisuus Vakuutusoikeuden tuottavuuden tunnusluku oli 65,38 asiaa/henkilötyövuosi. Taloudellisuuden tunnusluku oli 1 190,60 euroa/ratkaistu asia. 13

ANNETUT LAUSUNNOT Vakuutusoikeus on vuoden 2016 aikana antanut seuraavat toimialaansa liittyvät lausunnot: - lausunto nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta - lausunto hallituksen esityksestä laiksi sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta, tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä ja sotilaallisessa kriisinhallinnasta annetun lain 20 :n muuttamisesta - lausunto hallituksen esityksestä tuomioistuinlaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi - lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion matkavahingonkorvauksesta 1960-luvulta alkaen. Uusimmat ratkaisut ovat vuodelta 2017. Vuonna 2016 vakuutusoikeus julkaisi Finlexissä 14 päätöstä eli 0,22 prosenttia ratkaistuista asioista. Vuonna 2015 julkaistiin 10 päätöstä. Vakuutusoikeudessa on käytössä tuomioistuinten diaaritietojen kyselykäyttöjärjestelmä (KYÖSTI). Kyselykäyttöön on siirretty vakuutusoikeuteen vuoden 2002 alusta lukien saapuneet asiat. Asianosaiset ja yleisö voivat selata vakuutusoikeuden käsittelemien asioiden julkisia diaaritietoja vakuutusoikeuden kirjaamon asiakastilassa olevalla asiakaspäätteellä. KOULUTUS Vuonna 2016 erilaisia vakuutusoikeuden henkilökunnalle suunnattuja koulutuksia oli 62. Osallistumiskertoja vakuutusoikeudessa oli noin 461. Koulutukseen käytettiin 5,2 päivää henkilötyövuotta kohden. Vajaa kolmannes koulutuspäivistä oli sisäistä koulutusta ja yli kaksi kolmasosaa ulkopuolista koulutusta. Vakuutusoikeus järjesti henkilökunnalleen muun muassa seuraavaa koulutusta: VIESTINTÄ Vakuutusoikeuden viestinnän toteuttamisen perusteet on vahvistettu vakuutusoikeuden viestintäsuunnitelmassa. Vakuutusoikeuden viestinnän tarkoituksena on antaa oikeaa ja olennaista tietoa vakuutusoikeuden toiminnasta, menettelytavoista ja ratkaisuista. Viestintä lisää tietämystä ja luottamusta vakuutusoikeuden toimintaan ja tukee siten vakuutusoikeuden onnistumista perustehtävässään. Vakuutusoikeus julkaisee vuosittain vuosikertomuksen. Vakuutusoikeuden verkkosivut ovat osoitteessa http://www.vakuutusoikeus.fi Verkkosivuilla on tietoja vakuutusoikeuden toiminnasta, kuten käsiteltävistä asioista ja henkilöstöstä. Muutoksenhakijalle on tietoa muun muassa asian käsittelyvaiheista, oikeudenkäyntikuluista ja suullisesta käsittelystä sekä sähköisestä asioinnista. Lisäksi verkkosivuilla julkaistaan vakuutusoikeuden uusimmat oikeustapaukset. Verkkosivut sisältävät myös vakuutusoikeuden yhteystiedot. - ict-koulutusta - vakuutusoikeuden ylilääkäri Hannu Väänänen luennoi lääkärilausuntoihin perustuvasta toimintakyvyn arvioinnista - tiedottajalakimies Matti Parkkinen perehdytti uusia työntekijöitä asiakaspalvelun ohjeistukseen - lääketieteellistä koulutusta, johon osallistuivat oman henkilökunnan lisäksi vakuutusoikeuden asiantuntijajäseniä ja muutoksenhakulautakuntien edustajia Ylituomari, osaston johtajat ja kansliapäällikkö osallistuivat esimiehille suunnattuun koulutukseen. Vakuutusoikeuden henkilökunta osallistui myös aktiivisesti oikeusministeriön ja ulkopuolisten tahojen järjestämiin koulutuksiin. Vakuutusoikeuden kaikki oikeustapaukset ovat maksuttomana Internet-palveluna Finlexin säädöstietopankissa osoitteessa http://www.finlex.fi. Vakuutusoikeuden tietokanta sisältää ratkaisuja 14

TYÖHYVINVOINTI Vakuutusoikeudessa merkittävinä riskitekijöinä työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kannalta ovat työn henkinen kuormittavuus, etenemismahdollisuuksien puute ja epävarmuus virkasuhteen jatkumisesta. Työn henkiseen kuormittavuuteen on vaikuttanut käsiteltävien asioiden vaikeutuminen, mikä on lisännyt työmäärää siitäkin huolimatta, että käsiteltävien asioiden määrä on ruuhkavuosiin verrattuna vähentynyt. Vakuutusoikeus näkee henkilökunnan työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tärkeänä asiana, johon koko henkilökunnalla on omalta osaltaan mahdollisuus vaikuttaa. Vakuutusoikeudessa toimii virkistystyöryhmä, joka järjestää henkilökunnalle yhteisiä tapahtumia ja tilaisuuksia. Lisäksi virastolla on käytössä kulttuurisetelit omaehtoiseen liikunnan ja kulttuurin harrastamiseen. TOIMITILAT Vakuutusoikeudella on käytössään toimivat ja asianmukaiset tuomioistuimelle sopivat toimitilat, jotka mahdollistavat mahdollisimman hyvin vakuutusoikeuden perustehtävän suorittamisen eli muutoksenhakuasioiden ratkaisemisen. Vakuutusoikeus muutti maaliskuussa 2013 Helsingin hallintooikeudelta vapautuneisiin tiloihin Pasilaan. VIERAILUT VAKUUTUSOIKEUDESSA Vakuutusoikeudessa vieraili vuonna 2016 EJTN tuomareita Italiasta, Ranskasta ja Saksasta sekä presidentti, kansliapäällikkö ja oikeusneuvoksia korkeimmasta oikeudesta. Vakuutusoikeuden ylituomari ja kansliapäällikkö ovat myös vuosittain osallistuneet hallintotuomioistuinten ylituomareiden sekä hallinto- ja kansliapäällikköjen neuvottelupäiville. Hallinto-oikeuksien tuomareiden täydennyskoulutuksen ohjausryhmässä vakuutusoikeutta edustaa ylituomari Juha Pystynen. Hallintotuomioistuinten koulutustyöryhmässä jäsenenä toimi asessori Jyrki Ulvinen. Määräaikainen kansliapäällikkö Minna Markkanen toimi tuomioistuinlaitoksen ja oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen välisen palvelusopimuksen hallinto- ja erityistuomioistuinten seurantaryhmän jäsenenä. VAKUUTUSOIKEUDEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Vuonna 2015 vakuutusoikeuslakia muutettiin lailla 569/2015, joka tuli voimaan 1.10.2015, sekä lailla 762/2015, joka tuli voimaan 1.1.2016. Vuonna 2016 voimaan tulleita muutoksia olivat muun muassa ylilääkärin viran perustaminen, vakuutusoikeuden lääkärijäsenten ja asiantuntijalääkäreiden nimittämismenettelyn muuttaminen, lääkärivarajäsenten nimikkeen muuttaminen asiantuntijalääkäreiksi, vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanojen keventäminen, muodollisista istunnoista luopuminen, sotilastapaturma-asioiden ratkaisukokoonpanon muuttaminen sekä lisäselvityksen vastaanottamisen rajoittaminen. HALLINTOTUOMIOISTUINTEN YHTEIS- TYÖ Hallintotuomioistuinten päällikkötuomarit ovat vuodesta 2005 lähtien käyneet vuosittain oikeusministeriön kanssa sektorineuvottelut. Näissä tuomioistuinlinjoittain käytävissä neuvotteluissa keskustellaan seuraavaa vuotta koskevista tavoitteista ja resursseista. 15

OIKEUSMINISTERIÖN KEHITTÄMIS- HANKKEET Vakuutusoikeus on osallistunut aktiivisesti oikeusministeriön asettamiin työryhmiin. Tuomioistuinten hallinnollisten asioiden asianhallintajärjestelmän kehittämishankkeen ohjausryhmän jäsenenä toimi määräaikainen kansliapäällikkö Minna Markkanen ja projektiryhmän jäsenenä arkistonhoitaja Sanna Tiensuu. Kehittämishankkeen tehtävänä oli esiselvitysvaiheessa laaditun hankesuunnitelman päivitys sekä tiedonohjaussuunnitelman ja vaatimusmäärittelyn laatiminen. Tuomioistuinten pysyvän arkistotyöryhmän puheenjohtajana toimii vakuutusoikeuden arkistonhoitaja Sanna Tiensuu ja jäsenenä toimistosihteeri Katri Kokko. Työryhmän tehtävänä on muun muassa kehittää ja ylläpitää tuomioistuinten asiakirjahallintoa ja arkistointia sekä määritellä asiakirjatyyppien säilytysajat ja ylläpitää arkistonmuodostussuunnitelmia huomioiden vireillä olevat sähköisen asiakirjahallinnon kehittämishankkeet. Hallinto- ja erityistuomioistuinten asianhallintajärjestelmien ja raportoinnin kehittämistyöryhmässä jäseninä ovat toimineet tietohallinnon asiantuntijat Pirkko Savolainen ja Ulla Lappalainen sekä vakuutusoikeustuomari Mikko Nisula. Hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön uudistusta valmistelevassa verkostossa vakuutusoikeutta edustaa ylituomari Juha Pystynen. Ylituomari osallistuu myös hallinto- ja erityistuomioistuinten toiminnanohjaus- ja dokumentinhallintajärjestelmän kehittämishankkeeseen (HAIPA) toimien sen johtoryhmän jäsenenä. VAKUUTUSOIKEUDEN KEHITTÄMIS- HANKKEET Vakuutusoikeus on myös itsenäisesti kehittänyt työmenetelmiään. Vakuutusoikeudessa toimii useita sisäisiä työryhmiä. Vakuutusoikeudessa vuonna 2010 toteutetun logistiikkahankkeen seurantajärjestelmää on kehitetty vuosien 2011-2015 aikana. Hanketta on hyödynnetty esimerkiksi vireillä olevien asioiden sähköisessä seurantajärjestelmässä. Vakuutusoikeudessa jo aikaisemmin käyttöön otettu sähköinen päätösluonnosten käsittelymenettely on vakiintunut. Päätösesitykset laaditaan ja korjaukset niihin tehdään asianhallintajärjestelmässä sähköisesti. Vakuutusoikeuden punaisena lankana toiminnan kehittämisessä on sen perustehtävän muistaminen eli tehokkaan ja laadukkaan oikeusturvan antaminen toimeentuloturvan muutoksenhakijoille. 16

VAKUUTUSOIKEUDEN HENKILÖKUNTA 31.12.2016 Ylituomari Juha Pystynen Osaston johtajat Rauli Rauankoski Martti Hauvonen Aija Peltola Vakuutusoikeustuomarit Larry Grönlund Olli Olanterä Kari Uusitalo Erkki Mellais Eeva Wahlberg Jari Makkonen Ulla-Maija Halme Jyrki Tenn Aapo Leskinen Elina Saramies Johanna Palovaara Harri Isohanni Åsa Morelius-Ekelund Anu Hemminki Kaius Vuoristo Tuula Hirsto Anna Raivio Annukka Suvioja Mira Koivumaa (vv) Juha Mutka Tuuli Olanterä Andreas Nyberg Minna Markkanen (vv) Helena Karlsson Pekka Patrakka Määräaikaiset vakuutusoikeustuomarit Helena Karlsson Pekka Patrakka Maria Vuori-Karvia Anna Pitkänen Heli Virolainen Petri Penttilä Mikko Nisula Riitta Aurelius Noora Paajanen (vv) Esittelijät Kansliapäällikkö Tuula Kivari (vv) Määräaikainen kansliapäällikkö Minna Markkanen Asessorit Jyrki Ulvinen Maria Vuori-Karvia (vv) Anna Pitkänen (vv) Määräaikaiset asessorit Noora Paajanen Anna Koskenranta Eeva Tarkkanen Vakuutusoikeussihteerit Maria Vuori-Karvia (vv) Anna Pitkänen (vv) Heli Virolainen (vv) Petri Penttilä (vv) Mikko Nisula (vv) Riitta Aurelius (vv) Johanna Ehtamo-Kettunen (vv) Noora Paajanen (vv) Eeva Tarkkanen (vv) Anna Koskenranta Merja Alanne Aija Kurittu Liisa Hämeen-Anttila (vv) Antti Lohi Marianne Pikkarainen (vv) Maija-Liisa Goebel Satu Niemelä-Ahokas Anne Usmi Eeva Attila (vv) Mirka Kallio Heli-Anna Haukilahti Outi Sandberg Määräaikaiset vakuutusoikeussihteerit Tia Välke (vv) Esko Urpio Ville Savela Erika Leino Anna-Leena Vesanto Mika Parviainen Vesa Erkkilä Monica Klemets Maarit Sarin Kaisa Piironen Pauliina Levy Anna Katajamäki Ville Suominen Matti Parkkinen (tiedottajalakimies) Saara Kivinen Assi Leskelä Elisa Lindroth Sampsa Mäenpää Sinikka Sarivaara Valmistelijat Vastaavat notaarit Tommi Hartikainen Emilia Nevanranta Marianne Ihander Notaarit Kaisu Majuri Jaana Tasanen Antti Koho Helena Virta Minna Soini Heidi Saarinen Sanna Rajala Antti Rönty Annukka Niskanen (vv) Jaana Poutiainen Laura Venäläinen (vv) Anna Wahlstén Terhi Laine Jukka Hyyryläinen Sari Kärki Miia Vähä-Haukijärvi Maiju Olli (vv) Riina Hyypiä Matti Parkkinen (vv) Määräaikaiset notaarit Markku Lehtinen Noora Lähderanta Jasmin Aalto Riikka Kuismin Natalia Norjos Hallinto- ja toimistopalveluyksikkö Informaatikko Riikka Piispa Tietohallinnon asiantuntija Ulla Lappalainen Kirjaaja Anne-Mari Vainio Taloussihteeri Aija Hannila Henkilöstösihteeri Arja Kallio Toimistosihteerit Sanna Tiensuu (vv) Lea Pelkonen Virva Ryynänen Merja Laitala Sari Holappa Katri Kokko Sirkku Lehtinen Kirsi Laakkonen Sari Aaltonen Lena Oljemark Janne Hämäläinen Määräaikainen toimistosihteeri Anne Auvinen Ylivirastomestari Mikko Vuorensola

VAKUUTUSOIKEUDEN LÄÄKÄRIJÄSENET 31.12.2016 Lääkärijäsenet Lääkärivarajäsenet Ylilääkäri lääketieteen ja kirurgian tohtori, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Hannu Väänänen (sisätaudit ja gastroenterologia) Lääkärit lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti Arsi Harilainen (kirurgia, ortopedia ja traumatologia, vakuutuslääketiede) lääketieteen lisensiaatti Marita Pippingsköld (psykiatria) lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti Kalevi Juhani Hietaniemi (kirurgia, ortopedia ja traumatologia, vakuutuslääketiede) lääketieteen tohtori, dosentti Nina Christina Lindberg (psykiatria, vakuutuslääketiede) lääketieteen lisensiaatti Jyrki Salmenkivi (kirurgia, ortopedia ja traumatologia) lääketieteen tohtori, dosentti Juha Tapio Halavaara (radiologia) lääketieteen tohtori, dosentti Maija Halme (keuhkosairaudet) lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti Ritva Marketta Kauppinen-Mäkelin (sisätaudit) lääketieteen tohtori Erna Kentala (korva-, nenä- ja kurkkutaudit sekä audiologia) lääketieteen tohtori Vesa Kontinen (anestesiologia ja tehohoito) lääketieteen tohtori Eero Waris (käsikirurgia) lääketieteen tohtori Nina Lindbohm (silmätaudit) lääketieteen tohtori Inka Liesmaa (sisätaudit) lääketieteen tohtori Risto Vataja (neurologia ja psykiatria) 18

VAKUUTUSOIKEUDEN ASIANTUNTIJAJÄSENET 31.12.2016 Työoloja tuntevat jäsenet Sivutoimiset jäsenet: lakimies Jaana Asikainen varatuomari Riitta Bäck työmarkkinalakimies Kari Eskola työmarkkinalakimies Jouko Hämäläinen lakiasiainpäällikkö Mika Hämäläinen varatuomari Simopekka Koivu asiantuntija Eeva Korolainen varatuomari Anja Lahermaa lakimies Anu-Tuija Lehto työmarkkinapäällikkö Mikko Lehtonen neuvotteleva virkamies Lauri Liusvaara johtaja Maria Löfgren neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas- Kangas lakimies Jyrki Ojanen lakimies Mikko Räsänen asiamies Juha Teerimäki neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen oikeustieteen kandidaatti Tuija Vehviläinen Sivutoimisten jäsenten varajäsenet: varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto johtava lakimies Kati Hallikainen lakimies Hanne Hougberg neuvotteleva virkamies Jarmo Huotari toimialajohtaja Jari Järvi lakimies Mari Keturi työmarkkinalakimies Anne Kiiski varatuomari Juha Koivisto lakimies Timo Kollin vastaava lakimies Ari Komulainen työmarkkinalakimies Kai Kullaa lakimies Matleena Kurki-Suutarinen lakimies Riikka Laakso sosiaalisihteeri Kai Laaksonen asiantuntija Manu Laapas lakimies Suvi Lahti-Leeve työmarkkinalakimies Miska Lautiainen toimitusjohtaja Reima Lehtonen työmarkkinalakimies Ritva Liivala oikeustieteen maisteri Petri Linkoneva työsuojelusihteeri Marjut Lumijärvi asiamies, varatuomari Paavo Mattila asiantuntija Kirsi Mäkinen varatuomari Tuomas Mänttäri neuvottelupäällikkö Sari Ojanen edunvalvontajohtaja Matti Orkovaara neuvotteleva virkamies Anna Kaarina Piepponen lakimies Arja Pohjola varatuomari Kaj Schmidt työmarkkinapäällikkö Anne Somer lakimies Tarja Terävä neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen työmarkkinalakimies Jonna Voima asiantuntija Janne Vuorenpää sopimustoimitsija Teija Wikman edunvalvontayksikön päällikkö Helena Lamponen työsuhdelakimies Johanna Hämäläinen Yritystoimintaa tuntevat jäsenet Sivutoimiset jäsenet: varatuomari Risto Airikkala maat. ja metsät. kandidaatti Elina Liinaharja lainopillinen asiamies Atte Rytkönen lainopillinen asiamies Ville Kukkonen Sivutoimisten jäsenten varajäsenet: toimitusjohtaja Mika Hokkanen kassan lakimies Kim Holmberg toiminnanjohtaja Jaakko Holsti asiamies Rikard Korkman lainopillinen asiamies Ville Kukkonen varatuomari Vesa Malila tutkimuspäällikkö Johan Åberg Sotilasvamma-asioita tuntevat jäsenet Sivutoimiset jäsenet: lääkintäeverstiluutnantti Rami Heikkilä eversti Martti Kuivala majuri Sami Leeve Marja-Liisa Taipale Sivutoimisten jäsenten varajäsenet: varatuomari Mirjami Airaksinen toiminnanjohtaja Jarmo Hietanen toiminnanjohtaja Satu Jelkälä-Blomqvist lääkintämajuri Kari Kesseli kapteeniluutnantti Risto Kettunen valtiotieteen maisteri Raija Ovaska 19

Saapuneet asiat asiaryhmittäin vuonna 2016 Työttömyysturvaasiat 11,2 % Vammais- ja hoitotukiasiat 5,8 % Asumistukiasiat 6,3 % Kansaneläkeasiat 11,8 % Kuntoutusasiat 5,7 % Muut asiat 5,8 % Opintotukiasiat 3,7 % Työeläkeasiat 18,5 % Palkkaturva-asiat 0,4 % Tapaturma-asiat 15,9 % Sotilasvamma-asiat 0,5 % Sosiaaliturvan soveltamisasiat 0,6 % Rikosvahinkoasiat 3,0 % Sairausvakuutuslain mukaiset asiat 10,8 % 20

Vakuutusoikeuden asiamäärät 2011-2016 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Ratkaistu 7210 6880 6000 6760 6656 6445 Saapunut 7318 6521 6696 6765 6069 5597 Vireillä 31.12. 6296 5956 6663 6693 6116 5284 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Ratkaistu Saapunut Vireillä 31.12.

Käsittelyaikajakauma 2012-2016 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 2012 2013 2014 2015 2016 1000 500 0 1-4 kk 5-6 kk 7-8 kk 9-10 kk 11-12 kk yli 12 kk 22

Käsittelyaikajakauma 2016 4500 4000 3500 3352 3000 2500 2000 1500 1479 1000 500 333 306 296 578 0 1-4 kk 5-6 kk 7-8 kk 9-10 kk 11-12 kk yli 12 kk 23

1/2 VAKUUTUSOIKEUS SAAPUNEET, RATKAISTUT JA SIIRTYNEET ASIAT PÄÄASIARYHMITTÄIN 1.1.2016-31.1 2.2016 Asiaryhmä Ratkaisemattomia 5aapunelta Ratkaistuja Ratkaisemattomia Muutos jakson alussa ko. aikana ko. aikana jakson lopussa ko. aikana 16 vuotta täyttäneen vammaistukiasiat 60 66 50 76 16 Ahvenanmaan maakunnanhallituksen eläkkeet 2 4 1 5 3 Alle 16-vuotiaan vammaistukiasiat 49 36 50 35-14 Asumistukiasiat 326 354 373 307-19 Elatustukiasiat 79 49 83 45-34 Eläkettä saavan hoitotukiasiat 165 223 161 227 62 Eläkkeensaajan asumistukiasiat 113 123 137 99-14 Julkiset eläkeasiat 69 51 65 55-14 Julkisuusasiat 4 1 3 3 Kansaneläkeasiat 628 658 741 545-83 Kansaneläkekuntoutusasiat 22 42 51 13-9 Kuel-kuntoutusasiat 3 6 6 3 Kuntien eläkeasiat 176 152 179 149-27 Lapsilisäasiat 46 48 59 35-11 Lasten kotihoidon tukiasiat 24 31 34 21-3 Liikennevakuutuskuntoutusasiat 51 99 76 74 23 Maatalousyritt. tapaturma-asiat 45 52 45 52 7 Maatalousyrittäjien eläkeasiat 72 39 68 43-29 Mata-kuntoutusasiat 4 5 7 2-2 Mel-kuntoutusasiat 1 1 Merimieseläkeasiat 7 6 7 6-1 Myel-kuntoutusasiat 2 5 6 1-1 Opintotukiasiat 294 209 355 148-146 Palkkaturva-asiat 57 24 49 32-25 Rikosvahinkoasiat 178 166 151 193 15 Sairausvakuutuslain mukaiset asiat 607 602 743 466-141 Sosiaaliturvan soveltamisasiat 54 31 44 41-13 Va k001_saapunee,-ratkaistut_ siirtyneet_asiat_ V3a. rep

2/2 VAKUUTUSOIKEUS SAAPUNEET, RATKAISTUT JA SIIRTYNEET ASIAT PÄÄASIARYHMITTÄI N 1.1.2016-31.12.2016 Asiaryhmä Ratkaisemattomia Saapuneita Ratkaistuja Ratkaisemattomia Muutos jakson alussa ko. aikana ko. aikana jakson lopussa ko. aikana Sotilasavustusasiat 7 6 11 2-5 Sotilasvamma-asiat 56 27 63 20-36 Takuueläkeasiat 11 19 14 16 5 Tapaturma-asiat 894 837 750 981 87 Tapaturmavakuutuskuntoutusasiat 101 127 147 81-20 Tel-kuntoutusasiat 20 32 44 8-12 Tuomioistuinmaksujen oikaisuasiat 1 Työeläkeasiat 1122 652 1048 726-396 Työtlömyysturva-asiat 624 626 641 609-15 Täytäntöönpanon keskeytysasiat 2 14 13 3 Vammaisten tulkkauspalvelut 2 1 3 Vel-kuntoutusasiat 1 Viivästymisen hyvittämisasiat 8 31 26 13 5 Yel-kuntoutusasiat 4 5-1 Yrittäjien eläkeasiat 147 133 137 143-4 Äitiysavustusasiat 2 2-2 Yhteensä 6132 5597 6445 5284-848 Vak001_SaapuneeCratkaistut_siirtyneeCasiaC V3a,rep