Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin elämääni muutosta jotain uutta taas mistä innostua ja jolla palauttaa tuo lapsenomainen into itseeni. Eikä siihen vastausta tarvinnut kovin kauaa etsiä: lähtisin vaihtoon. Suunta oli myös heti selvä: vuorille. Alpit ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja saksan kieli tuttu jo pienestä pitäen. Olen käynyt Itävallassa usein matkailemassa, aluksi perheeni kanssa ja myöhemmin aikuisemmalla iälläni laskemassa ystävien kera. Ehkä nyt olisi aika tutustua maahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin syvemmin. Halusin myös mahdollisimman lähelle vuoria, sillä itselleni laskeminen ja vuorilla oleminen palauttaa tasapainon ihmisen sydämeen. Sähkötekniikan korkeakoulu ei valitettavasti tarjonnut Itävallasta hakukohteeksi kuin Wieniä, mutta onneksi ystävälliset ja avuliaat vaihtokoordinaattorit osasivat ohjastaa minut Kemian laitokselle. Heiltä nimittäin löytyisi paikka Innsbruckiin, aivan Alppien keskelle Tiroliin. Sain kuulla päätöksestä toissa keväänä ja olin riemua täynnä. Sattumalta olin tuolloin juuri Alpeilla laskemassa. Oli mielenkiintoista katsella ympärilleen Innsbruckin kaupunkia ja ihmetellä, että viettäisin täällä seuraavan vuoden elämästäni. Muutto Kun lähtöpäivä läheni, olin todella jännittynyt. Vaikka olin varma, että tulisin pitämään uudesta kotikaupungistani, tuntui silti oudolta jättää kaikki taakseen: perhe, kaverit ja tyttöystävä. Kohta mikään ei olisi tuttua. Kaiken lisäksi alku ei sujunut mitenkään ongelmattomasti. Sovitun asunnon kanssa tuli ongelmia ja jouduinkin lopulta asumaan ensimmäisen kuukauden moninaisissa irtokämpissä milloin majatalossa, milloin jonkun kaverin luona. Kannattaa uskoa vaihtokoordinaattorien sanaa: Innsbruckista on todella vaikeaa löytää asuntoa, varsinkin syksyn alussa, kun kaikki opiskelijat palaavat kaupunkiin. Kuitenkin alkuhämmennysten jälkeen alkoi elämä rullamaan. Tutustuttuani muihin opiskelijoihin, olikin yhtäkkiä tekemistä ja innostusta kaikkialla. Olin rakastunut: tähän kaupunkiin, näihin vuoriin ja sen ihmisiin!
Ja paras olisi vielä edessä: talvi. Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Jokainen meistä suomalaisista on varmasti tottunut siihen hyiseen marraskuiseen pimeyteen ja kylmyyteen, joka iskee joka vuosi kuin märkä rätti päin kasvoja. Ankeus peittää maan ja harmaus valtaa kaiken alleen. Noh, ei täällä päin. Innin laaksossa on lähes koko talven läpi, mukavan keväinen ilma ja vuoristossa talvi alkaa todenteolla jo marraskuussa. Innsbruckin lähistöllä on useita jäätiköitä, joihin pääsee laskemaan parhaimmillaan vuoden ympäri suurin sesonki alkaa joulukuun alusta. Itselleni suurin syy vaihtokohteen valitsemeseksi oli juuri mahdollisuus päästä laskemaan. Ja täältä nitä vuoria löytyy: edestä ja takaa, vasemmalta sekä oikealta.
Laskemassa lähivuorilla. Ihmiset Koko kaupunki on muuten täysin urheiluhullua. Jokainen harrastaa vähintään yhtä, ellei usempaa, härmäläisittän extreme lajiksi kategorisoitua päänmenoa: vapaalaskua, kalliokiipeilyä, maastopyöräilyä tai slacklainausta. Maanantaisin koulussa puhutaan siitä, missä kukin on ollut vaeltamassa/kiipeilemässä/laskemassa, eikä siitä, kuinka jurrissa taas on sinkoiltu pitkin Helsingin yötä vaikka Innsbruck tarjoaa kokoisekseen kaupungiksi erittäin suuren kulttuuritarjonnan. Teatteria, yökerhoa ja muuta vapaa ajan tarjotaa on loputtomiin. Mikä on erittäin hyvä, sillä Itävaltainen koulusysteemi on lievästi sanottuna hiukan ankea. Koulut muistuttavat Tsekkoslovakian aikaisia laitoksia ja opetus on suomalaisittain outoa: professori on auktoriteetti, jota ei kyseenalaisteta. Opiskelupaikoista on pulaa ja huonoimmat karsitaan ankarasti pois jos et pärjää koulussa, lennät ulos. Lappujen ja leimojen perässä saat juosta ja byrokratiaa riittää. Tenttejä ei voi uusia ja saat opiskella vain oman alasi kursseja (eikä maisteritason kursseja kandina voi valita!). Vastaavanlaista opiskelukulttuuria ainejärjestöineen ei myöskään ole. Mutta ne ihmiset. He ovat avuliaita ja opiskelu tehdään yhdessä, toisia auttaen. Tirolilaiset ovat myös meille suomalaisille tuttuja ei niin puheliaita ja erittäin käytännönläheisiä, kun vuoristossa asutaan. Mutta kun heihin tutustuu, niin juttu (ja olut) virtaa. Miksi Opistopisteitä ei lopulta vuodelta kauheasti kertynyt. Elämänkokemusta ja elinikäisiä ystäviä senkin edestä. Vaihtovuosi oli elämys, jota osasin odottaa, mutta se oli silti enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa. Turha minun on tässä myöskään kertoa, mitä kaikkea ja kuinka paljon lopulta itsestäni ja maailmasta opin. Sen voi vain kokea. Älä siis enää emmi. Hae vaihtoon.