LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI TIETOYHTEISKUN- TAKAAREN MUUTTAMISESTA

OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 16.11.2015 OM 136/43/2015 Liikenne- ja viestintäministeriölle LVM/1675/03/2015 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI TIETOYHTEISKUN- TAKAAREN MUUTTAMISESTA Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt oikeusministeriöltä lausuntoa otsikossa mainitusta asiasta. Oikeusministeriö esittää lausuntonaan seuraavan. Talouden toimijan velvollisuudet Lakiehdotuksen 253 d :n mukaan talouden toimijan on Viestintäviraston perustellusta pyynnöstä annettava pykälässä määritellyt tiedot kirjallisessa muodossa Viestintäviraston helposti ymmärtämällä kielellä. Sen paremmin säännöksen sanamuodosta kuin sen perusteluista ei ilmene, mitä kieliä Viestintävirasto ymmärtää helposti. Säännöstä on syytä täsmentää. Viestintäviraston toimivallasta säätäminen Lakiehdotuksen 263 :n mukaan Viestintävirasto voi talouden toimijan laiminlyötyä puutteiden korjaamisen asetetussa määräajassa ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin radiolaitteen markkinoilla saataville asettamisen rajoittamiseksi tai kieltämiseksi tai sen varmistamiseksi, että sitä koskeva palautusmenettely järjestetään tai se poistetaan markkinoilta. Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Faksi Eteläesplanadi 10 PL 25 02951 6001 09 1606 7730 HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO Sähköpostiosoite oikeusministerio@om.fi

2(9) Oikeusministeriön käsityksen mukaan perustuslain 2 :n 3 momentissa säädetty vaatimus julkisen vallan käytön lakiperustaisuudesta merkitsee sitä, että toimivallasta tehtävien suorittamiseen on säädettävä lailla erikseen. Vaikka säännöksen taustalla onkin radiolaitedirektiivin 43 artiklan vaatimus siitä, että jäsenvaltion on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin mainittujen tarkoitusten täyttämiseksi, riittävää ei ole, että viranomaiselle ehdotetaan säädettäväksi eräänlainen yleistoimivalta tiettyjen tarkoitusten saavuttamiseen. Sääntelyä on täsmennettävä olennaisesti luetteloimalla viranomaisen toimivaltuudet, jotka ovat sen käytettävissä radiolaitteen markkinoilla saataville asettamisen rajoittamiseksi tai kieltämiseksi tai sen varmistamiseksi, että sitä koskeva palautusmenettely järjestetään tai se poistetaan markkinoilta. Satelliittipalveluteknologian sääntely Kuten säätämisjärjestysperusteluissa todetaan, perustuslain elinkeinovapauden kannalta merkityksellisiä ovat ehdotuksen 32 a luvun säännökset, jotka koskevat julkisesti säänneltyyn satelliittipalveluun liittyvän teknologian valmistusta ja vientivalvonta. Lakiehdotuksen perusteluissa viitataan siihen, että sääntelyn taustalla olevan PRSpäätöksen sisältämien velvoitteiden voidaan katsoa kohdistuvan yksittäiseen jäsenvaltioon, mutta ei suoraan jäsenvaltion kansalaiseen tai jäsenvaltiossa toimivaan oikeushenkilöön kuten yritykseen tai muuhun organisaatioon, minkä johdosta viranomaistoimivaltuuksien yhteydessä olisi tuotava kansalliseen lakiin myös sellaiset yksittäisiin tahoihin kohdistuvat velvoitteet, jotka koskevat satelliittipalveluteknologian valmistusta, käyttöä ja vientiä (s. 12). Lainsäätäjän harkintavalta ei ilmeisesti ole kuitenkaan tässä suhteessa vapaata, sillä säätämisjärjestysperusteluiden mukaan EU-oikeuden tehokas toimeenpano edellyttää satelliittipalveluteknologian valmistuksen ja viennin rajoittamista esityksen 271 b ja 271 c :ssä ehdotetulla tavalla. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti pitänyt elinkeinovapautta perustuslain mukaisena pääsääntönä, mutta katsonut elinkeinotoiminnan luvanvaraisuuden olevan mahdollista poikkeuksellisesti. Luvanvaraisuudesta on säädettävä lailla, jonka on täytettävä perusoikeutta rajoittavalta lailta vaadittavat yleiset edellytykset. Laissa säädettävien elinkeinovapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia, minkä lisäksi rajoittamisen laajuuden ja edellytysten tulee ilmetä laista (ks. esim. PeVL 22/2014 vp). EU-oikeuden etusijasta johtuen rajoituksista voidaan säätää myös suoraan soveltuvassa EU-oikeuteen sisältyvässä oikeussäännössä. Esityksen perusteluista ja ehdotetuista säännöksistä ei kuitenkaan saa tarkkaa kuvaa siitä, missä määrin kyse on EU-oikeuden suoraan soveltuvista oikeusnormeista, missä määrin implementointia edellyttävistä normeista ja missä määrin kansallisesta harkinnasta. Lainsäätäjän liikkumavaran seikkaperäinen tarkastelu suhteessa EU-oikeuteen on asiassa merkityksellistä, sillä suoraan soveltuvan normin puuttuessa esimerkiksi lakiehdotuksen 271 b on puutteellisesti säännelty. Lakiehdotuksen 271 b :n mukaan 271 a :ssä tarkoitetun satelliittipalvelun toteuttamiseen tarvittavaa teknologiaa saa valmistaa eurooppalaisten satelliittipaikannusjärjestelmien turvallisuusjärjestelyjen hyväksyntälautakunnan (hyväksyntälautakunta) luvalla. Säännöstä on syytä tarkastella elinkeinovapauden näkökulmasta nyt tehtyä seikkaperäisemmin. Sanamuodon mukaan valmistuksen luvanvaraisuus koskee

3(9) satelliittipalvelun toteuttamiseen tarvittavaa teknologiaa. Luvanvaraistamiseen kytkeytyvät intressit eivät ilmeisesti puolla näin laajaa ja vaikeasti hahmotettavissa olevaa rajoitusta. Mikäli asiaan soveltuva EU-sääntely ei muuta edellytä, on jatkovalmistelussa syytä tarkastella luvanvaraistamisen alan suhdetta sitä edellyttäviin perusteluihin. Sääntelyn sisällön osalta perustuslakivaliokunta on edellä viitatussa käytännössään pitänyt tärkeänä, että säännökset luvan edellytyksistä ja pysyvyydestä antavat riittävän ennustettavuuden viranomaistoiminnasta. Tältä kannalta merkitystä on muun muassa sillä, missä määrin viranomaisen toimivaltuudet määräytyvät sidotun harkinnan, missä määrin tarkoituksenmukaisuusharkinnan mukaisesti. Säännöstä on syytä täydentää informatiivisella viittauksella EU-sääntelyyn, jossa säädetään luvan myöntämisen edellytyksistä. Toisaalta, oikeusministeriön käsityksen mukaan sääntelyn tarkoitus ei ole kuitenkaan aivan selvä. Säätämisjärjestysperusteluissa viitataan nimittäin siihen, että EUsääntelystä seuraa, että toimintakykyistä satelliittipalveluteknologiaa ei ole mahdollista valmistaa tai viedä ennen kun eurooppalaisten satelliittipaikannusjärjestelmien turvallisuusjärjestelyjen hyväksyntälautakunta on hyväksynyt valmistajan turvallisuuden, sillä vasta tämän jälkeen valmistaja saa haltuunsa toimivien tuotteiden valmistamiseen tarvittavan tietopaketin (interface Control data, ICD). Näin ymmärrettynä kyseessä olisi lähinnä tosiasiallinen elinkeinovapauden rajoitus, joka ei toki sekään ole merkityksetön perustuslain 18 :n kannalta (ks. esim. PeVL 42/2013 vp). Mikäli näin on, oikeusministeriön käsityksen mukaan tällaista sääntelyä ei ole ehkä välttämätöntä implementoida nyt esitetyllä tavalla valmistuksen luvanvaraistamisena. Jatkovalmistelussa olisi syytä tarkastella, tulisivatko EU-oikeuden tehokas toimeenpano ja muut mahdolliset sääntelyintressit katetuksi säätämällä menettelyistä, joilla valmistajat voivat hakea mainittua tietopakettia ja sen saamiseen liittyvistä ehdoista ja rajoituksista. Lakiehdotuksen 271 c :ssä ehdotetaan säädettäväksi vientivalvonnasta siten, että satelliittipalvelun käyttöön, kehittämiseen ja valmistukseen liittyvän teknologian siirto Euroopan Unionin jäsenmaihin on sallittua vain Euroopan komission päätöksessään säätämällä ehdoilla. Säännöksen perustelujen mukaan päätöksellä tarkoitetaan yhteisiä vähimmäisvaatimuksia (CMS), jotka eivät ole vielä voimassa. Nyt ehdotettu säännös muistuttaa ns. dynaamista implementointia, johon perustuslakivaliokunta on katsonut sisältyvän eräitä ongelmallisia piirteitä (PeVL 5/2013 vp). Asiaa on syytä tarkastella jatkovalmistelussa. Viranomaisen yleinen tiedonsaantioikeus Lakiehdotukseen sisältyvän 315 :ään ehdotettavan 6 momentin määräyksenantovaltuuden perusteella Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä säännöllisesti kerättävistä viestintäpalvelujen ja -verkkojen saatavuutta, laatua ja hintoja sekä liittymämääriä koskevista tiedoista, tietojen muodosta ja tietojen toimittamisesta Viestintävi- rastoon.

4(9) Valtuuden perussäännöksenä on ilmeisesti ajateltu toimivan voimassa olevan lain 304 :n 1 momentin 6 kohta, jonka mukaan viraston erityisenä tehtävänä on kerätä tietoa ja tiedottaa verkkopalvelujen ja viestintäpalvelujen saatavuudesta, laadusta ja hinnoista täydennettynä voimassaolevan lain 315 :n sääntelyllä, jonka mukaan viranomaisella on tämän lain mukaisia tehtäviä suorittaessaan oikeus saada tehtäviensä suorittamiseksi tarvittavat tiedot niiltä, joiden oikeuksista ja velvollisuuksista tässä laissa säädetään tai jotka toimivat näiden lukuun, ja jonka mukaan ne, joiden oikeuksista ja velvollisuuksista tässä laissa säädetään, tai niiden lukuun toimivat ovat pyynnöstä velvollisia keräämään ja salassapitosäännösten tai muiden tietojen luovuttamista koskevien rajoitusten estämättä pyynnöstä luovuttamaan viipymättä, viranomaisen pyytämässä muodossa ja maksutta tarvittavat tiedot tämän lain nojalla toimivaltaiselle viranomaiselle sen tehtävien hoitamiseksi. Viranomainen voidaan perustuslain 80 :n mukaan valtuuttaa lailla antamaan oikeussääntöjä vain määrätyistä asioista. Näiltä osin kyse on valtuuttavan lain yleistä tarkkarajaisuutta pidemmälle menevästä vaatimuksesta. Valtuutuksesta on siten säädettävä laissa tavanomaista tarkemmin. Perustuslain 80 :n 2 momentin mukaan viranomaiselle lailla säädettävän valtuuden tulee lisäksi olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu. Oikeusministeriön käsityksen mukaan jatkovalmistelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota valtuuden ja perussäännöksen suhteeseen siten, että hallinnon ulkopuolista tahoa velvoittavan määräyksen antamiseen valtuuttavan määräyksenantovaltuuden jokaiselle olennaiselle komponentille on osoitettava laintasoinen perussäännös, josta voidaan antaa tarkempia määräyksiä. Hallinnolliset seuraamukset Lakiehdotuksen 348 :n 2 momentin mukaan Viestintävirasto voi periä siltä, joka on ottanut käyttöön luvanvaraisen radiolaitteen ilman lupaa, taajuusmaksun kaksinkertaisena enintään kahden sellaisen vuoden ajalta, jolloin radiolaitetta on käytetty. Maksua peritään tällöin kuitenkin vähintään 60 euroa. Viestintävirasto tekee tällöin erillisen päätöksen radiolaitteen käyttäjän maksuvelvollisuudesta ja sen alkamisen ajankohdasta. Arvioinnin lähtökohdaksi on syytä todeta, että perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, ettei tämänkaltainen lainvastaisesta teosta määrättävä maksu ole perustuslain 81 :n mukainen vero tai maksu vaan rangaistusluonteinen taloudellinen seuraamus. Valiokunta on asiallisesti rinnastanut tällaiset seuraamukset rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Hallinnollisen seuraamuksen määräämiseen sisältyy julkisen vallan käyttöä, joten sen yleisistä perusteista on säädettävä perustuslain 2 :n 3 momentin edellyttämällä tavalla lailla. Valiokunta on lisäksi todennut hallinnollisen seuraamuksen määräämisessä olevan kyse merkittävästä julkisen vallan käytöstä. Laissa on täsmällisesti ja selkeästi määriteltävä seuraamuksen ja sen suuruuden perusteet ja oikeusturva samoin kuin täytäntöönpanon perusteet. Vaikka perustuslain 8 :n rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen täsmällisyysvaatimus ei sellaisenaan valiokunnan mielestä kohdistu hallinnollisten seuraamus

5(9) ten sääntelyyn, ei tarkkuuden yleistä vaatimusta kuitenkaan voida valiokunnan käsityksen mukaan tällaisen sääntelyn yhteydessä sivuuttaa (ks. PeVL 28/2014 vp ja siinä viitatut). Säätämisjärjestysperusteluissa viitataan siihen, että radioluvan haltijalta peritään normaalisti vuosittainen taajuusmaksu, jonka määrästä säädetään liikenne- ja viestintäministeriön taajuusmaksuista ja Viestintäviraston radiohallinnollisista suoritteista perittävistä muista maksuista annetulla asetuksella (1165/2014). Oikeusministeriön käsityksen mukaan ehdotettu sääntely on ristiriidassa sen kanssa, että seuraamuksen suuruuden perusteet on määriteltävä lailla. Säätämisjärjestysperusteluissa viitataan myös siihen, että hallinnollinen maksuseuraamus "olisi perusteltu tilanteissa, joissa radioluvan myöntämiselle ei olisi ollut estettä, jos radiolaitteen haltija olisi hakenut asianmukaisen luvan ennen laitteen käyttöönottoa, eikä ole ilmeistä että käyttö on aiheuttanut haitallista häiriötä muulle taajuuksien käytölle". Tarkoitus ilmeisesti on, että mainitut seikat otetaan huomioon Viestintävirastolle ehdotetun harkintavallan ("Viestintävirasto voi periä") puitteissa. Oikeusministeriön käsityksen mukaan sanktiotoimivallan käytön tulee olla oikeusharkintaista, ja lailla säätämisen vaatimuksesta seuraa myös, että mainituista seuraamustoimivallan käyttöä rajoittavista seikoista on säädettävä laissa. Perustuslakivaliokunta on pitänyt perustuslain 21 :ään sisältyvän syyttömyysolettaman kannalta ongelmallisena sitä, että hallinnollinen sanktio perustuisi ankaraan (tahallisuudesta ja tuottamuksesta riippumattomaan) vastuuseen tai käännettyyn todistustaakkaan (PeVL 4/2004 vp, PeVL 57/2010 vp). Ottamatta kantaa säännöksen kirjoitusasun tarkempaan muotoiluun oikeusministeriön käsityksenä on, etteä edellä mainitut näkökohdat huomioiden säännös olisi perusteltua kirjoittaa siten, että siinä on kyse seuraamuksen määräämisestä eikä maksun korotettuna perimisestä. Säännöksessä säädettäisiin siitä, että nimenomaisesti myös suuruutensa osalta määritelty seuraamus on (maksun kaksinkertaisena perimisen asemesta) määrättävä sille, joka tahallaan tai huolimattomuudesta on toiminut sanamuodossa luonnehdituin tavoin. Säännökseen on kirjattava myös edellä mainitut muut edellytykset seuraamuksen määräämiselle sekä rajoitukset, johtavat sen määräämättä jättämiseen. Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että oikeusturvajärjestelyjen asianmukaisuutta arvioitaessa on merkitystä myös sillä, voidaanko hallinnollinen sanktio panna täytäntöön muutoksenhausta riippumatta (PeVL 4/2004 vp). Asiaan on syytä kiinnittää huomiota jatkovalmistelussa (ks. myös Lainkirjoittajan opas 12.10). Rikosoikeudelliset seuraamukset Lakiehdotuksen 348 :ssä ehdotetaan säädettäväksi radiolaiterikkomuksesta ja takautuvasta taajuusmaksusta. Nykyisin pykälässä säädetään rangaistavaksi telelaiterikkomus. Lainsäädäntöteknisesti selkeämpi ratkaisu olisi seuraamusten luonteen erilaisuuden vuoksi, että uudesta taajuusmaksusta säädetään erillisessä pykälässä, johon tässä

6(9) rangaistussäännöksiä koskevaan 44 lukuun sisältyvässä pykälässä sitten viitataan. Muista seuraamusluonteisista maksuista säädetään 42 luvussa. Mitä tulee rangaistavaksi säädettyihin menettelyihin pykälässä, ehdotettavia muutoksia ja niiden taustaa on käsitelty ylimalkaisesti yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 36 ja 37). Tämä vaikeuttaa sen hahmottamista ja arvioimista, miten rangaistavan käyttäytymisen ala itse asiassa muuttuu ja miten perusteltuina ehdotettuja muutoksia voidaan pitää. Rangaistavan käyttäytymisen alan supistumiseen viittaa se, että pykälän 1 momentissa vähennettäisiin niiden viitattujen säännösten määrää, joihin viitataan rangaistavan käyttäytymisen perustana. Toisaalta joidenkin viitattujen säännösten sisältöä muutettaisiin. Direktiivin kansallinen täytäntöönpano ei edellytä pykälän muuttamista, koska direktiivin seuraamuksia koskeva 46 artikla ei edellytä rikosoikeudellisten seuraamusten käyttöä. Pikemminkin kysymys on siitä, että lain muuten muuttuessa rangaistussäännöstä on vastaavasti tarkistettava. Tietoyhteiskunta kaari on tullut voimaan tämän vuoden alussa, joten pykälän kirjoitustapa ja sisältö ovat olleet arvioitavina varsin äskettäin. Pykälän alussa säädettäisiin siitä, että rangaistavien tekojen tulee tapahtua oikeudettomasti. Tätä rangaistavuuden edellytystä ei ole nykyisessä säännöksessä. Pykälän perusteluista ei ilmene, tavoitellaanko ilmauksella jotakin muutosta nykytilanteeseen verrattuna. On joka tapauksessa muutenkin asianmukaista käsitellä sitä, mitä "oikeudettomuudella" tässä yhteydessä tarkoitetaan. Kysymys on oletettavasti tärkeästä rangaistavan käyttäytymisen alaa rajaavasta seikasta. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa muutettaisiin niin, että rangaistavaa olisi ottaa käyttöön tai käyttää radiolaitetta ilman 39 :ssä säädettyä radiolupaa. Nykyisin on rangaistavaa se, että henkilö pitää hallussaan tai käyttää radiolähetintä ilman 39 :ssä säädettyä radiolupaa. Viittauksen kohteena olevaa 39 :ää ei ehdoteta tässä yhteydessä muutettavaksi. Kyseisen pykälän 1 momentin mukaan radiolähettimien käyttö edellyttää Viestintäviraston myöntämää radiolupaa pykälässä jäljempänä säädetyin poikkeuksin. Muutoksia ei myöskään ehdoteta tehtäväksi 3 :n 14 kohdan määritelmään, jonka mukaan radiolaitteella tarkoitetaan laitetta ja sen olennaista osaa, joka on tarkoitettu radiotaajuisten sähkömagneettisten aaltojen lähettämiseen (radiolähetin) tai vastaanottamiseen (radiovastaanotin) radioviestintää tai muuta tarkoitusta varten. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rangaistava käyttäytyminen kuvataan rangaistussäännöksessä tarkkarajaisesti ja selvästi. Viittaus 39 :ään näyttää tarkoittavan sitä, että rangaistavuuden piirissä on tältä osin edelleenkin tarkoitus pitää vain radiolähettimien luvaton käyttäminen, joskin myös pykälän perusteluissa puhutaan yleisesti radiolaitteista. Rangaistavan käyttäytymisen piiriin kuuluvien laitteiden tulisi joka tapauksessa edelleen selvästi ilmetä pykälästä. Säännöksen tarkkarajaisuusvaatimukseen liittyy myös se, että perustelujen mukaan on vaikeaa erottaa toisistaan "ottamista käyttöön" ja "käyttämistä". Perusteluissa todetaan, että ensiksi mainitulla tarkoitetaan radiolaitteen ensimmäistä käyttökertaa sen loppukäyttäjän toimesta. Myös kieliopillisesti pykälän 1 momentin 1 kohdassa on korjattavaa. Ei voida sanoa "ottaa käyttöön tai käyttää radiolaitetta", vaan oikea ilmaisu on "ottaa käyttöön radiolaitteen tai käyttää radiolaitetta". Jälkimmäisen voi myös korvata sanalla "sitä".

7(9) Pykälän 1 momentin 1 kohdan loppua muutettaisiin niin, että radiolaitteen käyttäminen ilman 265 :ssä säädettyä pätevyyttä tai 266 :ssä säädettyä kelpoisuutta olisi rangaistavaa. Tätä osaa muutettaisiin niin, että siinä nykyisin mainittavan radiolähettimen asemesta mainittaisiin radiolaite, joita ovat aikaisemmin todetun mukaisesti lähettimien lisäksi myös radiovastaanottimet. Laitetta koskevaa muutoskohtaa ei ole sivun 81 rinnakkaistekstissä kursivoitu, mutta mahdollisesti kysymys on säädöstekstin tarkoituksellisesta muuttamisesta, kun perusteluissakin puhutaan yleisellä tasolla radiolaitteiden luvattomasta käyttämisestä. Viitattuja pykäliä, jotka koskevat radiolähetintä, ei ehdoteta muutettavaksi. Näin ollen samat rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen liittyvät huomiot, jotka edellä esitettiin 1 kohdan alun osalta, koskevat myös sen loppua. Tämä ei koske pelkästään laitteiden rajaamista, vaan myös "käyttämisen" sisältöä. Pykälän 1 momentin 2 kohdan nojalla rangaistaisiin ensinnäkin 329 :n nojalla asetetun kiellon rikkominen. Nykyisin kohdassa käytetään ilmaisua "329 :ssä säädettyä kieltoa". Viitatun pykälän 1 momenttia muutettaisiin niin, että kiellon kohteena olisi nykyisessä säännöksessä mainittujen telelaitteen maahantuonnin, kaupan pitämisen, myynnin ja luovutuksen asemesta radiolaitteen markkinoille saattaminen ja asettaminen saataville markkinoilla muutosten liittyessä lain 30 luvun muutoksiin. Niukoista perusteluteksteistä huolimatta on arvioitavissa, että kysymys ei ole mainittavasta rangaistavan käyttäytymisen alan muutoksesta. Saman kohdan loppuun tehtäisiin vastaavanlainen sanonnallinen selkeyttävä muutos koskien viittausta 330 :ään: ilmaisu "330 :ssä säädettyä valvontapäätöstä" korvattaisiin ilmaisulla "330 :n nojalla annettua". Viitattua pykälää ei tässä yhteydessä ehdoteta muutettavaksi. Pykälän 1 momentin 3 kohtaan ehdotetaan otettavaksi nykyisin 4 kohdassa oleva viittaus 260 :ään. Viittausta kuitenkin muutettaisiin sen toiseen kohtaan siirtämisen yhteydessä, mikä liittyy viitattavan pykälän sisällön muuttumiseen. Nykyisin rangaistavaa on se, että tekijä rikkoo viestintäverkkolaitteen vaatimustenmukaisuuden varmistamisesta säädettyä 260 :ää. Ehdotuksen mukaan rangaistaisiin siitä, että tekijä rikkoo radiolaitteisiin liittyvän riskin vuoksi 260 :n nojalla asetettua velvoitetta. Nykyisin 260 :ssä viitataan viestintäverkkolaitteen vaatimustenmukaisuuden varmistamisen osalta edelleen 256 :n 1 momentin 5 kohdan arviointimenettelyyn. Nyt 260 :ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä kattavasti säädetään muun ohessa ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle aiheutuvien, Viestintäviraston havaitsemien riskien käsittelystä. Samalla 256 rajattaisiin koskemaan EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta. Uudensisältöisen 260 :n 2 momentin mukaan Viestintävirasto voisi vaatia asianomaista talouden toimijaa ryhtymään viipymättä tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin tai radiolaitteen poistamiseen markkinoilta. Muutetun pykälän 5 momentin mukaan talouden toimijan olisi lisäksi varmistettava, että yhdessä Euroopan unionin jäsenvaltiossa edellytetyt korjaavat toimenpiteet tehdään myös toisessa jäsenvaltiossa, jossa toimija toimii. Nyt 260 :n osalta 1 momentin 3 kohtaan ehdotettu muutos on aikaisempaa viittausta selkeämpi, mikä osaltaan liittyy viitatun pykälän ja 256 :n muutoksiin. Rangaistavaa tulisi olemaan 260 :n nojalla nimenomaisesti asetettujen velvoitteiden rikkominen sen

8(9) sijaan, että rangaistavaa olisi mainitun pykälän "rikkominen". Lisäksi rangaistavan käyttäytymisen kuvauksen osalta 260 :ssä ei olisi enää viittausta edelleen 256 :ään. Lisäksi kysymys olisi terveyden, turvallisuuden ja muun yleisen edun suojaamisesta. Sääntelyn muuttumisesta huolimatta rangaistavuuden ulottumista edelleen 260 :ään liittyviin tekoihin voidaan edelleen pitää lähtökohtaisesti perusteltuna. Tämä on kuitenkin todettava sillä varauksella, että nyt käsiteltävästä luonnoksesta ei ilmene, onko rangaistavuus tarkoitettu ulottumaan myös 260 :n 5 momentin mukaisiin tapauksiin, joissa jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa on velvoitettu tekemään korjaavia toimenpiteitä. Tätä on pohdittava, ja tarvittaessa tehtävä täsmennys 1 momentin 3 kohtaan niin, että siinä viitataan 260 :n merkitykselliseen momenttiin/merkityksellisiin momentteihin. Lain 260 :n ehdotetun 5 momentin osalta on kuitenkin huomattava se, että suomalaisen toimijan ulkomailla tekemät rikokset, varsinkin lievät sellaiset, kuuluvat vain rajatusti Suomen rikosoikeuden soveltamisalaan. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa viitattaisiin nykyisessä 4 kohdassa olevan 262 :n 1 momenttiin viittaamisen asemesta 262 :ään. Tämä koskee riskin aiheuttavia radiolaitteita niissä tapauksissa, joissa laite vaatimustenmukaisuudestaankin huolimatta aiheuttaa riskin yleiselle edulle. Tämä perustuisi vastaavanlaisiin lainsäädäntömuutoksiin, joista edellä on selostettu 260 :n kohdalla. Lain 262 myös sisältäisi 1 ja 2 momentissa velvollisuuksista vastaavanlaiset säännökset kuin ne, jotka otettaisiin 260 :ään. Näin ollen edellä voidaan viitata soveltuvin osin siihen, mitä edellä todetaan 260 :ään kohdistuvan viittauksen osalta. Pykälän 1 momentin 3 kohdan lopussa olisi vielä viittaus 327 :ään. Kun nykyisen kohdan mukaan rangaistavaa on laitteiden tutkittavaksi ottamisen yhteydessä annetun 327 :ssä säädetyn kiellon rikkominen, muutetussa kohdassa puhuttaisiin 327 :n nojalla annetun kiellon rikkomisesta. Tässä tapauksessa muutettaisiin viittauksen kohteena olevaa pykälää niin, että lain muiden osien muuttamisen johdosta 1 momentissa muutettaisiin niitä säännöksiä, joiden rikkomisesta Viestintäviraston tarkastaja voi määrätä kiellon, jonka rikkominen puolestaan olisi edelleen rangaistavaa. Kielto voisi kattaa laitteen käytön ja saatavilla pitämisen markkinoilla. Näiden kiellon kohteena olevien toimenpiteiden piiri on kaventunut lakiehdotuksessa nykyiseen lakiin verrattuna. Mainitut seikat huomioon ottaen 327 :ään liittyvään tekotapaan ei voi katsoa liittyvän ongelmia. Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi se, että tekijä rikkoo radiolaitteiden muodollisen vaatimustenvastaisuuden vuoksi 263 :n 2 momentin nojalla asetettua velvoitetta. Nykyisinkin kyseisessä kohdassa viitataan 263 :ään, mutta mainitun pykälän erilaisen sisällön vuoksi rangaistavuuden ala on erilainen sen koskiessa ilmoitusta Viestintävirastolle radiolähettimen markkinoille saattamisesta eräissä tilanteissa. Luonnoksen 263 koskisi muodollisen vaatimustenvastaisuuden korjaamista. Pykälän perustelujen mukaan uusi sisältö liittyy radiolaitedirektiivin 43 artiklan täytäntöönpanoon tilanteissa, joissa radiolaitteen merkintöjen, tunnistetietojen tai asiakirjojen puutteiden vuoksi laitteen vaatimustenmukaisuutta ei pystytä varmistamaan. Muutetun 263 :n 2 momentin mukaan, mikäli talouden toimija ei korjaa puutteita asetetussa kohtuullisessa määräajassa, Viestintävirasto voisi ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin radiolaitteen markkinoilla saataville asettamisen rajoittamiseksi tai kieltä

9(9) miseksi tai sen varmistamiseksi, että sitä koskeva palautusmenettely järjestetään tai se poistetaan markkinoilta. Radiolaitteiden vaatimustenmukaisuuden valvonnassa on kysymys niiden turvallisuuden ja muun yleisen edun (esimerkiksi radioliikenteen häiriötön kulku) mukaisuuden valvonnasta. Vaatimustenvastaisuuden korjaamiseen liittyvät laiminlyönnit voivat olla tekoina rinnastettavissa niihin tekoihin, jotka pykälässä jo nyt ja ehdotusten mukaan jatkossa säädettäisiin rangaistaviksi. Rangaistavaa olisi 260 :n 2 momenttiin perustuvien tekojen tavoin Viestintäviraston kehotukseen perustuvien toimenpiteiden, tässä tapauksessa puutteiden korjaamiseen liittyvien suorittamatta jättäminen. Kysymyksessä olevasta rikoksesta myös voitaisiin tuomita ainoastaan sakkorangaistus. Nämä näkökohdat puoltavat rangaistavuuden ulottamista kohdassa tarkoitettuun tekoon. Osastopäällikkö, ylijohtaja Erityisasiantuntija